Itsenäisyyspäivänä on minulla usein tappion tunteita, paitsi omista syistä, myös kun katson valtakunnan silmäätekeviä. Tulee paljon raamatullisia tunteita kaiken lakastumisesta ja kuolemasta. Ihmisen aika on lyhyt. Juhlapuvuissa ihmiset näyttävät aika surkeilta. Toiset ovat ylensyöneitä, toiset vanhoja ja lakastuneita. Kukaan ei siinä ympäristössä oikeastaan näytä kauniilta. Ihmiset ovat kauniita arkipäivässään, tuulipuvuissaan ja arkivaatteissaan.Juhliin kutsutut ovat menestyneitä, "herroja". Herroja on tietenkin paljon, paljon enemmän. Vain pieni osa saa kutsun, toiset saavat toisena vuonna, osa on jo syrjässä parrasvaloista. Ajattelen, miten tämä parhaimmisto tulee suhtautumaan vihreitten perustuloesitykseen. Millaisia vasta-argumentteja tullaan esittämään, miten asiaa vääristellään ja puolustetaan.
Onko niin, että tällainen vallankumous on aivan mahdoton ajatus pienenevien ikäluokkien ja työvoimapulan Suomessa. Pienituloisella olisi esityksen mukaan jonkinlainen neuvotteluvaltti, mahdollisuus valintaan. Jäädäkö pätkätöille, elää halvalla ja vaihtoehtoisesti vai mennäkö siihen kuuluisaan oravanpyörään täysillä. Ehkä silloin yhteisötkin saisivat tosimahdollisuuden, muuttaa vaikka maalle halpoihin kiinteistöihin, yhdistää voimavaransa.
Toivon, että ehdotuksesta syntyisi kiivaita keskusteluja, joissa vaikutuksia arvioitaisiin todella kriittisesti. Kättelyjonossa vilahteli paljon talouselämän ja tieteen vaikuttajia, joiden toivoisi pohtivan ehdotusta ennakkoluulottomasti, ilman ideologisia painolasteja.
Kateuttakin tietysti tunnen parempiosaisia kohtaan, mutta tärkeintä olisi säilyttää terveytensä rippeet mahdollisimman pitkään. Mikään muu ei ole mitään terveyden rinnalla. Välillä krempat iskevät kuten tänäänkin, pumppu oikuttelee. Mikä onkaan tärkeämpää kuin sen toiminta. Mutta useimmat päivät ovat kunnollisia. En tiedä, mitkä ovat fiilikset sitten kun saldo heikkenee enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti