Uusia, huomionarvoisia blogeja

Harri Saukkomaa- niminen kirjoittaja myöntää olevansa se Harri Saukkomaa. Lienee sitten eräs tunnetuimpia journalisteja. Hieno merkki siitä, että blogit ovat siirtymässä valtavirtaan.

Anita Konkka on siirtynyt Bloggerin käyttäjäksi. Kommenttimahdollisuus on etuna. Anita Konkan kirjailijaura onkin blogistista. Hän on kirjoittanut vanhemmistaan ja itsestään oikeita kirjoja.

Vääräuskoinen on ironinen toisinajattelijan blogi.

Terapiakirja antaa meidän kurkistaa terapeutin huoneeseen potilaan/asiakkaan kengissä.

Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, Jaska perustaa puutarhablogin.

Espanjasta, Parsseloonasta päivää.

Uutisankan tekemiseen kutsutaan kaikki.

Maa, down under, on saanut toisenkin edustajan suosikkilistaani.

Uutismuisti listaa lyhyesti human interest-uutisia.

Sääpäiväkirjassa on hienoja säälinkkejä. Korvaa almanakan kulmaan tehdyt säämerkinnät ja antaa esikuvan kuinka vastaavaa voisi tehdä omalta paikkakunnaltaan, mikäli kiinnostusta on. Entäpä jos sekaan liittää huomioita tyyliin Lauri Pappila. Syntyy verraton ajankuva.

Vain pieni otos, uusista vireistä blogeista.

Mitä meistä tuli

"meistä tuli muurareita taksikuskeja, suutareita
yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita
meistä tuli lääkäreitä virkamiehiä, vääpeleitä"
Anssi Kela

Luokkatoverini kaukaa menneisyydestä oli saanut minut näkyviinsä näitten blogien kautta. En osaa aivan varmasti sijoittaa häntä muistoihini, vaikka epäilen erästä kaunista, silmälasipäistä, pitkää tyttöä, johon en ujouttani oikein uskaltanut pyrkiä tutustumaan. Anssi Kelan kappale kertoo juuri meistä.

Tänään ostin muurarinvasaran, lyöntimeisselin, hiertimen ja laastinsekoittajan Kemiöstä.

Meillä tuskin vielä oli tarkoitusta muuttaa maailmaa. Maailman muuttajat olivat muita. Toivoin hitusen rakkautta, työtä ja aikaa lukea kirjoja. Olen kaikki ne saanut, kukkuramitoin.

Hirveät kärpäset

Metsässä kulkeminen on kujanjuoksua tähän vuodenaikaan. Hirvikärpäset käyvät kimppuun pahemmin kuin kielipoliisi ja blogikriitikko bloggaajaraukan niskaan. Hirvikärpäset ovat etelän vastine Lapin räkälle, joka taitaa olla monta astetta kamalampi.

En muistanut ottaa kaapista verkkoanorakkiani, joka peittää kyllä yläkropan. Sieniäkään ei paljon ollut. Uutta satoa herkkutateista ei näyttänyt olevan. Unohdin vähätkin sienet reppuun, mutta ne eivät näyttäneet kärsineen. Skootteriini ei saa kiinni kärryä, joten turvauduin polkumankeliin Kemiön matkalla. Ostin tietenkin kärryn täyteen himoshoppailijana, tarpeellisia juttuja tietenkin, kuten narusta tehdyn hyllykön, johon sijoittaa cd-kamaa yms.

Ihania nämä aurinkoiset päivät kuitenkin ovat. Maailmassa tapahtuu onnettomuuksia ja ihmiset kärsivät, mutta siitä huolimatta tuo onnellisuuskama ja onnen pipanat ovat kannatettavia. Seurasin ajoittain Marco B:n ohjelmia kesällä. Eilen tuli ohjelma naisesta, joka on haalinut vammaisia ottolapsia, joitten elämään hän on tuonut onnea kaikesta huolimatta. Kuolevia ja raajattomia lapsia, jotka kuitenkin tuntuivat nauttivan olemassaolostaan.

Tänään on jonkin sortin Maailman blogipäivä. Olisi mukava saada tehdyksi hyvä lista englannin- ja ruotsinkielisistä blogeista, joita voisi seurata kuten suomalaistakin blogistania. Jospa jollakin olisi valmis lista. Sen koostumus riippuu tietenkin asianomaisen kiinnostuksista. Minun makuni olisi lähellä jotakin kirjailijoitten ja kirjallisuusihmisten listaa. A. Konkan kotimainen lista on hyvä ja kattava, mutta se on hankalassa paikassa.

Savoniusta rakentamaan

Varapostilaatikkooni oli tipahtanut tällainen viesti:


** vapaa levitettäväksi**

ENERGIAA JA POLTTOAINETTA JOKAISELLE! -KURSSI

Aika: pe 30.9.– su 2.10.2005

Paikka: Keuruun Ekokylä
www.keuruunekokyla.fi

TAUSTA

Savonius-tuulivoimala on suomalainen keksintö 1900-luvun alusta -täysin toimiva edelleen. Savonius-tuulivoimalan rakentaminen on mahdollista pääosin kierrätystavarasta eikä rakentajan tarvitse olla insinööri. Biodiesel taas on polttoainetta, jota voi käyttää kaikissa diesel-moottoreissa sekä lämmityksessä – biodiesel valmistetaan kuitenkin maaöljyn sijaan mistä tahansa neitseellisestä kasviöljystä tai käytetyistä elintarvikeöljyistä. Sitä pystyy valmistamaan myös itse tehdyllä laitteistolla.

Ekokylän läheisyyteen suunnitellaan tulevaisuudessa pystytettäväksi Suomen suurinta Savonius tuulivoimala-puistoa. Biodieselin pientuotanto on voimakkaasti yleistymässä Suomessa.

Keuruulle on suunnitteilla muutamia kaupallisen mittakaavan biodiesel-tuotantolaitoksia

KURSSI:

Keuruun Ekokylässä järjestetään tuulienergian ja biodieselin itsetuotannon pilottikurssi.

Tule oppimaan ja rakentamaan Savonius-tuulivoimalaa sekä biodieselin tuotantolaitteistoa! Kouluttajina toimivat itseoppinut tuulivoimala-ekspertti HannuVirtanen, Ekokylän energiayrityksen toimitusjohtaja Olavi Nykänen, monitaitoinen laitteiden ja koneiden käsittelijä Matti Junikka, biodieselin tuotantoa aloittava Hannes Tuohiniitty sekä biodieselin tuottaja Seppo Lampinen.

Kurssi on tarkoitettu valmentavaksi kurssiksi. Ajatuksena on valmentaa ja oppia käytännön taitoja tuulivoimaloiden sekä biodiesel-laitteistojen rakentamiseksi ja uusien rakentajien kouluttamiseksi. Kurssin aikana valmistetaan muutama Savoniuksen prototyyppi, jotka jäävät Ekokylän omistukseen. Ekokylä pystyttää tuulivoimaloista Savonius-puiston, jonka tarkoituksena on havainnollistaa kuinka helppoa ja halpaa on tehdä omaa energiaa ekologisesti.

Lisäksi kurssilla valmistetaan yksi biodiesel-prosessori ja vesipesusäiliö esittelykäyttöön. Kurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä maksimissaan 15 henkeä. Itse kurssi on ilmainen.

Majoitus ja ruoka maksavat yhteensä 60€/vkonloppu (vähävaraisille 40 €/vkonloppu)
– hinta sisältää aamupalan, lounaan ja päivällisen sekä yöpymisen sisätiloissa.

Myöhemmin syksyllä-talvella Ekokylässä järjestetään kaksi erillistä työpajaa, joista toisessa rakennetaan useita Savoniuksia Ekokyläntuulipuistoon ja toisessa biodiesel-laitteistoja kotikäyttöön.

OHJELMA

perjantai
15, esittely ja tuulivoiman teoriaosuus (N.N. & ON)
17 biodiesel teoriaosuus (HT & SL)
19 ruokailu
20 illanviettoa (rantasauna yms.)

lauantai:
9 aamupala
10 savoniuksen ja biodieselin rakentamista rinnakkain
13 ruokailu
14 savoniuksen ja biodiesel rakentamista rinnakkain
19 ruokailu
20 illanviettoa (rantasauna yms.)

sunnuntai
10 aamupala
11 energian tuotanto-luento (ON)
12 kurssiyhteenveto ja jatkosuunnitelmat
14 lopetus

LISÄTIETOJA & ILMOITTAUTUMINEN(Ilm. viim. 27.9.)

Joni Töyrylä040-5315146 joni.toyryla@stonelake.fi

Nettivinkit: www.svve.fi

www.biodiesel.fi

www.vegoleum.fi

Maalaisen kommentit:

Vanhoja kavereitani useimmat, erikoisia tyyppejä

Harkitsen jopa itsekin kurssille lähtöä, jos voisin yhdistää siihen tavaroiden hakua.

Katso Olavin www-sivut, jossa hän kertoo lyyrisesti Savoniuksesta, suuresta, mutta tuntemattomasta suomalaiskeksinnöstä. Sinulla on myös oiva tilaisuus nähdä tuo myyttinen Ekokylä, josta olen kirjoittanut paljon. Onko se hörhöilyä vai ei.

Lisäys

Savoniuksen pystyy käsittääkseni tekemään öljytynnyristä, johon avataan siivet. Mitä käytännön hyötyä siitä sitten on, on eri asia. Tarpeeksi ylhäällä kyllä tuulee, mutta sinne pääseminen maksaa. En Olavin harmiksi usko, että Keuruulla tuulee tarpeeksi maan rajassa. Onhan siinä tietenkin jonkinlainen mobile. Jossakin tuulisella paikalla savonius voi tietenkin toimia vaikka kesämökin akkujen lataajana.

Edellinen tuulimylly, jossa Olavi ja Hannu olivat mukana, oli myös ihan viehättävä taideteos. Sen oli määrä olla prototyyppi kehitysmaihin rakennettavista laitteista. Suomalaisen yhdistyksen, Tekniikka elämää palvelemaan, jäseniä ja tanskalaisoppineita oli sitä tekemässä Keuruulla. Rakentamisprosessi oli varmaan osallistujille antoisa. Tuulimyllyyn piti tulla siivet purjekankaasta. Kaikki tehtiin melkein valmiiksi, mutta sinne se mylly vain jäi osina pajan kellariin ja jalusta ulos säiden armoille. Olisi ollut mukavaa saada se näkyville, vaikka hyötykäyttöön siitä ei olisi ollutkaan.

Tämä on yksi esimerkki keskenjääneestä projektista. Taidanpa mennä TEP-yhdistyksen kotisivuille, jos sellaisia on ja tarkistaa onko tuulimyllyprojektista tullut mitään. Olavi on esimerkki ihmisestä, joka jaksaa olla innostunut vielä vanhuksenakin. Sellainen haluaisin itsekin olla. Hän on vierivä kivi, joka ei sammaloidu, enkä tarkoita hänen paljasta päälakeaan.

Jos ei aseta suuria odotuksia, tämä kurssi voi olla ihan antoisa. Eikä se tosiaan ole hinnalla pilattu. Biodiesel-osuus on minulle outo ja vetää minua Keuruulle ja kurssille.

Vapaa päivä

Tytöt ovat poissa kaikki omilla asioillaan. Jätänkin keltaisen talon ovet säppiin ja satuloin uskollisen Piaggioni ja suuntaan kohti Kemiötä, jossa on joitakin työasioita ja yksityisiä.

Aurinko paistaa ja tuulee. Tänään maat varmaan pukkaavat ylös sieniä.

Jos joku haluaa "syvällisyyksiä" eilisen päivän spämmikommenttien jälkeen niitä löytyy. Parempaan en pysty. Kriittiselle anonyymille opportunismista vielä ja Ekokylästä. Kun kaikki muut kuluivat loppuun, useimmat muutamassa kuukaudessa, kriitikkokin, ja alkoivat oireilla kuka milläkin tavalla, maalaisopportunisti teki huomattavalla kapasiteetillaan vapaaehtoistyötä paikan eteen lähes seitsemän vuotta. Mitä minä siitä hyödyin, olin pikemminkin suuren luokan sponsori. Vieläkään en ole katkeroitunut, ihmettelevä pikemminkin ja yritän vaikuttaa nyt kynällä (runollisesti) vastuullisuuden mutta myös suvaitsevaisuuden kasvattamiseksi.

Super-nanny

Ryhdyin muka antamaan kasvatusneuvoja. Minä joka olen motannut omia ja vieraita, tukistanutkin joskus. Tehnyt kaikki mahdolliset virheet.

Sanoin, että kaiken kokemani perusteella aikuinen, joka turvautuu väkivaltaan, on tehnyt virheen. Hän ei ole ollut tarpeeksi ovela. Hänellä ei ole ollut taitoja ja tietoja. Hän on traditioidensa vanki. Hän varmasti pyrkii hyvään, mutta käyttää vääriä keinoja. Oppia kasvattamaan, olisi peruskoulun tärkeimpiä aineita, minun opetussuunnitelmassani.

Lapsenkasvatus eroaa tuskin periaatteessa kovin paljon koirankasvatuksesta. Siinäkään ei päästä väkivallalla eteenpäin. Pitää olla pieniä etappeja ja palkintoja. Jos haluaa muutosta, aikuisten on muutettava omaa käyttäytymistään. Yhdessäolon on oltava miellyttävää ja antoisaa. Sen on tunnuttava vapaaehtoiselta.

Luulen, että super-nannyt ja dr Phil ovat oikeilla jäljillä todella vaikeitten tapausten kanssa. En oikein tiedä niistä nannyjen rangaistuksista, mutta oikein selittämällä ne ehkä ajavat asiansa. Ne ovat kohtuullisia ja väkivallattomia. Pitämällä kiinni, riehuva lapsi lopulta rauhoittuu.

Tyttäreni sanoi omana tipsinään, että hän kertoo lapsille etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, ehkä siinä on järkeä.

Luulen, että Phil ja nannyt ovat ns. behavioralistisen tradition kannattajia. Yritin katsoa aiheesta netistä, mutta se meni liian syvälliseksi jo alussa.

Tietenkin käyttäytymishäiriöitten takana on usein perhedynamiikan ongelmia aikuisten omissa suhteissa. Niihin onkin sitten vaikeampi puuttua, ratkaisu onkin useimmiten ero nykyaikana. Lapsi kyllä vaistoaa rakkaudettomuuden, piilevän väkivallan ja muut pimeät asiat.

