Näkemiin Oprah

Se oli sitten viimeinen Oprah. On helppo erota. Pari viimeistä jaksoa ovat olleet heikkoja. En jaksanut innostua mitään sanomattomien elokuvien ja tähtien buffaamista. Oprah käyttää selvästi vaikutusvaltaansa mainostamiseen. On varmaankin tehty sopimukset siitä miten miljoonat vaihtavat omistajaansa. Tänään oli mukana new age -henkinen porukka mainostamassa videotaan, Secret, jossa kerrottiin menestymisen salaisuus. Salaisuudesta pääsee siis selville, jos ostaa videon. Kovin erikoista eivät studiossa istuneet opettajat pystyneet esittämään muuta kuin tyypillistä new age kamaa menestymisestä. Onhan siinä kieltämättä totuutta paljonkin, yleisiä elämänviisauksia jne. Pitää oppia hyväksymään itsensä ennen kuin pääsee eteenpäin. Toisten auttaminen auttaa myös itseä jne. Menestysideologiat ja -teologiat vaan unohtavat sen, ettei menestys ole kaikille mahdollinen, pitää olla edellytyksiä. Kun menestystä ei tulekaan, vika on epäonnistujassa ja hänen väärissä ajatusmalleissaan.

Oprah on tehnyt paljon hyvää tv-työtä vuosien mittaan, mutta vaikuttaa siltä, että hänen tähtensä on sammumassa. Hänen keskinkertaisuutensa paistaa yhä useammin läpi. Parhaimmillaan hän on ollut tosi terävä täti.

Valmistelin vähän sitä, mitä teen jos haluan välttämättä katsoa liikkuvaa kuvaa. Vaikutti siltä, että ruotsalaisilta kanavilta tuleva video oli hyvälaatuista koko ruudunkin kokoisena. Katsoin Uppdrag granskning- ohjelman, joka on hyvää tutkivaa journalismia. Siinä kerrottiin kat-kasvista, joka on muodostunut jo melkoiseksi ongelmaksi siirtolaislähiöissä. Puhuttiin lähinnä Rinkebystä ja somaleista. Poliisi katsoo läpi sormiensa huumeen käyttöä. Somaleiden joukosta on noussut paljon hienoja yksilöitä, jotka vaativat, että asiaan puututaan. Onkohan kat muuten Suomessakin. Siinä on amfetamininkaltaisia aineita, jotka aiheuttavat riiippuvuutta ja kaikkea muuta tyypillistä huumeiden vaikutuksia. Englannissa kat on muuten sallittu. Ohjelma näkyi aivan hienosti. Pienen kuvan saa suurennettua napauttamalla kuvaa hiiren oikealla korvalla ja valitsemalla koko näyttö, jos et sitä tiennyt. Myös Elävän arkiston videot suurenevat samalla tavalla, vaikka minusta kuva olikin rakeisempi. Ruotsissa on myös useita kanavia, mutta en ole tutkinut onko niillä kaikilla video-leikkeitä. Ainakin tv 4:llä on.

Digitaivas

Jännittävä koe huomenaamulla: Pärjäänkö ilman tv:tä. Tähän asti se on kuulunut tiukasti elämään, mutta vasta parikymppisestä alkaen. Minusta kaiken suuri tarjonta ja ihmisen kapasiteetti ottaa vastaan, on ratkeamaton yhtälö. Kaikki tallentavat digiboxit, useat kanavat, kuka ehtii ja jaksaa. Minulla oli joskus videokasettinauhuri ja nauhoitin ohjelmia, mutta koskaan en ehtinyt niitä katsoa. Ei voi olla kokopäiväinen tv:n katsoja, kun muutakin elämää kaikesta huolimatta on. On lehdet, kirjat, radio ja ennenkaikkea netti, jossa on tarjolla mitä vain, myös liikkuvaa kuvaa, jos sellaista haluaa.

Olen pitänyt kovasti tv:stä, mutta tunnen samalla, että laiminlyön paljon muuta ja ehkä vielä parempaa. Kokeilen ainakin jonkin aikaa. TV on kuitenkin kaiken tärkeän siirtämistä tulevaisuuteen, hetki puudutusta, ajantappoa, passiivisuutta.

Eilisessä Oprahissa oli taas yksi jakso teemasta: Laita elämäsi uusiksi. Oli perhe, joka eli tavarakaaoksen keskellä ja tuli asiantuntija, joka heitti ylimääräiset pois. Kovin helppoa sellainen siivoaminen on. Jollakin tavalla se on oikein, mutta samalla väärinkin. Miksei voi omistaa tavaroita, joita tarvitsee vain harvoin. Parempi on on olla ostamatta uusia. Minulla on sellainen onni, että käytössäni on varastohuone talon kellarissa. En muuten pärjäisi yksiössäni. Siellä on kuitenkin sellaista tavaraa, josta en haluaisi luopua. Ei sitä tiedä, vaikka joskus vielä asuisin mökissä, jossa tavarat voisi ottaa käyttöön.

Ruusulaaksosta ei mitään uutta

Normaali sienipäivä, normaalein tuloksin. Tällä kertaa uutta oli, että metsässä oli toisia sienestäjiä, vanhahko pariskunta. Sanoin hei, mutta he eivät vastanneet. Olen ehkä tunkeilija toisten mailla, mutta Suomessa on jokamiehenoikeus. Tosin olin ajanut yksityistietä moottoriajoneuvolla, joten olin tehnyt pientä vääryyttä, mutta ketä se haittaa. Olisi kiva tietää, mitä kantarelleissa ja orakkaissa on, joka estää hyönteisten hyökkäyksen. Tatit ja lampaankäävät ovat useimmiten niin syötyjä, että niitä ei viitsi ottaa.

Hirvikärpäsiin jotenkin tottuu, vaikka niiden kanssa onkin helisemässä. Jos on paniikkiin taipuvainen, niin varsinkin silloin. Niitä saa poimia kuin täitä, kuvittelisin. Täikärpäsiä ne ovatkin. Kantapäät aristavat. Keskiseltä Töysästä ostetut Ruotsin armeijan Tretorn- maiharit ovat huonot maastossa, koska niissä on liian jäykkä pohja. Mutta ne pitävät vettä enkä rupea kumppareita hankkimaan.

Aina vain kantarelleja

Aamupäivällä kävelin järven rantaa pöykkelikköistä maastoa kilometrikaupalla. Halusin katsoa sienimaastoja. En löytänyt ainoatakaan sientä. Kävelin tien kautta takaisin. Siellä on tie tai kyltti, jossa lukee Lentäjänkivi. Olisi mukavaa tietää, mikä tarina siihen kätkeytyy. Onko siihen pudonnut joskus lentokone?

Mutta iltapäivällä lähdin Rosendalenin takaiseen metsään ja löysin hetkessä hinkin täyteen. Reppuun piti lastata lisää. Alkoi näyttää sateiselta ja hetken olin aivan vastakkaisessa suunnassa, mitä luulin. Löysin skoootterille ihmeen helposti. Tiet eivät ole mistään kaukana. Kantarellit viihtyvät tuollaisessa jäkälän ja sammaleen peittämässä kalliomaastossa, jossa on koloja, joissa ne ovat saaneet kosteutta. Paksussa aluskasvillisuudessa ne eivät kasva, eivätkä tiheässä metsässä. Olin mielestäni kuin paratiisissa, kun joka puolella pilkotti keltaista. Tiedän kyllä minne huomenna menen taas. Toinenkin mummo sai vadillisen kantarelleja. Ehkä niitä riittää pikkelsiksi laitettavaksikin, jos tätä menoa jatkuu.

Häpeällisiä salaisuuksia

Pentti Linkolahan se eräässä kirjassaan kinasi, että miksi ihmisen pitää tehdä aina uutta esim. kulttuurin saralla. Vanhastahan riittäisi ammennettavaa kuinka paljon hyvänsä. En ole samaa mieltä, sillä silloin menetettäisiin dynamiikka. Pyörä on keksittävä yhä uudestaan, isät "murhattava" ...Mutta on siinä vinha perä. Itse olen ajatellut mm. ilmaisiin nettikirjoihinh linkittäessäni, että pitäisi. Osittain siksi olen yrittänyt hankkia halpaa kannettavaa, että sillä voisi lukea sängyssä. Medison Celebrity antoi elonmerkkejä sähköpostissa, että muka laite olisi jo laivattu matkaan. En kuitenkaan usko ennen kuin näen. Sitten on se toinen, siro ja pieni ja halpa kannettava, jolla varmasti kirjoja voisi lukea.

Katson loppuun asti, ennen luopumista, analogisia lähetyksiä. Eilen Oprahissa ihmiset kertoivat häpeällisistä salaisuuksistaan. Oli mm. yksi bulimiasta kärsinyt nainen. Oli toinen nainen, joka kärsi hygieniaan liittyvistä peloistaan eikä voinut mm. koskea omia lapsiaan. Tuli mieleen tv:n hauska sarja Monk. Monk on sympaattinen, mutta sympatia on todella kaukana, kun oikeasta sairaudesta on kyse. Nainen suorastaan terrorisoi läheisiään. Oprahin asiantuntija oli selvästi kognitio-terapeutti. Hän esitti järkisyitä, miksi naisen pitäisi luopua tuhoisasta käyttäytymisestään. Osio loppui siihen, että nainen kosketti perhettään, Oprah koski hänen käteensä ja tukkaansa. Ei se välttämättä ihmeparannus ollut; ehkä nainen kotona sitten kuurasi tuntikausia itseään. Kyllä kognitiolla on merkitystä.

Otetaanpa tämä blogistanin ihmepoika Brim, joka on kaikin tavoin sympaattinen ja lahjakas. Mielestäni hän on suorittanut blogissaan "isänmurhansa". Nyt hän on lähes tavallinen nuori, jolla on paljon sosiaalisia kontakteja (netin kautta ainakin). Hän on osoittautunut perhepojaksi, jolla on hyviä sukulaissuhteita, hän huolehtii mummostaan eikä isäkään enää tunnu niin suurelta peikolta. Ihmettelen suomalaisia kustantajia ja kirjoittajia. Brim pystyisi pienellä ohjauksella itsekin kirjoittamaan tarinansa kirjaksi, jossa olisi aineksia best-selleriksi, tyyliin Pimeän Poika. Ehkä hän ei halua tuhota vanhempiaan, jotka tuntuvat olevan eräällä tavoin yhteiskunnan tukipylväitä, varakkaita jne. Perintöäkin on odottamassa. Lahjakkaalla nuorella olisi mahdollisuuksia tulla ulos kellariloukostaan; vaikka sitä hän kyllä tekee omaan tahtiinsa. Edistys on ollut hienoa. Kognitio-puolesta tämä näyttää olevan kiinni.

Viimeisiä tv-iltoja

Taas uusi kantarellisaalis, vajaa sankollinen. Pieni pakastin ottaa yhä vastaan. Tänäänkin taas menen. Pian tuon jo puolukoita. Näin ensimmäisen suppilovahveronkin. Niiden kuivaaminen on edessä. Uusi kokemus, elintarvikkeiden kuivaaminen. Ihan pahaa tekee, kun näkee kuinka paljon mustikoita maastossa on. Mustikoista tekemäni mehu on hyvää, kuin viiniä joisi, mutta pää ei tule raskaaksi, eikä se maksa juuri mitään. Sakkaan jää varmasti hyviä aineita, mutta sillä tavoin mustikkaa saa käytettyä eikä sitä keitetä. Suo siellä, vetelä täällä.

Ruoasta vielä. Tein sämpylöitä, johon käytin pääosin vanhoja varastoja, sellaisia hiutaleita, jotka eivät puurossa maistu ja siemeniä. Laitoin pintaan merisuolaa, mikä antoi mukavan makukontrastin. Leivässä oli vaikka mitä ja kyllä se hyvää olikin. Kaadoin oliiviöljyä leivälle. Mielestäni ainakin yhtä hyvää kuin voi ja kuinka paljon terveellisempää, luulen. Tein uuden soppakulttuurini mukaista soppaa, todella herkullista. Sisareni on joskus epäillyt, että teen epäterveellistä ruokaa, paistan liikaa. Ehkä siinä olikin vähän perää, liikaa tuli paistettua.

Kuuntelin jonkin aikaa BBC:n nettiradio nelosta. Olen tiennyt, että ymmärrän englantia. Sivistyneessä puheessa ei ole mitään ongelmaa, vaikka puhekieli tekeekin joskus tiukkaa. Tuo nettiradio on uusi löytö, vaikka se onkin ylhäällä. En jaksa tavallista juontajien vetämää radiota. Puhe on useinkin löysää ja kappaleet mitä sattuu. En tiedä onko lähetyksessä vikaa, kun Ylen nettiradiot katkeavat usein. Puhujan ääni katoaa tai joskus se saattaa takertua yhteen kohtaan. En aio mennä edes kansalaisopiston englannin keskustelukerhoon, vaikka porukka oli ihan mukavaa ja siellä oli kuitenkin sosiaalisia suhteita. Saaren kaksi kansalaisopistoa ovat yhä enemmän yhteistyössä ja julkaisivat ensi kerran yhteisen ohjelmavihkon, joka tipahti postiluukusta. Voi siinä jotain sellaista olla, että menen mukaan. Itse asiassa useimmat nimekkeet ovat houkuttelevia. Puukonteko esimerkiksi. Mutta ajattelen, että en ryntää yhdestä addiktiosta toiseen, täytä iltojani harrastuksilla.

Olen lueskellut myös vanhoja National Geographeja. Minulla on niitä kolmella kielellä. Kellarissa on ainakin kymmenen vuosikertaa, jos ei kaksikymmentä. Ne kuuluu ehdottomasti lukea englanniksi. Ruotsinkielinenkin menettelee. Suomalainen on kuin mikä tahansa lehti. Tilasin ruotsinkielisen joksikin aikaa kun puhelinmyyjänä oli savoa vääntävä mies, mutta olen senkin lopettanut. Luulen että varsinkin vanhat vuosikerrat voin lukea uudestaan. Siinäkin riittää tekemistä loppuiäkseni.

Hienon trendin näin eilen illalla. Sekä kolmosella että nelosella alkaa ekologiseen elämänmuutokseen keskittyviä sarjoja. Prinsessa Dianasta tuli ohjelmaa. Sen mukaan hän käytti myös paparazzien kuvia hyväkseen näyttääkseen mm. Englannin hoville. Tänä iltana tulee ohjelma, jossa hänen rakastajansa James Hewitt on myös mukana. Ulkonäön puolesta Prinssi Harry näyttäisi olevan hänen lapsensa. Harry syntyi avioliiton aikana. Juuri tuo punapää-Harry oli syy siihen, että sanoin aikoinani, että Diana oli psykopaatti.

Rakko kantapäässä

Näen valveunissani keltavahveroitten pilkistävän maasta risujen ja sammaleen seasta. Eilen löysin vain puolikkaan ämpärillisen, mutta sekin on vielä enemmän, mitä tavallisissa oloissa tavallinen sienestäjä, itsekin ennen, voi vain unelmoida. Katsoin kaupassa, että säilykepurkki kantarelleja maksoi yli 5 €, puhumattakaan rasiasta tuoreita jotka olivat huonoja), joka maksoi yli 7 €. Muutan asioita joskus rahaksi ja ajattelen säilykepurkin mukaan, 45 €, ei hassumpi tienesti. Tein lisää tilaa pakastimeen sulattamalla sen ja ottamalla hyllyn pois. Voin työntää kaikki nyssykät yhteen kasaan ja jos oven eteen laittaa vaikka pahvin, vieläkin mahtuu. Ja jos mustikkajuoma onnistuu, mustikoiden käyttäminen antaa lisää tilaa - joten saalistus voi jatkua.

Tunnen olevani katkeamaton lenkki sukupolvien saatossa. Kaikki minua edeltäneet sukupolvet ovat varmasti saaneet luonnosta osan elantoa. On ollut metsästäjiä, maanviljelijöitä, poromiehiä, marjastajia, kalastajia ja emäntiä loputtomiin. Koska isä ei enää metsästänyt, en päässyt siihen kulttuuriin mukaan, mutta kaikki muu on säilynyt. Olen aina hakenut luonnosta asioita. Tyttären kohdalla ketju on jo päässyt katkeamaan, vaikka kyllä hänkin osaa ehkä enemmän kuin keskiverto, mutta samaa paloa kuin minulla, ei ole. Hän pitää työstä saatua palkkaa ja rahalla ostamista itsestään selvyytenä.

Jostain syystä kantapäähän hankautui rakko. Täytyy laittaa kaksinkertaiset villasukat ensi kerralla. Kävin uudella suunnalla, mutta ei löytynyt sieniä. Samalla tutustun saaren kaikkiin mahdollisiin teihin, eivätkä sellaiset epäonnistuneet reissut haittaa. Kävin Kemiössäkin ostoksilla skootterilla iso reppu selässä, kuin ainakin maaseudun mopomies. Katselen ohilipuvia metsiä "sillä silmällä".

Odotan oikeastaan jännittyneenä televisiottomuutta, vaikka tiedän, että muu media ei jää syrjään. Tulee lopultakin (netti)radio mukaan, lehtien nettipainokset jne. Kyllä sieltä tv:stä hyviä ohjelmia tulee, vaikka joskus töllöttäminen harmittaa. Samalla kuitenkin on liian väsynyt tekemään muutakaan. Katsoin melkein kokonaan Rukajärven tien. Vaikuttavia joukkokohtaukset tietenkin olivat, on eri asia kuinka totuuden mukaisia ne olivat. En loppujen lopuksi pitänyt filmistä kovinkaan paljon. Esimerkiksi se ramboilu, jossa joukkue murtautui vihollisen selustan läpi, oli vähän falski. Suomalaisten soturikuntoa ihailtiin vähän liikaa. Tietysti matka karjalaiskylissä oli visuaalisesti kaunis ja olihan siinä ihmistyyppejä ja heidän suhteitaan, mutta vähän pinnalliseksi se jäi. Oli siinä vähän pyritty uuteen Tuntemattomaan.

Paska koulu!

En ehtinyt eilen syömään kuin aamiaisen. Kello oli jo yli kuuden, kun tulin kotiin. Koska olen päättänyt olla syömättä kuuden jälkeen, en syönyt, vaikka nälkä kurni vatsassa. Heräsin aikaisin puuronkeittoon. Nyt on jo legitiimiä syödä. Ruoalle tulee suuri merkitys, kun laihduttaa. Vaatimaton ruokakin maistuu. Ehkä maltan purrakin kunnolla.

Katsoin illalla dokumentin autistisista lapsista koulussa. Mitä ajanhukkaa istuttaa heitä koulussa. Monilla oli kouluavustajakin mukana vieressä istumassa aika lailla toimettomana. Näillä lapsilla, jos ei muillakin pitäisi olla erilainen koulupäivä kuin perinteinen koulu. He kyllästyivät, kuten kyllästyy normaalilapsikin "akateemisiin" oppikirjoihin ja koulun tylsiin tehtäviin. Välitunti oli ihana ja suu oli messingillä, kun makeata tarjottiin.

Heille ja kaikille muillekin pitäisi opetuksen lähteä käytännöstä. Heillä pitäisi olla eläimiä siliteltävänä ja opiskelun pitäisi heilläkin olla ongelmalähtöistä. Säälin opettajaparkoja, joiden elämän täytyi olla helvettiä ja helvetin tylsää. Naisopettaja tekikin lapsen, että pääsi pois hetkeksi. Miesopettaja häipyi jonnekin ja vuoden lopulla kouluavustajat yrittivät vetää tunteja. Miesopettaja yritti kuin vähän pitää kuria. Lapsia kiskottiin lattioilta ja heitä yritettiin pakottaa kaikenlaiseen, tosin lempeästi ja lyömättä. Mutta pahoinpitelyä se silti oli.

Muistui mieleen oma opettaja-aika. Minullakin oli erityisoppilaita. Suomalaisuus oli useimmilla se neekerin leima, joka vammautti heidät. Olla suomalaisiirtolaisen lapsi oli vähän kuin olla autisti. Yritin ainakin lähteä käytännöstä ja heidän tarpeistaan, mutta muistin sen häpeän; häpesin koko systeemiä, johon olin osaltani pakotettu. Edesmennyt kaverini vertasi meitä kapoihin, keskitysleirin "luottovankeihin". Luotto on kauhea sana tässä yhteydessä, sillä kapotkin tapettiin useimmiten.

Lapset oikeastaan osasivat paljon. He osasivat lukea ja kirjoittaa ja puhuakin aika hyvin. Heissä ei ollut juuri mitään vikaa. Heitä istutettiin pulpeteissa ihan turhaan, kun edistyneellä teollisuusmaalla olisi mahdollisuuksia aivgan muuhunkin kuin lasten keskitysleireihin. On tietysti ihania opettajia ja ihania kouluja ja teoreettisuus saa tietenkin tulla mukaan vähitellen. Jokaisellahan symbolifunktio kasvaa vähitellen.

Katsoin esimerkiksi kuin lasten annettiin laskea sormilla tuhoisalla tavalla, kun on olemassa merkittävästi paljon lukujen ymmärtämistä edistävä tapa käyttää sormia. Kannatan kotikouluja, joissa käytännölle on mahdollisuus antaa jalansija. Netistäkin voisi olla suuri apu, kun sitä käytetään tarpeeseen pohjautuvana työkaluna. Paska koulu! Paska maa! Täynnä idiootteja!

Emännän ajatuksia

Tänäkin aamuna kävin hakemassa kantarelleja, vain vajaan hinkillisen. Jouduin niitä hakemaan tavallista enemmän, kun lähdin ensin kotijärven rannalle. Ei siellä ollut, mutta olipa komeaa metsää - ja pöpelikköäkin. Jenkkikaapin pakasteosa on ääriään myöden täynnä sieniä. Otin pois muutaman mustikkapussin, jotain niistä aion tehdä, en mielelläni keittoa. Ehkä niistä tulee mehua viinihapon kanssa. Tein sellaista joskus Ruotsissa ja tyttären kaverit sanoivat, etteivät koskaan olleet maistaneet paremman makuista mehua.

Naapurissa asuu huonosti liikkuva mummo, vein hinkin suoraan hänelle. Hän tuli iloiseksi. On tärkeätä hoitaa suhteita naapureihin. Tältä mummolta sain joskus hauen ja varmasti nyt saattaa tulla toistekin. Vakinaisilla asukkailla on hyvät verkostot. Pihalla istuu lämpimällä enimmäkseen mummoja ja se on kiva näky. Tietenkin he ovat selvillä, mitä tapahtuu, mutta se on niin perin inhimillistä. Rapussa on toinenkin ystävällinen mummo, jolta kysyn, pitääkö hän sienistä. Muuten hän tulee ehkä mustasukkaiseksi. Tällä mummolla on valkoinen, pullea villakoira, joka pitää hänet kunnossa, koska aina pitää sitä ulkoiluttaa. Koira on niin ystävällinen, kun sille on aina oltu kilttejä, että se mielistelee kaikkia ohikulkijoita, jos sille vain jotain sanoo.

Puolukat alkavat kohta olla kypsiä. Niitä voi laittaa raakasurvoksena, jos vain jättää kannen pois. Suppilovahveroita ei ole vielä näkynyt vaikka eräs kaveri sanoi, että kyllä niitä jo suon reunalla on. Ne soveltuvat kuivaamiseen ja aionkin vihkiä sopu-kuivurini käyttään niillä. En aio tällä kertaa laittaa liikaa puolukoita. Viime kerralla laitoin sankoon kannen ja koko satsi meni pilalle, kun vieressä kanneton säilyi. Kaupan vieressä on omenapuu, jonka hedelmistä keitin kaksi vuotta sitten hilloa. Olen käyttänyt sitä hilloa melkein päivittäin ja se on säilynyt hyvin talon kylmäkellarissa. Vain pari purkkia oli saanut ilmaa ja mennyt pilalle.

Kantarelleja joka paikassa?

Harmi, kun kantarelli ei käyttäydy kuulemma oikein hyvin kuivattuna. Suppilovahvero sopii kuivattavaksi paremmin ja musta torvisieni parhaiten. Kantarelli sitkistyy, sanovat, vaikka näyttää sitä olevan myytävänäkin. Tänäänkin olen löytänyt paljon. Täytynee ottaa mustikat pois pakastimesta, että sinne mahtuu sieniä enemmän. Jätin pyöräilemättä ja muutin lenkin hyötyliikunnaksi. Isäntä, jonka tietä käytin, oli käynyt laittamassa puomin uudelle tielle, jonka löysin, mutta eihän se minua pidättele. Oli mukava ajaa kiemurtelevaa tietä, joka välillä meni serpentiinimäisesti kukkulalta toiselle. Löysin vielä kolmannenkin tien, mutta se meni ihan talon pihasta enkä viitsinyt häiritä. Poikasena minulla ei ollut varaa mopoon, nyt vanhana ukkona otan sen takaisin.

Ei sienien löytäminen kuitenkaan ihan helppoa ole, siinä kokee löytämisen ja saalistamisen iloa. Hirvikärpäset ovat siinä seikkailussa niitä vaaroja, joita täytyy kokea ja yrittää olla ovelampi niitä. Ne eivät hyväksy ihmisen verta, mikä on pelastus. Toivottavasti ei synny mutaatiota, joka sen tekisi.

Painonhallintaa

Tänä aamuna vaaka näyttää ensimmäistä kertaa 90 kg. En aio päästää sitä enää sen yli ainakaan. Kymmenen kiloa on hävinnyt. Ei se paljoa kuitenkaan näy. Muutamat housut sopivat, muutamat eivät vielä. Seuraava etappi on 85. Kuin puhdistautumisrituaalina sanoin tv-luvan irti, muutin kuukausimaksuttomaan kännykkäliittymään, sanoin irti Kotimikron. Se on hyvä lehti, mutta vanhoissa numeroissa ja K-rompuissa riittää tutkittavaa moniksi vuosiksi.

Onnistuin tekemään niin hyvää soppaa, että sekin innosti. Muutamasta kaapin pohjalla olevasta kasviksesta, sieniliemestä, pienestä nokareesta kasvisliemi- ja lihaliemikuutiota tuli maukas soppa. Laitoin sinne myös linssejä, jotka olen keittänyt. Olen ostanut linssejä ja liemikuutioita, mutta en ole saanut niitä juuri käytettyä. Nyt kun käyn kaupassakin kovin vähän, kaapin antimet tulevat tarpeeseen. Niiden päiväyskin on mennyt. Laitoin tuoretta tilliä ja kermaa sekä täysmaitoa, sillä halusin saada rikkaan, ylellisen maun. Soppahan ei maksanut juuri mitään.

Lähdin vielä iltapäivällä, kun lämpeni ja kuivui, sienimetsään ja löysin taas ämpärin täyteen. Olen kahden päivän aikana kantanut kolme sangollista kantarelleja metsästä. Pakastimessa on tilaa ehkä tähän satsiin, mutta ehkäpä vien naapurin mummoille, jos he tykkäävät sienistä, sillä tänäänkin menen. Olisi hulluutta jättää sellaista herkkua metsään mätänemään. Muistan kuinka ollessani eräoppaan kurssilla kävimme tunturimetsissä hakemassa kantarelleja ja löysimme vain ämpärin pohjan peittoon. Maisemat kyllä olivat satumaiset eikä se hukkaan mennyt, mutta ajokilometrejä ja kävelyä kertyi. Ajattelen myös, että kuinkahan paljon sellaiset pienet peltipurkit, joissa on kantarelleja, mahtavat maksaa nykyään. Täytyypä tarkistaa. Maku siinä on tietenkin pääasia. Metsässä kävellessä ei tullut nälkä myöskään mieleen, vaikka välillä huimasi ja maailma musteni. Kävin eilen myös pyörälenkilläni ja kahteen otteeseen järvessä. Jo kahtena iltana olen valinnut uimareissun rakkaan Oprahin sijaan. Meille tulee viikon päästä kuitenkin ero ja siihen täytyy totuttautua.

Perustulo se siellä luuraa

TV:ssä näytettiin pätkä vasemmistoliiton kansanedustajien kokoontumisesta, jossa puheenjohtaja leimasi esille otetut tuumailut työttömyyskortistojen siivoamisesta taas yhdeksi tempuksi sortaa työttömiä. Kuinka se nyt onkaan, muutamia ajatuksia tästä.

Työttömiä on ns. kova ydin, joka on jo vuosia ollut toimenpiteiden ulottumattomissa. Osalla on vaihtoehtoinen elämäntyyli, jossa toimeentulo koostuu erilaisista avustuksista, omavaraisuudesta ja pimeistä töistä. Osa on alkoholisoitunut, sairastaa väärinkäyttönsä ja elämäntyylinsä mukanaan tuomia sairauksia ja on käytännössä työkyvyttömiä, mutta eivät pääse eläkkeelle, koska alkoholismi katsotaan sairaudeksi, joka voidaan hoitaa. Osa voi olla työtä vieroksuvia, osa ei todellakaan saa töitä vaikka haluaisi. On tietysti kyse töiden laadustakin ja palkkauksesta. Tuloloukut ovat tosiasia, avustuksilla voi elää parempaa elämää kuin pienenpienillä tuloilla. On myös nuoria syrjäytyneitä, jotka pyrkivät ns. vaihtoehtoiseen elämäntapaan. Heidän käyttövoimansa on vanhan työetiikan vastustaminen, osa kuvittelee naiivisti, että toimeentulo tulee jostakin oudosta lähteestä, vaikka jollakin tavalla se kansantalouden on ansaittava.

Osaksi työttömien reservi on hyvä olla olemassa sekä työnantajien että työntekijöiden kannalta. Työnantaja saattaa ajatella, että on hyvä, kun on olemassa työttömiä, jotka tulevat korvaamaan halukkaasti, jos työntekijä vaatii liikaa palkkaa. Työttömät auttavat pitämään palkkoja alhaalla. Jollakin tavalla ainakin työntekijöitä edustaville puolueille on hyvä, että on olemassa kurjalisto, joka ikäänkuin on agendalla. Se antaa esim. vasemmistolle olemassaolon oikeutusta, vaikka pääosa työntekijäkunnastaonkin ehkä hyvin toimeen tulevaa, jolla on autot ja kaikki vempeleet, hienot kodit hienoine koneineen. On varaa tehdä matkoja jne.

Mielestäni asioiden pitäisi tarkoittaa sitä, mitä ne sanovat. En kannata eufemismia. Asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Jos on työtön ja saa työttömyyskorvausta, pitäisi sen tarkoittaa, että on halukas ja kykenevä ottamaan vastaan työtä. Työttömyyskorvauksen ei pitäisi merkitä naamioitua toimeentuloturvaa. Jos ajattelee, että jos työttömät siirretään kuntien kontolle, eiväthän kunnat selviä. Kai siinä on kyse vain systeemistä, joka voidaan muuttaa. Paragraafit ovat vain paperia.

Jos jollakin tavalla saadaan sellainen systeemi, että nykyisen työllistymättömän työttömän toimeentuloturva pysytetään ja hän voi myös itse laillisesti edistää sitä, mikä voisikaan olla parempi. Nythän työttömyys on myös ansaitsematon stigma. Myös mielenterveydellisistä syistä eläköityneiden pitää halutessaan voida ansaita jollakin tapaa, olla hyödyllisiä.

On tietysti mahdollista, että jos työttömiä siivotaan kortistoista, mukana menee myös rehabilitoituvissa olevia, siinä vasemmistoliittolaiset ovat hieman oikeassa. Mutta eikö pitäisi suosia vapaaehtoisuuutta. Jos haluaa tyytyä vaatimattomampaan elintasoon, miksei nuorikin voi vaikka viettää jonkin aikaa ekoyhteisössä kaupungissa tai maalla, jos hän samalla voi käyttää luovuuttaan myös toimeentulon hankinnassa.

Kaikkea sekaisin

Täällä ei ole sellainen helle kuin ennustettiin. Aurinko ei paista vielä. Eilen iltapäivällä oli pikemminkin kostean lämmintä. Pukeuduin verkkoanorakkiini ja yritin päästä metsään, mutta jäin kiinni. Maalinsekoittaja esitti taas tavanomaisen litaniansa, jossa kauraryynit ovat tärkeässä osassa. Ajattelin, että ei hän raivohullulta vaikuta vaan ihan tavanomaiselta ja yritin keskustellakin. Hän puhuu tukholmalaisittain ja on edelleenkin Ruotsissa kirjoilla. Hän on epäluuloinen vaikka vaikuttaakin hyväntuuliselta. Hänellä on ovessaan useita lukkoja ja hän puhuu usein "ihmisistä", jotka ovat varastaneet erinäisiä asioita. Nyt sain selville, että se, missä hänen elämäntyönsä näkyy, pitäisi olla AXAn kauraryynipaketti, jossa lukee: ei keitettävä yli kolmea minuuttia. Silti hän puhuu Elovenasta, jonka pitäisi olla se ihmeaine. Yritin kertoa, että itse käytän Pirkan luomuhiutaleita, enkä varmaankaan keitä yli 2 minuuttia, mutta en saanut paljoa ymmärrrystä. Sanoin, että olen laihtunut muutaman kilon, mutta sellaista romahdusta, josta värinsekoittaja puhuu, ei ole ollut merkkejä.

Yritin siis lempeästi väittää vastaan, mikä voi olla vaarallista. Sanoin, että kauraryyni on ilmeisesti hyvä aine ja sanoin, että olisi suotavaa seurata sen vaikutusta ihan koejärjestelyllä. Viittasin professori Rössneriin, josta hänkin puhuu aina. Hänhän on kirjoittanutkin professorille, mutta en ymmärtänyt vielä, onko hän saanut vastausta. Kerroin ylipainoisesta vuokraemännästäni Tukholmassa, joka oli Rössnerin tutkimusryhmässä, mutta ei tiennyt saiko placebota vai ei. Terveisiä ajatuksissani vain Anettelle, joka oli hyvä tyyppi. Hän oli suomenkielinen, iso ja vaalea. Hän opiskeli useita aineita samanaikaisesti Tukholman yliopistossa samalla kun oli meidän siirtolaisopettajien ryhmässä, jotka yrittivät päästä ruotsalaisopettajiksi. Minä en päässyt vaikka tein yrityksen.

Olin A:n vuokralaisena muutaman kuukauden. Minun jälkeeni huoneen otti kaveri, joka oli itsensäpaljastaja, josta lehdetkin kirjoittivat. Hän ei ollut vaarallinen ja hänellä oli mm. pikkupoika, jota hän piti luonaan vuoroviikoin vaimonsa kanssa. Tutustuin sinä aikana aika hyvin Tukholmaan pyöräilemällä. Juoksin usein aamusella Kungsholmin ympäri.

Pääsin lopulta metsään. Poikkesin taas uudelle sivutielle ja vajaassa tunnissa sain kokonaisen ämpärin täyteen kantarelleja. Unohdin veitsen, mutta puhdistaminen kävi hyvin pöydän ääressäkin. Hirvikärpäsiä oli uskomaton määrä ja ne menivät jotenkin läpi verkkoanorakistakin. Onneksi ne eivät pure vaan kutittavat.

Pilkoin puhdistetut sienet laatikossa ja kuumensin ne isoissa paistinpannuissa. Rasvaa ei saa lisätä. Ne menevät pieneen tilaan, mutta eihän sieniä tarvitse olla isoja määriä kerrallaan sitten talvella vaan ne antavat makuaan monenlaisissa ruoissa. Minä nyt en yleensä viitsi tehdä kovin monimutkaisia. Pussitan ne pieniksi nyyteiksi ja laitan pakastinlokeroon, joka tulee ihan täyteen. Silti on hyvä, ettei pakastin ole isompi, sillä siihen tulisi kerättyä kaikenlaista turhaa. Pieni on tässäkin kaunista. Kaadan toiseen astiaan nesteen, mitä kertyy kuumennettuun sienimassaan. Siinä on varmastikin suuri määrä hyvää tekeviä aineita, eikä se jouda poiskaadettavaksi.

Muistelin aamulla, että valtiovarainministeri Katainen oli positiivinen työministeri Cronbergin ehdotukseen sellaisten työntekijöiden siivoamisesta kortistosta, joilla ei kerta kaikkiaan ole työllistymismahdollisuuksia sairauksien, alkoholismin, ikääntymisen jne takia. Tähän ei olisi sosiaalidemokraattinen hallitus pystynyt. Propsit Cronbergille ja Kataiselle. Toivottavasti tämä reformi onnistuu. Näin projektin aikana tämän ikävän häpeätahran. Se oli kaksinaismoralismia puhtaimmillaan. Päästettäköön ihmiset vaikka sitten juomaan itsensä kuoliaiksi, vaikka uskonkin, että se on vain marginaali-ilmiö. Työttömilläkin on kapasiteettia, käyttäköön he (me) sitä luovalla tavalla.

Eilen illalla minua neljä vuotta vanhempi veljeni soitti. Sitä tapahtuu harvoin, tosin tänä vuonna jo kaksi kertaa. Hän oli maistissa, sen kuuli, mutta hän osaa käyttäytyä. Hän on kaikin tavoin lahjakas ja mukava kaveri, mutta on kokenut myös kolhuja. Hän on säilyttänyt high school sweetheartinsa, joka on tukenut miestään hienolla tavalla. Lapset ovat hyvin menestyneitä, ja lapsenlapsia on ties kuinka monta. Veljelläni meni uransa aikana välillä hyvinkin lujaa, mutta sitten tuli lama ja vastoinkäymiset. Hänellä on tietenkin omat pimeät puolensa; hän on niitä rakastettavia lurjuksia, joista tykätään yleensä.

Hän kertoi, että serkkumme poika, joka asuu täällä Etelässä, mutta on perheen vanhin poika ja käy myös Lapissa, käyttäytyy kuulemma agressiivisesti ja ahdistelee veljeäni minun blogikirjoitusteni vuoksi. Samaa on kertonut sisareni. Eihän se heidän vastuullaan ole millään tapaa. Olen joskus muistellut lapsuuttani, johon tämä perhe kuului läheisesti, olivathan he naapureita ja vanhimmat pojat leikkitovereitamme, ehkä hän on pahastunut jostakin. Olen varmaan kertonut edesmenneestä serkustani, joka oli sodan käynyt mies, pääsi työnvälittäjäksi Sodankylään ja herrasteli muutaman vuoden kylällä pikkuherrana. Hän oli lahjakas hänkin, kuten useat suvuissani. Isäni vanhimman veljen poikana hän peri melkoiset maaomaisuudet. Hän haavoittui sodassa eikä kovin paljon jaksanut tehdä fyysisiä töitä, mutta ajoi paljon traktoria. Hän oli äitinsä, ikimuistoisen Selma-mummon pilalle hemmottelema, ainoa poika ja ainoa lapsi. Hän alkoholisoitui pahasti eläkevuosinaan ja kuoli aika varhain. Hänellä oli ja on yhä edelleen ihana vaimo, joka kuitenkin oli sekä miehensä että anopin ikeen alla. Heillä oli maanviljelystä ja lehmiä, joita vaimo hoiti. Kun meillä pantiin karja pois, haimme maitoa usean vuoden ajan tästä talosta ja jouduimme sitäkin kautta paljon tekemisiin. Tämä nyt ärhäkkä serkkuni ja minä olimme samanikäisiä ja hyviä kavereita. Olimme aina samalla puolella puk-sodissamme ja muissa leikeissä. Meillä oli hiihtokilpailuja, joissa minä isompana aluksi voitin. Minä kävin oppikoulua, mutta serkkuni (serkun poika) kävi kansakoulun, ajoi traktoria ja hänestä tuli vähitellen kirvesmies, ei maanviljelijä kuten oli aikomus. Ei hän ollut minua kätevämpi, mutta ammattinsa vuoksi se hänestä tuli. Minusta tuli laiha opiskelija, vasta viime vuosina olen käytännöllistynyt. Hän on ollut useaan kertaan naimisissa ja asui monia vuosia Ivalossa ja kävi töissä Muurmanskissa ja piti siellä asuntoakin. Ilmeisesti hänkin on kokenut yhtä ja toista.

En ole ollut hänen kanssaan tekemisissä, mutta juuri ennen ekokylästä lähtöäni, hän kävi siellä. Näkeminen oli tietenkin mukavaa niin monen vuoden jälkeen, entiset leikkitoverit ja kaikkea. En ollut uskoa korviani, kun kuulin hänen huutaneen sisarelleni minun blogikirjoittamisestani, luulin että hän sekoitti nuorempaan veljeen, josta oli tullut aikamoinen änkyrä.

Näillä serkuillani oli autoritaarinen kasvatus, he saivat selkäänsä usein, minä en oikeastaan, vaikka muutaman kerran jouduinkin sen tyyppistä kokemaan. Minä vähän pelkäsin heidän isäänsä, joka kyllä joskus näytti parempiakin puoliaan. Mummo, joka eli pitkään oli tuomitseva ja ahdasmielinen, vaikka hän persoonallisuutena olikin ikimuistettava. En halua nähdä ketään mustavalkoisena. Poikia tuli perheeseen kaikkiaan viisi, ei yhtään tytärtä. Heidän äitinsä on edelleen virkeä ja vieraanvarainen, jonka luokse kaikki sukulaiset menevät käymään, niin minäkin, mutta käyntivälini ovat harvat. Heillä oli ydinperhe vaikka tuskin onnellisempi kuin omani, joka oli vajavainen, koska äitini kuoli jo kun olin 5 v ja isä oli sairaalloinen.

Vielä yksi hajahuomio: Ostin kesällä kirpparilta jonkintyyppisen ämyrin, jolla voi kuunnella tietokoneen välityksellä musiikkia. Se maksoi vain 20 €. Siinä on basso-osa, joka tarvitessa laittaa seinät väräjämään. Olen kuitenkin huomannut, että en pysty tekemään kahta asiaa samalla kertaa, kuuntelemaan musiikkia ja esimerkksi lukemaan ja viime päivinä ämyri on saanut olla hiljaa. Nyt kuitenkin laitoin nettiradion kovalle. Sieltä tulee musiikkia ja uutisia välillä. Uutisissa sanottiin, että nuorten juominen on vähenemässä. Nuorilla on kuulemma nykyään tekemistä, mm. netissä, etteivät he ehdi niin paljoa juomaan. Me vanhemmat olemme se ongelma, joidenka takia nyt viinaveroa pitää korottaa. Nuoria ei kuulemma voi käyttää tekosyynä.

Mitä minä sanoin! Netti on hyvä. Esimerkiksi ex. naisystävän poika on pysynyt hyvällä tiellä, hän on käynyt koulua, ei tosin millään erikoisella menestyksellä, ei erityisryhmissä vaikka tipalla on kuulemma ollut. Hän on jo useita vuosia harrastanut kavereineen Runescape- roolipeliä, joka on mielestäni pelastanut hänet monelta pahalta. Se on siis netissä. Meillä ei ole enää muuta kontaktia kuin että hän soittaa toisinaan ja pyytää vaihtamaan itselleen uuden roolihahmon, sillä se maksaa. Maksan kuukausittain netissä ainakin tuon jäsenyyden. Se on jopa saattanut pelastaa hänet häntä aikaisemmin vaivanneelta pahalta allergialta. Nyt sitä ei ole ollut useaan vuoteen. Äiti tietenkin kiittää homeopaattisia lääkkeitä. En usko, että hän edes polttaa tai kaljoittelee, mitä isoveli teki. Hänellä on hyviä kavereita, mopo ja harrastus. Tosin vain yksi, mutta se on sitäkin enemmän kaiken kattava. Nykyään hän syö myös kaikenlaista ruokaa, myös kouluruokaa, missä eräällä maalaisella oli sormensa pelissä.

Salaliitot aina kiinnostavat

Olin valmistautunut kuulemaan MTV3:n dokumentista, että prinsessa Dianan kuolema olisi ollut salaliitto, mutta ohjelma olikin asiallinen ja hälvensi päin vastoin epäluuloja. Salaliitot ovat kummallinen lajityyppi. Niitä on varmasti, mutta niiden varaan on paha elämäänsä ja maailmankatsomustaan rakentaa, tarkoitti Claes Anderssonkin. Maailmaa pystyy katsomaan salaliitto-silmälasien läpi. Vaikea mutta kiehtova alue. Olin monta vuotta sellaisten ihmisten parissa, jotka niihin uskoivat. Mitä hullumpi, sitä helpompi oli uskoa. Joskus ajattelin, että olin ainoa täysijärkinen porukassa - ja sehän sopi luonteelleni. Monet olivat paljon lahjakkaampia kuin minä, mutta silti voin ylpeillä mielessäni täyspäisyydelläni.

Toinen ohjelma oli Andrei Nekrasovin dokumentti Litvinenkosta, jonka harmikseni näin vain osittain, fibauksia sattuu, vaikka kuinka yritän seurata Telkkua. Se vaikutelma, minkä ohjaajasta, Nekrasovista ja tietenkin myös ohjelmassa näkyneestä Anna Politkovskaja sain, että he kaikki olivat totuudenpuhujia. Siihen ei ole luottamista, sillä ohjelmassa esiintynyt oligarkki vaikutti myös sympaattiselta ja silti hän on osallistunut suurimittaiseen omaisuuden kahmimiseen niissä sekavissa oloissa, jotka vallitsivat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Nämä olot selittävät myös Litvinenkon toiminnan noina vuosina. Tämä oligarkki oli Berezovski, jonka luovuttamista Venäjälle tuomittavaksi on vaadittu Britannialta.

Putin kumppaneineen on kammottava klikki. Heidän tekonsa ovat veriruskeat. Mutta siitä huolimatta hänen aikansa on merkinnyt Venäjän kunnian ja voiman palauttamista. Hän on uusi, hyvä tsaari, joka on ankara isä, mutta silti hyvä. Oligarkkien ryöstämää omaisuutta on palautettu, osittain varmaankin uusille vallanpitäjille. Kansa arvostaa ennen kaikkea vakautta, jota Putin on onnistunut tuomaan. Aivan samoin kuin Stalinille annettiin anteeksi paljon siitä syystä, että hän modernisoi ja teollisti Venäjää, Putinkin saa anteeksi. Ja onhan heillä toki suuri ero. Ei ole samanlaisia vainoja kuin Stalinin aikaan. Putinin hallinto toimii Venäjän kannalta esim. ihan oikein kun se yrittää hillitä esim. puuvarojen ryöstökäyttöä Venäjällä, edistää omaa jalostusta jne. Jotenkin näyttää selvältä, että Putinin hallinto käyttää salamurhia ja vastustajien eliminointia metodinaan - siinä mielessä salaliitto on varmaan olemassa.

Diana

Tämän kuun viimeinen päivä tulee kuluneeksi 10 vuotta prinsessa Dianan kuolemasta. Time-lehdessä oli artikkeli, Why Diana Mattered, kansikuva ja artikkelit Charlesista ja pojista. Artikkelissa todetaan, että Diana muutti Britanniaa, mikä on kyllä aika paljon sanottu. Britannia on joka tapauksessa muuttunut Labourin pitkänä valtakautena eikä vähiten epäsuosioon joutuneen Blairin ansiosta tai mukana.

Osuvissa artikkeleissa eritellään tätä muutosta, josta nämä blogitkin ovat ovat vahvana indikaattorina. Kieltämättä Diana oli tämän narsistisen ajan airut. Hän painotti välittämistä, mikä aivan selvästi johtui hänen omasta henkilökohtaisesta epäonnistumisestaan äitinä, vaimona ja tulevana kuningattarena. Ehkä hän oli pakkosaumassa oleva uhri, kuka sen tietää.

Sympatiani ovat olleet aina Charlesin puolella. Hän on sympaattinen tyyppi luontoharrastuksineen, orgaanisine viljelyksineen ja konservatiivisine mietteineen niin arkkitehtuurissa kuin koulujen opetussuunnitelmista. Hänen suurin virheensä oli lähteä vikittelemään tuota Dianaa, mutta harvako sitä virheiltä välttyy.

Muistan kuinka kymmenen vuotta sitten Keuruulla suututin erään naisihmisen, joka oli murheen murtama kuultuaan Dianan kuolemasta, kun väitin prinsessaa psykopaatiksi. Se oli kyllä liian rankasti sanottu, mutta häiriintyneeltä hän vaikutti. Itsetuhoinen, seksuaalisesti holtiton, anorektinen. Hän halusi saada ja antaa rakkautta eikä se onnistunut, siinä oli hänen tragediansa. Sitähän jokainen toinenkin haluaa.

Se, että hänestä tuli sydänten kuningatar johtui siitä, että hän tunsi itse jääneensä niin paljosta paitsi ja halusi antaa, ja välillisesti hän kyllä olikin muuttamassa Britanniaa ja maailmaa. Hän seurusteli värillisten miesten kanssa ja ennakoi Britannian suhteellisen hyvin mennyttä rotujen välistä integraatiota, jossa ehkä muutamat muslimifanaatikot ovat onnistuneet luomaan soraääniä.

Hän oli kuninkaallinen Emmanuelle, joka itse poltti siipensä, mutta oli merkki suuresta muutoksesta.

Maukkaita hetkiä terveellisen ja herkullisen niilinahvenen parissa!

Yleensä merkittävätkin tv-ohjelmat vaeltavat verkkokalvolla, mutta unohtuvat piankin. Yksi dokumentti, joka jäi hetkeksi pääkoppaankin asumaan, oli ohjelma Niilinahvenesta.

Osoittautui, että huolimatta terveellisyydestään ja herkullisuudestaan kyseessä on vakava ympäristökatastrofi.

Venäläiset lentäjät, joiden Iljushin kuljetuskoneet näyttävät olevan vanhan Ladan tasoa, kuljettavat kaloja Eurooppaan ja tuovat mahdollisesti paluulastissa aseita muutenkin sotien kuluttamaan Afrikkaan. Lentokenttien liepeillä kukoistaa prostituutio. Naisia kohdellaan pahoin. Kalastajakyliin kokoontuu maaseudulta tulevia miehiä ja prostituoituja. Aids leviää ja ihmishenki on halpaa.

EU:n tuella ylläpidetyt kalanjalostamot täyttävät kyllä normit, mutta perkuujätteet ajetaan mätänevinä ja matoisina kentälle, missä niistä tehdään ihmisravintoa.

En edes muista mistä maasta tässä oli kyse, mutta maan johto on riippuvainen vientituloista ja siunaa kammottavan käsittelyn.

Tämä on tietysti sama kaava, mikä on toistunut myös uusissa talousjättiläisissä Kiinassa ja Intiassa. Menestys on ostettu suunnattomilla kärsimyksillä. Muistetaanpa intialaisia laivanpurkaamoita ja kiinalaisia nälkäpalkkalaisia. Sama tapahtui ensimmäisen teollisuusvallankumouksen Englannissa. Ehkä näin on tapahduttava, mutta soisi kaiken tapahtuvan vähemmin inhimillisin kärsimyksin. Vaihtoehtoahan ei ole, sen osoittivat Neuvostoliiton ja muiden kommunistimaiden kokemukset.

Me tietysti täällä länsimaissa suljemme silmämme, vaikka vaadimmekin laimeasti hyviä asioita. Kaloista vielä puheen ollen. Me kaikki osallistumme keskusliikkeittemme välityksellä esimerkiksi merien liikakalastukseen, sen osoitti toinen, ruotsalainen, dokumentti. Suuret tukkurit ostavat välimiesten välityksellä venäläisten troolareitten laittomasti pyydystämää kalaa.

Tuotteita

Anita Rissler tipsaa taas edullisesta kannettavasta tietokoneesta, nimeltä Asus. Hinta tulee olemaan parinsadan euron tienoilla. Kyseessä on kokoluokka tavanomaisen kannettavan ja kommunikaattorin välillä, jossa tiedän olevan ainakin Microsoftin toisen perustajan Paul Allenin FlipStartin, minkä hintä on kymmenkertainen. Asus voittaa tyylikkyydessä. Se on kevyt ja käynnistyy nopeasti,(toivottavasti myös sammuu). Siinä pitäisi kaikki olla kohdallaan, mutta aion miettiä ennen, kuin tilaan taas sian säkissä. Jos konetta voi käyttää tavanomaisen kokoisella näppäimistöllä ja/tai näytöllä pöytäkäytössä, tässä olisi varmasti varteen otettava tuote.

Kuluttajavalistusta: Otin ylös eilen linkin, missä kerrottiin kuinka siirtää nettipuhelun kännykkään, jossa ei ole edes kuukausimaksua!

Kesäpäivää odotellessa

Illalla pimeällä järvellä paukkui. Siellä onkin hienoja kosteikkoja, joissa ihan kuhisee vesilintuja, kun siellä kerran kävin. Ne ovat ihan kartanon vieressä, mutta jäävät sivuun. Heräsin aamulla jo neljältä, nälkäisenä, mutta aion sinnitellä, enkä käy kaupassa tänäänkään. En silti ole syömättä vaan käytän vanhoja varastoja. On muutenkin hyvä tyhjentää pakastinta ja kuivakaappia.

Täksi päiväksi on luvattu hienoa ilmaa. Huomenna sataa, mutta torstaina on taas kaunista. Taas saamme hienon lahjan. Aion tehdä taas tavanomaisen liikunnan, ehkä käyn uimassa kaksi kertaa. Ehkä uskaltaudun metsään hirvikärpästen kiusattavaksi. Puolukatkin punertavat. Ensimmäisissä, puoliraaoissa puolukoissa on oma viehätyksensä. Niitä voi murskata kaurapuuroon.

Istun taas tuntia parvekkeella, kunhan aurinko sinne saapuu. Kesällä oli liian kuumaa. Yritän lukea ja heittää pois Pirkkoja, Yhteishyviä ja sen sellaisia. Noilla molemmilla asiakaslehdillä on pitkä, kunniakas historia. Pirkka-lehti oli olemassa paljon ennen tuotemerkkiä. Yhteishyvä oli sanomalehtipaperille painettu Osuuskaupan asiakaslehti, jota en kovin paljon lukenut, koska sitä ei meille tullut. Kolmas lehti oli Yhteisvoimin, joka oli Osuuspankin asiakaslehti. Näissä kaikissa oli ennen paljonkin toimituksellista aineistoa, taitavia kirjoittajia. Ne olivat kansaa sivistäviä. Nyt lähes kaikki palvelee kaupallisuutta, mutta yleiskiinnostaviakin juttuja yhä on. Otetaan mukaan vielä Anttilan postimyyntiluettelo, josta peräkamarin pojatkin saivat edes vilkaista vähän fiinimpejä naisvartaloita ja emännät tilasivat ensimmäiset superlon-patjat. Amerikoissa vastaavana lukemistona oli Sears Roebookin katalogi, josta redneckit saivat samat kicksit kuin Anttilan luetteloista. Ruotsissa ehkä Elloksen katalogista.

Nykyäänkin pienet, postiluukusta tulevat easy shopping- vihkoset näyttävät yhä maailman ihmeellisyyksiä myös kotona viihtyville. Kaikki eivät lähde, eivätkä pääse ideaparkkeihin ja keskisille pällistelemään suurta maailman turhuuksien tarjontaa, johon talouselämä perustuu.

Listat

Lisäsin lopultakin tuohon reunaan listoja. Yritin saada mukaan generatiivisia, informatiivisia sivustoja, joista löytää edelleen netin ihmemaailmaan. Blogilistan suosikit ovat edelleen listaamatta, osaksi siksi että niitä on niin paljon ja tilanne vaihtelee usein. En voi myöskään suosia ketään erityisesti (vaikutus on kuin kärpäsen potku). Blogilistalla on mielestäni erittäin paljon lukemisen arvoista, älykästä, kantaa ottavaa puhetta, jonka rinnalla tunnen itseni pieneksi. Itseäni Suomen blogilista palvelee kuta kuinkin hyvin. Tunnen, että muunmaalaiset jäävät vähemmälle ja siksi laitan niitä ylös muistukseksi lähinnä itselleni. Oma del.icio.us -listani on minulle tietysti rakas.

Olen listannut paljon ilmaista nettikirjallisuutta. Mukana on paljon klassikkoja. Internet Explorerin ja Lukutulkin avulla niiden suurempi lukeminen on tulevaisuuden aikeissa. Oletko tietoinen Microsoft Readerista? Se on ilmainen ja siihen saa ladattua tuhansia teoksia. Siinä on jopa toiminto, jossa kirjat luetaan ääneen. Ääni on tosin konemainen. Microsoft Readerissa ei lukutulkki toimi, mutta samat kirjat saa ladattua myös selaimelle HTML-muodossa, jolloin sanakirja toimii.

On olemassa myös Rudenko Reader, jolla saa luettua ainakin Gutenbergin kirjoja. En nyt paneudu muihin readereihin, joita on niitäkin monia. Kaupallisessa tarjonnassa on tietysti paljon kirjoja, mutta ilmaiset klassikot jotenkin viehättävät. Minusta on jotenkin hienoa ajatella, että lukemista löytyy aina, eikä kirjoja tarvitse raahata muutoissa.

Kesäpäivät ovat ylimääräisiä lahjoja

Aurinkoinen kesäsää jatkunee vielä muutaman päivän. Olin jo valmistautunut sanomaan hyvästit vuodeksi suloiselle järvelleni, mutta ei mitään. Vanha rutiini jatkuu. Ensin pitkä pyörälenkki ja sieltä suoraan järveen. En toivo tapaavani ulkona maalinsekoittajaa, joka joka kerta ryhtyy puhumaan kaupapuuron vähän keittämisen tärkeydestä. Myöntelen aina enkä koskaan sano, että olen kuullut saman tarinan jo kymmeniä kertoja. Hän kertoo kirjoittaneensa professori Rössnerille, joka on tunnettu lihavuuden tutkija. Hän sanoo, että paketissa lukee: ei keitettävä yli 3 minuuttia ja pitää sitä omana antinaan maailman terveydelle. En tiedä, onko siinä tullut muutosta aikaisempaan. Sekoittaja suosittelee itse 2,5 minuuttia. Hänen mukaansa laihtuminen alkaa automaattisesti. Voi syödä mitä tahansa, koska kaurapuuron kuituja ei pehmennetä liialla keittämisellä. Hän itse pistelee ryynimakkaraa aamuin illoin. Mies on itse laiha, mutta luulen, että häntä näivertävät muut voimat kuin kaurapuuro.

Hän puhuu aina elovenasta. Itse en sitä suosi, vaan käytän tällä hetkellä Pirkan Luomukaurahiutaleita. Luomussa on makua. Kaurapuuroa en olisi lapsena saanut alas kurkustani, mutta nyt se on ollut listallani vuosikymmeniä. En varmaankaan keitä edes 2,5 minuuttia, joten olen varmalla puolella, mitä tulee maalinsekoittajan suositukseen. Kyllä laihtuminen on kiinni ruoan määrästä, vaikka uskon kyllä, että vanhemmiten kiloja kertyy helpommin, vaikka jostakin luin, ettei tämän pitäisi pitää paikkaansa. Olen joutunut lopettelemaan vieraitten tänne ostamia ja jättämiä aineksia. Oli purkki kauheta mössöä, Pringles perunalastuja, jotka eivät ole edes perunasta vuoltuja vaan tahnasta muotoiltuja. Samoin oli Nestlen rinkuloita, jotka ovat tehty kokojyvästä. Niitä näkyi jopa Oprahin ohjelmassa, jossa oli suositeltavia tuotteita laihduttajalle. Ne ovat liian makeita.

Nyt en aio ostaa edes oivariinia. En ole ostanut pehmeätä leipää viikkoihin. Olen jaksanut pitää iltasyömisen poissa. Joka päivä olen saanut syödä sieniä jossakin muodossa. Ostoksien tekeminen on vähentynyt. Ainoa keino pitää heikko luonteeni kurissa on olla käymättä kaupassa. Olen parin kilon päässä ensitavoitteestani yhdeksästä kympistä ja nyt aion saada vaa´an heilahtamaan sinne, kun en mene kauppaan tänäänkään. Rahallisesti kaupassa vähän käyminen merkitsee paljon. Maan tasolta alapuoleltani muutti asukas pois. Häneltä jäi perunamaa, jossa on muutama taimi. Aion käydä katsomassa, mitä siellä on, ettei tarvitse mennä kauppaan.

Pyöräretkelläni olen usein nähnyt miesparan, joka on varmaankin tunnettu näky. Vuosi sitten hän ajoi pyörällä, jonka kyydissä oli mm. pari muovista puutarhatuolia ja paljon nyssyköitä. Luultiin, että hän tekee muuttoa pyörällä. Pari kertaa olen nähnyt hänet vastikään kippikärryn kanssa, johon lastattu taas mahtava määrä muoviin käärittyjä nyssyköitä. On vaikea mennä pysäyttämään mies ja kysymään hänen tarinaansa. En edes kehtaa katsoa häntä tarkkaan. Ihmisten tuijottaminen ei ole mukavaa. Hänhän muistuttaa ilmiönä amerikoista tuttua asunnotonta, joka joutuu kuljettamaan omaisuutensa mukanaan, useinkin ostoskärryissä. Usein on kyse mielenterveysongelmaisesta ihmisestä. Tämä mies vaeltaa Kemiön saaren maanteitä. Mistä hän tulee ja minne menee?

F oli jutellut hänen kanssaan ja vaikka hän on hyvä jututtamaan ihmisiä, ei hän ollut saanut tästä paljoa irti. Oprahin ohjelmassa haastateltiin mustaihoista miestä, joka oli elänyt kaduilla pienen poikansa kanssa. Mies oli hakenut pörssiin töihin ilmaiseksi ja päässyt, mutta ollut samalla asunnoton. Lopulta kaikki oli järjestynyt ja nyt mies on miljonääri. Hän oli kovasti karismaattinen ja oli kirjoittanut kokemuksistaan kirjankin, josta nyt oli tehty filmi. Oprah, joka itsekin on amerikkalaisen unelman ruumiillistuma, oli tietysti innoissaan - ja vaikuttava tarinahan tuo oli.

Kaksi karaoke-palvelua

Web 2.0 katalogissa on kosolti viehättäviä palveluita. Sieltä löytyy yllättäen toinenkin karaoke-palvelu, jossa näyttää olevan paljon valinnan varaa. Toinenhan on myös tuossa sivupalkissani widgetinä. Voi kuunnella kappaleet joko ilman vokalistia tai sen kanssa. Mikä erinomainen tapa esim. opiskella englantia. En ole edes kirjoittautunut sisään enkä katsonut kaikkia mahdollisuuksia. Englanninkieliset laulut ovat enimmäkseen outoja meikäläiselle, mutta paljon löytää silti kultakimpaleita.

Sanoudun irti eilisestä arvostelustani, jossa pidin em. palvelua vaikeana hallita. Olin unohtanut kuinka helppoa on löytää siinä paljoudessakin. Tag-systeemi auttaa luokittelussa. Kun vie hiiren kunkin kyltin kohdalle, saa pienen selostuksen ko palvelusta. Näppärä navigointi auttaa myös löytämisessä.

Nyt kun olen löytänyt näihin katalogeihin, ei enää juuri kannata hakea enempää. Näihin tutustumisessakin vierähtäisi ihmisikä, puhumattakaan että muutakin pitäisi tehdä.

Linkkejä

Yritin löytää sosiaalisen webin katalogeja. Yhden, tavattoman laajan olenkin listannut. Se on melkein liiankin laaja. Runsauden pulassa on vaikea löytää mitään.

Löysin toisenkin , joka on siitä hyvä, että siinä on kategorisoitu palveluja. Löytyy vaikka kuinka paljon kiinnostavia saitteja. Hakutoimintojen ansiosta tämä on erittäin hyvä. Esimerkiksi oikeassa reunassa on valikkoja, joista löytää eri aihealueisiin liittyviä palveluja.

Löysin myös ilmaisista e-kirjoista kertovia linkkilistoja. Todella hienoja kirjoja. Tässä on esimerkiksi microsoft readerille soveltuvia kirjoja. Täällä on kokonainen kirjasto. Tässä on yllämainitun katalogin kirjoja koskeva osa. Education. Widgets. Word - processors. Tässä palvelussa on esimerkiksi muutamia skannattuja kirjoja, joita voi lukea netissä. Tulee ihan oikean kirjan vaikutelma, sivuista jotka kääntyvät oikean paperin tapaan. Valitettavasti kirjoja on vähän ja ne ovat enimmäkseen outoja minulle.

Hirvikärpäsiä

Löytämäni uusi tie oli suljettu kettingillä, mutta nokkelana menin sen alta, eikä ollut vaikeata. Löysin taas puoli hinkillistä kantarelleja ja orakkaita. Lopulta hirvikärpäset alkoivat vaivata liikaa, mutta olin jo kyllästynyt metsään muutenkin. Niitä laskeutuu yhtenään, ne kutittavat vaikkeivat pure. Ensi kerralla otan verkkoanorakkini mukaan, vaikka muistan, ettei se juuri auta. Ötökät löytävät silti aina jonkin tien.

Anita Rissler oli taas löytänyt hyvän palvelun, jolla voisi olla käyttöä. Trailsin avulla pystyy linkittämään yhteen nettisivuja ja kiinnittämään niihin kommentteja. Anita oli tehnyt kokeeksi yhden polun, jonka avulla ohjelmaa voi tutkia. Voisi olla hyväkin eräissä tapauksissa.

Samalta kunnioitettavalta harmaalta pantterilta löytyy linkki ohjelmaan, jonka avulla pystyy sopimaan tapaamista ja kokouksen ajankohdasta. Muistaakseni löysin tässä ihan äskettäin vastaavan suomalaisen palvelun.

Ympäristöasioita

Pohdin hieman ympäristöasioita, kun kuuntelin Ruotsin aamu-tv:ssä käytyä keskustelua, jossa muutamat suosittivat pilvenpiirtäjiä kaupunkeihin. Sekin sammuu minulta, kun muukin tv, tässä parin viikon päästä. Reilu ja ylellinen pilvenpiirtäjä kantakaupungissa on mielestäni hyvä asia. Itsekin voisin sellaisessa asua, mikäli varaa olisi. Se on ekologisesti edullinen paitsi käyttökuluiltaan myös siinä, että työmatkakuluja ja liikenteeseen käytettyä energiaa voidaan vähentää. Kaupunkimiljööllä, jossa liikkuu paljon ihmisiä, on puolensa. Jäähän sitten ympäröivää maaseutua vapaammaksi. Kun kävin Turun naapurikaupungissa, koin melkein klaustrofobiaa, kun näin nukketalomaiset omakotitalot kapeiden katujen varrella. Kyllähän niihinkin tottuu; ihminen tottuu kaikkeen.

Minusta tällainen asumani kerrostalokin, joka on keskellä maaseutua, antaa yksityissyyden suojaa ihan kivasti. Rahasta se on tietysti kiinni, jos sitä olisi, voisin kyllä kuvitella monia loistavia asumismuotoja.

Merellä käydessäni ajattelin kolmea Högsåran idylliseen saareen kohonnutta tuulimyllyä. Niitä koekäytettiin ja siivet jo pyörivät. Eivät ne häiritse saariluontoa. Ne ovat mukavat maamerkit, jotka katoavat saariston rajattomuuteen. Ymmärrän kyllä, että edistyksen nimissä on käytetty tätä hölmöläisten tarinoista tuttua menetelmää: vielä tämä kuorma tämän halon kestää, jos kesti edellisenkin. Jossakin vaiheessa tulee korsi, joka katkaisee kamelin selän, joten en siinä mielessä ole edistysuskovainen. On oltava äärimmäisen tarkka, eikä sittenkään ns. tiede voi tarjota täydellistä turvallisuutta.

Vanha teoriani ihmisen viheliäisyydestä on edelleenkin minulle läheinen. Vihaan tasapuolisesti ihmistä ja hänen naiviuuttaan, riippuvuuttaan porukoista, laumasieluisuuttaan, laiskuuttaan, mukavuudenhaluaan, taipumustaan fanatismiin, hänen rumia viettejään jne. Näistä piirteistä en ole yhtään itsekään erossa vaan jaan ne mielelläni. Samalla kuitenkin en voi kieltää hänen hienoja ominaisuuksiaan, tiedettään ja taidettaan, hänen tietoisuuttaan, alituista veitsen terällä oloaan - sanotaan sitä nyt vaikka jumalallisuudeksi, kuten hörhöt tekevät.

Ajoin eilen ennen sadetta viehättävän lenkin metsässä tietä, jonka löysin eksyessäni muutama päivä sitten. Lenkki vei kilometrikaupalla läpi monenlaisen maaston. Oli koskematonta metsää, kallioita kosteikkoja, maatalousmaisemaa. Oli turismille pyhitetty omituinen rakennelma puunlatvojen tasalla olevine torneineen, maan alla olevine savusaunoineen. En olisi voinut tuota lenkkiä tehdä pyörällä, sillä sepeli oli terävää ja tie täynnä nousuja ja laskuja. Miksi tuollainen kallis tie oli sinne tehty? Varmaankin ennen hakkuita. Kaunis metsä tulee katoamaan lähivuosina. Silti liikuin itsekin pyörällä ja kävin uimassakin. Nytkin paistaa aurinko. Helteet ovat ohi, mutta kesä jatkuu. Otan kameran mukaan ja teen lenkin uudestaan.

Geenimuunneltu

Joitakin viiikkoja sitten tv:ssä esiintyi (hyvin) Hannes Tuohiniitty, jonka harvaksiseen päivittyvää blogia olen, satojen lisäksi, seuraillut. En ole koskaan puhunut hänen kanssaan. Hän on ajanut viime vuodet vanhaa Zetoriani, Keuruun Ekokylässä. Hänellä oli oikean maanviljelijän otteet, kyntämiset ja kylvämiset. Minä vain leikin. Onhan hän agrologi ja osaa maataloutta.

Hänen bloginsa ei ole lunastanut odotuksiani siinä, että hän olisi kertonut elämästä ekokylässä, kuten hän lupaili. Siitä puuttui kritiikki mm. Viimeisimmissä merkinnöissä hän kertoi uudesta työstä. Merkitseekö se muuttamista Keuruulta? Hän muutti pieneksi käyneestä asunnosta ekokylältä Keuruun kylälle (kaupungille), mutta oli luvannut hoitaa edelleen ekokylän maatyöt. Jotain kritiikkiä on tosin lipsahtanut mm. ikuisesta kokoustamisesta, mutta hän on ilmeisesti herrasmies eikä puhu sivu suunsa, toisin kuin eräät.

Saattaa olla, että ekokylästä puuttuu taas viljelijä, mistä minä tiedän. Hannes näytti tekevän ahkerasti töitä yhteiskunnallisen osallistumisensa, perheensä hoidon ja muiden töidensä ohella. Se ei ollut ainakaan ennen vanhaan kovin tavallista mainitussa paikassa, jonne oltiin etupäässä tultu etsimään itseänsä.

TV-esiintymisen perusteella, hän on sujuvasanainen ja rauhallinen, oikeata poliitikkoainesta. Hän on toiminut Kansalaisten bioturvayhdistyksessä ja puolusti vallan mallikkaasti kantaansa.

Itse olen kuitenkin eri mieltä, koska olen tiedeuskovainen. Koska olemme lähteneet tieteen ja tekniikan tielle jo vuosituhansia sitten, paluuta ei ole. Ihmisen aivokapasiteetti on tärkein luonnonvara. Olen taipuvainen siihen, että geenimuuntelusta, jota yritetään tehdä täysin tieteellisesti, ei ole vaaraa. On oltava varovainen, mutta ei hulluuteen asti.

Käsittääkseni vihreä vallankumous pelasti esim. Intian toistuvilta nälänhädiltä, vaikka aikoinaan ei ehkä geenejä osattu manipuloida kuin perinteiseen tapaan, sitähän ihminen on aina tehnyt. Nyt tietenkin menettelyt joskus lähentelevät tieteiselokuvaa. Siinä on mielestäni sankaritarinan makua. Nyt Kiina ja Intia ovat talousmahteja ja ensi kertaa pitkään aikaan niillä on mahdollisuus ruokkia väestönsä.

Suuresti arvostamani tieteellisyyteen ja järkeen pohjautuva Paholaisen asianajaja kirjoittaa suhtautumisestaan geenimanipulaatioon tavalla, jonka tunnustan myös omakseni. Myös tässä blogissa on ollut keskustelua asiasta, joka kylläkin on monipiippuinen juttu vähintään.

Muistoja eilisestä

Melkein parasta eilisessä oli kotiintulo ja Björkbodan järven linnunmaito. Se hyväilee äidillisesti, mutta pian se taas täytyy jättää vuodeksi. Leppeä uiminen kirkkaassa järvivedessä päättyy, kun ilmat kylmenevät - ja se tapahtuu päivässä. Toivottavasti se päivä ei ole vielä tänään.

Päätin ajaa skootterilla Kasnäsiin. Halusin haistella syyskesän hajuja ja katsella tuttuja maisemia. Syksyyn kuuluu myös tympeitä tuoksuja kuten rypsin lemu.

Myös vesibussimatka oli viehättävää, puhumattakaan nukkuvasta saaresta, jossa on sekä kruunupäitä; siellä on asustanut joskus jopa viisi hirveä ja paratiisin käärmeitä. Myös punkeista varoitettiin. Ne halusivat viettää kesäjuhliaan paljasnilkkaisten turistien iholla.

Samoilla vesillä seikkailimme syksyn pimeässä vajaa vuosi sitten, vanhalla sotilasväylällä. Minun navigaatioosaamiseni on häipynyt, jos sitä koskaan olikaan.

Nuorena, kun ei ollut asuntoa, katselimme aina tyhjiä taloja ja mahdollisia asuntoja. Niitäkin riitti. Helsingissä juttelimme, kuinka paljon ullakkohuoneistoja olisi voinut rakentaa. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin niitä syntyy - mutta suurella rahalla, meikäläisen ulottumattomissa. Maalla on paljon tyhjiä taloja, kuten oli Örön saaressakin. Saariston miljoonamökit loistavat tyhjin ikkunoin. Onneksi minulla on halpa ja hyvä asuntoni, josta kukaan ei ole irtisanomassa.

Minulle tarjottiin sesonkitöitä omenanpoimijana Amos Anderssonin Söderlångvikissa, laitan se korvan taakse, jos ei parempaakaan ilmene.

Niin ja ruokaa täytyy muistella: Varmasti turistien vakioruokaa, juuri savustettua kirjolohta, varmaankin Liljeqvistin kalanjalostustehtaasta Kasnäsistä, ihan vesibussin lähtöpaikan vierestä. Raikasta perunasalaattia, gubbröra (mikä nimi, ukkosotkua), raikasta vettä ja erinomaista ruotsalaista näkkäriä. Osanottajat ostivat sitä ihan hulluina mukaankin. Nimi oli Spisbröd, mikä minusta on ihan yleisnimi eikä brandi. Ruotsalaiset osaavat näkkäriasiat, vaikka heidän makeista leivistään voi muuten olla vähän eri mieltä. Oprahkin mainosti tässä vastikään ruotsalaista Wasabrödiä. Oikeasti se tapahtui jo viime vuonna ja seuraus oli se, että ruotsalaisen näkkärin markkinat ihan räjähtivät USA:ssa.

Örö

Sesonki on jo ohi, mutta vielä matkoja tehtiin. Wilsonin yrittäjäperhe tämänkin matkan järjesti. Kipparina oli sama, miellyttävä Daniel Wilson, jonka ohjaamalla vesibussilla kävimme edellisenä kesänä Bengtskärissä. Hän myös opasti asiantuntevasti Örön historiaan liittyvissä kohteissa.

Matka kesti kolme varttia yhteen suuntaan. Mentiin läpi ehkä maailman kauneimman saariston, loistavassa säässä kaupan päälle. Mukavaa kylänväkeä mukana.

Örön saarelta on vakituinen armeijanväki kadonnut, mutta paikkaa käytetään yhä osan vuodesta harjoituksiin ja jopa ammuntoihin. Armeijan tunnelmiin palautui, kun muhkean näköinen sotilaspoliisi karjaisi, että on järjestäydyttävä kolmiriviin mäelle. Ehkä se tehtiin tahallaan, jotta päästäisiin tunnelmaan. Mikä se rivi oli ja mikä jono? Olisin juuri ja juuri muistanut. Se kaikki istuu selkäytimessä, mutta rouvasväellä lienee vaikeampaa. Ajattelin mennä eteen ja sanoa jämerästi: KOLMI-RRIVIIN JÄRRJESTY! Matkalla vesibussissa kirjattiin ylös henkilöllisyys kuvallisista henkilökorteista ja sotapoliisit tarkastivat vielä pistokokein muutamalta.

Muistan vielä Dragsfjärdiin tultuani, että paikkakunnalla näki lomalle meneviä ja sieltä palaavia varusmiehiä, mokuja, jotka eivät hävenneet tyylikkäitä maastopukujaan. Toista se oli meikäläiset hiirenharmaissa, joita sai hävetä. Komentaja Keinonen oli antanut mahdollisuuden käyttää lomalla siviileitä ja ne puettiin päälle heti kun voi. Kasarmilla piti tosin esiintyä armeijan vetimissä. On paikkakunnalla edelleenkin varuskunta, Skinnarvikin varikkoalueella. Se on huippusalainen ja sinne ei siviileillä ole pääsyä. Sieltä tulevat Öröhinkin komennetut.

Saari on idylli. Siitä on muutamia linkkejä, joista selviää saaren kiehtova historia. 12 tuumaisilla tykeillä pystyi ampumaan puoleen väliin Suomenlahtea ja siten sulkemaan koko sisäänpääsyn Pietariin, kun toiselta puolelta, Baltiasta ammuttiin vastaavasti yhtä pitkälle. Tykin kantomatka oli 25 km. Saari oli linnoitettu 1910. Siellä on 10 km mukulakiviteitä, jotka Venäjän itäosista olleet sotavangit ovat tehneet. Paikkakuntalaiset kutsuivat heitä kiinalaisiksi, vinosilmä kuin vinosilmä. Heillä oli ollut kaksi lettiä ja pitkä kauhtanatyylinen vaate; siitä puheet että naisiakin vankeina oli ollut. Daniel Wilson kertoi, että saarella huhutaan olevan heidän hautojaan. Heidät piti kuulemma haudata pystyyn, mutta tämä on kuulemma täysin todistamatonta.

Saarella on ollut mukulakivitien reunalla kapearaiteinen rautatiekin, jolla on kuljetettu myös henkilöitä. Mukulakivet olivat luja pohja raskaille kuljetuksille. Junaa oli kutsuttu Örö Expressiksi!

Saaristomeren luontokeskuksesta oli söötti eräopas, joka kertoi luontoarvoista. Saarella on harvinaisia kasveja ja uskomaton määrä havaittuja perhosia, luku taisi olla jotain 1567! Osa tulee meren yli ja jatkaa mantereelle ja palaa sitten seuraavassa sukupolvessa takaisin, kuten amiraaliperhonen, jonka muuttomatkat ovat uskomattomia. Saarella riippui männyistä perhospyydyksiä, joista osassa oli houkuttimena valo, osassa etikan ja viinin seos. Erikoisen näköinen Eläinmuseon tutkija käy kuulemma keräämässä perhoset ja viipyy saarella n. viikon kerrallaan. Hän kulkee vanhojen lastenvaunujen kanssa, joissa hän kuljettaa tutkimuskalujaan.

Hiekkaranta, jonka vieressä oli tutka-asema, jota ei saanut kuvata, oli kaunis. Siellä kasvoi syötävää rantakaalta isoina esiintyminä ja monia muita kasveja kuten (?)ajuruohoa, joka on maustekasvi ja muistuttaa timjamia. Kävimme yhdellä tykkipatterilla, josta avautui upea näkymä. Kaukana siinti mm. Bengtskärin majakka, jonne luutnantti Luther pyysi tulta suomalaistenkin päälle, kun venäläiset yrittivät valloittaa saaren ennen äkillistä poistumistaan Hangosta jatkosodan alussa. Öröltä ammuttiinkin ja osuttiin. Losautettiin jopa isoilla paksuilla Bertoilla. Suomalaiset olivat majakan yläkerroksissa ja neuvostoliittolaiset alakerrassa jäljellä oli vain yksi käsikranaatti, mutta sitä venäläiset eivät tienneet. Tästä Bengtskärin taistelusta olen kirjoittanut viime kesänä ja siitä on eloisaa kerrontaa netissä.

Tykin mittasuhteet ovat uskomattomat, 12 tuumaa kaliberina on 305 mm, paino 50 tonnia. Yksi laukaus vie mukanaan rautaa tykin piipusta 4-12 kiloa eri arvioiden mukaan. Tykillä ei voi ampua hirveän monta kertaa ennen kuin se on väljentynyt louskuksi. Niillä on kuulemma ammuttu jopa 400 kertaa, vaikka optimaalinen määrä on alle 200.

Tykit ovat vahvaa tsaarinaikaista, Obuhovin osaamista. Tien reunalla oleva varaputki on ihan käyttämätön ja hyvässä rasvassa se säilyy satoja vuosia eteenkin päin. Mikä organisaatio tarvittiinkaan putken vaihtamiseen, mutta parissa viikossa se kuulemma onnistui. Mäellä oli Tampellan tekemä uudenaikaisempikin tykki, joka on kaikin puolin mainio. Ainoa vika on kuulemma, että se on pultattu kiinni kallioon ja siten suojaton. Kasematit ovat monikerroksisia, mutta niihin ei turisteilla ole toistaiseksi pääsyä.

Saarella ei muutenkaan saa kulkea omin nokkineen, eikä saa tulla veneellä. Senaatti-kiinteistöt omistavat tyhjilleen jääneet ja vähitellen rappeutuvat talot. Myös niityt ja polut kasvavat umpeen, kun sotaväki ei ole niitä tallaamassa. Sotaväki on ollut kuin lampaat ja pitänyt saaren aukinaisena. Hieman ristiriitaista on, että nyt kun alue kuuluu Saaristomeren luonnonpuistoon, kasveja ei saa poimia ja ne saari kasvaa siten vähitellen umpeen. Vapaaehtoisväki on ollut korjaamassa katajia ja polttamassa niitä. Tuollaisia leirejä järjestetään saaristossa muuten joka vuosi.

Utöllä oli sama tilanne. Armeija lähti ja jätti jälkeensä hyvät kiinteistöt. Nyt kasarmi on myyty yrittäjälle, joka toivottavasti saa liiketoimintansa menestymään. Utöhön verrattuna Örö on ollut hiljainen ja suljettu saari. Ehkä sinnekin voisi saada jotain vastaavaa toimintaa! Utöllä on kuitenkin aina ollut myös siviilejä.

Todella viehättävä saari, joka tuntuu nukkuvan prinsessa Ruususen unta. Sotapojat silti vihasivat näitä jumalan hylkäämiä kallioluotoja, joissa he tunsivat olevansa vankeja. Osalla on varmaan kuitenkin hyviä ja herkkiä muistojakin, joista ei voi puhua.

Faktaa: ÖRÖ

Örön linnake sai alkunsa
1910-luvulla, kun Venäjä
pääkaupunkinsa Pietarin
suojaksi rakennutti
Suomenlahden rannikolle
Pietari-Suuren linnoitus-
ketjun.

Örön saari oli alunperin
Hiittisten saariston
asukkaiden omistuksessa ja
sitä käytettiin karjan
laidunmaana kesäisin.
Venäjä pakkolunasti saaren
1910-luvulla ja linnakkeen
rakentaminen aloitettiin
1915.

Örön linnakkeelle
rakennettiin ensivaiheessa
tiestö n. 10 km mukulakivi-
tietä ja pienoisrautatie
sekä paljon erilaisia
rakennuksia. Linnoitteisiin
rakennettiin yksi järeä
305 mm nelitykkinen patteri,
raskas 152 mm ja 120 mm
nelitykkiset patterit sekä
kolmetykkinen 76mm
ilmatorjuntapatteri.

Örön linnakkeen siirryttyä
itsenäistyneelle Suomen
valtiolle, oli linnake
ajan oloihin nähden varsin
moderni ja tulivoimainen
rannikkolinnake. 1920 ja
30 -luvuilla linnake
toimi koulutuslinnakkeena.

1930-luvun lopulla oli
kuitenkin jo aika
modernisoida ja parantaa
linnaketta. Tuolloin 305 mm
patterin alkuperäiset 2. ja
3. tykit siirrettiin
Viipurinlahdelle
Ristiniemeen, jossa ne
aikanaan osallistuivat
Talvisodan taisteluihin.
Jäljelle jääneet tykit
modernisoitiin
sähköistämällä ja
linnoittamalla ne paremmin.

Talvisodan aikana ei Örön
linnake osallistunut
taisteluihin. Jatkosodan
alettua kesäkuussa 1941
Örön linnake osallistui
Hangon rintaman
taisteluihin. Hankoniemelle
ammuttiin järeällä
patterilla häirintätulta
ja Bengtskärin taisteluun
liittyen ammuttiin
raskaalla patterilla
tulitukea majakan
puolustajille. Suomalaiset
lisäjoukot Bengtskäriin
lähtivät Örön linnakkeelta.

Sotien jälkeen Örön linnake
on toiminut ja toimii
edelleen koulutus-
linnakkeena, vuoteen 1969
osana Hangon rannikko-
patteristoa ja sen jälkeen
osana Turun Rannikko-
tykistörykmenttiä ja
nykyisin osana
Saaristomeren
Meripuolustusaluetta.

Miehistön näkökulma:

Elämästä jumalan hylkäämillä luodoilla

MÄ LÄHDEN HIMAAN

Mä aikani täälla kärsin
Hevosen näkkileipää järsin
Nyt se paska ohi on
On riemu, jubel mahdoton
Tosta portista juoksen helvetin lujaa
Vapaana miehenä pitkin kujaa
Nyt vipinää tennariin ja konsta lähtee siviiliin

Mä lähden himaan, mä lähden himaan
Ei iske enää mikään, ei mua määrää vääpelikään, mä lähden himaan
Mä lähden himaan
Ei iske enää mikään, ei mua määrää vääpelikään, joo joo joo

Juhannus, joulu ja uusvuosi kiinni
Pois kun pääsen, kuplii viini
Ei kapteeni lomaa myönnä, anomus perseeseesi työnnä
Ei oo enää ympärillä aitaa, ei oo päällä peltipaitaa
Mä häviäjille pokkuroin ja ykstoista kuukautta pahoin voin

Mä lähden himaan, mä lähden himaan
Ei iske enää mikään, ei mua määrää vääpelikään, mä lähden himaan
Mä lähden himaan
Ei iske enää mikään, ei mua määrää vääpelikään, joo joo joo
Joo joo joo

Hei kappari vedä käteen, konsta nakkaa jämät mäkeen
Joo joo joo

Linkkejä riittää

Jos haluat luoda diagrammeja tai vastaavaa, on tietenkin olemassa Wordin työkalu. Jos tahdot tuottaa graafisen esityksen kevyemmin, netissä on tähänkin työkaluja:

Grapher näyttäisi olevan helppo työkalu, jolla tosin voi tuottaa vain printattavab diagrammin. Se sijaitsee oppilaitoksen sivuilla, jossa on muutakin linkitsemisen arvoista.

En ole tätä kokeillut, mutta se sopinee muuhunkin kuin kemiaan käyrien tuottamisessa. Online graphmaker löytyy täältä. Tässä näyttäisi olevan monipuolinen työkalu.

Amerikoissa kuka tahansa voi perustaa kirkon ja tekeekin niin. Voit leikitellä asialla ja perustaa kirkkosi mielikuvituksessa, tai ainakin tehdä kyltin.

Sinne matkalle voit pystyttää moottoritien varteen kyltin, jossa kerrotaan miten kirkkoosi ajetaan. (Napsauta show signs and controls).

Ambleside Primary schoolilla on netissä paljon hyviä esityksiä ja oppimateriaalia eri oppiaineissa. Esimerkiksi koko ruudun kokoinen online laskin, joka sopii laskimen opetteluun, heikkonäköiselle jne. Toinen toistaan erinomaisempia linkkejä.

Background image maker, tänne olen ehkä joskus linkittänytkin.

Luin vanhoja Time-lehtiäni. Jossakin artikkelissa päiviteltiin, että lauluja tehdään vain working class -sankareista. Missä puuttuvat maisemakonttorin unelmojat, jotka bloggaavat ja uneksivat. Keskiluokan tylsä sankari on Dilbert. En ole vielä tutustunut sarjakuvaan, mutta joku bloggaaja linkitsi D:n piirtäjään, jonka blogi on tosiaan älykäs ja kiinnostava.

Uutisvirtaa

Aamun uutisvirrasta jäi mieleen puhe kännyköiden vaarallisuudesta. Eihän se uutta ole, vaan hälyuutisia on tullut jo ainakin kymmenen vuotta. Langaton teknologia yleistyy, Suomen talousihme nokioineen perustuu aika pitkälle langattomuuteen. Ympärillämme risteilee jo nyt käsittämätön määrä säteilyä, läpi ruumiiden ja seinien ja trendi on jyrkästi lisääntyvä. Puhutaan jo langattomasta sähkön siirtämisestäkin. Tämä on taas yksi asioita, jotka on sysättävä syrjään mielen sopukoihin, että ylipäätänsä jaksaa elää. Ilmastonmuuutos, maailman epäoikeudenmukaisuudet ja kärsimys, kuuluvat niihin. Suru sydämessä ympäristön puolesta. Mitä pystyy tekemään esimerkiksi pilaantuvalle merelle!

On otettava vaarin kaikista pienistä iloista. Ei ehkä niin, että on poltettava kaikki, mitä omistaa tarttuakseen hetkeen, mutta kohtuullisuuden rajoissa. Ja onhan aina olemassa tuo yksilön tunne omasta kuolevaisuudestaan, loppujen lopuksi sitten joskus on ihan kiva päästä täältä uhkakuvien joukosta pois. Paskat minä muista. Se myös on este asioiden parantamiselle: Minun jälkeeni vedenpaisumus. Tulevien sukupolvien takia emme halua uhrautua.

Eilen uimareissulla kurkistin hieman polulta syrjään ja näin keltasienten paljouden. Ei ollut astiaa mukana. Tänään menen ne hakemaan ja säilön pieniin pussukoihin pakastinlokeroon. On mukava nostaa sieltä makua pöperöihin sitten talvella. En ole vielä kyllästynyt sieniin vaikka niitä on ollut aterioilla jo nyt vikkoja.

Muistelin apen elämää. En pitänyt hänen jääräpäisyydestään. Hellanpesässä poltettiin kaikki. Talo ei tuottanut jätteitä silloin, kun kunnallista jätteiden keräystä ei ollut. Ehkä nyt on toisin. Samalla ilmakehään meni paljon haitallistakin. menivät patterit ja alumiinipurkitkin, vinyyli jne.

Appi ja anoppi eivät koskaan olleet kertoneet toisilleen, ketä he äänestivät, koska Suomessa on kuulemma vaalisalaisuus. Eikö vuosikymmenien yhteiselämä tuonut luottamuksellisuutta. Eivät he myöskään varmaan kertoneet, paljonko pankkikirjalla oli. Mummin tienestit ja eläke, tuffan maitotili ja eläke hänelläkin lopulta, nostivat varmasti summia hitaasti mutta varmasti. Ei pröystäilty, mutta puute oli jo kaukana. Sitä toki oli nuorempana. Vaimoni oli lähetetty opiskelemaan ilman opintolainaa. Olihan hänellä myös omat kesätienestit. Hän sai kotoa vähän ja ruokapaketteja, joilla hän yritti kitkutella alkuvuodet. Tietenkin otat opintolainan oli neuvoni, jota hän noudatti. Toiset tekivät vallankumousta yliopistolla, tällä opiskelijatytöllä oli kotoa tuotu suolattu sianlihakappale soluasunnon jääkaapissa.

Puolitoistakerroksisen omakotitalon kellarisauna, jossa oli tynnyrinpuolikkaasta tehty kiuas, oli tukahduttava, tuuletusmahdollisuutta ei ollut. Alustaan ei saanut päästää ovesta lämpöä, sillä se olisi vaikuttanut kellarin lämpötilaan. Joskus kosteat tilat jopa kasvoivat sientä, jalkasienestä puhumattakaan.

Muistokirjoitus

Tuli soitto, jossa kerrottiin ent. apen poismenosta 92 v:n ikäisenä. Hän oli sodassa laivalla, Väinämöisellä tai Ilmarisella. Oli ahkera työmies, ihan mustalaisen näköinen, mannet pitivät veljenä. Tavarahissi putosi työmaalla päälle, eikä hän saanut mitään korvauksia invaliditeetista, joka esti ansiotyön. Oli pieni rintamamiestalo, jonka ympärillä peltopläntti, navetta, jossa pidettiin paria lypsävää ja nuorta karjaa. Anoppi pääsi töihin vanhainkodin keittiöön, appi hoiti karjan. Heinät kerättiin käsipelin vuokraplänteiltä. Kaikki oli viimeisen päälle järjestyksessä. Halkopinot kuin viivottimella mitatut. Elämä oli pientä ja vaatimatonta. Anoppi osti tarjouksista, hoiti taloutta, oli seurallinen ja katsoi innolla kaikki tv:n saippuat. Työmatkaa vanhainkodille oli pari kymmentä kilometriä ja aina ei päässyt kotiin yöksi. Hän ajoi pyörällä ja dynamo putosi pinnojen väliin, luitahan siinä poikki meni, lihavalla ihmisellä. Loput vuosista pojat kuljettivat jo mopolla ja lopulta autoilla, pienillä fiateilla.

Mies oli mustasukkainen viimeiseen asti, äkkipikainen ja määräilevä. Ihmettelin appivanhempien suhdetta. Mies oli kiinni vaimossa ja halusi hyväillä, mutta vaimo esteli. Anoppi sanoi, ettei ollut koskaan nauttinut seksistä. Mies aina kiinni. Minä en nähnyt sitä apen sairaalloista puolta, joka oli paljon haitannut perhe-elämää ja tehnyt vaimostanikin vähän vauhkon. Appi oli ainakin vanhoilla päivillään lempeä. Hän oli ihan hyvä tuffa myös tyttärelleni. Muistan hänen kumisaappaittensa lompsotuksen pihatantereella ja sen kuinka hän puhui itsekseen. Muistan kuinka talossa oltiin uteliaita tielläliikkujista: Mitähän se Kalevi nyt meinaa, minne on menossa?jne...Viimeinen suuren ja erikoislaatuisen sisarusparvensa jäsenistä, jonka mukana menee hautaan kokonainen aikakausi.

Vanhin poika jäi vanhempiensa omaishoitajaksi ja teki urakkansa varsin mallikelpoisesti. Kutsukoon maailma nyt vaikka peräkammarin pojaksi, pitkäpartaista turjaketta, joka takavuosina ajoi joskus äidin ystävättären kukkakaupan ruumisautoa ja näytti ihan mafiosolta, aurinkolaseineen ja silloin suittuine partoineen. Hän ei hankkinut omaa perhettä, eikä ammattia, mutta onhan hänellä nyt talo. Isä ei antanut kätevän poikansa remontoida taloa. Kaikki on ollut kannettavaa. Vedet mennen tullen, puut, vanhemmat alustaan saunaan pesulle. Äitimuori elää ja on henkisesti ihan terävänä. En ole nähnyt heitä kymmeneen vuoteen. Sitä ennenkin oli varmaan lähes yhtä pitkä tauko. Olin silloin nuori itsekin, kun appivanhemmat olivat elämässäni mukana. Plussat ja miinukset ovat sekaisin, elämä on mennyt kuten on.

Ruusulaaksossa

Varhain aamulla ukosti, mutta tuli taas tavanomaista selkeää. Lähdin hakemaan lisää sieniä, halusin nähdä, onko herkkutatteja noussut. Jo matkalla huomasin, että se puuhaa taas sadetta. Jyrisi. Tiheässä metsässä pyörähdin ja lähdin tietämättäni väärään suuntaan, kun aioin palata pyörän luo. Auringostakaan ei ollut apua suunnistuksessa. Tietä ei tullutkaan vastaan, mutta poimin matkalla ämpärin puolitäyteen kantarelleja. Outo, sepelöity, mutta vähän käytetty tie tuli lopulta vastaan; eihän saarella voi oikeastaan eksyä. Lähdin summanmutikassa oikealla. Salamoi jo kunnolla, mutta sade oli vähäistä. Lopulta tuli peltoaukea ja maataloja, arvelin kyllä, missä olen ja tienviitta sen vahvisti. Rosendal, runollinen nimi, joka tuo mieleen Astrid Lindgrenin, Ruusulaakson.

En halunnut mennä kyyköttämään jonnekin ja odottamaan sateen loppumista, koska se on viheliäistä puuhaa, tulee kylmä ja ikävä. Yhden autiolta näyttävän talon kohdalla, menin pihapiiriin. Sisältä tuli mies, joka kysyi asiaani. Selitin ja hän lupasi pyytämättä käydä heittämässä minut kylään. Hän ei oikein ymmärtänyt, että voi olla pyörällä liikkeessä. Löytyi yhteisiä tuttavia kylästä, vaikka sukunimiä en muistakaan. Ystävällistä porukkaa täällä on.

Lähden joskus vaikka mopolla tutkimaan näin löytämiäni teitä. Mitä tien päässä on, kiinnostaa aina. Sepeliä myöten on parasta ajaa mopolla. Pyörä kyllä pärjää metsässä.

I´ve been had...

Minua ja monta muutakin on juksattu. Medison Celebrity - niminen halpa kannettava on ilmeisesti osoittautumassa pilvilinnaksi. Tosin ihan kokonaan kirvestä ei ole vielä heitetty kaivoon, luvataan myöhäisempää toimitusta, maksettujen rahojen pitämistä turvassa ja takaisinmaksua, jos hankkeesta ei tule mitään. Näin kertoo Anita Rissler - Surftips för seniorer - bloggaaja, jolta asiasta kuulinkin ja lähetin heti rahat ja tilauksen.

Koska kyseessä on pieni summa, ei se minua paljon hetkauta. Olen heittänyt rahojani paljon pahempaankin. Tapasin ennen rehvakkaasti sanoa, että noin paljonhan sitä minun taskuistani tippuu, kun vain istun sohvalla - eihän se tietenkään ole totta. Yrittävälle sattuu. Itsekin, kun annan linkkitipsejä, en tietenkään voi vastata mistään, viruksista jne...

Linkeistä ja surftipseistä puheen ollen. Anitaa ennen googlen listalla, jos hakee sanaa surftips, on oikein mukava linkkilista, josta olen löytänyt jo vähän tarkastelun jälkeen monia hauskoja ja hyödyllisiä tipsejä. Ruotsalainen maailma, johon minulla on ristiriitainen suhde, rakastava ja vihaava, on lähestyttävissä sitä kautta. Tai oikeastaan samanlainen suhde minulla on Suomeenkin ja koko maailmaan.

Koska en halua erotella pientä, vähämerkityksellistä tärkeistä asioista, otetaan vaikkapa tuolta listalta löytämäni tietokoneelle ladattava peli, jonka linkki löytyi täältä, Ilmaiset opetusohjelmat. Keltaiset ja punaiset peli, joka toimii hyvin tietokoneella, mutta nappulat eivät mene hukkaan. Näitä pelejä olen nähnyt paljon ja meilläkin se on ollut. Siinä pelataan konetta vastaan, enkä onnistunut kertaakaan voittamaan. Peli on tarpeeksi yksinkertainen minulle. Muitakin klassillisia pelejä löytyy samalla.

Linkkilistalla oli myös mainio kasvisivusto, joka on suomenkielisellekin erityisen arvokas, Luonnonhistoriallisen museon virtuaalinen floora. Siinä nimet ovat monella kielellä, mm. suomeksi.

Samaan syssyyn muita, ihan asiaankuulumattomia linkkejä:

http://tips-for-new-bloggers.blogspot.com/
Tuolta listalta myös, mutta löysin sen blogista Katilinks, jossa on paljonkin hauskoja tipsejä, Rockstarter . Kioski, lehtiä kaikkialta maailmasta.

Mukavaa viikonloppua

Kävin eilen kaupungissa, olin autolla liikkeellä. Kun on tottunut saaren avoimiin maisemiin, sorateihin ja kauaksi toisistaan rakennettuihin taloihin, helteinen asfalttikaupunki ahisti vähäsen. Ymmärrän kyllä, että omakotitalotkin pitää rakentaa lähekkäin, se on ekologista. Menin uimarannan ohitse, missä parveili satoja ihmisiä. Minä joka saan uida kaikessa rauhassa, en ole tottunut tuollaiseen.

Katselin myös televisioita kaupungissa, mutta en tehnyt päätöstä. Minulle sopisi kyllä vanha putkimallikin, jonka joku hylkäisi roskalaatikkojen viereen, jossa siinä olisi se scartti. Tuo digiloginen (Ruonansuu) muutos on jo parin viikon päästä. Olen joskus katsonut Jopen shown ja oikeastaan tykkään siitä. Siinä on paljon oivalluksia, on kuunneltu tarkkaan ihmisten puheita ja väännelty niitä mestarillisesti.

Kaikesta kaupungin stressistä tuli vielä sydämen tykytyksiä, mutta kävin uimassa tyynessä järvessä, jossa vesi oli haaleaa. Onneksi hienot ilmat vielä jatkuvat, jatkuisivat vielä ensi viikonkin. Kylä tekee retken Örön saareen keskiviikkona ja toivon suotuisaa ilmaa. Örö on pari kesää uusvanha retkialue. Sotaväki on luopunut osasta aluetta ja siellä on kuulemma koskemattoman luonnon arvoja, silti se on vielä sotilasaluetta, jonne ei ulkomaalaisia päästetä.

Mukaan pari pelilinkkiä: Sanapelejä ja leikkejä.