Tantraa ja muuta seksiä

Tunnen itseni vähän kuin äidiksi, kun olen saattanut Marketta Hornin Neljän dollarin päivä - matkakirjan Aasiassa ja Australiassa, maailmalle. Koska tekijä ei tykkää kilpailusta; se on ideologinen kanta, sivulle ei saanut laittaa kävijämittaria. En siis tiedä, onko monikaan tuon mainion kertomuksen löytänyt. Hänellähän on paljon ekovihreitä, elämänsuojelijaystäviä, jotka lukenevat. Mutta onko kukaan mennyt suosituksestani, jäänee kysymykseksi. Minulla on käsitys, teistä arvoisat lukijat, että olette poispilattua joukkoa. Informaatiota ja taiteellisia elämyksiä on maailma täynnä.

Olen törmännyt vain yhteen reaktioon ja se on ihasteleva. Marketta kirjoittaa Australian hengettömyydestä ja leikkimaailmasta ja Down Under asuva Kirsi Reinikka, itsekin kirjallisesti lahjakas, bloggaaja Mrs Morbidi on kirjaa lukenut ja pitää siitä kovasti:

"PS. Jäin yhtenä päivänä -taas- koukkuun Hornin tekstiin. Johan nyt on kumma, jos sille ei kustantajaa löydy! Kirja pitäisi ainakin omakustantaa ehdottomasti, sillä siinä on tietoa luettavassa paketissa vaikka kuinka paljon. Ja sitten eikun mainostamaan nettiin. YouTubeen pätkä tantraa ja permaa, niin eiköhän lukijoita löydy! Ai, kun mä olen vitsikäs tänään."

Tuo perma kirjoitetaan tosiaan ilman s:ää eikä se ole missään tekemisissä ihmisen seksuaalisuuden kanssa, enempää kuin mikään yleensäkään - kaikki tietysti on. Sanon itsekin, joka olen kurssin käynyt Master of Permaculture.

Tantra on kyllä. Siitä on monia luonnehdintoja kirjassa ja se on yksi syistä, miksi Marketta Aasiaan lähti. Tutkimaan sitä. Hän joutuukin moniin täpäriin tilaisuuksiin, mutta säilyttää siveytensä, ainakin omian puheidensa mukaan. Minä en kyllä yhtään ymmärrä koko juttua. Tiedän kyllä, mitä se on. Ollaan kovasti sensuaalisia ja seksuaalisia, mutta (s)permat jätetään spruittaamatta. Se kyllä nostaa intoa, kiihkoa ja ehkä elinvoimaa, mutta mitä se semmoinen on. Kyllä ihmisen eläimenä kuuluu laueta ja väsyä koko juttuun, kunnes taas, yleensä aika pian halu nousee ja kierros jatkuu.

Tiedän kyllä, että Marketan yhteisössä järjestettiin Tantra-kursseja, ja olisin halunnut olla kärpäsenä katossa, mutta suhtauduin lievän huvittuneena koko keski-ikäisten naisten, taas yhteen kotkotukseen ja säälin niitä miesparkoja, jotka sellaiseen alistuvat.

Aasia on kovasti kiimainen manner. Nehän ovat täyttäneet jokilaaksonsa miljoonilla ja taas miljoonilla vinosilmillä ja koettelevat nyt koko maailman kestävyyttä.

Vinosilmistä puheen ollen Marketta se vasta töksäyttelee. Koska takana ei ole paha ajatus, sellainen on tietenkin vain ihastuttavan aitoa. Aboriginaalit pörräävät kännissä, naisten rinnat muistuttavat riippuvia ämpäreitä ja muutenkin he tuovat mieleen apinan. Se on rehellistä vaikka ei poliittisesti korrektia puhetta. Kirja on täynnä tällaisia luonnehdintoja: Siinä on itse asiassa maatalon emäntä ihmettelemässä maailman meininkiä.

Kirjassa esiintyy hurskaita kikkelimiehiä, jotka tarjoilevat ashramissa. Sikhimies avaa huivinsa ja yrittää vietellä maailmanmatkaajan ja masturboi siinä vieressä, jos nyt oikein ymmärsin. Gurut ovat samalla syvällisiä, mutta esimerkiksi Satya Sai Baba, jonka kannattajiin olen törmännyt läheisessä perhepiirissä, on turpea vanha ukko, joka viilaa linssiin ja elää poikien keskellä. Hän taikoo esiin timanttisormuksia ja kultakelloja laveista hihoistaan - ja kansaan uppoaa. Samalla hän on suuri hyväntekijä ja syvällinen ajattelija. Maailma on ristiriitainen.

Äiti-Ämmästä, joka on suomalaisten suuri suosikki ja hänen ashramissaan on paljon suomalaisa tulee myös todella kiiltokuvamaisuudesta poikkeava kuva. Minä tunnen monia, jotka ovat käyneet Ämmän halattavana.

Olen yrittänyt käydä edelleen läpi käsikirjoituksen virheitä, mutta säilyttää sen valloittavuuden. En ole puuttunut kieleen ja rakenteeseen. Paljon on lyöntivihreitä, linkit eivät toimineet. Sanojen oikeinkirjoitus heittelee, milloin niin, milloin näin. Virheitä jäänee edelleen enkä loputtomiin jaksa. En ole lähtenyt korjaamaan esimerkiksi lukujen kirjoittamista. Käsittääkseni ei tuhansia eroteta suomessa pisteellä. Pilkut ovat olleet ongelma, koska en itsekään sitä tiedettä hallitse.

Kirja on kuitenkin valloittava ja rankka. Sen tekijä saa paljon anteeksi. Siinä pääsee tekemään aidon maailmanmatkan senttiäkään maksamatta - ja se lienee ekovihreyden huippu. Ei kuluta haipuvia resursseja. Marketta on päässyt lähelle kohteitaan kuitenkin oman, tiukan näkökulmansa maailmanparantajana säilyttäen. Hän suhtautuu myös huumorilla itseensäkin tai ainakin niin aseet riisuvan aidosti itsensä, ettei voi suuttua. Maailma on mieletön: sekin miellyttää minua.

Tuskin tuli edes valoisaa

Sataa tihuutti. Lähdin kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan kauppakeskukseen. Siellä on rautakauppa ja Siwa. Näin roskapöntön päällä märän puhelimen. Se oli päällä ja pystyin selailemaan numeroja. Yhdessä luki äiti. Tosin saldo oli tyhjillään. Soitin omalla puhelimella ja tunsin heti äänestä, että se oli samassa rapussa asuva perheenäiti. Heidän 10-vuotias poikansa oli pudottanut puhelimensa. Varmaankin olivat tyytyväisiä, ja minäkin olin hyvästä teostani.

Kastuin matkalla. Kävin ostamassa taulukoukkuja ja kotona ripustin seinälle kaikenlaisia vanhoja esineitä, joita minulle on kertynyt. On mukavan näköistä. Siellä on tekemiäni tuohitöitä, afrikkalaisia tavaroita: mm peukaloharppu. Siinä on liikuttavasti osia vanhoista säilykepurkeista. Siellä on läkkipeltinen pirtuastia, lapinlakki, erilaisia jalkineita, isän vanha tupakkamassi, veivari, puntari ja paljon muuta.

Siwa on paljon halvempi kuin kyläkauppa. Ostin kolmikiloisen porkkanapussin alle kahdella eurolla. Paljon muuta en jaksanutkaan. Aion tehdä uuden hankintamatkan. Oli mm. hedelmäsäilykkeitä: poimi neljä, maksa kolmesta - ja sekin hinta oli alhainen. Joitakin säilykkeitä kannattaa käyttää, esim. tomaattimurskaa, vaikka yleensä teen kunnon ruokaa.

Pukeuduin kunnolla sadevaatteisiin ja tein tavanomaisen pyörälenkkini myös. Sää ei ole este, jos pukeutuu sopivasti. On mukava liikkua sateessa. Netti kronglasi enkä tiedä, mitä tein - mutta tuskittelujen jälkeen se taas toimii. Minulla on wippies-modeemi, mutta en ole saanut sitä päälle ja kyselyjä on tullut. Siivosin pitkästä aikaa. Kannoin kellariin tavaroita, imuroin ja nyt täällä on taas viihtyisää. Syksykin on mukavaa. Sisällä on mukava olla lämmössä ja valossa ulkoa syksyisestä kosteudesta ja pimeydestä tultua.

Scratchaamaan!

Me kehittyneiden maiden ihmiset olemme etuilijoita. Nytkin haluaisimme tuon uuden leikkikalun OLPC:n XO:n käyttöömme, minä ainakin. Olisi kovin mukava ladata vaikkapa nettikirjoja koneeseen ja lueskella niitä sitten kaikessa rauhassa. Mutta saakoot jotkut kehitysmaiden lapset rauhassa vehkeensä. Vaikeuksia toki sillä tiellä on riittämiin. Kouluservereiden hankinnat esimerkiksi. XO:n kantomatka on 1 km, mikä on enemmän kuin tavallisen, tuhatkin euroa maksavan kannettavan. Sen paristot kestävät kauan, se kuluttaa kymmenesosan virtaa siitä kuin keskimääräinen laptop. Se pystyy helposti muodostamaan verkkoja keskenään. Se kestää kuumuutta, vesiroiskeita (tietysti myös cokea), pudottamisia. Se ei ole hintava vaan kehitysmaa pystyy hankkimaan sen alle 200 eurolla/lapsi. Siinä on kaikki tarpeelliset toiminnot sisäänrakennettuna: tekstinkäsittely ja muita office-ohjelmia, selaus, sähköposti ja puhelut myös kuvan kanssa, pelejä jne. Monia muita hienouksia.

Siinä on kehitystyökaluja, joiden avulla käyttäjä voi oppia ohjelmoimaan. Sen takana on squeak- niminen ohjelmointiympäristö. Nimiä tässä yhteydessä: Sugar, eToys, Smalltalk jne. Squeakin voi myös ladata, mutta itse en ole siihen vielä perehtynyt. Kyllä nämä jutut ovat sen verran käsitteellisiä, että ei niihin pystymetsästä ryhdytä. Pitää osata myös englantia. Negroponten hurskas käsitys, että antamalla XO lapsen käsiin tämä leikkii itsensä mestariksi, on hieman naiivi. Kyllä siinä tarvitaan massiivinen koulutusohjelma, joka jo kehittyneessäkin maassa aiheuttaisi suunnattomasti itkua ja hammasten kiristystä vanhoissa opettajattarissa jne.

Helposti lähestyttävin tässä yhteydessä on kuitenkin Scratch- niminen graafinen ohjelmointikieli, jonka kuka tahansa tietokoneen omistaja on ilmaiseksi voinut tämän vuoden alkupuolelta alkaen ladata koneeseensa. Kerroin siitä tässä taannoin innoissani, mutta viime aikoina en ole ennättänyt jatkaa sen parissa. Tästä on BBC:n oivaltava artikkeli, joka videon kanssa esittelee tuota nokkelaa ohjelmointikieltä. Toisin kuin markkinoilla olevat muut siinä voi käyttää mitä tahansa kuvia animaatioiden laatimiseen. Vain mielikuvitus asettaa rajansa. Asiantuntijat sanovat, että helpoiten XO-tietokoneen kehitysympäristöön pääsee juuri Scratchiä käyttämällä, koska se on helppo ja innostava. Tuosta ylläolevasta linkistä ohjelman voi ladata, se kestää vain pienen hetken. Se on myös sosiaalinen palvelu samalla. Ohjelma koostuu lego-tyyppisistä moduleista, joita hiirellä raahataan ja pudotetaan paikalleen. Ohjelmoimaan voi ryhtyä hetkessä!

Annan uudestaan tämän linkin, sillä huomasin, että oikeassa reunassa on kosolti lisää ja kovin mielenkiintoisia linkkejä tätä ajattelutapaa käsitteleviin lähteisiin. Tämä saitti ei suinkaan ole yksityisen firman omaa informaatiota, vaan siinä on paljon puolueetonta tiedotusta ja kriitillisyyttä.

Kemiössä

Kävin tänään pyörällä Kemiössä asti noin vain ilman asiaa. Kaikki ruokatavarat löydän tästä alakaupasta ja vielä halvemmalla, kun ostan silloin, kun niissä on punainen lappu. Nyt kun minulla on pakastin, työnnän ne sinne. Vihannekset ja hedelmät ovat kalliimpia täällä. Palvelu ja asiakkaiden kohtelu on erinomaista omassa kyläkaupassa.

Kävin alennushallissa, joka sijaitsee yksinäisellä teollisuusalueella kuoppaisen asvalttitien päässä. Siellä viikko sitten lensin pyörän kanssa. Nyt menin samasta kohdasta ja talutin. Silti hallilla menee hyvin. Se on täynnä halpatuontitavaroita, vaatteita, koneita, astioita, kankaita ja ennen kaikkea kaiken maailman rihkamaa. Siellä jos jossakin tulee ekovihreäksi ja alkaa ihmetellä kuka näitä ostaa: vilkkuvia ulkovaloja, puutarhatonttuja jne. Ostin sieltä kolmella eurolla jotakin, kolme tuotetta.

Samalla alueella on kunnanvaltuutetun omistama piha näkyvällä paikalla. Se on täynnä romuautoja. Kunta oli yrittänyt saada niitä pois, mutta valtuutettu tiesi kaikki lainkohdat. Ne eivät ole romuautoja vaan harrasteautoja. Kaikki kymmenet autot ovat rekisterissä. Hän haluaa varmaankin vittuilla kunnalle ja sehän on aina hauskaa - vaikka ei varmaankaan asukkaista. Alue on tosin muutenkin rähjäinen. Halpahallin vieressä oli aikaisemmin Agri-Marketin myymälä, joka muutti pois keskemmälle hienoon vastarakennettuun kiinteistöön. Nyt niissä halleissa on jotain varastotoimintaa.

Ainoa toinen kauppa on Saparo-Kirppis, joka on muuttanut vanhaan ruokakauppaan yli vuosi sitten. Silläkin menee hyvin. Tavarat näyttävät vaihtuvan. En kylläkään löytänyt sieltä mitään ostettavaa, en yleensä löydä - mutta kävin shoppailemassa. Siellä on erityisen luontevasti ja söpösti puhuva pitäjänainen. Jos sellaisen naisen saisi! Eikä se ole rumakaan, tavallisen näköinen. Sillä on kyllä ukko, joka möi minulle Fiatin, joka ei startannut, mutta se ei ole naisen vika.

Pihalla taas puuronkeittäjä halusi puhua. Tällä kertaa ei puurosta vaan hän kertoi autonkorjaajan sabotoineen hänen autoaa. Toinen salaliiton kohde on talon vesi. Hän on vakuuttunut, että siihen laitetaan fluoria ja myrkytetään siten ihmisiä. Vesijohtovesi tosiaan maistuu pahalta pitkälle päivään asti. En tiedä tuleeko kupari vesijohdoista vai onko sitä luontaisesti siinä kaivossa, josta kylän vesi otetaan. Sillä kaivolla on hyvä maine. Olen kuullut sanottavan, että täällä on saaren paras vesi. Se ei juuri maistu enää iltapäivisin, ja otankin sitä pulloon silloin. Aion kysyä talonmiesukoilta, miten on johtojen ja "fluorin" laita. Laitetaanko jotain valkoista jauhetta, jota puuronkeittäjä sanoo nähneensä.

Toinen salaliittoteorioiden kannattaja, isosiskoni, oli lähettänyt kirjeen, jossa oli lehtileikkeitä, missä varotettiin Facebookin ja Myspacen kaltaisten palveluiden vaarantavan yksilön tietoturvaa. Täytyy kertoa hänelle, että en ole sillä lailla sosiaalinen, että olisin niissä mukana. Minusta on kyllä mukava kirjoittaa pakinoita tai esseitä blogiin nettiin niin kauan kuin joku niitä lukee. Siinä kaikki.

Voi noita vanhuksia. Onko minullakin edessäni tuo kaikki epäluulo ja tärkeily omasta merkityksestä. Nukuin makeasti pyöräilyn jälkeen, kun olin paistanut maanantaisilakat. Silti piti ottaa tabletin puolikas taas sydämen rytmiä tasaamaan, netti oli poikki ja tuntui, että toinen tyränalku taas vaivaa. Sekin pitäisi leikkauttaa. Silloin minulla on mahassani jo kolme leikkausarpea kuin parhaallakin sotaveteraanilla.

Mitä konservatismi on

Miten se nyt menikään: Jos ei nuorena ole ollut radikaali, ei omista sydäntä... ja miten se nyt meni: Hänellä ei ole päätä, jos hän ei ole vanhana konservatiivi.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä vakuuttuneempi olen, että äkilliset muutokset, vallankumoukset ja sen sellaiset, ovat pahasta. Uudet vallanpitäjät muuttuvat uusiksi sortajiksi. Silti konservatismi ei ole muutosta vastaan vaan haluaa hidasta muutosta, kunnioittaa perinteitä. Vaikka muutos olisikin vuodessa hidas, muutamassa vuosikymmenessä tilanne voi silti olla toinen. Katsotaanpa Kiinan muutos. Siellä on yhä sama kommunistinen puolue vallassa, mutta maa on paljon muuttunut siitä kun sinitakkiset maopukuiset siellä hyörivät. Huonompaan suuntaan? Ehkä sitäkin, mutta sitä pitäisi kysyä kiinalaisilta.

Malta, malta, sanotaan köyhälle, joka ei näe parannuksen toiveita, kuokkii savuavia ja löyhkääviä kaatopaikkoja maailman ruuhkametropoleissa: se on julmaa. Äkilliset, väkivaltaiset muutokset ovat silti pahasta. Merimiehet Wälläreineen ja nyt paperimiehet joukkovoimallaan hinnoittelivat teollisuudenalansa pois Suomesta. Nyt sairaanhoitajat haluavat kerralla parantaa asemansa ja ehkä saavatkin jonkinmoiset palkankorotukset, mutta se saa aikaan ketjureaktion ja muutkin matalapalkka-alat alkavat kapinoida - ja tulos on huono.

Epäoikeudenmukaisuudet ovat verisiä, maailma on heikossa jamassa, ympäristö huononee - silti konservatiivi kehottaa varovaisuuteen. Hän vetoaa historian esimerkkeihin. Kansannousut, kapinat, vallankumoukset, sodat joita kaikkia on käyty pyhän oikeudenmukaisuuden puolesta ovat tuottaneet suunnatonta kärsimystä. Tosin ne ovat samalla muuttaneet maailmaa. Maailmaa ilman maailmansotia ei voi kuvitella. Ranskan Suuri Vallankumous. Suuret sosialistiset kokeilut...jos puhutaan pelkästään viime aikoina tapahtuneista mullistuksista.

Tieteellinen vallankumous, Tekninen ja Teollinen vallankumous, Globalisaatiot, ovat paljon suurempia mullistuksia. Niihin konservatiivi ennemminkin asettaa toiveensa. Konservatismilla on monenlaisia suuntia, kertoo esim. tämä artikkeli. Osa on tietenkin sellaista, jota en voi kannattaa, mutta osassa on järkeä. Konservatiivi haluan olla siinä, että haluan säilyttää hyvät rakenteet. Autoritaarisuus, vanhoillisuus, ahdasmielisyys ovat ikäviä asioita. Konservatismin ja uusliberalismin välille ei välttämättä voi laittaa yhtäläisyysmerkkiä. Molempia voi syyttää siitä, että ne konservoivat ja jopa kärjistävät epäoikeudenmukaisuuksia, antavat tuloerojen kasvaa jne. Ja tottahan sekin on.

Vaikka olenkin maalainen, en ihannoi mennyttä talonpoikaisyhteiskuntaa. Joillekin se saattoi olla hyväksi, mutta useimmille se tiesi loputonta raadantaa, ikävyyttä, sotaväenottoja...Tieteellistekninen vallankumous on vapauttanut tuosta ikeestä, ja nyt on vain mukava muistella niitä maatalousyhteiskunnan hyviä puolia.

Puhetta XO:sta

Odotan aina huonoimpia suorituksia itseltäni ja muilta ja iloisesti yllätyn, jos niin ei käykään.
Hieno OLPC- tietokone on lähtökuopissaan, ja tällä saitilla puhutaan siihen liittyvistä asioista.

Kone on vähän leikkikalun näköinen. Pieni sen olla pitää, jos kuvittelee, että pieni koululainen kuljettaa sitä mukanaan kotoa kouluun ja taas takaisin yli punaisen lateriittiniityn savimajoihin ja kuka minnekin. Hieno ajatus. Joku sanoo, että eivät kehitysmaiden lapset tarvitse tietokoneita vaan kaikkea muuta, mutta minä pidän sitä löperönä puheena. Itse Negroponte uskoi, että annetaan kone käteen lapselle ja hän leikkii itsensä eteenpäin tiedon valtatiellä. Ei se kyllä ihan niin käy vaan opettajajia pitää kouluttaa; ohjelmat joilla leikkiä ovat suhteellisen vaikeita. Kyllä siinä helpolla pääsee tosin leikkimäänkin, pelaamaan pelejä, kirjoittamaan sähköposteja ja kotisivuja. Pääsee puhumaan ja chattaamaan.

Hankaluuksia on kuitenkin edessä ja todellisuus voi taas osoittautua huonommaksi kuten ruusuiset haaveet. Ensinnäkin suuret tilaukset odottavat yhä tekijäänsä. Kotona isotveljet ja isät tietenkin ottavat lapsiparalta koneen ja katselevat pornoa. Kone on tehty erikoisen väriseksi siksi, että varkaudet huomattaisiin, mutta systeemi liudentuu kuitenkin, kun alussa annetaan mahdollisuus muillekin ostaa kone itselleen. Lapset lopettavat kouluissa ja koneita siirtyy pimeille markkinoille. Ihminen on kekseliäs, ajatellaanpa vaikka noita pirullisia viruksen rustaajia. Hän tekee sitä mikä ei ole oikein, mieluummin kuin sitä mikä on - aivan kuin Paavali Raamatussa sanoi.

Onhan meillä länsimaissakin nuo tietokoneet otettu vastaan hieman vääristyneellä tavalla. Suurta osaa käytetään pelaamiseen ja kaikkeen vähän arveluttavaan toimintaan. Itse asiassa lännessä ollaan hieman mustasukkaisia tästä kehitysmaiden lapsille tarkoitetusta lelusta.

Tällä saitilla vanhemmat ihmiset haikailevat OLPC-tietokoneen XO-1:n perään ja koneita valmistavalla firmalla onkin aikomus täyttää kysyntää. Mehän haluaisimme selviä säveliä ja helppoutta, mitä XO kuulemma tarjoaa. Me ikänäköiset tietenkin haluamme suuria näyttöjä ja koskettimia - siinä menee yksi hienouksista, joka on kannettavuus. Pian siinä pitää olla kaikenlaisian hienouksia ja lisää muistia - siinä menee toinen. Jne.

Näin pienikokoisena tämä kone on hieno, lähes kirjan kokoinen lukulaite, joka kuulemma näkyy auringonvalossakin. On siis asioita jotka eivät sovi yhteen. Itse odotan kieli pitkällä OLPC:n kilpailijaa Asusta, jota jo kuulemma tuodaan USA:n markkinoille, mutta tännekin se aikanaan tulee muutaman kuukauden viiveellä. Siinä on kiintolevy. Sen näyttö ei ole ympäri kääntyvä eikä tuskin näy auringossa, mutta se on edullinen, kevyt ja ehkä nopea. Pohdin jo etukäteen otanko sellaisen, missä on Linuxin variantti vaiko Microsoftin XP, sillä aion ostaa kalliimman variantin, jossa on aika hyvä teho. Huolimatta hienouksista, minua ärsyttää XP:n hidastelu - ehkä se johtuu juuri noista hienouksista. Mutta jos aion liittää siihen taas muita laitteita ja ohjelmia, niin Linux ei kai riitä. Silti kaipaisin sellaista konetta, johon ei ladata yhden yhtikästä ohjelmaa, kaikki saisi olla netissä, juuri kuten XO:ssa on asian laita, ja kun sellainen markkinoille tulee, niin varmaankin ostan.

Linkkejä

Tässä on aika kivan tuntuinen piirrosohjelma. Siinä voi tehdä olemattomilla taidoillakin ammattilaisen näköisiä kuvia ja animaatioita ja se sopisi mielestäni taas alakouluihin ja kielenopetukseen. Sivulta löytyy myös opettajille tarkoitettu osasto.

Wikibooks on minulle uusi tapa tehdä yhteistyössä kirjoja.

Tytär (31 v. - kahden lapsen äiti) oli taas keksinyt itselleen, mitä tehdä isona. Nyt se on veturinkuljettaja. Koulutus olisi lyhyt ja siltä ajalta saa palkkaa. Palkka on kohtuullinen. Tyttärestä tuntui jopa mukavalta, että pääsisi veturissaan aina muutamaksi päiväksi pois kotoa. Koville kahden villin vekaran kanssa ottaa kahdelle aikuiselle, ja pojat eivät missään nimessä ole hanlalia vaan normaaleja lapsia. Äidin puhelimessa ollessa nuorempi puhkaisi vihoissaan meisselillä sacco-istuinsäkkiin, kun ei ollut saanut kirpparilta ostettuja vaatteita heti päälleen, kun äiti aikoi ne ensin pestä.

Veturinkuljettaja olisi tosiaan hyvä ammatti - mutta entäpä jos joutuu näkemään itsemurhan? Lupasin, että lähden hakemaan Ruotsista töitä koulutusaikana, jos tyttö siihen pääsee, ja autan samalla lastenhoidossa.

Sokerijuurikas

Muistan kuinka luomuviljelijä-Tauno kertoi sokerinjuurikasviljelijä-taustastaan. Sokerijuurikas ei ole hyväksi maan laadulle. Soininvaaran kolumnissa on taas terveellistä taustaa asioille. Ode kertoo, miten asiat todella ovat. Tuntuu, että maassa vallitsee hysteria tuon kansallisen tuen vuoksi. Kehitysmaiden sokeriruokoviljelylle pitää antaa mahdollisuus tuoda halpaa sokeriaan. Suomalaiset viljelijät voivat löytää paremmankin viljelyskasvin, vaikkapa viljan, jonka hinta kohoaa. Energiakasvit voisi olla vielä parempi vaihtoehto. Ehkä sellainen viljelymuoto, joka säästää ympäristöä, olisi suositeltavaa.

Jotkut kehottavat laittamaan tämän asian kynnyskysymykseksi, toimimaan itsekkäästi kuin Puola - tavalla jolle nauroivat naurismaan aidatkin. Vanhanen on onneksi timakkana ja sanoo höpsis.

Sunnuntaihuvia

Jatkan yhä Marketan maailmanmatkan editointia. Ne jotka olin tulkinnut erillisiksi lisäyksiksi ja erottanut pilkulla, tuntuvat nyt paremmilta ilman sitä. Edestakaisin. Sensijaan olen tiukkana, että luvussa pitää olla taipumista osoittava liite: 20 000:lla eurolla, eikä 20 000 eurolla. En tiedä, ehkä olen väärässä. Muutan myös linkityssysteemiä ja otan pois näkyvistä linkin osoitteen. Riittää, että näkyy pelkkä värjäytyvä sana.

Ehkä minun pitäisi lukea kielenoppaita uudelleen. Se että opetin suomenkieltä Ruotsissa 20 vuotta, ei takaa osaamista. Olin ikionnellinen, jos oppilas pystyi tökkäämään pisteen sinne, toisen tänne ja, jos vielä iso kirjain näkyi jossakin välissä, se kruunasi kaiken.

Matkakertomus on kuitenkin mielestäni niin hyvä, jännittävä ja kiinnostava, että en kadu ajanmenoa. Tietenkin minua alkaa ärsyttää kirjoittajan ajoittainen naivismi ja ekovihreys kuten teki silloinkin, kun asuin omassa ekoyhteisössäni ja jouduin kuuntelemaan tietämättömyyttä, ennakkoluuloja ja kaikenlaista taikauskoa. Mutta toki ihminen saa olla naiivi, silloin hän on myös jollakin tavalla aito. Ehkä vain naiivi ihminen lähtee tuolla tavoin maailmalle vaaroja pelkäämättä ja vähillä rahoilla. Sen palkkioksi hän on saanut ainutlaatuisen matkan ja ainutlaatuisia kokemuksia, joita meille turvallisuushakuisille harvoin tulee.

Kieltämättä olen besserwisser vaikka vaatimattomassa paketissa. On mukava muka olla paremmin tietävä, kun samalla kokee itsensä luuseriksi. Isolla siskolla on sama syndroma.

Töntit/ hölmöt tulevat arvoihinsa

Lauantai

Eilisestä sekunnin sähkökatkosta alkaen laajakaista on ollut mykkänä. Kokeilin ja odotin ja tänään soitin Kemiön puhelimeen, josta laajakaistan olen ostanut. Luulin tänään olevan perjantain, mutta toimisto olikin kiinni, on lauantai. Mikä mättää, kysyin automaattiselta puhelinvastaajalta. On törkeää, kun saa olla ilman elinhermoa, niin riippuvaiseksi olen tullut. Odotin että joku muu soittaa vikailmoituksen.

Odotan kirjettä Marketalta siitä, mitä hän toivoo kotisivuilleen vielä tapahtuvan. Ja olen tullut riippuvaiseksi bloggaamisesta. Haluan lähettää jonnekin päivittäisiä pohdintojani, vaikka se onkin aika yksisuuntaista. Nyt olisi tilaisuus irtautua tästä ja ryhtyä yrittämään jotakin vakavampaa kirjoitustyötä. Aina kun lukee jonkin romaanin, ajattelee eikö tämä ole tämän kummempaa, kyllähän minäkin tuohon pystyisin.

Luen vanhoja National Geographicseja, joita olen laahannut muutoissa mukana. Ne ovat aarreaitta, jota suureksin osaksi opin sen englannin, josta minulla on ollut iloa elämässäni, kun en ole ollut pakotettu yhteen kielialueeseen. Ruotsi on tullut toista tietä ja sekin on ikkuna. Osassa vanhoissa lehdistä kansilehden liimaus on pettänyt ja puristan tuubista niihin vanat haisevaa liimaa ja laitan painumaan. Muuten lehdet on niitattu tukevasti yhteen, kansilehti on vain liimattu. Kun lähden taas liikkeelle käyn ostamassa kirpputoreilta ja muualta vanhoja vuosikertoja –jos saan halvalla. Minulta puuttuu ainakin viidentoista vuoden englanninkieliset lehdet; muutaman vuoden tuli suomenkielinen ja vähän aikaa ruotsinkielinen versio – mutta se ei ole sama.

Nyt lehdet ovat kuin uusia, kun vain hämärästi muistan ne lukeneeni. On mukava huomata, että ymmärtää lähes kaiken asiayhteydestä. Jotkut sanat tarkistan suuresta Websteristäni ja painan mieleeni. Ehkäpä joskus vielä pääsen käymään englantia äidinkielenään puhuvassa maassa, ei väliä missä.

Toinen iloa tuottava on Time-lehti. Siinä on persoonallisia ja kiinnostavia artikkeleita yleensä roppakaupalla. Viimeisin lehti on erikoisnumero merkittävistä ekoihmisistä. Kirjoitin siitä jo eilen. Kolmantena hahmona on Charles Windsor, tuo naureskeltu hahmo, jonka arvo on kohonnut yllättävästi. Hänen konservatiivis-radikaalit ajatuksensa arkkitehtuurista ja luomuviljelystä ovat herättäneet kiinnostustani aikaisemminkin. Hänen rakennuttamansa asuinalueet ovat viihtyisiä ja hän on herttuakunnassaan luonut ihan merkittävän elinkeinon biologisilla elintarvikkeillaan.

Jo hänen ensimmäinen vaimonsa Diana naureskeli pöhköä miestään, joka jutteli kukilleen, mutta lehden mukaan uusin tiede on havainnut kasvien todella reagoivan – eikä pelkästään hiilidioksiidiin. Paras vaikutus saattaa olla itse juttelijaan. Kerrankin on puhekumppani, joka ei sano vastaan. Charles halusi tunnetusti myös olla tamponi Camillan pöksyissä - ja se oli jo vähän liikaa.

Loppuosa artikkeleista on merkittävistä, mutta minulle vähemmän tutuista ympäristösankareista. Tosin tuttuja nimiä ovat James Lovelock, joka Gaia-teorioineen – sehän on allegoria – mutta jonka hörhöjen maailma on ottanut todesta ja Robert Redford, joka näyttää tehneen merkittävää ympäristötyötä elämässään. Hän on ollut ympäristöihminen ennen kuin se tuli muotiin.

Juuri tällaiset median, hallinnon ja tieteen sankarit ovat tärkeitä. Valistuksella on toki tärkeä osansa, mutta silti väitän, että ihan yhtä tärkeää on taloudellinen järjestelmä, missä toimimme.

Yksi sankareista, Chip Giller, on perustanut kuuluisat ja menestyneet nettisivut, mutta nyt en saakelin Kemiön puhelimen takia pääse niihin tutustumaan.

Vain korkean koulutuksen, kehittyneen tietoliikenteen ja median, (= korkeasti kehittyneet länsimaat) oloissa ympäristövalistuksella voi olla mahdollisuuksia mennä läpi kansan syvimpiinkin riveihin – ja kuitenkin yhä huonosti. Kuuroille korville kaikuvat Marketan hyvää tarkoittavat kehotukset olla heittelemättä roskia ja hänen säälittävät roskien poimimistempauksensa Aasian matkalla. Kehitysmaiden roskienkeräysorganisaatiot ovat vajavaisia, ja lukemattomat köyhät saavat toimeentulonsa kaatopaikalla roskien lajittelijoina.

Jollakin tapaa naiiveja ovat nämä Marketan kaltaiset elämänsuojelijat, jotka kuin uutena keksintönä julistavat oppejaan ympäristön huononemisesta. Mitään uutta se ei ole – Jo teollistumisen ensimmäisen vallankumouksen ja ensimmäisen globalisaatio-aallon aikaiset saastumisongelmat olivat kauheita. Mutta jotenkin niistä on selvitty. Savupiipputeollisuutta on hillitty – ehkä siirretty kehitysmaihin. On opittu puhdistamaan vesiä, on tehty säännöksiä. Tiede on kehittynyt ja on tehty uusia keksintöjä.

On kyse politiikasta eikä niinkään moraalista. Vaan siitä, mikä on mahdollista toteuttaa? Ihminen nyt on mikä on. Hallitusten on tiettyyn pisteeseen saakka uskallettava toimia yleistä mielipidettä vastaan. Mutta silti jossakin vaiheessa demokratia tulee vastaan ja kansan mielipide ratkaisee. Se on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Silti moraalisella vakaumuksella on tärkeä osansa. Tiettyyn pisteeseen saakka juuri kilpailu pitää yrittäjät aisoissa. Tietenkin he ovat, ihmisiä kun ovat, valmiita rosvoiluun, monopoleihin, kerskakulutukseen jne. En ole koskaan ajatellut, että kapitalistinen, uusliberalistinen järjestelmä olisi hyvä, mutta kuitenkin parempaakaan ei tunnu olevan. Väkivaltaiset vallankumoukset vievät vain suurempaan allikkoon, onhan se nähty. Jollakin tavalla kilpailu kuitenkin pitää asiat trimmissä, sulkee huonosti menestyvät ja fuskaajat pois.

Synkkä matka

Vuorokausi sitten oli sekunnin sähkökatkos, ja laajakaista lakkasi toimimasta. Odottelin seuraavaan päivään kiltisti, mutta lopulta aloin tuskissani soitella vikanumeroon. En muistanut, että on lauantai vaan olin perjantaissa. Jossakin numerossa kerrottiin automaatilta, että ota sähkötulppa pois ja laita takaisin. Tein - ja se toimi. Olisi pitänyt muistaa, koska näin on tapahtunut monesti ennenkin. Vuorokauden pakollinen pidättäytyminen osoittaa, mikä surkea nettiaddikti olen.

Tässä on pari juttua, joita vieroitusoireissani kirjoitin wordilla.

Synkkä matka

Viimeisimmässä Timessa oli monia tarinoita Ympäristösankareista. Heidän joukossaan oli itseoikeutetusti Al Gore, josta kirjallisesti, ja muutenkin sivistynyt bloggaaja, Hanhensulka ei pidä. Minä sensijaan kovasti.

Ensimmäisenä kuvattiin Mikhail Gorbachevia (englanninkielinen kirjoitusasu), joka kyllä toimi suuren muutoksen instrumenttina, mutta mielestäni tahtomattaan. Hän ei halunnut hävittää Neuvostoliittoa ja kommunistista puoluetta. Juopotteleva Jeltsin ajoi hänen ylitseen, ja loppu oli maailmanhistoriaa. Nyt hän kyllä toimii idealistisena maailmanparantajana.
Toisena oli ikisympaattinen David Attenborough, joka tv-ohjelmillaan on ylistänyt ja rakastanut maapallon biologista monimuotoisuutta.

Kaikki nämä kunnioitettavat ihmiset ovat positiivisia sankareita. He haluavat säilyttää uskon edistykseen ja siihen, että jotain on tehtävissä maapallon pelastamiseksi.

He eivät ole sellaisia negatiivisia sankareita kuin kalastaja Pentti Linkola, jonka mielestä pelastusta ei ole näkyvissä. Kaikki on menossa päin Prinkkalaa. Ainoastaan dikraattori voisi tehdä jotain. Linkolan opetuslapsi, Marketta Horn, matkusti vuoden ajan Aasiassa ja Australiassa. Paitsi, että hänen hikinen ekonomia-matkansa oli suorituksena uskomaton, ja että hän pystyy kuvaamaan sitä unohtumattomalla tavalla tuossa matkakirjassa, jonka olen saattanut nettisivuksi, hän myös antaa lohduttoman todistuksen maailman tilasta. Pelastusta ei ole löydettävissä, ei löydy gurua, ei sellaista henkisyyttä, jonka avulla maailma pelastuisi. Ei ole myöskään näkyvissä sellaista hirmuvaltiasta tai vallankumousta, joka muuttaisi tuhlailevan elämäntyylimme ja saisi meidät elämään tervettä, iloista, vaatimatonta elämää.

Kehitysmaan ihmiset on kuvattu synkin pohjavärein. He ovat valmiita petkuttamaan reppumatkailijoitakin, dollarituristeista puhumattakaan. He suurin piirtein istuskelevat keskellä kaatopaikkaa, tekevät välillä lapsia siinä kuumuudessa ja heittelevät muovikääreitä ulos ikkuna-aukosta – milloin eivät ole saastuttamassa ilmaa hondillaan ja muilla moottoreilla ja hakemassa käsiinsä petkutettavia turisteja.

Tämä turmion ja masennuksen kuvaus ei silti ole ikävä. Paitsi että se panee ihailemaan reipasta, periksiantamatonta matkailijaa, siinä on paljon viihdyttäviä kuvauksia ja ennen kaikkea tarinoita ihmisten elämästä. Se on reality show. Se on myös variaatio matkasta Helvettiin, sen eri kerroksiin ja esikartanoihin. On aivan uskomattoman ahdistavaa käydä Kalkutan Kolkatassa Äiti Teresan keskuksessa ja kuin sielunsa silmin nähdä se lohduttomuus. On vapauttavaa, ettei sinne eikä muuallekaan tarvitse mennä, kun Marketta tekee sen puolestamme. Minä ainakin jää nojatuoliini ja korkeintaan käyn pyöräilemässä kerran päivässä kolmen kunnan lenkin.

Gurut ja muut henkiset osoittautuvat yksi toisensa jälkeen ontoiksi, kiimaisiksi seksimaanikoiksi, vaikka matkailija ei menetäkään uskoaan hengen voimaan. Positiivisimmassa valossa esiintyy kuollut – seksiguru Osho, joka sentään on räväkkä ja eläniloinen, vaikka esiintyykin vain virtuaalihahmona videokuvana, sillä muuta hän tuskin voi, koska on – Kuollut.

Korkean elintason Australia osoittautuu myös savijaloilla seisovaksi. Elämänmuoto ja ihmiset ovat sairaita. Lyhytjännitteisyys ja välinpitämättömyys leimaa ihmisten välisiä suhteita. Aasiassa vallinnut, ahdistusta herättänyt - sekin tosin pinnallinen uteliaisuus, oli sentään parempi kuin –ei kiinnosta-asenne, EVVK. Kehutut yhteisöt Australiassa osoittautuvat yksi toisensa perästä Failureiksi, epäonnistuneiksi. Missään ei löydy kunnolla toimivaa yhteisöpaikkaa. Hyvin aikomuksin perustetut permakulttuuriyhteisöt ja muut ovatkin vain pinnallisia esikaupunkimaisia kulisseja. Nuoret ovat pyrkineet Rauhaan ja Rakkauteen ja voitolle ovat jääneet huumeet. Jäljellä on raunioituneita ihmisiä, hampaattomine ikenineen ja murskaantuneine toiveineen.

Viimeisimmässä Timessa oli artikkeli tulevista puolueista Yhdysvaltain näkövinkkelistä. Tulossahan ovat presidentin vaalit, joissa Pahan Presidentin valta toivottavasti loppuu, kuten meillä ajatellaan ns. edistyksellisissä piireissä. Artikkelissa otetaan avuksi kaksi käsitettä libertarismi ja kommunitarismi. USA:n nykypuolueet eivät suinkaan ole puhtaaksiviljeltyjä aatepuolueita, vaan ne ovat samalla jatkumolla, mitä esimerkiksi tulee kysymykseen Suuri Hallinto ja Pieni Hallinto. Totutustihan me ajattelemme, että edellisten sijaan voisi kirjoittaa Demokraatit ja Republikaanit. Sehän ei ole suinkaan totta monissa asioissa, paitsi tietenkin mielikuvissa, jotka eivät tietenkään ole vähämerkityksellisiä. Nythän esimerkiksi republikaanit kannattivat Suurta Sotaa Pahaa Vastaan ja haluavat suurempaa sääntelyä mm. lakiasioissa - moraalin ja uskonnon suhteen, mitkä selvästi ovat Suuren Hallinnon touhuja. Molemmat puolueet kannattavat markkinataloutta.

Artikkelin kirjoittaja tarjoaa avuksi näitä kahta käsitettä libertarismi ja kommunitarismi, joita esimerkiksi allekirjoittanut on yrittänyt tutkiskella. Kommunitarismiahan voi kutsua myös yhteisöllisyydeksi, (joka tunnetusti on kiusaamista). Se on myös tietysti paljon muutakin ja paljon hyvääkin, Libertarismi voi yksilökeskeisyydessään ja vapaamielisyydessään muuttua yksinäisyydeksi ja eristyneisyydeksi sekä myös vahvojen ja menestyneiden vallaksi. Libertaristi, jotka ovat ääriliberaaleja puolustautuvat, että siinä kilpailussa kaikki valvovat toisiaan ja on pakko sopia yhteiset pelisäännöt ja myös niitä noudattaa, varsinkin nyt kun maapallon rajallisuus on tullut yhä ajankohtaisemmaksi.. Eivät he välttämättä ole nihilistejä eivätkä fascisteja vaan aivan samalla tavalla tunteellisia ja herkkiä, hyvään uskovia ihmisiä kuten muutkin. Liberalismissa on mielestäni konservatiivinen pohjavire, joka uskoo siihen, että ihminen on valmis pilaamaan kaikki järjestelmät ja systeemit ja siksi systeemit on pidettävä mahdollisimman pieninä. Sekin on syvästi ristiriitainen, sillä vapaudenkaipuussaan liberaali on rakentamassa kuitenkin uusia systeemejä, vrt. Euroopan Unioni.

Artikkelin kirjoittaja laittaa kuitenkin veikkausrahansa libertarismin hevoselle – ja niin laitan minäkin. Vaikka minäkin valitan maailman tilaa ja näen sen synkkänä, vielä synkempänä kuin Maailmanmatkaaja-Marketta, uskon kuitenkin, että toivoa on. Toivoa on tieteen fantastisessa kehityksessä ja taloudellisissa mekanismeissa, jotka asettavat Rajat ja Hinnat. Muutos ei välttämättä lähde hyvää tarkoittavasta valistuksesta ja informaatiosta, vaikka kaikki kunnia sille. Ihmiskunta ei voi luottaa pelkästään Henkiseen Muutokseen ja Kasvuun. Pelkäänpä, että ihminen sinänsä pysyy aina samana. Silti Timen esittelemät heput ovat eräällä tavalla henkisiä johtajia, samanlaisia swameja ja guruja, joita tapaamaan Markettakin lähti – ja köykäisiksi havaitsi.

Jos nyt vielä palataan Marketan kirjaan, (ja sen aion tehdä edelleenkin ja monta kertaa). Hän kehottaa omatoimimatkailuun ja vaikka hänen esimerkkinsä pelottaa, sillä kuka muu voisi kestää näitä koettelemuksia, silti se tietyssä mielessä on relevanttia. Maailmaa voi aidosti nähdä ja kokea vain menemällä sekaan, ei jäämällä tuulilasien taakse. Reppumatkalainen saattaa kokea paljon enemmän kuin valmismatkan ostanut. Vaikka hän sanookin alkusanoissa, että ei maailmalla niin vaarallista ole, ihmiset ovat ystävällisiä jne., ei se tunnu aivan uskottavalta. Ihmiset petkuttavat. Kaikkialla vaanii uskomattomia vaaroja ja pöpöjä, joista Markettakin kuin ihmeen kaupalla ja ehkä tietämttömänä pelastui.

Silti Marketan matka on elämys lukijalle. Siinä on paljon myös Kauneutta ja Aitoutta ja kosolti Liikuttavuutta. Eräässä vaiheessa hän on kuulemma ollut mersuilla liikkuva diplomaatinrouva. Hän on kokenut kaikki ikäpolvensa naisten mielenvirtaukset. Hän on lukenut tohtoriksi asti, kokenut radikaalisen vasemmistokauden, kokenut Henkisen Heräämisen ja Etsimisen, Rakkauden tavoittelun, Masennuksen demonin, Vihreän aatteen ja uudenlaisen radikalismin Linkoloineen ja Elämänsuojeluineen. . Hän on lähtenyt mukaan uuteen yhteisöliikkeeseen ollen suorastaan yksi alkuunpotkaisijoita. Minutkin hän välillisesti veti mukaan kahdeksan vuoden retkelle esiintyessään televisiossa. Hän on kokenut myrskyisän yhteisöelämän/ideaaliyhteisön vaiheen, josta hän toistaiseksi ei halua kertoa julkisuudessa, koska se on liian kipeä aihe.
Sen mitä minä muutamilla kerroilla havaitsin oli, että hän ei paljoa eronnut juurevasta maalaisemännästä viljelemässä lanttujaan ja kukkasiaan. Sillä asenteella hän myös kulkee maailmalla, ei mikään hienostorouva Cadillacin kyydissä.

Urakka alkaa hellittää

Olipa mukava kokemus tehdä oikeita kotisivuja google page makerilla. Siinä ovat asiantuntijat suunnitelleet pohjat, tulos on suhteellisen vähällä vaivalla kohtalainen. En tiedä miltä näyttäisi, jos siinä olisi vielä kuviakin. Sitä voisi viilata ja höylätä loputtomiin ja perustyötä on yhä jäljellä mm. pilkunviilaamisessa. Jos käyn läpi jonkin kappaleen uudelleen, löydän aina paljon muuttamista. En hallitse tätä asiaa, vaikka harva sitä tekee - jos sillä silmällä alkaa katsoa.

Googlepageseissa on se hyvä puoli, että mainoksia ei näy, ainakaan vielä. Luulisi melkein, että muissa ilmaiseditoreissa tulee ko firman logo ainakin.

Tuo että sivuja voi tehdä gmail- osoitteella, on mukavaa - ja samat tunnukset antavat kymmeniä muita mahdollisuuksia hyödyllisiin googlen ohjelmiin. Kuinkahan monella kotisivut pyörivät vielä maksullisilla palvelimilla?

Aasian kujilla

Olen viettänyt erinäisiä tunteja käymällä läpi Marketan tekstiä. Yritän lähinnä keskittyä niihin kuuluisiin pilkkuihin. Se on kovasti vaikeaa, sillä en sääntöjä täysin hallitse. En esimerkiksi aina pysty tulkitsemaan, mikä on erillinen lisäys, joka pitäisi erottaa pilkulla. Vaikka olemme tottuneet siihen, että lauseenvastiketta ei eroteta, mutta entäpä kun se on erillisenä lisäyksenä. Virheitä jää takuulla ja tulkintamahdollisuuksia. Sitten minulla on vielä viettymys pilkuttaa virkkeiden ja lauseiden rytmin mukaan, mikä ei ole oikeakielisyysohjeiden mukaista. Kun rinnakkaisissa päälauseissa on yhteinen lauseenjäsen ei pitäisi pilkuttaa, mutta minä-parka - joka piilottelin toisten selän takana, kun lauseenjäsennystehtäviä käytiin läpi, miten minä nyt yhtäkkiä osaisin. Luettelointi myös on ongelmallista. Entä kun on useita konjunktioita peräkkäin?

Valtiotieteen tohtorilla on vielä heikommin asiat tässä suhteessa. Hän kirjoittaa aika raskaita lauseita, mutta tähän matkakertomukseen se mielestäni sopii; se on muutenkin täynnä runsasta itämaista kamaa.

Sitten pitää vielä muuttaa sivut siten, että teksti juoksee laidasta laitaan, koko ruudun leveydeltä, ja minä kun luulin, että rouvan tahto oli toinen. Mutta ekoihminen haluaa säästää paperia ja käyttää tilan, jos joku vaikka kopioi sivut. Linkit menevät uusiksi myös. Olenhan minä paljon tässä oppinut myös ja saan samalla vähän eloa blogiini. Aion vielä haastatella Markettaa. Aion myös käydä luku luvulta läpi itse tekstin herättämiä ajatuksia, sillä sehän tässä tärkeintä on. En suinkaan ole samaa mieltä kaikista asioista, mutta samalla kunnioitan suuresti matkailijan jaksamista ja neuvokkuutta. Vain harvoin pääsee samalla tapaa sisälle kehitysmaiden elämään, sillä kyseessä on tosiaan neljällä dollarilla päivä - matka. Marketta pääsee lähelle ihmisiä aivan toisella tavalla kuin dollaritukun kanssa matkustava. Hän itkee verikyyneleitä, kun joutuu lentämään yhden välin. Hän ei ole kuin Keuruun rouvat, jotka käyvät lentäen, tunnelmoimassa Aurevillessä, Intiassa.

Markettakin on heidän laillaan syntynyt ainakin hopealusikka suussa, hän on sivistyssuvusta, mutta on maanläheistäkin maanläheisempi, aivan ärsytykseen saakka. Hän on todellinen linkolalainen - uskottava ja aito. Siinä on ikään kuin suomalainen maalaisemäntä ihmettelemässä maailman menoa Aasian kujilla. Hän ei ole poliittisesti korrekti, konventiolausuntojen automaatti - mutta siitä huolimatta hän pääsee empaattisesti lähelle ihmistä, Aasian kiimaisia, petkuttavia miehenkolleja, luottavaisia lapsia ja omaa rooliaan kantavia naisia.

Hänen ympäristövalistajan otteensa on myös ihailtava, vaikka tehtävä on Sisyfoksen. Hän kerää esimerkiksi roskia kymmenissä paikoissa ja puuttuu tilanteisiin aloitteillaan. Tietysti ympäristön tila on surkea, roskittaminen ja saastutus ovat vallalla. Mutta siitä huolimatta, mikä olisi vaihtoehto, jolla olisi poliittiset mahdollisuudet. Ajatuskokeita ja ihanneyhteiskuntia on helppo rakentaa, mutta teepä käytännössä tässä epätäydellisessä maailmassa, epätäydellisten ihmisten kanssa. USA ja muut vanhat kapitalistimaat ovat osa ratkaisua, maailmaa ei vallankumouksella voi muuttaa.

Linkkejä

Muutamia uusimpia linkkejä. (Toisilta napattuja, mitä muutakaan. Yhteistä on uskovaisten tavara.)

100 (ja vähän enemmänkin) hyödylliseksi äänestettyä linkkiä e-oppimiseen

Tuntuu hyvältä, että tunnen ne kaikki ennestään ja olen jopa linkittänyt.

Piirtäjä piirtää rumista kuvista vähemmän rumia (video)

Tolstoyn kiinnostava avioliitto (Pekka Nykäsen kautta)

Nämä ja muita löytyy linkkilistaltani sekä sivupalkista

Maassa makaapi

Tunsin itseni vähän paremmaksi vilustumisen jälkeen ja lähdin pyörällä Kemiöön. Kävin samalla kysymässä työkkärissä, olenko oikeutettu työllisyyskursseihin. Olenhan minä. Menisin lyhyelle kirjoittajakurssille, vaikka Orivedelle, mutta sopivaa ei näyttänyt olevan. Edut ovat aika hyvät. Toinen kurssi, mitä voisin ajatella, on tutustuminen tietokoneen tekniikkaan.

Kävin ostamassa muutaman kirjan museon kirjapöydistä ja jututin vähän tyttöjä yläkerrassa. Kävin kirpparilla ja ostin tinakupun 5 €:lla. Siinä on leimat ja kaikki. Oikaisin teollisuuspihan poikki mennessäni Alennushalliin ja yks´kaks, löysin itseni maasta. Lensin päistikkaa maahan ja pyörä kiilasi jalat. Kotona huomasin, että ostamassani, J.M. Coetzeen kirjassa, Den Långsamme, ensilehdellä mies kaatuu pyörällä ja menettää jalkansa. Mitä siitä seuraa, en tiedä - takakannessa paljastetaan, että hän löytää naisen.

Minulle ei onneksi käynyt yhtä pahasti. Löin vain oikean polveni, oikean kyynärpääni ja oikean käteni mustelmille. Verenvuoto oli vähäistä. Jatkoin vielä kaupaan, josta en ostanut mitään. Käyn yleensä katsomassa rihkamamarkkinoita, vaikka harvoin ostan mitään. Pyöräilin vielä kotiin, kun ensin olin taitellut ohjaustangot ja muut takaisin. Kotikylässä piti vähän ontua, mutta tästä selvitään. Tuli vielä pitkästä aikaa rytmihäiriökin. Olen ajatellut, että onko se ollut poissa siksi, että olen ollut laihemmassa kunnossa. Nyt olen taas syönyt reippaasti ja käyttänyt kofeiinipitoisia juomia ja ostin jopa mäyräkoiran. Sitä lankeaa aina, vaikka tiedän alkoholin vaikutukset, yksi ainoa kalja. Elämä on kilvoittelua. Silti saan olla tyytyväinen, ettei käynyt pahemmin. En ole enää nuori. Olin varmaankin vähän huonossa kunnossa, kun en osannut varoa kuoppaa. Pyöräilyä en lopeta.

OLPC

Nyt se on tullut - OLPC. Kannettava tietokone jokaiselle kehitysmaan lapselle, Nicholas Negroponten lahja. Itse kannettava on hieno. Katsopa vaikka tietolähteeni, Anitan, linkit. Kommentoija väittää, että koskisi vain USA:ta tarjous saada yksi kone itselleen tai lapsenlapsilleen ja toinen lahjoitettua kehitysmaan lapselle, 400 $:lla rahteineen - Näin onkin.

Negropontelle on ilmestynyt kaupallisia kilpailijoita, jotka yrittävät saada oman koneensa kehitysmaiden ostoslistoille. Voit katsella asiasta kertovia videoita. OLPC on tiukasti voittoa tavoittelematon, idealistinen projekti. Se tarvitsee tietyn määrän tilauksia voidakseen saada massatuotannon käyntiin ja Negropontekin viettää 330 päivää vuodesta matkustaen eri puolilla maailmaa saadakseen kehitysmaiden hallitukset vakuuttuneeksi.

Tämä laite on tehty äärimmäisen kestäväksi; se kestää pudottamisia, hiekkaa ja vesisuihkun - mitä se tosiaan tarvitsee kehitysmaiden savimajoissa. Tietenkin se menee myös rikki. Kofi Annanin sitä kokeiltua muutama vuosi sitten, veivisysteemi ei kestänyt. Nyt lataaminen voidaan suorittaa ulkopuolisella, kekseliäällä laitteella.

Mukana linkkien päässä on muun muassa CBS:n 60 minutes ohjelma ja NYT:n toimittajan hauska video laitteen ominaisuuksista. Siinä on aivan uudenlainen, auringon valossakin näkyvä kuvaruutu, jolla on myös halutessaan värit, mutta hieman vaatimattomammat kuin kaupallisissa tuotteissa. Patterien kesto on tosi pitkä.

Näin vilahdukselta, että koneessa käytetään systeemiä, jota itse lapset voivat ohjelmoida, vähän samalla periaatteella kuin MIT:ssa kehitetyssä Scratch-ohjelmointikielessä ja Squeak eToy:ssa. Koneet voivat muodostaa verkostoja keskenään ja liittyvät myös langattomasti Internetiin. Niissä ei ole kovalevyä. Koneen käyttöliittymä on nimeltään Sugar, ja siinä on valmiina tärkeimmät ohjelmat, sanojen käsittely, nettiselain jne. Koneen ylösnostettavat, oudonnäkäiset sarvet ovat antenneja, joiden ansiosta koneilla on pidempi kantomatka kuin tavallisilla kannettavilla. Niistä sarvista koneet myös rikkoutunevatkin helpoimmiten, valitettavasti.

Koneen kansi voidaan kätevästi kääntää nurin siten, että laitteesta muodostuu sähköisten tekstien ja kirjojen lukulaite. Jos näyttö näkyy auringonpaisteessa, tämä on erinomainen juttu.

Jos meikäläisen olisi mahdollista osallistua lahjoittamiseen - ja saada samalla tämä vihreä-valkoinen kone omakseen, sen varmaankin tekisin. Ensi kuussa se on mahdollista, ainakin Pohjois-Amerikassa. Verkkovirran jännite on siellä toisenlainen ja saattaa myös olla, että koneesta puuttuu skandit/ääkköset, mikä panisi miettimään.

Tässä on suomenkielinen keskusteluketju aiheesta, Muropaketissa.

Netistä löytyy myös englanninkielinen uutissaitti, jossa "puolueettomasti" tutkitaan tätä erinomaisen kiinnostavaa hanketta.

Kansa puhuu

Radio Peili on se puheohjelmien kanava, jota olen nykyään eniten kuunnellut. En tiedä, onko sitä edes eetterissä, vai onko se vain netissä. Nytkin sieltä tulee eilinen Arto Nybergin puheshow. Muitakin tv-ohjelmia siellä kuuluu. Kokemus on ihan yhtä hyvä kuin näköradiossakin, jos ei parempi. Sinne on koottu radion ja tv:n puheohjelmia ja uutisia. Olen epämusikaalinen ja (liiaksi) asiallinen vakavikko, joten en kaipaa muita kanavia. Musiikkikanavat, joilta saattaa tulla ihan hyviäkin kappaleita, ovat tietysti asia sinänsä. Monesti ne ovat kuitenkin löysää puhetta ja ärsyttäviä kappaleita. Monet kappaleet ovat tajuttoman hienoja, mutta kun tulee tusinaiskelmä, minua alkaa suututtaa tämä suomalainen mentaliteetti. Puhe on minun alaani. Monesti varsinkin nuo ns. sävelradiot ovat tylsiä. Juontajille ei ole karismaa, ei tiedä kumpi on tylsempää, valuva puheplötinä vai musiikki. Vanhemmat juontajat vetävät yleensä pidemmän korren.

Tältä kanavalta tuli myös Kansanradio, huvittava ohjelma. Tykkään rahvaanomaisuudesta ja siinä tosiaan Suomen katajainen kansa esiintyy sellaisenaan. Sitä rakastaa ja vihaa. On hauskaa, kun kansan edustaja on rohkaissut itsensä ja sanoo puhelimessa suorat sanat herroille. Ne ovat samalla viisaita, salaviisaita, ovelia ja pohjattoman yksinkertaisia puheenvuoroja. Siinä puhuvat kuin omat serkut, mummut, ukit, kälyt, langot ja jopa natotkin. Siinä on kapakkojen ja torien joutopuhetta.

Joskus edellisellä kerralla muuan mies soitti ja haukkui maahanmuuttajia ja juontaja vähän toppuutteli. Nyt uudessa ohjelmassa juontaja sai haukkuja ja kehuja. Itä-suomalaiset huomauttivat, kuinka hyvin venäläiset maahanmuuttajat (ja muutkin) paiskivat hommia ja tuovat eloa raukoille rajoille. Hyvä kanta. Minäkin tykkään töitä paiskivista maahanmuuttajista enkä mutise heitä vastaan. Kunhan niitä töitä vain on. Mutta rikoksia tekevistä ja yhteiskuntaa systemaattisesti kuppaavista en tykkää. Jos larppaavat, arabiasuiset suomalaismiehet haluavat sharia-lakia tänne, niin vastustan. Pelkään radikaalisoituvia ääri-ihmisiä.

Varsinkin vanhemmilla suomalaisilla on käsitys yhteiskunnasta, että sieltä tulee ja voi vaatia kaikenlaista. Se on vähän kuin neuvostoliittolainen kuva maailmasta. Uudenlainen kuva markkinataloudesta ei ole vielä saapunut kaikelle kansalle.

Muuan iranilainen oppinut piti taannoin puheenvuoron tätä islamin väärinymmärtämistä vastaan, ja olin siitä kovasti hyvilläni.

Tämä maailma on kuitenkin niin moninainen, tänne mahtuu kaikenlaista. On oltava varuillaan ja kriittinen. En periaatteessa luota ihmiseen. Kuka tahansa meistä, jos saa tarpeeksi propagandaa, aivopesua ja painostusta, pystyy tekemään hirmutekoja ja tappamaan tai ainakin hyväksymään ne teot. Ajatellaanpa vaikka Ruandaa ja Natsi-Saksaa. Ihminen on surkea, ristiriitainen olento, joka alittaa kaikki odotukset, mutta myös ylittää. Samalla on sanottava, että hän pystyy myös hienoon, taiteeseen ja tieteeseen. Hän tekee uskomattomia mielen rakennelmia.

Tuota nettiradiota ihmettelen. Kun se saattaa jäädä huvittavasti ja ärsyttävästi jankkaamaan sanaa tai lausetta pitkäksi aikaa. Eikä se aiheuta hämminkiä siinä, mitä myöhemmin tulee vaan lähetys jatkuu, eikä siitä ole kadonnut mitään. Ääni ilmeisesti lähetetään pakettina. Miksei se sitten aiheuta katkoa jatkolähetyksessä? Ihan kunnolla minun laajakaistani kautta ei lähetys siis tule, mutta kelpaa. Myös Ruotsin radiosta ja BBC:stä tulee hyviä puheohjelmia. Mitenkä tässä ehtisikään tv:tä seuraamaan kuten ennen vanhaan?

Pilkunviilaaja

Marketan iki-ihanaa tekstiä lukiessani, mieleeni tulee varmuus: Suomen kielen pilkutuksessa pitäisi olla uusi sääntö. Miksei pilkuteta puherytmin mukaan. Kun tekstiä luetaan, vaikkapa ääneen, ja jos sen haluaa kuulostavan luontevalta, lukija automaattisesti tauottaa. Olen täysin varma mullistavasta keksinnöstäni. Kuinka tyhmää yrittää opettaa pilkkusääntöjä, joita ei edes valtiotieteen tohtori hallitse, kuinka sitten tavallinen kirjoittaja. En yleensä seuraa välimerkkejä lukiessani, nyt tämä ryöpsähtää tietoisuuteeni. Koko juttu uusiksi! Pilkuta kuten puhut. Sehän antaa luonnetta kirjoitukseen.

Olen kyllä ennenkin erehtynyt. Huomaan välimerkitseväni Marketan tekstiä tämän uuden teoriani mukaan. Se on paljon helpompaa kuin perinteiset säännöt, joissa kuitenkin on poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia.

Minun uuden teoriani mukaan esimerkiksi lauseenvastikkeiset lauseet erotetaan pilkulla, jos rytmi sitä vaatii. Jotkut vanhat säännöt pysyvät ennallaan. Joskus lauseet voi pilkuttaa eri tavoin, eri mielentiloissa. Muistelen kuinka kieliopissa sanottiin jotain lisäysten erottamisesta pilkulla (tai muilla välimerkeillä).

Marketta-parka. En kylläkään vielä julkaise oikolukemaani ja uudelleen muotoilemaani tekstiä. Samalla olen kyllä korjannut ihan perinteisiäkin virheitä, joita jokaiseen kirjoitukseen helposti ja välttämättä jää, vaikka kuinka tarkasti yrittäisi itse lukea ja korjata.

Muistan samalla Säterin mielisairaalan museosta kertomuksen eräästä potilaasta, erittäin sanallisesti lahjakkaasta, joka ei tyytynyt kirjailijan tekstiin, vaan korjaili. Eräs kirja oli täynnä, pienellä ja siistillä käsialalla tehtyjä korjauksia, jotka naurattivat meitä. Olenko muuttumassa samanlaiseksi. - Itse Marketan teksti on ylivetoa, mutta pilkutuksessa tuntuu minulla nyt löytyvän huomauttamista.

Kauhukseni huomaan, kun luen Korpelan ohjeita, että siellä sanotaan, että "rinnakkaisten lauseiden väliin ei tule pilkkua, jos

• lauseilla on jokin yhteinen lauseenjäsen ja
• lauseita yhdistää jokin seuraavista sidesanoista: ja, sekä, sekä – että, -kä, tai, joko – tai, vai, eli (tai mutta tai vaan) "

Yhteisenä lauseenjäsenenä olen ajatellut vain subjektia, prkle. Tämä muuttaa paljon.

Tämäkin vielä:

"Vastaava sääntö koskee jopa ns. passiivimuotoa. Tätä voi pitää melko outona etenkin silloin, kun lauseilla ei ole edes loogisessa mielessä yhteistä lauseenjäsentä eli ajatellut tekijät eivät ole samat."

Korpela sanoo onneksi:

"Pilkkua käytetään erottamaan irrallisia lisäyksiä muusta lauseesta. Irrallinen lisäys on periaatteessa sellainen, jonka voisi jättää pois ilman, että lauseen perusmerkitys muuttuu."

Olen kuitenkin sitä mieltä, että rytmin mukaan pilkuttaminen olisi kaikkein parasta. Näidenkin, Korpelan sääntöjen, oppiminen vaatii liikaa tavalliselta peruskoulun läpikäyneeltä, vaikka Korpelan mukaan:

"Suomen kielessä pilkut ovat ensi sijassa silmää varten, eivätkä ne useinkaan vastaa puheen taukoja. Voidaan kyllä sanoa, että useimmiten pilkun kohdalla voi vetää henkeä."

Kysyn miksi. Kirjoitettu yleiskielikin lähestyy yhä enemmän puhekieltä, miksei pilkun viilausta voisi vähentää?

Pilkuttaako?

Tänään teinkin pyörälenkkini autonratissa istuen, sillä olin matkalla kirjamarkkinoille Sagalundiin. Päästyäni rappusille näin, että kaikki oli autiota; ne olivatkin olleet eilen. Vaikka muka kalenterista katsoin viime viikolla. Siinä kiroillessani huomasin ääneni saaneen syvyyttä, kurkku on kipeänä.

Kirjat ovat varmaan myynnissä vielä huomennakin, jos jaksan kylälle lähteä. Sosiaalisuuden yritykseni epäonnistui taas.

Kävin aamulla läpi Marketan kirjan kaksi Australia-kappaletta. Miten suhtautua pilkkusääntöihin ja yleensäkin kielioppisääntöihin? Mielestäni säännöt ovat hyväksi, kunhan niitä voi joskus rikkoa kuten liikenteessäkin. Periaatteessa kai oikeakielisyysihmiset ovat antaneet periksi. Jokainen saa kirjoittaa, miten haluaa, mutta silti sääntöjä tarjotaan.

Muistan kuinka piilottelin toisten selän takana, kun keskikoulussa oli loputtomalta tuntuvaa lauseenjäsennystä. En tajunnut juuri mitään enkä viitsinyt yrittää tehdä edes kotiläksyjä, kuten en tehnyt yleensäkään. Myöhemminkin joskus kielikokeissa paperi on ollut täynnä opettajan punaisia merkintöjä. Hieman protestoinkin joskus, mutta tässä on muutamia periaatteita pilkutuksessa:

Alistuskonjunktiolla alkava sivulause erotetaan pilkulla, rinnastuskonjunktiolla alkava, kun on eri subjekti. Mikä on käsitettävä lisäykseksi, jonka voi erottaa pilkulla, on minusta joskus tulkinnanvaraista. Puherytmistäkin se riippuu. Joskus pilkku pitää jättää pois, ettei virkkeestä tule liian katkonaista. On monia kohtia, missä olen ollut liian laiska ottamaan selvää oikeakielisyydestä. Ns viittaussuhteet pitäisi myös jotenkin olla kunnossa. En vielä julkaissut muutoksia. Marketan kieli ja kielioppi on mielestäni hyvässä vedossa.

Itse Australia-jakso oli kovin mielenkiintoinen. Editorissa sivut ovat aakkosjärjestyksessä, siksi tässä järjestyksessä. Oli ekoihmisen asiallista kritiikkiä ja sitten myös ideologista. Markettahan tunnustautuu linkolalaiseksi, enkä itse sellainen ole. Minun mielestäni olemme niin tiukasti mukana markkinataloudessa, että sen ulkopuolelle astuminen käy vain joiltakin. Jostakin se heidänkin mukavuutensa ja ekoelämänsä kustantaminen tulee - sieltä vihatusta markkinataloudesta. Astuisimme eko-fascismiin linkolalaisessa maailmassa; se tarvitsisi diktatuuria, jonka rinnalla puna-khmerien hallinto oli lempeää. Jos pelastusta on, siihen tarjoaa mahdollisuuden vain tiede ja teknologia, sekä järkevät, ihmisläheiset ratkaisut. Ehkä sillä keinoin tosin pelastusta ei olekaan.

Kritiikistäni huolimatta jakso on herkullinen. Se antaa pistävän kriittisen kuvan australialaisesta elämänmenosta, mutta myös mantereen ekoyhteisöistä. Paljon hyviä tarinoita. Tarinoistahan me elämme. Oikein missään ei Onnelaa löydy; kaikkialla on puutteita. Ihminen, hyvine tarkoituksineen, pilaa kaiken. Pessimistinen maailmankatsomukseni vain tästä vahvistuu.

Mutta on elettävä ja oltava. Kurjuuden ja epätäydellisyyden keskellä on löydettävä - ja Markettakin sen tekee, onnen hetkiä, pieniä keitaita, ihmisyyttä, luonnon kauneutta...Maailma on rujoudessaan kuitenkin paras ja ainoa paikka elää, emmehän voi lentää muille planeetoille.

Neljän dollarin päivä

Koska olen impulsiivinen, laitan heti luvan saatuani Marketan kirjan Neljän dollarin päivä nettiosoitteen tähän linkiksi. Siinä ei vielä ole edes hänen sähköpostiosoitettaan, jos ja kun joku kustantaja haluaisi ottaa yhteyttä. Mutta tulee. Tuskinpa kustantajat edes lukevat Maalaisen blogia. Kotisivuun tulee varmasti muutoksia aikaa myöten, se on vasta raakaversio. Voisin kuvitella kuinka joku piirtäjä kuvittaisi urhean suomalaisnaisen seikkailut.

Kuten olen sanonut, teksti on niin eloisaa, että kuvitusta ei välttämättä tarvita. Otan mielelläni kommentteja vastaan ja vielä mieluummin itse tekijä.

Monesti on käynyt niin, että olen kuin sydänverelläni jotakin kirjoittanut, eikä värähdystäkään lukijoissa. Kävijälaskurissa kyllä näkee, että kävijöitä on yhä harvinaisen paljon ja trendi on nouseva. Blogilistallakin pysyttelen aika korkealla. Se on palkkio. Minussa se vika varmasti on, mutta olemme toisaalta poispilattua nettikansaa ja vielä suomalaisia. Opettajana sen tietää, kun kuulijakunta ei puhu eikä pukahda joskus.

Netissä on tarjolla niin paljon hyvää, valinnan varaa on. Ihmiset haluavat pysytellä omissa ympyröissään. Se ärsyttää minua suunnattomasti esim. isossa siskossani, tuo uteliaisuuden puute, useimmissa asioissa ainakin. Silti me pysymme hyvissä väleissä, eihän tuollaiset ratkaise. Miten sitten jotkut pystyvät saamaan uskollisia keskustelijoita, luomaan sosiaalisen yhteisön? Mikä on heidän salaisuutensa? Täytyy varmaan osata iskeä oikeaan tunteeseen. Mikä on esimerkiksi Ikkunaiineksen, Saaran, Panun salaisuus, kun he ovat onnistuneet yhteisön luomisessa?

Eipä silti. Olen niin kärsimätön ja matkalla aina eteenpäin, ettei minusta ole keskustelijaksi.

Joka tapauksessa tässä on mielestäni yksi parhaita linkkejä, joita olen antanut. Tämän käsikirjoituksen on kuitenkin Tammen asiantuntija lukenut ja kehunut tarinaa huikeaksi seikkailuksi. Ehkäpä laitan senkin mukaan myöhemmin, koska sitä saa kuulemma käyttää.

Eskon puumerkki

Kaikenlaiset salasanat ovat internetin kiusa. Miten pitää ne mielessä ja organisoida, on jokaisen vähääkään internetiä harrastavan ratkaistava. Itse olen tehnyt sen huonosti. Paljon salasanoja on hukkunut ja joutaakin.

Pidän integroiduista systeemeistä, jotka auttavat meitä harvapäisiä. Kuten google, joka tarjoaa melkein kaikea mahdollista samoin käyttäjätunnuksin ja salasanoin. Kun hankit yhdet, voit pitää Blogger-blogia, hankkia gmailin, kirjoittaa dokumentteja on-line jne. Voit myös kommentoida blogger-blogeja. Jos sinulla on google-tili, mene katsomaan sitä hienoa tarjontaa. Googlella on paljon muitakin palveluja. Jos sinulla on tili, se riittää päästäksesi googlepages- eli Google page creator- editoriin, jolla kotisivun voi luoda suhteellisen helposti. Työskentely käy reaaliajassa ja sivujen säilytyksestä ei tarvitse maksaa mitään. Minulla ei ainakaan ole mitään mainoksia, olen varmaankin sellaisen valinnan joskus tehnyt. Kaikki palvelut ovat täynnä hienouksia, joiden hallinta helppoudestaan huolimatta vaatii opiskelua.

Kun joku firma paisuu riittävän isoksi, se pyrkii monopoliin kuten teki Microsoft. Se vaikutti joskus "Ilmestyskirjan pedolta", joka pyrki nielaisemaan itseensä kaiken ja sitä myöten tukahduttamaan orastavan vapauden. Googlelle on käymässä samoin ja kriittisiä ääniä ja kilpailijoita onkin ilmestynyt pilvin pimein. Se pitää kentän jotensakin kunnossa kapitalistisen/liberalistisen kilpailun parhaiden periaatteiden mukaisesti. Kaikki valvovat toisiaan ja pysyvät siten itsekin trimmissä. Microsoftkaan ei ole enää kukkulan kunkku. Otetaanpa esimerkiksi tavallisellekin kuluttajalle tutut ja rakkaat sanojenkäsittelyohjelmat. Ilmaisia ja lähes yhtä hyviä kilpailijoita on ollut jo pitkään ja tulossa lisää. Laajakaistayhteyksien kehittyessä verkkoratkaisut valtaavat alaa. Nyt puhutaan jo web 3.0:sta.

Jossakin vaiheessa tavallisen tallaajan on sanottava tietysti stop. Kehitys kehittyy niin valtavaa vauhtia, ettei mukana pysy. Niin kauan kuin polla jotenkin toimii, haluan yrittää pysyä mukana vaikka tiedän olevani kilometrien päässä jäljessä, mutta matkalla kumminkin. On opittava valikoimaan ja keskittymään myös.

Ihminen on ennen kaikkea konservatiivinen. Hän haluaa jämähtää paikoilleen ja tuntee ennakkoluuloja kaikkea uutta kohtaan. Hän ei halua leikkiä enää. Ennakkoluuloille olen vihainen kuin rakkikoira sanon sielunveljeäni mukaillen.

Maailman- Marketta

Marketan Aasian ja Australian matkakirjan sivut toimivat jota kuinkin, pieniä korjauksia vielä tarvitaan. Tein eilisen päivän turhaa työtä, mutta lähdin uusin eväin liikkeelle tänä aamuna. Oppimistehtävä harharetkineen. Vasta nyt ehdin lukemaan itse tekstiä. Muistan toki paljon blogista, mutta siinä häiritsivät silloin pienet virheet, ääkkösten puute ja eräät muut pienet asiat. En osaa sanoa, kuinka paljon hän on toimittanut, mutta teksti on loistavaa. Itse hän sanoi, että häneltä puuttuu huumori, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa- tai sitten minulla on täysin kieroontunut huumorintaju. Harvoin olen lukenut näin fyysistä matkakirjaa. Kuvitusta ei tarvita, sillä teksti elää.

Jokainen sivu on ilotulitusta, käytännöllistä filosofiaa, jännittäviä tarinoita jne. Vaikka Marketta lähti hakemaan henkisyyttä ja ehkä ja sitä löysi, silti hän säilyttää terveen kriittisyytensä. Löysikö hän gurunsa, jääköön lukijan löydettäväksi. Tiedätkö, mitä on tantra? Tätä mm. Marketta lähti tutkimaan.

En tiedä luitteko tekstiä aikoinaan blogimuodossa. Sitä ei sellaisenaan enää löydy. En toistaiseksi uskalla luovuttaa näiden nykyisten sivujen osoitetta.

Kustantaja oli esittänyt, että eräitä asioita olisi leikattava pois. Katin kontit. Teksti tällaisenaan, hikisenä ja suorapuheisena kuuluu asiaan. Pienen pieniä toimituksellisia muutoksia ehkä tarvitaan. Kuvia voi laittaa nettiversioon, mutta kuten sanoin teksti puhuu puolestaan.

Olen painottanut matkan fyysistä rasittavuutta. Monelta nuoremmaltakaan se ei olisi onnistunut. Hän antautui uskomattomiin vaaroihin ja rasituksiin, hygienian puutteeseen jne. Se että hän pystyi sulattamaan tuon suunnattoman kokemusmäärän ja tiedot tällaiseksi viihdyttäväksi ja tietoa pursuavaksi paketiksi, ei ole vähäisin hänen suorituksistaan. Hän matkustaa ekologin maailmanparantajan asenteella maailmalle, on suomalainen keski-ikäinen nainen, mutta silti maailmankansalainen.

Intia huokuu suvaitsevaisuutta, minä en...

Erehdyin kirjoittamaan pitkän tiedostonimen, Intia huokuu suvaitsevaisuutta - ja minun piti kirjoittaa se 153 kertaa, kun Intia luvussa oli niin monta kappaletta ja niin monta sivuakin siitä tuli. Huouin kyllästyneisyyttä laiskanläksyä kirjoittaessani. Kyllä joku muu muoto olisi parempi, vaikkapa PDF, mutta kun aloin tähän, niin teen loppuun. Ja kun siinä pitää olla myös äärimmäisen tarkka. Virheiltä ei voi välttyä. Tulee kaulavilloja, kuten isä sanoi. Aikaa menee, kun kone työskentelee on line ja tallettaa aina jonnekin, missä google tiedostojaan pitää.

Mutta on se melkoinen akka tuo Marketta. Hän kirjoittaa äärimmäisen värikkäästi ja kiinnostavasti kuvia kumartamatta. Minusta hän on asiantunteva kaikkialla Aasian matkallaan ja osaa pureutua kiinnostaviin asioihin. Problematisoinnin tajusta ehkä siinä on kyse myös.

Hänhän on herättänyt äärimmäisiä tunteita siinä ekoyhteisömaailmassa, jossa elin kahdeksan vuotta sisällä ja yhäkin ulkona. Oli leegio ihmisiä jotka olivat tulleet ensin Ähtäriin ja sieltä meille ja päinvastoin ja aina haukkuivat edellistä paikkaa. Sopeutumattomia, pehmeitä kaunosieluja jne. Varmaan minua haukuttiin yhtä lailla ja kerrottiin juttuja. Eihän se mitään minua haittaa, sillä ne eivät ole puoleksikaan yhtä kovia kuin todellisuus.

Marketta oli yksi muutamasta ekonaisesta, joita seurasin kuin hyönteistutkija harvinaisia ötököitään. Että ne keksii, että ne jaksaa. He riitelivät keskenäänkin ja tulivat verivihollisiksi ja taas liittoutuivat. Yhäkin noita kaunoja kannetaan. Tunsin hyvin ainakin kolme noista alkuperäisistä perma-äideistä kuten heitä kutsuttiin. Yhdenkään kanssa en kyllä sänkyyn joutunut, se tunnustettakoon jo alkuun - ehkä lähellä oli, mutta minä tykkään nuoremmista, enkä heitä yleensä saa.

Ihmettelen, että eikö suuri suomalainen kustantaja, joka ensin on käsikirjoituksen ilolla hyväksynyt, eikö se uskaltanut. Sillä diplomaattitaustastaan ja kansainvälisen politiikan tohtoriudestaan Marketta ei ole sievistelevä vaan sanoo suoraan ainakin kirjassaan. Itse asiassa en henkilönä häntä kovin hyvin edes tunne, tavannut vaan muutaman kerran. Entäpä jos kirjasta tulee kansainvälinen menestys, onko hän naamioinut henkilöt. Miten kävi, kun Kabulin kirjakauppias pahastui?

Se kun hän oli Jari Sarasvuon haastatteluohjelmassa ja sytytti koko uuden aallon ekoyhteisöliikkeen, se oli myähäinen syksy, Nuorgamissa oli talvi. Marketta oli ajanut pyörällä räntäkelillä Espoosta Pasilaan, ei se mitään kummaa ole. Keski-Suomessakin hän ajoi pyörällä Ähtäristä Keuruulle ja Jyväskylään, taisi olla Vihreiden kokoukseen. Aasiassakin hän pyöräili melkoisia matkoja, Aasian oloissa.

On se melkoinen nainen. Kirja on tapaus. Hän saa itse päättää julkaiseeko kirjansa netissä kuitenkaan vaan hakeeko yhä kustantajan. Mitenkähän kustantaja sellaiseen suhtautuu, että teksti on jo jossakin julkaistu?

Bambupäinen veitsi

Aurinko paistaa, vaikka kalakaveri kertoi ennustetun räntää. Hieman ehkä vilustuin, kun seisoin katsomassa hänen perkaamistaan. Saapas nähdä, kuinka pahaksi äityy. Olen viime vuosina ollut terve kuin pukki. Olin ajamassa lenkin ennenkuin kissoja ja koiria alkaa tulla.

Olen saanut flow:n aikaan kun laitan Marketan sivuja googlepagesille. Varmaankin saan ne jo tänään valmiiksi. Linkit tulevat tosi viemään aikaa. Hän saa itse valita kuvat. Kameraa hänellä ei ollut mukana, mutta netistä löytyy, jos sielu sietää.

Siisti ja helppo homma tehdä kotisivuja, kun siihen oppii. En voi lakata ihmettelemästä netin mahdollisuuksia. Aivan ilmaiseksi ja siistiä jälkeä.

Tilasin joskus puhelinmyyjältä kuusi numeroa Historian kuvalehteä, kun siihen kuului veitsisarja ja tarvitsen veitsiä. Tänään ne tulivat. Perun kestotilauksen, sillä kyllä netissä lukemista riittää, tosin ei yhtä loisteliasta kuin tuollaisissa kiiltopaperisissa julkaisuissa. Ihan hyvän näköiset, pää bambua. Sopii hyvin Marketan Aasia- kirjaan. Että tuollaiset hajamieliset keski-ikäiset naiset pystyvät tuollaisiin suorituksiin kuin tuo matka ja kirja. Ihan kateeksi käy. Olen aina ihmetellyt, kuinka poissaolevia monet keski-ikäiset ovat. He miettivät syntyjä syviä, ehkä. Minä taas pidän läsnäolosta. Ehkä Markettakin kuuluu tuohon sarjaan. Ne ovat niin saamarin syvällisiä ja viisaita. Jos keski-ikäinen nainen yrittää suhtautua mieheen, hän asettaa tämän johonkin lokeroon ja yrittää sitten käsitellä tuota olentoa lokerointinsa perusteella. Minä taas olen sitä mieltä, että minua ei voi lokeroida ja jos voi niin vai osaa, ulkoisen minun.

Hyvää kannattaa odottaa

Taiwanilaisen laatutuottajan Asus: n halpatuote- kannettava ei pitänyt lupaustaan. Hinta tuleekin olemaan sata dollaria suurempi kuin luvattu. Halvimman hinta on dollareissa, 299$. Se ei ole paljon. Kunnollisemmalla muistilla varustettu ei ole kuitenkaan kovin kallis sekään, 399$. Jos näitä tulee joskus Suomeen myyntiin, olen ehdottomasti ostaja. Eilen on julkistamispäivä, muutaman viikon kuluttua tuotetta tulee myyntiin Jenkeissä, koska lie Suomessa.

Hyvää kannattaa ehkä odottaa. Tässä pieni koko ja keveys puhuu puolestaan. Hinta on ehkä kohdallaan. Tämä kannettava on jotakin, tavallisen kannettavan ja kommunikaattorin välillä. Se lupaa hyvää liikkuvuudelle.

Kalasoppaa ja maailmanmatkoja

Jos sinulla on univaikeuksia, suosittelen kalasoppaa. Keitin sitä verkoilta tultuani ja olin nukahtaa jo pyörän satulaan. Lämmintä maitoa käytetään muutenkin unijuomana, saatikka sitten, mitä tekee pullea masu. Kalakeitolta ei voi nousta ilman sitä. Nukun muutenkin päiväunet, mutta nyt erikoisen makeat.

Kalakaveri perkaakin kalat. Pyysin mukaani hauen päätkin ja keitin ne kotona kattilassa. Muistan kuinka UKK:n kerrottiin olleen vihainen, jos joku muu koski hauenpäähän - ja hän tiesi mikä on hyvää. Lurpsauksia erilaisia meheviä makupaloja. Olen kertonut useita kertoja, kuinka tyttären kaverit muistelevat kuinka he olivat kurkistaneet kattilaan, josta heitä tuijotti iso kalan pää. No toisesta tuli eläinlääkäri, luulisi ettei hän vähästä säikähdä. Tytär kyllä tykkää kalasta, mutta käyttääkö hän muuta kuin kalapuikkoja, on kysymys. Kalaa kannattaa syödä terveyden tähden ja se on sitä paitsi hyvää.

Meille jää aikaa useita tunteja jutella verkkoja laskiessa ja nostaessa sekä selvitellessä, sekä kaloja peratessa. Kaveri on laajasti sivistynyt. Hänellä on vähän vasemmistoon vivahtavat yleishumanistiset mielipiteet. Heitän ilmaan erilaisia ajankohtaisia kysymyksiä ja annan hänen kertoa perustellun kantansa. Minulla ei ole halua ryhtyä väittelemään, vaikka esitänkin usein vasra-argumentteja noin vain keskustelun takia. Minulla on se vaikeus, että en voi esittää mistään vuorenvarmoja mielipiteitä, kun asiat ovat monipiippuisia. En itse halua olla vasemmistolainen yleishumanisti, sellainen on helppo olla rikkaassa hyvinvointivaltiossa. Mutta tulen toki toimeen heidän kanssaan: He ovat kilttejä, empaattisia, idealistisia ihmisiä, vaikkakin usein vihaisia jollekin - mikä se sitten on. Useimmiten se on nimetön (tai nimellinen) kapitalisti.

Ilma oli lämmin. Saimme kolme haukea ja kolme isoa ahventa. Kaveri piti vain yhden hauen. Laitoin pari haukea pakastimeen. Kaupassa oli punaisilla lapuilla merkittynä savustettuja siikoja, joita ostin useita ja laitoin nekin pakasteeseen. Soppaan tulee hieno aromi, jos siihen laittaa savukalaa. Sianfilépussit olivat eilen lähteneet minulle ulottumattomiin, vaikka niitä kyttäsin. Kun haluaa elää hyvin, mutta halvalla ruoan hinnan tarkkaileminen on yksi keino.

Auto oli seissyt kolme viikkoa liikkumatta ennen kalareissuja. Nyt se saa liikettä ensi pyhänä, jos en lähde mopolla Sagalundin kirjamessuille, jossa saa halvalla hyviä kirjoja. Auton ei ole tietenkään hyvä seistä liian pitkiä aikoja, kalvot kuivuvat - sanovat asiantuntijat, mitä ne sitten ovatkaan.

Lupasin tuttavalleni laittaa hänen matkakirjansa nettiin, mutta tulikin ongelmia. Muistelen aikoinani, kun laitoin kotisivuja Front Page Expressillä. Sillä sai muistaakseni tekstin yhtenä pötkönä ja linkit riveille. Tällaista tuttavanikin haluaisi, mutta jo käytän Googlepages-kotisivueditoria, jokaisesta kappaleesta pitää tehdä oma sivunsa - ja niitä tulee tuhottomasti. Kirjoitin ensin hänelle sähköpostiviestejä, en rupea soittelemaan, mutta sitten huomasin, että naisparka pelästyy, jos joutuu päättämään liian paljon - minä teen kuten haluan, laitan vain luvut erikseen eri sivuille ja sisällysluettelosta on vain linkit sivun alkuun. Tätä tekniikan puolta en hallitse, mutta tässä on oiva tilaisuus vähän harjoitella. Jos käyttäisi Front Page editoria tai vastaavaa, sivut pitäisi laittaa ehkä maksullisille palvelimille.

Tuttavani on kirjoittanut tekstin uudelleen blogistaan. Se on vallan hieno matkakertomus - se tuli tutuksi muutamia vuosia sitten. Kirjailija lähetti Tammen ylistävän lausunnon, mutta sittemmin lausunnon antaja on lopettanut firmassa ja uudet ihmiset eivät halunneet kustantaa. En tiedä, onko tuttava käyttänyt tekstiä muilla kustantajilla. Hän ehkä aikoo omakustantaa ja se kyllä kannattaa. Tämä nainen on sama, jonka ansiosta minä lähdin kahdeksan vuotta kestäneelle harharetkelleni yhteisöelämään, josta sitten olen toipumassa tyrävaivaisena, rahat ja parhaat vuoteni menettäneenä vanhuksena, mutta en kanna kaunaa. Jokainen meistä vastaa itsestään ja omat päätökset on kannettava - ja paljon minä sainkin - kokemuksia. Nainen oli siinä viattomana ja söpönä, pienenä, viisaana, maanläheisenä Jari Sarasvuon showssa - ja minähän lankesin, kuten aina teen ja tekisin uudelleenkin.

Hän osoitti uskomatonta sitkeyttä Aasian matkallaan, haki esille kiinnostavia ihmisiä, eli neljällä dollarilla päivä. Meikäläinen on poikki Kemiön reissustakin ja hän sentään reissasi puolen maapalloa. Minä usutin häntä kirjoittamaan muistelmansa, mutta siihen hän ei ole valmis - haavat ovat kuulemma vielä liian tuoreet. Hän on kiistelty ja juoruttu hahmo. Ajattelin, että voin puhua hänestä ilman hänen lupaansa - onhan kirjankin tarkoitus tulla nettiin, miksen mainostaisi jo etukäteen.

Mitä minä luulen

Luulen, että bloggaajien joukossa on paljon turhaantuneita kirjailijatoiveissa eläviä kynäilijöitä, ainakin itse olen. Olisin halunnut saada kirjoittamlla leipäni; minusta ei tullut edes toimittajaa.

Useat heistä ovat vallan loistavia kirjoittajia. On omakustantajia ja pienten kustantamojen kautta julkaisseita, on toimittajia, on kielenopettajia, kulttuurihenkilöitä, vallan hienoa porukkaa sinänsä. Mutta "oikeilla kirjailijoilla" ja ammattikirjoittajilla on väylä; he eivät tarvitse korvikkeita. Tosin moni bloggaava kirjailija ja toimittaja ei välttämättä ole turhaantunut, -tai ehkä vähän. Toimittajia kiusaavat kaiken maailman formaatit, epäilen että kustannustalot saattavat olla varsinaisia ketunpesiä, joissa heidän lahjakkuuttaan ei tarpeeksi käytetä. Jotkut mediatalot ovat perustaneet blogiportaaleja ja edellyttävät toimittajien bloggaavan työn puolesta, vai miten se on, bloggaavatko he omalla ajallaan - ja tuntevat itsensä hyväksikäytetyiksi.

Joidenkin kirjailijoiden kanavat ja luomiskyky ovat heikentyneet - ja he bloggaavat. Kirjailijoille maksetaan heikosti, he elävät apurahakurjuudessa ja alhaisten tekijäpalkkioiden varassa - heitä me tavalliset kynäilijät kuitenkin kadehdimme ja heidän seuraansa pyrimme, kuvainnollisesti tietenkin.

Joku Kemppinenkin saattaa blogata turhautumistaan. Miehellä on kirjailijan titteli, paljon kehuttuja käännöstöitä ja virkoja, nytkin kai yksi, johon ei tarvitse kovin paljon matkalaukkuprofessorina panostaa, aikaa jää bloggaamiseen. Samalla tietenkin syntyy loistavia blogitekstejä, kulttuurihistoriaa piirtyy, jos ei paperille, niin ainakin sähköiseen muotoon. Mies on kuitenkin selvästi vittuuntunut ja kostaa. Ja hänellä on paljon lukijoita, enemmän kuin tavallisella kirjailija Kemppisellä olisi.

Kuten olen aina tunnustanut, minulla on pohjimmiltani kyyninen elämänkatsomus, en luota ihmisen kykyyn ja haluun tehdä oikein. Ehkä hän siihen pyrkii, mutta kaikki vääristyy matkalla. Tämä kirjoitus on katsottavissa tätä taustaa vasten: Siis että olemme kaikki täysiä paskoja. Silti tältä pohjalta nousee mielestäni armon käsite. Koska olemme huonoja, meitä on sääli, voimme armahtaa toisiamme, niinkuin Lutheruksen mukaan Jahvekin tekee. Koska elämä on mieletöntä, se on jotenkin samassa syssyssä kovin arvokasta. Pienet sirut tekevät sen siksi.

Otetaanpa blogilista, josta joku (harvinainen) kommentoija kysyi ehkä, jos oikein ymmärsin. Hän ihmetteli, onko kuitenkin kysymys kilpailusta. Kukaan muu ei tunnusta, että olisi. Ne jotka ovat listan etupäässä, salaisesti ajattelevat, että siksi he ovat siellä, koska ovat niin hyviä. Katin kontit. Hyviäkin toki on. Mutta voisin luetella monia säälittäviä, surkeita kirjoittajia, jotka ovat siellä sattumalta ja siksi, että ovat kerran sinne päässeet. Listan rakenteen mukaan sieltä on aika vaikea tippuakaan. Osa on siksi siellä, että heillä on verkostoja ja he ovat osanneet niitä luoda.

Listalla taempana olevat eivät tietenkään kilpaile, (omasta mielestään). He kirjoittavat omasta ilostaan, ja niin varmasti tekevätkin. Osaa kuitenkin varmasti sapettaa heikko listamenestys ja sitä myöten kävijäiden vähyys. Taempana on leegio hyviä kirjoittajia, joita vain harvat ruksaavat, viitsivät edes lukaista ja antaa mahdollisuuden. Jotkut mielistelevät listalla korkealla olevia ja laittavat heidät suosikeikseen. He haluavat päästä mukaan jengiin. Jos heillä on oikea asenne, ikä jne, heidät ehkä otetaankin mukaan "ruhtinaiden" kannattajiksi. Jotkut sanovat olevansa totaalisesti listoista ja kilpailusta kiinnostumattomia. En oikein luota siihenkään. Jos sijoitus olisi oikeudenmukainen, he varmasti olisivat.

En epäilisi, etteikö mustasukkaisuuttakin olisi. Jonkun mielestä ehkä esimerkiksi maalaisen jorinat eivät ole korkeahkon listasijoittumisen arvoisia, eivätkä varmaan olekaan. Minä tunnen myös mustasukkaisuutta, mutten halua siitä kertoa.

Luulen, että nettiä teknisesti osaavien, (nörttien) keskuudessa on myös mustasukkaisuutta ja närää. Joku saattaa tuntea närää esim. nettilistan omistajaa tai pitäjää kohtaan, joka ehkä on päässyt rahasampoon käsiksi, kuka sen tietää. Ad-sense klikkauksia saattaa sentään tulla melkoisesti. Silti blogilista ei uudistu. Se on taatta web1.o:aa. Olisi ja onkin koodaustaitoisia, jotka voisivat luoda paremman listan tai olla yhteistyössä. Mutta blogilista ei enää olekaan vapaata kansalaistoimintaa vaan liikeyritys, joka on varsin itsevaltainen ja salaileva. Se on kuin Microsoft pienoiskoossa. Kilpailijoita olisi, mitä ovat nämä yrittäjät, joilla on blogiportaaleja, jotka eivät kylläkään ole päässeet kuin matalalentoon toistaiseksi. Miksi he eivät perusta kilpailevaa blogilistaa, siitä olisi hyötyä kaikille. Blogeissa, vaikka ihminen on taas niin raadollinen ja kyllästyy, olisi vielä vaikka kuinka paljon potentiaalia. Nyt tuntuu kuitenkin, että halutaan jotain uutta.

Joku saattaa keksiä uudenlaisen palvelun, sosiaalisen webin puolella vaikka, ja tekee kohtalaisesti rahaa sillä. Idea saattaa olla vaikka ulkomailta varastettu, kuten Salakuunneltua ja Hilavitkutin, jotka kummatkin ovat mielestäni hauskoja ja kannatettavia yrityksiä. Jotkut pystyvät firmansa sitten myymään jollekin Gigantille, mutta aika harvinaista se kai on. Mutta kuinka paljon on koulutettua väkeä, joilla on idea, jonka he ovat jo ehkä aloittaneet, mutta joka kituuttelee säästöliekillä jo siitäkin syystä, että yleensä ihminen on penseä, nuiva, omaan napaansa tuijottava, kateellinen ja hänellä on oikeasti vähän aikaa. Onhan jokaisella meistä myös fyysinen puolensa. Kaikki eivät elä pelkästään netistä.

Kala liikkuu

Kala liikkuu ja käy pyydyksiin. Toivottavasti, sillä menemme kalakaverin kanssa laskemaan verkot iltapäivällä. Tuntui mukavalta, kun hän sanoi kuulleensa, että olin Ruotsissa käymässä, vaikka se sattuma olikin. Voi kuvitella olevansa jonkinlaisen sosiaalisen verkoston jäsen. Olen aina muuttanut enkä ole niitä rakentanut.

Kävin jo kaupan avattua katsomassa, onko kauppias merkinnyt punaisilla lapuilla tänään "päivittyvät" possunfilee-pakkaukset. Ei ollut, mutta menen uudestaan jonkin ajan kuluttua. Olisi mukavaa paistaa kunnon mureat pihvit ja elää herroiksi. Ostan niin monta kuin siellä on ja laitan loput pakkaseen. Nyt ne ovat jo sopivan mureitakin ja hinta on 50 % alempi.

Heräsin päänsäryssä, sillä olin unohtanut juoda kahvia iltapäivällä. Minun päärustinkini omistavan on hoidettava alttiuttaan päänsärylle kuin sokeritautisen omaansa.

Odotan innokkaana tuttavan sähköpostia. Hän lähettänee kirjansa tekstit, jonka olen luvannut sijoittaa Googlepages- kotisivuille. Jotain muutakin kuin nämä alituiset blogit. Tein muutaman tunnin yksitoikkoista työtä illalla. Otin "maalaamalla" yhden kerrallaan suosikkilistani nimikkeistä ja vedin hiirellä word-sivulle. Siellä ne voi laittaa johonkin systemaattiseen järjestykseen, vaikkapa aakkos-. Aion nimittäin palata pahaan tapaani ja kirjoittaa lyhyitä luonnehdintoja eräistä suosikkilistani blogeista. Luen 300 ensimmäistä, päällisin puolin, Top-listalta, mutta en ole niitä ruksannut. Suosikkilistani alkaa vasta sen jälkeen. Siellä ne kiinnostavimmat blogit myös ovat, eräin poikkeuksin tietysti. Siinä on myös eräänlainen kilpailutilannekin päällä, sitä ei voi rehellisyyden nimissä olla myöntämättä. Muuten haluan ylistää antamista ja positiivista asennetta. Ruksaan yltäkylläisesti ja suosikkilistani on suuri. Antaminen ei tässä tapauksessa maksa mitään. Parin rouvasihmisen kanssa juttelin asiasta ja he olivat toista mieltä. Naisen luonteeseen kuuluu ehkä vähän pihistää, -ärsytän tässä.

Jossakin vaiheessa aion myös arvostella niitä, jotka hieman minua ärsyttävät. Särmää pitää olla, vaikka olisi kuinka aurinkoinen luonteeltaan kuten allekirjoittanut, maailman paras Kassinen. Ajatellaanpas sitä kriittistä Schulmannia, joka lopetti bloginsa. Tosin hän oli nätti nuorimies, joka antaa paljon anteeksi, kuten nätti nuori naiseuskin. Vanhoille me olemme armottomia. Alexin blogi ei ollut kylläkään ollenkaan erikoinen. No tulkoot suunnitelmat hieman myöhemmin. Kova työ bloginimien raahaamisessa oli ja silti voin vain raapaista pintaa. Aakkosjärjestyksellä voin ainakin estää sen, että luonnehdin samaa blogia kahdesti kuten kävi kun tuota aiemmin harrastin.

No olkoon perusteluita, kun muutakaan kirjoittamista ei nyt ole. Blogit ovat julkisia nettisivuja ja siten alttiita myös arvosteluille. Minä, samoin kuin kuka tahansa on oikeutettu mielipiteisiin. Saatan tehdä asiavirheitä, saatan olla asiaton. Minua kuitenkin suoraan sanoen v:ttaa, myös bloggaajien, käpertyminen omaan yksityisyyteensä. Ajan mittaan tulee tietenkin väsyminen. Hektinen elämä, omat projektit painavat päälle. Ei olla kiinnostuneita toisten asioista. Jos kritiikkiä on se on räksyttämistä, kuten minulle tuntemattomilla keskustelupalstoilla. Minun kamppanjani siis on: ruksatkaa toisianne! Suurin osa bloggaajista, loistavat ja hienot eivät saa kuin muutaman. Lukijoita saattaa silti olla newsreadereilla, kuten itsellänikin muutamia.

Listoista ym

Lämmin, tosin kostea pyöräilyilma. Ulkona pihalla kaksi vähän pöpiä ukkelia juttelemassa. Varoin liittymästä seuraan, ettei olisi kolmea. Täytyy pitää pipoa tiukasti päässä, ettei taas ajelemani kalju näy. Olen tosi kolhon näköinen, etten peiliin viitsi katsoa.

Nyt kun on aikaa, voisin taas vaikka kirjoittaa omia luonnehdintoja suuren suosikkilistani asukeista. Mutta lista on vaikeasti hallittavissa, blogilista ei uudistu vaikka toiveita (ja lupauksiakin) on. Olisi esimerkiksi mukava jotenkin hallita suosikkilistaansa, siivota sieltä pois päivittämästä lopettaneita. Olisi mukava myös katsoa top-listoja muuta kuin yhden askeleen kerrallaan. Täällä blogien määrällä se kestää iäisyyksiä. Jos painaa i-ruutua ja sitten kirjoittaa numeron, kyseessä on kirjautumisnumero, ei top-listan järjestysnumero, kuten joku väittää. Meikäläisellä on aika alhainen tuo numero ja siitä on syytä olla ylpeä, kun niitä ylpeydenaiheita on muuten vähän. Noin vähän blogeja silloin taisi olla, kun aloitin aikojen alussa.(Tässä on numero yksi) Vai onko siinä mitään tällaista kirjautumisjärjestystä? Hah, mikäs numero sinulla on. Minä tulin Mayflowerilla!

Oman suosikkilistansa saa syötteenä, mutta toisten listoja ei kai voi löytää? En sano, että olisi tarviskaan, sillä tässä maailmassa ei tekemistä ja lukemista puutu. Olisi mukava saada suosikkilistansa vaikka wordiin, jossa sen voisi saada aakkosjärjestykseen, että välttyisi kommentoimasta samoja - jos nyt ryhdyn siihen kommentointityöhön, jota paljon harrastin vuosia sitten. En aio olla negatiivisesti kriittinen ja jätän pois sellaiset, jotka eivät puhuttele - no ehkä pienin poikkeuksin, jos todella ärsyttää. Luulenpa, että monista tuntuisi kivalta, kun nimi mainitaan ja hyvissä merkeissä. Me ihmiset emme kestä arvostelua, se on saletti.

Koska itse sekoitan asiat ja höpötän samassa postauksessa sekaisin kaikista asioista, luovuin jo varhaisessa vaiheessa Bloggerin tag-toiminnosta, joka sinänsä olisi hyvä tapa systematisoida ja löytää. Onhan minulla postauksia n. 2300. Bloggerin omalla hakutoiminnolla löytää jotakin. Kokonaisuus on kuitenkin revennyt niin hallitsemattomaksi, etten edes yritä. Monesti ihmettelen, kun näen kävijämittarissa jonkin aiheen, mitä siitäkin olen muka voinut sanoa. Kävijämittarit tietenkin vääristelevät, joskus huvittavastikin. On kiva, kun uudella bloggerilla arkiston laajuuden on saanut jotenkin piiloon. Silti olen kuullut, että on ollut ainakin pari ihmistä, jotka ovat lukeneet koko "tuotantoni" - sääli heitä ja anteeksipyyntö ja halaus. Minä en ole sitä itse yhtä päätä tehnyt. Varmaan minulla on hävettävää - sen olen kuitenkin jo unohtanut.

Blogilistaan oli tarkoitus tulla hakemiston aihealueista eräänlaisia yhteisöjä. Epäilen vähän, toimivatko ne sellaisina. Itse en ainakaan osaa hakusanoilla hakea, kun itse kirjoitan kaikesta maan ja taivaan välillä diletantin tyylillä sekoittamalla kaiken samaksi sopaksi.

Suomalaisia blogeja on pallljon enemmän kuin blogilistalle ilmoittautuneita. Kuinka paljon nykyään? Monet portaalit pitävät omia listojaan. Parasta olisi tietysti ryhtyä pitämään omaa blogi-readeria, jotta voisi edes vähän blogeja seurata. Samalla saisi mukaan kaikki ulkomaisetkin. Mm. näillä ehkä on omia listojaan ja hakemistojaan (lisäksi mediat):
Blogs.com, Blogs.fi, Blogsome, Blogspot, IRC-Galleria, Livejournal, MSN / Spaces, Qlogger Vuodatus, Wordpress.com, on omat listansa esimerkiksi, joissa kaikki eivät ole halunneet ilmoittautua blogilistalle.

Blogilistalla on varmaankin paljon kävijöitä päivässä. Se tuottaneekin jotakin, on vaikea arvioida mitä. Tulee kyllä usein painettua jotain mainosta. Se on kangistunut omaan menestykseensä. Se ei uudistu eikä ehkä kuuntele käyttäjiä tarpeeksi. Tässä on yksi vanha artikkeli, jossa listoja on käsitelty. Monet luvut eivät ole enää ajankohtaisia. Tässä on saman kirjoittajan blogiopas. Toinen kuulu blogiopas oli tämä. Terapiaa blogillesi antoi paljon, mutta lopetti valitettavasti kiireittensä takia. Kenttä uudistuu, blogikirja, jota en ole vieläkään lukenut, on varmaankin jo vanhentunut ja oli ehkä sitä jo syntyessään. Kuka tekisi ajankohtaisen katsauksen?

Stereogrammi

Oletko koskaan tutustunut tähän ilmiöön. Uudenaikaisemmissa stereogrammeissa on jotain maagista. Katsot hetken aikaa kuvaa, mielellään vähän kuin kieroon - ja ihme tapahtuu, astut kuvan sisään ja näet kuvan pinnassa leijuvan toisen kuvan, joka äsken oli silmillesi salattu. Tämä on myös symbolista. Ehkäpä kiireisessä, tavallisessa elämässä on salattua, joka näkyy vasta kun jaksat keskittyä, antaa mahdollisuuden.

Kaikille ei stereogramminen katselu ole jostain syystä mahdollista. Toiset ärsyyntyvät suunnattomasti, kun eivät näe mitään erikoista, toiset tulevat surullisiksi ja epäilevät omaa älykkyyttään ja muutakin. Pääkin siinä voi tulla kipeäksi. Stereogrammi on vähän sukua joulun enkeleille, jotka kilkattaen pyörivät kynttilöiden päälle - ja yks kaks ne muka muuttavat suuntaa. Ihan kuin myös lännenelokuvan vankkurin pyörätkin.

Olisi ihan kiva tietää, onko aiheesta tehty psykologisia tutkimuksia. Ovatko ne, jotka pystyvät näkemään stereogrammisia kuvia, ennakkoluulottomampia kuin ne, jotka eivät pysty vaan onko kyse vain fysiologiasta. Veikkaisin, että ainakaan isosiskoni ei voi niitä nähdä.

Uskallatko yrittää?

Netissä on tietenkin ilmaistyökaluja joilla voit itsekin tehdä sterogrammisia kuvia on line. Ja katsella muuten vain stereogrammikuvia. Hae googlella lisää.