Keskiviikkona ei mittään

Näin lehdestä, että Idols-tuomari Jone Nikula on arvostetun oikeuskansleri Nikulan poika. En voi arvostaa tuollaista heikompien kiusaajaa, jollainen hän oli parissa näkemässäni Idols-jaksossa. Viimeisessä näkemässäni oli jo todellisia tekijöitä eikä kriittisyys enää haitannut. Tuollaiset pitkätukkaiset hevimiehet eivät erikoisesti sykähdytä. Isä on sivistyneen näköinen ja sympaattinen, mutta poika kuin luolamies. Toiset tuomarit olivat mielestäni yhtä keljuja. Karsinta olisi alkuvaiheessa pitänyt tehdä toisin. Tuomarit häpäisivät myös itsensä vaikka periaatteessa saattavat olla ihan ok.

Nelosella alkoi taas dr Philin uusi laihdutuskampanja. Oikeasti se on käyty jo kauan sitten, mutta meille se on uusi, koska katsomme vuoden (tai kaksi?) vanhoja ohjelmia. Itse olen varsin vanttera, en mielestäni syö paljon roskaruokaa, kävelen päivittäin, alentaisin painoani mielelläni 10 kiloa, mutta en tunnu voivan. Luulen, että asia olisi helppo hoitaa vähentämällä hiilihydraattien saantia, lähinnä leipää. Kiinnostavaa tuo karppaus, jota veteraaniurheilijakin on toisinaan esitellyt.

Lihavuuteen liittyy paljon inhimillisesti kiinnostavaa, Philin reality-show on suorastaan jännittävää, vaikka jännittävää se on yleensäkin. Ihan täyspäisiltä vaikuttavat ilmoittavat, etteivät tuosta muodosta ja henkilöstä tykkää. Onhan siinä paljon suomalaiselle outoa. Studioyleisö on yleensäkin siistiä ja hyvinpukeutunutta. Se osoittaa villisti suosiota Philille, show on amerikkalaisen kaupallinen.

Joku viikko sitten Phil oli koonnut kotiinsa ja studioonsa Irakin sodassa taistelevien omaisia. Puhuttiin vapauden puolesta taistelevista sankareista, mikä tietysti meitä eurooppalaisia vähän oudoksuttaa. Oli sitten mitä mieltä tahansa sodan tarkoitusperistä ja oikeutuksesta, on kuitenkin oikein, että sodassa henkensä alttiiksi asettavia kunnioitetaan ja kiitetään. Sotilaitten pitää tehdä hommansa.

Phil kertoo usein tulevansa köyhistä oloista. Hän on tyypillinen amerikkalaisen unelman tehnyt mies, ryysyistä rikkauteen. Hänen perheensä on ylipainoista, aivan tavallista rupusakkia. Phil itsekin on vanttera, pukeutuu konservatiivisesti ja kannattaa konservatiivisia, perinteisiä perhearvoja. Hänen neuvonsa ovat aina järkeviä, mukana on paljon huumoria ja suorapuheisuutta. Olen joskus linkittänyt dr Phil- kriittisiin sivuihin, tokihan kriittisyyttä pitää olla ja osa on ihan osuvaakin. Hän tekee kuitenkin hyviä ja viihdyttäviä tv-ohjelmia, joista on varmasti hurjasti apua monille. Hän on ns. behavioralisti, joka painottaa käyttäytymisen muutosta, joka tapahtuu tietoisella harkinnalla useinkin hänen kirjoittamiensa kirjojen neuvojen mukaan. Varmaankin hän on neuvoton todellisten mielenterveyden ongelmien edessä, mutta normaaliuden rajoissa pysyttelevälle, siistille keskiluokalle, hän on ihan omiaan.

Tiistaina ei mittään

Kuinkahan monella prosentilla ehdokkaista on oma blogi? Veikkaan, että kyseessä on aika pieni luku, vaikka vaikuttaa, että lähes jokaisella. En tiedä tuleeko tuosta koskaan selvitystä, mutta veikkaan summassa, että alle 5%:lla. Kovin marginaalisiksi ne taitavat jäädäkin. Nytkin tuntuu, että niitä on liikaa. Olen seurannut Hannes Tuohiniityn blogia. En tunne häntä henkilökohtaisesti. En ole vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan. Yleensä minua kiinnostavat lähinnä epäolennaiset detaljit, siksi kirjoitan nyt tästä. Tuohiniityn blogissa ei ole paljon suuresta massasta poikkeavaa. Luvatut paljastukset entisen asuinpaikkani, Keuruun ekokylän elämästä, ovat jääneet tulematta. Tuohiniitty istuu entisen traktorini pukilla, samoissa tutuissa maisemissa, joissa vietin monta vuotta, näkyy hänen ja erään toisen vihreän ehdokkaan yhteisessä pdf-vaalilehtisestä, jonka voi ladata ehdokkaan kotisivulta.

Vähän tuntuu pahalta, kun kuvassa on vanhuksien edustajana Olavi. Hänelle on laitettu tötteröhattu päähän, keppi on ilmestynyt käteen. Ehkä tuon tötteröhatun voi hyvällä tulkita, että kyseessä on velho, mutta vaikutelma on lähinnä höpertyneen vanhuksen, vähän halventava oikeastaan. Yhtään sanaa ei ole mainittu Olavin suurenmoisesta yrityksestä ajaa uusiutuvien ja hajautettujen energiatuotantomuotojen asiaa. Olavi oli oikeastaan suuri pioneeri, paljon ennen aikaansa. Ehkä hän oli tuulella käyvä, innostui liikaa joistakin asioista, mutta samalla hänellä oli intellektuaalinen agenda. Hän tuskastui julkisen vallan hitaaseen heräämiseen ja unelmoi, että muutos olisi lähtenyt kansan parista, samalla tavalla kuin osuustoiminta lähti käyntiin viime vuosisadan alussa. Jos pääsen joskus kirjoittamaan sarjaani erikoisista ihmisistä ja Olavilla elonpäiviä riittää, hän on halutessaan mukana.

Ekokylän 10-vuotisjuhlia vietetään ensi kesäkuun alussa. Jos vain kynnelle kykenen, aion mennä käymään, sillä olen omasta mielestäni ollut aika tärkeä tekijä tuossa hörhöjen yrityksessä. Minä olisin halunnut toimeentuloa ja yritteliäisyyttä, mutta en ollut tarpeeksi vahva muuttamaan mitään.

Säälittää muuten, kun niin moni joutuu pettymään kansanedustajahaaveissaan. Kansanedustajan työtä on yleensäkin varmastikin yliarvioitu. Ovathan he näennäisesti vallan kahvassa, mutta valta on puolueilla ja niiden johtajilla. Uusi kansanedustaja varsinkin joutuu tanssimaan ryhmien pillin mukaan. Aikaa myöten he varmaan pystyvät jotenkin vaikuttamaan, kun asiantuntemusta tulee lisää. Tietysti vaaleilla on merkitystä, kun ne antavat jonkinlaisen osviitan uusista hallituskoaliitioista ja -ohjelmistakin. Mitä puolueet itse asiassa sitten ajavat ja mihin pyrkivät ja millä keinoilla on sitten aivan toinen juttu.

Maanantaina ei mittään

Kunnon pakkasaamuna sai käynnistää autoa nostalgisissa tunnelmissa. Täällä ei monta tällaista aamua olekaan. Olen lähtenut joskus paljon kylmemmissä olosuhteissa, esimerkiksi Utsjoella. Unohdin auton lukitsematta kun lähdin bussimatkalle Norjaan ja saamelaislapset olivat täyttäneet auton lumella. Osasi olla tosi pakkasia myös Jämtlannissa ja Härjedalenissa. Tässä nykyisessä autossa en ole löytänyt pistorasiaa sisätilan lämmittimille. En edes tiedä toimiiko lohkolämmitin, mutta ainakin auto starttasi aamulla.

Laitoin taas puukiekkoja renkaiksi uusiin leikkikärryihin Nils Oskarin koulua varten. Kaverista tuli päivän aikana isoisä, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. En osannut paljon onnitella, sillä tunnen vanhemmat ja tiedän, ettei se herkkua ole.

Silakan paistoon pitää ryhtyä, sillä maanantaisin kauppaan tulee silakoita ja silloin niitä täytyy ostaa. Silakoita ei ole mitenkään runsaasti tällä kulmakunnalla. Jossakin päin Suomea niitä ainakin ennen ajettiin autolasteittain minkinruoaksi, mutta ne ajat ovat kai olleet ja menneet.

Muistelmia

Tässä iässä muistelmat alkavat kiinnostaa yhä enemmän. Haluaa katsoa, miten toiset ovat kokeneet saman ajan.

Luin Tuula-Liina variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka, joka ei säästä itse kirjoittajaakaan vaan kertoo omistakin hävettävistä, mutta niin inhimillisistä toilauksista. Tuntuu kuin olisin sen lukenut, mutta en ole voinut, koska oli myös paljon sellaista, jota en tunnistanut. Saarikosken elämä on jokaiselle vähäkään aikaansa seuraavalle kovin tuttua.

Luin myös Jörn Donnerin muistelmaluontoisen tarkastelun Miksi olen, jossa hän Los Angelesin ajastaan käsin tarkastelee fantastista elämäänsä. Donner ei ole menettänyt herkkyyttään vaikka on kokenut niin paljon. Se, että hän peilaa kasvuympäristöään ja vanhempiaan nykyaikaa vasten, on mielestäni erityisen kiinnostavaa. Donner on niin valtavan lukenut ja sivistynyt, että se on ihan uskomatonta. Osa hänen tuotannostaan on tuntunut itsestään selvyydeltä eikä kovin omaperäiseltä. Kun on nähnyt hänen vanhentuneen olemuksensa tv:ssä ei voi olla huomaamatta kuinka aika kuluu ja me sen mukana. Minulle on ollut ekstra kiinnostavaa hänen kokemuksensa Ruotsista, vaikka hän onkin seurustellut paljon korkeampitasoisten kanssa kuin minä. Minä tunnen ruohonjuurta, hän yhteiskunnan silmäätekeviä ja intellektuelleja.

Olen lukemassa Erik Allardtin muistelmia Bondtur och kulturchocker, jossa vilahtelee paljon opiskeluajalta tuttuja nimiä, opettajia ja tieteellisten oppikirjojen ja teorioiden tekijöitä.

Hiihtoilmat muttei oo latuja

Pikkukylässä ei ole hiihtolatua. Katsoin hieman kateellisena uutisista, että muu Suomi oli laduilla. Järven jäälle ei ole menemistä, vettä oli rannoilla. Jäätä ei ollut kunnolla, kun lumituisku tuli. Viime talvena joku ajoi sinne toisinaan latuja. Tilanomistaja oli tosin lanannut metsätien, ja se oli hyvä korvike ulkoiluun. Sen varrella on fasaanimetsästyksen tukikohta, siksi se kai pidetään auki. Aurinkoinen talvipäivä vaikka välillä oli tuulista ja koleaa. Varmaan heti Kemiössä on latuja, mutta mitä ulkoilua se on, että tarvitsisi ajaa autolla.

Kemiössä asuva samassa projektissa oleva maallemuuttaja on valittanut, että siellä ei oikein ole hyviä kävelyteitä. Ehkä hän ei ole vielä löytänyt. Saan olla tyytyväinen, että täällä on sellainen, jossa autot eivät pörrää vaikka metsätie on autolla ajettava. Hän on kertonut kuinka mukavaa on puuhailla kaminan kanssa, tehdä lumitöitä jne. Kyllä minäkin ottaisin tulisijan, mutta itse asiassa tietokoneen ruutua on ihan mukava tuijotella ja televisiota tietysti myös vaikka tuleen tuijottelu kotieläin jaloissa tai sylissä olisi tietysti herttaista. Tosin riittää, että sen on joskus kokenut kuten niin monessa muussakin asiassa.

Blogeja on niin tuhottomasti, ettei ole mitään mahdollisuutta pysyä niistä perillä vaikka urhoollisesti yritänkin. Puhumattakaan kaikesta muusta, mitä ihmiselle on nykyään tarjolla.

Pedagogio

Olin yksin taas veistosalissa, kaveri soitti, että on mennyt viemään poikansa "muijaa" synnytyslaitokselle. Laitoin valmiiksi neljä vanhasta kaljakorista tekemääni puukärryä, kun museon pääopas ja kirjastonhoitaja kävi tuomassa hyllyn maalattavaksi. Hän ilahtui: Jaa te teette kärryjä Nils Oskarin kouluun, joita hänen on määrä vetää. Lapsille suunnitellaan "aikamatkoja", joissa he saavat käydä ankaran koulumestarin koulua.

Samanlaisia pääopas on vetänyt vanhassa Tjudan pedagogiossa, mutta olen nähnyt vain rakennuksen eteen muodostuvat jonot. Käsittääkseni pääopas on silloin tuima koulumestari, lukkari, joka todella on aidon tuntuinen. Hän komentaa ryhmää ankaralla äänellä. Olisi mukava ollut päästä joskus mukaan katsomaan, mitä sisällä tapahtuu.

Oppaalla onkin hyvät edellytykset, hän on harrastanut näyttelemistä vuosikymmeniä, hänellä on ulkomuotoa ja ääntä. Hän on kulttuurimies henkeen ja vereen ja on usein paikallismediassa milloin missäkin ominaisuudessa, tekee näyttelyitä, näyttelee, kirjoittaa kirjoja jne. Nils Oskarin rooli sopinee hänelle vielä paremmin kuin lukkarin.

Ei minua kukaan oikeastaan erikoisesti pyytänyt näitä kärryjä tekemään, mutta ilmeisesti niille on tilausta. Kaljakorit ovat vain kovin vanhoja ja perstaantuneita, mutta ehkä ne sen kestävät kuin puiset pyörät ja aisat, kun joutuvat olemaan koko kesän ulkosalla. Ulkomuseo paikka kun on.

Itse Nils Oskar ehti käymään tuota Tjudan pedagogiota, joka hänen toimestaan sitten siirrettiin perustettuun museoon. Kring Sagalund- kirjassa oli hieman tuosta entisajan koulusta, joka ei ollut mikään menestystarina. Kirjassa on kuvakin koulusta entisellä paikallaan. Esimerkiksi 1700-luvun puolivälissä piispanvierailun pöytäkirjassa valitetaan, että suuri osa nuorisosta ei osaa lukea, minkä piispa arvelee johtuneen vanhempien haluttomuudesta laittaa lapsiaan kouluun, sillä tekosyyllä, että he itse huolehtivat opetuksesta, mitä piispa arvelee laiminlyötävän suuresti. Vuosisadan lopussa tilanne menee niin huonoksi, että eräälläkin koulumestarilla oli vain yksi oppilas kuuden vuoden aikana. 1800-luvulla yritettiin kurinpalautusta.

Tässä kuvausta:

"Tjudan pedagogio oli erikoislaatuinen koulu. Siellä saattoi istua kruununpalvelijan sinne passittama parrakas mies. Kädet käsiraudoissa hän kettinkien kilistessä kuljetti lukutikkua aapiskirjan pitkiä kirjainrivejä pitkin. Siellä saattoi istua harmaahapsinen setä, joka vanhuuden höpperyydessään oli naima-aatoksissa, mutta ei ollut saanut lupaa ennen kuin osasi ulkoa Isämeidän ja uskontunnustuksen. Näitten välissä huusi eri-ikäisistä lapsista koostuva joukko seinälle asetetun taulun tavuja, joita joku edistyneempi oppilas osoitti karttakepillä. Opettaja istui pöytänsä vieressä ja kuunteli ääneenlukua tai jakoi lyöntejä heikommin edistyville."

Nils Oskar joutui heti apuopettajaksi, koska oli lahjakas oppilas, mutta kurinpidosta huolimatta oppimistulokset jäivät ylipäätänsä heikoiksi tuossa vanhan ajan koulussa.

Nils Oskarin arvoitus

Nils Oskar Jansson, Sagalundin museon perustaja ja yksi Kemiönsaaren merkkihenkilöitä, on paljon kiinnostavampi persoona kuin olin osannut odottaa. Eläväksi hänet tekee se ristiriitaisuus, jota löysin hänestä J.J. Huldenin kirjassa, Kring Sagalund.

Jo hänen kuvansa, jonka löysin Sagalundin kotisivuilta, kertoo hieman erikoisemmasta ihmisestä. Kuvassa näyttäisi olevan itsetietoinen keikari. Hän toimi ruotsinkielisessä nuorisoseurassa ja jos hänen itsevaltaisuutensa asetettiin kyseenalaiseksi hän erosi hallintoelimistä (useaan otteeseen) ja odotti, että lähetystö kävisi pyytämässä häntä takaisin - kuten aina tapahtuikin.

Hän oli valloittava kertoja ja opettaja, mutta ei suvainnut heikommin tajuavia ja edistyviä. Aasinkorvat olivat käytössä häpäisemisen välineenä.

Esimerkiksi Nils Oskar kohteli aluksi tylysti tulevaa suurliikemiesta Amos Andersonia, mutta Adèlessa tämä löysi ymmärtäjän ja tukijan, minkä Amos sitten rikkaana miehenä palkitsi. Myös välit entiseen miesopettajaan parantuivat.

Hän uskoi tieteeseen ja edistykseen ja suhtautui varsin viileästi uskontoon, siitä osittain johtuivat riidat nuorisoseuroissa. Pienelle paikkakunnalle perustettiin kaksi nuorisoseuraa ja vihattiin varsin kunnolla vastapuolta. Hän oli perustamassa pienten lasten koulua, emäntäkoulua, pienviljelijäkoulua, osuusmeijeriä, osuuskauppaa... Hän vaikutti siihen, että pienviljelijöitä varten lohkottiin tiloja, jotka osoittautuivat liian pieniksi. Hänen pettymyksekseen entiset oppilaat pettivät kasvattajansa ja pakenivat kaupunkeihin. Ihanteellisuus ei levinnyt kansaan ja loppuikänsä hän tunsi epäonnistuneensa.

Hän haaveili kirjoittavansa Kemiön pitäjän historian, mutta kaikki jäi kesken. Hän kuoli suhteellisen nuorena, heti eläkkeelle päästyään. Hän ei ollut erityisen systemaattinen eikä edes hallinnut ruotsin kielioppia ja kirjoitusta täysin, mikä johtui puutteellisesta seminaariopetuksesta.

Missään ei kerrota, että hänellä olisi ollut kuten nykyajan kielellä sanotaan "suhteita". Hän ja hänen entinen opettajansa Adèle Weman elivät rinta rinnan työtovereina ja asuivat myös samassa talossa, he olivat uskollisia ja hyviä ystäviä, mutta suhteesta ei ollut kysymys, sanovat lähteet. Adèlella oli ollut onneton nuoruudenrakkaus, mutta ei uutta suhdetta. Hän koki kirjallisen menestyksen vasta seitsemänkymppisenä. Kaikki tuli liian myöhään, mikä aiheutti perussurumielisyyden naisessa.

Nils Oskar oli intohimoinen puutarhuri. Hän määräsi oppilaansa sulan maan aikana töihin koulun puutarhaan joka aamu puoli kahdeksasta puoli yhdeksään. Hän oli pitäjän ensimmäisen kansakoulun ensimmäisiä opettajia, ensimmäinen ei selviytynyt kurinpidosta. Koulun ympäristö oli pökelikköä, joka Nils Oskarin toimesta raivattiin ihanaksi puistoksi.

Sitaatti: (Sagalundin puutarha -julkaisusta)

" 31. maalisk.1900. Minua on koko kuukauden vaivannut valtava istutusvimma. Olen tutkinut siemenluetteloita, puutarhakirjoja ja maatalouslehtiä, mutta vielä lunta on kaikkialla, ainakin 2ö3 kyynärää, pienemmästäkin tuskastuu.
Huhtikuussa 1900. Vuonna 1886 1. huhtik., ensimmäisenä keväänä kun olin Vretassa, puutarhassa kuokittiin jo, nyt sylinkorkuiset kinokset vielä peittävät maan. Sagalund on nyt minun rakkain leluni. Sen aitojen sisäpuolella halaisin esittää osan minun makuni mukaan toteutuneesta runoudesta. Kuinka nautinkaan jo pelkkien suunnitelmien ja järjestelyiden ajattelemisesta. Tähän auringonpaisteeseen tulee taimipenkki, tähän mehiläisvaja, tähän puitten väliin polku, tähän tulee aurinkokello, tähän tehdään istukset ja tähän kerätään komposti."

Adèle oli helkkyävä runoilija, ulkoisesti hellä ja rakastava. Hän toimi paljolti kollegansa ja ystävänsä ukkosenjohdattimena. Hänkään ei ollut erityisen uskonnollinen vaikka opettikin tyttöjään mallikelpoisesti säilyttämään lapsenuskonsa. Kemiössä toimi kirkkoherrana kuuluisa herännäisyyden merkkimies Hedberg, jonka suurin pietistinen into oli tosin jo huomattavasti laantunut suurimman kuohunnan ajoista, kun hänestä tuli Kemiön sielunpaimen. Adèle oli pappissukua, mutta hänen vanhempansa eivät olleet varakkaita.

Tätä sitä on odotettu, lunta

Tänään tuli lunta enemmän kuin koko viime talvena tällä saarella. Pahrustin lenkkini siitä huolimatta, että lumi ulottui puolisääreen. Yhtäkkiä onkin mahdollisuus hiihtää jo viikonloppuna, jos jää kestää tai sitten metsätietä myöten. Kemiöön sai autoilla kieli keskellä suuta. Suurin koettelemus oli ajaa omalle parkkipaikalle kotimäelle, huonosti aurattua tietä. Etuvetoinen auto nousi hyvin, vaikka kumi haisi ja renkaat sutivat. Olisin ollut pulassa vanhalla Volvollani.

Appropå, sutiminen...Yhdellä vitsisivulla kerrottiin naisen logiikasta juttu, jonka Spede on kertonut Hannele Laurista. Nainen oli autoineen jääalustalla ja auto ei meinannut lähteä ja hän oli heittämässä hiekkaa renkaiden alle, kun Spede sattui paikalle. Auto oli etuvetoinen. Spede kysyi:" Miksi sinä laitat hiekkaa takarenkaiden alle?"
"No kun eturenkaat jo pyörii, mutta nämä eivät", oli vastaus.

Yksi projektissani oleva nainen on uusi maallemuuttaja, joka hieroi käsiään tyytyväisenä, kun pääsee koettamaan upouutta lumikolaansa. Kerroin omista, jo nostalgisista maallemuuttajan kokemuksista, lumilingon ja ison traktorin ajosta, metsätöistä, eläinten sarvien sahaamisesta, sorkkien leikkauksesta ...

Minulla on luettavana kiinnostavia kirjoja. Yksi kertoo Sagalundin museomiljöön esiäidistä ja -isästä, Adèlesta ja Nils Oskarista. Olen ajatellut, että he ovat aika tylsiä tyyppejä. Sellaisiksi heidät esitetään ihannoivissa teksteissä. Mutta he ovatkin kiinnostavia. Aion kertoa heistä blogissani.

Curiosity

Iines asettaa mukavan pohdintatehtävän ja johdattelee Norman Rockwellin maailmaan. Netistä löytyy paljon kuvia ja tietoja. Yksi on tämä, jossa väitetään, että näennäisen viattoman ja puhdassydämisen Rockwellin sisällä oli freudilainen, moderni ihminen. Rockwell oli "sexual joker". Iines pyysi tulkintoja kuvasta Curiosity shop. Kirjoitin kommenttiin, että hyllyllä on seitsenhaarainen kynttelikkö, mutta en laskenut. Se onkin yhdeksänhaarainen, mutta se ei estä sitä, että sekin voi olla juutalainen, Hanukkah-juhlassa käytetty menorah. Joten tulkintani Rockwellin pinnan alla piilevästä juutalaisvastaisuudesta voi silti olla mahdollinen. Rockwellin kuvamaailma on uus-englantilainen, Uuden Englannin asukkaat olivat usein saksalaislähtöisiä, joita usein kutsuttiin hollantilaisiksi. Hitlerillä oli suuri kannatus USA:ssa ennen kuin USA valitsi puolensa. Rockwell oli sinänsä moitteeton demokraatti.
Toinen artikkeli, jota en osannut Iineksen kommenttilootaan laittaa linkkinä on: Portrait of an artist as a dirty old man (vaatii rekisteröitymisen toisella kertaa)
Tässä on kommenttini:

Olipa kiva, kun annat vinkin päästä tutustumaan tuohon tunnettuun ja suosittuun maalariin. Netistä löytyy paljon kuvia. Haen löytyykö niitä, joita oli amerikanpaketeissa, joita köyhänä poikana sain Save the Children Federation/Mannerheim-liiton kautta.Luin wiki-artikkelin, jossa sanottiin, että Rockwelliä on pidetty kilttinä ja harmittomana, mutta oli hänessä näköjään ytyä. Ei ole väliä, mitä hän on tarkoittanut, mutta kuvaa voi tosiaan tulkita monella tapaa. Yksi tulkinta vie freudilaisuuteen ja alitajunnan merkitykseen. Itse, kirjoittaessani pedofiliasta, tarkoitin juuri sitä, että nyt, vuonna nn. jälkeen Freudin, blogeissa käyty keskustelu pedofiliasta oli yksiviivaista kuin mm. Freudin tuomaa tietoutta alitajunnasta ei olisikaan. Alitajunnassa pesii kaikenlaista kamaa, mitä ei pidä pelästyä ja nähdä "kauhuja kaikkialla". Seksuaalisuus on arkipäivässä oleva tekijä, joka ei ole vain yhdyntää ja seksuaalisia tekoja vaan myös kulttuuria ja taidetta. Tutkimalla näitä alitajunnan kuvia ihminen pääsee sinuksi itsensä kanssa ja oppii olemaan niitä pelkäämättä.

Hyllyllä on juutalainen, seitsenhaarainen kynttelikkö. Se voi tarkoittaa, että vanha mies on likainen juutalainen, joka polkee amerikkalaisia arvoja, joita tyttö edustaa. Lincolnin kuva on lattialla, ei kovin tärkeällä paikalla. Täytyy ottaa selville, oliko Rockwell juutalaisvastainen. Ehkä hän tarkoittaa, että juutalainen on loihtinut tytön, eikä tämä huomaa, että nuket ovat sekasikiöitä ja se on allegoria juutalaisuutta vastaan. Jännittävä kuva joka tapauksessa.

Puutarha

Trädgårdsodlingen har till uppgift att gagna såväl kropp som själ, ingendera av dessa uppgifter får förbises när det gälle anläggningen och underhåll av en träfgård.
Själsbehovet bör tillgodoses genom att göra hemmets närmaste omgivning så lummigt blomstrande och tilltalande som möjligt. Lummigheten vinnes genom att odla allehanda fruktträd och skyddplanteringar av grönä träd och välansade häckar, samt att spara och ansa vad naturen själv i tiden planterat på platsen. I sådana träd sjunga fåglarna in vårglädje i människornas hjärtan, träden skyddar mot vidriga vindar, äro fattigmans jacka och skänka skugga och svalka mot brännande sommarsol. Den planterade och odlade grönskan är vittne om herrefolkets sinnelag, "lättja och slarv bry sig icke om trädgårdar, råhet och elakhet tycka icke om blomster".
Trädplanteringen är i långa tider en grön gravkrans för sin avlidne anläggare liksom den varit en uppfostringsanstalt till tukt och goda seder för den ungdom, som fått uppväxa i ett träd- och blomstersmyckat hem."
(ur skoluppsatser dikterade av Nils Oskar Jansson i början av seklet)

"Puutarhaviljelyksen tehtävänä on hyödyttää sekä ruumista että sielua, kumpaakaan näistä tehtävistä ei sovi sivuuttaa kun istutetaan ja hoidetaan puutarhaa.
Sieluntarpeet tulee tyydyttää tekemällä kodin lähiympäristöstä mahdollisimman rehevän kukoistava ja puhutteleva. Rehevyys saadaan viljelemällä kaikenlaisia hedelmäpuita ja suojaistutuksia vihreistä puista ja hyvinhoidetuista aidoista sekä säästämällä ja hoitamalla mitä luonto itse aikoinaan on istuttanut paikalle.
Näissä puissa laulavat linnut kevätiloa ihmisten sydämiin, puut suojaavat hirmumyrskyiltä, ovat köyhänmiehentakkina ja tarjoavat suojaa ja viileyttä kesäauringon paahteelta. Istutettu ja viljelty kukoistus on todistus valtiaskansan mielialasta, "laiskuus ja huolimattomuus eivät viihdy puutarhassa, raakuus ja ilkeys eivät pidä kukista".
Puuistutus on kaikkina aikoina ollut vihreä hautakranssi edesmenneelle istuttajalleen kuten se myös on ollut kurin ja hyvien tapojen kasvatuslaitos sille nuorisolle, joka on saanut varttua kodissa, missä on kasvatettu puita ja kukkia."
(otteita Nils Oskar Janssonin sanelemista kouluaineista)

Kysymys: Mitä ovat opettajan sanelemat kouluaineet. Eikö aine ollut oppilaan itsensä keksimä? Ehkä kyse oli ns. sanelukirjoituksesta?

Löysin tämän ihastuttavan kappaleen museon julkaisemasta vihkosesta Sagalunds trädgård. Sain sen luettavaksi, kun kysyin puukärryistä, joita Nils Oskar Janssonin oppilaat ovat itse rustanneet veistossa. Kirjasessa on epäselvä kuva, rivissä sotilaallisesti, kärryineen seisovista oppilaista ja opettajasta Vreta Folkskolanin edustalla. Museolla on kuvasuurennos Janssonista oppilaineen puutarhassa. Siinäkin näitä kärryjä näkyy. Ne ovat aika liikuttavia, puiset renkaat vinksin vonksin. Talot ja puutarha ovat yhä samat, me ihmiset vaihtuneet.

Toisessa kuvassa tehdään käytännön työtä puutarhassa. Vaaleisiin pukeutuneet tytöt ovat kontallaan kylvötöissä, tummiin pukeutuneet, klanipäiset pojat taustalla kärryineen ja lapioineen.

Siteeratussa kappaleessa on askarruttava sana "herrefolket". Mihinhän se viittaa? Viittaako se ruotsalaisuuteen Suomessa, Janssonhan oli ruotsalaisuuden esitaistelija. Vai onko sillä yhteyksiä arjalaisuus-ajatuksiin, joita on esiintynyt paljon jo 1800-luvulla. Koko puutarharomantiikkakin saattaa kuulua samaan aatevirtaukseen. Ehkä joku tutkija on selvittänytkin näitä asioita.

Että kansakoulunopettaja on näin intohimoisen kiinnostunut puutarhanhoidosta ja maanviljelyksestä, on sinänsä varsin sympaattista. Hän oli varmasti kutsumusopettaja, joka ei laskenut tunteja, mitä kutsumukselleen uhrasi. Hän jaksoi myös toimia nuorisoseurassa ja oli perustamassa maatalousoppilaitosta, isäntä- ja emäntäkoulua paikkakunnalle. Valtava nuorisoseurantalo, Vrethall, on jäljellä, haluaisin mielelläni nähdä miltä se näyttää sisältä. Siellä pidetään yhä kokouksia. Aiemmin siellä toimi myös paikkakunnan elokuvateatteri, joka nyt on siirtynyt ajanmukaiseen Villa Landeen, joka valmistui viime vuonna.

Sahasin lankusta pyöräkiekkoja kolmiin kärryihin. Kaveri teki yhdet kärryt. Ne noudattavat perinteitä, ovat yhtä karkeatekoiset kuin oppilaiden tekemät.

Terveysasioita

On tutkimuksen antamia vinkkejä siitä, että lemmikkieläimet ovat hyväksi terveydelle. Tässä talossa ja rapussa asuu mummo, jolla on valkoinen, pullea villakoira, joka heiluttaa aina ystävällisesti häntäänsä, kun pariskunnalle jotain sanoo. Varmaan koiralle on aina puhuttu lempeästi. Irma on kahdeksankymppinen, mutta sitä ei uskoisi. Koira pitää hänet kunnossa, koska sitä on käytettävä ulkona. Varmasti se antaa myös seuraa leskinaiselle ja liittää hänet muiden koiranomistajien yhteisöön. On mukava jutella koirasta ja säästä ja vähän paheksua naapureita, jos on aihetta. Minäkin juttelen aina molempien kanssa.

Koirat ovat muutenkin terveydelle hyväksi. Varsinkin alle kouluikäisten immuniteetille. Tosin minun lapsenlapseni ovat aika usein sairaina, vaikka heillä on koira. Koirat ovat kissoja terveellisempiä, sanoo tuore tutkimus. Mistä syystä ja kuinka paljon ei jutussa kerrota. Oletan, että on kyse ulkoiluttamisesta ja koiran sosiaalisemmasta luonteesta. Sehän haluaa olla lauman jäsen perheen kanssa, kissa taas on arvoituksellinen omistajatyyppi. (Minulla ei ole koskaan ollut kissaa.) Mutta varmasti kissakin on hyväksi. Vielä parempi on kuulemma kaksi koiraa.

Olen joskus nuoruudessani kirjoittanut kiukkuisen yleisönosastokirjoituksen keväisestä siivosta kaupungissa ja häpeän sitä. Olen saanut rangaistuksen ja kuljettanut koiraa tuhansia kertoja ja kammannut ja letittänyt tupsun päälaelle. Vielä ei ole aika hankkia koiraa tai kissaa, mutta varmaankin sen vielä teen, kunhan tässä tarpeeksi ukkoudutaan.

Terveysasioista lisää:

Jos tiedemiehet saisivat selville sen, että kännykät aiheuttaisivat syöpää, se voisi olla katastrofaalista kännykkäteollisuudelle. Sellaista tietoa nyt kuitenkin lähetetään. Varmaa se ei ole, mutta on aihetta epäillä, että pitkään jatkunut (yli 10 v) kännykän käyttö voi olla vaarallista, kertoo australialaislähde. Moni ei tätä kestäisi, sillä kännykkä on jo niin olennainen osa elämäntyyliä. Yksi lisä moniin riskeihin. Minua alkaisi vasta haitata, jos netin käyttö todettaisiin riskialttiiksi.

Olen tyytyväinen, että hankin eilen vuoden lisenssin lukutulkkiin. Aion opiskella ahkerasti englantia tietokoneen ääressä. Lukutulkki toimii IE-selaimessa ja antaa käännöksen heti kun sanaa napauttaa kerran. Kokeilin Joycen Odysseusta ja monessa kohdin se ei löytänyt käännöstä. Mutta useassa se helpottaa alkukielisen tekstin ymmärtämistä.

Köyhyys

Uusi bloginkirjoittaja Eero Tikka kirjoittaa kuinka työtä säästävät koneet helpottavat opiskelijankin elämää. Ajatuksia herättävä kirjoitus. Sata vuotta sitten rikkaalla oli huonompi elintaso kuin kaikkein köyhimmällä suomalaisella. Häneltä myös linkki tähän Nykypäivän artikkeliin, joka puhuu samasta asiasta. Itsekin kirjoitin siitä pari päivää sitten.

Nuorena, mustaan vakosamettiin pukeutuneena opiskelijana, ajattelin radikaaleja ajatuksia. Suhteellinen köyhyys oli minusta käsite, joka oikeutti sortamaan maailman köyhiä, kun köyhiksi pystyttiin osoittamaan varsin hyvin toimeen tulevia. Suhteellisesta köyhyydestä on kyse suomalaisten valituksessa. Osa ei ole edes suhteellisesti köyhiä, kulutustaso on korkea, mutta silti valitetaan. Köyhillä yritetään ratsastaa eduskuntaan tulevissakin vaaleissa kuin Jeesus konsanaan aasilla Jerusalemiin. Ehkä en sittenkään ole etääntynyt niin kauas nuoruuden radikalismistani, koska olen sitä mieltä, että vähemmälläkin voi elää. Köyhyys on myös korvien välissä.

Vaikka en ole vielä ihan sata vuotta vanha, olen kokenut puutetta, kulkenut risaisissa vaatteissa ja kengissä, syönyt yksipuolista ravintoa, ollut varojen puutteessa ilman tärkeitä asioita, palellut, ennen kaikkea elänyt henkisesti köyhässä ympäristössä, köyhyyskulttuurissa. Kauheinta oli ennen Ruotsiin muuttoa, kun asuntoa ei tuntunut pääkäupunkiseudulta löytyvän ja maailmaan oli juuri tupsahtanut tyttövauva. Jos olisi ollut tietoa ja kokemuksia, olisin löytänyt muita teitä kuin emigroitua. Ruotsissa täyttyivät perustarpeet ja siitä olen sille ikuisesti kiitollinen vaikka Ruotsi ei ottanut omakseen täysin rinnoin.

Tässä kun on mainittu uusi blogi, yksi lisää:

Helsingin Sanomien lukupiiri, jota pitää pirteä Kirsi Piha. Keskusteltu mm. Kjell Westön erinomaisesta romaanista.

Naisten kieltolaki

Viimeisimmässä Seura-lehdessä oli rikosylikonstaapeli Marja Vuennon haastattelu, joka oli otsikoitu: "Kuka suojaisi vauvaa viinalta?" Karua luettavaa. Sen nyt jotenkin ymmärtäisi, jos ihminen tekee itselleen haittaa käyttämällä päihteitä ja tupakkaa, mutta että viattomat syntymättömät lapset asetetaan alttiiksi aivovammoille ja alkoholismin tuomille ongelmille, on melkein liikaa.

Suomessa arvioivan syntyvän vuosittain 500-600 alkoholin vammauttamaa lasta. Kymmenessä vuodessa siis kokonainen pieni kaupunki. He ovat siis kehitysvammaisia, jotka hyväuskoisina on alttiita ja johdateltavia. Liberaalissa yhteiskunnassamme ketään ei voi hoitaa väkisin. Naisen ruumiin katsotaan olevan hänen oma asiansa. Naisten juhliminen on muuttunut normaaliksi. Jos nainen käyttää e-pillereitä, alkoholi nostaa testosteronitasoa jopa 270 kertaiseksi, sanoo Vuento. Hän epäilee, että nuorten naisten väkivaltaistumisella voi olla kemialliset syynsä.

Naisen kroppa ei kestä alkoholia siinä kuin miehen. Hänelle kehittyy riippuvuus ja aivovaurio nopeammin kuin miehelle. Pian hänen mukaansa viisikymppiset alkoholidementikot naiset kilpailevat vanhusten kanssa hoitokotien paikoista.

Itse olen asiakkaana tavannut alkoholidementoituneen naisen, joka reilusti alle viisikymppisenä on siirtynyt yhteiskunnan huollettavaksi. Nuorempana hän lainasi hillittömästi kulutukseen ja alkoholiin eikä tietenkään maksanut luottoja takaisin. Yhteiskunta tietenkin pitää huolta hänestä. Kuvassa on mukana huolehtiva poika, jonka kasvukausi jäi epävarmaksi, oli väliaikainen huostaanotto. Nainen valitsi huonoja kumppaneita, joita tietenkin on hyvä syyttää ongelmista.

Kun ottaa huomioon, että humaltuneena naisen irrationaalisuus ja raittiina jotenkin aisoissa pidetty viettielämä pääsee irti aisoista, tuloksena on paljon harkitsemattomia tekoja ja uusia suhteita. Puolet avioliitoista päättyy eroon. Sukupuolitaudit leviävät. Olisiko harkittava naisten kieltolakia?

Tämä juttu on kirjoitettu osittain provokaatioksi. En ihaile muslimien tyylistä naisten sortoa vaan kirjoitin jutun sen mallin mukaan, jossa miehiä kohdellaan potentiaalisina väkivallantekijöinä ja sortajina. Ehkä on opittava hyväksymään tietty hävikki ja yritettävä valistaa valistamasta päästyä, sekä miehiä että naisia. Suurin osa naisista hoitaa asiat mallikkaasti, ei pämppää liikaa, ei ole holtiton, ei potki miehiä ja lapsia. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että ikäviä tendenssejä on.

Katsoa saa koskea ei

Fasaanien ajo oli jo menossa, kuulin kuinka metsästyksen johtaja antoi viimeiset ohjeet, asetta kantaville metsästäjille. Venäläisen näköinen Patte oli hevosineen odottamassa, vankkurien kyljessä riippui jo ammuttuja fasaaneja, vankkureilla istui joitakin. Puhekielenä tuntui olevan suomi. En jäänyt katsomaan näytelmää, minua hieman pelottikin mahdolliset harhaluodit, vaikka tuskin onnettomuuksia sattuu näin tarkkaan valvotuissa jahdeissa. Kauemmaksi päästyäni alkoi kuului kiivas koirien haukunta ja ampuminen. Muutaman kilometrin päässä on ylellinen laavu, jossa jahtiväki kokoontuu jahdin jälkeen. Se on elämysmatkailua parhaimmillaan. Jos olisin parempi kansalaisjournalisti, kirjoittaisin kunnon jutun jahdista ja haastattelisin ihmisiä.

Kotona taas blogien pariin. Kävin katsomassa Arawnin blogia, mitä en usein tee. Jostakin syystä jotkut jäävät vähemmälle, esim. Ihmissuhteet-blogia en enää lue. Blogissa oli keskusteltu suuria intohimoja aina nostattavasta pedofilia-teemasta. Yhtenä osapuolena oli tietenkin sama hysteerinen naisihminen, joka on suuna ja päänä keskustelemassa, mutta ei oikein sano mitään.

Ne jotka protestoivat miesten mollaamista vastaan, eivät uskaltaneet oikeastaan analysoida pedofiliaa kunnolla. Minäpä teen sen tässä ja yritän puhkaista muutaman myytin samalla. Lukijamääristä viis!

Sukupuolisen kanssakäymisen alaraja on tietääkseni 16 vuotta. Sitä nuorempien kanssa sekstaaminen on kiellettyä ja rangaistavaa. Sukupuolisuus alkaa kuitenkin jyllätä paljon aikaisemmin. Muistapas itseäsi nuorena! Sukupuolisuus on mukana oikeastaan kehdosta hautaan, tavalla tai toisella.

Haluaisin kiteyttää periaatteeni tähän: Katsoa saa, koskea ei. On aivan oikein, että laki suojelee lapsia aikuisten hyväksikäytöltä. Mutta sitä se ei pysty estämään, että tunteita on olemassa. Nykypäivän uusperheissä tunteita herää, aikuiset ja nuoret voivat tuntea seksuaalisia tunteita ja kuvitella asioita. Kuinka paljon syyllisyyttä tämä herättääkään. Muistan joskus, ehkä jo 70-luvulla lukeneeni jostakin naisten- tai perhelehtien sivuilta seksineuvonantajan viisaan neuvon: Tunteille ei voi mitään, niitä syntyy. Toteutus on sitten eri asia.

Nuori seksuaalisuus voittaa useinkin aikuisen. Siinä on raikkautta ja ujoutta, maailma ei ole vielä murjonut, painovoimalaki ei vaikuttanut. Tuntuu, että joidenkin moralistien toteuttamat miesten syyttelyt johtuvat ehkä siitä, että painostuksella yritetään pönkittää katoavaa naisellista viehätysvoimaa. Miesten pitää olla kiinnostuneita kypsästä naisesta. Vanhemmilla ihmisillä voi olla myös jalostunutta elämänkokemusta, jota nuorilla ei ole, mutta väkisinkin fyysinen puoli kärsii, se on jumalan totuus.

Ajallemme on tyypillistä pedofiilikauhu, tuntuu että pedofilia on lisääntynyt, vaikka se voi johtua siitä, että aiheesta puhutaan enemmän kuin ennen. Varmasti myös tilaisuus on tehnyt varkaita. Seksuaalisuus on näkyvämpää ja paljaampaa, sillä myydään kaikkea mahdollista. Antiikkia on ihailtu historiassa paljonkin, kreikkalaisilla oli aivan toisenlainen käsitys esimerkiksi aikuisten miesten ja nuorten poikien suhteista. Romeo ja Julia olivat ala-ikäisiä. Nobelisti Nabokov kirjoitti Lolitansa ja sama teema oli hänellä esillä monissa muissakin teoksissa. Ehkä kauhea tunteiden kieltäminen ja ihmisten leimaaminen aiheuttaa vastareaktioita ja uhmaa.

Palkka-ale

Vaikka kirkas ilma kutsuu lenkille, bloggaan vielä, kun kuulin toisella korvalla uutisissa Teknologiateollisuuden tj. Matti Mäenpään suositelleen palkka-alea. Se on tietysti hänen tehtävänsäkin. Mutta eikö siinä olisi järkeä. Palkka on sellainen juttu, että yleensä se tulee käytetyksi eikä marginaaleja tunnu jäävän. Hyvin monet varmasti elävät äärirajoilla jo nyt.

Mutta en olisi sellainen vastaanväittäjä, jos en tässäkin yrittäisi ainakin inttää toista. Meillä kaikilla on joka tapauksessa marginaaleja. Jostakin pystyy aina pihistämään elintason kärsimättä. Nykyään matkat tuntuvat olevan perusoikeus. On varaa kulkea yksityisautolla, on varaa lomamatkoihin, on varaa syödä roskaruokaa, on varaa ostaa kaikenlaista.

Aasian maissa oltiin pakotettuja osin autoritaarisen systeeminkin takia elämään säästäväisesti. Sillä näistä maista tuli Aasian "tiikereitä", jotka ovat pistämässä länsimaita nurin. Uusien teollisuusmaiden tuotteita on ihan yhtä halpa tai kallista kuljettaa länsimaihin kuin päinvastoin. Kuljetukset eivät tällä hetkellä ole suurin ongelma vaan työvoiman hinta. Vaikka meistä on epämukavaa syödä kaukana tuotettua ruokaa, viisaat ovat laskeneet, että välttämättä kuljetukset eivät ole kalliimpia ja ympäristöä saastuttavampia kuin lähiruoalla.

Vaaleissa vasemmisto aina ottaa esiin saman aseensa, jolla se toivoo saavansa palkansaajien äänet. Puhutaan osaavasta työvoimasta tärkeimpänä tuotannon tekijänä. Käytännössä sitten kyllä sosiaalidemokraatit kyllä toimivat palkkamaltin puolesta, mutta puolella sydämellä. Ne joilla tuntuu olevan suhteellisen varma työpaikka eivät osaa olla solidaarisia työnsä menettäneiden suuntaan. Oma suu on lähinnä, omat loputtomat tarpeet ja niiden täyttäminen. Sitten on se kuuluisa kateus. Tuntuu, että omistajat ja palkkajohtajat kuitenkin vievät suhteettoman suuren osan kakusta, palkansaaja ei voi millään antaa periksi ja luopua, kun toiset kuitenkin rohmuavat.

Olen sitä mieltä, että vähemmälläkin voi elää. Miksemme palkka-ale-talkoilla voisi yrittää pitää työpaikkoja Suomessa?

Tartu mikkiin

Katsoin tv 2:n musiikkiohjelmaa Tartu Mikkiin ja huomasin, että siinäpä on charmikas konsepti. Idea on vähän kuin BumtsiBumissa, mutta tämä oli aidompi. En ihan tarkkaan ole selvillä ideasta, mutta oli kaksi joukkuetta ja jokin karaokelaulaja antoi alun ja kilpailijoiden piti löytää, mistä kappaleesta on kyse. Juuri tuossa amatöörien osuudessa oli minusta se viehätys. Nykysuomalainen uskaltaa jo laulaa karaokea, vaikka musikaalisuus ei olisikaan kummoista. Osa lauloi ihan hyvin, osa oli niin hellyttävän huonoja, mutta he eivät häpeilleet vaan antoivat palaa.

Olen miettinyt, mikä siinä on, että laulutaidottomat änkeävät nolattaviksi johonkin Idols-tyyppiseen ohjelmaan. Tuomarit ovat ihan asiallisia, kun kyseessä on laulutaitoiset ihmiset, mutta en jaksa sulattaa tumpeloiden nolaamista. Ehkä television voima on niin suurta, että esiintyminen tv:ssä korvaa kaiken. Ehkä häpeän kulttuuri on väistymässä Suomesta?

Tartu Mikkiin-ohjelmassa amatöörejä ei häväisty vaan taitavat ammattilaiset tarttuvat heidän esittämiinsä kappaleisiin ja pian kaikki hymyilevät joko ujosti, hieman häpeillenkin, mutta samalla ylpeinä. Ammattilaiset ainakin eilisessä ohjelmassa olivat tietenkin uskomattoman hyviä ja viehättäviä, vetäjä kiva. BumtsiBumissa oli vaikea uskoa ammattilaisiin siinä mielessä, että he olisivat osanneet kaikki kappaleet niin hyvin. Siinä oli pieni pettämisen maku. Luulen kuulleeni ja esittäneeni itsekin, että kilpailijoille annettiin ennalta joukko kappaleita, joiden joukosta eri biisit tulivat.

Musiikki on aikamme yleiskieli. Nuoret ihmiset varsinkin osaavat uskomattoman paljon kappaleita, tietävät nimiä ja tuntevat kaiken tekijöistä jne. Tunnen olevani dinosaurus sillä alalla, koska musiikki ei ole sillä lailla elämässäni mukana. Ehkä eilisiltaisessakin ohjelmassa vähän viilattiin katsojia linssiin. Voivatko ammattimuusikot olla niin hyviä?

Minusta karaoke on kivaa, mutta kun se yhdistyy savuiseen ja humalaiseen ravintolaympäristöön, se on vähän liikaa. Ne harvat kerrat, kun olen ollut mukana laulamassa karaokea, ovat olleet hauskoja.

Ihmelääkkeitä

Vaikuttavista ainesosia eri ruoka-aineissa tulee jatkuvasti raportteja. Menin eilen Scientific American- lehden sivuille ja löysin sieltä artikkelin, jossa käsittääkseni oli kyse kurkuma-mausteesta, jota on mm. Curryssä. Nyt en enää löydä juttua vähällä hakemisella. Kurkumasta on löydetty tulehduksia ja syöpää estäviä aineita, joista olisi mukavaa löytää lisätietoa. Ilmeisesti kyse on tuosta wiki-artikkelissa mainitusta kurkumiini-väriaineesta, E-100. Muistan kuinka ekoihmiset saivat sätkyn kuullessaankin jonkin E-alkuisen sanan. Voi osoittautua, että kyseessä on suorastaan terveyspommi.

Suutari pysyköön lestissään

Maalaisen-nimimerkkiä kantavien ei varmaankaan saisi yrittää pakinointia. Vaikka kommentit ovat aina tervetulleita, pakinointiini naisen logiikasta oli tullut muutama pahastunut kommentti, jossa logiikka oli heittänyt häränpyllyä. Ikkunaiines kyllä oli sitä mieltä, että naisen on itse otettava vastuu, jos on kyse syrjimisestä. Tälle nostan hattua. Uhrin asenne ei ole terveellinen. Suuhuni työnnettiin asioita, joita en ole tarkoittanut. En aliarvioi naisia erityisesti. Suhtaudun yleensä pessimistisesti koko ihmiskuntaan, väheksyn kaikkia tasapuolisesti, itseni mukaan lukien. Ihme kyllä se vapauttaa pitämään myös tästä säheltävästä porukasta, joka yleensä onnistuu sotkemaan kaikki asiat.

Paljon lupauksia

Ruksaan kiltisti monia lupaavia blogialoituksia, mutta monesti ne rupsahtavat heti alkuunsa tai loppuvat ennen aikojaan. Hesarin nettimaailman kirjeenvaihtaja päivittyy, mutta mitään ei näy.

Maalaisen blogi taitaa tulla neljän vuoden ikään piakkoin. Niin se aika menee.

Vanha likainen mies on ehkä löytänyt Rakkauden ja poistuu ruusunhohteiseen teiniyteen. Onnittelut.

Ruu Morbidi kirjoittaa tutulla tyylillä. Hän tarkkailee vaikkapa naapureita ja kirjoittaa heistä osuvia havaintoja. Helppoa tietysti on kirjoittaa ihmisistä, jotka eivät varmasti tule valittamaan. Häntä eivät siskot syytä juoruilusta, mutta kilttiä maalaismiestä kyllä...

Jos haluaa asiallista tietoa meitä kaikkia innostavasta kansalaismediasta, tervemenoa Anne Rongaksen pariin. Siellä on juuri sen kaltaista pohdintaa netin käytöstä mm. opetuksessa, joka olisi mitä hedelmällisintä, mutta ehkä yhä valitettavan harvinaista.. Jos vaikka joskus pääsisin pitämään kurssia blogeista, täältä löytyisi ehkä kattavin ja ajankohtaisin apu.

Työmiehen perjantai

Taas pitkä tovi yksin veistosalissa. Kaveri puuhasi kehyksiä joihinkin museon saamiin diplomeihin. Katselin, että ei hänellä ole samaa eleganttia tekniikkaa lasinleikkuussa kuin minulla. Lasia ei tarvitse hangata lasiveitsellä, pieni viilto riittää ja reunasta taittaminen. Kaveri on tehnyt yleensä sitä mitä suomalainen sekatyömies, ollut vähän kaikessa ja tehnyt remonttia, mutta ei ole juuri minua kätevämpi. Kyllä Kiviojan Pertin opettamilla käsityötaidoilla on pärjännyt pitkään. Välineet täytyy olla temmingissä, opetti Pertti muun muassa. Rakensin luovalla tavalla teroituslaitteen, jolla teroitin talttoja, puukkoja ja kirveitä. Sähköpora oli telineessä ja pyöritti laikkaa, johon olin liimannut santapaperikiekon. Minulle on sanottu, että sellainen ei ota pois terän karkaisua, mutta mene ja tiedä. Siihen meni useita tunteja. Vaikka oma isä olikin vanhan kansan taituri, ei hän osannut olla tarpeeksi kärsivällinen, eikä ottanut mukaan töihin. Tiellä lapset tosin ovatkin, mutta joskus heitä voisi ottaa mukaan varsinkin jos haluavat. Isä osasi negatiivisen palautteen antamisen, kehumista tuli harvoin, "ettei ylpisty".

Kannoin kauhean kasan laudanpätkiä sisään. Kaveri voi ruveta ensi viikolla rakentamaan niistä laatikkokärryjä, materiaali ei ainakaan maksa mitään. Hakkasin poikkipienat eilen löytämieni kaljakorien pohjaan, sillä ne ovat jo varsin hauraita. Huomasin yhden ontuvan penkin päätalolla eli Sagalundgårdenilla. Korjasin sitä, mutta ei siitä hyvää tule, sillä se on aikoinaan tehty viallisesta puutavarasta ja on laho. Hain toissapäivänä lankun, jota aion rakentaa pari penkkiä minäkin. Haluan katsoa seisooko peukalo ihan keskellä kämmentä. Tämä päivä oli vähän kuin tulevan valmistelua.

Eilen isosisko soitti ihan epätoivoissaan. "Miksi kaikki aina muuttuu", hän ihmetteli. Hän oli onnistunut pienentämään wordin dokumenttiosan kuvaruudun alareunaan eikä osannut sitä suurentaa takaisin oikealle paikalleen. Kesti vähän aikaa ennenkuin hoksasin, mitä oli kyse, sillä sisko ei osannut selittää. Hän väitti kivenkovaan, että oli itse tehnyt kaikki samalla tavalla kuin ennen, eikä ollut tehnyt virheitä. Siinä oli taas pieni paranoian maku.

Onko Tennysonin kellot-runoa suomeksi

Keskustelukerhossa ennen joulua puhuttiin joulutavoista. Kerroin muutamista ruotsalaisista erikoisuuksista kuten tv:n joulukalenterin ja joulun Disney-filmien vankasta asemasta ruotsalaisten yhteisessä tajunnassa. Uuteen vuoteen kuuluu Grevinnan och betjänten yhtä itseoikeutetusti. Unohdin kertoa yhdestä toisesta ruotsalaiseen Uuteen Vuoteen liittyvästä yhteisestä elämyksestä, joka ikäänkuin kuuluu asiaan. Se on Alfred Tennysonin runosta Ring out, wild bells tehty ruotsinnos, jonka lukee joku karismaattinen miesnäyttelijä Skansenilla ja joka televisoidaan kaikkialle maahan. Tradition juuret juontavat vuoteen 1895. Opettaja mainitsi tänään runoilija Robert Burnsin, jota erehdyksessä muistelin tuon Uudenvuoden kellot-runon kirjoittajaksi.

Englanniksi runo menee näin:

Ring out, wild bells - Christmas Poem by Alfred, Lord Tennyson


Ring out, wild bells, to the wild sky,
The flying cloud, the frosty light;
The year is dying in the night;
Ring out, wild bells, and let him die.

Ring out the old, ring in the new,
Ring, happy bells, across the snow:
The year is going, let him go;
Ring out the false, ring in the true.

Ring out the grief that saps the mind,
For those that here we see no more,
Ring out the feud of rich and poor,
Ring in redress to all mankind.

Ring out a slowly dying cause,
And ancient forms of party strife;
Ring in the nobler modes of life,
With sweeter manners, purer laws.

Ring out the want, the care the sin,
The faithless coldness of the times;
Ring out, ring out my mournful rhymes,
But ring the fuller minstrel in.

Ring out false pride in place and blood,
The civic slander and the spite;
Ring in the love of truth and right,
Ring in the common love of good.

Ring out old shapes of foul disease,
Ring out the narrowing lust of gold;
Ring out the thousand wars of old,
Ring in the thousand years of peace.

Ring in the valiant man and free,
The larger heart, the kindlier hand;
Ring out the darkness of the land,
Ring in the Christ that is to be.


Ruotsiksi lyhennöksenä näin:

Nyårsklocka by Alfred Tennyson

Ring klocka, ring i bistra nyårsnatten
mot rymdens norrskennssky och markens snö;
det gamla året lägger sig att dö.
Ring själaringning över land och över vatten!
Ring in det nya och ring ut det gamla i årets första skälvande minut!
Ring lögnens makt från världens gränser ut,
och ring in sanningen till oss famla!

Ring klocka, ring... och seklets krankhet vike;
det dagas, släktet fram i styrka går.
Ring ut, ring ut de tusen krigens år,
ring i den tusenåra fredens rike!

En tiedä onko runoa suomennettu.

Viime vuosina runon on esittänyt Jan Malmsjö, erittäin charmantti ja myös maneerinen näyttelijä, jonka eräs vakuuttava roolityö oli Fannyn ja Alexanderin ankara piispa. Malmsjö on myös laulaja. Eräs Ruotsissa asumiseni aikana pitkään runon esittänyt näyttelijä oli suuri elokuvanäyttelijä George Rydberg, jonka elämä loppui traagisesti. Hän kuoli sänkyynsä ja hänet löydettiin vasta viikkojen kuluttua. Mahtipontisen, karismaattisen näyttelijän tulee tuo runo deklamoida. Minusta ihan tuntuu, että joinakin vuosina lausujana oli Ernst Hugo Järegård. Jos hän ei sitä tehnyt, hänen olisi pitänyt. Hänen ruotsinsa skoonelaisittain äännettynä oli jotakin. Jos Luther sanoi, että kukaan, joka ei ole kuullut sian pierevän, ei voi osata saksaa, ihan vastaavaa voisi sanoa Ernst Hugosta. Eli jos ei ole kuullut hänen ikimuistoista ruotsiaan, ei tiedä siitä kielestä mitään.

Päivä

Olen tyytyväinen, että sain sanottua kritiikkini englannin keskustelukerhon puutteista. Tarjoutui hyvä tilaisuus, kun tuli uusi osanottaja. Kritiikki on aina kritiikkiä vaikka yritin laittaa kynnet tassun sisään. Tämä kerta oli heti mukavampi. Keskustelimme mahdollisista parannuksista, vaikka suomenruotsalaiset yleensä ovatkin kilttejä, eivätkä halua esittää suoraa kritiikkiä. Toiset eivät halunneet sitä esittää, mutta tulkitsin, että kuitenkin omani oli tervetullutta. Toivossa on hyvä elää. Söpöt tytötkin olivat paikalla.

Töissä oli tuumaustaukoa. Olen siivoillut veistosalia, kun tänään oli Sagalundin lastenkerho samoissa tiloissa. Löysin pöydän alta laatikollisen sahoja, juuri sellaisia, joita olisimme tarvinneet jo aiemminkin. Muistan sellaisia olleen, kun kävin koulua. Niiden raamit olivat puisia, terä kapea. Sillä voi sahata muotoon. Paljon parempi kuin lehtisaha. Terää voi kääntää ja silloin sahalla pääsee kaikkiin suuntiin. Nämä sahat ovat metallisia kaarisahoja, periaatteessa ihan samanlaisia kuin kaupassa myytävät retkisahat. Erikoista on vain terän kääntyvyys. Miksei tavallisissa sahoissa voisi olla samanlainen mekanismi? En tiedä onko kapeita teriä kaupan enää. Tällaisessa sahassa voisi olla paitsi tavallinen terä, ja siihen voisi laittaa myös kapean.

Museonjohtaja pyysi jo kesällä tekemään puukärryjä, tyyliin saippualaatikko jne. On olemassa vanha valokuva, Oskar Janssonin ajoilta, joissa näkyy nämä kärryt (ja paljon muutakin). Hän on oppilaineen Sagalundin puutarhassa "tekemässä töitä". Mainio valokuva. Museolla on netissä kuva-arkisto. Joskus aion katsella löytyykö tätä kuvaa. Nyt löytämälläni sahalla voi tehdä lankusta renkaita. Kävin taskulampun kanssa koulun vintillä ja löysin muutaman puisen olutlaatikon. Ehkä niistä syntyy niitä kärryjä. Näitä kärryjä on kesäisin ruohikoilla rekvisiittana. Eivät ne juuri kestä leikkimistä.

Hyviä telkkariohjelmia

Miten tässä ehtisi digi-tv:n ja kanavatarjonnan ihmemaailmaan, kun julkisella tv:llä on ihan riittävästi hyviä ohjelmia: tv 1 ja 2 ja Ruotsin tv:n kokoomaohjelma. Eilen tuli SVT:ssä Uppdrag Granskning, jossa paljastettiin arabitohtori, joka on väärentänyt meriittilistaansa, leikannut ympäri pikkupoikia keittiön pöydillä ja saanut aikaan tulehduksia, väärentänyt reseptejä ja niillä huumeita. Silti hän saanut ruotsalaisen legitimaation ja erikoislääkärin oikeudet, toiminut jopa ylilääkärinä. Viranomaiset pyörittelevät peukaloitaan, mutta uskon, että tässä he ovat heikoilla median mahdin edessä.

Tämän illan antia oli Ulkolinja, jossa pimeä peli USA:n saamiseksi Irakin sotaan paljastettiin todella vakuuttavasti. Osia on tietenkin paljastettu ennenkin, mutta tässä tuli ainakin minulle kokonaiskuva. CIA oli vähän kuin sankarin osassa. CIA sai toimia Afganistanissa ja operaatio oli menestys. Sitten se menetti pelin Dick Cheneylle ja k:neille, sen johtaja George Tennet ei pitänyt mittojaan. Mittaansa ei pitänyt myöskään silloinen neuvonantaja Condoleza Rice. Ulkoministeri Powell uskoi Tennetiä ja kokoon juosten kustua ja "ennalta tilattua" Irakin turvallisuuspoliittista selontekoa ja menetti pelinsä. Yksi toisensa jälkeen Irakin sodan perusteet murentuivat. Jännittävää nähdä, mitä tapahtuu ja on tapahtunut, kun sota ei ollutkaan menestys. Toisaalta USA:n systeemi osoittaa myös voimaansa, kun tällaisia ohjelmia kuitenkin tehdään, järjestelmä toimii.

Kakkosen lapsityrannit ja supernanny olivat tietenkin taas hyvää laatua. Minulle tuli monia muistikuvia ajasta, jolloin seurustelin monilapsisen naisen kanssa. Pikkupojat tappelivat kuten lapsityrannit, heittelivät esineitä ja nukkuivat sängyssämme aivan kuten tämän illan ohjelman pojat. Lasten äiti piti ihan luonnollisena, että toinen tai molemmat olivat sängyssämme. Hän ei suostunut koskaan myöntämään ongelmia eikä varmaan tee sitä tänäkään päivänä. Hänen menetelmänsä oli syyttää toisia eikä hän nähnyt, että oli osa ongelmaa. Kodissa oli kaaos ja alituinen hälinä, lapsilta ei vaadittu mitään. Hänen lapsensa ovatkin kokeneet tosi vaatimatonta koulumenestystä, koska äidin mielestä se ei ollut tärkeää. Mutta kun on itse mukana, ei pysty siitä irtautumaan, katsomaan ulkopuolisena eikä ole uskottava vaikka muutosta haluaisikin. En varmaan olisi tänäkään päivänä viisaampi.

Mistä tulee vaalien tärkeä teema

Ydinvoimasta tulee ehkä vaalien tärkeä kysymys. En tiedä, mitä mieltä olisin asiasta. Sydän sanoo, että energiapolitiikan tulisi perustua säästämiseen ja siirtymiseen uusiutuviin energialähteisiin, mutta järki uskoo, että ihmisellä on halu päästä helpolla, hän ei halua uhrauksia. Tuskin ihminen voi luopua kohtalokkaasta reitistään turmioon. Ehkä sittenkin uusi ydinvoimalaitos voi olla paikallaan tässä pakkotilassa. Uraania riittää kymmeniksi vuosiksi, ehkä siihen mennessä on löydetty fuusioydinvoiman uusi runsaudensarvi, ehkä muutkin tekniikat kehittyvät siinä ohessa ja ennen kaikkea me nyt elävät emme ole vastaamassa teoistamme. On pakko turvautua toiveajatteluun. Onhan nykyinen ydintekniikka kuitenkin parempi vaihtoehto kuin "likainen" ydinsähkö Venäjältä ja öljyn ja kivihiilen käyttäminen energian tuotantoon. Kivihiilen polttotekniikkakin ehkä kehittyy ja hiilidioksiidi opitaan sitouttamaan muualle kuin ilmakehää lämmittämään.

En pysty erottamaan ketkä valehtelevat. Hallitusko, joka sanoo, että risupakettia on toteutettu voimaperäisesti vai oppositio, joka sanoo, että se oli sumutusta kuten silloin ennustettiin, kun viides ydinvoimala ostettiin sillä.

En uskonutkaan, että perustulosta tulisi mikään vaalikysymys, niin kaukana se on todellisuudesta.

Metso liikkuu kylässä

Autiolla museoalueella vastaan tuli jonnekin määrätietoisesti harppova metso. Se oli kuin ihmisen vaatteisiin pyrkivä satuolento. Se on ukkometso eikä koppelo. Voisin epäillä, että se on emäntäkoulun entinen johtajatar, joka on tullut takaisin eläimen hahmossa huolissaan tyttöjen siveydestä, mutta kaipa kyseessä on väärä sukupuoli. Vai onko se itse Oskar, joka hiippaili pedagogion kulmalla, siellähän hän nukkui useinkin, kun Adélen seuraelämä Nuorisoseuran heille rakentamassa villassa, seinän takana valvotti häntä. Oskar Jansson ei pitänyt viinin juonnista ja hilpeydestä vaikka tuskin Adéle koskaan mitään säädytöntä teki. Vai onko se joku entinen museonjohtaja tarkastamassa rappeutuvien rakennusten tilaa. Ehkä tämä tuli mieleeni, kun näin tv:ssä, elokuvassa lintua näytelleen Kari Ketosen keskustelemassa huumorin olemuksesta. Katsoin tarkkaan vilkkuuko Ketosen silmäluomi, sillä olen varma, että hän on oikeasti elokuvan pelikaanimies.

Minulle ei tule paikkakunnan lehteä, jolla on varsin kuiva nimi: Annonsbladet. Kysyin kaverilta, jolle tulee, onko hän nähnyt lehdessä juttua metsästä taajaväkiseen yhdyskuntaan siirtyneestä metso-linnusta, eikä tämä ollut nähnyt. Lehti menettää hienon skuupin. Ajattelin soittaa lehteen, mutta en sitä tehnyt. On niiden pitänyt lintu nähdä. Siitä puhutaan ja se näkyy. Ihmisten reaktiot linnun nähdessään ovat varmaan olleet moninaiset. Entä kun alkaa soidinaika. Äityykö lintu silloin väkivaltaiseksi ja käy ihmisten kimppuun? Minä itse muistan kuinka itse sammutin väkivaltaisen kukon elämän Keuruulla. Kukko kävi ihmisten kimppuun ja RE pyysi minua lopettamaan sen. Siitä syntyi aikamoinen metakka, emme olisi saaneet. Varsinkin buddhalainen nunna oli kovana ja esitti, että kukon olisi pitänyt saada elää.

Sain valmiiksi pitkään rakenteilla olleet laatikot, jossa on lasikansi. Harmittaa kovasti kun en ollut tarpeeksi skarppina mittojen kanssa. Olisi pitänyt mitata ihan millilleen. Mutta kyllä se ehkä menettelee korujen varaboxina, kun museon väki käy markkinoilla myymässä tuotteita. Itse tuotteet ovat maulla valittuja ja hienoja lahjatavaroita.

Olemme liimailleet kokoon kaikenlaisia rikkinäisiä kaluja, joita on vuosien mittaa kertynyt verstaalle. Liimasin kokoon muutamat karstat esimerkiksi tänään. Olemme maalanneet, korjanneet ja tehneetkin yksinkertaisia huonekaluja. Huomenna hion jossakin ulkotiloissa vanhan penkin ja maalaan pari mahdollisimman samanväriseksi kolmannen penkin kanssa. Kemiön terveyskeskuksen vieressä on vanha paakarintupa, jonka Curatio- niminen vanhoihin rakennuksiin erikoistunut yhdistys on korjannut. Nettisivun mukaan esim. Sauvossa bussin ikkunasta näkyvä huoneisto, jossa on mm. vanhoja ikkunoita, kuuluu Curatiolle.

Meillä oli tuhansia toteutumattomia ideoita Keuruun yhteisössä. Varaosapankki vanhaan navettaan oli yksi, mutta meissä ei kai ollut ketään tarpeeksi tulisielua idean toteuttamiseksi. Yhteisön omistus- ja päätösrakenne oli ehkä vahvin syy sille, että ideoista ei yleensä tullut mitään. Ikkunoita taitaa olla sadoittain. Otimme vastaan muutamia lahjoituksia. Siellä on esimerkiksi Keuruun kaupungintalon vanhat ikkunat, joista olisi saanut rakennettua vaikka minkälaisen talvipuutarhan, oleskelutilan, joka olisi lisännyt viihtyisyyttä, mutta sama vika taas, ei viitsitty. Käytin vanhoja ruutuja ja leikkasin niistä ruutuja joihinkin rikkimenneisiin ikkunoihin. Siellä opin lasinleikkaustekniikkaa, jota olen käyttänyt museollakin. Lasista otetaan aika kummallisesta paikasta kiinni, reunasta, ja annetaan aaltoliikkeen murtaa lasi. Sain joltakin neuvon laittaa öljyä, joka mielestäni auttaa myös varsinkin vanhoja laseja leikatessa.

Museo on vuokrannut talon ja siellä on tarkoitus ryhtyä mm. leipomaan, kunhan firma tekee ensin loppusiivouksen. Meidän on tarkoitus mennä asentamaan pari kaappia, joita pitää myös maalata 40-luvun tyylisillä maaleilla. Asiasta on puhuttu jo kuukausia, asiat näyttävät tapahtuvan hitaasti ja melkein epäilen tapahtuuko mitään meidän aikanamme, ennenkuin projektini loppuu. Paakarintupaan ehkä vihreäksi tulevat penkitkin ovat matkalla.

Livräddarna

Ruotsissa on Livräddarna-niminen tosi-tv-ohjelma saanut suuret katsojaluvut. Tänään näin yhden fantastisen jakson, jossa sydäninfarktin saanut mies pelastettiin. Hänen sydämensä oli pysähdyksissä lähes 20 minuuttia. Mies oli ollut pelaamassa sulkapalloa ja vajonnut kokoon. Kaverit olivat osanneet antaa tekohengitystä ja sydänhierontaa. Palomiehet tekivät todellisen sankariteon. Mies oli jo liukumassa pelastuksen ulottumattomiin, kun hän alkoi hengittää. Hän sai myös eräänlaisia sähköshokkeja, jotka varmasti myös auttoivat. Nyt on vuosi kulunut ja mies on täysin ennallaan. Hän oli mukavan tyylinen ukkeli, oli kuulemma muuttanut elintapojaan terveellisiemmiksi. Hän ei ollut ylipainoinen eikä ollut koskaan kokenut sydänvaivoja. Hän oli vieraana ensin Ruotsina aamu-tv:ssä ja illan ohjelmassa näytettiin kuinka hän kävi kiittämässä palomiehiä. Tämän ikäinen varsinkin kokee vahvana tuollaisen tilanteen, koska milloin tahansa vastaavaa voi tapahtua itselle.

Mitä mies todella tarkoittaa

Australian suomalaiset ovat koonneet vitsejä, joista jotkut ovat ihan lapsellisia mutta toiset aika lailla osuvia.

Mitä mies todella tarkoittaa kertoo vähän miehen logiikasta.

Naisen logiikka

Siihen sitä lopulta päädytään! Rauno Räsäsen kommentin innoittamana tutkin vähäsen, mitä netissä aiheesta sanotaan.

Ensin tulee tietysti mieleen Speden sketsit, joita satuin näkemään muutaman, vaikka asuinkin niinä vuosina Ruotsissa. Spede teki aiheesta elokuvankin, jolla ei ollut kaksinen menestys. Olen lukenut jostakin, että aiheen Spede sai Riitta Väisäsen kommenteista. Minusta ne ovat hyväntahtoista naljailua. Herra paratkoon puhumasta miehen logiikasta ja yksityistapauksista, jossa nainen on ollut käytännönläheisempi. Mutta aina totta toinen puoli, tai ainakin hitusen. Kovin tutuilta kuulostavat nämä vitsit, jotka johtavat hakusanalistaa. Samalla voit tietenkin kurkistaa blondivitseihin jne, jotta saat päivän annoksesi stereotypioita.

Naiset, keskenkasvuiset, vanhukset ja uusavuttomat ovat meille miehille kiitollisia naljailujen kohteita. Perinteinen mieshän on monitaitoinen ihmemies, joka fiksaa kaiken. Tosin sellainen otus on jo katoava luonnonvara. Naisen käytettävyydestä on tehty tutkielma, joka tuo myös paljon ahaa-elämyksiä naisen logiikan suhteen. Hikipedia parodioi wikipediaa ja sanoo naisen logiikasta mm. seuraavaa:"Naisen logiikan käyttö on ajattelua, joka tavallisesti etenee johtopäätöksestä oletukseen. Usein tälle ketjulle annetaan välivaiheita joita kutsutaan perustelemiseksi. Perusteluketjujen esittämista naisen logiikan konnektiiveja käyttäen kutsutaan nalkutukseksi. Naisen logiikka rakentaa yhteyden perusteiden ja johtopäätöksen välille."

Miehestäkin hikipedia lohkoo, naisesta myös.

Osa naisista varmaan kieltää naisen logiikan omituisuudet, osa myöntää. Nainen tekee mielellään suurta draamaa asiasta kuin asiasta tai ainakin parisuhdeasioista, myöntää tämä kirjoittaja. Menopaussi-blogissa aiheelle on ihan oma kategoriansa. Tässä neljä oppinutta naista pohtii naisen logiikkaa ihan vakavasti.

Onpahan tuossa aiheessa myös oma viehättävyytensä. Terra incoqnito, löytöretkiä tuntemattomaan maailmaan.

Perhe on pahin

Kimmo Intiassa on yksi Suosikeissa olevia matkablogeja. Hienoja kuvauksia Intiasta peilaamassa länsimaalaisuutta ja suomalaisuutta. Pikku Heidi on ruotsiksi kielen vaihtanut suomalaistyttö Ruotsissa. Hän käy töissä dagiksessa ja opiskelee kieltenopettajaksi. Pirteä, monista asioista kiinnostunut nuori nainen. Olen löytänyt häneltä monia kiinnostavia lenkkejä Ruotsin suuntaan.

Perheasioita

Minunkin oma tyttäreni on alkanut opettaa ensimmäisessä kunnon koulussaan. Hän ei ehdi bloggaamaan, koska pikkupojat vievät aikaa. Hän on monella tapaa taiteellinen, osaa piirtää ja hänelläkin oli kirjoittamishaaveita, jotka sitten tyssäsivät suhteeseen ja lapsien saamiseen. Ehkä sitten muutaman vuoden päästä itsekritiikki hellittää ja jotakin alkaa syntyä. Hänen vanhin poikansa, 4 v., oli pettynyt, kun äiti ei ryhtynytkään töihin rautatielle. Hän oli jo luullut, kun äidin työpaikka oli rautatien vieressä. Eräs kirjankustantamo omistaa tämän koulun, mutta se on ihan tavallinen lukiokoulu.

Ehdotin sisarelleni, joka on ollut kirjoittava ihminen, mutta saanut mielestään siipensä leikattua kirjoittajana ulkomaalaistaustansa vuoksi, että hän hakisi netistä kirjoituskumppaneita. Niiden ei tarvitse olla "kramgoa killar", jotka hän inhoten mainitsi, vaan jostain voisi löytyä samanhenkinen kulttuurin kantaja kuin hän itsekin, naisihminen. Sanoin, että oma suku, joka vastentahtoisesti kirjoittaa on liian rajallinen piiri, mutta hän ei kuulemma halua uusia ystäviä. Sosiaaliseen kansalaismediaan tutustumisen ehdotus saa aikaan lähes raivokohtauksen. Miksi ihmisten pitää sulkea kaikki jännittävä tahallisesti elämästään?

Hän on pysytellyt jo niin kauan paikkakunnallaan ja vieraantunut suomalaisuudesta, että ei voi ajatellakaan juttujen tarjoamista minnekään muualle. Hän on valittanut joutuneensa yrkesförbudin kohteeksi ulkomaalaistaustansa vuoksi, mutta hän on käynyt vain kerran työnvälitystoimistossa eikä ole tarjonnut juttuja muille kuin östersundilaisille lehdille. Hän osaa kyllä kirjoittaa ihan hyviä debattiartikkeleita ja niitä julkaistiinkin aluksi, mutta sitten tuli ihmeellinen kielto, joka muodostui sisarelleni traumaksi ja katkeruuden aiheeksi.

Jos minä olisin hän, ryhtyisin taistelemaan, hakisin samanmielisiä. Sitä hän on toki tehnytkin hieman. Vaikuttaa tosiaan siltä, että Ruotsissa tosiaan haudattiin kansalaisten vakoilu valtiolliseen granskningskomiteaan. Muutamalle vainotulle siirtolaisille maksettiin korvauksia. Jotkut pääsivät lehtijuttuihin, arkistot on hävitetty ja jäljet häivytetty, mutta ehkä jonakin päivänä sukeltautuu esiin joku syväkurkku, joka kertoo totuuden. Ruotsissa on hyviä tutkivia journalisteja. Eräs heistä, Janne Josefsson, ehkä upotti Göran Perssonin ohjelmassa Uppdrag granskining. Jan Guilloukin on yhä voimissaan. Hänestä on tullut instituutio eikä häntä enää yhtä helposti vankilaan toimitettaisi kuin nuorena keltanokkatoimittajana, kun hän ryhtyi penkomaan kansalaisurkintaa IB-jutussa.

Blogitutkailua

Kävin kävelyllä kylmässä sateessa sadevaatteissa. Olen tyytyväinen, että lähdin. Loppupäivän voin kyhjöttää sisällä pyjamassa ja villasukat jalassa hyvällä omallatunnolla. Kaipaisin jo uusia kirjoja luettavaksi, mutta pärjään vanhoillakin ja netin antimilla. Blogeja voi aina lukea. Niissä on vaikka mitä. Vain elämään kyllästynyt, kyllästyy myös blogeihin. Vaikka vain pieni osa suosikkilistan blogeista on tuttua, niistä löytyy alati kiinnostavaa.

Matkablogeja ja ulkomailla asuvien suomalaisten blogeja lukemalla saa hienoja raportteja elämästä muualla. Otan poimintoja vastailmestyneistä. Yoe@ikeburoku on vanha tuttu, mutta säilynyt raikkaana, ajatuksia herättävänä ja viihdyttävänä. Markus Jääskeläisen patikkamatka Uudessa Seelannissa on ollut kiva. Pyjama päällä onkin sopiva kurkistaa hetkeksi Hintian mukana ahtaaseen ja hikiseen Intiaan, vaikkapa Old Delhiin tai länsimaisempaan Bangaloreen, jonne osa työoaikoistamme katoaa. Tomppa on tien päällä, On the road, Australiassa. Anna kertoo elämästä Texasin ihmemaassa. Koti-isä Kiinassa kirjoittaa, miltä tuntuu elää vihtorina Kiinan ihmemaassa. Kokemuksia kauempaa on matkaamista reppu selässä Thaimaassa. Tässä on poimintoja vain noin vuorokauden sisällä julkaistuista matkablogeista. Matkustamisesta kertoo myös Kaukainen Saari, jota kirjoittaa blogimaailmassa kauan pysytellyt Jenni. Ehkä saamme selitystä sille, miksi joskus italiaanot poimivat parhaat tytöt.

Valokuvablogeja on paljon, toinen toistaan nautittavampia. Vaalien alla poliitikot ovat ryhtyneet joukolla kalastamaan ääniä. Ovathan ne viisaita, mutta mikseivät bloganneet ennen ja miksi lopettavat heti vaalien jälkeen, jos ne menevät myttyyn. Blogiskooppi- niminen tutkailija on aloittanut toivottoman urakkansa Satakunnan Kansan portaalissa kertoa blogeista, toivottoman siksi, että sarkaa riittää ja työmies on yksin. Jälki on kyllä hyvää. Miksei kukaan minua pyydä urakkaan? Ne joille olen sitä ehdottanut, ovat olleet vaiti.

Ulkomaalaisvihamielisiä, perussuomalaistyylisiä blogeja on ilmestynyt. Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja haluaa esimerkiksi eduskuntaan. En kyllä ymmärrä, miten suomalaisuutta edistetään mollaamalla suomenruotsalaisuutta. Samoja suomalaisiahan nekin ovat. Hieman kyllä hirvittää lukea uutisia ulkomaalaisten tekemistä rikoksista ja ulkomaalaisongelmista. Minulla ei ole heitä vastaan mitään, kunhan tulevat tekemään töitä ja pitämään huolta itsestään. Mielestäni liberaalin nimellä ratsastava Mikko Ellilä ei ole liberaali. Liberalismiin kuuluu avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus eikä neekerien ja muslimien rahtaaminen helvettiin. Silloin ollaan kaukana jostakin Johan Norbergin ja vaikkapa kokoomusmeppien raikkaasta liberalismista.

Peniskateus II

Melkein pakko kirjoittaa lisää peniskateudesta. Keskustelijat näyttävät rajastaan ottavan asian konkreettisesti, mutta asiassa voi olla sublimoidumpi, yhteiskunnallisempi puolensakin. Katsoin aiheeseen liittyviä linkkejä ja useassa parissa kohdassa viitattiin kuten tässä: "Peniskateuden syytä on usein etsitty yhteiskunnallista syitä, eli miesten valta-asemasta yhteiskunnassa", mutta hylättiin tulkinta. Ja kuten tässä wikipedian tynkä-artikkelissa: "Termiä onkin usein käytetty lyömäaseena feministejä vastaan". Minä itse tarkoitin juuri tätä puolta aikaisemmassa merkinnässä.

Olisin halunnut lisää tietoa asiasta, mutta en jaksanut kahlata läpi kuin muutaman linkin, eikä niistä löytynyt feminististä peniskateutta. Keskustelijat myös ovat vaistomaisesti sitä mieltä, koska asia ei tunnu hyvältä, sen täytyy olla väärä=poliittinen korrektius. Freudilainen sanasto on sitä paitsi niin kovasti id-puolella, alitajunnassa, että poliittinen korrektius herää. Eiköhän termi jo iskevyytensä vuoksi ole jäänyt ikuisiksi ajoiksi yhteiseen tajuntaan, ettei sitä sieltä äänestämällä saada pois, kuten myös varoitin.

Ikkunaiines kirjoittaa hauskan jutun siitä, ettei turhapuromaista miestä ole syytä kadehtia joidenkin härpäkkeiden takia ja saa heti tosikoilta ojennusta. Ei tosiaankaan ole. Tosin tarkoitin peniskateutta sublimoidussa merkityksessä. Olen sitä mieltä, että naisen roolissa on jotain vikaa, jos se pakottaa hänet huolimatta hyvästä koulutustasosta, suorittaviin tehtäviin työpaikoilla, vaikka hänen panoksensa ja asemansa pitäisi olla vähintäänkin yhtä korkea kuin miesten. Paitsi, että heitä yhä sorretaan, he itsekin suostuvat tekemään kodeissa liikaa taloustöitä ja ottamaan liikaa lasten kasvatusvastuuta. Jokin tarve silläkin on, olisiko pyrkimys valta-asemaan edes kotona?

Amerikkalainen maalari

Yleensä en katso elämänkerta-elokuvia, mutta eilen sen tein enkä pettynyt. En tiennyt Jackson Pollockista ennalta juuri mitään muuta kuin isot roiskemaalaukset. Ed Harris- nimisen näyttelijä, joka oli ohjannut filmin ja näytteli pääosan, on tuttu ainakin monista sivuosista. Oli ihmeellistä nähdä kuinka hän muuttui ulkoisestikin filmin aikana. Lopussa hän oli selvästi lihavampikin. Ulkoinen yhtäläisyys Pollockin hahmoon on selvä, minkä näin netistä. Katselin vähän hänen elämänkertatietojaan ja niiden mukaan filmi selvästi keskittyi moniin hänen taiteilijauransa solmukohtiin, joissa jotakin tapahtui. Esimerkkinä juuri tuo roiskemaalauksen aloitus ja se, että hän mm. painoi kätensä kuvia kankaisiin kuten esim. Australian aboriginaalit kalliomaalauksiinsa. Maalaaminen lasille elokuvaajaa varten, varmaankin pissiminen Peggy Guggenheimin takkaan myös. Ed Harrisin työskentely kankaiden kanssa vaikutti tosi aidolta. Hän teki yhtä hyviä "maalauksia" kuin hänen roolihahmonsa oli oikeasti tehnyt. Juuri tekniikka ja sulava liikkuminen maalatessa oli olennaista.

Ihmisenä Pollock vaikutti paskiaiselta. Hän kohteli välillä huonostikin vaimoaan, joka ei suostunut hankkimaan lasta. Vaimon perustelut olivat vankat. Pollock oli itsekäs, minä-, minä-tyyppi, joka vei kaiken huomion perheessään. Mielisairaus ja traumat eivät olisi olleet hyvä ennuste vanhemmuudelle. Voihan ihminen tietenkin muuttua lapsen myötä, mutta harvemmin.

Luulen maallikkona, että Pollock ei ollut välttämättä suuri taiteilija. Suurta oli hänen maaninen maalitekniikkansa. Pinnat olivat toki kauniita ja niistä voi abstraktin taiteen tavoin "lukea" sitä, mitä katsojan mielessä liikkuu. Kauniita pinnat ovat tietysti myös, mutta samanlaiseen kauneuteen pystyt itsekin tietokoneohjelmalla tai roiskimalla maalia isolle kankaalle. Sommittelu ja tasapaino ovat tietenkin tärkeitä ja ne olivat kohdallaan. Pollockin taidetta on "löydetty" joskus jälkeenpäin ja on varmasti kovin vaikea selvittää oliko se aitoa, koska "kuka tahansa" sellaiseen pystyy. Roiskiminen oli hänen suuri keksintönsä, joka oikeuttaa hänelle sijansa taidehistoriassa. Se joka ensimmäisenä keksii jonkin asian on aito, muut ovat jäljentäjiä.

Jacksonin taidetta on käytetty jopa kylmässä sodassa osoittamaan kapitalismin dynaamisuutta verrattuna kaavamaiseen sosialistiseen realismiin. Kyllä Picasso sentään oli poikaa verrattuna Jacksonin tuherruksiin. Pollock vihasi Picassoa. Hän ei pystynyt uudistumaan ja huomion väheneminen ajoi itsetuhoon. Suosikkilistallani Ihan Kipsissä on kirjoittanut myös merkinnän Jackson Pollock-filmistä. Ymmärrän hänen itsensä olevan taiteilijan, mutta hän ei arvioi JP:tä taiteilijana.

Peniskateus

Käyn joskus Saaran blogissa saadakseni hymähdellä. Pontevalla naisihmisellä on kieltämättä sana hallussaan. Ehkä yhtenä syynä on atavistinen syy nähdä jotakin outoa. Meniväthän ihmiset katsomaan parrakasta naista sirkukseen ja toiset katsovat nuorten ihmisten loukkaamisia telkkarista Idols-ohjelmassa, minäkin joskus, sillä haluan syyn vihata ihmiskuntaa.

En ole koskaan erityisesti innostunut peniskateus-teoriasta. Voi siinä tietysti olla jotain järkeäkin. Ei sitä ainakaan demokratian nimissä voi äänestää kumoon.

Minusta kyllä on aivan selvää, että tomera pikkutyttö voi kapinoida, kun pojat saavat tehdä kaikkea kivaa, ja yhdistää sen penikseen. Tyttöjen pitäisi olla kilttejä, kunnollisia ja hoivaavia. Opettajat katsovat läpi sormiensa poikien toilailuja ja jopa ovat ihastuneita näihin miehenalkuihin. Tyttöjen pitää olla vain kunnollisia. Erottuakseen joukosta tytön pitää olla äärimmäisen söpö.

Sitten jossakin vaiheessa pojan lurjukset alkavat kiriä kiinni tyttöjen etumatkaa. He ovat kiinnostuneita n(p)ippelitietoudesta, tytöt enimmäkseen ihmissuhteista ja juoruamisesta. Muutamassa vuodessa he kirivät tyttöjen edelle ja millä lihaksilla, tytöt pohtivat. Pojat valtaavat johtopaikat. Ei ihme, että tyttöjä sapettaa. Poikien euro on enemmän väärti kuin tyttöjen. Tytöillä on vain valtteina se mikä on pikkuhousuissa, eikä siitä ole tosipaikan tullen mihinkään.

Pikkutytöt katsovat ja kuuntelevat poikien kielenkäyttöä. Pojat kiroilevat ja pitävät pahaa suuta. He myös tappelevat. Tytöt oppivat pärjäämään sanallisesti. He omaksuvat poikien kielenkäytön, jätkämäisyyden eivätkä luovu myöskään sanan voimastaan, jos lihaksilla ei pärjääkään. Tyttöjen heikkovoimaisuus johtunee enemmänkin tytön roolista, olla avuton ja käyttämättä lihaksiaan ja saada siitä etuja. Joku Virpi Kuitunen ei ole tippaakaan vähemmän naisellinen, vaikka hän käyttää lihaksiaan päänsä lisäksi. Nuoret tytöt ovat saaneet joskus liikaakiin jätkämäisyyttä. On kiroilevia pahoinpiteleviä tyttöjengejäkin kaupunkien liepeillä.

Tässä kontekstissa ymmärtäisin Saaran tyyppisten naisten dilemman. He kadehtivat miesten oppineisuutta, esiintyvät populistisesti ja retevästi, minä ainakin erotan selvän peniskompleksin.

Narinaa

Pienenpieni ongelma on, viitsinkö kulkea kerran viikossa Kemiöön kansalaisopiston englannin keskustelukerhoon, kun sen anti on minimaalinen. Söpö teinityttökin on alkanut olla useammin poissa eikä ollut eilenkään paikalla. Olen kuitenkin yhä jonkinlainen ekoihminen ja turha pensankulutuskin vähän haittaa. Opettaja on Suomeen naitu englannitar eikä hänellä ole opettamisesta hajuakaan. En viitsi esittää kritiikkiä, koska opettaja voi loukkaantua. Miten sitä nyt itseään voisi muuttaakaan. Voisin tietysti jäädä pois. Ihan kiltti osanottaja kertoi perheensä joulumatkasta pitkäpiimäisesti ja aloimme jo vääntelehtiä tuoleissamme. Ihmiset ovat niin kilttejä, etteivät viitsineet ilmaista, jo riittää, muuta kuin välillisesti. Suomenruotsalaiset ovat monesti niin hemmetin kilttejä ja hyvätapaisia. Kyseinen, pitkäpiimäinen nainen on suomenkielinen.

Minusta siinä on ero, jos joutuu kuuntelemaan höpinäksi kokemaansa juttua loputtomiin pakosta tai vapaaehtoisesti. Jos kuuntelee vapaaehtoisesti, silloin juttu onkin jo kiinnostavaa, eikä siinä mitään. Blogeissa on sama juttu. Kenenkään ei ole pakko lukea, jos kokee, ettei jaksa. On ollut heti parempaa, kun opettaja on valmistanut jotakin kotonaan. Hänen pitämänsä tietokilpailu oli heti jotakin, vaikka siinä oli puutteita. Joskus hän ottaa BBC:n uutisista jonkin printin, josta sitten puhumme. Parempi sekin kuin ei mitään. Opettajan tuntipalkka ei ole väheksyttävä, kyllä siihen pitäisi jotakin tehdä. Minä kaipaisin uusia sanoja, vaikka passiivinen sanavarastoni onkin melkoinen.

Ruotsissa käsin kerran kansalaisopiston tunnilla, jossa opetettiin aktiivisesti uusia sanoja. Siellä oli monesti outoja. Opettaja olikin tehnyt oman oppikirjan uusien sanojen tiimoilta. Sanoja piti käyttää asiayhteyksissä puheessa.

Porukassa olisi potentiaalia vaikka mihin. Eläkkeellä oleva maanviljelijä on hankkinut niin hyvän englannin taidon ja sanaston, että pois tieltä. Hän sanoi lukeneensa Time-lehteä vuosikymmenet sanakirjan avulla. Toinenkin ukko, joka on käsittääkseni lukion rehtori, omistaa erittäin hyvän sanavaraston ja tietää asioita. Kyllä he ovatkin usein äänessä. Yritän itsekin ottaa puheeksi kiinnostavia asioita, lyhyesti ja hauskalla tavalla. Miksei voisi olla vaikka, että osanottajat saisivat esitellä jotakin kiinnostuksen kohteistaan ja opettaa vaikka uusia sanoja toisille. Opettaja katkaisee kyllä sellaiset yritykset joskus, koska hänellä ei ole kiinnostusta ja tietämystä. Olisi niin paljon mahdollisuuksia, jos opettajalla vain olisi tietoa. Ihan leikkejä ja pelejäkin löytyy vaikka millä mitalla. Koulussa on langaton netti, jopa netistä voisi löytyä kiinnostavia asioista. Minäkin voisin ottaa kannettavani mukaan.

Nyt oli heti kiinnostavampaa, kun joku otti puheeksi kylällä liikkuvan metson, josta on tullut Kemiön julkkis numero yksi. Yritimme miettiä, mitä tjäder on englanniksi. Muistin latinalaista nimeä vähän siihen suuntaa, jotakin tetr.. urogallus, mutta en kehdannut sanoa. Pyysin opettajaa luettelemaan metsälintuja, mutta hän luetteli aivan pöhköjä, kalkkuna, riikinkukko jne. Kun olimme jo lähdössä, muuan arka nainen kaivoi esiin sanakirjan, mutta ei osannut hakea sieltä sanaa tjäder. Oikeinkirjoitus voi ruotsinkieliselle olla yllättävän vaikea. Löysin sen ja tuttuhan sana oli, capercaillie. Opettaja ei ollut koskaan kuullutkaan, mutta sanoin että tämä on ehdottomasti oikea. Luulenpa, että ensi kerralla jään jälkeenpäin ja juttelen opettajan kanssa. En taida viitsiä tuhlata iltojani, jos kurssin anti ei ole parempi. Sosiaalisella kokoontumisella on tietenkin arvonsa, kun työelämä on kovin vähän antoisaa ja kotona en tapaa juuri ketään. Netistä kuitenkin on mahdollisuus löytää vaikka mitä kiinnostavaa.

Supernanny on paras!

Täällä etelärannikolla saa olla kiitollinen jokaisesta talvipäivästä, joita nykyään saa osakseen. Tämä oli sellainen päivä. Järjestin itselleni vielä kävelyn lumista metsätietä pitkin.

Töissä kävi kesäinen museon työläinen. Hän oli pukeutunut huomiota herättävään asuun, raidallinen villainen puku ja hattu, sekä rusetti. Omalaatuinen vihreä kotifilosofi. Taitava puuseppä, joka kuitenkin on hypännyt "oravanpyörästä syrjään". Hän oli kesällä sitä mieltä, että jos vain omaa oikeanlaista pranaa, niin levitaatio ei ole mikään ongelma. Paastoaa ja lukee teosofisia kirjoja. Vähän sukulaissielu, Ekokylän Eskolle. Mukavia kavereita, mutta en osaa vakavasti ottaa.

Eilen illalla näin uusinnan Supernanny Jo:n taas yhdestä tapauksesta. Hän onnistui saamaan mahdottomat kakarat ja kalsean ja epätoivon partaalla olevan yksinhuoltajaäidin aloittamaan uuden elämän. Jos tämä maailma ei olisi täynnä kaikenlaisia profeettoja, voisi ehkä Suomessakin jokin taho aloittaa vanhempainkoulutuksen supernannyn (behavioralismin) hengessä.

Eilisiltana oli kyseessä äiti kolmen pienen lapsen kanssa. Äiti oli pitävinään kuria, mutta elämä oli mennyt rähisemiseksi. Lapset tuntuivat täysiin kieroon kasvaneilta. Olisin varmasti vanhempana turvautunut väkivaltaan. Nuorin poika varsinkin oli täysin toivoton. Hän juoksenteli silmittömästi vaarallisilla kaduilla. Lapset löivät ja nimittelivät äitiä. Nukkumaanmeno oli painajainen. Äiti tuntui olevan aivan lopussa. Hänen kasvojensa ilme oli kivettynyt. Hänen äänensä oli kolkon matala.

Parissa viikossa supernannyn käsittelyssä tilanne suli. Lasten elämään tuli kuria ja järjestystä mutta myös suuri määrä positiista palautetta, minkä supernanny opetti äitiä antamaan. Takapakkia tuli, mutta parissa viikossa tapahtui ihme. Lapset muuttuivat kilteiksi ja herttaisiksi, äidin ilme suli. Perhe näytti onnelliselta.

En voi muuta kuin ihmetellä.

Omegat

Sain vissiin raittiin ilman myrkytyksen, kun olin koko päivän puutarhatöissä. Puutarhatöissä tammikuun 10. päivänä! Haravoin lehtiä ja muita puista pudonneita roskia ja kärräsin niitä kompostiin. Menin vielä töitten jälkeen kävelylle ja eikö sydän alkanutkin sykähdellä epätahtia. En ottanut beta-salpaajaa vaan muutamaksi päiväksi unohtamani omega -3 kapselit. Ajattelin, että kalansyöminen korvaa omegat, mutta tuntuu nyt kuitenkin että sydän rauhoittuu ilman salpaajaa. Oli kyseessä virheellinen kausaalipäätelmä tahi ei. Eivät omegat varmaankaan ainakaan heti vaikuta. Ehkä kyseessä on psyykkinenkin mekanismi. Olen kuullut erään ihmisen väittävän, että unohtaessaan omegat hän on jo samana päivänä huonomuistinen, mikä ei voi pitää paikkaansa. Eivät omegat voi olla mikään ihmelääke. Niitten pitäisi kaiken lisäksi vaikuttaa veren ohentumiseen. Olen jättänyt lääkärin määräämän aspiriinitabletin pois alettuani syödä omegoita.

Sitä paitsi sisareni soitti hädissään. Hän oli maksanut nettipankkiin ja tehnyt mielestään kaikki aivan oikein, mutta maksu ei ollut mennyt läpi. Pohdimme kolme varttia kaikenlaisia mahdollisuuksia ja yritin rauhallisesti mennä kaiken uudestaan läpi. Hän luki ohjeet pankin sivuilta ja hänelle selvisi tekemänsä virhe. Kirjallisena ihmisenä hän oli kirjoittanut sanan ref.nr numerosarjan eteen. Siinä se virhe tällä kertaa oli. Tämäkin osoittaa sen sähläysteorian: Jos on mahdollista mennä vikaan, niin taatusti menee. Ruotsissa käytetään muuten uudenlaista ja oikein pitkää OCR-numeroa viitenumeron tilalla. Se on tulossa Suomeenkin. Helpotus oli tietenkin suuri, kun ongelma selvisi eikä sisareni tarvinnut huomenna lähteä käymään pankissa kaupungin keskustassa. Puhelimessa hän tuskin osaisi ottaa ohjeita. Samaan syssyyn hän galantisti maksoi myös lisäaikaa skype-out-tililleen.

Voi olla, että sisartani auttaessa sydämen rytmi vähitellen palautui itsestään. Kyllä vanhat ja tietokoneeseen tottumattomat ihmiset ovat helteessä, kun tekevät suurta askelta tietokonemaailmaan. Sisareni on huippuälykäs ja valveutunut ihminen ja hänellä on kaikki mahdolliset vaikeudet. Kaikki ongelmat ovat samantasoisia, hän ei osaa erottaa oleellista epäolellisesta vielä tässä vaiheessa. Sisareni uskoo terveelliseen ruokavalioon ja tuskin syö omegoita, voisi olla hyväksi. Hänellä oli pari troppia joilla hän uskoi ehkäisevänsä vilustumiset, toinen oli valkosipulitabletti, toinen c-vitamiini. Ei varmaankaan haittaa vaikka omega toimiikin placebo- lääkkeenä.

Täällä lounaisrannikolla on jo muutaman tunnin kuullut myrskyn viheltävän. Puita kaatuu huomenna muuallakin Etelä-Suomessa. Päivä oli mitä leppein. Olin muutaman tunnin haravoimassa roskia museoalueella, mikä on aina mukavaa. Iltapäivällä on jo niin valoisaa, että käsin kävelylenkillä ennen pimeän tuloa. Silloin alkoi sataa ja myöhemmin myrskytä.

Ilmastonmuutoksesta kertovat uutiset ja ohjelmaosiot tarttuvat nykyaikoina helposti tajuntaan. Se on sellainen kysymys, jonka joutuu avuttomana yksilönä työntämään syrjään mielestään. Mitä pieni ihminen voi tehdä. Ajan autolla töihin, mutta odotan vain valoisuutta, jotta pääsen taas pyöräilemään. Olisi itsemurhaa työntyä tien päälle aamuisin, kun Kemiöön ei ole pyörätietä, tie on kapea ja vilkkaasti liikennöity, pimeällä ja liukkaalla erityisen vaarallinen.

Lauhan talven ei välttämättä tarvitse olla merkki tuomiopäivän välittömästä saapumisesta huomauttaa Markku vaan kyse voi olla ns. Pohjois-Atlantin oskillaatiosta. Yleensäkin kun ajatellaan ilmiöitä ja ns. kausaalisuutta, arkiajattelussa kahden tapahtuman peräkkäisyys helposti herättää uskomaan, että ne johtuvat toisistaan vaikka syynä voi olla jokin kolmas, väliin tuleva muuttuja. Maaginen ajattelu on yksi esimerkki tällaisista virheellisistä päätelmistä. Vaikka suomalainen ei usko, ennen kuin näkee, sekään ei riitä välttämättä. Kaiken järjen mukaan ilmaston lämpiäminen on ihmisen aikaansaamaa, mutta samalla haluan, ettei kiveäkään jätetä kääntämättä vaihtoehtoisten teorioiden oikeellisuutta tutkiessa.

Kun olin pieni ja isosiskoni oli lehdentoimittaja, hän pakinoi joskus pikkuveljensä toimista. Nyt asetelma on toisin päin. Olen vielä suht. koht. järjissäni ja pakinoin vanhan sisareni toilauksista tietokoneiden ihmeellisessä maailmassa. Samalla on varsin opettavaista tutustua nollasta lähtevän tietä tiedon valtateille. Alalla voisi olla paitsi vapaaehtoistyön mahdollisuuksia myös tienestiä opastamassa ikäihmisiä. Keskustelin pari päivää sitten korkeassa asemassa olleen ent. lehtimiehen kanssa tietokoneasioista. Ovat ne blogit yleistyneet kovasti, hän kommentoi sitä keskustelua, jonka kävimme viime kesänä Viron matkalla. Hän epäili, että sittenkään niin monilla kuin uutisoidaan ei ole pääsyä tietokoneelle. Itse hän sanoi menevänsä korkeintaan kerran kuussa nettiin. Nettiyhteys hänellä on puhelinlinjan välityksellä. Hän oli huolissaan blogien väitteiden oikeellisuudesta jne.

Sisareni on saanut selkokielisiä tietokone- ja nettioppaita toisilta sukulaisilta, mutta ei hän niitäkään jaksa lukea. Ihmettelen miten kehitysvammaiset sitten. Henkilökohtainen opastus on useimmille ainoa oikea tie. Luulen, että sisartani auttoi suuresti ne kolme päivää, jolloin harjoittelimme yhdessä. Nyt hän voi kysyä skypellä minulta enemmän. XP-pro:ssa olisi mahdollisuus mennä toisen tietokoneelle ja jotakin olisi tehtävissä myös Messenger-ohjelman kautta, mutta sisareni sai siihen ohjelmaan antipatian ylimääräisen asentajan käynnin laskun takia, enkä minäkään ole sitä käyttänyt. Hän kysyy päivittäin ja minusta se on pelkästään mukavaa, vaikka ärsyttääkin se, että hän ei ole sisäistänyt asioita vaan ajattelee niitä ulkoaoppimistehtävinä. Siksi se onkin niin vaikeaa. Vasta aikaa myöten hän tulee tajuamaan aivan alkeellisetkin perusasiat.

Minkä teet, tee tervan kanssa

Tarvitsen tervashampoota elintasoni säilyttääkseni. Ilman sitä hiusjuureni kipeytyvät ja päivittäisen hygienian hoito osoittautuu vaikeaksi. Tarvitsen jokapäiväisen kylpyni ja tukanpesun. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka peseytyvät harvoin. Tarvitsen ihottumaan tervasalvaa, sillä huomasin sen olevan tehokkaampaa kuin epäilyttävä kortisoni, joka saa aikaan limakalvon muutoksia. Luontaistuotekaupassa oli kallista Frantsilan yrttitarhan Lemminkäisen äidin terva-pihkasalvaa, joka on taitavasti tuotteistettu, mutta ei niin tehokas kuin pelkkä tervasalva. Tervasalvaa oli netin mukaan osana jotakin liikelahjaa, Lentiiran tervasalvaa, mutta ei erikseen. Eivät ole osanneet levittäytyä kuten Frantsila, joka on lähellä new age- maailmaa. Terva-pihkasalva on miedosti tervan hajuista. Ainekset eivät ole paljoa maksaneet. Sopii varmaan hyvin johonkin tarkoitukseen. Sanotaan, että terva auttaa mm. psoriasikseen. Olisihan minulla privaatti-yhteys terva-asioihin. Kemiön saarella asuu nainen, joka on ollut tuota linkittämääni tervaprojektia oli mukana siinä. Olen pilkkonut naiselle puitakin suurella Fiskarsin halkomakirveelläni ja saanut kaikki talkoolaiselle kuuluvat edut.

Päätin siirtyä kotikonsteihin. Sekoitin vaseliinia ja pienen lorauksen venetervaa museolta. Tuli juoksevaa tököttiä, jota aion kokeilla. Muistan kuinka isä teki aikoinaan ns. vetolaastareita, laastariin tai mihin tahansa rättiin sivelty pihka "veti" mädän pois haavasta. Suomalaisillahan on sanonta viinan, tervan ja saunan auttamiskyvystä, mikä ei varmasti olekaan tyhjää puhetta. Kaveri museolla kertoi pappansa, olikohan juuri Pentti Haanpään veli, laittaneen ketunmetsästysvaatteet terva ja pihkapussiin, käsitelleen rautoja tervavedellä jne, jotta eläin ei tuntenut ihymisen hajua. Minä muistan isän tehneen pikilankaa, piki on kylläkin kivihiilitervasta käsittääkseni. Langan tekeminen oli suoranainen näytelmä, samoin pikilangalla korjaaminen. Itsekin korjasin vielä nuorempana pikilangalla kestävyyttä vaativia saumoja. Voihan tervassa olla myös karsinogeenejä, eihän EU muuten sitä olisi kieltänyt jossakin muodossa. Ehkäpä kaadan tervaa myös huonoihin tervashampoisiin, joita olen erehtynyt joskus ostamaan ja kokeilen muuttuvatko ne paremmiksi.

Koska google ei antanut yhtään osumaa ilmaisulle "tervaa ja poronkarvoja" aion tehdä päänavauksen tässä. Lapissa oli ennen tapana tiivistää puuveneitä laittamalla lautojen väliin tervaa ja poronkarvoja, joka oli hyvä yhdistelmä. Ontot poronkarvat sopivat erinomaisesti tilkitsemiseen. Kaksi osumaa ilmaisulle tervaa ja poronkarva, joista toisesta lainaus: "Pienestä pitäen pojat seurasivat veneen valmistumista: miten pohjapuun keulapäähän liitettiin "kananjatko", miten metsästä etsityt kaaripuut veistettiin ja kuinka laitalautojen reunoihin ennen naulausta siveltiin tervaa, johon poronkarva tarttui. Sellaisesta saumasta ei vene vuotaisi. Veneentekijöillä oli luontaista kädentaitoa ja silmän tarkkuutta."

EU:n tervadirektiivi (onko sellaista) antaa mahdollisuuden käyttää "tervantuoksua" shampoissa. Tervashampoo sisältää pullon tekstin mukaan hilseen ehkäisyn rikkiperäistä tehoainetta octopirox-yhdistettä, mutta en tiedä mistä sitä on saatu. Aikaisempi tervashampoo oli mielestäni parempaa, mutta tämä saattaa olla nostalgiaa. Entinen Fairykin oli tehokkaampaa, tuntuu siltä. Aika kultaa muistot. Uutta formulaa markkinoitiin parannuksena, vaikka se oli selvä huononnus. Vanha fairy lioitti jopa öljyä, sanovat äijät. Nyt Fairyssa on tapahtunut taas "parannus". (Maalainen on kuluttaja-blogi näköjään.) Jos vielä haluat tarpeetonta tietoa, niin Ruotsissa Fairy ei ole Fairy vaan Yes. Minä itse sanon yhä vahingossa jommin kummin.