Jo kansikuva Virpi Hämeen-Anttilan PERIJÄT-romaanissa kertoo paljon teemoista. Läppäri, jonka ruudussa näkyy jokin Suomi-Filmi sympaattisesta kartanonperijästä. Nykyaikaa ja historiaa sekoitettuna. Pidin kyllä kirjasta, koska siinä oli positiivisia sankareita, jotka toivat mieleen lapsuuden vinttikomeron ja huonolle pula-ajan paperille painetut tyttökirjat ja niiden sankarit, jotka reippaudellaan voittivat vastukset ja lähtivät eteenpäin elämässään, mielellään käsi kädessä toisen samanlaisen kumppanin kanssa.
Päätapahtumapaikka oli eteläsuomalainen tehdaspaikkakunta, jonka teollisuuslaitos oli joutunut vääränlaisiin käsiin ja oli joutua nurkanvaltaajien ja yhtiön pilkkojien raiskattavaksi, mistä kunnolliset sankari ja sankaritar saivat sen pelastettua. Oli paljon mukavaa suomifilmimäistä juonittelua ja ikäviä ja vähemmän ikäviä sukulaisia, huonoja parisuhteita, hevosia, koiria, mediapeliä, työelämää, naisenergiaa, positiivisesti kuvattu lesbopari, joihin kaikkiin oli helppo löytää samaistumiskohteita.
Kirjailija nähdäkseni kuvasi yhtiötä ja sen taloutta ja ongelmia oikein asiantuntevasti. Kirjassa oli paljon repliikkejä kuin tv-sarjasta. Oli ihanaa, että sympaattiset kartanonperijät löysivät toisensa, sehän tosin oli kyllä arvattavissakin. Ihan tuntui kuin läpeensä sympaattinen Virpi olisi päähenkilöiden toverisuhteen löytymisessä puhunut eräästä reilusta ja toverillisesta kumppanista, professori Jaakosta, joka on kunnostautunut puolustamalla vähän huonossa huudossa olevia muslimeja, joiden väärämieliset sukulais-Lasset ovat juonitelleet omalla tavallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti