Matkalle

Odottelen vielä pari tuntia sopivaa bussia, joka vie minut Turun satamaan ja Silja-Terminaaliin. On se kummallista asua täällä Etelä-Rannikolla. Keuruulta olisi saanut lähteä jo ajat sitten matkaan.

Yritän kuluttaa aikaani siivoamiseen. Putsasin uskollisen grillini ja yritän saada lieden levyjen piintyneet reunukset puhtaaksi. Pikkukaupassa ei ollut tv:ssä mainostettuja aineita, mutta muistin mäntyneste-vinkin. Se vaikuttaakin lupaavalta. Levyt pitää laittaa päälle, jotta aine tehoaisi. Uuniinkin se on uskomattoman tehokas, kertoi tytär.

Huomenna sitten on pakollinen sukulaistapaaminen. Tarkoitan tietenkin vanhaa isoa siskoani, joka on persoonallisuus. Tietenkin tykkään hänestä, mutta samalla on ikuinen huvi vähän hymyillä hänen erikoisuuksilleen, joita vuosikymmenet ovat kypsyttäneet. Onneksi asun erillisessä mökissä ja voin vetäytyä aina sinne.

Lapsenlapset ovat tietenkin se suurin asia ja tytär myös. Jo ylihuomenna alkaa kirves heilua, kun alan tehdä polttopuita. Aion viettää matkalla kymmenen päivää. Lukijat eivät tietenkään pääse lomalle, vaikka tämähän on tietysti vapaaehtoista.

Toinen sanoo juu ja toinen sanoo jaa

Tässä maailmassa on vaikea elää, kun "asiantuntijoita" on joka lähtöön.

Aurinkotarina: Jyväskylän yliopiston tutkijat Ari Lampinen ja Erja Jokinen ovat löytäneet energia-aarteen Suomen maatiloilta:

"Tutkimuksen tulos on, että maatilojen energiaresurssien ekologinen potentiaali ylittää koko Suomen energiantarpeen monikymmenkertaisesti ja niiden käyttöönotto pudottaisi Suomen kasvihuonekaasujen päästöt murto-osaan nykyisestä, vaikka energiankulutus jatkaisikin kasvuaan."

Kylmän suihkun ja palautuksen realismiin antaa taas väitellyt energiatohtori, Kimmo Klemola.
Pötypuhetta ja haihattelua, hän sanoo Lampisen laskelmista (siis asiallisesti).

Tässä menee maallikko ihan sekaisin. Ketä uskoa? Keskustelua aiheesta Tiede-lehden palstoilla.

Minä olen seurustellut paljon Lampisen tyyppisten asiantuntijoiden kanssa. Olen tavannutkin hänet vaikka en voi kehua tuntevani. Ex. ystäväni O oli innostunut tämän kaltaisista visioista. Nyt olen taipuvainen uskomaan muita.

Lordi on vaarallinen

Loordi toteutti nykyaikaista menestymisunelmaa. Yhdessä illassa yhtyeestä tuli hylkiömaan vähän puolivillaisesta yhtyeestä Euroopan estradien lemmikki. Vähäpukeiset, seksuaalisuudella pelaavat kauniit ihmiset pyyhkäistiin syrjään, kun jörö suomipoika hilparaa heilutellen näytti europelleille taivaan merkit. Sadat samanlaiset ja ehkä paremmin laulavat ja soittavat bändit odottavat oman ryysyistä rikkauteen-tapahtumaansa: Kun heidät keksitään ja he tulevat kuuluisiksi. Sama tilanne on tietenkin monella muullakin kirjailijaksi haaveilijalla, kuvataiteilijalla, urheilijalla, tietotekniikan taitajalla. Mutta kopioija on jo myöhässä, asia on jo keksitty. Originaalisuus on valttia ja vain sen voi muuttaa rahoiksi. Keskustella voi tietenkin kuinka aito Lordi oli. Ehkä hänenkin temppunsa olivat jo tehty satoja kertoja. Puuttui vain tuo suotuisa tilaisuus ja tilaus. Oikea aika ja paikka. Ehkä menestykseen vaikutti myös suomalaisten legendaarinen huono aikaisempi menestys. Nyt kun tilaisuus tuli ihmiset halusivat palkita alakynnessä olijan. Ihmiset rakastavat tuhkasta nousijaa, mutta aivan yhtä nopeasti taas kääntävät peukalonsa alas.

Unohtaa ei sovi myöskään, että Lordi on tehnyt määrätietoista työtä. Hahmot ovat huolellisesti mietittyjä, ja salaperäisyys luo lisää mystiikkaa. Lordin jyhkeän olemuksen takana on pyöreäposkinen, auttamattoman köyhää kaupunkilaiskieltä puhuva suomalaismies. Lapin murretta hänen puheessaan on rippunen, ehkä tuo mie varsinkin. Muuten jos satuitte joskus kuulemaan kuinka suomenkielen taiturin Juha Vainion lahjakas poika rääkkää kaunista suomenkieltä, ilmiö on sama. Varmaan Ilkka Vainiokin puhuu hyvää englantia, jonka kuunteleminen ei ole rangaistus. Tomi Putaansuu tekee viisaasti naamioituessaan ja puhuessaan englantia haastatteluissa.

Lordi antaa kasvot kaljaa kittaavan peräkamarin pojankin kapinalle. Nuoriso näyttää, että kaikesta meidän vanhempien mutinasta huolimatta, heistä on johonkin, paljon parempaankin kuin me tankerokieltä puhuvat vanhemmat edes olemme koskaan uskaltaneet uneksia.

Putaansuu on antautunut harrastukselleen. Hän on tutkinut hirviömaailmaa ihan pikkupojasta alkaen. Hän on taitava piirtäjä, ammattilainen. Hänen menestyksensä ei ole sinänsä onnenkantamoinen vaan uurastuksen ja lahjakkuuden menestynyt liitto. Ilman lahjakkuutta ei menesty vaikka jälkeenpäin me muut sanommekin: Kuka tahansa olisi tuollaiseen pystynyt.

Lordi on vaarallisen saatanallinen vain jos hän vie meidät siihen harhaluuloon, että oikotie menestykseen on olemassa. Kieltäymyksen kapea tie on kuitenkin se ainoa mahdollinen, vaikka toki onneakin tarvitaan.

Tunnelmamatka eiliseen

Tänään jatkoimme talkoita tihkusateessa. Kaveri purki kanahäkkiä ja minä keskityin asiaan, ehkä ainoaan jossa olen täysi ammattilainen eli lannan luovaan työhön. Ajoin kottikärryillä lammaskarsinan pohjaa ulos kompostiin. Haju oli tuttu sillä sitä työtä olen tehnyt viimeisten vuosien aikana tosi paljon. Oikeastaan pidän lannanhajusta. Keuruullakin on nyttemmmin luovuttu lampaiden ja vuohien pidosta, hukkatouhua ja tunnelmointia se oli muutenkin. Muutamien naisten unelma maallemuutosta ja eläinten pidosta piti toteuttaa. Siihen satsattiin suhteellisen paljon aikaa, työtä ja rahaakin. Rahallinen tuotto oli vaatimatonta. Tuotto oli voimakkaan makuista vuohenmaitoa ja hyvin harvoin mitään lihaa.

Suurin tuotto oli PR:ää. Olimme ekokylä ja sellaisessa piti olla asukkaiden itsensä ja ulkopuolisten mielestä eläimiä tunnelman luomiseksi ja sitä ne elukat kyllä kieltämättä olivat. Ne olivat monille eksyneille sieluille terapeutteja. Suomalainen emäntä on vuosisatoja painanut päänsä eläimen kylkeen, kertonut eläimelle murheensa joko äänettä tai ääneen ja keskittynyt lypsämiseen. Se on kuin meditaatiota ja yhteyttä johonkin suurempaan mysteeriin Elämään, Luontoon. Lypsäminen on rentouttavaa, rytmistä, tyhjentävää. Siitä jakkaralta nousemisen jälkeen taas jaksaa eteenpäin.

Minulla ei ollut aikaa kesyttää lampaita, mutta vähitellen ne kesyyntyivät suorastaan söpöiksi. Ne seurasivat kiltisti hoitajaansa. Olen kuullut teurastamiseen osallistuneen kahden kaverin jutut, enkä itse olisi halunnut olla lopettamassa näitä lemmikkejä.

Kanat saivat viime aikoina vaeltaa vapaasti pihalla. Valitettavasti vain kylätie vei kartanon halki ja jotkut ajoivat lujaa... Italiassa näin myös kuinka kanat päästettiin päiväksi irralleen ja kuinka ne kiltisti marssivat sisään auringonlaskun lähestyessä. Niin tapahtui meilläkin. Aamulla jo neljältä kukot sitten antoivat herätyksen paitsi katraalleen, myös koko Ekokylän asukkaille.

Olen ennen joskus kirjoittanut näistä eläinmuistoista, sorkkien leikkaamisesta, otsaan kasvavan sarven sahaamisesta, keritsemisestä ja kaikkein saatanallisimmasta muistoista, aitojen loputtomasta pystyttämisestä ja eläinten karkailemisesta. Lopulta tein lakon ja muut saivat hoitaa nämä asiat, sillä sain tarpeekseni. Hyvällä laitumella eläimet tosin pysyivät, mutta karkailivat huonoilta, aidat eivät niitä pidätelleet.

Siat sitten, mitä muistoja. Onneksi kaikki on ohi ja olen onnellinen kerrostaloasuja, keskellä luontoa tosin. Ehkä kuitenkin teen kesällä nostalgiareissun ja käyn katsomassa tuota monien taistelujen tannerta.

Tässä oli minun madeleine-leivokseni - ihka ja aito lannan haju.

Talkoot

Tänään olimme talkootöissä kehitysvammaisten hoitokodissa. Me kaksi riskiä miestä purimme yhden kasvihuoneen ja jatkamme vielä parina päivänä muita hommia. Vammaiset olivat poissa päivällä, mutta tulivat iltapäivällä kotiin. He ovat jo varsin iäkkäitä. Tilalla on ollut lampaita, ankkoja, kanoja ja viljelystä, mutta nyt kaikesta on luovuttu ja koti on jopa muuttamassa uuteen paikkaan. Yksi siirteli puukapuloita pinossa. Ne olivat kuluneet kuin hiekkapuhalletuiksi. Luulimme niitä merestä kerätyiksi ajopuiksi, mutta ne olivat hioutuneet siinä käsittelyssä. Pari hoidokkia piti pihalla kovaa itsepuhelua, aika ei siinä tule pitkäksi, kun on oma itsensä puhetoverina.

Kävimme päivällä tapaamassa tilanomistajaa eli kartanonherraa. Meidät otettiin hyvin vastaan ja näytettiin vasta remontoituja tiloja. Talo oli täynnä aidoilta näyttäviä huonekaluja. Kartano on peräisin 1780-luvulta, mutta se oli päässyt tosi huonoon kuntoon. Nyt se on kunnostettu tosi näyttäväksi. Koko ruukinmiljöö on kustaviaaninen, todellinen helmi. Siihen liittyy paljon historiaa. Olen tutustunut siihen Anders Ramsayn muistelmien avulla, mutta toki siinä on vaikka kuinka paljon muutakin.

Kartanonherra on ystävällinen ja suhtautui ideaamme jopa innostuneesti. Kyseessä olisi työpaikan hankkiminen kaverille siten, että hänellä oli matkailuun liittyvä idea mukanaan. Kartanonherra sanoi toki itsekin ajatelleensa asiaa. Yritin pujauttaa mukaan täkyn palkkatuesta. Kartanon rouvakin oli ystävällinen, kun hänet tapasimme avarassa keittiössä.

Onnellisuudesta

Tällaisenä päivänä on hyvä puhua onnellisuudesta. Tv:stä tuli siitä hyvä ohjelma. Se perustui nähdäkseni tieteen uusimmille löydöille. Silti siinä kosketeltiin myös vaihtoehtoisia tapoja päästä onnellisuuteen.

Aikaisempi totuus on, että aivosolut eivät uusiudu. Nyt on saatu selville ettei se pidäkään paikkaansa ja se voi liittyä onnellisuuteen ja masennukseen. En mainitse, mistä aivojen osasta oli kyse, koska saatan erehtyä pelkkien muistikuvien perusteella.

Masennushan on kavala kansantauti, joka koskettaa jokaista perhettä. Masennus syntyy jatkuvassa stressissä ja siihen on parannuskeinoja. Psykofarmaka voi edistää tiettyjen aivosolujen jakaantumista ja lisääntymistä. Ne ovat varmaan niitä onnellisuuspillereitä. Mutta sille vaikutukselle on tiettyjä reunaehtoja, joihin tutkijat ohjelmassa väittivät pystyttävän vaikuttamaan. Mielikuvaharjoitukset ovat yksi keino, mietiskely ja jooga kuuluvat samoihin menetelmiin. Liikunta ja sanoisin lisäksi ravinto pystyvät kääntämään tuon kierteen toiseen suuntaan. Uskon kuitenkin, että halu nousta masennuksen suosta on se ratkaiseva asia ja miten sen halun herättää toivottomalle, siinä onkin se tuhannen taalan kysymys. Huomaan taas, että latistan hyvän ohjelman, enkä pysty välittämään keskeistä sanomaa.

Ohjelmassa puhuttiin kuinka sellainen, joka murehtii asioita loputtomiin, nukkuu huonosti ja näkee paljon häiritseviä unia. Itse olen kiittänyt Luojaa, kun unet eivät nykyään enää ole haitaksi. Buddhalaisuudessa unien loppuminen tulkitaan myös positiiviseksi asiaksi. Keuruulla ihmettelin niitä unennäkijöitä, ehkä joskus vähän kadehdinkin. He aikoivat joskus perustaa kerhon, jossa olisivat käyneet läpi näitä, harmi etteivät tehneet. Unimaailmahan on monesti rikas ja taiteellisesti antoisa, mutta myös joskus äärimmäisen ahdistava. Jotkut kirjailijat eivät varmastikaan luopuisi mistään hinnasta unistaan. Joku Anita Konkka esimerkiksi. Kaikki naiset näkevät unia, kirjoitti Marja-Liisa Vartio.

En ole aivan varma itsestäni, onko unien näkemättömyys suuri puute vai siunaus.

Dream come true

- On se kiva, että Loiri vielä jaksaa yrittää!
- Mutta onpa se mennyt pahannäköiseksi.
- Sitä se viina teettää.

sitaatti Kaleidoskooppi-blogista

Nyt se on tapahtunut, miten tästä eteenpäin. Me emme olekaan Euroopan paariakansaa, vaikka niin luulimme. Lähes jokaisesta maasta tuli pisteitä. Meitä rakastetaan. Tämän kokemuksen voi toivottavasti yleistää jopa yksilötasolle. Opetus on, että hyvällä itsetunnolla, luovuudella ja yrittämisellä juuri minä voin olla pidetty ulkonäöstä huolimatta. Meidän täytyy nyt löytää sisäinen Lordimme itsekunkin, ainakin me joilla on itsetunto-ongelmia.

Monet blogit ovat jo ehtineet kirjoittaa tästä hurmaavasta ilmiöstä. Hanhensulka, Blogisisko . Oppineille tulee miellyttävää selittämistä pitkiksi ajoiksi. Tämä on parempaa kuin jääkiekkokulta.

Katsoin videon Lordin lehdistötilaisuudesta. Mies puhuu hyvää englantia. Joku vertasi sitä Räikkösen kielitaitoon, mutta ero on ääntämyksen osalta suuri L:n eduksi. Nuori polvi puhuu tällaista englantia, ei enää tankero-sellaista kuten me vanhemmat. Sekin kertoo suomesta jotain. Nuoremme eivät ole enää kuin puusta pudonneita vaan sanavalmiita eurooppalaisia.

Sitten on se seikka, että osaammeko nyt olla onnellisia ja nauttia. Se nauttiminen on varmaan yhteisöllistä, lähipäivät tulevat sen näyttämään. Meikäläinen on jo menetetty. Tutkiskelen itseäni. Aivan ylimaallisia onnellisuuden tunteita, en silti tunne. Se on suuri puute.

Vaikka pidänkin itseäni myös ruotsalaisena, entinen siirtolainen kun olen. Se, että Ruotsin teennäinen Carola ei tällä kertaa voittanut, tuntuu hyvältä. Hänen loistavan valkoiset hampaansa, kauneusleikkauksin kiristetty naamansa ja pakotettu positiivisuutensa ja epäaitoutensa ei tuntunut hyvältä. Silti hän osaa laulaa. Mediakin alkoi jo olla häneen kyllästynyt. Ruotsin voittaminen tässä parasta on.

Menetettyjä ideoita

Olen tuskin vieläkään toipunut siitä, kuinka asiakkaan idea osoittautui käytetyksi. Joku toinen oli tehnyt saman verkostoitumisidean, jonka kaveri oli keksinyt. Sinänsä ei huono. Asiassa oli siis järkeä ja työllä käyttäjiä. Sekä keksijä että minä, joka innostuin kannattamaan, saamme olla ylpeitä. En sitten tiedä, onko mahdollisuus kehittää ideaa yhteistyössä alkuperäisen keksijän kanssa, liittoutua.

Toinen oli oma ideani, jonka sain jostakin tv:n antamasta herätteestä. Sekin on jo keksitty. Ajattelin kävellessäni Turun hautausmaalla, että täällä on varmasti monia kulttuurihenkilöitä haudattuna. Heillä on täytynyt olla kiinnostava elämä. Itse en kovin monta tunnistanut. Hautausmaa on sitä paitsi kerroksellinen ja täynnä historiaa jopa arkkitehtuuriltaan ja suunnittelultaan. Menisin varmasti opastetulle kierrokselle hautausmaalle. Äsken googlasin ja hautausmaakierrokset antoi 64 osumaa. Tampereella on esimerkiksi hautausmaakierroksia! Ympäristö on hoidettu ja luonnonkaunis. Se että siellä myös ajattelee inhimillisen elämän katoavuutta ja arvoa, tekee käynnin muistorikkaaksi.

Tätä ideaa en edes testaa: Kaupasta saa Pirkka-säilykkeenä merellistä, öljyyn säilöttyä, en muista nimeä. Minusta se on paitsi hyvää, myös terveellistä ja vähän kuin välimerellistä.

Tein itse samantyyppistä ja jopa maukkaampaa: Tarjouksessa olevia pakastettuja valmiita tarjouksessa olevia katkarapuja sekä pakastettuja simpukoita, saksalaista edullista fetaa, oliiveja, paprikaa suikaleina lasipurkissa, pepperoneja, kuivattuja tomaatteja. Laita näitä palasina lasipurkkiin ja kaada joko rypsi- tai auringonkukkaöljyä päälle. Säilymisestä en tiedä, kuinka pitkään. Sopii mielestäni salaatteihin, leivän kanssa, moniin paikkoihin. Monet muutkin ainekset ja mausteet sopivat. Ainekset ovat kaikki edullisia.

Pari kirjaa

Jan Gilloun Suuri paljastus kertoo hieman verhoillen kirjoittajan itsensä, alias Erik Pontin, tiestä tiedostavasta oikeustieteen opiskelijasta pornahtavan lehdistön kautta Suuren Paljastuksen porteille. Etevä opiskelija ryhtyy Suuren Kustantamon palvelukseen. Ei tarvitse paljonkaan tietää, kun arvaa, että Dunder on Bonnier. Kirja sijoittuu 60-luvun alkupuolelle, jolloin lehtikustantajat kilpailivat sillä kuka uskaltaa näyttää eniten paljasta pintaa ja nimenomaan hävyn seudulta. Myyvät jutut uskaltautuvat näyttämään yhä enemmän.

Idealistinen Erik pervertoituu itsekin, mutta yrittää säilyttää yhteiskunnallisen kiinnostuksensa. Parhaimmat jutut yleensä hylätään. Lehtimiehet kuvataan hyeenoiksi. Heillä on kuitenkin kirjoittamattomat sääntönsä, joiden rikkomisesta rangaistaan ja siksi kaikkea ei kirjoiteta. Nuoret kyvyt taipuvat mukaan peliin ja hukuttavat omantunnon äänensä juomiseen ja naisten kanssa pelehtelyyn. Ravintola Tennstopet on yleensä se paikka, missä kohdataan. Sellainen ravintola on oikeastikin olemassa ja sinne minun tuttavanikin toivoi tuhkansa ripoteltavan lattianrakoihin.

Erikin työpaikka on Aktuellt för men, oikeasti se oli FIB-aktuellt, josta Jan Gillou sai potkut kuten Erik lehdestään. Kirjassa ei vielä kuvata sitä Suurta Paljastusta, jonka Jan Gillou teki Peter Brattin kanssa ja joutui lukemaan tiilenpäitä muutamaksi kuukaudeksi.

Kirjassa kuvataan kyllä hienosti lehtimiesten moraalista alennustilaa ja sitä kompromissin tukahduttavaa tunnetta, jota hukuttamaan tarvittiin Tinatuoppia. Itse Erik Pontin luonnekuvaus jää muuten ohueksi. Hän on liikaa Hamilton, Gilloun myöhemmin kuvaama tappajakone, pinnallinen ja persoonaton.

Tuossa ajassa on myös muistelun pilven kultareunaa. Se oli kuitenkin aika viatonta aikaa, vähän niinkuin suhteellisesti. Että moraaliset ongelmat saattoivatkin keskittyä siihen kuinka paljon pimppiä näytettiin. Onneksi seksuaalisuus ei ollut siitä kiinni vaan kiinnostaa ihmisiä yhä uudestaan. Journalistit tuskin ovat siitä ajasta muuttuneet vaan myyvät edelleen itseään ja tekevät sopulimaisesti latteita juttujaan ainakin tietyissä medioissa.

Toinen lukemani kirja on Ilmari Susiluodon Pieni Pietarikirja. Sekin oli alennusmyynnissä ja sillä on muutamia vuosia niskoillaan. Paljon on jo ehtinyt virrata vettä Nevassa, markat ovat muuttuneet euroiksi. Paljon on varmaan pysynyt samanakin. Venäjän ahdinko ei ole enää yhtä syvä kuin kirjaa kirjoitettaessa. Öljyn hinnan kohoaminen on vaikuttanut. Tämä kirja kertoo kuitenkin mielenkiintoisesti meille niin tärkeän kaupungin historiasta. Pidin siitä kovasti.

Lordi, Hallelujaa

Olen myyty! Esitys oli upea ja käreä äänikin sopi siihen. Hienoa kuten.

Uppåtjack

En varmaan saa unta tänä yönä, kun olen juonut ainakin kolme kuppia kahvia. Tottumattomalle se saa elimistön kiihdyksiin. Toivottavasti Lordi edes vähän laukaisee jännitystä. Olin myös muuten alerttina ja vähän kuin miedosti agressiivinen, en tietenkään ilkeä. Sellainen en ole mielestäni koskaan. Asiakkaat ja muutkin saivat kuulla hieman suoraa puhetta. Kunpa saisin edes yhden kanssa hyviä tuloksia tässä vähitellen. Yksi opetuslapsistani on langennut pahemman kerran eivätkä muutkaan ole parhaita työmiehiä Herran viinimäessä.

Kuulin eilen Lordin laulua, jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Ei valitettavasti. Jospa hänen äänessään olisi enemmän karismaa. Naamiointi on hyvä ja ärsyttää pitääkin, mutta se laulu vaikuttaa surkealta.

VR osaa kiriä

VR:llä on ilmaa aikatauluissaan ainakin Tampereen ja Turun välillä, kun puolen tunnin liika viipyminen Tampereella pystyttiin kirimään kiinni. Myöhästyminen olisi minullakin tietänyt yöpymistä Turussa hotellissa, mutta laivalle menijöille myöhästyminen olisi ollut varsin kiusallista.

Sain taas paljon tietoa, enmmän kuin vanhaan päähän mahtuu. Olisin ehtinyt aikaisempaan junaan, mutta olin ostanut lipun myöhempään enkä edes tiennyt siitä aikaisemmasta. Kävin syömässä tosi hyvää kiinalaista ruokaa Pietarsaaressa, mutta en osannut muuten käyttää niitä tunteja oikein hyödyksi. Pietarsaaressa olisi ollut museoita, mm. sikurimuseo. Nuorempi väki ei ehkä tiedäkään sikurista mitään. Minullakin tieto on ihan kirjallista. Terveystuotteena tuo kahvinkorvike on yhä olemassa. Saksalaiset sitä ainakin käyttävät.

Mukava tulla kotiin, vaikka pian taas lähdenkin.

Bloggen.fi

Kiirehdin vielä kertomaan, että suomenruotsalainen blogiportaali on aloittanut näinä päivänä. Tietenkin he vaativat oman portaalin, että voivat tuntea olonsa kotoisaksi. He toivottavat sinne tervetulleeksi kaikki.

Nyt ihanilla hurreillammekin on yhtäläinen oikeus lähteä blogimaailmaan. Minä olen tavannut erään kemiönsaarelaisen, merkittävän kulttuurihenkilön, joka ei ollut koskaan kuullut puhuttavankaan blogeista.

Hakaristi

Suomalaiset tapaavat närkästyä, kun itsenäisyyden alkuajan hakaristisymbolia verrataan natsien hakaristiin. Mikä ero niissä on, sen voi lukija itse tarkistaa.

Tässä linkissä selitetään, että Suomen ilmavoimat ottivat merkin käyttöönsä, kun von Rosen oli maalauttanut lahjakoneeseensa sukunsa vanhan vaakunan. Pikaisen ja pintapuolisen katsomisen jälkeen, ei pidä paikkaansa. Se oli von Rosenin oma onnensymboli. Epäilen, että tämä hakaristi liittyy samaan ajan virtaukseen, jossa ihailtiin arjalaisuutta, jossa myös natsit ottivat kyseisen symbolin. Siis ei kovin puolustettava asia. Eikös Kekkonen antanut de Gaullelle, oliko se nyt valkoisen ruusun ritarikunnan ristin, jonka käädyissä killui tuo symboli, tai aikoi ainakin, minkä tuo natseja vastaan kamppaillut sankari koki varmaan loukkauksena. Von Rosenien alkuperäinen vaakuna oli kolme ruusua, selittää wikipedia. Tämä lentäjäsankari oli sukulaisuussuhteessa Herman Göringiin tätinsä kautta. Jotenkin tuntuu, että hakaristit eivät ole niin kovin erillisiä.

Pohjalaiset ovat poikaa

Pohjalaiset ovat Suomen smålantilaisia, ahkeria ja yritteliäitä. Pikaiselta näkemältä Pietarsaari vaikuttaa ihanteelliselta paikalta asua. Kaupungissa on monipuolisia yrityksiä, teollisuuslaitoksia ja viihtyisää asumista. Kiertelin vähän kaupungilla ja näin pienen osan. Paljon idyllisiä vanhoja taloja on säilytetty ja korjattu. Esimerkkinä on hostel, missä asun. Se on ollut pahainen hökkeli vielä muutama vuosi sitten, mutta on muuttunut laadukkaaksi hotelliksi tai paremmaksi retkeilymajaksi. Kaupungissa on myös oikein hienoja hotelleja ja yksi on valmistumassa – vanhaan miljööhön tietysti. Silmääni tarttui paljon, mutta paljon jää tietysti näkemättä. Kävelin läpi Aspergrenin puutarhan ja Rosenlundin pappilamiljöön, joka on samalla Pedersören kotiseutumuseo. Koulupuisto on toinen kasvitieteellinen puutarha, mutta kasvit olivat vasta kasvukautensa alussa. Monet museot jäävät näkemättä tällä työmatkalla. Kesällä tämä kaupunki on varmaan todellinen helmi.

Minut vastaanotettiin oikein hyvin varsinaisessa kohteessani, joka on Kårkullan alainen Intek ja työklinikka. Minäkin olen eräällä tavalla Kårkullan, ruotsinkielisen kuntayhtymän, alainen, mutta hieman monimutkaisemmalla tavalla. Tänään juttelimme Intekin johtajan kanssa varmaan kolme tuntia, minä enimmäkseen kuuntelin. Ihmettelin miten tämä henkilö osasi puhua juuri sellaisista asioista, jotka minua kiinnostavat. Pystyin reflektoimaan omaan tilanteeseeni ja asiakkaisiini. Arvostan, että hän käytti aikaansa mitättömän projektin vielä mitättömämpään vetäjään. Huomenna kuulen enemmän työklinikan toiminnasta. Olin osastoilla, kokoonpanossa, metallipuolella ja puupuolella. Varsinkin jälkimmäisen työnjohtaja oli empaattinen ja juttelimme pitkään. Minusta toimintaa ja työtehtäviä tuntui olevan kadehdittavan paljon, vaikka henkilökunta löysikin paljon problematisoitavaa, mikä juuri saa mielenkiinnon pysymään. Vaikutelmia oli paljon. Olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Omalla vaatimattomalla pikkusaarellamme asiat ovat paljon pienemmässä mittakaavassa. Kokoonpanotyötä on saatavilla ehkä vain Björkbodan lukkotehtaalta, omasta asuinkylästäni, mutta emme voi sitä vielä edes ottaa tilojen puutteen takia.

Molemmilla minun kanssani pidempään puhuneilla oli näkemystä. He painottivat kumpikin toisistaan tietämättä, että oikeat työt ovat vajaakuntoisillekin parasta, eivät terapialuonteiset, joita vastaan protestoin jo Keuruulla mielisairaalan työtoiminnassa ja ehkä vähän myös tähänastisessa projektityössä Kemiön saarella. Odotan kovasti, että pääsemme taas oikeisiin töihin. Myös työhön ohjaaminen oikeisiin työpaikkoihin oli heidän mielestään parasta. Siihenhän minua on viime talven aikana koulutettukin. Saaren työmarkkinat ovat kyllä tosi pienet ja työttömien kirjokin pienempi kuin suuressa Pietarsaaren kaupungissa.

Pietarsaari

Matkustin aamupäivällä Pohjanmaalle, Pietarsaareen. Tutustun huomenna kaksikielisen työklinikan toimintaan. Se on minulle itselleni kiinnostavaa vaikka tuskin koskaan tulen lähettämään sinne asiakasta Kemiön saaresta. Useimmat ovat kaksikielisiä ja heille luontevin paikka on Turku, kustannuksia ajatellen.

Koko päivä meni matkustaessa. En ole ennen Pietarsaaressa käynyt. Se on 50 000 asukkaan talousalueen keskus ja vaikka asukkaat pitävät sitä itse pikkukaupunkina ja sitä se onkin, se on kuitenkin Kaupunki 3300 asukkaan kunnasta tulevalle. Koko Kemiön saarellakaan ei ole kuin jotain 8800 asukasta, kun laskee Hiittisen vielä mukaan.

Jo ainakin parikymmentä vuotta sitten nuorena kuollut sisareni asui talousalueella, Evijärvellä ja kävi täällä kaupoissa. Evijärvellä ainakin miehet kuolevat nuorena, kerrottiin lehdessä joskus. Sisareni leskeksi jäänyt mies avioitui, sai lapsen ja kuoli pois infarktiin kai kuten muutkin. Hän oli pohjaanmaalaisen isokokoinen ja atleettinen. Järvi-Seutu on voittanut Pohjois-Karjalan tässä synkässä tilastossa.

Kyllä tällaisessa kaupungissa kelpaisi asua. On kauppoja ja kulttuurilaitoksia ja luontoa, kaikki lähellä. Katson kaupungin esitteitä. Muistan kuulleeni UPM-Kymmenestä, Nautorin venerakennuksesta ja maailman suurimmasta biopolttoaineita hyödyntävästä voimalaitoksesta mutta on paljon muutakin. Muistan nähneeni Raatihuoneen kuvan ja kuulleeni nanoq-museosta ja tietysti tupakanvalmistuksesta, joka nyt on loppunut. Runeberg on täällä syntynyt. Kaupunki on saanut nimensä Laiska-Jaakosta, Jacob de la Gardiesta, joka perusti kaupungin tai oikeammin hänen leskensä Ebba Brahe, joka taisi olla Kustaa II Adolfin nuoruuden rakastettu tai henttu. Muistan sellaisen pienen rakennuksen kuin Ebba Brahes lusthus, joka oli pienessä Skinnskattebergin kunnassa, jossa olin seitsemän vuotta opettajana. En muista enää miten huvimaja liittyi paikkakunnan historiaan. Luultavasti Ebba Brahen sanottiin siellä olleen jossakin vaiheessa ja sielläkin oli hänen läänityksiään.

Majoitun hostel Liljaniin, jossa on viihtyisät huoneet ja nettiyhteys ja yöpymisen hinta vain 40 €/yö. Huoneet on kunnostettu ikivanhaan hirsirakennukseen.

Luin eilen illalla ja matkalla junassa kirjatorilta alennusmyyntihintaan ostamaani Tapio Tammisen Pahan viehätys- teosta, jota voi tosiaan suositella. Se on terveellistä lukea Linkolan opuksen jälkeen, sillä se antaa perspektiiviä.

Tapio Tamminen pohtii natsismin ja terrorin monisata- jopa tuhatvuotisia juuria erittäin oppineesti, mutta kiinnostavasti.

Itse joka olen elänyt n. 8 vuotta new age- yhteisössä koen monia ahaa-elämyksiä. Luettelen tähän muutamia yhtäläisyyksiä, jolla en suinkaan halua väittää, että olisin asunut fscistisessa/natsistisessa yhteisössä.
- Metsän ihannointi. Metsä oli monille muutakin kuin vain metsä. Siellä oli pyhiä puita ja luonnonhenkiä joidenkin mielestä. Myös natsit ihannoivat metsää ja olivat luonnonsuojelijoita.
- Monet olivat manikealaisia eli heidän mielestään oli olemassa hyvän ja pahan taistelu. Voi olla joko hyvän tai pahan puolella. Se oli myös natseille tyypillistä. Hyvän puolesta taisteltiin.
- Eläinten suojelu. Monet natsit olivat vegetariaaneja ja eläinten suojelijoita. Hitler itse. Himmler, Hess. Himmler tapatti miljoonia mutta koki pahoinvointia nähdessään verta. Hitler ei koskaan itse tehnyt veritekoja. Yhteisössäni haluttiin suojella eläimiä, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, etteivät ne suojelua kaipaa.
- Teosofia, steinerilaisuus, itämaalaisuus. Jo termi arjalaisuus vie ajatukset Intiaan. Natsit kohtelivat teosofiaa ja antroposofiaa aika lempeästi. Monet heistä olivat kuuluneet liikkeeseen. Hitler itse ei ehkä niinkään, sillä hän piti itseään messiaana.
- Rituaalit. Meidän rituaalimme olivat kilttejä, mutta silti perustajanaisilla oli tietoisuus, että ihmiset tarvitsevat rituaaleja. Rituaalit olivat natseillekin kaikki kaikessa.
- Viha. Vihan kohteena oli usalainen kapitalismi, kylmät liikemiehet, globalisaatio ja raha. Aivan samalla lailla esinatsismissa vihattiin liikemiehiä, joita kutsuttiin juutalaisiksi.
- Epädemokraattisuus. Meillä pyrittiin demokratiaan. Linkolan tyyppiset eivät edes viitsi hymistä demokratian puolesta. Keskusteleva päättäminen, johon minäkin joskus ihastuin, oli valetta. Vahvat tai sellaisiksi itsensä kokevat jyräsivät.
- Lopunaikojen odottaminen. Ihan tosissaan jotkut odottivat lopun ajan katastrofeja, mikä on tyypillistä esinatsismille.
- Ihailtiin käsillä tekemistä ja alkuperäistä maataloutta. Linkolahan tästä on vallan fanaattinen esimerkki, mutta kyllä samaa löytyi meiltäkin. Maatiaiseläimet ja –kasvit. Luonnon parantavat voimat ja mystifiointi. Pienviljelyn ihannointi.

En valitettavasti jaksanut referoida Tammen hienoa kirjaa. Nämä olivat omia fundeerauksiani lukemani pohjalta.

Linkolaa taas

Jatkan Linkolan lukemista ja hänen herättämiensä mielikuvien esiintuomista, vaikka näyttäisi, että blogger ei taaskaan tuo kirjoitustani nettiin.

Hän on samalla kiehtova ja suututtava. Samassa hengenvedossa siirrytään mitä humanistisimmista mielipiteistä fascistisiin niin, että on hengessä pitelemistä. Hän perustelee äärimielipiteitään elämänsuojelulla tulevan ekokatastrofin estämisenä. Hän on demagogi siinä kuin kuuluisammatkin veljensä. Hän saa maailman tilan näyttämään aivan surkealta ja harvaan asutun Suomen liikatiheältä. Hän on tyyliniekka Jumalan armosta.

Hän on elitisti ja demokratian vastustaja. Itse olen osittain samaa mieltä, mutta pidän demokratiaa huonoista vaihtoehdoista kuitenkin vähiten huonona. Minunkin on helppo väheksyä ihmistä, mutta teen sen yleisesti ja yhtäläisesti eliittejä ihailematta. Paradoksaalisesti kuitenkin ihmisen kulttuuri on saanut aikaan suuria. Ja siinä huonoudessa on kuitenkin mitä loistavimpia yksilöitä, jotka jollakin saralla ovat ihailtavia.

Luin kirjoituksen, jossa hän esitti ihailunsa Pol Potin kokeilua kohtaan aivan samoin kuin teki ruotsalainen Jan Myrdal.

Hän kertoo esimerkin, kuinka vihreän liikkeen alkuaikoina hänen mökilleen kerääntyi talkooporukka, joka jaksoi vajaan tunnin olla työmaalla. Kuinka tuttua minulle Keuruun ajoilta. Siihen liittyykin se, miksi olen niin paljon eri mieltä Linkolan kanssa. Itse olen jaksanut ja jaksaisin elää linkolalaista elämää, mutta siihen ei ihmiskunta pysty. Se rakastaa mukavuutta, koneita ja keskusteluja maailmanparannuksella.

Linkola tuntee sympatiaa masentuneita kohtaan, koska on ilmeisesti itsekin depressiivinen ja ollut hoidossa. Minun kokemukseni on sellainen, että pysyn mieluiten erossa masentuneista. He eivät ole luotettavia.

Vaikka kuinka todistellaan ympäristön huonoa tilaa ja kasvihuoneilmiön etenemistä, pysyn siinäkin skeptikkona. Luonto on yhä huumaavan kaunis vaikka ihminen onkin sitä kohdellut kovalla kädellä. Tietysti sitä kokee hartautta jossakin ikimetsässä ja soisi että luonnonarvoja säilytettäisiin. Mutta ihminen on niin pervertoitunut ja mukavuudenhaluinen, että en usko muutakaan mahdollisuutta olevan.

Voisiko elämä voittaa

Luin Turun kirjatorilta ostamaani Pentti Linkolan Voisiko elämä voittaa- kirjaa. Olin jo melkein valmis väheksymään Linkolaa ajastaan jälkeen jääneenä ihmisvihaajana ja jääränä, mutta tämä muutti taas käsityksiäni. Toisaalta olen vasta kirjan alussa, jossa on lehtikirjoituksia 90-luvun loppupuolelta. Vilkaisen loppuun ja näen siellä niitä mahdottomuuksia, jotka edellyttäisivät diktatuuria. Alkupuolella hän suomii metsänhoitoa tyyliniekan taidoillaan. Väliin tuntee jopa uskovansa häntä ja hänen salaliittoteorioitaan. Mutta kun olen skeptikko, en lankea siihenkään harhaan. Hän väittää, että metsien varanto on skandaalimaisen vähäinen. Hehtaarilla kasvaa aivan liian vähän ja vääränlaatuista puuta. Viralliselta puolelta taas sanotaan, että koskaan meillä ei ole ollut näin paljon puuta kuin nyt! Mikä on totuus? Siitäpä saa maallikko ottaa selvää.

Linkola pohtii mielenkiintoisesti eläimistön osittaisia runsastumisia ja vähenemisiä ympäristönmuutosten johdosta. Viimeiseksi luin hänen vuodatuksensa kissaa vastaan. Sen argumentit voin uskoakin. Sama kisu, joka tuottaa niin paljon mielihyvää ihmiselle on samalla julma peto. Linkola on kissojen hävittämisen hukuttamalla kannattaja. Itselläni ei kissaa koskaan ole ollut ja tuskin koskaan sitä otankaan. Koiran voin joskus eläkeukkona ottaa. Tässä samassa rapussa on hyvä esimerkki koiran terveysvaikutuksista. Yli kahdeksankymppinen pirteä mummo on aina valkoisen puudelinsa kanssa liikkeellä. Koira on varmaan pitänyt hänet siinä kunnossa, missä hän tuntuu olevan. Mummo juttelee koiralleen kuin lapselleen, sekin on liikuttavaa. Me pysähdymme myös mummon kanssa vaihtamaan muutaman sanan aina, kun satumme vastatusten. Olen luvannut ajaa häntä autolla, jos hänen vakikyytinsä ei joskus ole saatavissa. Hän on kotoisin Porin seudulta ja kuulen tuttuja murteellisia ilmaisuja, jotka muistan iäkkäiden ex. appivanhempieni ja vaimonikin puheesta. Juoppo on esimerkiksi juotto, tulee nyt tässä mieleen.

Sain lopultakin vaihdettua eturenkaan mopooni, joka myös pärähti käyntiin talven jäljiltä. Hiittisten linjan aikatauluista näen kuitenkin, että lauantaina perilläoloaikaa jää kovin vähän. Arkina vuoroja menee useammin. Täytynee säästää lomaan ja ottaa vaikka teltta mukaan.

Eilen olin kameran kanssa menossa ikuistamaan niitä romukasoja, jotka viime viikolla näin. Näytti kuitenkin, että siellä oli auto kuormaamassa ja vetäydyin taaksepäin, kun en halunnut tulla poisajetuksi. Minullakin on selvä viettymys romuun. Keuruulla keräsin sitä monessa muodossa. Nytkin näin hyvän maitokärryn rungon. Minullahan on niitä renkaita vaikka millä mitoin. Siitä saisi oivallisen kuljetusvälineen projektille. Pyöriä siellä oli, mutta kovin huonokuntoisia. Ehkäpä menen tänään nuuskimaan.

Olen onnenpoika kun olen säästynyt allergioilta, kun ihan lähipiirissäkin allergikkoja on. Pesin toissapäivänä suurpyykin ja ehkä pesuaineen hajusteet tulevat esiin. Ne alkoivat vaivata ja vein kaikki pesuaineet kellariin siivouskomerosta. Olen joskus vaivaantunut ennenkin tästä hajusta, mutta ennen ei ole tullut sitä tehtyä. Putkinotkomaista saamattomuutta, jota kyllä löydän itsestäni siinä kuin muistakin. Vuorokaudessa olisi tunteja tehdä vaikka mitä, mutta kun ei viitsi.

Ehkä blogien lukeminenkin on uusavuttomuutta. Kirjakaupassa käydessäni ja varsinkin Kirjatorilla, jossa on aina huippuedullisia ja hyviä kirjoja, näen kuitenkin kuinka kirjat pitävät pintansa. Siellä myydään kustantajien jäännöseriä. Kyllä kirjan lukeminen on yhä nannaa. Tein kirjastosakkoihin kyllästyneenä päätöksen etten lainaa kirjoja. Olen viime kuukaudet lukenut vain netin tarjontaa.

Kun blogger ei tuntunut julkaisseen aamuista tämän päivän turhuuksien turhuuta-kirjoitustani, laitan vielä lisää päiväkirjaan. Ajoin Västanfjärdiin päin ja huomasin, että pitkään työn alla olleeseen tiehen on nyt lopultakin saatu laskettua kestopäällyste. Mahtaa olla suuri asia tien varrella asuville. Vähitellen huomasin, että kylmää oli, eikä mopon satulassa istuva lämpene samalla lailla kuin pyöräilija. Ajoin kilometrikaupalla kaunista meren rantaa, tien ja seudun nimi on Branten, jyrkänne. Se on ilmeisesti kemiöläisten Rivieraa, täynnä huviloita. Kotona sain laskea ammeen täyteen kuumaa vettä ennenkuin jota kuinkin lämpenin horkasta. Se reitti kannattaa ajaa vieraittenkin kanssa, niin kaunis se oli.

Kulutus-muistoja

Luin ihastuneena Junakohtauksen ja Brimin juttuja menneistä ja nuoren polven tietämättömistä käyttöesineistä, tuotteista ja nimistä. Tuttuja ja rakkaita asioita minullekin vaikka mittarissa on kohta 58. Minulle jäin osa suomalaista kulttuuria vieraaksi ulkomailla asumisen vuoksi, mutta olen yrittänyt paikata. Minulle monet heidän luettelemistaan asioista ovat kuin eilistä päivää. Olen elänyt yhden sukupolven pidempään. Lappiin ei moderni aika tullut silloin yhtä nopeasti kuin etelämmäksi. Etelässä oli valintamyymälöitä, mutta Lapissa jonotettiin vuoroa pitkään myyjälle. Sitten piti osata luetella tarkkaan, mitä haluaa. Muistan kuinka joskus eksyin väärään jonoon ja myyjä häipyi jonnekin ikuisuudeksi. Minulle tuli itku.

Sodankylään joskus 60-luvun alussa tulleet valintamyymälät olivat kuin ikkunat olisi avattu Eurooppaan. Siellä oli koneita jos jonkinlaisia, joita sai käyttää itse. Mannermaa oli yksityiskauppa ja siitä tuli oikea tavaratalo. Osuuskauppakin uudisrakensi, samoin Kauppayhtiö. Osuusliike Lapinmaan myymälä, jonka seinässä luki: Lihaa, leipää, maitoa, pysyi muistaakseni pidemmälle tavallisena puotina, jossa pussitettiin sitä myöden kuin ostettiin.

Lapinmaan maito-osastolla muistan lapsena katselleeni kuinka mittakuuppa upposi tiskin alla olevaan isoon astiaan ja nousi sieltä kaataen kermaisen maidon asiakkaan "pääläriin". Mannermaan tavaratalossa oli sitten kone, josta nappia painamalla tuli haluttu määrä maitoa astiaan. Aika pian tulivat nuo legendaariset pussit, joissa oli se vika, että ne vuosivat.

Pääsin nelitoistavuotiaana käymään Tampereella ja ihmettelin maitopulloja, joissa oli tinapaperiset korkit. Näitä on ehkä edelleenkin Brittein saarilla. Minulla on kyllä sellainen ikävä muisto takaraivossa, että pulloista oltaisiin luovuttu tai luopumassa. Tiaiset oppivat näppäisemään nämä ohuet kannet auki. Joka on asunut tai käynyt Britanniassa muistaa maidonjakajat, jotka liikkuivat aamusella. Heillä on tätä nykyä sähköautot, puuttuu vaan, että ne yhä kulkisivat hevosilla. Britit ovat kummallisia epeleitä, toisaalta konservatiiveja, toisaalta he ovat ennakkoluulottomasti ottaneet omakseen uusia ruokakulttuureja, kuten Jamie Oliver ohjelmassaan huomautti, kun hän ihmetteli ruokataitureitten, italialaisten ennakkoluuloja.

Muistan kuinka joskus 60- tai 70-luvulla kerrottiin, että nyt kaikki maito ruvetaan pakkaamaan tetra-pakkauksiin. Muistan kysyneeni, että kolmikulmaisiinko paketeihinko. Sitä samaa ihmeteltiin jopa lehtien pääkirjoitusosastoilla. Yleisesti ei tiedetty, että tetra-pak tarkoitti muutakin. Sen takana on käsittääkseni Rausingien veljekset, joista tuli Ruotsin rikkaimpia ja monikansallisen yhtiön luojia. He veivät rahansa Sveitsiin.

Omassa kodissani elettiin ihan varhaislapsuudessani lähes omavaraistaloudessa. Paljon ei kaupasta tarvinnut ostaa. Eläimiä pidettiin ja niistä tulivat liha, kananmunat ja maito sekä villa. Muuta viljaa ei Lapissa voinut viljellä kuin ohraa, mutta siitä tulikin sitten rieska-ainekset. Teurastusajat olivat yltäkylläisyyden aikaa, mistä olen ennenkin kirjoittanut. Muistan kuinka tehtiin alatoopia, keitettiin huonompia osia kattilassa. Niistä tuli sitten hyytelöä kun massa kylmeni astiassa. Mitkään myöhemmät kulinaariset nautinnot eivät ole olleet yhtä suuria. Vastapoikineen lehmän ternimaidosta tehty uunijuusto, juustonjuoksuttimella aikaansaadusta massasta puristeltu leipäjuusto, joka oikeaoppisesti paistettiin tulen loisteella, vesirieska, karjalanpaisti, poronkäristys, kinkku tietenkin, uunipuurot, hernesoppa, lihasoppa, kuivalihakeitto, kuivaliha muutenkin, harvoin saadut riista-ruoat, munavelli, silakkalaatikko, leetapulla, korvapuusteista puhumattakaan, tässä on muutamia muistamiani perinneruokia, jotka saavat veden herahtamaan kielelleni. Leivonnaiset olivat tietenkin oma lukunsa. Täytekakkua sai juhlissa ja syntymäpäivinä. Hillolla täytetyt pikkuleivät olivat äidin erikoisuus. Hän oli tavallista pientalon emäntää ehkä valistuneempi, matkustanut nuorena ja opiskellut kansanopistoissa ja kiertokoulunopettaja- eli katekeetta-seminaarissa. Hän oli syntynyt 1904. Hän oli järjestötoiminnassa politiikassa mukana ainakin kunnallisella ja maakunta-tasollakin ja saanut paljon kontakteja. Muistan kuinka hän toi matkoiltaan mukanaan ideoita ja kokeili muistaakseni jopa jugurtin tekoa, ettei se sitten ollut kokkelipiimää tai kefiiriä. No nyt tämä meni ruokamuisteloiksi ja minä olen laihdutuskuurilla!

Kesälomamietteitä

Kylmempää on tulossa, mikä on aivan tavatonta näissä oloissa, kun olemme taas tottuneet ikuiseen lämpöön. Olisin lähtenyt mopoilemaan Hiittisten saaristoon, mikä olisi ollut pienoinen seikkailu yhdyslauttoineen kaikkineen. Kävin Kemiössä vaihdattamassa kesärenkaan mopon etupyörään. Kertaakaan en nastarenkaalla ajellut. Ensi vuonna olen viisaampi. Mopon kyyti on liian kylmää talvella. Vein samalla keltaiselta talolta muutaman ongelmajätteen Rouskis - jäteasemalle, joka on auki vain torstaisin 16-18. Ei maksanut mitään. Keuruulla muistan maksaneeni jätteistä, mutta se voi johtua siitä, etten ollut ikään kuin yksityishenkilö vaan firman edustaja. Vein myös vuoden aikana kertyneitä pulloja Alkoon. Viimeinen kerta taisi olla sekin. Jos ostan, ostan hanaviiniä. Niin terveellisesti aion tästedes elää. Muutaman kilon painonpudotus innostaa jatkamiseen. Tuntuu tepsivän, kun ei syö enää kuuden jälkeen. Muuten ei tarvitse säännöstellä. Aion trimmata itseni hyvään profiiliin. Veteraaniurheilijan neuvot olivat avuksi. Toinen on dr Phil. Liikalihavuus on kuin elimistöä vaivaava jatkuva tulehdus, jäi soimaan korviini. Se on myös esteettinen haitta ja itselle myös jonkinlainen sosiaalinen esto: Minäkun olen tällainen. Liiat kilot haittaavat myös juostessa, jalkani eivät kestäneet sitä. Painan tällä hetkellä 90 kg, mitenhän siitä vielä painavammat jaksavatkaan. Kuntoni on hyvä, koska olen aina liikkunut.

