Bloginkirjoittamista

Tänään vietettiin puolisen vuotta museolla työskennelleen projektityöntekijän läksiäisiä. Reipas tyttö, joka on matkustanut Turusta jo puoli viiden aikaan ja ollut kotona vasta myöhään. Hän aikoo lähteä matkoille, mm. pyörällä ja kehotin häntä laittamaan blogin, mitä hän oli jo ajatellut itsekin. Hän ei oikein tajunnut, että voi tulla mukaan johonkin yhteisöön, jossa ulkopuolisetkin voivat lukea kirjoittajan ajatuksia ja kokemuksia. Hän oli ajatellut vain tuttavia lukijoina. Sanoin, että blogilistalla on useita ruotsiksi kirjoittavia, vaikka tiesinkin, että niitä on kovin vähän. Ruotsinkieliset ovat hieman orpona, viidakkorumpujen varassa. Blogilistalla ja muutenkin vertaisverkkojen tägeillä on se ongelma, että niitä ei ole kukaan standardisoinut. Ruotsi-tagin alla on blogilistalla vain 11 blogia. Uuden bloginkirjoittajan on vaikea saada lukijoita, olisin kuvitellut toisin. Blogien määrän kasvaessa lukijat on vallannut väsymys eikä odottamaani lukijalisäystä ole tapahtunut, tarkoitan tietenkin ns. listan häntäpäässä. Itse olen tietysti tyytyväinen, etteivät omat lukijamäärät ole pudonneet.

Erittäin hyvienkin tekstintekijöiden on vaikea päästä esille. Itse olen varmaankin hoitanut ruksaamisen mallikelpoisesti. En edes osaa arvioida kuinka monta niitä on; siihen ei ole helppoja keinoja. En kylläkään ruksaa listan alkupään kirjoittajia vaikka monia heitä luenkin, vaan mielestäni olisi kiinnostukselle hyväksi, jos päivittäisiä muutoksia tapahtuisi enemmän. Top-listaa voi mainiosti lukea vaikkei itse olekaan promotoinut huipulla olevia.

Jännää kuinka ruotsinkielinen identiteetti on niin vahva monilla. On aivan luontevaa, että heidän kanssaan puhumme ruotsia vaikka en sitä hirveän hyvin osaakaan. Se on reilua ja kunnioittaa esim. minua siinä mielessä, että luottaa taitooni käyttää kieltä. Itse museon johtajalla on parantumaton vamma. Hän puhuu suomenkielisten kanssa kauheaa sekakieltä, rotvälskaa. Olen kyllä siitä huomauttanutkin.

Puuseppää aina tarvitaan

Ihailin tänään kätteni töitä. Valmistamistani pirtinpenkeistä tuli aika hyvät, vaikka sen itse sanonkin. Niissä on sentään kahteen suuntaan vinot jalat, jotka on kiinnitetty kanteen lohenpyrstöliitoksella. En ole sentään ihan tumpelo käsistäni. Melkein pitäisi ottaa kamera ja kuvata.

Penkit pääsevät ehkä Kemiön terveyskeskuksen luona sijaitsevaan leivintupaan, jossa kävin tänään katsomassa, tuleeko sinne sähköjä, kun meidän pitäisi laittaa siellä hieman keittiön kaappeja. Dilemma on vain, että mitä maalataan ja mitä ei, kun vanhojen kaappien maaleja pitäisi säilyttää, mutta silti niitä pitää maalata. Epäilen sen olevan osittain ns. naisen logikkaa.

Jouduin muutenkin epäilemään samaa ominaisuutta toisessa yhteydessä, kun joku oli väittänyt minun lähennelleen. Oli päässyt tällaisella valheella siitä tosiasiasta, että oli ryhtynyt juopottelemaan ja pettänyt sopimukset. Ehkä siinä oli ollut myös toiveajattelua. Olisin hyvin voinutkin lähennellä, jos kohde olisi ollut viehättävä mutta asianomainen on ennen aikojaan vanhennut, sairaalloisen laiha, kaljaa kittaava, tupakkaa vetävä, ulkonaisesti maailman murheita kantava, riitaisa ja omahyväinen naisihminen, jolla on jokin alkava mielisauraus eikä tuollaisia ajatuksia ole käynyt mielessäkään.

Olen vakaasti sitä mieltä, että enemmistö maailmassa on varsin typerää, sairasta ja vastenmielistä porukkaa, jotka tekevät kaikkensa kaikkien rimojen alittamisessa. Lagen om alltings jävlighet. Tästä sopii esimerkiksi taloyhtiömme roskalaatikko, joka pursuaa yli äyräitten. Viiden kymmenen metrin päässä on kunnan jätteiden lajittelupaikka, joiden kitoihin voisi viedä lasin, pahvin, muovin, kartongin, metallin ja sekajätteen, mutta porukka ei saa aikaiseksi tätä vaan työntää kaikki lajittelematta roskiin. Tosin luin jostakin, että Turunseudulla viedään biojäte poltettavaksi, mikä on vähintään yhtä järkevää.

Toinen mikä tässä lähiympäristössä koski silmään on kartanonomistajan puun poltto. Hänellä on metsiä eikä hänellä ole tarvetta polttaa roskapuuta. Nytkin tien varressa polttopaikalla peltojen keskellä on järeää jätepuutavaraa odottamassa polttamista. Olen nähnyt aikaisemmin samanlaisia kasoja katoavan taivaan tuuleen samalla paikalla. Varmasti joku mökinomistaja tulisi ikionnelliseksi, jos saisi korjata puut itselleen. Keuruulla tein kuormakaupalla puita tuollaisesta tavarasta ja se oli kaiken lisäksi vielä mukavaa työtä. Naulaista puuta voi hakettaakin, mutta se edellyttää oikeat laitteet. Kartanonomistajalla ehkä ei ole vaikka hänellä onkin hakelaitos. Jos minulla olisi tulisija, korjaisin taatusti puut talteen, kysyisin tietysti ensin omistajalta. Hänhän on oikein mukavan tuntuinen kaveri. Kartanonherra on tehnyt mittavan remontin viimeisen viidentoista vuoden aikana, liekö hän polttanut kaiken jätepuun roviolla. Suomessa ovat asiat liian hyvin, näyttää todelta.

Lanta sekä Lappi

Vanhat, rakkaat illuusiot kaatuvat. Olin aivan vakuuttunut siitä, että termi lantalainen tulee niistä lantakasoista, joita saamelainen katseli uudisasukkaan tilalla ja ryhtyi kutsumaan niiden kokoajaa halveksivasti lantalaiseksi. Selitys taitaa kuitenkin olla, että lantalainen tulee sanasta land, landman, joka tarkoitti uudisasukasta.

Mielestäni kuitenkin kansa on tarkoittanut myös oikeaa lantaa, lehmänpaskaa. Kansan väännökset ovat muutenkin taipuvaisia muuttumaan oikeiksi. Kirkkoherra esimerkiksi. Ruotsinkielinen termi tarkoittaa kyrkoherdeä eli kirkonpaimenta. Kirkkoherra se kuitenkin oikeasti oli lipereissään pasteeraamassa ja kärryillään ajamassa. Muitakin väännöstermejä löytyy.

Olen noiden 1600-luvun uudisasukkaiden jälkeläinen, jonka vereen varmastikin on sekoittunut useampi pisara saamelaista verta. En kyllä ymmärrä, mikä hinku on todistaa olevansa saamelainen. Sitähän esiintyi tässä takavuosina. Johtuiko se metsästysoikeuksien saamisesta vai mistä, en ole tarkemmin seurannut, mutta kiivasta keskustelu on näköjään ollut.

Lapinpuku ja pororomantiikka ei ole koskaan minua erityisemmin puhutellut vaikka kylläkin suhtaudun myötämielisesti kotimaiseen vähemmistöön ja heidän kulttuuriinsa, joka on myös omia juuriani. Lapinpuku on renessanssin narrin puvun kopiointia. Värit ovat räikeät.

Isovanhemmat olivat poronhoitajia sivutöinään ja äidillä oli jopa oma poromerkki. Vanhoissa albumeissa oli paljon kuvia isokokoisesta Elinistä milloin missäkin, usein suloinen poronvasa sylissä. Hän oli kuitenkin savolaista uudisasukassukua. Perheen lasten suuri kokokaan (ja komeus) ei kertonut saamelaisuudesta. Esivanhemmat esiintyivät kummaltakin puolen Paulaharjun Sompio-teoksessa ja olen joskus lainannut pitkän kappaleen isänpuoleisen esi-isän Lappiin tulosta, saman joka lienee myös Medis-blogistin esi-isiä. Ehkä haen linkin myöhemmin. Esi-isistä on romanttisia tarinoita, joku oli juopotteleva Upsalan ylioppilas, Linnén oppilas, josta tuli suvun esi-isä, joku toinen pikkukaupungin pormestari, joka Isoa Vihaa paossa ollessaan Ruotsissa pelasi pitkästyksissään kirkonkalleuksilla ja menetti ne ja sai kuolemantuomion ja armahdettiin. Heidän esi-isänsä olivat oululaisia tervaporvareita.

Olen lantalainen ja ollut konkreettisesti tekemisissä lantakasojen kanssa sekä lapsena että kypsällä iällä. Isä ei hallinnut kompostointia, vaan lanta ajettiin lantalasta suoraan pellolle. Nykyaikaisten koneiden avulla se jo onnistuu paremmin. Teinkin paljon lantatyötä muutama vuosi sitten ekoyhteisössä, paljon talikon varressa ja traktorilla. Tosin ekokylän kompostointi ei ollut edes kovin tarpeellista ja kompostit pääsivät vanhenemaan, koska kateviljely ei kompostointia edes tarvitse. Madot ja muut ötökät hoitavat kompostoinnin paikan päällä.

Kulnasatz poroni sekä toinen runo

Kulnasatz my reindeer
We have a long way to go;
The moors are vast,
And we must haste,
Our strength I fear
Will fail if we are slow,
And so,
Our songs will do.
Kaigi the watery Moor
Is pleasant unto me,
Though long it be;
Since it doth to my mistress lead,
Whom I adore;
The Kilwa Moor,
I ne're again will tread.
Thoughts fill my mind
While I thro Kaigi pass
Swift as the wind,
And my desire,
Winged with impatient fire,
My reindeer let us haste.
So shall we quickly end our pleasing pain,
Behold my mistress there,
Withe decent motion walking o'er the Plain.
Kulnasatz my reindeer,
Look yonder, where
She washes in the Lake.
See while she swims,
The waters from her purer limbs
New clearness take.

The Second Lapp Song

With brightest beams let the sun shine
On Orra Moor,
Could I be sure,
That from the top o the lofty Pine,
I Orra Moor might see,
I would to this highest bough would climb,
And with industrious labor try,
Thence to descry
My mistress, if there she be.
Could I but know amidst what flowers,
Or in what shade she stays,
The gaudy bowers
With all their verdant pride,
Their blossoms and their fronds,
Which make my mistress disappear;
And her in envious darkness hide,
I from the roots and bed of Earth would tear.

Upon the raft of clouds I'd ride
Which unto Orra fly,
O'th Ravens I would borrow wings,
And all the feathered inmates of the sky:
But wings alas are me denied,
The Stork and Swan their pinions will not lend,
There's none who unto Orra brings,
Or will by that kind conduct me befriend.

What stranger is then bolts of steel?
What can more surely bind?
Love is stronger far than it;
Upon the Head in triumph does fit:
Fetters the mind,
And does control,
The thought and soul.

Enough enough thou hast delayed
So many summers days,
The best of days that crown the year,
Which light upon the eyelids dart,
And melting joy upon the heart:
But since that thou so long has stayed,
Then in unwelcome darkness disappear.
Yet vainly dost thou me forsake,
I will pursue and overtake.

A youth's desire is the desire of wind,
All his Essaies
Are long delays,
No issue can they find,
Away fond counsellors, away,
No more advice obtrude:
I'll rather prove,
The guidance of blind love;
To follow you is certainly to stray:
One single counsel the unwise is good.

Tässä on englanninkielisenä tuo kuuluisa runo, jonka muistiinmerkitsijäksi/kirjoittajaksi mainitaan Lapin pappi, Olaus Sirma. Tuo runo on innoittanut mm. runoilija Longfellowia.
------------------------------------------------------------------------------------------------
Paljon myöhemmin. Löysin tuon runon sekä saamen- että suomenkielisenä:

Rakkausruno

Kolmen vuosisadan takainen sodankyläläissyntyisen Enontekiön kappalaisena kuolleen Olaus Sirman runo.
Se on Sodankylään liittyvä ja historiaan häipyneen Kemin Lapin omalla kielellä kirjoitettu rakkausruno!
(Schefferus 1674)

Pastos päivva kiufvresist javra Orrejavra
Jos kosa kirrakeid korngatzim
Ja tiedadzim lomest oinemam jaufre Orrejavra
Man tangast lomest lie Sun lie
Kaida taide muoraid dzim suopadzim
Mak taben sadde sist oddasist
Ja puok taide ovsid dzim karsadzim
mak kuodde roannaid, puuriid roannaid
Kulkked palvaid tim suttetim
Mak kulki vuosta jaure Orrejavra.
Jos mun tokko dzim kirdadzim soäst vorodze soäst
I must leä soä dziodga soä maina tokko kirdadzin
Eäika leä julge songiaga julge, eäige leä siebza
Fauron siebza maan kuim lusad dzim norbadzim
Kalle juo leäk kukka madzie vuordamadzie
Morredabboid dad päividad
Linnasabboid dad salmidad
Lieggasabboid vaimodad
Jos kukkas sik pataridzik
Tannagtied farga dzim jusadzim
Mi os matta leäde sabbo karrasabbo
Ko lii padde suonapadde ja salvamroute salvam,
Keäk dziabreäi siste karrasiste
Ja keäsä miina täm oivitäm punie puok
Täme jurdakitäme. Parne miela
Piegga mielä, nuora jurda kukkes jurda
Jos taide puokaid leäm kuldeälem
Luidäm radda veärä radda
Ovta lie mielä oudas valdeman
Nu tiedäm puoreponne oudastam man kauneman.

