Pelastakaa perheen isä

Vävyni tosiaan kertoi, kuinka väsynyt ja ärtyisä hän onkaan. Työvuorojen vaihtuminen muuttaa vuorokausirytmin väkivaltaisesti. Kunta pakottaa noutamaan lapset päiväkodista heti kun hän on kotona. Tuntuu, että omaa aikaa ei jää. Hän haluaisi puuhailla autotallissa Karman Ghiaansa kunnostaen, ryhtyä ehkä tuomaan maahan maahan kiinalaista tavaraa, mistä hänellä on tosiaan hieno internet-sivusto tiedossa, jonka linkin minäkin pyydän ihan kiinnostuksen vuoksi. Firma hoitaa tilauksen kotiovelle saakka.

Sanoin, että hänen pitää ensin hankkia tieto, auttaisiko lääkärintodistus kunnan kanssa ja sitten mennä lääkärille ja kertoa väsymyksestään. Hän tarvitsisi itse asiassa myös herätystä kaikkiin terveysasioihinkin. Sokeritauti ja muut uhkaavat sellaista, joka ei syö terveellisesti, ei liiku jne. Itse sain myös aikoinani herätteen työterveyslääkäriltä, joka sanoi, ettei liikuntani riittänyt, ja minä sentään olen aina liikkunut. Liikunnan pitää olla hikeä nostattavaa.

Mies on ärtyisä ja aivan yliherkkä lasten huudoille ja riitelylle ja huutaa heille liikaa. Tuon ikäiset pojat riitelevät aivan normaalisti, ja nämä ovat aivan tavallisia poikia. Nuorempi, kolmevuotias on aivan ilmiömäisen "tuffi" poika. Hänen kaksi vuotta vanhempi veljensä on aivan helisemässä pikkuveljen kourissa ja huutaa apua. Oletko nähnyt E:n hartioita ja niskalihaksia, kysyi vävy. Ne ovatkin selvästi painijan. Hänellä tuskin tulee olemaan vaikeuksia kiusaamisen suhteen. Ei ole nytkään, poika sanoi itse. Hänen raivokas huutonsakin pelästyttää jo pienen armeijan. Kilttejä he kuitenkin ovat, vaikka villejä.

Joitakin valintoja pitäisi poikien vanhempien tehdä terveytensä eteen. Kolmikymppinen alkaa jo harmaantua. Isällä olisi mahdollisuus vaihtaa päivätöihin, mutta hieman pienemmällä palkalla. Hän itse aikoo tyypilliseen ruotsalaiseen tapaan fuskata, eli kertoa olevansa ylitöissä. Sillä lailla saa kyllä pitää lapsia päiväkodissa, vaikka itse on vapaana. Fuskaaminen ojn maan tapa, ainakin Ruotsissa, se kuuluu systeemiin, kaikki sitä tekevät jossakin muodossa.

Mikä minussa on, kun en osannut keittää kunnon puolukkahilloa. Minun tuli vetistä. Tyttärelläni on oikeanlaista.

Mökissä kaksi asukasta

Vanhempi halusi nukkua minun luonani pikkumökissä. Olin aivan varma, että siinä käy kuten pari vuotta sitten, kun minun piti hänet nukuttaa, lukea iltasatu jne. Hän sanoi silloin: Mene pois.

Mutta nyt kävi toisin. Sänky ei ollut ihan tarpeeksi leveä molemmille, mutta oli mukavaa kokea kevyesti hengittävä poju siinä luottavaisena vieressä. Tämä ehkä lupaa sitä, että vanhemmat voivat jättää hänet muutamaksi päiväksi luokseni, ehkä jo ensi kesänä. Veisin hänet melomaan intiaanikanoottia, kävisimme Turun seudun mukavissa paikoissa.

Poikien isä sanoo olevansa pohjattoman väsynyt. Hän ei kestä poikien riitoja ja reagoi selvästi siihen liian kovasti. Kahden lapsen hoitaminen käy työstä, vaikka heitä onkin kaksi vanhempaa. Mies kyllä osallistuu hienosti lasten hoitoon. Tyttärellä on nykyisin pitkät päivät. lapset ovat kyllä dagiksessa, mutta heti kun miehen työvuorot sallivat, lapset pitää noutaa kotiin, kunta vaatii.

Naapurin tutun pariskunnan vaimo on lopullisesti lähtenyt. Hän on tehnyt lähtöä jo pari vuotta. Vaimo on sosiaalityöntekijä, mies suomalaista lähtöä, eläkkeellä ja tekee pitkät päivät pimeää työtä. Perheessä on lievästi kehitysvammainen tytär. Mies oli ollut ilmeisesti naisen asiakkaana ja siitä oli syntynyt tuo hieman epäsuhtainen romanssi, mies työväenluokkaa, nainen sosionomi ja keskiluokkainen. Tyttäreni ja naapurin rouva ovat olleet hyviä kavereita ja ovat edelleenkin.

Mökissä nukkumisessa tulee tunne luonnossa olosta. Pensaiden oksat rapisevat kattoon, sade ja tuuli kuuluvat sisään. Ihan vieressä on muinaislinna, jossa jo kaksi kesää on laidunnettu lampaita. Vuorella oli aikaisemmin tiheä metsä. Se oli luontoreservaatti, josta ei saanut oksaakaan taittaa. Pari vuotta sitten puut kaadettiin kaikki puut aika törkeästi ja nyt kukkula on ruohottunut. Aita tehtiin työvoimapoliittisena toimenpiteenä ja rakentaminen kesti ja kesti. Nyt ruoho ulottuu johtimiin eikä se voi olla vaikuttamatta sähköaidan jännitteeseen, tiedän omasta kokemuksestani Keuruulta. Sähköaidan pitäisi mennä oikeastaan sellaisesta paikasta, että molemmin puolin voisi ajaa heinät moottorikäyttöisellä leikkurilla. Muuta konstia ei ruohoon oikeastaan ole. Sama juttu marjapensaiden ja omenapuidenkin kanssa, jos oikein helpolla ja rationaalisesti haluaisi päästä.

Ruotsissa

Paljon melua tyhjästä olen pitänyt suomenkielisistä nettikirjoista. Näyttää ensi näkemältä siltä, että HelMet kirjastossa ei olisi kaunokirjallisuutta sähkökirjoina vaan vain tietoa. Västeråsissa sentään on romaaneja paljonkin, mutta ruotsiksi tietenkin. En kylläkään kadu kirjastokortin hakemisreissua, sillä näin ja koin matkalla paljon. Kävin eduskunnan kirjastossa tapaamassa ammoista luokkatoveria. Olemme molemmat muuttuneet tietysti paljon. Minusta on ehkä tullut vähemmän ujo. Luokkatoverini oli ystävällinen ja näytti minulle kirjastoa ja eduskuntaa. Eduskunnan kuppilassa istui melkein pelkästään tutunnäköisiä hahmoja. Menimme syvällä maan sisässä kulkevaa käytävää uuteen osaan, Pikku-Parlamenttiinkin. Kaikki oli minulle jännittävää. Tunsin ikään kuin historian tuulahduksia. Olen käynyt joskus aikaisemminkin eduskunnassa lehterillä ja koululaisten kanssa, mutta tämä oli toista. Ihan tuntui tutulta Itsevaltiaista ne pitkät käytävät. Puuttui vain rullaluistelija ja muut tutut hahmot. Jossakin siellä kellarikerroksessa entinen puhemies vääntää varmaan muistelmiaan. Upea ympäristö tehdä työtä.

Tapasin ohimennen myös bloggaaja Prosperon. Ajattelin, että konservatiivinen maalainen on paria-luokkaa älykkö-bloggaajien parissa, mutta hän tervehtikin ystävällisesti ja vaihdoimme muutaman sana.

Itse asiassa menin ohitse sen kirjakaupan, jossa Saara-blogisti työskennellee. Hän ei ollut paikalla, enkä olisi edes uskaltanut tervehtiä. Mutta tämä juttu on tosi. Kerran hain jossakin yhteydessä kuvitusta sanalle seinähullu. Ihan alkupäässä tuli ko. bloggaajan kuva, näin ainakin tulkitsin. Olisin ehkä tarkistanut onko kyseessä sama henkilö - aivan inhimillisestä uteliaisuudesta. Minulla on kuva tietokoneeni muistissa. Ehkä tämä herättää taas raivonpurkauksen, minusta oikeastaan hauska juttu, sillä onhan kyseessä yksi blogimaailman tähtiä, Ikkuna-Iinekseen verrattava legendaarinen hahmo ja kuitenkin hakusanalla seinähullu löydetty.

Muistan kyllä lapsuudesta, kun paikallispoliitikko-äitini oli käynyt eduskunnassa ja kertoi pater Noster- hissistä muun muassa. Olen kyllä ollut silloin ehkä viisivuotias. Äidin ura ja elämä katkesi valitsijamies tai eduskuntavaalien takia. Hän oli puhujamatkalla kuplavolkkarissa ja lensi Rovaniemellä jäisestä sillankorvasta alas ja katkaisi raajojaan. Turvavöitä ei tainnut olla edes keksitty joskus v. 1953-54. Tuosta shokista äiti sairastui sitten leukemiaan ja kuoli tullessaan sädehoidosta, Helsingin asemalla. Pikku-maalainen kuuli asiasta istuessaan tukkiköydestä ja laudanpalasta tehdyllä kiikkulaudalla (ei köysikiikussa). "Äiti on kuollut." Ne sanat muuttivat ja romahduttivat elämäni. Mikään ei ollut sen jälkeen enää ehjää. Lapsuus muuttui joksikin anttihyrymäiseksi kultamaaksi, ajaksi ennen kouluikää - jonne ei ollut enää paluuta kuin korkeintaan unimaailmassa, jossa tapasin yhä äitiäni.

Oli mukava tavata kauan kadoksissa ollut luokkatoveri. Hän oli kouluaikana enemmän keskeistä kirkonkylän jengiä. Veljeni enemmänkin liikkui samoissa porukoissa. Puhuimme kuinka itse asiassa emme tunteneet toistemme taustoja kouluaikana. Ei ollut ehkä soveliasta kysyä. Minulla ainakin liittyi taustaan niin paljon surua ja häpeää, etten halunnut huudella asioitani. Hänellä oli mukana sama luokkakuva, joka minullakin on ollut jäljellä. Siinä oli minunkin puumerkkini. Kysyimme toisiltamme, kuka hänkin on, monesta toverista. Luokkatoverilla on keskeytymätön kontakti kotipaikkaan, mutta tunsin kuitenkin ylpeyttä, kun muistin jotakin, jota hän ei muistanut. Minun kontaktini ovat katkenneet jo vuosikymmeniä sitten.

Itse asiassa asuimme hetken aikaa samassa talossa joskus vuoden 1975-tienoilla, Helsingin Eirassa, ns. silitysrautatalossa. Me olimme päässeet asuntoon vain vähäksi aikaa ja matkan piti taas jatkua. Muistan talon äkäisen ja pieruntärkeän talkkarin, vicevärdiksi häntä piti tituleerata. Hänen takiaan minulta varastettiin yksi ensimmäisiä kunnostamiani polkupyöriä, kun sitä ei kuulemma saanut lukita taloon kiinni.

Useimmat luokkatoberit ovat kadonneet maailmoistamme, jotkut jopa kuolleet. Joku on jopa tullut miljonääriksi idänkaupassa sinä aikana, kun Neuvostoliitto oli juuri kaatunut, missä hän nyt on, emme tienneet. Riskaabelia puuhaa lie. Jotkut ovat ehkä seonneet. Kuuluisin menestyjä on ehkä sosiaalidemokraattien ent. puoluesihteeri Ulpu Iivari, jonka karriääri lienee jo ohi, mutta aikanaan hänestä sai lukea naistenlehtihaastatteluja.

Itse tunnen epäonnistuneeni ainakin mitä tulee yhteiskunnalliseen asemaan. Minusta ei tullut mitään. Monet luokkatoverimme ovat selviytyneet hyvin elämässään. Olen kuitenkin tyytyväinen, etten seonnut ja tuskin teenkään sitä enää. Minulla on sentään raajat jäljellä ja lämmin asunto. Olen tavannut erään aikaisemman luokkatoverin, joka alkoholisoitui ja palellutti jalkansa, jotka jotenkin amputoitiin - en muista enää miten.

Avioliitot ovat särkyneet yhdellä sun toisella. En sano, että luokkatoverini mikään tietolähde oli tässä suhteessa, mutta kun kyselin, tiedätkö miten sille ja sille kävi jne.

Yhtä asiaa en ehtinyt muistella hänelle. Hän oli jokin vastaava teinikunnan asioissa. Oli kyse jostakin juhlista. Ehkä niissä oli jo tanssilupa. Piti pitää ohjelmalliset iltamat, mutta jokin ohjelmanumero oli pettänyt. Olin tuona päivänä poissa koulusta - itse asiassa minulla oli pyykkipäivä, muuripata ja pulsaattorikone ja kantovedet siis. Tuohon aikaan minulla oli kotivelvollisuuksia. Minulle soitettiin ja kysyttiin olenko mukana ohjelmanumerossa. Luokkatoverini ehdotti jotain Ionescon näytelmää, dialogia. Minua ehdotettiin toiseksi esittäjäksi. Emme yhtenä päivänä ehtineet kuin lukuharjoituksiin, muu ei ollut tarkoituskaan. Muistan, että vastanäyttelijänä oli vaalea, fiksu ja kaunis alempiluokkalainen tyttö. Siis pöljä, suostuin. Syy oli oli juuri tämän kyseisen luokkatoverin, joka oli nätti ja mukava tyttö jo tuolloin.

Suostuin, mutta ei se ollut oikein tyydyttävää esittää keskeneräinen esitys suurelle katsojajoukolle. Jostakin toisesta Lapin teinikunnasta oli vieraita bussilastillinen. Sitten kun tanssi alkoi, tuntui että painuin kuin maanrakoon, moninkertaisesta häpeästä.