Sitten on tietenkin tuo läheisyyden voima. Oikeasti sen pitäisi alkaa jo pienestä. Leikit ja lukuhetket ovat luontevaa yhdessäoloa. Kosketuksen/läheisyyden/rakkauden voima on suunnaton. Itse elin lähes mustan kasvatuksen alaisena, ei puhuttu eikä pussattu. En sano, että ihmisiä silti siitäkin tuli vaan pikemminkin siitä huolimatta. On varmaan olemassa niin paljon korjaavia mekanismeja. Aivan samoin kuin soluissa, joissa joka hetki tapahtuu mutaatioita ja valppaat makrofagit niitä korjaavat,( tästä muistutti ystäväni veteraaniurheilija) aivan samoin sielussa liikkuu, uskon niin, korjaavia elementtejä (siis kuvainnollisesti, no-huuhaa-mielessä). Jos liikunnalla ja ruokavaliolla pystytään pitämään makrofageja kunnossa, niin varmasti myös sieluakin, liikunnalla, ravinnolla sekä rakkaudella.

Häpeän tätä rakkauslässytystäni, mutta niin se vain on. Korostan vielä, että tarkoitan rakkautta laajemmassa mielessä.

Veteraani myös kertoo telomeereista, DNA-jaksoista, jotka läskeillä ja sauhuttelijoilla ovat lyhyempiä.

Miten olis elämä ilman blogilistaa?

Blogilista on ollut toimimattomana. Minulla ei ole käytössä vastaavaa, en osaa edes oikeata termiä, jossa blogivirtaa voisi seurata. Blogilista on sympaattinen ilmaispalvelu, mutta ilman sitäkin elämä ehkä onnistuisi. Se on kuitenkin kerännyt ympärilleen eräänlaisen yhteisön ja se jättäisi tyhjän aukon.

Kauan se ei tietenkään tule olemaan poissa. Itse yritin seurata blogeja Kirjailijan päiväkirjan linkkien avulla, mutta aina piti vierittää, jotta sai linkit uudelleen näkyville. Oman selaimeni suosikit on niin huonossa järjestyksessä, että siitä ei ole juuri iloa. Omaa blogrollia ei ole, nyt sen tarve tuli viimeistään esille. Olen käsittänyt, että joillakin on jotensakin dynaaminen blogroll, mutta miten sen saa aikaiseksi, en vielä. Yritin myös muiden linkkilistojen avulla, jotenkin pärjäsin ja löysin muutamia uusia, blogilistalla esiintymättömiä suuruuksia. Mutta heikkoa se oli.

Minulla on se käsitys, että kiinnostavin blogilista on yhä uudemmissa yrittäjissä, vanha top junnaa paikoillaan. On tähdenlentoja. Blogikriitikko X:n osoittautui sellaiseksi. Hän vetoaa terapeuttiinsa, lääkitykseensä, minkä kyllä täysin ymmärrän ja aavistelinkin. Niin huonoja emme sentään voi olla. Nyt blogikriitikosta innostuneet ovat yhtä noloja kuin itse olin, kun blogisweetikko osoittautui bluffiksi. Koko blogiflooran arvosteleminen voi yksittäiselle olla liian gargantuamainen tehtävä. Pitäähän sitä jäädä aikaa muullekin elämälle.

Kävin jopa Rihmasto-nimisessä keskustelufoorumissa, joka kirjoittaja-areenana on varmaankin hyvä idea. Seurasin hetken väsyttävää blogikeskustelua, jossa valitettiin blogien väsyttävyydestä. Tuo Rihmaston jutustelu vasta väsyttävää olikin. Jo rehellisiä ollaan, en oikein jaksa innostua ns. keskustelevista blogeistakaan. Niiden keskustelevuus on lähinnä suunsoittoa ja toisten verbaalisuuden ylittämistä. Loppujen lopuksi perinteinen, jäyhä blogikommentointi on itseeni eniten vetoavaa: suomalainen sanoo vasta, kun hänellä on asiaa.

Omassa blogissa voi sitten jauhaa mitä vaan, ne eivät ole toisten reviirille tunkemista. Ota tai jätä.

Muuten, Suomessa on olemassa toinenkin netissä kasvava rihmasto, jonka syntymistä olen ollut todistamassa. Rihmasto- Yhteisöelämän verkosto. Se on sitä ekoyhteisöjen toimintaa, johon itse olen paremmin perehtynyt. Nyt siitä ulkopuolella olevana näyttää siltä, ettei sielläkään oikein juuri mitään tapahdu, ainakaan sellaista, mikä näkyy netissä.

Itse taidan omistautua lähiviikot sienirihmastolle ja sen näkyville tuloksille -itiöemille eli sienille.

Viikonloppu

on ollut ruoanlaittoa ja tiskausta. Varsinkin toinen vieraista haluaa syödä yhtenään. Onneksi hänelle kelpaa myös sienet. Kävimme yhdessä niitä hakemassa hirvikärpäsiä itsestämme pyyhkien. Hänellä on keskittymisvaikeuksia, mutta siitä huolimatta aika ei tunnu tulevan pitkäksi.

Laitoin lasagnea valmiista pakkauksesta ja muistelin kuinka paljon parempaa on itse tehty kastike. Grillattu kananpoika teki tietenkin lentäen kauppansa. Pojat ostivat kaupasta valmiita hampurilaisia, jotka minusta maistuvat teolliselta, mutta heistä se on herkkua. Myös lihapiirakat ovat nam nam. Tein myös lämpimiä voileipiä joitten täytteenä oli paistettua jauhelihaa, sipulia ja kantarelleja. Paremmalle syöjälle sekin maistui, mutta ronkeli ei halunnut maistaa. Hän vain enimmäkseen pelaa, mutta pidän sitä keskittymisharjoituksena enkä protestoi.

Hän on aloittanut yläasteen, joutuu matkustamaan päivittäin bussilla ja istumaan hiljaa (toivottavasti). Olen yrittänyt asettaa pitkän aikavälin kunnollisuustavoitteita. Jos hän pystyy olemaan aloittamatta tupakoimaan ja kaljoittelemaan ja pinnaamatta koulusta, joihin asioihin isoveli ei onnistunut, hän saa aikanaan minun moponi. Hän näytti ylpeänä bussikorttiaan, pankkikorttiaan ja henkkariaan. Hän on tehnyt jopa 20 sentin ostoksen pankkikortilla. Rahaa hän onnistuu hankkimaan, mutta uskon ehdottomasti, että kaikki tapahtuu rehellisesti. Hän maksaa velkansa säntillisesti takaisin. Pelikoneet on yksi rahanhankintalähde, äiti tietenkin ensisijainen. Hän muistaa vain voitot. Sanoin, että koulussa ei tarvitse loistaa, kunhan selviää. En tiedä mitä minun toiveeni sitten käytännössä merkitsevät. Nyt hän on yhä seesteinen poju, jolla on paljon kavereita, mutta pian alkaa murrosikä. Hänellä se tietenkin myöhästyy, sillä hän on pieni ja syökin ihan minimaalisesti.

7-Päivää

Lainasin työpaikan nurkissa lojuvia iltalehtiä ja 7-Päivää lehtiä katsoakseni taas kerran, mitä oikeaan maailmaan kuuluu. En pitänyt näkemästäni. Olen onnellinen, ettei minun tarvitse elää siinä maailmassa vaan voin olla elitistisessä norsunluutornissani.

60-luvulla puolustin Hymy-lehden olemassaoloa, koska sillä oli jonkinlainen yhteiskunnallinen tehtävä tuoda esille kurjuutta ja väärinkäytöksiä. Nyt olen pudonnut kelkasta. En tunne, enkä välitäkään tuntea kaikkia näitä julkkiksia, joista lehdissä juorutaan. Meno on matalamielistä ja pahansuopaista.

Harmi, että blogisweetikko olikin bluffia. En tosin jaksanut kunnolla lukea hänen sepustuksiaan, mutta pidin ajatusta mukavana, löytää hyviä puolia mollaamisen sijaan. Useimmat bloginkirjoittajat ovat olleet hyviä ainekirjoittajia, tuskin heillä muuten olisi pälkähtänyt päähän ruveta julkaisemaan ajatuksiaan.

Itse en suinkaan kaikkia kehu enkä lue, mutta en viitsi ruveta haukkumaan. Olen löytänyt kuitenkin paljon enemmän hyviä ajatuksia ja ilmaisuja kuin olen saanut aikaiseksi mainostaa ja linkittää.

Päivän anti

Koska elän lehdettömänä, enkä ehdi edes katsomaan telkkaa, saan liian vähän virikkeitä, bloggaamisen aiheita. Raunon karnevalistinen puoli viihdyttää ja tuottaa iloa edelleenkin. Siinä on se kontrasti, kun huippuälyköltä tuntuva, viisaita kirjoittava virtuaaliolento kirjoittaakin yht´äkkiä aivan hulvattomia.

Päivän blogianti oli Hanhensulan syvällinen mutta kepeä essee virtuaalisuudesta. Hanhensulka sinänsä on enemmän virtuaalinen kuin Rauno ja vaikkapa maalainen tai veteraaniurheilija, joilla kaikilla on kuva itsestään blogissaan. Veteraaniurheilijasta tosin näkee vain urheilijan ulkomuodon, mutta itse tiedän, että kirjoittaja on totta. Itsekin olen siellä jossakin blogin kätkössä finninarpineni, alaspäin osoittavine suupielineni, harvoine partoineni aivan täysin itsenäni. Tosin valitsin vähiten epäedullisen kuvan. Hanhensulasta tiedän, että hän on joku Brysselin virkamies, joka hallitsee kieliä ja kulttuureja ja jolla on halua ja kykyä kirjoittaa.

Veteraaniurheilijan juttu arkipäivän arkipäiväisyyden ja korkeampien sfäärien kontrastista puhutteli. Minusta teema oli jotenkin sama kuin Hanhensulalla, vaikka jutussa ei virtuaalisuudesta puhuttukaan. Mielestäni sana läsnäolo kuvaa aihetta myös. Hänen kehunsa maalaisen blogille olivat ehkä liialliset, mutta totta siinä silti oli. Itselleni älykkyys ei ole ongelma, sillä en selvitä testejä joista esim. tyttäreni selviää galantisti. Lahjakkuus on hypännyt yhden sukupolven yli. Isäni muisti kyllä toimi. Tuppipöydässä hän oli haka, koska hän muisti korttien liikkeet. Hän kertoi esim. hankkineensa asepalveluksessa rahansa kortilla. Isä saattoi muuten olla ensimmäisiä Suomen tasavallan asevelvollisia, sillä hän oli Suomen itsenäistyessä 18-vuotias. Olen vanhojen vanhempien lapsi.

Jos veteraani tarkoittaa, että yhteisvoimin, me pieninä liikuttajina, yritämme rakentaa jonkintyyppisen kulttuurikeskuksen, olen innolla mukana. Paikan missä on esitelmätarjontaa, kursseja ja monenlaista kulttuuria mahdollisesti kaiken käytännön työn lisäksi. Kirjoitin siitä hänelle kommentinkin. Ekokylään menin samoin aikein, en perustamaan new age-keskusta. Sekin olisi saanut olla minun visioissani mukana. Siitä tuli kuitenkin eräänlainen riippakivi, vaikka itse olen sitä mieltä, että se ei ollut passiivisuutemme ainoa syy vaan takana oli ja on yhteiskunnallinen tilanne, syrjäytyneisyys yhtenä tekijänä.

Minusta veteraanin kirjoitus oli rohkea. Hän kertoi aivan oikeasta casesta, henkilöllisyyttä paljastamatta ja hyviä asioita korostaen. Sama tarkoitus oli minullakin, kun aikoinani kirjoitin ekokyläjuttuja, vaikka ne olivat monta astetta paljastavampia. Jos nyt kirjoitan caseista, aion pysytellä samoilla linjoilla kuin veteraani. Yhtään ei tästä edemmäksi.

Lupaa mulle

ettet järjestä reikikurssia tänne, pyysi Veteraaniurheilija tänään. Sellaista ei todellakaan täällä saarella tarvita.

Valitettavasti veteraani, Reiki ja muu huuhaa ovat jo tänne tulleet, aikoja sitten. Minä olen viimeinen, joka sellaista järjestää. Minustakin se on humpuukia, mutta kuitenkin. Ihmiset harrastavat humpuukia, jotkut haluavat pettää itseään, enkä syytä heitä siitä. En ole edes varma siitä, onko totuus aina hyväksi.

Veteraaniurheilija julkaisi kuvan keltaisesta talostamme. Aika vaatimattoman näköinen, hintapyyntö olikin vain 1 €. Älkää kuitenkaan kuormittako kuntaa kirjeillänne. Tontin hinta on mehukas, taloa ei saa käyttää asuinkäyttöön. Vuokrasopimus on ehkä jo tehty meille. Huomaa hohtavan valkoiset ikkunanpuitteet. Ne ovat minun jäljiltäni. Tosi kiva, jos talo vähitellen täyttyy toiminnasta, uhkakuvia on tosin olemassa. Kellaria uhkaava vesi on yksi, huonot vesijohdot toinen.

Minun nuori ex. tyttöystäväni oli mukana reikiryhmässä. Nyt hän on lääkiksessä, mutta toinen jalka edelleen vaihtoehtohoidoissa, nyt ns. kiinalaisessa lääketieteessä.

Onneksi linux-asiantuntija ei lue blogeja, sillä arvostelin vähän hänen sienivalintojaan. Tänään hän tutki ison metsäalueen, mutta tulokset jäivät pieniksi. Menin töitten jälkeen ja hain vanhemmilta paikoilta hienoja, nuoria herkkutatteja aika monta. Löysin myös muutaman orakkaan ja kantarellin. Minua on vaivannut tapani pilkkoa sienet liian pieniksi. Tänään jätin näkyviin niiden muodon. Kuumensin niitä omassa liemessään, lisäsin vähän kasvisrasvaa. sienistä tuli ihanan muljahtelevia suussa. Muistuttaa vähän italialaisten rakastamia oliiviöljyyn säilöttyjä tatteja.

Minua nauratti veteraanin huoli minun reikisyydestäni. Kun näin Rauno Räsäsen hulvattomat postaukset, nauroin taas ja pelkäsin, että rytmihäiriö iskee taas päälle, sydän jotenki muljahtaa kuten ne herkkutatit suussa.

Etsivää toimintaa

Sinun pitänee kohta kaivaa rippipuku esille, sanoi M. ja viittasi lököttäviin ja maalintahraisiin vaatteisiini. Lähdemme markkinoimaan paikkaamme pikapuoliin. Kunnilla on kohta paljon velvoitetyöllistettäviä, mihin ne eivät ole vielä havahtuneet. Ne saavat myös maksaa palveluistamme.

Työ nykyisessä keltaisessa talossa edistyy vain niin tuskastuttavan hitaasti. Jos nyt olen ihan rehellinen, työssä käyvillä ahkerilla ja mukavilla tytöillä on taipumus takertua epäoleellisiin tehtäviin. Kuten nyt pienen ojan kaivamiseen, joka ei millään voi johdattaa valumavesiä pois. Pitää olla kunnon salaojitus, tai koneella kaivetut ojat. Tyttöjen voimilla ojista tulee vain matalat.

Sitten piti talosta johtaa putkella vettä ojaan ja katsoa miten se virtaa. Minä pudistelin salaa päätäni.

Christer sai kerhohuoneen valmiiksi. Siisti hyvin rapistuneesta vinttihuoneesta tulikin pintaremontilla. Raput ovat vain niin huonosti tehdyt, että yli 160 senttinen lyö päänsä kattoon, jos ei osaa varoa. Yritämme tyttöjen kanssa saada muutenkin rapistuneet askelmat edes joltisenkiin kuntoon ennen ensi maanantaita, jolloin kerhotoiminnan pitäisi alkaa.

Sain vahvistuksen, että saan pitää luennon blogijulkaisemisesta paikkakunnan työväenopiston elämänkertakurssilla. Ryhdyn valmistamaan luentoa, aikaa on runsaasti. Mielestäni muidenkin blogistien pitäisi ihan joukolla tehdä samantyyppistä myyräntyötä omien paikkakuntiensa opistoissa. Palkkio tietenkin tulee, mutta olisin mennyt ilmaiseksikin.

Muita maalaisia

Me maalaiset autamme toisiamme, talkoilla.

Tässä muutamia muita maalaisia:

Kalervo Kalliorinne, maalainen jaarittelee ensin mukavasti maalaisuudesta ja antaa vihjeen, että näpäyttäkää tätä. Sinne ei kannata mennä, siellä on vain auto ja kuvia autoista.

Heikki Turunen, se suuri maalainen, kirjoitti myös romaanin Maalainen.

Heikki Turunen on tehnyt itsensä uudeksi Taataksi. Turjailija Kirunen turisee paljon turhiakin, parta vie miestä ja mielipiteitä riittää. Hänen Hupeli-sarjansa on kuitenkin mielestäni suurta maaseutukirjallisuutta, samaa luokkaa kuin Kalle Päätalon Iijoki-sarja, josta muuten juttelimme tänään Veteraaniurheilijan kanssa. Hänkin on suuri Päätalo-fani. Itse sanoin, etten niin kamalasti perusta Päätalon ns. sepitetyistä tarinoista, mutta Iijoki sarja on poikaa.

Maalainen osallistuu kiivaasti myös keskusteluihin, joista tässä yksi esimerkki. Minä en kylläkään ole tätä kirjoittanut. En ole myöskään kansallissosialistinen maalais-larppaaja.

Maalaiset toimivat monella elämän alueilla. Meille ei mikään inhimillinen ole vierasta.

Joskus meistä tehdään suuresti asiatonta pilaa.

Maallemuutosta kertoo koskettavasti kaupungista maalle-blogi, esimerkiksi:

"Päivän teema: aika ja kärpäset. Aika liitää ohitse, siltä on viime päivinä tuntunut. Aina silloin tällöin (ihan pennusta saakka) minulle iskee ahdistus ajasta ja sen kulumisesta."

Minua itseäni on ehdotettu blogistanin maatalousministeriksi. Pääministerinä olisi koleerinen Turisti. Soppaa kyllä riittäisi, mutta varmasti myös sättimistä. Liittoutuisin Juuso Hyvärisen ja Pekka Nykäsen kanssa. Ihailisimme yhdessä sievää sisäasiain ministeriä. Odottaisin kovasti kaikkien kollegojen tapaamista. Sediksen seurassa varmasti sivistyisin. Peter Elkin kanssa meillä on yhteinen harrastus: USA. Valtiovarainministeri osaisi varmasti hiostamisen taidon. Samikin kanssa voisin lopultakin ottaa puheeksi top-listan. Olisi kiinnostavaa nähdä kuinka ruumistinen varakuningas olisi. Pörrö tietenkin imettäisi istunnoissa, kiinnostavaa. Taistelisin viimeiseen maitopisaraan asti maatalousmäärärahojen puolesta ja maaseudun autioitumista vastaan.

Blogitutkimus on julkaissut uuden mielenkiintoisen kalaverkon mallin. Johon on takertunut eri blogien mukaan nimettyjä kaloja. Aika mielenkiintoinen tapa kuvata tätä uutta keksintöä. Maalainen niminen kala räpistelee verkossa C-nimisen kalan kanssa. C on ikäänkuin Maalaisen sylissä, vaikka oikea maalainen haluaisi, että asiat olisivat päinvastoin.

Päivän annos huonoa omaatuntoa

Lipsanen & Ruso -blogin Lipsanen kirjoittaa kokeestaan ekologisen jalanjäljen kanssa. Isossa 16 neliön yksiössä asuva opiskelija oli saanut testituloksen, että hänen elintavoillaan tarvitaisiin kolme maapalloa. L oli kokeeksi pienentänyt asuntoa, muuttanut itsensä kasvisyöjäksi ja siistinyt muutenkin pöyristyttävän ylellisiä elintapojaan: Silti tarvitaan yhä 1,6 maapalloa.

Laittaa miettimään testiä ja sen taustoja. Onko tässä nyt kyse huonolla omalla tunnolla piehtaroimisesta, päivittäisestä kicksistä. Ehkä, jos johdonmukaisia ollaan. Ehkä kulutamme maapallon resursseja liikaa.

Mutta maailma nyt on sellainen kuin on. Rikkaudet ja väkimäärät ovat sattuneet jakautumaan näin. Suuret, subtrooppisen ilmaston jokilaaksot ovat muodostuneet väestöjen keskittymiksi. Väkiluku on päässyt kasvamaan liian suureksi paikoittain.

Me, tänne Pohjolaan joutuneet elämme harvaanasutuissa, mutta teollistuneissa maissa. Onhan meilläkin ympäristöongelmia ja olemme tietenkin niissä globaalisti mukana. Mutta elämäämme ei välittömästi uhkaa mikään, pidemmällä tähtäimellä uhkakuvia tietysti on.

Me emme voi ratkaista maailman köyhyyttä jakamalla omastamme, vaan se on tehtävä paikan päällä. Auttaa toki voimme ja pitääkin, mutta emme voi eikä pidäkään tuottaa ruokaa maailman köyhille vaan heidän pitää saada tehdä se itse. Tietenkin on rakenteellista väkivaltaa rakennettuna näihin suhteisiin rikkaiden ja köyhien maiden välillä. Siihen en nyt puutu.
Ratkaisu ei myöskään ole massiivisessa maahanmuutossa, se toisi vaan onnettomuutta.

Tuo synkistely ekologiseella jalanjäljellä on vähän samaa kuin ruoalla oikuttelevalle lapselle sanottaisiin, että muista kuinka on olemassa nälkäisiä lapsia, jotka ilomielin ottaisivat tuon lautasellisen.

Ehkä on niin, että rikkauden jakamiseen olisi halukkuutta teoriassa muttei käytännössä. Kun se tulisi omalle kohdalle, silloin sanoisimme stop. Lähes jokainen meistä on niin tottunut omaan elintasoomme, ettemme hyväksy sen huonontamista. Muilta kyllä, muttei minulta. Jakaminen on siis poliittisesti mahdotonta. En sano, etteikö kulutusmalleja pitäisi järkevöittää, etteikö olisi mahdollista elää vähemmän saastuttavasti ja stressittömästi, mutta pohjimmaltani kyynikkona ja pessimistinä en usko siihen. Ihminen ei ole ollenkaan järkevä otus. Hän tekee asioita vasta pakon edessä.

Siksi uskon näihin markkinamekanismeihin, joista sama bloggaaja on kirjoittanut tässä. Ovatko nämä sitten liberaaleja, uusliberaaleja tai libertaareja näkemyksiä, sitä tyhmä maalainen ei voi tietää, hänhän on drop-out kansantaloustieteen peruskurssilta, jo siinä vaiheessa kärryiltä pudonnut.

Luen linkeistä ympäristöjärjestö Dodosta, johon kuuluvat muutamat bloggajatkin. Olisi ihan kiinnostavaa tietää, miten samassa järjestössä voivat toimia eri poliittista suuntaa edustavat. Onko järjestötoiminta poliittisten ideologioitten temmellyskenttä? Vihreät ovat monesti se huonon omantunnon hellijäpuolue. Vasemmistolaiset vaativat yhteiskuntaa tekemään asioita heidän puolestaan. Ympäristötietoiset ihmiset yrittävät monesti muuttaa maailmaa muuttamalla elintapojaan ja kulutustaan. Talouden mekanismit ovat kuitenkin niin monimutkaiset, että haluaisin olla varovainen enkä uskoa helppoihin ratkaisuihin.

Kaikkein parasta olisi, jos olisi sellaisia nuoria ja järjestöjä, jotka ryhtyisivät taloudelliseen toimintaan. Pienistäkin puroista syntyy suuria virtoja. Politikoimisen sijasta voisi lähteä antamaann näyttöjä.

Vaikka olenkin kirjoittanut näin ihannoivasti yhden bloggajan ajatuksista, minusta kuitenkin ajatus, että lapsenteosta pitää pidättäytyä, kuten Niko L sanoo, on väärin, vaikken osaa sitä perustella. Toisetko ottaisivat haltuunsa tyhjentyvän Suomen. Eivätkö ne markkinamekanismit hoida tämänkin asian. Se näkymätön käsi. Suomalaiset eivät ole maailmaa täyttämässä. Sitä paitsi useimmiten lapset on söpöjä ja sympaattisia. Osalla saattaa olla tosi vaikeaa, mutta mistä tulevat ne hyvin käyttäytyvät, fiksut koululaiset ja nuoret, joita myöskin näkee? Ei tarvitse olla blogisweetikko sen nähdäkseen.

Jos haluat laihtua

Järkevämpiä laihdutusohjeita on vaikea löytää. Veteraaniurheilijalla itsellään on nuoren pojan vartalo, voin todistaa. Itse näytän makkaramieheltä, vaikka en syökään makkaraa, en ainakaan lenkkiä ja grillimakkaraa. En myöskään osta enkä leivo pullaa enkä vaaleaa leipää. Silti minulla on ylipainoa. Pidän kasviksista mutta myös kaikenlaisesta muusta. Syön yksinkertaisesti liikaa.

Mahdoton sienimies

Pääsin näkemään linux-kaverin sienimaat, jotka olivatkin tosiaan ainutlaatuiset. En ole koskaan ennen vastaavia herkkutattipaikkoja tavannut. Metsässä risteili ojia, joissa oli virtausta, sienet kasvoivat ojien penkoilla. Minulle, joka poimin vain lähes madottomia, kaverin valintamenetelmät tuottivat hieman tuskaa. Minä en haluaisi niitä sieniä syödä. Poimin ämpärillisen, vain osa kelpaa, mutta en viitsinyt kertoa eriävää mielipidettäni. Eihän ne toukat makuun vaikuta ja varmaan niitä italialaisille meneekin.

Kiltteys voittaa

Karkeakätinen blogikriitikkonahkahousu on saanut paremman kilpailijan. Blogisweetikko näyttää, että kritisoida voi myös positiivisella asenteella. Tämä on sellainen tyyli, mikä esim. opettajalla pitää olla. Toivon voimia ja menestystä tälle yritykselle.

Uusia yrittäjiä on kuten aina. Ruksasin ainakin kuvablogin Labbai. Kauniita, taiteellisia kuvia.

Mä ja Vatanen on runoblogi. Saas nähdä kehittyykö.

Sivutuloja on minusta asiallinen pohtiessaan mahdollisuuksia hankkia netin avulla sivutuloja.

Kurkistus kehittyvään Kiinaan englanninkielellä.

Maanantaina sienestystä

Linux-kaverin kanssa sovimme, että lähdemme huomenna herkkutattipaikoille. Voin varmasti lopettaa työt aikaisemmin, koska tämähän on tulevien tuotteiden tutkimista. Kuivauskaappi vain pystyyn. Kaveri pystyi topograafikaratasta sanomaan, missä on sieniä ja oli jo laskenut 26 paikkaa. Ehdottomasti haluan mukaan, vaikka eilen ja tänään olin poissa pelistä, sydän läpätti, otin tabletin puolikkaan enkä jaksanut kävellä edes sen jälkeen. Ne kohtaukset tulevat ja menevät omia aikojaan, en anna niiden vaikuttaa elämääni.

Kaveri säilöö herkkutatit pakasterasioihin omassa liemessään, lisää natriumbensoaattia. Säilytys kylmäkellarissa. Luulin, että ei niin voi herkkutatteja säilöä. Netistä hän oli sen oppinut.

Tilaajista
Blogini tilaajia on ensi kerran kokonaista 100. Se on mitä suurin saavutus tässä blogistanissa, jossa monet sellaiset blogit, joita ihailen saavuttavat vain muutamia kymmeniä ja jopa alle kymmenen. Tilaajien saaminen on varmaankin monille ongelma ja ihmetyksen aihe. Vain rehellisimmät siitä kehtaavat mainita. Edellisessä blogilistassa oli opettavaista kuinka tilaajia tuli ja meni. Minullakin lopettaneita oli yli 200 muistaakseni. Muistan kuinka Mea lohdutti erästä, että tilaajien määriin ei kannata tuijottaa, niitä menee mutta uusia tulee. Monelle tulee paha mieli, mutta sen kanssa on opittava elämään. Jos tuottaa iloa edes yhdelle, siinäkin on saavutusta. Siitä huolimatta toivon ja uskon blogistanin jatkuvaan kasvuun, jotta tilaajia ja hengenheimolaisia riittäisi jokaiselle. Monelle, kuten itselleni, nettiharrastuksesta on ollut arvaamatonta tyydytystä.

Tietenkin on keinoja: yhteisöllisyys joka näkyy linkitsemisessä ja kommentoinnissa. Mutta kiinnostuksen tulee olla aitoa, muuten se ei tehoa. Aihevalinnat ja kielenkäyttö, mutta se on niin yksilöllistä ja yllättävää, että tuskin ohjeita voi antaa. Blogeihin liittyy myös tietty persoonallisuus, itsensä likoon laittaminen, jonka pitää jotenkin paistaa läpi, vaikka tyytyisikin vain viileisiin kommentteihin. Nimi tai nimimerkki, sillä ei periaatteessa ole väliä.

Muistelmien lukua

Minulle oli aikoinaan järkytys kuulla, etteivät historiantutkijat pidä muistelmia minään luotettavina lähteinä. Dokumenttejä se pitää olla. No, heidän tehtävänään on puhaltaa asiakirjoihin elämää. Joskus he onnistuvat, joskus eivät. Itse pidän edelleenkin populaarihistoriasta, muistelmista, jotka kertovat ihmisten oman näkemyksen tapahtumien kulusta ja omasta osastaan siinä. Siksi varmaan pidän näistä blogeistakin. Totuudellisuudella on toissijainen rooli, sehän on suhteellista, eivätkä korkeat oppineetkaan pääse siitä yksimielisyyteen.

Luen nykyisen asuinpaikkani historiaan liittyvän Anders Ramsayn muistelmia. Ne on julkaistu suomennettuna vasta 1980-luvulla vaikka alkuperäisteos tuli ulos sata vuotta sitten ja tapahtumat kertovat ajasta lähes 150 vuotta sitten. Luulin, että kyse on lyhennetystä painoksesta, mutta lainasinkin 2. osan.

Siinä tekijä kertoo nuoruudestaan, kun hänen perheensä oli menettänyt Björkbodan kartanon ja ruukin ja hän oli vannonut, ettei koskaan palaa. Hän matkusteli Italiassa. Kuvaukset eri kaupungeista ovat suoranaista kulttuurihistoriaa, elävämmin ei voi kirjoittaa. Kehut eivät ole ylimitoitettuja. Italianmatka päätyy Roomaan ja Vatikaaniin, niitten loistoon ja raunioihin, ylhäisiin ja alhaisiin. Tekijä palaa Ranskaan ja Englantiin ja kuvaa niitten elämää, ylhäisaatelistoa varsinkin. Hänen piti aloittaa itse vaatimattomana kirjakauppiaana Pariisissa, kun tuli sähke äidiltä: Olen ostanut Björkbodan takaisin.

Seurasivat vuodet uudelleen hankitussa sukukartanossa, joka oli ehtinyt aiemmassa konkurssissa menettää kaiken irtaimistonsa. Ramsay osoittautuu tarmokkaaksi yrittäjäksi, mutta tulee rahanuudistus, josta muistan jotakin historiankirjoista: Snellman jne. Yrittäjälle se oli kohtalokasta vaikka maalle ehkä hyväksi. Tulevat suuret nälkävuodet, Suomen viimeiset. Kuvaus niistäkin on elävää. Ne tulevat lähelle. Kartanoon murtaudutaan ja iso rahasumma viedään. Pahat kielet epäilevät petosta, mutta tekijä saadaan kiinni, mutta ei rahoja.

Tulee uusi konkurssi ja Ramsay muuttaa Turkuun ja sisarensa pojan puiseen kartanoon Raisioon. Liiketoimet lähtevät liikkeelle uudelleen. Hänellä on kokemusta ja nimeä. Mukavaksi sisustettu uusi koti palaa, palovakuutusta oli suunniteltu, mutta ei allekirjoitettu. Taaskin huhuja.

Tekijä muuttaa Helsinkiin, liikkuu seurapiireissä. Kuvaukset kuuluisasta Aurora Karamzinista ja Kytäjän kartanon nuoresta, kauniista rouvasta Marie Linderistä, joka on ensimmäisiä naisasianaisia, ovat loistavia.

Ramsay kertoo suuresta puutavarabuumista, joka seurasi Saksan-Ranskan sotaa. Hän itsekin osallistui siihen, mutta kuvaa suuria puutavaraparoneita, huijareita ja heidän mukanaan seuraavaa joukkoa. Suomen puutavaravaranto saadaan vasta nyt ensi kertaa tuottamaan jotakin. Norjalaiset ottavat käyttöön uittorännit. Perustetaan monia sahoja. Rautatiet tulevat. Niistäkin kirjailija kertoo eloisia tarinoita. Hän eli vielä aikaa, jolloin ajettiin vaunuilla, itse hän kokeili ensimmäisenä suomalaisena velocipedia, mutta luopui kyllästyttyään pillastuviin hevosiin, töllistelyyn ja ojaanajosta saatuihin mustelmiin.

Tähän asti olen vasta lukenut. Ajattelin kirjoittaa ylös jonkinlaisen referaatin, sillä kirjan luettua se on jo vaikeampaa. Tutkin yleensä hieman uuden asuinpaikkakuntani historiaa ja oloja. Ramsayn, vähän tuhlaajapojanomainen tarina on sellaisenaankin kiinnostava. Jos joskus pääsen opastamaan ryhmiä tällä paikkakunnalla, tässä on niitä kaivattuja tarinoita.

Kirja on saatavilla project Gutenbergissa. (Kaikki kolme osaa)

Kateutta

Linux-ekspertti on osoittautunut ensi luokan sienestäjäksi. Hänellä oli taas eilen kaksi korillista hienoja herkkutatteja, jotka hän oli poiminut naisystävänsä kanssa. Sain kastikeainekset. Kaveri lupasi näyttää ensi viikolla herkkutattipaikan, jota tietenkin odotan kieli pitkällä. Hän mainosti herkkutatteja olevan säilössä omassa liemessään pakastimessa yli 14 kg. Aika törkeää tulla kehumaan sellaisella.

Kaveri on metsissä romuaja. Itse pidän teistä ja poluista. Polkujen varsilla, siinä missä maata on ärsytetty, sieniä usein kasvaakin.

Sisareni laittoi edellisestä satsista kuivumaan ritilän päälle nostetulle ohuelle liinalle viipaleita. Niiden haju tuo mieleen edesmenneen koirani märän turkin hajun. Huone ei ole ehkä tarpeeksi kuiva ja kuuma. Ovi on auki, eikä aurinko paista suoraan sisään. Nukun edelleen ulkoilmassa parvekkeella.

Linkitän erinomaiseen sienestysblogiin, Pro-Mustarouskuun, jossa on löydetty rouskusaalis.

Jotkut olivat vähän pelästyneet vakavaa ulkomuotoani. Olenhan sentään jotain oppinut elämässäni: Räkänokastakin mies tulee, muttei tyhjän naurajasta. Vakavan näköiset Kekkonen ja Karjalainen olivat miehen malleja, vaikka kumpikin oli karskin pintansa alla aivan muuta. Kekkonen tunteileva teini ja Karjalainen Kekkosen suosion menettänyt tuhlaajapoika, joka hukutti pettymyksensä viinaan.

Attila the Hunn

En voi olla lukematta Blogikriitikko X:n "arvosteluja", vaikka siitä esim. Saara varoittaa ja myös ruksaamasta ja linkittämästä. Toistaiseksi ruksi on siellä. Ruoho ei todellakaan kasva hänen jalanjäljissään. Arvosteluasteikko on päin p:tä. Siinä ei ole tippaakaan tietoa pedagogiikasta eikä normaalijakaumasta. Ei hän oikein tunnu jaksavan edes blogeja lukea. Hänellä ei ole herkkyyttä tajuta vivahteita ja blogien ainutlaatuista ääntä.

Ne kertovat tilanteesta Suomessa ja maailmassa juuri tällä hetkellä. Oma huoleni on, että niitä ei säilötä minnekään. Ne katoavat, kun bloginpitäjä päättää lopettaa bloginsa. Onhan siinä tosin katoavan taiteen leimaa. Ne ovat kuin rannalle rakennettuja hiekkaveistoksia, jotka aallot syövät pois.

Kriitikolla on vain halunsa hävittää ja murskata. Joku on verrannut häntä edesmenneisiin Kajavaan tai Heikinheimoon, jotka sentään myös osasivat nostaa. Nahkahousuisesta Hytösestä en oikein tiedä.

Tähänasti arvostellut blogit ovat olleet itselleni tuntemattomampia. Vain muutama on ollut tuttua ja voin sanoa, vikaan meni. Aika ja minä , Aloitusmaisema, Aivoröyhtäisyjä, Alex Stubb, ajl. Arvostelija ei löytänyt oleellista, ei blogien sisältöä. Melkein tekisi mieleni yhtyä boikottiin. Blogejahan ei ole pakko lukea. Ne eivät väkisin tunkeudu sisään kenenkään postilaatikkoon. Se että tuhannet jakavat ajatuksiaan niiden kanssa, jotka sitä haluavat, ei ole rangaistavaa hybristä.

Joissakin kommenteissa on kyselty arvostelijan kriteereitä. Hän on vastannut ylimielisesti: "Tapani tulette tuntemaan", kuten Tuntemattoman Lammio. Hän kuvittelee olevansa jokin Jumalasta seuraava, ehdoton tuomari.

Sinänsä rajuus ja liikehdintä ei ole minulle vastenmielistä, jos se vain saisi lisää lukijoita ja kirjoittajia Blogistaniin. Mutta tässä näyttää olevan yksittäisen raivopään aloittama blogien kukistamisyritys. Kyllä hänellä varmaan on sielunveljiä muuallakin, esim. ns. vakiintuneessa lehdistössä ja mediassa, joka pelkää mandariinien vaikutusvallan katoamista. Lehtien kirjoituspaikat ja kolumnit ovat kuin keskiaikaisia läänityksiä, jotka antavat haltijalleen oikeuden mellastaa reviirillään. Yksinvaltias voi sitten läänityksen ottaa poiskin ja entinen haltija on passe´, katkera, loppuun kulunut kehäraakki.

Blogeissahan on kyse eri asiasta. Se on kansalaisten vapaata julkaisutoimintaa, ilman kaupallisuuden painolastia. Se on yhteisöllisyyttä, pubi tai kahvila, jossa kaikki juttelevat omiaan, usein toistensa ohi. Mutta joskus ohi lentävät sanat sattuvat ja pysäyttävät. Kahviloissa voi istua myös ammattilaisia tai sellaisiksi halajavia.

Mielenkiintoista olisi arvailla ko henkilön taustaa, onko hänellä kanttia arvosteluihinsa. Onko hänellä omia merittejä? Kirjoitusten taso on puolinokkelaa pikkuilkeilyä, mikä ei ole sinänsä vaikeata. On helpompi ilkeillä kuin olla rakentava. Negatiiviset tunteet ovat luonnollisia, ne eivät tunnu mielisteleviltä ja makeilta. On helpompi itkeä kuin nauraa, näyttämöllä.

Mitenkähän bloginkirjoittajat tulevat suhtautumaan kriitikkoon? Hän itse toivoo konfrontaatiota ja kuuluisuutta ja kiivas vastustus lisäisi hänen toivomaansa näkyvyyttä. Blogistan ei ole mikään selvä yhteisö. Sen ominaisuuksia ovat jähmeys ja konservatiivisuus. Vain lööppikamalla (ja neuleilla) on mahdollisuus nousta kärkeen. Onko tässä aineksia siihen? Itse arvelen varovasti, että on.

Toivottavasti kukaan ei epäile, että kyseessä on maalaisen sivupersoona, pohjakin kun on sama. Mitähän minä öisin puuhailen? Epäilen, että kyseessä voisi olla sama kirjoittaja kuin legendaarisella Absolute Truthilla, joka ei ennustuksieni mukaan jaksanut jatkaa valitsemallaan tiellä. Hän oli häikäilemätön, kaunainen, mielisairaalta vaikuttava sanataituri. Myös Täti Pensiö on ollut lähes yhtä "lahjomaton" (=lahjaton) blogikriitikko.

Sivupersoonista puheen ollen: Haluaisin selityksen sille, miksi Loistava puhallus-blogi on valinnut aliaksekseen Prosperon, joka oli nimitys, jota aforisti Paavo Haavikko käytti itsestään muistelmissaan. Hänen urlissaan on sana paavo. Onko Lassi Kämäri pseudonyymi?

Lisäys: Muutin hieman tätä merkintää, lisäsin pari tuttua ja mielestäni hyvää blogia siihen listaan, joissa arvostelija ainakin on iskenyt kirveensä kiveen. Päätin ottaa ruksini pois hänen kohdaltaan. Voinhan vilkuilla muutenkin silloin tällöin. En ole koskaan ostanut iltalehtiä, en pornolehtiä enkä Hymyä, vaikka olen niitä katsellut, kun olen roskalaatikosta poiminut. Muutkin "kritiikit" taitavat olla samalla lailla hutaistuja, kansankielellä, juosten kustuja. Sinänsä ei mitään pahaa kritiikistä. Sitä harjoitetaan muutenkin ihan hyvin, mutta lisä ei olisi pahitteeksi. Blogisanomien kritiikki, jossa tuntemattomia blogeja nostetaan esille, on ihan hyvä.

Jotakin pitäisi kuitenkin listanpitäjän tehdä, jotta top-lista tulisi vireämmäksi. En ole ainoa, joka on sitä vaatinut vaan olen lukenut mielipiteen monesta paikkaa. Pitäisi myös perustaa uudelleen blogien hautausmaa, jonne tietyn ajan päivittämättä pysyneet b:t siirtyvät. Myös lyhyemmän ajan päivittämättömyys pitäisi näkyä sijoituksissa. Tämä vain listan parasta ajatellen.

Pottua ja kastiketta

Jos kysyttäisiin epäilyttävimpää tv-kokkia suomalaiselta kansanihmiseltä, se olisi epäilemättä Keith Floyd. Tosin tuskin häntä on kukaan tavallinen ihminen katsonut edes puolta aikaa yksiköstä das Ulb, joka oli mahdollisimman lyhyt aikayksikkö Saksan Demokraattisessa Tasavallassa. Se oli aika, joka meni radion sulkemiseen, kun Rakastettu Puoluejohtaja piti yhden rakastetuista puheistaan. Hyvin lyhyt aika siis.

Kokki joka sotkee kaikki mahdolliset aineet epämääräiseksi sotkuksi ja siemailee vielä viiniä kaiken päälle ON EPÄILYTTÄVÄ. Minun protestini suomalaisuutta vastaan on, että pidän tästä kokista. Itsekin sekoittelen ruokani aina lähes samalta maistuvaksi voimakkaaksi pöperöksi ja juon samalla punkkua. En käytä yhtä kalliita aineita vaan niitä, joita jääkaapista löytyy.

Minun teoriani on, että kun säilöttyjen kasvisten kuten paprikan ja kurkun liemeen on ihan varmasti lisätty fenoleja eli antioksidantteja pilaantumisen estämiseksi, olisi hullua kaataa nuo liemet pois. Niistä tulee oiva lisä patoihin. Voimakkaita myrkkyjä, jotka tuovat mieleen puunjalostusteollisuuden jäteliemet. Varsinkin suikalepaprikan jäännösliemi on hyvänmakuistakin.

Tänään kävin sienessä ja löysin vähän mutta hienoja sieniä. Tummentuvia kangastatteja ja pienen punikkitatin, pari kehnäsientä ja yhden kantarellin. Poimin periaatteessa vain madottomia sieniä. Muuten, epäilen kaupallisia sienenpoimijoita, varsinkin herkkutatin. Ne sienet ovat niin toukkien rakastamia, että kiusaus on liian suuri... Kangastatti on yksi suosikkejani. Se on usein madoton. Kehnäsieni liittyi ammoisiin häihini, n. 35 vuotta sitten. Sodankylän metsissä niitä oli. Ex-vaimoni laittoi niitä sienipiiraisiin. Nuori kehnäsieni muistuttaa hm. miehen ns. elintä, muisto sekin ammoin kadotetusta nuoruudesta. Nyt painovoima on melkein voittanut.

Ostin eilen päiväyksen ylittäneen sianlihasuikalepaketin. Ruoasta tuli hyvää, kun laitoin pataan kaikkea, mitä jääkaapista löytyi sekä sienisaaliini.

Kun hyvää uutta perunaa ei kaupasta löydy, sain tyytyä kokojyväriisiin. Peruna olisi ollut parempi. Muistelen ent. lankoa ja hänen pottua ja kastikettaan, joka on suomalaisten kansallisruoka. Ruskea kastike ja keitetyt perunat, leipää ja maitoa. Käyhän se niinkin. Mutta sama ruoka vuodesta toiseen, menee jo liian pitkälle. Ent. lanko hoitaa nyt yli viisikymppisenä iäkkäitä vanhempiaan, isäänsä ehkä viimeistä vuotta. Koskaan hän ei lähtenyt kotoa, kun lakitieteen opinnot eivät auenneet. Kun ei niin ei. Talossa ei ole mukavuuksia mutta on kaksi melkein vuoteeseen hoidettavaa vanhusta. Se on erilaista Suomea, ilman omaishoitajan tukea.

Muistelen hellyydellä kuinka ex.-lanko nimitti Kokki Kolmosen ja Vanamon kanssa työskennellyttä naiskokkia nimellä Senni Suttu. Hän uskalsi sekoitella aineksia aivan liian radikaalisti. Ex-anoppi taitaa sen sijaan katsoa innolla nuorta ja komeaa Jamie Oliveriakin. Anoppi osasi itsekin tuon sekoittelun taidon ja kävi vuosikaudet Tuorilan vanhainkodilla keittämässä, siinä samassa missä nyt Jouko Elevaara on tanssittanut puolta Suomea, hänkin jo vuosikymmeniä.

Argentiinalainen hanaviini, Capricorn Estates-punaviini oli nuorta ja notkeaa, ihan minun makuuni, yhtä hyvää kuin pullossa oleva, halpa El Copero.

Tänään aiemmin linkittämissäni netissä olevissa sienioppaissa ei löytynyt sitä sientä, mikä käytännössä oli ainoa lapsuusperheeni käyttämä: kangassieni. Pippurinen rousku, jota Sodankylässä esiintyi massoittain. Kelpasi suolasieneksi. Se taistelee ehkä karvalaukun eli karvarouskun kanssa Suomen suosituimman sienen tittelistä. Luonnonsienistä on kyse. Haastajia ovat ehkä haaparousku, ehkä kantarelli ja herkkutattikin. Kysyin Pro Mustarousku-bloginpitäjältä hänen suhtautumistaan tietoihin mustarouskun vaarallisuudesta. Kysyin vaikka tiesin. Ei meinaa mitään, oli vastaus, niinkuin pitääkin.

Auttamaton amatööri

Netti ja sen tarjonta ei ole vielä hallussa. Tiina Kaarelan avulla löysin Sepon sienioppaan.

Siitä innostuneena ajattelin, että varmaan kaikki muutkin lajisivut löytyvät netistä. Niinpä:

Suomen kalat

Suomen linnut (Euroopan ja Suomen linnut)

Hyönteiset

Suomen kasvit

Suomen puut ja pensaat

Suomen uhanalaisia lajeja

Sisätilojen tuholaisia

Koirarodut

Törmäsin Linkkipankki-Helppimesta -sivustoon, jossa näyttää olevan lukemattomia johdatuksia edelleen kaikenlaiseen taksonomiaan ja hyödylliseen tietoon.

Kuinka helppoa olisi nykyään olla kääntäjä!

Lisäys:

Linkkipankista esiin nostettuja hyötylinkkejä:

Fenologiset havainnot: (Milloin luonnossa tapahtuu)

Variksenmarja

Kukkagalleria

Luontogalleria

Perinnekasvit

Sieniä Suomessa ja Ruotsissa

Yrttitarha

Eläimet, kasvit ja luonto

Oppimateriaaleja verkossa ja tietokone sisältää varsin paljon kaikenlaista kivaa. Lukijat nämä kaikki varmaan tietävät, mutta minulle tässä on paljon uutta. Opettajille seuraavat sivut erityisesti:

Lukkarin koulun linkkipankki

Englannin kielen linkkipankki

Linkkejä opetuskäyttöön

Opetuksen linkkivinkki

Perunakellari

p?? 

Bengtskär (jatkoa)

Talvisodan seurauksena NL sai Hangosta tukikohdan. Jatkosodan sytyttyä Hangon ympärille rakennettu, suomalaisten saartorengas yritti pitää vihollista aisoissa. Venäläiset yrittivät pimeyden turvin yllättää Bengtskärin vahvistetun puolustuksen. He onnistuivatkin osittain ja pääsivät majakan asuinosan alakerroksiin ja suomalaiset olivat yläkerrassa. Suomalaisten konekivääri ei toiminut, mutta muuan sotilas onnistui pitkällä kasapanoksen heitolla tuhoamaan joukon hyökkääjiä. Viimeisestä käsikranaatista tuli legenda. Venäläiset eivät uskaltautuneet ylös, kun pelkäsivät käsikranaatteja, vaikka viimeinen oli jo heitetty. Puolustajia kuoli ikkuna-aukkoihin. Heidän johtajansa, Luther, pahoitteli vanhana miehenä, ettei ollut huomannut käskeä heitä nokeamaan kasvojaan.

Jotkut kallioille jääneet puolustajat kaatuivat, joku jopa ui läheiselle luodolle, uimataidoton joutui pistinten uhriksi. Muutaman tunnin kuluttua suomalaisille tuli apuvoimia, Luther joutui jopa pyytämään tykistötulta majakkaa kohti. Hän itsekin haavoittui.

Venäläiset huusivat puolustajia antautumaan, mutta nämä pistivät vastaan, koska arvasivat, etteivät hyökkääjät ota vankeja. Kun venäläiset jäivät alakynteen, he taistelivat sitkeästi saman kauhun vallassa. He pelkäsivät sekä Stalinia että suomalaisten julmuutta. Venäläiset pyrkivät saamaan voiton laivaston juhlapäiväksi.

Taistelu oli Hangon rintaman suurin. Siihen osallistui kaikkineen jopa tuhansia, mutta paikan päällä oli vain satoja. Kummatkin puolet arvioivat kaatuneiden määriä, suomalaisten mukaan venäläiset tapansa mukaan fabuloivat tapausten kulkua. Tarkemman kuvauksen taisteluista voit lukea Bengtskärin kotisivuilta.

Perheet oli tietenkin evakuoitu. Hävitys oli melkoinen ja kesti vuosia ennen kuin jäljet oli korjattu. Sodan jälkeen majakkaelämän perheidylli oli hävinnyt. Majakanvartijat kävivät tekemässä vuoroviikkonsa ja palasivat vapaa-ajalle perheittensä luokse.

Kirjan kertomus kahdesta majakanvartijasta, jotka elivät seinänaapureina, mutta eivät olleet puheväleissä, on klassillinen suomi-sisu -tarina. Taustalla oli se, että naapurin poika oli kuollut auttaessaan uutta majakanvartijaa ja tästä isä ei päässyt yli.

Majakan tekninen varustus muuttui. Aikaisemmin oli ollut petrolilla toimiva valo ja kallisarvoiset prismat, sumutorvi, luotipainolla toimivat kellolaitteet. Varusteet olivat vaatineet tarkkaa ylläpitoa. Sodan jälkeen tulivat generaattorit, sumutorven tilalle nautofoni. Laitteita automatisoitiin kaiken aikaa.

Lopulta tuli kohtalokas päätös automatisoida koko majakka ja jättää se miehittämättä ja lämmittämättä. Tuli uskomaton rappion aika, joka oli sortaa Pohjoismaiden korkeimman majakan. Rakenteet rappeutuivat, asuinhuoneet muuttuivat asumattomiksi, kävijätkin rikkoivat paikkoja.

Lopulta 90-luvulla laman tultua, majakkaa tarjottiin vuokralle kunnostusta vastaan. Aatteellinen pro Bengtskär-yhdistys epäonnistui yrityksessään. Turun yliopistosäätiö yhteistyökumppaneineen onnistui sitten muutaman vuoden kestäneessä pelastusoperaatiossa. Majakkaa restauroitiin ammattikurssien työnä. Koko pelastusoperaatio näyttää vielä Bengtskärin taisteluakin kiinnostavammalta tapahtumaketjulta. Olkoon tämä vain lyhyt referaatti, itse tekijät ovat kuvanneet sankarityön paremmin (kirjassa vielä paremmin). Kirjan toimittaja Paula Wilson, joka on nykyäänkin kesäisin majakan yrittäjänä perheineen, oli varsin keskeisessä asemassa.

Seurustelu-upseeri

Minun tehtäväni on pitää tytöt tyytyväisinä. Että nuoret ihmiset saavat positiivisia, onnistumisen kokemuksia, on paljon tärkeämpää kuin konkreettiset tulokset.

Vein tänään skootterini mukanani ja toinen kokeili sitä. Se kävi tottuneesti, mutta hän ei suostunut laittamaan kypärää. Laillinen puoli on vähän epäselvää. Tuskin hänellä on minkäänlaista korttiakaan, mutta kuten sanottu, tyyytyväisyys on tärkeintä. Sellainen taisin olla opettajanakin. Yritin saada lapset viihtymään. Tosin teoriani oli, että myös työn tekeminen lisää viihtyvyyttä, olla kunnollinen ja arvostettu.

He käskivät minut ruokatunnille, vaikka juuri oli pidetty kahvitauko ja vastoin periaatteitani join minäkin aurinkoisilla rappusilla istuen.

Åbo Underrättelser kävi tekemässä projektista juttua. En ole onneksi mukana nimellä enkä kuvassa. Tytöt pakenivat ja jouduin mannekiiniksi. Pihan vanha pappakin oli lukenut artikkelin.

Paikkakuntalainen

Lainasin kirjastosta Paula Wilsonin toimittaman kirjan Bengtskär. Siinä on upeita ja historiallisia kuvia. Olen juuri tulossa toisen maailmansodan aikaan, joka lopetti majakkasaaren perheidyllin. Saaressa käydessämme kuulimme Bengtskärin dramaattisesta taistelusta. Itse pidin sotien välisen elämän kuvauksesta, kun saaressa oli jopa multaa niin paljon, että neljälle perheelle riitti kasvimaata. Eräänä päivänä tuli myrsky, joka vei mullat mennessään.

Majakan rakentaminen keisarivallan aikaan kertoo Suomen historiasta elävällä tavalla kontekstissaan. Kieltolakiaikana sitten saaren ympärillä kävi vilkas salakuljetusliikenne, jota paikkakuntalaiset majakanvartijat kieltäytyivät raportoimasta, vaikka heille hankittiin sitä varten radiopuhelinyhteyskin.

Paljon eläviä yksityiskohtia, joilla oppaan olisi mehevää herkutella. Meidän saamamme opastus oli kyllä aika niukka, mutta kuuntelin ekstrana itse Paula Wilsonin johdatuksen toisen ryhmän kanssa. Olen itse ollut paljon oppaana ja katson asiaa vähän kuin ammattimaisesta näkökulmasta.

Kuinka mielenkiintoa herättävää oli kirjassa kuva, jossa majakan kyljessä oli ruohoa kasvavia kohtia. Siihen oli saksalainen sotalaiva ampunut I maailmansodan aikana. Toisen ms:n aikaansaamat tuhot olivat paljon suurempia.

Olen aloittanut Anders Ramsayn Muistoja Lapsen ja hopeahapsen -muistelmien luvun. Siinä kerrotaan paitsi 1800-luvun Euroopan kultturihistoriallisia muistoja, myös Björkbodan muistoja. Tätä kirjaa on kutsuttu kaikkien aikojen parhaimmiksi suomalaisiksi muistelmiksi. Ne ovat ilmestyneet jo 1904-07.

Mielenkiintoinen linkki: Word-ohjelman kautta käy blogata Bloggerilla. En ole kokeillut. Tuskin muotoilut säilyvät, mikä olisi jo sensaatio.

Mietin, olisiko myynnistä ja anasainnasta netissä esim. jotakin tyttärelle, joka tuskailee työhön menon kanssa ja suunnittelee milloin kahvilaa, milloin leipomoa, jotka molemmat ovat aika ohraisia aloja. Hän ei ole kylläkään isänsä tapainen nerd. Itsekin olisin halukas vähän kokeilemaan, mutta aion perehtyä ensin. Tästäkin aiheesta on nykyään blogi.

Blogeja on joka lähtöön. Lighthouses ei kerrokaan majakoista vaan kristinuskosta. Siellä oli hupaisa lause: "There are bloggers in Finland, contrary to popular belief!" Mitähän siihen sanoisi?

Dadahenkiset Urbaanin Runouden Mustat enkelit ovat aloittaneet railakkaan runobloginsa. Ensi talvena, aaltojen hakatessa tätä asumaani saarta, tulen kääriytymään päällysviittaani, laittamaan pattereita isommalle, katsomaan alastomien runkojen läpi tielle ja pellolle ja lukemaan blogirunoutta. Koska mikään inhimillinen ei ole maalaiselle vierasta, tulen satuloimaan ontuvan ja vanhan runoratsuni, talutan sen tallista tielle ja kannustan matkaan. Vai onko se vain uusi skootterini.

Sisyfoksen työt

Blogikriitikko on aloittanut suuren urakkansa, jonka loppuun suorittamista jaksan epäillä. Hän aikoo kritisoida kaikki blogit. Uusia blogeja syntyy kaiken aikaa ja vauhti oletettavasti kiristyy. Miten hän jaksaa kahlata läpi kaikki jo ammoin kuolleetkin. Silti kunnioitan lahjomattoman yrittäjän sisukasta yritystä ja seuraan sitä kiinnostuneena ja hieman vavisten.

Itselläni oli joskus aikomus kritisoida top-listan 200 ensimmäistä, mutta havaitsin sen mahdottomaksi. Sitä paitsi olen kiltti ja harmiton, ei minusta ole sanomaan tuomitsevaa sanaa, haluan sanoa vain kilttejä. Joskus olen kyllä valveuneissani aikonut ruveta vastaavaksi todenpuhujaksi, nimettömänä tosin.

Kriitikolta menee kyllä uskottavuus, jos hän lyttää kaikki. Tämä näyttö kyllä hieman vivahtaa mollaamiselle, mutta haluan olla varovainen. Voi tietenkin sanoa, että myös jos kehuu kaikki. Mutta en ota tuomarin roolia enkä turhaan rupea kaivamaan sellaista, joka ei juuri nyt puhuttele minua. No jotakin sentään, minua ihmetyttää kovin helpolta näyttävä, blogimaailmassa tapahtuva herneen otto nenään. Jos onnistuu luomaan (kiivasta) keskustelua, se on silloin pikemminkin hienouden merkki. Vähän kadehduttaakin sellainen.

Enemmän kiinnostaa Sediksen analyyttinen, perusteleva, persoonallinen ja laajempi artikkelisarja blogeista.

Räväkkää arvostelua tuli projektillemme veteraaniurheilijalta. Itsekin valitan, että työmaa seisoo meistä riippumattomista syistä. Uskon, että kun talo saadaan kuntoon, se tarjoaa hyvät puitteet jatkolle. Räväkkyys osoittaa, että on turha syyttää suomenruotsalaisia yhteispelistä vaan kritiikki sujuu heiltäkin varsin mallikkaasti. Arvostelinhan minäkin tänään tai pelkäsin, että ison, vanhan talon remontti pakkaa tulemaan kaksin verroin arvioitua kalliimmaksi, koska olen kokenut vastaavan järkytyksen Keuruulla. Sanoin myös julki kokemuksesta pessimismini vai onko se kyynillisyyttä, että ei kannata luottaa vapaaehtoistyövoimaan. Nyt tiedän myös, että ei kannata luottaa ihan hirveästi työvoimatoimiston lähettämään työvoimaan tai sen määrään.

Huhhuijaa

Helpotuksen huokaus. Onneksi sisaren vierailu oli lyhyt. Pahinta hänessä on, että hän ei ole kiinnostunut kovinkaan paljosta, sillä hänellä on jo valmiit mielipiteet.

Hänestä varmaan näytti, että olen sosiaalinen. Joku kaveri toi kirjolohta, toinen aivan puhtaita herkkutatteja, puhelimeni soi ja minäkin soitin. Bussissa hänelle sanottiin, että olet varmaan Jukan sisar. Tapasin tuttavia joka puolella.

Töissä ihmettelin, että onkohan projekti kuitenkaan rakennettu kovin kestävälle pohjalle, sillä mainitut rahasummat kuulostivat kovin pieniltä. Tiedän sen sillä Keuruun rakennustyöstä tuli yllättävän kallis kuten yleensä niillä on tapana. Vanha talo tuottaa yllätyksiä, kuten jo tämä keltainen talokin on tehnyt. Onneksi minulla ei ole liossa tällä kertaa koko elämääni.

Neljä sisarta

Katsoin eilen Liisa Maija Laaksosen kirjoittaman tv-näytelmä, Neljä sisarta. Se oli minusta huippuhyvä, vaikka siinä käytiin syvällä surkeudessa ja ankeudessa.

Tavallinen työläisperhe, jossa oli viisi sisarta, joista yksi kuoli aivokasvaimeen päästyään ylioppilaaksi. Hänen kaksoissisarensa ei selvinnyt terveenä rakkaan siskonsa kuolemasta vaan sairastui psyykkisesti. Hän oli sairaalasta kotona lomalla ja lähti harhailemaan. Oli paljon takautumia, jotka valaisivat sisarten lapsuutta, isää ja äitiä ja kaikkien suhteita.

Siinä oli niin paljon tunteita, myös lämpimiä muistoja, että silmät väkisinkin kostuivat. Tuollaiset näytelmät herättävät paljon omia vastaavia tunteita ja muistoja omasta perheestä. Kaiken ankeuden keskellä annettiin kuitenkin uskoa tulevaisuuteen, mikä on mielestäni taiteen tehtävä. Se ja auttamaan katsomaan omaan sisimpäänsä.

Kaikki näyttelijäsuoritukset olivat oikein hyviä mielestäni ja erityisesti siinä tutkittiin myös feminiinisyyttä, mikä meikäläiselle vanhalle pojalle on ikuinen mysteeri.

Katsoessani roolilistaa näin nimen Tea Ista. Vanhaksi tässä on itsekin eletty, kun entinen filmikaunotar on nyt köpsehtivä mummo. Ja ensirakastaja ja laulaja Ossi Ahlapuro on sotaveteraani.

Nyt tämä bloginkirjoittaja joutuu tutkimaan omia sisarussuhteitaan, kun oma ja voimakastahtoinen isosisko tulee vierailulle. Muutaman päivän tauko on edessä.

Top-listan puuttuva volatiilisyys

Blogisanomat on tarpeellinen. Se nostaa esiin asioita, joihin yksittäiset blogit eivät kykene.
Blogisanomat ovat myös täyttäneet ne toiveet, joita siihen asetin sen alottaessa. Ne edistävät yhteisöllisyyttä ja nostavat esiin tuntemattomia helmiä. Niissä on myös kriiittisyyttä, jota pitää olla, vaikka aina se ei tunnukaan hyvältä, kun omalle kohdalle sattuu.

Tällä kertaa blogisanomat pohtii mielestäni sitä kuinka, blogien top-lista on jähmeä. Itselleni se oli aikoinaan ihmetys. Ihmettelin miksi pitää sementoida asemat, miksei voi olla kiinnostavaa, herkkää, volatiilistä blogilistaa. Jo ammoin kuolleet blogit pönöttävät edelleen listalla. Päivittämättömyys ei näy sijoituksissa. Uudet, lahjakkaat haastajat pidetään pimennossa.

Minua se ei haittaa. Pidän blogilistan uudistuksesta muuten. On mukavaa, kun on omat suosikit ja Etusivu ja uutuudet, joilla voi tsekata uusia ja vasta päivittyneitä. Top-lista on marginaalissa, ei kiinnostava, vaikka itse olenkin siinä liian hyvin sijoittunut. Top-lista voisi olla kiinnostavampi, siinä voisi olla yhdistyneenä kuuman listan ja top-listan parhaat puolet. Kuuma lista on liian herkkä ja top-lista liian laiska.

Ainoa ratkaisu olisi painottaa päivittämistä pallljon enemmän. Blogien kuningasominaisuus on päivittyminen ja ajankohtaisuus. Sitäkään en tietysti haluaisi, että scheissea suoltamalla pääsee listoilla kärkeen.

Jossakin olisi tietysti oltava präntättynä bloginäyttämön säännöt. Nyt ne eivät oikeastaan näy missään, oletan. Blogilista on käsittääkseni edelleen vapaata kansalaistoimintaa, josta kukaan ei nettoa juuri mitään, kaikkein vähiten Manta Ray Holdings Oy. Jos sitä joskus ammoisessa tulevaisuudessa tulee olemaan, se on pelkästään hyvää. Tarpeeksi avointa ei blogilistan tiedotus ole, mikä tietenkin johtuu myös meistä käyttäjistä. Oli mahdollisuus blogiwikiin ja keskustelukanavaan ja blogit.fi blogiin, mutta se ei kelvannut. Yksityisyritteliäisyys taitaa tässäkin olla ainoa menetelmä. Tietoa on kyllä saatavilla, jos haluaa lukea. Viittaan tässä Illuusian kysymyksiin.

Töissä oli oikein hurmaava päivä. Toisella nuorista naisista oli lapset mukana. Söpöjä nuoria naisia ja yhtä söpöjä lapsia. Mikä voisi vanhaa setää viehättää enemmän varsinkin, kun vanhalla sedällä on oma charminsa jäljellä.

Oma tyttäreni soitti isälleen ja keskusteli eksistentiaalisista kysymyksistä. Ei hän sitä kahvilaansa saanut. Tuntuu kuin Ruotsissa on aika seisova tilanne, töitä ei kasva joka oksilla, ei edes opettajille. Johtuukohan se siittä, että, ne jäivät euroalueen ulkopuolelle. Tytär on ollut kotona muutaman vuoden ja näköpiiri on kaventunut. Yritin neuvoa ja rohkaista samalla.

Itkemistä vaikeampaa on nauraminen

Anna-Leena Härkösen mielestä näyttämöllä itkeminen on vaikeata. Amatöörinäyttelijä tietää, että nauraminen on vieläkin vaikeampaa ja väkinäisempää.

Blogeissakin valittaminen kyllä käy, mutta yritäpä olla hauska. Yritin eilen keksiä juttua tyyliin Kukka-Marian Erinlaiset Päiväkirjat. Väkisin tehtyä, vaikka itseä välillä vähän huvitti kyllä. Joitakin oivalluksia vaikka itse sen sanonkin. Yhteisöelämän asiat olivat suoraan todellisuudesta otettuja ja Kertun keksinnöt lapsen maailmasta. Toivottavasti alkuperäisen päiväkirjan idean keksijä ei ota pulttia. Onhan se merkki idean hyvyydestä, että se saa matkijoita.

Kirjoittaja on erinomainen humoristi. Blogistanin humoristeista eivät kaikki saa minulta huippuarvosanaa paitsi Karu Selli ja Mitvit. Arjessa esiin tuleva huumori on luontevampaa, ei päkistetty. Haluaisin kyllä opetella erinlaisia tyylilajeja.

Itse en blogeja arvioidessa halua kertoa negatiivisia asioita. Ne on parempi jättää sanomatta, vaikka kyllä niitäkin aina tulee mieleen. Lähes poikkeuksetta olemme kaikki arvosteluille alttiita. Kirjailijat lopettavat kritiikin lukemisen, tekevät itsemurhia tai odottavat sydän pamppaillen huonoja arvosteluja ja iloitsevat lapsellisesti kehuista. Mitä kannattaa turhaan mennä pahoittamaan toisen mieltä kuten muuan kommentoija Sediksen aloittaessa blogiarvostelusarjaansa. Eikä kannattaisi turhaan kaivaa verta nenästään ja ihmetellä toisten pultinottamisia, kuten tässä teen. Eräs naisblogisti valitti kommentoijan aktiivisuutta, mutta minulta olisi lähes itsemurha mennä selittämään tarkemmin.

Varmasti näin on parisuhteissakin, mutta niissä allekirjoittanut ei ole ekspertti.

Hölkkääjän uudella urallani tein eilen jo kolmannen kevyen lenkin, eikä vieläkään pumppu antanut kuulua itsestään. Hammas lohkesi suklaata puraistessa, on aikoihin eletty. Soittelen samalla muustakin määräaikaishuollosta. Nyt pääsen Taalintehtaalle koska vain skootterillani, vaikka ei se ollut vaikeata ennenkään pelkällä polkupyörällä. Eletäänkö nyt maailmanlopun aikoja, kun öljyn ja bensan hinta kohoaa. Perikatoblogi ainakin niin sanoo. Ovatko Kukka- Maria ja kumppanit kuitenkin tajunneet jotakin paremmin kuin tämän maailman viisastelijat? Samaa, jota Antti Eskola ihmetteli nuorten ja naiivien venäläishuivia kantavien vasemmistolaiskimuleitten ehkä ymmärtäneen silloin radikaalivuosina.

Kertun keksintöjä

Kerttuhan on yhdistyksemme ajattelija. Hän kertoi tässä yhtenä iltana uusimmista ajatuksistaan ympäristön hyväksi.

• Energia-alalla on aivan käyttämätön resurssi. Kuinka paljon onkaan käyttämättömiä töpseleitä. Niissä virtaa sähköä ilman, että kansa saa käyttää sitä hyväkseen. On tehtävä laki, että turhan panttina olevat töpselit pakkolunastetaan kansan käyttöön.
• Seksuaalienergiasta puhutaan paljon, mutta se menee ihan hukkaan. On kehitettävä lämmönvaihtimia ja dynamoita, jotka toimivat rakastelussa. Myös ovissa ja portaissa tulisi olla dynamoita.
• Määräaikainen muste. Kehitettävä sellainen muste, joka häviää tietyn ajan kuluessa tai muulla tavalla. Paljon paperia tulisi uusiokäyttöön.
• Ihmiset voisivat hyvin käyttää kuntopyöriä akkujen lataamiseen.
• Sähköenergiaan pitäisi laittaa tuoteseloste, jotta tietäisimme välttää vaarallisella ydinenergialla tehtyä sähköä.
• Miksi moottoriajoneuvojen tankkeja pitää täyttää vaarallisilla aineilla. Miksei tavallinen vesi kelpaa? Onko se liian halpaa?
• Miksi lentää saastuttavilla jumbojeteillä? Eikö kannattaisi käyttää hyväksi maapallon pyörimistä ja mennä vaikka kuumailmapallolla ylös ja tulla alas, kun matkakohde on pyörähtänyt alle?
• Kuljetusvälineet pystyisivät kuljettamaan paljon enemmän tavaraa. Nyt ne painavat liikaa. Miksei kiinnitetä tavaroita ja ihmisiä kattoon, sen sijaan että ne painavat lattiaa?
  

Erinlaisen Tulevaisuuden nuoret päättää vapauttaa Vesa Keskisen

Pidimme heti pikakokouksen varsinaisen kokouksen päälle. Kerttu oli ajatellut SUUNNITELMAN.

Kertun suku tulee Pohjanmaalta ja hän kertoi olevansa suuttunut kauppias Vesa Keskisen toimintaan. Onhan aivan väärin, että tavarat ensin kuljetetaan jonnekin Tuuriin ja ihmiset ajavat ympäristöä saastuttavilla autoillaan niitä hakemaan. Parempi olisi, että valtio antaisi ne tavarat suoraan ihmisille korvaukseksi siitä riistosta, mitä se tekee. Ottaa veroja, vie ihmisiä sotaväkeen, tekee ihmisiltä lupaa kysymättä tyhmiä sopimuksia EU:n kanssa ja paljon muuta.

Sitä paitsi se kauppias käyttää nuoria tyttöjä hyväkseen. Pöytäkirjaan kirjoitettiin, että yhdistys vastustaa salarakkaita ja edistää MORAALIA.

Minä ehdotin, että kaapataan se Vesa ja viedään Ähtärin eläintarhaan villisikojen aitaukseen. Saa siellä sitten niitä emakoita kohdella sikamaiseen tyyliinsä. Vapautetaan samalla karhut ja ahmat. On väärin pitää villejä eläimiä vankeina. Säälimme kuitenkin emakoita ja suunnitelma hylättiin.

Anselmi ehdotti laitettavaksi jäitä hattuun, sillä ihmisen kaappaaminen ei ole helppoa ennen kuin hän saa armeijasta rynnäkkökiväärin.

Tutkittiin vähän nettiä ja löydettiin googlettamalla, että Ähtärissä on yhteisö: Suomineito. Tosin ne eivät osaa oikein kirjoitusta kovin hyvin, sillä niitten ideologia oli kirjoitettu väärin: permakulttuuri. Kovin korkeasti koulutettuja ihmisiä siellä maalla ei tunnu olevan. Päätettiin ja päätös merkittiin salaiseksi, että kunhan Anselmi saa aseistuksen, kaapataan Keskinen, mutta viedään hänet Ähtärin yhteisöön oppimaan oikeata elämäntapaa ja siemennesteen käyttöä sivistyneesti ja kulttuurillisesti.

Siellä kuulemma lypsetään vuohia, mikä on kyllä eläimiä halveksivaa, mutta saahan kyläkauppias kerrankin puristella rintoja tositarkoituksella, kun hänet määrätään sekä ilta- että aamulypsyn suorittajaksi koko viikoksi.

Samalla mekin pääsemme tutustumaan oikeaan elämään. Miten yhteisössä eletään. Päätimme, että emme heti ota sitä haltuumme vaan olemme sivistyneesti vieraina. Emme protestoi vaikka joutuisimme niihin Tantra-harjoituksiin, mitä ne sitten ovatkaan. Luulemme, että kyse on kehräämisestä tai huovutuksesta. Päätimme että valmistamme meille jokaiselle aistikkaan ja vapautta korostavan huopahatun.

Päätimme, että samalla kun, ryöstämme Keskisen, otamme protestiksi kyläkaupasta mukaan myös auton täyteen kokista ja chipsejä ja tuhoamme ne syömällä. Ne ovat ala-arvoista ravintoa eivätkä ollenkaan yhdistyksemme arvostamaa lähiruokaa. On kansalle aivan liian pitkä matka matkustaa jonnekin Tuuriin niitä noutamaan.

Maa lainen kuvittelee erinlaista yhteisöä

Pidimme kokouksen heti kutsunnoista tultuamme. Päätimme, että kun Anselmi vapautuu armeijasta, lopetamme opiskelut ja perustamme yhteisön. Jos nimittäin puheenjohtajamme selviää tuosta yksilön vapautta rajoittavasta militarismista henkisesti terveenä. Jos hänelle tulee vammoja, hän aikoo hakea eläkettä.

On aivan oikein, että valtio korvaa aiheuttamansa henkiset kärsimykset ja vapauden riiston. Me Kertun kanssa mietimme, että jospa mekin menisimme armeijaan ja hankkisimme eläkkeen, kun meitä on potkittu päähän militaristien saappailla.

Meistä on tyhmää, että ihmiset ovat niin yksinkertaisia, että jättävät tällaisen mahdollisuuden käyttämättä. Turha käydä tyhmissä töissä, kun toimeentulon voi saada järkevämmin. Pois jäävät myös ympäristöä saastuttavat työmatkat. Ihminen tarvitsee niin vähän. Ruoan voisivat kaikki poimia roskapöntöistä ja kaikki voisivat olla eläkkeellä. Eläkkeellä pärjää, jos ei kuluta liikaa. Sitä paitsi meillä on sitten se yhteisö.

Puhuimme siitä, että emme hankkisi koneita vaan tekisimme kaikki käsin. Maan viljelijät ovat liikaa mukavuutta rakastavia, kun ne hankkii ilmastoituja traktoreita. Nehän kuluttavat pensaakin kauheasti ja polkevat maan kovaksi.

Hevosia me voisimme hankkia. Kerttu alusti hevoskuiskaamisesta ja päätimme, että meidän hevosemme eivät tarvitse suitsia. Ne saavat päättää minne menevät. Se on todellista demokratiaa. Hankimme myös vuohia, lampaita, kanoja ja lehmän. Emme tosin käytä maitoa, lihaa, emmekä muita eläinkunnan tuotteita. Eläimet saavat olla vain itsensä ilona ja meidän tovereinamme ja saavat elää ja kuolla rauhassa. Eikä niitten seksuaaliseen koskemattomuuteen puututa. On törkeää että maan viljelijät käyvät vetämässä niitä rinnoista ja riistävät niiltä maidon. Eläinten omat lapset saavat sen.

Uskomme, että naapuri maaviljelijät oppivat pian oikean elämäntyylin ja antavat meille vaihdossa vihanneksia ja viljaa, kun käymme heidän pelloillaan esittämässä musiikkiamme ja opettamassa heidän lapsilleen auktori teeteista vapautumista. Varmaan siellä maalla voisi viljellä hamppua sekä öljyksi että poltettavaksi. Luomuna tietysti, sillä osa kaduilla myytävästä marista on pelkkää paskaa, varmaan apu lannoilla kasvatettua.

Tietenkin alamme itsekin viljellä, mutta teemme kaiken järkevästi ja luonnon mukaisesti. Ei myrkkyjä eikä maan väkivaltaista muokkaamista. Kasveillakin pitäisi olla demokratia. Kuka on sanonut, että porkkanaa täytyy kasvattaa. Aivan hyvin voi olla tsiljoona muutakin kasvia, jotka ovat aivan yhtä hyviä, jos niille antaa vain mahdollisuuden ja vapauden kasvaa.

Työn pitäisi olla leikkiä. Päätimme poistaa koko sanan. Jääköön se kaupunkien tyhmille tiukka pipoille.

Olimme niin innoissamme, että teimme yhteisölle säännöt. Suunnittelimme työ/ leikkipäivää. Päätimme hoitaa viljelypuolen kello kahden ja kolmen välillä, niinä päivinä jolloin ei sada ja emme ole tutustumassa toisiin yhteisöihin eri puolilla maa palloa, sillä Anselmi sanoi kuulleensa, että niitä on joka puolella. Kesällä on muutenkin niin paljon tekemistä, festareita ja mielen osoituksia, että saattaisi olla parempi hoitaa tuo viljely puoli talvella.

Muualla osataan saada monta satoa vuodessa. Tässä maassa ollaan vaan niin pönttöjä, että ei ole sitä koetettu. Mitään maa talous tukia EU:lta ei sitten oteta. EU on paska vapauden riistäjä. On tyhmää tehdä kaiken laisia paperi töitä EU:lle kun rahaa voi saada Kelalta ja Sossusta. Siellä on paljon ymmärtäväisiä ja kilttejä tätejä eikä ne ole sellaisia riistäjiä kuin EU:n tärkeilevät ukot.

Päätimme hankkia omia lapsia ja perustaa niille oman koulun. Siellä ei niitä lapsia sitten pakoteta mihinkään. Ne saavat itse päättää omista asioistaan. Anselmi tarjoutui isäksi, jonka me yksimielisesti hyväksyimme. Anselmi on varmasti kiltti isä ja me Kertun kanssa hyvejä äitejä.

Pundit

Fi-lib-blogi on nimittänyt Pekka Nykästä Suomen parhaimmaksi pundit-bloggaajaksi artikkelissaan, missä argumentoitiin vaihtotaseen ongelmien olevan marginaalisia. Olen samaa mieltä Nykästä koskevasta luonnehdinnasta.

Katsomatta sanan merkitystä sanakirjasta, luulen sen tarkoittavan oppinutta. Mieleen tulee jokin V. S. Naipaul, joka kirjoitti näistä oppineista miehistä.

Keitä muita oppineita on? Ei heidän tarvitse olla läpeensä solideja kuten Nykänen. Ensimmäisenä tulee mieleen Sedis, jolla lieventävänä asianhaarana on esim. karaokeharrastus. Panu, joka samaan aikaan on latinorakastaja ja vihaa edelleen löpaktiga tjejer. Oppinut Rauno Räsänen on osoittautunut aikaa myöden huumorintajuiseksi ja maanläheiseksi, vihaiseksi nallekarhuksi.

Punditeja ovat selvästi filosofit Matti ja Tommi, Timo.

Keitä niitä on muita, varmasti lukuisia? Voivatko naiset olla punditeja?

Jos Unabomber olisi ollut netissä, hän olisi ollut pundit. Jos hän olisi blogannut, hänen ei olisi tarvinnut lähetellä pommeja.

En tarkoita, että suomalaiset punditit olisivat niin etäällä käytännön elämästä kuin runonsäe: -eli ikänsä maasta irrallaan, nous kuusen oksalle kuollessaan -kertoo. Nykänen on varmasti käytännön työläinen lääkärinä, mutta kirjoittajana hän on punditien paras.

TIETOA

Lisäsin sivupalkkiin ainakin itselleni hyödyllisen linkin, jota kautta pääsen moniin mahdollisiin tietopaikkoihin. En ole itse osannut pitää selaimen suosikit-listaani kunnossa. Linkki on tosi kattava ja johtaa lukemattomiin hyödyllisiin osoitteisiin Internetin ihmemaailmassa.

Kokeilin Pekka Nykäsen, toisen tiedon jättiläisen vinkkiä kirjojen lukemisessa netissä. Hänen suosittelemansa sanakirjan voi pienentää sopivaksi ja nettikirjaa voi lukea sen ollessa näkyvissä ikkunana. En ollut tiennytkään, että sanan voi vetää tuolla tavalla sanakirjaan tai muuhun vastaavaan paikkaan. Olisipa ihmisellä monta ikää, tai tunteja vuorokaudessa enemmän. Lukisin klassikoita Raamatusta alkaen. On juhlallista, kun voi selailla maailmankirjallisuuden klassikoita omassa huoneessaan. Ihan tavallisella tietokoneella; voin kuunnella vaikka samaan aikaan musiikkia. Minulle on kehittynyt suuri passiivinen englanninkielen sanavarasto; sanakirjaa en periaatteessa tarvitse.

Kokeilin selaimen ominaisuuksia, otin pois turhia, kokeilin eri tekstikoolla. Mikä ero lukea tekstiä suurella.

Uutisissa näytettiin veljenpoikaa, joka joutui luopumaan lentäjän urasta huimauksen takia. Nyt hän on onnettomuuksien tutkintalautakunnassa ja hoitaa näköjään tehtäväänsä hyvin helikopteriturman tutkinnassa. Hyvä ja asiallinen ulosanti. Meidän harvinainen sukunimemmekin tulee esiin.

Muistan kuin Hannu oli lahjakas, tulinen, mutta sydämellinen pikkupoika, tulee sukuunsa. Hän istui jakkaralla postiluukun vieressä ja odotti isää kotiin, oli lapsena sairaalloinen.

Hannuista puheen ollen: Suositeltava, erilainen blogi: HANNUN BLOGI. Oli jo aikakin, että Hannut nostavat päätään. Hannujen vapautusrintama!(Nämä Hannut eivät ole samoja!)

Toinen hyvä blogi, jota olen pitkään halunnut suositella: Nettipäiväkirja. Eleetön, intellektuellin päiväkirja, jossa on paljon kiinnostavaa, esimerkiksi unia, penismonologi

Syömärin tunnustuksia

Ajattelin lähteä lenkille tai poimimaan metsävadelmia mutta innostuinkin kokkaamaan, syömään ja juomaan punaviiniä - ja kirjoittamaan ruoasta.

Pienenä herkkupalat olivat tiukassa. Perheessä vahdittiin toisten saamisia. Oikeudenmukaisuus se piti olla ja tasajako. Ehkä siitä on jäänyt kiinnostus ruokaan.

Sieniä olisi mukava saada ja niitä varmaan jo onkin metsässä, mutta kesäkurpitsa ei ole ollenkaan huono vaihtoehto sienille tai lisä, jos niitä on. Jauheliha ja kesäkurpitsa/sienet on aivallinen yhdistelmä.

Paitsi Tuulikkia, kaipaan Ekokylästä hänen vihanneksiaan. Syksy oli runsauden aikaa. Valitettavasti hienoja vihanneksia ja juureksia ei oikein osattu laittaa, tai olla laittamatta. Raakana monet maistuvat parhaalta ja ovat terveellisimpiä. Liika kypsentäminen ja sekoittaminen mössyiksi on pahasta. Välimerellinen, erityisesti italialainen ruoka on makuuni ja siitä kertovat ohjelmat myös. Tv:n Bosse on yliveto. Hänen harmaa partansa alkaa tutusti väpättää, kun makunystyröihin sattuu erikoislaatuinen maku. Useimmat muutkin ruokatoimittajat ovat omalla tavallaan suosikkihenkilölistani kärjessä.

Voisin kirjoittaa oodeja pinaatille, palsternakalle, kaaleille, fenkoolille, tillille, uusille perunoille, persiljalle, maissille, avomaan kurkuille, itse kasvatetuille tomaateille ja kurkuille, pavuille, porkkanoille, herneille, sipuleille, sellerille, mangoldille, basilikalle..., jos osaisin tekniikan.

Eilen Kemiöstä ostamani savumuikku oli sensaatio. Hakkaa savusilakan mennen tullen. Ja nimenomaan perkaamatta, korkeintaan maksan seutu pois. Siitä vaan suuhun kuten nahkiaista syödään, nahkoineen päivineen. Ruodot eivät haittaa. Tästedes tiedän mihin moponi suuntaan perjantaisin - Kemiöön kala-autolle. Kemiön limppu, kyllä. Kipparin limppu, kyllä, kiitos.

Kaverini sanoi, että kalan tulee seistä jääkaapissa ennen savustamista päivän pari. Sama kypsymisprosessi siinä on kuin lihassakin, jos ei halua saada pehmeätä mössöä. Lihasta en nyt puhu mitään.

Salaatteihin: Oliiviöljy, yes. Kylmäpuristettu rypsiöljy, yes, yes. Juomana ei ole hassumpaa Mehukatti/ metsämansikka ja vichyveden sekoitus. Liika punaviini ei ole hyväksi. Kalja, pah. Menettelee ehkä.

Suurimmat huijaukset

Kysyn lukijoiltani veteraaniurheilijan innoittamana: MITKÄ OVAT MIELESTÄNNE SUURIMMAT HUIJAUKSET?

Itse pidän NESARA-kulttia palkintoehdokkaana. Sieltä löytyy myös legendaarinen Ykseyden Kyyhky.

Skeptikot näitä paljastavat.
Tekno-Kekko kertoo niistä blogimaailmassa mukaansatempaavasti.

Huijari on huijari vasta paljastuessaan, sanoo kyynikko. Muutoin heitä kutsutaan poliitikoiksi, valtiomiehiksi, suurliikemiehiksi, uskonnon perustajiksi, taiteilijoiksi. Kirjailijat ovat sympaattisia huijareita. Ministeri, joka valehteli sujuvasti kameroiden edessä tulevasta devalvaatiosta, pelasti valtion taloutta, mutta syöksi kymmenet tuhannet ihmiset turmioon. Parhaat huijarit huijaavat jopa itseään. Se joka sanoo olevansa aina rehellinen, petkuttaa. Auervaarat joutuivat kiinni, parisuhteissa huijaavat vain kasvoivat toisistaan eroon.

Huijareita paljastavat juuttuvat salaliittoteorioihin; niitä varmasti onkin, mutta älä välitä niistä. Tässä: Tee oma salaliittoteoriasi presidentti Bushista.

Sanoja: frauds, conspiracy, conmen

Ne tulee ja vie mut

Kaurapuuromies oli levottomana. Hän puhui kuinka hänen autostaan viedään bensiiniä kaasuttajan kautta. Auto on lukitussa tallissa, mutta hänellä oli kaikkeen monimutkainen, mutta hänen omasta mielestään varsin looginen selitys. Huoneistoonkin oli tultu varmuusketjusta huolimatta. Talvella vaihdettiin avaimia, mutta siitä huolimatta luvattomia vieraita tulee. Hän mainitsi nimenkin, entisen talonmiehen kuulemma, joka näitä ilkeyksiä tekee. Terveyskeskuksessa oli annettu unilääkkeitä ja kymmenen tablettia oli kadonnut. Siitä varas sai, nyt hänkin on riippuvainen eikä voi riehua öisin.

Mies on kertonut olleensa töissä maalitehtaalla töissä Ruotsissa ja puhuu rikssvenskan nuotilla ja sanoin. Liuottimet ovat tehneet tehtävänsä. Kyse on sairauskertomuksesta. Tällainen ihminen eristyy entisestään, kukaan ei halua olla tekemisissä hänen kanssaan, koska voi joutua syytösten kohteeksi.

Ekokylän alkuvuosina pyysin sinne entisen ystäväni. Saimme seurata hänen surullista loppuaan. Entisestä elegantista, eloisasta kaverista tuli epäluuloinen ja ärtyisä. Ajoittain vanha hurmuri yhä näkyi ja vielä oli viehätysvoimaa jäljellä. Tanssi kävi ja haitari soi. Kunto pysyi hyvänä ulkoilun ansiosta vaikka välillä saatiinkin häntä etsiä helikopterin avulla. Persoonallisuuden ikävimmät puolet korostuivat myös. Ilkeys ja epäluulo tulivat esille. Vaikka vaimo ei ollut enää jaksanut asua yhdessä, hän hoiti taustalla miehensä asioita. Mies toivoi viimeiseen asti, että välit olisivat parantuneet ja piti mieskuntoa kuulemma hyvässä kunnossa käsipelillä.

Hän säästi paskapapereita. Ihmettelimme mysteeriä ja lopulta selvisi, että Karlskogan talon viemäriputket olivat huonossa kunnossa, siitä menettely. Ranskassa se on kuulemma ihan tavallista. Ekokylässä siihen ei ollut tarvetta.

En jaksanut tukea ystävääni loppuun saakka, vaikka olimmekin kokeneet yhdessä hyviä toveruuden hetkiä ja luottamuksellisuutta. Olimme oppositiomielisiä intellektuelleja ruotsalaisten keskinkertaisuuksien seassa, olimme erilaisia, kokeilevia, rakastettuja opettajia. Pärjäsimme molemmat hyvin etupäässä naispuolisten työtovereitten parissa, olimme kumpikin vähän kuin heidän maskottejaan. M:n kokemukset ulottuivat sotaa edeltäviin vuosiin ja itse sotaankin. Olimme eri ikäisiä. Hänen sairastumiseensa olivat ehkä vaikuttaneet vuodet lyijykaivoksen stahanovilaisena porarina. M kirjoitti kaoottisia, kiehtovia päiväkirjojaan, jotka hän lupasi testamentata minulle. En koskaan niitä pyytänyt hänen kuoltuaan. Muutaman vuosikymmenen kuluttua, löysin itsekin tekemästä samaa, kirjoittamasta päiväkirjoja. Myös suhde nuoreen naiseen noudatti ystävän esimerkkiä. Hänellä se oli platonista rakkautta, mutta sitäkin kiihkeämpää.

Veljeni on sairastanut Alzheimer-tyyppistä sairautta jo vuosia. Välimme katkesivat jo nuorina tyypilliseen perinnönjakokiistaan. Veljeni koki katkeruutta kouluja käyneitä sisaruksiaan kohtaan ja piti aivan oikeudenmukaisena, että sai siitä taloudellista korvausta. Koskaan väleistä ei tullut hyviä emmekä ole enää pitäneet yhteyttä. En tiedä hänen tautinsa vaihetta, mutta olen kuullut etenemisen pysähtyneen uusilla lääkkeillä. Muistan kuinka hän ruiskutti vesaikkoja käsiruiskulla ilman mitään suojauksia. Siinä voi olla yksi syy sairastumiseen.

Sisareni kuvittelee tulevansa vakoilluksi ja saattaa jopa olla oikeassa. Muita vainoharhaisuuden oireita ei ole ja hän on edelleen huipputasoa tietämyksessä ja viisauden ja kulttuurin alalla. Hän tulee käymään ensi viikolla.

Ekokyläaikoina tapasin paljon ihmisiä, joilla oli selviä harhoja. Useat olivat selvästi lääkkeiden vaikutuksen alaisia, vaikka niistä ei juuri puhuttukaan. Olen ollut töissä pariinkin otteeseen mielisairaalassa ja tavannut paljon harhaisia ihmisiä. Ihan normaaleillakin ihmisisillä voi olla päähänpinttymiä, elämän valheita, joiden turvin he selviävät päivästä päivään. En itse kuvittele olevani siitä joukosta erillään. Ehkä tämä bloginkirjoitus on siitä yksi esimerkki.

Höpertyminen tulee varmaan huomaamatta. Aluksi ystävätkään eivät huomaa mitään, puhumattakaan itse sairastuneesta. Siinä vaiheessa kun tulen epäluuloiseksi ja pirulliseksi, toivoisin että pääsisin pois kärsimästä. Toivon kuolevani seisovilta jaloilta, laakiin vaikka. Mutta vielä on edessä monta seikkailua ennen kuin se aika tulee. Kaverini aloitti eläkeläisenä kiihkeän tanssiharrastuksen, remontoi talonsa huippukuntoon. Mitähän hullutuksia minä vielä keksisin?

Perjantai

Keksin asiakaskäynnin, että pääsin käymään Kemiössä. Skootteri kulkee yli neljääkymppiä, muuan kaveri neuvoi, miten se viritetään, mutta tuskin siihen on tarvetta. Haluan pysytellä lainkuuliaisena.

Hoidin unohtamani liikennevakuutuksen, ostin oikeasta kaupasta ruokaa ja Alkosta hanaviiniä. Björkbodan kauppa on oikeastaan kioski ja sen valikoimat ovat vähäiset ja vihannekset niukat ja nahistuneet. Oikeassa kaupassa hyllyt notkuivat.

Syksyllä aina ajattelee, että ei ehkä kannata viljellä, kun saa halvalla kauniita kasviksia. Ostin puhtoista kukkakaalta, kesäkurpitsaa ja muuta. Kala-autosta ostin savukampelaa ja savumuikkua. Savukampela taisi olla uusi tuttavuus. Sen liha on kiinteää ja mureaa. Savumuikkujakaan en ole tainnut koskaan maistaa. Tietenkin palkinnon saanutta Kemiön leipomon limppua, vaikka se olikin eilistä.

Vähän motivaatiota alentaa, kun tyttöjen vaatima ovien rapsutus maalista vapaaksi on ylivoimaisen työlästä. Harmittaa kun suostuin kiltteyttäni siihen, että ne otetaan puupinnalle, kun ne ovat kuitenkin pimennossa, eivätkä tyylinmukaisia maalaamattomina ja turkasen työläitä, eikä tulos ole hyvä. Blogisanomien luonnehdinta kiltistä ja ympäripyöreästä maalaisesta on ehkä oikea. Mutta pohjimmaltani en sitä myönnä olevani. Kiltteys on tärkeä ominaisuus yhteisöllisyydessä. Kyllä minussa on villi ja vapaa luonteeni pohjimmaisena.

Aamulla kävi minua treffaamassa heinäkuun työmaalla ollut kaveri, jonka kanssa olemme tulleet ihan kavereiksi. Juttelimme avomielisesti monista asioista. Kaveri on kriittinen ja ironinen, mutta pohjimmiltaan oikein kiva. Lupasin tulla talkoisiin, koska vain, nyt kun minulla on mopokin. Hänen kanssaan voin päästä vaikkapa merelle ensi kesänä, sillä hän on veneenrakentajakin ja puuveneen vannoutunut ystävä.

Vähän motivaatiota alensi myös, että keltaisen talon kellariin oli valunut valtaisa määrä vettä. Siellä on uppopumppu veden poistamista varten, mutta tuntuu kuin olisi rakentamassa valmiiksi lahoa laivaa.

Puolustan yksinkertaisia iloja

Kuten sampanjaillallisia. Ei leikkiä, sellaisilla en ole juuri ollut. Mutta kun tv 3 ja 4 sekä svt ovat pesseet silmänsä ja puoli vuotta odottamani antenninkorjaaja on käynyt, olen tyyyväinen. Parempi tv kuin ei mitään, vaikka sieltä tuleekin enimmäkseen roskaa. Ruotsalainen kanava näyttää nyt olympialaisia enimmäkseen, mutta odotan innolla ja ihailen kärsivällisyyttäni. Mikä nautinto kun nyrkki on ensin ollut silmässä ja kun se poistuu. Kun ensin oikein on vaikeaa ja sitten helpottaa.

Osallistuin keskusteluun omassa ja Christerin kommentiosaastossa ja kävin kehumassa Saaraa keskustelun virittämisestä. Onnistuin argumentoimaan itseäni vastaan, minun täytynee siirtää teemani bipolaaristen joukkoon. Olen myös pistänyt välejä poikki änkyröivien ihmisten kanssa elämässäni. Loputtomiin en jaksa jankata.

Veteraaniurheilijalla on ravinto-opissaan suuri teema. Hän ylistää perusravintoa ja tuo lisäksi faktat sen tueksi. En osaa arvioida onko se omaperäistä ja vallankumouksellista, luulisin, että urheilupiireissä on. Hän voisi mielestäni olla jossakin debattiohjelmassa mukana suomalaisen perusravinnon puolestapuhujana.

Itse olen ostanut pillereitä ja jauheita verkostomarkkinoijilta ja apteekeista, mutta en onneksi suuria määriä. Olen halunnut olla tässäkin tutkimusmatkailija. Olen käynyt homeopaatilla ja kätten päälle panijalla.(en enkelihoitajalla tosin) Olen pohtinut Atkinsin dieettiä omalla diletantilla tavallani, joogannut ja meditoinut, tanssinut piiri(pyhiä)tansseja, viljellyt biodynaamisesti ja luomuna, tehnyt rituaaleja kuun loisteessa, tutustunut erotiikkaan erikoistuneeseen kulttiyhteisöön, tehnyt sitä sun tätä ja mukavaa on ollut.

Lopuksi Runorobotin ehdottama haiku:

Ystävyys on odotus.
Se suojelee minua
kun lehto kasvaa.

Ehkäpä tässä on aito runo, joka lukee Sinua yhtä paljon kuin Sinä sitä. Tulkitsija sijoittaa sanoihin omia merkityksiään kuten hän tekee ihan oikeisiin runoihinkin.

Torstai

Kuinkahan laajaksi Omat suosikit listani onkaan paisunut? Ja kuinka suuri osa siitä on lopettaneita tai taukoa pitäviä? Lukemista riittää laidasta laitaan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Blogistan on kiitettävän monipuolinen. Harrastuksen alussa olin monesti tyytymätön ajoittaiseen kuivuuteen, mutta nyt on toisin. Kohta ollaan jo runsauden pulassa. Aloittavien kirjoittajien on yhä vaikeampi päästä esille, vaikka olisivat millaisia helmiä tahansa.

Näin pihalla projektini asiakkaan ja vaikka en erikoisemmin ole sitä mieltä, että new agesta löytyy ratkaisuja, kysyin onko hän tietoinen Räisälän opistosta, jossa on new agen peruskurssi ja energiahoitajien linja, jossa opetetaan värähtelyjä. Opiskelut ovat mahdollisia opintotuella ja -lainalla, mikä on vallan ihmeellistä. En jaksa silti olla tuohtunut. Hänelle ei sopinut, sain sen vaikutelman, että hän hakee henkistä mestaria, gurua. Hän kuvittelee itsekin olevansa sellainen, mikä on todellisuudelle aivan vastakkaista.

Näitä Räisälän opiston ryhmiä kävi meilläkin ja jouduin joskus heille kertomaan Ekokylän elämästä. Kovasti he olivat hiljaista porukkaa, uskon olleeni aika kriittinen ja avoin, enkä ollenkaan peittelevä. En oikeastaan tiennyt, että siinä oli new age-ryhmä ja annoin palaa. Minä en mielestäni harrastanut salailua koskaan, minkä vaikutelman Saara sai Ekokylästä, mikä yleensä varmaan oli oikea. Nytkään ulkoisen tiedotuksen puute on näkyvää. Kotisivutkaan eivät uudistu eivätkä päivity juuri koskaan. Sama vanha litania pysyy.

Kerroin asiakkaalleni, että kävin kesällä Bengtskärin majakka-saarella. Hän esitti, että se on energeettisesti sellaisella paikalla, missä Ley-linjat kohtaavat. Rubbish. Täytyisi tarkistaa, mitä netissä löytyy näistä linjoista.

Törmäsin käsitteeseen, kun olin kielikurssilla joskus kymmenen vuotta sitten Etelä-Englannissa Salisburussa. Kielikoulun opettaja piti luennon, jossa käsiteltiin näitä Etelä-Englannin maagisia paikkoja. Se oli vaikuttava luento, mutta tajusin sen romantiikaksi. Kävin kyllä katsomassa Stonehengeä ja Aveburya. Muistan kuinka toinen osanottaja oli vallan ihastunut, varmaan myös luennon pitäjään, joka vietti iltapäivät olutta kittaamalla ja hovia pitämällä tunnelmallisessa pubissa, jossa oli lasikaapissa vanha kuivettunut katkaistu käsi. Hän oli ilmeisesti alkoholisti ja hänen piti saada suuri määrä stoutia vai mitä alea se onkaan, jotta olisi saanut unen illalla. Olin toki lukenut Faye Weldonin kirjan, jossa näitä asioita käsiteltiin tai ne olivat ympäristönä. Aiheesta oli televisiosarjakin, jossa esiintyi travellers-hippejä asuntovaunuissaan ja new- age teemoja. Paikka oli Glastonbury, joka varmaan on suurimpia new age keskuksia. Siellähän Ekokylän viljakuviogurukin kävi tekemässä tutkimuksiaan. Hän on feministinen kirjailija. Nyt kirjan nimikin tuli mieleen: Heart of the country.

Olin myös tavannut Västeråsin mielisairaalassa potilaan, joka kertoi new age-uskonnosta. Erään hallituksen ministerinkin, Odd Engströmin (k), jota povattiin pääministeriksikin, sanottiin käyvän new age tilaisuuksissa. Lehtijuttuja olin ehkä myös lukenut muutenkin.

Olin aika kokematon NA-asioissa, kun menin mukaan asuinyhteisöön, jonka perustajat olivat juuri tätä sakkia.