Dr Philissä käsiteltiin tapausta, missä isä oli kidnapannut lapsensa ja epätoivoinen hurjistunut äiti sekä isän pitkäaikainen ystävätär olivat Philin kanssa studiossa. Isä on pidätettynä. Ystävä(tär) väitti, ettei hän tiedä mitään lasten ryöstöstä, mutta Philin koneiston ansiosta selvisi, että on salattuja tietoja ja ystävän valheenpaljastustesti osoitti valehtelua joka kohdassa, vaikka hän ulospäin esiintyi viilipyttynä ja sinänsä uskottavana. Phil oli hankkinut paikalle juttua tutkivan syyttäjän ja tutkinnan johtajan, kaksi polygraph/valheenpaljastus-asiantuntijaa. Hän oli palkannut yksityisetsivän ja oli valmis tunnin sisällä lentämään lapsia hakemaan, kunhan tieto olinpaikasta saadaan. Philillä on käytettävissään rajattomat resurssit ja ennenkaikkea julkisuuden voima.Itse asiassa tilanne on luultavasti jo ohi USA:ssa, mutta en tiedä, miten siinä on käynyt. Ehkä se selviäisi ohjelman nettisivuilta, mutta en siellä ole juuri koskaan pistäytynyt. Todella kiinnostava ja inhimillinen tapaus! Phil for president ja Oprah for vicepresident in the USA, niin saadaan tuohon maahan kerrankin pystyvä johto.
Tämä ystävätär oli ehkä ollut seksuaalisuhteessa isä-Danin kanssa ja halusi luultavasti estää, että oma aviomies saisi tietää. Hän oli tyypillinen esimerkki siitä, kuinka valehtelu ja silmänsä tosiasioilta sulkeminen on joillekin helppoa. Hän ei ollut tuonut tietojaan tutkijoiden tietoon, hän oli salannut kirjeenvaihtoa, puheluita ja sähköpostiviestejä. Oli kulunut jo lähes vuosi kidnappauksesta ja hän väitti kidnapattujen lasten äidin, tutkijoiden sekä Philin loukanneen hänen tunteitaan, minkä sumuverhon Phil tapansa mukaan reippaasti mursi. Tutkijatkaan eivät ehkä olleet aiemmin tarpeeksi tarmokkaita ja nyt Philin asioihin puuttuminen sai heidät näyttämään parastaan.
USA:ssa on mahdollista, jos on tarpeeksi varakas tai neuvokas, saada oikeutta ja puuttua myös viranomaisten toimintaan. Heidät voi haastaa oikeuteenkin, oletan, aivan kuten nyt Alpo Rusi tekee Suomessa. Hän ei luultavasti tule saamaan oikeutta, en luota oikeuslaitoksen riippumattomuuteen. Ei korppi korpin silmää noki, kuten kansa sanoo ja tietää.
1 kommentti:
Tällaiset tarinat saavat minut miettimään,olisiko meidän avioliitto-systeemimme syystä romuttaa kokonaan. Ehkä muslimit ovat meitä viisaampia salliessaan moniavioisuuden. Ja tunnetaanhan se Raamatussakin. Mitä palattaisiin juurille?
Lähetä kommentti