Yritin kulkea Helsingin läpi sellaista reittiä, jota ei tule käytettyä. Maallahan ehtii mettittymään. Ihailin taloja ja mahtavaa pääkaupunkia ja ajattelin kuinka hienoa siellä olisi asua, keskellä kulttuuritarjontaa. Ajattelin kuinka Helsingin kaupunkinäkymä on ehtinyt muuttua, mitä tulee ihmisiin. Tukholmalla ja Helsingillä ei ole enää suurta eroa. Suomi on jo monikulttuurinen, ainakin pääkaupinkiseudulla. Ja ihan hyvä sekin.

Lapsenlapset ovat mukavia. Pojillahan on aina meno päällä. En mene väliin heidän riitoihinsa, enkä yritä opettaa mitään. He saavat kehittyä omalla tavallaan. He katsovat paljon tv:tä ja syövät roskaruokaa ja juovat limonaatia, mutta en mene mestaroimaan. Tyttäreni ei lue blogiani, ei pelkoa.

Juttelin laivalla kahden hienostorouvan kanssa. He olivat Espoosta ja Kauniaisista.

Tytär oli sisustanut hienosti perinteisen mäkikämppäni. Hän itse on hurvittelemassa parin kouluaikaisen bestiksen kanssa Tukholmassa.

Tarttis

Kävin jo pyöräilemässä tavanomaisen lenkkini, vaikka leikkauksesta on vain viikko aikaa. Kävin otattamassa pois tikitkin. Mikä siinä on, kun ennen hoitajat olivat vanhahkoja naisia, nyt ne ovat hehkeitä tyttöjä kaikki tyyni.

Jos Suomessa olisi ilmasto kuin eilinen päivä, täältä ei lähtis kukaan pois.

Lähetin taas tukun työpaikkahakemuksia eri puolille Suomea, en oikein muista edes minne. Saattaa olla, että jonain päivänä jokin nappaa ja mitä sitten tehdään kaikille sienille. Suunnittelen, että ostan peräkärryn ja käyn hakemassa pakastimen pakkasella. Muuten tämä asunto saa jäädä tänne, eihän tässä ole vuokraakaan kuin varastotilan verran ja on tämä varastoa paljon parempi. Otan vain tarpeelliset, mitä mahtuu autoon ja peräkärryyn ja lähden.

Matkalla aion hankkia kirpputoreilta vanhoja National Geographicin numeroita, ehdottomasti englanniksi. Olen kokeillut suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä. Ruotsinkieliset jotenkin menettelevät, mutta suomenkielisenä siinä on vain yksi lehti lehtien joukossa, joka joutaa jopa poisheitettäväksi. Englanniksi siinä on jotain.

Tässä on taas vähän linkkejä: Startis on suomenruotsalaisia varten erityisesti suunniteltu aloitus-sivu, mutta on se suomeksikin. Ihan mukava hakemistoportaali.

Toisilta kopsattua tavaraahan nämä linkit ovat. Tässä on söpö yorkshire-terrieri, joka tottelee käskyjäsi, kokeile. Tällä voit luoda itsellesi avatarin. Puhekuplageneraattori. Nettisivu-härpäkkeitä.

Ammuskelevat ilmakivääreillä poliiseja

Kuuntelin Ruotsin radiota. Uutisetkaan eivät muuten enää oikein tunnu miltään. Ne ovat enimmäkseen vanhan toistoa vain uusilla nimillä. Kunhan saan Hgin kirjastokortin, ryhdyn ehkä lukemaan pelkästään kirjoja ja kuuntelemaan klassista musiikkia.

Joka tapauksessa uutisissa kerrottiin, kuinka Södertäljen palokunta on kieltäytynyt menemästä hälytyskeikalle tiettyihin, siirtolaistiheisiin lähiöihin, koska heitä on ammuttu ilma-aseilla. Minun aikanani Ruotsissa Södertäljessä sanottiin olevan erityisen paljon ns. assyyrialaisia, mutta on varmaan muitakin. Ruotsista on kantautunut tietoja ennenkin, kuinka mm. Malmön ja Göteborgin lähiöissä poliisi on kokenut vastaavaa nuorten siirtolaismiesten hyökkäilyä. Ei kuulosta hyvältä monikulttuurisuudelta.

Muutenkaan en ole innostunut monikulttuurisuudesta, varsinkaan sellaisesta tasapäisyydestä, jossa ei ole enää pieniä kansallisuuksia erityispiirteineen. Olen lukenut paljon National Geiographic -lehden vanhoja numeroita, joissa varsinkin jutut maapallon jollakin kolkalla sijaitsevista erityisistä kulttuurisirpaleista ovat sitä kiinnostavinta aineistoa. En missään nimessä halua, että kaikkialla puhutaan Paris Hiltonin tempauksista (ja muista julkkiksista).

Paavo Väyrynen on useaan otteeseen korostanut, että hän puhui laajamittaisesta työperäisestä maahanmuutosta, eikä työperäisestä maahanmuutosta yleensä. Samaa minäkin tarkoitan. On helppoa näyttää ennakkoluuloiselta, jos puhuu syrjäytymisen ongelmista kuten mielenterveysongelmista, työttömyydestä, mustalaisista, maahanmuutosta jne. Minä ainakin tarkoitan, että pitää olla äärimmäisen varovainen uuden alaluokan kasvattamisessa, koska vanhankin kanssa on tarpeeksi tekemistä. Vaikka nykyiset poliitikot saattavatkin olla tekemässä tärkeitä päätöksiä, he eivät ole millään tavalla vastuussa sitten, kun ongelmat tulevat näkyville.

Ajattelin tätä, kun radiossa kuulin ohjelman, jossa puhuttiin Falunin keskustan hävittämisestä. Sama on muuten tapahtunut kaikkialla Ruotsin kaupungeissa 60- ja 70-luvuilla. (Ja Suomen myös) Tukholmasta alkaen. Hienonhienot rakennukset oli päästetty rappeutumaan ja purettiin pois "edistyksen" tieltä. Nyt jäljelle jääneet vanhat rakennukset ovat kuin aarteita. En tunne Turkua kovin hyvin, mutta aina kun kohtaa siellä vanhoja, säilytettyjä rakennuksia tulee iloiseksi. Ne poliitikot, jotka purkamispäätökset hyväksyivät, ovat nyt eläkeläisiä ja kuolleita. Eivät he enää mistään vastaa. Sama se voi olla tässä työvoimapulaan ratkaisua hakevien joukossa. Kuka pyhkii pyllymme, sitten kun emme siihen itse kykene, on se kysymys, joka työntää syrjään kaikki muut järkisyyt.

Hyvät ovat tarkoitukset, mutta olosuhteet saattavat olla joskus liian vaikeat, eivätkä hyvät tarkoitukset aina toteudu.

Jätkän veri vetää tien päälle

Harmi se kielto rehkiä. Tyttären luona olisi paljon puuta pienittävänä. Kunnan teknisellä osastolla työssä oleva appi on tuonut suuria kaadettuja puita pihaan. Olen niitä ennenkin sahannut ja pilkkonut. Monesti olen ottanut Fiskarsin kirveeni mukaan, sen varsi pistäen esiin repun suusta kuten ainakin matkustavalla jätkällä. Musta nailonvarsi tosin tekee minut moderniksi, mystiseksi metsätyömieheksi. Nyt aion ainakin käydä karpalosuolla, joka on aina ollut vuoden kohokohtia. Hirvikärpäsiä siellä ei enää ole, päivät saattavat olla aurinkoisia. Suo tuoksuu ja voi tavata kyitä.

Tytär kertoi, että vanhempi lapsista oli päiväkodissa valittanut olevansa kipeä ja käskenyt soittaa vanhemmille. Kotona olikin ilmennyt, että poika oli kaivannut aamutakkia, jonka äiti oli edellisenä päivänä hänelle ostanut. Poika kaipasi aamutakkia ja oli heti kotiin tultua pukeutunut siihen. Täysi ruotsalainen siis, sairaskirjoittaa itsensä töistä ilman mitään syytä. Mukavaa nähdä taas tätä lasten sähläämistä. Isovanhempi saa pelkästään nauttia, ei ole enää mitään vastuuta ja velvoitteita.

Vaasan Jaakkoon hapan puolukkajuoma antaa takapotkuja. Huomasin, että hammaskivet irtoavat, mutta myös paikat raputuvat ja irtoilevat. En ehdi saamaan hammaslääkäriaikaa ennen matkaa ja kieli hakeutuu aina karheaan paikkaan ja kipeytyy. Yritän saada tapaamista aikaan ent. luokkatoverin kanssa Helsingissä, ei haittaa jos ei tule, sillä siellä riittää maalaiselle pällistelemistä ihan katuja kuljeskellen. Kirjastokortin hankkiminen on pääasia.

Mahdollista on, että jos näet tällä viikolla Helsingin keskustassa horjuvakäyntisen, lapikkaat jalassa kulkevan, iäkkään maalaisen, jonka repusta pilkistää kirveenkahva, että se on bloggaaja-maalainen.

Linkkitipsi: Härpäkegeneraattoreita. Valitettavasti ne eivät suosi ääkkösiä.

Mielestäni monikulttuurikriittisissä blogeissa on tiukkaa ja tärkeää keskustelua, joka pitäisi ottaa huomioon ennenkuin tuodaan huumassa kymmeniä tuhansia uusia maahanmuuttajia täyttämään "työvoimapulaa". Jos poliitikot ja muut tekevät tuhmiaan, ei voi ainakaan väittää, ettei ole varoitettu.

Olen joskus ajatellut, että ansaitsisin blogipalkinnon. Sarja olisi: Mahdollisimman vähistä aineksista kokoon kyhätyt turhat jutut. (Juorut, turhat tapaukset jne) Silti joka päivä jotakin. Esimerkiksi eilen jäi kertomatta se, että kuulin kaverin, joka keväällä mottasi minua,( josta tein rikosilmoituksen, joka soviteltiin), hakanneen vaimonsa taas. Ehkäpä rikosilmoitukseni on korissa, kun pohditaan mikä hänelle olisi paras muistutus siitä, ettei hänen tehtävänsä ole jakaa rangaistuksia, ainakaan nyrkillä. Muuten kyllä hyväksyn kostonkin, esimerkiksi sanallisen, toisin kuin sisareni, joka syvästi paheksui puhelimessa kostokirjallisuutta. Hän kertoi ruotsalaisesta kirjailijasta Maja Lundgrenista, joka on julkaissut kostonhimoisen feministisen kirjan.

Itse olen erilainen. Aikoinaan gillasin Hymy-lehteä, kun se oli kuuluisimmillaan. Ehkä en enää olisi samaa mieltä. Pidin myös henriktikkasmaisesta kirjallisuudesta. Saatikka nyt sitten blogeista, joissa esiintyy ylilyöntejä perinteiseen lehtimiesetikkaan nähden. Itsekin olen varmaan syyllistynyt yhteen jos toiseen ylilyöntiin.

Spontaani matka

Meinasin ensin, että pyydän yhtä kaveria hankkimaan kirjastokortin pääkaupunkiseudulla, mutta aloin epäillä, että kuka tahansa, ulkopaikkakuntalainenkin, sellaisen saa ja niin saa. Helsingin kaupunginkirjaston tiedotus toimi erittäin hyvin. Mukava kun saan hoidettua homman laillisesti ja pääsen lainaamaan Helmet- nettikirjaston anteja. Lähdenkin loppuviikosta korttia hakemaan ja käyn ehkä samalla Ruotsissa, kun kerran matkaan pääsen. En varaa mitään paikkoja vaan menen kansipaikalla. Aina sitä yhden yön viettää nojatuolissakin ja voin päättää spontaanisti ajankohdasta. Pari päivää pitää odottaa, että tikit kypsyvät poistettaviksi. Ehkä löydän helpoiten entiseen pääkirjastoon, Rikhardinkadulle.

Lapsenlapset ovat pieniä vain ohikiitävän hetken. Aion käyttää tämän mahdollisuuden tapaamiseen.

Kävin Kemiössä uusimassa työnhaun ja jättämässä papereita. Olen sairauslomalla. Kotiin päin ajaessani tien varrella oli punapartainen toveri liftaamassa. Otin kaverin kyytiin ja vein häntä pariin paikkaan ja saimme samalla päivitettyä kuulumiset - juorut jos niin haluaa sanoa.

Kävimme myös yhteisessä ent. työpaikassamme. En olisi mennyt, mutta menin kaverin mukana. Ei hänelläkään mitään kunnon asiaa ollut, yhdelle kaverilleen vain jotain sanoa. Tunnelma oli tympeä. Ikävän ilmapiirin aisti. Mulkoilua ja alhaista mieltä. Rumiltakin ne ihmiset siinä mulkoillessaan näyttivät. Työttömyys ja syrjäytyminen ja sen mukanaan tuoma katkeruus leimaa ihmisen valitettavasti. Vetäjätkin kuuluvat oikeastaan samaan porukkaan. En edes juuri tunne edes noita ihmisiä, mutta ikävä oli tunnelma, jonka heti aisti. Kovin paljon ei sellaisella porukalla edes saada aikaan, jos tuloksia katsoo.

Italialaiset kengät

Henning Mankellin kirja Italienska Skor kertoo 66 v. miehestä, joka elää erakoituneena Ruotsin Itärannikon saaressa. Hän on eläkkeelle vetäytynyt, entinen kirurgi, joka on ikään kuin jäänyt nuolemaan haavaansa: Hän oli amputoinut nuoren urheijatytön väärän käden. Henkilökunta oli valmistanut väärän käden leikkaukseen, eikä kiireinen ja stressaantunut lääkäri tarkistanut asiaa. Hän sai huomautuksen Lääkintöhallitukselta, olisi voinut jatkaa lääkärinä, mutta hän vetäytyi 12 vuodeksi saarelleen, jonka oli perinyt kalastaja-isovanhemmiltaan. Hänen tunne-elämänsä on miinuksella ja lähes ainoa kontakti on postimies, jonka kanssa hän kinastelee. Hän on tehnyt luokkamatkan ja hän käy kirjan aikana läpi suhdettaan myös vanhempiinsa.

Yhdessä huoneessa on muurahaispesä, jonka päähenkilö antaa jäädä paikalleen. Epäilen kyllä, että ei muurahaispesä huoneessa noin toimi. Saariston elämää kuvataan hyvin. Päähenkilö on ollut pari kertaa naimisissa, ei lapsia. Avioliitot ovat menneet jälkiä jättämättä.

Eräänä päivänä hänen saarelleen ilmestyy vanha nainen rullaattorin kanssa. Nainen on lääkärin nuoruudenrakastettu, jonka hän on jättänyt kertomatta mitään lähtiessään USA:han jatko-opiskelemaan. Ilmenee, että rullaatorinainen on kuolemaisillaan syöpään. Hän on tullut pyytämään, että lääkäri pitäisi hänelle antamansa lupauksen. Veisi hänet metsälammelle, jota oli kuvaillut suhteen aikana. Nyt on kuitenkin keski-talvi.

Lääkäri tutkii naisen käsilaukun. Hän on aina ollut tuollainen salaa tonkija ja kuuntelija, josta nainen katkerana huomauttaa. Heillä oli ollut lämmin nuoruudenrakkaussuhde, josta kumpikaan ei ole oikeastaan toipunut.

Miehen on pakko lähteä vaivalloiselle retkelle Norlantiin huonolla autollaan, rullaattorilla kulkevan naisen kanssa. He ovat vähäpuheisia, joutuvat nukkumaan samassa huoneessa matkalla. He löytävät metsälammen monien vaivojen jälkeen. Metsälammella mies putoaa heikkoihin jäihin ja rullaattorinainen, Harriet pelastaa hänet. Harriet pyytää viemään hänet tyttärensä luo, joka asuu omalaatuisten tyyppien kansoittamassa haja-asutuskylässä. Siellä on mm. yli 80 v. italialainen suutari, joka tekee hienoja kenkiä maailman kuuluisuuksille.

Tässä on sinun isäsi, nainen sanoo tyttärelleen, kun he ovat tuleet tämän metsän keskelle ajetulle asuntovaunulle. Se tulee yllätyksenä sekä miehelle että tyttärelle.

Tytär on erikoislaatuinen 39 vuotias, kaunis nainen, joka on ollut oman tiensä kulkija, istunut mm. vankilassa petoksista. Nyt hän kirjoittelee kirjeitä maailman johtajille ja huomauttaa epäkohdista, mutta saa vastaukseksi vain idolikuvia ja mitään sanomattoman kirjeen.

Isän ja tyttären tutustuminen ja reaktiot on kuvattu kauniisti ja liikuttavasti. Välillä he kaikki kolme huutavat suoraa huutoa, mutta joutuvat nukkumaan samalla pritsillä asuntovaunussa. Tytär tilaa isälleen tyylikkäät italialaiset kengät. Itsellään hänellä niitä on useita. Hänen elämänmittainen intohimonsa on maalari Caravaggio, jonka töiden jäljillä hän on lähes pakkomielteisesti kulkenut Euroopassa.

Lopulta isä paiskaa asuntovaunun oven vihoissaan kiinni ja lähtee takaisin saarelleen, mutta jotakin hänen sisällään on tapahtunut/liikahtanut. Hän päättää ottaa yhteyttä naiseen, jonka käden hän on amputoinut. Kipeä käsi oli parantunut. Hän saa naisen osoitteen selville ja ja ajaa hänen talonsa ulkopuolelle ja kiikaroi sitä, kun raivopäinen nuori tyttö käy hänen kimppuunsa samuraimiekkaa heilutellen ja syyttää pedofiiliksi. Yksikätinen nainen pitää nuorten, sopeutumattomien tyttöjen perhekotia, josta tuo nuori raivotar on. Pian hän lainaa luvatta myös lääkärin autoa.

Mies ja hänen "uhrinsa" tutustuvat ja mies saa pyydettyä anteeksi. Yksikätinen nainen on selviytyjä, jolla on ollut vaikea elämä hänelläkin. Amputaatio on tietysti näytellyt suurta osaa. Mies palaa saarelleen ja on kirjeenvaihdossa hänen elämäänsä tulleiden naisten kanssa. Kuluu aikoja.

Yksi yksikätisen naisen tytöistä ilmestyy hänen saarelleen varastetulla moottoriveneellä ja viiltelee itsensä niin pahaan kuntoon, että kuolee sairaalassa.

Eräänä päivänä vesien vapauduttua postimies ja Janson hinaa omalaatuista lastia pontoonillaan. Siellä on hänen jättämänsä ex. tyttöystävä Harriet rullaattoreineen ja tytär asuntovaunuineen. Nainen on tullut kuolemaan saarelle. He ovat nyt hetken aikaa perhe. Kuolemaisillaan oleva nainen haluaa viimeisenä toiveenaan järjestää tyypillisen ruotsalaisen kesäjuhlan perheen ja ystävien kera ja se tehdäänkin. Liikuttava ja onnellinen tilaisuus. Yksioikoinen postimies mm. yllättää laulamalla yhden laulun upealla oopperalaulajan äänellä. Nainen kertoo rakastaneensa aina miestä. Mies ei saa oikein selitettyä petostaan, joka on johtunut hänen pelostaan antautua tunnesiteeseen.

Nainen kuolee ja jälkeenjääneet päättävät itse krematoida hänet saarella, mikä Ruotsin tuntien on täysi mahdottomuus. Kirjassa se on vain uskottava. Tytär lähtee omille teilleen Eurooppaan. Hänellä on suunnitelma, jonka toteutumisesta isä lukee myöhemmin lehdestä. Hän on esiintynyt alastomana protestoidakseen jotakin jossakin kansainvälisessä konferenssissa, mistä on syntynyt skandaalinpoikanen.

Sillä aikaa yksikätinen nainen on lopultakin tullut vierailulle. He lähentyvät mutta lääkärissä herää seksuaalisia tunteita ja hän lähentelee naista, joka järkyttyy ja lähtee pois. Nainen on irtisanottu talostaan, sillä tytöt tempauksineen ovat tuoneet huonoa julkisuutta. Mies kirjoittaa anteeksipyyntöjä perään ja tarjoaa saartaan uudeksi perhekodin paikaksi. Miehen terveys alkaa horjua, hän sairastuu Angina Pectorikseen. Nyt hänen tunne-elämänsä on kuitenkin liikahtanut ja hänen elämänsä on muuttunut. Tytär palaa taas seuraavana kesänä ja luulee vihoissaan, että isä on antamassa pois hänen perintöään ja mukiloi isänsä veriseksi. Isä ei ole sitä tarkoittanut vaan haluaa antaa saarensa käyttöoikeuden rakastetulleen, jonka käden hän on erehdyksessä leikannut pois. Mies alkaa siirtää pois muurahaispesää.

Uskomattomista juonen käänteistä huolimatta tai ehkä niiden ansiosta kirja on elämys. Siinä on paljon modernin Ruotsin kuvausta. Mankell on elänyt pitkät ajat Afrikassa ja näkee maataan hyvin näkökulmastaan. Ihmisen sisäiset tunne-elämän liikkeet, ihan normaalit psykologiset lait, ovat tärkeässä osassa. Miten persoonallisuus rakentuu, mitä me tarvitsemme ollaksemme täysiä ihmisiä. Mitä meistä tulee näissä vajavaisissa oloissa. Mitä näistä aineksista, kaikesta huolimatta voimme rakentaa, ovat keskeisiä taustakysymyksiä. Mikä on tärkeää, mitä meistä jää?

Vaikka olikin vaikeaa hyväksyä, että Landstingetin kirjoissa oleva pitkäaikaisairas/ kuollut voitaisiin noin vain krematoida puuveneessä - Ruotsissa.

Tässä muutamia linkkejä arvosteluihin, jotka olen lukenut oman kirjoitukseni jälkeen. Kirja on saatavissa myös äänikirjana. Yksi lystikäs yksityiskohta. Fredrikin isä on ollut tarjoilija, joka on joskus tarjoillut Tage Erlanderin Harpsundissa. Kirjassa on kohtaus jossa suomalainen Fagerholm juo liikaa ja käyttäytyy huonosti?

Nettikirjafrämjandesta, päivää

Lainasin toisen Mankellin Västeråsista. Hyvä kirja ja kirjailija. Liikuttava siinä määrin, että itku tuli sitä lukiessa.

Ainakin Ruotsin nettikirjastoissa on ladattavissa vaihtoehtoinen ohjelma, joka toimii erinäisissä palm-topeissa ja lukijalaitteissa. Se toimii myös PC-koneissa, pitää vain valita sopiva versio.

Ohjelma on ihan selkeä ja parasta siinä on, että löytyy luettelo moniin nettikauppoihin ja myös ilmaisiin, Gutenberg kirjoihin, jotka latautuvat siististi ja nopeasti ohjelmaan. Samoin tietenkin ainakin Ruotsin kirjastojen sähkökirjat, suomalaisista en vielä tiedä. Ruotsalaisissa verkkokirjoissa on monissa ääneen luettu versio myös valittavissa. Mobibook Reader on ladattavissa täältä.

Sunnuntain ajatuksia

Neljässä päivässä olen tullut miltei entiselleni. Mitään ikäviä jälkiseurauksia ei toistaiseksi ole näkyvissä. Sängystä on helpompi nousta. Olen tehnyt kävelyretkiä ulkona ja lähden kohta vielä pidemmälle.

Onnistuin säätämään Adobe Digital Editions- kirjanlukijan tekstin koko kuvaruudun suuruiseksi. Teksti on niin suurta, että näen vaivattomasti. Teksti siirtyy eteenpäin näpäytyksellä eikä siinä tarvitse ajatella fyysisiä sivuja. Pientä vaivaa on joskus tekstin taitekohdassa. Pöytäkone toimii hyvin, ei haittaa vaikka läikyttäisi kahvia näppäimistölle. Kannettavalle se olisi katastrofi.

Tilasin toisen Mankellin kirjan. Se kertoo yksinäisestä vanhasta miehestä asumassa erakkona, meren saaressa. Tangeeraa vähän. Odotan jännittyneenä, mitä tuleman pitää. Hänen nuorena hylkäämänsä tyttöystävä on tullut rollaattorilla häntä tapaamaan saareen ja hänellä on pyyntö, että mies täyttäisi antamansa lupauksen...En aio kurkistaa kirjan lopusta, mitä tapahtuu.

Soitin Ekokylän aikaiselle kaverille. Hän oli marjametsässä Keuruulla ja kertoi, että maat ovat täynnänsä puolukkaa. Tänään hän saa täyteen sata litraa. Ei mitään ihmelukuja sinänsä, kun tietää mitä maastossa voi olla. En tiedä tietääkö hän minun puolukkamaitani, joista jotkut olivat todella hyviä. En ehtinyt kysyä, poimiiko hän ekokylälle. Siellä käy helposti niin, että marjat pilaantuvat. Pakastin- ja kylmähuoneet lakkasivat toimimasta ja jos säilytyspaikaksi jää kellari, se on tuhoon tuomittua - tiedän omasta kokemuksestani.

Kuuntelin Kansanradiota. Olen tyytyväinen, että nykyään on aikaa tutustua radion helmiin. Nyt radio ei enää katkoile, kun keksin säädöt. Aikaisemmin, kun oli televisio, radiolle ei jäänyt aikaa. Kansanradiossa oli monia ihan viisaita puheenvuoroja. En kyllä millään voisi kuvitella, että itse sinne soittaisin ja puhuisin vakuuttuneena jostakin, syvällä rintaäänellä.

Marshall McLuhan sanoi aikoinaan, että radio on televisioon verrattuna cool. Cool oli hänen käsitteenään jotakin positiivista, sellaista mediaa ja sanomaa, joka meni perille. Kuva ja ääni on jotain liian täyteistä, höttärää. Siinä mielessä sanoisin, että tavanomainen blogikin on podcastiin verrattuna cool. Mielestäni blogi on coolimpi kuin rasio. Ja tietokoneella kirjoitettu teksti viileämpi kuin käsin. Huomasin, että puhumme mediasta myös yksikkömuodossa. Eikö sen pitäisi olla medium.

En usko, että foorumilla, jota Mediaopettaja suunnittelee rakentaa podtelevision perustalle ole suuria mahdollisuuksia. Toivottavasti olen väärässä ja liian konservatiivinen.

Parasta on olla villi ja vapaa, oma herransa. Heti kun yhteisöllisyys tulee mukaan, pitää ottaa toiset huomioon, tulee portinvartijoita ja vahdittavia, mustasukkaisuutta, lojaliteettia jne. Joukossa tyhmyys helpolla tiivistyy. Mitä useampi kokki jne. Viileämpi, printti/nettimedia olisi jo huomattavasti parempi lähtökohta, vaikka ei silläkään paljon onnistumisen mahdollisuuksia ole, siis bloggaajien yhteisenä foorumina. Ehkä sellaista yhteistä mediaa ei tarvita, se on illuusio.

Muistaakseni Tommi Perkola huomautti tästä, kun Pohdiskeleva Liftari otti Blogilehden esille jokin aika sitten. Mutta toivottavasti olen väärässä ennustuksessani.

Ensimmäinen nettikirja kahlattu läpi

Luin yli 750 sivun mittaisen Wallanderin läpi tietokoneen kuvaruudulta. Aikamoinen urakka, vaikka järjestin olot sellaisiksi, että pystyin makaamaan nojatuolissa ja siirtämään sivuja etusormen näpäyksellä. Ehkä tavanomainen kirja olisi kumminkin mukavampi käyttöliittymä, mutta kyllä tähänkin tottuu. Entäpä jos olisi kirjankokoinen lukulaite tai ainakin laptop. Ei ainakaan muista, että olisi asetusta, jolla näytön voisi siirtää toiseen suuntaan, jos vaikkapa tulevassa halpis-kannettavassa on 7 tuuman näyttö, kuten vähän ounastelen. Silloin kone voisi muistuttaa avattua kirjaa.

Itse kirja oli tyypillistä Henning Mankellia, suhteellisen vetävää, psykologista ja historiaan tukeutuvaa. Henning Mankell esiintyi televisiossa Ingmar Bergmanin kuoleman yhteydessä. Minulle oli uutta, että hän oli Bergmanin vävy.

Kurt Wallander on varsinkin tv:stä tuttu näyttelijä Rolf Lassgårdin raameissa. Hän on aika tyypillinen tv-poliisi, yksinäinen susi, joka hoitaa huonosti terveyttään. Ystadin pikkukaupunki herättää kiinnostusta, sillä tuntuu, että sen tyynen pinnan alle kätkeytyy intohimojen ja rikosten verkosto. Kaupunki käyttäneekin tätä matkailun vetonaulana. Toinen ja todellinen näyttelijä liittyy myös Ystadiin (syntynyt siellä), jo edesmennyt Ernst-Hugo Järegård, jonka hahmoa ja idiosynkraattista ruotsin (skånskan) ääntämistä ei voi unohtaa.

Tässä Viides nainen-romaanissa oli murhaaja nainen, joka halusi kostaa naisia pahoinpiteleville miehille ja ryhtyi sarjamurhaajaksi. Lukija tapasi hänet jo kirjan alussa, mutta silti juoni piti silti otteessaan yli 700 sivun ajan. Tuli jotenkin mieleen jotkut väläykset bloginpitäjä Panun ennustamasta sodasta feministien ja antifeministien välillä. Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa.

Onneksi siinä samalla tietokonetta räpsätessäni pääsin lopultakin perille siitä, mikä on ollut vialla nettiradioni säädöissä, kun se on alituiseen katkeillut. Ystävällinen kommentoija tipsasi alkuun (TR kiitos). En ole noille säädöille koskaan tehnyt mitään, joten tästä voisi olla hyötyä jollekin toiselle, jolla saattaa olla samat asetukset päällä. Ylen Areena, joka kuulemma muuttuu vain tv-luvan maksaneiden saataville vuodenvaihteesta käyttää mm. ohjelmaa Windows Media Player. Sen säätöihin pääsin käsiksi vasta kun näpsäytin tekstiä Avaa mediasoitin omaan ikkunaan. Säädöt ovat kohdassa Toisto yläpaneelissa. Kohta Lisäasetukset ja sieltä kohta suorituskyky. Lisäsin puskurointia kohdassa Verkkopuskurointi, mutta ongelma oli ollut ilmeisesti kohdassa Player, jossa oli ruksattuna vaihtoehto Pysäytä toisto kun käyttäjä vaihtuu. Kun otin pois tämän ruksin, sen jälkeen nettiradio on toiminut kiltisti. Tämä on ilmeisesti oletusasetus, sillä en usko tehneeni tätä valintaa.

Joku oli laittanut blogimerkintäni Suomi 24 keskusteluketjuun, yhtään se ei ollut herättänyt repliikkejä, mutta ohjannut jonkin verran liikennettä blogiini. Joku oli laittanut blogini tähän uutissyöteblogiin, josta löytyi kyllä paljon mielenkiintoisia puheenvuoroja tuohon maahanmuuttajakeskusteluun. En ollut kyllä missään huonossa seurassa.

Muutamia sieltä löytämiäni juttuja, joita kyllä olen itsekin ajatellut ja toistanut.

Ei ole oikein houkutella kehitysmaiden koulutettua väkeä pois maistaan, joissa heitä kipeästi tarvitaan. Minusta työvoimapulassa, jos sellainen on tulossa olisi kultainen tilaisuus kohottaa palkka- ja työehtoja, ajatella luovasti työn olemusta, rationalisoida, poistaa ammattien rajoja, jakaa työtehtäviä uudelleen. Ihminen voisi olla omimmillaan tehdessään monenlaisia tehtäviä, toimihenkilö voi esim. myös siivota, jos saa kunnon korvauksen. Ihmiset ovat valmiita työllistymään, hoitamaan omia vanhuksiaan ja omaisiaan, jos saisivat jotenkin säällisen korvauksen. Joustoja on yhä olemassa, uskon. On paljon ihmisiä jotka voisivat antaa hyviä työpanoksia jos vain systeemi olisi erilainen, kannustavampi. Ihminen ei ryhdy makaamaan sohvalla eläkeikään tullessaan, ja jos ryhtyy kuolee pian pois. Luin noista monikulttuuriskriittisistä blogeista artikkeleita ja lukuja, joita en enää muista, mutta jotka vakuuttavat, että sellainen monikulttuurisuusmalli, johon tässä helposti mennään, on vaarallinen ja latistava.

Meillä on omat siirtolaisemme ja työttömämme ja heitä tulee lisää. Heistä pitäisi pitää kunnon huolta eikä ottaa hallitsemattomia määriä uutta kouluttamatonta väkeä tekemään "paskatöitä".

Sähkökirjat

Siirsin parvekkeelta vanhan televisiotuolin, joka on yhä kunnossa. Laitoin monitorin pöydälle siten, että pystyn istumaan puolimakaavassa asennossa ja näen kuvaruudun lukulaseillani. Pystyn lukemaan Västeråsin kaupunginkirjastosta lainaamaani Wallanderia hyvin. Se on oikeastaan mukavampaa kuin tavallisen kirjan lukeminen. Sivu kääntyy pienellä näpäyksellä. Kirja pysyy sievästi paikoillaan ja oikea sivu on aina esillä. Sähkökirjojen lukeminen on helpompaa kuin oikeiden, kunhan järjestää vain olot suotuisiksi. En uskalla mennä sänkyyn sillä sieltä nouseminen vaatii liikaa keinottelua ja on kivuliasta. Muuten ei koske. Otan jopa näppäimistön syliini, jotta voin kirjoittaa tämän postauksen.

Miksi ruotsalaiset ovat osanneet hoitaa asiansa meitä paremmin? Sähkökirjat ainakin. Tiedän, että joillakin kirjastoilla niitä on Suomessa, mutta en tarkemmin tiedä muuta. Luulisin, että tämä palvelu on myyty pakettina Ruotsin kirjastoille. Jotakin ne varmasti maksavat, josta pienenpieni osa saattaa jopa lopulta löytää tiensä kirjailijankin tilille - mutta varmasti varsin vähän.

Adobe Digital Editions on nimeltään ohjelma, jossa lainattu kirja pysyy tietokoneen muistissa ja johon se latautuu. Ohjelma latautui samassa hössäkässä, kun tilasin kirjan. Siinä pystyy tekstiä suurentamaan ja pienentämään, mutta se vaihtoehto, missä koko sivu näkyy kirjan sivun kokoisena on paras. Näppäimistöllä seuraavan sivun saa Pg Down -näppäimellä tai sitten hiirellä.

Tämä olisi vallan mainio palvelu Suomessakin. Sellaisille, jotka ovat jostain syystä sidottuja kotiinsa, se olisi helpotus. Kirjoja ei tarvitse palauttaa, eikä sakkoja mene. Kirjat voi lainata uudelleen. Laina-aika niissä on, eikä tekstiä voi kopioida ja tallettaa, mikä on varsin kohtuullista.

Tässä on yksi sivu, jossa on jotakin suomalaisista sähköisistä kirjoista. Tässä on palvelusta vastaavan firman sivu. Tässä on ns. testikirjasto, josta voinee lainatakin kirjoja. Siispä koetan sitä. Tilasin testikirjastosta Windows XP:n oppaan ja se latautui siististi samalle Adobe Digital Editions sivulle, jossa jo on ennestään yksi Hennning Mankell. Siis Suomessakin tämä vastaava palvelu siis on. Sieltä voi myös ostaa sähkökirjoja, jos ei satu olemaan kirjastokorttia sellaiseen kirjastoon, joka on hankkinut oikeudet palveluun. Näyttää kyllä, että suomenkieliset sähkökirjat ovat pelkästään tietokirjoja. Tuosta testikirjastosta lainattu kirja poistui käytöstä yhden selauskerran jälkeen. On myös olemassa kaikki sähköiset tietokannat, joihin ei ainakaan meikäläisellä ole varmaan lukuoikeuksia.

Varsin mukavaa on kerrankin maata hyvällä omallatunnolla nojatuolissa. Ei voi lähteä kuin korkeintaan hiljaa kävelemään.

Ajatuksia maahanmuutosta

Paavo Väyrysen ajatuksiin työperäisestä maahanmuutosta on muutaman lukemani lehden pääkirjoituksissa suhtauduttu nihkeästi. Paitsi, että häntä tahallaan väärinymmärretään; Paavollahan on taakkansa takavuosilta. Häntä on pidetty mustana taantumuksellisena. Blogimaailmassakin ns. kansallismieliset ovat jotakin maininneet ja arvostavasti.

En ole nähnyt tai kuullut hänen alkuperäislausuntoaan, joten en tarkkaan tiedä. Minusta kuitenkin näin maallikkona hänen ajatuksensa ovat kannatettavia. Nyt mennään helposti kaiken sallivaan massamaahanmuuttoon, joka ennen kaikkea aiheuttaa ongelmia itse maahanmuuttajille. Suomi ei ole nytkään onnistunut käyttämään hyväkseen nykyisten siirtolaisten potentiaalia. Kuuntelin radiosta juuri paria venäläistä, jotka sanoivat, että heidän joukossaan on korkeasti koulutettuja ilman töitä, miksei heille ensin, sensijaan että haetaan Kauko-Idästä sairaanhoitajia.

Ruotsi salli jo varhain suhteellisen suuren maahanmuuton. Ruotsalaiset ovat organisoinnin mestareita, eivätkä he kuitenkaan onnistuneet kovin hyvin, mitenkä me juntit pärjäisimme paremmin. En sitä sano; suurten inhimillisten kärsimysten kautta tapahtuu kuitenkin sopeutumista. Asioilla on taipumus järjestyä. Periaatteessa kansainvälistyminen on hyväksi.

Suomalaisten asenteet eivät ole kypsiä asiassa. Maahanmuutto aiheuttaa kosolti ongelmia, joissa teit miten vain, seuraukset ovat huonot. Ihmisille pitää jättää mahdollisuus omaan kulttuuriin, mutta samalla heidän pitää oppia toimimaan maan tavalla, mitä se kummallisuus sitten onkaan - kuten venäläiset sanoivat radiossa. Jos siirtolaiset jäävät keskenään, he helposti ghettoutuvat, mutta valittavat oman kulttuurinsa menetystä, jos eivät saa olla maanmiestensä kanssa.

Hoidetaan ensin työttömämme, somalit, venäläiset. Piilotyöttömyyttä on paljon. Työllisyysastetta pystyttäisiin nostamaan, jos työolot ja palkat olisivat kohdallaan. Näen tässä kyllä kapitalistin juonet. Halutaan reservejä tekemään likaiset työt sensijaan, että me itse ne tekisimme. Ne mitä ei voi rationalisoida ja viedä halpamaihin, kun ne sinne kuitenkin menevät. Niidenkin on aika vaurastua.

Nopea leikkaus

Vuorokausi sitten olin vielä Turunmaan sairaalan leikkaussalin heräämössä. Rinnasta alaspäin ei ollut mitään tuntoa. Olin muuten hereillä leikkauksen aikana mutten tuntenut ja nähnyt mitään, koska edessä oli liina. Tiimi vaikutti asiansa osaavalta, lääkäri jutteli mukavasti. Hän näytti minulle myös verkkoa, joka tyrää pitämään laitettiin. Se on kai titaania. Lihakset kasvavat siihen kiinni ja tulos on parempi kuin Luojan luoma. Siinä hänellä onkin sattunut pieni laskuvirhe, sillä nivusten kestävyys ei ole ihan ok.

Luulin, että minulla oli tyrä oikealla puolella, mutta vasemmalta puolelta leikattiin ja vanha vaiva saattoi jäädä. Kyllä se oli oikea leikkaus, vaikka vasen ei vaivannutkaan kovin. Olen ehkä antanut kaikkeni Ekokylälle, repinyt niin, että tyrä rytkyi.

Nyt pystyn ymmärtämään halvaantuneita hieman. Jaloissa ei ollut mitään tuntoa. Kun tunto alkoi palata, ne olivat vieraat pökkelöt. Olin varmaan pissannut myös alleni, sillä lakana oli keltainen. Ihmeen nopeasti siitä toivuin, pystyi pissaamaan lopulta, vaikka vaikeaa se oli. Yöllä kävelin jo käytävässä. Ruoka maistui vuorokauden paaston jälkeen.

Turunmaan sairaala on pieni ja sanoisinko, intiimi. Paikat ovat hyvässä kunnossa, vaikka ahtaat. Mutta hyvällä organisaatiolla se sujuu. Kun sänky ajettiin huoneeseen, piti toinen sänky ottaa ulos ennen. Huoneissa ei ollut vessaa. Leikkausali ja heräämö olivat pieniä. Mutta hyvää huolta siellä pidettiin. Kaikki olivat huippuystävällisiä. Leikkauksen jälkeen tarjoiltiin kahvia ja konjakkia, mikä on hieno psykologinen ele.

Aamulla sattui fibaus ennen sairaalaan menoa. Liikennöitsijä on vaihtunut tässä viime vuodenvaihteessa, tai Vainio on ottanut koko liikenteen hoteisiinsa. Bussi joka ennen tuli Björkbodan kaupan kautta, menikin suoraa tietä poikkeamatta. Näin sen valot etäältä ja kirosin tyypillistä tuuriani. Olin kyllä katsonut netistä, mutta siellä oli jotakin vaikeasti tulkittavaa Björkboda th. Lääkäri oli kieltänyt autolla tulemisen, sillä hänen mukaansa kotiin ajo ei onnistu leikkauksen jälkeen. Pakko oli kuitenkin jollakin mennä. Toivuin kuitenkin niin hyvin, että autoilu kävi hyvin, eikä kipuja tuntunut, niin että se kääntyi parhain päin. En millään olisi vaatinut taksia kotiin, ei tarpeetonta lastia yhteiskunnalle eikä minulla ole ketään jota olisin voinut pyytää kuskaamaan. Yksinäinen, erakoitunut vanhapoika. Bussilla tuleminen olisi ollut hankalaa ja auto olisi jäänyt parkkipaikalle. Huokasin helpotuksesta, kun Turun huligaanit eivät olleet sitä särkeneet.

Yllättävän vähän kipuja, jotka tuntuvat vain kun muuttaa asentoa. Yöllä otin kipulääkkeen, mutta sen jälkeen ei tarvinnut. En hakenut myöskään lääkärin määräämiä kipulääkkeitä. Sängystä on hieman vaikea nousta, mutta vyöryttäytymällä se käy. Sairaalassa oli sellainen kahva, joka vähän auttoi. Tuli mieleen, että Elämä, jos ei muuta, niin opettaa Hiljaa kävelemään. Olin kyllä ylpeä, kun hoitaja kehui verenpainettani ja pulssia. Oletko urheilija, hän kysyi. Kun alaruumista ei voinut liikuttaa, verenpaine alkoi laskea, mutta palasi pian ennalleen kun pystyin.

A treatise on sukka

En voi olla kirjaamatta ylös netistä löytämääni helmeä, Sanna Korhosen opinnäytetyötä Pohjois-Savon ammattikorkeakoulussa. Siinä on yleistajuisesti kerrottu varsinkin puolukan ravintoarvoista, tilastoista ja säilyttämistavoista.

Samalla pyykkipäivän kunniaksi muistelen sukkaa, joita pesin äsken käsipyykissä. Kun kävin koulua niitä oli ehkä yksi pari, sekin useimmiten rikkinäinen ja taatusti likainen. Kengät olivat yleensä huonot. Takista ja muista vaatteista puhumattakaan. Kasvoinhan äidittömänä voikukkalapsena. Muistan kuinka rikkinäisiä sukkia piti laittaa päälletysten talvella, ettei palellu niissä pakkasissa. Täytyi vain toivoa, että reiät eivät sattuneet päällekkäin. Tietysti yritin niitä sukkia joskus pestäkin, mutta pian ne likaantuivat huonoissa kengissä.

Olin onnellinen, kun minulle sattui anoppi, joka kutoi villasukkia aina joululahjaksi. Niillä pärjäsin vuosikausia. Olen tietysti oppinut jotenkin parsimaankin sukkia, vaikka kursimista se enimmäkseen oli. Nykyään osaisin jopa kutoa parsinneulalla, sillä olen tehnyt takavuosina villalangasta palloja. Sitten kun ex. anopin lahjat loppuivat, sain yhä hänen sukkiaan muilta sukulaisilta, jotka eivät niitä villasukkia käyttäneet. Muitakin sukkia on kasapäin ja olen minäkin vakuuttunut siitä, että niitä katoaa määrättömästi ja selittämättömästi.

Keuruulla löysin Löytötexistä pilkkisukan, joka on erinomaisen halpa ja kestävä laji. Minulla on niitä loppuiäksi eikä yksikään ole vielä mennyt rikki, toisin kuin virolaiset ja anopin sukat, jotka eivät ole kovin kestäviä. Pilkkisukissa on ehkä nailonvahvistus. Ne ovat miellyttävät jalassa. Villaahan ei yleensä pestä, mutta sukkia on pakko joskus, sillä muuten ne muuttuvat kilpimäisen koviksi. Keuruulla kuljin paljon saappaissa ja nyt taas. Välillä oli vuosia etten käyttänyt villasukkia. Villasukat ja sandaalit ovat jaloissani pitkälle syksyyn, pakkasiin asti. Kesällä ei tietenkään sukkia ollenkaan.

Muistelen nuorena kuinka minulla oli rilsan-kuidusta tehdyt sukat. Ne eivät menneet millään rikki. Rilsan oli risiiniöljystä valmistettu. Olen yrittänyt sotaväessä käyttää jalkarättejä, aika huonolla menestyksellä. Jalkarättejä kutsuttiin sättäröiksi meidän puolessa. Isä ainakin niitä käytti saappaissaan.

Isoveli lauloi, kun olin pikkupoika: M. ja J. vielään sailaalaan. Siellä niiltä leikataan kikkeli pois. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy ja lääkärin veitsi lipsahda, ettei nimim. Saaran blogissa viihtyvä setämies saa väitettään todeksi. Olen kuulemma munaton. Samasta viasta on kuitenkin kyse kuin pikkupoikana.

Lisäys: Olen tyytyväinen, kun suunnitelmani lainata Västeråsin kaupunginkirjaston sähköisiä kirjoja tyttären kirjastokortilla onnistui. Tietokone oli jähmeä ja takerteli, mutta ohjelmat tulivat lopulta ladattua ja kirja näyttää hienolta tuossa kuvaruudussa. Kirjoja on vaikka kuinka paljon, en tiedä lukumäärää. Niistä ei voi saada sakkoja eikä niitä tarvitse palauttaa. Kruksi on siinä, että täytyy omistaa ko kunnan kirjastokortti tai lainata tuttavan kortilla. Tässä on sähköisten kirjojen Ruotsin kartta. Ruotsi on ainakin tässä asiassa meitä edellä.

Toinen lisäys: Itse innostun kaikenlaisiin hömpän helmiin, tosin tänään kävin kylillä ostamatta mitään. Tässä on uutinen synnyinmaakunnastani. Hienoa ironiaa. Maailmansensaatio, gondolisauna.

Mitäpä muutakaan

Huomasin, että minun kannattaa pakastaa puolukkasurvokseni, nyt kun on pakastetilaa. Niin se ainakin säilyy varmasti, ei kuivu, eivätkä vitamiinit häviä. Pieniä muutoksia maussa kylmäkellarissa säilytetyssä ehkä oli. Sisareni ehdotti tätä. Hänellä on muistissa, kuten minullakin kotona ollut puolukkasaavi, joka jäätyi, ja josta käytiin lohkaisemassa palasia, jotka maistuivat noina puutteellisina aikoina kuin karkki nykyään. Siihen aikaan sokerikin oli kortilla. Varmaan monella muullakin varttuneella on tällaisia muistoja. Ruotsissa, jossa tavallinen kansa oli myös köyhää, puolukka herättää myös kaihoisia, katkeran suloisia muistoja pula-ajoista. Fattigmanskost.

Kesällä ei ole ollut halua ostaa hedelmiä, sillä vitamiineja on ollut saatavilla. Luin ÅU:n nettiversiosta, että Kemiössä on ollut ja on keräilytuotteiden myyntipaikka, vaikka tuskin olisin malttanut mitään myydä. Metsissä oleskelu on hirvikärpästen vuoksi myös aikamoinen piina. Ehkä sitten, kun pakkaset ne vievät ja tulee suppilovahvero-aika.

Huomasin miten pääsen käsiksi uudempiin nettikirjoihin. Minulla on joskus ollutkin Västeråsin kaupunginkirjaston lainauskortti ja jos en voi sitä uusia, lainaan tyttären kortilla. Nettikirjat eivät voi tuottaa sakkoja, sillä ne muuttuvat lainausajan jälkeen lukukelvottomiksi. Västeråsissa näyttää olevan paljon hyviä nimikkeitä. Kunhan saan sen kannettavan vähitellen ja voin lukea sängyssä. Pöydän ääressä on aika rasittava lukea.

Jään nyt muutaman päivän tauolle blogikirjoittamisesta. Lopultakin saattaa joku huokaista. Tuskin sentään, sillä onhan tämä vapaaehtoista. Nyt odotan, että edellinen pesijä, eiliseltä, veisi rytkynsä pois kuivaushuoneesta, että voisin laittaa omat rääsyni kuivumaan.

Keväällä kauhisteltiin, että kaksi vanhaa pierua, Paavo ja Ilkka on pantu ministereiksi. Itse tuumasin, että antaa poikien yrittää. Kumpikin on osoittautunut kokemuksillaan ja tiedoillaan vallan erinomaisiksi tällaisesta syrjäseudun perspektiivistä ainakin. Ilkka on hoitanut galantisti suhteita niin itään kuin länteen ja Paavo kerää ainakin nyt silmissäni pisteitä vastustaessaan yletöntä siirtolaisten tuomista maahan. Ei mikään maa selviä ilman suuria vaikeuksia. Eikä tämä välttämättä johdu siirtolaisten huonoudesta vaan maan oman väestön tunteista ja reaktioista. Kyllä nekin pitää ottaa huomioon. Kyllä kansainvälistymiselle ja työperäiselle maahanmuutolle, mutta ei ylettömälle siirtolaistulvalle. En ole ksenofobinen sitten yhtään ja kansainvälistyminen on hyväksi. Vaikka syrjäytynyt, työttömien joukko saattaakin vaikuttaa menetetyltä, silti heissäkin on paljon hyvää työvoimaainesta. Käyttämällä omat resurssit ensin. Eikä haittaa vaikka työvoimapula nostaisikin palkkoja tulevaisuudessa ja toisi "paskatyötkin" houkutteleviksi. Tuntuu, että työvoimareservien olemassaolo on kapitalistin juonia.

Olen sitä mieltä, että emme pysty käsittelemään maahanmuuttoa tarpeeksi hyvin. Valtiovallan toimenpiteet eivät riitä ja kansalaisjärjestöt ja muut eivät ota vastuuta vaikka ovatkin vaatimassa yhteiskunnan toimia.

Kenenkä juonia sitten on tuo, että vihreä väki alkaa nyt vastustaa biopolttoaineita. On aikoihin eletty. Sama tapahtui myös tuulivoimaloitten suhteen. Niitähän tässä on vaadittu vuosikymmeniä. Säännöillä ja politiikalla niiden tuottamia ympäristöhaittoja voinee säännellä, mutta en voi uskoa, etteikö niissä olisi tulevaisuutta lähimpien vuosikymmenien aikana. Mitä sitten tulee, kukaan ei tiedä. Aluksi voidaan ehkä turvautua käymisellä tuotettuihin polttoaineisiin, mutta vähitellen kehittyvät myös muut, mm. kaasutukseen perustuvat tekniikat.

Generaattoribloggaaja ei ole kertonut uusista generaattoreista. (Onpa, Huom!) Niinpä teen sen itse:

Musiikkigeneraattori Famous faces/ sign generator Font Image generator Atom smasher

Palapeli (-generaattori) Image generator Hetemeel E-mail Image generator

Linkkejä

Kerään satunnaisesti erilaisia linkkejä. Tässä on muutamia, joita on kertynyt viime aikoina:

Karikatyyrit. Tällä sivustolla on karikatyyrigeneraattori ja muita hieman lystikkäitä asioita. On esimerkiksi karikatyyrejä kuuluisista henkilöistä.

Tässä on ruotsalainen tee-se-itse-kirja -palvelu, jolla voi tehdä yksittäisen kirjan edulliseen hintaan. Näitä on tietenkin paljon muitakin. Olen itsekin linkittänyt johonkin.

Tässä on suomenkielisellä käyttöliittymällä varustettu netti-tv -palvelu.

Muutamia linkkilistoja. MVnet Länkskafferiet

Nämä olivat poimintoja omalta Koululinkit - listaltani.

Vaasan Jaakkoon juomaa

En voinut olla poissa metsästä, mutta nyt se oli vain tavan vuoksi. Toin samalla muutaman litran kantarelleja kokkaukseen. Laitoin pari päivää sitten murskattuja puolukoita ja vettä sekä viinihappoa hieman astiaan. Nyt suodatin sen kätevässä laitteessa, jonka olen tuonut Ruotsista, sellaisia en ole täällä nähnyt. Tietty määrä sokeria kruunaa juoman jalonmakuiseksi terveyspommiksi, jota monesti kutsutaan Vaasan Jaakkoon puolukkajuomaksi, mutta tehdään sellaista Ruotsissakin. Sitä voi tehdä monista marjoista. Keuruulla tein juomaa variksenmarjoista. Varmaankin vaatimattomasta juolukastakin saisi hyvää, sillä happo toisi siihen luonnetta. Itse juolukan terveellisyydessä ei ole mitään vikaa. Viinihappo antaa juomalle kirpeyttä ja ehkä auttaa uuttamisessa. Aion kokeilla vielä sakan keittämistä ja uudelleen suodattamista, jospa siitä tulisi vaikka vispipuuron pohja.

Tuolla sideharsosuodattimella laitoin Ruotsissa usein karpalomehua ja -hyytelöä. Karpalohyytelö varsinkin on juhlavaa ja hienostuneen makuista. Se hyytelöityy itsekseen, jos marjat eivät ole liian kypsiä. Vähän haikeaa on, kun en pääse tänäkään vuonna vanhoille karpalomailleni Surahammariin.

Tytär kertoi olleensa poikiensa kanssa metsäretkellä aikomuksena poimia puolukoita. Jo muutaman minuutin päästä pojat pyysivät, että syödään eväät. Pian sitten nuorempi ilmoitti kakkineensa, joten heidän oli lähdettävä kotiin. Kun tuo äiti oli itse pieni, jätin hänet tikkukaramellin kanssa istumaan keskelle suota, kun itse yritin poimia lakkoja/hilloja. Hän keksi mennä piiloon johonkin syvennykseen ja lähdin henki kurkussa juoksemaan ja katsomaan, minne hän oli hävinnyt. Laitan mukaan toisen pojan kuvan viime kesältä.

Tapporahaa taiteilijasta

Tänäänkin puuhailin keräilyasioiden parissa. Ajoin Taalintehtaalle ja kiersin kaupat hakien marjanpuhdistuslävikköä. Lopulta sellainen löytyi Eva Wahlstenin tavaratalosta. Myyjä kysyi, olenko kesämökkiläinen. Ssellaista kysymystä ei kaupungissa kuule, se osoittaa kiinnostusta.

Kävin hienolla lammella, joka on ihan kylän keskustassa. Se on varmaankin syynä koko Taalintehtaan olemassaololle, sillä sieltä on tullut aikoinaan vesivoima ruukille. Erikoisen hieno järvi, rannalla on jyrkkiä kallioita. Pitkospuut menevät kelluvan suon läpi. Uskon, että se on kelluva, sillä reunoissa on vettä ja keskellä menee pohjattoman näköinen railo. Pinta myös hyllyy. Suolla kasvaa karpaloita, joita poimin parisen litraa. Näin suolla mustan käärmeen, joka luikersi nopeasti pakoon.

Kotona putsasin läviköllä viimeiset puolukat ja survoin ne ja vein kellariin. Nyt minulla on jo kolme ämpärillistä puolukkasurvosta. Koskaan en ole ollut näin hyvin varustautunut talven varalle. Hamstraushalut heräsivät kyllä uudelleen, sillä minulla on nyt paljon pakastintilaa. Mitähän sinne keksisin.

Aurinkoinen ilma muuttui sateiseksi enkä taida päästä pyöräilylle.

Jotain jäi mieleen viime viikon uutisvirrasta. Yksi varmaankin vähämerkityksinen oli, että Ruotsin hallitus on antanut ohjeen kouluille, että yksikin suomalainen oppilas on oikeutettu suomenkielen opetukseen, vaikka se ei olisikaan hänen päivittäin käyttämänsä kieli. Tuskinpa suomenkieliset lapset enää ryntäävät opetukseen. Suomalaiset ovat siten nyt erityisasemassa Ruotsin koululaitoksessa, mutta hieman liian myöhään tämä tuli.

Toinen, Ruotsiin liittyvä uutinen on taiteilija Lars Vilksin saama tappotuomio tai oikeastaan tapporaha hänestä ja kuvat julkaisseen lehden päätoimittajasta. Ruotsin muslimit ovat yrittäneet lieventää tätä Irakin Al Qaida-liikkeen johtajan lupausta, sillä ymmärtäväthän he sentään, ettei se ole hyväksi muslimien asialle.

Sienet ovat vaarallisia

Sienet olivat koitua kohtalokseni. Kävelin aamupäivällä pitkät matkat metsässä löytämättä puolukoita. Sieniä sen sijaan kertyi ja olisi hullua olla niitä ottamatta, vaikka pakastimessa ei olekaan tilaa. Onhan minulla aina ne mummot, ajattelin. Juuri kun aioin lähteä kotiin, poikkesin tieltä hieman sivuun. Siinä oli aarin alueella aivan valtavasti puolukoita. Poimin tunnissa repun täyteen, n. 30 litraa. Mikähän luonnonoikku se oli. Muualla on marjoja vain harvassa, yhdessä kohdassa sitten punaisena mattona. Kotona vein ensin naapurille sieniä ja kävin kaupassa. Ostin pakastettuja vadelmia, sillä halusin kokeilla erilaisia smoothie-sekoituksia. Jo puolukkahillo-, partajugurtti- ja maito-pirtelö on hyvää ja varmastikin terveellistä. Huomasin myöhemmin, että enää tratti-imuri- yhdistelmä ei puhdista. Saman olen huomannut ennenkin. Kun marjat ovat vielä raakoja, keksintö toimii, mutta tietyssä vaiheessa se ei enää funkkaa. Loppu pitää putsata käsin, mikä on työlästä. Marjojen poimiminen taitaa loppua nyt.

En muistanut, että pakastimeen ei sovi mitään. Kun yritin tunkea vadelmapakettia, sienipusseja alkoi tippua ulos. Yritin sovitella niitä paremmin. Kumarruin ottamaan lattialle pudonnutta pussia ja sain päähäni kaapista tippuvia kivikovia paketteja. Ensin kiusaavat hirvikärpäset, sitten itse sienetkin.

Menin kysymään mummolta, onko hänen pakastimessaan tilaa. Siinä on niin paksu jääkerros, ettei sinne sopinut. Kuulin myöhemmin mummolta, että nyt hän on keittänyt kantarellit. Eihän niitä pidä keittää. Mutta tuskin vanhaa koiraa kannattaa opettaa istumaan, kun toinen on keittänyt ikänsä kaikki sienet varmuuden vuoksi.

Lähdin hädissäni ajamaan Kemiöön Wuoriolle ostamaan pakastinta. Sieltä löytyikin sopiva, pieni arkkumallinen. Se vadelmapaketti tuli maksamaan 195 €, mutta onhan minulla nyt tilaa mihin tallettaa syksyn herkkuja ja muuta.

Kuinka voit lukea kirjoja siistillä lukijalla

Ikkuna-Iines huomautti kuinka hankalaa on lukea Projekti Lönnrotin nettikirjoja, kun teksti sijoittuu liian lähelle kuvaruudun vasenta reunaa. Totta! Keksin siihen mielestäni elegantin parannuskeinon, vähän monimutkaisen tosin, mutta kun siihen oppii, ei se vaikeaa ole.

Varmasti on monia mahdollisuuksia saada miellyttävä nettikirja eteensä. Voin kuvitella, että jollakin tavalla voi tekstin avata vaikka kirjoitusohjelmassa tai vastaavassa, mutta en ole sitä vielä itselleni selvittänyt.

Lisäys: Vaikka tällä tavalla: Avaa normaalisti, hakemasi e-kirja. Valikosta muokkaa ota Valitse kaikki. Silloin koko teksti tulee siniseksi (valituksi). Hiiren oikealla korvalla osoita tekstiä ja ota Kopioi. Teksti on Windowsin leikepöydällä. Ota haluamasi tekstinkäsittelyohjelma, vaikka Word (Word Pad myös) ja hiiren oikealla korvalla Liitä teksti sinne. Lyhyemmin copy/paste teksti sanojenkäsittelyohjelmaan. Siellä sitä on ainakin helpompi lukea, voit muotoilla tekstiä, tehdä alleviivauksia jne.

Netistä on ladattavissa erinomainen BookReader, jonka on tehnyt venäläinen Rudenko. Tällä ko. sivulla esitellään Lukijaa. Paina Proceed to download page. Valitse sieltä download BookReader. Avaa ohjelma. Ohjelmassa on suora linkki Project Gutenbergiin, mutta muualtakin siihen voi ladata nettikirjoja, esimerkiksi Projekti Lönnrotista. Tutustu ohjelmaan. Siinä voi valita tekstityypin, -värin,- koon jne. Tekstin saa jopa nätisti liikkumaan nykimättä, ei tarvitse edes kääntää sivuja. Ladattaessa on tullut pari kirjaa. Toinen on venäläinen, toinen on Arthur Conan Doylen teos. Voit deletoida ne. Deletoimaan pääset kun klikkaat MyBooks vasemmassa yläkulmassa. Voit tietysti sitä ennen harjoitella kirjan lukemista. Kirja avautuu lukutilaan, kun kaksoisklikkaat sitä. Uusimmassa versiossa on jopa ääneen luku, mutta en ole sitä vielä kokeillut. Passannee englanninkielisiin teksteihin?

Mene Projekti Lönnrotin sivuille. Valitse kirja. Kun napsautat kirjaa avautuu latausvalikko. Valitse Tallenna levylle. Helpointa on jos tallennat työpöydälle. Sinne ilmestyy vetoketju-ikoni, merkkinä siitä, että kirja on zip-muodossa.

Ota esille BookReader. Napsauta MyBooks. Napsauta From File. Avautuvaan valikkoon- Kohde laita Työpöytä (jos zip-tiedosto on siellä) ja tiedostotyyppi-kohdassa paina alasvetonuolta ja valitse toiseksi alin, Archives (suluissa mm. zip). Napsauta lataamasi kirjan kuvaketta; se siirtyy kohtaan Tiedostonimi. Paina Enter tai hiirellä Avaa. Vielä yksi valikko avautuu. Laita merkki ylimpään valintaan, Plain text. OK. Ohjelma tekee temppujansa ja ykskaks, lataamasi kirja on kuvakkeena MyBooks osastossa. Sitä kaksoisnapsauttamalla voit nyt lukea kirjan huomattavasti helpommin kuin muuten. Voit muovata tekstiä aika lailla. Löytämisen iloa!

Uusimmassa Time - lehdessä oli artikkeli Ithacan Ekokylästä, EVIstä. Hakutuloksena tulee myös yhteisöstä julkaistu kirja. En tiedä onko se tuossa kokonaisuudessaan, en ole vielä ehtinyt tutustua. Luen sen mielelläni, jos on, ja vertaan omia kokemuksiani ekokylästä. Artikkelissa ei mainita sanallakaan, että kyseessä olisi newagelainen kokeilu, mutta sitä se voi tuskin olla olematta. Heti jos puhutaan "henkisestä kasvusta" ja "henkisyydestä", tiedän mistä on kyse. Olen vieläkin allerginen tuolle henkiselle kasvulle. Ajattelen, että meissä asuu vanha Aatami ja puhe henkisestä kasvusta on itsensä ylentämistä. Minä ainakaan en ole huomannut "henkisten" olevan yhtään parempia ihmisiä vaan päinvastoin. Itsepetoksesta siinä pikemminkin voi olla kyse.

EVI vaikuttaa ihan toimivalta ja viihtyisältä paikalta ja jos olisi liikaa rahaa, voisi ajatella USA:ssa käymistä. Nyt heikon dollarin ansiosta USA:n matkat ovat edullisia. Mutta kun ei ole enkä ole kovin innokas matkustaja, nettimatkailu on lähes yhtä antoisaa. Talot ovat kalliita, mutta yhteisöllisyydellä näyttää olevan paljon hyviä puolia. Lapsilla on leikkitovereita, ympäristö on turvallinen ja kehittävä. Aikuisilla on sopivasti mahdollisuuksia tavata toisiaan, mutta jokaisella on oma privaattisfäärinsä. Yhteisöllä on oma luomu-maatilansa, josta saa raikkaita elintarvikkeita, työtilaisuuksia ympäristössä on.

Johonkin tuollaiseen mekin pyrimme, kun perustimme Keuruun ekokylän, mutta monista syistä se jäi vajavaiseksi. Ehkä se nyt kehittyy viiveellä, en tiedä. Valmiit talot olivat liian vajavaisia eivätkä houkutelleet aktiivista porukkaa. Yhteiskunnan avustava käsi esti yritteliäisyyden. Paikka oli liian kaukana rintamaista. Jo muutama kestävä ja taitava olisi sinänsä voinut vetää muut mukaansa. Mielestäni myös newagelainen mentaliteetti esti myös yrittäjyyttä ja toimeliaisuutta. Amerikoissa on ehkä toisin eikä siellä haluta turvautua yhteiskunnan tukeen kuin hätätapauksissa. EVIn talot eivät ole ollenkaan halpoja, pääomaa ne ovat tarvinneet. Mutta en oikeastaan tiedä, olisiko Keuruun ekokylä ollut menestystarina silloinkaan, vaikka jostakin olisi ilmestynyt pääoman lahjoittaja - jos mentaliteetti olisi ollut sama kuin nyt. Lainan kuolettaminen on tietenkin ollut kehitystä estävä tekijä.

Hirvikärpänen korvassa

Hirvillä mahtaa olla helvetilliset olot hirvikärpästen kanssa. Luulen, että kerran minua puri yksi. Haava oli huonosti parantuva ja koski. Jos hirvellä on satoja tuollaisia, ei ihme jos ne ovat vauhkoja ja odottavat talven tuloa. Joka paikassa ryömivät täikärpäset ovat kiusallisia ja raivostuttavia, vaikka ne eivät yleensä ihmisiä purekaan. Korvaan ryömivä ötökkä varsinkin on kiusallinen. Kuitenkin niiden kanssa oppii elämään, toisin on varmaan hirviparkojen mielestä.

Puolukat ovat tällä saarella vaikeasti kerättäviä, mutta olen saanut ahkeroitua niitä kokoon jo melkoisesti. Kannoin ylpeänä kylmäkellariin täyden muoviämpärillisen survottuja marjoja. Survominen onnistuu sauvasekoittimella, onneksi sellaisen joskus hankin TV-Shopista. Marjojen puhdistaminen käy galantisti koneella ja itse poimiminenkin on suhteellisen helppoa poimurilla.

Jaksan joka vuosi muistella ekokylän naisia, jotka halusivat poimia käsin - eivätkä saaneet juuri tulosta. Olen yhä katkera, kun siellä poimimani suuret määrät ainakin yhtenä vuotena annettiin pilaantua. Minä putsasinkin ne, mutta säilytystilat olivat täynnä ja maakellarissa marjat alkoivat käydä. Pakastimet ja kylmähuoneet lopettivat toiminnan; silloin vielä ne olivat jotenkin kunnossa. Myöhemmin sinne on ostettu pakastearkkuja. Kellari on huono; sitä pitää lämmittää esimerkiksi pakkasilla! Ajattelin, että kun pystyn löytämään marjoja, toiset saavat hoitaa säilönnän, mutta ei se niin käynyt. Tuulikki ei pitänyt sokerihillosta ja siksi marjoja ei saanut purkittaa.

Muistin kuinka pari vuotta sitten yksi satsi pääsi pilaantumaan, kun laitoin kannen. Toisessa ei sitä ollut ja ne säilyivät. Joku on joskus puhunut voipaperista päällä, mutta en uskalla laittaa edes sellaista. En ole vielä kokeillut puolukkapirtelöä, mutta jos se onnistuu, se on oiva tapa käyttää marjoja. Juomaan voi laittaa maitoa ja parta-jugurttia. Mansikka tai vadelma tekee myös terää, banaani ja säilykepersikka myös. Tuo, ettei saa laittaa kantta, oli ekokylän L:n tieto ja se piti paikkansa. Kotona muistan olleen puolukkasaavin, johon meitä lapsia käskettiin poimimaan - mutta aika vähän saimme. Marjoja oli kotimetsissä aika vähän - kuten on täälläkin, ainakin tänä vuonna. Mutta jos siellä saavin pohjalla jotain oli, se jäätyi ja siitä oli mukava käydä lohkaisemassa palanen jollakin teräaseella. Saavissa oli kansi, mutta se oli ilmava ja marjat säilyivät hyvin.

Viikon päästä olen leikkauksessa enkä tiedä kuinka pian pystyn kävelemään sen jälkeen. Lasken, että ehdin saamaan marjoja vielä ainakin sangollisen - tänään löysin lupaavahkon alueen ennen kuin alkoi sataa ja piti kaasuttaa kotiin.

Tilasin Kemiön puhelimesta nopeamman laajakaistan. Nopeus tulee olemaan kokonaista 8 M. Ärsyynnyin katkeavaan nettiradioon, ehkä nopeampi yhteys auttaa. Samoin videonpätkien latautuminen kai nopeutuu.

Risutaiteilijan risukuvat

Suhtaudun epäillen kaikenlaiseen kirjaimelliseen, fundamentalistiseen uskonnollisuuteen. Omissa perinteisissä uskonnoissamme on jo tarpeeksi avaramielistä symbolista tulkintaa, eikä niiden kanssa ole ongelmia - höyrypäitä on niissäkin tosin ihan tarpeeksi .

Mutta tuo islaminuskonto. Uskon kyllä, että senkin piirissä on paljon variaatiota ja maallistumista, mutta fundamentalismikuva on lähes vallitseva. En haluaisi olla minkään vastainen, mutta pelottavaa on, kun hyvää hyvyyttämme ottamamme pakolaiset radikalisoituvat, alkavat vaatia kaikenlaista, ryhtyvät jopa väsäämään pommeja ja tekevät ja suunnittelevat terroritekoja.

Onhan islamilla ollut aikaa tyyntyä. Uskontona se on vain reilut 600 vuotta nuorempi kuin kristinusko.

Ruotsalainen käsitetaiteija, Lars Vilks, joka on tullut tunnetuksi mm. fantastisista romuveistoksistaan Ruotsin länsirannikolla, väsäsi kokoon muutaman risu-piirustuksen Mohammedista liikenneympyräkoirana. Sehän herätti vastalauseiden ryöpyn muslimimaailmassa. Pääminsteri Reinfeldt joutui selittelemään, että valtiovalta ei sanele, mitä lehdissä julkaistaan. Taiteilija saa murhauhkauksia ja samoin kuvat julkaissut lehti Nerikes Allehanda. Sverigedemokraterna, joka sinänsä ei ole mikään kovin miellyttävä puolue, on julkaissut kuvat nettisivuillaan. Eivät ne kovin erikoisia ole. Eivätkä loukkaavia.

Kysyä saa, ovatko muslimit niin yksioikoisia, etteivät tajua, että heidän närkästyneet protestinsa vain herättävät vastareaktioita ja halua syrjiä ja kiusata tuollaisia tosikoita? Haluan uskoa, että muslimit ovat sinänsä samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.

Syksyn herkkuja

Kävin tänään tutkimuksissa Turussa enkä erikoisemmin töppäillyt liikenteessä. Hieno ilma. Kaupunki on parhaimmillaan, kun ei ole enää liian kuuma. Ostin Turun torilta juureksia ja vihanneksia niin paljon, että se esti kävelyn kaupungilla, koska reppu painoi liikaa. Porkkanoissa oli juuri se oikea, vasta maasta nostetun maku. Palsternakkaa, juuriselleriä, purjoa, paprikoita, hyviä pienikokoisia perunoita.

Kaksi pientä tyttöä oli tekemässä ilkitöitä tien varrella. He heittelivät isoja kivenmurikoita ajotielle. Hoksasin sen liian myöhään eikä minun puolellani ollut paikkaa pysähtyä. Olisin kyllä muuten mennyt poimimaan kivet pois ja komentamaan tyttöjä. Kaikkea ne keksii. He olivat sitä paitsi itsekin vaarassa.

Olisi ollut mukava nähdä vähän kaupunkia, mutta tulin kantamusten takia pois aikaisin. Ehdin vielä kotona metsään. Olen parina kertana löytänyt puolukoita, vaikka niitä täällä on todella vähän. Jostain syystä hirvikärpäsiä ei ollut kuhisemalla. Sanottiin, että yö oli ollut kylmä, johtuikohan se siitä.

Bussimatkalla

Sagalundin killan järjestämä syysmatka vei tällä kertaa Pohjanmaalle, aina Oravaisiin asti. Oravaisissa käytiin katsomassa taistelupaikkaa. Se oli aika mielenkiintoinen kohde. Tuntui kuin taistelu vielä jatkui, tosin laantuneena, sillä laukauksia kuului taustalla. Muistelin kuulleeni ja ihmisten puheista ymmärsin jotakin irtilasketuista ketuista. Kettuja siellä kuitenkin metsästettiin ja entisellä taistelukentällä oli mm. eläinten tarhausta.

Oppaana oli ajanmukaiseen, värikkääseen sotilaspukuun pukeutunut mies. Meille tarjottiin liinaan kääritty, katajapinneillä puulautaselta syötävä ateria, joka markkeerasi sotilasruokaa. Se oli kyllä vähän liian maukas ollakseen sitä. Suolasilakka ja lanttukuutiot olivat varmaankin lähinnä oikeaa. Hemmotelluille turisteille se kuitenkin sopi. Näytettiin filmi taistelusta ja museotalon vintillä oli mm. venäläisen asianharrastajan rakentama iso pienoismalli taistelukentästä. Saman firman rakentamaa piilukkopyssyn atrappiakin näytettiin. En koskaan ole päässyt selville, mitä suomenkielistä nimitystä käytetään furiirista, jonka virka-asunto museorakennus oli ollut. Furiiri on jotain majoitusmestari tai vaikkapa komppanian vääpeli nykykielessä.

Pääkohteena oli Stundarsin ulkomuseomuseoalue Sulvassa. Siellä oli sunnuntaina syysmarkkinat ja myytävänä oli paljon taidokkaita käsitöitä ja ruoanpuolta. En ostanut mitään, sillä minulla ei ole säilytystilaa. Museo on todella hieno, voittaa ehkä jopa Sagalundinkin. Museorakennuksia ja toimintaa tuntuu olevan paljon. (En saa näkyviin museon kotisivuja.) Oli joitakin työnäytöksiä. Seurasin mm. maamoottorilla toimivaa pärehöylää, varsinkin kun edellisen kesän pärekaton tekemisen ansiosta itsekin olen vähän kuin "asiantuntija". Koneenkäyttäjällä oli nahasta tehdyt pussihousut päällään. Viereen kerääntyi ukkoja, jotka tiesivät asiasta. Jonkun mielestä kone kulki vähän liian lujaa ja sormet olivat vaarassa. Moni on sellaisessa aikoinaan höylännyt peukaloitaan lyhyemmiksi. Työ näytti sulavalta. Höylä sylki päreitä vaivattoman tuntuisesti. Jäljelle jäi kolmikulmainen siisti palanen.

Hienointa minun ja ehkä toisten matkalaisten mielestä oli alueelle kohonnut asuinalue, joka on voittanut viime vuonna tittelin Suomen paras asuntoalue. Täytyy vain ihmetellä sitä taitoa, millä siellä on toimittu. Ympäri maakuntaa on paljon kauniita ja tyhjentyneitä rakennuksia, joita on ihan kartoitettukin - ja niitä on vielä paljon jäljellä. Vanhimmat taloryhmät olivat jo 15 vuoden ikäisiä ja uusimmat viiden. Niissä oli yleensä päärakennus ja useita sivurakennuksia. Pihapiirit olivat suojaisia ja viihtyisiä. Alue on entistä merenpohjaa ja peltoa.

Viereen on 520 milj. vuotta sitten iskeytynyt eduskuntatalon kokoinen meteoriitti, jonka kraaterin pohja on yli 30 km:n syvyydessä. Alue on nimeltään Söderfjärden. Alue on ollut merenpohjaa, joka on kuivattu viime vuosisadan alkupuolella. Alueella on paljon lintuja mutta se on tullut tunnetuksi varsinkin keväällä ja syksyllä kurjistaan, joita on laskettu joskus olleen kerrallaan yli 6000. Ne pitävät ääntä ja lentävät yöksi saariston suojaan.

Pysähdyimme menomatkalla myös Raumalla, jossa oli isoja liikennejärjestelyjä. En muista kaupungista juuri mitään, vaikka olen viivähtänyt siellä toista kuukautta. En muista edes käyneeni meren rannassa. Kävimme menomatkalla myös Kilenin kotiseutumuseolla Siipyyssä ja Kristiinankaupungissa Felenska gårdenissa, Felenin kaupiastalossa, jotka ovat myös hienoja kohteita. Täytyy mennä joskus paremmalla ajalla tutustumaan myös Kissanpiiskaajankujaan.

Kävimme syömässä myös Vaasan seudulla Raippaluodon sillan kupeessa olevassa ravintolassa, mistä oli hieno näköala sillan rakenteisiin ja merelle. Silta onkin näköjään Suomen pisin. Juuri lauantaina sillan ympärillä oli juhlallisuuksia, sillä Merenkurkku vihittiin Unescon maailmanperintökohteeksi. Presidentti Ahtisaari oli ollut paikalla paljastamassa muistolaattaa. Hän sillan aikanaan virassa ollessaan myös avasi Olle Norbackan ollessa liikenneministeri. (Ajoimme myös tilan ohitse, jossa kyseinen ex.politiikko on isännöinyt ja jossa hänen poikansa sitä nykyään tekee.) Juhlan kunniaksi ravintolassa tarjottiin seisovasta pöydästä, jossa oli myös hylkeenlihaa. Se oli erikoisen makuista. Täytyy vaan ihmetellä millaisia insinööritaitoja ja ponnistuksia vaadittaisiin jos Merenkurkun yli joskus tulisi silta. Osa siitä menisi tunnelissa. Vaasaa oli muutenkin mukava nähdä, sillä olen viettänyt siellä joitakin kuukausia nuorena, vaikken sitäkään kaupunkia kovin hyvin tunne.

Vanhat maalaistalot ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ovat kauniita. Ne ovat usein punamullattuja ja niissä on keltaiseksi tai valkoiseksi maalattu päätykolmio. Juuri Stundarsissa nämä talot olivat kauneimmillaan, sillä ne olivat kovasti putsissä. Museovirasto sinänsä vastustaa talojen poissiirtämistä ja haluaa, että ne restauroidaan alkuperäisillä paikoillaan, mutta tuo asuinalue oli joka tapauksessa yliveto.

Pohjalaiset ovat kai erikoista väkeä yritteliäisyydessään ja ruotsinkieliset ehkä varsinkin. Oli mukavaa, kun bussissa, Pohjanmaalla asunut kaveri puhui Närpiön murteella pitkät litaniat. Sitä on ruotsinkielisenkin vaikea ymmärtää. Närpiön seudun kurkku- ja tomaattikasvihuoneet sekä perunanviljely oli vaikuttavaa. Ajettiin viivasuoraa, tasaista tietä pitkin. Hilpeyttä herätti äkkinäinen pieni mutka, joka lienee aiheutunut arkkitehdin peukalosta. Tien varrella oli paikoin uskomattomia kiviesiintymiä. Oravaisissa oli myös vaikuttava kivipuisto, jonne oli tuotu lohkareita eri puolilta Suomea.

Olimme yötä Sulvan kestikievarissa. Jouduin jakamaan huoneen parin muun kaverin kanssa ja nukuin huonosti, jos ollenkaan. En saanut kunnolla unta päivällä juomani kahvinkin takia. Kaverit puhuivat ja ehkä unissaan ja toinen ramppasi vessassa ja ehkä kävelikin unissaan. Itsestäni en tiedä. Meidän ikäisillämme on jo monenlaisia vaivoja, ja monenvärisiä pillereitä pitää ottaa. Minullakin niitä oli mukana vaikken tarvitse jatkuvaa lääkitystä, mutta siltä varalta.

Lähden varmasti mukaan muillekin matkoille, jos täällä vielä ensi vuonna olen. Uutta matkaa jo suunnitellaan. Minulle kelpaavat useimmat mahdolliset kohteet, Ahvenanmaa, Öölanti, Skoone, Bornholm, missään en ole niistä käynyt. Porukkakin tulee jo tutuksi. Ruotsinkieliset ovat oikein mukavia.

Lapsilta viedään rahat!

Radio on netin lisäksi ainoa yhteyteni maailman tapahtumiin. Nettiradioon en ole aivan täysin tyytyväinen, sillä se katkeilee ja jää joskus humoristisesti änkyttämään samaa äännettä pitkäksi aikaa. Aukeamista ja kanavan vaihtumista saa odotella pitkään. Mutta onhan se fantastista, että se on olemassa.

Eilen seurasin Radio-Suomesta, kuinka aamulla naispuolinen juontaja oli suorastaan hysteerinen, kun puhuttiin jostakin määrärahasta lasten psykiatriseen kuntoutukseen, minkä hallitus oli budjettivalmistelussa hylännyt. Ihmisiä pyydettiin soittamaan kommentteja. Seurasin niitä kommenttejakin hieman. Jotkut olivat aivan vauhkoja ja tunteenomaisia: kuinka nyt heikoilta lapsilta otetaan pois parantumisen edellytykset, joku lastenpsykiatri tosin valoi öljyä laineille ja sanoi, että kyse oli projektirahoituksesta, joka vääristää tilannetta. Projektit ovat yleensä viheliäisiä, vaikka elämmekin yhä Projekti-Suomessa.

Illalla luin Soininvaaran mietteistä, kuinka mekanismi todella toimii. Hän tietää sen oppineena ja entisenä ministerinä. Määräraha, jolla on vuosia ollut samanlainen kohtalo tuottaa ennemminkin pahoinvointia. Kunnat vähentävät omaa satsaustaan, kun odottavat valtion tukea. Lue itse S:n tervejärkinen selostus vaikeuksista korvamerkitä määrärahoja jne. Hänen mukaansa äänestäjiä kuunteleva eduskunta tulee vuorenvarmasti palauttamaan tuon symbolisen määrärahan. Hauskaa oli myös illuusioton kuvaus terapeuttien ja muiden auttajien kokoontumisesta autettavien ympärille kuin haaskalinnut, sanoisin. Terapiat ovat muutenkin nykyajan voodoota, niiden vaikuttavuudesta ei ole takeita. Periaatteessa ei ole suurta eroa uskomushoitojen ja hyväksyttyjen terapioiden välillä.

Sairaudet ovat pohjaton suo. Suuren osan niistä me aiheutamme itse elintavoillamme. Ennaltaehkäisy olisi se avainsana. Mutta mikä on oikeata ennaltaehkäisyä, siinäpä kysymys. Olemme kuin harakka tervatulla laudalla, kun pää irtoaa, niin perä tarttuu ja päinvastoin. Me epäilemme aina toisia perheitä ja niiden heikkoa kykyä kasvattaa ja luoda edellytyksiä terveeseen elämään. Itse olemme tehneet aina parhaamme ja jos joitakin ongelmia tulee, olemme joutuneet olosuhteiden armoille. Koululle asetetaan suuria vaatimuksia, mutta koulut levittelevät toivottomina käsiään: perheistä se johtuu. Perheet syyttävät koulua, yhteiskuntaa, hektistä työelämää, tiedotusvälineitä, huumeita, alkoholia jne. ja tuntevat nekin itsensä voimattomiksi.

Jossakin välissä haasteteltiin mediatutkijaa, joka puhui siitä kuinka tunteet pelaavat mediavaikutuksessa. Eihän se tietenkään mitään uutta ole, mutta joskus liiat tunteet ovat liikaa.

En päässyt eilenkään metsään, mutta hain esille marjanpuhdistustrattini ja kokeilin pienellä määrällä ennen poimituilla marjoilla, kuinka se toimii. Nyt minulla on jätesäiliön vierestä poimimani pippuruinen imuri, jonka teho riitti hyvin, olisi riittänyt vähempikin, sillä tratissa on säätömahdollisuus. Kallis imuripussi kannattaa tietysti ottaa pois ja kerätä roskat suoraan säiliöön. Imuripussit ja mustesuihkutulostimen patruunat ovat kiskurihintaisia. Mustesuihku ei minulla toiminut, se kuivui aina. Imuripusseja olen leikannut auki ja neulonut harsimalla kiinni. Siinäkin säästää jotakin. Pari kertaa sen voi ainakin täyttää ennen kuin mikrokuitupussi tukkeutuu. Taaskaan ei hillo tullut tarpeeksi kiinteää, vaikka marjat olivat puoliraakoja ja käytin hillosokeria. Taidan koettaa liivatteella tai muulla vastaavalla. Onneksi ylimääräisen imurin voi jättää viikoiksi parvekkeelle. Muutenkin on mukava elää kuin Ellun kanat, kotonaan - kun ei ole vaimoa marmattamassa tai ei itse tarvitse ärtyä toisen temppuihin.

Huomenaamulla on aikainen lähtö bussiretkelle Pohjanmaalle. Yksi yöpyminen ja monia mielenkiintoiselta vaikuttavia kohteita.

Uusia blogeja ja muita

Koska en voi sille mitään, että pysyn lapsenmielisenä harmaahapsenakin, minua ilahduttaa Generaattoreita -blogin ilmestyminen. Minusta on lystikästä, että kuka hyvänsä voi saada nimensä näkyviin vaikkapa hautakiveen, kirkon kylttiin (amerikoissa), tienviittaan jne. Sellaisia sivustoja etsin kesän aikana itsekin. Lykkyä tyko vaan ja paljon generaattorilöytöjä! Oman kuvansa voi sijoittaa hauskoihin yhteyksiin.

Viimeinen taisto on äkännyt viimeisenä oljenkortenaan Dr Philin ohjeet elämäntavan muuttamiseksi. Kyse ei ole laihduttamisesta vaan asenteesta elämään. Jos mielenterveyden hoidossa järkipuheen on huomattu tehoavan kaikkein parhaiten, miksei myös "laihduttamisessa". Se on sitä kognitiivisuutta. Allekirjoitan minäkin bloginpitäjän ajatukset ja aikomukset. Kilot tulevat juosten, mutta eivät tahdo lähteä kirveelläkään, siihen tarvitaan ajatusvoimaa.

Osmo Soininvaara on niin läpeensä järkevä mies, että hänen aikansa meni hukkaan eduskunnassa. Parempi on, että hän kirjoittelee mietteitään blogiinsa kuin tuhlaa aikaansa rasittaviin valiokuntamatkoihin ja ilmaisiin lounaisiin.

"Moni luulee että se on niin helppoa että termostaatista vaan aikaa ja löylyttelemään. Ei se niin mene, tämä blogi kertoo miten maailma toimii." Näin alkaa uusi, lupaava blogi, Sähkösaunan lämmitysohjeita. Niinhän se on: Luullaan, että elämä on yksinkertaista: Siitä vaan. Mutta kun sitä tarpeeksi selittää, huomaa, että kaikki riippuu kaikesta, eikä siitä sotkusta pääse mitenkään eroon.

Erkki Aho - niminen kirjoittaja pitää Syyspäiväkirja- blogia. Hän ilmoittaa kiinnostuksen kohteekseen perustuslain ja oikeudenmukaisuuden. Viimeksi hän on kirjoittanut kiinnostavasta toht. Seppisen kirjasta Neuvostotiedustelu Suomessa, jossa suuri osa menneistä ja nykyisistäkin politiikan huippunimistä marssitetaan mahdollisiksi Neuvostoliiton intressiä ajaviksi yhteistoimintamiehiksi. Monella saattaa olla luurankoja kaapissa.

Trappin laulava perhe

Kävin metsässä,tällä kerralla löytöni jäivät vaatimattomiksi, mutta siitä huolimatta aurinkoinen syyspäivä oli hurmaava. Tulin metsän kautta tielle, josta en ole aivan varma, onko se tuttu. Jalkaisin en lähtenyt tutkimaan, kun kenkäkin hankaa.

Kävin aamulla kaupassa, matkalla juttelin yhden rouvashenkilön kanssa, joka siitä lähtien, kun selvitin, miten autopaikan ajastinkello toimii, on pitänyt minua hyväntekijänään. Hän päivitteli, kun eräs pihaparlamentin jäsen oli löytänyt 57 hirvikärpästä itsestään. Satuin näkemäänkin eilen, kun suunnaton vaalea kroppa oli paljastettuna pihapaikalla. Arvelinkin silloin, että striptiisistä siinä ei ollut kysymys. Olen aina marmattanut, että nykyihminen on perin juuri vieraantunut metsästä ja luonnosta - ja tämä vahvisti käsityksiäni. Mitä nyt muutamasta hirvikärpäsestä, näille se on ainakin tekosyy metsään menemättömyydelle.

Oli mukavan näköistä, kun pitkä rivi ukkoja oli pysähtynyt autoineen ja pitkine putkineen tien reunaan. Varmaan heillä oli tähtäimessään jokin harvinainen lintu, jota en tosin nähnyt. Olisin halunnut pysähtyä ja kysyä, mistä linnusta on kysymys. (Kävin myöhemmin kysymässä ja se on aikamoinen sensaatio: Pikkutrappi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kansalaisjournalistin tulee olla utelias. Tepon sarja on jotakin sellaista, josta itsekin olen haaveillut. Toinen mukava "jalkautuminen" on turkulaisen kirjallisuustieteilijän pyörämatkat. Tosin hän ei siinä haastattele ihmisiä, mutta kulkee ja pohdiskelee. Todellisia kulttuurimatkoja. Minulla itsellänikin on edelleenkin kuningasajatukseni lähteä joskus tien päälle, rantautua kansan pariin ja ruveta tekemään omaa sarjaani. Mutta hieman ujona en ole saanut sitä vielä toteutettua. Ja sitäpaitsi täytyy se leikkaus ensinhoitaa. Olin tulossa metsästä ja hirvikärpäset ryömivät kaikkialla eikä minulla ollut kameraa mukana - muuten olisin pysähtynyt. Tämä Björkboda on Kemiön saaren suurimman viljelyaukean reunalla. Näin sanoi eräs Kemiönsaaren oppaista. Aukeaa jatkuu kilometrikaupalla Taalintehda-Kemiö -tien varrella.

Varmaankin viljankorjauksesta tippuu niin paljon jyviä, että lintuja tulee niitä syömään. Tien toisella puolella on kukkula, jossa lähes aina on lintubongareitten autoja. Jännä ilmiö tuo lintuharrastus. Heillä täytyy olla sisäinen tiedotusjärjestelmä, kun jokin harvinainen lintu oli laukaissut tuon suuren tarkkailijajoukon kokoontumisen.

Kotona tein erään netin ohjeen mukaan kantarellisoppaa. Sitä on mahdotonta saada epäonnistumaan - vaikka ei se ole suoranaisesti laihduttajan ruokaa - vaikka en laskekaan itseäni laihduttajaksi. Paketillinen Koskenlaskijaa ja nokare sinihomejuustoa tekee soppaan hienon maun. Sillä konstilla saisi varmaan läskipohjakengistäkin makoisaa ruokaa. Soppaa voi tietenkin maustaa sen mukaan, mitä kotona sattuu olemaan. Minulla oli tilliä ja kesäkurpitsaa, mutta monet yrtit ja juurekset sopivat.

Matka Zaire -joella

Ajoin paikkaan, missä pari vuotta sitten oli paljon puolukoita. Seutu on laajaa hiekkakangasta, jonka reunalla on upea hiekkaranta, Kemiönsaaren Riviera, Ölmos. Ei se ehkä tarkoita olutmuusia, sanotaankin öölmos. Kilometrikaupalla hiekkaa siinä ympäristössä. En ole siellä rannalla käynyt kuin pari kertaa, sillä minulla on oma erämaajärveni tässä kotinurkilla. Kovin vähän oli marjoja, joten ajoin takaisin tutuksi tulleseen metsään, jossa valkoinen jäkälä päällystää kallionnyppylöitä. Kovin kaunista sielläkin. Jätin tarkoituksella veitsen pois, etten tulisi poimineeksi sieniä enää. Koska marjoja ei sielläkään ollut ylettömästi, aloin poimia keltaisia sieniä, joita kertyi taas ämpärillinen. Löysin myös ryväksen mustaa torvisientä. Kotona oli vaikeuksia sijoittaa viimeinen saalis jo ennestään täyteen pakastimeen, mutta asettelemalla pusseja jotenkin selvisin, vaikka ovi oli lyötävä äkkiä kiinni, etteivät reunimmaiset tippuneet.

Tuossa radion kuuntelussa on omat vaikeutensa. Jos on sopivaa tekemistä, kuten sienten perkausta, pystyn tekemään kahta asiaa samaan aikaan. Mutta lukeminen ja kuunteleminen ei käy. Radio on liikaa ja siksi suljen sen. Pelkkä radion kuuntelu ei riitä, harvoin sieltä tulee niin hyvää ohjelmaa. Hain kellarista vanhoja National Geographeja. Ne ovat kuin uusia, nyt kun vuodet ovat menneet. En muista niistä juuri yhtään. Ehkä olen lukenut, ehkä en. Minäkin olen nyt erilainen, nyt olen ikääntynyt, ehkä englannin taitokin on parantunut. Hyvä että talletin tasokkaat lehdet ja kuljetin monissa muutoissa mukana.

Yhdessä lehdessä on esimerkiksi loistava reportaasi matkasta loppuunsa ajetulla jokilaivalla Zaire- jokea myöten. Muistan nähneeni tv-ohjelman, joka oli ehkä saman tekijän. Jutusta voi melkein haistaa, kuulla ja maistaa äänet, ruoat, näkymät ja ihmiset. Mietin mitä Zairessa yleensäkään on tapahtunut tänä parinakymmenenä vuotena. Reportaasin aikana maata ja sen rikkauksia hallitsi ja ryösti vielä Mobutu Sese Seko Kuku Ngbendu wa za Banga. Vain jotakin etäistä on tarttunut mieleeni. Ja mitä minulle itselleni on tapahtunut ja jäänyt tapahtumatta tänä aikana ja sitä ennen. Miten elämä valuu hiekkana sormien läpi.

Nyt on kerättävä puolukkaa sieltä, mistä sitä sattuu löytämään. Onhan sitä kuitenkin tietyissä paikoissa, ei samanlaisia määriä kuin löysin Keuruulla asuessani. En kuitenkaan lähde ajamaan pitkää matkaa niiden takia, täytyyhän niitä lähempääkin löytää. Osittain jäykkien kenkien takia, osittain ehkä iän ja kasvaneen kömpelyyden takia, täytyy liikkua varovasti. Sisareni kertoi suojattinsa, mielenterveysongelmista kärsivän naisen lähteneen sieneen, kompastuneen ja pudonneen ojaan. Hänet oli sieltä löydetty monen tunnin jälkeen ja seuraavanakin päivänä hän oli yhä tajuttomana sairaalassa. Muistan tavanneeni tuon naisen nuorena tyttönä ja muutama vuosi sitten, nyt hän on ainakin ulkoiselta olemukseltaan vanhus, ei ehkä iältään, mutta habitukseltaan. Hän on saanut sähköshokkeja vaikeaan masennukseensa ja on varmaankin pumpattu täyteen psykofarmakaa. Jos hän oli pudonnut kylmään veteen, siitä on saattanut tulla tajunnan menetys eikä hän ole päässyt ojasta ylös.

Sisareni, joka on lujasti kiinnittynyt ystäviinsä ja sukulaisiinsa, se on hermostuttava kokemus. Samaan aikaan hän odottaa hermostuneena remonttimiestä, joka myös on vanha ja huonokuntoinen, laittamaan kylpyhuonetta kuntoon. Kylpyhuone on jo minun mielestäni harvinaisen hyväkuntoinen. Amme kiiltelee ja kaikki on tip top - toisin kuin omani. Sisareni asunto on ns. asumisoikeusasunto ja hän kustantaa remontin itse. Hän haluaa saada kaiken juuri sellaiseksi kuin haluaa - täydelliseksi. Asunto on luhtitalon toisessa kerroksessa. Toistaiseksi sisko pääsee portaat ylös, mutta ennenpitkää se käynee vaikeaksi. Hänkin tosin kävelee päivittäin ja on 75- vuotiaaksi hyväkuntoinen.