Vapaata

Olen pitänyt hieman vapaata blogeista. Olen nukkunut mäkikämpässäni, joka on oikein mukava ja siisti. Se on paljaaksi hakatun muinaislinnan rinteessä. Joku on saanut päähänsä, että linna tulee parhaiten oikeuksiinsa paljaana puustosta. Aikaisemmin alueella ei saanut taittaa edes yhtä risua. Nyt se on rumasti parturoitu. Työllistettävät rakensivat sinne lammasaidan ja viime kesänä siellä on ollut lampaita. Maisema on kovasti muuttunut, mutta onneksi reunaan on jätetty muutamia puita.

Kyllähän nyt näkee, että linnassa on selvät vallit. Se on niin varhaiselta ajalta, ettei siitä ole tietenkään mitään tietoja, ehkä ajalta ennen viikinkejä. Jos olisin new ageen taipuvainen, kokisin tietysti maagisia värähtelyjä. Tällä seudulla näitä muinaisjäännöksiä on paljon. Västeråsissa on suorastaan mahtavia hautakumpuja.

Parina arkipäivänä tein muutaman tunnin fyysistä työtä kärrräämällä kuivia puita kellariin. Talon isäntä ei enää muutaman vuoden asumisen jälkeen ole kovin innokas siihen työhön ja hänellä on kädet täynnä töitä, sillä hän hoitaa lapsia ja tekee osansa taloustöistä. Vävy on todellinen automies. Hän on myynyt kunnostamansa kupalavolkkarin ja autotallissa odottaa kunnostamista Karmann Ghia-avoauto. Se on WV:n kulttiautoja.

Lapsenlapset ovat 2,5 ja 4,5 vuotiaita. Oikein mukavia ja kilttejä mutta omine piintyneine tapoineen. Nuorempi on oppinut ilmaisemaan itseään sanoilla eikä ole enää yhtä kiukkuinen kuin aikaisemmin. Söpöjä lapsia. Autoja on tietenkin paikat täynnä ja lisää tuli jouluna. Ostin vanhemmalle Claes Olssonilta junior-työkalupakkauksen, jossa oli oikeita työkaluja. Vähän liian aikaista, mutta en halunnut ostaa mitään muovitavaroita. Kyllä juuri unesta herännyt pyöreä pikkupoika osaa olla suloinen. Meillä on oikein hyvät välit, mutta väkisinkin, kun asumme eri maissa, siinä on ero.

Olen lukenut erinomaisen kirjan. Irène Némirovskyn Storm över Frankrike, joka on tullut erittäin kuuluisaksi, koska se löytyi vasta viime vuosina. Kirjoitan siitä joskus myöhemmin.

Luin myös eräästä kirjasta kappaleen, joka käsitteli Italiassa sijaitsevaa Damanhurin yhteisöä, jonne olin itsekin matkalla muutama vuosi sitten, mutta palasin kesken takaisin. Todella mielenkiintoinen sekin ja täysin hörhö, mutta kuvastaa aikaamme.

Sossupuhetta

En ole koskaan asioinut sossun luukulla. Ollut itsekin "sossutäti/setä". Kun olin armeijassa, vaimo sai sotilasavustusta ja eli sen avulla aika hyvin muistaakseni. Hän oli ns. ikuinen opiskelija, joka ei saanut koskaan opintojaan yliopistossa päätökseen, vaikka oli kirjoilla pitkään. Hän sai jotain vaateavustusta ja muistan hänen ostaneen esimerkiksi jonkin palttoon, johon hän ei koskaan ollut tyytyväinen, kun se istui huonosti ja oli väärän värinenkin. Hän oli kovin puhuvaa sorttia ja hankki monesti minusta ihan väärän tyyppisiä ystäviä, joitten mieliharrastus oli juoruaminen. Olen joutunut kuuntelemaan jos jonkin sortin akkoja. Juttelussa ei ollut paljon substanssia. Siitä juontuneekin minun piintyneet käsitykseni ns. naisten puheista, joissa puhutaan vaan puhumisen ja sosiaalisuuden takia. En kylläkään ihannoi sen enempää ns. miesten juttuja, sanotaan tasapuolisuuden vuoksi. Olen havaitsevani hieman samoja tendenssejä blogimaailmassakin. Asiaa voi olla ihan nimeksi, mutta sitten paahdetaan ihan tunteella, pelkän sosiaalisuuden vuoksi. Ei silti, ettenkö itsekin tykkäisi ns. juoruamisesta. Kuuntelen mielelläni aitoja ihmiskohtaloita ja puhun itsekin.

En saanut kotoani juuri mitään, ei perintöjä, eikä avustusta. Kouluajankin tein samalla työtä, jota ei silloin työksi laskettu. Se oli omaishoitoa. Olin vapaaoppilaana koko kouluajan, koska Sodankylässä oli ns. kunnallinen keskikoulu ja Lukiossa annettiin vapaaoppilaspaikkoja. Kenkälappujakin muistan jaetun, mutta koskaan en niitä hakenut vaikka kuljin risaisissa kengissä ja vaatteissa. Ei tuntunut sopivalta, että ent. sosiaalilautakunnan puheenjohtajan kuopus menee sosiaalihuollon luukulle. Perheessä ei ollut ns. työssä käyviä kuin ajoittain. Vanhin veli kävi ajoittain sekatöissä surkean kotitilan töiden lisäksi, hankki tekohampaat ja lähti sitten opin tielle ja etene säästöpankin konttorin johtajaksi.

Opiskeluajan selvisi jotenkin opintolainalla. Olin toki työssä silloin tällöin, postitusliikkeessä, yövartijana, museolla ja lastaamassa kalja-autoja, mutta opintoalaan liittyviä paikkoja en osannut hankkia. Opinnot venyivät minullakin aika pitkiksi. Sitten, kun muutimme maasta ja pääsin siirtolaisopettajaksi, palkka alkoi juosta ja toimeentulo oli hyvää. Säästöjen avulla pärjäsin pitkän työttömyyskauden sitten Suomeen palattuani. Työttömyyspäivärahat ja asumistuki, ainakin alkuvuosina pitivät huolta perustoimeentulosta. Sossun luukulla en asioinut. Ekoyhteisössä asuvat kyllä sitä tekivät, osa ainakin. Joku uhkasi sossun tätiä odottavansa illalla pimeässä, jos ei rahoja tipu ja joku toinen, nainen, tarttui tädin työpöytään ja aikoi kaataa sen. Ei ollut enää nöyriä köyhiä vaan tiedettiin oikeutensa. Oli tullut uusi sukupolvi. Yhteiskunnan oli velvollisuus elättää. Uudet sukupolvet puhuivat kansalaispalkasta ja minustakin se tuntui väliin oikealta.

Valtaosa sossun asiakkaista on edelleen sävyisiä. Osalle se on luontevaa, mutta osa tietää, että puhumalla pääsee pitkälle. Ihmisiä ovat virkamiehetkin. Sossun asiakkaana oleminen voi olla nöyryyttävääkin, kertoo radiotoimittaja Laitinen. En ole asiasta täysin selvillä, tunnustan häpeäkseni, mutta sossun rahat tulevat käsittääkseni kunnilta ja paikallisesti silloin vartioidaan rahakirstua. Valtiolta Kelan kautta maksettavat rahat tulevat jostakin nimettömästä lähteestä, valtiolta. Tuntuu, että jaosta päättävät kuten Työvoimatoimistot ovat mukautuneet käytäntöön, mistä pari iltaa sitten keskustelukin A-talkissa kertoi. Mukana oli valtionvarainministerikin. Tuntuu siltä, että työvoimaviranomaiset eivät noudata lakia vaan he hoitavat työttömän palkan maksatusta. Laissa on sekä keppiä että porkkanaa, mutta tuntuu, että lait putoilevat mitään tekemättömiksi käytännön edessä. Työttömien armeija on olemassa, eikä heitä tietenkään voi kepittää väkisin. Osa on jo syrjäytynyt töihin kykenemättömäksi, mutta eläkkeelle heitä ei hevin päästetä. Osa olisi ihan työkykyistä. He pystyisivät keikka- ja osapäivätöihin, mutta laillisesti se ei tässä systeemissä ole mahdollista. Perustulo tuntuisi antavan heille mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan menoihin ja kuntoutumaankin ihan pysyvään työelämään. Jäisi pois myös tuo ikävä pakottaminen epämieluisiin työelämän valmennuksiin jne. Se on ns. kaksinaismoraalia. Huonoa työntekijää ei mikään työntekijä ota vaikka saisi tukea. Työllistämisen kustannukset ovat liian suuret tuottavuuteen nähden. Työttömyysasiassa ei noudateta lakeja ja asetuksia, mikä ei tunnu oikealta. On toisaalta lakiviidakko ja toisaalta käytäntö. Ehkä on turha pelätä, että kuka tekisi paskatyöt, jos tulisi perustulo. Perustulolla ei juhlittaisi. Se saattaisi ehkä houkutella ihmisiä omaehtoiseen toimeliaisuuteen, mikä on paljon hedelmällisempää kuin pakoksi koettu. Syrjäytyneet eivät nytkään niitä töitä tee. Vihreitten esitykset tunnustavat tilanteen, sosiaalidemokraattien puhe on enemmän vaalipuhetta, retoriikkaa ja toiveajattelua. Niillä hallitaan massoja, säilytetään valta-asemat.

Huonoa työtä

"Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo."

Yritimme nikkaroida, kaksi Lapista Etelään muuttanutta. Minä tuskittelin vitriinilaatikkoni kanssa. Ei tullut sellaista kuin olin odottanut karkeitten työkalujen kanssa. Tuli vain suurin piirtein. Kaveri ryhtyi istuttamaan jakkaraan jalkoja. Katsoin, että siinä on vaaramomentti, jalat ovat liian sirot. Hänelläkään ei ollut kunnon työkalua. Pienestä Kemiöstä ei löytynyt lehtisahaa, ei kaupoista, eikä kirpputoreilta. Se minkä saimme, oli liian huono. Kaveri otti tyynesti, kun lauta halkesi kovassa käsittelyssä. Hän liimasi palat kokoon eikä kiroillut yhtään. Minulta tuli p:kele, kun oma työni tuli huono. Pidän kyllä kovasti käsitöistä, mutta tunsin että päivä oli kulunut hukkaan. Olin ostamassa jonkinlaista kulmalistaa, johon aioin istuttaa laatikon lasikannen. Sydämeni alkoi pampattaa, kun näin hinnan, vaivainen listanpalanen ja n. 19 €. Palasin kauppaan ja sanoin, että tässä täytyy olla jokin virhe. Mutta ei, hinta oli mikä oli. Vaihdoin toiseen listaan, joka maksoi kolmasosan. Onneksi sydän ei jatkanut epätahtiaan. Nyt olen muistanut ottaa Omega 3:ni. Ehkä pilaan kalliin riman karkean sirkkelin kanssa. Museon johtaja kyllä tykkää esineistä jotka ovat vinoja ja vanhan näköisiä. Museo on kyllä sinänsä hieno, vaikka se koostuu vinoista esineistä ja taloista. Laatikoista pitäisi tulla jonkinlaisia vitriinejä, joissa on myytävää pikkutavaraa kuten koruja. Sellaisia voi ottaa vaikka mukaan toritapahtumiin.

Epäonnistumisista puheen ollen. Vaikka meitä onkin kehuttu, että olemme saaneet paljon näkyvää aikaan, pärekaton epäonnistuminen korpeaa aina kun sen surkean katon näkee. Siihen meni aikaa viikkoja. Jouduin mukautumaan toisten tahtiin, istumaan lukemattomia tupakkataukoja ja kuuntelemaan ukkojen typerähköjä juttuja. Itse työ oli kiinnostavaa ja teimme kaiken oikein. Vika oli siinä, että teimme katon kuivuneista päreistä, jotka sitten sateiden tultua paisuivat ja katosta tuli aaltoileva. Mestarina oli tunnustettu kirvesmies, joka oli tehnyt kattoja ennenkin, mutta tässä hän ei ollut skarppina. Kun mökkitalkkarikoulutus teki omat kattonsa museoalueella, se käytti tuoreesta puusta tehtyjä päreitä ja tulos on erinomainen. Asiantuntijana oli sama ukkeli.

Oli päivän aikana jotain mukavaakin. Jo eilen tarjottiin juhla-aterialta jääneitä rääppiäisi. Tänään olivat kinkun jäänteet keitetty hernekeitoksi, jolle annan sinänsä vain välttävän arvosanan, mutta jälkiruokana oli sekahedelmä-kiisseliä kermavaahdon kanssa, josta samaan aikaan ruokailemassa olevat tuntuivat myös huokailevan ihastuneena. Tiedän kyllä, että tyttären luona on hienot jouluruoat. Ex vaimoni kokkaa niitä. Laivalla on joulupöytä. Herkkuja tulee melkein liian kanssa, mutta tuskin voin olla menemättä laivan pöytään.

Otan hienon karrimor-reppuni, joka tyhjänäkin painaa ihan liikaa. Jotain käyttöä sillekin tulee saada. Nyt en mene Siljan bussilla vaan joudun menemään Tegelvikin satamasta rautatieasemalle. Aion katsella Tukholman menoa, sillä olen taas päässyt metsittymään täällä saarellani, kun en ole kuukausiin käynyt juuri missään. Turkukin on siinä lähellä, mutta niin kaukana, Helsingistä puhumattakaan. Ostin repun hyvää hyvyyttäni eräältä ekoihmiseltä, joka sai myytyä minulle erehdyksensä. Se oli tuhottoman kallis, sillä nainen ei antanut alennusta yhtään ja minä olen huono kauppamies. Siihen mahtuu niin paljon tavaraa, että oli Portugalissa kuolla taakkani alle. Reppu kyllä kestää. Nyt aion pakata mahdollisimman vähän, sillä jo tyhjä reppu painaa. En aio ottaa edes kannettavaa tietokonetta, vaikka sillä olisi näppärä katsoa tv:tä. Näkyvyys on hyvä pienellä antenninysällä, sillä Lillhäradin tv-masto on lähellä, järven takana. Saan tyytyä lukemaan. Aion yöpyä pienessä mökissä. Talo on aika pieni ja kaksi villiä vekaraa täyttää sen ja jouluna on toinen mummukin kylässä. Hänestä lapset pitävät kovasti, enemmän kuin minusta, joka olen vieraampi. Tyttären kohdalla tilanne oli ja on päinvastoin. Hän on enemmän isän tyttö.

Toisen ekoihminen Tuohiniityn kautta voin välittää linkin Pentti Arajärven esityspaperiin perustulosta. Se on Power Point- kalvoesityksen mallinen, lyhyt ja tiivis. Se on tehty Kalevi Sorsan - säätiön tilaisuudessa esitettäväksi. Sellaisesta säätiöstäkään en ole tainnut ennen kuulla. Ihan kuulee korvissaan puhetta, joka täydentäisi esitystä. Siinä on paljon suuria lukuja, joihin olisi halunnut selvitystä jo opin vuoksi. Kiinnostavaa joka tapauksessa. Vaalitaistelut ovat aina olleet itseäni kiinnostavia opin paikkoja, kun asioista debatoidaan. Ruotsin ydinvoimaäänestykset olivat yksi sellainen oppimistilaisuus, vaikka elämä on sitten ajanutkin kansan tahdon ohitse. Tuohiniitty suhtautuu dogmaattisesti, epäilee demariesitystä sumutuksesta. Totta on kyllä, että tuskin perustulo palkkatasoa alentaisi, jos se mahdollistaisi palkkatyöstä luopumisen ja toisi kilpailua matalapalkka-aloihin verrattuna.

Katsoin samoista asioista käytyä keskustelua eilisessä A-talkissa. Mukana oli Heinäluoma, Mari Kiviniemi, muuan työtön merkonominainen ja yrittäjänainen ja juontajana terrierimäinen Päivärinta. Hämeenlinnassa asuvaa merkonomia kehotettiin hakemaan töitä. Hän ei halunnut muuttaa ja haki alansa töitä. Insertissä puhuttiin elämäntapatyöttömistä, mistä perustulossakin on osaltaan kyse. Suuri osa haluaisi ns. vaihtoehtoista elämistä. He eivät välttämättä ole laiskoja, mutta avustukset ovat muotoutuneet jo jonkinlaiseksi kansalaispalkaksi. Valtiovarainministeri painotti, että tulevaisuudessa kaikkien työpanosta tarvitaan,( mutta kyse on valitettavasti raskaista ja matalapalkkaisista töistä. Siihen emme tunnu olevan enää valmiita. Jonkunhan nekin työt tosin olisi tehtävä.) Tuohiniityn Keski-Suomalaiselle lähettämä artikkeli keskusteluineen heijastaa Vihreitten paperia hyvin. Tältä sivulta löytyy linkki alkuperäiseen esitykseen. Lisäys: Vihreässä Langassa on ollut suorasanainen esitys.

Yritän seurata suurella mielenkiinnolla perustulokeskustelua, sillä suhtautumalla nykyisen hallituksen tavalla, ei uusia eväitä tunnu löytyvän, vaikka hallitus kehuukin sitä, että sen aikana työssäolevien määrä on kasvanut runsaasti.

Otsikon idea liittyy varsinaiseen elämänkatsomukseeni, joka on periaatteessa sama kuin Murphyn laki. Kaikki on sähläystä. Jos asioilla on mahdollisuus mutkistua ja epäonnistua, ne tekevät sen. Asioilla on taipumus mennä päin helvettiä. Jos perustulo tulisi se veisi Suomen hemmettiin. Mutta tällä menollakin matka samaan kuumaan päämäärään on taattu. Ihmissuhteet yleensä epäonnistuvat. Rakennelmat sortuvat. Kaikki menee lopulta kaatopaikalle. Näkeehän sen ihmisen urastakin, joka päättyy aina katastrofiin. Hyvät tarkoitukset kääntyvät vastakohdikseen. En tosin tiedä, onko hyvää ja pahaa edes olemassa. Jotain siihen suuntaan tosin. Blogeissa on taitettu peistä monikulttuurisuudesta. Olen ihan varma, että pahin tapahtuu, jos tätä menoa jatketaan. Islamilaiset ääriainekset tulevat yhä enenevässä määrin lintukotoomme, rikollisuus lisääntyy siirtolaisten mukana. Mutta jotenkin samalla tunnen, että en voi seisoa siirtolaisvihamielistenkään joukossa. Siirtolaisten joukosta löytyy mitä mukavimpia tyyppejä runsain joukoin. Minulla ei ole mitään veren- ja kulttuurien sekoitusta vastaan. Ihminen on ihminen kaikkialla. Kansainvälisyys on kuitenkin kohtalomme. Hyvin ei mene siirtolaisvihamielisyydellänikään.

Maa, jossa kaikki epäonnistuu on Venäjä. Se on onnistunut sähläämään läpi historiansa. Puhutaan jopa venäläisestä eksistentialismista, jonka on täytynyt nousta juuri näistä kokemuksista. Kaikki on tuhlattu ja pilattu moneen kertaan, mutta silti votka maistuu ja laulattaa.

Joka tapauksessa kaikkien paradoksien keskellä, tunnen että elämä on elämisen arvoista. Oikeita vaikeuksia minulla ei ole toistaiseksi.

Tämän päivän tapaus oli, kun näin metsäkanalinnun, veikkaan metsoa, joka on asettunut Kemiön keskustan asukkaaksi. Olen kuullut siitä puhuttavan. Se jökötti aivan jähmettyneen oloisena jalkakäytävällä. Se ei ollut tietenkään yhtä hieno kuin tässä kuvassa.

Aloin värkätä jakkaraa töissä. Koulussa sellainen olisi tehty liimaamalla puita levyksi, mutta koska museon varastossa on leveää lankkua ja lautaa, kokeilemme tehdä niistä. Liimatut kestävät paremmin, mutta harvalla on sellaisia välineitä, että saa tehtyä. Oli mukavaa höylätä ja sahata. Vajavaisilla työkaluilla saa improvisoida, mutta oma viehätyksensä siinäkin on. Saan varmaankin jakkaran valmiiksi ylihuomenna, jos ei mene mitään rikki. Hankalinta on jalan upotus kanteen, ihan alkeellisilla työkaluilla. Jos se käy hyvin nikkaroin useita jakkaroita. Niillä on aina käyttöä ja voihan jonkun antaa myyntiin puotiin, jos siitä saa tarpeeksi siistin. Vapaaehtoisten joukossa on jo muuan vanhahko nainen, joka tykkää tehdä puusta esineitä. Hänen jakkaroitaan on myynnissä. Olin kyllä koulussa heikohko käsitöiden tekijä, mutta olen aina pitänyt käsillä tekemisestä. Strömsön Jim on idolini. Hänellä on tosin hienot työkalut, mutta kieltämättä myös paljon taitoa.

Edessä on matkavarusteiden pakkaaminen. Koska menen jalkaisin, kantamusten pitää olla pienet. Aina on ollut liikaa.

Tavaraa ja aineettomia lahjoja

Lämpimällä saarella on vaihteeksi talvista, varmaan kuten muuallakin Suomessa. Viimeistään ylihuomenna talven pyrähdys lienee taas ohi.

Adelen kahvilassa oli museon tämän hetkisen henkilökunnan pikkujouluateria. Tavallisesti jopa tylsä arkiruoka oli vaihtunut herkulliseksi joulupöydäksi, missä oli kaikkea, mitä toivoa sopii. Syödä piti vain niin sivistyneesti ja vähän, ottaa toiset huomioon, mikä ei ole minulle ollenkaan luontevaa. Mukava, tunnelmallinen juhla. Saimme hienot lahjat, jossa oli museon oma kalenteri, Saariston museoiden, yhteiset pelikortit ja teepakkaus, Pedagogen Petterssons Te, Söndagsblandning. Vieressä istuva huomautti, että tee on hänen nimikkopakkauksensa. En tajunnut asiaa kuin hetken päästä. Hänhän esittää tuota ankaraa pedagogia tuhansille matkustajille joka vuosi. Paketti saa lähteä suoraan lahjaksi edelleen, niin hienoja kaikki olivat. Pieni söpö joulutähti saa jäädä kotiin viettämään yksinäistä joulua. Meidänkin työmme saivat kiitosta vaikka tuntuu, että se on ollut niin kovin vaatimatonta. Mutta kun joka päivä yrittää puuhailla jotakin, kyllä syntyy jälkeäkin.

Museo on varsin tyylikäs ympäristö. Loppujen lopuksi vähin resurssein on yli sadan vuoden aikana syntynyt viihtyisä miljöö. Museopuoti on sinänsä jo nähtävyys.

Saan varmaan taas olla keskellä materialistista joulua. Tyttären lapsiperheessä annetaan runsaasti lahjoja. Isoäidit varsinkin hemmottelevat lapsenlapsiaan. Ruokaa on ylenpalttisesti, kaikki ovat ylipainoisia. En suostu ostamaan hirveitä määriä lahjoja, koska niitä on muutenkin tarpeeksi, mutta lapsenlapsille täytyy jotain viedä. Ehkä vien kirpputoreilta ostettuja tavaroita.

Lapset ovat ehkä liian pieniä osatakseen käyttää netin aineettomia pelejä. Esimerkiksi maalausohjelmat lapsille ovat kivoja. Drawing for children on klassikko, täysin ilmainen. Tux Paint on toinen. ArtRage on yksi lukuisista maalausohjelmista. Siitä on ilmaisversio, jossa ei ole kuin perustyökalut. Tangram on tietokoneversio maailmankuulusta, kovasti riippuvuutta herättävästä ikivanhasta pelistä. Tetriksestä on olemassa netissä suoraan pelattava versio. Viime viikollahan tv:ssä esitettiin tetriksen kiehtova historia. Tällä sivulla tipsataan tetriksestä ja muista klassikkopeleistä. Jonneweb on kerännyt joukon ilmaisia pelejä sivulleen. Aapeli on toinen laaja pelisivusto. Olen vuosien mittaan linkittänyt moniin pelihin, pelannut itse vain muutamaa. Kaatopaikka on yksi klassillinen sivusto lapsenmielisille.

Ei enää lenkkejä

Keskustelin työkaverin kanssa diabeteksestä, joka hänellä on todettu tänä vuonna. Hän on muuten laiha. Hän kertoi oireistaan, mm. alituisesta janosta, ennenkuin sairaus todettiin. Kauhistuin, tänäänhän minä tunnen myös pohjatonta janoa. Ei auta vaikka kuinka joisi, heti janottaa uudestaan. Eihän se näin ole tavallisesti, vai onko. Söin tänään Adelen kahvilan tarjoamaa makkaraa perunasoseella. Se oli ihan tavallista suomalaista lenkkiä, maistui jopa hyvältä. En periaatteessa pidä makkarasta, en osta sitä kotiin koskaan, en grillaa enkä käytä. Nyt nälkä laittoi ottamaan ja saan kärsiä.

Töihin lähtiessä kuuntelin toisella korvalla Aamu-tv:n lääkärivieraiden puhuvan diabeteksesta. Että raja kohonneen sokeriarvon ja diabeteksen välillä on olematon. Kohonneet sokeriarvot ovat jo sokeritautia, vaikka seuraukset eivät olisikaan vielä näkyvissä. Sain sokeriarvot mitattua muutama viikko sitten. Lääkäri sanoi, että ne ovat normaalit, mutta ylärajalla, mutta ei ole syytä huoleen. Itse olen huolestuneena autoillut töihin nyt pimeän, kylmän ja märän syksyn ja tuntenut huonoa omaatuntoa. Lenkit ovat jääneet viikonloppuun, nekin ovat kävelyä. Vuosi sitten juoksin ja sitten hiihdin joka päivä, mutta sitten jalat kipeytyivät ja lopetin. Työmatka muuttui vasta viime kesästä 30 metristä, 14 km:iin. Alkuajat pyöräilin, mutta nyt se on tietysti jäänyt. Pimeässä ja märässä kapealla tiellä pyöräily on hullua ja vaarallista.

Päätin pyhästi ruveta kävelemään ainakin neljästi viikossa kuten aamutohtorit neuvoivat. Tietysti sitä on tehnyt blogimaailman omakin asiantuntija, neuvonut oikeaa ravitsemusta ja kehottanut liikkumaan. Voihan sitä kulkea ladattavan taskulampun kanssa. Viime talvena tiet olivat liukkaat ja jäiset, nyt ei vielä ole sitä haittaa. Kävin tänään lenkillä iltahämärissä ja aion lähteä tästedes joka päivä, jos ei vain ole liian liukasta.

Diabetes on tulossa todelliseksi epidemiaksi. En taida pystyä tekemään mitään yhdelle riskitekijälle, pyylevyydelle, mutta liikkumaan yhä pystyn vaikka kropassa alkaa olla jo puolikymmentä erilaista vaivaa, joista yksikään ei ole vielä kuolemaksi eikä läheskään yhtä hankalia kuin mahdollinen sokeritauti. Pystyn myös valitsemaan jotain ruokailussa. Vaikka liika suola ei liitykään sokeritautiin, en aio harrastaa ruokalan makkaroita enempää. En sen kaltaisia lenkkejä.

Pelikaanimies

Yksi suosikeistani, ei pelkästään lastenkirjojen joukosta vaan yleensä kirjallisuudessa, näytettiin filmattuna TV 2:ssa. Luin tuota kirjaa aikoinani koululaisille. En tosin tiedä, mitä siirtolaislapset ymmärsivät, mutta osan ainakin. Tässä linkissä ohjaaja ja kirjailija keskustelevat teoksesta.

Leena Krohn piti pitkään kirjaa pääteoksenaan. En itse ole jaksanut lukea hänen muita kirjojaan, vaikka olen tehnyt yrityksiä. Vika on tietysti vain minun. Ei kirjasta vapaasti tehty filmi voi olla koskaan alkuperäisteoksen veroinen, ei tämäkään. Mielikuvituksen silmin olen nähnyt paljon paremman filmin Emilistä ja herra Hyyryläisestä kuin äsken näytetty.

Paljon olin unohtanut. On väärin protestoida: Eihän se noin mennyt. Parempi on, että elokuva on itsenäinen taideteos. Ja hyvä se oli. Pääosan esittäjä Kari Ketonen oli ilmetty pelikaani. Hänen hahmonsa viittaa myös Chapliniin. Trikkikuvat olivat mainioita ja ylimääräisenä kaupunkipoliittisena kommenttina henkiin herätetty punatiililinna Kauppatorin reunalla Gutzeitin rumiluksen sijasta sopi hyvin filmin henkeen. Ballerinna, johon lintu rakastui, oli kaunis löytö. Emil oli aika hyvä, mutta hänen äitinsä eron jälkeinen yksinäisyys jäi kuvaamatta. Elsan olisin toivonut olevan hieman toisenlainen, vanhempi. Nyt hän oli pullukka pikkutyttö. Kirjassa Elsa oli petturi, joka kavalsi linnun. Hieno kuvaus heräävistä, eroottisista tunteista lasten välillä uimarannalla, jonka muistan kirjasta, jäi pois. Uimarantakohtaus jäi hieman valjuksi. Kirjassa lintu innostui hurjasti pulikoimaan ja Emil tunsi hienoista inhoa toverinsa eläimellisyydestä. Ehkä se olisi ollut vaikea toteuttaa. Filmi oli erinomainen omassa laadussaan, vaikka kompromisseja kaupallisuuden suhteen olikin tehty. Filmin piti varmaankin olla myös lapsille sopiva.

Lintuhan omaksuu koko länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen. Muistan kuinka minua nauratti, kun hän puhutteli Emiliä professoriksi, kun tämä tutustutti hänet kirjainten maailmaan. Olisin halunnut tämän olevan mukana. Kronhan on syvällisesti sivistynyt kirjailija ja tässä kirjassa hän pystyi soveltamaan oppineisuuttaan maanläheisesti ja konkreettisesti. Hän pohtii suuria filosofisia kysymyksiä kasvatuksesta, oppimisesta, kulttuurista ja ihmisyydestä sinänsä. Siitä mikä erottaa ihmisen eläimestä.

Blogien esittelyä

Olen harrastanut tätä vuosien mittaan. Miksi sitten lopettaisin. Kyse on uusien blogien esittelyistä. Tai sellaisista, joita en ainakaan muista maininneeni.

Vihreä kansanedustajaehdokas Tuohiniitty vaihtaa blogialustaa, mutta on onnistunut sotkemaan sen jo alussa. Hän lupaa pikantteja paljastuksia ekoyhteisöstä. Hänellä on muuan vaatimaton edeltäjä. Onnea lajityypin aloittajalle, sillä onnea tarvitaan, jos et halua vihoittaa ketään tai olla vallan hampaaton. Toivottavasti ei käy niin kuin Ekokylän tarmokkaasti hoidetuille kotisivuille, jonne on luvattu jo ties kuinka monta vuotta, tiedotusta. Vakavasti puhuen: Ryhdyin aikonani siihen samaan hommaan, sillä halusin tuoda mielenkiintoa paikkaan, joka oli kulahtanut ja väljähtynyt. Kukaan ei sitä minulta pyytänyt, mutta ajattelin markkinoida kylää elävien, ehkä vähän hörhöjen ihmisten asuinsijana. En ehkä onnistunut tuomaan mielenkiintoa, enkä tiedä moniko on mennyt uteliaisuuttaan paikkaa katsomaan ansiostani. Onnea Hannekselle yrityksessä. Evääsi ovat vain kovin vähäiset, valitettavasti. Ekoyhteisö ei ole onnistunut toimimaan vakavasti otettavana vaihtoehtona, on mielipiteeni. Itse Hannesta en tunne.

Maahanmuuttaja Arvi Perttu on hieman erilainen maahanmuuttaja. Hän on kirjailija ja kulttuurimies, kirjoittaa täydellistä suomea, ei eroa nimeltään eikä ulkonäöltään suomalaisista. Paitsi että hänen bloginsa kautta saa kiinnostavan näkökulman maahanmuuttajaelämään, saa myös insider-näkemystä venäläisyyteen ja Venäjän kulttuuriin.

Hanneksen maailmaa olen seurannut jonkin aikaa silloin tällöin. Olen kiinnittänyt huomiotani sen rehellisyyteen. Blogi kertoo erään masennuksen alhossa olevan miehen tarinaa. Masennusblogejahan on paljon ja monet ovat tosi hyviä. Hurmaava itsemurha on niistä ehkä tunnetuin. Nyt kokee mukavan yllätyksen, kun blogia näpäyttäessä kohta alkaa kuulua, minulle tuntematonta, mutta miellyttävää musiikkia. Joskushan musiikin tilaamaton kuuluminen on kuin yksityisyyden loukkausta, tämä on miellyttävää musiikkia, jota kuuntelin useaan kertaan. Tuota musiikkia kuuntelisi enemmänkin. Tuo blogissa kuuluva kappale kertoo Timosta, eräästä Kontulan hörhöstä. Hanneksen linkeistä löytyy paikka, josta alkaa välittömästi koruton piirrosohjelma, jolla hetkessä pystyt tekemään Jackson Pollock- tyylisen maalitahra-taideteoksen. Tuollainen musiikkikappale olisi oikeastaan kiva blogiin tulijoille tervehdyksenä, mutta pian sama kappale alkaisi ehkä kyllästyttää. Kenellä on oikeus soittaa kappaleita ja miten rakentaa tuollaisen toiminnon?

Tuo yhteiskuntakriittinen trubaduuri osoittautui Vesa Salmi- nimiseksi bloginpitäjäksi, jonka hienoa musiikkia löytyy lisää tältä sivulta. Siellä on tuo Kontulakin.

Auringonpaiste teki lenkin vielä nautittavammaksi. Lenkki vie saaren keskiosiin asumattomaan metsään. Vain harvoja kulkijoita oli liikkeellä. Ruoho vihertää, sokerijuurikasta nostetaan yhä eräällä vetisellä pellolla. Metsässä olisi varmaan yhä sieniä.

Kauneimmista joululauluista ei tullut sama tunnelma kuin niistä monista, joihin osallistuin Keuruulla, viimeiset vuodet Väentuvassa, jota olin ollut omin käsin remontoimassa. Pitäjänä oli rokahtava kappalainen, joka yleni kirkkoherraksi eikä ehtinyt enää. Kappalainen soitti kitaraa, oli tehnyt omiakin kappaleita. Lauloimme aina vihkon melkein läpi. Eilisessä tilaisuudessa Dragsfjärdin kirkossa oli vain kaksi kappaletta, joihin yleisö osallistui. Olin ristikirkon sivuosassa ja näköala oli hieman heikko. Kirkko oli väkeä täysi, valaistu hautausmaa oli erinomaisen kaunis. Kaunistahan sisälläkin oli, en ole siellä ennen ollut. Katosta riippui saariston tapaan votiivilaiva. Siellä on näköjään naispuolinen kirkkoherra. Oli pari suomenkielistä lauluesitystä ja kirkkoherra puhui saaren tapaan kieltä vaihtaen.

Hieman pliisu. Olisin kaivannut säröä. Kaikki oli niin tavallista. Muutamissa lauluesityksissä sentään kohottiin tavanomaisuudesta. Päätöskappale, Baltic Gospel Singers& Tony Wuorisen esittämä O, helga natt, kohosi jopa korkeuksiin. Yleisö jopa aplodeerasi, vaikka sellainen ei kai ole sopivaa kirkossa. Vastaava esitys oopperalaulaja Esa Ruuttusen esittämänä, melkein helisytti kirkon ikkunoita ja laittoi kyömät väreet iholle Ruotsin vuosinani.

Olin ehkä liian kaukana esiintyjistä. Lucia-kulkuekin oli. Lucia oli kaunis, vaalea tyttö ja muutkin tytöt olivat herkkiä ilmestyksiä ja lausuivat ja lauloivat nätisti, mutta olin liian kaukana. Eihän sitä yleensä pueta sanoiksi, mutta luciassa on jokin kummallinen naisellisuusmyytti. Varsinaiset luciat ovat parhaimmillaan naiseksi puhkeamassa olevia tyttöjä. Heissä voi katsoja peilata omaa naiskäsitystään, surra mennyttä ja odottaa tulevaa.

Ajattelin tuota tavanomaisuuden ja ihmisen rinnassa olevien tunteiden ristiriitaa. Kirkolliset riitit pyhittävät sitä mikä on aina ollut ja tulee olemaan, vaikka sisimmässämme kaipaisimmekin muutosta, tulisia tunteita, arjesta irtaantumista, todellista läheisyyttä.

Ei tuo Keuruun rokkipappi, eilinen naispuolinen kirkkoherra, oopperalaulaja Ruuttunen, joka oli myös pappi, eivätkä myöskään Kemiön saaren muut laulajat, ihmisinä olleet mitään erikoisia. Pappien puheet olivat varsin tavanomaisia ja sovinnaisia. Samoin tietenkin me yleisö. Mikä täyttymys onkaan laulajalla saada täyttää koko ilmatila, kertoa laulullaan niistä tunteista, joihin sanat eivät riitä. Siitä saa jonkinlaisen aavistuksen, kun itse saa osallistua yhteislauluun.

Lenkkipolkuni varrelta kuuluu ammuntaa. Onhan noita teitä tosin muuallakin. Viikon hämäryydessä ja päänsäryssä ulkoilu on päässyt unohtumaan. Olen haistellut vahingollisia kaasuja ja hengittänyt keuhkoihin ties mitä partikkeleja. Nyt on päänsärky onneksi poissa. Pientä tuollainen päänsärky tosin oli aivokalvontulehduksen tuottaman rinnalla. Olen senkin kokenut. Ulos pitää päästä valoisan aikana. Illalla ehkä ruotsinkieliseen Kauneimmat joululaulut- tilaisuuteen Dragsfjärdin kirkkoon, jossa on luvassa saaren parhaimpien voimien esityksiä. Pitänee mennä ajoissa, että pääsee sisään. En ole ollutkaan kirkon jäsen, huomasin verokirjasta. Olin luullut liittyneeni takaisin äitikirkkoon, kun palasin Suomeen, mutta se ei mennyt läpi. Ehkä minua ei hyväksytty. Se oli vain vaatimuksena, jotta voi opettaa uskontoa tuolloin, yli kymmenen vuotta sitten. Ovathan säästyneet nekin veromarkat, mutta olen ulkopuolinen tässäkin.

Näin pätkän Nobelin- rauhanpalkintoa koskeneesta tv-ohjelmasta. Palkinnon saaja oli mitä sympaattisin bangladeshiläinen taloustieteen professori, Yunus. Hänen perustamansa Grameen- pankki on menestystarina. Siitä on tullut maailmanlaajuinen projekti, mutta kuten esim. Vapaasana huomauttaa, se on vain yksi monien joukossa. Liberaali-uutistoimiston linkittämässä Economistin artikkelissa annetaan lisää taustoja. Samoin liberaali-gurun, Johan Norbergin blogissa.

Normaaleja kehitysapu-kanavia myöten annettu apu on valitettavan usein mennyt kehitysmaan eliitin ja apua antavien maiden yritysten taskuun. Tässä on ainakin toivoa paremmasta, että apu kohdistuisi juuri sitä tarvitseviin ja heidän omilla ehdoillaan. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, pätee kaikkialla maailmassa, myös omassa köyhyyspolitiikassamme. Jos jollakin taikurin sauvalla perustulo-ideaa alettaisiin toteuttaa ja vaikka se on paradoksaalinen juttu sinänsä, siihen liittyvä ajatus, että se vapauttaa ihmisiä omatoimisuuteen ja poistaa tuloloukkuja - on kokeilemisen arvoinen asia.

Luin jostakin, että Zerox on keksinyt katoavan musteen. Sellainen on tullut maalaisen ajatuspajasta jo aikoja sitten. En muista, olenko sitä koskaan kirjannut ylös. Päivässä häipyvä muste on nopeinta lajia, mutta tarve kattaisi varmaankin useimmat käyttökohteet. Paperisaasteen elinikä ja tarve on tuskin vuorokautta pidempi. Mutta voisi olla vähän kauemmin säilyvää mustetta. Puoli vuotta olisi jo riittävä. Myös katoavalla musteella kirjoittavat kynät olisivat hyväksi. Tulee mieleen, että kansan parissa on paljon luovuutta, mutta sen jalostaminen tuotteeksi on jo toinen juttu.

Kirjoittamisen ja ajattelemisen alalla myös. Jo blogeista se näkyy. Mediajutut ja painettu kirjallisuus on vain jäävuoren huippu. Paperikirjallisuudella ja lehdistöllä on tietty nostalginen viehätyksensä ja laatunsa, mutta kuten eräs virtuaalinen ajattelija on useaan otteeseen kärjistänyt, se on kovasti väistyvää.

Kahvi on paskaa

Olen jo paremmalla puolella kahvista ja teestä vierottautumisessa. Enkö koskaan opi, ettei kofeiini minulle sovi. Päätä on särkenyt pari päivää huolimatta siitä, että otin päänsärkylääkettä ennalta ehkäisevästi. Ilman sitä olisin ollut hukassa. Tänään olen lisäksi maalannut kalusteita, mutta koetin järjestää tuuletusta. Vähän kyllä heippasi päästä, joka on ennestäänkin sekaisin useasta syystä. Sain jo nukuttua kuitenkin vähän paremmin, mutta odotan suloista unta ensi yönä.

Katsoin kaksiosaisen dokumentin New Orleansin ja ympäristön pyörremyrsky Katrinan aiheuttamista tuhoista. Se oli todella liikuttava ja opettavainen. Tulvatuhoja on lähempänäkin, varsinkin Ruotsissa. Se on toinen kotimaani, joten niihinkin tuhoihin oli helppo samaistua. Keski-Ruotsissakin, jonne jo viikon päästä lähden, on vesi korkealla.

Pöly- ja äänisaaste levisi käsityöluokasta koko taloon. Pienokaiset kuulemma pyörivät sängyissään. Herkesin tietysti, kun sain kuulla asiasta, enkä käyttänyt konetta heidän uniensa aikana. Tuon ikäisiä lapsia ei kai tarvitsisi enää nukuttaa, mutta pääseväthän tädit helpommalla. Vanhemmat ovat sitten helisemässä pirteiden muksujensa kanssa. Minua vähän nolotti, kun käsityöluokasta kulki likavana hallin poikki. Tänään tädit siivosivat ja yritin kulkea sukkasillani. Naisten loukattuihin siivoustunteisiin ei voi suhtautua liian varovasti. Kompromisseja on aina tehtävä. Pintakäsittelyä ei voi tehdä täysin hyvin, kun joutuu ottamaan toiset huomioon. Joskus pitää lopettaa ja asettaa raja.

Muistan kouluajalta, kun meillä oli yhden lukukauden käsityönopettajan sijaisena Pikkarainen-niminen kaveri. Hän asetti maalaamiselle niin suuret laatuvaatimukset, etten ole moista nähynyt ennen tai jälkeen. Maali vai oliko se lakka piti yhä uudestaan hioa melkein pois ja maalata uudelleen. Milloinkaan ei tuntunut riittävän. Kaikkia sitä pitää miettiäkin, kun ajattelin, että miksiköhän vakituinen käsityönopettaja oli poissa sen lukukauden. Silloin sanottiin varmaan jokin tekosyy, vaikka varmaan todellinen oli joko jonkinlainen parantolahoito tai rattijuoppoustuomio. Luokanopettajani ja käsityönopettaja olivat aviopari ja sellaisessa kirkonkylässä ei ollut muuta tekemistä kuin juoruaminen. Kaikki tiesivät kaikkien asiat ja olivat uteliaita. Tilanne muuttui varmaankin median kehityksen myötä. Tuli televisio ja sen sarjat. Nyt ihmisillä pitäisi olla niin paljon tekemistä omissakin asioissa, että tuon kaltainen kontrolli on vähentynyt. En osaa sanoa kaipaanko tuollaista maalaisyhteiskuntaa. Olihan siinä toki hyviäkin puolia, mutta viihdyn kyllä mieluummin nykyisyydessä.

Pakollisessa pidättäytymisessä

Kuvittelin nettiyhteyden olevan poikki. Harmiltahan se vähän tuntui, kun siihen on tottunut. Mitään suurempaa en ole kuitenkaan menettänyt, se on vain paha tapa. Vika olikin laajakaistan kytkimessä.

En ole saanut kunnolla nukutuksi, mutta se johtuu liiasta kofeiinista. Olen selvä huumausaineaddikti. Onneton suhde kahviin. Saan yrittää keplotella näin yli joulun, mutta sitten saan taas vieroittaa itseni. Nyt tulee selvästi liian vähän liikuntaa. Illalla on liian pimeää lähteä kuraisille teille, mutta sekin on vain tekosyy.

Olen hionut juhlasalin kalusteista vanhaa maalia pois koneella. Se on pölyistä ja varmaankin epäterveellistä työtä, mutta minkä sille voi, kun kalusteet on maalattava, niin huonossa kunnossa ne ovat. Jo nyt näyttää, että karkeasti tehdyt mööpelit komistuvat, kun kulmia pyöristää. Niihin tulee aivan uusi ilme. Ne ovat vähän huolimattomasti tehtyjä. Pöytälevyä kannattavat poikkipienat ulottuvat levyn ohi rumasti. Sahasin niitä siistimmäksi. Monet sadat vieraat ovat aterioineet heiluvilla penkeillä ja karkeatekoisten pöytien äärellä. Nyt tulee muuan maalainen ja tekee niistä siistejä.

Odotan kovasti, että pääsen joulun jälkeen tekemään uusia penkkejä. Siinä veri punnitaan. Kun jalat istutetaan lankkuun. Katsotaan onko mestarin pojassa edes vähän ainesta. Koulussa en ollut kuin keskinkertaista heikompi käsityöntekijä. Siellä joutui jonottamaan koneille ja röyhkeämmät etuilivat. Minun käsitöitteni valmistuminen viivästyi aivan uskomattoman paljon. Itse asiassa olen parempi kuin, mitä ne kokemukset kertoivat. Sitten vuorostaan sain käsityöittenkin opettajana ihmetellä nousevan polven toistaitoisuutta, kun he eivät yleensä osanneet mitään. Isäukko oli todellinen vanhanpolven taitaja, joka oli tehnyt puusta kaikki tarvekalut perheelleen. Parhaat hävitti sota, mutta kyllä hän sodankin jälkeen vielä nikkaroi. Äitikin oli kuuluisa käsityöihminen. Pojasta on polvi kyllä huonontunut, mutta kuinka paljon on kysymys.

Olen katsonut tv:tä ja lukenut vähän. Olen lukenut kirjan, jota tänäpäivänä varmasti kukaan ei käteensä ota. Se valotti kuitenkin unohdettua ja minulle uutta Suomen historian jaksoa. Ostin kirjan taannoin museon kirjamessuilta. Terekille ja takaisin, oli kirjan nimi. Se kertoi Waffen SS, joukkoihin vapaaehtoisena ensimmäisten joukossa liittyneen Unto Parvilahden kokemuksista toisessa maailmansodassa Saksan sotakoneen mukana ensin hyökkäämässä ja kokemassa sotaonnen kääntyvän Kaukasuksella. Parvilahti oli lopun aikaa Berliinissä suomalaisjoukkojen yhdysmiehenä ja kuvaa myös Berliinin muuttumista itsetietoisesta, huolettomasta suurkaupungista rauniokasaksi.

Parvilahden mukaan suomalaiset olivat täysin puhtaita sotarikoksista. Vapaaehtoiset suomalaiset olivat Saksan joukkojen parhaita taistelijoita. Monet olisivat lähteneet vielä uudestaan, mutta heitä ei kotimaasta päästetty. En ota kantaa kirjan poliittiseen puoleen, mutta kiinnostava se oli. Suomalaispojat pääkallokokardeissa, tietysti olen siitä kuullut, mutta nyt vasta oikeastaan tulee syvällisempää tietoa, kun luen näitä muistelmia. Aion lukea myös saman tekijän Berijan tarhat. Sisäministeri Leino luovutti hänet eräitten toisten mukana Neuvostoliittoon.

Ditt o datt

Soitin Rogerille ja kiitin navigaatio-opetuksesta. Sanoin, etten ole vielä valmis menemään kokeeseen. Jos jaksan, harjoittelen keväällä netin avulla. Eihän minulla muutenkaan ole veneilymahdollisuuksia, ei sitä saaristolaivurin tutkinnolla vielä tehdä. Olen huomannut, että tarvitsee olla äärimmäisen huolellinen ja sitä en ole. Teen kaiken aikaa huolimattomuusvirheitä eikä muistikaan pelaa kunnolla. Mukavaa saada yksi ilta viikossa vapaata. Täytän sen kyllä taas etäopiskelulla. Åbo Akademissa on kiinnostava peruskurssi saaristolaistiedossa.

Siirryin takaisin Internet Exploreriin, kun minua ärsytti pop up mainos, ilead track it. Se on tullut aikaisemmasta laskurista. Siitä on puhetta joillakin keskustelupalstoilla, on toisiakin, joita mainokset ärsyttävät. Ohjeet saada tuo häirikkö pois ovat vain niin kovin monimutkaiset eivätkä kuitenkaan tunnu tepsivän. Saa nähdä tuleeko häirikkö Exploreriin. Ihmettelen Terho Pursiaisen tavoin väkisin ja vääryydellä markkinoivia. Explorerissa on lukutulkki, joka toimii nyt. En ole sitä koskaan maksanut. Varmaankin siinä on jokin väärinkäsitys, mutta niin rehellinen en ole, että menisin valittamaan. Mikä oivallinen tapa olisi opetella englannin sanoja. Osoittaa vain nuolella englantilaisia sanoja ja käännös tulee samassa. Se on maksullinen toiminto.

Olin ainoana työläisenä ja olin päivän sisällä koulun puukäsityösalissa. Radio oli auki ja unohduin sitä kuuntelemaan, mm. Aristoteleen kantapäätä ja Peter von Baghin syvältä luotaavia elokuvaanalyysejä. Välillä jyrisytin hiomakonetta ja pelkäsin, että seinän takana nukkuvien pienokaisten päiväunet häiriintyvät tai tädit tulevat valittamaan. Eivät tulleet. Ihmettelin juhlasalin penkkien huonolaatuista maalia, joka on irtoillut, mutta ei pintaa silti voi puulle hioa. Kestää minkä kestää. Minulla ei ole edes hengityssuojaa. Epäilen, että silmälasipäisen on vaikea sellaista pitääkään, koska linssit huurtuvat. Kaipaan Ekokylään jäänyttä moottorikäyttöistä hengityssuojainta, mutta sehän ei ollut minun. Siinä sai olla raikkaassa ilmassa vaikka millaisen saastan keskellä, eivätkä prillit haitanneet.

Aion yrittää rakentaa pari penkkiä, korvata huonokuntoisempia uusilla. Saa olla tarkkana, mutta enköhän onnistu. Aion tehdä vinot jalat, jotka on upotettu kanteen lohenpyrstöliitoksella. Yritin neuvotella lankkutavarasta, jota on koulun kuistin alla. Se täytyy nostaa sisälle kuivumaan loppuun. Myös konehöylä olisi jostain saatava. Minulla on varastossa Keuruulla iso Stanleyn rautahöylä, jolla kyllä saisi jälkeä, mutta se jäi sinne.

On tullut ihan mukava traditio opettaa siskolle aina jotain uutta tietokoneasioissa skypen välityksellä , mutta hän ei ole valitettavasti hirveän innostunut. Hänellä on pasmat selvillä siitä, mitä hän haluaa, eikä siihen mahdu paljoa muuta uutta.

Äijien kommentit

"Viime yönä ammuttu ensimmäinen ruotsalainen avaruuteen. Se on hyvä alku.", kommentoi Aslak Pieski, joka on saavuttanut suurta suosiota kävijöiden joukossa. Vain harva pystyy hänen laillaan murtautumaan läpi yleisen välinpitämättömyyden muurin ja informaatioähkyn, joka blogien lukijoidenkin seassa vallitsee. Blogin vinjettihahmo, äkkiväärän näköinen saamelaisäijä ja salaviisaat jutut ylimmäisestä Suomesta ovat häntä hieman auttaneet. Hänelle oli tilausta ja yhä mahtuisi lisääkin äkkivääriä äijiä.

Yksi äkkiväärä totuudenpuhuja on myös Reinoblog, joka suhtautuu terveen kriittisesti monikulttuurisuuteen kuten myös hänen linkitsemänsä Jussi Halla-Ahon Scripta, kirjoituksia uppoavasta lännestä. Kummatkin herrat ovat vielä käsittääkseni kaukana kiihkokansallisuudesta. Vertaa vain kuinka etiikan asiantuntija Terho Pursiainen vastaa vaalikoneen kysymyksiin maahanmuutosta ja kannattaa seuraavaa väittämää: "Rajat raollaan: Suojelun tarpeessa oleville ihmisille on taattava turvapaikka Suomessa. Muuten maahanmuuttajapolitiikan tulee perustua työelämän tarpeisiin ja muuttajat tulee valikoida esimerkiksi koulutuksen perusteella", jota itsekin kannatan.

En joudu tekemisiin maahanmuuttajien kanssa, mutta olin itse sellainen parin kymmenen vuoden ajan. Ei ollut aina mukavaa vaikka olen valkoihoinen ja luterilainen ja lähes saman kulttuurin kasvatti kuin ruotsalaiset. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa on tulla tyystin toisenlaisesta kulttuurista. Siksi en voi täysin sydämin kannattaa rajat auki - politiikkaa. Tulijoille pitää taata säädylliset olot ja suomalaisille tarpeeksi aikaa tottua globaalisuuteen.

Muistoja tuli mieleeni

Täytyy kehrätä niistä vähistä aineksista, mitä minulla on käytettävissä.

Vastaan tuli kävelyretkellä ensin vanhanaikaisia autoja ja traktorin katettu lavallinen ajomiehiä. Tiellä näkyi haulikon panoksen tyhjiä hylsyjä. Fasaanit olivat ottaneet ammuskelun kevysti. Ne ovat olleet metsästäjä Holmin ylellisellä koijalla. Sitten tuli vastaan hevospeli kuljettajana venäläisen näköinen kaveri, joka nyökkäsi minulle. Kyydissä oli korkeilta herroilta näyttäviä miehiä. Metsästäjä Holm järjestää kalliita fasaaninmetsästyksiä eliitille. Sehän on P, jonka luona olen käynytkin. Koetin saada F hänelle tuettuun työpaikkaan, mutta siitä ei tullut mitään jostain syystä. F ei ehkä ollut tarpeeksi ahkera. Itse olisin tehnyt itseni korvaamattomaksi. Kyseessä oli itse asiassa työnantajarinki. Yhteiskunta olisi maksanut hyvin tukea, mutta yrittäjät eivät uskaltaneet satsata, minkä hyvin ymmärrän. F on omanlaisensa haaveilija ja supliikkimies. Toisena paikkana olisi ollut keskiajan ritaritalli. P:llä on virolainen vaimo, jolla on kouluikäinen tytärkin, oikein mukavan tuntuinen ja taiteellinen on rouvakin. P:n entinen tyttöystävä on myös ekokylän V:n entinen. V on myöhäisempi. Heille tuli yhteinen poikakin, joihin heillä on yhteishuoltajuus ja V asui hetken tällä saarella naisystävänsä luona. Se osa tosin kuuluu Halikkoon.

V on myös hevosmies. Hän ryhtyi hoitamaan ekokylään hankittua suomenhevosta, osti sen sieltä lähdettyään. Nyt hän on takaisin ekokylässä uuden tyttöystävän vetämänä, hevonen mukanaan. Siellä on useitakin hevosia. Uudellakin on poika, joka on hankittu henkisen alan gurun M:n kanssa, kaikki oikein sympaattisia. M ei asu enää ekokylässä enkä ole kuullut hänestä mitään uutta. Kotisivuillakaan ei ole tapahtunut sitten mitään viimeisten "näkyjen" jälkeen. Lahjakas ja järkevä kaveri, mutta liiaksi new agensa pauloissa. Uskoo mitä hulluimpia asioita kaikessa järkevyydessään ja lahjakkuudessaan. V:n uusi naisystävä on ekokylän suosikkini T:n tytär. T oli minun mieleeni, ahkera, tietenkin omalla tavallaan erikoinen. Hän teki töitä monen laiskottelevan nuoren edestä. Uusi naisystävä on taiteilijuuteen jämähtänyt. Sillä ei elä, vaikka hän mielestäni onkin oikein hyvä. Perustulo olisi tässäkin nappiin.

V:n hevonen oli mielestäni luonnevikainen. V yritti kasvattaa sitä lempeydellä, mutta en tiedä onko se onnistunut. Se varsoikin ja V kasvatti varsaakin. Hänellä oli työpaikka oman perheen yrityksessä, mutta en tiedä mitä hän ekokylässä puuhaa. Sama vika kuin monella muullakin nuorella. Hän ei tosin ole henkinen, mutta aikoinaan aika meni hevosen kanssa. Kovasti ekohenkinen. Perustulo olisi hänenkin osaltaan oiva ratkaisu. Hän osaa kaikenlaista, kunhan ehtii. Lempeän ja hitaan luonteen takana on aimo annos tulisuutta, joka nuorempana on mennyt traagisuuteen astikin.

Hänellä oli myös charmia naisten suhteen. Olimme todistamassa useita valloituksia. Tuo Kemiön saarella asuva nainen oli myös nätti, pukeutuu eksottisesti. Hän on ollut käsityöalan läänintaiteilijakin käsittääkseni. V asui hänen kanssaan aikansa. Sitä ennen hänellä oli suhde ekokylässä myös jonkin ajan asuneen tytön kanssa. Tämä oli elävän ravinnon ja kilpatanssin harrastaja, oikein simpsakka tyttö hänkin. V:llä oli tuuria kreikkalaisen filosofian tohtorin ja psykologin kanssa, joka oli kansainvälisellä työleirillä siellä. Pitkällä, harkitsevalla ja miellyttävällä pojalla oli vientiä.

Olen tavannut vastaan tulleen hevosajopelin kuskin P:n äidinkin. Hän oli yksi tulkkien lahjoittaman sight seeing- matkan mehevimpien juttujen kertojia, eläkkeellä oleva kätilö. P:llä on ollut hyvin menestynyt ravintola, jossa oli hyvän ruoan lisäksi tasokasta musiikkia. Hän on yrittänyt startata luontomatkailua hevosilla. Kyytejä näyttääkin olevan, mutta mikään kultakaivos saariston hevoset ei kuitenkaan taida olla. Tarkoitus olisi tehdä myös metsätöitä hevosella, mitä V:n yritti ekokylässä suuremmin onnistumatta. V:n hevonen oli arvaamaton ja raju. F kertoi, että hän oli kaverinsa P:n kanssa kartoittamassa vankkuriretkiin sopivia reittejä, oli yhdessä mukanakin, jossa tosin vankkurit rikkoutuivat alkuunsa.

Fasaanien ohi

Uusi vuosi lupauksineen lähestyy kukonaskelin. Veteraaniurheilijan blogissa on aina lukemisen arvoista tavaraa, nyt erityisesti Onnellisesta elämästä käytävä keskustelu. Christeriin tutustuessani herätti huomiota tosiaan hänen rauhallinen ruokailunsa. Mies on rauhallinen muutenkin, mutta hänessä on toinenkin, räjähtävämpi puolensa, mutta ei siitä enempää. Minua on joskus jopa ärsyttänyt hidas ruokailu ja ruoan kanssa liika puuhastelu. En pidä kovin prosessoiduista ruoista ja pitkästä ruoanlaitosta. Ruokailunikin tapahtuu liian nopeasti. En ehdi kunnolla purra. Olen Christeriltä oppinut ymmärtämään tuon tavan vahingollisuutta, mutta en käytännössä ole pystynyt parantamaan tapojani juurikaan. Nyt aion taas yrittää. En usko syöväni kovin epäterveellisesti, mutta keitettyjen ja uunissa kypsytettyjen ruokien osuutta pitäisi lisätä, kuten viisas isosiskonikin suosittelee. Ainainen paistamisen ei ole hyväksi.

Kävelytieni varresta kuului laukauksia. En halua joutua keskelle fasaanien teurastusta. Sinänsä ei siinä ole mitään pahaa ja näytelmä on värikäs. Sain selostuksen rituaalista syyskesän Viron matkalla ihmiseltä, joka on siihen osallistunut. Mutta haluan välttää vahingonlaukauksia. Fasaanien seassa olen nähnyt pari kania. Saavatkohan nekin kyytiä.

Kaksi pimeää, harmaata välissä

Päätin, etten ryhdy stressaamaan itseäni ja menemään saaristolaivuritutkintoa suorittamaan vajavaisin taidoin. Olen huomannut, etten pysty vielä muistamaan säännöksiä, laskuissa onnistuu vain joka toinen. Tarkkuudessa ja huolellisuudessa on parantamisen varaa. Tilaan oppikirjan ja harrastan mahdollisesti asiaa kevätkauden ja menen sitten tentiin. Ei ole mukavaa reputtaa missään, vaikka kokeesta ei ole mitään käytännön hyötyä enkä tarvitse tutkintoa mihinkään vielä tässä vaiheessa. Mukavaa olisi jossakin vaiheessa päästä vesille, mutten ole siihen vielä kypsä.

Olen auttanut hieman sisartani skypen välityksellä. Hän joutui tosiaan kovaan stressiin, kun heti aluksi iski pari tietokoneongelmaa, joihin hän ei itse ollut syypää. Itse olin toisessa välillinen syy, en millään voinut tietää, että AbiWord muuttaa kirjoittimen asetukset, kuten osoittautui. Vähävarainen sisareni joutui maksamaan kaksi tietokoneteknikon käyntiä, yli 1100 kruunua. Hänelle tuli taas epäluuloisuutta, sillä hän on saattanut tosiaan joutuakin kansalaisvakoilun kohteeksi, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Nyt kone ja ohjelmat toimivat hyvin. 74-vuotiaalla on varsinkin nyt vanhempana omia pinttyneitä tapojaan ja mielipiteitään, joita en tietenkään halua yrittää muuttaa, mutta ihmeen ennakkoluulottomasti hän on kuitenkin suhtautunut nettimaailmaan verrattuna toiseen sisareeni, joka on muutaman vuoden nuorempi. Nuorempi ei ottanut edes kuuleviin korviinsa skype-mahdollisuutta. Hänellä on kiire laittaa puhelin kiinni. Ehkä hän samalla varjelee itseään liialta intiimisyydeltä, olen ajatellut.

Olen alkanut kerätä perustuloa koskevia linkkejä uuteen betablogger-blogiin. Yritän saada siihen pysyvän linkkilistan aiheesta. En muistanut, että olin kokeillut aiemminkin beta-blogin perustamista ja nimi oli yhä jäljellä. Lähes identtinen blogi oli myös perustettu vapun prekariaatti-mielenosoitusten yhteydessä, mutta sitä ei ollut päivitetty. Uusi blogini ei ole vielä esittelykunnossa. Yritän kerätä netistä linkkejä ja pohdin asiaa myös omasta näkökulmastani, joka on vanhuutta lähestyvän suurten ikäluokkien jäsenen, joka on "päässyt" eläkeputkeen oikeutetuksi. Se on reilusti pari kertaa ehdotetun kansalaispalkan suuruinen, mutta siinä lienee sama vika kuin muussakin sosiaaliturvassa. Se ehkäisee yritteliäisyyttä, on tuloloukkuna.

Haluan kerätä tietoa muodostaakseni oman kantani. Prekariaatti-keskustelun aikana muutuin huomattavasti perustulo-myönteisemmäksi. Henkilöhistoriani oli aiemmin häiriötekijä. Haluan myös tutkia vastaväitteitä. Varmasti taloustieteen tuntemus olisi suuresti hyödyksi, takana menneisyydessä on reputettu kansantalouden peruskurssi. Mutta on otettava, mitä kaapissa sattuu olemaan ja tehtävä kakku niistä aineksista.

Perustulo-blogi syntyy päässäni

Tänä tuulisena päivänä oli pieni hiljentymisen paikka. Miten saada mielekkyyttä omaani ja asiakkaani puuhailuun täällä museolla? En voinut tuulessa mennä haravoimaan lehtiä, asiakas ei voinut mennä jatkamaan aidan tekemistä. Meillä on molemmilla muutama kuukausi jäljellä. Laitoin ensin pari ikkunaa paikalleen. Museon johtaja antoi täysin rikki menneen jakkaran ja kysyi, voiko sille tehdä mitään. Kaiken järjen mukaan jakkara olisi ollut tuomittu poisheitettäväksi. Toinen jalka oli kokonaan lohjennut ja toinenkin rikkinäinen. Mutta malli oli sinänsä sopusointuinen ja kaunis. Jakkaran kannessa oli kulunut patina, jota ei millään voi saada aikaiseksi muuten. Asiakas ryhtyi jakkaran kunnostukseen ja sai ennen kotiin lähtöä sen valmiiksi, vaikka meillä on varsin vajavaiset työkalut. Nyt jakkaralla on käyttöä toiset 100 vuotta. Sen hieno, kulunut pinta on jäljellä. Ruuvasin juhlasalin penkkeihin lisää ruuveja. Nyt jalat eivät heilu kuten ennen. Penkit ovat kyllä aika huonokuntoisia. Ehkä täällä museolla olen oppinut arvostamaan huonokuntoistakin tavaraa.

Vietettiin erään 30-vuotiaan tytön läksiäisiä. Hän on ollut välillä minunkin asiakkaanani ja työskennellyt museolla parisen vuotta tukitöissä. Tyttö ei ole koskaan ollut työelämässä, hänellä ei ole ammattia, ei sosiaalista elämää perheen ulkopuolella. Hän on tietenkin "syrjäytynyt". Työkkäri on käyttänyt kaikki mahdollisuutensa, enempää tukieuroja ei ole mahdollista käyttää. Vähin määrärahoin toimiva museo ei voi häntä palkata. Tietysti tytöllä on oma historiansa, enemmän tai vähemmän erikoinen, herra ties. On sairauksia, muttei holtitonta elämää. Kiltti ja kunnollinen tyttö. Kerroin museon johtajalle siitä, että työkkärin edustajan mielestä eläköityminen on yksi vaihtoehto. L. oli siitä paikasta valmis lähtemään plakaatti kädessä osoittamaan mieltä: EI. TUHANNESTI EI! Tällä nuorella naisella pitäisi olla muitakin mahdollisuuksia kuin eläke!!! Itse en ole aivan yhtä varma. Ehkä kyseinen nainen itsekin haluaa eläkkeelle. Ehkä perheen ulkopuolinen maailma on liian kova paikka hänelle. Tässäkin tapauksessa perustulo voisi olla ratkaisu.

Mietin päivän aikana tätä perustulojuttua. Jospa perustaisin Perustulo-blogin. Perustulosta saattaa tulla eräs vaalitaistelun teema. Voisin koota ainakin linkkejä, joissa tästä asiasta keskustellaan.

Minä katsoin jakkaran siroa mallia ja ajattelin, että voisiko siitä tehdä kopioita. Löysin koulun kuistin alta lautavaraston, jossa oli sellaista tavaraa, josta mahdollisesti voi tehdä uusia jakkaroita. Leveätä lautaa kuin Antti Hyryn kirjassa. Suurella vaivalla otin esiin tietysti kasan alimmaiset leveät lankut ja nostimme ne sisään kuivumaan. Ehkä niistä voimme joulun jälkeen nikkaroida palleja. Jalka upotetaan kanteen lohenpyrstöliitoksella. Ei se ole ehkä liian vaikeaa minunkaan vaatimattomille, 7-käsityönumeron taidoilleni.

Talonmies maalainen

Hieno kirjailija, Kjell Westö on saanut kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. En tosin ole lukenut muita ehdokkaita, mutta tämä hänen palkittu kirjansa oli niin erinomainen, että arvasin sen tulevan palkituksi.

Minussa on mennyt talonmies hukkaan. Koen nautintoa kun saan korjattua esineitä. Keuruullakin laitoin taitojeni mukaan tavaroita kuntoon. Aika usein ne jäivät myös levälleen, kun en osannut koota kymmeniä osia. Ylimääräisiä muttereita pakkasi jäämään. Tänään onnistui kaarevan ullakkoikkunan leikkaus siitä jäljelle jääneestä palasta, joka lohkesi aiemmin. Unohtui vain laittaa sellaiset pienet naulat, joilla lasiruutu kiinnitetään ensin pokaan. Sellaisia pienenpieniä minulla ei tosin ole, enkä tiedä miten naulat lyödään, ettei lasi mene taas rikki. Se täytyy greijata huomenna jotenkin. Laitoin myös juhlasalin penkkien jalkoja tukevimmiksi ruuveilla. Sekin oli mukavaa. Sitten alkaa kalusteiden raapsutus ja maalaus uudelleen. Ne eivät ole mitenkään hyvin tehtyjä penkkejä. Osa jaloista on kiinnitetty nauloilla. Maali on ollut huonolaatuista, koska se on lohkeillut suurina levyinä.

Kävin Kemiön Löytöhallissa, josta ostan silloin tällöin halpoja juttuja. Olen ostanut sieltä myös huonolaatuista tavaraa. Se on erikoistunut halpatuontiin. Paikassa voi aina tutustua Turhuuden turkuihin. Siellä on mauttomia tavaroita kasapäin. Myyjistä toinen on karkea-ja kovaääninen, mikä sekin jollakin tavalla kiehtoo. Paikka on täynnä myyntialtaita, joissa lukee TÄSTÄ 1 EUROLLA.

Siirtolaisvihamielisyydestä ja monikulttuurisuudesta

Pistän tähän perään myös huomion siitä, etten tunne olevani maahanmuuttajavihamielinen, vaikka olenkin joskus kannattanut kriittisiä ääniä. Olinhan itsekin INVANDRARE kahdenkymmenen vuoden ajan. Sitä on ehkä erityisen herkkä, kun on tullut toisten apajille. Itse olin töissä niin kauan kuin oli kysyntää, mutta kärsin korkeasti koulutettujen "mustapäiden" puolesta. Ruotsissa sanottiin svartskalle, meillä taidetaan sanoa neekeri tai mustalainen. Jos maahan otetaan humanitaarisista ja muista syistä väkeä, heistä ja heidän integroitumisestaan täytyy myös pitää huolta. Edistyksellisiksi itsensä tuntevat kannattavat pakolaisten ottamista, mutta että aidosti hyväksyy monikulttuurisuuden, on jo toinen juttu. Työkykyiset maahanmuuttajat pitää saada töihin. Näin mielestäni ruotsalaisten läpi. Eivät he ottaneet heitä ystävikseen. Ruotsalaiset ovat tunnettuja siitä, että he ovat ystävällisiä, mutta kotiin ei hevillä tule kutsua. On helppoa sanoa, mutta vaikea toteuttaa, ettei ongelmia tule ehdoin tahdoin luoda. Kysyn vaan, onko syrjäytynyt siirtolaisnuori ilo itselleen ja ympäristölleenkään. Vihamieliset ranskalaislähiöt ovat yksi esimerkki tästä. Täytyy myös ottaa huomioon kansan hitaasti muuttuvat asenteet. Ei ole mukavaa, kun vieraamme joutuvat nälvinnän ja vainon kohteeksi. Eihän asenteita tietenkään muuteta, jos emme joudu tekemisiin vieraitten kanssa.

Tässäkin minulla on siis sama vanha ajatus ihmisestä, joka tekee asioita kurjasti. Kuka auttaisi minua hakemaan etsimäni raamatunlauseen? Ehkä se on Paavalia ja hänen ajatuksensa siitä, että ihminen ei tee sitä, mikä on hyvää vaan päinvastaista.

Kansalainen katselee kermaa

Itsenäisyyspäivänä on minulla usein tappion tunteita, paitsi omista syistä, myös kun katson valtakunnan silmäätekeviä. Tulee paljon raamatullisia tunteita kaiken lakastumisesta ja kuolemasta. Ihmisen aika on lyhyt. Juhlapuvuissa ihmiset näyttävät aika surkeilta. Toiset ovat ylensyöneitä, toiset vanhoja ja lakastuneita. Kukaan ei siinä ympäristössä oikeastaan näytä kauniilta. Ihmiset ovat kauniita arkipäivässään, tuulipuvuissaan ja arkivaatteissaan.

Juhliin kutsutut ovat menestyneitä, "herroja". Herroja on tietenkin paljon, paljon enemmän. Vain pieni osa saa kutsun, toiset saavat toisena vuonna, osa on jo syrjässä parrasvaloista. Ajattelen, miten tämä parhaimmisto tulee suhtautumaan vihreitten perustuloesitykseen. Millaisia vasta-argumentteja tullaan esittämään, miten asiaa vääristellään ja puolustetaan.

Onko niin, että tällainen vallankumous on aivan mahdoton ajatus pienenevien ikäluokkien ja työvoimapulan Suomessa. Pienituloisella olisi esityksen mukaan jonkinlainen neuvotteluvaltti, mahdollisuus valintaan. Jäädäkö pätkätöille, elää halvalla ja vaihtoehtoisesti vai mennäkö siihen kuuluisaan oravanpyörään täysillä. Ehkä silloin yhteisötkin saisivat tosimahdollisuuden, muuttaa vaikka maalle halpoihin kiinteistöihin, yhdistää voimavaransa.

Toivon, että ehdotuksesta syntyisi kiivaita keskusteluja, joissa vaikutuksia arvioitaisiin todella kriittisesti. Kättelyjonossa vilahteli paljon talouselämän ja tieteen vaikuttajia, joiden toivoisi pohtivan ehdotusta ennakkoluulottomasti, ilman ideologisia painolasteja.

Kateuttakin tietysti tunnen parempiosaisia kohtaan, mutta tärkeintä olisi säilyttää terveytensä rippeet mahdollisimman pitkään. Mikään muu ei ole mitään terveyden rinnalla. Välillä krempat iskevät kuten tänäänkin, pumppu oikuttelee. Mikä onkaan tärkeämpää kuin sen toiminta. Mutta useimmat päivät ovat kunnollisia. En tiedä, mitkä ovat fiilikset sitten kun saldo heikkenee enemmän.

Luin rivin, luin kaks...

Luin Vihreitten Power Point-esitystä Perustulosta (katso sivun alareunasta) ja olen ihastunut. Jos siinä ei ole sudenkuoppia, sen pitäisi olla aika vahva pohja vaalitaistelulle. Siinä on kaikki se, mitä omassa kamarissani olen pähkäillyt, omien kokemusteni pohjalta. Elin syrjäytyneenä, toisten syrjääntyneiden parissa ekoyhteisössä ja pohdin, miksi olemme niin lamaantuneita. Ihmiset eivät olleet taidottomia ja kunnottomia. Minäkään en hakeutunut vuosikausiin töihin tilan ulkopuolelle. Halusin ensiksikin rakentaa yhteistä yritystä, mutta tunsin olevani kuin täi tervassa. Minulla oli asumistuki ja ensin ansiosidonnainen, joka aikanaan muuttui työmarkkinatueksi. Oli säästöjä, jotka turvasivat kohtuullisen elintason. Tein suhteellisen ahkerasti talon töitä ja ihmettelin, kuinka niitä ylipäätänsä laiminlyötiin. Eivät vähäksi aikaa yhteisöön tulleet kokeneet paikkaa tulevaisuudekseen. Heillä oli meneillään nykyihmisen Minä-projekti, joka vei kaiken ajan. Monet olivat mielenterveysongelmaisia ja kokonaissyrjäytymisensä entisestään masentamia ja vieraannuttamia.

Meillä oli osuuskunta. Pohdimme useasti voisimmeko jotenkin palkita niitä, jotka tekevät enemmän töitä. Mahdollisuuksia ei tuntunut löytyvän silloin, en tiedä miten on nyt. Ensinnäkään rahallisia palkintoja ei voinut antaa, koska vastaan tuli heti tuloloukku, josta vihreätkin paperissaan puhuvat, +-0. Minä en koskaan ole edes hakenut toimeentulotukea, mutta jotkut olivat varmaan myös sosiaalitoimen asiakkaita ja olisivat kokeneet pienet tulonnousut haitallisina. On tosin olemassa mahdollisuus porrastaa työmarkkinatukea, mutta tuloloukku on kieltämätön tosiasia.

Osa meistä hakikin sitten merkitystä elämälleen ns. henkisyydestä, uskotteluista ja kuvitelmista, joita olen ehkä liikaakin ivaillut - täytyyhän hukkuvalla olla edes jokin oljenkorsi. Palkitsemista olisi tosin voinut tehdä yhteiskunnasta huolimatta ja vähän kuin salaa, mutta asuntoedussa olisi jo jouduttu heikoille jäille ja byrokratian kouriin.

Nykyisessä työssäni olen havainnoinut muutamia syrjäytyneitä työttömiä. Sama vika heilläkin kuin ekoyhteisöläisillä.. Osa on passivoitunut avustusten ja yhteiskunnan suoman sosiaaliturvan passiivisiksi käyttäjiksi. Osa varmasti tekisi perustulon lisäksi töitä, jos sillä voisi kasvattaa tulojaan.

Niin byrokratian vähentäminen Vihreitten paperissa on asia, joka minua erityisesti puhuttelee. Vihreät painottavat, että asumistuet ja toimeentulotuki säilyvät, mutta uudistuksen dynaamisia efektejä on arvioitava ajan mukana.

Rupean katselemaan onko saarella Vihreitten toimintaa ja menen mukaan vaalityöhön. Tämä on sellainen asia, johon kerrankin sytyn. Menen vaikka jakamaan vaalimateriaalia ja puhumaan asiasta turuille ja toreille.

AbiWordissa oli bugi

Ihmeellisiä nämä tietokoneet ja niitä käyttävät ohjelmat. Ei olisi uskonut, että siskon tulostimen ongelmat johtuivat AbiWord-ohjelmasta, jonka lataamisen netistä kävimme läpi. Minun vika. Neljänsadan kruunun jälkeen ollaan taas viisaampia. Ohjelma oli saanut aikaan sen, että se vaatii manuaalisen paperin syötön. Sisar ei ollut löytänyt, vaikka yritin kuinka, että paperilaatikon alla oli luukku, jossa oli manuaalisen syötön tila. Itse asiassa huomasin, ettei oma tulostimenikaan tulostanut. Taitaa olla sama vika mummon kantapäässä. Muuten ihan hyvä ohjelma, mutta tuollainen vika.

Sisarella on käsiala mennyt jo niin horjuvaksi, ettei hän kuulemma millään jaksa eikä pysty kirjoittamaan käsin 18 joulukirjettä. Hänellä on ollut sellainen tapa. Entisen toimittajan Facit, -mekaaninen kirjoituskone on kulunut jo niin pahaksi, ettei sillä voi enää kirjoittaa. Ei hän kuulemma ole netistä niinkään kiinnostunut, hän pelkää sitäpaitsi viruksia ja vakoilua. Itselleni on tullut viruksia jo kolme kertaa niin, että kone on pitänyt viedä korjaajalle. Oma syyni, kun menin epäilyttäville sivuille, enkä ole opetellut virusohjelman oikeata käyttöä. Jos olisi jossakin nappi, jolla voisin lähettää pommin tuollaiselle netissä toimivalle haille, joka epärehellisin keinoin yrittää kaupitella omia virusohjelmiaan, lähettäisin sen viipymättä. Ja tuollaisia yrittäjiä on varmaan pilvin pimein. Minulla ei käsialaa ole koskaan ollutkaan, joten ikä ei ole tuonut suurta muutosta.

On aivan oikein, että yritän korvata sisarparalle tuollaisen hankaluuden, jonka välillisesti aiheutin ja lähden häntä konsultoimaan. Matka on kyllä sinänsä liian pitkä ja vaivalloinen.

Minullakin voisi olla Ikkuna-lisänimi, niin tiiviisti olen ikkunoiden kanssa tekemisissä, oikeiden ikkunoiden, pölyisten ja perstaantuneiden. Tänään laitoin pari ikkunaa ja puuhailin kolmannen kanssa. Se epäonnistui mutta olen ehkä oikeilla jäljillä. Yksi ikkuna oli 1800-luvun alkupuolelta peräisin oleva, Tjuda pedagogion pieniruutuinen ikkuna, josta vaksi käytti nimitystä fönsterbly. Ihmettelin onko se murteellinen muoto ja onko suomenkielessä vastaavaa sana. Sana on ymmärrettävissä tietysti lyijylasi-ikkunaa merkitsevästä sanasta tulevana. Näkyy olevan netin mukaan ihan oikea sana. Fönsterblyssä ei ole välttämättä lyijyä mukana vaan ruudut ovat kitatut tavallisella perinteisellä kitillä. Joku kysyi, mitä ikkunakitti on. Se on liitujauhosta ja pellavaöljystä tehty seos. Kolmen desilitran purkki maksaa yli 10 €, aika tyyristä. Linnut ovat muuten hanakoita hakkaamaan pellavaöljykittiä. Sen voi kuulemma estää laittamalla seokseen pippuria. Ikkunoita on kitattu kaikenlaisilla uudenaikaisilla aineilla, silikonimassoilla jne. Ne eivät ole kovin hyviä, saattavat jopa lahottaa. On muuten erikoista, kuinka jo tuomitulta näyttävästä ikkunasta tulee kunnostuksen jälkeen vielä aivan pelittävä poka.

Museon päätalon ullakolla on ollut rikkinäinen, kaareva ullakkoikkuna. Kysyin aikoinaan vaksilta, miten sellainen lasi leikataan. Hänen mukaansa leikkaamalla suoria tangentteja ja murtamalla lasin reunaa. Huono. Ajattelin kokeilla omaa menetelmääni. Leikkasin pahvista ikkunan kaarevan muodon ja käytin sitä leikkausohjaimena. Suurella vaivalla irrotin varastossa olevasta vanhasta ikkunasta lasin. Piti käyttää lämpöpistolia ja samalla suojata ruutu, ettei laajentumislämpö sirauta lasia rikki. Se meni kyllä leikatessa rikki, mutta aion itsenäisyyspäivän jälkeen, loppuviikolla jatkaa samalla linjalla ja olla nyt entistä huolellisempi. Pyyhin lasin ja leikkausalustan puhtaaksi. Kaareva muoto lohkesi sinänsä hienosti, mutta vanha lasiruutu vain sattui olemaan hapera. Yritys ja erehdys.

Tiedän muuten saarella erään kaverin, joka tekee maalaus- ja ikkunaurakoita, kunnostaa mm. vanhoja ikkunoita, on opettanut kuulemma ikkunoiden restauraatiota työväenopistossakin. Tutustuin häneen F:n kautta. Hän on monitoimimies, lähinnä muusikko, joka on säestänyt mm. Irwiniä. Hän tekee edelleen musiikkikeikkoja ja puuhailee myös vanhan tavaran kanssa. Hän on tullut saarelle Björkbodan kartanon omistajan mukana. Mies on lisäksi koulutukseltaan filosofian maisteri, kertoi kartanonrouva, mutta sitä ei ainakaan päällepäin näy. Hän on auttanut kartanonomistajia heidän mittavissa remonteissaan. Kuulin F:lta, että hän on saanut mittavan ikkunankunnostusurakan eräältä toiselta kartanonomistajalta. Suunnittelen omaa tulevaisuuttani projektin jälkeen. Ehkäpä voisin olla myös osa-aikainen ikkunankunnostaja ja vaikka saada töitä tämän kontaktin kautta. Minusta olisi mukava jäädä saarelle asumaan, mutta haluaisin myös viettää kiertelevää elämää, tutustua kotimaahan ja sen ihmisiin ennenkuin vanhuus tulee.

Juttelin erään miehen kanssa perustulosta, jonka vihreät ovat ottaneet vaaliteemakseen. En tyypilliseen tapaani osaa oikein ottaa kantaa asiaan. Välillä se tuntuu p:stä olevalta, toisaalta se on aivan loistava idea. Mies on viisikymppinen eikä kuulemma ole koskaan äänestänyt, vahvasti syrjäytynyt siis. Äänestä hyvä mies sitten kerrankin vihreitä, jotka ajavat sellaista asiaa, jota sinäkin kannatat, sanoin. Blogistaniin on tupsahtanut monia vaaliblogeja. Tässä on yksi, jossa käsitellään tätä kiinnostavaa perustuloasiaa. Tässä on samasta asiasta Vihreitten sivulla. Tämä Ville Niinistö on käsittääkseni Sauli Niinistön sukulaispoika ja naimisissa Ruotsin vihreitten toisen språkrörin,(puheenjohtajan), Maria Wetterstrandin kanssa. Tuo perustulo-juttu toisi mielestäni byrokratiaan selkeyttä ja jos se olisi töihin kannustava, se olisi suuresti paikallaan.

Tällä hetkellä työttömien panos yhteiskunnan kehittämiseksi menee suurimmalta osin hukkaan. Ei riitä, että on työmarkkinoitten käytettävissä vaan onnellisinta olisi olla osallinen myös hyvinvoinnin luomiseen. Mielestäni yhteiskunnan tulee järjestää institutionaaliset mahdollisuudet kaikille, mutta jättää heidät paljolti myös rauhaan käyttämään omia resurssejaan.

Miten laihtua?

Hei, minähän tunnen ton...Sehän on Christer. Puhumassa Voimalassa. Näin valitettavasti vain loppuosan hänen haastattelustaan. Loppupuolella yhteiskeskustelussa hän jäi suulaan naisen varjoon. Naisen sukunimi oli Kristeri! Nainen oli sillä kannalla, että syömishäiriöt ovat yleisen riippuvuuden vain yksi muoto. Hän oli jonkinlaisen syväpsykologian edustaja. Riippuvan on käytävä pohjalla ja opittava ensin hyväksymään itsensä. Hänen mukaansa valistus ei auta vaan ensin on hoidettava ihmistä. Onhan se tietysti niinkin.

Christer oli toisella kannalla valistusmiehenä. Häntä voisi ehkä kutsua cognitioon luottavaksi. Hän uskoo järkeen ja tietoon. Onhan se niinkin. Tosin valistusta on annettu, mutta siitä huolimatta Suomen kansa lihoaa ja löhöää.

Minä uskon siihen, että ihminen ei tee sitä mikä on oikein vaan hänellä on taipumus vääristää asiansa ja ympäristönsä. Hän tekee vain pakosta! Mielessäni pyörii jokin raamatunlause, mutta en osaa pukea sitä sanoiksi. Se liittyy kuitenkin perisyntiin ja pahuuteen. Ihminen on ahne ja hillitön. Ihminen kaihtaa tilaa, jossa kaikki olisi hyvin ja tasaista. Hän haluaa haasteita ja ajaa itsensä alituisesti pahoihin jamoihin.

En kiellä, etteikö maailmassa olisi paljon hyvää ja kaunista. Paitsi, että olen luterilainen eksistentialisti, olen oikeastaan behavioristi. Sen vähän, mitä jaksan tutkia ihmisen toimintamekanismeja on, että hän on lähinnä automaatti. Kohtele häntä hyvin, niin saat todennäköisesti hyviä tuloksia. Kohtele pahoin, saat pahaa aikaan. Pystyt myös korjaamaan vikoja ehdollistamalla, antamalla vaihtoehtoisia stimuluksia. Eikös tämä ole behaviorismia, Dr Philiä, Watsonia ja Skinneriä. Uskon tietysti, että on monenlaisia sielullisia hienouksia, mutta niitä korjaamalla voi mennä vuosia. Menemällä pohjalle ylensyömisessä voi tuoda diabeteksen ja sydäntauteja. Luomalla vaihtoehtoisia onnistumisen kokemuksia voidaan korjata noita syvällisiäkin prosesseja.

Liikunnan ja laihemman olemuksen antamat kicksit voivat olla palkintoina kannustamassa terveempään elämään. Rakastan itseäni liiaksi enkä voisi pahoinpidellä ruumistani liikkumattomuudella ja epäterveellisellä ruoalla.

Hyvästi joulu

Joulu on jo ohi - ulkomuseolla. Muutama sata ihmistä kävi katsomassa ja nyt rekvisiitta purettiin pois. Lattialla oljilla muka makaava perhe, jouluruoat, lyhdyt. Oljet kerättiin taas säkkeihin ja ripustettiin navetan orsista riippumaan, etteivät ne kerää rottia. Jouluruoat, oli ollut kuulemma siansorkkia ja lipeäkalaa, heitettiin pois. Joskus on ollut keitettyä sianpäätä. Ostin kerran nuorena siansorkkia, mutta syömättä ne jäivät, kun kuvittelin niitä liejuun painautuneina. Saari on syrjäinen, tänne ei riitä matkailijavirtoja jouluaikaan. Museon kaupassa jatkuu joululahjojen myynti, se onkin harvinaisen hyvin varustettu nostalgiapuoti.

Sataa tihuutti ja piti keksiä jotain sisällä tekemistä. Tuntuu, ettei muutenkaan ole paljon sanomista tällä erää. Tulee valvottua nykyisin myöhään ja väsyneenä ei jaksa oikein pakinoida.

Tuleeko merenkulkija

Olen harjoitellut saaristolaivuritutkinnon koekysymyksiä. Ihan tuntuu, että osaan navigaatioiden laskut, mutta säännöksissä on paljon oppimisen varaa. Huomaan, että sijainneissa ja viivottimien ja astemittojen käytössä tulee tehtyä huolimattomuusvirheitä yhtenään. Sellaisille jotka ovat liikkuneet vesillä viitat, värit ja heijastimet ovat tuttuja, ei minulle.

Olen aivan ihmeissäni agressiivisen haittaohjelman kanssa. Yritän poistaa ja estää vaarallisia tiedostoja, mutta se ei ole helppoa, eikä ole onnistunut kokonaan. Pitääkö viedä taas kone puhdistettavaksi?

Enkeleitä onko heitä

Monia kovin selviä new age-blogeja ei ole pesitytynyt Blogistaniaan, mutta sentään muutamia. Synnyinkunnastani Sodankylästä kirjoitetaan kunnon hörhö-blogia, Pohjoisessa asuu voima täyttääkin sitten kaikki tunnusmerkit: On reikiä, shamanismia, noituutta, goottia, aurojen lukemista, suolihuuhtelua...On yliaistillisia kokemuksia. Henki voittaa aineen eikä polttoaine kulu autoa kaasuttaessa. Kirjoitin sen inspiroimana Tietoisuuden vapautukseen. Muistin hellyydellä omia kokemuksiani tuollaisen hörhötytön kanssa. Sweet memories.

Toinen uusi new age-blogi on Valkoinen valo, josta nappasin enkelikortin samaiseen jumalattomien satiiriblogiin. Mutta minä ainakin teen sen suurella sylillä, itkien parantavaa itkua. Olin muka näkevinäni tontun Sagalundin museoalueella. Muistelin prof. Erkki Lähdettä, joka sanoi nähneensä tontun Keuruun rantasaunalla.

Vanhuksia petkutetaan

Erehdyin hyväksymään jonkin ohjelman, joka näytti aivan viralliselta. Se tarjosi jotain lisäosaa johonkin valtavirran ohjelmaan. Erehdyin hyväksymään ja olen heti noitten saalistajien armoilla. Maksullinen virusohjelmani ei pysty poistamaan noita haittoja. Näyttää ihan siltä kuin Microsoft olisi kompuksessa tuollaisten rosvojen kanssa, sillä muka viruksenpoistoa tarjoavat ohjelmat ovat ikoneina Explorerin selaimessa. Voi piru minua, joka olen utelias ja tutkin netin mahdollisuuksia. Olen kuitenkin ollut netissä jo vuosia, kuinka paljon enemmän armoilla ovat vasta-alkajat. Täytyisi olla melkein datanomin tutkinto, jotta uskaltaisi surffailla. Tuollainen petkuttaminen raivostuttaa.

Lueskelin tuota ruotsalaista linkkiä, jossa annetaan tipsejä ikäihmisille nettisurffailussa. Hyvä ja kannatettava sivusto. Olisipa Suomessakin vastaava. Aion lukea läpi koko pumaskan. Yksi hauskoista tipseistä oli googlen käyttäminen sanakirjana define: -käskyn avulla. Olen varmaan lukenut asiasta ennenkin mutten ymmärtänyt.

Maailman vanhin bloggaaja?

Maailman vanhin englanniksi bloggaaja saattaa olla Donald Crowdis, oikein miellyttävä pappa. Ikää on jo 92 vuotta. Kuitenkaan hän ei ole kaikkein vanhin, sillä ruotsalainen Allan Lööf, 94 v, pirteä pappa hänkin. Huolestuttavaa, ettei Allan ole kirjoittanut kuukauteen. Allan kirjoittaa musiikista ja Donald historiasta ja yhteiskunnasta, mikä henkilökohtaisesti on minua lähempänä. Molemmat ovat saaneet runsaasti julkisuutta. Tässä on Allanin haastattelu Aftonbladetissa. Surftips för seniorer haastattelee Allania. Surftips on muutenkin varsin mukava palvelu iäkkäämmille netti- ja tietokonemaailmaan tutustujille ja miksei kaiken ikäisille.

Donaldista on wikipedia-artikkeli, joka kertoo hieman tämän merkittävän henkilön elämästä. Tässä artikkelissä hänestä kerrotaan laajemmin. Don ei omista edes tietokonetta ja nettiyhteyttä vaan kirjoittaa entrynsä käsin.

Oli mukava olla tarvittu

Kätevä vapaaehtoistyöntekijä, joka on ollut rakentamassa näyttelyä, toteutti myös suunnittelemansa valaistuksen. Ylös nostettiin porukalla iso kehikko, jonka alle jäivät piiloon johdot, mutta johon ovat kiinnitetyt kuviin päin suunnatut spottilamput. Näyttelystä tulee varmaan vaikuttava valoineen ja musiikkeineen. Haimme yli 90-vuotiaalta yhä aktiiviselta taiteilijattarelta lainaksi näyttelyyn saman tekijän veistämän puuarkun. Se oli kuin barokkityyliä. Arkku oli jalustoineen niin iso, että minun piti käydä kaksi kertaa.

Joulumarkkinoitten valmistelut eivät päivästä paljoa vieneet. Autoin siinäkin vähän iltapäivällä. Ilta ehti jo hämärtyä, kun suljin tupia, joissa olin jotakin puuhaillut.