Suomeksi:

Paistakoon päivä kirkkaasti Orajärveen!
Jos kuusten latvoihin kiipeäisin
ja tietäisin saavani nähdä Orajärven,
jonka kanervalaaksossa hän on,
niin kaikki nämä puut minä raivaisin,
jotka tässä kasvavat nykyisin,
ja kaikki nämä oksat karsisin.
jotka kantavat hyviä vihreitä leviä.
Kiitäviä pilviä seurailin,
jotka kulkivat kohti Orajärveä.
Jospa sinne voisin lentää variksen siivin!
Ei ole minulla sotkan siipiä, joilla sinne lentäisin,
eikä ole hanhen jalkoja eikä
kauniita jalkateriä, joilla luoksesi liukuisin.
Olet kyllä jo kauan odottanut,
ihanimmat päiväsi, hellimmät silmäsi,
lämpimimmän sydämesi.
Jos kauaskin pakenisit, sittenkin pian saavuttaisin!
Mikä voi olla lujempi
kuin suonirihma ja rautavitjat,
jotka puristavat kovasti
ja kietovat päämme, muuttavat kaikki
ajatuksemme? Nuorukaisen mieli
tuulen mieli, nuoren ajatus pitkä ajatus.
Jos niitä kaikkia kuuntelen,
astun väärälle tielle.
Yksi mieli on minun ottaminen,
niin tiedän paremman tien edestäni löytäväni.

Olaus Sirma runotietokannassa

Muistan kuinka persoonallinen ja loistava opettaja Eero Maunu kertoi Juokse porosein -laulun tarinan. Se liittyy jotenkin ensimmäiseen saamelaiseen pappiin Olaus Sirmaan. Ehkä hän kirjoitti itse tai merkitsi muistiin kansanrunon tai joiun, josta tuo juokse porosein on muuntunut Frans Michael Franzenin kynässä. Eero kertoi jotakin kuinka runo esiintyy jopa Goethen runoudessa, en muista tarkkaan miten. Olaus Sirma oli muistaakseni kotoisin Sodankylän Orajärveltä, joka ei ole kaukana lapsuudenkodistani. Se laskettiin kai Sompion Lappiin. Olaus Sirmasta löytyy tietoa netistä; hän oli jokseenkin paljon mielikuvitusta herättävä hahmo, pappi, riitapukari ja juoppo. Sirman ylös merkitsemät runot ovat kuuluisassa Johannes Schefferuksen Lapponia-teoksessa.

 Lainaus täältä:

Jotain jäi kuitenkin jäljelle hiipuvasta kulttuurista. Lapinpapit ja tutkimusmatkailijat tallensivat Ylä-Kemijoen alkuperäistä kieltä. Lapinpappi Olaus Sirma esitti Uppsalassa 1600-luvun lopussa kaksi joikua Johannes Schefferukselle, joka julkaisi ne Lapponia-teoksessa 1673. Runot levisivät ympäri maailmaa ja vakuuttivat sivistyneistön saamelaisen kulttuurin kehittyneisyydestä.
"Sirman joiut edustavat Sodankylän metsäsaamea. Hän käänsi myös katkismuksen keminlapiksi mutta siinä kuultaa Kaaresuvannon lapin piirteitä", Sammallahti kertoo. "1800-luvun alkupuolella lapinpappi Jacob Fellman kirjoitti Kuolajärven ja Sompion murteista muutaman sanan luettelon ja Sompion saamesta yhden ainoan lauseen."

Hajuja ja muistoja

Kotoisa kaalin haju tervehti rappukäytävässä, kun tulin kotiin. Se tuli asunnostani, sillä laitoin kaalisopan päälle lenkille lähtiessäni. Jotkut varmaankin kiroavat tuota hajua. Kerran oli joku soittanut talonmiehelle, että palaako käytävässä. Näin hänet rapuissa kysyvän näköisenä ja sain selitettyä, että haju tuli mäntysuovasta, jota kuumensin liedellä ja lieden sisällä. Se on näet paras uuninputsausaine, mutta se pitää kuumentaa. Olin yrittänyt tuulettaa parvekkeelle päin, mutta nyt ei voi pitää ovea auki, kun on kylmä.

Minulle kyllä sattuu. Ekokylässä muistan kuinka kasvissyöjänaiset nyrpistelivät, kun joskus keitin madesoppaa solukeittiössä. Siellä kyllä haisi myöhemmin kaalikin, kun muuan ryhmä rupesi kokkaamaan omassa keittiössä riitojen seurauksena. Muistan myös kuinka aioin kerran lämmittää terva-astiaa, jossa oli kuivunutta tervaa ja laitoin sen solukeittiön uuniin. Laitoin lämmön vahingossa liian isolle ja unohdin astian liian pitkäksi aikaa uuniin. Terva haisi koko isossa kivitalossa, mutta sain hyvää juoksevaa tervaa, joka kyllä jäi käyttämättä, kun muutin.

Kaalisopasta tulee myös mieleen lapsuuden ruoat, sopat varsinkin: lihasoppa, hernesoppa ja kaalisoppa ja kalasoppa tietenkin. Muistan myös eräät ykkösluokkien oppilaani, jotka olivat kovasti innostuneita laulamaan. Varsinkin yksi tyttö, joka sitten muutti Suomeen. Hän lauloi niin innoissaan ja hyvin, että hän veti mukanaan muutkin. Oppilaani esiintyivätkin kaikenlaisissa tilaisuuksissa, joku äideistä heitä ohjasi. Soitin paikallisradioon ja sieltä tuli heti toimittaja, joka äänitti tyttöjen laulua, jota soitettiin paitsi paikallisradiossa, myös valtakunnanradiossa ja olivatpa nauhat lainattavissakin, kun siihen aikaan Tukholman Suomi-talolla oli oppimateriaali-lainaamo. Tytöt lauloivat myös Kaalisoppaa, kaalisoppaa laulun, jonka he olivat oppineet joltakin kasetilta. Myöhemmin muulla paikkakunnalla ja isompien oppilaiden kanssa käytin paikallisradiotoimittajaa tekemässä myös jotakin ohjelmaa. He tulivat mielellään ja tulevat varmaan yhäkin.

Minulta on turha kysyä mitään musiikista, sorry Obeesia. Kuuntelen kyllä sujuvasti ja laulan mukana, mutta musiikkikorvani kyllä paleltui talvisodassa. Minulle musiikkitunnit olivat piinaa siinä mielessä, että laulukokeet pilasivat koko jutun. Ujo poikaparka pakotettiin luokan eteen, itkuhan siinä tuli.

Vasta muutettuani pois Lapista, jonkinlaiseen kuuluisuuteen nousivat musiikkimiehinä Arvo Ylitalo ja Jouko Tekoniemi. Arvo oli sattumalta minun oman alaluokkien opettajani aviomies, opettaja ja eläköitynyt aikoja sitten ja varmasti vanha nykyään, elää. Jouko Tekoniemi oli myös opettaja, kylän kenkäkauppiaan poika, toimi muistaakseni Kittilässä.

Muistan kuinka persoonallinen ja loistava opettaja Eero Maunu kertoi Juokse porosein -laulun tarinan. Se liittyy jotenkin ensimmäiseen saamelaiseen pappiin Olaus Sirmaan. Ehkä hän kirjoitti itse tai merkitsi muistiin kansanrunon tai joiun, josta tuo juokse porosein on muuntunut Frans Michael Franzenin kynässä. Eero kertoi jotakin kuinka runo esiintyy jopa Goethen runoudessa, en muista tarkkaan miten. Olaus Sirma oli muistaakseni kotoisin Sodankylän Orajärveltä, joka ei ole kaukana lapsuudenkodistani. Se laskettiin kai Sompion Lappiin. Olaus Sirmasta löytyy tietoa netistä; hän oli jokseenkin paljon mielikuvitusta herättävä hahmo, pappi, riitapukari ja juoppo. Sirman ylös merkitsemät runot ovat kuuluisassa Johannes Schefferuksen Lapponia-teoksessa, mutta en tässä kiireessä löydä niitä netistä.

Ruotsissa on muuten jo vuosia sitten siirrytty digitaaliradioon. Suomalaisillakin on siellä radio, nimeltä Sisuradio, jota kuuntelin eilen. Menemällä Ruotsin radion sivuille, voi kuunnella hyvälaatuisia radiolähetyksiä ilman kommervenkkejä. Kokeilin muitakin radioita maailmalta. Ne kuuluivat hyvin, mutta ohjelma aiheutti vaikeuksia tietokoneen toiminnalle niin, että poistin tuon palvelun nappulat. Mutta Ruotsin radio toimii ilman mitään lisäohjelmia. Aion kuunnella jatkossakin. Tulee nostalgisia tunteita.

Koululinkit

Opettajana ollessani ostin Tukholman rautatieaseman lähellä olevasta leimasin-liikkeestä aika kalliilla rahalla paljon kuvallisia kumileimasimia. Minusta ne olivat vallan fantastisia ja käytin niitä aika lailla koulutyössä ala-asteella. Minulla oli eri värisiä leimasintyynyjä. Nyt leimasimet ovat tyttären lapsille lahjoitetut. Lapset kyllä mielellään leimasivat itselleen tatuointeja, mutta voi niitä käyttää vaikka mihin muuhunkin. Tietysti sakset ja liimapullo olivat käytössä muutenkin. Suomenkieliset oppimateriaalit pakkasivat olemaan liian vaikeita oppilaille, jotka olivat oppineet vain kodin rajoitettua sanastoa.

Nyt kun tietokoneiden ja netin maailma on tullut voimalla, kuvista ei ole puutetta; oikeastaan runsauden pula vallitsee. Alkuvaiheessa, kun netti oli vielä kehittymätöntä ja yhteydet olivat huonoja, kuvia oli cd-levyillä. Nyt netistä saa vaikka mitä ja ilmaiseksi. Valitettavasti viimeiset opettajankokemukseni ovat kymmenen vuoden takaisia enkä päässyt nettiä hyödyntämään.

Olen kerännyt nyt tytärtäni varten koululinkkejä, joissa on leegio leikekuvia, kuvasanakirjoja ja kaikenlaista puuhailtavaa. Jos jollakin lukijalla on iloa linkkilistasta, niin vassakuu. Kotonakin linkeistä on iloa. Kaikki ovat ilmaisohjelmia. Yhteinen sävel on vapaa lähdekoodi, web 2.0 ja sosiaalinen netti, jakaminen.

Aion kasvattaa koululinkit-listaani. Lisään sinne suomalaisia linkkejä ja joitain piirustusohjelmia. Tässä on muutaman tunnin aherruksen tulos. Samalla opin linkkilistan tallentamista verkkoon. Aion tietysti hioa listaa vielä paljonkin. Kaikki linkit eivät ole pitkään testattuja ja sinulla pitää olla virussuojaus, jottei mitään odottamattomia haittaohjelmia tartu. En vastaa seurauksista, toisin sanoen. Voit myös tipsata hyvistä linkeistä.

Kotikoulut voivat olla tulevaisuusden trendi. Jo hyvin monet käyvät koulua kotoa käsin. Suomessa on oppivelvollisuus, mutta ei koulupakkoa. Viranomaiset antavat aika helpolla kotiopetuslupia. Netin avulla kotikoulu ei ole mikään huono vaihtoehto, jos lapsen sosiaalisuutta muuten saadaan kehitettyä ja ylläpidettyä. Ryhmässä voisi kotikouluja myös perustaa. Valtionapua ei ole saatavissa, mutta eikö kouluakin voisi käydä avoimen koodin ja jakamisen periaatteella. Kotikoulussa ei samalla tavalla esiinny mobbausta kuin isoissa laitoksissa.

Lapsi on terve, kun se leikkii

Löysin suhteellisen äsken erinomaisen hauskan ja informatiivisen blogisivuston lyhyt.vuodatus, jonka viimeisin merkintä on tammikuun alusta, mikä vähän huolestuttaa. Koko netin aarremaailma on jokaisen saavutettavissa vaikkapa Googlen hakukoneen välityksellä, mutta sen käyttäminen on jo toinen juttu. Osata esittää älykkäitä kysymyksiä, on tärkeimpiä tietoyhteikunnan taitoja. Muistan itseni, kun ensimmäistä kertaa pääsin netin ääreen, ja kuinka tunsin itseni tyhjäksi. Mitä nyt, oli ajatukseni.

Suomalaiset olivat ainakin ennen tunnettuja siitä, etteivät he osaa esittää kysymyksiä. He kuuntelivat äimän käkenä vaieten esimerkiksi ulkomaisia vieraita, eivätkä millään keksineet kysyä mitään. Muistan tämän omalta koulua-ajaltani. Ehkä tilanne on muuttunut, ehkä ei.

Vanha sisareni on samassa tilanteessa, mutta hänellä ei ole samaa tarvetta esittää kysymyksiä. Hänen maailmansa on valmis. Koska hän koki mielessään pelkoja ja sai palkata asentajia auttamaan tietokoneasioissa, hän myös pelkää, että jotain menee sekaisin taas. Kaikki nappulat ovat yhtä uhkaavia, hän ei erota vaarallista vaarattomasta. Kaikki jutut netin vaaroista, viruksista yms. pelottavat häntä myös. Pientä vainoharhaisuutta on ehkä myös, oikeutettua tai ei, en ole varma. Hän pelkää myös vakoilua.

Hän saa kaiken tarvitsemansa informaation tarkkaan lukemastaan päivälehdestä, muuhun ei tunnu olevan tarvetta. Hän kirjoittaa sähköposteja, mutta vain tuttaville, maksaa laskuja netissä, kirjoittaa wordilla kirjastoryhmän asioita. Koko netin ihmemaailma jää saavuttamatta. Ei hän myöskään televisiota paljon katsele. Kirjoja hän kyllä lukee paljon. Hän on myös opettavainen tapaus. Hän on lukenut ja älykäs ihminen, joka silti on vaikea tapaus. Miten sitten muka kaikki muut vanhukset, jos hänelläkin on noin vaikeaa.

Tietoyhteiskuntaan siirtyminen on paljon kinkkisempi asia kuin pelkkä tietokoneen ja netin hankkiminen. On paljon ihmisiä, joille netti jää vieraaksi. Tietenkin ymmärrän myös, että jos ihmisellä on paljon työtä, sosiaalista elämää, perhettä, harrastuksia, netille ei jää aikaa. Pärjättiinhän ilman sitä maailmaa mainiosti vielä pari vuosikymmentä sitten.

Omassa elämässäni netille on ihmeesti tilaa, sitä jää kyllä muullekin. Luen, katson tv:tä, kuntoilen, käyn työssä. Tietenkin hyvä parisuhde menisi netin edelle, mutta tuskin täyttäisi elämää kokonaan. On mukava tietää, että on olemassa hauska ja kiinnostava harrastus, vielä parempi ikkuna maailmaan kuin televisio; nettiin voin aina palata, jos ei ole parempaa tekemistä.

Netin uusin suuntaus, sosiaalinen web, on ihastuttanut viime aikoina. Web 2.0 on tietysti ollut olemassa ihan ensi huumasta alkaen, vaikka se on pukenut sanoiksi trendin, johon vertaisverkot ja blogit niin kiinteästi liittyvät. Guardianin artikkeli valaisee kansantajuisesti web 2.0. Kun nimitys ensimmäisiä kertoja tuli esille suomalaisten harrastajien esittämänä, se oli esitetty niin ammattilaisesti ja mielestäni kuivasti, ettei se silloin innostanut. Itse asiassa on kyse kansanomaisesta ja maanläheisestä asiasta.

Se, että kansalaiset itse tuottavat sisältöä, hahmottavat verkkoa ja verkottuvat, on uuden trendin parhaita asioita. Muistan kyllä kuinka bloggaamisurani alussa vaistonvaraisesti näin näitä mahdollisuuksia. Kaivan joskus esille näitä aatoksia, siellähän niitä on arkiston kätkössä. Ensimmäiset blogiyritykseni ovat jo kahdeksan vuoden takaisia. Olen ollut tosi tyytyväinen, kun eteen on sattunut netinkäytön opastajia, ciceroneja kuten englanniksi sanotaan. Itse olen myös jakanut linkkejä, mutta en ole jaksanut niitä systematisoida. Vasta nyt olen sitä tekemässä del.icio.us-palvelun avulla.

Yksi parhaita opastajia on hakukoneet-sivusto, jota pitää Seppo Honkanen. Blogimaailmassa oli, varsinkin aiemmin yleistä jakaa hyviä linkkejä ja yhäkin sellaista esiintyy. Linkkilistoilta löytyy paljonkin hyviä, mutta hektisestä elämäntyylistä kertoo, että linkitseminen on vähentynyt (mielestäni). Ihmisillä ei ole aikaa. Yhä useammat valitsevat vapaaehtoisesti silmälaput, kuten tekee vanha sisarparkanikin, toisesta sisaresta puhumattakaan. Kahdella veljelläni on vakavia sairauksia, eivätkä he ehdi eikä jaksa.

Lyhyt.vuodatus on riemukas poikkeus. Tosin siinä monet linkit eivät enää toimi. Ihminen on mielestäni parhaimmillaan leikkivä otus. Uskon, että leikkimiselementillä olisi paljon mahdollisuuksia tuoda lisää oppimista ikään kuin salateitse koulumaailmaan. Kuvan, ja äänenkäsittelyssä ja tekstien monenlaisessa väsäämisessä on mielestäni tenhoa. Pitää päästä vääntelemään ja kääntelemään asioita. Leikin maailma on loputon. Vanhoissa klassillisissa leikeissä ja peleissä jo sinänsä riittäisi ainesta elämäniäksi, mutta netti on tuonut siihen helppoutta ja näyttävyyttä. Ennen opettajana joutui raahaamaan mukanaan ja pitämään kunnossa korttien ja pelien ja muitten aineistojen suurta määrää. Kuminauhat korttien ympärillä hapertuivat, aineistoja sekaantui ja hukkui. Tietokoneella kaikki pysyy paremmassa järjestyksessä.

Muistan kuinka hauskaa oli kokeilla ensimmäisten tietokoneiden vaatimattomia mahdollisuuksia. Käyttöjärjestelmän ääninauhurilla oli kiva muutella ääntä, nopeuttaa ja hidastaa, lisätä kaikuja, soittaa väärinpäin. Sama kuvankäsittelyn ja kirjoitusohjelmien suhteen. Muistuttaa sitä haltioitumista, kun ensimmäiset mankat tulivat.

Netin ja laajakaistan avulla mahdollisuudet ovat suorastaan räjähtäneet. Netissä on vaikka kuinka paljon pelejä, joilla on oppimisfunktio. Tietoa on saatavilla joka lähtöön. Web 2.0:n mukana tulleet ilmaiset työkalut ovat räjäyttäneet pankin. Asioita voi jakaa ja tuottaa aineistoja mitä luovimpaan tapaan. Netti auttaa ihmistä leikkimään. Lyhyen vuodatuksen sivupalkissa on paitsi monia tuttuja linkkejä esimerkiksi blogeihin, niin myös monia leikityttäviä linkkejä.

Mitä sanoisit omasta rukousmyllystä? Miltä näyttäisi tatuointi ihollasi. Tee bannereita itsellesi.

Mene tarpeeksi alas sivupalkissa, niin löydät lisää.

Karaoke

Innostuin hakemaan lisää tietoa karaokesta. On Lyhyt.vuodatus -blogi, jossa kaiken muun hauskan ja hyödyllisen lisäksi on artikkeli nettikaraokesta. On olemassa useita karaoke-soittimia. Suositeltiin van Bosco-nimistä. Siihen voi helposti löytää englanninkielisiä kappaleita laajasta valikoimasta, josta tosin musiikista tietämättömälle m:lle suurin osa on valitettavasti outoa.

Pienellä googlettamisella löytyi yksityishenkilön hieno karaokesivusto, jossa oli monia klassillisia suomalaisia lauluja ja käännöskappaleita, tekijän itse sovittamia. Ne soivat ainakin minulla Quick Time- soittimessa, joka on ladattava plug-in, jota tarvitsee useinkin. Tekstit näkyvät karaoken tapaan vaatimattoman soittimen yläreunassa. Musiikin harrastajan olisi varmasti helppo tehdä lisää tällaisia, kun on olemassa siihenkin omat ohjelmansa.

Lisäys: Tätä kautta löytyy myös useita tuttuja karaokekappaleita, (ruotsalainen). Ne soivat hyvin van Basco- midisoittimella. Tietokone ehdottaa kappaleet soitettavaksi tällä ja eikä muuta kuin laulamaan. Sivulla on latauslinkki toiseen suosittuun soittimeen.

Täällä on muuan karaokesivu, jonka kappaleet soivat Quick Time-soittimessa. Englantilaisia ja ikivihreitä. Sivulla tarjotaan Active X-controllia. En niistä tiedä, mitä ne sisällään pitävät. Voi hyvin myös painaa X:ää ilmoituksen kulmassa ja kappale soi silti. Eikö tuollaisista controlleista voi tulla vaikka haittaohjelmia tietokoneelle.

Takaisin sateeseen

Takaisin sateeseen
Öisille kaduilleni kun astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen
Silmänurkkiani kastelen
Sinua muistelen
Sinut päästäni pois puistelen

Takaisin sateeseen
Öisille kaduillemme
Takaisin sateeseen
Takaisin sateeseen

Hain päätalolta radion, joka on juuttunut täydelle volyymille. Siinä on hyvä ääni, mutta liian kova. Se on sama radio, jota kuuntelin, kun laitoin ikkunoita Sagalundsgårdenin kellarissa. Kuulovamma olisi tiedossa, jos sitä pitkään kuuntelisi. Laitoin sen päälle pari pahvilaatikkoa, ja ääni vaimeni sopivasti. Edellisestä radiosta, jonka kaljaan ihastunut asiakasnainen jätti, kuului vain pihinää.

Kuulin yllä olevan Eppu Normaalin kappaleen ja se jäi soimaan päähäni. Eppu Normaali on periaatteessa uusi tuttavuus. Tiedän kyllä yhtyeen ja että monet sen jäsenet ovat Syrjän kirjailijasuvun jälkeläisiä, mutta kappaleita en ole tiennyt ennen. Kirsi Kunnas, Martti Syrjän äiti on tietysti tuttu.

Ajattelin, että olisipa tietokoneille sellaisia ohjelmia, jotka antaisivat tulla artistin esittämän laulun vaikka korvakuulokkeisiin, tekstit näkyisivät karaoke-tyyliin ja musiikki kuuluisi myös. Olisi lystiä laulaa sellaista karaokea. Enhän osaa laulaa, mutta pidän laulamisesta.Joskus olin hevosenkengittäjä-kaverini 50-vuotispäivillä ja hän oli vuokrannut karaokelaitteiston levyineen. Se oli oikein mukavaa. Ei välttämättä tarvitse edes alkoholia, mutta pieni tujaus ei haittaa.Kysyin toiselta kaverilta pari viikkoa sitten, että laulaako hän karaokea, kun hänellä on aika hyvä äänikin. Ei, koska hän ei enää käy ravintoloissa, oli vastaus. Eihän hyvän, mukavan ja sosiaalisen harrastuksen tarvitsisi olla ravintoloihin sidottua mielestäni.

Netissä on karaoke-ohjelmia, mutta en koskaan ottanut selvää voiko niillä soittaa karaoke-levyjä, jotka kyllä maksavat paljon.

Saan huomenna kuta kuinkin puuvalmiiksi kaksi pitkää pirtinpenkkiä, joita olen eilen ja tänään tehnyt. Ei mikään helppo tehtävä poropeukalolle. Jalat pitää saada sojottamaan kahteen suuntaan ulospäin. Eihän museolla ole penkeistä pula, mutta haluan koetella voimiani. Huomenna on edessä kiilojen vuoleminen ja kiinni lyöminen, jolla penkin jalat tukevoitetaan. Kun olin pieni poika, katselin kuinka isä teki taitavasti erilaisia tarvekaluja. Poika on saavuttanut 58 vuoden iän ja huomenna hän lyö ensimmäiset kiilat. Hitaasti kypsyvää sorttia.

Laskiaistiistai

Jos sää olisi pysytellyt samanlaisena kuin alkutalvella, ei olisi nyt näitä tunnelmia, kun on pakkasta ja lunta ja talven selkä on taittumassa. Hienoa vaikka kylmää oli tehdä vakilenkki aurinkoisessa pakkasssääsä. Joku oli ajanut lumikelkalla hiihtolatuja pellolle ja varmaan jäällekin, mutta en kaivanut vieläkään suksia esiin, on liian kylmää. Kävelykin on mukavaa ja hyödyllistä.

Pienokaiset ja tädit ovat hiihtolomalla ja olemme kahdestaan Vretan koululla. Sain tehtyä kolmannen puutarhatuolini ja ihan nauratti sitä katsellessa. Tukeva tuoli, mutta kaikki vinksin vonksin. Sopii hyvin museoon, jossa kaiken pitää olla vinoa. Minun kolme tuoliani ovat sentään vaakasuorassa. Olisi kiva joskus tehdä huonekaluja kuorimattomista pajuista tai muista lehtipuista. Kaikki voisi olla vähän siihen suuntaan, eikä mikään tarkalleen. Minun tekemilläni tavaroilla kun tuntuu olevan se taipumus. Samoin työkaverini tekeleet ovat aika vinoja.

Oikeastaan me emme varmaan haluakaan tehdä ihan tip top, koska pian kuitenkin kaikki taas aina repsahtaa. Museon tavarat ovat ulkona kaiken kesää ja parin sesongin jälkeen ne ovat uusimisen tarpeessa. Kaveri tekee iltaisin remonttia vuokraisännälleen Nousevan auringon talossa. Siellä vuotavat putket ihan alvariinsa. Tulisin hulluksi tuollaisen vanhan talon omistajana, mikään bisnes se ei voi olla, kun kuuntelee juttuja. Työkaveri oli vastikää remontoinut yhden huoneiston, johon on juuri valunut satoja litroja vettä. Kaikki on läpimärkää ja paksussa homeessa. Huoneisto on ollut tyhjillään.

Eräs toinen kaverini on muuttamassa siihen taloon, varoitin aikaisemmin, kun kuulin asiasta, mutta se kaikui kuuroille korville. Hän kyllä tietää asiat paremmin kuin minä. Nyt olin tarttumassa puhelimeen ja varoittamassa uudelleen, mutta sitten päätin olla tekemättä mitään. Ihmiset vaikuttavat itse kohtaloonsa. Kaveri muuttaa alkoholiongelmaisen avokkinsa kanssa halvemman vuokran taloon. Kaikki ylimenevä raha menee eukon kurkusta alas viinana. Olen kyllä sanonut vaatimattoman mielipiteeni, että jättäisi alkoholistipuolisonsa, mutta niin hyviä kavereita emme ole, että loppujen lopuksi välittäisin kovin paljon. Ei kaverinikaan ole niitä parhaita Herran kyyhkysiä.

Aamulla sain del.icio.us -palveluni toimimaan kunnolla. Oli suorastaan nautinto nähdä kuinka kaikki toimii elegantisti ja helposti. Ryhdyn iltasella järjestämään linkkejäni. En aio jakaa niitä toistaiseksi, koska tuskin niillä on toisille arvoakaan. Linkkilistani teemana on web 2.o, eli sosiaalinen netti.

Juttelin museolla puolisen vuotta toimineen projektityöntekijän kanssa, tietenkin nätti, nuori tyttö, joka on lukenut mm. informaatiotiedettä ja kysyin tietääkö hän web 2.o:sta jne. Ei tiennyt, mutta blogeista hän oli kuullut ja lukenutkin niitä. Blogilistasta hän ei ollut kuullut.

Ruotsinkielisellä suomalaisella on hienoinen ongelma löytää blogeja. Ruotsi on heille kuitenkin vieras maa. Minulla on hienoinen tunne, että ruotsinkieliset elävät joskus eräänlaisessa umpiossa. Näin Peter Nymanin haastattelun Arto Nybergin ohjelmassa. Nyman on kirjoittanut ruotsinsuomalaisuutta pohtivan kirjan. Hän puhui suomenruotsalaisista eräänlaisina Suomen juutalaisina, missä on tiettyä osuvuutta.

Ystäväni Veteraaniurheilija toi tietoisuuteeni termin ankkalammikko. Hän itse ei ole tyypillinen ankkalammikon asukki, koska hänen rajapintansa on niin laaja. Jo esimerkiksi se, että ruotsinsuomalainen politiikka on käytännössä, kuten täytyykin olla, etupolitiikkaa RKP:n puitteissa, rajaa pois paljon. Vaalit eivät ole kovinkaan kiinnostavia, koska RKP on kuitenkin hallituksessa valvomassa etujaan.

Isi on aina isi

Ehdotin tyttärelle, että hän tulisi käymään isin luona, jotta voisimme yhdessä tutustua netin web 2.0- henkisiin työkaluihin ainakin. Minun ei kannata lähteä hänen luokseen, sillä pienessä talossa ei saa lapsilta rauhaa netin ääreen menoon, eikä sitä hennokaan tietenkään kieltää heiltä pääsyä ukin ja äidin luo. On parempi, että hän järjestää matkan tänne. Hän aikoikin lähteä yhdeksi pidennetyksi viikonlopuksi, ja pidän sille peukkuja.

Hänellä ei yksinkertaisesti voi olla sellaisia tietoja kuin minulla, koska hänellä on takanaan viiden vuoden lapsentekoputki. Varmasti hän osaa jotenkin käyttää tietokonetta ja nettiä.

Aion tehdä netissä säilytettävän linkkilistan, jonka ansiosta minullekin tulee tarve opiskella sellaisen tekemistä. Vain tarpeesta syntyy oppimista. Del.icio.us-palvelua käyttäviä juttuja näkee blogilistalla, mutta varmaan niitä on muitakin.

Moniin mukavilta vaikuttaviin työkaluihin olen tässä vuosien mittaan törmännyt, blogit tietysti etunenässä. Anne Rongakselta löydän varmasti paljon hyviä linkkejä työkaluihin ja muihun ja ennen kaikkea hyviä käytäntöjä, vaikka tietenkin aloittelijan mahdollisuudet ovat pienemmät. Tytöllä perhe ja lapset menee ajankäytössä netin opiskelun edelle, minkä täysin ymmärrän. Annen tuoreimmissa merkinnöissä oli kiinnostavia linkkejä hänen henkilöhistoriaansa. Hän on aikuisiässä opintielle lähtenyt maatalouden harjoittaja, joka nyt toimii netin uusimman aallon opastajana ja tiennäyttäjänä.

Komeasti kalskahtava yhteiskuntatieteellinen linja, jolla tyttäreni opettaa eräässä yksityisessä lukiokoulussa, on osoittautunut aika vähän opiskelumotivaatiota omaavien oppilaiden koulutukseksi. Se linja, joka vastaa meidän teoreettista lukiotammme, on luonnontieteellinen linja, jota tyttärenikin kävi. Aika omalaatuisen kuvan olen saanut niistä aika vähäisistä eväistä, joilla tuo yksityiskoulu on perustettu, mutta en lähde vähin tiedoin tuomitsemaan. Tilaisuus on kuitenkin mainio, kun oppikirjoja ei käytetä ja netin pitäisi olla se, josta materiaalia haetaan.

Sanoin tyttärelle, että missä on opintosuunnitelma. Ainakin peruskoulussa jo minun aikanani oli hienot opintosuunnitelmat, jotka kaikesta ponnistelusta huolimatta olivat ikuista runoutta. Minun aikanani oli käytössä ainakin kolme peruskoulun opintosuunnitelmaa, uusia tehtiin kaiken aikaa ja opettajia koulutettiin niiden henkeen - mielestäni aika heikoin tuloksin. Silloin, kun lopetin opettajanurani, oli juuri tarkoitus ryhtyä tekemään koulukohtaisia opetussuunnitelmia, joita median mukaan on myös täällä Suomessa myös.

Olen ollut periaatekeskusteluista aina kovasti kiinnostunut. Pidän vaalitaisteluista, ydinvoima- ja muista kansanäänestyksistä, joita Ruotsissa oli aikanani, siis ainakin ydinvoimasta. Useimmat eivät jaksa, mutta minusta suuret periaatekeskustelut ovat kiinnostavia, ei siksi, että niissä jotakin järkevää tehtäisiin välttämättä, mutta ne ovat suuria oppimisen tilaisuuksia. Esimerkiksi SIA-koulusta käyty keskustelu oli todella kiinnostavaa, vaikka siitä jäi vain vähän jauhoja pussiin. Yksi oli koulutilojen tehokkaampi käyttö ja kouluilla kokoontuvat iltapäiväryhmät. Olin naiivi kuulija, joka kiltisti luki ja kuunteli kaiken materiaalin, jota opintosuunnitelma-keskusteluissakin jaettiin. Halusin myös opiskella ruotsalaista koulua ja yhteiskuntaa, johon olin joutunut vähän sivuteitä. Opintopäiviä oli tavattoman paljon ainakin ennen.

Netistä löytyy paljon jopa sellaista, mille ei tarvitse heti asettaa kovin suuria pedagogisia päämääriä, mutta jonka tekeminen voi olla hauskaa ja opettavaista. Voi saada aikaan hyvältä näyttäviä kuvallisia ja äänellisiä tuotoksia, joissa oppilasta voi ikäänkuin narrata kirjoittamaan jotakin sellaista, mikä liittyy varmasti jossakin hyllyllä seisovaan "runouteen"=opintosuunnitelmaan, jollainen täytynee olla jossakin keräämässä pölyä, kerroin tyttärelle. Varmaankin suurin osa koulujen netin käytöstä on yhä sillä tasolla, että googlataan jokin asia ja oppilaat kopsaavat ensimmäisen silmiinsä sattuneen osuman ja kirjoittavat sen suuremmitta pohdinnoitta paperiarkille. Kovin suurta oppimista siinä ei ole silloin vielä tapahtunut.

Kaikkia ne saksalaiset keksii

Arvoisa lukija on ehkä kyllästynyt allekirjoittaneen lapselliseen netin ja tietokonemaailman ihasteluun. Äsken luin Blogien opetuskäyttö-blogista mahdollisuudesta liittää ääntä vaivattomasti blogimerkintään. Evoca on nimeltään tämä järjestelmä, jossa ääntä voi lisätä Skypen, oman tietokoneen tai jopa puhelimen avustuksella. Ilmainen 60-minuuttiin asti kuukaudessa, muutaman euron maksusta professionaali-painos.

Kaikkea ne saksalaiset keksii, sanoi ukko Kuopion torilla, kun apinan näki. Meikäläiselle tämä on vain teoreettinen mahdollisuus, sillä ääni ja kuva lisää liikaa intimiteettiä ja meikä on ujo. Meikäläisen elämässä ei ole tarpeeksi aineksia tällaiseen levittelyyn, mutta mikäli pääsen opetustyöhön, menen taatusti mukaan, mutta hieman suljettuuun systeemiin, ei kaiken kansan saavutettavaksi.

Ihailla täytyy edelleen näitä nopeita omaksujia, jotka napaavat käyttöönsä kaikki teknologian uutuudet. Podcastit ja videot ovat tietenkin saavuttaneet tajuntani jo aikaisemmin. Varmaankin jos pääsisin tekemään haaveilemaani reportaasisarjaa, ottaisin käyttöön näitä hienouksia, mutta nyt tyydyn kirjoitettuun sanaan ja netistä lainaamiini kuviin.

Nappasin Ollin linkkivarastosta linkin Guardianin artikkelisarjaan, jossa kerrotaan monista näistä web 2.0:n pioneereista. Kuka keksi wikipedian, bloggerin, Flickrin ...Itse tuo linkkilistamahdollisuus del.icio.us on yksi uljaan uuden web 2.0:n hienouksista, kerrotaan toisille verkonkäyttäjille verkon mahdollisuuksista ilman sarvia ja hampaita. Avoin lähdekoodi on myös avainsanoja.

Anne Rongas on netin käytön edelläkävijöitä opetusmaailmassa. Harvalla opettajalla on aikaa perehtyä netin hienouksiin. Se on vielä niin uuttakin. Koulutuksessa näitä uusimpia hienouksia ei vielä ollut. Stressaava opetus vie kaikki mehut, elääkin pitäisi. Anne näyttää opettavan verkossa tulevia verkko-opettajiakin, olen käsittänyt. Hänen sivuillaan on vapaasti mahdollisuus mennä katsomaan materiaaleja ja osanottajien vuorovaikutusta kurssin tiimoilta. Se on sen verran sisäpiirin juttu, että se ei vielä anna kovin paljon, muuta kuin mallin.

Verkko-opetusta on annettu käsittääkseni monia vuosia, olen itsekin ollut sellaisessa, mutta systeemit ovat olleet valmiita ja suljettuja järjestelmiä, jotka perustuvat lähinnä sähköpostiin. Varmaan on olemassa työkalujakin, jotka maksavat. Nyt nämä kaikki välineet ovat ilmaisia ja monin verroin kommunikatiivisempia. Kuka tahansa pystyy rakentamaan verkko-opetus-järjestelmän, siinä kuin bloginkin. Blogit, wikit, uutistenlukijat ja helppokäyttöiset kuva- ja äänityökalut ryydittävät mahdollisuuksia.

Olen käyttänyt erästä uutistenlukijaa, johon olen kerännyt verkossa toimivia lehtiä. Uudessa Internet Explorerissa on tämä mahdollisuus myös sisäänrakennettuna.

Nämä ovat jo niin helppokäyttöisiä juttuja, että ne sopivat koulun ala-asteellekin. Koulupäiviä Ihastjärvellä on toistaiseksi ainoita silmiini sattuneita uusia mahdollisuuksia, web 2.0 - hengessä ala-asteella hyödyntäviä sivustoja. Tulos on vielä varsin vaatimaton ulkopuolisen silmille, mutta esikuvia ja hyviä käytäntöjä tarvitaan.

Suomessa on varmaankin paljon muitakin nettiä käyttäviä kouluja, mutta ne eivät ole kovin hyvin näkyvissä. Peda.net on näistä yksi järjestelmä, Annella on käsittääkseni ollut sormensa tässäkin pelissä mukana, mutta systeemissä sisällä olevat joutuvat maksamaan melkoisen summan, eikä siinä ole samaa vapaata henkeä kuin web 2.0:ssa, vaikka se tunnustaakin eräitä sen periaatteita. Ymmärtää kyllä, että tietty sulkeutuneisuus pitää olla, kun on kysymys netistä. Kuvia ja nimiä ei ole hyvä laittaa näkyviin vaikka kuinka viattomista asioista olisi kyse. Ehkä kuitenkin jonkinlainen kompromissi olisi hyvä saavuttaa, sillä hyvät käytännöt eivät muuten leviä.

Yksi kyntämätön sarka on opetuskäyttöön sopivat valmiit ohjelmat ja sivut netissä. Olen niitä huvikseni selaillut. Mielestäni englanninkielisessä maailmassa on leegio sopivia sivustoja. Englantihan on jo kansainvälistyneen Suomen toinen äidinkieli, ruotsi jää väistämättä jälkeen. Ruotsinkieli on kuitenkin varsin periferinen ja itse Ruotsinmaakin suuntautuu englanninkieleen. Englantia ja monia muitakin aineita voisi opettaa englanniksi. Esimerkiksi BBC:n koulusivuilla on paljon materiaalia, joka lienee helppoa ymmärtää suomalaisenkin kidin ja se on lisäksi viihteellistä. Tämä on vain yksi esimerkki. Ihan kismittäisi kerätä näitä linkkejä vaikka del.icoi.us -linkkilistaan, mutta mistä riittäisi motivaatiota.

Ihme, että jokin toimii

Nyt se tuli, tunsin. En osannut varautua. En ruvennut kaivelemaan vessanpönttöä. Olisi ollut kiva vangita lasipurkkiin se virtsatiekiven murikka, joka välillä niinkin kovasti kaiveli ahtaalla matkallaan munuaisista pönttöön. Kaiken saa iän myötä kokea ja pahin on vielä edessä, mutta toivottavasti monen vuoden takana.

Olen nähnyt kuinka joillakin on isoja soikeita sappikiviä, joita he ylpeinä esittelevät vierailleen. Miksei sitten minullakin. Yhä kyllä tuntuu jonkinlaista kipua, mutta on vaikea erottaa.

Mukava on välillä olla kunnolla kotonakin. Olen saanut siivottua ja pyykättyä, tehnyt pieniä korjauksia, joihin ei viikonloppuna jaksa. On mukava olla rauhassa. Kävin englannin tunnilla ja siellä oli yhtä mitään sanomatonta kuin aina ennenkin. Vähän kuin hukkaan heitettyä aikaa ja vaivaa. Netissä pystyisi opiskelemaan englantiakin paljon paremmin. Yritin olla mukana rupattelussa, mutta koen itseni kuitenkin niin erilaiseksi. Keskustelun aiheet ovat vähän liian triviaaleja. Politiikasta ei yleensä synny mitään keskustelua, vaikka vaalit ovat lähellä. Osaksi se johtuu siitä, etteivät ihmiset tiedä, eivätkä välitä tietää.

Osaksi varmaan siitä, että ruotsalaisella maaseudulla on niin kovin vähän vaihtoehtoja. Ruotsalainen kansanpuolue istuu aina hallituksissa ja vähemmistöstä pidetään kumminkin huolta aika kohtalaisesti. Ongelmia tietysti on. Luin lehdistä, että poliisipiirien ja tuomioistuinten uudelleenjärjestely voi sortaa ruotsinkielisten asemaa. Saaren kuntien valtuustot ovat suosineet yhtä saaren omaa kuntaa ratkaisuna kunta- ja palvelurakenneuudistukseen. En tiedä kuka sen saa lopulta päättää. Hieman se on myös osoitusta nurkkakuntaisuudesta. Kaksi kertaa isomman, koko Turunmaan kunnan olisi ehkä kuitenkin ollut helpompi esiintyä ulospäin.

Ihme, että jokin ylipäätänsä toimii

Mikä ihme siinä on, että meitä kiinnostaa se mikä meni mönkään, (ainakin minua). Tänä aamuna näen aamu-tv:ssä kuinka Suvi-Anne Siimes rökittää vasemmistopuoluetta ja varmaan aiheellisesti. Tilanne Venäjällä menee mielestämme aivaan hulluun suuntaan. Suomenlahdella voi koska tahansa tapahtua suuronnetomuus ja öljylaiva saattaa kariutua, jonka seuraukset tulevat olemaan katastrofaaliset. Oopperassa tilanne on aivan päin p:tä. Siellä ei osata johtaa. Ehkä valitsen tänä aamuna vain ikävät uutiset. Jotakin sentään on muutakin: Päin naamaa piereminen ei ole rikos. Onko se hyvä vai huono uutinen?

Samaa riitelyä on tässäkin jupakassa. Sattumalta lainasin eilen kirjastosta Lasse Lehtisen Luotettavat muistelmat I. Pidin kovasti hänen kirjoitustyylistään. Hänessä on kovasti samaa kuin dr Philissä, suoranpuhujan vikaa. Mies on ollut mukana monissa kabineteissa, mutta ei päässyt ikinä ministeriksi ja todelliseen korkeimman vallan kahvaan. Sorsa ei hänestä pitänyt ja hän kosti sen Sorsalle auttamalla Ahtisaarta presidentiksi.

Olin toisella korvalla kuullut jotakin hänen ja prof. JP Roosin kinasta, johon nyt törmäsin Lehtistä googlettaessani. Jossakin on ollut mainintoja Lehtisen blogista. Tätä parempaa en ole löytänyt. Roosillakin on jonkinlainen blogi, jota tosin ei blogilistalla näy. Roosin juttuja en ole samalla tavalla lukenut kuin Lehtisen, joka siksi on tutumpi.

Oman perheen ongelmia

Tytär soitti aamuvarhaisella. Hänhän pääsi vuoden vaihteesta työhön yksityiseen lukioon, josta hän oli tietysti kovin iloinen. Mutta huono arpa se näyttää olleen. Tytär on epätoivon partaalla. Hän ei saa nukuttua kunnolla, ei syötyä. Viihtyminen työssä on muuttunut huonoksi. Osaksi on kyse varmaankin nuoresta ihmisestä, jolla ei ole pedagogista koulutusta eikä pitkää kokemuksesta vaikeasta opettamisalasta. Hän on kahden pienen pojan äiti, jolla ei ole aikaa iltakausia perehtyä työn ongelmiin. Itse olisin vallan innoissani, jos minulla olisi sama mahdollisuus. Mutta tuskin tytär tietää paljoakaan sosiaalisesta mediasta, web 2.0:sta.

Kotona oli tapahtunut sitäpaitsi pieni tulipalo, josta oli tullut savuvahinkoja. Vanhempi poika oli käynyt kurkistamassa onko hellalla olevassa pitsapakkauksessa jäljellä mitään. Hän oli samalla huomaamattaan ehkä vääntänyt induktiolevyn päälle. Pojat olivat istuneet olohuoneessa television ääressä. Tiedän kuinka he ovat siihen uppoutuneita. Isä oli ollut kotona ja ollut vessassa yläkerrassa. Hänkin uppoutuu istuntoonsa toden teolla. Jätin sanomatta, että levyn päälle ei tietenkään saa jättää mitään palavaa. (Muistan kuinka tytär oli sytyttänyt pienenä kynttilöitä ikkunalaudalle ja huusi hädissään, kun verhot syttyivät palamaan. Juoksin hätiin ja sammutin verhot peitolla. Edes pussilakanaan ei tullut jälkiä.) Hajuhaittoja suurempia ei tainnut tulla.

Tuossa koulussa on päätetty olla turvautumatta tavanomaisiin oppikirjoihin ja tietoa ja tehtäviä haetaan netistä. Se on juuri sitä, mitä olen itsekin kannattanut, mutta tajuan, että se systeemiksi pinnallisesti otettuna ei ole mikään parannus. Netti ei ole ihmelääke. Me, opettajat ja oppilaat kannamme mukanamme omaa kokemusten, tapojen ja piintymysten painavaa selkäreppua, josta on vaikea lähteä uudenlaiseen oppimiseen. Oppilailla on taipumus, jos he saavat jonkin tehtävän, googlettaa ja kopioida ensimmäinen silmiin sattunut tieto, eikä juuri mitään oppimista ole tapahtunut. Oppilaiden reaktio on mennä pelamaan nettipelejä, ja sitä he kuulemma tekevätkin mielellään.

Nuorelle, perheelliselle opettajanplantulle oppikirja olisi tietysti helpompi ratkaisu. Tietysti jos koulussa olisi strukturoitu, pedagogisesti innostunut ja innostava ilmapiiri, netissä olisi vaikka mitä mahdollisuuksia.

Tuo on juuri se, mitä olen itse ajatellut. Systeemeillä on taipumus pervertoitua. Muistan kuinka menin Ruotsiin, jossa suuresti innostuneena oli otettu laajalti käyttöön Ulrika Leimarin LTG-lukemaanopetusmenetelmä, joka mielstäni pervertoitui arkikäytössä varsin inhottavaksi liukuhihnaksi. Tulisieluinen kehittäjä kuoli aika pian, (ties mistä syystä?), ja hieno idea meni täysin pilalle.

Tietysti tämän tyyliset ajatukset voivat kuvastaa eniten itseäni. Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että kaikki toimii huonosti, menee päin mäntyä, aina vain huonompaan suuntaan. Itselläni myös kaikki on lähes tulkoon epäonnistunut eikä mistään ole tullut mitään. Näen yleensä kaikessa pelkkää surkeutta.

Jos katsoo asioita toisesta perspektiivistä, voi tietysti löytää edistymisenkin merkkejä monilla alueilla. Mitä katastrofeja maailma onkaan kokenut historiassa ja silti on selvitty ja menty myös eteenpäin.

Mutta se mitä tytär kertoo koulun tilanteesta ja ilmapiiristä, kertoo että syyt eivät ole vain hänen itsensä. On lähdetty tekemään liiketoimintaa ilman kunnollista näkemystä. Koululla on sisarkouluja monilla paikkakunnilla ja luulisi, että pedagoginen näkemys leviäisi ainakin konsernin sisällä. Koulu on lähtenyt liikkeelle yksittäisen opettajan luomasta alusta ja siitä on tullut moderni liikeyritys. Ehkä siinä on myös kyse johtajuusongelmasta, (kuten Forsmarkin ydinvoimalassa). Koulu on yksityinen lukio.

Sanoin tytölle, että kertoisi siitä, että työ käy hänen terveydelleen ja jos ei muuta vaihtoehtoa ole, jättäköön sen. Luulisi, että silti jotain löytyy muuta, johon hänen kapasiteettinsa riittää.

Leikkiä kehään

Muistan kuinka tein ensimmäisiä nettisivujani ekokylään. Niitä arvosteltiin tietenkin paljon, eikä vähiten siksi, että niissä oli mukana nettipäiväkirja. Se tapahtui joskus v. 1998, arvelisin. Olen siis veteraaneja nettipäiväkirjailun saralla. Tein sivuja Front Page Expressillä; en ole koskaan osannut koodata. Laitoin mukaan liikkuvia leikekuvia ja joku tyrmäsi lapsellisen innostukseni ja haukkui sivuja muka levottomiksi. Ehkä se oli totta, mutta leikkimistä ei pidä estellä tylysti.

Vanhojen asioiden muistoksi koetan laittaa tähän mukaan liikkuvan kuvan. Löysin netistä paikan, missä näitä leikekuvia, vektorikuvia voi mainiosti työstää ja täysin ilmaiseksi. Toisentyyppisiä, valokuvamaisia kuvia voi työstää täällä.

Kirjoitan, siis olen

Blogimaailmassa tapaa satoja ja taas satoja hyviä ja nautittavia kirjoittajia, joita en ryhdy edes yrittämään luetella. Varmaankaan tässä ei ole kokonaisluva Suomen kansasta vaan media on vetänyt puoleensa kirjoittamistaitoisia ja -haluisia. Kirjoittamisen taito ei suinkaan ole yhtä helppo kuin puhumisen. Voi tavata nautittavia kertojia ja sanankäyttäjiä, jotka kirjoittamaan pistettyinä aiheuttaisivat vain säälin sekaisia tuntemuksia ja vaivautuneisuutta. Luin jostakin blogista, että Irc-galleriassa pitäisi kukkia uudenlainen kirjoitus- ja kommunikaatiokulttuuri, mutta joistakin käymässä pistäytymisistä huolimatta en ole sitä vielä havainnut.

Kaikki blogaavat, mutta etabloituneet kirjailijat loistavat poissaolollaan, muutamia loistavia poikkeuksia lukuunottamatta. Pohdin, että lukevatkohan kirjailijat blogeja, sillä mielestäni sieltä löytyisi virikkeitä romaaneille. On ilmaisukykyisiä ihmisiä, jotka useinkin anonyymeinä pohtivat eksistentiaalisia kysymyksiä. Jotkut heistä saattaisivat olla jopa kirjailija-ainesta kuten esim. lahjakas, hurmaava itsemurhailija, Brim. Samalta saralta voi vaikka mainita blogin nimeltä Basic Instinct, jossa kirjoittaja väläyttelee tulevaa itsemurhaansa mahdollisuutena. Brim on toivoakseni voittanut jo itsemurha-ajatuksensa ja hänen pitäisi ehkä miettiä blogin nimen vaihdosta. Tosin uusi nimi ei olisi yhtä vetävä, vaikka mielestäni ko blogissa merkittävää on kirjoittajan lahjakkuus ja ilmaisukyky kuin tuo synkkä ajatus itsemurhasta.

Asiaan kuuluu, että taitavat blogikirjoittajat kieltävät kirjoittajahaaveensa, vaikka varmasti monilla niitä on. Kuuluuhan asiaan, että sanoo kirjoittavansa vain omaksi iloksi ja sosiaalisuuden takia.

Monet objektiiviset ja taitavat kirjoittajat pitävät persoonaansa piilossa ja keskittyvät ansiokkaasti asiaan. Se on ihan OK, mutta minua puhuttelee kuitenkin persoona asioiden takana ja ohessa. Jos haluaa objektiivisia juttuja voi ihan hyvin pärjätä valtamedian korrekteilla asioilla. Blogien lisäarvo on juuri siinä persoonallisuudessa.

Otanpa esimerkiksi blogin nimeltä Tapiomies-Kirjoitan, siis olen. En ole lukenut kuin valikoiden. Blogilla on 1 tilaaja. Olen ruksannut, siis tilaaja olen minä. Kirjoittaja itsekään ei ole vaivautunut blogiaan tilaamaan. Aineistoa on monelta vuodelta. Kirjoittajalla on myös englanninkielinen blogi ja paljon kuvia eri muodoissa. Hän esittelee mm. kotikaupunkiaan, Jämsää. Hänen työnsä on tavaratalon pullonpalautusautomaatin hoito ainakin. Kirjoittajalla on mielenterveydenongelmia henkilöhistoriassaan. Kirjoittaminen on Simolle tärkeää terapiaa. Koen sukulaisuutta tämän nettipäiväkirjoittajan kanssa. Minusta tässä blogissa on paljon kiinnostavuutta ja taiteellisuutta. Tarinana se on kuin jokin kaoottinen romaani, vaikka aineiston laajuus estää sitä näkymästä.

Sairas/lomalla

Olen sairauslomalla, mutta en tunne itseäni sairaaksi. Eilen oli vielä koviakin kipuja, mutta ne häipyivät iltaa kohti. Minne virtsatiekivet häipyivät, ehkä ne luuraavat virtsarakossa. Tulevatko ne pois ja mitä sitten tapahtuu. Jos kivut eivät jatku, menen huomenna töihin.

Olen tutkinut nettiä, johon pääsee käsiksi pöydälläni olevan ihmelaitteen, tietokoneen kautta. Haluan oppia paremmin käyttämään tätä modernia välinettä. Mielestäni täytyy olla jokin ongelma, johon hakee ratkaisua, päämäärättömään selailuun voi hukkua ja kyllästyä. Jos on tyytyväinen olemassaolevaan tilanteeseensa, lehteensä, kirjoihinsa, videoihinsa, tv-ohjelmiinsa ja muihin harrastuksiin, aikaa tuskin jää tämän uuden alueen opiskeluun. Näen sen esimerkiksi sisaressani, jolla ei ole kiinnostusta ja tiedonhalua nykyisen tilanteen yli. Itse taas taas haluan pysyä tiedonhaluisena ja uteliaana loppuun saakka, vaikka en pysty kuin raapaisemaan pintaa.

Yksi sivu, missä on paljon hyviä linkkejä netin ja tietokoneen käyttöön on lyhyt.vuodatus, Heikki vaan, jossa on ihmeekseni linkki myös blogiini. Minulla on ollut lyhyt.vuodatus rastitettuna ennestäänkin. Jos katsot blogin reunassa olevia listoja, löydät uskomattoman paljon hyviä vinkkejä ja linkkejä elämän eri aloilta, joissa riittää tutkimista loputtomiin.

Toinen aarreaitta on, kuten muistamme, Hakukoneet.fi, jossa tosin ei ole samaa viehätystä kuin parhaillaan rakentuvista välineistä, kuten esimerkiksi ylläoleva blogimuodossa oleva.

Aamu-tv on auki. Sieltäkin tulee kaiken aikaa kiinnostavia juttuja. Tarja Cronbergin haastattelu esimerkiksi, jossa puhuttiin ainakin pätkätöistä ja perustulomallista. Hän puhui mm. satsaamisesta uusiutuvaan energiaan ja sitä hyödyntäviin laitteisiin, joka alkaa olla jo mantra. Ehkäpä tarvitaan ensin tällaista suurta yhteiskunnallista keskustelua ennen kuin asioita alkaa tapahtua. Haastateltiin myös nuorta tutkijanaista uuden median asioista, vaikka haastattelu jäi hieman pliisuksi. Uutisissa puhuttiin myös oppikirjatuotannosta ja oheismateriaaleista, joissa tämä uuden median osuus kasvaa. Oppikirjat ovat mielestäni kivikautta, vaikka ne antavat näennäisen kuvan tiedon hallittavuudesta.

Kaiken aikaa tulee uusia ja kiinnostavia blogeja, joista osa jäänee valitettavasti vain vaaliblogeiksi. Kaikki eivät voi eduskuntaan päästä. On Jacob Södermania, Pekka Haavistoa, Claes Andersonia ym. ym.

Eilen yritin tutkia huvikseni, mitä on tarjolla ilmaisrintamalla mitä tulee tuohon keppihevosiini, oikeinkirjoitus, sanelut, sanapelit, ja löysinkin paljon sellaista sopivaa, jota uskoisin voitavan käyttää kouluissa, jos kalliiden kirjojen ja kaupallisten ohjelmien sijasta satsattaisiin kannettaviin tietokoneisiin ja tietoverkkoon. Jos kehitysmaihin saadaan ihan tyydyttävä tietokone sadalla dollarilla, miksei muutaman sadan dollarin koneita olisi saatavissa meille rikkaimmillekin.

Yksi esitetty mahdollisuus olisi hankkia näitä Negroponten koneita rikkaampiin maihinkin ja sponsoroida samalla toinen samanlainen kehitysmaahan. Jos joululahjaksi voi ostaa lehmän tai vuohen, miksei tietokoneenkin kehitysmaan lapselle, eläimiä ollenkaan väheksymättä. Kaiken on tapahduttava tietysti suhteellisen suuressa skaalassa, koska logistiikka on kallista. Tietoverkot mahdollistavat uudenlaisen, aktiivin oppimistavan.

Tänään pitäisi päästä lenkille, ehkä siivotakin. Television päällä on villava harmaa pölymatto, jonka sisälle yhä enemmän pääsevä auringonpaiste armottomasti paljastaa. Pölyä on kaikkialla. Kuukausien pyykit odottavat pesemistään. Tavaroita pitää viedä kellariin ja järjestää. Pienessäkin asunnossa pärjää, jos pitää järjestystä vähän. Nyt kaikki on päässyt repsahtamaan.

Kukas sen kissan hännän nostaa...

Olen ylpeä itsestäni, kun ihailemani Anne Rongas on julkaissut tipsini ilmaisesta oppimisohjelmasta. Hän viittaa samanlaisiin ohjelmiin, mm. Jyväskylän yliopiston luki-ohjelmaan, mutta en löydä sellaista netistä.

Sen sijaan löytyy Turun yliopiston ohjelma aLeksis 2, joka on varmasti käyttökelpoinen. Se varmasti kannattaa ostaa, mutta maksaa kyllä maltaita. Toinen on Lexia, josta oli ennen demo, jonka latasin koneelleni.

Näissä kaupallisissa tuotteissa on mielestäni se vika, että ne ovat sitä samaa valmista sälää, jota opettajat ovat vuosikausia jaelleet vaikkakin paperisaasteena. Jos oppilaat saadaan tuottamaan toisilleen ja muille vastaanottajille asioita, siihen tulee heti outoa sähköisyyttä ja kiinnostavuutta. Samoin, jos opettaja itse laatii harjoituksia, hän on aivan toisella tavalla kiinnostunut asiasta ja se tarttuu myös oppilaisiin. Tietysti työn raskauttamat opet joutuvat turvautumaan valmiiseen kamaan, mikä on harha. Pitää ehtiä se ja se kirja loppuun. Sitä pakkoa ei ole. Ottamalla puuhailu, leikki ja laborointi mukaan, tahti tulee paljon leppoisammaksi

Aleksiassa on puhesynteesiä ja se vaikuttaa muutenkin hauskalta, mutta netissä toimivaa puhesynteesiä löytyy ilmaiseksikin. Ihan demokappaleetkin käyvät. Demoja on suomeksi useampia, mutta ruotsiksi en löydä yhtään, skamligt. Englanniksikin on demoja.

Puhedemoja: Nämä ovat lapsellisen viihdyttäviä

Kimmo, Panda, Mikropuhe-Live, englanninkielinen Bell Labs

Kipua

Herään aamuyöllä kipuihin, jotka yltyvät välillä kuin miekanpistoiksi. En jaksa ryhtyä siihen ruljanssiin, että hankin taksin tai sairasauton kuljettamaan itseni sairaalaan vaan otan särkylääkettä, vaikka sitä on tullut otettua hieman liikaakin. Ehkä nyt tulee selitys muutaman vuoden takaisiin kipukohtauksiin. Elämä tuntuu lahjalta, kun kipu häviää. Netin tietojen mukaan, virtsatiekivet voivat johtua liian proteiinipitoisesta ruokavaliosta. Suo siellä, vetelä täällä. Proteiinien kanssa laihduttajalle tässä voi olla yksi riskitekijä.

Muutaman päivän päästä voi olla aiheellista pissiä teesihdin läpi, jos haluaa saada kivet kiinni. Onneksi en enää käytä teetä, vaikka sihti on jäljellä. Noin puolen sentin mittaiset kivet voivat tulla ulos luonnollista tietä. Aamulla on edessä taas Salon matka, laboratorioon ja röntgeniin, jos siellä on aikoja. Jos tulee kipukohtaus, ajaminen on vaikeaa, kun pelkkä oleminenkin on silloin.

Eilen illalla näin iltalehdestä, että Karjalohjan tulipalossa kuoli Kai Lehtisen poika. Alle parikymppisiä nuorukaisia. Olen nähnyt ilmeisesti tuon pojan muutama vuosi sitten. Hän liikkui samoissa porukoissa kuin naisystävän vanhin poika! Hyvin mahdollista, että tämä on ollut samoissa porukoissa mukana. Nuoret ovat juhlineet, väkeä on liikkunut paljon. Samanlaista se on periaatteessa kuin silloin, kun olin itse nuori.

Ihme-asioita

Jokin ihmekipu iski turhalla automatkalla. Se lähti kyllä pois särkylääkkeellä muutaman tunnin kuluttua, mutta tulee takaisin kuin tilattuna. En päässyt lääkärille, mutta lääkäri antoi puhelimessa reseptin apteekkiin jostakin vahvemmasta lääkkeestä, jota käytetään mm. migreeniin. Tulin kotiin töistä aikaisemmin. Nyt alkaa lääke taas vaikuttaa.

Missähän lie munuaiset ovat, mieleen tuli munuaiskivet. En kestä kipua kovin hyvin. Minulla on ollut muutaman kerran aivan helvetillisiä kipuja, joista aivokalvontulehdus oli rankin. Jonkun kerran on ollut mahakipuja. Muutama vuosi sitten en päässyt mahakivussa lattialta ylös ja minut vietiin ambulanssilla terveyskeskukseen, jossa kipupiikki laukaisi krampin, eikä se toistunut. Joskus työelämässä oli kovia mahakipuja, joihin ei löytynyt syytä. Lapsena oli umpilisäkkeen tulehdus, joka oli tietysti kipeä sekin.

Minkähänlaista on tulla yksinäiseksi vanhaksi ja sairaaksi ja olla toisten armoilla? Ihminen on kone, jonka osat alkavat pettää. Ihmeen kauan elävä kone muuten kestää. Koko ajan käytössä.

Tietotekniikkaa

Luin jostakin, että pariisilaisille lukionuorille jaetaan 175 000 muistikkua, joissa on tarvittavat ohjelmat ja joille oppilaat voivat tallettaa mm. kotitehtävät ja kuljettaa mukanaan eri tietokoneisiin. Tosi älykästä, jos se vain toimii. Tulee halvemmaksi kuin ostaa kannettavat koneet, mutta jossakin täytyy olla tietysti sellaisia koneita, joihin tikut voi tökätä.

Toinen vähän tähän liittyvä uutinen on, että Nicholas Negroponten ja muiden tuottamia halpoja kannettavia tietokoneita, ns. 100 dollarin laite, kehitysmaiden lapsille on jo olemassa ja testattavana. Saattaa olla, että projektista on hyötyä vähän kehittyneemmissäkin maissa pedagogian ja innovaation edistämisessä. Anita Rissler, jolta nämä uutiset löysin, pitää ansiokkaita senioreiden netinkäyttöä edistäviä sivuja, joilla on paljon muutakin kiinnostavaa luettavaa. Hänellä on monta linkkiä, jotka viittaavat tähän ihmelaitteeseen.

Törmäsin esimerkiksi vapaa lähdekoodin ohjelmointijärjestelmään nimeltä squeak, johon aion tutustua. Olen itse asiassa ladannut jotakin koneelleni, mutta en toistaiseksi ymmärrä höykäsen pölähdystä. Minulla on jäänyt hampaankoloon eräs ohjelma, jonka haluaisin tehdä. Tein sellaisen PC:tä edeltävänä aikakautena Basic-ohjelmalla. Sen aikainen tietokone käytti mankkaa, mutta siinä oli niin paljon fyysistä glappia, että se kelpasi vain leikkiin. Olin iloinen, kun olen törmännyt samantyyppisiin ohjelmiin, joita on sharewarena, mutta tietääkseni yksi ihan täysin ilmaisena netistä ladattavana, spellMake/Take. Se kuuluisi mielestäni jokaiseen alakoulun tietokoneeseen, mutta miten saada asia opettajien tietoon ja käyttöön. Jaan tietoa kyllä, mutta eihän se minun blogini kautta leviä. Kutsuisin sitä saneluohjelmaksi suomeksi. Haluaisin tehdä vielä paremman version. Siinä olisi kiinnostavaa puuhaa eläkeläiselle, jos nyt tästä kivusta vielä toivun.

Härkätiellä

Päivä meni osittain hukkaan. Ainakin siinä, etten päässyt tavanomaiselle kävelylenkilleni. Siitä on tullut jo tapa ja addiktio. Tuttava soitti ja pyysi, että lähtisimme ajelemaan autolla. Se ei ole ihan käsitykseni talvisesta ulkoilusta, mutta koska sosiaalista elämää minulla on muuten kovin vähän, lähdin. Täytyyhän kaveruutta ylläpitää. Ajelimme päämäärättä, kävimme jossakin Räyskälän lentokentällä, jossa ei ollut paljon elämää. Yksi kone nousi ja laski, kahvilassa oli aika vaatimaton päivällinen. Kaveri on lentohullu ja hänen kai täytyy hengittää lentokentän ilmaa. Ajoimme Someron, Forssan ja Salon kautta. Somerolla yritin muistaa, kuka on se hieman feministisesti suuntautunut, mutta äärimmäisen sympaattinen kirjailija, joka siellä asuu enkä muistanut ennen kuin kotona. Kaveri ei olisi kirjailijaa tuntenutkaa nimeltä. Muistin kyllä Kai Linnilän, mutta millään Kaari Utrio ei tullut mieleen. Tämä ei ole dementiaa, sillä olen ollut tällainen jo nuorena. Joskus nimet yhtäkkiä katoavat enkä löydä sanoja. Englannissa en muistanut, mitä kirahvi on ja sanoin "pitkäkaula". Ehkä se on jonkinlaista afasiaa, en muistanut eilen edes osoitettani oikein. Puhelinnumeroni nykyään osaan. Minun muistini ja tietoni on assosiatiivista.

Kaunista suomalainen talviluonto tosin on vaikka auton ikkunasta siihen turtuu. Näin kyltit johonkin luonnonsuojelualueelle, mutta en painanut nimeä muistiin. Torronsuon kyltti jossakin Forssan puolessa osui silmiin. Lentokenttä on Lopen kunnassa. Ajoimme moneen otteeseen pitkin Suomen vanhinta tietä. Muistin lapsuuttani ja Loppi-nimeen liittyvää muistoa. Lankoni oli kotoisin Lopelta ja hän oli luvannut ottaa minut kesälomalle sinne muutamaksi viikoksi. Minähän olin elänyt koko pienen ikäni (10 v.) Sodankylän kirkonkylässä, en ollut käynyt edes Rovaniemellä ja nyt pääsisin legendaariseen Etelä-Suomeen, joka ei ollut kaukana tarujen Helsingistä, josta tiesin kosmetologikoulun käyneen sisareni kertomuksista lasipalatsin Valion baarin , josta sai ihmeellisiä jäätelöannksia. Mannermaan alabaarissakin sai jäätelöannoksia. En tiennyt mitään parempaa kuin vaniljajäätelö mansikkahillon kera baarin undulaattien sirkutuksen säestyksellä.

Minulla oli paperinarusta tehty pieni matkalaukku pakattuna, mutta kävikin niin etten päässyt, sillä lankoni oli jäänyt rattijuoppoudesta kiinni ja joutui aikanaan Seutulaan. Lankoni kuului Wasastjerna-sukuun, vaikka tämä haara olikin suomentanut nimensä Vaasantähdeksi. Yhteen aikaan hän oli rasvanahkaisimmasta rasvanahkainen konemies, joka tienasi leipäänsä savotoillakin. Sitten sisareni mitta tuli täyteen ja hän haki eroa miehestään. Molemmat ovat olleet kuolleita jo vuosikymmeniä. Sisareni ehti vielä toiseen avioliittoon, joka oli onnellinen. Nyt kun muistelen molempia liian varhain kuolleita sisariani, he tuntuvat niiltä parhaimmilta, kilteimmiltä ja jopa rakkaimmilta sisaruksilta.

En tavannut enää mukavaa Raiskia, joka pystyi vielä vielä nousemaan sosiaalisesti. Hänellä oli loppuaikoina autokoulu Etelä-Suomessa, sillä hän oli nuorena hankkinut autokoulunopettajan koulutuksen ja aloitti aikoinaan yhdessä Harrinkosken kanssa sittemmin menestyneen autokoulun Sodankylässä. Harrinkoskella oli Ford Mustang, jolla ajettiin ennätysaikoja silloisella soratiellä Sodankylästä Rovanimelle ja takaisin. Sittemmin hän hankki lentokoneen ja ryhtyi lentäjäksi ja myi autokoulunsa. Hänen pojallaan lienee edelleenkin taksilentoyritys Lapissa.

Raiski oli kyllä vähän parempaa väkeä, nimikin sen kertoi. Kylän pikkusäätyläisrouvat sen kyllä hyvin tiesivät. Raiski oli mestariampuja, hän rakensi lentokentälle savikiekkoammuntaradan, jossa kylän virkamiesherrat kävivät räiskyttelemässä kiekkoja rikki. Raiski voitti yleensä kaikki kisat. Hän oli ollut nuorena koeampujana haulikkotehtaassa ja elänyt pääasiassa metsästyksellä. Raiski kyllä petti sisartani härskisti ja käytti alkoholia reippaasti. Hän ajoi jonkin aikaa taksia ja oli perustamassa uutta ulataksi-porukkaa. Juuri hänen autonsa istuimen välistä kaivoin esiin järeän pistolin, jolla osoittelimme veljeni kanssa toisiamme. Kauhukseni huomasimme, että ase oli ladattu. Raksutimme myös varmistinta, mutta jostakin syystä ase ei lauennut. Siihenkin aikaan tapahtui taksimurhia ja taksimiesten piti olla varautuneita.

Aika tavallista oli, että suomalainen mies linnoittautui jonnekin ja ryhtyi ammuskelemaan Kahdeksan surmanluodin malliin. Lankoni oli monta kertaa poliisien mukana tuollaisessa piirityksessä. Lappi oli eräänlainen Villi Länsi sodan jälkeen. Miehet olivat tottuneet tappamaan sodassa. Enoni tappoi mustasukkaisuudessaan miehen ja joutui lusimaan ja kuten olen joskus kertonut; hänen pojastaan tuli kasvatustieteen professori Jyväskylään, joten rikollisuus ei periytynyt.

Kullankaivaja Jukka Pellinen sai surmansa tuollaisessa tulitaistelussa.

Kun lankoni muutti pois Sodankylästä ja minä tyhjensin asunnon ja vein tavarat tyhjän navettamme vintille, tavaroissa oli mm. pieni taskupistoli, varmaan sama, jolla Raiski oli aikonut tappaa sisareni ensimmäisen poikaystävän, joka oli kehuskellut naimisella.

Veljelläni oli pistoli koulussakin mukana. Joten nykymaailman väkivaltaisuus kouluelämässä ei ole mitään uutta. Eihän hän sillä ketään uhannut. Hän oli muutenkin sankari lukioluokallaan, trokasi viinaa kavereilleen jne. Hänellä oli jo nuorena oppikouluikäisenä useita tyttöystäviä, joista yhdestä tuli uskollinen vaimo, joka on kestänyt niin myötä- kuin vastamäessä aika rankkojakin juttuja.

Raiskilla oli valkoinen saksanseisojakoira, josta sisareni ei pitänyt. Se oli sisälläkin kytkettynä lämpöpatteriin. Sisareni oli naisellinen blondi, käynyt kosmetologikoulun ja oli osuuskaupan kemikaliosaston hoitajana, jonkin aikaa myös keskuksessa töissä. Hän ei koskaan sitä oikein tunnustanut, mutta kyllä keskusrouvat puheluita kuuntelivat. Kerran koira oli päässyt irti patterinsa vierestä ja kävi latkimassa vuokraemännän päälärissä olleen maidon. Sen vatsa tuli kuralle ja se oli tahrinut ulostuksellaan koko huoneiston.

Koiraa pidettiin sitten ulkona, se oli laiha, aivan luurankoa myöten. Se sai ruoaksi enimmäkseen perunankuoria. Mies oli paljon poissa ja koiran hoito jäi sisarelle, joka ei tehnyt sitä kunnolla. Lapsia heillä ei ollut. Koira oli kiltti ja ihmisrakas.

Kun sisareni aikoi etelään yksin, mies ei voinut pitää koiraa ja käski kaveriaan ampumaan sen. Mies teki lupaamansa, mutta seuraavana aamuna koira oli verissään portailla. Lankoni kävi ampumassa itse koiransa itkusilmin. Sisareni oli miehensä kanssa mukana tuon ajan aateliskalenterissa. Kerran Ruotsissa mainitsin asiasta vähän hömpälle naapurin rouvalle, joka oli tarkistanut asian, niin otettu hän oli.

Automatkalla istuin vieressä, sillä ajattelin että auton ajo tekee hyvää kaverille, sillä paikalla hän ei pysy. Selkäni tosin kipeytyi paikallaan istumisesta. Hän kävelee edestakaisin kuin häkkiin ahdettu eläin. Se joka on käynyt Tampere-talon paikalla olleessa eläintarhassa, tietää mitä se tarkoittaa. Samanlaisia eläimiä oli entisajan eläinnäyttelyissä, joita kiersi ympäri maata Lappia myöten. Sirkuksissa oli villieläimiä myös.

Kaverillani on tekemistä alkoholismia potevan naisystävänsä kanssa. Olen kehottanut häntä jättämään naisen kylmästi, sillä alkoholismi on tappava ja kavala sairaus, joka tekee taudin potijasta petturin. Nytkin hänen piti käydä Perniöstä ostamassa viinapullo siipalleen. Kaveristani on normaalia, jos juo yhden Koskenkorva-pullon viikossa ehkä kaverin kanssa, mutta että joka päivä, se on jo liikaa. Pariskunta on asunut reilun puoli vuotta heille liian kalliissa asunnossa, jossa sossu kyllä nuristen auttaa. Nyt he ovat muuttamassa Nousevan Auringon Taloon, joka on aika legendaarinen Kemiössä. Tunnen useita talossa asuvia. Siellä on usein putkivuotoja ja siellä asuu paikkakunnan Neekeri, joka tulee aamuisin vastaani pyörällä säässä kuin säässä ja kapeaa valtatietä myöten matkalla veneenrakennustyöpajalle, jossa hän varmaankin hengittää kiloittain myrkkykaasuja, joita syntyy lasikuidun valmistuksessa. Hän onkin varmaan ainoa, joka tuosta talosta käy oikeissa töissä. Nyt kaverini on muuttamassa samaan taloon alkoholisti-avovaimonsa kanssa. Talossa on jo ennestään samaa rotua. Sanoin, ettei kannattaisi.

Vapaamatkustajuus

Esko Aho oli aamu-tv:ssä keskustelemassa Mikael Fogelholmin kanssa terveydenhoitokustannusten karkaamisesta hallitsemattomiin. Hänhän se puolitoista vuotta sitten heitti ajatuksen, että terveyttään hoitavia pitäisi palkita bonuksilla. Muistan kuinka idea silloin puhutteli minuakin. Joku viisas kommentoija oli sitä mieltä, ettei ainakaan siinä ajatuksessa ole järkeä. Kommentoijan mukaan hyvässä terveydessä on riittävästi bonusta. Niinhän se tietysti onkin. Ei millään voitaisi ratkaista, kuka hoitaa terveyttään kuka ei, ja antaa sen perusteella bonusta. Lihavuus ja laihuus ovat myös niin monipiippuisia asioita, ettei siitä ole perusteeksi ja mihin sen rajan laittaisi. Alkoholin ja tupakan käytön voisi jotenkin testata, ehkä. Toisaalta alkoholin runsas käyttö ja tupakointi ja huonot elintavat jo ovat rangaistus sinänsä.

Sinänsä Ahon ajatus siitä, että palkittaisiin tai houkuteltaisiin terveyttään hoitavia tai rangaistaisiin väärinkäyttäjiä perustuu eräänlaiselle oikeudenmukaisuusajattelulle. Mutta toteuttaminen on vain kovin vaikeaa. Ja varmaan on totta, että sairaanhoidon kustannukset karkaavat ja joskus voidaan olla tilanteessa, ettei ketään voida hoitaa kunnolla, paitsi tietysti niitä jotka kykenevät maksamaan. Joskus voi jopa ajatella kylmästi, että terveydenhoitoa laiminlyövät kuolevat pois aikaisin yhteiskuntaa rasittamasta ja säästävät siis siinäkin.

Vapaamatkustajuus on sinänsä asia, jota on vaikea hyväksyä, mutta melkein pakko. Siinä on periaate: vuoroin vieraissa. Tänään joku yksilö, perhe ja suku on pohjalla, huomenna voi olla jo toisin. Oli mukava katsoa ohjelmaa, jossa Suomen kansalainen olikin kuvernöörinä Irakissa. Vielä Suomessa hän oli varmaankin yhteiskunnan elätti, vähempiarvoinen maahanmuuttaja, joka eli esikaupunkielämäänsä. Silti kannatan sitä, että vapaamatkustajuutta pyritään vähentämään, mutta inhimillisin keinoin.

Mikael Fogelholm on UKK-instituutin johtaja ja vihreiden kansanedustajaehdokas. Hänen blogissaan, jonka hoksasin ruksata vasta 5 min. sitten, on mielenkiintoisia artikkeleita. Tässä on hänen vakuuttavaa argumentointiaan itseaiheutetuista sairauksista.

Tupalämpöä

Vaihdan tärkeitä mielipiteitä pihalla mummojen kanssa siitä, kuinka liukasta on. Pintaan kylvetty sepeli ei pureudu kovaan jäähän. Minäkin olen kaatua monta kertaa. Eräs mummo on kytännyt minua aamulla ja tulee juosten ja haluaa, että minä autan häntä autopaikan ajastimen kanssa. Olen lopultakin oppinut vasta asennetun laitteen salat yrityksen ja erehdyksen kautta. Liukasta tosiaan on, autokin liukastelee herkästi.

Töissä tein tänään lampaan rangon puusta. Siinä on liikkuva pää ja jalat. Museon tytöt tekevät itse lampaan kietomalla verkkoa ja pehmusteita puurangon ympärille. Ulkomuseon navettaan tehdään kovalla kiireellä eläimiä. Sika on jo puolivalmiina. Sen pintakäsittely on plaster of Paris, eli kipsivelliin kastettu sideharso. Tein myös kaksi puutarhakalusteen jakkaraa lahonneiden tilalle.

Illalla oli englannin kerho. Ihmettelin itsekseni kuinka tietämättömiä ihmiset ovat netin hienouksista. Eivät ole koskaan kuulleetkaan project Gutenbergistä esimerkiksi kuten eivät olleet wikipediastakaan. Kirjoitin ylös joitakin mielestäni hauskoja ja viihdyttäviä linkkejä ja jaoin ne paperilla.

Kotiin tultuani pesin nopeasti muutaman perunan ja laitoin uunin 300 asteeseen, ei foliota. Perunat kypsyivät nolla-ajassa ja niistä tuli herkullisia. Englannissa oli muutamia vuosia sitten joka paikassa tarjolla isoja kokonaisina paistettuja perunoita. Esim. Covent Gardenin halleilla niitä oli myynnissä. Vaikka asunto ei ole kylmä, uunista tuli lisää miellyttävää tupalämpöä ulkoa kylmästä tulleelle. Muutama viinilasillinen auttoi myös.

Minä viihtyy pakkasella

Päivän paras hetki oli kiertää vakilenkki narskuvassa pakkasessa. Pidän talvesta, koska mieleen tulee lapsuus lumen ja pakkasen keskellä. Kyllä minä joskus palelinkin huonoissa vaatteissa ja kengissä. Silloin ei oikein osannut nähdä kuinka kauniissa ympäristössä sitä eli. Vieraat joskus huomauttivat, että onpa kaunista. Lumi oli syvää ja metsä kuin postikortissa.

On huoletonta asua kerrostalossa varsinkin pakkasaikaan. Toiset pitävät lämmöstä ja kaikesta muustakin huolen. Kovilla pakkasilla Keuruulla asuessani sai joskus kokea ikäviä yllätyksiä, kun putket jäätyivät ja vesi alkoi virrata väärässä paikassa. Lämmitin joskus koko kolossia ja oli aika hurjaa, kun keskuslämmitys sammui, hakejärjestelmässä tuli ongelmia, hake vaikka jäätyi eikä öljylämmitys lähtenyt käyntiin. Siitä ilosta, ettei ole vastuussa niistä asioista, tulee yhä joitakin nautintapisteitä.

Moderni auto lähtee käyntiin näilläkin pakkasilla, tuulilasin raaputus on aika työlästä, jos ei muista laittaa jotakin tuulilasin eteen, enkä yleensä muista, paitsi tänään. Vaihteet ja polkimet ovat jäykät.

Muistoja Keuruulta tulee. Meillä oli tilalla vuokralaisena mustalaisperhe. Vaimo oli valkolainen. Mies oli Keuruun mustalaisten "kunkku". Kovalla pakkasella vaimo oli päättänyt paeta miestään ja tuli henki kurkussa pyytämään minua kuskaamaan häntä kylälle sukulaisiin. Autoni ei ollut lämmityksessä, mutta se lähti käyntiin ja sammui välille ja sinne jäi. Lainasin toisen auton ja jalkatilassa piilotellen vaimo ja pikkupoika pääsivät tienhaarassa vahtivan Feijan ohi. Kun he olivat lähteneet, vuokria ja sähkölaskuja jäi maksamatta, näin perheen taas yhdessä, perheenlisäystäkin oli tullut. Mies oli kova puhumaan ja antoi tuntemattomalle hyvän kuvan itsestään, mutta asioita jäi hoitamatta.

Dagens Nyheterissä on kiva sanapeli Ord på Ord. Jos sinulla on tarvittavat apletit (det heter väl så), kokeile. Olisipa tuollainen peli suomeksi. Aion yrittää kesällä hakea jotain siirtolaisopettajan paikkaa, jos sellaisia tulee auki ja siksi yritän pysytellä leikki- ja peliasioissa ajantasalla. Suomi 24:ssä on joitakin kivalta näyttäviä sanapelejä. Niissä pitäisi olla mahdollisuus sulkea aika pois. Aloittelija ja lapsi voivat olla äärimmäisen hitaita (minä myös) eikä ole kiva tulla herjatuksi. Onhan siellä tietysti paljon muitakin pelejä.

Muita pelejä: Bookworm on hauska ja addiktiivinen englanninkielinen sanapeli. Sama peli on myös ruotsiksi. Se ja muita sanapelejä ruotsiksi löytyy tältä sivulta. Jotkut ovat valittaneet, että kirjaimet tulevat englannin kielisessä esiintymisjärjestyksessä, eikä peliä voi pelata. Kuitenkin tällä hetkellä sitä pelaa lähes 6000 pelaajaa. Sivulla on monia muitakin mukavalta vaikuttavia pelejä. Pelejä voi pelata ilmaiseksi, mutta koko ajan yritetään kaupata maksullisia painoksia.

Yksinkertaisia ajatuksia työmaaruokalassa

Museon kahvilassa työskentelee kehitysvammaisia. He ovat ahkeria, mutta varmaankin työskentelevät omaan tahtiinsa. Kahvilassa laitetaan oikeata ruokaa, enimmäkseen se on hyvää arkiruokaa. Se on auki myös ulkopuolisille vieraille. Joku työporukka käy säännöllisesti ja on muitakin vakiovieraita, mutta kovin monta niitä ei ole. Käsittääkseni ruokaa viedään kylällä sijaitsevaan työkeskukseen, jossa työskentelee monia muitakin kehitysvammaisia. Olen käynyt siellä kerran. Siellä tehtiin mm. yksinkertaista kokoomatyötä Björkbodan lukkotehtaalle. Moni vaikutti pahasti vammaiselta, oli mm. autisteja. Työkeskusta ylläpitää Kårkulla samkommun, joka on Suomen ruotsinkielisten kuntien kuntainliitto vammaishuollon saralla. Kävin viime vuonna Pietarsaaressa katsomassa siellä sijaitsevaa paljon isompaa työkeskusta, jossa tehtiin lähes oikeata teollisuustyötä. Hienoa toimintaa kaiken kaikkiaan. Vammaisille on suuri asia, kun he kantavat kortensa kekoon ja tekevät ylpeänä oikeata työtä.

Vammaiset käyvät töissä, mutta työttömien panos ei kelpaa. Vihreitten perustulomalli on saatu valmiiksi, raportoi Ville Niinistö, jota varmaankin äänestän vaaleissa. Perustulo saattaisi olla oikein järkevä asia, jos siihen osattaisiin kiihkottomasti paneutua. Se ainakin lupaa, että kaikki työnteko olisi kannattavaa.

Vajaakuntoiset antavat panoksensa yhteiskunnan hyväksi, joka puolestaan ainakin päässääntöisesti pitää heistä hyvää huolta. Olen tutustunut myös asuntoihin, joissa työkeskuksen porukka elää. En tiedä onko saarella enemmän vammaisia kuin mantereella. Aikaisempi eristyneisyys on saattanut edistää mm. sukusiitosta, en tiedä, spekulaatiota tämä on.

Luin tänään kahvilassa Åbo Underrättelsenistä pienen notiisin tohtoriksi väitelleestä naisesta, joka oli tutkinut juuri Kemiön saaren maanviljelijöitä, jotka olivat huolissaan sekä EU:sta että terveydentilastaan. He olettivat, että syöpää on tavallista enemmän, mutta tutkijan mukaan tilastot eivät tätä tue. Lyhyessä uutisessa tutkija kertoi, että syöpäoletus voi olla eräänlainen EU:n metafora. Olisi ollut tosi kiinnostavaa lukea lisää tutkimuksesta. Ihmiset ovat saarella melkein rajastaan EU-vastaisia ja he vetävät yhteen kaiken rakennemuutoksen, lamat ja muut EU:n kanssa.

Ei tietenkään ole mahdollista, että kahvilalla olisi viinioikeudet puritaanisessa maassamme, mutta jatuksella voi leikkiä. Ruokala tekee ihan tavallista arkiruokaa vaikka miljöö on oikein viihtyisä. Itse vilkaisen aina ylpeänä ikkunoita, kuinka ne nyt loistavat hienossa maalissa muutaman viikon aherrukseni ansiosta. Viinoikeudet voisivat tuoda ulkopuolisia vieraita, monet museon vapaaehtoistyöntekijät ja Sagalundgilletin jäsenet ovat hienoja vanhoja rouvia ja herroja, jotka saattaisivat tulla syömään, jos saisivat juoda samalla viinilasillisen. Ihmeesti tulee hilpeyttä puseroon suomalaiselle, kun hän saa vähän alkoholipitoista kurkustaan alas. Luulen, että vaikutus on myös psykologinen, alkoholia nauttiessa pitää yksinkertaisesti tulla vähän hilpeämmäksi. Kemiössä ei ole oikein kunnollista ravintolaa.

Joskus ruokana on makkarakastiketta tai uunimakkaraa; makkaraa syön vain pakosta. Pakastekalasta tehty kalasoppakaan ei ole hirveän hyvää. Tänään oli mukava yllätys, kun oli kolmenlaista lohta ja pääruokana oli myös kalaa. Oli varmaan ollut jokin erikoistilaus, kun rääppiäisiä oli jäänyt. Näin ainakin oletin. Viidellä eurolla sai todellista herkkuruokaa.

Hallitustehtäviä

Olin kyläyhdistyksen hallituksen kokouksessa. Toiset ovat vanhoja paikkakuntalaisia, olen hieman paripuoli. Jouduin hallitukseen, kun menin edelliseen vuosikokoukseen. Uusi kokous on tulossa ja minun täytyy saada kakaistua, etten halua enää mukaan, koska minulla saattaa olla muutto edessä siinä tapauksessa, että saan uusia töitä muualla. Kovin paljon yhdistyksellä ei ole toimintaa ollut, rahaa kyllä olisi. Tehdään retkiä ja pidetään kaupan edessä jonkinlaisia markkinoita, maksetaan vuokraa tiloja kutomakerhon tiloista. En koe toimintaa kovin mielekkäänä. Ihmiset elävät yksityiselämäänsä, heitä ei yhteistoiminta oikein kiinnosta. Kokouksissa on ollut ihan kiva käydä, mutta olen ollut kovin vähän hyödyksi. Kylän koulu saattaa olla lakkautusuhan edessä. Tällä hetkellä sinne tuodaan kehitysvammaisia lapsia koko saarelta.

Turunmaan kunnat ovat kohta päätöksen edessä kuntauudistuksessa. On mahdollista, että tulee vain yksi suurkunta. Dragsfjärd Houtskari, Iniö, Kemiö, Korppoo, Nauvo, Parainen, Västanfjärd yhdistyisivät. Tällä saarella ollaan varmaankin sitä mieltä, että saaren kolme kuntaa yhdistyisivät, mutta asiantuntijoiden mukaan tuleva kunta on yhä liian pieni. Jos tulee yksi suurkunta, etäisyydet tulevat olemaan valtavat, ei linnuntietä, mutta ajassa. Olen kuullut, että joskus olisi suunniteltu siltaa Kemiönsaarelta Paraisille. Jos sellainen olisi, olisi yhdistyminen paljon helpompaa.

Pitkästä aikaa kävin talossa, jota remontoin niin paljon. Olisinpa ollut viisaampi ja käyttänyt senkin energian museon hyväksi, nyt tein melkein vuoden hukkareissun. En tiedä miten tuo toinen projekti koti-Björkbodassa edistyy, mutta luulen sen elävän aikamoisella säästöliekillä ja käyttävän yhteiskunnan rahoja aika vähin tuloksin. Oma projektini lähestyy loppuaan muutaman kuukauden päästä. Ehkä RAY ei niin kovasti kysele rahojensa perään, mutta kovin hyvin ei projektin tarkoitus toteudu. Asiakkaita ei yksinkertaisesti ole ollut tarpeeksi. Selittäminen ei kuitenkaan ole minun vastuullani ja projektintakana on välillisesti niin merkittävä toimija, ettei varmaan mitään hankaluuksia tule.

Museolla on kyllä fyysistä tekemistä. Kohta alamme nikkaroida maitolavaa. Sitä ennen maalaamme vähän Bagarstuganissa kaappeja. Siellä on remontti tehty ja tänään näimme, että myös loppusiivouskin. Siellä on iso sauna ja leivinuuni, jossa varmaankin tulee olemaan toimintaa. Leivintupa sijaitsee terveyskeskuksen luona ja museo on vuokrannut sen pidemmäksi aikaa.

Onko suomi ruma kieli

Bloggaaja antoi linkin pakinaan, jossa puhuttiin siitä, miksi ruotsalaisten mielestä suomi on ruma kieli. Ehkä ne niin ajattelevatkin, mutta antaa ajatella. Ruotsalaiset eivät kovin paljon Suomea yleensä ajattelekaan. Varmasti on paljon niitä Suomessa, jotka tuntevat antipatiaa ruotsia kohtaan. Äidinkieli on jokaiselle kaunein kieli maailmassa ja myös tutut kielet ovat miellyttäviä.

Suomenruotsalainen kansalaisopiston kurssinosanottaja antoi esimerkin, joka on ihan suomea. Se nauratti meitä hieman. On kaksi keskustelijaa:

1. kokoo koko kokko!
2. koko kokkoko?
1. koko kokko!

Mikä on sinun mielestäsi kaunein suomenkielinen runo? Muistan kuinka alkoholisoitunut suomen kielen opettajani lukiossa sanoi kauneimman runon olevan Otto Mannisen Joutsen:

Yli soiluvan veen ne sousi,
Ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt pohjan, kun punastui.

Koulusta

Entisenä opettajana, nyt kylläkin kovasti miljööstä vieraantuneena, olen yhä kiinnostunut kasvatuskysymyksistä. Minulla on ennakkoluuloja koulua kohtaan. En pidä sitä oikein arvossa. Vaikka suomalaiset kouluviranomaiset röyhistelevät rintojaan hyvien kansainvälisten arviointien johdosta, pidän vaikutelmaa harhaisena.

Muistan kuinka läänin koulutarkastaja kävi omana kouluaikanani arvioimassa Sodankylän lukiota ja kuinka hän kehui hyvää henkeä, vaikka pinnan alla oli pahaa oloa. Me hymyilimme falskisti tarkastajalle ja näyttelimme. Ammattimieskään ei nähnyt pintaa syvemmälle. Monet tunnit olivat yhtä hulinaa. Ainakin sen tiedän, että oppilaat eivät viihdy suomalaisessa koulussa, vaikka hyviä tuloksia saavuttaisivatkin massana. Suurissa kouluissa on vakavia levottomuusongelmia, siitä kertovat ehdotukset vahtien asettamisesta kouluihin. Onhan meillä hyviä yliopiston opettajaguruja, mutta todellisuus voi sitten olla aivan toinen lattiatasolla. On ylisuuria ryhmiä. Opettajat voivat huonosti. Mobbaus kukoistaa ja kertoo viihtymättömyydestä ja rakenteellisesta väkivallasta.

Olisi jännittävää nähdä puolueettoman tutkimusryhmän tekevän raporttia suomalaisen koulun tilasta. Raportissa pitäisi arvioida koulua minä tahansa työpaikkana. Pitäisi tutkia motivaatiota ja opettajien sekä oppilaiden mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Minkälaista tämän ajan oppimisen pitäisi olla?

Toivoisin, että koulua hajautettaisiin virtuaaliseen suuntaan. Nyt jo monet ottavat Lassensa pois koulusta ja perustavat omia kotikouluja. Vaarana on tietysti, että koulu, joka on viimeisiä kansaa yhdistäviä tekijöitä, menettää tämän funktionsa. Median käytössä kansa on jo eriytynyt. Julkisen palvelun asialliset ja hyvät ohjelmat jäävät hömppäviihteen varjoon.

Onhan koululla myös se salattu opetusssunnitelmansa, jossa opetetaan sietämään mielettömyyttä, odottelua, epäoikeudenmukaisuuksia jne. Kun vanhanaikainen, massatuotantoon perustuva työelämä on väistymässä ja postmoderni yhteiskunta on astumassa tilalle, tuskin koulukaan voi olla muuttumatta. Vaarana on tietenkin myös se, että uskonnolliset ja uususkonnolliset ryhmät sekä muut ääriliikkeet perustavat omia koulujaan, joissa opetussuunnitelmaa luetaan kuin piru raamattua. Eriytyminen on kuitenkin jo tapahtunut. Sivistynyt keski- ja yläluokka kasvattaa joka tapauksessa lapsiaan ihanteidensa mukaan, vie heitä hyvien harrastusten pariin ja matkoille, kasvattaa lapsistaan maailmankansalaisia. Koulu tuskin pystyy tasoittamaan näitä eroja, vaikka se sen kunnianhimoinen pyrkimys onkin.

On tietysti totta, että antamalla lapselle käyttöön netti ja tietokone, tuskin päästään puusta pitkään, kun ei päästä edes aikuisten kanssa. Netti on aarreaitta, mutta epäilen, että se on silti suurelta osin koulun ulottumattomissa. Ehkä edellisen sukupolven tietokoneet ovat jo vanhentuneita ja uusiin ei ole varaa. Ainakin vanhempi opettajasukupolvi suhtautunee nettiin varauksellisesti. Työn ja perhe-elämän ristipaineissa heillä ei yksinkertaisesti ole aikaa tutustua uusimpaan webbiin. Aikaa pitäisi jäädä myös elämiseen. Jos oppilaat päästää nettiin itsekseen, he varmaankin hakeutuvat kysenalaisille sivuille tai pelaavat vain tietynlaisia pelejä. He tarvitsevat ohjausta ja strukturointia.

Paljon aikaa käytetään esimerkiksi englannin opetteluun tankkaamalla oppikirjaa. Sen sijasta voitaisiin lukea esimerkiksi eri aineita englannin kielellä, mihin netti tarjoaa oivan mahdollisuuden. Tutkiva työtapa voisi tuottaa parempia hedelmiä. Varmaankin voitaisiin sosiaalista webbiä soveltaa koulussa, siitä on jo hyviä esimerkkejä. Silloin tutkielmien ja esitysten tekemisellä olisi yleisö, joka kannustaisi laadukkaampaan työhön pelkän kopsaamisen sijasta.

Lisäys: Mukavaksi yllätykseksi merkintä on herättänyt hyvää keskustelua. Lisään tähän linkin artikkeliin, jonka kaiut saivat minut kirjoittamaan asiasta, josta en oikeastaan tiedä mitään.