15.10.06

Venäjä, huokaus

Putins Ryssland (on suom.) oli vahva lukuelämys. En ole harhakuvia elätellyt ennenkään, mutta kirja avasi silmiä. Kirjasta on parikin hyvää suomenkielistä arvostelua. Putin esiintyy moraalisesti aika epäilyttävänä tyyppinä. On epämukavaa, että mahtavassa naapurimaassa on taas käytännössä diktaattori. Mitähän venkoiluja hänen klikkinsä keksiikään tulevissa presidentin vaaleissa? Politkovskajan kirjaa ei suomalaisen arvostelun mukaan ole julkaistu venäjäksi Venäjällä. Tiedotusvälineet ovat suureksi osaksi ohjailtuja. Kritiikkiä ei ole päästetty esille. Pekka Nykäsen blogissa on hyvää seurantaa Venäjän viimeaikaisista tapahtumista.

Kansa haluaa varmasti ennen kaikkea vakautta, mikä mahdollistaa Putinin suuren kannatuksen. Politkovskaja kritisoi venäläisten välinpitämättömyyttä. Kansa on kuitenkin kokenut ja kestänyt kovia eikä halua riskeerata. Onkohan muuten suomalaismedia osannut tarpeeksi hyvin seurata rasismin kehitystä Venäjällä? Suomalaisilla voisi olla erityisasema maan, kielen ja kulttuurin tuntemuksensa takia raportoida ja analysoida mm. kaukaasialaisten ja muiden venäläisten kiristyviä suhteita, joista viime kesäiset Kontupohjan mellakat olivat varsin lähelle maamme rajoja tuleva esimerkki. Wikipediassa on tästäkin hyvä artikkeli.

Silti Suomen ja EU:n täytyy yrittää pitää suhteita Putinin Venäjään, harjoittaa vuoropuhelua ja käydä kauppaa, vaikka toivommekin, että demokratiakehitys kääntyy taas positiiviseksi, ihmisoikeuksia ruvetaan kunnioittamaan enemmän, tulee parempia johtajia.

Ei kommentteja: