Päiväkirjalle on kerrottavaa. Päätimme navigointikurssilla muuttaa opiskelun saaristolaivurintutkintoon tähtääväksi. Olin ajatellut opiskella asioita itsekseni, koska siihen on netin avulla hyvät mahdollisuudet, mutta sanoin joo, kun toisetkin. Ryhmä on ollut ihan sävyisä ja mukava ja opettaja varsinkin. Olemme tehneet asioita käytännössä. En tiedä onko tuollaista muualla. Nyt olisi reilun kuukauden juttu päntätä päähän merkkejä ja tehdä harjoituksia, jotka eivät ole liian vaikeita pitkän matematiikan lukeneelle. Teimme eilen mm. kiinnityssolmuja, joka sekin oli mukavaa. Tuo paalusolmu tulisi jokaisen opetella, opettaja sanoi sen olevan parhaan. Sillä voi solmia esim. auton hinaukseen. Sen etuna on helppo aukaistavuus. Opettaja kertoi myös venepotkureiden ominaisuuksista, mikä sekin oli varsin kiinnostavaa.
Minulle on tarjottu mahdollisuutta muuttaa Lappiin, mutta se on sen verran epäilyttävä juttu, että tulen sanomaan ei. Olen ihastunut etelärannikkoon ja saaristoon. Mehän voimme esimerkiksi vuokrata veneen kesällä Wuoriolta, kun tyttären perhe tulee kesälomalle.
Aamulla vaihdoin talvirenkaat. Minulle tuotti vaikeuksia löytää tunkki. Se oli jossakin sivulokerossa. Itse renkaiden vaihtoja olen toki tehnyt paljon. Huomasin, että olen ajanut vaarallisilla kesärenkailla. Pyräkkä alkoi yhdeksän maissa. Lunta tuli toden teolla. Kotiin tullessa lumi oli muuttunut vedeksi. Tein vähän valmistelutöitä Oskarssalin ikkunoiden maalaamiseksi, mutta iltapäivällä tuli F. käymään ja halusi jutella kuten teimme paljon ennenkin. Hän on omanlaisensa persoonallisuus. Teimme suunnitelmankin. Minulla on viikko lomasta käytettävissä. Haluaisin ottaa paljon sellaisia tietoja yläs vanhalta, varmaan 85 v. kaveriltani, O:lta. Haluaisin käyttää hänen kontaktiverkkoaan omiin suunnitelmiini, sillä suunnittelen erikoisten ihmisten haastattelukirjaa,(vaikka nettiin). Voisimme jo käydä tapaamassa muutamia kiinnostavia henkilöitä ja samalla voisin käydä Keuruulla ja tuoda varastostani farmariauton perän täynnä tavaroita , joita en tosin erityisemmin kaipaa. F:lle matka voisi olla piristykseksi ja hän voisi käyttää kohteitaan kurssillaan hyväksi. Sitäpaitsi minun ei tarvitsisi ajaa pitkiä taipaleita. Hän on perillä tekniikasta. Minun olisi oltava pois kansalaisopiston tunneilta ja työstä, mutta en ole korvaamaton missään. Onhan siinä tosin haittojakin, yksi on F:n levottomuus. Hän on selvästi ahdistunut, mutta kukapa ei.
Impulsiivinen maalainen
31.10.06
30.10.06
Lehdet putoo
Valitsin sellaisen kohdan, missä oli lehtensä pudottaneita puita. Satoi tihuttamalla ja pari takkia ehti kastua. Sadevaatteita ei ollut mukana. Ei ulkona fyysisen työn tekeminen ole ollenkaan vaikeaa, kun liikkuu. En silti työskennellyt kuin muutaman tunnin. Halusin olla esimerkkinä työttömille, vaikka helppohan minun, kun on kunnon palkka. On vain lehtiharoja, talikko ja kottikärryt. Ei ole vaihtolavaa eikä traktoria. Lehdet on kärrättävä kauas. Lehtipuhallin voisi olla ihan paikallaan. Ainakin talkkarit väittävät, että se on korvaamaton kalu. En ole erityisemmin pörräävien koneiden ystävä, mutta kylläkin rationalisuuden. Kovasti tekemällä saamme varmaankin laajat alueet kuntoon käsipelilläkin. Kyllä tällaisessa paikassa pitäisi olla pieni traktori peräkärryineen. Vaksi on laittanut ruohonleikkuriin peräkoukun ja vetää sillä vanhaa, käytöstä poistettua auton peräkärryä. Ruohonleikkurissa on kuitenkin pieni maavara eikä sillä voi mennä mukkeloisessa maastossa. Esimerkiksi sellainen punainen pikku-Valmetti, "piikkilangan kiristäjä" jonka lauantaina näin Vretan nuorisoseuran pihalla, odottamassa historiallisen kulkueen lähtöä, olisi omiaan museolle, jossa sentään on vanhoja maatalouskoneitakin.
Nuorimies valitti ilmaa ja pelkäsi vilustuvansa. Hän on kyllä sairaalloinen, voihan siinä olla perääkin vaikka ulkoisesti hän on mies parhaissa voimissaan. Keksin työparille tehtävän, jossa ei joudu tekemään turhauttavaa Sisyfoksen työtä, lehtien haravoimista vaan he saavat tehdä pätkän aitaa. Siitä tulee kuitenkin näkyvää tulosta ja kaverit voivat olla yhdessä. He saivatkin kivitolpat oikaistua ihan lyhyessä ajassa. Olin raivannut sieltä pensaat ja kaivanut tolppien ympäriltä, mutta en saanut yksin pylväitä oikaistua. Päästin heidät kotiin aikaisemmin, kun sataa tihuutti.
Työttömiin suhtaudun hieman kuin lapsiin, on pakkokin. Ei voi vaatia liikoja, suoritukset ovat melko vaatimattomia. Mutta vähän kerrallaan tekemällä tulosta kuitenkin tulee. Samalla pääsen itsekin aika helpolla. Minullekin tämä on suojatyöpaikka.
Nuorimies valitti ilmaa ja pelkäsi vilustuvansa. Hän on kyllä sairaalloinen, voihan siinä olla perääkin vaikka ulkoisesti hän on mies parhaissa voimissaan. Keksin työparille tehtävän, jossa ei joudu tekemään turhauttavaa Sisyfoksen työtä, lehtien haravoimista vaan he saavat tehdä pätkän aitaa. Siitä tulee kuitenkin näkyvää tulosta ja kaverit voivat olla yhdessä. He saivatkin kivitolpat oikaistua ihan lyhyessä ajassa. Olin raivannut sieltä pensaat ja kaivanut tolppien ympäriltä, mutta en saanut yksin pylväitä oikaistua. Päästin heidät kotiin aikaisemmin, kun sataa tihuutti.
Työttömiin suhtaudun hieman kuin lapsiin, on pakkokin. Ei voi vaatia liikoja, suoritukset ovat melko vaatimattomia. Mutta vähän kerrallaan tekemällä tulosta kuitenkin tulee. Samalla pääsen itsekin aika helpolla. Minullekin tämä on suojatyöpaikka.
Aamu venyy
Kellon siirron ansiosta aamulla jää aikaa. Ennen, opettaja-aikana syyskausi meni tosi nopeasti, kun oli paljon tekemistä. Nyt ei ole. Mietin ryhtyisinkö vaihtamaan talvirenkaita. Teen sen iltapäivällä ennen kuin menen ehkä viimeiselle navigointikurssin tunnille. Jää katsomatta mielenkiintoinen MOT-ohjelma, joka varmasti on tarpeen. Kyseenalaiseksi asettaminen on aina hyväksi, vaikka MOT:n argumentit voivat olla vääriä, kun ohjelmatieto puhuu Al Goren "puolitotuuksista". Varmaankin siinä asetetaan kyseenalaisiksi ilmaston lämpiämisessä ihmisen osuus ja puhutaan voimakkaammasta auringon vaikutuksesta. Sellaista on tapahtunut ennenkin aurinkokunnan historiassa.
Tilaan ehkä navigointioppikirjan ja -kartan, jotta voin harjoitella kotoa käsin, jos viitsin. Olen huomannut että en paljoa saa aikaan. Toinen, josta pitää ottaa selvää on etäopiskeluna Åbo Akademin saariston asioiden peruskurssi , joka alkaa ensi vuoden alusta. Ihan vain yleisen kiinnostuksen vuoksi. Ehkä järjestetään myös kenttäpäiviä.
Tällä viikolla luulen meneväni mukaan lehtisouviin, vaikka läheskään kaikki lehdet eivät ole pudonneet. Pokka kuitenkin pettää. Yhdellä projektilaisella oli selvästi motivoitumisongelma viime viikolla. Hara ei liikkunut ja tuli kylmä ja yleinen surkeus, johon liittyi hammassärkyä. Minä pidän periaatteessa kaikesta työstä, vaikka en ekokylässä lehtien haravoimiseen kovin paljoa ryhtynyt. Ajattelin, että taidoillani ja voimallani oli muutakin tekemistä. Sinne tulleille kaupunkilaistumpeloille lehtien haravoiminen oli symbolikysymys. Sitä oli totuttu tekemään vaikka itse asiassa sitä ei kovin paljon tarvitse. Kyllä luonto ihmeesti hoitaa senkin. Sitä paitsi, jos vie kariketta pois, ruohokenttä köyhtyy, mikä tietenkin voi olla kukkaniittyä edistävää. Jotkut ajavat lehdet rikki ruohonleikkurilla, mikä mielestäni on ihan hyvä menetelmä. Ei kesällä tarvitse ruohonleikkuujätettäkään pois kuljettaa. Sinne se maatuu ruohikon sekaan.
Perjantaina menemme auttamaan entistä työtoveria muutossa. Englantilainen opettaja on ollut käymässä kotimaassaan ja keskustelutunnit alkavat taas. Mukava nähdä taas söpöjä teinityttöjä ja eläköitynyt maanviljelijäkin, joka puhuu hyvää englantia tuntuu mukavalta, hersyvästä Magganista puhumattakaan. Opettaja puhuu tietenkin hyvää englantia, mutta ei hänellä oikein ole otetta eikä suunnitelmaa kuin selviytyä kerrasta kertaan.
Saamattomuudestani puheen ollen. Heitin lopulta pois pari kolme satsia. Viimevuotisia puolukoita suuren määrän, erät marja-aronia mehua ja hilloa, joihin oli osaan kasvanut komea homekasvusto. Osan kaadoin vessanpytystä. Jos joku tulisi vieraaksi, saisin selittää, etten ole tehnyt veritöitä, mutta onneksi sellaista vaaraa ei ole. Tällä viikolla aion pestä myös pyykin, ensi kertaa kolmeen kuukauteen. Kun selitin jollekin tätä rationalisointia, tuo joku sanoi, että pitkään seisoviin pyykkeihin pinttyy lika. Uskon, että siinäkin on kyse uskomuksista.
Tilaan ehkä navigointioppikirjan ja -kartan, jotta voin harjoitella kotoa käsin, jos viitsin. Olen huomannut että en paljoa saa aikaan. Toinen, josta pitää ottaa selvää on etäopiskeluna Åbo Akademin saariston asioiden peruskurssi , joka alkaa ensi vuoden alusta. Ihan vain yleisen kiinnostuksen vuoksi. Ehkä järjestetään myös kenttäpäiviä.
Tällä viikolla luulen meneväni mukaan lehtisouviin, vaikka läheskään kaikki lehdet eivät ole pudonneet. Pokka kuitenkin pettää. Yhdellä projektilaisella oli selvästi motivoitumisongelma viime viikolla. Hara ei liikkunut ja tuli kylmä ja yleinen surkeus, johon liittyi hammassärkyä. Minä pidän periaatteessa kaikesta työstä, vaikka en ekokylässä lehtien haravoimiseen kovin paljoa ryhtynyt. Ajattelin, että taidoillani ja voimallani oli muutakin tekemistä. Sinne tulleille kaupunkilaistumpeloille lehtien haravoiminen oli symbolikysymys. Sitä oli totuttu tekemään vaikka itse asiassa sitä ei kovin paljon tarvitse. Kyllä luonto ihmeesti hoitaa senkin. Sitä paitsi, jos vie kariketta pois, ruohokenttä köyhtyy, mikä tietenkin voi olla kukkaniittyä edistävää. Jotkut ajavat lehdet rikki ruohonleikkurilla, mikä mielestäni on ihan hyvä menetelmä. Ei kesällä tarvitse ruohonleikkuujätettäkään pois kuljettaa. Sinne se maatuu ruohikon sekaan.
Perjantaina menemme auttamaan entistä työtoveria muutossa. Englantilainen opettaja on ollut käymässä kotimaassaan ja keskustelutunnit alkavat taas. Mukava nähdä taas söpöjä teinityttöjä ja eläköitynyt maanviljelijäkin, joka puhuu hyvää englantia tuntuu mukavalta, hersyvästä Magganista puhumattakaan. Opettaja puhuu tietenkin hyvää englantia, mutta ei hänellä oikein ole otetta eikä suunnitelmaa kuin selviytyä kerrasta kertaan.
Saamattomuudestani puheen ollen. Heitin lopulta pois pari kolme satsia. Viimevuotisia puolukoita suuren määrän, erät marja-aronia mehua ja hilloa, joihin oli osaan kasvanut komea homekasvusto. Osan kaadoin vessanpytystä. Jos joku tulisi vieraaksi, saisin selittää, etten ole tehnyt veritöitä, mutta onneksi sellaista vaaraa ei ole. Tällä viikolla aion pestä myös pyykin, ensi kertaa kolmeen kuukauteen. Kun selitin jollekin tätä rationalisointia, tuo joku sanoi, että pitkään seisoviin pyykkeihin pinttyy lika. Uskon, että siinäkin on kyse uskomuksista.
29.10.06
Luettua
Kaikki muu jää, kun vaivun lukemaan kirjoja. Olen taas entinen itseni, pikku-J, joka on muissa maailmoissa, lukee itsensä hörhöksi, silmänsä pilalle, hyödytön tyhjäntoimittaja.
Kjell Westön Missä kuljimme kerran on tavattoman rikas kirja, jolle kuuluu vähintäänkin Finlandia-palkinto ja kaikki kiitos ja ylistys. Siinä puhkeaa kukkaan historiantaju ja sivistyneisyys tavalla, jota en ole tavannut useasti. Siinä kuljetetaan joukkoa perheitä ja yksilöitä läpi 1900 -luvun alkuvuosikymmenien sinä aikana, jolloin Suomesta muotoutui kipeittein koettelemusten kautta moderni yhteiskunta.
Ihmiset ovat kaikki kiinnostavia ja elävän tuntuisia. Tuntuu ikään kuin kerrottaisiin oikeista ja eläneistä ihmisistä, nimiä myöten. Joutuu epäilemään, ovatko henkilöt sittenkään mielikuvituksen tuotetta, kuten kirjailija loppupuheessaan väittää. Kirja on samalla kuvaus siitä kuinka suomenruotsalaisuus siirtyi väistämättä sivuun ja suomenkieliset ottivat vallan. Monille toveripiirin jäsenelle käy huonosti jo suhteellisen nuorella iällä.
Kansalaissota jätti jälkensä, osa toveripiirin jäsenistä osallistui sodan jälkeiseen valkoiseen terroriin ja sai siitä sielullensa vammoja. Westötä on pidetty psykologisoivan romaanin taitajana ja sitä hän on entistä enemmän. Hänestä on muodostunut myös suuri Helsingin kuvaaja, jolla on hallussaan sosiaalihistoria ja muutenkin tarkka historian tuntemus. Eniten hän on kotonaan ruotsinkielisen yläluokan kuvaajana tässä kirjassa, mutta erityisen hyvin hän kuvaa myös luokkien välistä taistelua ja työväenluokan kurjia oloja tasavallan alkuvuosikymmeninä. Myös rakkaudessa tapahtuu kohtaamisia, kun työväenluokkainen urheilijatähti Allu ajautuu suhteeseen eroottisen Lucien kanssa.
Kirjassa on paljon romantiikkaa, seksiä, kuolemaa ja suuria tunteita, mikä on selvä menestysromaanin merkki. Jos eivät romaaneista tehdyt filmit olisi yleensä niin onnettomia, toivoisin filmatisointia. Saippuaoopperan ainekset eivät ole pahasta. Svengaavaa 20-lukua on myöskään harvoin kuvattu yhtä antaumuksellisesti ja asiantuntevasti. Westö ei pelkää olla lavea, pateettinen ja perinteinen eepikko. Modernisti hän ei ole vaikka kuvaakin modernin elämänmuodon esiinmarssia.
Täytyy vain ihailla kirjailijan kykyä tutustua lähteisiin ja sulattaa niistä tällainen kudelma. Haluttaa lukea kirja myös ruotsiksi. Se on julkaistu yhtä aikaa molemmilla kotimaisilla. Lainasin kirjan Taalintehtaan kirjastosta. Taalintehdaskin esiintyy kirjan sivuilla yhden päähenkilön kirjoittamana reportaasina tehtaan työväestön ankeista oloista. Kirjassa ei mielestäni ole yhtä päähenkilöä vaan monia, kollektiivi. Siinä onkin sen voima. Samoja asioita ja tapahtumia valoitetaan eri henkilöiden näkökulmasta. Helsinki on myös pääosassa. Sen muotoutuminen pikkukaupungista moderniksi suurkaupungiksi.
Katsoin yhtä Westön tv-haastattelua, jossa laskettiin tästä leikkiä. Jos kirjailijalla runosuoni ehtyy, hänellä on mahdollisuus jatkaa pääkaupungin oppaana. Per Anders Fågelström tunnustettuna Tukholman kuvaajana tulee mieleen vähän vastaavana.
Luin parikin muuta hyvää kirjaa. Gustav Hägglundin muistelmat Leijona ja kyyhky ja Keisarit lomalla Suomessa, jonka ovat kirjoittaneet Jorma ja Päivi Tuomi-Nikula. Kummatkin kertoivat populaaristi tärkeistä historian vaiheista tavalla, joka tuo historian lähelle tavalla, johon koulukirjat eivät pysty, nimittäin henkilöitten kautta. Olen aina paheksunut historiantutkijoiden tapaa väheksyä elämänkertoja, joista itse olen aina pitänyt. Romaania Westön tapaan ei voi kuitenkaan voittaa, kun sen tekee taituri. Blogeja lukiessani olin jo ehtinyt unohtaa romaanien ihanuuden.
Kjell Westön Missä kuljimme kerran on tavattoman rikas kirja, jolle kuuluu vähintäänkin Finlandia-palkinto ja kaikki kiitos ja ylistys. Siinä puhkeaa kukkaan historiantaju ja sivistyneisyys tavalla, jota en ole tavannut useasti. Siinä kuljetetaan joukkoa perheitä ja yksilöitä läpi 1900 -luvun alkuvuosikymmenien sinä aikana, jolloin Suomesta muotoutui kipeittein koettelemusten kautta moderni yhteiskunta.
Ihmiset ovat kaikki kiinnostavia ja elävän tuntuisia. Tuntuu ikään kuin kerrottaisiin oikeista ja eläneistä ihmisistä, nimiä myöten. Joutuu epäilemään, ovatko henkilöt sittenkään mielikuvituksen tuotetta, kuten kirjailija loppupuheessaan väittää. Kirja on samalla kuvaus siitä kuinka suomenruotsalaisuus siirtyi väistämättä sivuun ja suomenkieliset ottivat vallan. Monille toveripiirin jäsenelle käy huonosti jo suhteellisen nuorella iällä.
Kansalaissota jätti jälkensä, osa toveripiirin jäsenistä osallistui sodan jälkeiseen valkoiseen terroriin ja sai siitä sielullensa vammoja. Westötä on pidetty psykologisoivan romaanin taitajana ja sitä hän on entistä enemmän. Hänestä on muodostunut myös suuri Helsingin kuvaaja, jolla on hallussaan sosiaalihistoria ja muutenkin tarkka historian tuntemus. Eniten hän on kotonaan ruotsinkielisen yläluokan kuvaajana tässä kirjassa, mutta erityisen hyvin hän kuvaa myös luokkien välistä taistelua ja työväenluokan kurjia oloja tasavallan alkuvuosikymmeninä. Myös rakkaudessa tapahtuu kohtaamisia, kun työväenluokkainen urheilijatähti Allu ajautuu suhteeseen eroottisen Lucien kanssa.
Kirjassa on paljon romantiikkaa, seksiä, kuolemaa ja suuria tunteita, mikä on selvä menestysromaanin merkki. Jos eivät romaaneista tehdyt filmit olisi yleensä niin onnettomia, toivoisin filmatisointia. Saippuaoopperan ainekset eivät ole pahasta. Svengaavaa 20-lukua on myöskään harvoin kuvattu yhtä antaumuksellisesti ja asiantuntevasti. Westö ei pelkää olla lavea, pateettinen ja perinteinen eepikko. Modernisti hän ei ole vaikka kuvaakin modernin elämänmuodon esiinmarssia.
Täytyy vain ihailla kirjailijan kykyä tutustua lähteisiin ja sulattaa niistä tällainen kudelma. Haluttaa lukea kirja myös ruotsiksi. Se on julkaistu yhtä aikaa molemmilla kotimaisilla. Lainasin kirjan Taalintehtaan kirjastosta. Taalintehdaskin esiintyy kirjan sivuilla yhden päähenkilön kirjoittamana reportaasina tehtaan työväestön ankeista oloista. Kirjassa ei mielestäni ole yhtä päähenkilöä vaan monia, kollektiivi. Siinä onkin sen voima. Samoja asioita ja tapahtumia valoitetaan eri henkilöiden näkökulmasta. Helsinki on myös pääosassa. Sen muotoutuminen pikkukaupungista moderniksi suurkaupungiksi.
Katsoin yhtä Westön tv-haastattelua, jossa laskettiin tästä leikkiä. Jos kirjailijalla runosuoni ehtyy, hänellä on mahdollisuus jatkaa pääkaupungin oppaana. Per Anders Fågelström tunnustettuna Tukholman kuvaajana tulee mieleen vähän vastaavana.
Luin parikin muuta hyvää kirjaa. Gustav Hägglundin muistelmat Leijona ja kyyhky ja Keisarit lomalla Suomessa, jonka ovat kirjoittaneet Jorma ja Päivi Tuomi-Nikula. Kummatkin kertoivat populaaristi tärkeistä historian vaiheista tavalla, joka tuo historian lähelle tavalla, johon koulukirjat eivät pysty, nimittäin henkilöitten kautta. Olen aina paheksunut historiantutkijoiden tapaa väheksyä elämänkertoja, joista itse olen aina pitänyt. Romaania Westön tapaan ei voi kuitenkaan voittaa, kun sen tekee taituri. Blogeja lukiessani olin jo ehtinyt unohtaa romaanien ihanuuden.
28.10.06
Salme Palme Dutt
En voi olla tuomatta merkityksetöntä sanaleikkiä esiin, kun luin uutisen kirjamessuilta. Erinomainen ulkoministerimme on kirjoittanut kirjan isoäidistään Hella Wuolijoesta. Uutisessa kerrottiin, että Hellalla oli sisar Salme, joka meni naimisiin Englannin kommunistipuolueen pääsihteerin, Stalinille uskollisen Rajani Palme Duttin kanssa. Palme Duttin äiti oli ruotsalainen, eikä kovin kaukainen sukulainen Olof Palmelle (sukulaisuuden laatua en muista). Salme Dutt oli ollut naimisissa Pekkalan kanssa. Mauno oli pääministeri ja hänellä oli veli Eino, joka oli oikeusministeri. Kumpi mahtoi olla Salmen 1. puoliso?
Hukkareissu
Tielle kaatuneet puut oli korjattu pois. Vastaan tuli aura-auto, joka ei ollut auraamassa olemattomia lumia vaan mahdollisia puita, hoksasin. En viitsinyt jäädä museolle, joka varmasti oli täynnä monista autoista päätellen. Koulun pihalla näin kaksi vanhoihin vaatteisiin puettua tyttöä, jotka kuljettivat kahta isokokoista vuohta talutushihnoissa. Tuttu vuohenhaju jäi jälkeen ja herätti muistoja. Aitauksessa värjötteli ruskea lehmä jonkun ihmisen kanssa. Tuulimyllyn pärekattoa laittoi muutama mies pressun alla epämukavasti. Katsoin vanhojen koneiden ja traktorien näyttelyä Vrethallan pihalla. Ei ollut kukaan esittelemässä. En jaksanut jäädä kuuntelemaan mahdollisia tarinoita kylmään tuuleen ja sateeseen. Minua on vaivannut hienoinen pyörrytys viime päivinä. Tulin kotiin, turha reissu. Pesutupa-aikakin oli varattu, mutta käyn myöhemmin katsomassa käytetäänkö sitä. Ennen kylälle lähtöä näin tutun henkilön tv-ohjelmassa esittelemässä käsitöitään, jotka oli tehty käytetyistä pusseista yms. Eipä paljon herättänyt innostusta sekään ja silti olen aikonut joskus naimisiin ko henkilön kanssa.
Myrskyn jälkeen
Laajakaista pari päivää toimimatta, mistä lie johtui, myrskyistäkö. Suosikkilistalle oli kertynyt paljon päivitettyjä blogeja, mikä on mukavaa. Jonkin verran sain luettua enemmän kirjoja sinä aikana. Tylsää olisi elää ilman nettiä tässä elämäntilanteessa, mutta jos olisi enemmän sosiaalista elämää, miksei. Antoisaa sen tosin pitäisi olla siinä tapauksessa.
Tänään on valittavana, lähdenkö katsomaan Kemiön emäntäkoulun ja maamieskoulun pyöreitten vuosien juhlimista. Museolla on ohjelmaa ja maamieskoulun nykypaikalla Brusabyn alueella on lisää, mm. näyttely maamieskoulun satavuotishistoriasta. Emäntäkoulua ei enää ole, mutta maamieskoulu elää nykymuodossaan yhä nykynimellään koulutushaaroineen. Kun katson tuota linkin kertomaa ohjelmaa, päätän lähteä. Tämähän on juuri sitä paikallishistoriaa, josta olen aina pitänyt. Suurpyykki saa jäädä. Viimeisestä pyykkäyksestä onkin jo kolme kuukautta. En silti kulje haisevana, vaan peseydyn ja vaihdan vaatteita päivittäin. Rääsyjä on vaan kertynyt riittävästi.
Viime päivinä Brusabyn mökkitalkkarilinja on ilmestynyt tekemään pärekattoa vanhaan vesimyllyyn. Väkeä on paljon, he ovat melkein toistensa tiellä. Heillä on hyvät ja asianmukaiset työkalut ja -vaatteet. Mestarina on sama eläkeläismies, joka oli meidänkin kattotyömaatamme alkuun panemassa. Mutta tällä porukalla on juuri höylätyt, tuoreesta puusta tehdyt päreet ja jälki on vallan toista kuin meillä oli. Me saimme käyttää vanhoja ja kuivia päreitä ja jälki tuli kupruilevaa ensimmäisen sateen jälkeen. Kuivat päreet myös halkeilivat naulatessa. Porukka antanee myös työnäytöksen juhlissa. Odotettavissa on kulkue Sagalundista Brusabyhyn. Sitä johtavat tietenkin Nils-Oskar ja Adele, jotka olivat koulujen perustajia. He olivat ruotsinkielisyyden puolesta puhujia, mitä varmaankin tarvittiin aikoinaan ja tarvitaan yhäkin. Nyt kuitenkin eletään sulassa sovussa. Vasta täällä ruotsalaisseudulla olen todella huomannut. kuinka kaksikielisyys rikastuttaa maatamme ja kuinka elävää ruotsinkielisyys yhä on.
Katsoin illalla jotain ohjelmaa, missä kerrottiin amerikkalaisten tavarakonttien hyödyntämisestä. USA:han kertyy suuria määriä kontteja mm. Kiinan tuonnin seurauksena. Arkkitehtitoimisto on suunnitellut niistä hienoja koteja, jotka eivät aiheuta ollenkaan klaustrofobiaa. Ne ovat täysin moderneja. Hinta tulee n. kolmanneksen halvemmaksi. Minulle kelpaisi kaksi konttia, jossa toisessa olisi asuintila ja toisessa, sauna, keittiö ja pesutilat. Sellaista voisi itse sisustaa mielensä mukaan ja tehdä myös ulkokuoren mieleisekseen. Muistan kyllä kuulleeni, että tällaista joskus suunniteltiin Suomessakin. Jo yhdessä kontissa asuisi ihan hyvin. En tietenkään ajattele kaurismäkeläistä asumista paljaissa, ruosteisissa kaikuvissa lootissa jossakin satama-alueella, vaan täysin modernia ja jossakin luonnon helmassa tai sitä varten suunnitellulla alueella. Muistuttaa kyllä vähän asuntovaunuasumista, miksei?
Tänään on valittavana, lähdenkö katsomaan Kemiön emäntäkoulun ja maamieskoulun pyöreitten vuosien juhlimista. Museolla on ohjelmaa ja maamieskoulun nykypaikalla Brusabyn alueella on lisää, mm. näyttely maamieskoulun satavuotishistoriasta. Emäntäkoulua ei enää ole, mutta maamieskoulu elää nykymuodossaan yhä nykynimellään koulutushaaroineen. Kun katson tuota linkin kertomaa ohjelmaa, päätän lähteä. Tämähän on juuri sitä paikallishistoriaa, josta olen aina pitänyt. Suurpyykki saa jäädä. Viimeisestä pyykkäyksestä onkin jo kolme kuukautta. En silti kulje haisevana, vaan peseydyn ja vaihdan vaatteita päivittäin. Rääsyjä on vaan kertynyt riittävästi.
Viime päivinä Brusabyn mökkitalkkarilinja on ilmestynyt tekemään pärekattoa vanhaan vesimyllyyn. Väkeä on paljon, he ovat melkein toistensa tiellä. Heillä on hyvät ja asianmukaiset työkalut ja -vaatteet. Mestarina on sama eläkeläismies, joka oli meidänkin kattotyömaatamme alkuun panemassa. Mutta tällä porukalla on juuri höylätyt, tuoreesta puusta tehdyt päreet ja jälki on vallan toista kuin meillä oli. Me saimme käyttää vanhoja ja kuivia päreitä ja jälki tuli kupruilevaa ensimmäisen sateen jälkeen. Kuivat päreet myös halkeilivat naulatessa. Porukka antanee myös työnäytöksen juhlissa. Odotettavissa on kulkue Sagalundista Brusabyhyn. Sitä johtavat tietenkin Nils-Oskar ja Adele, jotka olivat koulujen perustajia. He olivat ruotsinkielisyyden puolesta puhujia, mitä varmaankin tarvittiin aikoinaan ja tarvitaan yhäkin. Nyt kuitenkin eletään sulassa sovussa. Vasta täällä ruotsalaisseudulla olen todella huomannut. kuinka kaksikielisyys rikastuttaa maatamme ja kuinka elävää ruotsinkielisyys yhä on.
Katsoin illalla jotain ohjelmaa, missä kerrottiin amerikkalaisten tavarakonttien hyödyntämisestä. USA:han kertyy suuria määriä kontteja mm. Kiinan tuonnin seurauksena. Arkkitehtitoimisto on suunnitellut niistä hienoja koteja, jotka eivät aiheuta ollenkaan klaustrofobiaa. Ne ovat täysin moderneja. Hinta tulee n. kolmanneksen halvemmaksi. Minulle kelpaisi kaksi konttia, jossa toisessa olisi asuintila ja toisessa, sauna, keittiö ja pesutilat. Sellaista voisi itse sisustaa mielensä mukaan ja tehdä myös ulkokuoren mieleisekseen. Muistan kyllä kuulleeni, että tällaista joskus suunniteltiin Suomessakin. Jo yhdessä kontissa asuisi ihan hyvin. En tietenkään ajattele kaurismäkeläistä asumista paljaissa, ruosteisissa kaikuvissa lootissa jossakin satama-alueella, vaan täysin modernia ja jossakin luonnon helmassa tai sitä varten suunnitellulla alueella. Muistuttaa kyllä vähän asuntovaunuasumista, miksei?
25.10.06
Venäläiset käyvät kuninkaissa
Lainasin kuvateoksen Keisarit kesälomalla Suomessa. Kirjassa yksinkertainen Suomen tsuhna-kansa kohtaa suopeat keisarinsa.
Toinen suopea tsaari Vladimir Putin kohtasi kansalaisensa. Kaikesta huolimatta hän on suosittu, koska talous kasvaa ja hän on pyrkinyt luomaan kuvaa hyvästä tsaarista, joka tuo vakautta ja järjestystä, mistä kansa ennen kaikkea pitää. Anna Politkovskaja suorine puheineen ei tosiaan ollut tunnettu maassaan.
Tuo kuva niin vaatimattomasta satraapista, joka hoitaa vähäpätöisemmänkin maatuskan asioita, huolehtii hänen vesijohdoistaan ja suonikohjuistaan, on ärsyttävää silmänpalvontaa. Itsevaltiaat ovat aina ottaneet kansaa vastaan. Nykyaikaisessa maassa pitäisi olla kunnossa oleva lainsäädäntö ja instituutiot, jotka lakia noudattavat. Presidentti voi hoitaa vaikutusvallallaan vain pientä osaa pulmista, eikä se olekaan tarkoitus. Venäjällä puuhataan perustuslain muutosta ja Putinin valtakauden jatkamista. Emme valitettavasti voi sanoa hyvästejä sävyisälle Vladille, joka kehui Israelin pääministerille raiskaussyytöksen saaneen Israelin presidentin mieskuntoa. Tuollainen spektaakkeli kertoo maasta, jossa asiat eivät ole kunnossa.
Mitä muuutakaan voi odottaa maalta, jonka kommunistit pilasivat. He opettivat kansalle koodikieltä, newspeakia orwellilaisessa muodossaan. Sosialismin paratiisissa olivat upeat lait, jotka toteuttivat "todellista" demokratiaa ja federalismia. Demokraattinen sentralismi, muistattehan. Ja suomalaiset taistolaisnuoret, jotka ottivat puheet tosissaan, vaikka heille yritettiin asiasta vihjata. Juodaan mieluummin vodkaa kuin vaahdotaan. Lopulta hekin kyllä oppivat.
Toinen suopea tsaari Vladimir Putin kohtasi kansalaisensa. Kaikesta huolimatta hän on suosittu, koska talous kasvaa ja hän on pyrkinyt luomaan kuvaa hyvästä tsaarista, joka tuo vakautta ja järjestystä, mistä kansa ennen kaikkea pitää. Anna Politkovskaja suorine puheineen ei tosiaan ollut tunnettu maassaan.
Tuo kuva niin vaatimattomasta satraapista, joka hoitaa vähäpätöisemmänkin maatuskan asioita, huolehtii hänen vesijohdoistaan ja suonikohjuistaan, on ärsyttävää silmänpalvontaa. Itsevaltiaat ovat aina ottaneet kansaa vastaan. Nykyaikaisessa maassa pitäisi olla kunnossa oleva lainsäädäntö ja instituutiot, jotka lakia noudattavat. Presidentti voi hoitaa vaikutusvallallaan vain pientä osaa pulmista, eikä se olekaan tarkoitus. Venäjällä puuhataan perustuslain muutosta ja Putinin valtakauden jatkamista. Emme valitettavasti voi sanoa hyvästejä sävyisälle Vladille, joka kehui Israelin pääministerille raiskaussyytöksen saaneen Israelin presidentin mieskuntoa. Tuollainen spektaakkeli kertoo maasta, jossa asiat eivät ole kunnossa.
Mitä muuutakaan voi odottaa maalta, jonka kommunistit pilasivat. He opettivat kansalle koodikieltä, newspeakia orwellilaisessa muodossaan. Sosialismin paratiisissa olivat upeat lait, jotka toteuttivat "todellista" demokratiaa ja federalismia. Demokraattinen sentralismi, muistattehan. Ja suomalaiset taistolaisnuoret, jotka ottivat puheet tosissaan, vaikka heille yritettiin asiasta vihjata. Juodaan mieluummin vodkaa kuin vaahdotaan. Lopulta hekin kyllä oppivat.
Taas pimeässä merellä
Lähdimme säävaroituksista huolimatta merelle, neljä keski-ikäistä miestä. Toiset ovat kokeneita saariston asukkaita. Sumu ei ollut ihan kuin seinää, mutta viitat näkyivät huonosti. Navigoinnista ei tullut paljon mitään, emme lähteneet Hankoon asti vaan seikkailimme jossakin Västanfjärdin edustalla. Navigointilaite oli ihan ehdoton, astemitalla ja kompassilla olisi ollut aika toivotonta suunnistaa, vaikka kurssi nimenomaan keskittyy vanhanaikaisiin menetelmiin. Tutkaa seuraamalla näki, ettei laivoja ollut tulossa eteen. Pimeässä on tarkoitus, että valonheittimellä haetaan pimeät viitat. Valoja on opittava ymmärtämään. Monissa majakoissa on sektorivaloja. Osa viitoista on valaistuja. Rannoilla on valaistuja linjatauluja, jotka auttavat tietyissä paikoissa. Opin vähitellen, mitä tarkoittavat ja miltä näyttävät pohjois-, etelä-, itä- ja länsiviitat. On olemassa kahdenlaista merkintätapaa ja merkkintyyppejä, lateraali- ja kardinaalimerkkejä, mikä myös hämää. Tuskin koskaan minusta tulee veneilijää, mutta tämä kurssi on ollut mukavaa tutustumista saariston elämään.
Meille sattui pieniä seikkailujakin. Opettaja on tosi pätevä ja hän huomasi erään toisen veneen ja sieltä huitojan. Hän oli eksyksissä. Hän ei lähtenyt hakemaan määränpäätään vaan seurasi meitä Taalintehtaalle. Opettaja sai puhelun, jossa joku hänen kaverinsa, pyysi heittämään hänet saaresta Taalintehtaalle. Menimme sinne tosi kapeaa reittiä. Opettaja ajoi itse loppumatkan. Hän pisti päänsä hytin kattoikkunasta sateeseen ja ajoi tosi valppaana perille erääseen saareen.
Oli tosi mukavaa tämäkin viimeinen käytännön harjoitus. Opin mielestäni asioita ja seurasin tarkasti touhuja. Vähän ekstreemiähän pimeässä, sumussa ja sateessa merellä seikkaileminen on. Tuollaiset kuuluvat varmasti miehekkyyteen. Keksitään sopivasti tekemistä. On mukavaa ja sopivaa puhua konkreettisista asioista, tehdä konkreettisia juttuja. Tuskin pimeässä merelle lähteminen on tarpeellista eikä sitä kaikki teekään. Veneily ja autoilu ja moni muukin äijäily on mielenterveyden hoitoa. Elämään keksitään merkitystä. Eukon vieressä kyhjöttäminen ei loputtomiin maistu.
Meille sattui pieniä seikkailujakin. Opettaja on tosi pätevä ja hän huomasi erään toisen veneen ja sieltä huitojan. Hän oli eksyksissä. Hän ei lähtenyt hakemaan määränpäätään vaan seurasi meitä Taalintehtaalle. Opettaja sai puhelun, jossa joku hänen kaverinsa, pyysi heittämään hänet saaresta Taalintehtaalle. Menimme sinne tosi kapeaa reittiä. Opettaja ajoi itse loppumatkan. Hän pisti päänsä hytin kattoikkunasta sateeseen ja ajoi tosi valppaana perille erääseen saareen.
Oli tosi mukavaa tämäkin viimeinen käytännön harjoitus. Opin mielestäni asioita ja seurasin tarkasti touhuja. Vähän ekstreemiähän pimeässä, sumussa ja sateessa merellä seikkaileminen on. Tuollaiset kuuluvat varmasti miehekkyyteen. Keksitään sopivasti tekemistä. On mukavaa ja sopivaa puhua konkreettisista asioista, tehdä konkreettisia juttuja. Tuskin pimeässä merelle lähteminen on tarpeellista eikä sitä kaikki teekään. Veneily ja autoilu ja moni muukin äijäily on mielenterveyden hoitoa. Elämään keksitään merkitystä. Eukon vieressä kyhjöttäminen ei loputtomiin maistu.
24.10.06
Deadline
Aamu-tv:ssä kerrottiin, kuinka Suomeen syntyy vuosittain satoja aivovaurioisia lapsia äitien alkoholinkäytön seurauksena. FAS-syndromasta on kyse. Puhuttiin kuinka, jos olisi kyse jostakin lääkeaineesta, huuto kohotettaisiin taivaisiin asti, mutta kun on kyse kulttuuriimme liittyvästä päihteestä, ilmeemme tuskin värähtää.
Uskon, että monet raskaaksi tultuaan jättävät alkoholinkäytön vähälle tai kokonaan, vaikka vastuuttomia vanhempia on varmaan niitäkin. Ongelmana on, että ennen kuin raskaus näkyy, vauriot ovat jo ehtineet tapahtua, koska juuri alkuvaihe on kriittisin.
Minä en silti puhuisi naissuvun pahuudesta ja julmuudesta kuten muuan bloggaajaveli saattaisi. Nuoria hedelmällisyysiässä olevia naisia (vanhempia) varsinkin olisi valistettava. Ehkäisy saattaa pettää. Tässäkin on se sama ongelma kuin muussakin valistuksessa, että ne joiden pitäisi kuunnella, eivät varmaan sitä tee. Kiltit kuuntelevat, mutta heille tuskin muutenkaan tapahtuu mitään.
Voin aavistaa kuinka alkoholi kuuluu kaikenikäisten kulttuuriin. Itse en juo juuri ollenkaan, vaikka en periaatteessa ole absolutisti. Aikaisemmin lipitin punaviiniä aika ahkerasti. Minulla ei ole varaa silti heitellä kiviä. Ottaapa esimerkiksi ylipainon, jonka hallinta auttaisi monella tapaa. Tein Hesarista elinikätestin ja sain tulokseksi, että saavutan 77 vuoden iän vain n. 75 %:n todennäköisyydellä. Korutonta kertomaa. Onko aikaa täällä maan päällä vain enää parikymmentä vuotta. Mitä siinä ajassa ehtii tekemään, ei mitään. Kuinka helppoa on sanoa, että vähennä painoa, niin elät pitempään ja terveempänä, mutta teepä se, on toinen juttu. Sama juttu se on juomisen, tupakinpolton, huumeiden ja kaikenlaisten muittenkin riippuvuuksien kanssa kuin ruoan. Liikuntakin on nyt vähäistä. Odotan lumia, että pääsen järven jäälle hiihtämään.
Uskon, että monet raskaaksi tultuaan jättävät alkoholinkäytön vähälle tai kokonaan, vaikka vastuuttomia vanhempia on varmaan niitäkin. Ongelmana on, että ennen kuin raskaus näkyy, vauriot ovat jo ehtineet tapahtua, koska juuri alkuvaihe on kriittisin.
Minä en silti puhuisi naissuvun pahuudesta ja julmuudesta kuten muuan bloggaajaveli saattaisi. Nuoria hedelmällisyysiässä olevia naisia (vanhempia) varsinkin olisi valistettava. Ehkäisy saattaa pettää. Tässäkin on se sama ongelma kuin muussakin valistuksessa, että ne joiden pitäisi kuunnella, eivät varmaan sitä tee. Kiltit kuuntelevat, mutta heille tuskin muutenkaan tapahtuu mitään.
Voin aavistaa kuinka alkoholi kuuluu kaikenikäisten kulttuuriin. Itse en juo juuri ollenkaan, vaikka en periaatteessa ole absolutisti. Aikaisemmin lipitin punaviiniä aika ahkerasti. Minulla ei ole varaa silti heitellä kiviä. Ottaapa esimerkiksi ylipainon, jonka hallinta auttaisi monella tapaa. Tein Hesarista elinikätestin ja sain tulokseksi, että saavutan 77 vuoden iän vain n. 75 %:n todennäköisyydellä. Korutonta kertomaa. Onko aikaa täällä maan päällä vain enää parikymmentä vuotta. Mitä siinä ajassa ehtii tekemään, ei mitään. Kuinka helppoa on sanoa, että vähennä painoa, niin elät pitempään ja terveempänä, mutta teepä se, on toinen juttu. Sama juttu se on juomisen, tupakinpolton, huumeiden ja kaikenlaisten muittenkin riippuvuuksien kanssa kuin ruoan. Liikuntakin on nyt vähäistä. Odotan lumia, että pääsen järven jäälle hiihtämään.
Voimalan narisijat
Auto oli kyllä ihan mukava kerrankin, kun menin kaatosateessa navigaatiokurssille Taalintehtaalle 10 km:n päähän. Tänä iltana menemme viimeiselle veneretkelle, joka taas jännittää melkoisesti. Hanko on tällä kertaa määränpää. Porukka on sen verran kokenutta ja tuntee vedet, että mitään tuskin tapahtuu. On se vaan niin erilaista, olla merellä kuin maalla, varsinkin pimeässä. Yksi suomenkielinen nainen on luovuttanut varmaankin, kun ei pystynyt seuraamaan ruotsinkielistä opetusta ja keskustelua. Ja onhan siinä paljon muistettavaa, jos on ummikko merellä. En yritäkään uskotella, että huonoine muistineni hallitsisin yhtään mitään, mutta vähän kerrallaan toki asioita tarttuu enkä ole ihan ulalla. Auton ajon opettelu oli oikeastaan vielä vaikeampaa. Aion kyllä tilata Navigaatioliitosta materiaalia ja harjoitella itsekseni, kovin kallis harjoituskirja ja -kartta eivät ole. Merikartasta saa paljon enemmän irti, kun jotakin tietää, kartan tuntemus on myös pohja tietokonepohjaisen kartan seuraamiselle oikeassa veneilytilanteessa.
Katsoin väsyneenä Voimalaa, jossa oli porukkaa narisemassa julkisuudesta. Oli Sitran yliasiamies Aho, joka oikeastaan oli ihan Itsevaltiaat roolihahmonsa. Hän sanoi, että hallitusta lukuunottamatta, julkisuudessa olevien merkitys on kääntäen verrannollinen heidän näkyvyyteensä. Onhan se niinkin varmaan, mutta toisaalta happamia ovat...Sitran yliasiamies on varmasti vaikuttaja ja tuntee sitä olevansa. Firmojen johto samoin. Tiina Jylhä on julkaissut lopulliset muistelmansa, jossa hän paljastaa muutamien julkkisten todelliset kasvot ja oman hyväksikäytetyn historiansa. Jertta Blomstedt ja haastateltu kirjailija Pirjo Hassinen narisivat dekkaribuumia vastaan. Kyllä he varmaankin olivat myös oikeassa. Jouni Tervo- niminen toimittaja narisi blogibuumia vastaan ja sai nyökytyksiä ja hyväksyntää muilta. Tässä lopulta osaan olla selkeästi eri mieltä. Blogit eivät ole ensi sijaisesti julkisuutta vaan vapautta. Keskustelijat olivat tai ainakin kuvittelivat olevansa vallan kahvoissa, niitä portinvartijoita, joilla on mediavaltaa olla mm. portinvartijoita. Voimalan pitäjät valitsevat keskustelijat ja aiheet, heillä on kosolti valtaa juuri tällä hetkellä.
Kyllä sillä on niin suuri merkitys, että kuka tahansa kirjoitustaitoinen voi sanoa mielipiteensä, kertoa itsestään ja ajatuksistaan ja lukea toisten vastaavia kenenkään sitä estämättä, että tuollainen narina on turhaa. Onhan bloggaamisessa toki ongelmansa. Nettijulkaisujen suuri määrä hämää, miten pystyy käyttämään aikaansa sekä elämiseen oikeasti että netissä, on varmasti ongelma. Miten saada riittävästi näkyvyyttä omille tuotoksilleen ja niille, jotka ansaitsisivat sitä enemmän. Mikä on riittävästi, on varmastikin sellainen ongelma, jota ei haluta pohtia. Voidaan kertoa omista seksuaali- ja mielenterveysongelmista, mutta tässä on koskematon alue, josta ei puhuta. Ehkä se oma kävijämittari sen kertoo. Blogilistan kävijämittari ei niinkään.
Katsoin väsyneenä Voimalaa, jossa oli porukkaa narisemassa julkisuudesta. Oli Sitran yliasiamies Aho, joka oikeastaan oli ihan Itsevaltiaat roolihahmonsa. Hän sanoi, että hallitusta lukuunottamatta, julkisuudessa olevien merkitys on kääntäen verrannollinen heidän näkyvyyteensä. Onhan se niinkin varmaan, mutta toisaalta happamia ovat...Sitran yliasiamies on varmasti vaikuttaja ja tuntee sitä olevansa. Firmojen johto samoin. Tiina Jylhä on julkaissut lopulliset muistelmansa, jossa hän paljastaa muutamien julkkisten todelliset kasvot ja oman hyväksikäytetyn historiansa. Jertta Blomstedt ja haastateltu kirjailija Pirjo Hassinen narisivat dekkaribuumia vastaan. Kyllä he varmaankin olivat myös oikeassa. Jouni Tervo- niminen toimittaja narisi blogibuumia vastaan ja sai nyökytyksiä ja hyväksyntää muilta. Tässä lopulta osaan olla selkeästi eri mieltä. Blogit eivät ole ensi sijaisesti julkisuutta vaan vapautta. Keskustelijat olivat tai ainakin kuvittelivat olevansa vallan kahvoissa, niitä portinvartijoita, joilla on mediavaltaa olla mm. portinvartijoita. Voimalan pitäjät valitsevat keskustelijat ja aiheet, heillä on kosolti valtaa juuri tällä hetkellä.
Kyllä sillä on niin suuri merkitys, että kuka tahansa kirjoitustaitoinen voi sanoa mielipiteensä, kertoa itsestään ja ajatuksistaan ja lukea toisten vastaavia kenenkään sitä estämättä, että tuollainen narina on turhaa. Onhan bloggaamisessa toki ongelmansa. Nettijulkaisujen suuri määrä hämää, miten pystyy käyttämään aikaansa sekä elämiseen oikeasti että netissä, on varmasti ongelma. Miten saada riittävästi näkyvyyttä omille tuotoksilleen ja niille, jotka ansaitsisivat sitä enemmän. Mikä on riittävästi, on varmastikin sellainen ongelma, jota ei haluta pohtia. Voidaan kertoa omista seksuaali- ja mielenterveysongelmista, mutta tässä on koskematon alue, josta ei puhuta. Ehkä se oma kävijämittari sen kertoo. Blogilistan kävijämittari ei niinkään.
23.10.06
Lämpimässä etelässä
Sain kesällä ostamastani käytetystä autosta pois remmien ulvonnan viemällä sen huoltoon. Ulvonta on herättänytkin jo huomiota. Olen saanut ystävällisiä neuvoja, mutta en osannut kiristää remmiä itse. Vaihdatin öljyt ja toivon, että vajaasta öljyn määrästä ei ole tullut haittaa. En muistanut tarkistaa öljyjä. Pitkäaikaisessa volvossani öljy pysyi ja totuin olemaan huoleton. Varasin ajan jakopään hihnan vaihtamiseksi. Siinä menee pari tuntia. Näin auton pitäminen tulee taas maksamaan. Toivon kovasti, että joskus pääsen taas eroon autosta. Turha rakkine muutenkin. Pienellä palkalla pärjää, kunhan ei nostata menoja, mutta taas niitä menoja on tullut. Olen periaatteessa tyypillinen "naisautoilija", koska en osaa muitten miesten tapaa pitää autoa yllä vaan se on aina vietävä korjaamolle. Minun isäni oli hevosmies, eikä ehtinyt vihkiä minua automiehisyyden maailmaan, veljilläkään ei silloin ollut autoja, eikä muutenkaan ole ollut tilaisuutta eikä kiinnostustakaan.
Muuten en ole ihan tumpelo. Kahvilan ikkunat saivat kehuja ja jatkamme muiden ikkunoiden kunnostusta pitkin talvea. Niissä on yllättävän vähän työtä, kun vain pieni määrä maalia raaputetaan pois. On mukava tehdä kaikessa rauhassa työtä ja kuunnella samalla radiota. Jatkoin jo tänään yhteen työhuoneeseen toisessa kerroksessa, josta avautuu hieno näköala Kemiön pelloille, oikea kulttuurimaisema.
Ulkona on lämmintä, vaikka iltapäivällä alkoikin sataa. Kuinka paljon mukavampaa onkaan asua täällä lämpimässä etelässä kuin esimerkiksi Sallassa, jossa on ollut jo 20 astetta pakkasta. Keuruullakin arktisuus jo tuntui. Ensimmäiset pakkaset tulivat varhain. Oli kiire saada sato sisään.
Muuten en ole ihan tumpelo. Kahvilan ikkunat saivat kehuja ja jatkamme muiden ikkunoiden kunnostusta pitkin talvea. Niissä on yllättävän vähän työtä, kun vain pieni määrä maalia raaputetaan pois. On mukava tehdä kaikessa rauhassa työtä ja kuunnella samalla radiota. Jatkoin jo tänään yhteen työhuoneeseen toisessa kerroksessa, josta avautuu hieno näköala Kemiön pelloille, oikea kulttuurimaisema.
Ulkona on lämmintä, vaikka iltapäivällä alkoikin sataa. Kuinka paljon mukavampaa onkaan asua täällä lämpimässä etelässä kuin esimerkiksi Sallassa, jossa on ollut jo 20 astetta pakkasta. Keuruullakin arktisuus jo tuntui. Ensimmäiset pakkaset tulivat varhain. Oli kiire saada sato sisään.
22.10.06
Rennot Suosikit
Harva kirjailija osaa kuvata Helsinkiä kuin Kjell Westö. Kertomuskokoelmassa on negatiivisia kasvukertomuksia. Useimmat ovat luusereita, harva on onnellinen. Westö liikkuu sulavasti suomenruotsalaisuuden ja suomenkielisyyden välissä. Hän kuvaa oppineiston ja liike-elämässä toimivan keskiluokan elämää menestyksen ja onnen tavoittelussa. Keskiluokan elämäntapa ja asuminen ei kovasti poikennut työväenluokkaisesta. Muistot ovat kipeitä, menetetyt mahdollisuudet koskevat. Vain harva kirjailija osaa yhtä hienosti kuvata viimeisten vuosikymmenien muutosta ja historiaa, kun loistavat valkoiset talot nousivat lähiöiden kallioille, kaupunki kasvoi esiin metsiin. Hän kuvaa historiaksi muuttunutta nuorisokulttuuria, musiikki ja jalkapallo ovat varsinkin hänen alaansa.
Ei tehrä tästä ny numeroo
Ei tehrä tästä ny numeroo, sanoo vaatimaton hämäläinen mielellään. Sinikka Nopolan murrekirja on hauska, vaikka samalla lukemisessa vaanii itku ja epätoivo. Kuinka pientä ja vaatimatonta ihmisen elämä onkaan. Kuinka sille ei voi muuta kuin pärskähtää nauramaan. Se on selviämistä päivästä päivään ankeissa perussuomalaisissa oloissa ilman kulttuurin ja hienostuneisuuden fernissaa.
Asuin sentään Tampereella seitsemän vuotta, minulla on pirkanmaalaisia sukulaisia ja tuttavia. Pidin kovasti tarinoista.
Vanhan rouvan lokikirjaa luin jo ennenkuin Khilou siitä mainitsi. Sekin kirja kertoo vanhenemisesta ja yksinäisyydestä, joka nousee niin taitelliseksi elämykseksi, että on pitänyt laittaa kirjaksi. Linkitetty artikkeli glorifioi Villan merimatkoja, mitä vanha rouva itse ei suinkaan tee. Kirjan viehätys on juuri sen ankeudessa. Ruoka on tusinaruokaa, puolalainen päällystö on kielitaidotonta ja ujoa, ei heihin saa kontaktia. Kapteeni vetäytyy viikoksi hyttiinsä ryyppäämään tai parantelemaan tappelussa saamiaan kolhuja. Hytit ovat ankeita, matkoilla kokee enimmäkseen pitkäveteisyyttä, merenkäyntiä, vetoa ja tukahduttavaa kuumuutta, särkeviä jalkoja, yksinäisyyttä.
Minulle kirja oli paluu tuohon miljööseen, jonka sattumalta tunnen. Matkustin suomalaisessa tankkerissa, Henry Nielsenin varustamon Monsunissa v.1971 kai, yhden kuukauden matkan Mustalle merelle noutamaan öljyä. Laiva oli huono, Neuvostoliitto näytti surkeimmat kasvonsa. Vartiointi oli tarkkaa. Olin pukeutunut hippiasuun, keltaisiin neulevaatteisiin, tukka oli pitkähkö ja kiharrettu Mini Vogue-permanentilla. Olin selvästi näkyvä tummiin puettujen kaukaasialaisten parissa. Kaikkialla olisi halutta vaihtaa, eihän minulla ollut mitään vaihdettavaa. En olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni ilotyttöjä, joita oli tarjolla. Olisin sitäpaitsi varmasti joutunut kolkatuksi. Joku toi samovaarin nailonsadetakkiin käärittynä ohi vartijasotilaan. Vaelsin kaupungilla paljon yksin, mutta kävimme myös eri porukoilla. Konepäällikkö antoi pikkupojalleen huikat gruusialaista samppanjaa. Satama-altaassa ui pääsemättä ylös uikuttava koira, josta kukaan ei välittänyt. Voimakkaat valonheittäjät pyyhkivät yöllä satamaa ja ympäröivää vuoristoa. Rakenteilla olevat talot olivat kuin pommitusten jäljiltä.
Matkalla oli mukana päällystön vaimoja. Konepäällikön perhe söi mitskepissä. Siiffi äityi juomaan ja vaimo, jonka nimi oli Marina, marisi. Kapteeni oli ivallinen suomenruotsalainen. Muistaakseni yliperämieskin söi salongissa. Hän oli nuori mies, joka maalasi hyttinsä lattian vaaleanpunaiseksi. Tarjoilijana oli vanha ja katkeroitunut nainen, joka oli kokenut ravintolaelämää vuosikymmenet.
Minun tehtävänäni oli haastatella koko miehistön jäsenet heidän työtehtävistään. Eivät he halunneet tehtäviään eritellä ja koin epäonnistuneeni.
Tietenkin meri oli elämys. Pyöriäiset, jotka tulivat peesaamaan laivaa Biscajan lahdella. Välimeri, vilahdukset maista ja saarista ja Bosborin salmi, jossa alettiin juuri rakentaa salmen ylittävää siltaa. Kreikan saaristossa nunnat heiluttivat valkoista lakanaa ohi kulkeville laivoille. Konerikko tapahtui keskellä merta. Laiva laski tankkien huuhteluvesiä toiselta puolen ja me nuoret menimme uimaan toiselle. Minä laskeuduin lejdareita alas enkä meinannut jaksaa enää ylös hennon opiskelijan voimillani. Kaikuluotaimen mukaan alla oli vettä pari kilometriä. Lähdin uimaan laivan kyljen suuntaan, mutta takaisin tulo oli vaikeaa. Joku kertoi, että siinä paikassa oli merivirtoja. En kehdannut huutaa apua vaan kamppailin.
Batumi oli ainoa kosketukseni Neuvostoliittoon, josta toki näkyy yhä jäljet Viipurissa, jossa pääsin käymään muutama vuosi sitten. Kaikkialla oli näkyvissä Stalinin kuvia ja sosialistisen realismin ihanteellisia esityksiä. Ympäristö oli kuitenkin rähjäinen esimerkki vankilaksi muuttuneesta utopiasta, jonka sisäisestä toiminnasta ei satunnainen vieras voinut muuta kuin saada aavistuksia.
Suomalaisessa laivassa silti tehtiin töitä, hakattiin ruostetta ja maalattiin. Kyllikki Villa ihmetteli, missä miehistö oli. Töissä sitä ei ainakaan näkynyt kuten suomalaisissa laivoissa. Viina merihinnoilla oli halpaa ja sitä juotiin toden teolla. Jouduin kiistaan kipinän kanssa, joka oli kesätuuraajia. Sanoin, että tietenkin niillä hinnoilla merellä juodaan enemmän kuin maalla ja sitä hän ei hyväksynyt.
Aikaisemman kuukauden olin tehnyt kaksi reissua Hampuriin kappaletavaralaivalla. Menimme Kielin kanavan kautta ja Elbeä pitkin. Minulla oli paljon aikaa viettää kaupungissa. Merimiesten kanssa kuljimme St. Paulissa ja Reeperbahnilla. Hyvätuloiset perämiehet piffasivat minutkin pornoklubeille, joiden menoa katsoin silmät pyöreinä. Herbertstrassella, Peltikujalla lihavat huorat istuivat lasi-ikkunoissa ja miehet kulkivat heitä arvioiden. Kalpeat nuoret tytöt tulivat puhuttelemaan kadulla. Klubeilla oli uskallettuja esityksiä. Likaisuus ja saksankieli tuntuivat kuuluvan yhteen.
Olin nuori ja tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Perämiehistö oli ikäistäni. Joillakin oli nuoret vaimot mukanaan. Olin itsekin mennyt juuri naimisiin. Nuorikkoni oli töissä Ruotsissa rikkaan juutalaisen koneagentin Selim Karlebon perheessä ja kesäkartanossa. Perheen toinen tytär, Inger seurusteli Ingmar Bergmanin kanssa ja avioitui sitten myöhemmin.
Asuin sentään Tampereella seitsemän vuotta, minulla on pirkanmaalaisia sukulaisia ja tuttavia. Pidin kovasti tarinoista.
Vanhan rouvan lokikirjaa luin jo ennenkuin Khilou siitä mainitsi. Sekin kirja kertoo vanhenemisesta ja yksinäisyydestä, joka nousee niin taitelliseksi elämykseksi, että on pitänyt laittaa kirjaksi. Linkitetty artikkeli glorifioi Villan merimatkoja, mitä vanha rouva itse ei suinkaan tee. Kirjan viehätys on juuri sen ankeudessa. Ruoka on tusinaruokaa, puolalainen päällystö on kielitaidotonta ja ujoa, ei heihin saa kontaktia. Kapteeni vetäytyy viikoksi hyttiinsä ryyppäämään tai parantelemaan tappelussa saamiaan kolhuja. Hytit ovat ankeita, matkoilla kokee enimmäkseen pitkäveteisyyttä, merenkäyntiä, vetoa ja tukahduttavaa kuumuutta, särkeviä jalkoja, yksinäisyyttä.
Minulle kirja oli paluu tuohon miljööseen, jonka sattumalta tunnen. Matkustin suomalaisessa tankkerissa, Henry Nielsenin varustamon Monsunissa v.1971 kai, yhden kuukauden matkan Mustalle merelle noutamaan öljyä. Laiva oli huono, Neuvostoliitto näytti surkeimmat kasvonsa. Vartiointi oli tarkkaa. Olin pukeutunut hippiasuun, keltaisiin neulevaatteisiin, tukka oli pitkähkö ja kiharrettu Mini Vogue-permanentilla. Olin selvästi näkyvä tummiin puettujen kaukaasialaisten parissa. Kaikkialla olisi halutta vaihtaa, eihän minulla ollut mitään vaihdettavaa. En olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni ilotyttöjä, joita oli tarjolla. Olisin sitäpaitsi varmasti joutunut kolkatuksi. Joku toi samovaarin nailonsadetakkiin käärittynä ohi vartijasotilaan. Vaelsin kaupungilla paljon yksin, mutta kävimme myös eri porukoilla. Konepäällikkö antoi pikkupojalleen huikat gruusialaista samppanjaa. Satama-altaassa ui pääsemättä ylös uikuttava koira, josta kukaan ei välittänyt. Voimakkaat valonheittäjät pyyhkivät yöllä satamaa ja ympäröivää vuoristoa. Rakenteilla olevat talot olivat kuin pommitusten jäljiltä.
Matkalla oli mukana päällystön vaimoja. Konepäällikön perhe söi mitskepissä. Siiffi äityi juomaan ja vaimo, jonka nimi oli Marina, marisi. Kapteeni oli ivallinen suomenruotsalainen. Muistaakseni yliperämieskin söi salongissa. Hän oli nuori mies, joka maalasi hyttinsä lattian vaaleanpunaiseksi. Tarjoilijana oli vanha ja katkeroitunut nainen, joka oli kokenut ravintolaelämää vuosikymmenet.
Minun tehtävänäni oli haastatella koko miehistön jäsenet heidän työtehtävistään. Eivät he halunneet tehtäviään eritellä ja koin epäonnistuneeni.
Tietenkin meri oli elämys. Pyöriäiset, jotka tulivat peesaamaan laivaa Biscajan lahdella. Välimeri, vilahdukset maista ja saarista ja Bosborin salmi, jossa alettiin juuri rakentaa salmen ylittävää siltaa. Kreikan saaristossa nunnat heiluttivat valkoista lakanaa ohi kulkeville laivoille. Konerikko tapahtui keskellä merta. Laiva laski tankkien huuhteluvesiä toiselta puolen ja me nuoret menimme uimaan toiselle. Minä laskeuduin lejdareita alas enkä meinannut jaksaa enää ylös hennon opiskelijan voimillani. Kaikuluotaimen mukaan alla oli vettä pari kilometriä. Lähdin uimaan laivan kyljen suuntaan, mutta takaisin tulo oli vaikeaa. Joku kertoi, että siinä paikassa oli merivirtoja. En kehdannut huutaa apua vaan kamppailin.
Batumi oli ainoa kosketukseni Neuvostoliittoon, josta toki näkyy yhä jäljet Viipurissa, jossa pääsin käymään muutama vuosi sitten. Kaikkialla oli näkyvissä Stalinin kuvia ja sosialistisen realismin ihanteellisia esityksiä. Ympäristö oli kuitenkin rähjäinen esimerkki vankilaksi muuttuneesta utopiasta, jonka sisäisestä toiminnasta ei satunnainen vieras voinut muuta kuin saada aavistuksia.
Suomalaisessa laivassa silti tehtiin töitä, hakattiin ruostetta ja maalattiin. Kyllikki Villa ihmetteli, missä miehistö oli. Töissä sitä ei ainakaan näkynyt kuten suomalaisissa laivoissa. Viina merihinnoilla oli halpaa ja sitä juotiin toden teolla. Jouduin kiistaan kipinän kanssa, joka oli kesätuuraajia. Sanoin, että tietenkin niillä hinnoilla merellä juodaan enemmän kuin maalla ja sitä hän ei hyväksynyt.
Aikaisemman kuukauden olin tehnyt kaksi reissua Hampuriin kappaletavaralaivalla. Menimme Kielin kanavan kautta ja Elbeä pitkin. Minulla oli paljon aikaa viettää kaupungissa. Merimiesten kanssa kuljimme St. Paulissa ja Reeperbahnilla. Hyvätuloiset perämiehet piffasivat minutkin pornoklubeille, joiden menoa katsoin silmät pyöreinä. Herbertstrassella, Peltikujalla lihavat huorat istuivat lasi-ikkunoissa ja miehet kulkivat heitä arvioiden. Kalpeat nuoret tytöt tulivat puhuttelemaan kadulla. Klubeilla oli uskallettuja esityksiä. Likaisuus ja saksankieli tuntuivat kuuluvan yhteen.
Olin nuori ja tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Perämiehistö oli ikäistäni. Joillakin oli nuoret vaimot mukanaan. Olin itsekin mennyt juuri naimisiin. Nuorikkoni oli töissä Ruotsissa rikkaan juutalaisen koneagentin Selim Karlebon perheessä ja kesäkartanossa. Perheen toinen tytär, Inger seurusteli Ingmar Bergmanin kanssa ja avioitui sitten myöhemmin.
21.10.06
Sukulaisia
Jos äänität jotakin vaikkapa windows-käyttöjärjestelmän mukana tulevalla ääninauhuri-ohjelmalla ja kuuntelet tavallista suomalaista puhetta lopusta alkuun, et voi olla huomaamatta, että se muistuttaa islannin kieltä. Ajattelin tätä, kun katsoin äsken islanninkielistä ohjelmaa.
Tytär soitti onnellisena ja kertoi saaneensa työtä, väliaikaista projektityötä tosin. Hän luopui yhteisestä sopimuksesta kääntämistyöstä, joka oli parin kuukauden harharetki. Hän ei pienten lasten äitinä voinut keskittyä kääntämiseen tarpeeksi intensiivisesti. Tuo etätyö oli franchise-pohjalla tehtävä sopimus, jossa oli jopa korvausvelvollisuus. Ehkä hieman nykyaikaista orjatyötä. Olimme tietenkin kaikki tuttavat ja sukulaiset pahoillamme tytön puolesta, mutta onneksi hän ei masentunut. Perheellisen pitää yrittää. Nyt hän ryhtyy auttamaan syrjääntymisvaarassa olevia nuoria, joita yritetään avustaa työllistymään. Vähän samanlaista työtä kuin minullakin. Minulla tosin ei ole mainittavasti asiakkaita ja teen etupäässä itsekin fyysistä työtä paremman puutteessa.
Ruotsissa, esimerkiksi Jämtlannissa on satanut märkää lunta. Paljon puita on musertunut, koska lehtiä oli jäljellä ja lumi tarttui oksiin erityisen tiiviisti. Jämtlannissa asuva vanha sisareni on ollut välillä vankina asunnossaan, vaikka hän asuukin kaupunkialueella. Hän on tilannut uuden tietokoneen ja hankkii myös laajakaistan. Hän suhtautuu kovin tärkeänä asiaan ja pohtii virusohjelmia, palomuuria, nettiyhteyden laatua jne. Hän osti heti monivärilaser-tulostimen ja koneessa on litteä näyttö. Olen soittanut parikin kertaa tarjoutuakseni auttamaan, sisarellani on tapansa mukaan tiukat periaatteet siitä, mitä hän haluaa, mutta epäilen, että netin kiehtova anarkistisuus jää häneltä huomaamatta. En kyllä osaa tekniikkaa kovinkaan paljon. Jos osaisin etäkäyttää hänen tietokonettaan, asia olisi paljon helpompi. Hän toimii aktiivisti toisten senioreiden kanssa asuma-alueellaan kirjastoryhmässä, joka pitää yllä lakkautettua kirjastoa. Joku oli kehunut, että tuossa pienessä kirjastossa on aina jo ennestään Nobelin-kirjallisuuspalkinnon saavien teoksia, joten laatua siinä on. Hän osti moniväritulostimenkin voidakseen tehdä hyvännäköisiä tiedotteita kirjallisuusilloista.
Tytär soitti onnellisena ja kertoi saaneensa työtä, väliaikaista projektityötä tosin. Hän luopui yhteisestä sopimuksesta kääntämistyöstä, joka oli parin kuukauden harharetki. Hän ei pienten lasten äitinä voinut keskittyä kääntämiseen tarpeeksi intensiivisesti. Tuo etätyö oli franchise-pohjalla tehtävä sopimus, jossa oli jopa korvausvelvollisuus. Ehkä hieman nykyaikaista orjatyötä. Olimme tietenkin kaikki tuttavat ja sukulaiset pahoillamme tytön puolesta, mutta onneksi hän ei masentunut. Perheellisen pitää yrittää. Nyt hän ryhtyy auttamaan syrjääntymisvaarassa olevia nuoria, joita yritetään avustaa työllistymään. Vähän samanlaista työtä kuin minullakin. Minulla tosin ei ole mainittavasti asiakkaita ja teen etupäässä itsekin fyysistä työtä paremman puutteessa.
Ruotsissa, esimerkiksi Jämtlannissa on satanut märkää lunta. Paljon puita on musertunut, koska lehtiä oli jäljellä ja lumi tarttui oksiin erityisen tiiviisti. Jämtlannissa asuva vanha sisareni on ollut välillä vankina asunnossaan, vaikka hän asuukin kaupunkialueella. Hän on tilannut uuden tietokoneen ja hankkii myös laajakaistan. Hän suhtautuu kovin tärkeänä asiaan ja pohtii virusohjelmia, palomuuria, nettiyhteyden laatua jne. Hän osti heti monivärilaser-tulostimen ja koneessa on litteä näyttö. Olen soittanut parikin kertaa tarjoutuakseni auttamaan, sisarellani on tapansa mukaan tiukat periaatteet siitä, mitä hän haluaa, mutta epäilen, että netin kiehtova anarkistisuus jää häneltä huomaamatta. En kyllä osaa tekniikkaa kovinkaan paljon. Jos osaisin etäkäyttää hänen tietokonettaan, asia olisi paljon helpompi. Hän toimii aktiivisti toisten senioreiden kanssa asuma-alueellaan kirjastoryhmässä, joka pitää yllä lakkautettua kirjastoa. Joku oli kehunut, että tuossa pienessä kirjastossa on aina jo ennestään Nobelin-kirjallisuuspalkinnon saavien teoksia, joten laatua siinä on. Hän osti moniväritulostimenkin voidakseen tehdä hyvännäköisiä tiedotteita kirjallisuusilloista.
Ilmaisohjelmat
Sana Simon välityksellä linkki mallikkaaseen, netin ilmaispalveluja esittelevään uutukaiseen sivustoon, Ilmaisohjelmat.fi. Selkeä ulkomuoto, suomenkielellä, arvosteluja, kasvava.
20.10.06
Ruotsin pääministerin isoisän isoisä oli "kannibaali"
Aftonbladetissa on hauska juttu Reinfeldtin esi-isästä, joka oli mulatti-sirkustaiteilija, joka siitti lapsen baltialaiselle siirtolaiselle. Esi-isästä on jäljellä Fredrikissä ehkä suuret ruskeat silmät ja hieman tavallista Svenssonia eksoottisempi ulkonäkö. Puoluejohtaja sminkkaa joskus itsensä klovniksi ja hauskuttaa pienessä piirissä mielellään.
Hän tuli vaalitaistelussa tunnetuksi lehmämäisestä (kolugn) tyyneydestään, ei provosoitunut sitten millään. Sukuluettelon mukaan hän ei ole mikään yläluokkainen perijä. Hänessä on myös italialaista verta.
Jos puoluejohtaja kestää alkuvaikeudet, joita on tosiaan riittänyt, sekä taitavien vastustajien loanheiton, hänellä on silti mahdollisuuksia hyviin tuloksiin. Kokoomuksilla ei mene nyt hyvin kummassakaan maassa.
Hän tuli vaalitaistelussa tunnetuksi lehmämäisestä (kolugn) tyyneydestään, ei provosoitunut sitten millään. Sukuluettelon mukaan hän ei ole mikään yläluokkainen perijä. Hänessä on myös italialaista verta.
Jos puoluejohtaja kestää alkuvaikeudet, joita on tosiaan riittänyt, sekä taitavien vastustajien loanheiton, hänellä on silti mahdollisuuksia hyviin tuloksiin. Kokoomuksilla ei mene nyt hyvin kummassakaan maassa.
Hyvä viikonloppu
Koleaa, muttei sentään lumista kuten Ruotsissa. Kohta täytyy jättää skootterilla ajelut. Cafe Adelen ikkunat tulivat hienot, vaikka itse sen sanonkin. Maanantaina paikat entiselleen, ehkä vähän paikkausmaalausta. Museo on rapistuvia paikkoja täynnä, mutta mitä talvella voi tehdä? Lehtien haravointi on edessä ainakin, vaikka puissa niitä on yhä. Ukot ovat koko viikon korjanneet ruohonleikkuria. Millään ei meinannut löytyä sopivaa hihnaa. Ajelin sillä vähän ruohoa lyhyemmäksi, jotta lehtiä on helpompi haravoida.
Minulla olisi ollut sokkotreffit Turussa, mutta toinen osapuoli peruutti sairastumiseen vedoten. Minun dilemmani on, että ulkoisesti olen 58 vuotias, mutta omasta mielestäni ehkä 38 v. Vaikea hyväksyä sitä.
Minulla olisi ollut sokkotreffit Turussa, mutta toinen osapuoli peruutti sairastumiseen vedoten. Minun dilemmani on, että ulkoisesti olen 58 vuotias, mutta omasta mielestäni ehkä 38 v. Vaikea hyväksyä sitä.
19.10.06
Lusmuilua
Olin odottanut, että olisimme porukalla hioneet ja maalanneet ikkunankamanoita. Uusi työtön, jonka piti aloittaa, ei tullut. Vaksi vei J:n apulaiseksi konehommiin. Minun suunnitelmani olivat vaarassa sabotoitua. Hankalaa, kun yritin painottaa pohjatyön tärkeyttä, alaiseni aikoivat hutiloida ja halusivat heti ryhtyä pohjamaalaamaan. Nainen ei toiminut ollenkaan rationaalisesti työssä ja hän oli niin kiukkua täynnä, että en voinut pomottaa nimeksikään. Vaikka kävin sanomassa, he eivät uskoneet. Tai meillä oli eri käsitykset asioista. He tekivät työtä vähemmän organisoidusti. Minun piti käsitellä kellarissa ulkoikkunoita, jotta ne olisivat tulleet kunnolla pohjustettua. Sain pelastettua tilanteen noin puolen ikkunoitten kohdalta, tein itse paremmin. Naispuolinen työtön mulkoili vihaisesti minuakin, mutta hänen suuttumuksensa kohdistui, onneksi minulle, vaksiin. Yritin olla pehmeä, kiltti ja hyväntuulinen.
Lopulta kuitenkin saimme hiottua ja maalattua kahteen kertaan ulkokamanat ja pokat. Pohjamaali kuivuu nopeasti. Minä huomaan taas olevani kaikessa työnteossa aika nopea ja tehokas. Osaksi se johtuu ehkä siitä, että näen huonosti. Sanoin toiselle maalarille, että vetää kamanat vain puoleen väliin, jotteivät sisäpokat liimaannu vahingossakaan kiinni. Mutta eikö mitä, hän oli vetänyt reunaan saakka. Nyt saa jännittää, mitä aamulla tapahtuu. Jos olisin yrittäjä, vaatisin ensiluokkaisen työn alaisiltani ja antaisin helpolla potkut, jos minua ei uskottaisi. En ottaisi töihin kuin hyviä tekijöitä. Työttömät käyttävät systeemiä hyväkseen ja lusmuilevat. Ainakin saaren työkkäri on käytännössä hyväksynyt asian tilan. Myös minä olen katsonut läpi sormieni. Heikkoutta pitänee ymmärtää myös.
Appropå lusmuilu! Ruotsissa uusi hallitus aikoo määrätä, että lääkärintodistus pitää esittää jo ensimmäisestä sairauspäivästä, mikä on herättänyt kovasti protesteja. Se on kieltämättä suuri rasitus järjestelmälle, jos se joutuu tekemään turhalta tuntuvaa paperisotaa. Ruotsalaisethan ovat maailmanennätyskansaa sairauspoissaoloissa. He ovat aivan ilmiselviä lusmuilijoita eli fifflareita. Toinen näkökanta on, että ihminen tarvitsee välillä omin luvin vapaata pysyäkseen terveenä. Mene ja tiedä. Utilitaristin on varmaan vaikea tehdä laskelmia, mikä on kannattavaa yksilölle ja kansakunnalle.
Jos ensi yönä sataa vinosti, se ei ole mukavaa, sillä kahvilassa ovat vain sisäpokat paikoillaan. Huomenna saamme ulkopokat kuntoon ja sitten voi tulla vaikka lumipyry. Hieman väärä vuodenaika ikkunaremonttiin, mutta luulen kuitenkin onnistuvamme. Keski-Ruotsissa sataa lunta, mutta se sää ei ulotu vielä tänne.
Ruotsalaisista puheen ollen. Porvareitten uusi hallitus käynnistyy tosi vaikeasti. Syynä juuri fifflaus eli järjestelmän väärinkäyttö. Ruotsinsuomalainen runoilija Arja Uusitalo, joka pitää Tukholmalainen -blogia, on saanut ruotsalaisista kylläkseen. Hänen mielestään monikulttuurisuus on lumetta. Suuri vähemmistö - suomalaiset on hiljennetty. Heidän joukostaan ei ole kohonnut näkyviä henkilöitä kuin Arja Saijonmaa, joka tuskin edes on ruosu=ruotsinsuomalainen vaan kosmopoliitti intellektuelli. Sitten on, se mikä, hänen nimensä nyt olikaan, se suomenruotsalainen bögjävel televisiossa, (Mark Levengood).
Tämä tietenkin on sanottu väliaikaisen epätoivon hetkellä. Ehkä tilanne on parempi? Tai sitten se on vielä huonompi.
Lopulta kuitenkin saimme hiottua ja maalattua kahteen kertaan ulkokamanat ja pokat. Pohjamaali kuivuu nopeasti. Minä huomaan taas olevani kaikessa työnteossa aika nopea ja tehokas. Osaksi se johtuu ehkä siitä, että näen huonosti. Sanoin toiselle maalarille, että vetää kamanat vain puoleen väliin, jotteivät sisäpokat liimaannu vahingossakaan kiinni. Mutta eikö mitä, hän oli vetänyt reunaan saakka. Nyt saa jännittää, mitä aamulla tapahtuu. Jos olisin yrittäjä, vaatisin ensiluokkaisen työn alaisiltani ja antaisin helpolla potkut, jos minua ei uskottaisi. En ottaisi töihin kuin hyviä tekijöitä. Työttömät käyttävät systeemiä hyväkseen ja lusmuilevat. Ainakin saaren työkkäri on käytännössä hyväksynyt asian tilan. Myös minä olen katsonut läpi sormieni. Heikkoutta pitänee ymmärtää myös.
Appropå lusmuilu! Ruotsissa uusi hallitus aikoo määrätä, että lääkärintodistus pitää esittää jo ensimmäisestä sairauspäivästä, mikä on herättänyt kovasti protesteja. Se on kieltämättä suuri rasitus järjestelmälle, jos se joutuu tekemään turhalta tuntuvaa paperisotaa. Ruotsalaisethan ovat maailmanennätyskansaa sairauspoissaoloissa. He ovat aivan ilmiselviä lusmuilijoita eli fifflareita. Toinen näkökanta on, että ihminen tarvitsee välillä omin luvin vapaata pysyäkseen terveenä. Mene ja tiedä. Utilitaristin on varmaan vaikea tehdä laskelmia, mikä on kannattavaa yksilölle ja kansakunnalle.
Jos ensi yönä sataa vinosti, se ei ole mukavaa, sillä kahvilassa ovat vain sisäpokat paikoillaan. Huomenna saamme ulkopokat kuntoon ja sitten voi tulla vaikka lumipyry. Hieman väärä vuodenaika ikkunaremonttiin, mutta luulen kuitenkin onnistuvamme. Keski-Ruotsissa sataa lunta, mutta se sää ei ulotu vielä tänne.
Ruotsalaisista puheen ollen. Porvareitten uusi hallitus käynnistyy tosi vaikeasti. Syynä juuri fifflaus eli järjestelmän väärinkäyttö. Ruotsinsuomalainen runoilija Arja Uusitalo, joka pitää Tukholmalainen -blogia, on saanut ruotsalaisista kylläkseen. Hänen mielestään monikulttuurisuus on lumetta. Suuri vähemmistö - suomalaiset on hiljennetty. Heidän joukostaan ei ole kohonnut näkyviä henkilöitä kuin Arja Saijonmaa, joka tuskin edes on ruosu=ruotsinsuomalainen vaan kosmopoliitti intellektuelli. Sitten on, se mikä, hänen nimensä nyt olikaan, se suomenruotsalainen bögjävel televisiossa, (Mark Levengood).
Tämä tietenkin on sanottu väliaikaisen epätoivon hetkellä. Ehkä tilanne on parempi? Tai sitten se on vielä huonompi.
Kiinnostavaa
Kävin lukemassa mielenkiintoista keskusteluketjua Ikkunaiineksen blogissa. Siellä on monia kommentteja jotka valottavat totuuden eri puolia tässä tietyssä tapauksessa, mutta nimenomaan yleisemminkin. Monien kohdalla nyökyttelin täällä oman ruutuni äärellä. Totuus on mielestäni suhteellinen ja lähtee yksilön tai ryhmän omasta viitekehyksestä, käsityksistä mikä on oikeudenmukaista. Käytännön politiikka yrittää muovata kompromissia eri totuuksista. Ehkä sitä voi kutsua utilitarismiksi (vaikea kirjoittaa), jossa pyritään suurimpaan yhteiseen hyvään. Nämä laskelmat ovat pakostakin sitten kulttuurisidonnaisia, niistä voi jäädä pois tärkeitä tekijöitä. Esimerkiksi koko maailman hyvä pitkällä tähtäimellä. Päätöksiä pitää pystyä tekemään. Kansan tahtoa ja käsitystä hyvästä, totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta pyritään myös noudattamaan edustuksillisen demokratian keinoin, joka sekin on varsin summittaista. Kansa ei välttämättä tiedä, mikä on oikein, eivät heidän edustajansakaan, eikä puolueet.
Kirjailijat puhuvat omasta totuudestaan, kun he esimerkiksi käyttävät omaa elämäänsä sepitteensä rakennusaineena. Omasta elämästään on aika vaikea ammentaa loputtomiin, täytyy ryhtyä keksimään ja "valehtelemaan", mikä on mielestäni varsin hyvä juttu. Kovin yksioikoisena ja konkreettisena henkilönä kadehdin kirjailijoita. Haluaisin itsekin sepittää enemmän. Oma totuutemme on kuitenkin varsin henkilökohtaista. Elämän valhe on yksi nimitys tälle totuudellemme. Puhumme mielestämme totuudesta vaikka elämämme saattaakin rakentua valheiden varaan - jotta kestäisimme.
Itse olen yksilönä taipuvainen postmodernistiseen näkemykseen. Totuus on sirpaleista. Kävin uteliaana wikipediassa katsomassa mitä postmodernismi tarkoittaa, kun siihen oli viitattu. Sanakirjamääritelmäkin on tosin kompromissi, mutta luotan siihen. Olen itse epävarma totuudesta. Uskon siihen pyrittävän. Luonnontieteissä se on jotensakin helpompaa kuin yhteiskuntatieteissä. Itse tieteellisyys on mielestäni sitä sumeaa logiikkaa, joka yksilölle on kuin vedessä haaksirikon jälkeen kelluva esine. Kannattaa tarttua kiinni, mutta sen kyvystä pelastaa ei ole takeita. Jos pelastusta ei tule ajoissa, vesi kangistaa ja menehtyminen on edessä. Pelastus voi ehtiä ajoissa, mutta yksilön kannalta kuolema on kuitenkin edessä muutaman vuosikymmenen kuluttua.
Kirjailijat puhuvat omasta totuudestaan, kun he esimerkiksi käyttävät omaa elämäänsä sepitteensä rakennusaineena. Omasta elämästään on aika vaikea ammentaa loputtomiin, täytyy ryhtyä keksimään ja "valehtelemaan", mikä on mielestäni varsin hyvä juttu. Kovin yksioikoisena ja konkreettisena henkilönä kadehdin kirjailijoita. Haluaisin itsekin sepittää enemmän. Oma totuutemme on kuitenkin varsin henkilökohtaista. Elämän valhe on yksi nimitys tälle totuudellemme. Puhumme mielestämme totuudesta vaikka elämämme saattaakin rakentua valheiden varaan - jotta kestäisimme.
Itse olen yksilönä taipuvainen postmodernistiseen näkemykseen. Totuus on sirpaleista. Kävin uteliaana wikipediassa katsomassa mitä postmodernismi tarkoittaa, kun siihen oli viitattu. Sanakirjamääritelmäkin on tosin kompromissi, mutta luotan siihen. Olen itse epävarma totuudesta. Uskon siihen pyrittävän. Luonnontieteissä se on jotensakin helpompaa kuin yhteiskuntatieteissä. Itse tieteellisyys on mielestäni sitä sumeaa logiikkaa, joka yksilölle on kuin vedessä haaksirikon jälkeen kelluva esine. Kannattaa tarttua kiinni, mutta sen kyvystä pelastaa ei ole takeita. Jos pelastusta ei tule ajoissa, vesi kangistaa ja menehtyminen on edessä. Pelastus voi ehtiä ajoissa, mutta yksilön kannalta kuolema on kuitenkin edessä muutaman vuosikymmenen kuluttua.
18.10.06
Perstuntumia
Yritin saada lämpöpistoolin avulla pahimpia maalinperstaantumia irtoamaan. Aina on tehtävä kompromisseja ja päätöksiä siitä, mikä on riittävää pohjatyötä, jonka päälle kannattaa uutta maalia laittaa. En tee läheskään yhtä huolellista työtä kuin toissa kesänä toisen talon kanssa, mutta silti projektilaiset haluaisivat mielellään fuskata vähän. Minun on vaadittava parempaa laatua, mutta yritän tehdä sen niin hienovaraisesti, etteivät loukkaannu. Saamme aikaan yllättävän paljon. Cafe Adelen ikkunoista tulee hyvät. Tuolla maalilla pärjää monta vuotta. Kahvila on monelle tärkeä paikka ja hilseilevät ikkunanpokat ovat varmasti pistäneet silmään muitakin kuin minua.
Ikkunan alla yllättävän lämpimässä auringonpaisteessa oli valokuvaaja ottamassa kuvia jonkin tyyppisestä hienosti tehdystä puisesta sisäkäymälätuolista. Olikohan se itsensä Adelen? Ja olikohan kuvaaja se kemiöläinen valokuvaaja, joka on tehnyt todella hienoja taidekuvakirjoja?
Tuoli toi mieleen ekokylään alkuvuonna tulleen keksijän, joka oli keksinyt keinutuolivessan. Se toimi hänen mukaansa vallan mainiosti, hajutta, kun tuolissa eroteltiin pissa ja kakka erikseen. Vanhat mummut ja ukit voivat istuskella mukavuudettomissa mökeissään ja tehdä tarpeensa sisällä. Hänellä oli myös autoilijalle mukaan otettava malli. Tuo erottelu on sinänsä varsin oikea periaate, mutta olisikohan se kuitenkaan ollut aivan hajuton? Vieläköhän keksijä on elossa kulkemassa Suomea ristiin rastiin keksintöään esittelemässä. Tien päälle minäkin haluaisin etsimään pellepelottomia ja kertomaan ihmisille tällaisista poikkeavista ja luovista tyypeistä.
Muistan myös etäisesti Armas J Pullan kirjoittaman, voisikohan sanoa veijariromaanin, josta en muista muuta kuin, että päähenkilö seikkaili Ranskassa mukanaan Ludvig XIV:lle tarkoitettua tuolivessaa, taisi olla nimeltään chaise perse´tai jotakin. Kirjan nimi oli ehkä Ei markiisi syö perunoita. Kuninkaillahan oli kai tapana, että heidän "istuntonsa" olivat julkisia. Ruumiintoimintoja ei hävetty. Kuninkaan koko aamutoilette oli valtion asioiden hoitoa.
Ikkunan alla yllättävän lämpimässä auringonpaisteessa oli valokuvaaja ottamassa kuvia jonkin tyyppisestä hienosti tehdystä puisesta sisäkäymälätuolista. Olikohan se itsensä Adelen? Ja olikohan kuvaaja se kemiöläinen valokuvaaja, joka on tehnyt todella hienoja taidekuvakirjoja?
Tuoli toi mieleen ekokylään alkuvuonna tulleen keksijän, joka oli keksinyt keinutuolivessan. Se toimi hänen mukaansa vallan mainiosti, hajutta, kun tuolissa eroteltiin pissa ja kakka erikseen. Vanhat mummut ja ukit voivat istuskella mukavuudettomissa mökeissään ja tehdä tarpeensa sisällä. Hänellä oli myös autoilijalle mukaan otettava malli. Tuo erottelu on sinänsä varsin oikea periaate, mutta olisikohan se kuitenkaan ollut aivan hajuton? Vieläköhän keksijä on elossa kulkemassa Suomea ristiin rastiin keksintöään esittelemässä. Tien päälle minäkin haluaisin etsimään pellepelottomia ja kertomaan ihmisille tällaisista poikkeavista ja luovista tyypeistä.
Muistan myös etäisesti Armas J Pullan kirjoittaman, voisikohan sanoa veijariromaanin, josta en muista muuta kuin, että päähenkilö seikkaili Ranskassa mukanaan Ludvig XIV:lle tarkoitettua tuolivessaa, taisi olla nimeltään chaise perse´tai jotakin. Kirjan nimi oli ehkä Ei markiisi syö perunoita. Kuninkaillahan oli kai tapana, että heidän "istuntonsa" olivat julkisia. Ruumiintoimintoja ei hävetty. Kuninkaan koko aamutoilette oli valtion asioiden hoitoa.
17.10.06
Sympaattinen rakkikoira
Minulla on suosikkilistallani Jorma Uski. Luulin aluksi, että hän on kansanedustaja, mutta huomaan hänen olevan vain Perusuomalaisten kansanedustajaehdokkaan Jyväskylästä. Insinöörimies eikä lainoppinut kuten luulin. Kirjoittaa mielestäni oikein fiksusti. Jos asuisin edelleen Keski-Suomessa taitaisin äänestää häntä, vaikka hän kuuluukin perusuomalaisiin. En ole hirveästi pitänyt populismista ja tunteenomaisesti sekä järkiperäisesti olen EU:n kannattaja. En pidä Timo Soinin alinomaisesta toitotuksesta EU:ta vastaan. Vaikka Soini onkin varsin miellyttävä ja asiallinen veikko, en pidä vetoamisesta yleiseen kaunaan ja ennakkoluuloisuuteen.
Jorma Uski kuuluu vaikuttajana yhdistykseen nimeltä Oikeustaistelijat. Halventava nimitys ruotsiksi on rättshaverist. Se tuo mieleen ikuisesti riitelevän ja epäkohtia löytävän ihmisen. Mitähän rättshaverist oikeastaan on suomeksi? Minun järkeni mukaan oikeustaistelijat näyttävät kuitenkin tekevän todella tärkeätä työtä valvoessaan oikeudenkäyttöä kansalaisjärjestönä. Vähän kuin Hannu Karpo tv:ssä.
Löysin tätä kautta Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliiton, joka tuntuu myös varsin synpaattiselta organisaatiolta. Sieltä löytyi myös pirteältä tuntuva nettilehti, Uutiset24, jossa oli oikeudenkäyttöön liittyviä asiallisia uutisia. Sillä oli myös uutissyöte ja sijoitin sen Uutistenlukijaani, jonka lista on paisumistaan paisunut. Lehti on ajan hermolla, sillä ylimpänä tänään on uutinen Ruotsin uudesta valtionvarainministeristä, joka myös on joutunut otsikoihin pimeistä palkoista. Sosdemien koneisto toimii varsin tehokkaasti ja on etsinyt uusien vallanpitäjien pimeitä puolia. Kuka vallanpitäjä on enää turvassa? Tämä on median tehtäväkin.
Kansanedustajan tehtävä olisi olla vallankäytön vahti- eikä sylikoira. USA:ssa on termi, kirjoittaa kansanedustajalleen. Suomessakin tätä harrastetaan, mutta ehkä vähäisessä määrin. Jorma Uskissa eduskunta saisi hyvän rakkikoiran ihan Vennamon hengessä.
Jorma Uski kuuluu vaikuttajana yhdistykseen nimeltä Oikeustaistelijat. Halventava nimitys ruotsiksi on rättshaverist. Se tuo mieleen ikuisesti riitelevän ja epäkohtia löytävän ihmisen. Mitähän rättshaverist oikeastaan on suomeksi? Minun järkeni mukaan oikeustaistelijat näyttävät kuitenkin tekevän todella tärkeätä työtä valvoessaan oikeudenkäyttöä kansalaisjärjestönä. Vähän kuin Hannu Karpo tv:ssä.
Löysin tätä kautta Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliiton, joka tuntuu myös varsin synpaattiselta organisaatiolta. Sieltä löytyi myös pirteältä tuntuva nettilehti, Uutiset24, jossa oli oikeudenkäyttöön liittyviä asiallisia uutisia. Sillä oli myös uutissyöte ja sijoitin sen Uutistenlukijaani, jonka lista on paisumistaan paisunut. Lehti on ajan hermolla, sillä ylimpänä tänään on uutinen Ruotsin uudesta valtionvarainministeristä, joka myös on joutunut otsikoihin pimeistä palkoista. Sosdemien koneisto toimii varsin tehokkaasti ja on etsinyt uusien vallanpitäjien pimeitä puolia. Kuka vallanpitäjä on enää turvassa? Tämä on median tehtäväkin.
Kansanedustajan tehtävä olisi olla vallankäytön vahti- eikä sylikoira. USA:ssa on termi, kirjoittaa kansanedustajalleen. Suomessakin tätä harrastetaan, mutta ehkä vähäisessä määrin. Jorma Uskissa eduskunta saisi hyvän rakkikoiran ihan Vennamon hengessä.
Navigare necesse est
Turunmaalla näkee täysin toimivaa ruotsinkielistä suomalaisuutta. On mukava nähdä ja kuunnella kaikin tavoin suomalaisia, mutta ruotsinkielellä, kun on tottunut Ruotsin asioista, ruotsalaisella mentaliteetilla puhuviin, sinänsä aivan mukaviin ihmisiin. Useimmiten he puhuvat aivan hyvää suomea, mutta on monia keski-ikäisiä, lähes ummikkoja, jotka eivät koulussa koskaan lukeneet suomea. Silti heidänkin ajatusmaailmansa on aivan suomalainen, mutta vain ruotsinkielellä.
Hyvä, että lähdin mukaan kansalaisopiston kursseille. Navigaatiokurssia voidaan osanottajien pyynnöstä jatkaa saaristolaivurikurssina. Jos toiset lähtevät siihen, ehkä minäkin. Joudun tekemään meriummikkona enemmän työtä, kun en ennestään tiedä perusasioitakaan. Autoilun kanssa oli aikoinaan ihan samanlaista. Silloin tunsin suoranaista ahdistusta esimerkiksi siitä miten selviän niin helposta asiasta kuin huoltoasemalla asioimisesta. En yleensä ajakaan tyhmästi, kun en mene liian vaikeisiin tilanteisiin.
Voisin tilata Suomen Navigaatioliitosta oppikirjan, joka ei ole mitenkään kallis, sekä kuvitteellisen harjoituskartan, Carta Marinan, johon harjoitustehtävät perustuvat. Netissä on aikaisempien kokeiden kysymyksiä ja vastauksia sekä tietoutta merimerkeistä , veneilystä yleensä, karttamerkeistä ja eräistä signaaleista. Meidän kurssilla on käytetty oikeita karttoja ja omia harjoitustehtäviä. Pärjään kyllä mukana, jos teen vähän ylimääräistä työtä.
Eilen illalla miellyttävä opettaja kertoi mm. laitteista. Tuli paljon suolanpärskeisiä merijuttuja myös isommilta meriltä. Käytiin läpi viime viikon retkeä. Oli muutama kriittinen kohta, jota ei olisi melkein osannut tietää, jos ei olisi tuntenut ennestään reittiä. Oli kapeita väyliä, joissa piti tehdä äkkikäännöksiä.
Hyvä, että lähdin mukaan kansalaisopiston kursseille. Navigaatiokurssia voidaan osanottajien pyynnöstä jatkaa saaristolaivurikurssina. Jos toiset lähtevät siihen, ehkä minäkin. Joudun tekemään meriummikkona enemmän työtä, kun en ennestään tiedä perusasioitakaan. Autoilun kanssa oli aikoinaan ihan samanlaista. Silloin tunsin suoranaista ahdistusta esimerkiksi siitä miten selviän niin helposta asiasta kuin huoltoasemalla asioimisesta. En yleensä ajakaan tyhmästi, kun en mene liian vaikeisiin tilanteisiin.
Voisin tilata Suomen Navigaatioliitosta oppikirjan, joka ei ole mitenkään kallis, sekä kuvitteellisen harjoituskartan, Carta Marinan, johon harjoitustehtävät perustuvat. Netissä on aikaisempien kokeiden kysymyksiä ja vastauksia sekä tietoutta merimerkeistä , veneilystä yleensä, karttamerkeistä ja eräistä signaaleista. Meidän kurssilla on käytetty oikeita karttoja ja omia harjoitustehtäviä. Pärjään kyllä mukana, jos teen vähän ylimääräistä työtä.
Eilen illalla miellyttävä opettaja kertoi mm. laitteista. Tuli paljon suolanpärskeisiä merijuttuja myös isommilta meriltä. Käytiin läpi viime viikon retkeä. Oli muutama kriittinen kohta, jota ei olisi melkein osannut tietää, jos ei olisi tuntenut ennestään reittiä. Oli kapeita väyliä, joissa piti tehdä äkkikäännöksiä.
16.10.06
Harmaa sää ja harmaa mieli
Kannoin itseni henkihieveriin kirjalaatikoita takaisin museon vinttiin. Niitä on paljon enemmän kuin toin aikaisemmin alas, koska ihmiset ovat lahjoittaneet lisää. Myyntikin oli kohtalainen, vaikka näyttää, että mitään ei olisi mennyt. Jos parin päivän sisällä salista saa tehtyä välikaikaisen kahvilan, voin jatkaa ikkunaremonttia.
Maassa on paljon lehtiä, mutta puissa yhtä paljon. Tuntuisi turhauttavalta ryhtyä nyt haravoimaan, kun uutta sataa lisää. Oikeata Sisyfoksen työtä. Katsoin kuinka vasta puhdistamilleni katoille on jo ehtinyt tippua uusia roskia niin, että ne eivät enää näytä juuri putsatuilta. Uusi työtön aloittaa ryhmässä, yksi saattaa päästä oikeampiin töihin. Vahinko vain, että nainen katoaa. Hänen hääräämisensä, juttelunsa ja kahvinkeittämisensä on ollut mukavaa.
Minun pitää valita kyläyhdistyksen hallituksen kokouksen ja navigointikurssin välillä. Valitsen jälkimmäisen. En ole muutenkaan kovin hyvällä tuulella. Haluaisin tehdä vähän ylevämpää työtä, mutta toki olen siitäkin kiitollinen, varsinkin palkasta.
Maassa on paljon lehtiä, mutta puissa yhtä paljon. Tuntuisi turhauttavalta ryhtyä nyt haravoimaan, kun uutta sataa lisää. Oikeata Sisyfoksen työtä. Katsoin kuinka vasta puhdistamilleni katoille on jo ehtinyt tippua uusia roskia niin, että ne eivät enää näytä juuri putsatuilta. Uusi työtön aloittaa ryhmässä, yksi saattaa päästä oikeampiin töihin. Vahinko vain, että nainen katoaa. Hänen hääräämisensä, juttelunsa ja kahvinkeittämisensä on ollut mukavaa.
Minun pitää valita kyläyhdistyksen hallituksen kokouksen ja navigointikurssin välillä. Valitsen jälkimmäisen. En ole muutenkaan kovin hyvällä tuulella. Haluaisin tehdä vähän ylevämpää työtä, mutta toki olen siitäkin kiitollinen, varsinkin palkasta.
15.10.06
Piipitystä
Kannatan naisparien hedelmöityshoitoja. Naiset, jotka sellaista harkitsevat, ovat varmasti vanhemmiksi sopivia. On paljon sopimattomia heterovanhempia. Varmaankin homoseksuaalien joukossa on paljon vaikeitakin tapauksia, koska taistelu identiteetistä on varmasti jättänyt jälkensä. Kannatan myös miesparien mahdollisuuksia vanhemmuuteen, miten se sitten tapahtuukaan. Jos he ovat motivoituja, heistäkin voi tulla varmasti keskimääräistä parempia vanhempia. Ajattelen sympaattisia Mark Levengoodia ja Jonas Gardellia, joilla on lapsi. Miten he sitten sen ovat saaneetkaan. Muistan kuinka pidin kiltistä Markista, josta tuli huippusuosittu tv-tähti, puhumattakaan säkenöivästä Jonaksesta.
Olen seurustellut kahden biseksuaalin kanssa. Joskus olen ajatellut, että toisenlaisessa maailmassa olisin itsekin elänyt binä paremman elämän. Kuka sen tietää.
Meneillään on kaksi kiivasta kommenttisotaa. Toinen on Ikkunaiineksen blogissa, jossa Leonoora antaa täyslaidallisen lesboille ja saa vastaansa kovaa arvostelua. Entisiä hyviä suhteita on sanottu irti. Olen muuten enemmän Iineksen mielipiteiden kannattaja, sillä olen nähnyt paljonkin miesten ylivaltaa ja porsastelua.
Toinen on Hurmaava itsemurha-blogissa ja blogissa Kirjoituksia elämästä ja mysteereistä, jota ei nähdäkseni ole blogilistalla. Keskustelu ja loanheitto on kiivasta. Olen luonteeni mukaan kinastelijoiden välillä ja pyrin ymmärtämään molempia. Brim on minusta aito ja taitava kirjoittaja, joka on vavahduttavasti ja elävästi kuvannut vaikeasta lapsuudestaan selviämistä. Hän on ansaitusti saavuttanut paljon vastakaikua ja blogiystäviä. Mutta mielestäni Palin Zon ei ole mitenkään syyllistynyt johonkin kauheaan loukkaukseen.
Olen seurustellut kahden biseksuaalin kanssa. Joskus olen ajatellut, että toisenlaisessa maailmassa olisin itsekin elänyt binä paremman elämän. Kuka sen tietää.
Meneillään on kaksi kiivasta kommenttisotaa. Toinen on Ikkunaiineksen blogissa, jossa Leonoora antaa täyslaidallisen lesboille ja saa vastaansa kovaa arvostelua. Entisiä hyviä suhteita on sanottu irti. Olen muuten enemmän Iineksen mielipiteiden kannattaja, sillä olen nähnyt paljonkin miesten ylivaltaa ja porsastelua.
Toinen on Hurmaava itsemurha-blogissa ja blogissa Kirjoituksia elämästä ja mysteereistä, jota ei nähdäkseni ole blogilistalla. Keskustelu ja loanheitto on kiivasta. Olen luonteeni mukaan kinastelijoiden välillä ja pyrin ymmärtämään molempia. Brim on minusta aito ja taitava kirjoittaja, joka on vavahduttavasti ja elävästi kuvannut vaikeasta lapsuudestaan selviämistä. Hän on ansaitusti saavuttanut paljon vastakaikua ja blogiystäviä. Mutta mielestäni Palin Zon ei ole mitenkään syyllistynyt johonkin kauheaan loukkaukseen.
Venäjä, huokaus
Putins Ryssland (on suom.) oli vahva lukuelämys. En ole harhakuvia elätellyt ennenkään, mutta kirja avasi silmiä. Kirjasta on parikin hyvää suomenkielistä arvostelua. Putin esiintyy moraalisesti aika epäilyttävänä tyyppinä. On epämukavaa, että mahtavassa naapurimaassa on taas käytännössä diktaattori. Mitähän venkoiluja hänen klikkinsä keksiikään tulevissa presidentin vaaleissa? Politkovskajan kirjaa ei suomalaisen arvostelun mukaan ole julkaistu venäjäksi Venäjällä. Tiedotusvälineet ovat suureksi osaksi ohjailtuja. Kritiikkiä ei ole päästetty esille. Pekka Nykäsen blogissa on hyvää seurantaa Venäjän viimeaikaisista tapahtumista.
Kansa haluaa varmasti ennen kaikkea vakautta, mikä mahdollistaa Putinin suuren kannatuksen. Politkovskaja kritisoi venäläisten välinpitämättömyyttä. Kansa on kuitenkin kokenut ja kestänyt kovia eikä halua riskeerata. Onkohan muuten suomalaismedia osannut tarpeeksi hyvin seurata rasismin kehitystä Venäjällä? Suomalaisilla voisi olla erityisasema maan, kielen ja kulttuurin tuntemuksensa takia raportoida ja analysoida mm. kaukaasialaisten ja muiden venäläisten kiristyviä suhteita, joista viime kesäiset Kontupohjan mellakat olivat varsin lähelle maamme rajoja tuleva esimerkki. Wikipediassa on tästäkin hyvä artikkeli.
Silti Suomen ja EU:n täytyy yrittää pitää suhteita Putinin Venäjään, harjoittaa vuoropuhelua ja käydä kauppaa, vaikka toivommekin, että demokratiakehitys kääntyy taas positiiviseksi, ihmisoikeuksia ruvetaan kunnioittamaan enemmän, tulee parempia johtajia.
Kansa haluaa varmasti ennen kaikkea vakautta, mikä mahdollistaa Putinin suuren kannatuksen. Politkovskaja kritisoi venäläisten välinpitämättömyyttä. Kansa on kuitenkin kokenut ja kestänyt kovia eikä halua riskeerata. Onkohan muuten suomalaismedia osannut tarpeeksi hyvin seurata rasismin kehitystä Venäjällä? Suomalaisilla voisi olla erityisasema maan, kielen ja kulttuurin tuntemuksensa takia raportoida ja analysoida mm. kaukaasialaisten ja muiden venäläisten kiristyviä suhteita, joista viime kesäiset Kontupohjan mellakat olivat varsin lähelle maamme rajoja tuleva esimerkki. Wikipediassa on tästäkin hyvä artikkeli.
Silti Suomen ja EU:n täytyy yrittää pitää suhteita Putinin Venäjään, harjoittaa vuoropuhelua ja käydä kauppaa, vaikka toivommekin, että demokratiakehitys kääntyy taas positiiviseksi, ihmisoikeuksia ruvetaan kunnioittamaan enemmän, tulee parempia johtajia.
14.10.06
Tyypillistä sekahedelmäsoppaa
Jostakin iski selkäkipu, mutta en voinut jäädä sängyn pohjalle makaamaan vaan kampesin itseni ylös ja skootterin selkään. Kävin samalla museon "kirjamessuilla", joka on hieman suurellinen nimitys vanhojen, lahjoitettujen kirjojen myynnille. Kirjat eivät olleet hinnalla pilattuja. Ostin viidellä eurolla niin paljon, etten jaksanut kantaa. Jätin ne kellariin odottamaan auton käyttöä. Paljon opuksia olisi ollut, mutta olen laittanut entisetkin kirjat kiertoon. Tuskin niitä ehtii koskaan lukea. Yksi mahdollisuus olisi ostaa sellaisia, joissa tekijänoikeus on vanhentunut. Muistelen, että Project Gutenbergilla on vapaaehtoistoimintaa kirjojen digitalisoimiseksi. Hyvä harrastus eläkevuosiksi. Oletan, että kirjat skannataan ja ohjelma yrittää digitalisoida, mitä tosin epäilen. Minulla oli joskus sellainen ja tulos oli tosi huono. Ehkä ohjelmat ovat siitä kehittyneet ja pystyvät paremmin tunnistamaan kirjaimia.
Hullu kaurapuuromies iski jälleen. Tapasin talossa asuvan, Ruotsissa maalitehtaalla työskennelleen ja aivonsa liuottimilla pilanneen eläkeläismiehen käytävässä, ja taas hän puhui kaurapuuron ihmeitätekevästä vaikutuksesta laihduttamisessa. Jos ei keitä hiutaleita kunnolla, alkaa heti automaattisesti laihtua. Jos se olisikin niin helppoa. Mies puhuu jokaiselle suuresta keksinnöstään, mutta tuntuu, että hän erityisesti vainoaa minua. En enää jaksa kuunnella kohteliaasti vaan keksin tekosyitä lähteäkseni.
Blogimaailmassa ei enää sävähdetä pienistä. Olemme kaikki cooleja emmekä jaksa innostua pienistä. Blogikirjan ilmestyminen ei herätä kommentteja juuri missään. Olemme varmaan närkästyneitä, että väärä ihminen kirjoitti tuon kirjan. En minäkään aio sitä ostaa, mutta voin selailla kirjakaupassa, jos joskus taas sellaiseen ihmeeseen pääsen. Tai sitten ostaa alennusmyynnistä Kirjatorilta.
Näkeehän sen itsestä. Ei tule kommentoitua vaikka näkisi kuinka hienon postauksen. Nykyään on suuri tapaus, jos joku jossakin linkitsee tai kommentoi, ainakin omalla kohdallani. Ihan vaikuttaa siltä, että myös useimpien muiden. Loistavia poikkeuksia tietenkin on. Nehän ovat niitä keskustelevia blogeja, älyn, nokkeluuden ja sosiaalisuuden jättiläisiä! Minusta on mukavaa, että ei ole mitään velvoitteita. Ei ole velvollinen olemaan kiltti kenellekään.
Olisi ihan aika, että joku nerdi hämmentäisi kattilaa. Ulkomailta voisi ottaa mallia ja keksiä uusia blogilistoja ja hakutoimintoja. Kilpailu olisi tässäkin hyväksi. Mika Sipura suoritti "tieteellisen" kokeen ja oli sitä mieltä, että satunnaisblogit olivat paljon elävämpiä kuin listojen kärjessä keikkuvat. Olisi aika uudelle Blogisanomille. Blogikommenttaattorit ovat yksi toisensa jälkeen väsähtäneet.
Minä ruksaan ahkerati uusia blogeja suosikkilistalleni. Vältän edelleen rukseja listan alkupään kohdalla, vaikka ne olisivat kuinka hyviä. Niitä pystyy seuraamaan muutenkin vaivattomasti. Kiusa se on pienikin kiusa.
On virkistävää, kun Suomen toisestakin päästä on alettu kommentoida yhteisiä asioita. Aslakit on kiva idea. Se on osa Tenojoki.fi- sivustoa. Lappi teemasta minulla on muistissa yksi toinenkin linkki, Lapinkävijät. Tietysti myös Lappi-portaali, joka on keskittynyt matkailuun. Näyttää olevan toinenkin samantyyppinen. Tässä on massoittain Lapin linkkejä.
Hullu kaurapuuromies iski jälleen. Tapasin talossa asuvan, Ruotsissa maalitehtaalla työskennelleen ja aivonsa liuottimilla pilanneen eläkeläismiehen käytävässä, ja taas hän puhui kaurapuuron ihmeitätekevästä vaikutuksesta laihduttamisessa. Jos ei keitä hiutaleita kunnolla, alkaa heti automaattisesti laihtua. Jos se olisikin niin helppoa. Mies puhuu jokaiselle suuresta keksinnöstään, mutta tuntuu, että hän erityisesti vainoaa minua. En enää jaksa kuunnella kohteliaasti vaan keksin tekosyitä lähteäkseni.
Blogimaailmassa ei enää sävähdetä pienistä. Olemme kaikki cooleja emmekä jaksa innostua pienistä. Blogikirjan ilmestyminen ei herätä kommentteja juuri missään. Olemme varmaan närkästyneitä, että väärä ihminen kirjoitti tuon kirjan. En minäkään aio sitä ostaa, mutta voin selailla kirjakaupassa, jos joskus taas sellaiseen ihmeeseen pääsen. Tai sitten ostaa alennusmyynnistä Kirjatorilta.
Näkeehän sen itsestä. Ei tule kommentoitua vaikka näkisi kuinka hienon postauksen. Nykyään on suuri tapaus, jos joku jossakin linkitsee tai kommentoi, ainakin omalla kohdallani. Ihan vaikuttaa siltä, että myös useimpien muiden. Loistavia poikkeuksia tietenkin on. Nehän ovat niitä keskustelevia blogeja, älyn, nokkeluuden ja sosiaalisuuden jättiläisiä! Minusta on mukavaa, että ei ole mitään velvoitteita. Ei ole velvollinen olemaan kiltti kenellekään.
Olisi ihan aika, että joku nerdi hämmentäisi kattilaa. Ulkomailta voisi ottaa mallia ja keksiä uusia blogilistoja ja hakutoimintoja. Kilpailu olisi tässäkin hyväksi. Mika Sipura suoritti "tieteellisen" kokeen ja oli sitä mieltä, että satunnaisblogit olivat paljon elävämpiä kuin listojen kärjessä keikkuvat. Olisi aika uudelle Blogisanomille. Blogikommenttaattorit ovat yksi toisensa jälkeen väsähtäneet.
Minä ruksaan ahkerati uusia blogeja suosikkilistalleni. Vältän edelleen rukseja listan alkupään kohdalla, vaikka ne olisivat kuinka hyviä. Niitä pystyy seuraamaan muutenkin vaivattomasti. Kiusa se on pienikin kiusa.
On virkistävää, kun Suomen toisestakin päästä on alettu kommentoida yhteisiä asioita. Aslakit on kiva idea. Se on osa Tenojoki.fi- sivustoa. Lappi teemasta minulla on muistissa yksi toinenkin linkki, Lapinkävijät. Tietysti myös Lappi-portaali, joka on keskittynyt matkailuun. Näyttää olevan toinenkin samantyyppinen. Tässä on massoittain Lapin linkkejä.
Mikä on campia?
Ernst on kaksimetrinen hujoppi. Hän on kiltti ja puhuu tunteista. Hän on kultivoitunut ja monista hän on gay. Hän on yksi Ruotsin tv:n suurimpia tähtiä. Hän on suositun nikkarointiohjelman Sommartorpet vetäjä, joka itse nikkaroi, mutta tunnelmoi ja filosofoi samalla. Äskeisessä, toisen miellyttävän tv-persoonallisuuden, Tina-kokin ohjelmassa selvisi, että entiseltä ammatiltaan Ernst on kokki.
Ernst on sukunimeltään Kirschsteiger ja perheenisä. Hänestä kiistellään keskustelupalstoilla ja olohuoneissa. Jotkut vihaavat häntä, koska vaimo saattaa saada häneltä omituisia ideoita. Sohvaperunan pitäisi nousta sohvaltaan, ryhtyä nikkaroimaan, puhumaan tunteista ja kaikkea muuta epämukavaa. "Varmasti se mies on bög."
Miellyttävät nikkaroijat ovat trendi. Suomen tv:n Strömsössä on mukavia puuseppiä, mutta he eivät kohoa persoonallisuuksina Ernstin tasolle. Kaupallisilla kanaaleilla on kodinkunnostusohjelmansa, mutta olen tuskin niitä seurannut. Julkisen tv:n kanavilla on aina jotain kiinnostavampaa.
Joku väitti Strömsötä campiksi. Piti ihan tarkistaa, mitä sana tarkoittaa. " Campiksi kutsutaan erilaisia populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka ovat suosittuja nimenomaan siksi, että ne ovat mauttomia, kummallisia, yliampuvia ja räikeitä." Sivumerkityksenä siihen liittyy, että tekijät tajuavat, että tekevät mautonta. (Mielestäni määritelmä ei ollenkaan sovellu Strömsöhön eikä Ernstiin, koska ne on tehty vakavissaan) Tietenkin katsojasta makea voi olla mautonta. Kyllähän nämä ohjelmat ovat hieman makeita. Kaikki ei voi olla aina aurinkoista ja tyylikästä sisustuslehtien malliin vaan taiteellinen kokemus tulee ristiriidoista. Silti on mukava paeta välillä auvoisuuteen. Camp on taidesuuntaus. Esittämällä ylimakeaa, voi saada myös taiteellisen kokemuksen siitä reaktiosta, mikä syntyy omassa päässäsi. Myös Kaurismäki on campia. Elämä ei ole tietenkään niin yksioikoista ja pelkistettyä kuten hänen filmeissään.
Ernst on sukunimeltään Kirschsteiger ja perheenisä. Hänestä kiistellään keskustelupalstoilla ja olohuoneissa. Jotkut vihaavat häntä, koska vaimo saattaa saada häneltä omituisia ideoita. Sohvaperunan pitäisi nousta sohvaltaan, ryhtyä nikkaroimaan, puhumaan tunteista ja kaikkea muuta epämukavaa. "Varmasti se mies on bög."
Miellyttävät nikkaroijat ovat trendi. Suomen tv:n Strömsössä on mukavia puuseppiä, mutta he eivät kohoa persoonallisuuksina Ernstin tasolle. Kaupallisilla kanaaleilla on kodinkunnostusohjelmansa, mutta olen tuskin niitä seurannut. Julkisen tv:n kanavilla on aina jotain kiinnostavampaa.
Joku väitti Strömsötä campiksi. Piti ihan tarkistaa, mitä sana tarkoittaa. " Campiksi kutsutaan erilaisia populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka ovat suosittuja nimenomaan siksi, että ne ovat mauttomia, kummallisia, yliampuvia ja räikeitä." Sivumerkityksenä siihen liittyy, että tekijät tajuavat, että tekevät mautonta. (Mielestäni määritelmä ei ollenkaan sovellu Strömsöhön eikä Ernstiin, koska ne on tehty vakavissaan) Tietenkin katsojasta makea voi olla mautonta. Kyllähän nämä ohjelmat ovat hieman makeita. Kaikki ei voi olla aina aurinkoista ja tyylikästä sisustuslehtien malliin vaan taiteellinen kokemus tulee ristiriidoista. Silti on mukava paeta välillä auvoisuuteen. Camp on taidesuuntaus. Esittämällä ylimakeaa, voi saada myös taiteellisen kokemuksen siitä reaktiosta, mikä syntyy omassa päässäsi. Myös Kaurismäki on campia. Elämä ei ole tietenkään niin yksioikoista ja pelkistettyä kuten hänen filmeissään.
13.10.06
Ätyisiä aineita/ maalaisen kemiaa
Käytiin Kokkilan satamassa Halikossa poimimassa marja-aronioiksi luulemiani marjoja. Kaikki viittaa siihen, että ne niitä ovat. Todistusaineisto on mielestäni murskaava. Marjoja on puskissa paljon. Ne kasvavat tertuissa. Tulevat mieleen sekä oliivit että viinirypäleet; suomalainen vastine etelän herkuille. Kukaan ei niitä ollut poiminut, harva edes kuullut puhuttavankaan. Ja silti kyseessä on mitä hyödyllisin hyötykasvi, joka sisältää paljon mm. antioksidantteja, josta kertoo niiden värjäävyys. Marja on tulokas Amerikasta Venäjän kautta. Siitä jää puuduttava tunne kielelle, niin kertoo nettikin. Kyseessä ovat sen sisältämät parkkihapot. Jos nuo parkkihapot eivät olisikaan näitä mm. ikääntymistä vastaan taistelevia antioksidantteja/flavonoideja, niiden sisältämät fenolit kai. (Ovatko flavonoidit fenoleja?) Kun ottaa fenolia ja parkkihappoja, parkitsevat ne sekä nahan että lihan kestäviksi. Molemmat aineet ovat suurina pitoisuuksina myrkkyjä. Samoista aineista kai on kysymys. Kemia on ihmeellistä. Toivon että en olisi ollut niin laiska koulussa. Olisin voinut oppia kemia ja fysiikkaa.
Eräällä nettisivulla oli ohjeita hillojen ja mehujen tekemiseksi. Mehua voi tehdä mehumaijallakin, mutten sellaista omista. Yksi ohje oli viinihapon kanssa tehtävä tuoremehu:
8 litraa marjoja
4 l vettä
50 g sitruunahappoa
2,4-3,2 kg sokeria
Murskaa marjat kunnolla. Sekoita sitruunahappo veteen, lisää marjoihin; säilytä sekoitusta pari päivää viileässä välillä hämmentäen.
Valuta siiviläkankaan tai mehumaijan läpi, sekoita mehuun sokeria, poista pinnalle mahdollisesti muodostunutta vaahtoa.
Sokeria voi käyttää vähemmän - 100 g per marjakilo jos steriloit pullot ja säilytät mehua 3-4 asteessa, tai ei sokeria lainkaan jos pakastat mehusi.
Aloitan sellaisen satsin tekemisen. Olen aikoinani tehnyt hienoa tuoremehua mm. variksenmarjasta. Puolukasta ja mustikasta tulee vallan erikoisen hyvää sellaista. Ohjeissa muuten kerrottiin, että hillosta tulee parempaa, jos lisää siihen lorauksen viinaa. Kuulostaa sekin hyvältä. Viinan kanssa läträäminen on aina kivaa.
Eräällä nettisivulla oli ohjeita hillojen ja mehujen tekemiseksi. Mehua voi tehdä mehumaijallakin, mutten sellaista omista. Yksi ohje oli viinihapon kanssa tehtävä tuoremehu:
8 litraa marjoja
4 l vettä
50 g sitruunahappoa
2,4-3,2 kg sokeria
Murskaa marjat kunnolla. Sekoita sitruunahappo veteen, lisää marjoihin; säilytä sekoitusta pari päivää viileässä välillä hämmentäen.
Valuta siiviläkankaan tai mehumaijan läpi, sekoita mehuun sokeria, poista pinnalle mahdollisesti muodostunutta vaahtoa.
Sokeria voi käyttää vähemmän - 100 g per marjakilo jos steriloit pullot ja säilytät mehua 3-4 asteessa, tai ei sokeria lainkaan jos pakastat mehusi.
Aloitan sellaisen satsin tekemisen. Olen aikoinani tehnyt hienoa tuoremehua mm. variksenmarjasta. Puolukasta ja mustikasta tulee vallan erikoisen hyvää sellaista. Ohjeissa muuten kerrottiin, että hillosta tulee parempaa, jos lisää siihen lorauksen viinaa. Kuulostaa sekin hyvältä. Viinan kanssa läträäminen on aina kivaa.
Salaliitot ja teoriat ovat kiehtovia
Salaliittoteoriat voivat olla kiehtovia. Niihin on helppo kietoutua mukaan. On kiehtovaa huomata kuinka herkkäuskoisesti ihminen niihin uskoo. Varmaankin olisi kiinnostavaa selvittää, millainen on salaliittoteorioille altis ihmistyyppi. Variaatiota voi olla sairaalloisesta paranoidista terveen epäilevään. Sitten voi olla tyyppi, joka johdonmukaisesti haluaa uskoa kaikki viralliset selitykset. Sellainen olen periaatteessa itse.
Olen tietenkin törmännyt mainintoihin, joissa 911-salaliittoteorioista on kerrottu. Reaktioni oli: joko taas. Ehkä osoitetaan vedenpitävästi, että koneiden kaappauksia ja törmäyksiä ei edes ollut tai jos oli totuus oli aivan toisenlainen. Kaappaajina eivät olleet fanaattiset arabit vaan kaikki oli USA:n johtoklikin masinoimaa. Liian paksua, ajattelin. Englannin kurssilla muuan rouva sanoi, että netissä kulkee tietoja, että Al Qaidaa ja Osamaa ei edes ole. Pudistelin päätäni.
Äsken vasta huomasin, että jopa suomeksi on varsin laajat nettisivut, joissa näille salaliitto-ajatuksille omistaudutaan. Marssitetaan avuksi paljon ihan järkeviltä tuntuvia todistajanlausuntoja, että virallisessa totuudessa on suuria puutteita. Luin kiireesti vain sieltä täältä. Jotkut väitteet tuntuvat niin uskomattomilta, että ne on helppo sivuuttaa. Että tornien sortuminen olisi varmistettu räjähdyspanoksin esimerkiksi. Mutta mukana on kyllä paljonkin sellaista, mikä voisi olla totta. Sivut ovat taitavasti ja vaivaa nähden laaditut. Ei ollenkaan selvää hörhöilyä!
Totta kuitenkin on, että Irakin sota on aiheuttanut jo puoli miljonaa ylimääräistä kuolemaa, minkä tiedon luin jostakin ja johon voi uskoa. Bushin hallinto sai kaappauksista oivallisen syyn käydä hyvän vihollisen kimppuun, mutta vaikuttaa siltä, että se on päinvastoin astunut pohjattomaan suohon, johon se tulee tukehtumaan. Ihan saumatottomaan salaliittoon on vaikea uskoa.
Putinin hallinto halusi mukaan edunsaajiin ja puolusteli rikoksiaan mm. Tsetsheniassa taistelulla kansainvälistä terrorismia kohtaan vaikka kyse on lisää hajoamaan pyrkivän imperiumin kouristuksista. Putinin hallinto on varmasti syyllistynyt samanlaiseen institutionaaliseen rikokseen ihmisyyttä kohtaan kuin Bushinkin ja on välillisesti ainakin syyllinen Anna Politkovskajan murhaan, vaikka ei välttämättä suoranaisesti.
Näyttää siltä, että maailmassa on miljoonia, jotka eivät usko virallisiin selityksiin.
Muuten, kun lyömme rintoihimme, koska asumme lainkuuliaisessa maassa ja venäläiset pakkaavat luottamaan lakia omaperäisesti tulkitsevaan pahisten hallintoon, voi omassakin maassamme olla paljonkin huomautettavaa. Myös pahoilla pitäisi olla oikeusturvaa, väittää Kari Uoti.
Olen tietenkin törmännyt mainintoihin, joissa 911-salaliittoteorioista on kerrottu. Reaktioni oli: joko taas. Ehkä osoitetaan vedenpitävästi, että koneiden kaappauksia ja törmäyksiä ei edes ollut tai jos oli totuus oli aivan toisenlainen. Kaappaajina eivät olleet fanaattiset arabit vaan kaikki oli USA:n johtoklikin masinoimaa. Liian paksua, ajattelin. Englannin kurssilla muuan rouva sanoi, että netissä kulkee tietoja, että Al Qaidaa ja Osamaa ei edes ole. Pudistelin päätäni.
Äsken vasta huomasin, että jopa suomeksi on varsin laajat nettisivut, joissa näille salaliitto-ajatuksille omistaudutaan. Marssitetaan avuksi paljon ihan järkeviltä tuntuvia todistajanlausuntoja, että virallisessa totuudessa on suuria puutteita. Luin kiireesti vain sieltä täältä. Jotkut väitteet tuntuvat niin uskomattomilta, että ne on helppo sivuuttaa. Että tornien sortuminen olisi varmistettu räjähdyspanoksin esimerkiksi. Mutta mukana on kyllä paljonkin sellaista, mikä voisi olla totta. Sivut ovat taitavasti ja vaivaa nähden laaditut. Ei ollenkaan selvää hörhöilyä!
Totta kuitenkin on, että Irakin sota on aiheuttanut jo puoli miljonaa ylimääräistä kuolemaa, minkä tiedon luin jostakin ja johon voi uskoa. Bushin hallinto sai kaappauksista oivallisen syyn käydä hyvän vihollisen kimppuun, mutta vaikuttaa siltä, että se on päinvastoin astunut pohjattomaan suohon, johon se tulee tukehtumaan. Ihan saumatottomaan salaliittoon on vaikea uskoa.
Putinin hallinto halusi mukaan edunsaajiin ja puolusteli rikoksiaan mm. Tsetsheniassa taistelulla kansainvälistä terrorismia kohtaan vaikka kyse on lisää hajoamaan pyrkivän imperiumin kouristuksista. Putinin hallinto on varmasti syyllistynyt samanlaiseen institutionaaliseen rikokseen ihmisyyttä kohtaan kuin Bushinkin ja on välillisesti ainakin syyllinen Anna Politkovskajan murhaan, vaikka ei välttämättä suoranaisesti.
Näyttää siltä, että maailmassa on miljoonia, jotka eivät usko virallisiin selityksiin.
Muuten, kun lyömme rintoihimme, koska asumme lainkuuliaisessa maassa ja venäläiset pakkaavat luottamaan lakia omaperäisesti tulkitsevaan pahisten hallintoon, voi omassakin maassamme olla paljonkin huomautettavaa. Myös pahoilla pitäisi olla oikeusturvaa, väittää Kari Uoti.
12.10.06
74 v. sisareni hankkii ensimmäisen tietokoneensa
Työpäivä meni hänekseen. Aioin leikata ruohoa, jotta lehtiä olisi helpompi haravoida. Kone reistasi useaan otteeseen ja lopulta siitä loppui veto. Vahtimestari on vain osa-aikainen, joten hänestä ei ollut enää apua. Perjantaisin hän ei ole ollenkaan töissä. Huomenna menemme poimimaan marja-aronioita Kokkilan satamasta Halikon puolelta. Jos niitä nyt enää siellä onkaan. Lupa meillä on ainakin. Tuntuu jo perjantailta.
Isosiskoni 74 v. on innostunut hankkimaan ensimmäisen tietokoneensa. Neuvoin ostamaan käytetyn, mutta "hänhän ei käytettyjä osta". Pitää kuulemma olla värilaser-kirjoitinkin. Hänellä ei ole paljon hajua tietokoneista, vaikka hän onkin harvinaisen terävä. Hänellä ei ole ketään, jota hän voisi pyytää avuksi. Kirjastoryhmän muut jäsenet alkavat olla jo varsin iäkkäitä hekin. Hän pitää heidän kanssaan yllä kaupunginosan lakkautettua kirjastoa vapaaehtoistyönä. Isosisko on innoissaan askeleestaan, mutta en usko hänen ryhtyvän lukemaan esim. blogiani. Jos tietäisin, että hän sen tekee - ja vaikkapa vielä kommentoisi, lopettaisin varmaankin.
Tämä isosisko on sentään vähän jyvällä nykyajasta, oikeastaan paljonkin, sillä hän seuraa aikaansa ja lukee paljon. Toinen isosisko ei hankkinut edes sellaista konetta, jossa on äänikortti. Yritin puhua hänelle skype-puheluista, mutta hän ei ollut kiinnostunut. Tämä vanhempi hankkii varmasti skypenkin, ryhtyy opettelemaan digikuvausta ja kuvankäsittelyä.
Jos hän asuisi lähempänä, menisin varmasti auttamaan, mutta hän asuu Östersundissa, Ruotsissa. Hän on vakuuttanut, että ei aio surffailla. Käyttää konettaan konekirjoitukseen. Hänen vanha Facit- kirjoituskoneensa on loppuun kulunut. En tiedä, innostuuko hän kirjoittamaan sähköposteja. Se herätti hänessä epäilyksiä, kun sanoin, että maailma on täynnä ilmaisia sähköpostilaatikoita. ILMAISIA. Ilmaiseksi ei saa mitään kunnollista.
Jos hän pyytää, yritän auttaa parhaani mukaan. On lähdettävä ihan perusteista. Sanoin, että kannattaa yrittää saada liikkeestä joku, joka liittää piuhat ja katsoo, että kone toimii. Niin, sitäpaitsi hän aikoo hankkia langattoman laajakaistan, koska ei halua lattialle pitkää piuhaa.
Ruotsissa on näköjään käytössä keskusdigiboxeja, eikä vanhojen rouvien tarvitse tehdä mitään siirtyäkseen digiaikaan. Siellä se ei ole ongelma.
Yöstä on tulossa kylmä. Täytyy vain toivoa, että auton nesteet ovat kunnossa ja aamulla ei ole liian liukasta.
Isosiskoni 74 v. on innostunut hankkimaan ensimmäisen tietokoneensa. Neuvoin ostamaan käytetyn, mutta "hänhän ei käytettyjä osta". Pitää kuulemma olla värilaser-kirjoitinkin. Hänellä ei ole paljon hajua tietokoneista, vaikka hän onkin harvinaisen terävä. Hänellä ei ole ketään, jota hän voisi pyytää avuksi. Kirjastoryhmän muut jäsenet alkavat olla jo varsin iäkkäitä hekin. Hän pitää heidän kanssaan yllä kaupunginosan lakkautettua kirjastoa vapaaehtoistyönä. Isosisko on innoissaan askeleestaan, mutta en usko hänen ryhtyvän lukemaan esim. blogiani. Jos tietäisin, että hän sen tekee - ja vaikkapa vielä kommentoisi, lopettaisin varmaankin.
Tämä isosisko on sentään vähän jyvällä nykyajasta, oikeastaan paljonkin, sillä hän seuraa aikaansa ja lukee paljon. Toinen isosisko ei hankkinut edes sellaista konetta, jossa on äänikortti. Yritin puhua hänelle skype-puheluista, mutta hän ei ollut kiinnostunut. Tämä vanhempi hankkii varmasti skypenkin, ryhtyy opettelemaan digikuvausta ja kuvankäsittelyä.
Jos hän asuisi lähempänä, menisin varmasti auttamaan, mutta hän asuu Östersundissa, Ruotsissa. Hän on vakuuttanut, että ei aio surffailla. Käyttää konettaan konekirjoitukseen. Hänen vanha Facit- kirjoituskoneensa on loppuun kulunut. En tiedä, innostuuko hän kirjoittamaan sähköposteja. Se herätti hänessä epäilyksiä, kun sanoin, että maailma on täynnä ilmaisia sähköpostilaatikoita. ILMAISIA. Ilmaiseksi ei saa mitään kunnollista.
Jos hän pyytää, yritän auttaa parhaani mukaan. On lähdettävä ihan perusteista. Sanoin, että kannattaa yrittää saada liikkeestä joku, joka liittää piuhat ja katsoo, että kone toimii. Niin, sitäpaitsi hän aikoo hankkia langattoman laajakaistan, koska ei halua lattialle pitkää piuhaa.
Ruotsissa on näköjään käytössä keskusdigiboxeja, eikä vanhojen rouvien tarvitse tehdä mitään siirtyäkseen digiaikaan. Siellä se ei ole ongelma.
Yöstä on tulossa kylmä. Täytyy vain toivoa, että auton nesteet ovat kunnossa ja aamulla ei ole liian liukasta.
11.10.06
Avaan ikkunan ja poimin rypäleitä
Vaikka tunnen omistavani vahvat juuret synnyinmaakuntaani, Lappiin, on mukava asua lämpimässä Etelässä ja nähdä säätiedotuksen lupaavan jäätä ja räntää sinne pohjoiseen. Tänään poimin rypäleitä museon köynnöksestä. Aikaisemmin rypäleet maistuivat happamilta, mutta nyt niissä on mausteinen, viehättävä aromi. Niistä tulisi varmasti hienoa viiniä, mutta niin paljon niitä ei ole. Köynnös on aivan ulkosalla.
Meri on lämmin. Veneenomistajat pitävät vehkeitään vesillä. Ajoimme yli 20 merimailin reissun. Onneksi minua ei laitettu ohjaamaan tai navigoimaan. Ajoimme suorinta reittiä Högsåran saareen, ohjaamassa oli hienon kuvitetun Boken om Högsåra- kirjan kirjoittaja. Saaren esittelijä oli siten parasta laatua. Saareen menee lossi, mutta kovin elinvoimainen paikka se ei ole. Ei ole koulua eikä kaupaa, vaikka on ennen ollutkin. Kesällä se on tietenkin piukassa turistiveneitä. Ajoimme Kasnäsin ympäri. Kävimme maissa ja katsoimme 25 m pitkää valtavan ylellistä venettä rannassa. Siinä oli Englannin lippu. Kasnäsiin on yrittäjäperhe Lillqvist rakentanut elinvoimaisen vapaa-ajankeskuksen kylpylöineen. Siellä on myös kalanjalostustehdas. Reissu meni nopeasti. Moottorivene oli aika isotehoinen ja meni tarvittaessa lujaa. Taalintehtaalle tulo väylää myöten oli jo kertausta.
Meri on lämmin. Veneenomistajat pitävät vehkeitään vesillä. Ajoimme yli 20 merimailin reissun. Onneksi minua ei laitettu ohjaamaan tai navigoimaan. Ajoimme suorinta reittiä Högsåran saareen, ohjaamassa oli hienon kuvitetun Boken om Högsåra- kirjan kirjoittaja. Saaren esittelijä oli siten parasta laatua. Saareen menee lossi, mutta kovin elinvoimainen paikka se ei ole. Ei ole koulua eikä kaupaa, vaikka on ennen ollutkin. Kesällä se on tietenkin piukassa turistiveneitä. Ajoimme Kasnäsin ympäri. Kävimme maissa ja katsoimme 25 m pitkää valtavan ylellistä venettä rannassa. Siinä oli Englannin lippu. Kasnäsiin on yrittäjäperhe Lillqvist rakentanut elinvoimaisen vapaa-ajankeskuksen kylpylöineen. Siellä on myös kalanjalostustehdas. Reissu meni nopeasti. Moottorivene oli aika isotehoinen ja meni tarvittaessa lujaa. Taalintehtaalle tulo väylää myöten oli jo kertausta.
10.10.06
Rautahampainen hirviö
Lainasin eilen kirjastosta Anna Poliatkovskajan kirjan Putins Ryssland. Anna oli aivan toisella tavalla ikoni kuin toinen murhattu Anna (Lind). Nyt-Mitä ajattelin tänään- blogissa, joka on Hesarin viikkoliitteen päätoimittajan pitämä, on keskustelua, jossa eräs kommentoija olettaa, että murha oli savuverhoa Georgian kriisissä. En tiedä, mutta mielenkiintoinen teoria. Se ei mielestäni vähättele surua suuren sananvapaustaistelijan kuoleman johdosta. Olen nuorena muuten käynyt Gruusiassa, Batumin satamakaupungissa, ruosteen koossapitämän öljytankkerin mukana. Se oli ainoa käyntini NL:ssa. Kaikkialla oli silloin yhä Stalinin kuvia.
Jos Putinin hallinto on murhan takana, syyt ovat juuri siinä, että imperiumin johtoklikki on päättänyt, että suurvalta ei saa hajota enempää. Isovenäläisyys sai vamman NL:n romahdettua, kun se ei voinut väkivalloin pitää kansojen vankilaa koossa. Se on päättänyt: ei enempää. Putinin hallinto on sitoutunut samalla lailla asiaansa kuin vaikkapa Bushin klikki omaansa. Moraalilla ei ole sijaansa tällaisessa politiikassa.
Jos Putinin hallinto on murhan takana, syyt ovat juuri siinä, että imperiumin johtoklikki on päättänyt, että suurvalta ei saa hajota enempää. Isovenäläisyys sai vamman NL:n romahdettua, kun se ei voinut väkivalloin pitää kansojen vankilaa koossa. Se on päättänyt: ei enempää. Putinin hallinto on sitoutunut samalla lailla asiaansa kuin vaikkapa Bushin klikki omaansa. Moraalilla ei ole sijaansa tällaisessa politiikassa.
9.10.06
Tärkeätä on vain purjehtiminen eikä sekään oikeastaan
Tuo navigointikurssi on edelleenkin mielestäni täysiosuma. Menemme vielä ainakin kaksi kertaa merelle oikeisiin tilanteisiin. Tänään oli teoriaa. Keskiviikkona taas merelle. Nyt lähdemme valoisan aikana, mutta pimeä ehtii tulla. Menemme kapeita kohtia myöden Högsåraan, sieltä Kasnäsin ympäri. Sitten sotilasväylää myöten takaisin. Opettaja sanoo pistävänsä meidät navigoimaan ja ajamaan itsenäisesti. Itse en ole kyllä siihen kypsä. Toivon, että se oli leikkipuhetta. Jännittää, mutta samalla kiehtoo.
Minun oli vaikea huonon näköni takia piirtää edes reittiä mustavalkoiseen karttakopioon ja hahmottaa sitä. Tarvitsen eri lasit lukemiseen ja kauas katselemiseen, mutta ei niitä voi koko ajan vekslata.
Koska en kuulu varakkaisiin, tuskin koskaan tulen hankkimaan venettä. Eikä minulla ole veneen omistavia ystäviäkään. Joka tapauksessa on hienoa oppia perusasioita tästäkin. Moniin asioihin sitä elämässään joutuu ja pääsee. Olen ajanut koiravaljakolla, nukkunut lumiluolassa, jäljestänyt susia ja karhuja, ollut merillä nuorena, miespuolisena au-pairina, matkistanut monissa maissa, elänyt perhe-elämää ja erakkona myös, ollut yksinhuoltajana, opettanut, lastannut kuorma-autoja, ollut luomuviljelijänä, ampunut kranaatteja, kaatanut puita, rakentanut ja remonteerannut, opiskellut jos mitä, kokenut seksuaalisia seikkailuja, elänyt hippi-elämää, elänyt köyhyydessä ja yltäkylläisyydessä... Tässä on vain pieni osa. Eläminen juuri nyt on ollut antoisaa. Mitähän kokemuksia vielä on edessä?
Minun oli vaikea huonon näköni takia piirtää edes reittiä mustavalkoiseen karttakopioon ja hahmottaa sitä. Tarvitsen eri lasit lukemiseen ja kauas katselemiseen, mutta ei niitä voi koko ajan vekslata.
Koska en kuulu varakkaisiin, tuskin koskaan tulen hankkimaan venettä. Eikä minulla ole veneen omistavia ystäviäkään. Joka tapauksessa on hienoa oppia perusasioita tästäkin. Moniin asioihin sitä elämässään joutuu ja pääsee. Olen ajanut koiravaljakolla, nukkunut lumiluolassa, jäljestänyt susia ja karhuja, ollut merillä nuorena, miespuolisena au-pairina, matkistanut monissa maissa, elänyt perhe-elämää ja erakkona myös, ollut yksinhuoltajana, opettanut, lastannut kuorma-autoja, ollut luomuviljelijänä, ampunut kranaatteja, kaatanut puita, rakentanut ja remonteerannut, opiskellut jos mitä, kokenut seksuaalisia seikkailuja, elänyt hippi-elämää, elänyt köyhyydessä ja yltäkylläisyydessä... Tässä on vain pieni osa. Eläminen juuri nyt on ollut antoisaa. Mitähän kokemuksia vielä on edessä?
8.10.06
Läksyistä
Kaukaa menneisyydestä kuului ääniä, kun katsoin Ruotsin tv:stä koulua käsittelevää ohjelmaa. Läksyt olivat siinä puntaroitavina. Haastateltavana oli joku koulututkija, jonka mielestä läksyt eivät ole hyväksi. Ne eivät tue sitä, että työ ja vapaa-aika tulisi olla erikseen. Ne aiheuttavat stressiä. Vielä minun ollessani Ruotsissa opettajana peruskoulun ala-asteella, tämä oli virallinen kanta. Sittemmin läksyt tulivat takaisin ja ne ovat nostettu kunniapaikalle. Juuri käydyissä valtiopäivävaaleissa, vasemmistopuolue ajoi läksyjen poistamista.
On totta, että heikoimmat eivät hyödy läksyistä. Heidän vanhempansa eivät kykene, eivätkä jaksa tukea vesojaan. Vanhempien on helppo välttyä vastuustaan ja seurustelusta kiusallisten kakaroittensa kanssa ja kysyä, onko läksyjä ja patistaa niitä lukemaan. On myös totta, että lapset oleskelevat varsin pitkään koulussa ja tarvitsisivat vapaa-aikaa, perhe-elämää ja aikaa harrastuksilleen tai pelkkää löhöilemistä. Opettaja kaivaa verta nenästään, jos hän ei anna läksyjä, koska vanhemmat ovat enimmäkseen konservatiivisia.
Minusta kuitenkaan ei ole väärin, jos työtä ja vapaa-aikaa ei erotella. Tietoyhteiskunnassa se on varsinkin aika mahdotonta. Luovissa ammateissa työn ja vapaa-ajan erotteleminen on vaikeaa. Ehkä se on terveydelle vahingollista, ehkä vanhanaikainen työn ja vapaa-ajan erottaminen on terveellisempää. Työstä pitää päästä eroon joskus. Minusta se on kyllä vanhanaikaista.
Itse yritin antaa sellaisia tehtäviä, että lapset ja vanhemmat olisivat voineet tehdä jotakin mukavaa yhdessä. Minun aikanani ala-asteella kannustettiin tilanteita, joissa lapsi luki ja aikuinen tai joku istui kuuntelemassa tai toisinpäin. Sellaiseen ei koskaan ollut tarpeeksi aikaa koulussa, vaikka tosiaan sitä teimmekin. Yritin antaa vapaita ja avoimia tehtäviä, mutta en tiedä, kuinka siinä onnistuin. Joskus olen kuullut koviakin tuomioita jälkeen päin, joskus jopa arvostavia. Vapaa lukeminen oli parasta läksyjen lukua, mutta harvojen kohdalla se onnistui. Nyt kun netti on tullut, se on avannut aivan fantastisia mahdollisuuksia, joita pahoin pelkään ei oikein vieläkään käytetä. Kaikki oppimis- ja muut pelit, tiedon fantastinen maailma, joka netissä avautuu. Avoimet mahdollisuudet sellaiseen, jota kukaan ei ole koskaan ennen tehnyt, ovat nykyään aivan rajattomat.
Minun johtotähtenäni oli kommunikaatio. Oppilaat saivat laatia toisille tehtäviä, tehdä pieniä kirjoja, erilaisia tehtäviä ja pelejä, joihin oli mahdollisuuksia jo ennen nettiä, mutta jotka mahdollisuudet ovat nykyään käsittääkseni aivan ratkaisevasti parantuneet. Probleemiorienteinen, käytäntöön liittyvä lähestymistapa siis. Kun olin opettajaurani lopuilla, luin erästä englannin kurssikirjaa, jossa tämäntyyppistä lähestymistapaa kannatettiin. Minulla on se kirja jossakin, ehkä Keuruulla, olisi mukava nähdä onko netissä siitä jälkiä.
Minusta läksyt eivät ole sinänsä tyhmä asia, mutta mekaaniset, vanhanaikaisina liukuhihnatyönä tehdyt kyllä. Blogit ja wikit olisivat mitä kannatettavinta sähköisen ajan läksyjen alustoja. Suomalaisessa blogosfäärissä onkin vallan edistyksellinen Anne Rongas, joka ajaa tällaista oppimistyyliä.
On totta, että heikoimmat eivät hyödy läksyistä. Heidän vanhempansa eivät kykene, eivätkä jaksa tukea vesojaan. Vanhempien on helppo välttyä vastuustaan ja seurustelusta kiusallisten kakaroittensa kanssa ja kysyä, onko läksyjä ja patistaa niitä lukemaan. On myös totta, että lapset oleskelevat varsin pitkään koulussa ja tarvitsisivat vapaa-aikaa, perhe-elämää ja aikaa harrastuksilleen tai pelkkää löhöilemistä. Opettaja kaivaa verta nenästään, jos hän ei anna läksyjä, koska vanhemmat ovat enimmäkseen konservatiivisia.
Minusta kuitenkaan ei ole väärin, jos työtä ja vapaa-aikaa ei erotella. Tietoyhteiskunnassa se on varsinkin aika mahdotonta. Luovissa ammateissa työn ja vapaa-ajan erotteleminen on vaikeaa. Ehkä se on terveydelle vahingollista, ehkä vanhanaikainen työn ja vapaa-ajan erottaminen on terveellisempää. Työstä pitää päästä eroon joskus. Minusta se on kyllä vanhanaikaista.
Itse yritin antaa sellaisia tehtäviä, että lapset ja vanhemmat olisivat voineet tehdä jotakin mukavaa yhdessä. Minun aikanani ala-asteella kannustettiin tilanteita, joissa lapsi luki ja aikuinen tai joku istui kuuntelemassa tai toisinpäin. Sellaiseen ei koskaan ollut tarpeeksi aikaa koulussa, vaikka tosiaan sitä teimmekin. Yritin antaa vapaita ja avoimia tehtäviä, mutta en tiedä, kuinka siinä onnistuin. Joskus olen kuullut koviakin tuomioita jälkeen päin, joskus jopa arvostavia. Vapaa lukeminen oli parasta läksyjen lukua, mutta harvojen kohdalla se onnistui. Nyt kun netti on tullut, se on avannut aivan fantastisia mahdollisuuksia, joita pahoin pelkään ei oikein vieläkään käytetä. Kaikki oppimis- ja muut pelit, tiedon fantastinen maailma, joka netissä avautuu. Avoimet mahdollisuudet sellaiseen, jota kukaan ei ole koskaan ennen tehnyt, ovat nykyään aivan rajattomat.
Minun johtotähtenäni oli kommunikaatio. Oppilaat saivat laatia toisille tehtäviä, tehdä pieniä kirjoja, erilaisia tehtäviä ja pelejä, joihin oli mahdollisuuksia jo ennen nettiä, mutta jotka mahdollisuudet ovat nykyään käsittääkseni aivan ratkaisevasti parantuneet. Probleemiorienteinen, käytäntöön liittyvä lähestymistapa siis. Kun olin opettajaurani lopuilla, luin erästä englannin kurssikirjaa, jossa tämäntyyppistä lähestymistapaa kannatettiin. Minulla on se kirja jossakin, ehkä Keuruulla, olisi mukava nähdä onko netissä siitä jälkiä.
Minusta läksyt eivät ole sinänsä tyhmä asia, mutta mekaaniset, vanhanaikaisina liukuhihnatyönä tehdyt kyllä. Blogit ja wikit olisivat mitä kannatettavinta sähköisen ajan läksyjen alustoja. Suomalaisessa blogosfäärissä onkin vallan edistyksellinen Anne Rongas, joka ajaa tällaista oppimistyyliä.
7.10.06
Hapuilevaa ajatuksenvirtaa
Jonkinlainen ajatuskasa jäi kesken, kun kirjoitin Ruotsin uuden hallituksen itselleen ottamasta tehtävästä vaikuttaa työllisyyteen. Olen käsittänyt, että tuloverojen alentaminen on pääasiallinen instrumentti. Suomen pääministeri huomauttaa blogissaan, että pieniä ovat silakat joulukaloiksi, että toden totta Suomen hallitus on ollut paljon rohkeampi veronalennuksissaan: " Verokevennykset, joita allianssi vaati vaaleissa näyttävät jäävän selvästi pienemmiksi kuin mitä me olemme Suomessa tehneet."
Eikö tässä olekaan sen kummemmasta kysymys. Vuoret järisivät ja syntyi hiiri...Suomessa on edelleen kova työttömyys. Joka tapauksessa on hyvä, että uusi hallitus kohottaa tietoisuutta ja sitoutuu. Jos se jostakin syystä onnistuu luomaan paljon uusia työpaikkoja (Tai niitä joka tapauksessa tulee), sillä ei ole hätäpäivää ja uusi vaalivoitto neljän vuoden päästä on turvattu.
Jos asia tehdään tärkeäksi, se on tärkeä. Jostain syystä tästä tulee mieleeni new agen käsitys energioista. Englanninkielisessä Wiki-artikkelissa juuri tästä on syntynyt hieman erimielisyyttä ja artikkelin relevanssi on asetettu kyseenalaiseksi. Yhteyksiä Uuteen aikaan on. Mutta jotain totta tässä energia-ajattelussa on. Eiväthän julkkikset esimerkiksi ole tärkeitä, mutta koska heidät on sellaisiksi tehty, he tuntuvat tärkeiltä.
En ole mitenkään hyvin perehtynyt NLP:hen. Se on kai eräällä tavalla "tieteellistä" new agea, tieteen valepukuun puettua kuten Älykkään suunnittelun idea. Törmäsin ekoyhteisöaikoinani kirjainyhdistelmään, muuan tuttuni uskoi siihen kuin hullu puuroon. Hän oli kokenut kaikki muutkin, radikaalifeminismin opintopiirit, shamaanimatkat... NLP:lle en pystynyt samalla lailla naureskelemaan kuin puheille kollektiivisesta tietoisuudesta, kriittisistä massoista jne, joilla fyysiseen todellisuuteen pystytään suoraan vaikuttamaan, tyyliin mietiskellään rauhaa. Katsoin äsken kriittisiä artikkeleita NLP:stä. Sitä ei ollut mainittu suomalaisten skeptikkojen asiahakemistossa, mutta kyllä The Skeptics Dictionaryssä. En ole sitäkään tarkkaan lukenut, mutta vaikuttaa siltä, että olen taas ollut terveen skeptinen ihan vaistomaisesti.
Joka tapauksessa ideat ja aatteet vaikuttavat materiaaliseen todellisuuteen, mutta vaikutus on varmaankin monimutkaisempi. Mitä varten muuten tiedettä, filosofiaa ja politiikkaa olisi. Varmasti on tärkeää, että uusi hallitus sitoutuu ja luo tietoisuutta. Siitä samasta asiasta se voidaan myös hirttää aikanaan, jos lupaukset eivät toteudu.
Olen viettänyt muutamia tunteja netin ihmeellisyyksiä ihaillen. Silti pystyn vain raapaisemaan pintaa. Täytyy vain osata keksiä sopivia hakusanoja, niin kaikkea löytyy. Jokaisen netti on erilainen kuin toisen. Katsoin ihmeissäni kuinka paljon esimerkiksi on kielenoppimiseen materiaalia. Eri asia on, jaksanko kuitenkaan ryhtyä itseopiskeluun. Ihmisen aika on niin rajallinen ja mahdollisuuksia on suunnattomasti sen käyttämiseen. Olen kovasti tyytyväinen Bloglines-palveluun, josta joku joskus vihjaisi. En lue listalle tulevia syötteitä niinkään, mutta sen avulla voi pitää listaa lehdistä ja muista nettijulkaisuista. Aika ei silti riitä kuin murto-osan seurantaan. Selaimen suosikkeihin voi tietysti rakentaa listansa, mutta jostakin syystä se ei ole minulla toiminut, epäorganisoitunut mieli kai on syynä. Blogeissa on valtavan paljon kiinnostavia vinkkejä erilaisista kiinnostavista palveluista, joita ei pysty tietenkään käyttämään ajan puutteen takia, mutta on tyydyttävää, että on mahdollisuuksia.
Jos ajattelee vaikkapa englannin opiskelua, esimerkiksi vocabulary-hakusanalla löytyy 57,5 milj. osumaa. Jo alkupuolelta löytyy kosolti oivallisia harjoituksia. Ajattelen sitä kuinka vaatimatonta on englannin keskustelukurssin anti asiallisesti verrattuna netin tarjontaan. Silti aion jatkaa. On mukava tavata toisia ihmisiä. En oikeastaan mene sinne oppiakseni, vaikka väheksyttävää ei olekaan se mahdollisuus, että pitää yrittää muotoilla lauseita englanniksi suullisesti. Siihen ei netti pysty. Ajattelen Suomessa yleistyviä kotikouluja, kun kyläkouluja lopetetaan kaiken aikaa. Suomessa ei ole koulupakkoa, mutta on oppivelvollisuus, kuuluu sanonta. Mutta onko ns. demokraattinen koulu hyvä vaihtoehto?
Entisen yhteisöni (ikävillä) kotisivuilla on kerrottu aikomuksista perustaa tällainen koulu ekokylään. Samasta asiasta on kirjoittanut vihreä kansanedustajaehdokas Tuohiniitty. Minullekin aika tuttu Lavikon kyläkoulu aiotaan lopettaa ja ekokylän mammat aikovat hoitaa opetuksen kotonaan ja tarjota mahdollisuutta mullekin lähellä asuville. Neuvoisin kyllä, että toiset vanhemmat eivät luottaisi newagelaiseen opetukseen, niin heikoissa kantimissa se on. Vaikka oikea koulu onkin joskus pahakin paikka joillekin lapsille, se kuitenkin harjaannuttaa elämään yhteiskunnassa sekä hyvine että pahoine puolineen. Suhtaudun myönteisesti tällaiseen mahdollisuuteen, mutta samalla pelkään aivopesua.
Eikö tässä olekaan sen kummemmasta kysymys. Vuoret järisivät ja syntyi hiiri...Suomessa on edelleen kova työttömyys. Joka tapauksessa on hyvä, että uusi hallitus kohottaa tietoisuutta ja sitoutuu. Jos se jostakin syystä onnistuu luomaan paljon uusia työpaikkoja (Tai niitä joka tapauksessa tulee), sillä ei ole hätäpäivää ja uusi vaalivoitto neljän vuoden päästä on turvattu.
Jos asia tehdään tärkeäksi, se on tärkeä. Jostain syystä tästä tulee mieleeni new agen käsitys energioista. Englanninkielisessä Wiki-artikkelissa juuri tästä on syntynyt hieman erimielisyyttä ja artikkelin relevanssi on asetettu kyseenalaiseksi. Yhteyksiä Uuteen aikaan on. Mutta jotain totta tässä energia-ajattelussa on. Eiväthän julkkikset esimerkiksi ole tärkeitä, mutta koska heidät on sellaisiksi tehty, he tuntuvat tärkeiltä.
En ole mitenkään hyvin perehtynyt NLP:hen. Se on kai eräällä tavalla "tieteellistä" new agea, tieteen valepukuun puettua kuten Älykkään suunnittelun idea. Törmäsin ekoyhteisöaikoinani kirjainyhdistelmään, muuan tuttuni uskoi siihen kuin hullu puuroon. Hän oli kokenut kaikki muutkin, radikaalifeminismin opintopiirit, shamaanimatkat... NLP:lle en pystynyt samalla lailla naureskelemaan kuin puheille kollektiivisesta tietoisuudesta, kriittisistä massoista jne, joilla fyysiseen todellisuuteen pystytään suoraan vaikuttamaan, tyyliin mietiskellään rauhaa. Katsoin äsken kriittisiä artikkeleita NLP:stä. Sitä ei ollut mainittu suomalaisten skeptikkojen asiahakemistossa, mutta kyllä The Skeptics Dictionaryssä. En ole sitäkään tarkkaan lukenut, mutta vaikuttaa siltä, että olen taas ollut terveen skeptinen ihan vaistomaisesti.
Joka tapauksessa ideat ja aatteet vaikuttavat materiaaliseen todellisuuteen, mutta vaikutus on varmaankin monimutkaisempi. Mitä varten muuten tiedettä, filosofiaa ja politiikkaa olisi. Varmasti on tärkeää, että uusi hallitus sitoutuu ja luo tietoisuutta. Siitä samasta asiasta se voidaan myös hirttää aikanaan, jos lupaukset eivät toteudu.
Olen viettänyt muutamia tunteja netin ihmeellisyyksiä ihaillen. Silti pystyn vain raapaisemaan pintaa. Täytyy vain osata keksiä sopivia hakusanoja, niin kaikkea löytyy. Jokaisen netti on erilainen kuin toisen. Katsoin ihmeissäni kuinka paljon esimerkiksi on kielenoppimiseen materiaalia. Eri asia on, jaksanko kuitenkaan ryhtyä itseopiskeluun. Ihmisen aika on niin rajallinen ja mahdollisuuksia on suunnattomasti sen käyttämiseen. Olen kovasti tyytyväinen Bloglines-palveluun, josta joku joskus vihjaisi. En lue listalle tulevia syötteitä niinkään, mutta sen avulla voi pitää listaa lehdistä ja muista nettijulkaisuista. Aika ei silti riitä kuin murto-osan seurantaan. Selaimen suosikkeihin voi tietysti rakentaa listansa, mutta jostakin syystä se ei ole minulla toiminut, epäorganisoitunut mieli kai on syynä. Blogeissa on valtavan paljon kiinnostavia vinkkejä erilaisista kiinnostavista palveluista, joita ei pysty tietenkään käyttämään ajan puutteen takia, mutta on tyydyttävää, että on mahdollisuuksia.
Jos ajattelee vaikkapa englannin opiskelua, esimerkiksi vocabulary-hakusanalla löytyy 57,5 milj. osumaa. Jo alkupuolelta löytyy kosolti oivallisia harjoituksia. Ajattelen sitä kuinka vaatimatonta on englannin keskustelukurssin anti asiallisesti verrattuna netin tarjontaan. Silti aion jatkaa. On mukava tavata toisia ihmisiä. En oikeastaan mene sinne oppiakseni, vaikka väheksyttävää ei olekaan se mahdollisuus, että pitää yrittää muotoilla lauseita englanniksi suullisesti. Siihen ei netti pysty. Ajattelen Suomessa yleistyviä kotikouluja, kun kyläkouluja lopetetaan kaiken aikaa. Suomessa ei ole koulupakkoa, mutta on oppivelvollisuus, kuuluu sanonta. Mutta onko ns. demokraattinen koulu hyvä vaihtoehto?
Entisen yhteisöni (ikävillä) kotisivuilla on kerrottu aikomuksista perustaa tällainen koulu ekokylään. Samasta asiasta on kirjoittanut vihreä kansanedustajaehdokas Tuohiniitty. Minullekin aika tuttu Lavikon kyläkoulu aiotaan lopettaa ja ekokylän mammat aikovat hoitaa opetuksen kotonaan ja tarjota mahdollisuutta mullekin lähellä asuville. Neuvoisin kyllä, että toiset vanhemmat eivät luottaisi newagelaiseen opetukseen, niin heikoissa kantimissa se on. Vaikka oikea koulu onkin joskus pahakin paikka joillekin lapsille, se kuitenkin harjaannuttaa elämään yhteiskunnassa sekä hyvine että pahoine puolineen. Suhtaudun myönteisesti tällaiseen mahdollisuuteen, mutta samalla pelkään aivopesua.
6.10.06
Nuoruustango
Hoidin kaikki työkalut yms. ja maalit paikalleen ja ryhdyin laittamaan ensimmäisiä ikkunoita. Mielestäni on tärkeää, että työ tuntuu omalta, siksi valmistavat puuhat ovat tarpeen. Kahvilassa on kaiken aikaa toimintaa, minun täytyy yrittää remontoida ikkunat siinä ohessa. Se vähän hidastuttaa. M toi vanhan radion, jonka volyymi oli juuttunut ääriasentoon. On mukava kuunnella radiota pitkästä aikaa. Sain jonkin suomenkielisen aseman kuulumaan. Kuulin suosikkiani, Juha Lehteä. Muistan kuinka Ekokylässä soitin isolla volyymilla toimistohuoneessani tietokoneen soittimessa Sir Ellwoodia. Asemalla lähetettiin myös Kiti Neuvosen laulama nuoruustango:
NUORUUSTANGO
(Anu Kaipainen)
Lämpöni lempeni annan
kaunis on nuoruutein
Näät suven ruusut kannan
itseni yksin tein
Ei ole muuta antaa
kuin tämä nuoruutein
Sulle sen tahdon kantaa
en ota itsellein
Muuta en koskaan tahdo
kuin sinun olla vaan
Elämä ympärilläin
kaikkoaa kokonaan
Huominen päivä ei meitä
vaaranna varjollaan
kun sinun saan vain olla
täysin ja kokonaan
Haastateltiin myös laulajaa. Värisyttävä tulkinta, joka on kestänyt vuosikymmenet. Mietin omaa kulunutta elämääni. Vuosikymmenet ovat vilistäneet ohitse kuin hedelmäpelin kiekot enkä pysty enää muistamaan milloin mitäkin on tapahtunut. Tänään nimitettiin uusi hallitus Ruotsiin. Nimityksen yllätys oli Carl Bildtin tulo ulkoministeriksi, mitä tervehdin ilolla. Muistan kuinka nuorempana inhosin lapsenkasvoista kukkopoika-Bildtiä, mutta nykyään ihailen ja sympatiseeraan häntä. Se aika, kun Bildt oli pääministerinä on mennyt ohitse kuin sumussa. Minulla oli varmaan niin tukalaa silloin, työpaineita lähinnä. Olin myös yksinhuoltaja, jonka piti pitää talous pyörimässä.
Minusta on hienoa, että uusi hallitus on ottanut pääohjelmakseen työllisyyden parantamisen. Keinoista voi olla tietysti eri mieltä, mutta tarkoitus on hyvä. Miten hallituksen keinot tepsivät, kyseessä on suuri yhteiskunnallinen kokeilu. Se tulee kuitenkin noudattamaan ajalle sopivaa liberalistista politiikkaa. Jos se ei onnistu, palataan sitten vanhaan.
Ruotsin tv:n kommentoija pohti malttaako vanhaherra Bildt, entinen pääministeri olla narisematta: Ei minun aikanani niin tehty. Puoluejohtajien lisäksi oli vain muutama tuttu nimi, oli pari muutakin entistä ministeriä, pari entistä tv-toimittajaa. Mustat kasvotkin näkyivät joukossa. Reinfeldt kritisoi aikoinaan Bildtiä, sillä seurauksella, että hänet laitettiin jäähylle. Reinfeldtistä tuli sitten moninkertainen voittaja, ensin puolueen puheenjohtaja ja uudistaja ja nyt koko Ruotsinmaan päällikkö. Tapausten kulku ei kalpene klassisen draaman rinnalla. Nyt hän on kutsunut entisen vastustajansa mukaan kehiin. Bildtiä arvostetumpaa ja pätevämpää ulkoministeriä olisi ollut vaikea löytääkään. Hän kuuluu sitäpaitsi meihin bloggaajiin. Saa nähdä, jatkuuko tapa. Hän on tavallinen bloggerin käyttäjä.
Bildt on kolmatta kertaa naimisissa, nyt italialaisen kanssa. Hänen toinen vaimonsa oli karimaattisen moderaattien puheenjohtajan Gösta Bomanin tytär. Hallituslistalta löytyy myös parisuhteensa rekisteröinyt ympäristöministeri Andreas Calgren, pitkänlinjan tv-naama. Toinenkin seksuaalivähemmistöön kuuluva on mukana, erään bloggaajan mukaan siirtolaisuusministeri, Tobias Billström. Naisia on lähes puolet. Näiltä osinkin hallituksen suhdeluvut ovat kunnossa.
NUORUUSTANGO
(Anu Kaipainen)
Lämpöni lempeni annan
kaunis on nuoruutein
Näät suven ruusut kannan
itseni yksin tein
Ei ole muuta antaa
kuin tämä nuoruutein
Sulle sen tahdon kantaa
en ota itsellein
Muuta en koskaan tahdo
kuin sinun olla vaan
Elämä ympärilläin
kaikkoaa kokonaan
Huominen päivä ei meitä
vaaranna varjollaan
kun sinun saan vain olla
täysin ja kokonaan
Haastateltiin myös laulajaa. Värisyttävä tulkinta, joka on kestänyt vuosikymmenet. Mietin omaa kulunutta elämääni. Vuosikymmenet ovat vilistäneet ohitse kuin hedelmäpelin kiekot enkä pysty enää muistamaan milloin mitäkin on tapahtunut. Tänään nimitettiin uusi hallitus Ruotsiin. Nimityksen yllätys oli Carl Bildtin tulo ulkoministeriksi, mitä tervehdin ilolla. Muistan kuinka nuorempana inhosin lapsenkasvoista kukkopoika-Bildtiä, mutta nykyään ihailen ja sympatiseeraan häntä. Se aika, kun Bildt oli pääministerinä on mennyt ohitse kuin sumussa. Minulla oli varmaan niin tukalaa silloin, työpaineita lähinnä. Olin myös yksinhuoltaja, jonka piti pitää talous pyörimässä.
Minusta on hienoa, että uusi hallitus on ottanut pääohjelmakseen työllisyyden parantamisen. Keinoista voi olla tietysti eri mieltä, mutta tarkoitus on hyvä. Miten hallituksen keinot tepsivät, kyseessä on suuri yhteiskunnallinen kokeilu. Se tulee kuitenkin noudattamaan ajalle sopivaa liberalistista politiikkaa. Jos se ei onnistu, palataan sitten vanhaan.
Ruotsin tv:n kommentoija pohti malttaako vanhaherra Bildt, entinen pääministeri olla narisematta: Ei minun aikanani niin tehty. Puoluejohtajien lisäksi oli vain muutama tuttu nimi, oli pari muutakin entistä ministeriä, pari entistä tv-toimittajaa. Mustat kasvotkin näkyivät joukossa. Reinfeldt kritisoi aikoinaan Bildtiä, sillä seurauksella, että hänet laitettiin jäähylle. Reinfeldtistä tuli sitten moninkertainen voittaja, ensin puolueen puheenjohtaja ja uudistaja ja nyt koko Ruotsinmaan päällikkö. Tapausten kulku ei kalpene klassisen draaman rinnalla. Nyt hän on kutsunut entisen vastustajansa mukaan kehiin. Bildtiä arvostetumpaa ja pätevämpää ulkoministeriä olisi ollut vaikea löytääkään. Hän kuuluu sitäpaitsi meihin bloggaajiin. Saa nähdä, jatkuuko tapa. Hän on tavallinen bloggerin käyttäjä.
Bildt on kolmatta kertaa naimisissa, nyt italialaisen kanssa. Hänen toinen vaimonsa oli karimaattisen moderaattien puheenjohtajan Gösta Bomanin tytär. Hallituslistalta löytyy myös parisuhteensa rekisteröinyt ympäristöministeri Andreas Calgren, pitkänlinjan tv-naama. Toinenkin seksuaalivähemmistöön kuuluva on mukana, erään bloggaajan mukaan siirtolaisuusministeri, Tobias Billström. Naisia on lähes puolet. Näiltä osinkin hallituksen suhdeluvut ovat kunnossa.
5.10.06
Ihminen pystyy näköjään vaikka mihin
Entisen kotikuntani vanhankirkon polttaja on ollut oikeudessa. Hieman huojentavaa on kuntalaisille, että rikos on selvinnyt. Tyttäreni perhekin asuu aika lähellä kirkkoa. Polttaja on psyykkisesti häiriintynyt, joten häntä ei tuomita vankilaan. Silti hän on ollut töissä kirkon palveluksessa, miksi häntä ei ole ohjattu hoitoon aiemmin, eivätkö mielen ongelmat ole näkyneet. Hän selitti kirkon polton vahingoksi, hän poltti vain muutaman naisenkuvan seinänraossa ja tuli levisi ja hän tunsi ongelmiensa häviävän.
Huomenna on vuorossa nekrofiliasyyte. Työpaikan ukot vitsailivat, kun kerroin tapauksesta, että partneria oli varmaan vaikea saada syttymään, mutta toisaalta hän ei varmaan valittanut päänsärkyä. Syytetty ei ilmeisesti ole se, jota ounastelin.
Huomenna on vuorossa nekrofiliasyyte. Työpaikan ukot vitsailivat, kun kerroin tapauksesta, että partneria oli varmaan vaikea saada syttymään, mutta toisaalta hän ei varmaan valittanut päänsärkyä. Syytetty ei ilmeisesti ole se, jota ounastelin.
4.10.06
Hyyskän nostossa
Saimme onneksi tyhjennetyksi entisen saunan, entisen emäntäkoulun kellarissa. Kyllä siinä oli hunteeraamista, kun juuri mitään ei voinut heittää pois ja minne sijoittaa kamat, joita ennestäänkin riittää täyteen ahdetun museon tiloissa. Museossa työssä olevat henkilöt ovat varsin säilyttäviä=konservatiivisia; mitään ei juuri heitetä pois, vaikka olisi vinksin vonksin. Vanhalle mustavalkoiselle tv:lle piti löytää sopiva paikka. Monen päivän mietinnän jälkeen paikaksi varmistautui se mitä yksi projektilainen ehdotti. Sitä ei tietenkään ensin voinut hyväksyä. Nyt voin onneksi sadepäivän tultua vetäytyä syrjään ja ottaa ikkunan kerrallaan käsiteltäväksi. Osa työttömistä on niin kovasti allergisia, ettei heistä ole tehtävään. Nämä eivät oikeastaan ole niitä hommia, joihin minut on palkattu, mutta kun muutakaan ei ole. Työttömiä meillä on niin vähän, ettei heidän asioissaan riitä tekemistä.
Olen vähän kyllästynyt kävelemään tupakilta ja hieltä haisevan vaksin perässä, kuuntelemaan hänen yksinkertaisia vitsejään, mukautumaan toisen rytmiin. Kyllä hän tosin osaa käytännön asioita. Hän on saanut lamasta vamman sielulleen, kun yrittäminen palkittiin romahduksella. Hän luulee, että rikkaat ovat salaliittoutuneet valtiovallan kanssa ja kaikessa on SUUNNITELMA, jolla köyhää kusetetaan. Voihan se niinkin olla, niinhän periaatteessa vasemmisto on väittänyt. Itse luulen kuitenkin, että todellisuus on moniulotteisempi. Lamasta esimerkiksi on vaikea syyttää ketään. Toimijat luulivat varmasti tekevänsä oikein. Suomessa lamasta tuli erityisen syvä, koska kauppa oli niin sitoutunut itään. Varmaankin vääränlainen finanssipolitiikka sitä pahensi, mutta kukaan ei tietänyt paremmin. Jälkikäteen on helpompaa kritisoida. Minun käsittääkseni kapitalismissa juuri yhtiöt parhaimmillaan kilpailevat toinen toisiaan vastaan ja minun on vaikea nähdä suurta salaliittoa. Vaksin mielestä kuvaava esimerkki suunnitelmallisuudesta on, että mistä tulee aina uusi alkoholisti, kun entinen kuolee. Hänen mielestään siinäkin on suunnitelma. Ehkä onkin, sillä onhan kaikki budjetoitu ja hallinnonhaara pyrkii tietenkin täyttämään suunnitelmansa. Vaksi on tietenkin kouluttamaton mies, vailla oikeastaan mitään perustietoja. Mielestäni hänen kokemuksiaan ei pidä vähätellä, hän on elänyt omissa nahoissaan oman yrittämisensä mönkään menon laman kourissa. Mutta maailma on niin kovin monimutkainen paikka, jossa yksinkertaisia totuuksia ei ole.
Kävelin siis vaksin perässä. Hän oikaisi oikein nokkelasti vanhan käräjätalon valahtaneen kuistin. Nostimme yhdessä ylöspäin ja suoristimme vinoon valahtanutta vanhaa hyyskää, joka on itse asiassa oikein pittoreski. Minun on hieman vaikeaa olla minua nuoremman äijän apupoikana, joku nuorempi saisi olla siinä hommassa. Mielestäni ikkunaremontissa olisin paljon hyödyllisempi. Ikkunaremontin teettäminen ulkopuolisella on tosi kallista, siinä en saisi palkkaani ihan tyhjästä.
Entinen työkaveri kävi kovasti tinassa meitä katsomassa. Hänellä on ehdotus, että lähtisin mukaan aivan fantastiseen suunnitelmaan, joka veisi minut taas pohjoiseen. Rahallisesti en ole valmis mihinkään, mutta jos minulle tarjotaan hienoa asumista ja suunnitelma on muuten ok, aion ainakin tutkia asiaa. Kaverilla tuntuu olevan rahaa riittävästi. Minua ei mikään pidättele täällä etelässä, vaikka ilmasto on kyllä täällä mukavampi. Olisin oikeastaan valmis nostalgiseen matkaan lapsuuteen. Samalla matkalla voisin verrata miten Lappi on neljässäkymmenessä vuodessa muuttunut. Haluaisin viedä tämän projektin loppuun, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Ilman minuakin kaikki menee ihan hyvin. Tässä hommassa lahjakkuuteni menee hieman hukkaan. Jotakin muuta siis mieluummin.
Olen vähän kyllästynyt kävelemään tupakilta ja hieltä haisevan vaksin perässä, kuuntelemaan hänen yksinkertaisia vitsejään, mukautumaan toisen rytmiin. Kyllä hän tosin osaa käytännön asioita. Hän on saanut lamasta vamman sielulleen, kun yrittäminen palkittiin romahduksella. Hän luulee, että rikkaat ovat salaliittoutuneet valtiovallan kanssa ja kaikessa on SUUNNITELMA, jolla köyhää kusetetaan. Voihan se niinkin olla, niinhän periaatteessa vasemmisto on väittänyt. Itse luulen kuitenkin, että todellisuus on moniulotteisempi. Lamasta esimerkiksi on vaikea syyttää ketään. Toimijat luulivat varmasti tekevänsä oikein. Suomessa lamasta tuli erityisen syvä, koska kauppa oli niin sitoutunut itään. Varmaankin vääränlainen finanssipolitiikka sitä pahensi, mutta kukaan ei tietänyt paremmin. Jälkikäteen on helpompaa kritisoida. Minun käsittääkseni kapitalismissa juuri yhtiöt parhaimmillaan kilpailevat toinen toisiaan vastaan ja minun on vaikea nähdä suurta salaliittoa. Vaksin mielestä kuvaava esimerkki suunnitelmallisuudesta on, että mistä tulee aina uusi alkoholisti, kun entinen kuolee. Hänen mielestään siinäkin on suunnitelma. Ehkä onkin, sillä onhan kaikki budjetoitu ja hallinnonhaara pyrkii tietenkin täyttämään suunnitelmansa. Vaksi on tietenkin kouluttamaton mies, vailla oikeastaan mitään perustietoja. Mielestäni hänen kokemuksiaan ei pidä vähätellä, hän on elänyt omissa nahoissaan oman yrittämisensä mönkään menon laman kourissa. Mutta maailma on niin kovin monimutkainen paikka, jossa yksinkertaisia totuuksia ei ole.
Kävelin siis vaksin perässä. Hän oikaisi oikein nokkelasti vanhan käräjätalon valahtaneen kuistin. Nostimme yhdessä ylöspäin ja suoristimme vinoon valahtanutta vanhaa hyyskää, joka on itse asiassa oikein pittoreski. Minun on hieman vaikeaa olla minua nuoremman äijän apupoikana, joku nuorempi saisi olla siinä hommassa. Mielestäni ikkunaremontissa olisin paljon hyödyllisempi. Ikkunaremontin teettäminen ulkopuolisella on tosi kallista, siinä en saisi palkkaani ihan tyhjästä.
Entinen työkaveri kävi kovasti tinassa meitä katsomassa. Hänellä on ehdotus, että lähtisin mukaan aivan fantastiseen suunnitelmaan, joka veisi minut taas pohjoiseen. Rahallisesti en ole valmis mihinkään, mutta jos minulle tarjotaan hienoa asumista ja suunnitelma on muuten ok, aion ainakin tutkia asiaa. Kaverilla tuntuu olevan rahaa riittävästi. Minua ei mikään pidättele täällä etelässä, vaikka ilmasto on kyllä täällä mukavampi. Olisin oikeastaan valmis nostalgiseen matkaan lapsuuteen. Samalla matkalla voisin verrata miten Lappi on neljässäkymmenessä vuodessa muuttunut. Haluaisin viedä tämän projektin loppuun, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Ilman minuakin kaikki menee ihan hyvin. Tässä hommassa lahjakkuuteni menee hieman hukkaan. Jotakin muuta siis mieluummin.
Kotiseuturetkellä
Kävin kotiseuturetkellä, näin kauniita maisemia, mutta ilman historiallisia tietoja, paikat jäivät vain unohtuviksi kuviksi. Pysähdyin Strömman kanavalla ja näin omin silmin kuinka vesi virtasi kanavissa kovaa. Muuta selitystä ei ole keksitty kuin vuorovesi, ainoa paikka Suomessa, jossa ilmiö näkyy. Rannalla käy kalastajia, sinne minäkin voisin mennä joskus. Paljon paremman kuvan kanavasta ja sen historiastan saa Zeo Bergforsin kirjasta, SJÖFART OCH ANDRA MINNEN VID HÄSTHOLMENS OCH KIMITOKANALS LOTSSTATIONER. Kirjasta on etettu pieni painos, joka on loppuun myyty, eikä kirjailija aio ottaa uutta. Kirja on suomennettukin, mutta käsittääkseni ilman kuvia, mikä oli pettymys tekijälle. Netissä ei kirjasta juuri löydy jälkiä.
Viimeistään uuden kanavan rakentamisen yhteydessä paljon historiallisia rakennuksia on hävinnyt. Kanavan läpi on mennyt suuriakin aluksia. Teijon tehtailla on romutettu ja korjattu laivoja. Vanhasta kanavastakin vietiin läpi isoja laivoja. Zeo luotsasi mm. 72 m pitkän. Uudesta on kuljetettu jopa 183 m pitkä tankkeri. Uuden kanavan myötä virta hieman laantui. Virtaukset aiheuttivat jännitysmomentteja ja ikäviä yllätyksiä.
Olen tullut ja mennyt Saloon jo neljää kautta. Jäljellä on yksi tie, jos pitkiä kiertoteitä ei lasketa. Ostin Salon säilykkeestä lopultakin kaksi isoa kurkkupurkkia, Valikoituja kotikurkkuja sokeriliemessä. En ole koskaan ennen maistanut sopivammin maustettuja. Ei liikaa mitään, eikä liian vähän. Kaikki on kohdallaan. Liikkeen omassa tukussa hinta oli vain 10 € yhdestä isosta purkista. Hinta on varmasti paljon suurempi kaupassa. Sinne otetaan myös vastaan mm. sieniä, mikä on hyvä tietää. Kävin myös Lidlissä. Katselin taas tavaroita Suurkirppiksessä ja ostin jotakin pientä muutamalla kolikolla, hienot teltanpinnit ja pienet monot lapsenlapsille sekä vanhan, pienen, söpön käsisahan, joka käy ihan koristeeksi. Takaisin tulin lossilla Kokkilasta. Kokkilan satamassa näin paljon pensaita, jotka oletin marja-aronioiksi. Marjoja oli todella paljon. Maistoin paria, mutta sitten huomasin, ettenhän tunne ko marjaa. Oletin kuolevani matkalla kouristuksiin. (Kyllä se aronia oli.) Marja maistuu hieman karvaalta, mutta netin mukaan siitä tulee terveellistä hilloa. Mikä se näistä alalajeista on, ei ole minulle selvää.
Kemiön saaren pohjoisosa, joka kuuluu Halikkoon, on vielä tutkimatta. Angelnimessä on ollut kuuluisa Omenapuukylä, joka oli Anna-Maija Raittilan yhteisö. Siellä oli hetken eksäni nuorena naisena. Hän tuli ikuistetuksi Raittilan julkaistuun päiväkirjaan vaaleatukkaisena tyttönä, joka osasi leipoa fantastisia täytekakkuja. Sitä hän teki vanhempanakin. Kirjassa kerrotaan moottorisahan, (Homelite) mallisesta kakusta. Ohitin talon, jossa eräs puhelias nainen asuu. Hän soitti ihan vasta kiittääkseen puhtaaksikirjoitustyöstäni, joka saattoi olla myötävaikuttamassa myönteiseen päätökseen. Eläkkeelle pääsemisessä voi ratkaisevasti auttaa, jos tekee seikkaperäisiä havaintoja sairaudestaan.
Töissä oli vähän tylsää. Väsyn vähän jahkailevaan talkkariin, joka haisee toisten ulkotyöläisten tapaan vahvasti tupakille. Joka välissä täytyy olla sähräämässä sätkän kanssa. Ei ole mukavaa kulkea toisen perässä ja olla toisesta riippuvainen. Olen yrittänyt saada tyhjennetyksi pientä huonetta ison talon kellarissa, mutta se tapahtuu tosi hitaasti. Voisimme siellä ryhtyä raapsuttamaan talon rapistuneita ikkunoita, minkä työn osaan hyvin edelliskesältä. Minusta olisi mukava tehdä jotakin näkyvää eikä vain kuluttaa aikaa. Olen tässä työssä vain palkan tähden.
Viimeistään uuden kanavan rakentamisen yhteydessä paljon historiallisia rakennuksia on hävinnyt. Kanavan läpi on mennyt suuriakin aluksia. Teijon tehtailla on romutettu ja korjattu laivoja. Vanhasta kanavastakin vietiin läpi isoja laivoja. Zeo luotsasi mm. 72 m pitkän. Uudesta on kuljetettu jopa 183 m pitkä tankkeri. Uuden kanavan myötä virta hieman laantui. Virtaukset aiheuttivat jännitysmomentteja ja ikäviä yllätyksiä.
Olen tullut ja mennyt Saloon jo neljää kautta. Jäljellä on yksi tie, jos pitkiä kiertoteitä ei lasketa. Ostin Salon säilykkeestä lopultakin kaksi isoa kurkkupurkkia, Valikoituja kotikurkkuja sokeriliemessä. En ole koskaan ennen maistanut sopivammin maustettuja. Ei liikaa mitään, eikä liian vähän. Kaikki on kohdallaan. Liikkeen omassa tukussa hinta oli vain 10 € yhdestä isosta purkista. Hinta on varmasti paljon suurempi kaupassa. Sinne otetaan myös vastaan mm. sieniä, mikä on hyvä tietää. Kävin myös Lidlissä. Katselin taas tavaroita Suurkirppiksessä ja ostin jotakin pientä muutamalla kolikolla, hienot teltanpinnit ja pienet monot lapsenlapsille sekä vanhan, pienen, söpön käsisahan, joka käy ihan koristeeksi. Takaisin tulin lossilla Kokkilasta. Kokkilan satamassa näin paljon pensaita, jotka oletin marja-aronioiksi. Marjoja oli todella paljon. Maistoin paria, mutta sitten huomasin, ettenhän tunne ko marjaa. Oletin kuolevani matkalla kouristuksiin. (Kyllä se aronia oli.) Marja maistuu hieman karvaalta, mutta netin mukaan siitä tulee terveellistä hilloa. Mikä se näistä alalajeista on, ei ole minulle selvää.
Kemiön saaren pohjoisosa, joka kuuluu Halikkoon, on vielä tutkimatta. Angelnimessä on ollut kuuluisa Omenapuukylä, joka oli Anna-Maija Raittilan yhteisö. Siellä oli hetken eksäni nuorena naisena. Hän tuli ikuistetuksi Raittilan julkaistuun päiväkirjaan vaaleatukkaisena tyttönä, joka osasi leipoa fantastisia täytekakkuja. Sitä hän teki vanhempanakin. Kirjassa kerrotaan moottorisahan, (Homelite) mallisesta kakusta. Ohitin talon, jossa eräs puhelias nainen asuu. Hän soitti ihan vasta kiittääkseen puhtaaksikirjoitustyöstäni, joka saattoi olla myötävaikuttamassa myönteiseen päätökseen. Eläkkeelle pääsemisessä voi ratkaisevasti auttaa, jos tekee seikkaperäisiä havaintoja sairaudestaan.
Töissä oli vähän tylsää. Väsyn vähän jahkailevaan talkkariin, joka haisee toisten ulkotyöläisten tapaan vahvasti tupakille. Joka välissä täytyy olla sähräämässä sätkän kanssa. Ei ole mukavaa kulkea toisen perässä ja olla toisesta riippuvainen. Olen yrittänyt saada tyhjennetyksi pientä huonetta ison talon kellarissa, mutta se tapahtuu tosi hitaasti. Voisimme siellä ryhtyä raapsuttamaan talon rapistuneita ikkunoita, minkä työn osaan hyvin edelliskesältä. Minusta olisi mukava tehdä jotakin näkyvää eikä vain kuluttaa aikaa. Olen tässä työssä vain palkan tähden.
3.10.06
Suosittelu
Mika Sipuran verkkopäiväkirja on ollut jo pitkään vankka suosikkini. Nyt hän käsittelee viimeisimmässään retrospektiivisesti elämäänsä opettajana, tutkijana ja ihmisenä. Voiko missään muussa mediassa olla tällaista antia kuin blogeissa! On etuoikeus päästä kurkistamaan kamppailevan tieteentekijän elämään. Hän muistelee eloisasti hellänkipeitä muistojaan opettajana. Itse koin samaistumisia vaikka opettajankokemukseni ovatkin eri asteelta ja eri maasta. Mukana on tieteellisyyteen ja maailmankuviin liittyviä pohdintoja. Suosittelen muillekin tutustumista.
2.10.06
Kirjoitan harrastuksesta
Juuri kun olin mukana kuorossa valittamassa yleistyvää välinpitämättömyyttä ja narsismia, (En aloittanut vaan sen teki Ikkunaiines), kasvaa meemi, jossa kehotetaan linkittämään hyviksi katsomiinsa, mutta alle 25 tilaajan blogeihin. Kun näitä listoja sitten lukee, niin saa nyökytellä, tosiaan, hyviä ovat. Blogeissa on suunnattoman paljon lahjakkuutta ja sanomisen iloa. Luulisi, että kun blogien määrä kasvaa, riittää kaikille lukijoita, mutta taitaa olla toisin päin. Varmaan tälle voisi laatia matemaattisen kaavankin. Informaatioähky on saapunut tähänkin harrastukseen. Ei pysty, muullekin pitäisi jäädä tilaa. Runsauden pula on kuitenkin mukavampaa kuin niukkuus, jota mielestäni oli vielä blogikirjoittamista aloittaessani. Tuuli ulvoi autioilla kaduilla, ovi narahti, mutta ketään ei näkynyt.
Itse tiedän olevani sivullinen, sosiaalisesti rajoitteinen, vanha mies, mutta osallistun mielelläni tällaiseen ilmiöön, jossa voi pysytelläkin sivullisena. Pohdiskeleva liftari on pohdiskellut myös blogiharrastusta. Hän on lukenut Majavan blogitutkimuksen ja hoksannut töihin pyöräillessään, että kyse on varteenotettavasta harrastuksesta. Pyörällä tai mopolla minäkin saan joskus oivalluksia. Hän pohtii erilaisia bloggaamismotiiveja. Koskaan tällaiset jaottelut eivät varmaankaan peitä kaikkea. On useita motiiveja. Kukaan ei ole ihan yksiulotteinen. Tiedottajat ja kirjailijat, on varmasti hyvä jako. Ero harrastajan ja ammattilaisen välillä on varmaankin ihan veteen piirretty. Moni eläisi mieluummin kirjoittamalla kuin leipätyössä, niin minäkin, mutta taidot eivät riitä tai sitten elämä yleensä on ajanut sivuraiteille.
Tuttua on liftaajan pohdinta harrastuksen institutionalisoimisesta. Itsekin esitin samantyyppisen ehkä vuosi sitten.(En ryhdy hakemaan)
Lainaus:
"Jos blogistan on valmis tunnustautumaan saman lajin harrastajiksi, avautuu muuten myös mahdollisuus järjestäytyä ja ryhtyä hakemaan kulttuurin ja harrastustoiminnan tukemiseen tarkoitettuja rahoja valtion, maakuntien ja kaupunkien (sekä EU:n?) kassasta. Näillä rahoilla voisi saada ammattilaisia puhumaan blogipiknikeille ja kaikenlaista muuta pientä kivaa, vaikkapa palvelintilaa ja kaistaleveyttä. Luovaa taloutta hehkuttavassa maassa kirjoistusharrastukselle löytyy takuulla tukijoita, kunhan vain joku keksii pyytää."
Minusta tuossa on järkeä. Samalla tuossa on kaihouden aihetta. Jospa spontaani, ihana harrastus muuttuukin. Tulee yhdistyksiä ja valtapeliä. Jotkut saavat aiheetta enemmän näkyvyyttä, kun heistä tulee hallitusten ja apurahojen jakajia. Tasavaltalainen kateus astuu esiin.
Muuten blogilistassa pitäisi olla parempi siivousmahdollisuus. En haluaisi millään kadottaa vaivoin aikaan saamaani suosikkilistaa. Mutta pudottaisin mielelläni siitä kirjoittamasta lopettaneet jollakin keskitetyllä toiminnolla. Olisikohan se mahdollista laatia, pudottaa pois esimerkiksi kaksi kuukautta vaienneet. Lepäävillä voisi olla oma kategoriansa, jos haluaa palata arkistoihin. On aika vaivalloista käydä läpi pitkiä listoja. Samoin pitäisi ehkä olla navigointinuoli myös sivun yläosassa. Navigoinnissa voisi olla enemmän mahdollisuuksia kuin askel kerrallaan.
Itse tiedän olevani sivullinen, sosiaalisesti rajoitteinen, vanha mies, mutta osallistun mielelläni tällaiseen ilmiöön, jossa voi pysytelläkin sivullisena. Pohdiskeleva liftari on pohdiskellut myös blogiharrastusta. Hän on lukenut Majavan blogitutkimuksen ja hoksannut töihin pyöräillessään, että kyse on varteenotettavasta harrastuksesta. Pyörällä tai mopolla minäkin saan joskus oivalluksia. Hän pohtii erilaisia bloggaamismotiiveja. Koskaan tällaiset jaottelut eivät varmaankaan peitä kaikkea. On useita motiiveja. Kukaan ei ole ihan yksiulotteinen. Tiedottajat ja kirjailijat, on varmasti hyvä jako. Ero harrastajan ja ammattilaisen välillä on varmaankin ihan veteen piirretty. Moni eläisi mieluummin kirjoittamalla kuin leipätyössä, niin minäkin, mutta taidot eivät riitä tai sitten elämä yleensä on ajanut sivuraiteille.
Tuttua on liftaajan pohdinta harrastuksen institutionalisoimisesta. Itsekin esitin samantyyppisen ehkä vuosi sitten.(En ryhdy hakemaan)
Lainaus:
"Jos blogistan on valmis tunnustautumaan saman lajin harrastajiksi, avautuu muuten myös mahdollisuus järjestäytyä ja ryhtyä hakemaan kulttuurin ja harrastustoiminnan tukemiseen tarkoitettuja rahoja valtion, maakuntien ja kaupunkien (sekä EU:n?) kassasta. Näillä rahoilla voisi saada ammattilaisia puhumaan blogipiknikeille ja kaikenlaista muuta pientä kivaa, vaikkapa palvelintilaa ja kaistaleveyttä. Luovaa taloutta hehkuttavassa maassa kirjoistusharrastukselle löytyy takuulla tukijoita, kunhan vain joku keksii pyytää."
Minusta tuossa on järkeä. Samalla tuossa on kaihouden aihetta. Jospa spontaani, ihana harrastus muuttuukin. Tulee yhdistyksiä ja valtapeliä. Jotkut saavat aiheetta enemmän näkyvyyttä, kun heistä tulee hallitusten ja apurahojen jakajia. Tasavaltalainen kateus astuu esiin.
Muuten blogilistassa pitäisi olla parempi siivousmahdollisuus. En haluaisi millään kadottaa vaivoin aikaan saamaani suosikkilistaa. Mutta pudottaisin mielelläni siitä kirjoittamasta lopettaneet jollakin keskitetyllä toiminnolla. Olisikohan se mahdollista laatia, pudottaa pois esimerkiksi kaksi kuukautta vaienneet. Lepäävillä voisi olla oma kategoriansa, jos haluaa palata arkistoihin. On aika vaivalloista käydä läpi pitkiä listoja. Samoin pitäisi ehkä olla navigointinuoli myös sivun yläosassa. Navigoinnissa voisi olla enemmän mahdollisuuksia kuin askel kerrallaan.
1.10.06
Uskonnollisia blogeja
En ole koskaan ollut uskonnollinen ja tuskin sellaiseksi tulenkaan. Olen enemmän sellainen skeptinen tyyppi, joka luottaa, jos johonkin, niin tieteeseen ainakin vähän. Silti olen kiinnostunut uskonnollisuudesta kuten monista muistakin elämän ilmiöistä. Kristillinen ja muukin uskonnollinen kulttuuriperinne on olemassaolevaa ja arvokasta ja uskonnolliset ihmiset ovat mielestäni yhtä hyviä kuin muutkin, vaikka en pidäkään käännytyksestä. Uskonnollisuuteen liittyy paljon myös negatiivista, ahdasmielistä ja haitallista, mutta niinhän elämässä on yleensäkin. Uskonnollisten joukossa on paljon viisaita yksilöitä, jotka osaavat poimia opinkappaleista ja pyhistä kirjoista sellaisen yleisinhimillisen viisauden, ettei paremmasta väliä.
Yksi sellainen on blogilistallakin. Kirkkoherran nettipäiväkirja vaikuttaa valistuneen ja monipuolisesti sivistyneen ihmisen kirjoittamalta. Se on kirjoitettu aidosti, huumorilla ja lempeydellä. Auran seurakunta saa olla tyytyväinen tällaisesta paimenesta, joka on sisäistänyt "lahjatalouden" idean ja mennyt nettiin. Materiaalia on laajasti, on saarnoja ja puheita. Päiväkirja sijaitsee Auran seurakunnan nettisivuilla. Nettipäiväkirjan ansiosta seurakunnan sivuista on tullut mielenkiintoiset. En tiedä, onko tämä harvinaista, mutta ainakin se on kannatettavaa. Tälllaista yhteisöviestintää tulisi olla paljon enemmän. Otanpa tähän esimerkiksi syntymäseurakuntani kotisivut, josta persoonallista on vaikea löytää. Varmasti kirkkoherra saa silti miettiä tarkkaan, mitä kirjoittaa, ettei pahastuta ketään.
Listaan tähän muutamia muita uskonnollisia blogeja, jotka kaikki vaikuttavat mielenkiintoisilta. En kuitenkaan jaksa niistä kirjoittaa, koska olen tänä aamuna kirjoittanut jo tarpeeksi. Onhan niitä muitakin, mutta ei ole tullut laitettua ylös. Lisää löytyy blogilistan hakemistosta usk-alkuisissa:
Sähköpaimen
Historian siteeratuin henkilö
Pastorin blogi
Uskon ja ajattelun puolesta
Yksi sellainen on blogilistallakin. Kirkkoherran nettipäiväkirja vaikuttaa valistuneen ja monipuolisesti sivistyneen ihmisen kirjoittamalta. Se on kirjoitettu aidosti, huumorilla ja lempeydellä. Auran seurakunta saa olla tyytyväinen tällaisesta paimenesta, joka on sisäistänyt "lahjatalouden" idean ja mennyt nettiin. Materiaalia on laajasti, on saarnoja ja puheita. Päiväkirja sijaitsee Auran seurakunnan nettisivuilla. Nettipäiväkirjan ansiosta seurakunnan sivuista on tullut mielenkiintoiset. En tiedä, onko tämä harvinaista, mutta ainakin se on kannatettavaa. Tälllaista yhteisöviestintää tulisi olla paljon enemmän. Otanpa tähän esimerkiksi syntymäseurakuntani kotisivut, josta persoonallista on vaikea löytää. Varmasti kirkkoherra saa silti miettiä tarkkaan, mitä kirjoittaa, ettei pahastuta ketään.
Listaan tähän muutamia muita uskonnollisia blogeja, jotka kaikki vaikuttavat mielenkiintoisilta. En kuitenkaan jaksa niistä kirjoittaa, koska olen tänä aamuna kirjoittanut jo tarpeeksi. Onhan niitä muitakin, mutta ei ole tullut laitettua ylös. Lisää löytyy blogilistan hakemistosta usk-alkuisissa:
Sähköpaimen
Historian siteeratuin henkilö
Pastorin blogi
Uskon ja ajattelun puolesta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)