Aina pitää olla jööraamassa

Kuten Saarikoski valitti tuttavilleen, kun hän oli muuttanut tarmokkaan Mian luo Tjörnin saarelle Ruotsin länsirannikolle ja tämä pakotti jööraamaan. Tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin. Nyt kahvinjuonti on vähentänyt unia ja olen väsynyt. Museolla on hommia, jotka pitäisi jöörata. Sitten minun pitäsi jotenkin saada asiakas tekemään hommia, sillä ei ole oikein, että hän vain katselee päältä, aikuinen mies. Hänellä on kylläkin allergioita ja hän saa näppylöitä yhdestä sun toisesta, mutta en todellakaan ole saanut yhtään asiakasta jööraamaan elämälleen uutta suuntaa. Olenko taas epäonnistunut. Olen ollut ystävällinen ja empaattinen, en todellakaan ole kyykyttänyt ketään, valitukset ovat jääneet blogiin, mikä kyllä on ollut varsin uskallettua. Vielä kun selviäisin kuukauden, olisin kuivilla.

Asiakkaat ovat olleet lyhyemmän tai pidemmän aikaa projektissani, mutta kenestäkään en ole onnistunut saamaan produktiivista yhteiskunnan jäsentä. Alkoholistit, työtä vieroksuvat ja elämänsä solmuihin tarttuneet ovat pysyneet entisinä itsenään. Lohdutan itseäni sillä, että syyt ovat syvällä, osittain henkilöiden omissa historioissa, osittain yhteiskunnan rakenteissa.

Muistan henkilötasolla tuon jööraamisen. En niinkään omassa avioliitossani; muisti on mennyt. Hoidin kyllä asioita parhaan kykyni mukaan. Ekoyhteisön rouvat tehtävälappuineen sen sijaan ovat tuoreessa muistissa. Aina tuli yhä uusia tehtäviä kuten sarjakuvahahmo Akseli Touhulalle tehtäväpurkista. Piti tehdä sitä ja piti tehdä tätä eikä koskaan riittänyt, jos vähääkään tunsi vastuuta. Toisten asettamien tehtävien suorittaminen ei käy minulle pidemmän päälle, projekteista pitää tehdä oman näköisiä. Olen siinä jotenkin onnistunut museolla, mutta kieltämättä kaipaan vihreille laitumille vapauteen.

Nyt pitää lähteä jööraamaan kyläyhdistyksen tiensiivoustalkoisiin työpäivän jälkeen, kun olen väsynyt. Sänky kutsuisi muuten. Ulkona on kalsean kylmääkin. Mutta kai sitä pitää, kun on kyläyhdistyksen luottamushenkilökin.