Kävin kokeilemassa marjapoimuria mustikoihin ja yllätyin myönteisesti. Kuinka helppoa vaikka marjat vähän muusaantuivat, osa ainakin. Poimiminen tuntui niin tutulta, että minun on täytynyt kokeilla poimuria ennenkin. Puolukoita olen poiminut koneella paljonkin enkä vaihtaisi.Minulla on teoria, että marjanpoiminen on niin tunteisiin vaikuttavaa, että (muovinen) poimuri häiritsee. Haluamme hyväillä marjoja, muistella lapsuutta, mustikkamaitoa ja -piirakkaa ja kaikkea sitä.
Jos nyt yleensä poimitaankaan. Olemme muuttuneet niin mukavuudenhaluisiksi, että hankimme mieluummin marjat tavaratalon pakasteesta, johon ne ovat tulleet ties mistä Virosta tai Vienan Karjalasta tai maahamme palkattujen thaimaalaisten (ja muiden) poimijoiden käsistä. Elintaso on liian korkea. Uutisissakin kerrottiin marjojen poiminnan vähentyneen. Näin on varmasti eniten metsämarjojen kanssa. Luontosuhteemme on muuttunut. Metsä on pelottava paikka tauteja levittävine ötökköineen; olemme keski-eurooppalaistuneet tässäkin.
Veikkaisin, että miehet käyttävät naisia enemmän konetta, jos yleensä poimivatkaan. Jos tietäisin, että saisin vastauksia laittaisin tähän sivulle marjojen poimimisesta sellaisen näppärän kyselyn, jollaisia lomakkeita olen nähnyt.
Tuo romanttinen asenne estää tai on tekosyy siihen, että jätämme nämä luonnonresurssit käyttämättä. Käsin poimiminen on yksinkertaisesti liian työlästä ja tulosta tulee vain vähän. Silti niitä marjoja kannattaa hipelöidä ja palata lapsuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti