Kuoleman linkit

Ruotsiksi on olemassa mukavalla tavalla syvämietteinen ja humoristinen sivusto kuoleman ja elämän kysymyksistä, Insikt. Millähän sanalla tuota lähestymistapaa kuvaisi. Eilinen postaukseni sähläyksen laista on hyvin lähellä tämän sivuston perustunnelmaa. Kuuluisa Murphyn laki on tietysti sukua. Peter´s principle myös sekä tietenkin Parkinsonin laki. Ne kaikki vahvistavat minua uskossani maailman kelvottomuuteen. Hei kyynillisten seura, missä te ootte?

Insikt- sivuilla on sanottu kuolemastakin hyvin. Suomeksi, vähällä vaivalla tietysti, löytänyt sopivan kyynistä, kuolemaa ja elämää käsittelevää sivustoa. Ehkä siihen olisi tarvetta ja sen voisi joku toteuttaa blogimuodossa. En kuitenkaan aio leimautua kuoleman harrastajaksi.

Auttavia ja ymmärtäviä sivuja on pilvin pimein. Amerikan kielellä näkyy olevan massiivinen kokoomasivusto, Death and dementia, auttavista ja ymmärtävistä tahoista. Näinä pimeinä aikoina voi jotakin huojentaa, kun näkee, että muutkin ovat samoja asioita pohtineet.

Itse tunsin itseni aivan mitääntekemättömäksi. Asiakkaita ei ilmaantunut. Keli on loskaista. Wendelinin bussikin on kuulemma kellahtanut kyljelleen. Sopivaa tekemistä ei ollut. Lähden kohta yrittämään irrottaa mopon vanteita päiväsnäön aikana. Muuten renkaiden vaihto on liian vaivalloista.

Olen tulossa muotiin

Aina, kun sählään jossakin, mieleni läpi kulkee epäonnistumisieni historia kavalkadina. En muistele toisten mokia. Olen ehkä antanut itselleni anteeksi ja hyväksynyt vajavaisuuteni, mutta unohtaa en niitä voi.

Tänään aion protestanttisen ahkeran luonteeni kannustamana kiinnittää katosta repsottavan loistelampun kunnolla pidemmällä ruuvilla. En saanut loistelamppua helpolla irti ja huomasin, että ruuviin pääsee käsiksi ottamatta itse loisteputkea pois. Eikös mitä. Koko putki putosi suoraan ruokapäydälle tuusan nuuskaksi. Sirpaleita on joka paikassa ja valkoista jauhetta, jonka oletan olevan vaarallista höyrystyvää elohopeaa. Nyt odotan kielen muuttuvan siniseksi ja saavani kouristuksia ennen kuolemaa.

Muistin kaikki epäonnistumiseni. Se kun pikku tyttäreni lipesi ja putosi asfalttiin päälleen. Minun olisi pitänyt pitää pyörästä kiinni. Muistan autokolarini, jotka tapahtuivat, kun minulla ei ollut tarpeeksi arvostelukykyä, jotta en olisi saattanut itseäni niihin tilanteisiin. Saada auto lyttyyn edestä ja takaa, ei onnistu kaikille. Murskata viattoman sivullisen kadulleen parkkeeraama auto, omistaja nukkumassa viatonta untaan ja sitten minä tulen ja soitan ovikelloa: Tuli ajettua autosi lyttyyn. Turmelin kokonaisen traktorin Keuruulla. Satsasin elämäni väärin. Vääriin naisiin, vääriin koulutuksiin, väärään uraan ja moninkertaisesti. Epäonnistuin opettajan pätevyyden hankkimisessa. Pilasin terveyteni yltiöpäisyyttäni monella tapaa, aivan kuten isäni.

Minä olenkin tehnyt itselleni teorian, joka pätee ainakin omaan elämääni: Elämä on sähläystä. Jokainen päivä ilma suurempia haavereita, on voitto. Tämä on itse asiassa sukua eksistentialismille. Elämä on elämisen arvoista, kun se on niin haavoittuvaista. Edessä on kuitenkin se lopullinen onnettomuus jokaisella, myös terminaattorilla. Kuolema. Lohduttavaa. Lopullinen terminaattori. Aika tasii, sanoi Kiven Aleksis.

Atomivoimalat voivat poksahtaa. Suunnaton tulivuorenpurkaus tuhotan elämän. Tsunamit iskeä. Läheiset kuolla. Sodat syttyä. Tornit kaatua. Elämä on riskejä täynnä - Elämä itse on riski. Pieniä ovat Linkolan uhat joulukaloiksi.

Tv:ssä sanottiin, että nöyryys, kiltteys ja hyvyys ovat tulossa oleva trendi. Minähän olen jo siellä. Olen muodissa. Blogistanin yksi omaperäisiä ajattelijoita, T0 ajaa käsittääkseni samaa filosofiaa. Nöyryyden ja huonouden ylistystä. Anteeksi vajavaisuuteni.

Donnerin retkikunta

Aion kirjoittaa pienen arvostelun Jörn Donnerin kirjasta Fåglars skugga. Minun ei tarvitse suunnitella kirjoitelman rakennetta, ei hakea lähteitä ja taustoja. Menen siitä yli, mistä aita on matalin, taon näppäimiä omalaatuisella konekirjoitustekniikallani: 2-5 -sormea pelaa. Katson vasta jälkikäteen läpi, mitä tuli ja painan publish-nappia. Ehkä jälki onkin sen näköistä, vähän kuin juosten k:tu.

Kirjassa Donner kertoo kulttuuriministeriön apulaisosastopäällikkö, David Maurerin tarinan. Muistumia on sinne sun tänne, kuin elokuvakerronnassa. David Maurer on vähän outo, valtionhallinnon Sivullinen hieman. Hän on ajautunut alalle. Hänellä ei ole monia ystäviä. Yksi heistä on Karlsson, osastopäällikkö, joka oli mukana jo Kekkosen ajalla ja säilytti pitkään vaikutusvaltansa vielä hänen jälkeensäkin. Ministerit tulevat ja menevät.

Donner, joka itse on ollut pelissä mukana jo 50-luvulta alkaen, tietää pelin. Hän itsekin tapaili Kekkosta. Hän on kirjoittanut 12-osaisen, jännittävän romaanisarjansa puolivuosisadastaan. Hän sekoittaa taitavasti mukaan faktaa ja fiktiota. Tässäkin kirjan taustassa on tuttuuden leima. Karlssonin vähän pompottamassa ministerissä on mielestäni ainakin Tytti Isohookana-Asunmaan, Suvi Lindenin ja Tanja Karpelan piirteitä. Naispuolinen, pinnallinen ministeripoliitikko ajaa netin puhdistamista lapsille sopivaksi, mikä saa pisteitä vanhemmalta ja konservatiiviselta maalaisväestöltä vaikka asiantuntijat ja Karlsson sille selän takana tuhahtavatkin ja tekevät vähän pilaa. Varsinaisen kulttuurin ja urheilun välejä ja suhdetta ministeriössä peilataan myös. Kulttuuriväen lähetystöt saavat ironisia kuvauksia kirjailijalta. Jotenkin tutulta tuntuu ministerin kansallinen kulttuurisuunnitelma DNKP, joka ei oikein tahdo lähteä liikkeelle: ministeriön väki ei ole innostunut. Tuskin tällaista suunnitelmaa on ollut, mutta voisi hyvin olla.

Maurer oli mennyt kypsässä iässä naimisiin rikkaan nukutuslääkärin kanssa, jonka isä on rikastunut grynderin töillä. Kirjan aikana liike firma häviää, sulautetaan isompiin, mikä myös tuntuu tutulta, Puolimatkat ja muut. Davidilla on seksuaalifiksoitunut suhde nuoren naisopiskelijan kanssa, joka jättää hänet ja palaa ja kuolee liikenneonnettomuudessa Davidin autoa ajaessaan. Davidin vaimo jättää myös hänet ja palaa entisestä Jugoslaviasta muuttuneena ja haluaa uusia suhteen - David ei enää. David pysyy sivullisena myös suhteissaan. Hänen ainoa kaverinsa houkuttelee häntä firmaansa - hän ei osaa päättää jääkö ministeriöön, jossa hänen ylenemismahdollisuutensa ovat katkenneet osastojen uudelleenorganisoitumisen yhteydessä. Eikä hän oikein osaa välittää. Ihan selvä sivulliskertomus camusilaiseen tapaan. Karlsson joutuu lopettamaan; hänellä ei ole ollut muuta elämää kuin ministeriö ja hän kuolee aika pian.

Donner tosiaan tietää asioita jos joku. Hän on elänyt ja kirjoittanut kulttuurihistoriaa. On yksi aliarvostettuja ja unohdettuja kirjailijoita, vaikka on saanut kirjansa aina julki. Hän toimi kahteen otteeseen kansanedustajana. Oli sekä Ruotsin että Suomen elokuvasäätiöiden johtaja. Ruotsissa hän oli johtajana tulehtuneena aikana; milloin ne eivät sitä ole. Hänellä on tietenkin uransa elokuvaohjaajana. En pitänyt häntä merkittävänä ohjaajana, mutta saattaa olla että uudelleenarvioinnin aika tulee. En ole nähnyt hänen filmejään vuosikymmeniin. Muistan toki hänen komean erektionsa jossakin filmissä ja kaikki skandaalit. Muistan Hymyn jutun Gambiasta, jossa Donner feikkaa yhdyntää uimarannalla nuoren prostituoidun kanssa, Urpo Lahtisen lymytessä vieressä. Muistan hänen tv-juontonsa Ruotsin tv:ssä. Hän oli se tyypillinen ruotsalaisten suosikki- suomalainen; nykyään se on Mark Levengood, kiltti ja miellyttävä Jonas Gardellin elämäntoveri. Donner ehkä herätti enemmän agressioita, mutta hyvätapaisia molemmat olivat, vaikkakin vähän tuhmia suomalaispoikia.

Donner kirjoitti ja kuvasi aikaansa hyvin, mutta pystyikö hän analysoimaan sitä omaperäisesti, on kysymys. Mielestäni hän on koonnut faktoja, esittänyt sujuvia kertomuksia, ollut osallistuva sosiologi, mutta suuruudesta en tosiaan tiedä. Ei ehkä kuitenkaan mestariluokkaa!

Donner on nainut filmitähtiä, Ingmar Bergmanin naisen, Harriet Anderssonin, Bonnierin perijättären, ihan tavallisen ja reippaan suomenruotsalaisnaisen, jonka kanssa hän sai kaksi poikaa, joille hän on ollut oivallinen isä, vienyt treeneihin ja hoitanut kaiken mallikelpoisesti. Naisia on varmaan ollut paljon enemmän. Donnerhan oli selvä YTM, meitä AT: ämmiä harmittava menestyjä, joka kaiken lisäksi oli Kalle Päätaloon rinnastettavissa oleva työmies kulttuurin saralla. Nuoruudessaan hän oli naimisissa, siitäkin avioliitosta oli poikia, jotka Donner hylkäsi. Ex. vaimoni oli nuoruudessaan lapsentyttönä ensimmäisen vaimon vanhempien perheessä. Tämän perheen patriarkka oli myös grynderi. Vaimoni oli myös piikana yhden kesän Ingmar Bergmanin viimeisten appivanhempien luona, jotka ovat kuolleet jo kauan sitten ja on viimeisin vaimokin. He olivat juutalaisia, rikkaita tukkukauppiaita. Kävin nuorena merimiehenä kerran vaimoani katsomassa heidän omistamallaan tilalla Roslagenissa.

Donner sai potkut Ruotsin Filmi-instituutista. Suomalaiset eivät oikein osanneet johtaa ruotsalaisia miellyttävästi. Muistammehan Lasse Pöystin potkut Dramatenista ja suomalaisten johtajien potkut Telia-Sonerasta. Levoton Donner ehti olla Suomen pääkonsulina Los Angelesissa, taisi hän olla jopa ensimmäisessä europarlamentissakin. Eikö hän ollut myös presidentin tekijöitäkin, mutta nyt en muista kenen- taisi olla Tarjan. Olisin suonut Donnerille kulttuurimisterin pestin edes hetkeksi. Sen hän, jos joku olisi ansainnut ja hoitanut tyylikkäästi. Olivathan Pentti Holappa ja Arvo Salokin vähän aikaa kulttuurimistereitä, miksei sitten jokapaikan Jörkkakin. Paremmin ainakin kuin Suvi Linden ja Tanja Karpela, jotka kylläkin ovat ikuistuneet Itsevaltiaisiin -aika naurettavina ja säälittävinä hahmoina tosin. Näistä mahtipontisista hahmoista Donnerkin tekee pilaa, mutta sivistyneesti.

Nykyään Donner on jo vanha ukko, kulmakarvat tuuheutuneet, olemus kumara, liikkuminen huonoa, poettu syöpä, muistelen. Silti kynä pysyy kädessä yhä kuin työmiehellä yhtä symbolinen kirves. Välineet ovat toiset: kannettava tietokone ja kirvesmiehellä jiirisaha ja naulain. Olen aina pitänyt hänen olemuksestaan, hänen protesteistaan konventioita vastaan, kulttuurin ja historian tuntemuksestaan. Hän on mielestäni järkevä ja asiallinen. Kuinka hienoa olisi ollut Donnerin kaltainen kulttuurihenkilö esim. presidenttinä, vaikka hän itse pilasi omat mahdollisuutensa edes kulttuuriministeriksi ärsyttämällä konservatiiveja ja olemalla henkisesti liikkuva. Hän on hyppinyt puolueista toisiin, vaihtanut työpaikkaa. Kirjoittaminen on ollut hänen kotinsa. Hän toimi politiikassa milloin kansandemokraattina, milloin RKP:n listoilta valittuna, milloin sosiaalidemokraattina.

Hän oli Armi Ratian kaveri ja kokeili siipiään myös matkailuyrittäjänä. Kustavissa on edelleen jäljellä hänen entinen, kerran uponnut puulaivansa, missän yhä tanssitetaan väkeä. Velkojat jäivät heristelemään nyrkkejään, kuulin viime talvena. Donner yhdistetään usein svenska talande bättre folkin edustajaksi. Rikasta teollisuus- ja kulttuurisukua hän olikin, itse hän sanoo olevansa ruotsinkielinen suomalainen. Suku on tullut Baltiasta, ehkä Gotlannin kautta, missä on yhä Donnerska huset olemassa Visbyssä. Viittasin otsikossa Donnerin retkikuntaan Amerikan kultaryntäyksen ajoilta. Sinne sama suku tuskin on tuskin yltänyt ja hyvä onkin, sillä retkeläiset söivät toisensa. Filmiväen Oscarin hän kävi pokkaamassa amerikoissa, tähän mennessä ainoana suomalaisena, tosin Ingmar Bergmanin puolesta, Fannysta ja Alexanderin tuottajana.

Donner on mielestäni Suomen kulttuurin Kuikka-Koponen, alati hahmoaan vaihtava silmänkääntäjä. Hän kirjoitti romaaneissaan ja filmeissään yhä uudestaan isänmaallista Maamme-kirjaansa, kertoi keitä me hänen mielestään olemme ensyklopedistien tapaan. Hän kutoi samaa kudetta yhä uudestaan ja viehättäviä kuvia siinä touhussa syntyi. Pidän siitä, kun kirjailijan kirjat muodostavat jatkumon. Tutut henkilöt pomppaavat yllättäen esiin. Tässä kirjassa oli mukana ihan irrallisena sivuhenkilönä ikääntynyt Viking Sund, jonka muistan massiivisen kirjasarjan sivuilta. Donnerin sukutarina oli suomalainen Forsythien taru, suomalaiset Markurellit, mitä näitä perhesaagoja onkaan.

Kotitekoinen terminaattori

Tunnen itseni juoksukoneeksi, vain vähän Keinoa huonommaksi, kun aamuisen merkintäni innoittamana kävin pimeässä, vesisateessa ja loskassa päivittäisellä lenkilläni ja kastuin läpimäräksi, mutta juoksin.

Hieman ironiaa oli havaittavissa, kun Christer puhutteli minua, kun hän ja hänen yhdistyksensä kävi pitämässä kokousta yläkerrassa: högste chefen. Sanoin siitä hyvästä taipuvani monenlaiseen. Uusia yhteisiä asiakkaita on tiedossa vuodenvaihteen jälkeen ja minulle suunnitellaan kuulemma naisryhmän johtamista Kemiössä. Sanoin suostuvani miellelläni, koska saisin syyn laitattaa nastarenkaat myös skootteriin. Täällä etelässä luminen aika tuskin on kovin pitkä. Viime talvena, kun muutin, maa oli vihreänä tammikuun lopussa eivätkä tiet olleet kovin huonossa kunnossa monena päivänä. Minulla on sitä paitsi moottorikelkkailijan haalareita kaksin kappalein, jotka nyt tulisivat kunnolla käyttöön.

Valkoinen masai
Luin eilen loppuun Valkoisen masain. Sveitsiläis-saksalainen nuori nainen, Corinne, ihastui koreaan masai-soturiin Lketingaan ja hylkäsi sulhasensa ja työnsä ja muutti Keniaan. Mies oli lukutaidoton ja afrikkalaisella tavalla miessovinisti, joka käytti aikaansa toisten sotureiden kanssa seurusteluun, huumekasvin pureskeluun ja oluen juontiin.

Nainen oli ainakin oman kuvauksensa mukaan todella pystyvä ja urhea sopeutuessaan elämään joksikin aikaa nokisessa, lehmänlannalla vuoratussa alkuasukasmajassa, manyattassa. Hän sairastui malariaan ja koki monia, ihan uskomattomia vaikeuksia, joista hän selvisi länsimaisella yritteliäisyydellään. Mies muuttui kaiken lisäksi mustasukkaiseksi ja pahoinpiteleväksi. Lopulta naisen oli paettava takaisin Eurooppaan tyttärensä kanssa, jota uhkasi kaiken lisäksi vielä ympärileikkauskin. Hän perusti kaupan ensin alkuasukaskylään ja sitten rannikon turistiseudulle.

Kirja antaa mielestäni valaisevan kuvan heimoelämästä modernisaation kynnyksellä. Se on ymmärtävä ja rakastava kuvaus, tehty kaikesta huolimatta ilman vihaa. Todella hyvä kirja. Kirjassa on kuvitus, joka tukee tekstiä.

Tuskin avioliitolla tässä tapauksessa olisi ollutkaan onnistumisen mahdollisuuksia, niin etäällä olivat puolisoiden maailmat. Kirja on myös kertomus intohimosta. Olisi ollut ihan mahdollista, että länsimainen nainen olisi sopeutunut kenialaiseen elämään heimosoturin vaimona, mutta soturi itse ei ollut valmis astumaan ulos viitekehyksestään, afrikkalaisesta miehen roolistaan. Tämä rooli on mielestäni yllättävän moderni. Siinä toteutetaan itseään ja halujaan hyvinkin tutulla tavalla. En nyt uskalla sanoa: ekok..., koska olen saanut pyyhkeitä ja agressiivisuutta. Hyvinvointivaltion nuori, syrjäytynyt asukas, ehkä huumeiden käyttäjä, oravanpyörästä ulos astunuthan se siinä on.

Enkä pääse edes töihin

Kun annoin avaimeni lainaksi yhdelle kaverille, joka pääsi oikeaan työpaikkaan ja vei avaimet mennessään. Olisi voinut toimittaa ne minulle vaikka postiluukkuun. On mukava mennä tyhjään taloon aamusella, puuhailla pari tuntia ihan rauhassa. Keittää välillä teetä ja kuunnella samalla radiota. Saan värkättyä aina jotakin pientä. Nyt saan odottaa kotona, kunnes toinen avaimen haltija tulee.

Ihmiset sairastelevat flunssiaan. Se liikunta ja ruoka, mitä nautin, pitää minut terveenä. Omassa perheessänikin on vilustumisien kierre. Pieniä lapsia tosin on vaikea viedä lenkille, he liikkuvat muutenkin paljon. Aikuisilla olisi paljon parantamisen varaa. Minä uskon liikkumiseen ja ennen kaikkea juoksemiseen. Olin muutaman vuoden juoksematta, mutta liikuin muuten sentään. Olisin hetkessä selkä- ja muu vaivainen, jos lopettaisin. Minulle tässä on aivan täysin selvä syy- ja seuraussuhde. Kehoa tulee ylläpitää, muuten tulee ongelmia. Pysyn liikunnalla kunnossa, olisin muuten jo täysi raakki. Eikä sen harjoituksen tarvitse tosiaan olla ylimaallisen rasittavaa.

Joskus kierre pääsee niin pahaksi, ettei paluuta tunnu olevan. Kunto voi olla jo niin huono, kiloja ja vaivoja liikaa, että likkuminen on piinaa. Katson joskus ikäisiäni ja nuorempia ihmetellen: Miten olette voineet päästää itsenne noin huonoon kuntoon? Nautinnot ovat toki tärkeitä, haluan toki itsekin nauttia elämästä vielä monta vuotta, kyse on vain siitä, mikä on viisain strategia.

Hieman pelkään jouluaikaa ja herkkuja tyttären luona. Toivottavasti siellä on puita tehtävänä ja otan lenkkarit mukaan. Olen ainakin syömisen suhteen ilman tahdonvoimaa.

Maa on valkeana

Parin päivän juoksemattomuuden jälkeen on taas ilo käydä lenkillä lumisessa metsässä. Naapurin lapset ovat rakentaneet hienon lumiukon. Kehun sitä aiheesta hienoimmaksi, mitä olen koskaan nähnyt.

Luen useaa kirjaa rinnakkain. Yksi on sveitsiläisnaisen kertomus rakastumisestaan masaisoturiin. Hän joutuu kokemaan hankaluuksia toisensa perään ja hänen sitkeytensä on sanoin kuvaamaton. Toki soturi on nuori ja komea, muttei niin ettäkö se selittäisi intohimon. Joka tapauksessa aito, sisältäpäin nähty tarina perinteisen ja modernin kohtaamisesta. Toinen kirja on Jörn Donnerin Fåglars skugga, jota en osaa pitää kovin erinomaisena.

Olen varannut laivaliput jouluksi Ruotsiin ja takaisin. Netin antama mahdollisuus lipun ostoon on hieno, mutta jostain syystä Silja Expressin bussilippuja Ruotsin puolella ei käynyt varata. Sain lopulta kerättyä nurkissa lojuneet kuitit, joilla saan useita satoja euroja takaisin. Reskontran hoitajana on legendaarisen tarkka nainen, joka tekee työtään ilmaiseksi.

Sain tällä kertaa asennettua webbikameran ja aion toistaa saman tyttären luona, jotta voimme ryhtyä lasten kanssa käyttämään kuvapuhelinta. En muistanut, että kuvassa on viive, joka tekee kuvan luonnottomaksi. Halpa kamera ei myöskään saa aikaan kovin erinomaista kuvaa.

Onko tämä feminismiä?

Kuuntelin Rantaradion uusinta lähetystä. Laatu on yhtä juurevaa kuin tekijänsä blogikin. Khilou otti puheeksi mm. Marginaali-Jania uhkaavan oikeusjutun, joka minusta tuntuu liioitellulta kunnian peräämiseltä. Hän mainitsi myös Tiina Kaarela nimisen paikallispoliitikon ja feministin merkinnän, jossa tämä ylpeänä kertoo suorittamastaan kansanedustaja Juhantalon häirinnästä. Se on selvää kiusaamista ja sopisi paljoa paremmin oikeusjutun aiheeksi kuin em. aivan turha juttu.

Mitä oikeutta on yksittäisen ihmisen häiriköidä iltaansa viettävää kansanedustajaa. Jos Kaarela haluaisi, hän voisi käsitellä Juhantalon julkista toimintaa blogissaan, mutta mennä pilaamaan toisen ilta tuollaisella typeryydellä, antaa kyllä melkein aihetta uskoa Panun väitteitä feministeistä ja heidän argumentointitekniikoistaan, mitä en kyllä tipaakaan ole jaksanut seurata.

Tuossa Kaarelan blogissa on tullut tunnustus. Neuvoisin Juhantaloa nostamaan oikeusjutun häirinnästä.

Toimialan synty

Jännittävää nähdä kuinka kokonaan uusi toimiala on syntynyt ja syntymässä Suomessa. Työpajatoiminta. Se on syntynyt siihen oheen, kun kaiken kattavat suunnitelmat eivät ole toimineet. Koulutus on tarkoitettu koko väestölle. Koulutuksen jälkeen töihin ja veronmaksajiksi. Osa väestöstä putoaa kuitenkin ja tätä porukkaa varten on syntynyt työpajatoiminta ihan viime vuosikymmeninä. En ole käsitteistä täysin selvillä, vaikka olin itsekin pitkään työttömänä ja nyt projektiluonteisesti mukana rakentamassa uutta työpajaa.

Työpajat ovat osa sitä kolmatta sektoria, jonka tulemisesta on puhuttu pitkään. Käsittääkseni siitä ei vielä ole tullut ihan sitä, mitä on odotettu. En osaa sanoa, kuinka suurelta osin toiminta rahoittaa itseään, kuinka suurta on yhteiskunnan rahoitus. Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää. Kun olen lukenut pari eilen saamaani kirjaa, tiedän ehkä enemmän.

Työpajat ja nuorten työpajat liittyvät mielikuvissa puhtaaseen fyysiseen tekemiseen, puutöihin, metallitöihin, tekstiilitöihin, kirpputoritoimintaan, ekotoreihin, palvelujen tuottamiseen. Viime aikoina on tv:ssä tullut ohjelmia onnistuneesta työpajapuotoisesta teatteritoiminnnasta. Eilenkin kuulin yhdestä onnistuneesta ja vuosia menestyneestä hankkeesta teatteritoiminnassa.

Eiliset yksilö- ja työvalmennuksen koulutuspäivät Tampereella oli järjestänyt Valtakunnallinen työpajayhdistys. Kannatti mennä mukaan ihan opin kannalta. Hahmotan vasta kenttää itselleni.

Näyttää siltä, että toimiala on jo organisoitunut varsin pitkälle, vaikka se on yhä silti pioneerivaiheessa, joka tuo siihen tiettyä dynaamisuutta. Käytäntö ja kauniit puheet ovat varmaankin kaksi eri asiaa. Toimialan asiakaskunta on väestön hankalinta ainesta.

Aiemmin kuulemma välivuotta pitäneet, ihan tavalliset nuoret ovat kuulemma vähentyneet paljon. He menevät opintoihin ja töihin ja varmaan lähivuosina työvoiman kysyntä vie heidät entistä tarkemmin, mikä onkin ihan oikein ja suotuisaa. Jäljelle jäävät vaikeasti työllistettävät "leijujat", joista tuli mieleen monet entiset ekoyhteisötoverit, sinänsä aktiiviset rikolliset ja monet mielenterveysongelmaiset, vajaakuntoiset ja väliinputoajat. Heitä tulee kuitenkin aina olemaan. Suomi arvostaa huippuosaamista ja osa väestöstä jää syrjään. Maahan tuotetaan mieluummin ulkomailta työvoimaa kuin annetaan tilaisuuksia vajaakuntoisille, joitten työllistäminen voi olla hankalaa ja kallistakin.

Kolmas sektori on tullut jäädäkseen ja myös sitä hallinnoiva toimiala. Virkamiehiä on niin paljon, että jos heidät asetettaisiin riviin maasta kuuhun, niin hyvä olisi, sanoi muuan tuttu.

Sweet chariot

Maalaisen blogi koki makean menestyksen, kun parin linkityksen ansiosta siellä käväisi yli 700 lukijaa, mikä on tähänastinen ennätys.

Itse aiheesta eli eläinten kielenymmärtämiskyvystä hieman lisää:

• En pidä todistettuna, että miesten ja naisten uskomuksissa olisi eroja, vaikka vajavaiset huomioni sanoisivatkin naisten uskovan eläinten ymmärtävän kieltä enemmän kuin miehet uskovat.
  
• Muistammehan kertomuksen sirkushevosesta, vai oliko se koirasta, joka osasi muka laskea.
• Ulkopuolinen ei millään huomannut jujua.
• Osoittautui, että eläin osasi lukea isäntänsä tunnetilaa, virittäytymistä.
• Se ja ihmisen usko kotieläimensä kykyyn ymmärtää monimutkaista kieltä, osoittaa, että tieteellinen ajattelua on paitsi vaikeaa, myös tärkeää. Myös miesten ja naisten eroista puhuttaessa.
• Ihmisen on niin kovin helppoa luulla seuraussuhteita vaikka väliintulevia muuttujia onkin itse asiassa.
  
• Epäilen, että kun omistaja luulee eläimensä ymmärtävän, tämä useinkin lukee hienoja eroja äänensävyssä ja tilanteessa.
• Kyllä eläin silti saattaa erottaa ja ymmärtää yksittäisiä sanojakin, en pidä sitä poissuljettuna. Mutta, että sille selittää, mitä tulee tapahtumaan, taitaa olla turhaa, paitsi omistajan kannalta. Hänelle itselleen sillä on funktiota. Huuhaapiireissä hellittiin ajatusta, että oikeanlaisen puunkaatajan tuli selittää puulle, että nyt minä sinut kaadan jne. Sillä oli tietenkin merkitystä kaatajan omassa ajatusmaailmassa. Puussa asuvasta luonnonhengestä en niinkään ole vakuuttunut.
• Maaginen ajattelu on tavalliselle ihmiselle luonnollisinta. Olemmehan viihtyneet hyvin leiritulen ääressä kyyristelemässä magian avulla toisistamme turvaa hakien pimeydessä loistavien silmien pelästyttäminä. Luulen jopa, että olemme taipuvaisempia uskomaan harhaisiin syy- ja seuraussuhteisiin kuin totuudellisiin.
  
• Systemaattinen epäily ja kunnolliset koejärjestelyt pienentävät arkiajattelun harhoja.
• Koiralle tai kissalle puhuminen on silti mukavaa ja suositeltavaa terapiana. Eläin on sitäpaitsi hyvä terapeutti: Se antaa asioiden tulla ja mennä. Osoittaa hyväksymistä ja yhteenkuuluvuutta. Se ei anna, kunnon terapeutin tavoin, ratkaisuja. Sitäpaitsi se voittaa terapeutin kielen mitalla. Se koskettelee ja pitää kosketuksesta. Oikean terapeutin, paitsi huuhaa-sellaisen kanssa, kosketukset ovat poissuljettuja tai syyte on pian uhkaamassa tai sitten seksi ja mahdollinen avioliitto.
  

Räsäset

Niin sanottuja vitsejä, jotka Räsäsen mukaan kelpaavat. Tehdään sitten räsäset. Hän oli listannut Jeesuksen tuttuja piirteitä. Se iski minun huumorintajuuni ja tässä niitä puujalkavitsejä on:


Vai oliko Jeesus kuitenkin suomalainen:

Kun hän antoi naisten tehdä taloustyöt ja käski naisenkin (Martan) levätä, mutta ei laittanut itse tikkua ristiin ruoan eteen.
Hänen isänsä oli laittanut hänet alulle, mutta toinen mies joutui hoitamaan isän hommat käytännössä.
Hänen kansallaan oli pysyvä kompleksi suurvallan suhteen.

Vai oliko hän ruotsalainen:

Kun hän tunsi vetoa kauniisiin poikiin.
Oli kovin auktoriteettiuskoinen. Vetosi aina korkeampaan mahtiin.
Luuli tietävänsä kaiken paremmin, kun hän puhui alemmilleen. Hän piti itseään Jumalasta seuraavana. Yritti besserwisserinä kertoa maailmalle mikä on oikein.

Tarkemmin ajateltuna hän taisikin olla suomenruotsalainen:

Hän kuului arameankielisenä kielivähemmistöön, mutta piti itseään parempana.
Hän ei tuhlannut aikaansa työntekoon vaan soitti seurassa suutaan aamusta iltaan - ja viihtyi siinä sivullista harmittavan hyvin. Puusepän poika, itsekin puuseppä, suoraan sopiva Strömsöhön.
Hän luotti siihen, että kyllä isä pitää huolta omastaan ja maksaa viulut. Pappa betalar.

Jeesuksen savolaisuudestakin on merkkejä:

Piällysmiehen vikaa. Muita parempi.
Eli lyhyen elämän kuten itäsuomalaiset.
Oli aina esittämässä vertauksia ja viäntelemässä asioita ja sanoja päälaelleen.

Bloggaajankin piirteitä löytyy:

Uskoi sanansa voimaan, josta toiset eivät kuitenkaan perustaneet mitään.
Uskollisia kannattajia oli kuin bloggaajalla yleensä, 12 ja risat ja nekin luopuivat.
Oli kiinnostunut tuomaan salaisuuksia päivänvaloon, jaksoi tehdä sitä syömättä ja juomatta tuntikausia.

Aviomiehellä ja Jeesuksellakin on yhteistä:

Kantoi ristinsä nurkumatta, mutta tilaisuuden tullen antoi nuoren ja kauniin naisen vietellä ja voidella hänet. Istuu illat syntisten seurassa ja seurustelee porton kanssa.
Naulittiin ristille sanojensa takia.
Häneen kohdistuvissa syytöksissä ei ollut mitään perää.

Kotiin jäänyt aikamiespoika on melkoinen Jeesus:

Aikoi nousta ylös ja lopulta nousikin.
Seksuaalisesta identiteetistä ei oikein selvyyttä.
Luottaa siihen, että isä lopulta auttaa, vaikka onkin äidin poika.

Poliitikon jeesustelevat piirteet:

Jeesus ratsasti aasilla kaupunkiin, mutta aasi jeesustellen eduskuntaan.
Jos ihmiset tekisivät kuten poliitikko sanoo, äänestäisivät häntä ja hänen puoluettaan, syntyisi maanpäällinen paratiisi.
Poliitikko lupaa paljon, mutta tosipaikan tullen lipeää ja on kuin maa olisi hänet niellyt. Ilmestyy kuitenkin siellä sun täällä keräämässä kannattajia.

Päivän saldo

Aamupäivällä meinasi tekeminen loppua, oli hiljaista kun toiset tulivat myöhemmin. Täytyy säästää tytöille sopivia hommia. Pulskat hiiret olivat kohdanneet matkansa pään yön aikana. Nyt viritän loukut joka yö tästedes. Joko minä tai hiiret.

Veteraaniurheilija oli ajanut autokolarin, ilman henkilövahinkoja, kuulin. Vaikka se on tärkeintä, silti rytistyneet pellitkin harmittavat, tuottavat kuluja ja vaivaa. Pari hänen yhdistyksensä jäsentä oli paikalla talkoissa. Keksin heille tekemistä. Huomasin kitkaa eräissä väleissä. Puhuin tytöille, että kannattaa olla kiltti, vaikka kokisi toisen vaikeaksi: KILTTEYS KANTAA PISIMMÄLLE. Heillä oli silmä silmästä -käsitys, enkä usko saaneeni heitä toisiin ajatuksiin.

Koirat olivat pääosissa. Niitä pyöri lähipiirissä runsaat 4 kpl, runsaat, koska yksi narttu on odottava. Lähden taas ylihuomenna Tampereelle opintopäiville. Pitäisi olla aikaa ostaa taas elektronikkaromua, sillä aion saada aikaan näköpuhelinyhteyden lapsenlapsiin joulun jälkeen. Minulla on vanhemmalle ostettuna joululahjaksi game-boy pelikone, mutta pitäisi löytää tarpeeksi lapsellisia pelejä. Tätä ei moni tiedä, mutta game boy:hin on saatavilla lisälaite, jolla voi kopioida pelejä ja vaikka tuoda luettavaksi kokonaisia kirjoja, sitten kun sen aika tulee.

Kommentteja olikin

Ystävällinen lukija huomautti kommenttien moderoinnista, josta olin lukenut, mutta joka ei ollut ehtinyt nousta tajuntaani. Kiitokset. Painoin publish-nappulaa, mutta eivät ne ainakaan vielä näy. Siellä oli 17 kpl hyviä kommentteja. Yksi epäili minua maalaisrouvaksi, minkä ehdottomasti kiistän.

Toinen oli taas nimetön, entinen ekokylätoveri, tällä kertaa ei suinkaan halpamainen selkäänpuukottaja. Jos se kommentti sieltä tulee, niin aion kirjoittaa, että liki kahdeksan vuotta autoin kaikenlaisia mummoja toteuttamaan ihanteitaan, olin sosiaalinen ja ystävällinen, mikä ei suinkaan ole luonteeni vastaista.

Kommentoija viittaa siihen yritykseen, kun yritin parin toverin kanssa saada lopultakin loppumaan sellainen olemassaolo, että vegetoimme toisten kustannuksella. Meillä olisi ollut resursseja, mutta tämäkin kommentoija oli raukkamainen pelkuri, joka ei uskaltanut vaan suostui poispilattujen, syrjäytyneiden nuorten naukumiseen, joista useimmat sitten heti kuitenkin muuttivat pois paikasta. Samoin muutti hän ilmeisesti itsekin kestettyään oloa vain vuoden, pari.

Tähän kevennykseksi lapsenlapsen toilauksia. Kolmivuotias Valter on piparkakkupoikana päiväkodin Lucia-näytelmässä. Hän ei kuitenkaan aio olla Pepparkaks-Nisse vaan Pepparkaks-Valter.

Juuri äskenhän hänen äitinsä oli mukana vastaavanlaisessa kuvaelmassa hehkuvin poskin. Oli kovin tunnelmallista mennä varhain aamulla pimeässä, tervapatojen valaisemaan päiväkotiin olemaan mukana vuosi vuodelta samana toistuvassa traditiossa.

Sininen hetki

Lähdin lenkille huurteiseen satumetsään juuri sillä sinisellä hetkellä, jolloin aurinkoinen pakkaspäivä muuttui illaksi.

Koirat ovat liikuttavia. Ne osoittavat olevansa kavereitani omalla ilmeikkäällä tavallaan. Ne istuvat viereen ja painautuvat kylkeeni. Niitten emäntä kotiutui vain viikon sairaalassa olon jälkeen. Lupasin käyttää niitä ulkona edelleen illalla ja tytöt päivällä.

Laitoin pyörään nastarenkaat vanteineen. Hain ne vuosi sitten veteraanien romupihalta Keuruulla. Jos vastaavat ostaisi uutena, ei 100 € riittäisi vaan saisi pulittaa 200, jos niin tyhmä olisi, että sellaiset ostaisi. Tosin jarrut katosivat ja sain avata takanavan, joka oli tietenkin pikeentynyt, mutta aivan ehjä. Oli mukava ajaa turvallisella pyörällä jäisellä tiellä, kun hain työmaalle tarvittavaa rautakaupasta, joka on vain 3 km:n päässä. Skootteriinkin tuli kaupan päälle nastarenkaat, mutta pelkät renkaat, joitten asentaminen maksaisi turhaa.

Kaupan ovessa on lappu, että silakkaa tulee maanantaisin. Haistoin silakan sulotuoksuja rappukäytävässä ja hain itsellenikin. Silakat eivät tarvitse korppujauhoja ja voissa paistamista vaan rypsiöljyssäkin niistä tuli rapeita ja herkullisia. Olin silloin Ruotsissa ja töissä, kun pääministeri Holkeri käski kansaa laittamaan ruokaa silakasta. Sehän nosti kansassa raivoa. Neuvo oli sinänsä hyvä. Silakka vetää vertoja Välimeren paistetuille pikkusardiineille, joita me sitten herkkuna ihastelemme aurinkolomilla.

Monet suomalaiset pitävät silakkaa vaikeana, vaikka sen perkaaminen sormin on erittäin helppoa. Olen ollut naimisissa silakkapitäjän tytön kanssa; opin ainakin silakan perkuun, jos en muuta.

Olen päättänyt juoda rasvatonta maitoa ruoan kanssa. Olen jo jättänyt pois viinin litkimisen. Juoksen nykyään päivittäin yli 2 km:n lenkin, eikä se tosiaan tunnu missään. Minulle on jo tullut tarve saada päivän endorfiinit.

Ihmisistä eläimiin

Tänään Tuomiosunnuntaina haluan alkajaisiksi antaa kehuja Blogisiskon merkinnälle, jossa hän kertoo kypsyneistä bloggaajista Amerikoista. Miksei meilläkin voisi olla eläkeläisikäisiä bloggaajia enemmän ja leimallisemmin? Kukahan muuten on Suomen vanhin bloggaaja? Meitä varttuneita, jotka kutsumme itseämme eufemistisesti keski-ikäisiksi, on tulossa useita, pirteiksi eläkeläisbloggaajiksi.

Ovikello soi eilen ja oven takana oli muuan nainen, jonka olen usein nähnyt kaupan peli-automaatin kimpussa. Hänen tavaransa kellarikomerossa tuhoutuivat syksyllä vesivahingossa, jonka minä huomasin ensimmäisenä, ja kerran hän on tuohtuneena puhunut minulle gurun kissasta ja gurusta itsestään.. Hän tuntui selittävän, että Ruffella on jokin ongelma. Newfoundlandin koira oli näyttänyt haluavansa jäädä ulkosalle ja olin sen ymmärtänyt myös tyttöjen puheista olevan sen päivittäistä hupia. Siellä se kuitenkin haukahteli ohikulkeville aika kumeasti, vaikka sillä onkin lampaan luonto.

Nainen kertoi Ruffen olevan jotenkin masentunut. Hän oli ostanut kaupasta koiranruokapötkön, jonka hän luovutti lahjaksi "masentuneelle" koiralle. En saanut suunvuoroa aluksi, mutta kun sain, selitin, että senhän kuuluukin olla ulkona päiväsellä. Ainoaksi sisällöksi jäi, että naisen mielestä koiralla olisi pitänyt olla vettä. En ollut tuonut vettä pakkaseen, koska koira oli juuri syönyt ja sen piti viipyä vain tovin ulkona. Juuri tuollaista tarkoitan naisellisilla hormonimyrskyillä. Rynnätään tekemään jotakin hetken mielijohteesta, touhotetaan eikä anneta suunvuoroa.

Onkohan se naisille tyypillistä, että he kuvittelevat eläimille ihmisen ymmärrystä. Eläimet eivät minun käsittääkseni ymmärrä sanoja. Ne ovat välittömiä ja ymmärtävät toki paljon, mutta eivät pitkiä litanoita, ehkä yksittäisiä sanoja signaaleina. Nämä tytötkin, jotka koiria lupasivat hoitaa, mutta väsähtivät, kuvittelevat koiran ymmärtävän puhetta. Minun ex. vaimoni on samanlainen. Se kieltämättä ärsyttää minua hieman. Onneksi tytär on rationaalisen looginen eikä tule siinä äitiinsä. Olenhan hänet itse kasvattanut. Koirat ja muut eläimet ovat toki tosi sympaattisia. Ne ovat uskollisia, eivät puhu pahaa selän takana. Niistä on tovereiksi. Mutta inhimillisten ominaisuuksien liittäminen niihin on mielestäni huuhaata, jota koetan vastustaa. Nämä koirat, joita vielä hoidan tänään, ovat oikein sympaattisia. Ne osaavat käyttäytyä. Niitten emäntä kotiutuu lonkkaleikkauksesta. Olen hänet tavannut ohimennen. Aion tarjoutua käyttämään koiria edelleen lenkillä. Lonkkaleikkauksesta toipuva tuskin paljoa vielä kävelee. Emäntä ei tiedä, tai oikeastaan hän nyt tietää, että minä hoidan koiria, kun tytöt eivät hyvistä lupauksista huolimatta jaksaneetkaan.

Kirja

Luin Tuula-Liina Variksen kirjan Rakas. Se oli kaikella tavalla hyvä kirja. Siinä kerrottiin hieman minua vanhemman päähenkilön aika surkeasta elämästä. Päähenkilö oli menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa ja joutunut kasvamaan kriittisen tädin hoivissa. Kirjan lopussa selviää, että tädillä ja tytön isällä oli ollut vispilänkauppoja ja täti ei voinut antaa anteeksi tappiotaan, josta tyttö oli elävänä muistutuksena.

Hän kasvoi rakkaudettomasti. Kouluaika oli tuttua senaikaista teinisähläämistä. Opettajat yhdentekeviä, toveruus aika matalaa. Tyttö rakastui vuotta vanhempaan Rauliin jo pienenä ja vahtasi tätä koulunpihalla vuosikausia. Ensimmäiset seksikokemukset tulivat Raulin kanssa, mutta poikaystäväksi vakiintui lihava kirjatoukka Risto, jonka kanssa päähenkilö sitten Turussa avioitui ja erosi parin vuoden kuluttua. Nuoruudenrakkaudessa Raulissa ei ollut mitään kovin ylevää. Hän käytti alkoholia ja kuoli lento-onnettomuudessa yksinlennolla ja humalassa.

Risto oli kykenemätön mutta mustasukkainen, vaikea tyyppi. Ristosta tuli radikalisoituvan opiskelijaliikkeen myötä taistolainen ja päähenkilökin pääsi puolueen lehteen töihin vaikka opinnot kummaltakin tyssäsivät alkuunsa.

Päähenkilö tekee takautuvasti tätä kirjaa vanhana ja sivuun joutuneena naisena. Hän kokee vuosikymmenien jälkeen jonkinlaisen sovituksen tätinsä kanssa, kun tämä kuolee syöpään. Välit olivat olleet poikki vuosikymmeniä.

Vaikka kuvaus on aika masentavista suhteista, kovin paljon ylevää siinä ei ole, kirja on kuitenkin yllättävän hyvä. Minua se puhuttelee itsekin ikääntyvänä ihmisenä, jonka elämä tuntuu valuneen tyhjänpäiväisyyksiin. Tällaista se oli se meidän nuoruutemme. Ei kovin hääppöistä. Kirjan tilinteko menneisyyden kanssa puhuttelee. Niin paljon osuvaa ajankuvaa.

Minusta tuntuu, että kirja on matkaa kirjailijan omaan nuoruuteen. Risto on ehkä taistolainen, Uusstalinistin uskontunnustuksen kirjoittanut Rauno Setälä, jonka kanssa Tuula-Liina oli naimisissa. Olen lukenut, että ulkoiseltakin olemukseltaan Setälä oli Riston kaltainen. Tuskin kirja on yks yhteen kirjailijan oman elämän kanssa, mutta paljon aineksia siinä lienee realismistakin. Kirjailijan elämästä kertoo tämä Eeva-lehden artikkeli. Hän menetti myös traagisesti vanhempansa, mutta kasvoi kaksoissisaren kanssa. Elämänkertahan tämä ei ole. Omasta elämästään hän on kirjoittanut toisia teoksia. Tuula-Liina oli Kansan Uutisten toimittaja kuten ilmeisesti päähenkilökin. Taistolaisuuden muistoja oli mm. likvidointilistoissa, kohtauksissa itäblokin edustajien kanssa ja puolueen riidoissa.

Tästä kirjasta on netissä pari kunnollista arvostelua. Edellisen arvostelun tekijän luulen muistavani myös fyysisenä henkilönä. Tämän niminen nainen oli opettajakouluttaja, joka kävi luennoimassa ja antamassa myös näyteopetusta meille ruotsinsuomalaisille tavisopettajille. En ollut siihen aikaan saanut vähäisintäkään opettajakoulutusta. Alli Kantola oli kaunis, mutta jo varttunut nainen, jolla oli myös vetovoimaa paikkakunnan päärehtoriin, jonka kerrottiin olevan naisiin menevän. Olin myöhemmin rehtorin ex. vaimon työtoveri. Hän oli mielestäni kovin masentuneen oloinen ja on maannut Surahammarin kirkkomaalla jo useita vuosia. Alli Kantolan ote opettamiseen oli kadehdittavan taiteellinen ja monipuolinen. Kritisoin sitä hieman, sillä tavallisella opella ei ollut mahdollisuuksia päästä yhtä ylimaalliseen suoritukseen. Hänen oppitunnissaan oli jopa herätyskokouksen makua. Hän osasi tosiaan avata oppilaiden aistit. Oli katkeraa sitten palata taas omaan arkiseen ryhmäänsä, kun oli nähnyt miten tämä "Alli Ylivainio" osasi.

Variksen taitavaa kirjaa lukiessa tulee mieleen kuinka kirjailija( ja näyttelijäkin) parhaimmillaan käyttää omaa elämäänsä taiteensa pohjana.

Ruffen päivä

Nallemainen, musta, jo iäkäs, varovasti kävelevä ja ylipainoinen newfounlandinkoira, nimeltään ehkä Ruffe, odottaa kotonaan ulosvientiä nuoren ja vikkelän ystävättärensä Saaran kanssa. Saara on musta villakoira. Koirat ovat eri paria, mutta tuntuvat tulevan toimeen toistensa kanssa mitä parhaiten. Ruffe on varovainen eikä murjo kaveriaan, ei astu sen päälle. Ne tervehtivät minua aina ystävällisesti. Olen antanut niille ruokaa ja paijannut niitä. Samaa Ruffea pelästyin viime kesänä, kun se ilmestyi yhtäkkiä tien mutkan takaa esiin. En tajunnut mitään: Karhu Kemiön saarella, oli ensimmäinen ajatukseni.

Lupasin rapun lapsille, että tuon koirat meidän pihaan näytille. On mukava kulkea kahden koiran kanssa. Ne osaavat sen taidon eivätkä juuri sotkeudu talutushihnoihin.

Tietotekniikkaa

En tiedä, onko ketään muuta Microsoftin IE:n käyttäjää vaivannut sama bugi kuin minua, blogilistan vasen sivupalkki on valahtanut alas. Sain Samilta vinkin: Lataa Firefox. Se vaikuttaakin kaikin puolin sympaattiselta. Eikä sivupalkki tipu. Ennenkaikkea voin aloittaa Kirjanmerkit/Suosikit puhtaalta pöydältä. Nyt teen taksonomian vähän paremmin.

Sain lopultakin (toivottavasti) tyttären ylipuhuttua hankkimaan laajakaistan. Vanhin lapsenlapsi alkaa lopultakin olla keskustelukykyinen. Aion saada nettikuvapuheluja aikaan hänen kanssaan. Lupasin subventoida, mutta se ei kuulemma ole tarpeen. Ehdotin, että ex. vaimoni hankkisi myös tietokoneen ja Skypen, mutta tämä on niin vanhanaikainen, että sukulaisten mielestä se ei tule onnistumaan. Voisin lahjoittaa tietokoneen. Kuitenkin hän haluaa puihua tyttärensä kanssa pitkiä puheluja, jotka varmasti maksavat nekin. Lastenlasten suosikkimummo voisi myös olla nettikameran välityksellä yhteyksissä. Sitäpaitsi ajattelin, että tytär voisi ottaa kännykän mukaansa, kun lähtee illalla koiran kanssa ulos ja antaa lasten kaitsemisen isovanhempien tehtäväksi nettikameran kanssa. Onhan se turvallisuuskysymyskin. Hän on usein sairaana ja voisi olla yhteydessä tyttäreensä, joka voisi tarvittaessa hälyttää apua. Kameran valvovan silmän alla tosin ei ole kovin luontevaa olla. Tosin hänen vointinsa on parempi leikkauksen jälkeen.

Iso-sisareni taas haluaisi hankkia uuden tietokoneen, mutta olemme neuvoneet häntä pidättäytymään ja pistämään rahat vaikka Italian matkaan. Hän on niin valikoiva ja ennakkoluuloinen, omaan napaansa tuijottava, että netin valtaisasta, kaoottisesta tiedon ja viihteen tarjonnasta ei juuri hänelle ole hyötyä. Hän on sulkenut henkisesti tutkimusmatkat tiedon valtateille pois. Hän ei ole kuulemma kiinnostunut blogeista. Toisaalta hänen kirjallisuusmakunsa on aivan ok. Hän lukee parhaimpia kirjoja, eikä ole ennakkoluuloinen rajuihinkaan kirjoihin nähden, mutta elävässä elämässä on hieman toisin. Hän osaa käyttää tekstinkäsittelyä ja tarvitsisi tietokonetta vain siihen, mutta hänelle ei kelpaa käytetty kone. Hänen periaatteensa on ostaa aina uutta ja laatutavaraa.

Kauheata, laajakaista oli poikki

Koukkuun joutuneelle bloggaajalle oli repivää, kun ei päässyt nettiin yli vuorokauteen. Sinä aikana tuli lainattua ja luettua hyviä kirjoja, tutustuttua digikameran kuvien siirtämiseen tietokoneeseen. Pakkauksessa ei ollut edes sopivaa kaapelia vaan joku ihme molo. Onneksi gurulla oli sellainen ylimääräinen.

Gurun omat hirviömäiset serverit saavat turhaan yrittää yhteyttä joka n:s sekunti. Ehkä ne lähtevät nyt itsestään liikkeelle, kun yhteys palautui. Hän itse on matkoilla uuden tyttäystävän hoteissa, rakastuneena raukka.

Tuli järjestettyä paikkoja ja aloitettua siivous - nyt kaikki jää taas huomiseen. Kävin myös opettamassa eräälle ikäiselleni kaverille tietojenkäsittelyn/ IT:n alkeita. Matka minun taidoistani ei ole pitkä hänen tasoonsa; vertaistuesta voi myös puhua. Jos laittaisi gurun saman tehtävän eteen, hän puhuisi niin korkeatasoisia, että oppilas häpeäisi edes kysyä, jottei paljastaisi tyhmyyttään. Minulla ei aikoinani ole ollut vertaistukea ja olen saanut käyttää satoja ja taas satoja tunteja yrityksiin ja erehdyksiin, mikä taitaa kuulua minunlaiseni Nummisuutarin Eskon luonteeseen muutenkin: Hakkaamalla päätä tarpeeksi kauan kiveen, ehkä minäkin lopulta opin.

Minä saan hoitaa mustia koiria myös viikonlopun, mutta en pidä sitä erityisemmän pahana, sillä olen eläinystävä ja myös koiraihminen.

Olen päässyt maalaisäijyyden korkealle portaalle

Pappatuntureilla ajavat reppuselkäiset äijät ovat aidointa maalaisuutta. Tuntui hyvältä, kun eilen ajoin mopollani reppu selässä Kemiöön. Ajokki oli tosin moderni skootteri, mutta muuten olin sellainen ukkeli, joka todella olen. Muistan mopomiesten sanoneen, että ajoviimassa paksuinkin vaatetus on vähän. Se oli totta. Ensi kerralla laitan kunnon haalarit ja päälle vielä nahkatakin. Olin niin outo edellisen kerran, kun mopo ei käynnistynyt. En muistanut, että rakkineessa on myös potkuvipu, jolla käynnistys nyt onnistui, kun sain siihen vinkin. Heikoissa kantimissa tämä minun maalaisuuteni taitaa olla loppujen lopuksi. Osaan tosin ajaa traktoria, teurastaa, lypsää, kaataa puita moottorisahalla, juoda kossua, nipistää pyllystä, kouria rintoja,(tsoukkia !).

Päteviä naisia

Tämä päivä meni naisten merkeissä. Eräs opettajista puhui aluksi opintoihin liittyvän kehitystyön tekemisestä ja oikein hyvin. On mukava kerrankin opiskella sellaista, johon on myös työkontakti. Yliopisto-opintoni hamassa nuoruudessa menivät vähän hukkaan, koska minulla ei silloin ollut vielä kovin paljon kokemuksia elävästä elämästä.

Vates-säätiöstä oli luennoitsijoina kaksi erinomaista naista, joista toinen puhui vajaakuntoisten työllistämisen kentästä yleisemmällä tasolla ja toinen ohjaajan työstä. Ja taas mukaan ehti ryhmätyökin. Kyllä opinnot ovat tosiaan muuttuneet, ainakin ammattikorkeakoulussa. Opin että olen oikeasti opiskelemassa työhön ohjaajaksi. Termeistä on Vatesin sivulla juuri valmistunut julkaisu, johon aion mielenkiinnolla tutustua. Kuulin, että odotetut lainsäädännön muutokset, joista piti säätää jo vuoden vaihteessa, eivät ehkä ehdikään vielä. Vatesin sivuilla näyttää olevan muutenkin paljon kiinnostavaa.

Kuurojen kieli on eleganttia
Kurssilla on ryhmä kuuroja, joilla on mukana kaksi viittomakielen tulkkia. He ovat aivan ilmiömäisiä. Ei voi muuta kuin ihalla viittomakielen monipuolisuutta. Eihän tämä tietenkään uutta ole. Ihan yhtä käsitteellisiä asioita voi ilmaista viittomakielellä kuin puhekielellä. Tulkit vaihtavat usein vuoroa, ilmeisesti kääntämisen vaativan keskittymisen vuoksi. Joku kysyi kuurojen tulkkien ammattitaidosta ja tulkki vastasi pitkäkestoisen muistin huononevan samalla kun lyhytmuisti paranee. Itsekin olen ollut tavallisena tulkkina, opinnot olivat vain yksi kesäkurssi, mutta huomasin yltäväni ihmeellisiin suorituksiin, jota en olisi itsestäni uskonut.

Tietokoneasioita
Yritin turhaan löytää Turusta liikettä, josta olisi saanut digikameran kuvien purkamiseen sopivan kaapelin, koska pakkauksessa oli tullut mukana aivan hullu johto, jolle ei ollut tietokoneessa sopivaa koloa. Olisikohan se ollut Macin kaapeli. Huomasin menneeni linja-autoasemalle mutkan kautta. Ehkäpä opin metodisen eksymisen menetelmän kautta vähän keskustan asemakaavaa. Tietokonegurulla olikin sellainen kaapeli käyttämättömänä ja hän aikoi hakea sen esiin. Hänellä on tärkeitä tietoliikenneasioita, serveriksikö sitä sanotaan. Hänellä on laajakaistan tarjoajan vaihdos meneillä ja hän veti ethernit kaapelin huoneistojemme välille ulkokautta, koska ei voinut odottaa. Tosin osoite muuttui, eivätkä serverille tulijat löytäneet sitä ja nopea Kemiön puhelin toimittaakin laajakaistan jo huomenna. Vähän turha operaatio siis. Minun laajakaistani toimii ja mieleeni tuli, että voisimme jättää kaapelin paikalleen ja toinen sanoa irti liittymän. Guru ei tulisi toimeen minun megan kaistallani, joten se olisi toisinpäin. Olisiko se laitonta tai jossakin pienellä painettuna, en tiedä. Kuinkahan sitten langatonta laajakaistaa varastetaan kaupungeissa?

Huomasin ostaneeni turhan kalliin kannettavan, koska Anttilassa oli erikoistarjouksia, mutta tehty mikä tehty. Auttoihan ostokseni saaren kauppiasta, jonka liikkeen edessä oli tosin matala urheiluauto. Toivon, että IBM Thinkpadissa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät kalliimman hinnan oikeutetuksi. Jossakin kaupassa sievä ja itsepäinen tyttö tarttui minuun kiinni jollakin tekosyyllä ja möi minulle Soneran liittymän puhelimeen. Ei liittymän avausmaksua eikä kuukausimaksuja puoleen vuoteen.

Matti Merellä ei tilaa edes itseään
Matti-paralla on vain yksi tilaaja, olenko se minä. Silti Matti on pohjattoman optimistinen. Muuten Matilla menee yleensä hyvin. Me olemme Matin kanssa Blogistanin opti misteja. Me kyllä hoideltais pukki hommat hyvin.

Maa lainen voisi alle kirjoittaa useimmat Matin ajatukset:

"Minä otan kantaa monen laisiin asioihin ja koska perehdyn hyvin tarkasti kaikkiin asioihin ja olen kaikkien asioiden asian tuntija niin mielipiteeni ovat pelkkää asiaa."

Elämänhallinta ja koherenssin tunne

Kansanterveystieteen professori puhui elämänhallinnasta. Se oli malliesimerkki hyvästä luennosta. Hän sai aikaan keskustelua ja ryhmätyönkin. Minulle on yhä uutta hienot Power Point esitykset, jotka tiivistävät luennon muutamaan kalvoon, joiden pohjalta luennoija sitten puhuu vapaasti. Jotkut ovat varmaan kyllästyneet PP-sulkeisiin kuten aikoinaan nimenmukaisiin heittimen kalvosulkeisiin. Luennoijalla oli riittävästi empatiaa, huumorintajua ja ennen kaikkea annettavaa.

Hän keskittyi Aaron Antonovskyn teorioihin elämänhallinnasta. Keskeinen kysymys on koherenssin tunne, joka selittää usein selviytymistä vaikeistakin olosuhteista. Antonovsky näyttää olevan varsin keskeinen tutkija, johon on paljon linkkejä. Tässä on yksi suomenkielinen.

Hän on kääntänyt tradition, jossa tutkittiin sairautta ja huonompiosaisuutta positiiviseksi, mikä keskittyy pohtimaan selviytymistä vaikeuksista.

Luulisinpa, että Ruotsissa tapaamani termi voikukkalapsi käsittelee juuri tätä samaa selviytymisen ihmettä.

Käsitteet: mielekkyys, ymmärrettävyys ja hallittavuus (hallinoitavuus) ovat keskeisiä tässä koherenssissa. En kirjoita tästä enmpää, mutta tässä on antoisa tiedemies, jonka ajatuksiin voi hyvin tutustua netinkin välityksellä googlettamalla.

Osa selviytymistarinoita on varmaan ihmeitä. Maarit Tastula haastatteli tänä iltana erästä 60-luvun radikaalien lasta, joka oli selviytynyt lapsuutensa kauhuista. Oma tarinani ei ole yhtä verinen, mutta on sekin ihme. Ehkäpä selviydyin kirjojen mielikuvitusmaailman avulla. Ehkä se toi sitä koherenssia.

Aavistus

Havahduin viime yönä: Nyt on jotain hullusti. Muistin, että keltaisen talon kellarissa on vanhan autoni lämminilmapuhallin päällä kuivaamassa tilaa. Tämä sade tietää pahaa. En ole uskonutkaan, että kaivamani oja pidättäisi kaikkea vettä. Menin keskellä yötä taskulampun kanssa, sadetakissa ja talolle ja totta: Lattialle oli tullut vettä ja se oli juuri ylettymässä puhaltimeen. Siinä olisi voinut olla hengen- ja tulipalovaara, mutta ei vielä. Tempaisin puhaltimen pois. Nyt kyllä kaivertaa, että saamme elää epätäydellisessä maailmassa, jossa asiat eivät onnistu. Se on muutenkin käsitykseni maailman kulusta, mutta se ei estä minua mitenkään. Se on mielestäni realismia.

Käytän aamulla ja illalla koiria ulkona. Olen kuulemma kultainen, kun niin teen. Yhdyn siihen mielipiteeseen.

Olin Turussa taas kovasti ajatuksia herättävässä koulutuksessa. Aamupäivällä oli luennoimassa kansanterveystieteen professori Sakari Tuominen ja iltapäivällä Suomen Yrittäjät ry:n koulutusasiamies Veli-Matti Lamppu, joka esitti mielenkiintoisia lukuja pien- ja keskisuuresta yrittäjyydestä. Yritän hankkia myöhemmin tähän linkkejä.

Lapsi on terve, kun se leikkii

Ainakin leikin uudella tietokoneella. Juhlallista saada kone, jossa on kaikki. Minulla vaan on kykyjä käyttää sen mahdollisuuksia vain murto-osalta. Ainakin se osasi automaattisesti ottaa laajakaistaa vastaan ja osaisi automaattisesti myös ottaa langattomia yhteyksiä.

Siinä on englanninkielinen käyttöjärjestelmä ja siihen voi ladata rinnakkaisia kieliä, mutta pidättäydyn siitä toistaiseksi.

Yksi aikaisemmista ostoksista ei toimi tässäkään, webkamera, mutta en sitä tarvitsekaan. Laitoin ylimääräisen hiiren, koska kannettavan oma, sormella ohjattava laite, on vaikea käyttää.

Huomenna menen kuukauden opintopäiville. Ihailen hienoa nettiin perustuvaa opiskeluympäristöä. Kaikki materiaali tulee sähköpostin liitteenä ihan omassa sähköpostiympäristössä. Erehdyin printtaamaan Power Point tiedoston, ajattelin, että siinä ovat tekstit. Printtiä tuli kymmeniä sivuja, vaikka olisin voinut säästää paperia ja ottaa kaiken vastaan sähköisesti. PP-esitys näkyi hienona väreissä. Kaikkea ne saksalaiset keksii, ei voi muuta kuin huokailla.

Aamuinen koiranalle oli kuin itse kiltteys. Koirat haukkuivat oven takana, mutta ottivat ystävällisesti vastaan. Iso koira on newfounlandin koira, jonka ei tarvitse olla vihainen. Saan nyt hoitaa niitä aamuin illoin ainakin muutaman päivän. Ei oikeastaan haittaa vaikka huomenaamuna pitääkin lähteä todella aikaisin.

Isänpäivää ei vietetä

Minulla ei koskaan tullut mieleen erikoisesti haluta tulla juhlituksi isänpäivänä. Itse olen myös huono muistamaan toisia. Maailmassa on rihkamaa tarpeeksi, joten en pakosta sitä osta. Muuten kyllä, jos sattuu.

Viikonloppuna oli 13 vuotias kaveri käymässä. Siitä tuli samanlainen kuin aina ennenkin, siis mukava. Naapurin kakaratkin tulivat meille. Pojat, jotka ovat melkein saman pituisia tulivat hyvin toimeen. Olin tyytyväinen, että minun J:ni osasi käsitellä naapurin pikkutyttöä. Hänellä on selvästi tatsia. Hänhän on vuosia vanuttanut pikkuveljeään. Hän osasi olla sopivan hellävarainen pienen vaaleakiharaisen, nauravan tytön kanssa, joka silti sai aikamoista lentoa. Minunkin piti heitellä tyttöä ilmaan. Tytön oma veli osaa myös hoitaa sisartaan mielestäni ainutlaatuisella tavalla. Hän kuljettaa tätä reppuselässä, näkee selvästi, että siinä perheessä ovat sisarten välillä hyvät suhteet.

Kaverilla ei ole ongelmia hienotunteisuuden kanssa. Hän huomautti rasvaisista lautasistani, mikä itseänikin on häirinnyt. Kun ryhdyin käyttämään ruokaöljyä, se tarttuu vanhoihin Arabian naarmiutuneisiin lautasiin tiukasti. Pitäisi olla astianpesukone, jotta rasvan saisi kunnolla pois. Kuumalla vedellä, pesuaineella ja harjalla ei oikein lähde. Minä taas huomautin hänen sikamaisista pöytätavoistaan eli ahmimisesta, joka voittaa omani monella sadalla prosentilla. Minä en työnnä suutani täyteen ja niele kiireellä. Poika myönsi, että se johtuu kotioloista, kun kuuden lapsen perheessä täytyy pitää puolensa.

Saa olla tyytyväinen pojan nykyiseen sileään ihoon. Aikaisemmin se on ollut verillä, mutta nyt ei ihottumasta näy jälkeäkään. Pojan äiti kuljettaa kaveria homeopaatilla, en tiedä kuinka hän niitä lääkkeitä syö. Minä uskon, että oma muuttamiseni tänne etelään on syynä. Hän kaipaa huomiota ja hemmottelemista, jota on nyt saanut.

Työpaikan tytöt järjestivät minutkin hoitamaan kahta koiraa, joista toinen näyttää karhulta. Huomenna minun pitää kuulemma mennä karhun luolaan ja viedä molemmat aamupisulle. Minulle on vakuutettu, että koira on kiltti. Silti se haukkuu, enkä ole sitä ennen koskettanut.

Monet ovat muistelleet hienoja isiään
Minulla ei hirveästi ole mieluisia muistoja omasta isästäni. Hän oli luonnevammainen, hänestä ei ollut roolimalliksi. Hän oli liian vanha ja kaukaisen ajan kasvatti. Silti opin maailmasta paljon häntä tarkkailemalla. Hän oli varmasti tyypillinen, oman aikansa lapsi. Ei hän tahallaan ollut paha, oikeastaan hän oli enemmän lapsi kuin minä olin. Mitään perintöä en häneltä saanut, en aineellista enkä henkistä. Mutta hän auttoi olemisellaan minua irtaantumaan auktoriteeteista. Olihan hän myös taitava käsistään, mutta oli liian vanha ja sairas eikä oikein osannut opettaa siirtääkseen taitojaan. Hänestä työn tekeminen oli itseisarvo. Jotakin siitä on ehkä siirtynyt, mutta ehkä siinä mielessä, että haluan tehdä asiat toisin kuin hän.

Kirja bloggaamisesta

Vielä ei tietääkseni ole ilmestynyt suomenkielistä kirjaa bloggaamisesta, vaikka varmasti siihen on materiaalia Blogistanissa julkaistu. Englanninkielellä näyttää olevan useitakin myynnissä. Kun blogeista puhutaan trendiasiana ihan yleisesti, tilausta voisi olla. Vaikka tietoa löytyykin kiitettävästi netistä sille, joka sitä haluaa etsiä, vanhanaikainen kirjamuoto saattaisi olla paikallaan. Nettiä ja tietokoneita käsittelevät kirjat vanhenevat vielä muitakin nopeammin, senhän näkee kirjaston hyllyjä katselemalla. Kyseessä olisi riskiyritys. Sellainen kirja voi olla jo valmis tai suunnitteilla, koska sille voisi kuitenkin olla markkinoita. Kirjakaupassahan on mitä ihmeellisimpiä nimikkeitä, miksei sitten bloggaamisesta kertovaa. Varsinkin jos oppilaitoksissa olisi bloggaustoimintaa ihan kurssiohjelmissakin. Kirjan tekemisellä on tärkeyttä, asiantuntijoita on pilvin pimein jo Blogistanissakin. Tunkua olisi. Silti olisi mukava olla sellaista suunnittelemassa. Omakustanne olisi tietenkin mahdollinen, mutta siihen ruljanssiin en taida lähteä, kun en hallitse sellaista puuhaa. Kuvitus varsinkin olisi ylivoimaista.

Revanssia

Tunsin muutaman vuoden ajan olevani yksi sivuraiteille joutuneista. En ollut ajatellut, että jäisin työttömäksi viisissäkymmenissä. Tiesin kyllä, että minulla on kykyä ja halua. Hain toki monia paikkoja, mutta ei tärpännyt. Hain myös alhaisen palkkatason töitä. Nyt kun kuin ihmeen kaupalla pääsin taas työelämään mukaan, se tuntuu revanssilta.

On mukava olla päättämässä minulle suurilta vaikuttavista rahoista. Esimerkiksi tilata asiakkaalle tutkimuksia 260€ per vrk. Tutkimukset kestävät kymmenen päivää. Niitä rahoja pyörittämään minut on palkattu.

Työtoveri ehdotti kuitenkin sen kannettavan hankkimista ja työnantaja näytti sillekin vihreää valoa. Ehkä sille tulee paljonkin käyttöä, kun saamme tilat kuntoon, lisää asiakkaita, jotka ehkä haluavat oppia netin käyttöä. Onhan minustakin kiva kulkea uusin ja suorituskykyisin laite olkalaukussa. Taisin pitää alvitonta hintaa oikeana. Sinne tilaus kuitenkin meni. Halusin suosia saarelaista kauppiasta. Kaupungista olisi voinut löytyä paljon halvempi tarjous, mutta noudatan kemiöläistä sanontaa: Pidä rahat saarella. Minua on kohdeltu täällä hyvin.

Ostin vielä itselleni ja tietenkin omilla rahoilla uuden langallisen, optisen hiiren entisen huonosti toimineen tilalle sekä aivan uuden karhean lasertulostimen. Sillä ei tietenkään saa värikuvia, mutta tekstin printtaaminen käy aivan toisin kuin mustesuihkulla. Kyllähän silläkin käy, mutta se hinta.

Olin kuin esimakuna tulevasta neuvomassa ikäiselleni kaverille netin ihmemaailman saloja ja vielä ruotsiksi. Se minun uusi koneeni tulee olemaan niin avanseerattu, että siinä voi vaihtaa kolmen erikielisen käyttöjärjestelmän välillä. Ajattelin, että on palvelua, jos voi vekslata ruotsin ja suomen väliä.

Viikon vihje

Vaikka et olisikaan Bloggerin käyttäjä, ja sinulla on aikaa, voit huvitella Bloggerin Random toiminnoilla bloggerin käyttöliittymässä, jonne pääset vaikka tuosta sivupalkistani. Siellä on satunnainen blogi-toiminto ja sitten liukuva ruutu, jossa näytetään kerrallaan kolme bloginnimeä. En tiedä ovatko ne juuri julkaistuja vai satunnaisia, mutta yhtä kaikki, toiminto on tosi hauska. Tuntee olevansa ajan kanssa synkronissa. En ole sitä vielä paljon käyttänyt, kun suomalaisissakin blogeissa riittää seurattavaa. Tuolla toiminnolla pääsee ikään kuin harppomaan edestakaisin tällä maapallolla. Monet blogit vaikuttavat tietenkin aika yhdentekeviltä, mutta aina voi löytää kultajyviä.

Latasin koneelleni veteraaniurheilijan suositteleman mind-mapping ohjelman, joka on ilmainen. Se vaikuttaa tosi hienolta, vaikka minulla itselläni ei olekaan paljoa kirjoitettavaa johdonmukaiseen muotoon. Luentoa suunnittelevalle opettajalle ehkä siitä olisi apua, ehkä lehtijuttua tekevälle ja tutkijalle monelle muullekin.

Musiikki ei ole minun heiniä
Sain kaverilta ison määrän musiikkia dvd-levyillä valmiiksi mp3-muotoon käännettynä. Laillisuudesta en tiedä mitään. Haluan sivistää itseäni ja tutustua hieman tähänkin puoleen kulttuuristamme. Kappaleita on monenlaisia. En osaa antaa sille yhteistä nimitystä. Se ei ole populaarimusiikkia, ei pelkästään rokkia, ei kevyttä-, ei tanssi-...
Omistan itse vain muutaman levyn enkä kuuntele musiikkia aktiivisti. Minulla on J. Karjalaisen ja Sir Ellwoodin levyjä (ja jotakin hienompaa musiikkia). Pidän niistä kaikista kovasti ja soitan niitä joskus kovalla äänellä. Mikähän niissä viehättää. Niissä on tarinoita, ne ovat jollakin tavoin ihanan paatoksellisia. Saamani levyt ovat laatumusiikkia, mutta vielä en ole löytänyt yhtä sykähdyttäviä kappaleita kuin Sir Ellwoodilta.

Susi tulee

Muistammehan kertomuksen pojasta, joka päätti pelotella kyläläisiä ja huusi: Susi tulee.

Aluksi se herätti sekasorron ja poika nauroi makeasti, sillä sutta ei näkynyt missään. Kyläläiset toruivat poikaa ja hän päätti parantaa tapansa. Mutta paimentaminen oli tylsää ja hän muisti kuinka hauskaa loppujen lopuksi oli, kun hän juoksutti kyläläisiä. Hän päätti tehdä kaiken uudestaan ja tekikin. Taas syntyi sekasorto ja pojan pitkästyneisyys kaikkosi hetkeksi. Hän sai selkäänsä ja päätti olla pelottelematta.

Sitten susi tuli oikeasti ja poika huusi: Susi tulee. Ei tapahtunut mitään. Kyläläiset kohauttivat olkapäitään ja arvelivat pojan taas narraavan. Susi tuli ja riehui lammaslaumassa, mistä aiheutui kirveleviä tappioita. Kukaan ei tullut apuun.

Tuomiopäivän ennustajat, ihan vakavat tiedemiehet, ovat olleet se poika, joka huusi sudesta. Tiedemiehet ovat varoittaneet katastrofeista. Tästä ilmiöstä kirjoittaa Kansan Uutisten toimittaja Kai Hirvasnoro. Kasvun rajat I ei toteutunutkaan. Olemme tottuneet siihen, että tuomiopäivän ennustajat ovat olleet väärässä. Öljy ei ole loppunut. Kasvun rajat III väittää, että nyt rajat ovat tulleet vastaan, mutta kukaan ei kuuntele. Talousteoriat eivät edelleenkään aseta hintaa ympäristölle. Öljyn hinnan pitäisi kaksinkertaistua, mikä vasta aiheuttaa todellisia seuraamuksia.

Romahdus on tulossa, mutta se ei täydellä teholla tapahdu meidän, tämän hetken aikuisten aikana. Mehän kuitenkin ajattelemme ensin omaa elämäämme. Meidän on vaikea asettua lastemme ja lasten lasten asemaan. Vaikka rakastaisimme ihmisen yhteiskuntaa ja hänen suuria saavutuksiaan, emme kuitenkaan oikeasti osaa asettua tulevien asemaan vaan haluamme kaiken tässä ja heti. Tuosta ikävämmästä skenariosta kertoo myös Peak Oil- sivusto.

Vaikka Hirvasnoro viittaakin siihen, että globaalinen markkinatalous ei ole poistanut köyhyyttä, uskoisin siihen ja teknologian ja tieteen siunauksellisuuteen, jos ei olisi tuota rajaehtoa, maapalloa ohuine biosfääreineen.

Yritin omassa elämässäni muuttaa elintapojani. Muutin maalle, asumaan ekoyhteisöön. Minulla oli monta vuotta auto, mutta ajoin kimppakyytejä, joista kyytiläiset eivät olisi halunneet maksaa. Kuljetin autollani ihmisiä, tavaroita, lampaita ja vuohia, jotka pissivät takakonttiin. Jos oli omaa asiaa, menin useimmiten pyörällä kylälle, jonne oli matkaa 8 km. Ekoihmiset eivät pyöriä osanneet käyttää, jonkin verran tosin. Ajettiin etupäässä autoilla. Asuttiin paikassa, jossa energiaa kului asukasta kohden rutkasti enemmän kuin keskimäärin. Lämmitys ym. -kulut olivat suuret. Se ei ollut ekologista elämää. Sosiaalivaltio maksoi periaatteessa viulut. Emme olleet itsenäisiä ja omavaraisia vaikka siitä paljon puhuttiinkin. Oli tietenkin joitakin symbolikysymyksiä ja parannuksia, jotka muuan haihatteleva vanhus oli saanut toimeksi. Olisin ollut valmis linkolalaiseen elämään, mutta en ollut valmis uhrautumaan loputtomiin "kuhnureiden" ja "henkisten" ihmisten eteen. Muutin pois, kun olin epäonnistunut muutoksien aikaansaamisessa ja tuhlannut monet parhaat vuoteni.

Luovuin autosta jo ennen Keuruulta muuttoani. Autottomuus on se ainoa tekijä, jolla voin vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen. Tyypillisellä tuurillani, tunnun myös pärjäävän autottomana. Mopo tosin on, mutta sillä ajan aika vähän, eikä se kuluta valtavasti. Olen edelleenkin idealisti ja ekoihminen. Ekoyhteisöjenkin aika tulee joskus sitten kymmenien vuosien päästä, kun romahdus on tapahtunut. Silloin pitää elää ilman tukiaisia, otsansa hiestä, viljellä maata ja elää järkevästi.

Netti ja tiedotusvälineet, ainakin sähköiset ovat käsittääkseni aika tavalla ympäristöä säästäviä. Ei tarvitse matkustaa fyysisesti ja saa silti kokea maailmaa. Blogienkin kautta voi saada kokemuksia muista elämistä. Television luonto-ohjelmat ja dokumentit ovat melkein kuin oikeaa, joskus parempaa. Ei joudu vaaroihin. Myrkkykäärmeet ja skorpioonit eivät uhkaa.

Minulla ei ole mitään halua lähteä lentämällä lämpimille rannoille keskellä talvea. Olen saanut kokea niitäkin oikeasti. Toistamispakkoa ei ole.

Puhetyöläinen

Kesän aikana totuin fyysiseen työhön liiaksi. Nyt kun toimintani siirtyy yhä enemmän puhepuolelle, tuntuu aluksi oudolta. Istua pöydän ääressä snackaamassa. Kieltä pitää vaihtaa ja ymmärtää saarelaisten ruotsia. Ihmeen hyvin tunnen pysyväni mukana.

Pitää heittää pois tehokkuusajattelu, mikä istuu minussa syvässä ja keskittyä olemaan ihminen. Aikaisemmin en jaksanut sitä Keuruulla, mutta nyt on hieman eri asia, kun minut on palkattu sitä varten. Ihmisiä kävi tänään paljon, mikä tietää sitä, että vuoden alusta on säpinää, kun kunnilla on taas rahaa, ja uudet lait painostavat niitä toimimaan.

Keittiön kunnostus on taas lähtenyt liikkeellä, vaikka monta mutkaa on vielä matkassa ennenkuin se on toimiva laitoskeittiö. Minun oma työnikin on katkolla vuodenvaihteessa, mutta oletan saavani jatkaa niin, että bloggaaminen ei ole tuonut minua huonoon valoon. Bloggaamista en jätä, mutta aiheitten kanssa pitää yrittää olla varovainen.

Jouluna menen varmaan katsomaan jälkikasvun tilannetta. Nuorempi kulkee tuen varassa ja lähtee kävelemään hetkenä minä hyvänsä. Eri maassa asuminen on kyllä ikävää, kun menetän niin paljon lapsenlasten kehityksestä.

Tytär huokaili puhelimessa vekaroitten villeyttä ja taustalta kuuluvat äänet vahvistivat sen todeksi. Hän sanoi hommaavansa anopit hoitamaan lapsia ja ottavansa miehen kanssa viikonloppuvapaata. Mieskin on tunnistanut itsessään ärtymistä ja tahtoo levätä. Mies on itse autoajan lapsia ja kunto on päässyt huonoksi jo alle kolmikymppisenä. Annoin ohjeita ja sanoin varoituksen sanoja sillä tiedolla, mikä minulla on Christerinkin kurssilta. Ylipaino ja vähäinen liikkuminen on aikamoinen riski. Minä olen jo jäänyt juoksemisen koukkuun ja aion jatkaa lenkkejä joka päivä.

Hajanaista höpinää (mitä muutakaan)

Kirjoitin joskus luonnon parissa Pasilan aseman kupeessa asuvasta Katista. Löysin hänestä kertovan videon, sama joka tuli tv:ssä. Voisin katsoa sen nyt nopeammalla laajakaistallani. Linkki löytyi tutunnäköisestä blogista, jota kirjoittaa Johannes Nieminen.

Blogissa oli tuttuja linkkejä, joista osa oli aika oikeistolaisia ja konservatiivisia. Nimiä kuten Suomen Sisu , Suomalaisuuden liitto, Perussuomalaiset. Jos kuulen sanan kansallismielinen, poistan pistoolistani varmistimen.

Kannattamani liberalismi voi liittyä ns. oikeistolaisuuteen, mutta kansallismielistä se ei ole. Oikeistolaiset ovat monesti ahdasmielisiä, ksenofobisia, ikäviä konservatiiveja. Luen Niemistä samalla mielellä kuin Monikultturi-blogia ja Vääräuskoista. Kiinnostavaa tutustua tuollaisenkiin, joskus jotakin osuvaa siellä on.

Tyttöystävistä
Hieman kateellisena kuuntelen kaverin kertomusta uudesta suhteestaan. Tosin hän kertoi, että puhuttavat alkavat olla puhuttu, niinhän siinä usein käy. Suosittelin bloggaamisen aloittamista harjoituksena roskanpuhumiseen. Ei innosta, vaikka kaverilla onkin puoli metriä julkaistuja omia kirjoja, asiatekstiä tosin.

Huoltomies pysäytti rappukäytävässä ja halusi puhua eräästä ent. asiakkaasta. Hänellä itsellään on kaunis vaimo. Sanoin, että kyllä minullakin on tyttöystävän hankkimisprojekti kaiken aikaa vireillä, mutta en vaan saa mitään aikaiseksi.

Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan, oli hänen neuvonsa. Hän mainitsi muutamia yksinäisiä, tässä talossa asuvia naisihmisiä, joita en tietenkään nimeltä tunne. Tietenkin olen heitä joskus katellut silläkin silmällä, mutta en pysty ketään suoraan pihalta iskemään. Enhän tiedä edes, kuka on varattu ja kuka vapaa. Minä tarvitsisin kuitenkin aika hyvin säilyneen, olenhan Panunkin todistuksen mukaan itsekin yllättävän vetreä. Jos talonmies tarkoitti sitä pientä, pyöreää naisihmistä, jolla on peliaddiktio, niin ei kiitos. Sitä paitsi puhumista pitäisi olla. Pitäisi olla kiinnostusta yhteiskuntaan, kulttuuriin ja mielellään nettiinkin. Ennakkoluuloiset, tuohtuneet, hormonipommit, ei kiitos. Ei myöskään liian lihava. Ei tupakoiva, ei juova. Taidan olla liian ronkeli. Mutta paikkakunnalla asuva, mielellään mopoetäisyyden päässä, olisi hieno. Varmaan täällä asuu tuvissaan ihan hienoja naisihmisiä, jotka ehkä uneksivat minun kaltaisestani urhosta.

Viime viikolla ansaitsin rahaa. Vanha ystäväni oli kolaroinut uuden autonsa. Hän oli lainannut rahojaan taas hyväuskoisesti uudelle asukkaanplantulle, joka tietenkin petti ja kaveri oli pulassa. Hän kysyi minulta vuorostaan lainaksi rahaa, mutta onneksi sanoin kiinnittäneeni rahani enkä voinut. Olisi minussa ollut luonnetta muutenkin sanoa ei. Joskus on vain sanottava EI. Säästin siinä puhelinsoitossa monen kuukauden ylijäämän. Voin pistää sen rahan paljon hauskempaan elektroniikkaromuun.

Minulla alkaa olla laihdutushomma hanskassa. Olen jättänyt pois voin ja jopa oivariinin. En silti laihdu. Jotakin hienosäätöä taitaa olla tekemättä. Olen juossut jo neljänä perättäisenä päivänä pitkähkön lenkin. Kohta olen siinä koukussa ja lenkille on yksinkertaisesti lähdettävä. Sitä myöten paino-ongelmakin ratkennee luontevasti.

Blogilistan paras

Jos blogeilla tarkoitetaan julkaisuja, jotka kommentoivat toisiaan, Rupuranta ei ehkä kuulu siihen joukkoon.

Mutta taiteellisena suorituksena, sekä kuvin että sanoin, se on mielestäni Blogistanin paras. Teksti on yhtä nautittavaa kuin kuvat, vaikka Jan Eerala epäili itse tekstejään.

Jos jokin blogi kaipaisi löytämistä, tässä se on. Kuvittelin, että tekijä on tunnustettu taiteilija, joka on jo löydetty. En tiedä, onko näin.

Blogimuoto on ihan riittävä. Kuvien ja tekstien ei tarvitse muuttua kirjaksi. Tekijä tarvitsisi ehkä kuitenkin tuloa työstään, siksi kirja voisi olla hyväksi.

Rupurannan sijoitus blogien top-listalla on 543, 21 tilaajaa. Silti se on kaikkein paras blogi.

Yks enkeli, yks perkele...

Luen kauheasti blogeja. Ne sopivat lyhytjännitteiselle, hieman maaniselle persoonallisuudelleni. Sielussani taistelevat diaboliset voimat, sääliväisyys ja humanistisuus ja sitten kylmä libertaarisuus. Joskus jälkimmäinen voittaa ja silloin on mukava lukea tuomiopäivän julistajien kirjoituksia. Yksi jonka uuteen blogiin törmäsin äskettäin on nimeltään Mikko Ellilä. Sukunimi kalskahtaa tutulta. Hän on suorasanainen libertaari, tuo mieleen Carl Bildtin parhaina päivinään. Johtava libertaari lienee ruotsalainen Norberg. Fi.lib -blogia luen tietysti. En jaksa kahlata läpi Kokkarisen pitkiä sitaatteja, vaikka varmaan pitäisi. Hänen yhteiskuntakäsityksensä ovat naiiveja ja niitä värittävät henkilökohtaiset katkeruudet, kuten mielestäni Panu Turun blogitapaamisessa luonnehti. Ehkä niputan väärällä tavalla yhteen.

Joskus tuntuu, että sosiaalivaltio on tosiaan opettanut ihmiset kävelemään tuettuna. Kun on tuettavia, sosiaalitantoille ja muille auttajille riittää töitä, hallinnoitavaa ja liksaa.

Mutta samalla säälivä puoleni on hereillä. Oikeistolaiset hallitukset pystyvät harvoin opettamaan kansaa itsenäiseksi. Ne turvautuvat shokkihoitoon ja saavat ammattiyhdistysliikkeen ja kansan vastaansa. Monesti vetovastuu tulee oikeistolle huonojen suhdanteiden alla ja se saa syyt niskaansa, kuten kävi Ruotsissa. Kovin rakastettuja porvarihallitukset eivät olleet. Nyt siellä ryhmittäydytään taas uuteen yritykseen. Lycka till.

On oikeasti myös heikkoja ja autettavia ihmisiä. Jyrkkä liberalismi saattaa sysätä suuret joukot kurjuuteen. Uskon samalla myös auttamiseen.

Onneksi tämä kaksijakoisuus on pienen mitättömän itseni sisällä. Pystyn vaikuttamaan vain äänestyslipulla.

Tänään meinasi mopo karata

Se ei ainakaan tehnyt sitä, mitä siltä odotin, käynnistynyt. Hammashuoltolasta soitettiin ja lupasin mennä peruutusajalle. Kuin ihmeen kaupalla juuri siihen aikaan sattui menemään bussi ja pääsin ajoissa. Kävin asiakaskäynnillä samalla reissulla. Olen siellä harvinaisen suosittu, koska olen pystynyt jotakin tekemään. Sen sijaan, että olisin pyrkinyt auttamaan ja neuvomaan, kerroin omista suurista ja ainakin osaksi voitetuista vaikeuksistani. Miten epäammatillista.

Keittiön lattian rakennus lähti mukavasti käyntiin poissa ollessani. Meitä olisi monta, jotka pystyisimme jatkamaan, mutta seuraava ongelma on lattialautojen ja vuorivillan hankkiminen ja kuljettaminen. Minua pyydettiin tekemään kahta asiaa saman aikaa ja katsoin parhaammaksi siirtää molemmat huomispäivään, etten teloisi itseäni.

Kotiin tultuani koetin startata uudestaan ja skootterin hyväkäs hyrähti käyntiin. Se selvästi oikutteli päivällä. Hammaslääkärireissu oli turha, epätasainen purenta on edelleen olemassa. Lääkäri ei halunnut madaltaa enempää enkä tainnut osata itse heilutella kunnolla hampaita edestakaisin, jotta virhekosketuksesta olisi jäänyt jälki paperiin.

Ranskan mellakat

Ranskan mellakat, (P. Nykäsen välittämä kuva), tuovat mieleen Pariisin 1968, jolloin katukivet lensivät ja barrikadeja nousi. Vaikka kuten sosiologi Alapuro tv:ssä huomautti, siirtolaiset eivät virallisesti ole siirtolaisia vaan ranskalaisia, mellakoijina olivat silloin etupäässä omat nuoret ja nyt "muut". Koska en tunne Ranskaa kuin tiedotusvälineistä ja kirjallisuudesta, en tiedä onko tuota toiseuden ongelmaa todellisuudessa. Ranskalaisia on toisaalta väitetty vaikeasti lähestyttäviksi. Ehkä kansa ei vieraita ole ottanut syliinsä, vaikka heitä on historiallisesti ollut jo siirtomaataustankin vuoksi paljon. Ranska on ottanut aina vastaan paljon pakolaisia.

Toinen mieleen tuleva on Ranskan suuri vallankumous ja 1800-luvun kapinat, esim. hullu vuosi 1848 ja Pariisin kommuuni 1871.

Blogimaailmassa Holy Land-blogi on minulle oikeampi kuin Vääräuskoinen. Edellinen pyrkii ymmärtämään väärin kohdeltua palestiinalaisväestöä ja islamin uskontoa. Jälkimmäinen profetoi tuomiopäivää. Valitettavasti jälkimmäisen edustama ahdasmielisyys saa vettä myllyynsä viime viikkojen tapahtumista ja fundamentaalin islamilaisuuden vastenmielisistä piirteistä. Toivon, että islam on paljon muutakin, kuten professori Hämeen-Anttilakin tiedotusvälineissä on jaksanut muistuttaa.

Kuten Nykänenkin huomauttaa, mellakat ovat taivaan lahja äärioikeistolle.

"Korpikommunismia"

Yhteiskunnan nopea muuttuminen on jättänyt meidät kuin nallit kalliolle. Tavallisesta EU:n vastustajasta tuntuu, että kaikki määrätään nykyään Brysselistä. Suomen itsenäisyys on mennyt. Palvelut ovat karanneet kauas. Työpaikat ovat vähentyneet. Ruoka vie leijonanosan tuloista. Markka oli tunneasia ja läheinen, eurot tuntuvat yhä vierailta. Kaikki paha tuntuu tiivistyvän EU:n. Korpikommunismi on levinnyt kaikkiin puolueisiin. Sehän oli sellaista jurnutusta herroja kohtaan stm Lahtisen tyyliin.

Kaikissa puolueissa on myös EU:n kannattajia. Puoluekoneisto ja johto varsinkin. Maanviljelijät, jotka ovat hyötyneet tukiaisista jurnuttavat. Silti Keskustan puoluejohtaja puhuu globalisaation eduista vaikka hänen kannattajakuntansa onkin kriittistä.

Juttelin monta tuntia globalisaatiosta ja EU:sta tyypillisen ruotsinkielisen "korpikommunistin" kanssa. En siksi, että olisin halunnut voittaa väittelyn tai todistaa mitään. Eivät minunkaan tietoni ole kovin syvällisiä. Ne ovat summittaisia ja sinne päin. Väittelin lähinnä ollakseni sosiaalinen ja näyttääkseni arvostavani toista henkilönä.

Puhuin kansainvälisestä työnjaosta, globalisaation mahdollisuuksista, EU:sta rauhan projektina.
Toinen näki, että Kemiön saaren palvelut olivat vähentyneet ja ruoka on kallista. Palvelut ovat kuitenkin olemassa vaikka hieman eri muotoisina. Hyvinvointivaltio toimii. Ruoka on itse asiassa halpaa, kun sen saa valmiina marketista. Monenlaista ruokaa on saatavilla. Vapaa-aikaa on runsaasti, rahaa jää silti muuhunkin.

Sanoin, että olisin itse ollut valmis toisenlaiseen yhteiskuntaan, missä eletään kättensä työllä ja tehdään työtä aamusta iltaan. Globalisaatiossa on toki paljon etuja, mutta miten käy ympäristön ja energian, kun kansainvälinen kauppa perustuu öljyä käyttävään kuljetukseen. Sitä yhtälöä minä en pysty ratkaisemaan.

Svenskhetens dag

Under dygnets sista stund vill jag också skriva nånting om svenskheten. Det blir inga stora ord. Det får denna link göra, Suomenruotsalaiset kansankäräjät.

Jag har flyttat till Kimitoön, som är tvåspråkig. Jag trivs bra i en tvåspräkig miljö, trivs med tvåspråkiga arbetskamrater och klienter. Någon gång har jag fått en känsla att vara tillbaka i Sverige där jag bodde två decennier, och där mina barnbarn lever. Den gustavianska miljön i det lilla brukssamhälle, där jag nu lever, påminner mig om likadana bruksorter där jag undervisade finska arbetarbarn under den tiden.

Men det är bättre att tillhöra majoriteten. I Sverige upplevde jag ändå mindervärdighetskomplex. Våra finlandssvenskar är som alla andra finländare fast på svenska.

Jag såg ett par trevliga svenskspråkiga bloggskrift hos två andra bloggare, Näkymä rannalta och Kiltti. I det senares kommentlåda skrev jag att tänker fira svenskheten i morgon genom att koka gul ärtsoppa som påminner mig om svenskheten (i Sverige).

Blogger kehittyy hienosti

Kommenttien moderointi näyttää tulleen mukaan uutuutena, samoin publish- napin painallusta edeltävä word verification, joka ehkäisee automaattista spämmäystä. Ehkä sekin on tullut tarpeesta. Bloggerin dash-boardissa on jo jonkin aikaa ollut samaan aikaan julkaistujen blogien liukutoiminta, mikä on sitä samaa random-viehätystä, joka nyt on herättänyt ihastusta kotoisessa Blogistanissamme. Random-toiminto on ollut jo pitkään. Kun Bloggeriin joskus tulee aiheen mukainen luokittelu, se alkaa olla tosi hieno. (Sen pystyy kiertämään ihan välttävästi. Meikäläinen, kaiken sekoittava kirjoittaja ei tosin pysy aiheessa ammattilaisten tapaan.) Bloggeristani en luovu.

Puhuimme eilisessä blogitapaamisessa siitä blogien viehätyksestä, mihin ammatillisten kirjoittajien on vaikea päästä. Poliitikkojen ja julkkisten korrektiuden pyrkimys ja virheiden pelko ehkäisee elävää kirjoittamista. Tyylikeinona persoonallisuutta toimittajatkin käyttävät. Mieleen tulee maneerinen Anneli Sundberg Hesarista, jonka persoonallinen tyyli vaikuttaa nykyään päälleliimatulta. (Hesaria en ole lukenut puoleen vuoteen.)

Hajamietteitä Turun matkan jälkeen

Katselin kahvilassa Iltasanomia, jossa puhuttiin Ranskan mellakoista ja siirtolaisongelmasta. Eivät nuo lähiöt päällisin puolin niin valtavan surkeilta näytä. Lähiöissä ja kerrostaloissa voi olla omat hyvätkin puolensa.

Mutta jos maahan päästetään runsaasti oppimattomia siirtolaisia ja pidetään heitä eristyksissä ja suhteellisessa kurjuudessa, on selvää että ongelmia tulee. Nyt varsinkin, kun islamin radikalisointi on tapahtunut ja nuoret elävät marginalisoituneena ja normittomina kultturien välimaastossa, heidän on helppo tarttua pommeihin.

Pekka Nykäsen blogissa oli merkintä työllistämisasteesta ja työttömyydestä, joka pani ajattelemaan. Ruotsin oloista tämä. Meillä Pohjolassa on harhaluulo, että antamalla sosiaali- ja työttömyysturvaa syrjäytyneet pidetään kurissa. Ranska ei varmaankaan ole takapajula sekään ja silti siellä ovat lennelleet polttopullot. On vain ajan kysymys, koska ne alkavat lennellä täällä, lintukodossamme. Omat, syrjäytyneet ääri-ihmisemme saavat myös kaipaamaansa vettä myllyynsä. Heillekin tulee missio. Vääräuskoinen on yksi tämän pelon tunteen herättämä. Hän maalailee jopa etnisiä puhdistuksia ja kaaosta. Kansallistunteet, uskonnot ja kuviteltujen etujen puolustaminen henkeen ja vereen on pohjaton suo, josta ei ole pääsyä kuin suurten kärsimysten kautta. Maailmansodat tietenkin, mutta tuoreemmat etniset puhdistukset myöskin ovat kammottavaa nykyhistoriaa. Vaikka globalisaatio tekee paljon pahaa, se myöskin auttaa kiertämään ongelmia. Se on ratkaisukeskeistä politiikkaa, joka ei takerru ikuisesti pohtimaan entisiä vääryyksiä.

Jos siirretään nämä pohdinnat presidentin vaaleihin. Hautala ja Halonen edustavat näennäisradikaaleja, jotka puhuvat moraalista ja heikompien asemasta, mutta käytännössä halvaannuttavat heidät säälittäviksi objekteiksi, avustusten saajiksi, sekä kansakunnan että kansainvälisen yhteisön tasolla. Sosiaaliapu ja kehitysapu kuuluvat samaan kategoriaan. Näennäisradikaalit eivät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduistaan, sosiaalisesta asemastaan, palkkapusseistaan kellokkaina. He puhuvat vain, mutta eivät kääri hihojaan ja ryhdy työhön.

Heistä tulee mieleen pari vuosikymmentä seuraamani ruotsalainen paremmin tietävyys. Haalittiin ihmisiä ympäri maailmaa kansankodin ghettoihin, mutta ei annettu heille sitten tilaisuutta tehdä työtä ja auttaa itse itseään.

Pidän kulttuurien sekoituksista ja kannatan siirtolaisuutta. Mutta ei ole mukava kohdata ääriliikkeitä omassa maassaan. Siirtolaisten kotouttaminen jää helpolla fraasiksi. On loistavia esimerkkejä hyvästä sopeutumisesta ja kunnollisista perheistä ja nuorista, mutta esimerkiksi somalien jengit ja rikokset eivät ole kenenkään etu. Herättäjänä ne tosin toimivat. Ei ole mukava tuntea itsessään rasistisia tunteita ja esimerkiksi halveksuntaa arabian kielen kälätystä kohtaan, kun kuulee sitä nyrkkiä puivan ja fundamentalistisia iskulauseita toistavan mielenosoittajan suusta telkkarista.

Minä uskon markkinavetoiseen globalisaatioon, jossa maiden oloja pyritään parantamaan paikan päällä ilman, että kansainvaellukset ja pakolaisuus olisi ratkaisu. Valistuksella pystytään vaikuttamaan valitettavan vähän asenteisiin.

Turun blogimiitti

Meitä taisi olla pöydän ääressä seitsemän. Sympaattisia tyyppejä kaikki vaikka Kirja-Addiktin tunnustuksia ja Harmaa Aavistus ja MariaKristiina ovatkin uudempia blogituttavuuksia. Timo ja Panu ovat tuttuja vuosien takaa, voinee sanoa. Oli helppo ymmärtää heitä, mutta en usko uudemman bloggaajan Christerin olleen ihan yhtä hyvin nuoteissa mukana parin kuukauden kokemuksella.

Panu osoittautui joviaaliksi herrasmieheksi, kuten olen arvellut, huolimatta hänen muutamista hurjista postauksistaan. Panulla ja Timolla on loistavia analyyttisen tyypittelijän kykyjä, joita oli mukava kuunnella. Timo oli huomattavan verbaalisempi kuin mitä hänen ytimekkään lyhyet postauksensa antavat ymmärtää. Ehdin ehkä ensin varastaa hänen teoriansa itä- ja länsisuomalaisten bloggaajien eroista, koska hän lienee yhä matkalla Helsinkiin. Ainakin näin käsitin: Tulee tunne, että länsi-suomalaiset ovat ottaneet bloggauksen itä-suomalaisia enemmän sydämelleen. Länsi-suomalaiset ovat ehkä enemmän introvertteja, joilla on tarvetta blogityyliseen sisäiseen monologiin, sosiaalisemmat itäsuomalaiset (omana lisäyksenäni: suomenruotsalaiset myös) eivät tarvitse blogien kaltaista yhteisöllisyyttä, koska sitä jo heillä on luonnostaan. Tähän Harmaan aavistuksen kirjoittaja huomautti kuivasti, että laajakaista on lännessä levinneempi - siinä syy. Kupla puhkesi. Olisin tykännyt Timon teoriasta enemmän. Olen itse selvästi henkisesti enemmän länsi-suomalainen.

Puhuimme myös jonkin verran omasta ajatuksestani, että olisi ehkä pohdittava blogiyhdistystä, ei niinkään tukemaan itse blogilistan yhteisöä ja kehitystä vaan keskittymään enemmän sähköisen julkaisemisen yhteiskunnalliseen edistämiseen ja koulutukseen.

Christeriltä kuulimme, että Pippurimyllyyn oli tullut joitakin bloggaajia, jotka eivät uskaltautuneet valoisaan kerhohuoneeseen, jossa ei ollutkaan ketään in cognito. Olisi ollut mukava tavata heitäkin, mutta jo nyt päähän tuli liian paljon vaikutteita, että en halunnut missata viimeistä bussia Kemiön saareen. Kotona on kuitenkin parasta. Katselin ihmeissäni kaupungin valoja, kalliita ja ylellisiä asuntoja sekä valaistuista ikkunoista että kiinteistövälitysfirmojen ikkunamainoksissa. Sade ei ollut paras ilma flaneerata kaupungilla, mutta minulla oli pitkä sadetakki mukana. Katselin ihaillen Aura-joen kuvauksellisia laivoja ja Turussa kaikesta Turun taudista huolimatta säilyneitä vanhoja ja tyylikkäitä taloja.

Tuntemattomat

Juuson postauksessa on Linnan henki, vaikka en osaa ihan varmasti sijoittaa tyyppejä, ovatko ne miehistön, aliupseerien vai upseerien puolella. Minun kohdaltani Juuson oletus kulttuurin tuntemuksesta menee vikaan.

Blogiharrastukseni on samalla muistutus itselleni: Get a life! Olen kuitenkin samalla hieman ylpeäkin. Ei-kukaan -maalainen voi blogimaailmassa kamppailla titaanien sarjassa. Saavutus sekin.

Itse asiasta ja tapahtumien kulusta. Olen yllättynyt, että kukaan on edes pannut merkille. Juuso on näköjään. Olen ollut yrittämässä osaltani vaikuttaa blogilistan eräänlaiseen muuttumiseen markkinavetoiseksi. Ihme kyllä muutos on tosiaan ollut vähän siihen suuntaan kuten olen ehdottanut, en tosin mitenkään suunnitelmallisesti, koska en sellainen ole. Uudet listat ovat elävöittäneet bloginäyttämöä, hyvässä vai pahassa, voi kysyä. Edellisessä omasta mielestäni.

Vanha blogilista on tosi konservatiivinen. Yhä uudet bloggaajasukupolvet tekevät saman, mitä olen itse tehnyt, kapinoivat listaa vastaan ja väittävät, että todellinen sisältö on muualla. Sisäpiirisyytökset jne ovat tuttua tavaraa.

Toistaiseksi markkinavetoisuus ei ole pilannut blogiyhteisöä, vaikka jotkut niin ovat väittäneet. Kun listauudistus pitkän odottamisen jälkeen lähti käyntiin, on tapahtunut paljon ja hyvää.

Aina on tuntunut, että listalle on ollut tunkua, mutta nyt tuntuu erityisesti. Media, jota epäilin salaliitosta, on runsaslukuisena ottanut blogit syleilyynsä. Syleileekö kuoliaaksi, saamme joskus nähdä.

Muistan kirjoittaneeni joskus, että Samik olisi tiedonjulkistamispalkinnon arvoinen. Hän sai sen noin vuoden jälkeen, tosin tsunamitiedotuksesta ei suoranaisesti blogilistasta.

Ennustin kansalaisjournalismin suurta nousua ja se on tapahtunut. En silti pidä itseäni profeettana.

En tiedä onko Euroopassa blogihankkeita, jotka saavat julkista rahoitusta. Kirjoitin joskus, että Hanke-Suomessa siihen olisi mahdollisuuksia. Se tosin edellyttäisi yhdistykseksi järjestäytymistä ja projektirahoituksen hakemista. En tosin usko, että tämä nytkään herättää riemuhuutoja, sillä vapaus on edelleenkin useimmille bloggaajille itseisarvo. Keuruulla laskimme leikkiä, että se on vapppaus, kolmella p:llä.

Blogit kyllä menevät eteenpäin omalla painollaan kuten kehitys on osoittanut. Kriittinen massa on herännyt. Massan mukaan tulo näyttää kyllä herättävän ikäviä tunteita monissa, kun se kuviteltu vapaus on uhattuna.

Projekti eli rahoitettu hanke toisi blogimaailman kansanliikkeeksi. Tulisivat paikallisyhdistykset, pöytäkirjat, säännöt Patentti- ja rekisterihallitukseen, vuosikokoukset, junttaukset, liittokokoukset ja lisää junttausta. Joistakin se olisi ikävää ja vältettävää byrokratiaa, joistakin ehkä antoisaa ja normaalia elämänmenoa. Yhdistykset voisivat saada hankkeita ja yhteiskunnan rahoitusta. Joku nuori ihminen voisi saada töitä projektinvetäjänä. Tulisi seminaareja ja koulutuksia. Ymmärrän kyllä, että toisille tämä olisi kauhistuttavaa.

Olemme huomanneet, että lopultakaan yksi tai useampi myönteinen mediajuttu ei lopultakaan tee kesää. Jotta blogeista voisi tulla jotakin, ne pitäisi viedä koulutusmaailmaan, oppilaitoksiin, kansalaisopistoihin, jotta suuri yleisö voisi ottaa ne omakseen.

Kysyä pitää tietenkin aina. Tarvitseeko sen ottaa? Viihdymmekö paremmin vapppaudessa? En ole itselleni petaamassa mitään luottamustehtävää. Asun kaukana keskuksista ja viihdyn täällä.

Hyi!

Alan jo ymmärtää hieman Panun antifeminismiä. Yhteiskuntakriittinen feministi ehdottaa, että miestenkin pitäisi alkaa imettää. Jossakin joku alkuasukasheimo sitä tekee ja kuulemma mies voi jopa alkaa erittää maitoa tietyissä olosuhteissa.

Maalainen jonka parisuhdeikä alkaa valitettavasti olla takanapäin, esittää virallisen vastalauseensa. Antakaa miesten olla miehiä! Ei ihme, että teillä miehet eivät pysy ja olette yksinhuoltajia. Kohta varmaan esitätte, että miesten pitäisi myös synnyttää. Trobriandeilla varmaan löytyy jokin heimo, joka sitä tekeekin; mies asettuu ainakin synnyttämisasentoon, tuntee kipuja ja polttoja! Voi Juupeli, etten paremmin sano. Varmaan löydätte myös ihan fyysisen tavan, jossa mies voi synnyttää ihan oikeastikin.

Sitten vielä samainen kynäilijä asettaa epäilyksenalaiseksi kultivoituneen Erkki Toivasen, joka uskalsi kannattaa Sauli Niinistöä. Mitä nuo seksuaaliset suuntautumiset tähän asiaan kuuluvat.

Entinen presidenttiehdokas Esko Aho oli keksinyt kännykkäaikakauteen kuuluvan tavan hoitaa lapsiaan. Häntäkin ivaillaan aivan suotta.

Iltalehti tuli Iltasanomien kilpailijaksi

Että Blogisanomatkin ovat nyt saaneet kilpailijan. Haluaisin olla uskollinen mukavan asialliselle ja sopivan kriiittiselle lehdelle, mutta me nettiporukka olemme uskotonta. Siitä vaan ruksia eilen perustetulle Pommille, joka jo nyt on kuuman listan kärkipuolella. Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta ja julkaisemista luvataan riittävän päivittäin. Blogisanomat olikin muuttunut viikkolehdeksi.

Metabloggaus on muutenkin suosittua. Poimintoja blogilistalta on kovassa nousussa. Uusia lauseita pitää pintansa. Metablogistisia aineksia on yhdessä sun toisessa, tässäkin jota nyt luet.

Maalainen joka on jörö ja yksinäinen, mutta salaisesti sosiaalinen, kannattaa tätä trendiä.

Maalainen lukee työväen presidenttiehdokkaan blogia ja taitaa äänestääkin tätä. Hän puolustaa itseään sillä vammalla, jonka hän on saanut näennäisradikaalien joukossa oleskeltuaan kahdeksan vuotta. Vain työtä tekemällä tämä maa pysyy kunnossa ei vaatimalla toisilta sitä mitä itse ei halua tehdä. Vain uskottavat radikaalit saavat konservatiivisen maalaisen suosion.

Maalainen epäilee Tarja Halosen ja muiden sosiaalidemokraattisten ja vasemmistolaisten ja vihreiden näennäisradikaalien aitoutta. Silti maalainen ei purematta niele mitään ja epäilee myös kaikkea muuta saalistusmentaliteettia.

Liejua

Piilomainontablogissa kerrottiin, että HS-blogit ovat jättäneet pois etuliitteensä, mikä olikin hyvä ratkaisu, sillä nyt ne eivät ole yhtä ärsyttäviä parvena kuin ennen. Siitä huolimatta niillä on olemassaolon oikeus ja toiset ovat hyvinkin luettavia, mutta sitä glamouria, mitä toimittajilla on painetussa lehdessä, ei näillä blogeilla ole.

Edellisessä b:ssa kerrotaan myös parista räävittömästä julkaisusta, jotka todella ylittävät hyvän maun rajan. Ne keskittyvät yrittäjyyden professori Arto Lahden nimienkeruukampanjan edistämiseen. On ihme professori, jos hän on itse näiden blogien takana. Ja jos hän on itse asiallinen tiedemies, kuinka kiusallista hänelle, omistaa tällaisia kannattajia. Mitä sitä vihollisilla tekee, kun ystävät ovat tällaisia. Siellä parjataan hillittömästi. Tarja Halosesta on tehty ilkeä fotomontaasi. Entäpä, jos nämä blogit ovat tulossa blogilistalle, ja niitä luetaan, ja ne alkavat loistaa listojen kärjessä. Miten sitten suu pannaan. Olemmehan olleet tyytyväisiä blogistanin tähän astiseen sivistyneisyyteen.

Minun suvaitsevuuteni kestää vielä tällaisetkin. Minusta on jollakin tavalla kiinnostavaa nähdä ääri-ihmisten ajatusmaailmaa. En kannata sensuuria. On ihmisten oma asia, jos he lähtevät oikeudessa kunniansa perään. Tällaisista blogeista on tosin ikävä ja vaikea lähteä oikeusjuttuihin, koska ne tuovat räähkänöille kiusallista julkisuutta. Pitempään tällaisia ihmisiä olisi vaikea kestää elävässä elämässä.

Snilleblixt

Kuka saikaan hienon idean ehdottaa satunnaisblogia blogilistan valikkoon? Tuntuu paremmalta kuin idea äkkiä ajateltuna oli. Siinä on satunnaisuuden viehätystä, yllättävät blogit avautuvat kuvaruudulle. Liikennettä ja hyvää mieltä tulee ehkä lisää kaikille.

Minulla on teoria, että keskimäärin blogistit ovat tavallista itsetyytyväisempiä yksilöitä. Heillä on tunne, että jotakin kertomista toisille on. Saavutettavissa olevuus, itsetärkeys, joka on koko viime vuosikymmenet jyllänneen menestystarinan, kännykkäbuumin takana, on mielestäni myös kotisivujen/ blogien voittokulun takana. Se pyrkii syvästi kumoamaan Janten lain, joka sanoo: Älä luule, että olet jotain. Tietenkään mikään ei merkitse mitään, eikä ole tarpeellista, mutta Luojan kiitos, pystymme huijaamaan tätä lakia ja luomaan merkityksiä eksistentiaaliseen tyhjyyteen.

Maalainen tunnustautuu itsetyytyväiseksi Katto-Kassiseksi. Oma isosiskoni vie vielä voiton minusta, mutta kuka nyt isosiskolleen pärjäisi.

Esimerkiksi maalaisen keksimä tapa tehdä lahjahauesta maistuvaa herkkua, oli neronleimaus, josta haluan kertoa toisille. Täytin sen mahan maustetulla riisimössyllä. Laitoin kalan suomustamatta uuniin. Suomupinta esti kuivumisen. Laitoin kalanpalasia auringonkukkaöljyyn purkkiin ja laitoin erinäisiä mausteita sekaan, lähinnä suolaa, pippureita ja sinapinsiemeniä, kun niitä sattui kaapissa olemaan. Etikkaakaan ei sattunut kotona olemaan. Maustan palasia soijakastikkeella ja parempaa herkkua on vaikea keksiä. Ei tarvinnut lisätä kermaa tai voita.

Muutenkin maalainen on harvinaisen sopusuhtainen, kiltti, hyvin säilynyt, tietorikas, sosiaalinen, hyvätapainen jne. jne.

Maalaisen muutto Keuruulta Kemiön saarelle oli harvinaisen onnistunut. Koko elämisen taso parani ihan kaikilla sektoreilla. Otetaanpa hiiret. Keuruulla niitä tuli asuntoon. Ja jos maalainen jotain inhoaa, ne ovat hiiret. Kemiönsaaren kerrostalossa niitä ei tunnu olevan. Keltaisessa talossa niitä on alkanut vilistää, huomasimme tänään. Maalaisen asunto on parempi ja halvempi kuin entinen. Naapurit mukavampia. Työssä on mukavampi olla kuin työttömänä. Maalaisen työkin on helppoa ja palkka ihan kohtuullinen, kun ajattelee vaatimatonta työpanosta.

Tänään vaihtunut Kemiön puhelimen/DNA:n laajakaista, 1 mega, on nelinkertaisen nopea ja vain 4 € kalliimpi kuin surkea Soneran laajakaista, johon maalainen haksahti tänne tullessaan. Entinen laajakaista oli kuitenkin kuin taivas verrattuna maaseudun puhelinmodeemiin, joka oli kallis ja epäluotettava ja hidas. Miten sitä osaakaan olla niin viisas, että vaihtaa tarvittaessa. Nyt maalainen voi soitella häiriöttä skypellä ja kokeilla Pekka Nykäsen erinomaisia linkkejä, joissa on liikkuvaa kuvaa.

Miten maalaisesta on tullut myös niin suosittukin blogilistalla. Nimestä huolimatta. Eikä lukijoille tarvitse olla edes erityisen fiksu ja syvällinen. Monet syvälliset bloginkirjoittjat räytyvät tuntemattomuudessa, mutta maalainen sen kun paistattelee suosiossa.

Miten 57 vuotias, hieman pyylevä herrasmies jaksaa juosta pari kilometriä noin vaan. On rytmihäiriö, lihasrevähtymä ja muita vaivoja, mutta miten maalainen on niin viisas, että hankkii sellaisia kavereita kuin Veteraaniurheilija, joka opettaa syömään ja liikkumaan viisaasti. Maalaisella on älliä ottaa onkeensa kommentoijan vinkistä, että kalaöljyllä voin olla positiivinen vaikutus rytmihäiriöön ja niin totisesti on toistaiseksi ollutkin.

Miten maalainen onkaan onnistunut kasvattamaan yhtä kilttiä ja onnistunutta jälkikasvua kuin hän itse!

Matkailija salatussa puutarhassa

Matkalla olo on tärkeämpää kuin perille pääsy, on maalaisenkin motto. Kävin paljon puhutussa runkkublogissa. Ikinä en aio sitä tilata. Vaikutelma oli kuin viattomalta 50-luvulta, oliko silloin lehti nimeltä Coctail, jossa näki yhtä puhdashenkisiä neitosia ilkosillaan. (En tiedä, koska Jallu aloitti, mutta vuosikymmeniä sitten se oli vielä varsin kiltti.) Vähemmän seksikästä kuin seurakunnan raamattupiirin ompeluseuroissa. Linkit johtivat tosin edelleen joillekin (saksalaisille) kaupallisille sivuille, jossa huonolaatuisia kuvia ja paljasta pintaa oli enemmän. Aika tavanomaisia kuvia. Tosi hardcorea luvattiin sitten maksullisten sivujen takaa. Siihen loppui minun matkani, luottokorttini numeroa en anna, enkä ole koskaan antanut. Se että kaupallisuus tunkee tuohon niin kärkkäästi, häiritsee, ei kuvien ominaisuudet. Sensuuria en kannata minäkään.

Olen ostanut elämässäni pari pornolehteä, joita sitten selailimme nuorten tyttöystävien kanssa, koska he olivat sellaisesta kiinnostuneet. Toki minäkin hieman. Lehdet jäivät sitten minulle ja olivat pian koirankorvilla poikamiestaloudessa.

Aina uteliaana olen toki pornoa katsellut, kun olen sitä nähnyt, enkä pidä sitä ollenkaan paheksuttavana. Yhden ja toisen lehden palstoilla näkee asiantuntijalausuntoja siitä, että masturbaatiota harrastavat niin parisuhteessa olevat kuin yksinäisetkin. Se ei ole hävettävä asia, vaan myönteinen, ihana asia. Olen sitä sukupolvea, jota uhattiin aivojen pehmenemisellä ja selkäytimen kuivumisella. Olin niin viaton, etten tiennyt suuresta O:sta mitään. Tietenkin olisi parasta, jos hyviä kumppaneita löytyisi, mutta kun se ei ole kovin helppoa reaalimaailmassa. Syitä on varmaan sekä sysissä että sepissä.

Hyvä kaverini, paras mikä minulla on koskaan ollut, dementoitui ennen kuolemaansa. Hänen luonteensa muuttui, enkä enää halunnut pitää kontaktia. Muutamia vuosia ennen, jo sairauden merkitsemänä, hän kertoi elävänsä yhä toivossa. Hän teki kovasti matkaa perheensä luo, pohti suhteitaan vaimoonsa ja tyttäriinsä, sitä mikä meni vinoon.

Oikeassa elämässä vinoon mennyt ei korjaantunut. Vaimo otti eron ja M:sta tuli unohteleva, häiriköivä ukonrahjus, jossa kuitenkin yhä ajoittain näkyi entistä säkenöintiä. Hän kertoi pitävänsä mieskuntoaan yllä käsitöillä. Hän kertoi tehneensä kokeen, mitä tapahtuu libidolle. Tulevatko märät unet takaisin pidättyväisyydessä. Eivät tulleet vaan koko seksuaaliteetti oli vaarassa kuivua. Se mikä oli ollut koko aikuiselämän ajan ajatusten keskus, käyttövoima ja rikkaus oli vaarassa kadota. Kiireesti hän ryhtyi taas käsitöihin. Loppuun asti hän rakastui ekokylän "ihaniin" naisiin, joissa minä 25 vuotta nuorempana en juuri nähnyt mitään erikoista. Kaikki turhaan. Hän oli likainen, vanha mies näille ihastuksille. Kumppania ei enää löytynyt, vaimo oli jättänyt, vaikka pitikin käytännön asioista yhä huolta. Edessä oli lyhyt aika laitoksessa ja loppu. Levoton sielu sai lopultakin rauhan. Minun asiani ei ole arvioida, kuuluuko kitaran rämpytys ja haitarin soitto sieltä ylemmästä vai alemmasta paikasta.

Tietenkin pohdin sitä, mikä tulee olemaan minun loppuni. Toivottavasti se on vielä kaukana ja toivottavasti edessä on vielä paljon uusia, positiivisia, yllättäviä kokemuksia.

Seksistä (ja sormista ja varpaista) puheen ollen. Veteraaniurheilijalla on siitä jotain puhetta. Testosteronitasosta siinä puhutaan, naisurheilijoista etenkin ja nimettömän sekä etusormen pituussuhteista ja että se muka todistaa jotakin. Joskus puhuttiin jossakin jalan koosta. Maalaisella ei ole halua eikä aikomusta mennä sellaiseen testaamiseen, sanoinpa vaan. Veteraani paljasti myös naisellisen sulon salaisuudet. ESTROGEENI sen tekee.

Paheksumatta on jäänyt listoilla myös hyvin menestynyt Lust sex and sodomy, jossa yleensä ja vieläpä englannin kielellä tehdään tyypillinen kertomus tempusta ja miten se tehdään. Kuinkahan innokkaasti lukioikäiset lukisivatkaan tällaisia kertomuksia snastonsa kartuttamiseksi, ehkä tekevätkin. Minun ikäiseni joutuivat tyytymään Yrjö Mooses Biesen kulttuuria ja historiaa tihkuviin lukemistoihin. Naisen unelmia, Pitsiä ja Fantasiaa tekee sen pehmytpornosti. Ihan vasta pinnalla olleet alan yrittäjät ovat blogeina jo vaienneet. Ei tosin Matka kolmanteen sukupuoleen, joka on matkustanut Euroopasta Argentiinaan, macho-miesten maahan. Siellähän Krister Kihlmankin seikkaili. Kirjoittaja kuvaa aihettaan selkeästi ja hyvällä kielellä, ihan kirjallisen tasokkaasti, kohtaamisiaan, ei samalla tavalla stereotyyppisen pornon tyyliin kuten muut tässä kappaleessa mainitut muut matkailijat.

Ruhtinas Krapula(blogi) pakinoi seksin merkkien näkemisestä kaikkialla. Tulkkikurssin pitäjä, työmiestaustalta kansanopiston opettajaksi noussut, pilaili etunimestäni ja siitä miltä se kuulostaa ruotsiksi. Sukunimenikään ei ole sen viattomampi. Liittyy noihin sormiin ja varpaisiin ja sen sellaiseen. Tämä seksillä kyllästetty maailma!