Liian hyvin käyttäytyvä media

Tiedämme Napola Newsin ja vaasalaisia.infon, jotka kummatkin ovat onnistuneita esimerkkejä paikallisista verkkolehdistä. Näistä ja muista media=blogi on kiitettävästi meille kertonut. Muistelen kuulleeni kaupunginosalehdistä. Tämän löysin kuitenkin ihan itse:

Miämedia on "Mikkelin kaupunginosien ja kylien äänitorvi verkossa". Mutta niin kovin ikävä. Tyypillinen "kunnankuiva" kuten muinoin Merikarvialla sanottiin kunnan paikallislehdestä. Soosi on surkean avuton tekele, jonka tarkoitusta en ymmärrä.

Näitä ja muita pohjia kehittää Otavan opiston verkko-puoli. Se on kehittänyt myös nettiradio Mikaelin, johon en ole tarkemmin tutustunut. Opisto on käsittääkseni toinen verkko-opisto, joka antaa esim. lukio-opetusta verkossa. Toinen on Lahden kansanopiston toimipiste Heinolassa, mikäli muistan oikein. Internetixillä on oikein blogikin, jossa on kaksi kokonaista merkintää. Näillä eväillä ei oikein herätetä kiinnostusta.

Villit ja vapaat blogit on se parempi konsepti. Joskus rapsahtaa jollekin sakkoja. Joskus joku näyttää v:n niinkuin se on. Kaikessa kaaoksessa, tiedon ja mielipiteiden ylitarjonnassa, sorinassa jota kukaan ei kuuntele, on kuitenkin uskomattomia helmiä.

Jos kaupunkiblogeista tulee virallisia, niiden on noudatettavia hyviä tapoja, oltava poliittisesti tasapuolisia. Toisin kuin anarkistiset blogit, joita ei kukaan määrää ja kahlitse. Ne kasvavat jatkuvasti ja saavat yhä lisää lukijoita.

Ei tarvita gurujen kehittämiä alustoja kuten Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen kehittämä Pedanet, joka myös suureen hintaan yrittää tuottaa myös verkkolehtiä, mutta käsittääkseni huonoin tuloksin. En löydä täältä mitään kiinnostavaa, vaikka en paljon viitsinyt katsella.

Kaupungit, kaupunginosat ja kylät eivät tarvitse ensi sijassa tiedottajaa. Tiedotuskanavia on jo nytkin olemassa. Ovat ilmoitustaulut ja paikallislehdet. Ne tarvitsevat todella vapaita ja anarkistisia lyhyempi- tai pitempiaikaisia, yksittäisten kansalaisten tai porukoiden verkkojulkaisuja. Blogien voittanutta mediaa en ole löytänyt vielä.

Linkkejä niille, jotka haluavat tietokoneen ajokortin

Linkitseminen on yksi kotisivujen tärkeimpiä ominaisuuksia. Kiinnostavia linkkejä tulee yltäkylläisesti. Niistä ehtii katsoa vain murto-osan. Mutta se on mukavaa itsellekin. Tulee laitettua ylös asioita. Sitäpaitsi hakukoneilla eksyy sivuille aina joitain ihan ventovieraita.

Olen aloittanut varovaisesti tietokoneasioihin perehtymisen asiakkaitteni kanssa. Nyt kun taloon tulee ihka oikea tietokonesalikin, tulkitsen, että se on tätä päivää. En pane ollenkaan pahaksi, jos työni on vastaisuudessa yhä enemmän tätä. Se on ainakin pohjaton kaivo, jossa urakka ei koskaan tule valmiiksi.

Olen yrittänyt ensi alkuun katsoa, löytyykö ilmaista itseopiskelumateriaalia netistä. Jotakin löytyy.

Jo muutaman vuoden ikäistä on senioreille tarkoitettu, Stakesin tuottama materiaali, joka osittain alkaa olla vanhentunutta. Paketit voi imuroida omalle koneelle. Siellä on mm. word 6, power point.

Tietokone iloksi ja avuksi esittelee selkeästi ja yksinkertaisesti tietokonetta, tavallisimpia ohjelmia ja nettiä.

Tietokoneen abc tekee suurin piirtein saman.

Suomen internetopas antaa nimensä mukaista valistusta

Tietotekniikan ohjelmistojen perusopinnot näyttää sekin jo hieman iäkkäältä, mutta peruskamaa siinä on.

Microsoftilla on uudempien ohjelmien opastusta ja vinkkejä, ainakin tässä.

Internetix, joka keskittyy paljolti verkko-oppimisympäristöihin antaa myös ilmaiseksi käyttöön jotakin, joita voi katsoa täältä. Oppaita ja ohjelmia.

Samasta puljusta löytyy myös muuta materiaalia, kasveista, kirjallisuudesta, runotietokonta jne. Tietoa eri aloilta. Esimerkiksi perinnekasvit.

Tietysti jäi mainitsematta tärkein. TIEKEn sivulla on mahdollisuus opiskella ajokorttiasioita itseopiskeluna, eikä se maksa mitään.

Tarpeet

Kuuntelin tänään veteraaniurheilijan esitelmää ja tahdon kaikessa ystävyydessä hieman polemisoida. Kirjoitin näin hänen kommenttiosastoonsa:

"Varmasti ovat onnellisuuden edellytyksiä. Ajattelin kuitenkin: Mikä ristiriita. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet varhaiseläkkeelle juuri osittain siksi, että nämä tekijät puuttuvat.

Helppo on luetella, mutta miten saavuttaa!
Kunpa näistä asioista saisi aikaan keskustelua, vaikkapa juuri tuossa ryhmässä.
Varsin konservatiivinen lista myöskin."

Nuorena olin hieman radikaali. Kapinoin Maslowin tarvehierarkiaa vastaan. Mielestäni maailman köyhien perustarpeet tulee täyttää ennen kuin hyvinvoivan etelän monimuotoiset tarpeet ja halut.

Nyt olen nähnyt maailmaa ja elämää ja tajuan, että asia on monimutkaisempi.

Välityömarkkinat

Jossakin vaalidebatissa puhuttiin työllistämisestä. Niinistö kannatti soininvaaralaista ajatusta perustoimeentulosta siten, että mukana olisi toimeentulotuki ja työ. Työ olisi sellaista ei-markkinakelpoista tekemätöntä työtä, mitä on yllin kyllin. Halonen vastusti kauhistuneena ajatusta, hyvin SAK:laisesti. Hänen mielestään työpaikkojen pitää olla oikeita ja niistä pitää maksaa myös oikea palkka. Ihanaahan tällainen tietysti olisi. Mutta onko se realismia. Tälläkin hetkellä maassamme on paljon ihmisiä, jotka eivät pääse eläkkeelle ja joutuvat kitkuttelemaan joko perusturvalla tai työmarkkinatuella. Monelle on aivan epärealistista ajatella, että he selviäisivät avoimilla työmarkkinoilla. Heidän työkykynsä on alentunut tai ei ole koskaan päässyt edes kehittymään. He ovat niitä syrjäytyneitä. On mielenterveysongelmia, alkoholismia, huumeita ja selviä työtä vieroksuvia tai sitten pimeissä töissä lisätuloa saavia. Ns. vaikeasti työllistyviä on n.160 000.

Osa varhaiseläkkeelle siirtyneistäkin olisi jollakin tapaa työkykyisiä. Mielestäni olisi oikein, jos heille olisi mahdollista saada hieman lisätuloja välityömarkkinoilla. Osa eläköityneistä on ns. kuntoutusrahalla mikä käytännössä on väliaikainen eläke. Sitten on varmaankin sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole työnvälityksen kirjoissa, mutta voisivat ehkä työllistyä välityömarkkinoille. Kotirouvia ja peräkamarin poikia. Kuinka paljon heitä on?

Osalla ei välttämättä ole työkykyä. Tälläkin hetkellä työttömiä passitetaan ns. aktiivitoimiin, jossa he saavat työmarkkinatuen tai työttömyyskorvauksen lisäksi 8 € päivässä ylläpitokorvausta. Osa menee sellaisiin työpaikkoihin pitkin hampain. Jos välityömarkkinoista tulisi normaaleja toimialoja, niihin meneminen ei enää olisi alentavaa työtä, jota vain ollaan tekevinään. Suomessa on tekemätöntä työtä, on varmaankin kaikkien mielipide. Osa siitä työstä maksettavasta palkasta voisi tulla sosiaaliturvasta, osalle löytyisi varmaan maksajiakin. Onkohan tämä kovin taantumiksellinen mielipide. En periaatteessa voi hyväksyä kansalaispalkkaa vaan sen olisi oltava jotenkin vastikkeellista.

Välityömarkkinat ovat jo siis olemassa ja uuden selvityksen mukaan niiden kehittämiseen aiotaan paneutua kunnolla. Sellaisessahan olen itsekin mukana. Ammattiyhdistysliike on ollut mukana kolmikantatoimikunnassa suunnittelemassa uusia työmarkkinoita. Halonen ei siis ollut tietoinen hallituksensa toiminnasta.

Lopuksi ihan asiaan kuulumaton videopätkä: Ihmepelastuminen.

Haloska

On syytä olla edelleen ylpeä Halosen valinnasta presidentiksi. Että hän on nainen, keski-ikäinen ja tavallisen näköinen tantta ilman kiusallista lavasäteilyä. Että hän on tullut tunnetuksi vähemmistöjen puolustajana ja silti Suomen kansa hänet valitsee kunniavanhemmakseen.

Oli muuten liikuttavan hellyttävää seurata kuinka kotikutoisia meidän kellokkaamme yhä ovat. He olivat liikuttavan vähäeleisiä ja tavallisia. Niinistökin oli ujo suomalaismies kiitospuheessaan. Kuvittelin anglosaksisten retorikkojen vastaavissa tilanteissa ja olin kiitollinen siitä, että emme ole ulkomaanpellejä.

Kaikki kunnia ja onnentoivotukset Tarja Haloselle.

Mikä oli syy?

Oliko Niinistön varovainen, kasvava Nato-myönteisyys suurin syy tappioon? Natohan on yhä kirosana suurelle osalle kansaa. Samoin on EU. Eu vastaisuus on yllättävän suurta yhä, mutta se ei tule näkyviin vaalituloksissa. Sillähän perussuomalaiset yrittivät ratsastaa ja onnistuivatkin. Ne ovat tunneasioita ja liittyvät primitiivisiin, Kekkosen ajoilta periytyneeseen, selkäytimessä istuvaan pelkoon.

Paljon riippuu tietenkin Venäjän kehityksestä. Jos sen hajoaminen kiihtyy, siitä tulee levoton kansojen vankila kuten NL:sta. Jos siitä tulee moderni oikeusvaltio, joka itsekin liittyy Natoon, ei meillä ole hätäpäivää. Suomen ei välttämättä tarvitse liittyä, vaikka ei sillä suurta väliä sitten olekaan.

Jos USA vetäytyy Natosta Euroopassa, meidän olisi hyvä olla jakamassa vastuuta. Osa, nuorista, adrenaliinia tihkuvista uroksista olisi valmiita taistelujoukkoihinkin. Ja mikäpä siinä, se voisi olla kaikkien etu. Olisivat vähemmän hakkaamassa vaimojaan, lapsiaan ja muita. En tiedä tosin ovatko sellaiset parhaita sotilaita.

Paikallisia sodan uhkia tulee yhä olemaan, mutta ne siirtyvät idemmäs ja etelämpään. Viimeisimmät kansanmurhat ovat synkeä luku historiaa. Ruandassa ja entisessä Jugoslaviassa olisi Natolla ollut töitä.

Niinistön Nato-kanta oli maltillinen. Hän kannatti kansanäänestystä, mikä on edelleen suomalaiselle demokratialle aika vieras väline. Ehkä niihinkin pitää tottua.

Jos Niinistö voittaa

Alkaa analyysi siitä, mitä hän teki oikein. Sekä hän että Halonen ovat tehneet asioita oppikirjan mukaan. Heillä kummallakin on hyvin yleinen sanoma, jota he ovat jaksaneet toistaa toistamistaan.

Halonen on keskittynyt oikeudenmukaisuuden ja reiluuden sanomaansa. Niinistö on puhunut työstä ja Suomen edusta.

Eivät he varmaankaan kumpikaan ole niin kauhean syvällisiä ajattelijoita vaan keskivertoja.

Niinistöllä on puolellaan muutoksen vaatijan rooli. Koskaan emme ole tyytyväisiä nykytilanteeseen vaan haluamme liikettä ja muutosta. Halonen edustaa vanhoja ja jo koettuja arvoja, fraaseja joilla ei tunnu pääsevän puusta pitkään.

Niinistö tuntuu raikkaammalta. Hänessä ei ole vanhojen sikarinhajuisten ruukinpatruunoiden tyyliä, vaikka ideologia saattaakin olla lähellä. Hän on suhteellisen pienikokoisena ja laihana vikkelän tuntuinen. Kumpikaan ehdokkaista ei toki joudu sanattomaksi. He osaavat taidon kiertää kysymykset ja vastata strategiansa mukaan hieman vierestä. Halonen antaa kuvan aina hieman närkästyvästä, aina oikeassa olevasta sosiaalitantasta. Niinistö on liikkuvampi. Hänessä on aseista riisuvaa pehmeyttä ja inhimillisyyttä, sekä miehistä, varsinaissuomalaista karheutta sopivassa sekoitussuhteessa. Hänen isänmaallisuutensa ei kuulosta kokoomuksen kansallisten naisten pönötykseltä. Halonen edustaa valtaan päässeiden kouluttautuneiden 60- ja 70-lukulaisten maailmankuvaa. He eivät halua päästää vallan kahvasta irti. He katsovat, että he tietävät kaiken parhaiten.Niinistö on paiskinut töitä eikä ole ryvettänyt itseään politikoinnilla samalla tapaa.

Kumpikaan presidenttiehdokkaista ei osaa tai halua aivan rehellisesti vastata maailmanköyhyyden ja ympäristöongelmien haasteeseen vaan he ovat hyvinvoivien kuluttajien ehdokkaita. Kumpikin tarjoaa vain aikalisää. Halonen edustaa jakopolitiikkaa, Niinistö sentään myös tuotantoa. Hän on puhunut esim. palvelutuotannosta, mikä ei ehkä samalla lailla kuluta ympäristöä kuin tavarantuotanto. Niinistön Nato-kanta saattaa purra suomalaisiin, vaikka suomalaisissa istuu yhä sitkeästi epäluulo Eurooppaa ja Natoa kohtaan. Halosen istuminen sekä kriittisten että myönteisten tuoleilla yhtä aikaa ei ole ihan luontevaa. Niinistö on johdonmukaisempi.

Kotimaista

Blogilistan jäsenmäärä näyttää olevan 4000! Tietenkin siellä on paljon nukkuvia, mutta varmaan on paljon olemassaolevia blogeja, jotka kannattaisi ilmoittaa mukaan. Sen voi tehdä kuka vain. En enää muista kuinka monta oli kolme vuotta sitten, ehkä alle 300. Ei voi muuta kuin ihmetellä ja olla iloinen kehityksestä.

Luen Ann-Mari Lindbergin kirjaa Nybyggarliv. Se sopii Porkkalan palautuksen merkkipäivään, joka oli viikolla. Kirja kertoo myös ihanalla suomenruotsilla siitä ajasta, 50- ja 60-luvulla, joka myös itselleni oli aidointa maaseudun kukoistusta. Kuinka paljon tuttua tuleekaan mieleen. Suomenruotsia on helppo ymmärtää: splint, förbandstyg, tånka... Yksi maa, kaksi kieltä.

Alan vähitellen ymmärtää näitä alkuasukkaita. Heidän kanssaan ei tule vaikeuksia, jos heille puhuu ystävällisesti, juo heidän kanssaan kahvia ja on kiinnostunut heistä. Yhteisön sisällä vallitsee ankkalammikon viidakon laki. Käydään sisäisiä fejdejä, tapellaan verisesti mutta hymyssä suin. Hirveästi he eivät tiedä ulkopuolisesta maailmasta, eivät he oikeastaan ole kiinnostuneetkaan. Auta armias, jos riitaan osallistuu, he kääntyvät vierasta vastaan yhtenä miehenä.

Asioita, jotka eivät taatusti kuulu yhden otsikon alle

Heräsin vain kolme tuntia nukkuneena ja aion kirjoitella päähäni pyörimään jääneitä ajatuksenpoikasia, jotka ovat taatusti banaaleja.

Illalla olin tyytyväinen, kun olin löytänyt etsimäni hyötyohjelman. WakeMeUp on sharewareohjelma, joka pystyy herättelemään nukkuvan tietokoneen kukkumaan. Luulin, että siihen pystyisi vain kissa, joka kulkee pöydällä ja liikuttaa johtoja. Mutta miten saisi kissan hyppäämään pöydälle juuri siihen aikaan, kun pitää nousta. Ja minulla ei ole edes kissaa!

Nyt tietokoneeni on muuttunut erinomaiseksi kelloradioksi, mutta tällä vehkeellä voi soitella mitä tahansa, vaikkapa J Karjalaista cd:ltä, millä todistin ohjelman toimivuuden. Aion koeajan jälkeen maksaa pienen lisenssimaksun. Tietääkö lukijani muuten sharewaren, freewaren ja kaupallisen ohjelman eron?

Kaupallinen ohjelma maksaa maltaita. Juuri niitä kiertämään ovat useimmat tietokoneen käyttäjät hieroneet nystyröitään ja oppineet kiertämään kopiosuojauksia.

Sharewaret ovat kohtuuhintaisia ja niitä voi kokeilla yleensä ensin. Varsinkin ennen vanhaan, kokeiluajankin jälkeen ohjelmat jäivät toimiviksi, mutta tapasivat muistuttaa olemassaolostaan tuottamalla huonoa omaatuntoa. Useimmat sharewaret muuttuvat käyttökelvottomiksi koeajan jälkeen. Uskoisin, että niitä voi ehkä kokeilla uudestaan, jos poistaa ne koneesta ensin. Sharewaren tekijät olettavat, että pienistä puroista koostuu iso joki. Varmaan ne tuottavatkin monille tekijöille, koska ne maksavat aika vähän, mutta ostajia voi olla paljon. Sellainen hinta on helppo maksaa. Tyypillinen hinta on 10 tai 20 €.

Freewaret ovat ilmaisia ohjelmia. Niitäkin on jos jonkinlaisia. Tucows on hyvä lähde. Freewaret saattavat olla vanhempia versioita tai sitten ne on tehty joltain osalta toimimattomiksi, jotta tämä puute innostaisi ostamaan lisenssin. Niissä on usein jokin kruksi. Ne ovat sisäänheittotuotteita, jotka innostavat ostamaan jotain oheistuotetta. On olemassa paljon ihan hyviä ilmaistuotteita. Sitten on koko tämä vapaan lähdekoodin ja avointen lisenssien liike, jolla on oma ideologiansa ja viehätyksensä. Suuri osa nettiä ja erityisesti blogit tarjoavat ilmaista luettavaa, mutta onhan niissäkin aina jokin taka-ajatus. Että joku lukee blogiasi ja olet mukana kommunikaatiossa on yksi syy.

Eilen törmäsin yhteen wareen, jota en ymmärtänyt: postcardware. Mitähän se tarkoittaa? Voisikohan se olla, että hintana on postikortin lähettäminen ohjelman tekijälle? Entäpä jos joku keksii: wifeware=lähetä (pahantapainen?) vaimosi palkkioksi. Kidware= lähetä (pahantapainen) lapsesi. Miksei husbandware, dogware, catware jne?

Eilen puhuin kuvapuhelun tyttäreni perheen kanssa. Nuorin lapsi ei osaa puhua, mutta päristeli mikrofoniin innoissaan ja kuvitteli puhuvansa. Aioin kertoa heillekin, että tietokoneen voi muuttaa karaokelaitteeksi, mutta se ei herättänyt kovin suurta innostusta. Vävyssä jopa inhoa. Hänestä on suurinta autuutta katsella autoasioita ja nyt viimeksi sivua, jolle on kerätty omituisia ilmoituksia. Nyt hän oli innostunut morphaussivusta. Sovimme, että lähettelemme linkit. Löysin online karaokesivun, jossa voi soittaa ja laulaa nimen mukaisesti online. Vokalistiton musiikki tulee mediasoittimesta ja teksti näkyy selaimessa jopa niin, että sanat värjääntyvät oikeaan aikaan. Näitä sivuja löytyy useita. Itse aion tilata kaupallisen suomalaisen karaokelevyn, aitoa baarikaraokea, jossa on tutut sanat ja tuopeittain tunnetta.

Katsoin tapani mukaan suosikkiohjelmaani. Dr Philiä on kritisoitu, että hän vetää ohjelmaansa mukaansa poikansa ja vaimonsa. Hän on toisissa naimisissa. Avioliittoekspertin ensimmäinen liitto kesti pari vuotta ja ex. vaimo tekee rahaa Jenkkilän seiskoissa paljastelemalla Philippin tummia puolia. Tässä liitossa Dr on ollut jo 30 vuotta ja kaikki näyttää olevan hyvin. Vaimo hoitaa itseään hyvin, on sutjakka ja rakastuneen oloinen. Hänhän on tunnetusti mukana kaikissa showissa ja pari lähtee aina käsikädessä lavalta. Nyt huhutaan, että vaimolle valmistetaan myös showta, mutta hänellä ei ole samaa karismaa kuin miehellään. Vanhinta poikaakin on kritisoitu isän kopioksi, mammanpojaksi joka yrittää olla nuorisoekspertti. Hänen kirjansa ovat kuulemma isän kirjat uudelleen kirjoitettuina. Minusta hänkin on sympaattisen tuntuinen, sillä suhtaudun yleensä asioihin myönteisesti. Amerikassa juoruttiin tietenkin, että Dr Philillä ja Oprah Winfreyllä olisi ollut suhde. Philiä haukuttiin vaikka miksi. Pötypuhetta!

Ohjelmaan tuodaan pieniäkin ongelmia, joissa kuitenkin on aina jokin se jokin, joka herättää katsojan tunteet. Nyt oli mm. pariskunta, jonka mies rakastaa enemmän koiraansa kuin vaimoaan ja pientä lastaan. Ymmärrän kyllä koiraihmisenä tämän. Koira on aina valmis ottamaan paijaukset vastaan. Se ei työnnä pois kuten vaimo, joka saattaa epäillä, että tuo petaa yhdyntää. Sille ei passaa olla ystävällinen.

Phil on usein painottanut, että antamalla saa. Me täällä hyvinvointivaltiossamme olemme institutionalisoineet antamisen. Annamme verokirjan kautta ja sillä siisti. Amerikoissa on toisenlainen kulttuuri. Hyvinvointivaltio ei ole kattava. Paljon pelataan vapaaehtoisten vakuutusten kautta, eikä kymmenillä miljoonilla ole turvaverkkoa. Kirkot ja muut järjestöt hoitavat charityä, hyväntekeväisyyttä. Se ei ole pelkästään rikkaiden joutilasluokan rouvien puuhaa. Hyväntekeväisyydellä on puolensa, sekä + että -. Antamalla tekee ensisijaisesti itselleen hyvää, tulee mukaan verkostoihin. Soppakeittiöt ovat tietenkin myös nöyryyttäviä. Me täällä kylmässä Pohjolassa emme pidä luontevana tuollaista toimintaa.

En muista, vieläkö Suomi ottaa vastaan ns. EU apua kuten se teki lamavuosina ja pitkään sen jälkeenkin. Olin itsekin mukana muutamana vuotena jakamassa EU-ruokaa. Ekokylän mahtirouvan mies oli silloin Kirkon Ruokapankin johtaja. Pieni yhdistyksemme pääsi mukaan avustusta jakavaksi. Kun sanoin, että suhteilla saimme, se herätti Rvassa raivoa. Saimme isoja määriä ruokaa, mutta jaoimme sen yhdessä kunnan muiden järjestöjen kanssa. Vein tietysti paljon Ekokyläänkin. Niinä talvina oli sitten ilmaistakin ruokaa. Muistan kuinka kirkon diakoni halusi henkilökohtaisesti jakaa paketit. Hän tietysti halusi tehdä kirkon PR:ää. Olin pari kertaa pussittamassa ruokaa.

Jännittävää tämä vaalitaisto. Ehtiikö Niinistö kiriä Halosen kiinni. Näen että mm. Kirokuru on laillani Niinistön ja muutoksen puolella. Luen myös Eu-parlamentaarikko Eija-Riitta Korholan sympaattista blogia, jossa otetaan kantaa Niinistön puolesta. Ilkka Luoma, joka on muuten harvinaisen hyvä blogisti, kertoi, että Rva presidentin kansliasta oli aikoinaan ilmoitettu, että kenraali Ehrnrotin toivomaa tykinlavettia myönnetään vain valtiomiestason hautajaisiin. Liekö tämä sitten legendaa. Naureskelin minäkin aikoinaan kenraalin patetialle. Mutta hän oli kunnioitettava tyyppi ja olisi ehdottomasti lavettinsa ansainnut.

Katsoin Punaisen Langan, jossa oli niin paljon tuttuja kysymyksiä, että Tastula kysyi ne varmaan Haloseltakin. Pidän Niinistöä sympaattisena, modernina kokoomuslaisena, jossa ei ole samaa rotary/Lions/ herrahenkeä kuin oli ennen kokoomuslaisissa. Kokoomus on muuttunut. Sosiaalidemokratialla oli aikansa viime vuosisadalla, mutta nyt on niin paljon muuttunut, että senkin pitäisi muuttua. Ennen en ole juuri kokoomuslaista äänestänyt, mutta kaikki täytyy näemmä kokea.

Hyviä blogeja on paljon. Olen maininnut biologi Mika Sipuran, joka kirjoittaa paitsi asiantuntevasti, myös persoonallisesti. Hänen eilinen merkintänsä Pentti Linkolasta ja luonnonsuojelusta tuli lähelle meikäläisen ajatusmaailmaa. Siis toinen kirjoittava biologi ja tohtori. Toinen on Veteraaniurheilija.

Merkillisen nautittava on Arvo Severinkankaan Sanoma Ihmiskunnalle. Hän vaikuttaa siltä renessanssihahmolta, mitä kuvakin antaa aavistaa. Paljon kiloja ja punaviinilasi kädessä.

Tietenkin sympaattiset Tinon Leffasivut. Tino Rossi kirjoittaa harvakseen, mutta mukavasti, lähinnä filmeistä. Olen saanut nauttia hänen empaattisista kommenteistaan ja tunnen ystävyyttä tuollaista ystävällisyyttä kohtaan. Minulla on ollut parikin Rossi- nimistä tuttavuutta. Yksi oli pomoni Vantaan sosiaalitoimistossa ja toinen oli ekokyläajoilta. Tuskin Tino on kummankaan sukua?

Moca on toinen aina seuraamani blogisti, joka suhtautuu merkillisen ystävällisesti meikäläiseen. Kuvittelen, että hän on oululaisia. Hän ei kerro kovin paljon itsestään ja on hyvissä väleissä blogistanin varttuneiden naisten kanssa, joita minäkin haluan kunnioittaa. En ole sellainen rääväsuu kuin Rauno Räsänen.

Ahkera päivä

Sainpa paljon aikaan, kun olin yksin työpaikalla ja sain puuhailla toisista välittämättä. Siivosin paikkoja, maalasin, nikkaroin. Oikein nautin rauhasta ja hiljaisuudesta. Talon sisävärityksestä tuli vähän hailakka. En halunnut puuttua ollenkaan sävynvalintoihin, minun projektini vain maksoi maalit ja muut. Lattia on harmaa. Tuntuu, että ruskea olisi ehkä ollut parempi ja antanut hieman kontrastia. Joitakin ikäviä asioita on vielä painamassa, kaikki ei ole aivan frid o fröjd. Talon kunto, veden tulo kellariin on estettävä ja yksi vesijohto ainakin vedettävä, mutta suhteellisen hyvältä kuitenkin tuntuu. Nehän ovat korkeemmassa kädessä, rahakysymyksiä joihin en voi vaikuttaa. Meidän kaikkien on toimittava kompromissien maailmassa. Onneksi tuntuu siltä, että osaan olla provosoitumatta vaikka provosoidaan.

Kokeilin ennen töihin lähtöä tipsaamaani Karaokeohjelmaa. Sen kautta pystyi soittamaan cd- ja dvd-levyjäkin. Täytyy tutkia onko levykaupoissa tai netissä myytävänä niitä tyypillisiä suomalaisten karaokesuosikkeja, jotka ovat tutumpia. Kansainvälisiä kappaleita, ihan kuuluisienkin kappaleita on laillisesti ja ilmaisesti jaossa, mutta kun ei osaa niiden sanoja. Sanat tulevat kyllä ruutuun, mutta ei siinä ole samaa tuntua kuin tutuissa kappaleissa.

Tuossa ohjelmassa voi tosiaan laulaa mukana mikrofonin kautta ja äänittää tuloksen ja kuunnella uudelleen. Tämä ohjelma ei ole demo!

Tähän olen tyytyväinen

Onneksi huomasin hakea karaokeohjelmia. Mikä onkaan hauskempi harrastus! Tässä on yksi, WinKaraoke, demo. En tiedä mitä siitä puuttuu, mutta täysi versiokaan ei maksa maltaita, vain 20$. Demollakin pärjää ja se on ilmainen. Jos hankkii erityisiä karaoketiedostoja, niihin tulevat tekstit mukaan. Mp3-, Mid- ja Wav-tiedostoja soittamalla kuulee alkuperäisesityksen ja voi laulaa mukana, mutta tekstit tietenkin puuttuvat. Esityksen voi äänittää ja sen kuulee kovaäänisistä.

Tässä on toinenkin ilmainen karaokeohjelma, KaraFun, jossa on yhtä lailla paljon mahdollisuuksia.

Se toinen lupaamani piano-ohjelma on tässä. Siinä voi soittaa näppäimilläkin. Vaikuttaa varsin hienolta, mutta musikaalisena idioottina en asiasta paljon ymmärrä. Kappaleita voi jopa äänittää.

Jos presidentin vaalien tulos ei tyydytä, voimme kaikki hakea lohdutusta musiikista.

Ilmaisia hyötyohjelmia

Jos jollakin on tarvetta wordin tasoisesta kirjoitusohjelmasta, niin tässä se löytyy. Minusta tämä on miellyttävän näköinen ja hyvin toimiva ohjelma. Open Office on toinen, mutta nyt tarkoitan AbiWordia, joka on avoimen lähdekoodin ohjelmia.

Click MusicalKeys Piano muuttaa tietokoneesi syntiksi. Luulisi siitä olevan varsinkin lapsille iloa. Tämä on täysin ilmainen. Joitakin vuosia sitten linkkasin vastaavaan, mutta nyt se on muuttunut sharewareksi. Tämä on intialaista tuotantoa.

ZebSpeech on windows-ohjelma johon voi kirjoittaa tai liittää englantilaista tekstiä ja kone sanoo sen. Vielä jännittävämpää on, että ohjelman väitetään pystyvän tunnistamaan englanninkielisen puheen ja kirjoittavan sen näkyville. Kuinka hyvä se siinä on, en ole vielä tutkinut. Luulisi sillä olevan pedagogistakin arvoa.

Minulla on muitakin jo koneelle ladattuja ohjelmia, mutta en vielä ole niitä juuri katsonut. Yksi oli jännittävän näköinen karaokesimulaattori. Sitten on microsoftin omia ääniä käyttävä ääneenlukija, jonne voi syöttää vaikka kokonaisen kirjan. Vaikuttaa hauskalta. On myös toinen Piano-ohjelma, mutta en saanut siihen vielä ääntä. Nämä tulevat myöhemmin joskus.

Demonisoimista

Loppumetreillä menossa olevassa presidentinvaalissa harrastetaan paljon vastustajan demonisoimista. Suomen historiasta ja oman perheen ja oman itsensä historiasta peräisin oleviin asetelmiin palataan. Kansalaissotakin saattaa olla vieläkin menossa.

Ihan järkeviltä vaikuttaneet kaverit taantuvat lapsen tasolle. Ehdokkaassa saatetaan nähdä demonisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, jotka kertovat salaliitoista ja pirullisista aikomuksista. Jopa toisen tyyli kirjoittaa tai esiintyä on aina jonkun mielestä vastenmielistä. Halonen on vanhan sosiaalitantan näköinen, lespaa ja ärtyilee. Niinistö on ylimielinen, alta kulmain katsova playboy, joka työkseen petkuttaa ihmisiä.

Minusta kummatkin ovat hyvin säilyneitä ikäisekseen, miellyttävästi esiintyviä ja kirjoittavia. Kummallakin on kyky perustella asiaansa. En epäile kummankaan moraalisia tarkoitusperiä. Halosen halu auttaa maailman köyhyyttä ja lisätä reiluutta maailmankauppaan on kunnioitettavaa. Niinistön mielestä talouskasvun avulla autetaan parhaiten. Kummatkin ovat huolestuneet ympäristöstä, mutta eivät äänestäjien pelosta uskalla sanoa, että äänestäjien kukkarossa se näkyy. Yksityisautoilua, päästöjä ja kerskakulutusta sopisi vähentää, mutta valitsijat vartioivat mustasukkaisesti omia etujaan. Tämä on ainoa tumma läikkä molempien moraalissa.

Halonen on juuri sellainen idealisti, jollainen itsekin olen ollut suurimman osan elämääni, tosin olen enemmän vihreä. Minä olisin valmis palaamaan linkolalaiseen elämänmuotoon ja viihtyisin ainakin periaatteessa siinä.

Kaikesta huolimatta äänestän Niinistöä. Hän edustaa realismia. Ihminen on olemuksensa puolesta sitoutunut hävittämään ympäristönsä ja täyttämään maan. Se on kuin sopimus pirun kanssa. Emme voi kuin korkeintaan pidätellä tässä konkurssissa. Ydinvoiman avulla esimerkiksi voimme parhaiten ehkäistä ilmaston lämpenemistä, vaikka kaikki muut energiamahdollisuudet pitää toki koetella ja uskon tieteen ja teknologian avulla paljon tapahtuvan.

Vaikka Niinistö sanoikin vierastavansa uusliberalismin nimilappua. Silti hän sellainen taitaa olla, vaikkakin pohjoismaisen hyvinvointivaltion nimeen vannova.

Olen naiivi ja banaali tavallinen ihminen. En usko, että presidentin vaalissa ratkaistaan maan kohtalo. Mutta nyt valmistaudutaan jo uusiin eduskuntavaaleihin, suunnitellaan uusia koaliitioita. Kieltämättä presidentti arvovaikuttajana on tärkeä nyt, kun hänet sellaiseksi tehdään.

Eilinen ilta meni kokonaan vaalien merkeissä. Ensin oli nelosen vaalidebatti, sitten ykkösen ruotsinkielinen vastaava ja lopuksi Maarit Tastulan Punainen lanka, jossa ehdokkaan inhimillinen puoli yritetään tuoda esille. Sehän on yksi kaikkein parhaimpia ohjelmia yleensäkin. Jännittävää nähdä sitten huomenna Niinistön pehmeä puoli. Minä pidän hänestäkin. Hän joutui olemaan valtiovarainministeri samassa hallituksessa, jossa Halonenkin oli ulkoministerinä. Leikkauksia jouduttiin tekemään. Minusta Niinistö on pystynyt selittämään luontevasti osallisuutensa ja räväkät lausuntonsa, joita laajasti on tulkittu väärin demonisoinnin hyvien periaatteiden perusteella. Minullahan on vaaán luonteeni, joka pyrkii tasoittelemaan ja ymmärtämään kaikkia. Anteeksi vain.

Työstä vaan edelleen

Vesi alkoi valua lattialle vanhasta lämpöpatterista ja toi mieleen ekokylämuistoja. Sielläkin poksahtelivat putket alinomaan talvisaikaan. Pakkasten aikaan se tuli muutenkin mieleen. Tässä vuodossa minun ei tarvinnut olla vastuullinen, aika pian löytyi omistaja, joka ryhtyi toimiin.

Minun työni vaatii sosiaalisuutta ja keskustelutaitoa. Yhtenään olisivat jotkut valmiita heittämään taisteluhaasteita, mutta minäpä en ota niitä vastaan vaan pysyn coolina. Hymyilemällä ja kääntämällä asiat leikiksi pystyy paljon parempaan. Olen ihan tyytyväinen itseeni. Lopultakin ovat mielenmaltti, rauha ja rakkaus saaneet sijansa minussa. Ja niin heikoista lähtökohdista kuin olen lähtenyt. Nuorena olin hirveän ujo.

Minun mieleeni jäivät Jussi Vähämäen luonnehdinnat uudesta työnkuvasta. Lorviminen, juoruilu ja noin vaan tehdyt hommat ovat uutta työnkulttuuria. Tietysti siinä oli kärjistyksiä. Se että olet hyvä jätkä on yhtä tärkeää kuin, mitä osaat. Toki osaamista se edellinenkin on.

Siivoaminen ja muita mietteitä

Siivoaminen on joskus symbolitekoja ja ritualistista. Tietenkään loan ja lian keskellä eläminen ei ole mukavaa, mutta vähemmälläkin pärjää. Siivotaan, kun ei muuta osata. Siivoamisella yritetään saada järjestykseen sekavaa mieltä tai kurittaa alitajunnassa olevia uhkakuvia. Tässä muistan aina kuin viimeistä päivää eläviä venäläisiä, jotka pitävät kodit kunnossa, vaikka ympäristö voikin olla laiminlyöty. He tunsivat olevansa vieraita valloittajia jossakin Porkkalassa tai Baltian tukikohdissa ja elivät kaaoksessa, josta sitten heidän lähdettyään näkyivät surulliset jäljet. Ihminen, ei pelkästään venäläinen, voi elää lian ja sotkun keskellä simpsakkana ja näennäisen siistinä.

Lapsena, maatalossa asuessani meillä oli aina lauantaisiivous. Matot vietiin ulos ja lattia lakaistiin ja luututtiin. Jouduin siinä auttamaan. Maatalossa, kun pidetään eläimiä ja kuljetaan navettaan ja puuliiteriin, vaatteisiin tarttuu aina roskaa. Silloin ei ollut sileitä haalareita vaan pidettiin vielä sarkaa ja villaa yllä.

Samassa tupakeittiössä tehtiin myös puhdetöitä toisinaan. Muistan ainakin puuesineiden, vastojen ja luutien teon, jolloin lattia täyttyi puolisääreen hyvältä tuoksuvista lastuista, luudaksista tai lehdistä. Joskus siinä lattialla oli lampaan papanoita, kun lammas oli tuotu sisälle kerittäväksi. Siinä oli usein myös koiran jätöksiä. Joskus pienenä aamulla pirttiin mennessäni löysin uunin päältä pahvilaatikosta yön aikana syntyneet mustat karitsat, jotka emo oli hylännyt. Ryntäsin tietenkin niitä paijaamaan. Jonnekin ne sitten katosivat.

Suomalaiset elivät vuosisatoja kotieläinten kanssa samassa huoneessa. Kansalliskirjallisuudessakin siitä on muistoja. Nykyään ei ole muita kuin koirat ja kissat ja muut mahdolliset kotieläimet.

Olen jopa niin vanha, että olen nukkunut olkipatjalla vuosia. Olen nukkunut rouon, lampaannahkasta ja sarasta tehdyn vällyn alla. Myöhemmin patjat olivat ns. flokkipatjoja. Peitot olivat sisälmyksiään pursuavia liasta pinttyneitä täkkejä. Lakana oli, jos oli, ja sitä vaihdettiin harvoin. Pyykkääminen kävi saunassa padassa keittämällä ja käsin huuhtelemalla. Pyykkilaudat ja suopa olivat varhaislapsuudessani käytössä. Vedet piti kantaa saunaan tai vetää kelkalla kaivolta, joka talvella jäätyi paksuun jäähän kannesta. Oli suuri tapaus, kun taloon ilmestyi pulsaattorikone, Sinipiika tai Sinisiipi, jossa oli veivattavat kumitelat, joitten ansiosta pyykin vääntäminen jäi vähemmälle. Vesi siihen piti lämmittää edelleen padassa. Huuhtomiset piti edelleen tehdä saaveissa ja pinttyneimmät vaatteet keittää padassa. Pyykit pantiin tietenkin likoon edellisenä iltana.

Meillä oli lapsena ollessani syöpäläisiä, lutikoita, joista ahkerasta yrittämisestä huolimatta, ei päästy eroon. Luteet kävivät yöllä ihmisten kimppuun ja niiden jaloista jäi verinen vana iholle. Muistan pahvisen, tupsutettavan Täystuho-purkin, jonka myöhemmin opin olleen pahamaineista DDT:tä. Joskus kesällä talo suljettiin tiiviisti ja yritettiin hävittää luteet rikkihöyryillä. Sängyt pestiin lysolilla eli karbolihapolla. Vaatteet saivat ilkeän rikin ja lysolin hajun, köyhyyden hajun. Luteet eivät myrkyistä välittäneet vaan sikisivät entistä enemmän. Kirppuja ei sentään ollut kuin vielä köyhemmillä, esim. mustalaisilla ja lappalaisilla. Päätäitä kyllä tuli joskus koulusta, mutta niitähän saavat nykyajan kersatkin. Vasta kun markkinoille tulivat modernit myrkyt, Raidit, luteet tokenivat, eikä niitä enää näkynyt.

Elin ihan tavallista suomalaiselämää. Poikkeuksellista oli vain, että äitini, talon emäntä kuoli jo varhain, ja lapset, varsinkin minä nuorimpana, jäimme vähän heitteille.

Pankinjohtajaksi ylennyt isoveljeni repi myöhemmin vanhan rintamamiestalon runkoa myöten ja rakensi päälle upean puulla paneloidun talon ja elintasosiiven. Alle jäivät köyhyyden ja pula-ajan muistot. Talo ehti ennen remonttia olemaan kylmilläänkin, joten mahdolliset viimeisetkin luteet varmaan kuolivat Lapin pakkaseen. Joskus ajattelin, että olikohan joku yksilö mahdollisesti jäänyt henkiiin ja yritti nostattaa sukua uudelleen nyt kun Suomeen oli tullut hyvinvointi ja yltäkylläisyys. Se oli vertauskuva Uudesta Uljaasta Suomesta, joka vähitellen oli siivonnut köyhyyden pois nurkistaan - vaikka se jäi elämään mielen sopukoihin. Amerikkalaiset tytöt (ja pojat) näkevät yhä painajaisunia, että heistä on tullut elokuvissa ja oikeasti kaduilla näkyviä Kassi-Almoja. Niin käy tuhmille lapsille, jotka eivät ole hoitaneet asioitaan kunnolla.

Siinä talossa kävin myöhemmin monia vuosia unissani. Olin siellä varmaan satoina öinä. Unimaailmassa siinä oli salaisia huoneita, mikä varmaan symboloi alitajunnan salaisuuksia ja lapsuuden kokemuksia. Myöhemmin näin unissani talon hienompana kuin se olikaan remontin jälkeen. Siellä oli muka uima-allaskin.

Kaupungeissakin näitä syöpäläisiä oli esiintynyt. Helsingissä jotakin taloa kutsuttiin Lutikkalinnaksi. Joskus haastattelijana ollessani menin taloihin, joissa vilisi russakoita eli torakoita oikein Ryysyrannan malliin.

Amerikoissa torakat, cockroaches, kuuluvat kirjojen ja filmien perusteella melkein kulttuuriin. Niistä yritetään päästä eroon myrkyttämällä, mutta saavutetaan vain torjuntavoittoja. Vanhaan kulttuuriin kuulunut kotisirkka on myös levinnyt. Vaikka uuneja ei enää olekaan juuri kuten ennen, jossa huonesirkka voisi sirittää, jääkaappien ja pakastimien kompressorit ja ilmanvaihtotilat saattavat antaa niille uuden lokeron elää. Jossakin Göteborgin yliopiston tilassa tutkimuskäytössä olleet sirkat pääsivät karkuun ja lisääntyivät kaikkialle taloon. Ruotsissa on melkein yleiskielen sanaksi tullut Anticimex-firma, jonka voi tilata tekemään saneerauksia.

Tällä historiallisella muistelulla yritin päästä siihen väitteeseen, että miehiseen tapaan tarkoitan varsinkin naisihmisillä siivoamisen menevän joskus yli järkevyyden rajojen. Asiat voisi tehdä rationaalisesti. Siivoamiseen sijaan voisi omistautua parisuhteelleen, elää yhdessä kaikkia kivoja asioita. Näin varmaan useimmat tekevätkin. Jos kummatkin suhtautuvat samoin, ongelmia ei synny. Jos molemmat ovat pedantteja ja tykkäävät viettää yhdessä laatuaikaa rätti kädessä, niin hyvä niin. Jos molemmat ovat boheemeja, niin yhtä hyvä. Mutta jos käsitykset poikkeavat toisistaan, niin ongelmia syntyy. Jos toisen pitää todistaa toiselle rakastavansa ja kunnioittavansa toista osallistumalla vastenmieliseltä ja epäjärkevältä tuntuvaan siivoustoimintaan, ongelmia syntyy. Varsinkin, jos toinen jyrää ja määräilee. En väitä, että vika on aina naisessa, mutta aika usein.

Vähemmälläkin pärjää. Nykyaikaisilla imureilla pääsee pitkälle. Näkymättömät pölypunkit voivat tietenkin olla ongelma, mutta eikö myös pölyllä ja bakteereilla ole todistetusti myös allergioita estäviä vaikutuksia siinä vaiheessa ennen kuin allergia on päässyt iskemään. Puhutaanhan myös siedätyshoidoista. Nouseva sukupolvi on entistä allergisempaa; liian siisteyden on joskus katsottu olevan syynä. Koira tai mieluiten pari talossa estää kummasti allergioita, sanovat jopa tutkijat.

Poikamiehen elämä on yhdessä suhteessa lokoisaa. Saa päättää, milloin ja miten siivoaa, eikä kukaan tule valittamaan. Siivoan kyllä aina joskus, mutta vanhaa huoneistoa ei saa koskaan ihan tiptop, kun maalipinnat ovat kuluneet ja lattialla on ikivanha muovimatto. Kylpyamme ja vessanpytty ovat pahasti syöpyneet. Slummiahan se on nykyaikaisten mittapuiden mukaan, mutta viihdyn ihan hyvin, varsinkaan kun minun ei tarvitse maksaa itseäni kipeäksi. Yksiön vuokra on vain 150 €/kk. Näissä oloissa pärjäisi pienilläkin tuloilla. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot.

Työvoima-asiaa

Ekoyhteisöjä perustettaessa ajatuksena oli, että ne tarjoavat kaupunkien luukuissa asuville pieneläjille ja varattomille mahdollisuuden päästä maahan kiinni ja elämään pienilläkin tuloilla. Se vaan ei toiminut, sillä monilla syrjäytyneillä ei ollut tarmoa elää niissä oloissa. He tulivat valmiille ja odottivat palvelua. Työmarkkinatuella, joka nyt kansalais/suomipalkka - muodossa on historiaa, olisi pystynyt hyvin elämään. Nyt työmarkkinatukea on huomattavasti kiristetty. Siihen voi tutustua asiakirjamuodossa eilisen postauksessani.

Valtiovalta edellyttää ns. aktiivitoimenpiteitä. Työssäkäyntialueet olivat ennestäänkin isoja ja työviranomaisilla oli mahdollisuus käskeä ihmiset vaikka eri kuntaan töihin, vaikka julkisia liikenneyhteyksiä ei ollutkaan. Nyt viranomaiset yrittävät uudestaan. Työvoimahallintoa uusitaan ja itsenäisiä toimistoja yhdistetään. Silloin on luontevaa määrätä työttömiä töihin laajemmalle alueelle. En sano, että se on hyvä, mutta se on nykyinen politiikka.

Työttömän on viimeistään 500 työttömyyspäivän jälkeen pakko mennä ns. aktiivitoimenpiteisiin, koulutukseen tai työelämävalmennukseen tai vastaavaan. Nuorten kotonaoloa on lyhennetty tästäkin.

Nyt on suuri määrä sellaisia työttömänä, jotka eivät pysty monista syistä ottamaan työtä vastaan, mutta heitä ei kuitenkaan päästetä eläkkeelle.

Uudelleen koulutuksella, kuntoutuksella ja asuinpaikan muutoksella jotkut työllistyvät. Rakennetyöttömyyttä on varmasti. Ei yksinkertaisesti ole töitä omalla paikkakunnalla. On valittu vaikkapa väärä koulutusala. Aiemmin ei ollut pakko ottaa oman koulutusalansa työtä vastaan, mutta nyt näitäkin säännöksiä on kiristetty. Työpaikat myös pakenevat ulkomaille vaikka uudenlaisia syntyy tilalle.

Ns välityöpaikkoja pyritään luomaan lisää niille, jotka eivät työllisty vapaille markkinoille. Niitähän on jo nyt runsaasti niin, että se on eräs uusi toimiala. Tiedättehän ns. (nuorten) työpajat esimerkiksi. Viranomaisilla on jo ennestään alueellisia työ- ja toimintakeskuksia. Kolmas sektori osallistuu vankasti tähän toimintaan, suureksi osaksi projektirahoitteisesti. Sellaisen palveluksessa olen itsekin. Tämän tyyppisen toiminnan on määrä vakinaistua ja kunnat tulevat ilmeisesti maksajiksi entistä enemmän, projektirahoituksen sijaan. Tilaaja/tuottaja- mallista puhutaan. Vanhantyyppinen yhdistelmätuki poistuu käsittääkseni ja uutta tukea hallinnoivat pelkästään työviranomaiset. Uusia tuulia on alalla paljonkin ja ne ovat uusliberalistisia, pelkään pahoin. Nämä päätökset ja suunnitelmat on tehty kolmikantapohjalta, sosiaalidemokraattien ollessa hallitusvastuussa Suomen maassa ja Tarja Halosen ollessa presidenttinä.

Loppujen lopuksi veronmaksaja nämä kaikki maksaa. Verorasitus on suuri ja paineita sen alentamiseksi on ainakin poliittisesti.

Tulevalla presidentillä ei ole tähän politiikkaan paljoa sanomista, oli hänen nimensä sitten Halonen tai Niinistö. Heillä on tietenkin lievä ero. Halosen moraalinen sanoma on huolen pitäminen heikoimmista, mikä kasvattaa veroja. Niinistö modernina kokoomuslaisena tunnustaa samaa, mutta kannattaa kuitenkin verojen pitämistä edes kohtuullisina. Hän mainostaa itseään työväen presidentiksi, mitä vastapuoli pitää köyhän pilkkaamisena. Kyse on siitä, missä kriittinen raja kulkee. Milloin yrittäminen ja työssä käyminen kannattaa, milloin ei.

Tällaisia asioita yritin tavata tuosta linkitsemästäni dokumentista. Kaikkea en ole ehtinyt tajuta tai olen ymmärtänyt väärin.

Työn uusi luonne

Työministeriön sivuilla kerrotaan viime vuonna ilmestyneestä työelämän joustavuutta käsitelleestä julkaisusta. Siellä on tietenkin monia muita kiinnostavia raportteja ja tutkimuksia, joitten lukemiseen minulla ei riitä kärsivällisyyttä. Ennen kaikkea minua kiinnostaa lukea Väyliä työhön -raportti, joka kertoo uusista, kiristyneistä säännöksistä ja menettelytavoista työttömyyden koittaessa. Mutta hyvä kirjoittaa ainakin itselle ylös osoite.

En nyt rupea referoimaan mitään näistä raporteista, mutta äärimmäisen kiinnostavia ne ovat sille, joka pohtii työn uutta luonnetta. Työhän on jopa teemana meneillään olevassa presidentinvaalitaistelussa, jonka lämpötila tuntuu nousevan. Ehdokkaat itse ovat sivistyneen hyväkäytöksisiä, mutta osa kannattajista mustamaalaa ja pelottelee. Hitler-kortti on käytössä. (Nyt kun RR on ryhtynyt v:aan, sanon että hän on ehkä myös Egon Fridellin kaksoisolento, myös Keuruun Ekokylässä käyneen henkienmanaajan ilmetty kopio. Joku oli pyytänyt hänet poistamaan laitosajan pahoja viboja.)

Edellisen linkin kautta pääsin tosi mielenkiintoisille sivuille, jossa tutkija Jussi Vähämäki pohtii työn luonteen muuttumista. Virtaava työ, joustava moraali. Se laittoi nyökyttelemään tunnistavasti: Noin se tosiaan on. Vähämäellä on muitakin kiinnostavia linkkejä. Hänen kauttaan pääsin ensi kertaa käymään Prekariaattisivuilla. Itsekin kuulun lyhytaikaisessa työsuhteessa oleviin, vaikka ikäni kautta en olekaan enää kovin epävarmoilla.

Epävarmuutta tuo se, että keskellämme on sekä uutta että vanhaa työtä. On vanhanaikaista raatamista, joka ei koskaan tule loppumaan. Teollisuustyö saattaa olla prosessin valvontaa, jossa mitään ei näytä tapahtuvan. Kun ryhdymme vastustamaan, projisoimme vastustajiin juuri ne ikävimmät ja vanhanaikaisimmat työn käsitykset.

Tietokoneen ajokortti

Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry (TIEKE) kertoo sivuillaan tietokoneen ajokortista, joka jakaantuu kahteen osaan: Kansalaisen @-kortti ja siihen lisää kolme modulia, josta tulee Tietokoneen käyttäjän A-kortti. Opintoja voi laajentaa siitäkin. Nämä ovat kansainvälisesti yhteensopivia vaatimuksia ja kelpoisuuksia. Melkeinpä tuntuu, että bloggaamisen voisi liittää vielä mukaan joksikin moduliksi!

Huomasin, että olin vaistomaisesti käsitellyt oikeita asioita vasta-alkaja -oppilaani kanssa. Yhden kanssa ei tarvitse luennoida vaan voi opettaa kädestä pitäen, mikä on suhteellisen tehokasta.

Minun itseni tuskin kannattaa ruveta ajokorttia suorittamaan, mutta voimme ainakin harjoitella samoja valmiuksia asiakkaittemme kanssa.

Olen yrittänyt löytää netistä ohjelmaa, joka käynnistäisi lepotilassa olevan windowsin. Paljon on kaikenlaisia ilmaisia timereita, jotka ovat ihan nättejä, mutta silloin koneen pitää olla käynnissä. On puhuvia kelloja, jotka soittavat valitsemaasi musiikkia. Timerit myös sammuttavat koneen, mutta eivät näytä osaavan laittaa päälle ja herätyskellot ja ajastimet eivät toimi lepotilassa. Näitä ajastimia löytyy googlettamalla free timer.

Laitan tähän yhden toisen ilmaisohjelman lataussivuston. Sillä voi äänittää monenlaisista lähteistä kiintolevylle eri tallennnusmuotoihin. Tulos oli oikein hyvä.

Tallentamista

Laitoin lopultakin Maalaisen päiväkirjan kunnolla talteen. En ole ollut aivan varma, ovatko sivut aiemmin tallentuneet varmuuskopioina kiintolevylle. Nyt yli 1400 word-sivua on tallessa sellaisessa pienessä muistitikussa. Jännä tämä nykyinen word-versio, kun siihen tallentuivat linkit ja jopa kommentitkin.

Testamenttaan tikun sitten vaikka johonkin arkistoon, jotta tulevat tutkijat voivat katsoa, miten arki on mennyt eräällä yksilöllä 2000-luvun alkupuolella.

Eräs, ainakin ruotsinsuomalaisissa piireissä tunnettu kirjoittaja on ryhtynyt bloggaamaan. Mielessäni oli joskus käynyt, kun pohdin ruosujen mahdollisuuksia blogikulttuuriin, että siinä on eräs mahdollinen nimi. Olin lukenut hänen tekstejään eri lehdistä. Hän on ollut kaatuneen (?) ruotsinsuomalaisen lehden kulttuuritoimittajana. Kirjoitusjälki on varsin laadukasta ja laitoin heti Arjan suosikkeihini. Pari vikaa hänen käyttämässään blogialustassa on. Mainokset ilmeisesti aiheuttavat haamupäivityksiä ja kommentit annetaan vain söhköpostitse.

Ruotsinsuomalaisuus on yhä sydämessäni, vaikka en koskaan ollutkaan mikään siirtolaisaktiivi vaan ruohonjuuritason opetustyöläinen. Tässä ollaan nykyään kaikki niin työläistä!

Kerran menin mukaan yhteen näytelmäryhmään eräässä Suomi-seurassa. Harjoittelimme lastennäytelmää, jonka olin suomentanut. Siitä ei koskaan tullut esityskuntoista. Minua kiusasi ihmisten poissaolo harjoituksista, minkä syynä osittain oli vuorotyö.

Osa ruotsinsuomalaisista oli mielestäni niin kompleksista porukkaa, että pysyttelin erilläni. Asuin pienillä paikkakunnilla, missä pääosa meistä oli työläislähtöistä. Monet suomalaiset opettajatoveritkin olivat sellaisia, joitten kanssa en olisi viitsinyt vapaa-ajalla seurustella.

Kaupungeissa olisi ollut hieman eri asia. Olin mielestäni kiinni ruotsalaisessa yhteiskunnassa enkä haikaillut Suomeen, vaikka seurasinkin kotimaan asioita. Eihän minua tietenkään pidetty ruotsalaisenakaan.

Tapaus Dr. Phil

Keskusteluohjelmien kuningatar Oprah sai 26,5 milj. osumaa google-haussa. Numero kaksi, Oprahin oppilas, Dr. Phil 42,5 milj. Oppilas johtaa. Katsoin aikoinani Oprahia samalla intensiteetillä kuin nyt Philiä. Ihailin Oprahin urheutta ja optimistisuutta. Nyt olen Phil-fani. Minulle Phil on eräänlainen testi. Luulen, että en pärjäisi niitten kanssa, joissa Phil herättää agressiivisuutta. Minusta ohjelma on, jos ei muuta, ainakin loistavaa viihdettä.

Netissä on Phil-kriittisiä sivuja. Listan alkupuolella on pari.

Molemmat ovat keskiluokkaisten tv-katsojien suosiossa. He eivät keskity häpäisemään trash-proletariaattia kuten meilläkin nähdyt Ricki Lake ja Jerry Springer. Nämä ovat sellaisia Seiska-tyyppisiä ohjelmia, joita voin ihan hyvin seurata, jos niitä näytetään saatavilla olevilla kanavilla.

Varsinkin ylempää keskiluokkaa edustavat Oprahin ja Philin yleisöfanit fanit ovat varsin siistejä ja tyylikkäitä, ei mitään tuulipukukansaa.

Onhan Philissä tietysti amerikkalaisia ja muitakin hieman arveluttavia piirteitä, joista kriitikot huomauttavat.

• Kaupallisuus: Ohjelmassa ja nettisivuilla kaupataan erinäisiä tuotteita. Phil puffaa poikansa kirjoja ja on alkanut tuoda vaimoansakin mukaan itse ohjelmaan.

• Autoritaarisuus: Hän on selvästikin hieman besserwisser. Kuka voi olla kaikkien alojen asiantuntija.

Phil kriittiset saavat runsaasti vettä myllyynsä lukemalla noita antamiani kriittisiä linkkejä. Minusta ne ovat useimmiten pahantahtoisia ja tahallaan väärinymmärryksiä. Privaateille ja monisyisille ongelmille ei välttämättä tee pahaa, vaikka niistä puhutaan julkisesti. Ei ihmisiä sinne kuitenkaan ole väkisin raahattu. Phil korostaa, ettei anna terapiaa vaan ohjaa eteenpäin ja auttaa tiedostamaan ongelmia. Mielestäni hän kuitenkin kuuntelee tarpeeksi, kunnioittaa ihmisiä ja vuoropuhelu on aitoa. Se on hänen shownsa ja hänen ehdoillaan.

Viime aikoina hän on paljon keskittynyt paljon liikakiloihin. Hän itse ei ole mannekiinimittainen. Hänen suvussaan on paljon liikapainoa. Hänen nimellään kuulemma jopa markkinoidaan ravintolisiä, mikä selvästi on virhe. Liikapaino on kuitenkin merkittävä, epideminen ongelma sekä USA:ssa että täällä meillä, yksi suurimpia uhkia.

Kannattaa kuitenkin lukea tuota kritiikkiä. Pieni oikeutuksensa siinä tietysti on.

Tietotekniikkaa oppii iäkkäämpikin

Tämän ja osin viime viikonkin olemme erään asiakkaan kanssa perehtyneet tietotekniikan alkeisiin. Olemme kiivenneet Keltaisen Talon vintille kerhohuoneeseen ja uppoutuneet IT:n samaan aikaan kun toiset ovat valmistelleet alakerran lattioiden maalaamista. Olen ollut täysin erilläni fyysisitä töistä.

On fantastista ajatella, että napin painalluksesta bitit vilistävät ensin talon läpi radioteitse langattomaan modeemiin ja sieltä erinäisiä johtimia pitkin maailmalle, mikä minnekin. aikoihin on eletty.

Asiakas on kuulemma aina ennen ajatellut, että hän ei tuohon maailmanlopun vehkeeseen, tietokoneeseen koske. Mutta vähä kerrallaan olen saanut hänet siihen houkuteltua. Sekä oppilas että opettaja ovat saaneet puuhasta uskomatonta nautintoa. Oppilas siitä että hän pystyy oppimaan suhteellisen monimutkaisia asioita ja opettaja tyytyväisestä oppilaasta.

Hän on oppinut käyttämään windowsia ja tekstinkäsittelyä. Hän on rohkeasti astunut tiedon valtatielle ja oppinut hakemaan tietoa netistä ja painelemaan kummallisia nappuloita ja ymmärtämään kummallisia sanoja kuten windowsin leikepöytä, tallenna nimellä... Tänään avasimme hänelle sähköisen postilaatikon ja lähettelimme toisillemme kirjeitä. Annoin hänelle ikivanhan tietokoneeni, jossa levyasema ei edes toimi. Saatamme jopa puhua tulevaisuudessa tietokoneen ajokortista, vaikka itsellänikään ei sellaista ole.

Olen tyytyväinen saamiini kehuihin: Olen kuulemma selkeäsanainen ja rauhallinen. Menemme oppilaan tahdissa. Minua ei tarvitse pelätä. Olen saanut verestää vanhoja opettajan taitojani. Olen yrittänyt vaistonvaraisesti tuoda asiat esille hauskasti ja tyydytystä antavasti ja siten, että oppija tuntee saavansa jotakin koko ajan ja että hän saa olla aktiivinen.

Tosi hyviä kokemuksia ja antavat vinkkejä siitä, että olemme oikealla asialla. Kohta tietokonesalikin on todellisuutta.

Torstai-illan vaaliväittely

Mielestäni Niinistö esiintyi voittoisasti. Hänellä oli esitettävänään kaiken aikaa asianäkökohtia. Ärtynyt ja nuhainen Halonen joutui puolustelemaan. Niinistö oli kohtelias, hyväkäytöksinen mutta ei antanut Halosen jyrätä vaan jyräsi asiakysymyksillä sekä symbolikysymyksiin keskittyvänä tulevana valtionpäämiehenä.

Halosen ideologiasta kertoo kuvaavasti Fi-lib-blogin tämänpäiväinen postaus. Tuskin hän on noista ajoista muuttunut. Hänen maailmankuvansa on tuttua itsellenikin. Tapaamani ekoyhteisöihmiset olivat samanmielisiä. Heidän mukaansa maailmassa on rajattomuutta. Kapitalistit imevät tavallisen ihmisen vertä ja sumuttavat tahallaan. Jaettavaa riittää ylen määrin. Moraalisesti punavihreä maailmankuva on tietysti ylivertainen, mutta käytännössä se ei mielestäni toimi.

Katsoin tv:stä eilen kapitalistisen järjestelmän lippulaivan, kaatuneen energiajätti ENRONin toimintaa ja ilman muuta kauhistuin. Johtajien optiovaateet saivat heidät hinaamaan firman tulosta keinotekoisesti ja rikollisesti ylöspäin. Jos kapitalismi on tällaista, niin menköön. Mutta siinä ei ole koko kuva. Lopulta huijaus paljastui ja rapsujakin on alkanut tulla. Enronin tyyppiset riistokapitalismin hirviöt pilaavat liberalistisen talousjärjestelmän maineen. Yhtiö pyrki monopoliin vaikka kilpailusysteemi juuri olisikin tarkoitus.

Reaalisosialismi toimi vuosikymmenet muka korkeilla moraalisilla periaatteilla pettäen omat kansat ja Halosenkin edustaman radikalismin. Itse en tuohon valheeseen koskaan uskonut. Moraalia on tietenkin oltava mukana, mutta työ on edelleenkin varallisuuden ainoa lähde kuten ehdokas Niinistökin sanoo. Vasta hankkimalla varallisuutta, sitä voidaan myös jakaa. Kultamunia munivia hanhia ei kannata teurastaa.

Viattomia omituisuuksia

Sain meemihaasteen Edseliltä kertoa omituisuuksistani toisten tapaan.

1. Yksi ärsyttävimpiä tapojani on sanomisen toistaminen. Ehkä se tarttui opettajavuosilta, kun oppilalle piti sanoa kahteen kertaan. Tai ainakin tuntui, että piti. Ehkä sanon hieman toisin sanoin ja onhan se myös anteeksiannettavaa jutustelua, mutta onhan se kieltämättä myös toisen aliarvioimista. Yritän taistella sitä taipumusta vastaan. Sinänsä olen vaatimaton, mutta taustalla on perusteetonta hybristä.

2. Toinen opettajavuosilta peräisin oleva besserwisser- meininki on selittäminen sormi pystyssä. Isoveljeni tekee sitä vielä enemmän.

3. Tuijotan ihmisiä liian tarkkaan, mikä johtunee siitä, että minulla on kasvomuisti tai toisinpäin. En muista numeroita, mutta jonkinlainen kertomukseen perustuva muistinripe on jäljellä. Jouko Turkka kehotti oppilaitaan tarkkailemaan ihmisiä bussissa, ratikassa ja kadulla ja pidän tätä myös lahjakkuutena. Yritän olla herättämättä huomiota katsomisella ja tarkkailen salavihkaa.

4. Blogiaddiktio on myös omituisuus, mutta eihän se tässä joukossa erotu.

5. Käyn joka aamu kuumassa kylvyssä. Kuvittelen karkeitten piirteitteni pehmenevän ja muutenkin pehmeneväni. En pidä ainakaan sähkösaunasta vastaavasti.

Voisi kysyä myös, mikä toisissa ärsyttää.

Minua ärsyttää eräänlainen liika myöntely. Kun toisen suu liikkuu, kun joku selittää jotain asiaa, se ärsyttää. Isälläni oli sellainen tapa. Äänensävyt jolla myöntelee ovat minusta tärkeitä. Ison sisareni Jaa tulee liian äkkiä ja kertoo siitä, ettei hän oikeastaan kuuntele. Pitää osata kuunnella coolisti, ei liian välinpitämättömästi eikä liian innokkaasti.

Minun kaltaiseni erakot eivät sovellu asumaan toisten kanssa, on se jo nähty. Ärsyynnyn liian helposti toisiin. Pieni, muutaman tunnin kontakti toisten kanssa on ihan ok, mutta pidemmän päälle alkaa ahdistaa. Pitää olla pakotie valmiina, mahdollisuus vetäytyä.

Avioliitossa rupesi ärsyttämään puolison puhetulva. Hän oli puheliasta tyyppiä ja puhui helpolla tunnin ihan tyhjästä. Tietysti toisen puhumattomuuskin ärsyttää. Olen oppinut vuosien saatossa hieman sitä helpottavaa small talkia. Ärsyynnyn tietysti rasismiin ja ennakkoluuloisuuteen. Ennakkoluuloa on tietenkin se, mitä en itse hyväksy. Olen varmasti itsekin besserwisser mutta pidä toisista samanlaisista.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö antaisi toisten olla juuri sellaisia kuin ovat, kunhan ei tarvitse olla tekemisissä ärsyttävien asioiden kanssa liian pitkään.

Haastan Veteraaniurheilijan kertomaan omituisuuksistaan ja neljä muuta mahdollista blogini lukijaa. Veteraani on jo haastettu, mutta haluan temmata hänet hetkeksi pois liiasta keskittymisestä palvelemaan ihmiskuntaa. Inhimilliset piirteet kuuluvat blogeihin ja tekevät niistä luettavampia.

Oletko kirjoittaja?

Näin lukee tuossa blogilistan eräässä mainoksessa. Taustalla paljastuu olevan hyvin sympaattiselta vaikuttava abstraktien eli lyhennelmien kirjoittamissivusto, jossa on samaa "vapaan lähdekoodin" ideaa kuin itse blogikirjoittamisessa. Kirjoittamiskutkan omaava voi kirjoittaa lukemastaan lyhyitä juttuja eri aihealueilta, jopa blogeista. Jutut ovat netissä ja niistä on periaatteessa mahdollista saada tuloakin kuten itse ad sense -mainoksista. Edellyttää, että joku klikkaa lyhennelmääsi. Tämä on ihan hyvä lisä yleistyneille kirja-blogeille.

Shvoong-sivustossa on puolestaan mainoksia, joissa kaupitellaan pienyrittämiseen apua. Siellä esimerkiksi ehdotetaan varainhankintaa myymällä kotimaisia mausteita, ansaitsemalla myymällä kukkia, kasveja ja siemeniä sekä nettikaupan avaamista pientä kuukausimaksua vastaan. Hyviä ja kannatettavia ideoita, jotka tuovat lisäarvoa tietoyhteiskunnalle, kaiken siirtymiselle nettiin ja jopa aluepolitiikalle. Maalaisena voisi vaikka harjoittaa eräänlaista kulkukauppaa tarvitsematta lähteä maantielle matkalaukku myyntitavaroineen nahkaremmillä pyörän tarakalle kiinnitettynä. Sellaisia tapasin lapsuudessani ja monet suuret kauppamiehet ovat siitä aloittaneet uransa. Moni on tosin vain kokeillut. Kirjallisista kulkukauppiaista muistan Ivar Lo Johanssonin, joka kirjoitti kirjankin matkastaan "Unicabox" pyöränselässä.

On tosi hienoa, kun netin kautta on vähitellen mahdollista saada tuloa vaikka ehdottomille ja ihanteellisille ihmisille se varmaan on taas tappio: neitsyys menee.

Samassa paikassa mainostettiin myös Explorer-selaimeen kiinnittyvää engl-suomi -lukutulkkia. Annettiin seitsemäksi päiväksi ilmaista tutustumisaikaa. En tosin enää käytä IE:tä koska se ei näytä blogilistaa kunnolla. Ei lukutulkki äsken edes toiminut, jokin temppu pitäisi osata tehdä ehkä. Mikä sinänsä mukavampaa ja helpompaa kielenopiskelua kuin, että englanninkielistä sanaa klikkaamalla saa sen käännöksen. Olisi tosi tehokasta ja vaivatonta, jos se toimisi. Vuosimaksun voisi ihan hyvin pulittaa. Ei sitä loputtomiin jaksa hakea sanojen merkityksiä paksusta sanakirjasta, vaikka sillä tavalla olenkin aikoinani hankkinut melkoisen suuren passiivisen englannin sanavaraston.

Opettaja sanelee

Muistan kouluajoilta, kuinka opettaja piti sanelukirjoituksia. Kai niillä jokin tarkoitus ja vaikutus oli. Niissä oli vikana, että palaute tuli viiveellä. Luokat olivat isoja eikä kouluavustajia ollut siihen aikaan. Opin luontevasti kirjoittamaan joten kuten, kun muistikuvia ei juuri mielessäni ole.

Toimin itse ala-asteen opettajana n.20 vuotta. Olin itseoppinut, vaikka minulla jonkinlainen open koulutus olikin. Viimeisimmässä reputin pahasti ja siinä vaiheessa open ura jäikin. Olen drop out. Silti olin väliin omasta mielestäni ihan hyväkin opettaja. Saatoin kyllä hermostua väliin ja joskus tukistaa villeimpiä. Jotkut pitivät sitä ihan asiallisena: "Kun he olivat olleet jotenkin vallattomia." Joskus tuli tietenkin opettajallekin tukkapöllyä vanhemmilta, jotka menivät kantelemaan rehtorille.

Joskus oli tosi hauskaa. Minä vaadin, että koulunkäynnin piti olla hauskaa mielekkäällä tavalla, kuten myös elämän. Olen saanut ihan hyvääkin palautetta jo aikuisilta oppilailtani.

Tietokoneet ja netti helpottavat leikkimistä. Ne myös pinnallistavat, jos ei osaa käyttää luovasti näitä. Epäilen, että kaikesta hypetyksestä huolimatta useimmat opettajat eivät osaa käyttää näitä uusia välineitä. He ovat skeptisiä ja konservatiivisia. Tietotekniikka ei taida olla tullut kouluihin muuta kuin laitteina. Vehkeet kyllä pitää olla joka luokan nurkassa ja kouluissa tietokonesali. Nämä ovat tosiaan ihan tietämättömän ennakkoluuloja. Ihan oikeasti haluaisin tietää tilanteen.

Ennen PC-aikaa tein Basic-ohjelmia. Saneluohjelmankin ohjelmoitavalle Casio-laskimelle, joka käytti mankkaa. Se oli leikkiä ja värkkäämistä, josta ei välttämättä ollut suurta hyötyä. Mankka ei ollut täsmällinen. Jos olisin saanut jatkaa opettajana, olisin tehnyt vaikkapa Visual Basicilla yksinkertaisen saneluohjelman. Nyt ei tullut siihen koskaan ryhdyttyä.

Bloggaustauollani kävin tutkimassa legendaarisen Tucows-lataussivuston nykyistä antia. Se on netin laajin lataussivusto. Siellä on testattua tavaraa ja ns. mirror-peilausivustoja on ympäri maailmaa, Suomessakin. Mielestäni muistelen, että Tucows olisi Texasin yliopistosta lähtöisin, mistä lehmät vinjettinä saattavat kertoa. Siellä sellainen on shareware - ohjelmana. Ohjelmaa saa kokeilla 30 kertaa maksutta, jonka jälkeen voi maksaa naurettavan pienen, parinkymmenen dollarin maksun, jolla ohjelman saa käyttöönsä.

Se on juuri sellainen ohjelma, jota itse suunnittelin. Siinä voi äänittää tietokoneen äänikorttia ja mikrofonia käyttäen haluamansa sanalistan tai vaikkapa lauseita. Se käy tietenkin kaikille kielille ja mielestäni varttuneemmillekin kielenopiskelijoille. En ole sitä edes kokeillut. Pari vuotta sitten latasin verkosta ilmaiseksi vastaavan ohjelman. Siellä se on yhäkin, ilmaisversiona. Siihen olisi helppo laatia kirjoituksen tarkistusluupit, jotka voisivat näyttää vaikka kunkin sanan alusta oikeat kirjaimet. Sellaisen ohjelman tein itse jo 15 vuotta sitten. Minusta tässä on todellisia helmiä ohjelmiksi.

Tucowsissa oli monenlaista muutakin hauskaa kielenoppimiseen sopivaa ilmaismateriaalia ja shareware- ohjelmia. Latasin tyttären pojalle ihastuttavan, ilmaisen lasten maalausohjelman, jonka avulla hän on opetellut hiiren käyttöä ja tietokoneen käytön alkeita leikin varjolla.

Sellaiset tehtävät, jossa oppilaat laativat toisilleen erilaisia tehtäviä, esim. ristikoita ja erilaisia flash cardeja ja esityksiä ovat minun mielestäni parhaita oppimisen kannalta. Tosin erään erityisopetuksen käytössä olevan ohjelmiston kehittäjä sanoi minulle sähköpostissa, etteivät opettajat ole kiinnostuneita ns. avoimesta oppimateriaalista. He haluavat valmista tavaraa. He ovat niin työn raskauttamia ennestään, sanotaan.

Valmiita, erityisopetukseen sopivia, kalliita ohjelmia näyttää olevan saatavilla, hyvään hintaan tosiaa. Yksi on nimeltään Lexia, toinen aLexis. Niissäkin näyttäisi olevan sanelusanoja ja ihan hyviä erityisopetukseen sopivia tehtäviä, jotka tietokoneen muistissa eivät mene samalla lailla sekaisin ja kulu kuin klassiset erityisopettajan monisteet ja muovitetut kortit.

Tajusin paljasjalka-opettajana itsekseni, että suomi on rakenteeltaan paljolti auditiivisyyteen perustuvaa. Koululaisen pitää oppia puheen ja sanojen rytmi ja kuunnella sisäistä puhettaan.

Saneluharjoitukset olivat mielestäni painavinta, mitä ala-asteen opettaja voi tehdä. Minulla oli pieniä ryhmiä ja niitten kanssa ehti tekemään vaikka mitä. Lähdin alalta juuri, kun PC:t tekivät tuloaan alalle. Harmi, sillä olisin halunnut enemmän käyttää tietokoneavusteista opetusta.

Mielestäni puuhailu ja kielen kanssa kikkailu ja pelaaminen opettaa parhaiten. Vuorovaikutus ja oppilaiden muuttuminen objekteista subjekteiksi, tepsi parhaiten ja piti välkkeen silmäkulmassa. Tunsin vaistomaisesti, että juuri siinä oli koulun heikko kohta. Saattamalla oppilaat laatimaan tehtäviä ja esityksiä toisilleen, ilon liekki pysyi hengissä. Suomalainen koululainen ei rakasta työtään vaan tekee sitä hampaat irvessä - kuten hänen vanhemmatkin omaa työtään.

Blogeja

Blogilista on mukava, kun se on olemassa. Se organisoi suomalaista blogitarjontaa. Olisi hyvä, jos kaikki mahdolliset aikuisblogit (ei sekoiteta aikuisviihteeseen) olisivat siellä. Kuinka mukavaa oli seurata esimerkiksi presidentin vaaleja sieltä käsin. Paheksun, kun toisinaan törmää ihan hyviin blogeihin, jotka eivät ole (vielä) listalla. En oikein tiedä onko sopivaa ilmoittaa toisen blogi listalle. Teenkö etikettivirheen, jos niin teen. Esimerkiksi Yhteiskuntapolitiikka- lehden päätoimittajan Matti Virtasen blogia olisi kiinnostavaa lukea, mutta ei sitä listalta löydy.

Viime aikoina listoille on tullut monia laadukkailta vaikuttavia julkaisuja. Esimerkiksi luen Mika Sipuran blogia, jossa oli tänään mukavaa pohdintaa blogien olemuksesta tuorein silmin. Sipura on biologi ja tohtori, kirjoittaa monista aiheista asiantuntevasti ja persoonallisesti. Jutussa linkitettiin Juha Haataja- nimisen kolumnistin juttuun, jossa myös kehuttiin blogeja. Haataja on Mikro PC:n kolumnisti. Hän on pitänyt omaa blogiaan kolme vuotta, mutta ei häntäkään ole Blogilistalla nähty? Osoitekin oli vaikea löytää. Haatajan kolumnit ovat myös hyviä.

Joskus vuosia sitten kaipasin kunnon ympäristöblogeja. Nyt niitä on ja ne ovat kriittisiä nautittavalla tavalla. Ilmasto muuttuu sinun elinaikanasi puhuu painavaa ja tärkeää asiaa, joka koskee meitä kaikkia. Kurkiaura on toinen erinomaisen kriittinen ympäristöblogi. (lisäys)

Perikatoa, kulttuurin dekadenssia ja pseudomorfoosia ja sen semmoisia ennustavat ja kuvailevat blogit ovat nykyajan parannussaarnoja. Ihan uusia ne eivät blogeina ole, mutta mainitsen ne tässä yhteydessä. Niitä tekee nimimerkki anttia & knit. Tekee niin hyvää sielulle päivittäinen annos perikatoa.

Mitä voisi tehdä, ettei Hurmaavan itsemurhan kirjoittaja, joka osaa kirjoittaa elämästään kiinnostavasti, ei tekisi sitä lopullista tekoaan. Kirjoitin hänen kommenttiosastoonsa, että vaikka elämä ei kovin kummoista olisikaan, siitä löytää kumminkin usein niin paljon elämisen arvoista, että kannattaa katsoa kortit loppuun. Älä tee sitä! Kirjoittakaa toisetkin nuorelle ihmiselle ja perustelkaa, miksi kannattaa elää!

Seuraan monia, monia muitakin - ja tietysti vanhoja tuttuja, joista on inspiraatiota muuten harmaassa ja tapahtumaköyhässä elämässäni. Seuraan pirteän sikalanhoitajan arkea, itselläni kun on kokemusta maatiaissikojenkin hoidosta. Siat olivat niin tuttavallisia ja sotkivat kärsillään vaatteeni, että minun oli pakko niitä kepittää. Ne myös näpsivät hampaillaan ystävällisesti, mutta en halunnut sen kaltaista tuttavallisuutta. Pidin niistä vaikka jouduinkin niitten kanssa hankaluuksiin. Muistin tämän elävästi, kun luin muutaman vuoden takaista päiväkirjaani.

Ajatuksia presidentin vaaleista

Presidentin vaalit eivät ole turhat, vaikka P:n valtaoikeudet eivät olekaan enää kummoiset. Demokratian kannalta se, että vaalitaistelun merkitys yleensäkin on kasvanut, on ehkä hyvä. Minun näkökulmastani vaalit tapahtuivat sähköisessä mediassa. Minulle ei tule lehtiä. En käynyt vaalitilaisuuksissa enkä paljon keskustellut vaaleista kenenkään kanssa. Katsoin keskusteluja ja tenttejä tv:stä ja lueskelin ehdokkaiden nettisivuja ja blogeja. Kuinka yleistä tällainen mediakulutus on, en tiedä. Mutta luulen sen olevan ainakin tulevaisuuden trendi, joka lisää demokratiaa.

Arvojohtamisesta puhutaan. USA:n presidentin vallankäyttökin on pitkälti puheiden pitoa, vaikka hänellä on myös pääministerin valta. Olemme amerikkalaistumassa tässäkin suhteessa.

Periaatteessa ja perinteellisesti vasemmisto ja vihreät ajavat moraalia ja oikeudenmukaisuutta teemoissaan. Heikompien väestönosien asia sekä kansallisesti että kansainvälisesti on tietenkin tärkeää ja vetoavaa, mutta valitettavasti se toimii lähes mielikuvatasolla ja symbolisena. Käytännössä kapitalistinen markkinatalous on vallassa ja sillä on omat mekanisminsa, jotka vievät ja me ihmiset vain vikisemme.

Minulle ei ole edes varmaa millainen talousjärjestelmä edistää parhaiten ihmisen oma-aloitteisuutta. Liiallinen auttaminen saattaa passivoittaa ihmisiä. Jos heitä autetaan, niin autetaan auttamaan itseään sellaisilla rakenteilla, että sen huomaa itsekin. Siinä on politiikan tehtävä. Totta kai heikkoja pitää tukea ja ympäristöstä täytyy pitää huolta.

Kiinnostavaa nähdä, mihin teemoihin nyt jatkuva vaalikeskustelu kiinnittyy. Symboleistahan siinä tosin on kyse, mutta sehän sen tarkoituskin on.

Suomalaisuus ja kansainvälisyys

Kannattaa viimeistään nyt lukea Peter Elkin jäähyväiskirjoitus. Peter on käsitellyt amerikkalaisuutta miun maun mukkaan, tavalla, jonta hän tiivistää mainiosti viimeisessä kirjoituksessaan. Amerikkalalaisuus on paljon muutakin kuin hyvin monet suomalaiset tietämättömyydessään kuvittelevat. Hänen bloginsa oli suorastaan loistavaa silloin kun hän sitä parhaimmillaan päivitti. Blogeillakin on elinkaarensa. Se mitä hän sanoo suomalaisuudesta, sen ahdistavasta yhdenmukaisuuden paineesta, turvallisuuden kaipuusta, on varmasti totta, mutta kuitenkin osittain. Suomalaisuudessa kuten usalaisuudessa on toinenkin puolensa, joka ei vähimmin näy juuri blogeissa. Koulutustason ja talouden nousu on myös vapauttanut meitä. Suomi on kiireellä kansainvälistynyt. Meillä on pieneksi maaksi suuri joukko itsenäisesti ajattelevaa älymystöä, väitän. Jopa toisessa, painajaiseksi luokitellussa hyvinvointivaltiossa, Ruotsissa, elää myös individualismi ja kapina.

Juttelin joulua ennen erään tuttavan kanssa tiellä. Hän kuuluu unohdettuun kansaan, joka varmasti omista syistään, takaamalla epäviisaasti, on asettanut elämänsä pahaan jamaan. Hän on äärioikeistolainen itä-helsinkiläiseen tapaan. Hänen ennustuksensa mukaan rikokset ja väkivalta tulevat lisääntymään. Suomessa on porukkaa, joka ei välitä. Lapsikaappaukset lunnaita kiristäen tulevat esimerkiksi tännekin hänen ennustuksensa mukaan. Sanoin, että suomalaiset eivät ryhdy kapinoimaan sillä tavalla. Heidät pidetään tyytyväisenä sosiaalihuollon sopalla. Nähtäväksi jää kumpi meistä on oikeassa.

Kaupungeissa saa jo ilmeisesti olla varuillaan kaduilla amerikkalaiseen malliin. Oli eksoottista kuinka Dr Phil antoi ohjeita kuinka pitää olla varuillaan vaikkapa pankkiautomaatilla ja pysäköintitalossa hörhöjen raiskaajamurhaajien varalta. Phil kertoi itse jutun kuinka he vaimonsa kanssa kulkivat autiolla kadulla ja heitä kohti tuli mies. Phil kertoi, kuinka hän huusi miehelle: "Seis, mene pois!" Mies oli luikkinut noloissaan tiehensä. Silti hän saattoi olla viaton vastaantulija. Amerikkalaisuutta tämäkin.

Toinen pieni huomio matkustamisesta ja venäläisistä. Silja-Linella menee tosiaan ehkä huonosti. Aatonaattona Turusta Tukholmaan menevä laiva oli lähes tyhjä. Samoin Ruotsin puolella. Siellä eri puolille maata kulkee on Silja Expressiksi kutsuttuja bussireittejä, joissa nähdäkseni matkustaa vain laivamatkalaisia. Mennen tullen suuret turistibussit olivat lähes tyhjiä ja parhaimpaan sesonkiaikaan. Kukahan ne bussit maksaa, Siljako? Ei ihme että tappiota tulee. Suomalaiset siirtolaiset ja muut mahdolliset matkustajat ovat niin varakkaita, etteivät he enää kulje busseilla, jos nyt matkustavat ollenkaan. Samalla lailla tänne saarelle tulevat bussit ovat puolityhjiä. Ihmiset kulkevat mieluuten omilla autoillaan, maksavat kallista bensaa ja muita pienauton kuluja kuin maksaisivat korkeita bussilippuja. Sillä kalliita nekin ovat; jostakin bussiyhtiöiden pitää repiä tulosta.

Tukholmassa oli alkamassa mielenkiintoinen liikennekokeilu. Tukholman Cityn ruuhkaliikennekokeilu. Ruotsalaiseen tapaan siellä naristiin viranomaisten päätöstä vastaan. Kokeilu on tulosta vihreitten yhteistyösopimuksesta sossujen kanssa. Kerrankin vihreät olivat hyödyllisiä. "Tullien" kohdalla oli asennettu kameroita, jotka lukevat rekisterinumerot. Jotkut varastelivat numeroita ja tekivät muuta filunkia, jotta välttyisivät maksamasta. Suurin osa maksaa kuitenkin kiltisti. Autojen tuulilasiin voi kiinnittää laitteen, joka helpottaa automaattista maksamista, sillä työlästä se maksaminen on ja sakkolisät rapsahtavat helposti inohtajalle.

Kokeilu kuitenkin on tietojen mukaan näyttänyt onnistuneen. Yksityisautoilu on vähentynyt. Ihmiset käyttävät julkista liikennettä ja muita luovia ratkaisuja enemmän. Kaupungin keskustat ovat tukehtumassa autoihin. Se ei ole ollut viisasta eikä viihtyisää vaikka autoilulla onkin puoltajansa. Nähtäväksi jää miten jatkossa. Jotakin pitäisi keksiä täälläkin julkisen liikenteen edistämiseksi ja yksityisautoilun vähentämiseksi. Se on syöpä, joka tuhlaa hupenevia luonnonvaroja, suuntaa kuluttajien varat turhaan kuluttamiseen ja jopa alentaa kansanterveyttä vähentämällä liikuntaa. Polttoaineen hinnalla ei näytä olevan ratkaisevaa vaikutusta. Hinnankorotusten tulee olla vielä huomattavampia, jotta jotakin tapahtuu.

No, venäläisistä minun piti kirjoittaa. Paluumatkalla olinkin sitten hukkua venäläisten mereen. Pietarilaiset olivat olleet ostosmatkalla Tukholmassa ja tuottivat Siljalle edes jotakin kilinää kassakoneisiin. Ajattelin, että tässäkö niitä sitten on, niitä romanttisen runoilijan ihannoimia venäläisiä. Hyvin toimeentulevan näköisiä he tosiaan olivat. Naiset olivat naisellisia ja miehet miehekkäitä. Varmasti tässkin joukossa oli riutuvia ja sensuelleja teetä tai vodkaa juovia henkeviä, Pushkinia lausuvia, kiihkeitä sieluja vaikka ne kiihkeimmät tuskin lähtevät turistimatkoille. Harmitti kun ei heidän kanssaan osannut jutella. En ryhtynyt edes yrittämään englannilla siinä tungoksessa mutta katselin ja kuvittelin.

En ole koskaan käynyt edes Pietarissa. Viipurissa vain kerran kolmisen vuotta sitten. Ajatella, että tässä ihan vieressä, saman taigametsän sisällä, on miljoonakaupunki. Maalaisen ei kannata edes lähteä Turkuun töppäilemään. Bussit ajavat ohitseni, kun en näe, enkä ehdi niitä pysäyttää. Surkuhupaisesti tupeksin kahteen otteeseen tällä viikolla. Toisen kerran menetin kokonaisen päivän, kun tulin tuntia liian myöhään linja-autoasemalle, kun työvalmentajaopiskelijoiden piti lähteä tutustumisretkelle Naantaliin. Ajattelin, että onko tämä nyt sitten dementiaa, jota velipojalla on. Tulin sitten tulokseen, että: OLEN AINA OLLUT VÄHÄN HÖLMÖ. Mitään uutta tämä ei ole.

En minä jaksa olla kirjoittamatta

Hitsi vieköön! On se jo mennyt niin paljon veriin.

Aurinko paistaa täällä etelässä. Maa on lähes yhtä paljas kuin vuosi sitten, kun kävin täällä ensi kertaa. Sivutiet ovat liukkaita, mutta isoja myöten käy juosta. Varmasti vielä tulee pyryttämään, mutta aurinko paistaa jo keväisesti. Talviunet saa pian jättää mesikämmenille. Valoa riittää jo viiteen asti. Sama uskomaton sampolappalais-ilmiö joka vuosi. Valo voittaa pimeyden, jonka olemassaolo antaa kuitenkin elämälle mukavaa särmää. Kuinka hyvä onkaan elää täällä erilaisten vuodenaikojen maassa.

Varmaan hyviä tietokoneita, näyttöjä ja televisioita viskataan kierrätykseen. Tältä näytti ainakin jossakin tv:n pätkässä. Monelle, vielä tietokonemaailmasta osattomaksi jääneelle niistä olisi hyötyä. Tämä on slit o släng- yhteiskunta. Vein ikivanhan tietokoneeni ja pöydän pyörän ja peräkärryn yhdistelmällä yhdelle asiakkaalleni, jolle word padista tuntui olevan todellista iloa. Olen opettanut hänelle muutamana päivänä alkeita ja meillä on tosi mukavaa. Olen kiltti opettaja ja nautin taas siitä työstä.

Huomenna presidentin vaalien jännitysnäytelmä huipentuu, ehkä jatkuakseen vielä pari viikkoa. Olen niin epäpoliittisen naiivi, että kaikki presidenttiehdokkaat periaatteessa kelpaisivat minulle. Kyllä se Halonenkin, vaikka olen oppinut epäilemään hänen edustamaansa näennäisradikalismia. En luota hyviin tarkoituksiin. Vähiten ehkä Soini. Eri asia on sitten ehdokkaitten taustajoukot, joista löytyy patataantumuksellisia hirviöitä varmaan kaikista.

Asiantunteva, luontevasti esiintyvä Hautala, naissukupuolen toinen edustaja, vallan viehättävä. Suomi saa olla ylpeä ehdokaskaartistaan. Ainoa vika on, että nykyajan presidenttiehdokkaat ovat niin nuoria ja lapsenkasvoisia . Toista oli ennen. Vanhat ukot herättivät luottamusta. Jopa Pöysti Paasikiven hahmossa. Pääministeri on sympaattinen ja asiantunteva. Hän on pärjännyt yksityiselämän karikoista, on kunnollinen ja empaattinen. Hän ymmärtää kansainvälistymistä. Voisin hyvin äänestää Vanhasta, jo veren perimänkin, maalaisliittolaisuuden vuoksi.

Silti taidan yhä pysytellä Niinistössä. Jos tulee toinen kierros, vain hän pystyy esittämään jonkinlaisen vaihtoehdon. Ideologiat ovat ohentuneet, maallikon on vaikea ymmärtää, onko ehdokkaiden välillä olennaista eroa. Jotain sellaista voisi aavistaa, jos Niinistöstä tulee toinen pääehdokas ja toinen kierros tulee.

Blogimaailma

Kuukauden blogitauon aikana on ilahduttanut se, kuinka kaiken aikaa syntyy uusia ja kiinnostavia julkaisuja. Olen lukenut ahkerasti niitä ja vanhoja. Kemppisen erityisesti kuvien käyttämistä koskevat pohdinnat ovat olleet antoisia ja Blogisiskon pohdinnat ovat tuoneet maallikolle ymmärrettävyyttä. Jospa Kemppinen vielä kävisi läpi esim. yksityisyyttä koskevaa lakia ja sen soveltamista, mitä olen pyytänyt häneltä sähköpostissa. Siitä voisi olla muillekin kirjoittajille iloa.

Itse olen joskus ehtinyt miettimään alkaisinko julkaista Ekokylän päiväkirjaa, joka alkaa joulukuussa 2000 ja jatkuu pari vuotta. Olen yrittänyt sitä käydä läpi, mutta olen huomannut, että jollen pistä tekstiä tuuttiin/nettiin minulla ei ole motivaatiota. Jo muutamasta sivusta on herännyt paljon muistoja ja tunteita. En tiedä olisiko niillä muille mitään arvoa. Se on paljon intiimimpää tekstiä kuin maalaisen nettipäiväkirja. En voisi sitä kirjoittaa nimettömänä, koska siinä koko miljöö on lukijoilleni tuttu. Periaatteessa haluaisin siirtyä anonyymisyyteen. Mutta sitä joudun odottamaan vielä vuosia, jos ryhdyn suururakkaan. Tekstillä ei ole varmaankaan oikein muuta rakennetta kuin päiväkirjan kronologia.

Ajattelen siis kirjoittaa edelleen maalaista, mutta en varsinaisesti nykyisestä työelämästäni. Ehkä jälkiviisastelen samaan aikaan julkaisemaani Ekokylän päiväkirjaa, joka saa olla erillisellä blogilla. Siihen en laita kommentointimahdollisuutta vaan huomautukset saa lähettää maalaiseen. Täysi anonyymisyys saa siirtyä muutaman vuoden päähän ja mahdollisiin muihin syntyviin blogeihin. Sillä kahdesta en luovu: Toinen on blogikirjoittaminen ja toinen on netti! Mitä sitä muutakaan meikäläisten tämmöttien ihmisten kuten Leppäsen Preetin ja minun.

Yksityiselämä

Olipa kiva huomata olevansa mukavien lastenlasten isoisä. Juuri niin mukavaa kuin olin odottanut. Haikeata on nähdä, ettei heistä tule suomenkielisiä. Pystynkö koskaan olemaan ruotsinkielellä sellainen vaari kuin haluaisin olla? Pääasia on kuitenkin ihminen. Lapsilla on omat kuvionsa, päiväkotinsa ja ystävänsä. He ovat jo omia ainutlaatuisia persoonallisuuksiaan. Sivullinenhan tulen kieltämättä olemaan heidän elämässään.

Entinen vaimoni on rollaattorilla kulkeva pieni mummo. Minä en vielä vuosiin suostu vanhenemaan. Siitä pitävät geenit, liikunta ja ravinto huolta. En ole päästänyt kuntoani rapistumaan. Vielä käyb käsi ja nousee jalka.