Tällä talolla on maine, että täällä on hometta. Pieni homeen haju tuleekin keittoalkovin suunnasta. Se ei tunnu, kun pitää parvekkeen ovea auki. Muutenkin pidän raittiista ilmasta. Oven aukipitäminen tuo sitten kärpäsiä, jotka ovat ärsyttävän päällekäyviä. Yöllä ja pimeässä ne eivät haittaa, eivät varmaan näe lentää. Olen odottanut syksyn ne vievän, mutta meno vain kiihtyy. Odotan kaupan aukeamista, jotta pääsen ostamaan kärpäspaperia. Huonot kokemukset sellaisista, tartun yleensä itse niihin.
Eilen museon kahvila-ruokalassa museon miespuolinen työntekijä laitatti ikkunan kiinni. Hän kuulemma vilustuu heti vedosta. Sissy? Muutenkin hän vaikuttaa olevan kotoisin, ei viime vuosisadalta vaan toissa.
Jokohan pääsisin puolukkaan tänään? Hain talvivaatteita kellarista, siivoamista riittäisi. Onneksi ei ole Tanjaa arvostelemassa.
Impulsiivinen maalainen
30.9.06
29.9.06
Muutama linkki
Runoista: Blogimaailmassa on lukuisia runosivustoja, täynnä toinen toistaan parempia tuotoksia. Blogit ovat oivallinen julkaisupaikka tällaiselle pienilevikkiselle kirjallisuudelle. Runokirjan julkaiseminen on tietenkin hienoa, mutta blogit ajavat saman asian. Sitäpaitsi sähköisessä muodossa kirjat ovat kaikkien saatavilla. Kuinka paljon itse asiassa niitä luetaan, en tiedä. Lisää lukijoita varmaankin tarvittaisiin. Itse olen sitä porukkaa, joka ei jaksa syventyä tarpeeksi hyvin runokuviin, ja tunnen siitä hienoista syyllisyyttä. Runoilijatkin ovat pyrkineet muodostamaan neuleblogien tavoin omia sisäpiirejään, mikä onkin varsin kannatettavaa. Jotenkin hienot runot ja aforismit hukkuvat suureen tarjontaan.
Yksi minusta poikkeava runoblogi on Keltainen kuu. Kuvat ovat kauniita ja tekstit lyhyitä ja maanläheisiä.
Kaksi Virtasta: Kaksi tavallista Virtasta. Yks tavallinen Virtaska kertoo elämästä ja sen syrjästä, josta vanheneva pariskunta Virtanen yrittää pidellä kiinni. Mies on vanha ja raihnainen, työpaikan alta menoa pitää pelätä, siellä on kaoottista ja stressaavaa. Sanalla sanoen elämänmakuista ja kovin sympaattista. Samaa ei voi sanoa toisesta Virtasesta, miespuolisesta, jonka vieraantuneeseen elämään ainoata lievennystä tuottaa irtoseksi pakkopaitapaulojen, vespavenlojen ja jumpparijaanojen kanssa. Säälittävää, ja vaarallista viattomalle perheelle.
Tästä jälkimmäisestä bloggajasta tulee mieleen, että olen ajatellut kirjoittaa jotakin seksuaalisista blogeista. Ei se kovin syvällistä tule olemaan itseni tuntien, mutta yritän pitää yllä omaa puhettani. Metabloggaus muuten on kovasti vähentynyt vaikka blogien määrä kasvaa kaiken aikaa. Ehkä juuri siitä syystä? Voi myös olla niin, kuten Ikkunaiines ounasteli, että narsismi vallitsee. Sediksen teoria oli, että se johtuu reilun vuoden käytössä olleesta Blogilistan listasysteemistä. (en löydä linkkiä tähän hätään). Aivan totta on, että on saarekkeita, joissa keskustelu kukoistaa. (Jos tuosta keskustelusta uskaltaa sanoa edes itseironista huomautusta, olet tuomittu.)
Yksi minusta poikkeava runoblogi on Keltainen kuu. Kuvat ovat kauniita ja tekstit lyhyitä ja maanläheisiä.
Kaksi Virtasta: Kaksi tavallista Virtasta. Yks tavallinen Virtaska kertoo elämästä ja sen syrjästä, josta vanheneva pariskunta Virtanen yrittää pidellä kiinni. Mies on vanha ja raihnainen, työpaikan alta menoa pitää pelätä, siellä on kaoottista ja stressaavaa. Sanalla sanoen elämänmakuista ja kovin sympaattista. Samaa ei voi sanoa toisesta Virtasesta, miespuolisesta, jonka vieraantuneeseen elämään ainoata lievennystä tuottaa irtoseksi pakkopaitapaulojen, vespavenlojen ja jumpparijaanojen kanssa. Säälittävää, ja vaarallista viattomalle perheelle.
Tästä jälkimmäisestä bloggajasta tulee mieleen, että olen ajatellut kirjoittaa jotakin seksuaalisista blogeista. Ei se kovin syvällistä tule olemaan itseni tuntien, mutta yritän pitää yllä omaa puhettani. Metabloggaus muuten on kovasti vähentynyt vaikka blogien määrä kasvaa kaiken aikaa. Ehkä juuri siitä syystä? Voi myös olla niin, kuten Ikkunaiines ounasteli, että narsismi vallitsee. Sediksen teoria oli, että se johtuu reilun vuoden käytössä olleesta Blogilistan listasysteemistä. (en löydä linkkiä tähän hätään). Aivan totta on, että on saarekkeita, joissa keskustelu kukoistaa. (Jos tuosta keskustelusta uskaltaa sanoa edes itseironista huomautusta, olet tuomittu.)
28.9.06
Luusereita ja söpöliinejä
Oli liikuttava hetki, kun yritin lohduttaa aikuista tytärtäni, joka pelkää epäonnistumista. En tiedä löysinkö oikeita sanoja. En usko, että epäonnistuminen on vielä kirkossa kuulutettu, mutta vaikka olisikin, ei elämä siihen kaadu. Ainakin oma elämäni on ollut epäonnistumisien sarja ja silti sitä tässä porskutetaan ikäisekseni hyvässä kunnossa, mieli tyytyväisenä. Kun ei anna periksi, pääsee yli vaikka mistä.
Huomasin taas englannin tunnilla, että en osaa puhua englantia. Ymmärrän sitä kohtalaisesti ja kirjoitankin, mutta puhuttu kieleni on tankeroa. Ryhmä ei ollut parhaassa terässään, mutta siihenkin on totuttava. Kuulee ainakin syntyperäisen hyvää englantia ja saa itsekin jotakin selittää. En voi pitää silmiäni poissa kahdesta söpöstä neidosta, jotka ovat meidän aikuisten mukana, yritän silti olla tuijottamatta. Hymyilevät niin suloisesti ja kiltisti. Jo tuollainen antaa vanhalle herralle virtaa.
Huomasin taas englannin tunnilla, että en osaa puhua englantia. Ymmärrän sitä kohtalaisesti ja kirjoitankin, mutta puhuttu kieleni on tankeroa. Ryhmä ei ollut parhaassa terässään, mutta siihenkin on totuttava. Kuulee ainakin syntyperäisen hyvää englantia ja saa itsekin jotakin selittää. En voi pitää silmiäni poissa kahdesta söpöstä neidosta, jotka ovat meidän aikuisten mukana, yritän silti olla tuijottamatta. Hymyilevät niin suloisesti ja kiltisti. Jo tuollainen antaa vanhalle herralle virtaa.
Käsinmaalattua taidetta ja tapaksia
Ei olisi pitänyt mennä aukaisemaan ovea. Oven takana oli puolalainen, ei mikään kaunotar, joka möi lyijykynätöitään. Eivät mitään huonoja olleet, söpöjä ja tunteisiin vetoavia eläinpiirustuksia esimerkiksi. Eivät tietenkään maksaneet paljoa, mutta kun en minä sellaisia tarvitse. Säälin kuitenkin rumaa naista, joka lähtee tänne jumalan selän taakse myymään jotakin ja ajattelin ostaa yhden kympillä. Ei ollut tasarahaa, eikä naisella ollut muka rahaa antaa takaisin: Ei ole rahaa. Sääli tietenkin nousi entisestään ja otin kahdella kympillä kaksi piirustusta, tai mitä ne nyt sitten ovatkaan, grafiikan lehteä. Parasta olisi olla avaamatta, ei siellä oven takana kuitenkaan mitään erikoista voi olla. Osaan kyllä käännyttää kaupustelijoita ja jehovia, mutta olen joskus ostanutkin mustaihoisiltakin jotakin tehtailtua tusinataidetta juuri samasta säälistä. Kyllä puolalaistenkin pitää pystyä elämään. He ovat muutenkin yritteliästä porukkaa.
Hyödytän nyt tuota kahdenkympin menetystä ja asiayhteyttä, yritän saada valuta för pengarna, käytän aihetta ainakin blogissa: Telkkarissa näytettiin jokin aika sitten Hitlerin tekemäksi väitettyjä kuvia. Eivät ne niin kovin huonoja ole, aivan täyttä käsinmaalattua taidetta, jota Ruotsissa kutsuttiin hötorgskonst. Kyllä AH olisi pärjännyt taiteilijana ihan hyvin, ja mikä voitto se olisi ollut maailmalle.
Ostin K-kaupasta muovisessa lokerorasiassa Tapas Grande- nimisen tuotteen. Siinä oli tuhottoman paljon tapaksia ja maksoi vain reilut kolme euroa. Ruotsissa pakatut tapakset ovat kaikki kovin tulisia, mutta varmaankin ne ovat hintansa väärti. Sain inspiraation, kun yksi nainen kertoi kahvihuoneessa Espanjan kokemuksistaan. Hän on asunut maassa kahdeksan vuotta. Hän on hyvä kertoja ja kun hän oli poissa muutaman päivän, oli ihan ikävää. Hän kertoi espanjalaisten perinneruoista ja mm. heidän viettymyksistään kulkueisiin. Minä kerroin omista portugalinmuistoistani sen, kun ravintolassa eläkeläisherrat tilasivat kulhollisen simpukoita, joiden mukana tuli puinen nuija. Sieltä päin alkoi pian kuulua pauketta, kun urhot hakkasivat simpukoita rikki. Kerroin myös omituisesta perinneruoasta, jossa oli kapakalaa ja perunoita ja joka maistui aika pahalle.
-Jos joku Suomessa sanoo kuivalihakeittoa hyväksi, hänellä tuskin on makuaistia, mutta kuivalihavelli on erinomainen perinneruoka, josta me entiset lappilaiset olemme valmiita myymään esikoisoikeutemme. Entäpä sitten värmlantilainen mutti tai monet muut omituiset rättäykset ja kaiken maailman kauheat talkkunapöperöt. Berlusconille ja varmaan myös Jacques Chiracille, tarjoiltiin muistaakseni parasta, mitä me tiedämme, savustettua poronpaistia - seurauksena suomalaisten menetetty ruokamaine.
Töissä sain nykytettyä aitan katon puhtaaksi ja siirryin koulun pannuhuoneen mineriittikatolle, josta vaksi oli sanonut, ettei se kestä astumista. Laaja katto olisi ollut muuten vaikea puhdistaa. Kokeilin astumista ja huomasin katon lujaksi. Vaksi laittoi turvaköyden, joka vyötärölläni sitten harjasin puolet katosta. Köyden antaman turvallisuuden tunteen avulla uskalsin kävellä katolla ihan helposti. Sanotaan, mitä sanotaan vaksista, hän on kyllä luova ja kekseliäs käytännön asioissa. Hän keksi kuinka paikata rikkinäisen kohdan laittamalla harjalle tavallisia savisia harjatiiliä. Kaunistahan se ei ole, mutta onko mineriittikattokaan kaunis. Toiset kaksi harasivat ruusupuskien alusia. Suuren osan päivästä juttelemme, mutta kyllä töitäkin tulee siinä ohessa tehtyä.
Hyödytän nyt tuota kahdenkympin menetystä ja asiayhteyttä, yritän saada valuta för pengarna, käytän aihetta ainakin blogissa: Telkkarissa näytettiin jokin aika sitten Hitlerin tekemäksi väitettyjä kuvia. Eivät ne niin kovin huonoja ole, aivan täyttä käsinmaalattua taidetta, jota Ruotsissa kutsuttiin hötorgskonst. Kyllä AH olisi pärjännyt taiteilijana ihan hyvin, ja mikä voitto se olisi ollut maailmalle.
Ostin K-kaupasta muovisessa lokerorasiassa Tapas Grande- nimisen tuotteen. Siinä oli tuhottoman paljon tapaksia ja maksoi vain reilut kolme euroa. Ruotsissa pakatut tapakset ovat kaikki kovin tulisia, mutta varmaankin ne ovat hintansa väärti. Sain inspiraation, kun yksi nainen kertoi kahvihuoneessa Espanjan kokemuksistaan. Hän on asunut maassa kahdeksan vuotta. Hän on hyvä kertoja ja kun hän oli poissa muutaman päivän, oli ihan ikävää. Hän kertoi espanjalaisten perinneruoista ja mm. heidän viettymyksistään kulkueisiin. Minä kerroin omista portugalinmuistoistani sen, kun ravintolassa eläkeläisherrat tilasivat kulhollisen simpukoita, joiden mukana tuli puinen nuija. Sieltä päin alkoi pian kuulua pauketta, kun urhot hakkasivat simpukoita rikki. Kerroin myös omituisesta perinneruoasta, jossa oli kapakalaa ja perunoita ja joka maistui aika pahalle.
-Jos joku Suomessa sanoo kuivalihakeittoa hyväksi, hänellä tuskin on makuaistia, mutta kuivalihavelli on erinomainen perinneruoka, josta me entiset lappilaiset olemme valmiita myymään esikoisoikeutemme. Entäpä sitten värmlantilainen mutti tai monet muut omituiset rättäykset ja kaiken maailman kauheat talkkunapöperöt. Berlusconille ja varmaan myös Jacques Chiracille, tarjoiltiin muistaakseni parasta, mitä me tiedämme, savustettua poronpaistia - seurauksena suomalaisten menetetty ruokamaine.
Töissä sain nykytettyä aitan katon puhtaaksi ja siirryin koulun pannuhuoneen mineriittikatolle, josta vaksi oli sanonut, ettei se kestä astumista. Laaja katto olisi ollut muuten vaikea puhdistaa. Kokeilin astumista ja huomasin katon lujaksi. Vaksi laittoi turvaköyden, joka vyötärölläni sitten harjasin puolet katosta. Köyden antaman turvallisuuden tunteen avulla uskalsin kävellä katolla ihan helposti. Sanotaan, mitä sanotaan vaksista, hän on kyllä luova ja kekseliäs käytännön asioissa. Hän keksi kuinka paikata rikkinäisen kohdan laittamalla harjalle tavallisia savisia harjatiiliä. Kaunistahan se ei ole, mutta onko mineriittikattokaan kaunis. Toiset kaksi harasivat ruusupuskien alusia. Suuren osan päivästä juttelemme, mutta kyllä töitäkin tulee siinä ohessa tehtyä.
27.9.06
Toisessa maailmassa
Oli villi tunne ajaa sokkona moottorivenettä täyttä vauhtia, kun missään ei ollut kiintopistettö näkyvissä, jos ajattelee autonajoa vastaavassa tilanteessa. Navigointilaitteilla se kävi hyvin. Sumua ei alkuillasta edes ollut. Huonohko näköni esti näkemästä vilkkuvia valoja tarpeeksi ajoissa, mutta tuskin kovin pian joudun sellaiseen ekstreemitilanteeseen, että kuljetan venettä pimeässä. On kiva päästä systeemeistä edes vähän jyvälle. Olen hidas oppimaan ja muistan huonosti; sama se oli autonajotaidon kanssa. On aivan toista päästä mukaan veneen kuljettamiseen kuin olla matkustajana. Pääsee toiseen maailmaan kantapään kautta. Meitä oli vain neljä kurssilaista kerralla. Runoilija ja hänen vaimonsa ovat jo ennestään veneilijöitä ja mies Taalintehtaalta on liikkunut myös paljon vesillä, minä vain olen täydellinen maakrapu, mutta en ehkä kauan.
Yöpurjehdukseen valmistautuessa
Tällaisena päivänä sai taas kiittää onnea, kun saa työskennellä stressittä, ulkona auringonpaisteessa ja mukavien kavereiden kanssa. Ympäristö, ulkomuseo on mitä kaunein. Lehdet eivät ole vielä alkaneet pudota, mahtaa olla kova urakka lehtien haravointi. Sitä ei kannata aloittaa liian aikaisin.
Minä nykytin korkean aitan kattoa itse konstruoimallani harjalla. Kattoa ei ilmeisesti ollut putsattu vuosiin, sillä roska oli jo miltei maatunut kiinni. Sain vain vähän aikaan, sillä samaa kohtaa sai harjata loputtomiin. En ole koskaan ollut edes huolellinen hampaiden harjaaja, joten saan nyt opetella kärsivällisyyttä.
Minua vähän askarrutti, kun vaksi ajatuttaa työläisillä kaikki rikkaruohojen jäännöksetkin metsään, kun ruusupuskien alusia kitketään. Neulaset ovat ehkä kyseenalaista kateainesta ja niitä on joka paikka täynnä, kun petäjiä kasvaa kaikkialla. Siksi voi olla paikallaan, että roskat kärrätään pois, mutta samalla kyllä humus katoaa. Sitten keväällä varmaan laitetaan kalkkia ja apulantaa. Parhaita oppeja, mitä sain Keuruulla, on katteen hyödyllisyys. Vaksi ei ymmärtänyt ollenkaan kateviljelyn ajatusta, ei ihme sillä hän on itse asiassa varsin pimeä tyyppi. (Asuu Suomessa eikä osaa suomea, esimerkiksi.) Minusta tuntuu, että esimerkiksi pudonneet puunlehdet voisivat olla hyvää kateainesta. Myös lehtipuukate voisi olla siunauksellista.
Nyt entisen yhteistyökumppanini projektissa Björkbodassa alkaa tulla paniikkia. He koettavat pihistää asiakkaitani, mutta luulen, että he eivät lähde yhtä huonoille palkoille, homeisiin ja paskaisiin hommiin purkamaan entisen kaupan rakenteita. Ties mitä lattian alta löytyy. Tuo projekti on myöhässä ja työtä aletaan tehdä talvea vasten kylmässä hollitallissa. Ihan kuin entiset työttömyystyöt, kun talvella piti rakentaa. Olen aina sanonut: Kuka tekee itse työt siellä. Sitä varten ei ole budjetoitu rahaa. Odotetaan, että työttömät tekevät ne. Turha luulo. Jos sellaisia kynnelle kykeneviä olisi, he ottaisivat oikeita töitä. Tarvikkeisiin on tullut varoja maaseudun kehitysvaroista, mutta rakennustarvikkeet ovat vain pieni osa kustannuksista. Minun asiakkaani ovat tykästyneet hyvään ympäristöön, helppoihin hommiin ja lunkiin seuraan. Jos homma entisessä Siwassa menee plörinäksi tiedän ainakin yhden toisenkin, joka nauraa räkäisesti.
Minä nykytin korkean aitan kattoa itse konstruoimallani harjalla. Kattoa ei ilmeisesti ollut putsattu vuosiin, sillä roska oli jo miltei maatunut kiinni. Sain vain vähän aikaan, sillä samaa kohtaa sai harjata loputtomiin. En ole koskaan ollut edes huolellinen hampaiden harjaaja, joten saan nyt opetella kärsivällisyyttä.
Minua vähän askarrutti, kun vaksi ajatuttaa työläisillä kaikki rikkaruohojen jäännöksetkin metsään, kun ruusupuskien alusia kitketään. Neulaset ovat ehkä kyseenalaista kateainesta ja niitä on joka paikka täynnä, kun petäjiä kasvaa kaikkialla. Siksi voi olla paikallaan, että roskat kärrätään pois, mutta samalla kyllä humus katoaa. Sitten keväällä varmaan laitetaan kalkkia ja apulantaa. Parhaita oppeja, mitä sain Keuruulla, on katteen hyödyllisyys. Vaksi ei ymmärtänyt ollenkaan kateviljelyn ajatusta, ei ihme sillä hän on itse asiassa varsin pimeä tyyppi. (Asuu Suomessa eikä osaa suomea, esimerkiksi.) Minusta tuntuu, että esimerkiksi pudonneet puunlehdet voisivat olla hyvää kateainesta. Myös lehtipuukate voisi olla siunauksellista.
Nyt entisen yhteistyökumppanini projektissa Björkbodassa alkaa tulla paniikkia. He koettavat pihistää asiakkaitani, mutta luulen, että he eivät lähde yhtä huonoille palkoille, homeisiin ja paskaisiin hommiin purkamaan entisen kaupan rakenteita. Ties mitä lattian alta löytyy. Tuo projekti on myöhässä ja työtä aletaan tehdä talvea vasten kylmässä hollitallissa. Ihan kuin entiset työttömyystyöt, kun talvella piti rakentaa. Olen aina sanonut: Kuka tekee itse työt siellä. Sitä varten ei ole budjetoitu rahaa. Odotetaan, että työttömät tekevät ne. Turha luulo. Jos sellaisia kynnelle kykeneviä olisi, he ottaisivat oikeita töitä. Tarvikkeisiin on tullut varoja maaseudun kehitysvaroista, mutta rakennustarvikkeet ovat vain pieni osa kustannuksista. Minun asiakkaani ovat tykästyneet hyvään ympäristöön, helppoihin hommiin ja lunkiin seuraan. Jos homma entisessä Siwassa menee plörinäksi tiedän ainakin yhden toisenkin, joka nauraa räkäisesti.
26.9.06
Kejsar Fina ja Maria Feodorovna
Uutisissa on kerrottu kenties kuuluisimman Dragsfjärdin saaristossa vierailleen kesävieraan maahanpanijaisista. Entinen Tanskan prinsessa Dagmar, sittemmin Alexander III:n puolison Maria Feodorovnan maalliset jäännökset, on kuljetettu arvokkaasti vesitse Venäjälle ja laskettu rakastamansa maan poveen. Hänen elämänkohtalonsa olivat satumaiset. Hän pääsi vallankumouksen melskeistä Tanskaan takaisin ja kuoli siellä 1928.
Tsaaripari piti Suomesta. He kävivät kuusitoista kertaa Högsårassa, idyllisessä saaressa Kemiön saaren kupeessa. He tutustuivat erääseen kalastajaeukkoon, joka kuulemma oli komentanut itse keisaria. Kuvankaunis "Kejsar-Fina" osasi ottaa tuttavuudestaan irti kaiken markkina-arvon ja painautti kuviaan ja möi niitä. Leskikeisarinna lähetti vielä vanhoilla päivillään ystävällisen tervehdyksen Finalle:
”Olin niin kovin iloinen saadessani Teidän Joulukorttinne, niin
liikutettu siitä, että Te ette ole unohtanut meitä, oli aina niin kovin ihanaa
vierailla rakkaassa Suomessa. Kiitän Teitä mitä sydämellisimmin
valokuvastanne ja lähetämme mitä lämpimimmät terveisemme ja
toivotamme Teille iloista Uutta vuotta.
Jumala Teitä siunatkoon. Dagmar”
Lainaus:
"Högsåran kaikkien aikojen tunnetuin kesävieras on Venäjän keisari
Aleksanteri III. Hän vieraili, jopa 500 hengen seurueineen saarella
kuusitoista kertaa 1800-luvun lopulla. Ensimmäisen kerran tuli Aleksander
Aleksandrovitsh tänne puolisonsa Tanskan prinsessa Dagmarin kanssa
kesäkuussa 1875. Heistä tuli Venäjän hallitsijapari Aleksanteri ja Maria
Fjodorovna viisi vuotta myöhemmin. Kruununperijä, suuriruhtinas Nikolai,
oli mukana vain kahdella ensimmäisellä matkalla. Tultuaan tsaariksi
Nikolai II teki lyhyen vierailun Högsåraan kesällä 1907. Högsåralaisesta
kalamuijasta, Serafina Lindbladista, myöhemmin Kejsar-Finaksi kutsuttu,
tuli keisariperheen henkilökohtainen ystävä. ”Keisari maksoi kaloista
kiiltävillä kultarahoilla, jotka Fina piilotti aarteenaan.” Kejsar-Fina
mainitaan saaren tarinoissa ihmisenä, joka uskalsi komennella itse
keisariakin, kun tämä kalamuija käski keisaria auttamaan itseään
kalasumpun kanssa. Kejsar-Fina ei ollut muutoinkaan ujommasta päästä
naisia. Vanhuutensa päivinä vuonna 1922 hän lähetti joulutervehdyksen
leskikeisarinna Dagmarille, joka eli maanpaossa Tanskassa."
Lainaus Clara Puraselta:
"Serafina Lindblad, Kejsar-Fina kallad, ”hon som vågade kommendera kejsaren”. Anekdoten om den stolta fiskarkäringen som uppmanar en skäggig man i uniform – som senare visar sig vara kejsaren själv – att ta i och hjälpa henne med sumpen, har återberättats av många. Sanningshalten i den berättelsen är det förstås ingen som kan uttala sig om, och det är inte heller nödvändigt, men man kan fråga sig varför just denna historia blivit så seglivad. Är det trotset mot övermakten som tilltalar oss eller våra förutfattade meningar om hur en enkel ”fiskerska” ska uppföra sig som gör händelsen så spännande? Eller väcker berättelsen den vanliga människans hopp om att bli du och bästa syster med maktens och rikedomens företrädare? Kanske är det helt enkelt för att Kejsar-Fina hade närvaron och sinnelaget att låta trycka upp ett postkort med sitt eget porträtt som vi minns henne och vill berätta om henne.
Hos Kejsar-Fina finns det emellertid många andra sidor som kan lyftas fram för att göra bilden tydligare. Det är en bild som inte bara beskriver Kejsar-Fina utan som tillsammans med berättelsen om Anna Greta ger skarpare konturer åt ensamstående skärikvinnor. Kvinnor som trots knappa tillgångar, krossade drömmar om en egen familj, lyckats hanka sig fram genom tillvaron och blivit sega, färggranna och ärliga personligheter med det som vi idag kallar stark självkänsla."
Täältä löytyy Finan kuva.
25.9.06
Elämäni on seikkailua
Keskiviikkona navigointikurssilla on jännittävä retki pimeällä merellä. Opettaja osaa asiansa, eikä vaaraa ole. Tänään kävimme läpi reittiä, joka on n. 32 meripeninkulmaa pitkä ja kestää nelisen tuntia. Linjataulut, majakat, reimarit jne. tulevat tutuksi myös käytännössä ja vielä pimeällä. Tämä on ehkä paras kansalaisopiston kurssi, millä koskaan olen ollut. Kurssilla on parikin kirjailijaa. Caj Westerbergin lisäksi myös Högsåran hienon kuvakirjan kirjoittanut Clara Puranen. Hän on tehnyt netin mukaan paljon muutakin.
Töissä maalasin yhden lattian mustaksi tilassa, jossa on jonkinlainen elämysrata. Vaihdoin toistakymmenetä kattotiiltä Lilla Sagalundin mökkiin, mikä on paljon vaikeampaa kuin miltä se kuulostaa, sillä katolle ei voi astua, varsinkaan minun painoiseni. Kattoa oli siis purettava, jos halusi päästä käsiksi rikkinäisiin. Ei siitä ihan hyvä tullut, mutta huomattavasti parempi kuin entinen.
Töissä maalasin yhden lattian mustaksi tilassa, jossa on jonkinlainen elämysrata. Vaihdoin toistakymmenetä kattotiiltä Lilla Sagalundin mökkiin, mikä on paljon vaikeampaa kuin miltä se kuulostaa, sillä katolle ei voi astua, varsinkaan minun painoiseni. Kattoa oli siis purettava, jos halusi päästä käsiksi rikkinäisiin. Ei siitä ihan hyvä tullut, mutta huomattavasti parempi kuin entinen.
24.9.06
Me narsistit
En voi olla kirjoittamatta yhdestä Blogosfäärin kiinnostavimmasta naisesta, tai oikeammin hänen blogistaan, Ikkunaiineksestä. Hän kirjoittaa todella hyvin. Kuvat ovat myös hienosti valittuja. Olen tietenkin seurannut hänen kirjoittajanuraansa bloginäkökulmasta. Muistan tempoilut, aikaisemmat nimimerkit ja kiinnostavat kiistat. Jos häntä lähestyy väärin, seurauksena on henkinen selkäsauna, siksipä en uskalla mennä kommentoimaan.
Hän kirjoittaa pettyneensä vuorovaikutuksen vähäisyyteen ja siihen, että blogientryt jäävät ilmaan potkaistuiksi. Kukaan ei tunnu todella välittävän. Hän syyttää bloginpitäjiä liiallisesta narsismista.
Minun näkökulmastani hän on ollut yksi Blogistanin värikkäimpiä kirjoittajia. Tilaajia on suhteellisen suuri määrä, kävijöitä myös. Suurimmalla osalla erinomaisista kirjoittajista on älyttömän vähän rekisteröityjä lukijoita, Iineksellä ei ole valittamista. Kommentointi on vilkasta. Ehkä hän on odottanut tulevansa skenen juhlituksi kuningattareksi kuten joku Menopaussi, mehiläiskuningattareksi joka saa paljon ihailevia kommentteja ja raaputuksia. Minun käsittääkseni Blogistan on maailma pienoiskoossa. Oikeasti kukaan ei juuri välitäkään toisesta vaan oma napa on lähinnä. Perheet ja yhteisöt ovat monesti lumetta. Ihminen yrittää traagisella tavalla kahmia itselleen vaikutusvaltaa ja rakkautta, joskus onnistuu, joskus ei. Elämä on kaupankäyntiä. Kaiken kukkuraksi tämä on ihan hyvä tilanne. Jos jostain syystä tapahtuu pieniä pilkahduksia jostakin muusta, kuoret murtuvat, tulee kohtaamisia, eikö se sitten ole tavattoman arvokasta.
Ikkunaiines on rajuudellaan onnistunut murtamaan panssareita, joista viimeisin postaus on taas hyvä esimerkki. Kyllä hän oikeasti on varsin arvokas pakkaus. Mutta ei suinkaan korvaamaton.
Blogistanissa on tukuittain hyviä kirjoittajia, joilla on tuskin enempää kuin muutama lukija näkyvien mittareiden mukaan. Jos vain uskaltaa hieman poistua omasta narsismistaan, tämän voi myöntää. Todella hyviä ja koskettavia. Kirjoittaminen sinänsä on terapoivaa. Ei silti ole pahitteeksi, jos saa lukijoita ja arvostusta. Se ulos "paskantaminen" on aika arvokasta.
Hän kirjoittaa pettyneensä vuorovaikutuksen vähäisyyteen ja siihen, että blogientryt jäävät ilmaan potkaistuiksi. Kukaan ei tunnu todella välittävän. Hän syyttää bloginpitäjiä liiallisesta narsismista.
Minun näkökulmastani hän on ollut yksi Blogistanin värikkäimpiä kirjoittajia. Tilaajia on suhteellisen suuri määrä, kävijöitä myös. Suurimmalla osalla erinomaisista kirjoittajista on älyttömän vähän rekisteröityjä lukijoita, Iineksellä ei ole valittamista. Kommentointi on vilkasta. Ehkä hän on odottanut tulevansa skenen juhlituksi kuningattareksi kuten joku Menopaussi, mehiläiskuningattareksi joka saa paljon ihailevia kommentteja ja raaputuksia. Minun käsittääkseni Blogistan on maailma pienoiskoossa. Oikeasti kukaan ei juuri välitäkään toisesta vaan oma napa on lähinnä. Perheet ja yhteisöt ovat monesti lumetta. Ihminen yrittää traagisella tavalla kahmia itselleen vaikutusvaltaa ja rakkautta, joskus onnistuu, joskus ei. Elämä on kaupankäyntiä. Kaiken kukkuraksi tämä on ihan hyvä tilanne. Jos jostain syystä tapahtuu pieniä pilkahduksia jostakin muusta, kuoret murtuvat, tulee kohtaamisia, eikö se sitten ole tavattoman arvokasta.
Ikkunaiines on rajuudellaan onnistunut murtamaan panssareita, joista viimeisin postaus on taas hyvä esimerkki. Kyllä hän oikeasti on varsin arvokas pakkaus. Mutta ei suinkaan korvaamaton.
Blogistanissa on tukuittain hyviä kirjoittajia, joilla on tuskin enempää kuin muutama lukija näkyvien mittareiden mukaan. Jos vain uskaltaa hieman poistua omasta narsismistaan, tämän voi myöntää. Todella hyviä ja koskettavia. Kirjoittaminen sinänsä on terapoivaa. Ei silti ole pahitteeksi, jos saa lukijoita ja arvostusta. Se ulos "paskantaminen" on aika arvokasta.
Mustia varjoja idylleissä
Isin lompakolle on yhä mukava tulla. Tytär halusi lainaksi isohkon summan rahaa ja mielelläni sen annankin. Hän on ollut koulutuksessa tv-sarjojen kääntäjäksi ja rahat ovat lopussa. Nyt hän kääntää lapsenhoidon lomassa ensimmäistä oikeaa ohjelmaansa, teininoita Sabrinasta. Hieman epistä, kun käsikirjoitus on mukana. Kyllähän sellaista kääntäisi kuka tahansa. Silti sitä huomaa aivan surkeita käännöksiä, jos niitä vain paneutuu tarkkailemaan.
Hän kertoi Surahammarin kirkonpolttajan selvinneen, kun hautausmaan työntekijä on saatu kiinni itse teosta ruumiin kanssa. Lehdissä häntä kutsuttiin kirkkovahtimestariksi, mikä on tietenkin aivan väärin Suran mukavaa kirkon vahtimestaria kohtaan. Surassa poltettiin takavuosina myös herraskartano. Oliko tekijä sama. Suran vanha kirkko oli tuttu ja kaunis näky. Nyt sen paikalla on jo vuosia ollut avonainen hartaustila, jossa on säilynyt kirkon sakasti. Sinänsä surkeasta palaneen kirkon rauniosta on tullut kaunis. Paikka on kivenheiton päässä tyttären talosta.
Kaikkein kummallisinta on, että mieleeni tuli heti muuan outo nuorukainen, joka nykyään on jo keski-ikäinen. Hän asui erakoituneen pitkäpartaisen isänsä kanssa. Isä oli vaimoni huggarkompis, metsätyömieskaveri, jonka hän oppi tuntemaan aloittaessaan metsäuraansa nuorena kotirouvana. Muistan kuinka vaimoni oli lastenvaunuja työntäessään huomannut tuon nuorukaisen ja sanoi pelänneensä hiipparia. Sain vaikutelman, että hän oli jossain kirkkomaatyön kaltaisessa hommassa, ajoi päivisin pyörällä Suraan Ramnäsistä, jossa tuo rikollinenkin kuulemma asuu. Ikä on käsittääkseni muutaman vuoden liian alhainen, jos ajattelee sitä silloista nuorta miestä. Joten samasta henkilöstä tuskin on kyse. Muistan tuona Ruotsiin muutamisvuotenamme, 30 vuotta sitten, metsässä olleen tosi paljon mustikoita. Poimin niitä tapani mukaan liian paljon. Surahammarissa on kolme ruukkikeskusta, Sura, Ramnäs ja Virsbo. Kaikissa oli, ja on yhä, paljon suomalaisia. Tuo rikolliseksi epäilemäni oli aito ruotsalainen, muistin suolla karpaloita poimiessani jopa nimenkin ja soitin tyttärelle epäilyksistäni. Hänellä ei ollut tarkempaa tietoa, mutta aikoi ottaa äidiltään selvää.
Mies on sanonut lehden mukaan olleensa pakotettu kääntymään ruumiin puoleen, koska normaalit naissuhteet eivät olleet luonnistaneet. Kuka tietää, mitä kaikkea tuollaisen traagisen kohtalon takana onkaan. Onko hän ollut hoidossa ja mitä se on pystynyt tekemään ja jättänyt tekemättä. Mitä kaikkea kauheita lapsuudenkohtaloita hänen on täytynyt kokea. Kuinka julma pakkopaita seksuaalisuus onkaan. Kuinka pienestä ja varmaan aikanaan omalla tavallaan suloisesta lapsesta on voinut tulla kirkonpolttaja ja ruumiiseen sekaantuja.
Tällaisia ajatuksia häivähteli mielessäni, kun olin taas hyllyvällä suolla järven keskellä. Kävelin vähän kauemmaksikin, yhä uusia rikkonaisia järviä löytyi. Palasin ensimmäiselle suolle ja poimin taas pari litraa karpaloita. Suolla oli jopa trafiikkia, koska sen läpi kulkee hyvät pitkospuut. Suolle ei muuten pääsisikään, sillä sen reunoilla on avovesi. Kuinka mukavaa olisikaan soudella tai meloa tuolla monipolvisella järvellä. Siellä voi jopa olla kalaakin. Meren lisäksi Taalintehtaalla on kaunis luontoaarre ihan lähes keskustassa. Järvi on kirkasvetinen ja suolla näkyi simpukankuoria, joita ehkä jokin eläin on sukeltanut.
Hän kertoi Surahammarin kirkonpolttajan selvinneen, kun hautausmaan työntekijä on saatu kiinni itse teosta ruumiin kanssa. Lehdissä häntä kutsuttiin kirkkovahtimestariksi, mikä on tietenkin aivan väärin Suran mukavaa kirkon vahtimestaria kohtaan. Surassa poltettiin takavuosina myös herraskartano. Oliko tekijä sama. Suran vanha kirkko oli tuttu ja kaunis näky. Nyt sen paikalla on jo vuosia ollut avonainen hartaustila, jossa on säilynyt kirkon sakasti. Sinänsä surkeasta palaneen kirkon rauniosta on tullut kaunis. Paikka on kivenheiton päässä tyttären talosta.
Kaikkein kummallisinta on, että mieleeni tuli heti muuan outo nuorukainen, joka nykyään on jo keski-ikäinen. Hän asui erakoituneen pitkäpartaisen isänsä kanssa. Isä oli vaimoni huggarkompis, metsätyömieskaveri, jonka hän oppi tuntemaan aloittaessaan metsäuraansa nuorena kotirouvana. Muistan kuinka vaimoni oli lastenvaunuja työntäessään huomannut tuon nuorukaisen ja sanoi pelänneensä hiipparia. Sain vaikutelman, että hän oli jossain kirkkomaatyön kaltaisessa hommassa, ajoi päivisin pyörällä Suraan Ramnäsistä, jossa tuo rikollinenkin kuulemma asuu. Ikä on käsittääkseni muutaman vuoden liian alhainen, jos ajattelee sitä silloista nuorta miestä. Joten samasta henkilöstä tuskin on kyse. Muistan tuona Ruotsiin muutamisvuotenamme, 30 vuotta sitten, metsässä olleen tosi paljon mustikoita. Poimin niitä tapani mukaan liian paljon. Surahammarissa on kolme ruukkikeskusta, Sura, Ramnäs ja Virsbo. Kaikissa oli, ja on yhä, paljon suomalaisia. Tuo rikolliseksi epäilemäni oli aito ruotsalainen, muistin suolla karpaloita poimiessani jopa nimenkin ja soitin tyttärelle epäilyksistäni. Hänellä ei ollut tarkempaa tietoa, mutta aikoi ottaa äidiltään selvää.
Mies on sanonut lehden mukaan olleensa pakotettu kääntymään ruumiin puoleen, koska normaalit naissuhteet eivät olleet luonnistaneet. Kuka tietää, mitä kaikkea tuollaisen traagisen kohtalon takana onkaan. Onko hän ollut hoidossa ja mitä se on pystynyt tekemään ja jättänyt tekemättä. Mitä kaikkea kauheita lapsuudenkohtaloita hänen on täytynyt kokea. Kuinka julma pakkopaita seksuaalisuus onkaan. Kuinka pienestä ja varmaan aikanaan omalla tavallaan suloisesta lapsesta on voinut tulla kirkonpolttaja ja ruumiiseen sekaantuja.
Tällaisia ajatuksia häivähteli mielessäni, kun olin taas hyllyvällä suolla järven keskellä. Kävelin vähän kauemmaksikin, yhä uusia rikkonaisia järviä löytyi. Palasin ensimmäiselle suolle ja poimin taas pari litraa karpaloita. Suolla oli jopa trafiikkia, koska sen läpi kulkee hyvät pitkospuut. Suolle ei muuten pääsisikään, sillä sen reunoilla on avovesi. Kuinka mukavaa olisikaan soudella tai meloa tuolla monipolvisella järvellä. Siellä voi jopa olla kalaakin. Meren lisäksi Taalintehtaalla on kaunis luontoaarre ihan lähes keskustassa. Järvi on kirkasvetinen ja suolla näkyi simpukankuoria, joita ehkä jokin eläin on sukeltanut.
Leppeää sunnuntaita
Eilisessä leppeässä ilmassa ajelin vähän mopolla ympäristössä. Kävin taas katsomassa metsässä olevaa erikoista saunalaitosta. Siellä olivat ovet lukitsematta, oli autiota, mutta en viitsinyt paljoa kurkistella. Olisi ollut noloa joutua paljastetuksi peeping Tomiksi. Oli neljä korkealla, puiden latvojen tasalla sijaitsevaa majaa, yöpymistiloja, iso oleskelutila ja savusauna. Kaikki oli suhteellisen uutta, siistiä ja huolella rakennettua. Keskellä kulki jonkinlainen oja, saattoi olla lähdekin. Matkailutoimintaa voi harjoittaa näköjään ihan missä vain.
Ajelin vähän muuallakin, mutta en uusia teitä. Uusien reittien löytäminen olisi aina sävähdyttävää. Saaren tämä pää alkaa olla jo koluttu, tietysti vain päällisin puolin. Pohjoisosa on oudompaa. Sinne on matkaa kymmeniä kilometrejä, onhan Kemiön saari "Suomen suurin rannikkosaari". Ehkä lähden tänään käymään uudelleen Taalintehtaan ylälammella. Se on ehkä se syy, joka on saanut aikaan ruukkiyhteiskunnan perustamisen näin kauas. Vesivoima. Nyt sillä ei ole merkitystä. Sama on täällä Björkbodassakin. Istuskelin parvekkeellakin lueskelemassa ja grillasin kananpoikaa. Alakerrassa on asunut jo puolisen vuotta mies, jolla on sievä, valkoinen hoitokoira. Mies tupakoi ulkona ja savu nousee suoraan huoneeseeni. Koira makuilee ulkona. Se on enimmäkseen hiljaa, mutta äityi eilen valittamaan aivan ihmisen äänellä, kun se kuuli Kotijäätelön melodian. Se oikeastaan lauloi surumielistä melodiaa. Ei se koira haittaa, mutta tupakointi hieman, ei sekään liikaa, niin että viitsisi valittaa. Tupakoijat, kuten kaikki, ärtyvät valituksista. Live and let live.
Huominen hieman askarruttaa. Työkkärin ihminen sanoi laittavansa asiakkaan työnhaun poikki, jos luvaton poissaolo jatkuu koko viikon. Se jatkui. Poissaolo oli varmaan kaljanhajuista. Olisin voinut, mutta en aikaisemmin kehdannnut, ottaa puheeksi alkoholiongelman ja yrittää ohjata hoitoon. Mutta kun se ei niin näkynyt. Saarellahan käy päihdeterapeutti Ellilä, häiriökliinikon mies. Nyt kun karenssi tulee, se on ehkä vähän äkkinäistä ja kovaa. Ihminen ongelman takana on ihan ok, fiksu kuin mikä. Minä olen tosin ehkä nähnyt vain paremmat puolet. Karenssilla ei tosin ole pelotusvoimaa. "Nehän menevät sitten muualle ja saavat sieltä saman rahan", sanoi vaksi. Sosiaalihuolto kattaa perustoimeentulon, vaikkakin vähän nuristen.
Odotan taas jo pääsemistä Lilla Sagalundin katon kimppuun. Sain sen harjattua ja vaihdoin ainakin kymmenen tiiltä, mikä on hankalaa, kun alapuolella olevat täytyy ensin latoa syrjään. Toisessa päässä tiilet ovat ihan sälöinä. Osa on kokonaan rikki, osasta on pinta irtaantunut. Johtuneekohan siitä, että katto on ollut putsaamatta talvien yli ja lämpötilan vaihtelut kosteana pysyneessä pinnassa ovat olleet kohtalokkaita. Tuo pieni viihtyisä mökki näyttää olevan aika oleellinen museorakennus. Siellä on ollut paljon näytöksiä pienten vierailijaryhmien kanssa. En ole ollut tosin katsomassa. Siellä on toimiva liesi ja puuroa siellä on ainakin keitetty. Museolla on käsittääkseni aika mukavasti lasten kokeilevaa museotoimintaa. Syksyn aikana koululaisryhmiä on käynyt vaikka kuinka paljon. Aika toimiva konsepti. Vanhoihin vaatteisiin pukeutuneet oppaat ja vapaaehtoiset ovat demonstroineet sinänsä varsin yksinkertaisia töitä. Ympäristöhän on myös vallan viehättävä, vaikka oikeasti se on vain kulissi.
Museonjohtaja on viehättynyt romanttiseen puuhasteluun. Museolla on hieno puoti, jossa on tyylikkäitä vanhanaikaisia leikkikaluja ja muuta laatutavaraa. Ihmiset sanovat, että kukoistava (kukoistanut?) vapaaehtoistoiminta on hänen aikaansaannostaan. Nyt nuo vapaaehtoiset ovat jo aika vanhoja, mutta jaksavat ihmeesti. Johtaja on valitellut, että aina pitää keksiä kaikenlaista jippoa, jotta saa rahoituksen varmistettua seuraavaksi vuodeksi. Koska jäisi mahdollisuus pelkkään museotoimintaan, oli hänen huokauksensa.
Ihmettelen joskus ja haluaisin päästä kirkistamaan salaa, kuinka muuan virkailijoista, koulumestari/kanttorin pukuun pukeutunut, ankaran näköinen heppu vetää osuutensa vanhanajan koulunkäynnistä. Tjudan pedagogio on ainutlaatuinen miljöö. Se on aikoinaan Axel Oxenstjärnan, jonka läänityksiin koko Kemiönsaari kuului, perustama. Tämä rakennus ei ole ensimmäinen, mutta ikivanha sekin aitoine sisustuksineen. Se on Tjudasta, Turun tien varrelta tänne siirretty. Muistan, että siellä taidettiin kertoa ns. Lancaster-metodista, jossa vanhemmat oppilaat auttoivat opettajaa. Kuri oli sotilaallista. Meidän koulumestarimme komentaa aina lapset parijonoon ankaruudella, joka sopii hyvin hänen synkeään ulkomuotoonsa. Kuinka synkeä ko henkilö sitten on, on eri asia. En juuri tunne häntä, kuten en tunne muitakaan museolaisia. He ovat varsin pidättyväisiä. Heillä on varmaan aika pienet palkatkin.
Veljentytär on lukenut museologiaa ja kansatiedettä Jyväskylässä ja toimii Itä-Suomen jossakin museossa. Meillä ei ole ollut juuri kosketusta suvun piirissä. Nyt vaatimaton maalainen johtaa edelleen ahkeruudellaan googlen Melaranta-tilastoja. Uhkaavan lähellä on onnettomuudentutkija, veljenpoika Hannu. Hänellä on tosin median kiinnostus puolellaan aiheensa uutisarvon takia.
Perjantaina, kun kaikki muut häipyivät, väsyin yksin pakertamaan ja lähdin minäkin aika alakuloisin mielin aikaisin kotiin. Nyt on edessä taas monen tiilen uusiminen. Toisessa, isommassa talossa, jonka katon lakaisin, oli myös paljon rikkinäisiä ja valahtaneita tiiliä. Jätän sen mielellään vaksin hoitoon. Hyvä jos saan pikkutalon katon tehtyä. Samanlaisia kattoja on varmaankin monia muitakin, jos niitä alkaa tarkemmin tutkia. Puut kasvavat niin liki taloja, että katot ovat mettäroskan peitossa. Sieviähän sellaiset puut ovat, mutta talot ovat myös vaarassa vaurioitua kaatuvien puiden painosta. Isäni puhui aina siitä kuinka metsä on pidettävä kaikana talosta metsäpalovaaran takia. Varmaan hän ajatteli myös talojen ja kattojen terveyttä.
Norjan ikivanhoilla suomalaisalueilla muistan kuinka paikallinen Länsarkivarie sanoi, että ulkonäöstä viis, mutta katon pitää olla kunnossa. Metsäsuomalaisten savupirtteihin oli joskus lyöty armotta peltikatot. Sillä lailla ne saatiin ainakin säilymään muutama sata vuotta lisää. Kävimme Norjan puolellakin, kun olin aikoinani kurssilla Värmlannin suomalaismetsissä, mikä oli hyvin mieleenjäävä kokemus. Muistan aina kourapuuron, mutin, jota tarjottiin sulatetun läskin kanssa. Yritin aikoinani opettajana opettaa myös hieman metsäsuomalaisista. Näytin usein Tukholman Suomi-talolta tilaamani filmin. Käänsin suomeksi Helmer Linderholmin Sveriges Finnmarker-kirjan. Sille ei löytynyt kustantajaa. Myöhemmin löytyi asiantuntijoita, jotka asettivat kyseenalaiseksi Linderholmin asiantuntemuksen. Hän kuolikin jo 1982. Hän oli tutkinut myös Ruotsin intiaaniseikkailua, Delawaren siirtomaata ja kirjoitti kaikesta vallan viehättävästi ja mielestäni myös asiantuntevasti. Samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa Hilkka Alm -nimisestä ruotsinsuomalaisesta kirjailijasta, joka oli mukana tuolla metsäsuomalaiskurssilla, hänkin kuollut jo v. 1995. Hän kävi kirjailijavieraana koulullamme, mutta ei saanut kunnon kontaktia oppilaisiin. Tuolla kurssilla oli myös luennoijana ja osallistujana legendaarinen Pertti Virtaranta Helmi-vaimoineen, suuren kaliberin tiedemies ja kirjoittaja, kuollut v. 1999. Aina kun bussi vähänkin pysähtyi, hän oli heti kuvaamassa ja jututtamassa jostakin puskasta ilmestyvää mummoa, oikea tiedemiehen ote.
Ajelin vähän muuallakin, mutta en uusia teitä. Uusien reittien löytäminen olisi aina sävähdyttävää. Saaren tämä pää alkaa olla jo koluttu, tietysti vain päällisin puolin. Pohjoisosa on oudompaa. Sinne on matkaa kymmeniä kilometrejä, onhan Kemiön saari "Suomen suurin rannikkosaari". Ehkä lähden tänään käymään uudelleen Taalintehtaan ylälammella. Se on ehkä se syy, joka on saanut aikaan ruukkiyhteiskunnan perustamisen näin kauas. Vesivoima. Nyt sillä ei ole merkitystä. Sama on täällä Björkbodassakin. Istuskelin parvekkeellakin lueskelemassa ja grillasin kananpoikaa. Alakerrassa on asunut jo puolisen vuotta mies, jolla on sievä, valkoinen hoitokoira. Mies tupakoi ulkona ja savu nousee suoraan huoneeseeni. Koira makuilee ulkona. Se on enimmäkseen hiljaa, mutta äityi eilen valittamaan aivan ihmisen äänellä, kun se kuuli Kotijäätelön melodian. Se oikeastaan lauloi surumielistä melodiaa. Ei se koira haittaa, mutta tupakointi hieman, ei sekään liikaa, niin että viitsisi valittaa. Tupakoijat, kuten kaikki, ärtyvät valituksista. Live and let live.
Huominen hieman askarruttaa. Työkkärin ihminen sanoi laittavansa asiakkaan työnhaun poikki, jos luvaton poissaolo jatkuu koko viikon. Se jatkui. Poissaolo oli varmaan kaljanhajuista. Olisin voinut, mutta en aikaisemmin kehdannnut, ottaa puheeksi alkoholiongelman ja yrittää ohjata hoitoon. Mutta kun se ei niin näkynyt. Saarellahan käy päihdeterapeutti Ellilä, häiriökliinikon mies. Nyt kun karenssi tulee, se on ehkä vähän äkkinäistä ja kovaa. Ihminen ongelman takana on ihan ok, fiksu kuin mikä. Minä olen tosin ehkä nähnyt vain paremmat puolet. Karenssilla ei tosin ole pelotusvoimaa. "Nehän menevät sitten muualle ja saavat sieltä saman rahan", sanoi vaksi. Sosiaalihuolto kattaa perustoimeentulon, vaikkakin vähän nuristen.
Odotan taas jo pääsemistä Lilla Sagalundin katon kimppuun. Sain sen harjattua ja vaihdoin ainakin kymmenen tiiltä, mikä on hankalaa, kun alapuolella olevat täytyy ensin latoa syrjään. Toisessa päässä tiilet ovat ihan sälöinä. Osa on kokonaan rikki, osasta on pinta irtaantunut. Johtuneekohan siitä, että katto on ollut putsaamatta talvien yli ja lämpötilan vaihtelut kosteana pysyneessä pinnassa ovat olleet kohtalokkaita. Tuo pieni viihtyisä mökki näyttää olevan aika oleellinen museorakennus. Siellä on ollut paljon näytöksiä pienten vierailijaryhmien kanssa. En ole ollut tosin katsomassa. Siellä on toimiva liesi ja puuroa siellä on ainakin keitetty. Museolla on käsittääkseni aika mukavasti lasten kokeilevaa museotoimintaa. Syksyn aikana koululaisryhmiä on käynyt vaikka kuinka paljon. Aika toimiva konsepti. Vanhoihin vaatteisiin pukeutuneet oppaat ja vapaaehtoiset ovat demonstroineet sinänsä varsin yksinkertaisia töitä. Ympäristöhän on myös vallan viehättävä, vaikka oikeasti se on vain kulissi.
Museonjohtaja on viehättynyt romanttiseen puuhasteluun. Museolla on hieno puoti, jossa on tyylikkäitä vanhanaikaisia leikkikaluja ja muuta laatutavaraa. Ihmiset sanovat, että kukoistava (kukoistanut?) vapaaehtoistoiminta on hänen aikaansaannostaan. Nyt nuo vapaaehtoiset ovat jo aika vanhoja, mutta jaksavat ihmeesti. Johtaja on valitellut, että aina pitää keksiä kaikenlaista jippoa, jotta saa rahoituksen varmistettua seuraavaksi vuodeksi. Koska jäisi mahdollisuus pelkkään museotoimintaan, oli hänen huokauksensa.
Ihmettelen joskus ja haluaisin päästä kirkistamaan salaa, kuinka muuan virkailijoista, koulumestari/kanttorin pukuun pukeutunut, ankaran näköinen heppu vetää osuutensa vanhanajan koulunkäynnistä. Tjudan pedagogio on ainutlaatuinen miljöö. Se on aikoinaan Axel Oxenstjärnan, jonka läänityksiin koko Kemiönsaari kuului, perustama. Tämä rakennus ei ole ensimmäinen, mutta ikivanha sekin aitoine sisustuksineen. Se on Tjudasta, Turun tien varrelta tänne siirretty. Muistan, että siellä taidettiin kertoa ns. Lancaster-metodista, jossa vanhemmat oppilaat auttoivat opettajaa. Kuri oli sotilaallista. Meidän koulumestarimme komentaa aina lapset parijonoon ankaruudella, joka sopii hyvin hänen synkeään ulkomuotoonsa. Kuinka synkeä ko henkilö sitten on, on eri asia. En juuri tunne häntä, kuten en tunne muitakaan museolaisia. He ovat varsin pidättyväisiä. Heillä on varmaan aika pienet palkatkin.
Veljentytär on lukenut museologiaa ja kansatiedettä Jyväskylässä ja toimii Itä-Suomen jossakin museossa. Meillä ei ole ollut juuri kosketusta suvun piirissä. Nyt vaatimaton maalainen johtaa edelleen ahkeruudellaan googlen Melaranta-tilastoja. Uhkaavan lähellä on onnettomuudentutkija, veljenpoika Hannu. Hänellä on tosin median kiinnostus puolellaan aiheensa uutisarvon takia.
Perjantaina, kun kaikki muut häipyivät, väsyin yksin pakertamaan ja lähdin minäkin aika alakuloisin mielin aikaisin kotiin. Nyt on edessä taas monen tiilen uusiminen. Toisessa, isommassa talossa, jonka katon lakaisin, oli myös paljon rikkinäisiä ja valahtaneita tiiliä. Jätän sen mielellään vaksin hoitoon. Hyvä jos saan pikkutalon katon tehtyä. Samanlaisia kattoja on varmaankin monia muitakin, jos niitä alkaa tarkemmin tutkia. Puut kasvavat niin liki taloja, että katot ovat mettäroskan peitossa. Sieviähän sellaiset puut ovat, mutta talot ovat myös vaarassa vaurioitua kaatuvien puiden painosta. Isäni puhui aina siitä kuinka metsä on pidettävä kaikana talosta metsäpalovaaran takia. Varmaan hän ajatteli myös talojen ja kattojen terveyttä.
Norjan ikivanhoilla suomalaisalueilla muistan kuinka paikallinen Länsarkivarie sanoi, että ulkonäöstä viis, mutta katon pitää olla kunnossa. Metsäsuomalaisten savupirtteihin oli joskus lyöty armotta peltikatot. Sillä lailla ne saatiin ainakin säilymään muutama sata vuotta lisää. Kävimme Norjan puolellakin, kun olin aikoinani kurssilla Värmlannin suomalaismetsissä, mikä oli hyvin mieleenjäävä kokemus. Muistan aina kourapuuron, mutin, jota tarjottiin sulatetun läskin kanssa. Yritin aikoinani opettajana opettaa myös hieman metsäsuomalaisista. Näytin usein Tukholman Suomi-talolta tilaamani filmin. Käänsin suomeksi Helmer Linderholmin Sveriges Finnmarker-kirjan. Sille ei löytynyt kustantajaa. Myöhemmin löytyi asiantuntijoita, jotka asettivat kyseenalaiseksi Linderholmin asiantuntemuksen. Hän kuolikin jo 1982. Hän oli tutkinut myös Ruotsin intiaaniseikkailua, Delawaren siirtomaata ja kirjoitti kaikesta vallan viehättävästi ja mielestäni myös asiantuntevasti. Samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa Hilkka Alm -nimisestä ruotsinsuomalaisesta kirjailijasta, joka oli mukana tuolla metsäsuomalaiskurssilla, hänkin kuollut jo v. 1995. Hän kävi kirjailijavieraana koulullamme, mutta ei saanut kunnon kontaktia oppilaisiin. Tuolla kurssilla oli myös luennoijana ja osallistujana legendaarinen Pertti Virtaranta Helmi-vaimoineen, suuren kaliberin tiedemies ja kirjoittaja, kuollut v. 1999. Aina kun bussi vähänkin pysähtyi, hän oli heti kuvaamassa ja jututtamassa jostakin puskasta ilmestyvää mummoa, oikea tiedemiehen ote.
23.9.06
Writely ja sen kumppanit
Parista lehdestä olen lukenut uutisia, että Googlen Writely -ohjelma on lopultakin avattu yleisölle. Minulla on gmail ja niillä tunnuksilla avautui ohjelman käyttöliittymä. Sievä, kompakti kirjoitusohjelma, jossa on silti paljon hienouksia, muttei silti liikaa kuten Microsoftin Wordsissa alkaa jo olla. Sitäpaitsi ohjelma on ilmainen. Sillä voi jakaa tiedostoja ja ne tallettuvat jonnekin Googlen verkkkoon. En ole tutustunut kaikkiin toimintoihin.
Tämä on nyt sitten sitä uutta aikaa. Enää ei kotona tarvitse välttämättä olla super-hyper tietokonetta vaan vähemmälläkin pärjää, ehkä satasen tai pari uutena maksavalla tietokoneella, kunhan niitä tulee aikanaan markkinoille. Ehkä jo onkin. Kysyin Kemiön tietokonekauppiaalta, Lappalaisen Samilta, mitä kuuluu Linux-gurun ja hänen suunnittelemaansa verkkotietokone-projektiin. Jäässä, oli vastaus. Oli tullut käytännön vaikeuksia. Kovalevy saattaa käydä tarpeettomaksi, uusille muistitikuille voi tallettaa jo neljäkin gigatavua. Olen kovin heikolla pohjalla näistä asioista kirjoittaessani, koska ymmärrän niistä vähän.
Googlella on taulukkolaskentaohjelma Spreadsheets , joka toimii samoin periaattein kuin Writely ja Picasa , jossa on kuvankäsittelyohjelma ja kuvien säilytys, puhumattakaan myös parhaillaan uudistuvasta Bloggerista.
Open source- ohjelmia on vaikka millä mitalla, joten Microsoftin Office-esimerkiksi alkaa kohta olla aikansa elänyt suurmenestyksenä, vaikka se yhä uusiintuu. Nyt jo on tarjolla Office 2007:n kokeiluversio Kotimikron rompulla.
Koetan tässä lopuksi, miten menee Writelyn dokumentin julkaisu bloggerilla, johon on nappula yläreunassa.
Ei onnistunut, en saanut Writelyä julkaisemaan maalainen-blogissa. Väitti, ettei sellaista url:iä ole. Varmaan minun vikani. Ohjelma on joka tapauksessa oikein näppärä, kunhan se toimii.
Tämä on nyt sitten sitä uutta aikaa. Enää ei kotona tarvitse välttämättä olla super-hyper tietokonetta vaan vähemmälläkin pärjää, ehkä satasen tai pari uutena maksavalla tietokoneella, kunhan niitä tulee aikanaan markkinoille. Ehkä jo onkin. Kysyin Kemiön tietokonekauppiaalta, Lappalaisen Samilta, mitä kuuluu Linux-gurun ja hänen suunnittelemaansa verkkotietokone-projektiin. Jäässä, oli vastaus. Oli tullut käytännön vaikeuksia. Kovalevy saattaa käydä tarpeettomaksi, uusille muistitikuille voi tallettaa jo neljäkin gigatavua. Olen kovin heikolla pohjalla näistä asioista kirjoittaessani, koska ymmärrän niistä vähän.
Googlella on taulukkolaskentaohjelma Spreadsheets , joka toimii samoin periaattein kuin Writely ja Picasa , jossa on kuvankäsittelyohjelma ja kuvien säilytys, puhumattakaan myös parhaillaan uudistuvasta Bloggerista.
Open source- ohjelmia on vaikka millä mitalla, joten Microsoftin Office-esimerkiksi alkaa kohta olla aikansa elänyt suurmenestyksenä, vaikka se yhä uusiintuu. Nyt jo on tarjolla Office 2007:n kokeiluversio Kotimikron rompulla.
Koetan tässä lopuksi, miten menee Writelyn dokumentin julkaisu bloggerilla, johon on nappula yläreunassa.
Ei onnistunut, en saanut Writelyä julkaisemaan maalainen-blogissa. Väitti, ettei sellaista url:iä ole. Varmaan minun vikani. Ohjelma on joka tapauksessa oikein näppärä, kunhan se toimii.
22.9.06
Gerilla-tutkijat
Aamu-tv:ssä haastateltiin professori Juhani Suomea juuri kun olin lähdössä töihin. Pysähdyttävän kiinnostavaa. Suomen tutkijanotteesta on kirjoittanut osuvasti Jukka Tarkka Suomen edellisen teoksen Pysähtyneisyyden aika yhteydessä. Ammatti-ihmistä kiusaa, kun Suomi ei ole seurannut tieteen tekemisen sääntöjä, esittänyt kunnollisia lähteitä, joita voisi sitten tarkistaa.
Epävarmuuden vuodet on toinen ja toistaiseksi viimeinen osa, koska tutkija ei pääse enää kummitteleviin muistioihin yms. Jollakin tavalla tuollainen gerilla-tyyppinen tutkimus kuitenkin kiinnostaa. Jospa ei nimitetä sitä tutkimukseksi vaan jollakin muulla nimellä. Yleensähän olemme tottuneet, että arvostetuista presidenteistämme voimme puhua kriittisesti vasta heidän kuoltuaan. Suomi on ylittänyt suhteillaan salassapitomääräykset, mikä tuntuu itse asiassa varsin piristävältä.
Suomen esittämä luonnehdinta Koivistosta tuntuu valistuneen maallikon korviin varsin osuvalta. En ole lukenut edellistäkään teossarjan osaa. Koiviston kirjein pitämä yhteys ulkomaisiin päämiehiin ei tunnu sopivalta. Hän joutui törmäyskurssille monien tärkeiden valtiomahtien kanssa. Siksi hän kääkkänöinnillään olikin niin kovasti kansan suosiossa. Hän saattoi olla liiaksi vaikuttunut Neuvostoliiton viimeisten johtajien Andropovin ja Gorbatshovin persoonista ja toimi sitten tärkeissä kriisitilanteissa ylivarovasti. Me voimme tietenkin myös olla tyytyväisiä, ettemme saaneet Karjalaakin takaisin ristiksemme, ja siitä voimme kiittää Isä-Koivistoa.
Toinen gerilla-tutkija on Jukka Seppinen, joka on haukuttu maanrakoon paljon Suomeakin pahemmin. Minusta hänenkin antinsa on tervetullut. Se luo ainakin vireitä pitkään seisoneeseen veteen.
Epävarmuuden vuodet on toinen ja toistaiseksi viimeinen osa, koska tutkija ei pääse enää kummitteleviin muistioihin yms. Jollakin tavalla tuollainen gerilla-tyyppinen tutkimus kuitenkin kiinnostaa. Jospa ei nimitetä sitä tutkimukseksi vaan jollakin muulla nimellä. Yleensähän olemme tottuneet, että arvostetuista presidenteistämme voimme puhua kriittisesti vasta heidän kuoltuaan. Suomi on ylittänyt suhteillaan salassapitomääräykset, mikä tuntuu itse asiassa varsin piristävältä.
Suomen esittämä luonnehdinta Koivistosta tuntuu valistuneen maallikon korviin varsin osuvalta. En ole lukenut edellistäkään teossarjan osaa. Koiviston kirjein pitämä yhteys ulkomaisiin päämiehiin ei tunnu sopivalta. Hän joutui törmäyskurssille monien tärkeiden valtiomahtien kanssa. Siksi hän kääkkänöinnillään olikin niin kovasti kansan suosiossa. Hän saattoi olla liiaksi vaikuttunut Neuvostoliiton viimeisten johtajien Andropovin ja Gorbatshovin persoonista ja toimi sitten tärkeissä kriisitilanteissa ylivarovasti. Me voimme tietenkin myös olla tyytyväisiä, ettemme saaneet Karjalaakin takaisin ristiksemme, ja siitä voimme kiittää Isä-Koivistoa.
Toinen gerilla-tutkija on Jukka Seppinen, joka on haukuttu maanrakoon paljon Suomeakin pahemmin. Minusta hänenkin antinsa on tervetullut. Se luo ainakin vireitä pitkään seisoneeseen veteen.
21.9.06
Katto-Kassinen
Olin eilen illalla auttamassa entistä työkaveria nettiasioissa. Vaikka hän nyt onkin työtön ja oli kesällä heikkopalkkaisissa töissä, ei elintasossa ole moittimista. Hän on paiskonut aikoinaan rahakkaita hommia ja osannut mennä naimisiin hyväpalkkaisen naisen kanssa, ei lapsia. Käyttöauton lisäksi hänellä on tosi hieno mersu. Iso talo oli iso ja täynnä kunnostettuja antiikkihuonekaluja, joita hän mielellään esitteli. Elisan kotisivut jumittuivat, mutta sain ongelman ratkaistua kotoa käsin myöhemmin. Luulen kyllä, että kaveri oli tehnyt virheen noiden antiikkihuonekalujen kanssa. Ei niitä varmaan saisi hioa ja lakata uudelleen, sen verran olen oppinut Antikrundanista. En tietenkään viitsinyt sitä sanoa. Mutta hienoa työtä hän oli tehnyt ja ahkeroinut toden teolla. Sellainen suomalainen, joka tekee käsillään mitä tahtoo.
Ajoin kaksi kertaa Kemiöön ja takaisin tänään, koska olin tänään englannin keskustelukerhossa. Sinne tuli kaksi mukavaa vanhempaa herrasmiestä, jotka eivät olleet viime viikolla. He puhuivat oikein hyvää englantia ja olivat hauskoja. Vaikka opettaja olikin väsynyt, pidin kuitenkin tästäkin kerrasta. Se on juuri sellaista paikallistuntemusta, jota haen - huolimatta siitä, että saatan muuttaa jo vuoden päästä.
Kattojen harjaaminen jatkuu varmasti lähiajat. Minusta on mukava olla kauniilla säällä kurkottamssa räystään reunalla ja harjata pitkävartisella harjalla niin ettei tarvitse astua hauraille tiilille. Yritän vaihtaa myös rikkinäiset tiilet. Jos rikkimennyt on ylempänä, on tiilet purettava pois tieltä ja ladottava telineelle, jotta pääsee vaihtamaan.
Muistan kuinka ekokylän alkuvuosina Vesa kävi harjaamassa Ylätalon kattoa puhtaaksi sammaleesta. Kaverini Matti, joka oli sairastunut dementiaan ja aiheutti monia hupaisia ja vähemmän hupaisia sattumuksia, ihmetteli, että onpa kummallinen kaveri, joka jurottaa katolla. Mahtaa olla kovin eristäytynyt. Nyt minusta voisi sanoa samaa. Minä todella viihdyn katolla.
Nyt kun olin kahden nuoren asiakkaan kanssa, juttelimme hänen dilemmastaan. Nuorempana on tullut syyllistyttä rötöksiin ja velkaa on ulosottomiehen hoiudossa aikamoinen määrä. Se kasvaa huimaa vauhtia. Nyt hän on kuitenkin vakiintunut mutta on aikamoisessa käpälälaudassa. Ei kannata satsata koulutukseen, hankkia ammattia ja lopulta työtä, koska kaikki ylimenevä menisi velkojen maksuun. Kuitenkin yhteiskunta joutuu maksamaan pitkän pennin koko perheen elatuksesta vuosikymmenet eteenpäin. Viisainta olisi yrittää saada velat saneeraukseen ja tehdä jonkinlainen tulevaisuuden suunnitelma. Elää niukasti ehkä muutaman vuoden. Mutta en tiedä onko kaverilla siihen kuitenkaan mahdollisuuksia.
Ihminen on aika lailla Homo Economicus, joka tarkkaan laskee, mikä kannattaa. Niin teet sinäkin ja minä, ainakin niin kauan kuin resurssimme ovat pienehköt. Yhteiskunta antaa mahdollisuudet elämiseen sen kustannuksella. Periaatteessa se saattaa olla ihan oikeinkin, sillä mikä olisi vaihtoehto. Osan kova linja ajaisi yrittämiseen ja töihin hinnalla millä hyvänsä, mutta osan varmasti helposti ansaittuun rahaan, rikollisuuteen tai ainakin harmaaseen talouteen.
Ajoin kaksi kertaa Kemiöön ja takaisin tänään, koska olin tänään englannin keskustelukerhossa. Sinne tuli kaksi mukavaa vanhempaa herrasmiestä, jotka eivät olleet viime viikolla. He puhuivat oikein hyvää englantia ja olivat hauskoja. Vaikka opettaja olikin väsynyt, pidin kuitenkin tästäkin kerrasta. Se on juuri sellaista paikallistuntemusta, jota haen - huolimatta siitä, että saatan muuttaa jo vuoden päästä.
Kattojen harjaaminen jatkuu varmasti lähiajat. Minusta on mukava olla kauniilla säällä kurkottamssa räystään reunalla ja harjata pitkävartisella harjalla niin ettei tarvitse astua hauraille tiilille. Yritän vaihtaa myös rikkinäiset tiilet. Jos rikkimennyt on ylempänä, on tiilet purettava pois tieltä ja ladottava telineelle, jotta pääsee vaihtamaan.
Muistan kuinka ekokylän alkuvuosina Vesa kävi harjaamassa Ylätalon kattoa puhtaaksi sammaleesta. Kaverini Matti, joka oli sairastunut dementiaan ja aiheutti monia hupaisia ja vähemmän hupaisia sattumuksia, ihmetteli, että onpa kummallinen kaveri, joka jurottaa katolla. Mahtaa olla kovin eristäytynyt. Nyt minusta voisi sanoa samaa. Minä todella viihdyn katolla.
Nyt kun olin kahden nuoren asiakkaan kanssa, juttelimme hänen dilemmastaan. Nuorempana on tullut syyllistyttä rötöksiin ja velkaa on ulosottomiehen hoiudossa aikamoinen määrä. Se kasvaa huimaa vauhtia. Nyt hän on kuitenkin vakiintunut mutta on aikamoisessa käpälälaudassa. Ei kannata satsata koulutukseen, hankkia ammattia ja lopulta työtä, koska kaikki ylimenevä menisi velkojen maksuun. Kuitenkin yhteiskunta joutuu maksamaan pitkän pennin koko perheen elatuksesta vuosikymmenet eteenpäin. Viisainta olisi yrittää saada velat saneeraukseen ja tehdä jonkinlainen tulevaisuuden suunnitelma. Elää niukasti ehkä muutaman vuoden. Mutta en tiedä onko kaverilla siihen kuitenkaan mahdollisuuksia.
Ihminen on aika lailla Homo Economicus, joka tarkkaan laskee, mikä kannattaa. Niin teet sinäkin ja minä, ainakin niin kauan kuin resurssimme ovat pienehköt. Yhteiskunta antaa mahdollisuudet elämiseen sen kustannuksella. Periaatteessa se saattaa olla ihan oikeinkin, sillä mikä olisi vaihtoehto. Osan kova linja ajaisi yrittämiseen ja töihin hinnalla millä hyvänsä, mutta osan varmasti helposti ansaittuun rahaan, rikollisuuteen tai ainakin harmaaseen talouteen.
20.9.06
Tarjolla on Kolmas ikä
Saarella minä asun tosiaan, muttei sitä juuri huomaa. Täältä voi ajaa mantereelle kahden sillan ja yhden lossin kautta. Harkitsen muutanko vielä saaremmas, ulkosaaristoon. Toivottavasti tilaisuus ei arvellessa karkaa. Aikaa olisi vaikka kuinka paljon postata Kolmas Ikä-blogiin, mutta ei ole inspiroinut. Harmi, sillä idea on mielestäni hyvä. Vaikka iältäni olenkin sopiva, en taida olla vielä valmis profiloitumaan kolmanteen ikään vaan ole yhä niissä aikaisemmissa. Minun puolestani joku voisi ottaa idean kantaakseen. Mikä olisi konsepti? Minulle melkein riittää maalaisen-blogin kirjoittaminen. Sekin on oikeastaan ihan liikaa, koska haluan seurata aikaani, lukea ja harrastaa kaikenlaista. Itse asiassa en ehdi tehdä kuin murto-osan kaikesta kiinnostavasta. Olen sitä paitsi fyysisestä työstä ja työmatkoista aika väsynyt ja tarvitsen lepoa.
Jo blogien lukeminen riittäisi harrastukseksi. Taidan olla aika harvinainen tapaus, kun en ole juuttunut vanhoihin suosikkeihin vaan luen kaiken aikaa uusiakin. Huomaan kyllä tulevani hieman huolimattomaksi siinä runsauden pulassa, enkä jaksa lukea huolella kaikkea, mitä haluaisin. Nytkin olen ruksannut monia huomion arvoisia blogeja, joista haluaisin kirjoittaa ainakin pieniä notiiseja.
Minun blogini on tullut entistä enemmän verkkopäiväkirjaksi. Kirjaan ylös päivän tapahtumia. Arkipäivä on se mikä on lähinnä.
Tänään löytyi katosta entistä suurempia reikiä. Yritän työntää niiden korjaamisen vaksille. Olisihan noloa, jos tulisin katolta alas tai tekisin hauraille tiilille suurempaa haittaa, eihän asia oikeastaan minulle edes kuulu. En samaistu mitenkään tuohon museoon, vaikka se on ihan sympaattinen paikka. Haluaisin tehdä jo jotain muuta.
Ajoin pari tuntia ruohonleikkuria. Se on merkiltään Murray, samanlainen kuin eksän kone oli ekokylässä. Minulle jäi silloin ihan uusi leikkuuterä, jonka saan nyt vietyä museolle lahjaksi. Ruohonleikkuu on miehisiä rituaaleja kuten esim. grillaaminen ja autoilu. Leikkasin vähän ruohoa ekokylässäkin, mutta enemmän ajoin traktoria. Hieman ajoin hulluinhuoneessakin vaikka sielläkin oli sille vihkiytynyt hoidokki. Museolla kesällä ruohoa on leikannut yksi asiakkaani, joka tänään oli poissa. Oli kuulemma niin kipeä aloittamastaan sählystä, ettei päässyt töihin. Pudistelen tietysti päätäni: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sellaista porukkaa oli meilläkin Keuruulla. Toinen hyväkäs on koiravahtina. Kyllä tällekin kansalle pitäisi saada Reinfeldt pääministeriksi, joka ajaisi väen töihin. En sano, että oikeisto niin tulee tekemään, mutta kyllä sellainen päämäärä on hyvä, että jokainen yrittää parhaansa mukaan pitää huolta itsestään, jotta yhdessä pystymme sitten huoltamaan todella sairaat ja vanhat.
Jo blogien lukeminen riittäisi harrastukseksi. Taidan olla aika harvinainen tapaus, kun en ole juuttunut vanhoihin suosikkeihin vaan luen kaiken aikaa uusiakin. Huomaan kyllä tulevani hieman huolimattomaksi siinä runsauden pulassa, enkä jaksa lukea huolella kaikkea, mitä haluaisin. Nytkin olen ruksannut monia huomion arvoisia blogeja, joista haluaisin kirjoittaa ainakin pieniä notiiseja.
Minun blogini on tullut entistä enemmän verkkopäiväkirjaksi. Kirjaan ylös päivän tapahtumia. Arkipäivä on se mikä on lähinnä.
Tänään löytyi katosta entistä suurempia reikiä. Yritän työntää niiden korjaamisen vaksille. Olisihan noloa, jos tulisin katolta alas tai tekisin hauraille tiilille suurempaa haittaa, eihän asia oikeastaan minulle edes kuulu. En samaistu mitenkään tuohon museoon, vaikka se on ihan sympaattinen paikka. Haluaisin tehdä jo jotain muuta.
Ajoin pari tuntia ruohonleikkuria. Se on merkiltään Murray, samanlainen kuin eksän kone oli ekokylässä. Minulle jäi silloin ihan uusi leikkuuterä, jonka saan nyt vietyä museolle lahjaksi. Ruohonleikkuu on miehisiä rituaaleja kuten esim. grillaaminen ja autoilu. Leikkasin vähän ruohoa ekokylässäkin, mutta enemmän ajoin traktoria. Hieman ajoin hulluinhuoneessakin vaikka sielläkin oli sille vihkiytynyt hoidokki. Museolla kesällä ruohoa on leikannut yksi asiakkaani, joka tänään oli poissa. Oli kuulemma niin kipeä aloittamastaan sählystä, ettei päässyt töihin. Pudistelen tietysti päätäni: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sellaista porukkaa oli meilläkin Keuruulla. Toinen hyväkäs on koiravahtina. Kyllä tällekin kansalle pitäisi saada Reinfeldt pääministeriksi, joka ajaisi väen töihin. En sano, että oikeisto niin tulee tekemään, mutta kyllä sellainen päämäärä on hyvä, että jokainen yrittää parhaansa mukaan pitää huolta itsestään, jotta yhdessä pystymme sitten huoltamaan todella sairaat ja vanhat.
19.9.06
Navigointi onnistuu
Kamalia kattotiilejä. Kyllä niistä syntyy kauniita kattoja, mutta mikä hoito niissä on. Vanhemmiten ne hapertuvat ja rikkoutuvat ja valahtavat pois paikoiltaan. Niitä pitäisi olla aina tarkastamassa, putsaamassa ja uusimassa. Tänään jatkoin ahkerasti katon harjaamista sitä varten konstruoidulla harjalla tikkailta räystään puolelta. Katolle ei voi nousta, sillä ne eivät kestä. Joku sanoi, että laittamalla superlonin päälle vanerin, katolle voi astua. Myös tikkaat on yksi konsti. Löytyi painautumia ja rakoja ja pari ammottavaa aukkoakin. Mikä painajainen olisi omistaa kiinteistöjä ja joutua hoitamaan niitä alvariinsa. Konesaumattu peltikatto on hyvä ratkaisu tai sitten jokin muu yhtä kestävä juttu. Ajatukseni menee yhä väkisinkin ekokylän huonoille ja valtaville katoille, joitten kanssa itse sain harmaita hiuksia.
Asiakkailla oli omat ongelmansa. Yksi oli luvatta poissa ja kaksi istui tupakoimassa pitkin päivää. Pieni tili harmittaa, lamaannuttaa ja vie työhalut. En voi tietenkään tämän tarkemmin kuvata, enkä tiedä ratkaisuja.
Olin yllättynyt, etten pudonnut kärryiltä työväenopiston navigaatiokurssilla. Vaikuttaa, että navigoiminen ei ole mitenkään vaikeaa. Ei oikeastaan tarvitse ihan täysin ymmärtää, mitä siinä tapahtuu, kun kolmion mallisella astemitalla ja viivottimella sekä kartalla löytyy suunta. Opettaja ei selittänyt, miksi vaan miten, ja tällä hetkellä se riittää. Minä en tiedä merenkulusta juuri mitään, mutta odotan että mahdollisesti jonakin päivänä olen itse merellä liikkeellä veneellä. Paljon on tietenkin opittavaa ja muistettavaa, mutta suunnan ottaminen ei ollut liian vaikeaa. Viikon päästä menemme pimeälle merelle tekemään harjoituksia, jännittävää.
Asiakkailla oli omat ongelmansa. Yksi oli luvatta poissa ja kaksi istui tupakoimassa pitkin päivää. Pieni tili harmittaa, lamaannuttaa ja vie työhalut. En voi tietenkään tämän tarkemmin kuvata, enkä tiedä ratkaisuja.
Olin yllättynyt, etten pudonnut kärryiltä työväenopiston navigaatiokurssilla. Vaikuttaa, että navigoiminen ei ole mitenkään vaikeaa. Ei oikeastaan tarvitse ihan täysin ymmärtää, mitä siinä tapahtuu, kun kolmion mallisella astemitalla ja viivottimella sekä kartalla löytyy suunta. Opettaja ei selittänyt, miksi vaan miten, ja tällä hetkellä se riittää. Minä en tiedä merenkulusta juuri mitään, mutta odotan että mahdollisesti jonakin päivänä olen itse merellä liikkeellä veneellä. Paljon on tietenkin opittavaa ja muistettavaa, mutta suunnan ottaminen ei ollut liian vaikeaa. Viikon päästä menemme pimeälle merelle tekemään harjoituksia, jännittävää.
18.9.06
Sippi ja toppi
Tänään kaikki kolme työtöntäni olivat poissa. Vaksi ja minä teimme hommia. Oikaisimme aitaa, katkoin risuja ja vedin ne kasaan sivummalle. Loppupäivän harjasin yhden varastorakennuksen kattoa, kun vaksikin oli mennyt kotiin. Hänellä on osapäivätyö. Hän ei ole mikään laiska kaveri. Pieni palkka, kulkee resuisissa vaatteissa ja kengissä. Hän osaakin paljon käytännön asioita.
Eihän se näin pitänyt mennä. Olen periaatteessa palkattu pomoksi. Mutta en muutenkaan voisi kuvitella itseäni herrastelemassa peukalot työnnettynä taskun suuhun. Naapuriprojektissa Björkbodassa, josta lähdin kyllästyneenä pois kesän alussa, on ollut kolme palkattua työnjohtajaa, jotka eivät ole koko kesänä tehneet juuri mitään muuta kuin katselleet ruohon kasvamista. Kaksi palkattua pomoa (naisia) eivät sotke käsiään fyysisillä töillä. Tulisin hulluksi, jos ainoana työnäni olisi palapelin kokoaminen kuten siellä on laita. Ennustan kyllä, että jossakin vaiheessa tulee sippi ja toppi.
Nyt siellä kuulemma alkaa se entisen Siwan korjaus, mutta rahaa on vain tarvikkeisiin. Kuka tekee työt? Työttömiä ei oikein voi patistaa tekemään kovaa, likaista työtä niillä palkoilla. En usko, että talkoilla asia hoituu. Tehokasta työtä voi tehdä itselleen tai kunnon palkoilla. Talkootyöt pakkaavat olemaan leikittelyä, on se nähty mm. rakkaassa Keuruun paikassa.
Eihän se näin pitänyt mennä. Olen periaatteessa palkattu pomoksi. Mutta en muutenkaan voisi kuvitella itseäni herrastelemassa peukalot työnnettynä taskun suuhun. Naapuriprojektissa Björkbodassa, josta lähdin kyllästyneenä pois kesän alussa, on ollut kolme palkattua työnjohtajaa, jotka eivät ole koko kesänä tehneet juuri mitään muuta kuin katselleet ruohon kasvamista. Kaksi palkattua pomoa (naisia) eivät sotke käsiään fyysisillä töillä. Tulisin hulluksi, jos ainoana työnäni olisi palapelin kokoaminen kuten siellä on laita. Ennustan kyllä, että jossakin vaiheessa tulee sippi ja toppi.
Nyt siellä kuulemma alkaa se entisen Siwan korjaus, mutta rahaa on vain tarvikkeisiin. Kuka tekee työt? Työttömiä ei oikein voi patistaa tekemään kovaa, likaista työtä niillä palkoilla. En usko, että talkoilla asia hoituu. Tehokasta työtä voi tehdä itselleen tai kunnon palkoilla. Talkootyöt pakkaavat olemaan leikittelyä, on se nähty mm. rakkaassa Keuruun paikassa.
Neljä vuotta
Ruotsin oikeistoblokilla on nyt mahdollisuus näyttää, mihin se pystyy. Seuraavissa vaaleissa tulee sitten kansan tuomio. Jos työllisyys oleellisesti paranee uudenlaisen politiikan ansiosta, on syytä olla tyytyväinen. Jos ympäristöpolitiikka ei romahda ja uudet energialähteet saavat tuulta siipiensä alle, niin hyvä myös. Jos kansa aktivoituu itse pitämään huolta asioistaan enemmän, jos koulu rauhoittuu, jne. Olisi mukavaa, jos Ruotsi muuttaisi valuuttansa euroiksi. On paljon odotuksia.
Vaikka LO:n puheenjohtaja sanoi järjestönsä noudattavan maltillista palkkapolitiikkaa, silti se ja sosiaalidemokraatit ryhtyvät varmasti pelaamaan likaista peliä, taistelemaan turuilla ja toreilla saadakseen valtansa takaisin. Se kuuluu demokratiaan.
Kun kansanedustajat kerran on valittu, heillä ei ole sen jälkeen valtavan paljon merkitystä muuta kuin napinpainajina. Tämä tulee aina selvästi esille vaalien jälkeen.
Kunnallisvaaleista ja maakäräjävaaleista en ole tämän aamun uutisissa kuullut yhtään mitään. Ne jäävät valtiollisten vaalien varjoon.
Jos oikeistoblokki saa tuloksia aikaan työllisyyspolitiikassa, se ei voi olla vaikuttamatta Suomen vaaleihin, ainakin runsaan neljän vuoden kuluttua, ei välttämättä ensi kevään vaaleissa.
Vaikka LO:n puheenjohtaja sanoi järjestönsä noudattavan maltillista palkkapolitiikkaa, silti se ja sosiaalidemokraatit ryhtyvät varmasti pelaamaan likaista peliä, taistelemaan turuilla ja toreilla saadakseen valtansa takaisin. Se kuuluu demokratiaan.
Kun kansanedustajat kerran on valittu, heillä ei ole sen jälkeen valtavan paljon merkitystä muuta kuin napinpainajina. Tämä tulee aina selvästi esille vaalien jälkeen.
Kunnallisvaaleista ja maakäräjävaaleista en ole tämän aamun uutisissa kuullut yhtään mitään. Ne jäävät valtiollisten vaalien varjoon.
Jos oikeistoblokki saa tuloksia aikaan työllisyyspolitiikassa, se ei voi olla vaikuttamatta Suomen vaaleihin, ainakin runsaan neljän vuoden kuluttua, ei välttämättä ensi kevään vaaleissa.
17.9.06
Hyvällä tuulella
Olen hyvällä tuulella, kun koin juuri hienon luontoelämyksen. Sain tipsin, että Taalintehtaan ruukinjärvellä on karpaloita. Paikka osoittautui mitä ihastuttavimmaksi jyrkkine kallioineen ja polveilevine vesistöineen. Keskellä järveä oli ikään kuin saari. Se oli soistunut ja lellui järvessä. Se toi mieleen lapsuuden Lapissa ja hienot nevasuot, jotka panivat mielikuvituksen liikkeelle. Jos ohut ja hyllyvä pinta pettää, se on menoa. Uppoamista pohjattomaan suohon. Niillä tuli liikuttua, kun mentiin kala- tai hillaretkille. Tällä Taalintehtaan suolla oli karpaloita. Poimin monta litraa. Paikka on ihan kivenheiton päässä Taalintehtaan kerrostaloista, mutta se oli kuin erämaasta. Pitkospuut kulkivat suon poikki. Harmi ettei ollut kamera mukana.
Olin unohtanut, että minun piti mennä kylätoimikunnan järjestämille pienoismarkkinoille auttamaan teltan pystytyksessä. Häpeän. Siellä olisi myyty Söderlångvikin kuuluisia omenoitakin. En kehdannnut mennä jälkikäteen vaan lähdin suolle, mikä oli kyllä hieno elämys. Ilmakin oli leppeä. Ajoin mopolla.
Käytyäni matkalla Siwassa mieleeni tuli ajatus, joka koskee sitä, että näissä pienissä puodeissa on useinkin pilaantunutta tavaraa. Ei viitsi lähteä viemään takaisin vaikka hedelmät tai vihannekset esimerkiksi ovat huonoja. Kauppojen pitäisi periaatteessa melkein hyvittää ainakin vakiasiakkaalle se mielipaha ja rahanmeno, ainakin symbolisesti. Se voisi olla myös kilpailukeino.
Auvoista mielialaa himmentää uhkakuva: Ei kyse ole Ruotsin vaaleista. Yritin ylipuhua tytärtä äänestämään porvariblokkia ja hän lupasi miettiä. Ei, vaan museon johtaja oli soittanut kännykkään. Sitä hän ei ole koskaan tehnyt ennen. Joko on kyse, että hän antaa ukaasin, että Sagalundin nimeä ei saa mainita blogissa, mikä olisi vähän hm., kun olen ollut niin kiltti. Tai sitten on tapahtunut jokin haaveri jollekin työntekijälle tai rakennukselle tai sitten murto, jotka kaikki ovat pahoja uhkakuvia. Minä tuskin voin olla syyllinen mihinkään, mutta joka tapauksessa.
Olin unohtanut, että minun piti mennä kylätoimikunnan järjestämille pienoismarkkinoille auttamaan teltan pystytyksessä. Häpeän. Siellä olisi myyty Söderlångvikin kuuluisia omenoitakin. En kehdannnut mennä jälkikäteen vaan lähdin suolle, mikä oli kyllä hieno elämys. Ilmakin oli leppeä. Ajoin mopolla.
Käytyäni matkalla Siwassa mieleeni tuli ajatus, joka koskee sitä, että näissä pienissä puodeissa on useinkin pilaantunutta tavaraa. Ei viitsi lähteä viemään takaisin vaikka hedelmät tai vihannekset esimerkiksi ovat huonoja. Kauppojen pitäisi periaatteessa melkein hyvittää ainakin vakiasiakkaalle se mielipaha ja rahanmeno, ainakin symbolisesti. Se voisi olla myös kilpailukeino.
Auvoista mielialaa himmentää uhkakuva: Ei kyse ole Ruotsin vaaleista. Yritin ylipuhua tytärtä äänestämään porvariblokkia ja hän lupasi miettiä. Ei, vaan museon johtaja oli soittanut kännykkään. Sitä hän ei ole koskaan tehnyt ennen. Joko on kyse, että hän antaa ukaasin, että Sagalundin nimeä ei saa mainita blogissa, mikä olisi vähän hm., kun olen ollut niin kiltti. Tai sitten on tapahtunut jokin haaveri jollekin työntekijälle tai rakennukselle tai sitten murto, jotka kaikki ovat pahoja uhkakuvia. Minä tuskin voin olla syyllinen mihinkään, mutta joka tapauksessa.
Jännittävän päivän aamu
Olen herkkä kofeiinille. Kahvia on tullut juotua seuran vuoksi töissä ja sekin vähä aiheutti taas eilen hieman vieroitusoireita. aivan yhtä hyvin pärjäisi jollakin muulla juomalla, esimerkiksi ruusunmarjateellä. Tästedes aion yrittää. Olen muutenkin paheeton poika, sillä aikaisempi punaviinin juominen on sekin jäänyt.
Tämän päivän ilta on tietysti ekstra-jännittävä Ruotsin vaalien tähden. Suuri vaalitentti oli kiinnostava. Se oli äärimmäisen tasaväkinen. En erityisemmin pidä sossujen ainaisesta pelottelusta ja solidaarisuudella pelaamisesta. Se solidaarisuus on heikoissa kantimissa. Siitä ei pääse mihinkään, että puolitoista miljoonaa töihin kykenevää ruotsalaista on työmarkkinoiden ulkopuolella. Sossuilla olisi ollut aikaa hoitaa asioita. Sieltä olisi mahdollista saada niitä dynaamisia efektejä, joilla rahottaa hyvinvointivaltiota.
Sossut saattavat ihan hyvin olla oikeassa monessa oleellisessa kohdassa. Keynesiläinen ja rooseveltilainen politiikka, jossa kulutuskysyntää pidetään yllä tukemalla heikommin selviytyvää kansanosaa voi hyvinkin olla parasta politiikkaa. Luulen kuitenkin, että se soveltuu parhaiten kriisiaikoihin ja sementoituessaan kasvattaa liian suuren taakan valtiolle.
Porvaripuolen veronalennuspolitiikka, (jossa alempituloisia suositaan), voi hyvinkin tepsiä ja saattaa Ruotsin taas kehityksen kärkeen.
Työttömyyskorvaukset ovat paremminkin avustuksia, ei sosiaalivakuutusta, kuten vasemmiston puolelta väitettiin. Avustukset passivoittavat. Ihmisten tulisi ottaa vastuu omasta elämästään entistä suuremmassa määrin. Rajankäynti on silti hurjan vaikeaa. Hyvät tarkoitukset voivat kääntyä tuottamaan pahaa. Tuohon vastuun ottamiseen ei voi kasvattaa moralisoimalla vaan valtiovallan tehtävänä on luoda järjestelmä, joka opettaa. Se on nyt tänä iltana vallan ottavan porvariblokin tehtävä. Heillä on kultainen tilaisuus, nyt kun konjunktuurit eivät osoita jyrkästi alaspäin. Jos he nyt sotkevat maan asiat ja syyttävät huonoja suhdanteita, heille ei tule antaa uutta tilaisuutta. Nämä porvarit ovat uudistuneet. Kaukana on puhdas markkinaliberalismi, mikä saattaisi suututtaa reaalisosialismiin tottunutta kansaa. Nyt ei yhteistyöhön ole rakennettu aikapommeja kuten 70-luvulla.
Minulle soitettiin Utöstä ja sanottiin, että nyt on korjaus valmistumassa parissa asunnossa. En tiedä ovatko ne erillisiä taloja. Olin jo suuntautunut pois saariajatuksesta. Eihän siellä voi tehdä pyörälenkkejäkään. Aion kuitenkin palata asiaan ja viettää yhden syysviikon saaressa miettimässä, voisiko siinä olla tulevaisuutta itselleni. Tai ainakin asua saaristossa yhden vuoden, kun tämä työhuki loppuu. Se tapahtuu vasta vuoden päästä, mikä on aika kaukana sinänsä.
Tämän päivän ilta on tietysti ekstra-jännittävä Ruotsin vaalien tähden. Suuri vaalitentti oli kiinnostava. Se oli äärimmäisen tasaväkinen. En erityisemmin pidä sossujen ainaisesta pelottelusta ja solidaarisuudella pelaamisesta. Se solidaarisuus on heikoissa kantimissa. Siitä ei pääse mihinkään, että puolitoista miljoonaa töihin kykenevää ruotsalaista on työmarkkinoiden ulkopuolella. Sossuilla olisi ollut aikaa hoitaa asioita. Sieltä olisi mahdollista saada niitä dynaamisia efektejä, joilla rahottaa hyvinvointivaltiota.
Sossut saattavat ihan hyvin olla oikeassa monessa oleellisessa kohdassa. Keynesiläinen ja rooseveltilainen politiikka, jossa kulutuskysyntää pidetään yllä tukemalla heikommin selviytyvää kansanosaa voi hyvinkin olla parasta politiikkaa. Luulen kuitenkin, että se soveltuu parhaiten kriisiaikoihin ja sementoituessaan kasvattaa liian suuren taakan valtiolle.
Porvaripuolen veronalennuspolitiikka, (jossa alempituloisia suositaan), voi hyvinkin tepsiä ja saattaa Ruotsin taas kehityksen kärkeen.
Työttömyyskorvaukset ovat paremminkin avustuksia, ei sosiaalivakuutusta, kuten vasemmiston puolelta väitettiin. Avustukset passivoittavat. Ihmisten tulisi ottaa vastuu omasta elämästään entistä suuremmassa määrin. Rajankäynti on silti hurjan vaikeaa. Hyvät tarkoitukset voivat kääntyä tuottamaan pahaa. Tuohon vastuun ottamiseen ei voi kasvattaa moralisoimalla vaan valtiovallan tehtävänä on luoda järjestelmä, joka opettaa. Se on nyt tänä iltana vallan ottavan porvariblokin tehtävä. Heillä on kultainen tilaisuus, nyt kun konjunktuurit eivät osoita jyrkästi alaspäin. Jos he nyt sotkevat maan asiat ja syyttävät huonoja suhdanteita, heille ei tule antaa uutta tilaisuutta. Nämä porvarit ovat uudistuneet. Kaukana on puhdas markkinaliberalismi, mikä saattaisi suututtaa reaalisosialismiin tottunutta kansaa. Nyt ei yhteistyöhön ole rakennettu aikapommeja kuten 70-luvulla.
Minulle soitettiin Utöstä ja sanottiin, että nyt on korjaus valmistumassa parissa asunnossa. En tiedä ovatko ne erillisiä taloja. Olin jo suuntautunut pois saariajatuksesta. Eihän siellä voi tehdä pyörälenkkejäkään. Aion kuitenkin palata asiaan ja viettää yhden syysviikon saaressa miettimässä, voisiko siinä olla tulevaisuutta itselleni. Tai ainakin asua saaristossa yhden vuoden, kun tämä työhuki loppuu. Se tapahtuu vasta vuoden päästä, mikä on aika kaukana sinänsä.
15.9.06
Ruma sana
Mitä on hystereesi? Vastaus merkinnän lopussa. Kyseessä ei ole kohdun poisto, vaikka niin ehkä luulisi eikä myöskään pitkäaikainen ja parantumaton hysteria.
Koska olen työttömiä aktivoivalla alalla, yritän silloin tällöin oppia edes peruskäsitteitä. Parina viime päivänä olen törmännyt käsitteisiin kuten työssäoloehto, (alkuehto, paluuehto ja päivien nollaus) Nämä ovat tärkeitä mutta monimutkaisia asioita. Jos haluaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan tulee liittyä liittoon ja siten myös sen työttömyyskassaan. Voi valita myös pelkän työttömyyskassan, kuten itse olen tehnyt.
Muuan työtön sai liittoonsa soittaessaan tiedon, että hänen tukityönsä ei kartuta työssäoloehtoa, koska palkka ei ole työehtosopimuksen mukainen. En ole siitä ihan varma toisen linkin tietojen perusteella.
Työttömän elämä on taiteilua. Sitä ei voi mitenkään yleistää yhteen kaavaan. On olemassa sanakirjamääritelmänkin mukaan vastentahtoista tai vapaaehtoista työttömyyttä. Siis vapaaehtoistakin on. Taloustieteilijä esittäisi tässä elegantin rajahyötykaavan, joka kertoisi milloin ja missä olosuhteissa hän ottaisi työtä vastaan. Työtön ehkä katsoo olevansa liian vanha satsatakseen koulutukseensa. Koulutus ei välttämättä takaa työtä. Työttömän tulisi ehkä olla valmis muuttamaan työn perässä, mikä voi olla epäinhimillistä tai liikaa vaadittu. Osa jättäytyy monista eri syistä piilotyöttömiksi. Osa turvautuu keplotteluun. Osa sairastuu monista eri syistä, mutta sairaus voi myös olla keplottelun rajamailla. Osa tekee pimeitä töitä, mistä voi olla monta mieltä. Pimeitä töitä tekevä voi olla pinnari. Hän ei maksa veroja ja osallistu yhteisten asioiden rahoitukseen. Hänen eläketurvansa ei myöskään kartu. Jotkut myös pitävät pimeitä töitä yhteiskunnan voiteluaineena, jota ilman asiat eivät rullaisi. Tietty määrä harmaata taloutta lienee sallittavaa ja jopa hyväksi. Joskus työtön on sotkenut asiansa velanotolla. Hän on saattanut tehdä sitä hyvässä uskossa ja joutunut yrittämisensä uhriksi. Joskus hän on aiheuttanut sotkunsa ihan itse. Hän on saattanut tehdä rikoksia ja on joutunut sakkojen ja vahingonkorvausten kanssa käpälälautaan eikä hänen "kannata" ansaita. Yksi ryhmä on tietysti elatusvelvolliset. Osa pelastuu velkajärjestelyjen ja -saneerauksen avulla, osalle ne ovat ulottumattomissa.
Työministeriö koettaa tämän ja ensi vuodenkin aikana "kurinpalautusta". Monet ovat kokeneet esim. työmarkkinatuen saavutetuksi eduksi. Nyt siitä yritetään opettaa pois. Perusturva pelastaa lopulta useimmat. Kenenkään ei periaatteessa anneta kuolla nälkään ja asunnottomuuteen, vaikka väliinputoajia on runsaasti. Olen lukenut tutkimuksia, joissa näiden kategorioden suuruutta on arvioitu. Nykyinen työvoimapolitiikka yrittää noudattaa ns. Tanskan mallia, joka on osoittautunut menestykseksi.
Viime kädessä yhteiskuntapolitiikka ratkaisee mitä mallia käytetään. Ruotsin vaalitaistelussa on huomautettu aivan oikein, että ideologiat eivät sittenkään ole ehkä kuolleet. Ajatellaanpa esim. USA:ta, jossa kaksi lähes identtistä puoluetta taistelee vallasta. Siitä huolimatta voisi olettaa, että Al Gore presidenttinä olisi voinut olla aivan toisenlainen kuin George W Bush. Markkinaliberaalit vallassa ollessaan toteuttavat toisenlaista politiikkaa kuin sosiaalidemokraatit tukipuolueineen, vaikka ohjelmat ovatkin lähes samat.
Perustulolla ei valitettavasti ole tulevaisuutta vaikka se houkutteleekin ajatuksena ja kauniina konstruktiona. Ehkä on hyvä niin. Sosialisminkin piti olla niin kaunis ajatus, mutta se johti konkurssiin. Senkin piti vapauttaa ihmisen luovat voimavarat.
Ihminen on omituinen olento, joka muokkaa ja vääristää systeeminsä. Hän menee yli siitä mistä aita on matalin ja se on varsin ymmärrettävää. Ihminen on taloudellinen olento joka tarkkaan laskee edut ja haitat ja hakee omaa etuaan. Esimerkiksi luulen, että opintotuen piti olla alunperin vain lisä, joka helpottaa opiskelua. Kävikin niin, että se koettiin palkaksi ja se on niin pieni, ettei sillä pärjää. Me aikaisemmat opiskelijapolvet haimme opintolainaa ja maksoimme niitä kiltisti takaisin, vaikka työpaikka ei meilläkään ollut taattu. Inflaatio auttoi myös takaisin maksamisessa.
Kirjoitin tarkoituksella yleisesti (ja ehkä vähän naiivisti), mutta itse asiassa olen joutunut tekemisiin yksityistapausten kanssa.
Hystereesi tarkoittaa sitä ilmiötä, että työttömäksi jäätyään työtön helposti syrjäytyy työmarkkinoilta eikä enää työllisty, esim. syrjäytymisen tai osaamisen vanhentumisen vuoksi. Syrjäytyminen riippuu työttömyyden kestosta, mitä pitempään työttömyys jatkuu, sitä vaikeammin työllistyminen onnistuu. Tätä käytetään perusteena siihen, että työttömyyttä ei tulisi antaa syntyä, vaan työmarkkinat tulisi pitää aina toimivina.
Koska olen työttömiä aktivoivalla alalla, yritän silloin tällöin oppia edes peruskäsitteitä. Parina viime päivänä olen törmännyt käsitteisiin kuten työssäoloehto, (alkuehto, paluuehto ja päivien nollaus) Nämä ovat tärkeitä mutta monimutkaisia asioita. Jos haluaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan tulee liittyä liittoon ja siten myös sen työttömyyskassaan. Voi valita myös pelkän työttömyyskassan, kuten itse olen tehnyt.
Muuan työtön sai liittoonsa soittaessaan tiedon, että hänen tukityönsä ei kartuta työssäoloehtoa, koska palkka ei ole työehtosopimuksen mukainen. En ole siitä ihan varma toisen linkin tietojen perusteella.
Työttömän elämä on taiteilua. Sitä ei voi mitenkään yleistää yhteen kaavaan. On olemassa sanakirjamääritelmänkin mukaan vastentahtoista tai vapaaehtoista työttömyyttä. Siis vapaaehtoistakin on. Taloustieteilijä esittäisi tässä elegantin rajahyötykaavan, joka kertoisi milloin ja missä olosuhteissa hän ottaisi työtä vastaan. Työtön ehkä katsoo olevansa liian vanha satsatakseen koulutukseensa. Koulutus ei välttämättä takaa työtä. Työttömän tulisi ehkä olla valmis muuttamaan työn perässä, mikä voi olla epäinhimillistä tai liikaa vaadittu. Osa jättäytyy monista eri syistä piilotyöttömiksi. Osa turvautuu keplotteluun. Osa sairastuu monista eri syistä, mutta sairaus voi myös olla keplottelun rajamailla. Osa tekee pimeitä töitä, mistä voi olla monta mieltä. Pimeitä töitä tekevä voi olla pinnari. Hän ei maksa veroja ja osallistu yhteisten asioiden rahoitukseen. Hänen eläketurvansa ei myöskään kartu. Jotkut myös pitävät pimeitä töitä yhteiskunnan voiteluaineena, jota ilman asiat eivät rullaisi. Tietty määrä harmaata taloutta lienee sallittavaa ja jopa hyväksi. Joskus työtön on sotkenut asiansa velanotolla. Hän on saattanut tehdä sitä hyvässä uskossa ja joutunut yrittämisensä uhriksi. Joskus hän on aiheuttanut sotkunsa ihan itse. Hän on saattanut tehdä rikoksia ja on joutunut sakkojen ja vahingonkorvausten kanssa käpälälautaan eikä hänen "kannata" ansaita. Yksi ryhmä on tietysti elatusvelvolliset. Osa pelastuu velkajärjestelyjen ja -saneerauksen avulla, osalle ne ovat ulottumattomissa.
Työministeriö koettaa tämän ja ensi vuodenkin aikana "kurinpalautusta". Monet ovat kokeneet esim. työmarkkinatuen saavutetuksi eduksi. Nyt siitä yritetään opettaa pois. Perusturva pelastaa lopulta useimmat. Kenenkään ei periaatteessa anneta kuolla nälkään ja asunnottomuuteen, vaikka väliinputoajia on runsaasti. Olen lukenut tutkimuksia, joissa näiden kategorioden suuruutta on arvioitu. Nykyinen työvoimapolitiikka yrittää noudattaa ns. Tanskan mallia, joka on osoittautunut menestykseksi.
Viime kädessä yhteiskuntapolitiikka ratkaisee mitä mallia käytetään. Ruotsin vaalitaistelussa on huomautettu aivan oikein, että ideologiat eivät sittenkään ole ehkä kuolleet. Ajatellaanpa esim. USA:ta, jossa kaksi lähes identtistä puoluetta taistelee vallasta. Siitä huolimatta voisi olettaa, että Al Gore presidenttinä olisi voinut olla aivan toisenlainen kuin George W Bush. Markkinaliberaalit vallassa ollessaan toteuttavat toisenlaista politiikkaa kuin sosiaalidemokraatit tukipuolueineen, vaikka ohjelmat ovatkin lähes samat.
Perustulolla ei valitettavasti ole tulevaisuutta vaikka se houkutteleekin ajatuksena ja kauniina konstruktiona. Ehkä on hyvä niin. Sosialisminkin piti olla niin kaunis ajatus, mutta se johti konkurssiin. Senkin piti vapauttaa ihmisen luovat voimavarat.
Ihminen on omituinen olento, joka muokkaa ja vääristää systeeminsä. Hän menee yli siitä mistä aita on matalin ja se on varsin ymmärrettävää. Ihminen on taloudellinen olento joka tarkkaan laskee edut ja haitat ja hakee omaa etuaan. Esimerkiksi luulen, että opintotuen piti olla alunperin vain lisä, joka helpottaa opiskelua. Kävikin niin, että se koettiin palkaksi ja se on niin pieni, ettei sillä pärjää. Me aikaisemmat opiskelijapolvet haimme opintolainaa ja maksoimme niitä kiltisti takaisin, vaikka työpaikka ei meilläkään ollut taattu. Inflaatio auttoi myös takaisin maksamisessa.
Kirjoitin tarkoituksella yleisesti (ja ehkä vähän naiivisti), mutta itse asiassa olen joutunut tekemisiin yksityistapausten kanssa.
Hystereesi tarkoittaa sitä ilmiötä, että työttömäksi jäätyään työtön helposti syrjäytyy työmarkkinoilta eikä enää työllisty, esim. syrjäytymisen tai osaamisen vanhentumisen vuoksi. Syrjäytyminen riippuu työttömyyden kestosta, mitä pitempään työttömyys jatkuu, sitä vaikeammin työllistyminen onnistuu. Tätä käytetään perusteena siihen, että työttömyyttä ei tulisi antaa syntyä, vaan työmarkkinat tulisi pitää aina toimivina.
14.9.06
Englannin keskustelukurssilla
Oli mukava yllätys, että englannin keskustelukerhossa oli kaksi alle viisitoistavuotiasta tyttöä. Toinen oli käynyt siellä 11 vuotiaasta asti. Voisiko kuvitella, että vastaavan ikäiset poikalapset menisivät ikävien keski-ikäisten seuraan arki-iltoinaan. Tytöt puhuivat yllättävän hyvää englantia ja olivat kovasti söpöjä. Muuan Maggan oli ennestään tuttu Viron matkalta. Ihastuttavan hersyvä persoona. Pari muutakin keski-ikäistä naisihmistä ja muuan herra, joka tulee ensi kerralla.
Opettaja oli Suomeen kolmisen vuotta sitten muuttanut nuorehko perheenäiti, kätilö ammatiltaan. Pirteä ja ulospäin suuntautunut nainen, joka puhui käsittääkseni oikein hyvää englantia. Hänellä on kova homma puhuttaa meitä. Aion ehdottomasti käydä kurssin.
Minun puhe-englantini ei ole erityisen hyvä; sitä vartenhan kurssille menenkin. Ymmärrän kyllä melko hyvin ja pystyn tekemään itseni ymmärrettäväksi.
Opettaja oli Suomeen kolmisen vuotta sitten muuttanut nuorehko perheenäiti, kätilö ammatiltaan. Pirteä ja ulospäin suuntautunut nainen, joka puhui käsittääkseni oikein hyvää englantia. Hänellä on kova homma puhuttaa meitä. Aion ehdottomasti käydä kurssin.
Minun puhe-englantini ei ole erityisen hyvä; sitä vartenhan kurssille menenkin. Ymmärrän kyllä melko hyvin ja pystyn tekemään itseni ymmärrettäväksi.
Ruotsin tuleva pääministeri
Fredrik Reinfeldtiä kohdeltiin myös kovakouraisesti Uppdrag Granskning-ohjelmassa. Suurin moka, mikä löydettiin oli hänen lapsentyttökäytäntönsä. Että hänen on pitänyt ampua itseään jalkaan. Perhe on hyväpalkkaista, vaimo on Tukholman lähikunnan kunnanjohtaja, eli kommunalråd. Ruotsissa kunnanjohtajat tulevat suoraan puolueista. Kyse on enemmän luottamustoimesta kuin Suomen kunnanjohtajalla. Ruotsin suomessa käytetäänkin käännöstä kunnanneuvos. Perhe oli palkannut lapsenhoitajia paljon alle sen tason, mikä on kohtuullista. He olivat rinnastaneet tytöt au paireihin. He olivat saaneet asunnon ja ruoan sekä kunnon taskurahan. Aikaa oli jäänyt myös opiskeluihin. Ihan kauhea ei heidän kohtalonsa ollut. Mutta poliitikolta, joka painottaa työehtosopimusten mukaisia palkkoja, tämä oli tietenkin suuri moka.
Fredrik Reindeldtin ura on mielenkiintoinen. Hän on kulkeutunut tyypillisestä markkinaliberaalista keskitien kulkijaksi. Moderaattien ja sossujen käytännön ohjelmien erot ovat lähes olemattomat. Se on ehkä ainoa tapa voittaa vaalit. Käytännön politiikassa sitten erot tietenkin näkyvät.
Aikaisemmat porvarihallitukset ovat pelotelleet kansaa puheillaan systeemin vaihdoksesta. Itse asiassa se on jo osin vaihtunutkin itsensä sossujen toimesta, mutta sossut pitävät yllä näennäistasa-arvo-ideologiaa, joka on juuresta lahonnut. Luulen, että porvariallianssin on rehellisempää harjoittaa politiikkaansa. He pystyvät paremmin luomaan työpaikkoja eli kasvattamaan kansan pois avustusriippuvuudesta.
Oikeastaan Fredrik Reinfeldt seuraa suomalaisten esimerkkiä. Suomessa kokoomus tuskin pelottelee kansaa kovin liberalistisilla puheilla.
Dilemma on tietenkin sitten se, että pystyykö allianssihallitus tekemään sen parempaa politiikkaa kuin sossut tukipuolueineen, jos suhdanteet taas kääntyvät huonommiksi kuten ne tekivät edellisten onnettomien yritysten aikoihin. Useamman puolueen koaliitio on tietenkin myös vaikeampi pitää koossa kuin monoliittinen sosiaalidemokraattinen puolue, jossa yksi johtaja on viime vuosina jyrännyt. Nyt ei ehkä ole rakennettu valmiiksi aikapommeja, mikä oli yksi edellisten hallitusten ongelma. Yksi niistä oli Felldinin lupaus olla rakentamatta ydinvoimaa.
Fredrik Reindeldtin ura on mielenkiintoinen. Hän on kulkeutunut tyypillisestä markkinaliberaalista keskitien kulkijaksi. Moderaattien ja sossujen käytännön ohjelmien erot ovat lähes olemattomat. Se on ehkä ainoa tapa voittaa vaalit. Käytännön politiikassa sitten erot tietenkin näkyvät.
Aikaisemmat porvarihallitukset ovat pelotelleet kansaa puheillaan systeemin vaihdoksesta. Itse asiassa se on jo osin vaihtunutkin itsensä sossujen toimesta, mutta sossut pitävät yllä näennäistasa-arvo-ideologiaa, joka on juuresta lahonnut. Luulen, että porvariallianssin on rehellisempää harjoittaa politiikkaansa. He pystyvät paremmin luomaan työpaikkoja eli kasvattamaan kansan pois avustusriippuvuudesta.
Oikeastaan Fredrik Reinfeldt seuraa suomalaisten esimerkkiä. Suomessa kokoomus tuskin pelottelee kansaa kovin liberalistisilla puheilla.
Dilemma on tietenkin sitten se, että pystyykö allianssihallitus tekemään sen parempaa politiikkaa kuin sossut tukipuolueineen, jos suhdanteet taas kääntyvät huonommiksi kuten ne tekivät edellisten onnettomien yritysten aikoihin. Useamman puolueen koaliitio on tietenkin myös vaikeampi pitää koossa kuin monoliittinen sosiaalidemokraattinen puolue, jossa yksi johtaja on viime vuosina jyrännyt. Nyt ei ehkä ole rakennettu valmiiksi aikapommeja, mikä oli yksi edellisten hallitusten ongelma. Yksi niistä oli Felldinin lupaus olla rakentamatta ydinvoimaa.
13.9.06
Kovaa maata
Kivisen maan kaivaminen on yksi hankalimpia tehtäviä. Varsinkin kun se on täynnä juuria. Olin parista pienestä kuopasta ihan herpaantunut. Pyörämatka ja auringonpaiste sekä satsaaminen tummahkoon kesäpaitaan rasittivat ja odotan levottomana sydämen lisävärinää, josta on merkkejä.
Pehmeää maata kaivaa vaikka kuinka helposti, mutta kivisen kanssa on helisemässä. Halutti heittää dynamiittiä kuoppaan. Muistan kuinka Etelä-Italiassa maaperä oli jotain aivan ainutlaatuisen hankalaa käsipelillä kaivettavaksi. Siellä viljelijä on tosi sankari verrattuna multamaiden kollegoihinsa.
En nähnyt valitettavasti suuren lepän kaatumista. Se putosi juuri oikeaan koloon vahingoittamatta mitään. Oli erimielisyyttä siitä miten puu kaadetaan. Toinen koulukunta olisi yrittänyt vaijerin avulla toiseen suuntaan, mutta oma vaaransa siinäkin olisi ollut. Vahtimestari jyräsi kantansa ja hyvin meni. Yhdellä työntekijällä oli oma Husqvarna-sahansa mukana. Sehän on kaikkien asiantuntijoiden mielestä paras saha. Tarpeeksi vahvana se ei juutu paksuihinkaan puihin.
Medis on kirjoittanut mukavasti bloggaamisperiaatteistaan. Veteraaniurheilijalla näin aikaisemmin jotain vastaavaa. Hänen suuressa savotassaan en kuitenkaan löydä oikeata lenkkiä pistämättä siihen paljon aikaa. Kummatkin kirjoittavat viisauden sanoja.
Omia ajatuksiani asiasta:
Pehmeää maata kaivaa vaikka kuinka helposti, mutta kivisen kanssa on helisemässä. Halutti heittää dynamiittiä kuoppaan. Muistan kuinka Etelä-Italiassa maaperä oli jotain aivan ainutlaatuisen hankalaa käsipelillä kaivettavaksi. Siellä viljelijä on tosi sankari verrattuna multamaiden kollegoihinsa.
En nähnyt valitettavasti suuren lepän kaatumista. Se putosi juuri oikeaan koloon vahingoittamatta mitään. Oli erimielisyyttä siitä miten puu kaadetaan. Toinen koulukunta olisi yrittänyt vaijerin avulla toiseen suuntaan, mutta oma vaaransa siinäkin olisi ollut. Vahtimestari jyräsi kantansa ja hyvin meni. Yhdellä työntekijällä oli oma Husqvarna-sahansa mukana. Sehän on kaikkien asiantuntijoiden mielestä paras saha. Tarpeeksi vahvana se ei juutu paksuihinkaan puihin.
Medis on kirjoittanut mukavasti bloggaamisperiaatteistaan. Veteraaniurheilijalla näin aikaisemmin jotain vastaavaa. Hänen suuressa savotassaan en kuitenkaan löydä oikeata lenkkiä pistämättä siihen paljon aikaa. Kummatkin kirjoittavat viisauden sanoja.
Omia ajatuksiani asiasta:
- Jotta lukija jaksaisi, yritä kirjoittaa aina mukaan jotakin dynamiikkaa. Omalla kohdallani vaikka kyse voikin olla vaikka kuinka pienestä huumorin pilkahduksesta tai särmästä, yritän kuitenkin.
- Yritän olla kuin päivälehti, joka ilmestyy vaikka ei mitään merkittävää olisikaan tapahtunut. Jos kriteerit asettaa liian korkealle, on parasta lopettaa koko bloggaaminen.
- Kirjoita henkilön kautta. Yritä löytää samaistumisen kohteita. Siinä on blogien voima. Subjektiivista mieluummin kuin objektiivista.
- Älä välitä vaikka kommentteja ei tulisikaan. Lohduta itseäsi, että ne kuuluvat lähinnä puheripulisille, sosiaalivammaisille naisihmisille. Eivät toisetkaan saa kommentteja sen kummemmin.
- Ole kestävä. Lue paljon blogeja, niin löydät paljon hyvää.
- Kaikesta pitää voida kirjoittaa.
Sossut häviävät vaalit Ruotsissa!
Katsoin eilen merkittävän tutkivan journalistin Janne Josefssonin ohjelmaa Updrag Granskning, jonka aiheena oli puoluejohtaja Göran Persson. En epäilisi ollenkaan, että yhtenä pontimena on Jannella tulla mieheksi, joka kaatoi Perssonin. Tänä iltana hän arvioi sitten vastapuolen pääministeriehdokasta, Fredrik Reinfeldtiä. Osoittaakseen integriteettiään hänen tulee tietysti sahata myös moderaatti kappaleiksi, mutta samalla intohimolla hän ei voi yksinkertaisesti sitä tehdä kuten sossujohtajan kohdalla.(Huomautus: Ei ollutkaan Josefsson)
Ruotsin vaalit ovat ällöttävällä tavalla johtajakeskeisiä. Se johtuu suurelta osin vaalijärjestelmästä, listoista, jotka antavat liian suuren vaikutusvallan puolueille. Edustajat, varsinkin sossut, ovat sitten sitä harmaata massaa, jonka tuntee näkevänsä jopa heidän kuvistaan. Gråsossar.(Huomautus: vaalijärjestelmää on rukattu. On mahdollista äänestää myös henkilöä.)
Sossut sumuttavat kansaa. Heillä on historiallinen etu puolellaan, kun he ovat johdattaneet maan hyvinvointivaltioksi, jossa jokaisesta yritetään pitää huolta. Alla ska med, kuten tämänhetkinen vaalilause sanookin. Lamasta alkaen kuitenkin tuloerot ovat kasvaneet ja 2000-luvulla ne ovat pysytelleet ennallaan. Kuten Josefsson huomautti, sossut ovat tehneet välttämättömät rakennerationalisoinnit itse.
Se mikä minua risoo on tuo tekopyhyys. Minulla ei ole mitään vastaan heikommista huolen pitämisestä, kunhan ollaan rehellisiä. Myöskin rehellinen yrittäminen ja sen hedelmien nauttiminen ovat ihan ok.
Suuri kalabaliikki on noussut Perssonin rakennuttamasta herraskartanosta Sörmlantiin. Se voi olla se oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän. Ruotsalaiset ovat peruskateellista kansaa. Puhutaanhan kuninkaallisesta kademielestä ruotsalaisten perusominaisuutena.
Persson on monien puolueen jäsentenkin mielestä lähellä öykkäriä. Hän pitää yksinpuhelua puoluehallituksessa, ivaa ihmisiä, etsii heikkouksia ja ihannoi vahvuutta (itsessään). Hän jopa on hakannut vastustajaansa kukkapuskalla naamaan suuttuessaan. Sen voi tietysti laskea omalaatuisen huumorin tiliin.
Valta turmelee, absoluuttinen valta absoluuttisesti. Kaksinaismoralistinen puolue on kahminut itselleen makupaloja sen minkä ehtii. Ohjelmassa oli esimerkkejä mm. LO:n puheenjohtajan Vanja Lundinin ja Perssonin aktiivisesta politiikasta hillitä matalapalkkaisten hoitoalan ihmisten oikeutettuja vaatimuksia. Lundin muka paasasi suurten johtajien palkkaetuuksia vastaan, mutta toimii käytännössä aivan samoin antaessaan omille vasikoilleen kunnon kermaa.
Ruotsin vaalit ovat ällöttävällä tavalla johtajakeskeisiä. Se johtuu suurelta osin vaalijärjestelmästä, listoista, jotka antavat liian suuren vaikutusvallan puolueille. Edustajat, varsinkin sossut, ovat sitten sitä harmaata massaa, jonka tuntee näkevänsä jopa heidän kuvistaan. Gråsossar.(Huomautus: vaalijärjestelmää on rukattu. On mahdollista äänestää myös henkilöä.)
Sossut sumuttavat kansaa. Heillä on historiallinen etu puolellaan, kun he ovat johdattaneet maan hyvinvointivaltioksi, jossa jokaisesta yritetään pitää huolta. Alla ska med, kuten tämänhetkinen vaalilause sanookin. Lamasta alkaen kuitenkin tuloerot ovat kasvaneet ja 2000-luvulla ne ovat pysytelleet ennallaan. Kuten Josefsson huomautti, sossut ovat tehneet välttämättömät rakennerationalisoinnit itse.
Se mikä minua risoo on tuo tekopyhyys. Minulla ei ole mitään vastaan heikommista huolen pitämisestä, kunhan ollaan rehellisiä. Myöskin rehellinen yrittäminen ja sen hedelmien nauttiminen ovat ihan ok.
Suuri kalabaliikki on noussut Perssonin rakennuttamasta herraskartanosta Sörmlantiin. Se voi olla se oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän. Ruotsalaiset ovat peruskateellista kansaa. Puhutaanhan kuninkaallisesta kademielestä ruotsalaisten perusominaisuutena.
Persson on monien puolueen jäsentenkin mielestä lähellä öykkäriä. Hän pitää yksinpuhelua puoluehallituksessa, ivaa ihmisiä, etsii heikkouksia ja ihannoi vahvuutta (itsessään). Hän jopa on hakannut vastustajaansa kukkapuskalla naamaan suuttuessaan. Sen voi tietysti laskea omalaatuisen huumorin tiliin.
Valta turmelee, absoluuttinen valta absoluuttisesti. Kaksinaismoralistinen puolue on kahminut itselleen makupaloja sen minkä ehtii. Ohjelmassa oli esimerkkejä mm. LO:n puheenjohtajan Vanja Lundinin ja Perssonin aktiivisesta politiikasta hillitä matalapalkkaisten hoitoalan ihmisten oikeutettuja vaatimuksia. Lundin muka paasasi suurten johtajien palkkaetuuksia vastaan, mutta toimii käytännössä aivan samoin antaessaan omille vasikoilleen kunnon kermaa.
12.9.06
Jan Guillou ei pidä blogeista
Ne ovat hänestä merkityksetöntä höpinää. Niitä on liian paljon eivätkä ne ole hyvänlaatuisia.
Pieni, itsetietoinen, vanttera mies on väärässä. Hän esittää ammattilaisen näkökulman. Kukkona tunkiolla oleva haluaa myös sellaisena pysytellä. Ja totta on että äänten sekamelskassa on vaikea saada mistään mitään selvää. Guillou ei ole blogeja lukenut, siksi hän ei tiedä. En tiedä ruotsalaisista blogeista, mutta blogeissa on sitä jotakin, jonkinlaista taikaa, jota en osaa määritellä.
Se että kenellä tahansa on mahdollisuus singota sanansa eetteriin voi olla yksi taianomaisuuksista. Anarkismi. Kukaan ei keskeytä eikä sensuroi, paitsi ehkä vaikenemalla. (Bloggaajat eivät halua ryhtyä hyökkäyksiin pelätessään, että se vain edistää vastapuolen asiaa ja kuuluvuutta.)
Pieni, itsetietoinen, vanttera mies on väärässä. Hän esittää ammattilaisen näkökulman. Kukkona tunkiolla oleva haluaa myös sellaisena pysytellä. Ja totta on että äänten sekamelskassa on vaikea saada mistään mitään selvää. Guillou ei ole blogeja lukenut, siksi hän ei tiedä. En tiedä ruotsalaisista blogeista, mutta blogeissa on sitä jotakin, jonkinlaista taikaa, jota en osaa määritellä.
Se että kenellä tahansa on mahdollisuus singota sanansa eetteriin voi olla yksi taianomaisuuksista. Anarkismi. Kukaan ei keskeytä eikä sensuroi, paitsi ehkä vaikenemalla. (Bloggaajat eivät halua ryhtyä hyökkäyksiin pelätessään, että se vain edistää vastapuolen asiaa ja kuuluvuutta.)
Blomkålsvamp
Matilda-järvi Teijossa oli kokonaan meidän käytössämme. Soudimme saareen, jossa oli viihtyisä leiripaikka. Vesi tuntui yhä kesälämpöiseltä. Pieniä sinttejä tuli mato-ongella, vain yksi sai kirjolohen, joka grillattiin nuotiolla, jossa oli nerokkaasti keksitty metallinen grillaus yms. laite.
Ihmiset viihtyivät ja kaikki sanoivat olevansa tyytyväisiä päivään. Monet aikoivat tulla uudestaankin joskus. Minä myös vaikkapa lastenlasten kanssa. Kesällä tietenkin on väkeä. Nyt intiaanikesänä oli ihanteellinen ilma ja väkeä ei juuri yhtään. Alueella on polkuja ja arvatenkin paljon muutakin mielenkiintoista, jolle nyt ei ollut aikaa. Meillä oli vuokrattuna neljä venettä ja otimme viisi kalastuslupaa, joita ei sitten juuri käytetty kuin osaa. Projekti maksaa. Keräsin kauppaan vietäväksi pulloja ja sain 11 €. Aika monta pulloa.
Tuntuu, että projektin ihmiset puhuvat ylpeinä "kiven vääntämisestä". Työllisyystyö on ihan mukavaa, niin että siitä voi laskea leikkiäkin. Meillä on hyvä henki. Palkka saisi olla parempi tietenkin osanottajille.
Minä löysin kummallisen sienen, ison kuin mikäkin. Se näyttää isokokoiselta pesusieneltä, mutta muistelen ruotsalaista nimeä blomkålsvamp. Tarkistan netistä, onko sellaista. Kaikkien mielestä se oli harvinainen sieni. Se oli! Suomeksi kurttusieni. En tietenkään ottanut sitä mukaan. Se onkin kuolettavan myrkyllinen erään tiedon mukaan.
Ihmiset viihtyivät ja kaikki sanoivat olevansa tyytyväisiä päivään. Monet aikoivat tulla uudestaankin joskus. Minä myös vaikkapa lastenlasten kanssa. Kesällä tietenkin on väkeä. Nyt intiaanikesänä oli ihanteellinen ilma ja väkeä ei juuri yhtään. Alueella on polkuja ja arvatenkin paljon muutakin mielenkiintoista, jolle nyt ei ollut aikaa. Meillä oli vuokrattuna neljä venettä ja otimme viisi kalastuslupaa, joita ei sitten juuri käytetty kuin osaa. Projekti maksaa. Keräsin kauppaan vietäväksi pulloja ja sain 11 €. Aika monta pulloa.
Tuntuu, että projektin ihmiset puhuvat ylpeinä "kiven vääntämisestä". Työllisyystyö on ihan mukavaa, niin että siitä voi laskea leikkiäkin. Meillä on hyvä henki. Palkka saisi olla parempi tietenkin osanottajille.
Minä löysin kummallisen sienen, ison kuin mikäkin. Se näyttää isokokoiselta pesusieneltä, mutta muistelen ruotsalaista nimeä blomkålsvamp. Tarkistan netistä, onko sellaista. Kaikkien mielestä se oli harvinainen sieni. Se oli! Suomeksi kurttusieni. En tietenkään ottanut sitä mukaan. Se onkin kuolettavan myrkyllinen erään tiedon mukaan.
11.9.06
Longitudit ja latitudit
En usko, että navigointi tulee osoittautumaan vaikeaksi minulle. Olenhan nuoruudessani osannut käskeä ampumaan raskaalla granaatinheittimellä monen kilometrin päähän vuorten ja metsien taakse. Minun koulutukseni oli laskijan. Sitä paitsi luin myöhemmin maantietoa viisi opintoviikkoa ja sain hurjan hyvät pisteet loppukokeessa.
Ensimmäinen opintokerta oli hurjan mukavaa. Opettaja jutteli hauskasti mutta asiallisesti. Muutaman viikon päästä menemme harjoittelemaan navigointia pimeällä merellä ja samalla opiskelemme: "hur man angör en brygga". Kun olin 28 vuotiaana ajamassa ajokorttia, olin kovasti huolissani kuinka selviän tankkaamisesta, sitä ei autokoulussa opetettu. Olin kovasti ahdistunut ja ujo, mutta elämä on SEN vian korjannut.
Opimme että pelkällä suunnistuslaitteella ei pärjää vaan pitää osata suunnistaa kompassin, astemitan, harpin ja kartan avulla. Saimme paljon hyödyllisiä tietoja alkeista. Tilasimme välineitä. Merikartat tulevat kirjan muodossa.
En tuntenut kurssilta ketään. Jos nyt voi sanoa tuntemiseksi, siellä oli runoilija Caj Westerberg, jonka muistan tietenkin 60-lukulaisena. Nyt hänkin on valkohapsinen, pyylevä herrasmies, joka tuntui varsin mukavalta. Hänellä oli mukanaan vaimo, jota olen myös kuullut kehuttavan. Runoilija esiintyi sitäpaitsi Baltic-jazzin kirjailijatapaamisessa. Hänellä on puinen kansanvene. Jos jossakin vaiheessa minullekin tulee mahdollisuus hankkia vene, niin teen sen.
Ensimmäinen opintokerta oli hurjan mukavaa. Opettaja jutteli hauskasti mutta asiallisesti. Muutaman viikon päästä menemme harjoittelemaan navigointia pimeällä merellä ja samalla opiskelemme: "hur man angör en brygga". Kun olin 28 vuotiaana ajamassa ajokorttia, olin kovasti huolissani kuinka selviän tankkaamisesta, sitä ei autokoulussa opetettu. Olin kovasti ahdistunut ja ujo, mutta elämä on SEN vian korjannut.
Opimme että pelkällä suunnistuslaitteella ei pärjää vaan pitää osata suunnistaa kompassin, astemitan, harpin ja kartan avulla. Saimme paljon hyödyllisiä tietoja alkeista. Tilasimme välineitä. Merikartat tulevat kirjan muodossa.
En tuntenut kurssilta ketään. Jos nyt voi sanoa tuntemiseksi, siellä oli runoilija Caj Westerberg, jonka muistan tietenkin 60-lukulaisena. Nyt hänkin on valkohapsinen, pyylevä herrasmies, joka tuntui varsin mukavalta. Hänellä oli mukanaan vaimo, jota olen myös kuullut kehuttavan. Runoilija esiintyi sitäpaitsi Baltic-jazzin kirjailijatapaamisessa. Hänellä on puinen kansanvene. Jos jossakin vaiheessa minullekin tulee mahdollisuus hankkia vene, niin teen sen.
Maan akupunktuuria
Tämä ei ole Tietoisuuden vapautus. Meillä kävi joskus yhteisön alkuvuosina Keuruulla pitämässä kurssia muuan Marko P. En osallistunut huuhaa-kurssiin, koska en halunnut olla mukana tuollaisessa, mutta seurasin siinä sivussa vähäsen. Paikan huonoja värähtelyjä poistettiin hyminällä ringissä. Kurssilaiset raahasivat ison kiven keskelle pihaa. Siinä oli yksi energiapisteistä, jotakin sellaista kuin maanjumalan uloshengityksen paikka. Hän keksi, että koko yhteisön paikka oli jotakin erikoista. Siellä oli jos jonkinlaisia toinen toistaan huuhaampia energiapisteitä. Eukot ottivat asian ihan todesta ja jotkut yhä vieläkin. On laadittu karttakin näistä pisteistä. Marko harrasti maan akupunktuuria. Laittamalla kivipatsaita eri puolille maailmaa, hän teki merkittävää rauhantyötä.
Saman Markon juttuihin törmäsin sitten Etelä-Portugalissa Tameran yhteisössä, missä entiset Bader-Meinhofin- liigan jäsenet olivat perustaneet rauhaa maan päälle rakkaudella hankkivan feministiyhteisön. Marko oli täälläkin löytänyt näitä pisteitä ja eri puolille kyyhkysen muotoista yhteisön aluetta oli laitettu punaiseksi maalattuja kivipaaseja pystyyn maan akupunkitoneuloiksi.
Muistan kuinka muutamat naiset kehuivat kyseistä Markoa kuuluisaksi myös taidepiireissä. En löydä hänen sukunimensä oikeaa kirjoitusmuotoa, jotta voisin tarkistaa netistä. Luulen kyllä, että hän oli vähän "puolivillainen". Muuan Helena kustansi hänen kirjansa ja toinen yhteisöläinen käänsi.
Mitä muutakaan nämä meidän aitatolpat nyt ovat kuin maan akupunktiota. Entiset kemiöläiset ovat varmaan aikoinaan tienneet mihin pistää pylväänsä. Ne ovat kaatuilleet ja routa sekä puiden juuret ovat painaneet niitä vinoon. Täytemaat ovat upottaneet osan liian syvälle. Niitä nyt olemme muutaman päivän oikoneet ja nostaneet. Neljä tonnia muka kestävä Finbullet-merkkinen kiinalaistuote, talja meni rikki ja haimme Agrimarketista kaksi tonnia kestävän, mutta toivottavasti paremman laitteen. Kemiöläisten ei pidä ihmetellä, jos Kemiössä koittaa nyt uudenlainen rauhan aikakausi. Minustakin tuntuu hyvältä, kun järeät kivitolpat sojottavat nyt taas ryhdikkäinä.
Tällaisella ilmalla on suoranainen nautinto olla ulkotöissä. Matkakin oli samaa tasoa. Siivosin homeelta haisevan kellaritilan. Kaksi pitkäaikaistyötöntä oli kieltäytynyt sinne menemästä, mutta minulle se on niin tuttua puuhaa yhteisöajoiltani, jolloin jouduin siivoamaan paljon vastaavia tiloja. Osan päivästä kaivoin tolppien juureen kuoppia. Kädet tulivat helliksi, kun hakkasin lapiolla puiden juuria poikki. Minussakin on todistettavasti nyt jotakin hellää. Pohdimme teknistä ongelmaa, miten saada leikkikentän ylle kaartuva massiivinen puunrunko kaadetuksi, siten ettei se riko keinua.
Saman Markon juttuihin törmäsin sitten Etelä-Portugalissa Tameran yhteisössä, missä entiset Bader-Meinhofin- liigan jäsenet olivat perustaneet rauhaa maan päälle rakkaudella hankkivan feministiyhteisön. Marko oli täälläkin löytänyt näitä pisteitä ja eri puolille kyyhkysen muotoista yhteisön aluetta oli laitettu punaiseksi maalattuja kivipaaseja pystyyn maan akupunkitoneuloiksi.
Muistan kuinka muutamat naiset kehuivat kyseistä Markoa kuuluisaksi myös taidepiireissä. En löydä hänen sukunimensä oikeaa kirjoitusmuotoa, jotta voisin tarkistaa netistä. Luulen kyllä, että hän oli vähän "puolivillainen". Muuan Helena kustansi hänen kirjansa ja toinen yhteisöläinen käänsi.
Mitä muutakaan nämä meidän aitatolpat nyt ovat kuin maan akupunktiota. Entiset kemiöläiset ovat varmaan aikoinaan tienneet mihin pistää pylväänsä. Ne ovat kaatuilleet ja routa sekä puiden juuret ovat painaneet niitä vinoon. Täytemaat ovat upottaneet osan liian syvälle. Niitä nyt olemme muutaman päivän oikoneet ja nostaneet. Neljä tonnia muka kestävä Finbullet-merkkinen kiinalaistuote, talja meni rikki ja haimme Agrimarketista kaksi tonnia kestävän, mutta toivottavasti paremman laitteen. Kemiöläisten ei pidä ihmetellä, jos Kemiössä koittaa nyt uudenlainen rauhan aikakausi. Minustakin tuntuu hyvältä, kun järeät kivitolpat sojottavat nyt taas ryhdikkäinä.
Tällaisella ilmalla on suoranainen nautinto olla ulkotöissä. Matkakin oli samaa tasoa. Siivosin homeelta haisevan kellaritilan. Kaksi pitkäaikaistyötöntä oli kieltäytynyt sinne menemästä, mutta minulle se on niin tuttua puuhaa yhteisöajoiltani, jolloin jouduin siivoamaan paljon vastaavia tiloja. Osan päivästä kaivoin tolppien juureen kuoppia. Kädet tulivat helliksi, kun hakkasin lapiolla puiden juuria poikki. Minussakin on todistettavasti nyt jotakin hellää. Pohdimme teknistä ongelmaa, miten saada leikkikentän ylle kaartuva massiivinen puunrunko kaadetuksi, siten ettei se riko keinua.
10.9.06
Hirvikärpäsiä, saunoja ja romaani
Onneksi lähdin metsään katsomaan, onko sieniä. Jotkut blogit ja muu media ovat kertoneet hyvistä saaliisra. Kemiön saarella tuskin sieniä paljon tulee, koska täällä ei ole satanut sitäkään vähää. Löysin muutaman, mutta ennenkaikkea koin pienen seikkailun. Minun metodini on eksyä luonnossa. Nytkään en pannut merkille auringon suuntaa, kartasta ja kompassista ei ollut tietoakaan. Tosin olen niissä metsissä ennenkin ollut. Yllätyksekseni tulin outoon paikkaan, keskelle metsää, pienen puron varteen oli rakennettu jos jonkinlaisia rakennelmia. Siellä oli kokoustiloja ja majoja. Kyse oli selvästi aika ylellisestä saunakeskuksesta. Paikalla leijui hieno savun haju. Ovet olivat raollaan, mutta en viitsinyt mennä tutkimaan tarkemmin toisten paikkoja. Muistin kyllä, että olen kuullut puhuttavan Finhovagårdenin hienoista saunoista, mutta kuvittelin niiden olevan siellä missä muutkin rakennukset. Sinne mennään eri tietä, olin kävellyt metsän halki. Otan joskus mopon ja lähden tutkimaan seutua lisää. Nyt pyöräni oli jossakin metsän takana. Kun teitä alkoi lopulta tulla vastaan, oli tietenkin vaikea järkeillä minne suuntaan. Kävelin ensin n. kilometrin väärään suuntaan, mutta sitten järki voitti. Hirvikärpäsiä oli riittävästi. Vaikka minulla on verkosta tehty anorakki, ne ryömivät silti ympäriinsä.
Olen syönyt liikaa. Nyt sain onneksi kävellä muutaman kilometrin ja maha vailtui hieman. Jääkaapissa on liikaa ruokaa. Olen juonut oluttakin, mitä en yleensä tee. Onneksi huomenna on työpäivä ja voin taas pyöräillä töihin.
Keskellä Björkbodan peltoaukeaa, joka oppaan mukaan on Kemiön saaren suurin yhtenäinen, on kukkula, jossa on usein autoja ja kiikaroitsijoita. Annonsbladetissa oli viime viikolla juttu tuosta kummusta, jolla lienee nimeä lintuharrastajien joukossa, en muista sen nimeä nyt. Ei uskoisi, että siellä mitään erikoisia lintuja on, mutta taitaapa olla. Pellolla on pudonneita jyviä, ehkä siitä menee jokin muuttoreittikin. Nytkin siellä oli paljon autoja ja lintujen sihtaajia. Minulla ei ole kovin läheistä suhdetta lintuihin. Hyvä silti, että niitä on.
Kotirapun edessä riiteli kaksi naista. Jossakin yläpuolellani asuva nainen puhui tuohtuneena kovalla äänellä...mitt privatliv angår inte andra... Siellä asunnossa kyllä mekkaloidaan äänekkäästikin, mutta minua se ei haittaa, niin kauan kuin talo pysyy kasassa. Ulkona oli intiaanikesä. Kesä ei tahdo lähteä pois. Minun asunnostani ei säätä juuri huomaa. Ikkunoiden edessä ovat paksut verhot, viisi päiväpeittoa, en yleensä muista niitä vetää pois. Parvekkeen ovesta tulee ilmaa ja valoa tarpeeksi.
Olen katsonut paljon televisiota, kun ei ole ollut muutakaan tekemistä. Luin sentään Ian McEvain mestarillisen kirjan. Ruotsiksi se on nimeltään Försoning. Tuli oikein ikävä kunnon romaaneja, joita tietenkin on maailma täynnä. Kirjailija osaa vangita juonellisesti lukijansa. Tässä oli pääjenkilönä 13 v. tyttö, joka syyttää tytön yläluokkaisen perheen palvelijan poikaa serkkunsa raiskaamisesta. Tytön isä on kouluttanut lahjakasta poikaa. Perheessä on asumassa kolme serkkua, joiden kanssa tuo Briony harjoittaa kirjoittamaansa näytelmää, mutta lopettaa sen yhtäkkiä. Hän on nähnyt sisarensa ja tuon pojan välillä tapahtuvan outoja asioita ja tulkitsee ne väärin. Robbien ja Cecilien välillä syttyy rakkaus. He ovat olleet kaikki läheisiä lapsuuden tovereita. Brionyn serkut kaksoset, karkaavat ja etsinnässä mukana ollut serkkutyttö Lola raiskataan. Briony väittää nähneensä, että se oli Robbie. Robbie vangitaan ja tuomitaan vankilaan, missä hän istuu vuosia kunniansa ja tulevaisuutensa menettänneenä.
Kirjassa on kolme aikajaksoa. Ensimmäinen olin tuo missä tapahtuu mm. tuo raiskaus. Sitten on sota-aika. Robbie on päässyt vankilasta ja on Dunkerquen kautta vetäytyneiden liittoutuneiden sekasortoisten joukkojen mukana. Harvoin olen nähnyt sotaa kuvattavan yhtä kaoottisena ja väkivaltaisena tapahtumana. Suomalaiset eivät ehkä kokeneet sotaa samanlaisena kaaoksena. Lähinnä ehkä kuitenkin perääntymisvaiheessa. Sotaan mennessä Briony on kasvanut aikuiseksi ja toimii sairaanhoitajaoppilaana, joka avustaa sodassa loukkaantuneita. Cecilie toimii myös sairaanhoitajana. Briony tajuaa ymmärtäneensä väärin ja tehneensä hirvittävän erehdyksen ja yrittää hakea sovitusta.
Kolmannessa vaiheessa päähenkilöt ovat jo vanhoja. Briony on kuuluisa kirjailija, joka saa juuri diagnoosin dementiasairaudestaan. Osa lapsuudenaikaisista henkilöistä on kuolleita. Raiskaaja ja raiskattu ovat naimisissa, superrikkaita ja aateloituja. (mikä saattaa olla epätodennäköistä). Väärin syytetty Robbie ja Cecilie ovat elossa ja rakastavat yhä toisiaan ja ovat avioliitossa keskenään, mutta he eivät esiinny enää. Kesken jäänyt, nuoren Brionyn näytelmä, esitetään lopulta uusien nuorten sukulaisten toimesta kunniavieraaksi saapuneelle Brionylle ja sukulaisille, sukukartanossa, jossa kaikki tapahtui aikoinaan.
Huomaan, että selostukseni on tosi kömpelö ja antaa huonon kuvan hienosta romaanista. Aikaperspektiivi varsinkin puhutteli. Kaikki ne mysteerit, joita mm. lapsuus ja vanhuus pitävät sisällään. Kiitän myös kirjan kansikuvaa, jossa istuu juuri Brionyn näköinen tyttö.
Olen syönyt liikaa. Nyt sain onneksi kävellä muutaman kilometrin ja maha vailtui hieman. Jääkaapissa on liikaa ruokaa. Olen juonut oluttakin, mitä en yleensä tee. Onneksi huomenna on työpäivä ja voin taas pyöräillä töihin.
Keskellä Björkbodan peltoaukeaa, joka oppaan mukaan on Kemiön saaren suurin yhtenäinen, on kukkula, jossa on usein autoja ja kiikaroitsijoita. Annonsbladetissa oli viime viikolla juttu tuosta kummusta, jolla lienee nimeä lintuharrastajien joukossa, en muista sen nimeä nyt. Ei uskoisi, että siellä mitään erikoisia lintuja on, mutta taitaapa olla. Pellolla on pudonneita jyviä, ehkä siitä menee jokin muuttoreittikin. Nytkin siellä oli paljon autoja ja lintujen sihtaajia. Minulla ei ole kovin läheistä suhdetta lintuihin. Hyvä silti, että niitä on.
Kotirapun edessä riiteli kaksi naista. Jossakin yläpuolellani asuva nainen puhui tuohtuneena kovalla äänellä...mitt privatliv angår inte andra... Siellä asunnossa kyllä mekkaloidaan äänekkäästikin, mutta minua se ei haittaa, niin kauan kuin talo pysyy kasassa. Ulkona oli intiaanikesä. Kesä ei tahdo lähteä pois. Minun asunnostani ei säätä juuri huomaa. Ikkunoiden edessä ovat paksut verhot, viisi päiväpeittoa, en yleensä muista niitä vetää pois. Parvekkeen ovesta tulee ilmaa ja valoa tarpeeksi.
Olen katsonut paljon televisiota, kun ei ole ollut muutakaan tekemistä. Luin sentään Ian McEvain mestarillisen kirjan. Ruotsiksi se on nimeltään Försoning. Tuli oikein ikävä kunnon romaaneja, joita tietenkin on maailma täynnä. Kirjailija osaa vangita juonellisesti lukijansa. Tässä oli pääjenkilönä 13 v. tyttö, joka syyttää tytön yläluokkaisen perheen palvelijan poikaa serkkunsa raiskaamisesta. Tytön isä on kouluttanut lahjakasta poikaa. Perheessä on asumassa kolme serkkua, joiden kanssa tuo Briony harjoittaa kirjoittamaansa näytelmää, mutta lopettaa sen yhtäkkiä. Hän on nähnyt sisarensa ja tuon pojan välillä tapahtuvan outoja asioita ja tulkitsee ne väärin. Robbien ja Cecilien välillä syttyy rakkaus. He ovat olleet kaikki läheisiä lapsuuden tovereita. Brionyn serkut kaksoset, karkaavat ja etsinnässä mukana ollut serkkutyttö Lola raiskataan. Briony väittää nähneensä, että se oli Robbie. Robbie vangitaan ja tuomitaan vankilaan, missä hän istuu vuosia kunniansa ja tulevaisuutensa menettänneenä.
Kirjassa on kolme aikajaksoa. Ensimmäinen olin tuo missä tapahtuu mm. tuo raiskaus. Sitten on sota-aika. Robbie on päässyt vankilasta ja on Dunkerquen kautta vetäytyneiden liittoutuneiden sekasortoisten joukkojen mukana. Harvoin olen nähnyt sotaa kuvattavan yhtä kaoottisena ja väkivaltaisena tapahtumana. Suomalaiset eivät ehkä kokeneet sotaa samanlaisena kaaoksena. Lähinnä ehkä kuitenkin perääntymisvaiheessa. Sotaan mennessä Briony on kasvanut aikuiseksi ja toimii sairaanhoitajaoppilaana, joka avustaa sodassa loukkaantuneita. Cecilie toimii myös sairaanhoitajana. Briony tajuaa ymmärtäneensä väärin ja tehneensä hirvittävän erehdyksen ja yrittää hakea sovitusta.
Kolmannessa vaiheessa päähenkilöt ovat jo vanhoja. Briony on kuuluisa kirjailija, joka saa juuri diagnoosin dementiasairaudestaan. Osa lapsuudenaikaisista henkilöistä on kuolleita. Raiskaaja ja raiskattu ovat naimisissa, superrikkaita ja aateloituja. (mikä saattaa olla epätodennäköistä). Väärin syytetty Robbie ja Cecilie ovat elossa ja rakastavat yhä toisiaan ja ovat avioliitossa keskenään, mutta he eivät esiinny enää. Kesken jäänyt, nuoren Brionyn näytelmä, esitetään lopulta uusien nuorten sukulaisten toimesta kunniavieraaksi saapuneelle Brionylle ja sukulaisille, sukukartanossa, jossa kaikki tapahtui aikoinaan.
Huomaan, että selostukseni on tosi kömpelö ja antaa huonon kuvan hienosta romaanista. Aikaperspektiivi varsinkin puhutteli. Kaikki ne mysteerit, joita mm. lapsuus ja vanhuus pitävät sisällään. Kiitän myös kirjan kansikuvaa, jossa istuu juuri Brionyn näköinen tyttö.
9.9.06
Saloon ja takaisin
Lähdin jo aikaisin kotiseuturetkelle. Aioin käydä ostamassa mm. hyviä suolakurkkuja Salon Säilykkeestä, mutta tietenkin se oli kiinni. Katselin vähän Salon keskustaa, joka ei ollut erityisen kaunis. Torilla oli paljon kojuja ja kansaa. Ostin vain savustettuja muikkuja torilta suurimpaan nälkään. Muikku on mielestäni Suuri Suomalainen Herkku. Muikkuja voi syödä sellaisenaan ruotoineen päivineen. Siitä on helppo napsaista pois pää ja sisälmyksistä suurin osa, yhdellä liikkeellä. Kannattaa jättää jäljelle mäti, jos kyse on mätikalasta.
En ole tainnut käydä Lidlilläkään ostoksilla. Siellä on rajalliset valikoimat, mutta tuoretavara vaikuttaa hyvälaatuiselta. Hinta on ennenkaikkea tärkeä. Lidliltä saa myös hieman keskieurooppalaisen tyyppistä ruokaa. Ostin mm. pakkauksen herkullista prosciuttoa ja paljon vihanneksia ja hedelmiä. Mikä vauhti Lidlin kassoilla onkaan. Läpi mennään melkein juoksuvauhtia, kun on ensin jonottanut valmiiksi. Tavarat voi pakata etäämpänä kärrystä, ei niitä kassalla ennätä.
Kävin myös vanhassa tutussa ja täyteen ahdetussa Hong Kongissa, joka oli vävyn mielestä hyvä paikka. Kyllähän se onkin oikein tee-se- itse-miehen toiveuni. Miten on sitten laadun laita, on eri asia. Honkkarille on Salossa ihan lähellä kilpailija, nimeltä Motonet. Nimestään huolimatta se myy kaikenlaista. Ostin metallihyllyn, joka vaikutti tukevammalta kuin aikaisemmin ostamani, joka painui kasaan. Minulla on hyvä varastohuone, johon aion luoda lisää järjestystä. Pieni kellarikomero on auttamaton, kun sieltä ei löydä mitään, mutta minulla on talon hobby-huone käytettävissäni varastona. Pystyn asumaan pienehkössä asunnossa, kun saan pitää liiat kamat varastossa. Tosin koska tahansa voi tulla vedenpaisumus, eikä ole hyvä, että tavarat ovat lattialla. Tämä italialainen varastohylly vaikutti nerokkaalta. Siinä ei ole mitään irrallisia kiinnittimiä ja tikkaatkin menevät kahteen osaan. Kävin myös kirpputorilla, Salon suurkirppiksellä. Katsoin hyllyt läpi, mutta en ostanut mitään. Jotakin tinaesinettä harkitsin, mutta hinta oli aika korkea. Silti on mukava katsella, mitä ihmiset ovat koteihinsa raahanneet ja myyvät sitten rihkamana pois. Oletan, että huonoin tavara myydään. Monia tuttuja esineitä näkee.
Menin ennen ajamatonta tietä Saloon ja tulin toista takaisin. Molemmat tiet olivat kauniita ja kulkivat kulttuurimaisemien läpi. Ne olivat mäkisiä ja mutkaisia. Yhdessä kohdassa hirvi ryntäsi tielle aivan edessäni. Törmäyksen vaaraa ei silti ollut hitaan vauhdin takia.
En ole tainnut käydä Lidlilläkään ostoksilla. Siellä on rajalliset valikoimat, mutta tuoretavara vaikuttaa hyvälaatuiselta. Hinta on ennenkaikkea tärkeä. Lidliltä saa myös hieman keskieurooppalaisen tyyppistä ruokaa. Ostin mm. pakkauksen herkullista prosciuttoa ja paljon vihanneksia ja hedelmiä. Mikä vauhti Lidlin kassoilla onkaan. Läpi mennään melkein juoksuvauhtia, kun on ensin jonottanut valmiiksi. Tavarat voi pakata etäämpänä kärrystä, ei niitä kassalla ennätä.
Kävin myös vanhassa tutussa ja täyteen ahdetussa Hong Kongissa, joka oli vävyn mielestä hyvä paikka. Kyllähän se onkin oikein tee-se- itse-miehen toiveuni. Miten on sitten laadun laita, on eri asia. Honkkarille on Salossa ihan lähellä kilpailija, nimeltä Motonet. Nimestään huolimatta se myy kaikenlaista. Ostin metallihyllyn, joka vaikutti tukevammalta kuin aikaisemmin ostamani, joka painui kasaan. Minulla on hyvä varastohuone, johon aion luoda lisää järjestystä. Pieni kellarikomero on auttamaton, kun sieltä ei löydä mitään, mutta minulla on talon hobby-huone käytettävissäni varastona. Pystyn asumaan pienehkössä asunnossa, kun saan pitää liiat kamat varastossa. Tosin koska tahansa voi tulla vedenpaisumus, eikä ole hyvä, että tavarat ovat lattialla. Tämä italialainen varastohylly vaikutti nerokkaalta. Siinä ei ole mitään irrallisia kiinnittimiä ja tikkaatkin menevät kahteen osaan. Kävin myös kirpputorilla, Salon suurkirppiksellä. Katsoin hyllyt läpi, mutta en ostanut mitään. Jotakin tinaesinettä harkitsin, mutta hinta oli aika korkea. Silti on mukava katsella, mitä ihmiset ovat koteihinsa raahanneet ja myyvät sitten rihkamana pois. Oletan, että huonoin tavara myydään. Monia tuttuja esineitä näkee.
Menin ennen ajamatonta tietä Saloon ja tulin toista takaisin. Molemmat tiet olivat kauniita ja kulkivat kulttuurimaisemien läpi. Ne olivat mäkisiä ja mutkaisia. Yhdessä kohdassa hirvi ryntäsi tielle aivan edessäni. Törmäyksen vaaraa ei silti ollut hitaan vauhdin takia.
8.9.06
Ongelmanratkaisu tekee työn mielekkääksi
Tänään tulin kotiin tyytyväisenä, vaikka märkänä. Viimeisen puoli tuntia olin puolen metrin päässä kuolemasta, kun rekat pyykäisivät vierestä kapealla, mutta vilkkaasti liikennöidyllä tiellä. Aamulla oli liian kaunista automatkaan tuhlattavaksi. Jos en töissä väsy, väsyn ainakin matkalla ja saan hyvin nukuttua.
Töissä oli nimittäin mielenkiintoista ongelmanratkaisua. Ne kiviset aitatolpat siis. Minulla tuli yön aikana käsitys kolmijalasta ja vinssistä, mutten suinkaan nähnyt sitä kovin kehittyneenä rakennelmana vaan alkeellisena ideana. Museolla ei ole myöskään minkäänlaista vinssiä. Juttelimme porukan kanssa ja tuumailimme ongelmaa. Näin kuinka mallikkaasti ongelma voidaan ratkaista luovalla tavalla. Ensin yritimme kangeta kiveä kömpelöllä tavalla, mutta se oli aivan mahdotonta. Yksi keksi jotakin, toinen toista. Minun kolmijalkani piti tietenkin keksiä uudestaan, nyt sen nimi oli A-pukki. Joku ehdotti, että hakee läheisestä Alennus-Hallista vaijerivinssin. Sanoin että maksan sen projektirahoistani. Samassa paikassa oli kettinkiä. Aluksi tuli liian hentoa, mutta kun haettiin krouveinta sorttia, niin kivi nousi linjakkaasti.
Näin kuinka miehet (ja yksi nainen) olivat tyytyväisiä, kun kerrankin olivat saaneet käyttää luovuuttaan ja tehdä yhteistyötä. Työnjohtajana toimiva vahtimestari on perjantaisin poissa, eikä sekään ollut estämässä luovuutta. Itse en asettunut mitenkään pomoksi, eihän minulla ollut esimerkiksi edes mielessä kuvaa miten nostoa kestävä A-pukki tehdään, vaikka suunnilleen ratkaisun tiesinkin. En tiennyt miten käyttää vinssiä tällaisessa ongelmassa, että sopiiko esimerkiksi vaijerivinssi tähän työhön. Nyt sen tiedän. Voisi sanoa, että tuollaisissa rakenteissa ja tekniikoissa on pitkä traditio ja kokemus takana. Pari miehistä ja kävijä olivat tehneet paljonkin rakennnustöitä, eikä tuollaisia ratkaisuja ihan tuulesta temmata. Ihan näytti siltä, että mukana oleva nuorimieskin kasvoi silmissä, vaikkei hän ihan pieni ole ennestäänkään. Tuollainen tekninen ongelmanratkaisu oli mielestäni parasta mahdollista maskuliinisuutta, miehisyyden parhaita puolia.
Kävimme lounaalla yhdessä paikkakunnan ruokabaareista. Juttelimme M:n kanssa mm. siitä kuinka tässä oli hyvä esimerkki onnistuneesta työstä. Kukaan ei sanonut, miten pitää tehdä ja jakanut tarkkaan rajattua tehtävää. Sellainenhan on varsin kuolettavaa. Tylsistä ja raskaista töistä saattaa tulla yhtäkkiä mielenkiintoisia, kun tehtävän asettelu on avoin. Työnjohto ehkä sanoo, että pitäisi saada se ja se ongelma ratkaistua. Miten? Mitä ehdotatte?
Töissä oli nimittäin mielenkiintoista ongelmanratkaisua. Ne kiviset aitatolpat siis. Minulla tuli yön aikana käsitys kolmijalasta ja vinssistä, mutten suinkaan nähnyt sitä kovin kehittyneenä rakennelmana vaan alkeellisena ideana. Museolla ei ole myöskään minkäänlaista vinssiä. Juttelimme porukan kanssa ja tuumailimme ongelmaa. Näin kuinka mallikkaasti ongelma voidaan ratkaista luovalla tavalla. Ensin yritimme kangeta kiveä kömpelöllä tavalla, mutta se oli aivan mahdotonta. Yksi keksi jotakin, toinen toista. Minun kolmijalkani piti tietenkin keksiä uudestaan, nyt sen nimi oli A-pukki. Joku ehdotti, että hakee läheisestä Alennus-Hallista vaijerivinssin. Sanoin että maksan sen projektirahoistani. Samassa paikassa oli kettinkiä. Aluksi tuli liian hentoa, mutta kun haettiin krouveinta sorttia, niin kivi nousi linjakkaasti.
Näin kuinka miehet (ja yksi nainen) olivat tyytyväisiä, kun kerrankin olivat saaneet käyttää luovuuttaan ja tehdä yhteistyötä. Työnjohtajana toimiva vahtimestari on perjantaisin poissa, eikä sekään ollut estämässä luovuutta. Itse en asettunut mitenkään pomoksi, eihän minulla ollut esimerkiksi edes mielessä kuvaa miten nostoa kestävä A-pukki tehdään, vaikka suunnilleen ratkaisun tiesinkin. En tiennyt miten käyttää vinssiä tällaisessa ongelmassa, että sopiiko esimerkiksi vaijerivinssi tähän työhön. Nyt sen tiedän. Voisi sanoa, että tuollaisissa rakenteissa ja tekniikoissa on pitkä traditio ja kokemus takana. Pari miehistä ja kävijä olivat tehneet paljonkin rakennnustöitä, eikä tuollaisia ratkaisuja ihan tuulesta temmata. Ihan näytti siltä, että mukana oleva nuorimieskin kasvoi silmissä, vaikkei hän ihan pieni ole ennestäänkään. Tuollainen tekninen ongelmanratkaisu oli mielestäni parasta mahdollista maskuliinisuutta, miehisyyden parhaita puolia.
Kävimme lounaalla yhdessä paikkakunnan ruokabaareista. Juttelimme M:n kanssa mm. siitä kuinka tässä oli hyvä esimerkki onnistuneesta työstä. Kukaan ei sanonut, miten pitää tehdä ja jakanut tarkkaan rajattua tehtävää. Sellainenhan on varsin kuolettavaa. Tylsistä ja raskaista töistä saattaa tulla yhtäkkiä mielenkiintoisia, kun tehtävän asettelu on avoin. Työnjohto ehkä sanoo, että pitäisi saada se ja se ongelma ratkaistua. Miten? Mitä ehdotatte?
Ampuu omaan nilkkaansa
Demokratiaan kuuluu mielestäni vallan vaihtuminen toisinaan. Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat hallinneet liian pitkään, vallanvaihto olisi suotavaa. Maassa on avoimesti ja piilossa olevia työttömiä liian paljon. Vaikka kuinka hyvä sinänsä hyvinvointivaltio onkin, maa on fuskaajien, sairastuneiden ja pinnaajien paratiisi. Globaalissa maailmassa se menettää helposti kilpailukykynsä ja hyvinvointi tuo vain pahoinvointia.
Vaikka en olekaan aina ollut vallan ihastunut esim. liberaalien populistiseen, kurinpalautukseen, jolla he ovat yrittäneet saada osansa vallan kakusta, olen periaatteessa samaa mieltä. Nyt tuntuu, että he eivät henkisesti osaa ottaa valtaa. Sitä osoittaa tuo tietomurtoskandaali, josta eilisessä Lars Lejonborgin puoluejohtajatentissä puhuttiin liiankin paljon. Haluan uskoa, että se on yksityisten henkilöiden aikaansaamaa.
Aivan naurettavaa on sosiaalidemokraattien ja vallankin heidän puheenjohtajansa Göran Perssonin reaktio, jolla he yrittävät tiristää pisteitä nyt kun vallan menettäminen voi olla edessä. Muistettakoon, että sosiaalidemokraatit ovat itse harjoittaneet mittavaa kansalaisten vakoilua. Puolue on mieltänyt itsensä valtioksi jo pitkään.
Vaikka en olekaan aina ollut vallan ihastunut esim. liberaalien populistiseen, kurinpalautukseen, jolla he ovat yrittäneet saada osansa vallan kakusta, olen periaatteessa samaa mieltä. Nyt tuntuu, että he eivät henkisesti osaa ottaa valtaa. Sitä osoittaa tuo tietomurtoskandaali, josta eilisessä Lars Lejonborgin puoluejohtajatentissä puhuttiin liiankin paljon. Haluan uskoa, että se on yksityisten henkilöiden aikaansaamaa.
Aivan naurettavaa on sosiaalidemokraattien ja vallankin heidän puheenjohtajansa Göran Perssonin reaktio, jolla he yrittävät tiristää pisteitä nyt kun vallan menettäminen voi olla edessä. Muistettakoon, että sosiaalidemokraatit ovat itse harjoittaneet mittavaa kansalaisten vakoilua. Puolue on mieltänyt itsensä valtioksi jo pitkään.
7.9.06
Luontoretkelle
Lähdemme tiistaina projektilaisten kanssa kalaretkelle, jos ei sada kovasti. Olen kuullut puhuttavan Teijon retkeilyalueesta ja monesti aikonut käydä siellä. Jos paikka on kiva, sinne voi mennä useamminkin. Kalastus on ainakin parin projektilaisen lempiharrastus. Voimme mahdollisesti sienestääkin ja pitää tulia ja savustaa yhden kaverin jo aiemmin saamia kirjolohia, vaikka emme saisikaan kalaa juuri sinä päivänä. Yksi, joka ei kuulu minun projektiini, mutta on työtön ja olemme olleet samoissa hommissa, lopettaa ensi viikolla. Retki voisi olla samalla vähän kuin huomionosoitusta hänelle ja virkistystä muille työelämästä syrjäytyneille (tai ehkä jopa syrjäytetyille). Soitan toiselle jo aiemmin lopettaneelle ja tarjoan mahdollisuutta tulla mukaan hänellekin. Projektini voi maksaa ainakin kalastusluvat.
Teijo kuuluu Perniön kuntaan. Teijo tuo mieleen joskus aikoinaan siellä tehdyksi aiotun auton, jollaisen olen nähnyt pahasti ruostuneena jossakin pihassa. Kerran tuli vastaan Teijon talotehtaalla tehty talo keskellä tietä. Se oli niin leveä, että jopa vastaantuleva liikenne pysäytettiin ja pakotettiin odottamaan bussipysäkkien kohdalla. Strömmasta, joka on siinä kohtaa, missä Kemiön saaresta mennään siltaa myöten Perniön suuntaan pitäisi olla tänä vuonna valmistunut pyöräreitti Saloon Teijon kautta. Missä se tarkemmin menee, en tiedä, mutta tuo reitti myös houkuttelee kartan perusteella.
Tämä päivä meni vähän hänekseen. Juttelimme vasta aloittaneen naisen kanssa. Hän olisi ollut täynnä energiaa, mutta ei löytänyt sille käyttökohdetta. Museonjohtaja vain murahteli ja oli omissa maailmoissaan. Vahtimestarilla ei ole oikein näkemystä eikä psykologista silmää ja hän antoi naiselle mahdottoman tehtävän. Rahapulakin museota vaivaa, ei ole työkaluja kunnolla. Koetin lohdutella ja ounastelin, että kun koululaissesonki on ohi, johtajalla riittää meillekin aikaa. Olemme ilmaista työvoimaa, mutta viisasta olisi toki käyttää meitä järkevästi. Yritin sanoa lempilauseitani siitä, että elämä on kompromisseja ja että pitää oppia odottamaan ja keksiä itse asioita ja mielekkyyttä. Nainen on tervetullut peili omille aatoksilleni. Niitä en ole projektin jöröissä työläismiehissä paljoa tavannut.
Yritimme porukalla oikaista vinoon painunutta kivistä aitatolppaa, mutta se oli visaisempi ongelma kuin mitä vahtimestari uskoi. Täytyy kaivaa kunnon kuoppa kiven ympäri. Hän luuli, että pieni riittäisi ja pyrki neuvomaan vähän liikaa. Sanoinkin siitä. Älä vanhempaas neuvo. Tuntui kuin kivi olisi painunut kymmeniä senttejä lisää maahan siitä kuin se aikojen alussa oli paikoilleen istutettu. Tai sitten maata oli tullut lisää. Hyvät neuvot ovat kalliita, miten tolpat saa nostettua ja väännettyä suoraan. Traktorin nostokauhalla se kävisi helposti, mutta traktoria ei ole.
Teijo kuuluu Perniön kuntaan. Teijo tuo mieleen joskus aikoinaan siellä tehdyksi aiotun auton, jollaisen olen nähnyt pahasti ruostuneena jossakin pihassa. Kerran tuli vastaan Teijon talotehtaalla tehty talo keskellä tietä. Se oli niin leveä, että jopa vastaantuleva liikenne pysäytettiin ja pakotettiin odottamaan bussipysäkkien kohdalla. Strömmasta, joka on siinä kohtaa, missä Kemiön saaresta mennään siltaa myöten Perniön suuntaan pitäisi olla tänä vuonna valmistunut pyöräreitti Saloon Teijon kautta. Missä se tarkemmin menee, en tiedä, mutta tuo reitti myös houkuttelee kartan perusteella.
Tämä päivä meni vähän hänekseen. Juttelimme vasta aloittaneen naisen kanssa. Hän olisi ollut täynnä energiaa, mutta ei löytänyt sille käyttökohdetta. Museonjohtaja vain murahteli ja oli omissa maailmoissaan. Vahtimestarilla ei ole oikein näkemystä eikä psykologista silmää ja hän antoi naiselle mahdottoman tehtävän. Rahapulakin museota vaivaa, ei ole työkaluja kunnolla. Koetin lohdutella ja ounastelin, että kun koululaissesonki on ohi, johtajalla riittää meillekin aikaa. Olemme ilmaista työvoimaa, mutta viisasta olisi toki käyttää meitä järkevästi. Yritin sanoa lempilauseitani siitä, että elämä on kompromisseja ja että pitää oppia odottamaan ja keksiä itse asioita ja mielekkyyttä. Nainen on tervetullut peili omille aatoksilleni. Niitä en ole projektin jöröissä työläismiehissä paljoa tavannut.
Yritimme porukalla oikaista vinoon painunutta kivistä aitatolppaa, mutta se oli visaisempi ongelma kuin mitä vahtimestari uskoi. Täytyy kaivaa kunnon kuoppa kiven ympäri. Hän luuli, että pieni riittäisi ja pyrki neuvomaan vähän liikaa. Sanoinkin siitä. Älä vanhempaas neuvo. Tuntui kuin kivi olisi painunut kymmeniä senttejä lisää maahan siitä kuin se aikojen alussa oli paikoilleen istutettu. Tai sitten maata oli tullut lisää. Hyvät neuvot ovat kalliita, miten tolpat saa nostettua ja väännettyä suoraan. Traktorin nostokauhalla se kävisi helposti, mutta traktoria ei ole.
6.9.06
Muistoja
Katsoin äsken nelosta. Siellä puhuttiin uudesta ja hyvästä sarjasta Grey´s anatomy. En tiedä mitä kaikkea tuo nimi tarkoittaa, mutta englantilaiselle se on myös Gray´s anatomy book, klassillinen anatomian oppikirja.
Tässä hengessä mennään hieman persoonallisuuksiin. Pidän edelleen kovasti dr Philistä. Hän on rationaalinen, humoristinen ja suorapuheinen. Hänen neuvonsa osuvat useimmiten oikeaan. Toinen asia on, että hän menee järkevyydessään tietysti joskus liian pitkälle. Hän hakkaa kansan päähän amerikkalaisen, kirkossa käyvän keskiluokan terveitä, kaupallisia arvoja. Elämä on tietysti muutakin kuin järkeä, hyviä tapoja ja keskinkertaisuutta. Maailma on tietenkin paljon muutakin kuin keskiluokan tylsät muodollisuudet, amerikkalainen yrityshenki, hyvä moraali ja kunnollisuus. Mutta aika pitkälle niilläkin pääsee. Menepä kuitenkin noudattamaan vastakohtia ja neuvomaan toisiakin, varsinkin nuoria niin tekemään. Hillitöntä tarpeiden tyydytystä, nautinnollista elämää niin olet pian ennenaikaisesti vanhentunut raakki. Elämä kuitenkin vasta alkaa rajojen ylittämisestä. Jokaisen oma asia on sitten miten pitkälle uskallat siinä mennä. Vaarana on aina näppiensä polttaminen.
Tänään dr Philissä puhuttiin mm. siitä voiko antaa lapsensa nukkua aviovuoteessa. Tästä aion hieman muistella. Omassa avioliitossani oli tämä ongelma. Vaimossa oli ja on hysteerikon vikaa. Hänelle äitiys oli niin suuri asia, että hän ei sen kanssa pärjännyt. Hän valvoi itsensä väsyksiin, varjellessaan lapsemme unta. Lapsi otettiin vuoteeseen ja se häiritsi avioelämäämme aivan juuri kuten dr Philin showssa esitetyssä tapauksessa. Olisin halunnnut tietenkin avioliittomme kestävän ja varmasti minussakin oli vikani. Varmasti oli väärin, etten nuorempana osannut hakea ja valikoida kumppania. Olen hieman kateellinen nuoremmille, joilla oli kanttia siihen.
Seurustelin muutaman vuoden hehkeän naisen kanssa, jolla oli kokonaista kuusi lasta. Lapset olivat eloisia, älykkäitä ja viehättäviä. Meluisia he myös olivat. Naisen asunto kävi väistämättä liian pieneksi. Nukuin monia öitä heidän luonaan vaikka minulla olikin kaiken aikaa oma asunto jäljellä. Välillä vuoteessamme oli kaksi pientä poikaa. Oli heillä omatkin vuoteensa, mutta nainen halusi pitää heidät vierellään. Luontevalta ja eksoottiselta se silloin tuntui. Naisen mielestä lapset nukkuivat niin syvään, etteivät he heränneet rakastelun ääneen ja vimmaan. Jos he heräsivät, he tuijottivat unisin, mitään näkemättömin silmin. Myöhemmin ymmärsin, että he feikkasivat. Vanhin, kolmas, poika kertoi vuosia jälkeenpäin nähneensä kuinka hänen äitinsä ja minä harrastimme suuseksiä. Muistan tuon tapauksen, kun hän tahallaan teki asiaa avonaisen huoneen ovemme ohi. Varmasti tytötkin olivat yhtä hyvin selvillä asioistamme ja kuuntelivat, mitä puuhasimme. Lapset olisivat varmasti halunneet, että suhteemme olisi jatkunut. Heillä ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.
Me emme olleet kovinkaan paljon samalla aaltopituudella tuon naisen kanssa, vaikka seksuaalielämä ajoittain olikin oikeinkin toimivaa. Ei ollut sitä oikeanlaista ystävyyttä. Minä en voinut hyväksyä naisen new age-hullutuksia, homeopatiaa, uskoa luomisoppiin, kummallista käsitystä oikeasta ravinnosta, lääkityksestä ja kasvatuksesta. Minä luotin tieteeseen ja järkeen. Hän ties mihin uskomuksiin. Emme kohdanneet kuin vuoteessa ja ehkä navetassa. Minusta oli kyllä kiva viljellä maata (kyntää vakoa), pitää eläimiä, elää maanläheisesti. En myöskään pitänyt siitä, että hän riiteli yhteisön toisten naisten kanssa. Se ei riittänyt, että hän minun kanssani koki ensimmäiset elämänsä syvät orgasmit, kuudesta lapsesta huolimatta! Minä en voinut kunnioittaa häntä. Hän ei tiennyt maailmasta juuri mitään. Tietenkään se ei riittänyt hänellekään. Seksi ei sitonut yhteen, kun mukana ei ollut paljon muuta.
Tässä hengessä mennään hieman persoonallisuuksiin. Pidän edelleen kovasti dr Philistä. Hän on rationaalinen, humoristinen ja suorapuheinen. Hänen neuvonsa osuvat useimmiten oikeaan. Toinen asia on, että hän menee järkevyydessään tietysti joskus liian pitkälle. Hän hakkaa kansan päähän amerikkalaisen, kirkossa käyvän keskiluokan terveitä, kaupallisia arvoja. Elämä on tietysti muutakin kuin järkeä, hyviä tapoja ja keskinkertaisuutta. Maailma on tietenkin paljon muutakin kuin keskiluokan tylsät muodollisuudet, amerikkalainen yrityshenki, hyvä moraali ja kunnollisuus. Mutta aika pitkälle niilläkin pääsee. Menepä kuitenkin noudattamaan vastakohtia ja neuvomaan toisiakin, varsinkin nuoria niin tekemään. Hillitöntä tarpeiden tyydytystä, nautinnollista elämää niin olet pian ennenaikaisesti vanhentunut raakki. Elämä kuitenkin vasta alkaa rajojen ylittämisestä. Jokaisen oma asia on sitten miten pitkälle uskallat siinä mennä. Vaarana on aina näppiensä polttaminen.
Tänään dr Philissä puhuttiin mm. siitä voiko antaa lapsensa nukkua aviovuoteessa. Tästä aion hieman muistella. Omassa avioliitossani oli tämä ongelma. Vaimossa oli ja on hysteerikon vikaa. Hänelle äitiys oli niin suuri asia, että hän ei sen kanssa pärjännyt. Hän valvoi itsensä väsyksiin, varjellessaan lapsemme unta. Lapsi otettiin vuoteeseen ja se häiritsi avioelämäämme aivan juuri kuten dr Philin showssa esitetyssä tapauksessa. Olisin halunnnut tietenkin avioliittomme kestävän ja varmasti minussakin oli vikani. Varmasti oli väärin, etten nuorempana osannut hakea ja valikoida kumppania. Olen hieman kateellinen nuoremmille, joilla oli kanttia siihen.
Seurustelin muutaman vuoden hehkeän naisen kanssa, jolla oli kokonaista kuusi lasta. Lapset olivat eloisia, älykkäitä ja viehättäviä. Meluisia he myös olivat. Naisen asunto kävi väistämättä liian pieneksi. Nukuin monia öitä heidän luonaan vaikka minulla olikin kaiken aikaa oma asunto jäljellä. Välillä vuoteessamme oli kaksi pientä poikaa. Oli heillä omatkin vuoteensa, mutta nainen halusi pitää heidät vierellään. Luontevalta ja eksoottiselta se silloin tuntui. Naisen mielestä lapset nukkuivat niin syvään, etteivät he heränneet rakastelun ääneen ja vimmaan. Jos he heräsivät, he tuijottivat unisin, mitään näkemättömin silmin. Myöhemmin ymmärsin, että he feikkasivat. Vanhin, kolmas, poika kertoi vuosia jälkeenpäin nähneensä kuinka hänen äitinsä ja minä harrastimme suuseksiä. Muistan tuon tapauksen, kun hän tahallaan teki asiaa avonaisen huoneen ovemme ohi. Varmasti tytötkin olivat yhtä hyvin selvillä asioistamme ja kuuntelivat, mitä puuhasimme. Lapset olisivat varmasti halunneet, että suhteemme olisi jatkunut. Heillä ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.
Me emme olleet kovinkaan paljon samalla aaltopituudella tuon naisen kanssa, vaikka seksuaalielämä ajoittain olikin oikeinkin toimivaa. Ei ollut sitä oikeanlaista ystävyyttä. Minä en voinut hyväksyä naisen new age-hullutuksia, homeopatiaa, uskoa luomisoppiin, kummallista käsitystä oikeasta ravinnosta, lääkityksestä ja kasvatuksesta. Minä luotin tieteeseen ja järkeen. Hän ties mihin uskomuksiin. Emme kohdanneet kuin vuoteessa ja ehkä navetassa. Minusta oli kyllä kiva viljellä maata (kyntää vakoa), pitää eläimiä, elää maanläheisesti. En myöskään pitänyt siitä, että hän riiteli yhteisön toisten naisten kanssa. Se ei riittänyt, että hän minun kanssani koki ensimmäiset elämänsä syvät orgasmit, kuudesta lapsesta huolimatta! Minä en voinut kunnioittaa häntä. Hän ei tiennyt maailmasta juuri mitään. Tietenkään se ei riittänyt hänellekään. Seksi ei sitonut yhteen, kun mukana ei ollut paljon muuta.
Punainen aita
Sain lopulta sen aidan maalatuksi. Vauhti oli itse asiassa kova, vaikka työ veikin monta päivää. Nyt se loistaa punaisena ja uuden näköisenä vaikka onkin puoliksi laho. Vahtimestari kehotti vielä oikaisemaan järeät kivitolpat. Minulle oli sanottu sen olevan niin kova homma, etten ollut ajatellut, mutta huomenna ryhdyn siihenkin toimeen. Onhan suorassa seisova aita sentään parempi kuin vinossa. Opin näitä yleismies Jantusen taitoja, vaikka kyllä vähän jälkijunassa. Koska niitä tulen enää tarvitsemaan, pärekaton laittamista esimerkiksi. Olen kyllä kovasti kiitollinen, että saan työskennellä ulkoilmassa ja puuhata fyysisesti. Ja nyt saan sentään kunnon palkkaakin.
Juttelin erään katkeran miehen kanssa. Hänen tietonsa ja yleissivistyksensä ovat varsin vajavaiset. Hän on täynnä nyansoimatonta katkeruutta, epäluuloa ja herravihaa. Sotamies Lahtisen korpikommunismi tulee lähinnä mieleen. Puurot ja vellit menevät sekaisin. Mutta siinä hän on varmasti oikeassa, että hänet ja hänen kaltaisensa tuhannet muut pienyrittäjät houkuteltiin katteettomilla lupauksilla investoimaan. Laman tullessa menivät sitten yritys, troolari ja talot sekä tavarat. Velat ovat ylitsepääsemättömiä ja kasvavat vain korkoa. Velat ovat moninkertaistuneet ja mahdottomat hoitaa. Ei kannata tienata minimitoimeentuloa enemmän kun ansiot menevät kruununvoudille. Tuskin tämä säästäväinen ja ahkera mies on velkoja hankkinut ylelliseen elämään vaan yrittämiseen.
Lama oli tosiaan katkera paikka. Viime aikoina on uskallettu hakea syyllisiäkin, vaikka mitä se hyödyttää. Sanoin kyllä miehelle, että asiat ovat mielestäni niin monimutkaisia, yksinkertaisia vastauksia siihen kenen syytä, on vaikea sanoa. Mutta enimmäkseen tyydyin nyökkäilemään. Hänen katkerilla kokemuksillaan oli varmasti totuusarvoa sinänsä, vaikka miehellä ei ollut mahdollisuuksia ymmärtää näitä vaikeita asioita edes kuten minulla ja itse katson olevani lähes idiootti näissä asioissa.
Juttelin erään katkeran miehen kanssa. Hänen tietonsa ja yleissivistyksensä ovat varsin vajavaiset. Hän on täynnä nyansoimatonta katkeruutta, epäluuloa ja herravihaa. Sotamies Lahtisen korpikommunismi tulee lähinnä mieleen. Puurot ja vellit menevät sekaisin. Mutta siinä hän on varmasti oikeassa, että hänet ja hänen kaltaisensa tuhannet muut pienyrittäjät houkuteltiin katteettomilla lupauksilla investoimaan. Laman tullessa menivät sitten yritys, troolari ja talot sekä tavarat. Velat ovat ylitsepääsemättömiä ja kasvavat vain korkoa. Velat ovat moninkertaistuneet ja mahdottomat hoitaa. Ei kannata tienata minimitoimeentuloa enemmän kun ansiot menevät kruununvoudille. Tuskin tämä säästäväinen ja ahkera mies on velkoja hankkinut ylelliseen elämään vaan yrittämiseen.
Lama oli tosiaan katkera paikka. Viime aikoina on uskallettu hakea syyllisiäkin, vaikka mitä se hyödyttää. Sanoin kyllä miehelle, että asiat ovat mielestäni niin monimutkaisia, yksinkertaisia vastauksia siihen kenen syytä, on vaikea sanoa. Mutta enimmäkseen tyydyin nyökkäilemään. Hänen katkerilla kokemuksillaan oli varmasti totuusarvoa sinänsä, vaikka miehellä ei ollut mahdollisuuksia ymmärtää näitä vaikeita asioita edes kuten minulla ja itse katson olevani lähes idiootti näissä asioissa.
5.9.06
Metroblogiaalisuutta
Yritin katsoa, onko näkyvissä reaktioita ensimmäisen blogeja käsittelevän kirjan ilmestymisestä. Eipä pahemmin. Media-blogissa hieman hapan kommentti. Vain vähän kommentteja Kari Haakanalle. Blogikirja ei tunnu hetkauttavan enempää kuin erinomainen Majavan tekemä tutkimuskaan. Kirjan blogissa ei ole yhtään kommenttia. Kirjahan on jo tosin kustantajalla. Valmistumisprosessi ei ollut yhteisöllinen, kuten oli Hesarin sunnuntailiitteen artikkeli ja blogi. Hyvä! Ehkä blogistan on kypsynyt. Meno on kuin suurkaupungin metrossa. Mikään ei innnostuta, vaikka vaunussa temmeltäisi millainen komeljanttari tahansa. Ehkä häpeämme vähän viimevuotista hypetystä Hesarin blogiliitteen ilmestymisen takia.
Toinen mahdollisuus on, että yksi sun toinen vähän nielee harmiaan, kun se blogikirja olisi ollut niin mukava kirjoittaa itse. Hiotaanpa kyniä. Blogikirja tulee saamaan kyytiä.
Parasta metablogista pohdintaa on ollut Tuhat sanaa-blogissa. Siellä on paljon hyviä pointseja siitä, miksi valtamedia yhä kangertelee blogien kanssa. Valtamedian pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja ryhtyä kaivamaan sillä omaa hautaansa. Ulkomailla, painetut lehdet esimerkiksi ovat suurissa vaikeuksissa, mutta Suomessa se ei oikein ole näkyvissä vielä.
Toinen juttu on, että blogimaailmassa on myös omat kerrostumansa, jotka ovat omasta mielestään varsinaisia ja oikeita bloggaajia, joille pitäisi kuulua kaikki kunnia ja maine. Blogistanin omat ammattilaiset. Tietotekniikan ja median kanssa työskentelevät, jotka käyttävät esimerkiksi vaikeita blogisoftia, ovat yksi ryhmä, jonka pitäisi omasta mielestään pysyä kukkulan kuninkaina. Useimmiten vain he ovat kyllä mielestäni kovin auttamattoman tylsiä. Minä pidän enemmän omasta elämästään ja ympäristöstään kiinnostavasti kirjoittavista sekä tietenkin yhteiskunnallisista ja kriittisistä, joilla on agenda.
Toinen mahdollisuus on, että yksi sun toinen vähän nielee harmiaan, kun se blogikirja olisi ollut niin mukava kirjoittaa itse. Hiotaanpa kyniä. Blogikirja tulee saamaan kyytiä.
Parasta metablogista pohdintaa on ollut Tuhat sanaa-blogissa. Siellä on paljon hyviä pointseja siitä, miksi valtamedia yhä kangertelee blogien kanssa. Valtamedian pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja ryhtyä kaivamaan sillä omaa hautaansa. Ulkomailla, painetut lehdet esimerkiksi ovat suurissa vaikeuksissa, mutta Suomessa se ei oikein ole näkyvissä vielä.
Toinen juttu on, että blogimaailmassa on myös omat kerrostumansa, jotka ovat omasta mielestään varsinaisia ja oikeita bloggaajia, joille pitäisi kuulua kaikki kunnia ja maine. Blogistanin omat ammattilaiset. Tietotekniikan ja median kanssa työskentelevät, jotka käyttävät esimerkiksi vaikeita blogisoftia, ovat yksi ryhmä, jonka pitäisi omasta mielestään pysyä kukkulan kuninkaina. Useimmiten vain he ovat kyllä mielestäni kovin auttamattoman tylsiä. Minä pidän enemmän omasta elämästään ja ympäristöstään kiinnostavasti kirjoittavista sekä tietenkin yhteiskunnallisista ja kriittisistä, joilla on agenda.
4.9.06
Blogikirja
Kari Haakana kertoi kaverinsa tulevasta uudesta blogikirjasta. Maalaiselle tietenkin outo nimi Tuomas Kilpi. Näyttää olevan kunnon tietokirjailija. Hyvä uutinen bloggaajille. Edessä on blogien siirtyminen valtavirtaan nyt kun jo kirjojakin julkaistaan. Kaikki hyötyvät. Tulevaisuudessa ei olekaan ongelma, saadako äänensä kuuluviin, vaan yleinen kohina. Kuka sitä kansalaissurinalismia jaksaa kuunnella?
Vapaata kansansivistystä
Löysin Dragsfjärdin työväenopiston esitteestä vielä yhden kurssin, johon voin ilmoittautua. Navigaatiota yms. Jos käy niin, että ajaudun joskus merelle asumaan, tästä voi olla hyötyä.
Samassa vihkosessa oli avoimen yliopiston kursseja. Saaristotietoa , Åbo Akademin järjestämänä. Mikä parasta, siellä alkaa kokonaan nettikursseja. Tähänhän sitä on koko ajan pyritty, että voi opiskella kotonaan vaikka asuisikin jossakin jumalan selän takana. Natur och människa, 5 sp alkaa tammikuun puolessa välissä, ei lähitapaamista. Edellytys muulle saaristolaistiedon opiskelulle. En ole tutkinut muuta yliopistojen täydennyskoulutuksien järjestämiä juttuja, mutta hyvä pitää mielessä osoite. Aion täyttää eläkeikäni hyvillä harrastuksilla ja opiskelulla. Kuinkahan paljon siellä on aitoja nettikursseja!
Poimin tähän linkin kiinnostavaan pohdintaan siitä, miksi blogit ja muu vapaa netti ei oikein istu valtamedian pirtaan. Näin minäkin olen ajatellut vaikka joskus kauan sitten yritin provosoida, että kyse on salaliitosta, josta Tuija Aalto ei ole suoraan puhunut vaan yrittänyt ymmärtää. Netti ja blogit on kuitenkin niin valloittava media ja on periaatteessa demokratiaa ja sananvapauttava lisäävää ja antaa vähästä hinnasta monia mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja jopa taiteelliseen ilmaisuun kenelle tahansa, että toivon sen olevan vasta uransa alussa. Median on pakko lähteä mukaan, jos se haluaa pysyä ajan hermolla. Ihan muutama vuosi sitten tilanne oli toisin.
Voi kuinka mukavan näköistä touhua siellä Lintukodossa, Strömsössä! Kyllä suomenruotsalaiset osaavat. Ongelmatonta ja iloista menoa. Itse pidän eniten ruoanlaitosta ja puuaskartelusta, mutta katson mielelläni paljon kaikki muutkin. Esimerkiksi yrttitarhan perustaminen oli mainio. Melkein kädestä pitäen näytettiin kuinka voi pihalleen luoda näyttävän ja rikkaruohottoman yrttitarhan. Pidän paljon vaaleatukkaisesta iloisen näköisestä veijarista, joka tekee puusta vaikka mitä. Eilen hän sorvasi kulhoja. Kuinka helppoa ja eleganttia. Jospa joskus voisi saada tilan, missä askarrella. Ensin pitää tietysti ratkaista kysymys: miksi?
Samassa vihkosessa oli avoimen yliopiston kursseja. Saaristotietoa , Åbo Akademin järjestämänä. Mikä parasta, siellä alkaa kokonaan nettikursseja. Tähänhän sitä on koko ajan pyritty, että voi opiskella kotonaan vaikka asuisikin jossakin jumalan selän takana. Natur och människa, 5 sp alkaa tammikuun puolessa välissä, ei lähitapaamista. Edellytys muulle saaristolaistiedon opiskelulle. En ole tutkinut muuta yliopistojen täydennyskoulutuksien järjestämiä juttuja, mutta hyvä pitää mielessä osoite. Aion täyttää eläkeikäni hyvillä harrastuksilla ja opiskelulla. Kuinkahan paljon siellä on aitoja nettikursseja!
Poimin tähän linkin kiinnostavaan pohdintaan siitä, miksi blogit ja muu vapaa netti ei oikein istu valtamedian pirtaan. Näin minäkin olen ajatellut vaikka joskus kauan sitten yritin provosoida, että kyse on salaliitosta, josta Tuija Aalto ei ole suoraan puhunut vaan yrittänyt ymmärtää. Netti ja blogit on kuitenkin niin valloittava media ja on periaatteessa demokratiaa ja sananvapauttava lisäävää ja antaa vähästä hinnasta monia mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja jopa taiteelliseen ilmaisuun kenelle tahansa, että toivon sen olevan vasta uransa alussa. Median on pakko lähteä mukaan, jos se haluaa pysyä ajan hermolla. Ihan muutama vuosi sitten tilanne oli toisin.
Voi kuinka mukavan näköistä touhua siellä Lintukodossa, Strömsössä! Kyllä suomenruotsalaiset osaavat. Ongelmatonta ja iloista menoa. Itse pidän eniten ruoanlaitosta ja puuaskartelusta, mutta katson mielelläni paljon kaikki muutkin. Esimerkiksi yrttitarhan perustaminen oli mainio. Melkein kädestä pitäen näytettiin kuinka voi pihalleen luoda näyttävän ja rikkaruohottoman yrttitarhan. Pidän paljon vaaleatukkaisesta iloisen näköisestä veijarista, joka tekee puusta vaikka mitä. Eilen hän sorvasi kulhoja. Kuinka helppoa ja eleganttia. Jospa joskus voisi saada tilan, missä askarrella. Ensin pitää tietysti ratkaista kysymys: miksi?
3.9.06
Sadetta odotellessa
Olin unohtanut, että kirjatupa koululla on taas auki. Lainasin muutaman ja luinkin. Uponnut pursi eläytyy mielisairaalasta vapautuvan L. Onervan sielunmaisemaan. Häntähän pidettiin sairaalassa poissa puolison, säveltäjänero Leevi Madetojan elämästä. En saanut syvennyttyä kirjaan millään, mutta kahlasin sen velvollisuudentuntoisena läpi. Minähän en periksi anna. Synkkää ja pateettista, runot eivät puhuttele. Vaikka L. Onerva olikin suuren neron, Eino Leinon yksi muusista, kirjasta on mielestäni poissa kaikki raikkaus. Masentavaa. Jos kirjoittajana ei olisi tunnustettu kirjailija Hannu Mäkelä, tuskin kustantajaa olisi löytynyt.
Helpompi oli lukea tv:stä tutun Jonas Gardellin Kummajainen astuu kehiin. Päähenkilö on puolisuomalainen Juha, joka elää sellaista elämää, josta mestarillinen kirjailija ja lavakoomikko Jonas Gardell itse kuoriutuu. Kipeät ja aidolta tuntuvat lapsuudenkokemukset eivät voi olla satuttamatta ja tuomatta mieleen omia kasvuaikoja. Itse en ole valmis näkemään elämää näin mustana ja armottomana kuin kirjailija, mutta varmasti tällaista paljasta realismia tarvitaan. Se on toinen puoli asiasta.
Johtavan englantilaisen kirjailijan Ian McEwanin Försoning tuntuu todelliselta lukukokemukselta. Olen vasta ihan alussa. Kirjassa on pitkä historiallinen perspektiivi ensimmäisen maailmansodan muistoista, toisen suursodan läpi ja nykyaikaan. Se kuvaa lapsuutta ja lahjakkuutta, yhteiskuntaluokkia ja siinä on mukana myös läpi vuosikymmenien elävää rakkautta ja anteeksiantoa, lupaa takakansi. Niin pitkälle en ole tosin vielä päässyt, että tietäisin ketkä ovat rakastavaiset. En ole lukenut paljon McEwania, mutta hänen The child in Time-teoksensa oli mieleenpainuva Kirja, jota tavasin sanakirjan kanssa englantia opiskellessani.
Blogit ovat kirjallisuutta, paljon aidompaa kuin kirjat. Olen lueskellut niitäkin taas ja aika paljon. Ne tilittävät elämää monelta kantilta. Monen monet masennuksesta ja mielen ongelmista kärsivät ovat lähteneet mukaan. Blogit toimivat hyvänä terapiana. Aivan pelkkiä sairauskertomuksia on raskasta lukea, sellaisia kuin Uponnut pursi oli kirjana. Mutta ne antavat myös lohtua. Näkee, että toisillakaan ei ole helppoa.
Helpompi oli lukea tv:stä tutun Jonas Gardellin Kummajainen astuu kehiin. Päähenkilö on puolisuomalainen Juha, joka elää sellaista elämää, josta mestarillinen kirjailija ja lavakoomikko Jonas Gardell itse kuoriutuu. Kipeät ja aidolta tuntuvat lapsuudenkokemukset eivät voi olla satuttamatta ja tuomatta mieleen omia kasvuaikoja. Itse en ole valmis näkemään elämää näin mustana ja armottomana kuin kirjailija, mutta varmasti tällaista paljasta realismia tarvitaan. Se on toinen puoli asiasta.
Johtavan englantilaisen kirjailijan Ian McEwanin Försoning tuntuu todelliselta lukukokemukselta. Olen vasta ihan alussa. Kirjassa on pitkä historiallinen perspektiivi ensimmäisen maailmansodan muistoista, toisen suursodan läpi ja nykyaikaan. Se kuvaa lapsuutta ja lahjakkuutta, yhteiskuntaluokkia ja siinä on mukana myös läpi vuosikymmenien elävää rakkautta ja anteeksiantoa, lupaa takakansi. Niin pitkälle en ole tosin vielä päässyt, että tietäisin ketkä ovat rakastavaiset. En ole lukenut paljon McEwania, mutta hänen The child in Time-teoksensa oli mieleenpainuva Kirja, jota tavasin sanakirjan kanssa englantia opiskellessani.
Blogit ovat kirjallisuutta, paljon aidompaa kuin kirjat. Olen lueskellut niitäkin taas ja aika paljon. Ne tilittävät elämää monelta kantilta. Monen monet masennuksesta ja mielen ongelmista kärsivät ovat lähteneet mukaan. Blogit toimivat hyvänä terapiana. Aivan pelkkiä sairauskertomuksia on raskasta lukea, sellaisia kuin Uponnut pursi oli kirjana. Mutta ne antavat myös lohtua. Näkee, että toisillakaan ei ole helppoa.
2.9.06
Uusi Blogger
Kuten monet ovat jo kertoneet, bloggerista on tullut viime kuussa uusi versio, jolla kerrotaan pystyttävän kategorisoimaan merkinnät. Enää ei tarvita edes vähäisiä koodaustaitoja, jotta pystyy muokkaamaan pohjansa mieleisekseen. Vedä ja pudota toimintoja on luvassa. Vuodatus on tietysti tarjonnut näitä ominaisuuksia jo kauan, mutta kun on tottunut vanhaan louskuttavaan bloggeriinsa, ei voi luopua. Laajakaistan ääressä tosin bloggerkin toimii. Toista oli pimeyden ytimessä Keuruun korvessa, puhelinlinjan päässä. Olen ymmärtänyt, että meidänkin perällä on viime vuotena kokeiltu langatonta laajakaistaa, mutta se ei ole toiminut. Kun puhelinlinjassani oli vielä ylimääräisiä vikoja, bloggaus oli onnenkauppaa.
Uuteen bloggeriin pääsee vain google-tilillä, olen ymmärtänyt, mutta sellaisen saaminen ei liene ylitsepääsemätöntä. En ole vielä kokeillut. Pitäisi myös organisoitua sisäisesti, jos aikoo hyödyntää kategorioita, pitää osata pysyä aiheessa. Jokin minussa sitä vastustaa. Uudessa bloggerissa pystyy myös privatisoimaan bloginsa, mikä lisää sen käytettävyyttä esim. opiskelussa. Tässä arvostelussa, jossa kerrotaan bloggerin historiikkia, sanotaan, että beta on toistaiseksi vähän epävakaa. Tässä on toinen arvostelu, jossa myös on sellaista teknistä sisältöä, jota en ymmärrä. Tässä kolmas. Blogger buzz kertoo samoista asioista.
Blogiportaaleja alkaa olla vaikka kuinka paljon. Tässä on yksi, Larkon portaali, jota esim. Helenan päiväkirja käyttää. Julkaisusofta on tämä. Tässä on toinen ilmainen palveluntarjoaja. Jossakin näin listan palveluntarjoajista, mutta eihän sitä kukaan tule maalaisen blogista hakemaan. Netissä on kovin paljon kiinnostavaa itseopiskeluaineistoa, jota en koskaan tule oppimaan käyttämään. En ole esim. selvittänyt itselleni kuinka Del.icio.us palvelu toimiin. Siellä voi julkaista mm. linkkilistoja. Katsoin yhtä tuollaista linkkilistaa ja löysin siitä linkin, missä kerrottiin James Joycen sekä Ulusseksen että Finnegans Waken löytyvän netistä!
Uuteen bloggeriin pääsee vain google-tilillä, olen ymmärtänyt, mutta sellaisen saaminen ei liene ylitsepääsemätöntä. En ole vielä kokeillut. Pitäisi myös organisoitua sisäisesti, jos aikoo hyödyntää kategorioita, pitää osata pysyä aiheessa. Jokin minussa sitä vastustaa. Uudessa bloggerissa pystyy myös privatisoimaan bloginsa, mikä lisää sen käytettävyyttä esim. opiskelussa. Tässä arvostelussa, jossa kerrotaan bloggerin historiikkia, sanotaan, että beta on toistaiseksi vähän epävakaa. Tässä on toinen arvostelu, jossa myös on sellaista teknistä sisältöä, jota en ymmärrä. Tässä kolmas. Blogger buzz kertoo samoista asioista.
Blogiportaaleja alkaa olla vaikka kuinka paljon. Tässä on yksi, Larkon portaali, jota esim. Helenan päiväkirja käyttää. Julkaisusofta on tämä. Tässä on toinen ilmainen palveluntarjoaja. Jossakin näin listan palveluntarjoajista, mutta eihän sitä kukaan tule maalaisen blogista hakemaan. Netissä on kovin paljon kiinnostavaa itseopiskeluaineistoa, jota en koskaan tule oppimaan käyttämään. En ole esim. selvittänyt itselleni kuinka Del.icio.us palvelu toimiin. Siellä voi julkaista mm. linkkilistoja. Katsoin yhtä tuollaista linkkilistaa ja löysin siitä linkin, missä kerrottiin James Joycen sekä Ulusseksen että Finnegans Waken löytyvän netistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)