Tuli oikea pyöräkärryn lasti täyteen, mennen tullen. Ostin paljon vihanneksia. Ensimmäistä kertaa ostin tuoretta unkarilaista parsaa, jota myytiin edullisesti. Nyt jo alkavat vihannekset halpeta. Kurkkua oli jo ihan kunnollista ja halpaa kotimaista. Puutarhaviljelyä ei voita moni asia, mutta siinäkin on reunaehtonsa. Ekoyhteisössäkään ei ollut täysi vapaus, kellari oli huono ja ehkäpä vähän kytättiinkin. Jouduin kuin moraalisesta pakosta keskittymään fyysiseen rehkimiseen rationalisuuden nimissä ja auttaakseni ylimaallisesti puurtavaa T:ia, enkä jaksanut keskittyä omiin kasveihin. Oma puutarha Kuusenkerkän tyyliin tuntuu parhaalta ratkaisulta. Hänen kokemuksiaan on tosiaan ilo lukea. Tuoton vuoksi ei puutarhaa oikein kannata pitää, se on enemmänkin tunneasia. En ole edes saanut parvekelaatikkoja laitetuksi, vaikka minulla niitä nyt onkin, kun poimin roskiksen vierestä talven aikana. Hyvää itämisaikaa on mennyt jo hukkaan.

Mietin yhä, lähdenkö kesälomalla kiertämään saariston rengastietä pyörällä ja peräkärryllä. Se olisi oikea urotyö itselleni. Entäpä jos siellä on punkkeja, jotka tartuttavat borelioosin? Kärryihin mahtuisi vaikka kuinka paljon tavaraa, teltta, retkipatja, makuupussi, ehkä kannettava tietokone jne. Myös käyminen Keuruulla hakemassa yksi autonlasti tavaraa voisi olla aiheellista. Voisin vaikka hakea leijamateriaalivarastoni ja koettaa lanseerata rakennussarjoja uudelleen vaikka netin kautta. Kiinnostaisi myös käydä katsomassa sitä riukutaloa, jota kuulemma on rakennettu. Paikan tiedän, koska olen siellä käynyt ennenkin. Se on jossakin Jyväskylän seudulla. Tekijällä on jo ennestään muitakin erikoisia rakennusratkaisuja. Yksi on kokonaan maan sisällä maakummussa oleva talo. Tämä riukutalo on hänen mukaansa ratkaisu siihen, että talon pystyy tekemään pikkurahalla ja vähillä taidoilla kuka tahansa. Siitä olisi mukava kirjoittaa ja ottaa valokuvia, jos se toimii.

Olen kuullut lastenlasten voinnista. Talvella he sairastelivat perheensä kanssa paljon, mutta ovat nyt taas huippukunnossa. Vanhemman puhe on kehittynyt hienosti, olen puhunut hänen kanssaan skypellä. Olin jo vähän huolestunut puheen hitaasta kehittymisestä. Kumpikin vilistää kolmipyöräisellä ja puuhaa tontilla aivan multaisina. Minua on taas odottamassa puunhakkausurakka. Se onkin melkein mielityötäni aivan Kalle Päätalon tyyliin. Mietin pitääkö minun kuljettaa iso Fiskarsin halkaisukirves mukanani. Puut ovat jo ehtineet sitkastua, halkominen olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten. Vävy ei ole oikein innokas siihen työhön.

Reissussa

Kehut hyvästä lopputyöstä hieman lämmittivät. Mutta suurimman epäonnistumisen muisto ei häivy kokonaan, vaikka se ehkä laimenee. Tuhlasin silloin taas aikaani. Mukavaa kun yksi kurssi on taas ohitse. Hieman oli, onko se nyt varsinaissuomalaista jäyhyyttä, kun viimeinen kokoontuminen oli aika karu. Täytekakkua tosin tarjottiin. Jotain juhlavampaa, ehkä kättelyt, kiitokset tai mahdolliset halaamiset olisivat olleet paikallaan, sellaisissakin kurssin lopettajaisissa olen ollut. Itse en tosin ole välittömyyden mallikappale vaan jännitän. Ihan sympaattisiakin luennoijia ja osanottajia oli monia ja ehkä kurssilta tarttui tietoja ja taitoja todistuksen lisäksi. Toivottavasti tittelistä on hyötyä vielä.
En ehdi kotona paljon olemaankaan ja se on hyvä sekin. Talvella siellä taas saa olla ihan tarpeekseen. Ensi viikolla on kolmen päivän matka ja sitä seuraavalla lähden runsaan viikon lomalle.

Entistä enemmän kiinnostaa lukea tuo Uuden työn sanakirja, joka on saanut Raunonkin niin innostumaan. Raunokaan ei saa yleensä kovin paljon kommentteja, vaikka hän niin syvällinen onkin. Sensijaan kun Ikkunaiines kirjoittaa Prekariaatista, kommentteja on liuta. Mutta enimmäkseen se on hedelmätöntä kinastelua kuka sanoi ja mitä ja tarkoitti mitä. Itse Iineksen alkuperäiskirjoituksen näen vilpittömänä ja aitona tunnustuksena, että on vaikea ymmärtää asiaa. Joitakin kohtia vastaan haluaisi tietenkin väittää vastaan. Minä toivon, että löytyisi systeemi, joka takaisi perusturvallisuuden, mutta kannustaisi myös "paskatöiden tekemiseen". ehkä ne eivät ihan paskoja olekaan, kun niitä tekee hyvällä mielellä.

Niin kaukana tämä asia vielä on tavallisen kansan maailmankuvasta, että poliittista hyväksyntää on vaikea saada. Mutta ajettiinhan EU:n ja rahaliittoon liittyminenkin läpi kansan vastustuksesta huolimatta. Eliiteillä on tässäkin suuri vastuu ja mahdollisuus.

Kammoan väkivaltaa ja hävittämistä, mutta ihmeelliseltä tuntuu itsestäkin, että menneet pienet ja suuremmat tulevat ulkoparlamentaariset toiminnat ovat ehkä herättäjiä niin Ranskassa kuin muualla. Ehkä ne herättävät päättäjiä toimintaan, jotta he voivat varmistaa asemansa vallankäyttäjinä.

Liberaalit

Jari Vaarman kautta Prokariaatit . Muuten hyvä, mutta nimi on kuin vitsi. Keskiluokka toisaalta kyllä pärjää. Sillä on koulutuksensa, joka tuo muitakin kuin materiaalisia arvoja elämään -parhaassa tapauksessa. Palkat ovat ehkä hieman paremmat kuin kouluttamattomammilla. Terveys ja pitkäikäisyys myös parempi. Terveydestään huolta pitäneille on helppo sanoa, että terveys on jo palkinto sinänsä, ei se tarvitse bonuksia, joita Sitran Aho on esittänyt. Prokariaattisivuissa on vähän samaa henkeä kuin Vapaasana.netissä mutta raflaavammin ja kansanomaisemmin.

En tiedä Vapaasanan taustoja, mutta ajattelen liberaaleja ja entisiä nuorsuomalaisia. Näin onkin. Vapaasanan takana on hän. Muistan ajan, jolloin oli aika merkittävä liberaalinen kansanpuolue, joka istui hallituksissakin. Sitten se näivettyi ja kuoli. Taloudessa oli niihin aikoihin vielä paljon säännöstelyä, eikä liberalismilla ollut tilausta. Venäjän kauppa veti eikä tarvinnut olla kovin yrittäjähenkinen ja innovatiivinen.

Kaunis kaupunki

Kaupunki näytti kauneimmat kasvonsa. Kevät on toivorikasta aikaa. Lehdet ovat räjähtäneet puihin. Sama kaupunki, joka oli niin ruma, tylsä ja kylmä pari kuukautta sitten. Ihmiset istuivat katukahviloissa, jokilaivoissa ja nurmikoilla. Paljon yksinäisiä istujia, jotka ehkä odottivat kavereita ja treffikumppania. Yllättävän paljon kauneutta tarttuu vieraan silmään, viehättäviä taloja ja ihmisiä. Kuinka nämä ihmiset mahtavatkaa olla onnellisia tällaisen kulttuurin kylteyden edessä. Kävelin ruokatunnilla hautausmaalla ja ihmettelin kivien paljoutta. Spoon River - tunnelmat tulivat mieleen. Harmi tuo demokratia, kivissä kun harvoin kerrotaan mitään ihmisestä. Kiven koosta voi tietenkin jotain päätellä. Tällaisena päivänä ei varmasti olisi hassumpaa olla töissä hautausmaalla.

Kävin ensimmäistä kertaa Luostarinmäellä, jonka olen ennen nähnyt vain kuvissa. Ajatella, että se on säästynyt Turun palosta. Ajattelin jäädä vielä muutamaksi tunniksi kävelemään, mutta hyppäsinkin bussiin ja ajoin kotiin.

Vapaasana.net vaikuttaa erinomaiselta

Kiitoksia Rauno R. Linkitit artikkeliin, joka vastaa juuri sitä mitä ajattelen esimerkiksi perustulosta ja prekariaatista. Itsekään et osaa pistää vastaan vaan siteeraat pitkiä kappaleita.

Olen kerran käynyt vapaasanan sivuilla ja ihastunut kuvia kumartamattomaan asenteeseen. Tämä on todella loistavan tuntuista analyysiä. Lukaisin jutun Che Guevarasta, Leninistä ja Siltalan, aiheetta kehua aiheuttaneesta kirjasta Työelämän huonontumisen historia.

Olen omassa päässäni ajatellut, että Ranskan mellakointi on juuri tätä, että ammattiyhdistysliike estää joustavat palkat, nuoret kärsivät kun heitä ei uskalleta ottaa töihin.

Suomessa tuo prekariaattitouhu vaikuttaa olevan juuri sitä, mistä Heli Parkkinen puhuu. Ammattiyhdistysliike (SAK) haluaa pysyttää itsellään määräysvallan. Se ajaa eliittityöläisten etuja. Mielenosoittajien oikea kohde olisi ollut SDP tai SAK. Jos Suomeen haluttaisiin saada järkevä perustulo, SDP:llä olisi avainasema, mutta se ei sitä halua vaan säilyttää valta-asemansa.

Olen useasti kirjoittanut, etten tiedä taloustieteestä juuri mitään. Tämä on vain (valistuneen?) maallikon kanta.

Romurundi

Tänään kävimme katsomassa saaren ei-turistiystävällistä puolta. Kaverini tuntee paljon porukkaa. Kävimme tavoittamassa erästä romuyrittäjää, mutta emme löytäneet. Keskellä metsää oli uskomattomia rautaromukasoja tien molemmin puolin. Hänellä on omakotitalo, jossa ei mahdu liikkumaan, kun se on täynnä. Piha oli myös. Itse omistaja asuu kolmannen romupaikan hallin yläkerran huoneessa. Hän pitää kuulemma aina öljyisiä haalareita, nukkuessaankin. Tämä halli ja sen ympäristö olivat myöskin täynnä ruosteista rautaa. Siellä oli jos mitäkin.

Hotellit, kylpylät, keskiaikaiset kivikirkot, amosandersonin kesähuvila ovat kyllä hienoja, mutta tämä oli taatusti vahvin ja uskomattomin elämys tällä saarella. Keskellä kauneinta luontoa, nuo valtavat romuröykkiöt. Arvatenkin viranomaiset antaisivat mieluusti häädön. Samanlaisia saarella on kuulemma muitakin. Esimerkiksi keskellä Kemiön kirkonkylää on romupiha. Omistaja istuu itse kunnanvaltuustossa ja taistelee valitusteitse viimeiseen veripisaraan pihansa kohtalosta, vaikka hänellä ei siinä olekaan enää liiketoimintaa.

Kävimme myös katsomassa erästä ruoppausalan yrittäjää, joka on itse rakentanut laitteensa. Hänelle oli kuulemma naurettu, mutta niin vain hän sai kuin saikin koneensa liikkeelle. Vahvan ja ahkeran näköinen mies sanoi ruoppauksen olevan nykyään liian byrokraattista ja määräyksien sitomaa, ettei se kannata.

Kävimme helssaamassa yhteistä kaveriamme, jolla myös oli lukemattomia koneprojekteja meneillään tontillaan. Hyvän näköistä touhua. Hän oli omin käsin rakentanut vanhan pirtuveneen mallisen puuveneen, jonka merivalmiiksi saaminen on myös ikuisuusprojekti. Viime kesänä hänellä oli se vesillä, mutta se vuoti liiaksi. Nyt hänellä oli moottorinvaihto meneillä. Hänellä oli useita autoja työn alla, joukossa hienojakin kappaleita.

Kävimme katsomassa myös useita luontopaikkoja. Taalintehtaan Byholmassa, Mjösundin kylässä ja leirintäalueella, jonka hoitaja kertoi rannasta löytyneen ruumiin viikko sitten. Rungonsalmen sillalta oli joku hypännyt, jättänyt autonsa parkkipaikalle, avain virtalukkoon n. kuukausi sitten. Paikkakuntalaisena kaverini tiesi kertoa juttuja. Kävimme lentokentällä ja juttelimme pirteän, liki kahdeksankymppisen lentokerhon luojan kanssa. Minä lähden joskus mukaan ultrakevyen koneen lennolle, sovimme. Tuo lennon pioneeri ja kaverini juttelivat, minulle käsittämätöntä jarkongia, lentokoneiden ominaisuuksista.

Olihan meillä tosin teemakin, mutta siitä ei sovi puhua. En tiedä syntyykö siitä mitään, vai onko se pelkästään kaverin tuulentupia.

Kuvat

Vaikken itse kuvia ole blogissani käyttänytkään, olen silti niistä kiinnostunut. Jokin aika sitten linkitsin suomalaisiin luontokuvagallerioihin. Nyt tulee ulkomaisia kuvia ja kuvasanakirjoja yms. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Jos matkalla tarttuu mukaan epätoivottuja vieraita, silloin pitää tarkistaa selaimen asetukset ja virussuojaus.

The Amazing Picture machine vie lukemattomiin kuvagallerioihin.
English-Swedish Picture Dictionary
The Flip Flop Flyin´Pictorial Atlas, pilailua
Kuvallisia englanninkielen idiomeja
Visual dictionary
Visuaalinen muodin sanakirja
Varhemman amerikkalaisen vaatetuksen kuvasanakirja
Artlex, taiteen kuvasanakirja
The Internet Picture dictionary
Englanti-espanja kuvasanakirja
Englanti-kiina kuvasanakirja
Enchanted learning
Kuvitettu arkkitehtuurin sanakirja
Fysiikkaa ja huumoria
Kreikan jumalia
Valokuvia
1 2 3

Keksejä

En oikein tiedä, mitä ne mainokset ovat nimeltään, jotka ponnahtavat mainostamaan, milloin mitäkin. Pop-up. En tiedä ovatko ne tekemisissä evästeiden kanssa. Yritän saada niitä lakkaamaan. Firefoxin Työkalut-asetukset kohdassa on ruutu, josta voi poistaa ruksin, Salli evästeet. Sitten ikkunaan voi kirjoittaa poikkeukset. Huomasin heti, että blogilistan Omat suosikit -osiota ei voi käyttää ilman evästeitä, eikä myöskään bloggeria. Hyvä jos näin pärjää ja antaa poikkeukset sitä mukaa. Ovatkohan kaikki muut olleet tästäkin selvillä jo iät ja ajat. Maalainen tulee aina jälkijunassa.

Olin kirjoittamassa Raunolle pientä, lempeää selitystä siitä, miksi minullakin on oikeuteni pohtia kaikkia mahdollisia asioita, vaikka en mistään ymmärtäisikään, kun tuo cookie ongelma esti sen. On mukava kuunnella viisaampia ja yrittää selvittää itselleen mistä on kysymys. Kärsin kyllä kärsivien mukana, haluaisin parasta mahdollista hyvää kaikille. Tasajako on mielestäni kultamunia munivan hanhen teurastamista. Onko se sitä oikeudenmukaisuutta parhaimmillaan, en tiedä. Auttamalla ihmisiä auttamaan itseään voidaan ehkä tehdä parasta hyvää täällä kotimaassakin eikä vain kehitysmaissa.

Aamu-tv:ssä kuulin puhuttavan, että nyt on toista nuorilla, verrattuna 60-lukuun, jolloin astuttiin valmiiseen uraputkeen. Ehkä se oli niin viisaammilla, mutta ei minulla, joka olin hukassa jo silloin. Kouluttauduin lainalla ja huomasin, että mieluisia töitä ei löydy. Minäkin olisin halunnut kirjoittaa vaikkapa. Kaikenlaisten hommien kautta on saanut leipänsä hankkia ja yrittää löytää mielekkyyttä. Kyllä silloin jo koulutettiin akateemisia kansalaisia tukuittain sellaisille aloille, millä ei ollut kysyntää. Jos voisin aloittaa elämäni uudestaan, lähtisin tekniselle alalle, jossa saisi käyttää käsiään.

Räksyttävä koira

Kävin pyörän selässä katsastamassa eilisen bussiretken maisemia. Kartta oli repussa, luulin muistavani. En ollut uskoa silmiäni, kun tulinkin uudelleen Västanfjärdiin vaikka kuvittelin olevani sieltä kaukana pohjoisessa. Olin kääntynyt liian aikaisin ja ajanut toista tietä takaisin.

Se hieno merenranta, jota hain jäi näkemättä tältä päivältä, mutta tuleehan uusia. Uudelle paikkakunnalle asettumisessa melkein mukavinta on tehdä löytöretkiä ympäristöön. Asuin Keuruulla niin syvällä maaseudulla, että tuotti melkein liikaa rasitusta päästä uusille seuduille, jossa oli jotain uutta näkemistä. Kahdeksan vuoden aikana ehti kyllä moneen nurkkaan. Raskaat, mäkiset soratiet eivät myöskään ole aina herkkua.

Paluumatkalla jostakin talosta juosta piipersi pieni koira. Se tuli kiivaasti haukkua räkyttämään ihan tosissaan. Kiihdytin tahtia, mutta se juoksi pitkän matkan vierellä ja olisi varmasti hyökännyt kimppuuni. Se oli varmaan onnellinen karkoitettuaan ison mörököllin. Luulisi, että käy rasittavaksi haukkua kaikki ohikulkijat ja vaarallistakin se on. Eivät kaikki varmaan Västanfjärdissäkään kulje autolla.

Paikkakuntalainen opas kertoi autossa, että siellä kaikki kuuluvat kaikkiin yhdistyksiin ja auttavat toinen toisiaan. Ehkä se on sitä parasta yhteisöllistä suomenruotsalaisuutta. Siellä on kaksi kuoroakin. Kerran oli esitys, jossa esiintyivät molemmat. Ensimmäisen esityksen jälkeen kenenkään ei tarvinnut lähteä pois, eikä kukaan tullut lisää. Kuorot olivat identtiset, vain eri nimellä. Opas sanoi myös harkitsevansa pian eläkkeelle päästessään jättävänsä nuorisoseuran jäsenmaksun maksamatta.

Kun aurinko lopulta kääntyi parvekkeelleni, en enää jaksanut mennä sinne istuskelemaan vaan jäin nukkumaan pois lenkkiväsymyksen. Sain pestyä ikkunatkin ensi kerran tänne muutettuani. Olen asunut täällä jo vuoden. Hieman sitä tulee manjana-tunnelma, kun asuu toisten omistamassa asunnossa. Ikkunalaudan maali rapisee. Kuinka helppoa olisi raaputtaa vanha hilseilevä maali pois ja vetää tilalle uusi pinta. Viime kesänhän tein sitä melkein työkseni. Ei vain tule tehtyä, kun kaikki on väliaikaista. Ymmärrän kyllä hyvin passivoitumisen. Keuruulla oli hieman sama juttu myös omalta osaltani.

Ensi viikolla hankin kaksi F-Securen lisenssiä. Vähän keljuttaa, kun netissä liikkuu ja mukaan tarttuu kaikenlaisia palveluntarjoajia. Osa voi olla jopa Firefoxin kylkiäisiä, epäilen. Sitten on sellaisia, jotka tartuttavat jonkin kamaluuden ja tarjoavat siihen heti työkalua. Pitäisi olla jokin systeemi ja paikka, mihin sellaisesta ilmoittaa. Osa viruksista saattaa olla "viruksentorjujien" kehittämiä, luulen.

Ensi viikolla on viimeinen kokoontuminen Turun kurssilla kahtena päivänä. Lähetin jonkinmoisen kehittämistyön, joka saattaa olla aivan ala-arvoinen. Mistä minä tiedän.

Seuraavalla viikolla lähden käymään Pohjanmaalla, jos menee suunnitelman mukaan, tutustumaan Kårkullanin työklinikkaan.

Sitä seuraavalla alkaa jo matka tapaamaan lapsenlapsia, jotka ovat kuulemma viehättävässä vaiheessa. He ovat oppineet leikkimään keskenään huutamatta. Iso veli on ottanut ison veljen roolin.

Mielenkiintoista on lukea ikiradikaali-Sediksen blogista sos.dem- vallankumouksellisuudesta. Kovasti ollaan heikomman puolella, mutta mitä sos.dem.-politiikka sitten on käytännössä, on eri asia. Onko puolueella yhtään ymmärrystä Sediksen, Rauno Räsäsen ja Thomas Wallgrenin tapaisille älyköille?

Jos systeemi olisi suljettu, kapitalistia olisi hyvä puristaa, mutta kun se pääsee viemään pääomansa muualle, tuloksena saattaa olla kaikkien köyhtyminen. Äitipuolue on sen ymmärtänyt ja tietää myös vallan makeuden, ideologisen kaunopuheisuuden arvon, kun vaalikarjaa jymäytetään.

Kyllä tämä markkinatalousjärjestelmä kaikessa huonoudessaan taitaa sittenkin olla paras tähänastisista. Se takaa kuitenkin perustarpeitten tyydytyksen köyhimmillekin.

Kiinnostavaa oli myös lukea Sediksen linkittämän Eetu Virenin ajatuksia. Tämä kovasti lapsen näköinen nuori mies tuli jonkinlaiseksi prekariaatin äänitorveksi vappumellakoiden aikana, koska hän esiintyi tv:ssä.

Min hembygd

Jag älskar min hembygd vid svallande hav,
Dess skogar och minnesrika dalar,
Där fädernas aska i grönskande grav
Om hjältedåd och frihetskärlek talar.

Här sprang jag som barn och här lyssnade jag
Till ekot bland kummelkrönta hällar,
Till taltrastens friska melodiska slag
Och bäckens sorl i sommarljusa kvällar.

Här stridde min stam re´n för tusende år
Mot mörker och andelig förvildning,
Här strider den ännu i dag som i går
För modersmål, för vetande och bildning.

O, må den förkovras, min fädernebygd,
I hugstora tankar och bedrifter
Och städse tillväxa i visdom och dygd
Och troget skydda fädrens arv och grifter.

Min hembygd
text: Frans Österblom
melodi: Du gamla, du fria

Pysäytimme bussin sen lakkautetun koulun eteen, missä Frans Österblom oli ollut opettajana, ja lauloimme tuon laulun yhdessä. Bussissa oli etupäässä ihania keski-ikäisiä, iloisia naisia.

Laulu on yksi rakastetuimmista suomenruotsalaisista. Sitä lauletaan mm. Ahvenanmaalla juhannusjuhlissa. Frans oli mennyt naimisiin entisen oppilaansa kanssa ja eli onnellista perhe-elämää. Hän istui kesällä avoimen ikkunan ääressä ihailemassa ukonilmaa, pieni poikansa sylissään. Poika juoksahti hetkeksi äidin luokse. Siinä hetkessä salama surmasi onnellisen perheenisän ja runoilijan.

Olin Kemiönsaaren oppaiden lahjoittamalla sightseeingillä, joka oli kovasti mukava. Paljon oli jo tuttua runsaan vuoden vanhalle saarelaiselle. Söderlångvik, Amos Andersonin kesäasunto oli hieno yllätys. Se oli täynnä kauniita huonekaluja, tauluja, taide-esineitä ja tarinoita. Siellä ovat Suomen suurimmat omenatarhat, joita mukavasti murtaen puhuva opas sanoi tuktattavan kovalla kädellä. Tunnen miehen joka tätä tuktausta tekee, sillä hän on saman kyläyhdistyksen puheenjohtaja, johon minutkin valittiin hallitukseen. Omenoihin pitää pystyä ylettymään maasta. Oppaat vaihtoivat vuoroa tiheästi. Vuoroin suomeksi, vuoroin ruotsiksi. He olivat toinen toistaan parempia, mukavia persoonallisuuksia, jotka panivat kaikki parastaan. Itsekin olen ollut oppaana sen verran, että tiedän viettelystä olevan kyse. Jospa pystyisin elävässä elämässä siihen, mihin pystyn oppaana.

Arvokkaan näköinen opas kertoi jutun kuinka Amos oli joka vuosi kutsunut rippikoululaisia retkelle huvilalleen. Autotallin seinässä oli neljä alastonta karyatidia, aika korkealla maasta. Joka vuosi rippikoulupojat olivat koettaneet hypätä ja koskettaa heidän rintojaan. Nyt se tapa on ilmeisesti lakannut, koska näpsäkät rinnat olivat hohtavan valkoiset. Amos oli perheetön, mutta hänellä oli ollut rivi rakastajattaria jopa monissa maissa. Heillä oli jopa huone huvilan yläkerrassa. Monet olivat ruotsalaisen teatterin näyttelijättäriä. Amos on ollut tosi merkittävä mies ruotsalaisessa Suomessa. Hän oli ollut jopa yhden kauden kansanedustajakin ja saanut aikaan Turun linnan restauraation. Hän lahjoitti rahaa sinne tänne. Mielenkiintoinen persoona, jonka elämänkerran aion lukea hetimiten.

Voin uskoa, että omenatarhat ovat parhaimmillaan kukinta-aikaan. Ne ovat silloin täynnä surinaa ja elämää. Japanilainen kirsikkapuiden kukinta voi ehkä olla jotain samaa. Opas kertoi helsinkiläisestä, joka joka vuosi tulee taksilla sitä ihailemaan. Söderlångvikiin tulen viemään vieraitani sekä menemään siellä järjestettäviin tilaisuuksiin. Omenatarhaa viljellään mahdollisimman vähillä myrkyillä.

Saaren kolmesta kunnasta tuli ihan hyvää opastusta, anekdootteja ja tarinoita kuten pitääkin. Kunnilla on omat ominaispiirteensä, keskinäiset kinansa ja hedelmällinen ruotsinkielen ja suomenkielen sekoituksensa, joka lisää kulttuurin moninaisuutta. Västanfjärdin vanha kirkko oli karun kaunis nähtävyys. Kemiön mahtava keskiaikainen kivikirkko myös omalla tavallaan.

Jos tulette Kemiön saarelle näette miehittämättömiä myyntikioskeja siellä täällä. Tavaran voi valita, jättää rahan tai ottaa vaihtorahan kirstusta. Toinen opas kertoi, että koskaan rahaa ei ole hävinnyt, toinen opas siihen, että kerran sitä rupesi katoamaan. Joku jäi kytikseen. Selvisi, että varas ei ollut ollut mikään nuori hulikaani - vaan turkulainen nainen autollaan.

Ajettiin paikan ohi, missä Carl Gustaf ja Silvia olivat vierailleet monena kesänä. Joku oli kuulemma väittänyt, että Victoria oli pantu siellä alulle, mutta opas, joka sanoi olleensa kätilö oli selvittänyt sormilaskulla sen olleen mahdotonta.

Toisessa paikassa hän kertoi jutun siitä, mistä oli tullut sanonta Paraisten makkaroista ja Kemiön sioista. Paraislainen ja Kemiöläinen olivat olleet sikavarkaissa, lahdanneet sian, päättäneet jakaa sen puoleksi ja panneet maata. Kemiöläinen oli ensin ottanut osansa. Hän oli ottanut lihat ja jättänyt paraislaiselle yhtä painavan osan eli sisälmykset, josta paraislaisten oli ollut tehtävä makkaraa. Sen jälkeen naapurikuntalaiset ovat muistuttaneet toisiaan asiasta. Kemiöläiset taitavat olla vähän nokkelampaa ja myös ahneempaa porukkaa kuin nuo paraislaiset.

Päivä oli täynnä elämyksiä. Söimme hyvää kalasoppaa Eugenian kahvilassa. En ollut ennen syönyt lanttua kalakeitossa, mutta näköjään sekin käy hyvin. Mukava päivä, kilttejä, onnellisia ihmisiä.

Uusi työ

Ilkka Luoma on yksi monista erinomaisista blogi-esseistikoista, joiden blogilistan kertomat lukijaluvut ovat liian vähäiset, mikä kertoo enemmän maamme pienuudesta ja nettiharrastuksen vähäisyydestä. Luen hänen tasapuolisesta vapun levottomuuksia pohtivasta jutustaan samoja ajatuksia, joita itsekin mietin.

Mellakka kertoo nuorten pahoinvoinnista, jolle olisi jo korkea aika tehdä jotakin. Olkoon se sitten vaikka kansalaispalkka. Kontrolloimalla ja piiskalla ei saada syrjäytyneitä töihin. Jos saadaankin, tulos on silmänpalvontaa ja näennäistyötä kuten entisajan Neuvostoliitossa. Näin kertovat omatkin kokemukseni. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Osa on jo menetetty, mutta joka tapauksessa he ovat Kelan ja sosiaalitoimistojen asiakkaita. Uutta sukupolvea ei ole varaa menettää.

Lohduttavaa perustulossa on se, että sitä ei voi leimata vain viherpiiperrykseksi vaan tukevasti oikeistolaiset ekonomistitkin ovat esittäneet vastaavia ajatuksia kuten esim. Nobelin voittanut Milton Friedman, joka on kutsunut sitä negatiiviseksi tuloveroksi. Yrittäjyyteen ja palveluyhteiskuntaan uskovakin voi kannattaa perustuloa. Malleja on tietenkin monia. Itse kannatan sellaisia, jotka kannustavat työntekoon. Minulla oli eilen hyviä linkkejä, joten en niitä toista. Yhden opetusvideon katselin kuitenkin illalla. Linkitsen uudelleen Perustulo.net- blogin, jossa on vasta kaksi ansiokasta postausta. Nämä kaikki liittyvät mm. hankkeeseen Uuden työn sanakirjal, josta tässä on artikkeli. Blogimaailmassa Outi Alanko on kirjoittanut myös aiheesta.

Aika paradoksaalista. Vaikka olen vuosia välillä hammasta purren, välillä naureskellen katsellut nuorten prekaarien vetelehtimistä enkä yhtään tykännyt katsoa tv-kuvaa hulinoivasta kansanjoukosta, jossa heitettiin mielettämästi jopa kaasupullo liekkeihin ja häirittiin poliisia ja palokuntaa, olen kuitenkin heidän puolellaan asiassa. Tosin ekoyhteisön nuoret olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jo syrjäytyneitä. Eivät he olleet open sourcen innokkaita kehittäjiä. Minussa heräsi samoja tuntemuksia kuin Johannes Niemisessä. Olen kuitenkin liberaali ja uskon vapauden kasvattavuuteen.

Linkkejä

Nöyränä kumarran päätäni suuren linkkimestarin kokoelman edessä. Olen linkittänytkin pysyvästi siihen blogissani, nimellä tietoa. Tuntuu, että sieltä löytyy lähes kaikki. Linkit ovat yleishyödyllisiä ja monet hauskoja. Takana on yllättävän nuorelta näyttävä häiskä.

Varmaan noin laadukkaalla aloitussivulla voi tehdä jo rahaakin. En tiedä löytyykö sieltä vastaavaa amerikkalaista, johon olen joskus linkittänyt. Koneeni tyhjeni viruksen vuoksi kaikesta ja kadotin myös kirjanmerkit. Aion hetimiten ostaa F-Securen paketin kahdelle koneelle. Maksuttomuuskin tulee kalliiksi. Maksuton ilmaisohjelma päästi viruksen läpi.

Tämä se on se universaali linkkilista. Muistuttaa muutenkin tuota Seppo Honkasen suurtyötä.

Tässä on (amerikkalainen?) näkemys 100 parhaasta nettisivusta.

Perustulo

Paitsi särjettiin ikkunoita, vappumellakoinnissa vaadittiin perustuloa. Se onkin tosi kiinnostava juttu. Huvittavaa oli muuten, että eilisillan A-talkissa kaksi aktivistia esitti lieventävänä asianhaarana, että ikkunat olivat vain elinkeinoelämän. Ymmärrettäväähän se on, kun päähänpotkittu nuori on vihainen elinkeinoelämälle. Juontajakaan ei osannut puuttua asiaan ja sanoa, hei, hei, mitä tämä nyt on.

Hain netistä muutaman artikkelin. Tämä lienee alkuperäinen Soininvaaran paperi. Siinä on markkamääräisiä lukuja ja pieniä ajan hampaan aiheuttamia rapistumia. Tässä Vihreiden kasaamassa lennäkissä, perustuloa esitetään vaatimattomasti 300 €:n suuruiseksi. Kyllähän se kannustaa työntekoon eikä varmaankaan tule nykyistä sekavaa ja nöyryyttävää järjestelmää kalliimmaksi.

Perustulo on skole - linkissä on samaa asiaa. Siinä huomautetaan esimerkiksi, että open source- kehitystyötä tekevä tai muu vapaaehtoistyöläinen on varsin hyödyllinen kansalainen. No miksei sitten myös bloginkirjoittaja?

Surullisen kuuluisassa Euro May day- sivulla on myös hyviä pohdintoja. J-P Roos ehdottaa mm, että perustulon maksaminen aloitettaisiin 55 täyttäneistä. (Missään ei lue minä vuonna tämä ehdotus on tehty.) Onpa olemassa Perustulo - blogikin. Kannattaa katsoa monia muitakin aiheen linkkejä.

Sokerina pohjalla on wikipedian artikkeli. Minä ainakin uskon vähemmälläkin. Tosin varmaa on, että osalla aika menisi mamman hoteissa pleikkaria pelaamalla. Mutta ihmisiä ei voi ruoskalla ajaa töihin vaan porkkanalla. Osa nuoresta vaihtoehtoväestä saattaisi hyvinkin muuttaa maalle kommuuneihin polttamaan ruohoa. Pian karut olot kuitenkin saattaisivat ajaa heidät takaisin mielenkiintoisiin kaupunkeihin.

Ehkä tuollaiset päättömät ja naurettavat mielenilmaisut kuten menneet vappuhälinät saattavat kumminkin ajaa asiansa. Nyt nuoria kuunnellaan, kun pelätään lisää väkivaltaisuuksia kaduillemme.

Kotiseutupäivä

Tänään oli oikea kotiseutupäivä. Teimme yhden kaverin kanssa autoretken ensin Loimaalle Suomen maaseutumuseoon. Se oli oikein miellyttävä paikka. Rakennus on valmistunut vasta viime vuonna. Pieneen tilaan (suuri halli) oli taitavasti koottu Suomen maaseudun historia. Tilaa oli käytetty ylöskin päin. Sellainen paikka, jonne on kiva viedä vieraita. Molemmat olemme aika lyhytjänteisiä. Kaveria kiinnostivat koneet, joista hänellä on paljon tietoa, onhan hän myös maanviljelysteknikko. Siellä oli kaksi traktoria. Suomen ensimmäiseen traktorisarjaan, 1920-luvulta, kuuluva järeä Sampo , josta ei tullut oikein sukseeta. Sitten siellä oli kuuluisa piikkilangankiristäjä eli Pikku Valmet, josta riitti juttua. Kaveri rupesi puhumaan sähköporan keraa kävelevän miehen kanssa, ja sitä oli mukava kuunnella.

Minä olen peräisin hevosajalta ja vanha tekniikka on minulle tuttua vaikka olen joutunut myös traktoreitten kanssa tekemisiin ihan viime vuosina. Tässä ihan lähellä on muuan mies, jolla on yksityinen traktorimuseo, mutta hän ei ollut kotona kun saapastelimme siellä päin tässä eräänä päivänä. Varmasti palaamme asiaan. Olisin itse jaksanut tutustua museoon vähän perusteellisemmin.

Paluumatkalla huomasin tutun paikan, Aapo Jaakolan patsasmuseon. Siellä oli eläkeläislauma ja pääsimme heidän vanavedessään. Kovin hoitamaton ja ränsistynyt paikka, eivätkä Jaakolan patsaat olleet kovin kummoisia, vaikka hän olikin aika kuuluisa aikoinaan. Kova työmies hän on ollut. Kaverin mielestä hän olisi nähnyt osat oikeassa yhteydessään, toimivissa koneissa, mieluummin kuin romupatsaissa. Hän ei ollut kuullut puhuttavankaan taiteilijasta. Muistin ajaneeni ohitse lukuisia kertoja Tampereelle mennessäni.

Luulin, että sirkuksenkin kanssa täällä seudulla pyörineelle kaverille perille olisi ollut helppoa, mutta mitä vielä, ajoimme harhaan parikin kertaa. Kävimme katsomassa Paimion sairaalaa, entistä Paimion parantolaa, joka on Aallon tuotannon helmi. Olihan se kieltämättä kaunis. Ympäristö oli myös hieno isoine petäjineen, sopiva vaikka piknik-kohteeksi, jos ei olisi kyse sairaalasta. Tuberkuloosiparantolat sijoitettiin mäntykankaille, koska mäntyjen muodostaman otsonin katsottiin olevan terveellistä keuhkoille. Nyt otsoni kuulostaa vaaralliselta. Netissä kompleksista on paljon materiaalia. Muistin vaatimatonta Viipurin kirjastoa, joka on niin surkeassa rappiotilassa.

Teimme vielä kotisaarella rundin Västanfjärdissä päin. Kaveri näytti entistä taloaan, jossa oli menossa kova remontti. Hän jatkoi tarinansa kertomista. Näin myös kirjailija Hannu Raittilan entisen talon ja monta muuta jossa hän on asunut ja asuu yhä osan vuodesta. Kaveri tuntee Raittilan hyvin. He ovat vaikuttaneet samassa hippikollektiivissa Helsingin seudulla. Kaveri ei puhu pahaa kenestäkään. Hän on saanut varakkaan perheen antaman hyvän ja kansainvälisen kotikasvatuksen. Minä en ilkeitten ihmisten kanssa edes viitsisi jutella. Näin myös ympäristöministerin entisen ja nykyisen talon. Kävimme katsomassa vanhan mallin mukaan tehtyä Eugenia-purjelaivaa. Aion lähteä mukaan joskus yleisöpurjehdukselle, kun sattuu sopiva hetki. Olen kuullut paljon tuosta laivasta ja sen rakentamisprojektista.

Kävimme myös mutkittelevan tien päässä merenrannassa katsomassa toista kaveria, jolla oli myös itse rakennettu puuvene rannassa kunnostuksen alla. Erikoinen paikka. Siellä oli eläinten taljoja ja pääkalloja ja neljä kettua riippui seinällä kuivumassa nahkoitettuna. Rannalla oli myös erikoisia propellilla ja lentokonemoottorilla toimineita ajoneuvoja, joilla oli kiidetty jäällä. Nyt ne olivat ruostuneita.

Kävimme myös katsomassa vesimyllyä paikassa nimeltä Tappo. Erittäin kaunis miljöö. Se on Sagalundin museon alainen ja Sagalund on erityisesti näkemisen arvoinen. Sillä ovat kauniit kotisivutkin. Siellä tosin emme käyneet tällä kertaa.

Hamppuköysi?

Meille ekoyhteisöön muutti muutama vuosi sitten nuorimies, joka uskoi käsillä tekemiseen ja kaikkeen luonnonmukaiseen. Oikein miellyttävä heppu, josta vanhat rouvat olivat tapaansa mukaan innoissaan. Kerran hän oli ajamassa puita metsästä kanssani traktorilla. Hän oli niitä harvoja, jotka ajoivat pyörällä kylälle. Keväällä hän laittoi kasvimaan. En tarkkaan muista laittoiko hän sinne hamppua, aikoi ainakin. Hän puhui lämpimästi öljyhampun puolesta. Kunnollinen ja ihanteellinen nuori. Opinnot olivat jääneet kesken. Hänessä oli jotain pysähtynyttä, jota jälkeenpäin ajattelin marinpolton aikaansaamaksi. Hänen intonsa lopahti ja hän muutti johonkin kollektiiviin Helsinkiin. Kuvittelen, että hän olisi voinut olla makasiineilla, tuskin väkivaltaisissa aikeissa tosin. Toinen nuorimies, joka asui aika kauan perusti hamppuviljelmän, taaskin pelkästään öljyhampulle tarkoitetun. Pelto oli niin rikkaruohoinen, että kasvit jäivät alamittaisiksi ja vain muutamia näkyi rikkaruohojen seasta. Luulen, että osuuskunta jopa maksoi siemenet. Tämäkin kaveri irtisanottiin huumeiden käytön takia. Olin tietenkin viljelyä vastaan, mutta siinä vaiheessa minulla ei ollut enää vaikutusvaltaa. Tämäkin kaveri olisi voinut olla mukana vappumellakassa, sillä hän muutti Helsinkiin. Ihan miellyttävä ja kiltti kaveri hänkin. Hänenkin olemuksessaan näki mielestäni huumeenkäytön.

Ehkä kuvittelin. Uskon kyllä, että marijuana saattaa olla portti vahvempiin aineisiin ja cannabiksessa voi olla haitallisia aineita. On siinä varmaan ainesta lääkekasviksikin. Minua ei periaatteessa haittaa, vaikka ruoho laillistettaisiin. Ehkä se on vaarattomampaa kuin sosiaalisesti hyväksytty päihde - alkoholi. Näin ainakin väittävät cannabis-sivut. Hampun muusta käytöstä. Englannikielisessä maailmassa hamppu on varsin hyväksytty ja ylistetty. materiaalia löytyy runsaasti. Ensi viikonloppuna järjestetään hamppumarsseja kaikkialla maailmassa. Huudan Veteraaniurheilijaa apuun ratkaisemaan asia tiedemiehen objektiivisuudella. Onko hamppu vaarallista?

Tulonjakoa

Valtavirran vierestä-blogissa on mielenkiintoinen artikkeli tulonjaon merkityksestä talouskasvuun. Eihän siinä nyt mitään järisyttäviä uutuuksia ole eikä se ole yllättävää juuri Kepan piiristä tulleeksi. Sensaatio olisikin ollut, jos johtopäätöksenä olisi ollut, että tuloeroja kannattaa kasvattaa. Hyvää päivää kirvesvartta-mielipide siis. Kepa on käsitykseni mukaan osa sitä virka-aatelin rälssioikeuksia, josta olen joskus kirjoittanut. Sinne on varmaan pesiytynyt vasemmistolaisia jakopolitiikan harmaantuneita sankareita.

Itse, kuten niin moneen kertaan olen sanonut, olen lähinnä kretiiniä talousasioissa. Kaipaisin blogistien joukkoon talousasioista kansankielellä kirjoittavia älyköitä. Minusta ihan näyttää, että taloustiede ei ole kovin eksaktia, kun samoista asioista voi olla lähtökohdista riippuen lähes vastakkaisia mielipiteitä, jotka myös näkyvät puolueitten ideologioissa. Onko jakopolitiikka hyväksi, näyttää ikuisesti selvittämättömäksi jäävä. Reunaehdot vaikuttavat, eikä voi sanoa mitään ehdotonta.

Minä uskon, että tiettyyn rajaan tuloerojen kannattaa antaa kasvaa ja niin näyttää Suomen hallituskin tekevän, kun veronalennuksia luvataan tehdä edelleen. Ahneet vetävät ahneuksissaan taloudellista toimintaa liikkeelle, niin yksinkertaista se on. Mutta missä tulee raja vastaan, kuka sen tietää. Jossakin vaiheessa köyhät ja vähävaraiset alkavat kapinoida. Jossakin vaiheessa tulee tuloloukkuja, eikä kannata tehdä työtä. Jotenkin pitäisi antaa ihmisten itse kamppailla, edistää omillaan toimeentulemista. Mutta kuitenkin todella kärryiltä tipahtaneista täytyy pitää huolta. Nämä ovat niin vaikeita kysymyksiä, ettei tyhjää täynnä oleva suuri pääni niitä ymmärrä.

Aamu-tv:ssäkin puhutaan juuri köyhyydestä. Kaksi haastateltua asiantuntijaa toivoi ja uskoi, että köyhyysasiat tulevat esille tulevassa vaalitaistelussa.

Lehtihuone

Olen käyttänyt uutistenlukijaani, bloglinesiä, ja olen siihen kovasti tyytyväinen. Kaikkea mitä haluaisin, siihen ei kuitenkaan saa näkyville. Vaarana on myös, että listasta tulee liian laaja. Blogit soveltuvat edelleenkin parhaiten blogilistan kautta luettavaksi. Ulkomaisia blogeja siihen ei saa laittaa tosin, eikä muutakaan kiinnostavaa. Voisi varmaan avata muita newsreadereita.

Olen kyllä nähnyt ennenkin Ylen sivuilla olleen Lehtihuoneen. Nyt tutkin sitä vähän tarkemmin ja ihastuin. Minkä rikkauden netti tuokaan matalaan majaani. Voin itse valita ajan ja kohteen. Lehtihuoneeseen on kerätty 1500 verkkolehteä eri puolilta maailmaa. On suuri nautinto mennä katsomaan vaikka Takahikiän Sanomia, jos sattuisi kiinnostamaan. Eihän se tietenkään ole samaa kuin pitää paperista lehteä kädessä, mutta on siinä paljon positiivisia puolia. Lukeminen on ilmaista, ei jää hoidettavaksi jätepaperia, voi saada käsiinsä minkä tahansa lehden. Tosin niitä ei voi lukea parvekkeella päivänvalossa, kun näyttö ei näytä. Vain osa artikkeleista on verkkosivuilla. Nettilehdet ovat vähän persoonattomia, saman kaavan mukaan tehtyjä.

Luulen siirtyväni ahkeraksi Lehtihuoneen käyttäjäksi. Esimerkiksi tämä hivelee minua.

"Viljaseemne idanemiseks vajaliku mullaniiskuse hoidmiseks kaanetab uhke traktor, kõrrekoorija taga, avarat välja. Uus maaharimisviis pöörab pinnase kümmekonna sentimeetri sügavuselt mustaks, sügavkündi vajab selline maa viie aasta pärast. Lehekuu esimesel nädalal puistab külvik siia hilise odra."

Hiiren oikealla korvalla operoiden saa osoitteen kopioitua, vaikka Lehtihuone ei suoraan avaakaan linkkejä

Mitä on prekariaatti

Prekariaatin nimissä riehunut nuorisojoukko kävi poliisien ja palomiesten kimppuun Helsingin makasiineilla. Suuren maailman meininkiä olisi kiva saada Suomeenkin, jotta elämä tuntuisi merkittävältä. Kävin tuolla prekariaattisivustoilla. Tottahan siinä on kyse merkittävästä yhteiskunnallisesta ilmiöstä ja ongelmasta, kiinnostavasta kuin mikä. Riehunnalla toki kiinnitetään päättäjien huomiota, vaikka itse riehujat olisivat säälittäviä luusereita, jotka haluavat elää työssäkäyvien kustannuksella. Tapasin näitä olentoja ekoyhteisötouhuissa. Sivun alareunassa on linkkejä, joissa kerrotaan työn uudesta luonteesta, Uuden työn sanakirja. Sivu on rakennusvaiheessa, mutta on siellä jo luettavaa, kuten Perustulo. Minä kyllä epäilen, että koskaan työ ei muutu sellaiseksi, että se luontuu tekemättä. Jonkunhan sen on aina tehtävä ja vielä vaivaa nähden. Siellä on myös linkkejä eurooppalaisiin yhteyksiin. Minun sympatiaani on kyllä vaikeaa saada riehumalla ja hävittämällä. Vitsinikkari Niilo Paasivirta ehti jo huomauttamaan, että tämä siitä saatiin, kun häntä ei kuunneltu ja lähetetty nuoria riehujia keskitysleireille. Pätkätyöläisiä tässä ollaan itsekin.

Saaria

Olen minä aika hyvässä kunnossa sydänvikaiseksi vanhukseksi. Eilen tuli poljettua ainakin 80 km tavallisella, natisevalla naistenpyörällä. Voin kyllä kuvitella, että hyvä vaihdepyörä tai sähkömoottoriavusteinen uutuus olisi hienoa, mutta toistaiseksi menee näinkin. Ihan näin paljon ei tarvitsisi työskennellä vierimiskitkan voittamiseksi. Pelkällä moottorivoimalla matkaaminen on liian helppoa. Ajoin sillä puolella saarta, jossa en ole vielä käynyt. Kaunista maaseutua, mutta ei mitään erikoista. Yhdessä paikassa oli joukko nuoria ja kaksi keskelle tietä pysähtynyttä autoa. En nähnyt onnettomuuteen viittaavaa, mutta pian ohitseni hönkäili poliisia ja palokuntaa, joten jotakin oli tapahtunut. Illalla oli ihan mukavaa olla omassa huoneessa ja sänky oli paras paikka. Minun on vaikea kiinnostua edes teoreettisesti ns. juhlimisesta alkoholin avulla, koska en ole sitä juuri koskaan tehnyt. Edustajien kautta, Television välityksellä, kuten moni muukin asia, se saa tapahtua.

Lähtisinkö käymään Hiittisillä. On ehkä liian kova urakka polkea ensin Kasnäsiin, ottaa yhteyslautta, tutustua saareen ja sama vielä takaisin. Lähtisikö mopo käyntiin talven jälkeen? Kartalla tuo merellä sijaitseva saari näyttää kiinnostavalta, vaikka onhan Kemiön saarikin meren saari. Se on kyllä helppo unohtaa. Puhutaan kyllä mantereesta, kun täältä mennään muualle. Jos Hiittisillä olisi edullista asumista, voisin kuvitella kokeilevani sitä jossakin vaiheessa vaikkapa eläkeläisenä. Kesälomalla aion mennä käymään Utön saarella.

Mitä eilisestä tv:stä jäi mieleen? Ei paljon mittään. Arvokkaasti vanhennut Vesa-Matti Loiri, jonka charmi on lisääntynyt iän myötä. Hän on rähjäisen näköinen, lihava ja käyttää keppiä. Aikoihin on eletty. Vesku, joka vasta eilen kaatuili Jatkoajassa. Venäjän vallankumous väreissä on tietenkin suuri elämys. Ibizan ikähipit ehkä, sillä siinä oli pieniä yhtymäkohtia itse kokemaani yhteisöelämään, vaikka meillä olikin lämpimät talot ja ehjät katot ja orgiat harvinaisia.