Naisen monet kasvot
Katsoin neloselta uusinnan, jonka muut osat ovat valitettavasti menneet ohitseni. Body shop -ketjun perustaja Anita Roddick oli naamioitunut kodittomaksi ja nukkui Lontoon kadulla, maaseudulla ja yömajassa yönsä. Jo se, jos hän lähti ilman henkivartijaa tähän maailmaan, oli kunnioitusta herättävää. Dokumentti oli erittäin paljon ajatuksia herättävä. Roddickin haastattelemat ihmiset eivät olleet tippaakaan lahjattomampia kuin sinä ja minä. Useat olivat alkoholin tai huumeiden käyttäjiä, jotka joko itse olivat valinneet kadun ja eivät halunneet apua. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion asukkaana tätä katselee ihmeissään, sillä täällä tuollaista ei periaatteessa pitäisi olla, vaikka ulkona nukkuvia on yhä täälläkin. Kyllä Englantikin on hyvinvointivaltio ja apua on saatavissa sielläkin. Ongelma on taaskin kovin monitahoinen. Englannissahan noita kaduilla nukkujia oli massoittain pahimpina thatcherismin vuosina; he lienevät nyt hieman vähentyneet.
Blogien merkitys
Pekka Nykänen kirjoittaa rohkaisevan optimistisesti blogeista. Jospa olisikin niin, että lehdillä olisi voitettavaa blogien annista, etteivät blogit olisikaan lehtien haudankaivajia, kuten ne tuntuvat yhä ajattelevan, kun ovat niin niukkoja blogeja ja yleensäkään nettiä käsitellessään. Tätä samaahan on yhä lomaileva Mediablogikin sanonut. Nyt meillä on siis lääkärin lausunto, jota on uskottava. Nykäsen kaltaiset arvostetut ammatti-ihmiset olisivat otollisia haastateltavia medialle, eivät alituiset schizo-jannet, joka kylläkin on aina esiintynyt hyvin. Hänen johtopaikoilla pysyttelevä bloginsa vain pelottaa pois keski-ikäisiä ja tavallisia ihmisiä.
Nettiradio
Pääsin hieman nytkähtämään nettiradion maailmaan kuuluisan meenpä nukq-Tolvasen linkin ansiosta. Peercast. Kyllä netti on ihmeellinen. Päivitin samalla Microsoftin mediaplayerin, johon on nykyään saatavissa jos jonkinlaisia kuoria.
Henkilökohtaista
Kävin eilen ajelemassa taas uusia teitä. Västanfjärdistä Vestlaxin kautta Dragsfjärdin tielle ja kotiin. Kauniimpaa maalaismaisemaa saa taas hakea. Kävin katsomassa olisiko kuuluisa Eugenia-laiva satamassaan. Ei ollut. Kahvilassa oli hyvän näköinen seisova pöytä ja meripartiolaisia paljon. Västanfjärdissä on kaukana merellä sijaitseva kalanviljelyslaitos, ns. kasseja, joissa kasvaa hyvänlaatuista kirjolohta, josta kuulemma kilpaileva, Kasnäsissä sijaitseva kalanviljelyslaitos ostaa kaloja, kun tarvitsee huippulaatua. Joskus kovana talvena oli Salosta tullut autolla sinne seurue pilkkijöitä, jotka olivat poranneet avannon keskelle kassia.
Ekokylämuisto-sirpale:
Muistan kuinka Ekokylän oikeaoppiset mammat muistivat mainita, että eräät mieliruokani broileri ja kirjolohi ovat eettisesti epäilyttäviä, koska kumpiakin tehokasvatetaan. Itse asiassa kuitenkin kirjolohi on terveellisintä kalaa, koska dioksiinit ja muutkaan myrkyt eivät ehdi niihin kertyä. Tuskin broilerikaan niin pahasta on.
Grillasin broilerin ja söimme sitä läksiäisiksi perjantaina, kun kuukauden pakkotyössä ollut kaveri lopetti. Olemme kai aika mukavia M ja minä, sillä tunnelma oli kaiken aikaa, koko kuukauden ihan hyvä. Maanantaina aloittaa muuan nainen ja toinen kaveri ehkä tulee takaisin, jos on voittanut itsensä. Lopettanut kaveri teki ihan hyvää työtä, mutta piti minun makuni mukaan ehkä hieman liikaa taukoja, mutta kaikilla ei voi olla samaa suhtautumista työhön kuin minulla.
Impulsiivinen maalainen
31.7.05
30.7.05
Taisin olla liian huolestunut
Kyllä suomeksikin löytyy materiaalia aiheesta vapaamuurarit. Tarvitsee vain googlata sillä sanalla ja kiinnostavia sivuja pukkaa esiin. Kolmantena ylhäältä on mielenkiintoinen sivusto, jossa veljeskuntaa käsitellään kriittisesti, mutta ei suinkaan paisutellen heidän merkitystään.
Painamalla vasemmassa yläkulmassa olevaa kotisivu-nappulaa päästään Manun musa- & kotisivuille, josta löytää paljon muutakin kiinnostavaa: lähinnä uskontoja, tiedettä ja rajatietoa pohtivia artikkeleja. Pikaisesti lukemalla huomaan kirjoittajan suhtautuvan esimerkiksi epäilyksellä esimerkiksi darwinismiin, jota itse pidän luonnontieteellisesti pätevänä selityksenä elämän monimuotoisuudelle. Kriittisyys täytyy säilyttää myös kritiikin suhteen. Netti on kuitenkin ihmeellinen.
Paljon muutakin kiinnostavaa löytyy, mutta tyydyn mainitsemaan vain Wikipedian artikkelin. Tutkikoon halullinen itse muuta.
Toinen hakusana on salaliitot, josta on myös kovasti juttuja. M Peltonen johtaa listaa. Hän mainitsee Pekka Lehtosen, netissä levitettävän kirjan, jossa maailman yhdentymisestä väännetään salaliittoteoriaa. Amerikassahan tämä liittyy surullisen kuuluisien militioiden aatemaailmaan. Toinen on Siionin Viisaat, joka liittyy myös natsismin historiaan omalla tavallaan.
En jaksa uskoa vapaamuurarisalaliittoon ainakaan Suomen osalta, mutta mielenkiintoinen tämä juttu on. Kansallissosialistit, joilla tietenkin on omat kotisivunsa jopa julkaisevat Hymyssä esitetyn listan Suomen vapaamuurareista. Löysin sieltä yhden entisistä luokkatovereistani.
Painamalla vasemmassa yläkulmassa olevaa kotisivu-nappulaa päästään Manun musa- & kotisivuille, josta löytää paljon muutakin kiinnostavaa: lähinnä uskontoja, tiedettä ja rajatietoa pohtivia artikkeleja. Pikaisesti lukemalla huomaan kirjoittajan suhtautuvan esimerkiksi epäilyksellä esimerkiksi darwinismiin, jota itse pidän luonnontieteellisesti pätevänä selityksenä elämän monimuotoisuudelle. Kriittisyys täytyy säilyttää myös kritiikin suhteen. Netti on kuitenkin ihmeellinen.
Paljon muutakin kiinnostavaa löytyy, mutta tyydyn mainitsemaan vain Wikipedian artikkelin. Tutkikoon halullinen itse muuta.
Toinen hakusana on salaliitot, josta on myös kovasti juttuja. M Peltonen johtaa listaa. Hän mainitsee Pekka Lehtosen, netissä levitettävän kirjan, jossa maailman yhdentymisestä väännetään salaliittoteoriaa. Amerikassahan tämä liittyy surullisen kuuluisien militioiden aatemaailmaan. Toinen on Siionin Viisaat, joka liittyy myös natsismin historiaan omalla tavallaan.
En jaksa uskoa vapaamuurarisalaliittoon ainakaan Suomen osalta, mutta mielenkiintoinen tämä juttu on. Kansallissosialistit, joilla tietenkin on omat kotisivunsa jopa julkaisevat Hymyssä esitetyn listan Suomen vapaamuurareista. Löysin sieltä yhden entisistä luokkatovereistani.
Olen tavannut ehkä viisi bloggaajaa
Virtuaaliystäviä bloggaajien piirissä tuntuu sen sijaan olevan kymmeniä. Tämä on sellainen ihanteellinen ystävyyden muoto, joka ei rasita. Toisen ärsyttävyydet eivät käy liian hankaliksi.
Ainoa, jonka kanssa olen päässyt kunnon juttuun, on uusi kaveri Christer, joka on juuri aloittanut Veteraaniurheilija-bloginsa, ehkä minun innostamanani. Tervetuloa matkalle, jonka määränpäätä emme tiedä! Odotan hyvää luettavaa, enkä usko pettyväni. Myös ammatillisesti saamme nyt tehdä yhteistyötä Keltaisessa Talossamme.
Suomenruotsalaiset ovatkin olleet aliedustettu ryhmä. Tunnen heihin päin kiitollisuutta samoin kuin aikoinaan Ruotsiin. Silloin 70-luvulla Ruotsista löytyi työtä ja asunto nuorelle perheelle. Olimme kuin pakolaisia Suomen pääkaupunkiseudulta. Meillä ei ollut kulttuurisia, sosiaalisia eikä taloudellisia resursseja, eikä yhteiskuntapolitiikka toiminut meidän parhaaksemme. Tunnen yhä suuttumusta julmaa Kirkkohallitusta kohtaan, joka ei antanut vastasyntyneen perheelle vuokra-asuntoa Hakunilasta, vaikka sitä silmät kyynelissä pyysin. Paska kirkko, joka edistää taikauskoa. Se tosin aavisti ajatukseni, eikä suonut asuntoa. Ruotsi-Äiti onneksi korjasi omansa - ja sitten hylkäsi myöhemmin, mutta olin jo oppinut seisomaan omilla jaloillani. Nyt suomenruotsalainen yhdistys antoi suomenkieliselle ikääntyneelle työpaikan, mitä tekoa en unohda.
Edellisen merkinnän kommentissa ennustan ja toivon kiukkuisia yhteiskunnan yksityisiä vahtikoiria, jotka käyvät pelkäämättä tabujen kimppuun. Sitä on kansalaisjournalismi parhaimmillaan. Mitä esimerkiksi turtuneella sukupolvella, suurilla ikäluokilla, menetettävänään. Puhukaa kerrankin suunne puhtaaksi ennen kuin kuolette. Kertokaa elämästänne, koetuista vääryyksistä ja onnen hetkistä!
Ainoa, jonka kanssa olen päässyt kunnon juttuun, on uusi kaveri Christer, joka on juuri aloittanut Veteraaniurheilija-bloginsa, ehkä minun innostamanani. Tervetuloa matkalle, jonka määränpäätä emme tiedä! Odotan hyvää luettavaa, enkä usko pettyväni. Myös ammatillisesti saamme nyt tehdä yhteistyötä Keltaisessa Talossamme.
Suomenruotsalaiset ovatkin olleet aliedustettu ryhmä. Tunnen heihin päin kiitollisuutta samoin kuin aikoinaan Ruotsiin. Silloin 70-luvulla Ruotsista löytyi työtä ja asunto nuorelle perheelle. Olimme kuin pakolaisia Suomen pääkaupunkiseudulta. Meillä ei ollut kulttuurisia, sosiaalisia eikä taloudellisia resursseja, eikä yhteiskuntapolitiikka toiminut meidän parhaaksemme. Tunnen yhä suuttumusta julmaa Kirkkohallitusta kohtaan, joka ei antanut vastasyntyneen perheelle vuokra-asuntoa Hakunilasta, vaikka sitä silmät kyynelissä pyysin. Paska kirkko, joka edistää taikauskoa. Se tosin aavisti ajatukseni, eikä suonut asuntoa. Ruotsi-Äiti onneksi korjasi omansa - ja sitten hylkäsi myöhemmin, mutta olin jo oppinut seisomaan omilla jaloillani. Nyt suomenruotsalainen yhdistys antoi suomenkieliselle ikääntyneelle työpaikan, mitä tekoa en unohda.
Edellisen merkinnän kommentissa ennustan ja toivon kiukkuisia yhteiskunnan yksityisiä vahtikoiria, jotka käyvät pelkäämättä tabujen kimppuun. Sitä on kansalaisjournalismi parhaimmillaan. Mitä esimerkiksi turtuneella sukupolvella, suurilla ikäluokilla, menetettävänään. Puhukaa kerrankin suunne puhtaaksi ennen kuin kuolette. Kertokaa elämästänne, koetuista vääryyksistä ja onnen hetkistä!
29.7.05
Hitler-kortti
Joskus tämän kesän aikana luin jostakin hauskan väitteen, että kaikissa keskusteluissa joku ennen pitkää vetää esiin Hitler-kortin, minkä jälkeen asiallinen keskustelu on mahdotonta. No, lapsettomuuskeskustelussa en nähnyt sitä tehtävän.
Minulle ei tule päivälehteä ja kyläkirjastokin on yhä kiinni. Selailin netin aarreaittaa ja löysin seuraavan, oivallisen linkin, jonka netin tapaan tarjoilen kaikille halullisille. Pikaisen ja maalaiselle tyypillisen pintapuolisen tutustumisen jälkeen näyttää, että siinä valotetaan asioita, joista kouluhistoria ei kertonut mitään. Natsismin henkisiä juuria. Ei se tupsahtanut tyhjästä keskelle runoilijoiden ja filosofien kansaa vaan sillä oli aatehistorialliset juurensa, joita ko artikkeli mielestäni erinomaisesti valottaa.
Se kertoo esoteeristen oppien kilpailusta, Hitlerin omasta kultista. Se vetää yhteyksiä nykypäivän New Age- hörhötykseen. Tyyli on viileän analyyttinen, mutta journalistinen. Kannattaa tutustua. En tosin paljoa tiedä, mikä on tuo sivusto, jolla artikkeli on ilmestynyt. Ehkä siihenkin kannattaa tutustua. Freemasonry Watch.
Minulle ei tule päivälehteä ja kyläkirjastokin on yhä kiinni. Selailin netin aarreaittaa ja löysin seuraavan, oivallisen linkin, jonka netin tapaan tarjoilen kaikille halullisille. Pikaisen ja maalaiselle tyypillisen pintapuolisen tutustumisen jälkeen näyttää, että siinä valotetaan asioita, joista kouluhistoria ei kertonut mitään. Natsismin henkisiä juuria. Ei se tupsahtanut tyhjästä keskelle runoilijoiden ja filosofien kansaa vaan sillä oli aatehistorialliset juurensa, joita ko artikkeli mielestäni erinomaisesti valottaa.
Se kertoo esoteeristen oppien kilpailusta, Hitlerin omasta kultista. Se vetää yhteyksiä nykypäivän New Age- hörhötykseen. Tyyli on viileän analyyttinen, mutta journalistinen. Kannattaa tutustua. En tosin paljoa tiedä, mikä on tuo sivusto, jolla artikkeli on ilmestynyt. Ehkä siihenkin kannattaa tutustua. Freemasonry Watch.
28.7.05
Kesä vain jatkuu heleänä
Ajoin pitkin suoraa ja sileää, Kemiön saaren läpi vievää pikitietä, Kemiöön kauppaan. Onhan kauppa Björkbodassakin, mutta sieltä ei saa kaikkea. Ostin pari pulloa punaviiniä ja seitsemän pakastettua kananpoikaa, joista yhden grillaan huomenna, kun pakkotyömies lopettaa urakkansa. Viiniä en toki tarjoa autollisille. Hän on tiedonhaluinen ja jostakin syystä haluaa tietää, (tai minä haluan kertoa). Tänään kerroin mistä aineksista ja milloin Englanti/ Iso Britannia ja Irlanti ovat syntyneet ja myös vähän USA:n syntyhistoriaa ja puritaanien osuudesta asiaan. Pojalla on käsitys, että saksalaiset ovat olleet hääräämässä yhdessä jos toisessakin ja pitäähän se paikkansa. Hänen tietopohjansa on vajaa, mutta hän edustanee kuitenkin keskivertoa suomalaista.
Kun pyysin häntä ajamaan trimmerillä kotipolkuani, hän kehtasi kysyä lopuksi: laitetaanko vielä mukulakiviä polun reunalla. Ei tarvitse, Rokka, vastasin.
Toinen keskustelukumppani ja aivan toisella laidalla oli FT Christer, jolle kerroin bloggaamisesta. Christerin ravinto-opas on todellinen löytö. Hän on nuorekkaan iättömän näköinen mies, joka nuorena tutkijana on keskustellut USA:ssa Tim Berners-Leen kanssa hypertekstin ideasta juuri kun idea oli syntymässä. Itse asiassa se syntyi ehkä juuri siinä kahvilapöydässä. C. on valistunut ja oppinut kaveri, joka oli juuri ja juuri kuullut blogeista. Toisin sanoen olemme väärässä, jos oletamme, että blogihypetys on mennyt jokaisen mahdollisen lukijan tai kirjoittajan mieleen.
Sanoin epäileväni, että suomenruotsalaisilla ei ole sen kummempaa intoa blogittaa tai lukea blogeja, kun heidän aikansa menee yhteisöllisyyttä edistävillä kafferepeillä/kahvikutsuilla, kuten tri Markku Hyyppä on kertonut. Me surkeat suomenkieliset sen sijaan etsimme korviketoimintoja yksinäisinä susina. C:n kysymykset olivatkin juuri niin teräviä kuin odottaa saattaakin ja niihin oli mukavaa yrittää vastata. Kerroin mm, että onhan meillä suomenruotsalalaisuuden valinnut Panu, kieli- ja kulttuurimies, joka jaksaa yhä muistuttaa nuorten naisten fascistisesta pahuudesta ja muutama muukin suomenruotsalainen, joista jotkut jopa kirjoittavatkin ruotsiksi.
Valitettavasti mehevä Kemiön limppu oli leipomosta loppunut. Limppu on saanut kunniamaininnan Vuoden elintarvike-kisassa 2004, näin leipomon seinältä. Ostin 9€:lla kolme Michel laatupaitaa Löytöhallista. Näppärät aasialaiskädet ovat ne neuloneet ja laskostaneet nuppineuloin sekä sellofaanikovikkein, pahvein ja silkkipaperein pussittaneet. Kolme merkkipaitaa 9:lla eurolla. Löytöhalli on täynnä kitschistä kamaa, halpoja työkaluja ja kaiken maailman tarvikkeita. Viikko sitten ostin sieltä 10 €:lla todella laadukkaan tuntuisen repun.
Nautin kauniista ja tutusta reitistä, jota kevättalvella sahasin päivittäin. Nyt se on kauneimmillaan. Viljapellot lainehtivat, kukat kukkivat pientareilla, jossain kohtaa vilja on jo kullankeltaiseksi tuleentunutta.
Asun Dragsfjärdin puolella, Taalintehtaalle on 11 km, Kemiöön 14.
Ehdin sutia silti vähän ikkunanpuitteita, ohjata työmiestä ja talkoolaisia, olla sosiaalinen ja keskustella sekä opettaakin vähän, sillä mihin vanha kettu luonnostaan ja entisestä ammatista pääsee, kun on mahdollisuus viisastella.
Sain kännykkääni puhelun, jossa saaren päihdeasioihin vaikuttava konsulttikin kertoi haluavansa tutustua projektiimme. Pian olemme lähes kaikki syrjäytymistä ehkäisevät kolmannen sektorin toimijat saman Siwan entisen kaupan katon alla ja sitä ennen Keltaisessa Talossa, jossa on loistavan valkoiset ikkunanpuitteet, hrm jonkun maalaisen ansiosta.
Kun pyysin häntä ajamaan trimmerillä kotipolkuani, hän kehtasi kysyä lopuksi: laitetaanko vielä mukulakiviä polun reunalla. Ei tarvitse, Rokka, vastasin.
Toinen keskustelukumppani ja aivan toisella laidalla oli FT Christer, jolle kerroin bloggaamisesta. Christerin ravinto-opas on todellinen löytö. Hän on nuorekkaan iättömän näköinen mies, joka nuorena tutkijana on keskustellut USA:ssa Tim Berners-Leen kanssa hypertekstin ideasta juuri kun idea oli syntymässä. Itse asiassa se syntyi ehkä juuri siinä kahvilapöydässä. C. on valistunut ja oppinut kaveri, joka oli juuri ja juuri kuullut blogeista. Toisin sanoen olemme väärässä, jos oletamme, että blogihypetys on mennyt jokaisen mahdollisen lukijan tai kirjoittajan mieleen.
Sanoin epäileväni, että suomenruotsalaisilla ei ole sen kummempaa intoa blogittaa tai lukea blogeja, kun heidän aikansa menee yhteisöllisyyttä edistävillä kafferepeillä/kahvikutsuilla, kuten tri Markku Hyyppä on kertonut. Me surkeat suomenkieliset sen sijaan etsimme korviketoimintoja yksinäisinä susina. C:n kysymykset olivatkin juuri niin teräviä kuin odottaa saattaakin ja niihin oli mukavaa yrittää vastata. Kerroin mm, että onhan meillä suomenruotsalalaisuuden valinnut Panu, kieli- ja kulttuurimies, joka jaksaa yhä muistuttaa nuorten naisten fascistisesta pahuudesta ja muutama muukin suomenruotsalainen, joista jotkut jopa kirjoittavatkin ruotsiksi.
Valitettavasti mehevä Kemiön limppu oli leipomosta loppunut. Limppu on saanut kunniamaininnan Vuoden elintarvike-kisassa 2004, näin leipomon seinältä. Ostin 9€:lla kolme Michel laatupaitaa Löytöhallista. Näppärät aasialaiskädet ovat ne neuloneet ja laskostaneet nuppineuloin sekä sellofaanikovikkein, pahvein ja silkkipaperein pussittaneet. Kolme merkkipaitaa 9:lla eurolla. Löytöhalli on täynnä kitschistä kamaa, halpoja työkaluja ja kaiken maailman tarvikkeita. Viikko sitten ostin sieltä 10 €:lla todella laadukkaan tuntuisen repun.
Nautin kauniista ja tutusta reitistä, jota kevättalvella sahasin päivittäin. Nyt se on kauneimmillaan. Viljapellot lainehtivat, kukat kukkivat pientareilla, jossain kohtaa vilja on jo kullankeltaiseksi tuleentunutta.
Asun Dragsfjärdin puolella, Taalintehtaalle on 11 km, Kemiöön 14.
Ehdin sutia silti vähän ikkunanpuitteita, ohjata työmiestä ja talkoolaisia, olla sosiaalinen ja keskustella sekä opettaakin vähän, sillä mihin vanha kettu luonnostaan ja entisestä ammatista pääsee, kun on mahdollisuus viisastella.
Sain kännykkääni puhelun, jossa saaren päihdeasioihin vaikuttava konsulttikin kertoi haluavansa tutustua projektiimme. Pian olemme lähes kaikki syrjäytymistä ehkäisevät kolmannen sektorin toimijat saman Siwan entisen kaupan katon alla ja sitä ennen Keltaisessa Talossa, jossa on loistavan valkoiset ikkunanpuitteet, hrm jonkun maalaisen ansiosta.
27.7.05
S-miehiä
Viimeisiä päiviä pakkotyössä oleva kaveri sai ison lämmittimen romun halkaistua ja kannoimme yhdessä kaksi painavaa osaa ulos. Hän käytti moottorisahaani ja sahasi muutamia taloa koskettavia puita nurin. Kehuin häntä työn sankariksi, mikä häntä huvitti. Hän onkin tehnyt monta urotyötä: keittiön lattian purku, savupiipun pellittäminen, lämmittimen hajoittaminen. Mies oli aluksi varsin negatiivinen, koska hänet oli karenssin uhalla pakotettu työmaalle, mutta meistä on tullut melkein kavereita.
Meillä on ollut hyviä keskusteluja rappusilla. Tänään puhuimme kasvatuksesta. Mies on itse perheenisä ja hänellä on loppujen lopuksi terveeet periaatteet. Mikä ero irrallisen, viinan pauloissa olevan toisen työmiehen ja tämän vastuullisen perheenisän välillä. Hän kertoi kuinka niin moni kavereista jäi koukkuun huumeisiin, jotka tulivat Suomeen jo 80-luvulla. Hän kertoi koulunkäynnistään, kuinka ei juuri siellä oppinut mitään. Hän kertoi opettajasta, jota hänen lapsensa jumaloivat ja joka kokee hieman vastustusta toisten opettajien taholta. Minä kerroin tietysti omia kokemuksiani koulumaailmasta ja muualta. Minun ensimmäiset oppilaani ovat hänen ikäisiään ja tämäkin vaikuttaa jo äijältä. Mikä super äijä sitten itse olenkaan, kun olen tätä työtätekevää sukupolvea ollut kasvattamassa. Hän kulkee samoissa repaleisissa ja likaisissa vaatteissa, mikä lisää äijyyden vaikutelmaa, eikä välitä työn likaisuudesta tai raskaudesta, koska on kuulemma tottunut paskaisiin hommiin.
Tänään sitten supersellisti fabuloi osittain samasta teemasta, miten selvitä 8.-luokalta. Come on, hieman liioittelun makua siinä kyllä oli, että laittaa suolahappokylpyyn kaikki luokkatoverinsa. 7-8 olisi ollut sopivampi luku. Kyllähän joka iikka on pari luokkatoveriansa on nitistänyt selviytymistaistelussa. Huomaatteko, että luistaa se maalaispojaltakin huumoripuoli! No leikkiä sekin oli. Yhdestä vain oli kysymys.
Terävimmät linkit ja muutenkin supersisältö taitaa olla Pekka Nykäsen blogissa.
Meillä on ollut hyviä keskusteluja rappusilla. Tänään puhuimme kasvatuksesta. Mies on itse perheenisä ja hänellä on loppujen lopuksi terveeet periaatteet. Mikä ero irrallisen, viinan pauloissa olevan toisen työmiehen ja tämän vastuullisen perheenisän välillä. Hän kertoi kuinka niin moni kavereista jäi koukkuun huumeisiin, jotka tulivat Suomeen jo 80-luvulla. Hän kertoi koulunkäynnistään, kuinka ei juuri siellä oppinut mitään. Hän kertoi opettajasta, jota hänen lapsensa jumaloivat ja joka kokee hieman vastustusta toisten opettajien taholta. Minä kerroin tietysti omia kokemuksiani koulumaailmasta ja muualta. Minun ensimmäiset oppilaani ovat hänen ikäisiään ja tämäkin vaikuttaa jo äijältä. Mikä super äijä sitten itse olenkaan, kun olen tätä työtätekevää sukupolvea ollut kasvattamassa. Hän kulkee samoissa repaleisissa ja likaisissa vaatteissa, mikä lisää äijyyden vaikutelmaa, eikä välitä työn likaisuudesta tai raskaudesta, koska on kuulemma tottunut paskaisiin hommiin.
Tänään sitten supersellisti fabuloi osittain samasta teemasta, miten selvitä 8.-luokalta. Come on, hieman liioittelun makua siinä kyllä oli, että laittaa suolahappokylpyyn kaikki luokkatoverinsa. 7-8 olisi ollut sopivampi luku. Kyllähän joka iikka on pari luokkatoveriansa on nitistänyt selviytymistaistelussa. Huomaatteko, että luistaa se maalaispojaltakin huumoripuoli! No leikkiä sekin oli. Yhdestä vain oli kysymys.
Terävimmät linkit ja muutenkin supersisältö taitaa olla Pekka Nykäsen blogissa.
Öissä on syksyn makua
Nukun yhä melkein koomassa parvekkeella. Jälkikasvun kohtaamisen voimakkaan tunteen jälkeen elämä tuntuu väljähtyneeltä.
Eilinen nuorehkolta tuntunut ohjaaja, samanlainen projektitöissä kävijä kuin itsekin, olikin FT. Hän on tehnyt faktoja pursuavan tietopaketin terveysasioista. Christerin ravinto-opas. Koska netti on kaikkien mahdollisuuksissa linkitän siihen, kysymättä lupaa.
Itse suhtaudun positiivisesti suomenruotsalaisiin. Töissä käyvä kaveri ei jaa tätä käsitystä vaan mollaa heitä estotta. Itse muistan Markku Hyypän innostuneet kirjoitukset suomenruotsalaisen Ankkalammikon/Muumilaakson hyvää tekevistä vaikutuksista pitkäikäisyyteen, pidän hyttysettömästä paikkakunnasta, kauniista ympäristöstä (Kemiön saaresta), kulttuurikohteista, asunnostani, lopultakin saamastani työpaikasta, työtovereista, asiakkaista, naapuriston vanhuksista, yleensä kaikista, jopa kaupan myyjistä.
Kaveri tosin väittää täällä ajettavan kännissä, suomenruotsalaisten olevan sisäsiittoisia, tyhjänpuhujia, liikaa lupaavia, omaan pussiinsa pelaavia, suomenkielisiä syrjiviä. Se, että hän kertoo Västanfjärdissä päin, ympäristoministeri Enestamin kotiportailla heitettävän yhä estottomasti jätteitä mereen, kuulostaa kyllä vakavalta. Sanoin, että tässäkin hänen myös mollaamansa Ruotsi on hoitanut mielestäni leiviskänsä hyvin, koska siellä jätteiden jättäminen on maksutonta, eikä privaatteja kaatopaikkoja pääse syntymään.
Eilinen nuorehkolta tuntunut ohjaaja, samanlainen projektitöissä kävijä kuin itsekin, olikin FT. Hän on tehnyt faktoja pursuavan tietopaketin terveysasioista. Christerin ravinto-opas. Koska netti on kaikkien mahdollisuuksissa linkitän siihen, kysymättä lupaa.
Itse suhtaudun positiivisesti suomenruotsalaisiin. Töissä käyvä kaveri ei jaa tätä käsitystä vaan mollaa heitä estotta. Itse muistan Markku Hyypän innostuneet kirjoitukset suomenruotsalaisen Ankkalammikon/Muumilaakson hyvää tekevistä vaikutuksista pitkäikäisyyteen, pidän hyttysettömästä paikkakunnasta, kauniista ympäristöstä (Kemiön saaresta), kulttuurikohteista, asunnostani, lopultakin saamastani työpaikasta, työtovereista, asiakkaista, naapuriston vanhuksista, yleensä kaikista, jopa kaupan myyjistä.
Kaveri tosin väittää täällä ajettavan kännissä, suomenruotsalaisten olevan sisäsiittoisia, tyhjänpuhujia, liikaa lupaavia, omaan pussiinsa pelaavia, suomenkielisiä syrjiviä. Se, että hän kertoo Västanfjärdissä päin, ympäristoministeri Enestamin kotiportailla heitettävän yhä estottomasti jätteitä mereen, kuulostaa kyllä vakavalta. Sanoin, että tässäkin hänen myös mollaamansa Ruotsi on hoitanut mielestäni leiviskänsä hyvin, koska siellä jätteiden jättäminen on maksutonta, eikä privaatteja kaatopaikkoja pääse syntymään.
26.7.05
Kaapista ulos
Olen pitänyt alhaista profiilia bloggaamisen suhteen, ettei minua ruvettaisi syyttämään taas yksityisyyden loukkaamisesta. Mutta koska haluan jossakin vaiheessa pitää vaikkapa blogikurssia kansalaisopiston tarjonnassa tulevassa tietokonesalissamme, minun on tultava kaapista ulos, vaikka uhkia olisikin.
Tänään talollemme tuli mielenterveyskuntoutujien yhdistyksen edustajia ottamaan haltuunsa heidän kerhotilaksi aikomansa yläkerran huone. Sinne tarvitaan remontti. Tilanne oli vähän sama kuin projektissakin. Ohjaajia oli enemmän kuin potilaita/asiakkaita. Minä olen saanut kunnian tehdä suurimman osan työstä remontissamme ja varsinainen potilas liukenikin aika pian ja me palkattu henkilökunta jäimme tekemään töitä. Meillä on yksi toimiva työtön, jonka kanssa on ollut mukava heittää läppää. Hän on viimeksi silpunnut kellarissa lojunutta romuista, massiivista öljykattilaa. Ensin kului polttoleikkaamiseen kokonainen happipullo eikä hökötys haljennut. Kävin ostamassa uuden rälläkän, mutta en raskinut ostaa järeätä. Kaveri on rälläköinyt mähkälettä ja teriä on kulunut. Kappaleelle tulee hintaa. Emme olisi jaksaneet kuljettaa kattilaa kokonaisena ulos. Talo pitäisi vielä salaojittaa, koska vesi tulee kellariin, mutta omistaja/ kunta ei halua sitä maksaa, koska talolla ei ole sille arvoa. Keittiön lattia on tekemättä ja vintin portaikossa haisee jokin, muuten talo on hyvä. Ikkunanpokat ainakin loistavat maalissa, katto on kunnossa, piipun sivu ei nyt vuoda.
Kysyin sympaattiselta ohjaajalta tunteeko hän blogeja. Hän tiesi ainakin laihdutusblogit ja oli muutenkin perehtynyt nettimaailmaan. Kerroin blogiyhteisöstä ja sanoin lopulta bloganneeni itsekin pari vuotta ja olevani kohtalaisen tunnettu tässä piirissä. Siinä se kaapista ulos astuminen oli.
Muuten Annikan kanssa- bloggaaja muistuttaa ulkonäöltä Keuruun ekokylässä tapaamaani Johannesta. Hän oli sujuva kirjoittaja ja hänellä oli lähes pakonomainen tarve puhua ja esittää hengentuotteitaan, jotka sinänsä olivat varsin ok. Fantastinen tyyppi, joka sopi kuin nakutettu meidän muitten kahjojen ja puolikahjojen joukkoon, vaikka Johannes ei siellä viipynytkään pitkiä aikoja. Viimeisellä kerralla hän toi lahjaksi enkelinsiivet, jotka piti kuulemma antaa kiertopalkinnoksi. Varsin tyylikäs lahja, miehessä oli tyyliä. En tiedä hänen taustoistaan mitään. Parempi, etten tiedäkään, onko hän identtinen tuon bloginkirjoittajan kanssa, minähän rakennan tätä omaa blogiani, en faktojen, vaan olettamusten varaan.
Tänään talollemme tuli mielenterveyskuntoutujien yhdistyksen edustajia ottamaan haltuunsa heidän kerhotilaksi aikomansa yläkerran huone. Sinne tarvitaan remontti. Tilanne oli vähän sama kuin projektissakin. Ohjaajia oli enemmän kuin potilaita/asiakkaita. Minä olen saanut kunnian tehdä suurimman osan työstä remontissamme ja varsinainen potilas liukenikin aika pian ja me palkattu henkilökunta jäimme tekemään töitä. Meillä on yksi toimiva työtön, jonka kanssa on ollut mukava heittää läppää. Hän on viimeksi silpunnut kellarissa lojunutta romuista, massiivista öljykattilaa. Ensin kului polttoleikkaamiseen kokonainen happipullo eikä hökötys haljennut. Kävin ostamassa uuden rälläkän, mutta en raskinut ostaa järeätä. Kaveri on rälläköinyt mähkälettä ja teriä on kulunut. Kappaleelle tulee hintaa. Emme olisi jaksaneet kuljettaa kattilaa kokonaisena ulos. Talo pitäisi vielä salaojittaa, koska vesi tulee kellariin, mutta omistaja/ kunta ei halua sitä maksaa, koska talolla ei ole sille arvoa. Keittiön lattia on tekemättä ja vintin portaikossa haisee jokin, muuten talo on hyvä. Ikkunanpokat ainakin loistavat maalissa, katto on kunnossa, piipun sivu ei nyt vuoda.
Kysyin sympaattiselta ohjaajalta tunteeko hän blogeja. Hän tiesi ainakin laihdutusblogit ja oli muutenkin perehtynyt nettimaailmaan. Kerroin blogiyhteisöstä ja sanoin lopulta bloganneeni itsekin pari vuotta ja olevani kohtalaisen tunnettu tässä piirissä. Siinä se kaapista ulos astuminen oli.
Muuten Annikan kanssa- bloggaaja muistuttaa ulkonäöltä Keuruun ekokylässä tapaamaani Johannesta. Hän oli sujuva kirjoittaja ja hänellä oli lähes pakonomainen tarve puhua ja esittää hengentuotteitaan, jotka sinänsä olivat varsin ok. Fantastinen tyyppi, joka sopi kuin nakutettu meidän muitten kahjojen ja puolikahjojen joukkoon, vaikka Johannes ei siellä viipynytkään pitkiä aikoja. Viimeisellä kerralla hän toi lahjaksi enkelinsiivet, jotka piti kuulemma antaa kiertopalkinnoksi. Varsin tyylikäs lahja, miehessä oli tyyliä. En tiedä hänen taustoistaan mitään. Parempi, etten tiedäkään, onko hän identtinen tuon bloginkirjoittajan kanssa, minähän rakennan tätä omaa blogiani, en faktojen, vaan olettamusten varaan.
25.7.05
Jälkijunassa lapsettomuuskeskustelussa
En ole ehtinyt tutustumaan tähän, sillä olen leikkinyt lastenlasteni kanssa. Minusta tuntuu, että parhaimmillaan lapsia ei tehdä velvollisuudentunnosta, vaan siksi, että he vastaavat johonkin tarpeeseen, joka useimmilla ihmisillä on. Lapset ovat yksinkertaisesti mukavia ja lapsuus on itsestään arvokasta aikaa, ei valmistautumista johonkin. Tietenkin on olemassa surullisia vanhempia ja lapsia, mutta enemmistö löytää mielekkyyden oloistaan.
Suurten lukujen ollessa kyseessä, aina on mahdollista astua sivuun, tehdä toisin. Voi astua sivuun kulutuskarusellista, valita lapsettomuuden tai jonkun muun vaihtoehtoisen elämäntyylin, olla itsekkäitä tai epäitsekkäitä halunsa mukaan. Lapsettomanakin voi löytää mielekkyyttä elämäänsä. Suuri yhteiskunta jatkaa valtavirtansa voimalla. Minuun vetoaminen maailman pahuuteen ei tee vaikutusta. Maailma on vielä pahempi, jos niin haluaa ja vielä parempi myös. Kaikki riippuu siitä, miten mielekkääksi elämänsä kokee.
Ilman muuta lapsia tarvitaan uusintamaan väestöä, pitämään sitten aikuisena huolta vanhuksista ja omista lapsistaan, astumaan vanhempiensa sijaan. Toiset eivät saa lapsia vaikka haluaisivatkin ja ovat siitä surullisia.
Minä ainakin olen onnen pekka, kun olen saanut kokea yhden onnistuneen vanhemmuuden ja nyt kaksi erittäin onnistunutta lapsenlasta. Epäonnistumiset, jotka aikanaan tuntuivat suurilta, pienenevät ihmeesti tuollaisen onnen tunteen edessä. Varmasti kaikki lapset eivät ole yhtä toivottuja, elinvoimaisia ja onnellisia, mutta enemmistö kuitenkin on. Se surullisten joukko ei saisi aiheuttaa tappiomielialaa muissa. Levittäköön jokainen kykynsä mukaan onnellisuutta!
Lisäys:
Olen hiljaisina aamuyön tunteina lueskellut lapsettomuusasiasta tehtyjä merkintöjä. Mahtanee olla yksi suurimpia meemejä suomalaisen blogistanin historiassa. Ihailen muutamien blogien keskustelupalstojen täyteläisyyttä: Kirjailijan häiriöklinikka, Saara, Sedis, esimerkiksi, ovat onnistuneet herättämään polemiikkia. Ennen kaikkea meidän kaikkien rakastama Minttu (ja muutamat myöhemmät merkinnät) teki todellisen urotyön herättäessään nukkuvat karhut. Hyvää ja arvostamaani poleemisuutta. Ei hän mitenkään minua onnistunut ärsyttämään. Epäilen kuitenkin itse, että joskus aivan lapseton ja itsekäs elämä voi alkaa maistua puulta. Tuntee, että jotain silti puuttuu. Lapset kyllä rikastuttavat elämää kaikessa vaivalloisuudessaan ja sähläyksessään. Työ ja tuska ja elämän täyteläisyys liittyvät jotenkin yhteen. Mutta silti, jos lapset jäävät elämän ainoaksi sisällöksi, sääli sekin on. Odottaa yksinäisenä yhteydenottoa. Vammani tulee taas hyvin ilmi, onko se nyt sitten vaa´an vamma, kun pitää ymmärtää kaikkea.
Käyty keskustelu on puinut asian kaikkia puolia kiitettävästi, eikä siihen ole lisättävää. Blogistan on hienoa seutua, kun pääsee tutustumaan vähällä vaivalla tällaiseen avartavaan keskusteluun, ihmisten syvimpiin aivoituksiin ja olemassaolon pohdintoihin. Olen lukenut muitakin ansiokkaita merkintöjä aiheesta: Blogisisko (muuten oikein kiinnostava blogi), ihailtavan monipuolinen Hanhensulka, Panu, Tiedemies, Vuokratontilla ja monet muut, joita pääsee katsomaan edellisten antamien linkkien avulla.
Suurten lukujen ollessa kyseessä, aina on mahdollista astua sivuun, tehdä toisin. Voi astua sivuun kulutuskarusellista, valita lapsettomuuden tai jonkun muun vaihtoehtoisen elämäntyylin, olla itsekkäitä tai epäitsekkäitä halunsa mukaan. Lapsettomanakin voi löytää mielekkyyttä elämäänsä. Suuri yhteiskunta jatkaa valtavirtansa voimalla. Minuun vetoaminen maailman pahuuteen ei tee vaikutusta. Maailma on vielä pahempi, jos niin haluaa ja vielä parempi myös. Kaikki riippuu siitä, miten mielekkääksi elämänsä kokee.
Ilman muuta lapsia tarvitaan uusintamaan väestöä, pitämään sitten aikuisena huolta vanhuksista ja omista lapsistaan, astumaan vanhempiensa sijaan. Toiset eivät saa lapsia vaikka haluaisivatkin ja ovat siitä surullisia.
Minä ainakin olen onnen pekka, kun olen saanut kokea yhden onnistuneen vanhemmuuden ja nyt kaksi erittäin onnistunutta lapsenlasta. Epäonnistumiset, jotka aikanaan tuntuivat suurilta, pienenevät ihmeesti tuollaisen onnen tunteen edessä. Varmasti kaikki lapset eivät ole yhtä toivottuja, elinvoimaisia ja onnellisia, mutta enemmistö kuitenkin on. Se surullisten joukko ei saisi aiheuttaa tappiomielialaa muissa. Levittäköön jokainen kykynsä mukaan onnellisuutta!
Lisäys:
Olen hiljaisina aamuyön tunteina lueskellut lapsettomuusasiasta tehtyjä merkintöjä. Mahtanee olla yksi suurimpia meemejä suomalaisen blogistanin historiassa. Ihailen muutamien blogien keskustelupalstojen täyteläisyyttä: Kirjailijan häiriöklinikka, Saara, Sedis, esimerkiksi, ovat onnistuneet herättämään polemiikkia. Ennen kaikkea meidän kaikkien rakastama Minttu (ja muutamat myöhemmät merkinnät) teki todellisen urotyön herättäessään nukkuvat karhut. Hyvää ja arvostamaani poleemisuutta. Ei hän mitenkään minua onnistunut ärsyttämään. Epäilen kuitenkin itse, että joskus aivan lapseton ja itsekäs elämä voi alkaa maistua puulta. Tuntee, että jotain silti puuttuu. Lapset kyllä rikastuttavat elämää kaikessa vaivalloisuudessaan ja sähläyksessään. Työ ja tuska ja elämän täyteläisyys liittyvät jotenkin yhteen. Mutta silti, jos lapset jäävät elämän ainoaksi sisällöksi, sääli sekin on. Odottaa yksinäisenä yhteydenottoa. Vammani tulee taas hyvin ilmi, onko se nyt sitten vaa´an vamma, kun pitää ymmärtää kaikkea.
Käyty keskustelu on puinut asian kaikkia puolia kiitettävästi, eikä siihen ole lisättävää. Blogistan on hienoa seutua, kun pääsee tutustumaan vähällä vaivalla tällaiseen avartavaan keskusteluun, ihmisten syvimpiin aivoituksiin ja olemassaolon pohdintoihin. Olen lukenut muitakin ansiokkaita merkintöjä aiheesta: Blogisisko (muuten oikein kiinnostava blogi), ihailtavan monipuolinen Hanhensulka, Panu, Tiedemies, Vuokratontilla ja monet muut, joita pääsee katsomaan edellisten antamien linkkien avulla.
Vieraat lähtivät
aikaisin aamulla tyytyväisinä lomakohteeseensa. Ruotsinkielinen mieskin piti seudusta, koska ruotsilla pärjäsi. Joka päivä oli retkiä. Teimme tyttären kanssa retken Bengtskärin majakalle, joka olikin oikein mielenkiintoista. Majakka on korkea. Se sijaitsee avomerellä, mutta sitä ei tarvita merenkulkuun enää yhtä paljon kuin loistonsa päivänä. Majakalla tapahtui dramaattinen taistelu Hangosta hyökänneiden venäläisten kanssa. Majakka on rakennettu kansallisromanttiseen tyyliin graniitista. Siellä asui aikoinaan useita perheitä, joilla oli parhaimmillaan yli kaksikymmentä lastakin. Joku pikkupoika oli ihmetellyt ensimmäistä kertaa päästessään mantereelle tai vehmaille saarille puita, että onpa täällä isoja kukkia.
Linkistä kannattaa lukea ja mennä ehkä käymään. Hangosta ja Kasnäsistä järjestetään saarelle matkoja. Majakassa voin jopa yöpyä ja viettää juhlia. Siellä oli useita oppaita. Paula Wilson taisi olla yksi, jota kuuntelin. Hän on ollut tekemässä saaresta kertovaa kuvateosta, jonka aion lukea ensi tilassa.
Paluumatkalla kävimme Rosalan viikinkikylässä, joka kuuluu myös Wilsonien perheyritykseen. Kiva paikka sekin ja pihalla oli aito, ruma ja romuluinen seppä ja hänen kaunis vaimonsa, jotka valmistivat ja muivät rautaesineitä ja koruja.
Kävimme eilen Kemiön kuuluisassa Sagalund-ulkoilmamuseossa, jonka kanssa olen myös työn puolesta tekemisissä. Se oli fantastisen hieno sekin ja ruoka hyvää. Viikonloppuna on juhlaruokaa. Silläkin on komeat kotisivut.
Samana päivänä kävimme myös Högsåran idyllisessä saaressa, josta olen lukenut Purasen komean kuvateoksen. Saareen vei pitkä lossi ja siellä olisi ollut parempi pyöräillä tai kävellä, mutta menimme autolla ja saimme maksaa matkasta 10 €. Saari on todellinen idylli, mutta olimme etupäässä mummon kahvilassa, joka olikin aika viihtyisä paikka. Matkalla piti käyttää kahta lossia. Valter muisti joka kerta, kuinka hänen lippiksensä putosi ensimmäisellä kerralla. Samoin hän muisti joka kerta ohittaessamme projektin talon osoittaa sitä ja sanoa: morfars jobb.
Vaikka vieraat lähtivätkin, taidan jatkaa ulkosalla nukkumista. Tykästyin siihen ja tunteeseen olla kuin luonnon keskellä.
Minulla on varmaan kaksi maailman viehättävintä lastenlasta. Molemmat olivat pieniä persoonallisuuksia, omine vinkeineen - aivan kuten kaikkien isovanhempien mielestä lapsenlapset ovat.
Suurta innostusta herättivät mukaansatempaavasti naurava kissanpoikanen ja kissa, jota V. jostakin syystä halusi pangata. Koko netin ihmemaailma on vielä edessä päin, mutta näistä hän sai jo esimakua.
Hakusanoilla funny flash animations löytyy paljon hauskoja flash-pätkiä, joista ehdimme katsoa tai pelata vain seuraavaa: kitten cannon. Muita samassa kokoomasivussa olevia videopätkiä emme ehtineet katsoa. Jos joku lapsenmielinen haluaa iloitella näillä, suomenkielinen kokoomasivu: kaatopaikka on käytettävissä. Laulavat kaakit on hauska, jos lapsenmieltä on vielä jäljellä.
Tytär on niin isin tyttö, että hän itkee joka kerta erotessamme. Hänkin on harvinaisen onnistunut lapsi ja on tehnyt useimmat asiat elämässään onnistuneesti. Syksyllä menenkin vastavierailulle nuoremman pojan 1-vuotisynttäreille ja karpaloaikaan, minullahan on Keski-Ruotsissa laajat karpalosuot yksityiskäytössä. Tyttären ostoaie kansakoulusta taisi raueta, koska talo oli liiaksi huonokuntoinen.
Töissä projektinvetäjä näytti kuinka tyylikkäästi hoidetaan asioita. Alkoholiin liikaa tykästynyt kaveri sai lähteä viikoksi kotiin miettimään asioita. Hän saa vielä yhden mahdollisuuden. Minä olisin ryhtynyt mesomaan ja pauhaamaan, mutta työtoveri näytti miten asiat hoidetaan naisten parhaalla tyylillä. Siististi mutta asiat tulivat selviksi.
Linkistä kannattaa lukea ja mennä ehkä käymään. Hangosta ja Kasnäsistä järjestetään saarelle matkoja. Majakassa voin jopa yöpyä ja viettää juhlia. Siellä oli useita oppaita. Paula Wilson taisi olla yksi, jota kuuntelin. Hän on ollut tekemässä saaresta kertovaa kuvateosta, jonka aion lukea ensi tilassa.
Paluumatkalla kävimme Rosalan viikinkikylässä, joka kuuluu myös Wilsonien perheyritykseen. Kiva paikka sekin ja pihalla oli aito, ruma ja romuluinen seppä ja hänen kaunis vaimonsa, jotka valmistivat ja muivät rautaesineitä ja koruja.
Kävimme eilen Kemiön kuuluisassa Sagalund-ulkoilmamuseossa, jonka kanssa olen myös työn puolesta tekemisissä. Se oli fantastisen hieno sekin ja ruoka hyvää. Viikonloppuna on juhlaruokaa. Silläkin on komeat kotisivut.
Samana päivänä kävimme myös Högsåran idyllisessä saaressa, josta olen lukenut Purasen komean kuvateoksen. Saareen vei pitkä lossi ja siellä olisi ollut parempi pyöräillä tai kävellä, mutta menimme autolla ja saimme maksaa matkasta 10 €. Saari on todellinen idylli, mutta olimme etupäässä mummon kahvilassa, joka olikin aika viihtyisä paikka. Matkalla piti käyttää kahta lossia. Valter muisti joka kerta, kuinka hänen lippiksensä putosi ensimmäisellä kerralla. Samoin hän muisti joka kerta ohittaessamme projektin talon osoittaa sitä ja sanoa: morfars jobb.
Vaikka vieraat lähtivätkin, taidan jatkaa ulkosalla nukkumista. Tykästyin siihen ja tunteeseen olla kuin luonnon keskellä.
Minulla on varmaan kaksi maailman viehättävintä lastenlasta. Molemmat olivat pieniä persoonallisuuksia, omine vinkeineen - aivan kuten kaikkien isovanhempien mielestä lapsenlapset ovat.
Suurta innostusta herättivät mukaansatempaavasti naurava kissanpoikanen ja kissa, jota V. jostakin syystä halusi pangata. Koko netin ihmemaailma on vielä edessä päin, mutta näistä hän sai jo esimakua.
Hakusanoilla funny flash animations löytyy paljon hauskoja flash-pätkiä, joista ehdimme katsoa tai pelata vain seuraavaa: kitten cannon. Muita samassa kokoomasivussa olevia videopätkiä emme ehtineet katsoa. Jos joku lapsenmielinen haluaa iloitella näillä, suomenkielinen kokoomasivu: kaatopaikka on käytettävissä. Laulavat kaakit on hauska, jos lapsenmieltä on vielä jäljellä.
Tytär on niin isin tyttö, että hän itkee joka kerta erotessamme. Hänkin on harvinaisen onnistunut lapsi ja on tehnyt useimmat asiat elämässään onnistuneesti. Syksyllä menenkin vastavierailulle nuoremman pojan 1-vuotisynttäreille ja karpaloaikaan, minullahan on Keski-Ruotsissa laajat karpalosuot yksityiskäytössä. Tyttären ostoaie kansakoulusta taisi raueta, koska talo oli liiaksi huonokuntoinen.
Töissä projektinvetäjä näytti kuinka tyylikkäästi hoidetaan asioita. Alkoholiin liikaa tykästynyt kaveri sai lähteä viikoksi kotiin miettimään asioita. Hän saa vielä yhden mahdollisuuden. Minä olisin ryhtynyt mesomaan ja pauhaamaan, mutta työtoveri näytti miten asiat hoidetaan naisten parhaalla tyylillä. Siististi mutta asiat tulivat selviksi.
22.7.05
Isoisänä on mukava olla
Sadat suloiset hetket menevät ohi ikuistamatta. Minulla ei ole vielä kuvaamisen traditiota. Uimarantareissut, pienet tuhisevat olennot lattioilla. Toinen nousi seisomaan ensi kertaa omin avuin. Pyöräretket keltaisella vaunulla ja punaisella kolmipyörällä. Minä olen mofa. Miten meistä kolhoista olennoista on voinut lähteä noin sievää ja fiksua jälkikasvua.
Ei ole varma pääsemmekö käymään majakkasaarella, onko veneessä tilaa. Turun reissu ainakin tehdään. Paljon jää kokematta ja näkemättä tältä kesältä, mutta ensi vuonna uudelleen. Taidan jäädäkin parvekkeelle nukkumaan, niin mukavaa se on. Tämä Syvä Etelä on kaiken lisäksi hyttysetön.
Työssä toinen työmiehistä kaipaa unelmiensa Lappiin, vapauteen, pois hurrien parista. Sanoin, että sitä vapautta tuskin löytyy sieltäkään, vapaus on korvien välissä. Lapissa ovat omat ongelmansa, joista räkkä on yksi.
Käytimme tänä aamuna pitkän tovin elämästä puhumiseen. Ehkä pystyn elämänkokemuksellani jotakin sanomaankin. Jos projektimme saa rahoja ja palkkaamme oikeita kirvesmiehiä ison talon remonttiin, sanoin että hänen suorituksensa ei ole vielä aivan vakuuttava, jotta hän saisi pestin, mutta mahdollisuus on olemassa. Toisella työmiehellä ovat asiat nyt huonosti, viinanhimo on ottanut vallan kuten varmaan niin monesti ennenkin.
Sain julkisivun puoleiset ikkunat melkein valmiiksi, viimeiseen pohjamaalauksen. Nyt talo loistaa kirkkain silmin. Vasta nyt sain tipsin, miten kitata ikkunoita, kun homma on jo ohi ja jälki huonoa. Vettä tai pellavaöljyä olisi pitänyt käyttää, kastaa lasta nesteeseen.
Eilen kävimme taas kerran porukalla asiakaspariskunnan luona. Nyt lomien jälkeen heidän elämässään tapahtuu avustuksellamme laadun muutos. Turussa toimivat ihmiset hoitavat asiat kuntoon. Jotakin sentään tapahtuu tuolla auttamispuolellakin.
Ei ole varma pääsemmekö käymään majakkasaarella, onko veneessä tilaa. Turun reissu ainakin tehdään. Paljon jää kokematta ja näkemättä tältä kesältä, mutta ensi vuonna uudelleen. Taidan jäädäkin parvekkeelle nukkumaan, niin mukavaa se on. Tämä Syvä Etelä on kaiken lisäksi hyttysetön.
Työssä toinen työmiehistä kaipaa unelmiensa Lappiin, vapauteen, pois hurrien parista. Sanoin, että sitä vapautta tuskin löytyy sieltäkään, vapaus on korvien välissä. Lapissa ovat omat ongelmansa, joista räkkä on yksi.
Käytimme tänä aamuna pitkän tovin elämästä puhumiseen. Ehkä pystyn elämänkokemuksellani jotakin sanomaankin. Jos projektimme saa rahoja ja palkkaamme oikeita kirvesmiehiä ison talon remonttiin, sanoin että hänen suorituksensa ei ole vielä aivan vakuuttava, jotta hän saisi pestin, mutta mahdollisuus on olemassa. Toisella työmiehellä ovat asiat nyt huonosti, viinanhimo on ottanut vallan kuten varmaan niin monesti ennenkin.
Sain julkisivun puoleiset ikkunat melkein valmiiksi, viimeiseen pohjamaalauksen. Nyt talo loistaa kirkkain silmin. Vasta nyt sain tipsin, miten kitata ikkunoita, kun homma on jo ohi ja jälki huonoa. Vettä tai pellavaöljyä olisi pitänyt käyttää, kastaa lasta nesteeseen.
Eilen kävimme taas kerran porukalla asiakaspariskunnan luona. Nyt lomien jälkeen heidän elämässään tapahtuu avustuksellamme laadun muutos. Turussa toimivat ihmiset hoitavat asiat kuntoon. Jotakin sentään tapahtuu tuolla auttamispuolellakin.
21.7.05
En ehdi bloggaamaan
Pienet vieraani vallankin ovat varsin viehättäviä. Vanhempi pojista kommunikoi puheella jo paljon, vaikka hän onkin oppinut puhumista hitaasti. Kummatkin ovat omapäisiä omalla tavallaan, mutteivät mahdottomia. Nämä lapset kasvavat mitä suotuisimmassa ympäristössä. Heidän tappeensa kohdataan asianmukaisesti, mutta he saavat myös sopivasti sallivuutta. Tämä pitää muistaa sitten aikuisena, kun he ovat omillaan. Onko ympäristö aivan ratkaiseva, kuten uskon.
Olemme kulkeneet iltapäivisin katsomassa seudun nähtävyyksiä ja jatkamme sitä koko loppuviikon. Löysimme aivan upean hiekkarannan lähistöltä, mutta rantailmat eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Eilen Valle huusi surkeana, kun hänen lippiksensä tipahti lautalta mereen, kun en osannut olla tarpeeksi tarkka. Hyvä, että hän välittää asioista. Uskomatonta kuinka paljon autoja ja ihmisiä on talvella tyhjällä lomaseudulla. Keskuspaikan ravintolassa oli mannermainen meno ja kielten sorina. Ruokakin oli huippua.
Olemme ajelleet pyöräkärryillä ja tehneet kaikkea muutakin mukavaa. Valter ajaa innoissaan kolmipyöräisellä, joka minulla on täällä. Pikkuvelikin on persoonallisuus, aurinkoinen tyyppi, mutta ruoka pitää olla ajallaan. Isoveli on hänen idolinsa ja veljekset tulevat hyvin toimeen.
Yhdelle työmiehelle on jäänyt ilmeisesti ryyppy päälle ja hänen työnsä ovat jääneet vähäisiksi. Tänään meidän on otettava asia puheeksi. Luotan työtoverini kokemukseen, itse olen ollut varovainen. Jatkan ikkunaremonttia sen mitä sosiaalisilta velvollisuuksiltani ehdin. Työ edistyy joka päivä ja kohta hommalle tulee näyttävyyttä.
Olemme kulkeneet iltapäivisin katsomassa seudun nähtävyyksiä ja jatkamme sitä koko loppuviikon. Löysimme aivan upean hiekkarannan lähistöltä, mutta rantailmat eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Eilen Valle huusi surkeana, kun hänen lippiksensä tipahti lautalta mereen, kun en osannut olla tarpeeksi tarkka. Hyvä, että hän välittää asioista. Uskomatonta kuinka paljon autoja ja ihmisiä on talvella tyhjällä lomaseudulla. Keskuspaikan ravintolassa oli mannermainen meno ja kielten sorina. Ruokakin oli huippua.
Olemme ajelleet pyöräkärryillä ja tehneet kaikkea muutakin mukavaa. Valter ajaa innoissaan kolmipyöräisellä, joka minulla on täällä. Pikkuvelikin on persoonallisuus, aurinkoinen tyyppi, mutta ruoka pitää olla ajallaan. Isoveli on hänen idolinsa ja veljekset tulevat hyvin toimeen.
Yhdelle työmiehelle on jäänyt ilmeisesti ryyppy päälle ja hänen työnsä ovat jääneet vähäisiksi. Tänään meidän on otettava asia puheeksi. Luotan työtoverini kokemukseen, itse olen ollut varovainen. Jatkan ikkunaremonttia sen mitä sosiaalisilta velvollisuuksiltani ehdin. Työ edistyy joka päivä ja kohta hommalle tulee näyttävyyttä.
17.7.05
Odotuksen ajassa
Olen siivonnut odottaessani rakkaita vieraita. Slummista, johon muutin on oikeastaan jäljellä vain syöpynyt kylpyamme, jota ei saa millään puhtaaksi. Täällä on muuten kaikki, mitä toivoa sopii.
Kävin kuvaamassa ympäristössä mini-kamerallani. Vanha ruukkimiljöö ja ennen kaikkea kymmenet metsikössä olevat erikoiset maakellarit ovat kylän kiinnostavinta antia. On mahtavaa saada kuvata paljon, kun kustannuksia ei tarvitse ajatella.
Kuvasin myös projektin taloja. En ole katsonut kuvia vielä kuvaruudulta. Yksi jota ei kuvankäsittelylläkään saisi kauniiksi on minä itse. Otin useita kuvia itsestäni ja olen tyytymätön ulkonäkööni: eihän niitä maailmalle voi laittaa. Kolhoja ukonkuvia. Naama on rokonarpinen ja auringon polttama, pottunenä ja kaikki. Yritän lähettää edes yhden kuvan itsestäni, mutta se saa sitten olla todella huolella valittu. Turhamainenko? Tietysti!
Uin aika kaukana sijaitsevaan saareen. Taatusti ei ketään ollut mailla eikä halmeilla, jos olisin aikonut hukkua. Eilisellä käynnillä tuli ukkonen, joka löi kerran oikein komeasti ja satoi hetken kunnolla, mikä teki varmasti hyvää luonnolle.
Huomenna tulee projektin päävetäjä lomalta. Mukava näyttää hänelle, mitä olemme saaneet aikaan. Meihin miehenpuoliin vaikuttaa tietysti kauniimpi sukupuoli, nainen on nuorehko, kiva ja hyvän näköinen. Työmies halusi, että siivoamme työmaata. Hän oli närkästynyt toiselle työmiehelle, joka oli purkanut keittiön lattian, mistä oli levinnyt pölyä joka paikkaan ja joka oli sitä paitsi poissa, luvallani tekemässä peltistä osaa savupiipun suojaksi.
Kyllä blogien lukijat ovat aika vaikeasti flirttailtavissa keskustelemaan, ainakin minun lukijani. Kirjoitin varsin hyvän jutun, keksin ensimmäisenä mainion uuden huumoriblogin, jossa tehtiin loistavaa pilaa aktivistinuorista. Ei sanan sanaa komenttilootassa. Kuinkahan moni meni lankaan ja uskoi tarinaa autenttiseksi. Ajatella, jospa se onkin ja olen taas väärässä kuten monesti ennenkin.
Kävin kuvaamassa ympäristössä mini-kamerallani. Vanha ruukkimiljöö ja ennen kaikkea kymmenet metsikössä olevat erikoiset maakellarit ovat kylän kiinnostavinta antia. On mahtavaa saada kuvata paljon, kun kustannuksia ei tarvitse ajatella.
Kuvasin myös projektin taloja. En ole katsonut kuvia vielä kuvaruudulta. Yksi jota ei kuvankäsittelylläkään saisi kauniiksi on minä itse. Otin useita kuvia itsestäni ja olen tyytymätön ulkonäkööni: eihän niitä maailmalle voi laittaa. Kolhoja ukonkuvia. Naama on rokonarpinen ja auringon polttama, pottunenä ja kaikki. Yritän lähettää edes yhden kuvan itsestäni, mutta se saa sitten olla todella huolella valittu. Turhamainenko? Tietysti!
Uin aika kaukana sijaitsevaan saareen. Taatusti ei ketään ollut mailla eikä halmeilla, jos olisin aikonut hukkua. Eilisellä käynnillä tuli ukkonen, joka löi kerran oikein komeasti ja satoi hetken kunnolla, mikä teki varmasti hyvää luonnolle.
Huomenna tulee projektin päävetäjä lomalta. Mukava näyttää hänelle, mitä olemme saaneet aikaan. Meihin miehenpuoliin vaikuttaa tietysti kauniimpi sukupuoli, nainen on nuorehko, kiva ja hyvän näköinen. Työmies halusi, että siivoamme työmaata. Hän oli närkästynyt toiselle työmiehelle, joka oli purkanut keittiön lattian, mistä oli levinnyt pölyä joka paikkaan ja joka oli sitä paitsi poissa, luvallani tekemässä peltistä osaa savupiipun suojaksi.
Kyllä blogien lukijat ovat aika vaikeasti flirttailtavissa keskustelemaan, ainakin minun lukijani. Kirjoitin varsin hyvän jutun, keksin ensimmäisenä mainion uuden huumoriblogin, jossa tehtiin loistavaa pilaa aktivistinuorista. Ei sanan sanaa komenttilootassa. Kuinkahan moni meni lankaan ja uskoi tarinaa autenttiseksi. Ajatella, jospa se onkin ja olen taas väärässä kuten monesti ennenkin.
Jengi ei niinku ajattele
"- Mun mielest on niinku ihan hirveen surullista, et jengi ei niinku enään AJATTELE ollenkaan. Jengi vaan niinku herää aamuisin, lähtee töihin, tulee töistä, kattoo telkkuu ja menee nukkuun, mut ne ei niinku AJATTELE. Et mun mielest jengin pitäis niinku rupee AJATTELEEN enemmän."
Tämä loistavan analyyttinen mietelmä hakkaa mennen tullen kaiken maailman nietschet. Tämän tyyppisellä repliikillä valloitettiin ekokylän feministitädit lähes nirvanaan. Kukka-Marian Erinlaiset päiväkirjat on loistavaa parodiaa aktivistinuorista.
Ajattelun tiellä on esteitä, sillä "ajattelu on yllättävän vaikeaa nykyisin, kun on tämä länsimainen elämäntapa ja globalisaatio.", pohtii K-M pienessä päässään.
Tämähän on kuin suoraa käsikirjoitusta erinlaiselle tv-sarjalle. Nuoria huolestuttavat vihannesten geenimuokkaukset, aurinkovoima, tiedemiesten puolueellisuus, lakien soveltaminen, länsimaisen ajattelun kataluus:
"- Täst kapitalismist on tullu länsimaisille ihmisille vähän niinku joku uskonto. Meinaan et pankit on vähän niinku kirkkoi, pankkineidit on vähän niinku pappeja ja raha on sit tietty niinku raamatun sivut, jota palvotaan ihan hulluna vaikka ne on molemmat vaan paperia."
Sivujen laatijan on täytynyt nähdä näitä touhuja läheltä. Itsekin muistelin lukemattomia yhtä syvällisiä keskusteluja Keuruulta. Kolmen hengen yhdistyksellä on säännötkin ja kotisivu.
Tämä blogi ryntää tuntemattomuudesta huumoriblogien kärkeen hätyyttelemään itse Sellistiä.
Tämä loistavan analyyttinen mietelmä hakkaa mennen tullen kaiken maailman nietschet. Tämän tyyppisellä repliikillä valloitettiin ekokylän feministitädit lähes nirvanaan. Kukka-Marian Erinlaiset päiväkirjat on loistavaa parodiaa aktivistinuorista.
Ajattelun tiellä on esteitä, sillä "ajattelu on yllättävän vaikeaa nykyisin, kun on tämä länsimainen elämäntapa ja globalisaatio.", pohtii K-M pienessä päässään.
Tämähän on kuin suoraa käsikirjoitusta erinlaiselle tv-sarjalle. Nuoria huolestuttavat vihannesten geenimuokkaukset, aurinkovoima, tiedemiesten puolueellisuus, lakien soveltaminen, länsimaisen ajattelun kataluus:
"- Täst kapitalismist on tullu länsimaisille ihmisille vähän niinku joku uskonto. Meinaan et pankit on vähän niinku kirkkoi, pankkineidit on vähän niinku pappeja ja raha on sit tietty niinku raamatun sivut, jota palvotaan ihan hulluna vaikka ne on molemmat vaan paperia."
Sivujen laatijan on täytynyt nähdä näitä touhuja läheltä. Itsekin muistelin lukemattomia yhtä syvällisiä keskusteluja Keuruulta. Kolmen hengen yhdistyksellä on säännötkin ja kotisivu.
Tämä blogi ryntää tuntemattomuudesta huumoriblogien kärkeen hätyyttelemään itse Sellistiä.
Lisää linkkejä
Omat suosikit listallani ovat tietenkin kaikki vanhat tutut, jotka saavat riittävästi huomiota muutenkin. En nyt keskity heidän nuoleskeluunsa vaan jatkan uudempien ja tuntemattomampien blogien esittelyä. Ja kuten aina, tämäkin on vain pientä raapaisua parin päivän omat suosikit listalta:
Adoptiomatka kertoo koskettavasti ja autenttisesti adoptioon valmistautuvan perheen odotusajasta.
Avaimia Wahingtonin ymmärtämiseen on tarpeellinen, koska suurimmat ennakkoluulomme ovat juuri Amerikkaa kohtaan. Matkakertomukset sopivat muutenkin hyvin blogimuotoon ja niitä on kokonainen leegio. Japanin oleskeluista kertovia on monia ja kaikki ovat kiinnostavia.
Taidettako kertoo mm. ITE-taiteesta, joka on ainakin kesäaikaan maalaisen kestävyydelle lähes ainoa mahdollinen kuvataidemuoto. Kuumat salit eivät houkuttele. Sitäpaitsi ITEkin olisi kiva kokeilla installaatioita.
Paluu kertoo kehitysyhteistyössä olleen perheen paluusta kotimaan kuvioihin. Poissa olleen on helppo katsoa kotimaata uusin silmin, minkä itsekin kohta 10 vuotta ihmetelleenä ja 20 vuotta poissaolleena hyvin tiedän.
Ytyset on hieno lisä olemassaoleviin linkkikokoelmiin. Niitten avulla Internetin suunnatonta maailmaa on hieman helpompi hahmottaa ja poimia sieltä esiin kiinnostavia kohtia. Ytyset on ehkä astetta bisarrempi kuin entiset.
Kukka-Marian erinlaiset päiväkirjat on hulvaton yritys tehdä parodiaa aktivistinuorten elämästä. Näin ainakin ymmärsin. Viimeisimmässä postauksessa nuoret ovat matkalla ostamaan talipalloja välipalaksi ja tekevät yrityksiä hyödyntää vetyvoimaa. Edellisessä he polttelevat energiasäästölamppuja ja laskevat säästävänsä tietokoneen kuluttaman virran verran. Liippaa varmasti aika läheltä elävää elämää.
Orpotytön tarina näyttää, että blogimuoto sopii myös perinteiseen kirjallisuuteen, jota yleensä julkaistaan omakustanteena tai muuten pienilevikkisenä.
Myllerryksissä on virkistävästi vielä minuakin vanhempi harrastajakirjoittaja. Hänenlaistensa esilletuloa olen povannut ja toivonut. Meidän ikäluokkamme ei taida vain olla kovin tottunut lukemaan ja käyttämään nettiä.
Maalaisesta. Bloggerin dashboard kertoo, että olen postannut jo 1210 kertaa reilun kahden vuoden aikana. Laskuri oli toimimatta pitkään. Luku kertoo, että päreitä voi lähettää ilman erityistä sanomaa ja saada sittenkin lukijoita. En edes usko, että voisin parantaa laatua hiomalla sanottavaani ja keskittymällä olennaiseen, koska silloin olisi vaiettava kokonaan. En ole edes lääkityksessä, minulla ei ole koskaan havaittu bipolaarisia häiriöitä. Olen yleensä rauhallinen, positiivinen ja kiltti.
Mitään vaikeuksia keksiä tämän tapaista kirjoitettavaa ei ole. Ihmettelin Keuruun ekokylässä kuinka vaikeaa oli lehdykän synnyttäminen. Ja sitten kun se syntyi, tulos ei ollut kaksinen, se maksoi aina melkoisesti. Ehdotin elävöitymistä ja siirtymistä netin maailmaan, mutta en saanut vastakaikua.
Jotkut valitsevat sisään päin kääntyneen, salailevan, pihtaavan, keskustelemattoman, häpeilevän, kitsaan, mistään kiinnostumattoman elämäntyylin ihan vapaaehtoisesti, mitä en lakkaa ihmettelemästä. Viihdyn paljon paremmin avoimessa, mutta ketään sitomattomassa blogiyhteisössä, jolla olisi varmaan vieläkin tarjottavanaan melkoisia terapeuttisiakin mahdollisuuksia. You have to get interested in Life, sanoo dr Phil mielestäni ohjelman ingressissä. Kehitys on vasta alullaan.
Suomi elää julkkisjuorujen kautta. Hyvä niinkin edes, mutta elämään on toki paljon helpompi saada sisältöä keskittymällä muuhunkin. Omaan elämäänsä esimerkiksi. Siitä voi löytää lainalaisuuksia, pitkäaikaistrendejä, suuria linjoja. Jos et osaa pitää itseäsi ja omaa elämääsi merkittävänä, tuskin olet kiinnostunut ulkopuolisesta maailmastakaan. En pidä pelkistä juoruista, mutta elämän kirjoon ne kuuluvat. Jos ne edistävät elämän ymmärtämistä, tiedonvälitystä, kasvattavat, hyvä niin. Ilkeämielisyys, ennakkoluulo ja pahantahtoisuus, joka vaikuttaa olevan lööppijournalistiikan ydin, on vastenmielistä.
Adoptiomatka kertoo koskettavasti ja autenttisesti adoptioon valmistautuvan perheen odotusajasta.
Avaimia Wahingtonin ymmärtämiseen on tarpeellinen, koska suurimmat ennakkoluulomme ovat juuri Amerikkaa kohtaan. Matkakertomukset sopivat muutenkin hyvin blogimuotoon ja niitä on kokonainen leegio. Japanin oleskeluista kertovia on monia ja kaikki ovat kiinnostavia.
Taidettako kertoo mm. ITE-taiteesta, joka on ainakin kesäaikaan maalaisen kestävyydelle lähes ainoa mahdollinen kuvataidemuoto. Kuumat salit eivät houkuttele. Sitäpaitsi ITEkin olisi kiva kokeilla installaatioita.
Paluu kertoo kehitysyhteistyössä olleen perheen paluusta kotimaan kuvioihin. Poissa olleen on helppo katsoa kotimaata uusin silmin, minkä itsekin kohta 10 vuotta ihmetelleenä ja 20 vuotta poissaolleena hyvin tiedän.
Ytyset on hieno lisä olemassaoleviin linkkikokoelmiin. Niitten avulla Internetin suunnatonta maailmaa on hieman helpompi hahmottaa ja poimia sieltä esiin kiinnostavia kohtia. Ytyset on ehkä astetta bisarrempi kuin entiset.
Kukka-Marian erinlaiset päiväkirjat on hulvaton yritys tehdä parodiaa aktivistinuorten elämästä. Näin ainakin ymmärsin. Viimeisimmässä postauksessa nuoret ovat matkalla ostamaan talipalloja välipalaksi ja tekevät yrityksiä hyödyntää vetyvoimaa. Edellisessä he polttelevat energiasäästölamppuja ja laskevat säästävänsä tietokoneen kuluttaman virran verran. Liippaa varmasti aika läheltä elävää elämää.
Orpotytön tarina näyttää, että blogimuoto sopii myös perinteiseen kirjallisuuteen, jota yleensä julkaistaan omakustanteena tai muuten pienilevikkisenä.
Myllerryksissä on virkistävästi vielä minuakin vanhempi harrastajakirjoittaja. Hänenlaistensa esilletuloa olen povannut ja toivonut. Meidän ikäluokkamme ei taida vain olla kovin tottunut lukemaan ja käyttämään nettiä.
Maalaisesta. Bloggerin dashboard kertoo, että olen postannut jo 1210 kertaa reilun kahden vuoden aikana. Laskuri oli toimimatta pitkään. Luku kertoo, että päreitä voi lähettää ilman erityistä sanomaa ja saada sittenkin lukijoita. En edes usko, että voisin parantaa laatua hiomalla sanottavaani ja keskittymällä olennaiseen, koska silloin olisi vaiettava kokonaan. En ole edes lääkityksessä, minulla ei ole koskaan havaittu bipolaarisia häiriöitä. Olen yleensä rauhallinen, positiivinen ja kiltti.
Mitään vaikeuksia keksiä tämän tapaista kirjoitettavaa ei ole. Ihmettelin Keuruun ekokylässä kuinka vaikeaa oli lehdykän synnyttäminen. Ja sitten kun se syntyi, tulos ei ollut kaksinen, se maksoi aina melkoisesti. Ehdotin elävöitymistä ja siirtymistä netin maailmaan, mutta en saanut vastakaikua.
Jotkut valitsevat sisään päin kääntyneen, salailevan, pihtaavan, keskustelemattoman, häpeilevän, kitsaan, mistään kiinnostumattoman elämäntyylin ihan vapaaehtoisesti, mitä en lakkaa ihmettelemästä. Viihdyn paljon paremmin avoimessa, mutta ketään sitomattomassa blogiyhteisössä, jolla olisi varmaan vieläkin tarjottavanaan melkoisia terapeuttisiakin mahdollisuuksia. You have to get interested in Life, sanoo dr Phil mielestäni ohjelman ingressissä. Kehitys on vasta alullaan.
Suomi elää julkkisjuorujen kautta. Hyvä niinkin edes, mutta elämään on toki paljon helpompi saada sisältöä keskittymällä muuhunkin. Omaan elämäänsä esimerkiksi. Siitä voi löytää lainalaisuuksia, pitkäaikaistrendejä, suuria linjoja. Jos et osaa pitää itseäsi ja omaa elämääsi merkittävänä, tuskin olet kiinnostunut ulkopuolisesta maailmastakaan. En pidä pelkistä juoruista, mutta elämän kirjoon ne kuuluvat. Jos ne edistävät elämän ymmärtämistä, tiedonvälitystä, kasvattavat, hyvä niin. Ilkeämielisyys, ennakkoluulo ja pahantahtoisuus, joka vaikuttaa olevan lööppijournalistiikan ydin, on vastenmielistä.
16.7.05
Paginointia blogeista
Olen sanonut sen usein, mutta sanon sen uudestaan: Suomalainen blogimaailma on aarreaitta. En ymmärrä ollenkaan penseitä tätejä, joiden mielestä se on egotrippailua pahimmasta päästä tai sitten dekadenssibloginvälittämää linkkiä, jossa tätä samaa toitotetaan isoin kirjaimin, jotta tyhmäkin ymmärtää. Virkistäviä toisinajattelijoita kaikki tyynni.
Nyt kun Hesaria ei ole kiusana,(kaipaan sitä niin saamaristi) aikaa jää vielä enemmän netille, kirjastokin on kiinni enkä viitsi ruveta kaivamaan vaatekaappia, jossa omat kirjani ovat.
Minulla on niin paljon suosikkeja, että suosikkilistaa on mahdoton tehdä blogrolliksi. Ne hyväkkäät, kun eivät aina ole luotettavia, lähtevät matkoille ja temppuilevat blogiensa kanssa, eivät päivitä, poistavat niitä: neuroottista porukkaa joskus. En kehtaa kertoa ehdottomia suosikkejani. He ovat luotettavia, syrjimättömiä, ennakkoluulottomia ja avoimia, kirjoittavat sujuvasti.
Mainitsen tässä muutamia, joita en ole ennen maininnut:
Kymilehti, kotiseudun verkkoyhteisö. Olen toki tätä katsellut, mutta nyt selasin hieman tarkemmin. Julkaisijana on perasoonallisuus, nimeltään Kalle Rask. Lehden alusta on miellyttävä. Lehti sisältää hyviä linkkikokoelmia, ajankohtaisia ja poleemisia artikkeleja. Vaasalaisia ja Mediablogin esiintuoman Nopola newsin ohella tämä on ainoita tuntemiani blogimuotoisia paikkakuntien verkkolehtiä, muitakin varmaan on. Toivoisin tällaisten julkaisujen yleistyvän, itsekin haluaisin osallistua vastaavaan vaikka tällä uudella asuinpaikallani. Haluaisin ottaa kameran taskuun ja pyöräillä haastattelemaan ihmisiä sen kummemmin suunnittelematta. Koska minulla on nyt leipätyö, jonka haluan pitää, en sitä vielä tee, sillä en osaisi olla olematta kritiikitön ja aiheuttaisin ennen pitkää pahennusta.
Kymilehdessä ei ole valokuvia, mistä se ehkä kärsii hieman. Vinjettikuvat ovat kyllä ihan mukavia sinänsä. Kuvien kanssa plaraaminen on tietenkin aikaa vievää. Päätoimittaja tekee jo nyt todella rankkaa työtä. (Kuvat ovat myös tulollaan Maalaiseen tai sen seuraajaan, herraties tosin koska. Digikameran ymmärtämiseksi täytyisi olla vähintään datanomi, puhumattakaan sitten kuvien käsittelystä ja liittämisestä.)
"Kuivatessani soramontun reunalla itseäni ajattelin hetken Annikan ruskettuneita reisiä, kuinka ne kietoutuivat sunnuntaina vastustamattomasti ympärilleni."
Näin kirjoittaa uusi blogisti Annikan kanssa. Keski-ikäinen kirjoittaja pohtii mennyttä avioliittoaan, perhedynamiikkaa, suhdettaan aikuistuvaan isän-tyttö-Tiinaan ja ennenkaikkea verevää suhdettaan uuteen ja nuoreen tyttöystävään Annikaan. Tekstiin on helppo samaistua. Mistä muualta mediasta löytyisi autenttisempia kuvauksia kuin blogeista!
Meidän mökillä on muuttanut parvekkeelle. Saamme myötäelää allergian takia itkettävät jäähyväiset kesäparatiisille. Kauniita ja herkkiä havaintoja täynnään koko blogi.
Ei perunan perunaa, ei sipulin sipulia omasta takaa maalaisella tänä vuonna. Olen joutunut luopumaan paljosta. Tätä tuskaa lievittää ajoittain, ajoittain kääntää veistä haavassa, saman niminen blogi, jossa harrastajapuutarhuri kertoo kannatettavasta harrastuksestaan hienojen kuvien ja tekstin kera.
Pro Mustarousku on löytänyt sieniä. Tämän paikkakunnan kuivista metsistä niitä ei taatusti löydy. Sienituntemuksessa maalainen pitää itseään asiantuntijana. Täytynee vain nuolla näppejään ja selailla blogia.
"Vaskitsa on jalaton lisko, jonka silmäluomet liikkuvat. Se on kauniin kuparin värinen ja piilottelee mielellään koloissa."
Vaskitsan blogi havainnoi herkästi, kesää, pieniä tapahtumia, omaa ja perheensä elämää, kertoo muistoja antaen alitajunnan tuoda esiin sanottavan. Vaskitsa asuu vanhassa kansakoulussa.
Maalaisella on hellä kohta sydämessään äiti-ihmisiä kohtaan eikä voi olla salaisesti paheksumatta niitä, jotka vapaaehtoisesti ovat luopuneet tästä mahdollisuudesta. Itsekästä porukkaa. Parempi ehkä tosin, että kyseinen blogisti ei ole lähtenyt vaativaan lapsiseikkailuun.
Onneksi omasta isin-tyttärestä tuli äiti. Hän tekee kaiken paremmin ja fiksummin kuin me hänen vanhempansa. Hän ei edes hakkaa miestään, kuten hän teki isilleen kimmastuessaan lapsena ja nuorenakin. Silloin isi joskus läimäytti tulevaa äitiä takamuksille. Ajetaan hienoilla autoilla, ostellaan taloja ja kansakouluja.
Naakkalinna on myös yksi maalaisrahjusta linkillä kunnioittanut viehättävä blogisti, jota näin suositellaan takaisin.
Mainitsin kerran aikaisemmin Rauno Räsäsen blogin, mutta teen sen uudelleen. Sosiaalinen eikä ollenkaan solipsistinen tyyppi, jonka kanssa jaan saman suuren innostuksen blogimediaan. Julkaisutiheys on suurta +:aa. Filosofit ovat joskus meille maallikoille vaikeatajuisia, mutta alan jo ymmärtää hieman Raunon tekstejä.
Laitan tähän vielä muutamia seuraamiani, erinomaisia ja uudehkoja blogeja, joitten olemassaolo tekee penseät tädit turhanpuhujiksi:
Holy Land
Blogisisko
Mediaopettajan kuvapäiväkirjoja
Moskova-Vladivostok
Uusia lauseita (by Vuokratontilla)
Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria
Tilastonainen
Kynästä loppuu muste ja miehestä puhti. En maininnut ollenkaan vanhoja, rakkaiksi muodostuneita kirjoittajia,(myös ne jotka ärsyttävät) enkä monta muutakaan lupaavaa, uudempaa kirjoittajaa. Kaipaisin lisää suomenruotsalaisia kirjoittajia. Heillä on ehkä tarpeeksi tekemistä omassa, miellyttävässä ankkalammikossaan. Paikallisen museon, muuten valistuneelta tuntuva, johtaja ei ollut esimerkiksi kuullutkaan koko blogeista. Basseblog on yksi myönteinen esimerkki. Hänen kauttaan tuli myös linkki HBL:n kolumniin, jonka mukaan rantaruottalaiset ovat myöskin heräämässä blogien ihmeelliseen maailmaan. Ruksasin myös toisen lupaavan ruotsinkielisen blogin.
Kirjoitin samantyyppisen raapaisun blogien maailmaan joskus kauan sitten, missähän arkiston poimussa sekin on.(Täällä)Tuossa listassa on muutamia harmittavia erehdyksiä faktoissa.
Lisäyksiä:
Muitakin täysiverisiä blogeja on pilvin pimein:
Elma-täti tarinoi
Katutaso
(kadulla kävelijän maailmaa graffittien ja tarrojen maailmasta)
Aurinkokunta
tänään
(luonnontieteen kiehtovasta maailmasta ja avaruudesta)
Sadepuu
(fantastisia kuvakäsittelyjä)
Pseudomorfoosiblogi
(syvällistä kulttuuri-ilmiöiden pohdintaa kulttuurinmuuntumisteorian perustalla)
Kulttuurinavigaattori
Timo Anderssonin blogi
(yhteiskuntafilosofiaa klassikkojen pohjalta)
Käkkijän kertomuksia
(kiinnostavan harrastuksen esittely)
Kaleidoskooppi
Tässä on vain pientä poimintaa. Pidempi lista haittaa jo vakavasti informaatioarvoa.
Siitäs sait täti Penseä! Pistä paremmaksi!
Nyt kun Hesaria ei ole kiusana,(kaipaan sitä niin saamaristi) aikaa jää vielä enemmän netille, kirjastokin on kiinni enkä viitsi ruveta kaivamaan vaatekaappia, jossa omat kirjani ovat.
Minulla on niin paljon suosikkeja, että suosikkilistaa on mahdoton tehdä blogrolliksi. Ne hyväkkäät, kun eivät aina ole luotettavia, lähtevät matkoille ja temppuilevat blogiensa kanssa, eivät päivitä, poistavat niitä: neuroottista porukkaa joskus. En kehtaa kertoa ehdottomia suosikkejani. He ovat luotettavia, syrjimättömiä, ennakkoluulottomia ja avoimia, kirjoittavat sujuvasti.
Mainitsen tässä muutamia, joita en ole ennen maininnut:
Kymilehti, kotiseudun verkkoyhteisö. Olen toki tätä katsellut, mutta nyt selasin hieman tarkemmin. Julkaisijana on perasoonallisuus, nimeltään Kalle Rask. Lehden alusta on miellyttävä. Lehti sisältää hyviä linkkikokoelmia, ajankohtaisia ja poleemisia artikkeleja. Vaasalaisia ja Mediablogin esiintuoman Nopola newsin ohella tämä on ainoita tuntemiani blogimuotoisia paikkakuntien verkkolehtiä, muitakin varmaan on. Toivoisin tällaisten julkaisujen yleistyvän, itsekin haluaisin osallistua vastaavaan vaikka tällä uudella asuinpaikallani. Haluaisin ottaa kameran taskuun ja pyöräillä haastattelemaan ihmisiä sen kummemmin suunnittelematta. Koska minulla on nyt leipätyö, jonka haluan pitää, en sitä vielä tee, sillä en osaisi olla olematta kritiikitön ja aiheuttaisin ennen pitkää pahennusta.
Kymilehdessä ei ole valokuvia, mistä se ehkä kärsii hieman. Vinjettikuvat ovat kyllä ihan mukavia sinänsä. Kuvien kanssa plaraaminen on tietenkin aikaa vievää. Päätoimittaja tekee jo nyt todella rankkaa työtä. (Kuvat ovat myös tulollaan Maalaiseen tai sen seuraajaan, herraties tosin koska. Digikameran ymmärtämiseksi täytyisi olla vähintään datanomi, puhumattakaan sitten kuvien käsittelystä ja liittämisestä.)
"Kuivatessani soramontun reunalla itseäni ajattelin hetken Annikan ruskettuneita reisiä, kuinka ne kietoutuivat sunnuntaina vastustamattomasti ympärilleni."
Näin kirjoittaa uusi blogisti Annikan kanssa. Keski-ikäinen kirjoittaja pohtii mennyttä avioliittoaan, perhedynamiikkaa, suhdettaan aikuistuvaan isän-tyttö-Tiinaan ja ennenkaikkea verevää suhdettaan uuteen ja nuoreen tyttöystävään Annikaan. Tekstiin on helppo samaistua. Mistä muualta mediasta löytyisi autenttisempia kuvauksia kuin blogeista!
Meidän mökillä on muuttanut parvekkeelle. Saamme myötäelää allergian takia itkettävät jäähyväiset kesäparatiisille. Kauniita ja herkkiä havaintoja täynnään koko blogi.
Ei perunan perunaa, ei sipulin sipulia omasta takaa maalaisella tänä vuonna. Olen joutunut luopumaan paljosta. Tätä tuskaa lievittää ajoittain, ajoittain kääntää veistä haavassa, saman niminen blogi, jossa harrastajapuutarhuri kertoo kannatettavasta harrastuksestaan hienojen kuvien ja tekstin kera.
Pro Mustarousku on löytänyt sieniä. Tämän paikkakunnan kuivista metsistä niitä ei taatusti löydy. Sienituntemuksessa maalainen pitää itseään asiantuntijana. Täytynee vain nuolla näppejään ja selailla blogia.
"Vaskitsa on jalaton lisko, jonka silmäluomet liikkuvat. Se on kauniin kuparin värinen ja piilottelee mielellään koloissa."
Vaskitsan blogi havainnoi herkästi, kesää, pieniä tapahtumia, omaa ja perheensä elämää, kertoo muistoja antaen alitajunnan tuoda esiin sanottavan. Vaskitsa asuu vanhassa kansakoulussa.
Maalaisella on hellä kohta sydämessään äiti-ihmisiä kohtaan eikä voi olla salaisesti paheksumatta niitä, jotka vapaaehtoisesti ovat luopuneet tästä mahdollisuudesta. Itsekästä porukkaa. Parempi ehkä tosin, että kyseinen blogisti ei ole lähtenyt vaativaan lapsiseikkailuun.
Onneksi omasta isin-tyttärestä tuli äiti. Hän tekee kaiken paremmin ja fiksummin kuin me hänen vanhempansa. Hän ei edes hakkaa miestään, kuten hän teki isilleen kimmastuessaan lapsena ja nuorenakin. Silloin isi joskus läimäytti tulevaa äitiä takamuksille. Ajetaan hienoilla autoilla, ostellaan taloja ja kansakouluja.
Naakkalinna on myös yksi maalaisrahjusta linkillä kunnioittanut viehättävä blogisti, jota näin suositellaan takaisin.
Mainitsin kerran aikaisemmin Rauno Räsäsen blogin, mutta teen sen uudelleen. Sosiaalinen eikä ollenkaan solipsistinen tyyppi, jonka kanssa jaan saman suuren innostuksen blogimediaan. Julkaisutiheys on suurta +:aa. Filosofit ovat joskus meille maallikoille vaikeatajuisia, mutta alan jo ymmärtää hieman Raunon tekstejä.
Laitan tähän vielä muutamia seuraamiani, erinomaisia ja uudehkoja blogeja, joitten olemassaolo tekee penseät tädit turhanpuhujiksi:
Holy Land
Blogisisko
Mediaopettajan kuvapäiväkirjoja
Moskova-Vladivostok
Uusia lauseita (by Vuokratontilla)
Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria
Tilastonainen
Kynästä loppuu muste ja miehestä puhti. En maininnut ollenkaan vanhoja, rakkaiksi muodostuneita kirjoittajia,(myös ne jotka ärsyttävät) enkä monta muutakaan lupaavaa, uudempaa kirjoittajaa. Kaipaisin lisää suomenruotsalaisia kirjoittajia. Heillä on ehkä tarpeeksi tekemistä omassa, miellyttävässä ankkalammikossaan. Paikallisen museon, muuten valistuneelta tuntuva, johtaja ei ollut esimerkiksi kuullutkaan koko blogeista. Basseblog on yksi myönteinen esimerkki. Hänen kauttaan tuli myös linkki HBL:n kolumniin, jonka mukaan rantaruottalaiset ovat myöskin heräämässä blogien ihmeelliseen maailmaan. Ruksasin myös toisen lupaavan ruotsinkielisen blogin.
Kirjoitin samantyyppisen raapaisun blogien maailmaan joskus kauan sitten, missähän arkiston poimussa sekin on.(Täällä)Tuossa listassa on muutamia harmittavia erehdyksiä faktoissa.
Lisäyksiä:
Muitakin täysiverisiä blogeja on pilvin pimein:
Elma-täti tarinoi
Katutaso
(kadulla kävelijän maailmaa graffittien ja tarrojen maailmasta)
Aurinkokunta
tänään
(luonnontieteen kiehtovasta maailmasta ja avaruudesta)
Sadepuu
(fantastisia kuvakäsittelyjä)
Pseudomorfoosiblogi
(syvällistä kulttuuri-ilmiöiden pohdintaa kulttuurinmuuntumisteorian perustalla)
Kulttuurinavigaattori
Timo Anderssonin blogi
(yhteiskuntafilosofiaa klassikkojen pohjalta)
Käkkijän kertomuksia
(kiinnostavan harrastuksen esittely)
Kaleidoskooppi
Tässä on vain pientä poimintaa. Pidempi lista haittaa jo vakavasti informaatioarvoa.
Siitäs sait täti Penseä! Pistä paremmaksi!
15.7.05
Jälkikasvua tulossa
vierailulle. Uimarantakäyntejä varten teimme alustavaa työtä työmiehen kanssa käymällä työaikana uimassa. Ranta olikin hyvä. Hiekkainen ja helposti saavutettavissa pyörällä perille ja autolla lähelle.
Tytär soitti ja kertoi ostavansa koulun. Hänen ja avomiehen talossa ei kylläkään ole mitään vikaa, mutta nuorella perheenäidillä tuntuu olevan sen verran eksistentiaalista ahdistusta, että muutosta elämään täytyy saada. Kylässä ei ole mitään palveluista eikä siellä autottomalla olisikaan helppoa. Luokkahuoneisiin tulee kuulemma kahvila, sillä kahvila tytön näköjään täytyy saada.
Odotan jo ylihuomenna heitä vieraakseni, ennen kaikkea kahta pientä herraa, joista toinen jo konttaa ja toinen on 3-vuotiaan, kypsään ikään ehtinyt.
Syrjäytymisteeman jatkoa
Kuinkahan moni lukijoista pitää tätä maalais-paginoitsijaa sydämettömänä oikeistolaisena, sillä oikeistolaisten kannattamia asioita on tosiaan tullut kannatettua. Tosiasia kuitenkin on, että sydämeni sykkii heikkojen ja turvattomien puolella. Kysymys on vain, mikä on heidän parhaakseen.
Pikku-isäntä paheksuu selvin sanoin sosiaalipummeja. Hän siteeraa City-lehden kuuluisaa artikkelia ja kiihdyttää itsensä punahehkuiseksi. Eikä aivan syyttä. Sosiaalipummeja aivan varmasti onkin ja heidän käyttäytymisensä on paheksuttavaa.
Itse muistan kuinka Ekokylän mummot olivat ihastuksesta kankeita aina kun uusi oravanpyörästä hyppääjä saapui ja kertoi kuinka hänelle raha, tavara ja suorittaminen eivät merkitse mitään. Minusta näin sanominen onkin vallan hienoa, jos ei toisella kädellä ole sitten ottamassa pahan yhteiskunnan tukia ja tosiaan hankkii toimeentulonsa omien käsiensä työstä kuten jokin Henry Thoreau Waldenin metsässään. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Oli tosin yksi keski-ikäinen mies, joka ei työttömyyskorvauksia ja asumistukia ottanut, mutta hän oli itse asiassa huonona esimerkkinä muille tukemalla toisten lorvimista. Hän oli Timo Harakan Mustassa Laatikossa vieraanakin.
Vasemmistossa painotetaan kuitenkin, että sosiaalipummit eivät ole kuin häviävän pieni joukko. Useimmille avustukset tulevat tarpeeseen ja ehkäisevät vajoamista lohduttomaan köyhyyteen. Kai Hirvasnoron blogissa on paljon hyviä artikkeleja tästä tematiikasta. Hän on julkaissut esimerkiksi Raija Julkusen haastattelun, joka on lukemisen arvoinen. Siinä analysoidaan keskeisiä käsitteitä kuten kannustavuutta ja sosiaalipolitiikan suunnanmuutosta.
Hirvasnorolla on muitakin todella kiinnostavia juttuja linkkikokoelmassaan. Ne esittävät kolikon toisen puolen.
Jospa palaan siihen City-lehden artikkeliin. Jutun kommentit täydentävät artikkelia erinomaisesti. Toiset raivostuvat kuten Pikku-Isäntä, toiset selittävät, että tuollainen loiselämä on kuitenkin puutteellista verrattuna siihen, mitä henkisiä ja aineellisia resursseja työssäkäynti kuitenkin antaa. Joku huomauttaa, että iäkkään on varsin vaikea hankkia työtä. Itsekin hain tuloksetta aika monta työpaikkaa niitten monien vuosien aikana, jolloin olin työttömänä. Huomasin, että ikäiseni on jo ohi. Sattuman oikuista pääsin töihin käsiksi ja nautin siitä joka päivä, mutta en varmaankaan olisi yhtä tyytyväinen nälkäpalkkaan.
Tällä hetkellä uskon enemmän oikeistolaisiin ratkaisuihin, kannustavuuteen, veroratkaisuihin, myös uuteen ryhtiliikkeeseen, johon valtiovalta on ryhtynyt, mutta joka ei vielä ole levinnyt yleiseen tietoisuuteen. Joskus ensi talvena on odotettavissa varsinainen kiivas keskustelu aiheesta.
Tytär soitti ja kertoi ostavansa koulun. Hänen ja avomiehen talossa ei kylläkään ole mitään vikaa, mutta nuorella perheenäidillä tuntuu olevan sen verran eksistentiaalista ahdistusta, että muutosta elämään täytyy saada. Kylässä ei ole mitään palveluista eikä siellä autottomalla olisikaan helppoa. Luokkahuoneisiin tulee kuulemma kahvila, sillä kahvila tytön näköjään täytyy saada.
Odotan jo ylihuomenna heitä vieraakseni, ennen kaikkea kahta pientä herraa, joista toinen jo konttaa ja toinen on 3-vuotiaan, kypsään ikään ehtinyt.
Syrjäytymisteeman jatkoa
Kuinkahan moni lukijoista pitää tätä maalais-paginoitsijaa sydämettömänä oikeistolaisena, sillä oikeistolaisten kannattamia asioita on tosiaan tullut kannatettua. Tosiasia kuitenkin on, että sydämeni sykkii heikkojen ja turvattomien puolella. Kysymys on vain, mikä on heidän parhaakseen.
Pikku-isäntä paheksuu selvin sanoin sosiaalipummeja. Hän siteeraa City-lehden kuuluisaa artikkelia ja kiihdyttää itsensä punahehkuiseksi. Eikä aivan syyttä. Sosiaalipummeja aivan varmasti onkin ja heidän käyttäytymisensä on paheksuttavaa.
Itse muistan kuinka Ekokylän mummot olivat ihastuksesta kankeita aina kun uusi oravanpyörästä hyppääjä saapui ja kertoi kuinka hänelle raha, tavara ja suorittaminen eivät merkitse mitään. Minusta näin sanominen onkin vallan hienoa, jos ei toisella kädellä ole sitten ottamassa pahan yhteiskunnan tukia ja tosiaan hankkii toimeentulonsa omien käsiensä työstä kuten jokin Henry Thoreau Waldenin metsässään. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Oli tosin yksi keski-ikäinen mies, joka ei työttömyyskorvauksia ja asumistukia ottanut, mutta hän oli itse asiassa huonona esimerkkinä muille tukemalla toisten lorvimista. Hän oli Timo Harakan Mustassa Laatikossa vieraanakin.
Vasemmistossa painotetaan kuitenkin, että sosiaalipummit eivät ole kuin häviävän pieni joukko. Useimmille avustukset tulevat tarpeeseen ja ehkäisevät vajoamista lohduttomaan köyhyyteen. Kai Hirvasnoron blogissa on paljon hyviä artikkeleja tästä tematiikasta. Hän on julkaissut esimerkiksi Raija Julkusen haastattelun, joka on lukemisen arvoinen. Siinä analysoidaan keskeisiä käsitteitä kuten kannustavuutta ja sosiaalipolitiikan suunnanmuutosta.
Hirvasnorolla on muitakin todella kiinnostavia juttuja linkkikokoelmassaan. Ne esittävät kolikon toisen puolen.
Jospa palaan siihen City-lehden artikkeliin. Jutun kommentit täydentävät artikkelia erinomaisesti. Toiset raivostuvat kuten Pikku-Isäntä, toiset selittävät, että tuollainen loiselämä on kuitenkin puutteellista verrattuna siihen, mitä henkisiä ja aineellisia resursseja työssäkäynti kuitenkin antaa. Joku huomauttaa, että iäkkään on varsin vaikea hankkia työtä. Itsekin hain tuloksetta aika monta työpaikkaa niitten monien vuosien aikana, jolloin olin työttömänä. Huomasin, että ikäiseni on jo ohi. Sattuman oikuista pääsin töihin käsiksi ja nautin siitä joka päivä, mutta en varmaankaan olisi yhtä tyytyväinen nälkäpalkkaan.
Tällä hetkellä uskon enemmän oikeistolaisiin ratkaisuihin, kannustavuuteen, veroratkaisuihin, myös uuteen ryhtiliikkeeseen, johon valtiovalta on ryhtynyt, mutta joka ei vielä ole levinnyt yleiseen tietoisuuteen. Joskus ensi talvena on odotettavissa varsinainen kiivas keskustelu aiheesta.
14.7.05
Peltiseppä syntymässä
Kaveri, joka on pakotettuna työharjoitteluun projektin rakennukselle, vaikka hänellä on ansiosidonnainen, on osoittautunut melkeinpä aarteeksi, kun hän sai mielekkään tehtävän. Kahdeksan euron päiväkorvaus ei enää haittaa mitään ja siitä ei puhuta. Hän on kohtelias ja hyväkäytöksinen, mitä hän ei suinkaan ollut alussa, jolloin pakkotyö korpesi häntä.
Hän on monen alan taitaja ja hänellä on työkokemusta paljosta. Peltisepänkin hommia hän on tehnyt jonkin verran. Hän halusi tehdä piipun pellityksen entisen työnantajansa pajassa. Tämä oli ehdottanut, että kaveri ryhtyisi tekemään pellityksiä työkseen. Saaristossa näitä hommia olisi vaikka kuinka paljon. Välillisesti tämä paskahomma projektissa saattaisi olla kimmokkeena yksityisyrittäjyydelle. Hänellä on kotona valmistumassa oleva pieni halli, joka kyllä oli tarkoitettu vallan muuhun.
Huokasin helpotuksesta, kun ikkunat yön yli auki olleessa talossa kaikki oli kohdallaan. Laitoin pari suurinta pokaa työn alle ja tulin kotiin hetkeksi hakemaan pyykin pois kuivaushuoneesta, juomaan ruusunmarjateetä ja kirjoittamaan tätä blogia.
Hän on monen alan taitaja ja hänellä on työkokemusta paljosta. Peltisepänkin hommia hän on tehnyt jonkin verran. Hän halusi tehdä piipun pellityksen entisen työnantajansa pajassa. Tämä oli ehdottanut, että kaveri ryhtyisi tekemään pellityksiä työkseen. Saaristossa näitä hommia olisi vaikka kuinka paljon. Välillisesti tämä paskahomma projektissa saattaisi olla kimmokkeena yksityisyrittäjyydelle. Hänellä on kotona valmistumassa oleva pieni halli, joka kyllä oli tarkoitettu vallan muuhun.
Huokasin helpotuksesta, kun ikkunat yön yli auki olleessa talossa kaikki oli kohdallaan. Laitoin pari suurinta pokaa työn alle ja tulin kotiin hetkeksi hakemaan pyykin pois kuivaushuoneesta, juomaan ruusunmarjateetä ja kirjoittamaan tätä blogia.
13.7.05
Syyspuolella kesää ollaan
Sen huomaa kosteasta ilmasta aamulla. Ikkunaruuduille laskeutui hetkessä kaste, eikä niitä voinut ruveta maalaamaan. En oikein muista mikä sen saa aikaan. Ilman suhteellisesta kosteudesta siinä varmaan on kysymys, onkohan yön lämpötilalla jotakin tekemistä sen kanssa. Menen jo seitsemäksi työpaikalle, koska kummatkin miehet aloittavat ja lopettavat eri aikaan. Aamut ja illat ovat kesällä parhaita aikoja.
Kaveri toimi ripeästi ja sai pellitettyä piipun, joten sataakin saa. Vuosia jatkunut vuoto on saanut pahoja aikaan enkä tiedä voimmeko edes avata lattiaa joka puolelta. Aina on tehtävä kompromisseja. En ole yhtään tyytyväinen siihen jälkeen, mitä teen pensselillä ikkunoihin, mutta se on vain hyväksyttävä.
Vichy sekoitettuna mehuun on hyvää janojuomaa tällaisella helteellä. Harmi vain, että jääpalat ja hiilihappo eivät sovi yhteen. Mikähän siinäkin on se reaktio?
Kävin hakemassa pyöräkärryllä laastijauhesäkin kirkonkylältä. 30 kg:n kuorma ei tuntunut juuri miltään. Joku ohikulkija ihaili kärryäni ja harmitteli, kun ei ollut itse ostanut, kun oli nähnyt Lidlillä. Hän olisi kuljettanut siinä isoa koiraansa.
Ostin Valion ison tuutin, missä oli lakkahilloa seassa, maistui tosi hyvältä. Kun olin lapsi ja meillä oli jokakesäinen heinäntekopiina, jota jatkui ja jatkui, saimme sentään hakea joskus kirkonkylän kioskilta jäätelötötteröt. Minun tehtäväni se useimmiten oli, hakea illalla ruskeissa paperipusseissa useita tötteröitä, jotka ehtivät matkan aikana sulaa herkullisen pehmeiksi. Tuuttijäätelö tuli vasta joskus 60-luvulla ja sen tulo oli suuri tapaus, puhutti taatusti enemmän kuin avaruuslennot. Heinänteko jatkui loppukesään saakka, jolloin tienvieren suosta nousi kylmää usvaa suon ja suopursun hajua, kun pyöräilin jokailtaiselle jäätelönhakureissulleni. Jouduimme tekemään yli 12-tuntisia päiviä, vaikka varsinkaan minä en paljoa saanutkaan aikaan, koska olin nuorin ja heikoin. Täällä etelässä tienviereltä nenään tulee usein ahomansikan hajua tähän aikaan.
Pohjoisessa alkaa hilla-aika, jonka haluaisin vielä kerran joskus kokea. Täältä en tiedä, onko kuivuus kuivattanut mustikat. Tällä paikkakunnalla ei juuri ole satanut. Viljakin siitä varmaan kärsii.
Muistan myös kuinka teepussit tulivat Lapin kirkonkylään. Veljeni taisi repiä pussin rikki ja laittaa kuppiin, kun oli tilannut baarissa teetä.
HJ Mannermaan liikkeellä oli ns, Yläbaari ja Alabaari. Alabaari oli kaupan sivuhuone ja siellä sai jäätelöannoksia. Jäätelö mansikkahillolla Alabaarissa oli unelmien täyttymys. Siellä oli myös kanarialintuhäkki. Alabaarille rakennettiin sitten erillinen rakennus, jossa taitaa edelleenkin olla kahvila. Tuohon moderniin baariin liittyy kitkerän suloinen muisto, kuinka istuimme ihanan, pyöreän ja viisaan Leilan kanssa enkä saanut puhuttua tyttöä ystävättärekseni, vaikka olin häneen kuumasti rakastunut. Hän oli kunnanjohtajan tytär, minä köyhistä, puutteellisista oloista, ei taskurahaa, hyviä vaatteita, sosiaalisia taitoja, joiden varaan rakentaa seurustelua. Tyttöhän myös selvästi piti minusta.
Kuuluuko meren olla tuollainen harmaa
Kävin meressä uimassa, kun omalla uimapaikallani, sisäjärvellä oli ihmisiä. Käännyin takaisin ja ajattelin, että he haluavat olla rauhassa. Lähin merenlahti on ilmeisesti savipohjainen. Siitä se harmaus johtunee. Pohjassa on jalkoihin takertuvia kasveja ja lahti oli matala ja jalat osuivat pohjaan. Lapsiperheitä oli kuitenkin uimassa, tuskin levää ainakaan oli. Tuuli teki kyllä kunnon aaltoja. Vesi ei juurikaan maistunut suolaiselta. Olen uinut Atlantissa ja Välimeressä, mutten Suomenlahdessa. Rannalle on ajettu hiekkaa. Joku sanoi, että uimaranta on tehty juuri tuon ihmisiä poisajavan, köyhtyneen tilanomistajan takia. Hänkään ei tunnusta jokamiehen oikeutta kuin ei Pekka Nykäsenkään tapaama savolaisäijä. Tämä uintiretki ei ollut kaksinen elämys. Silti menemme lastenlasten kanssa tälle rannalle, sillä matka sinänsä on mukava ja ranta on kaunis ja lapset leikkivät varmaan iloisina hiekassa ja vedenrajassa.
Pari päivää sitten tuli ohjelma Intian pyhästä joesta Gangesista ja ihmisistä, jotka haluavat siinä kylpeä huolimatta sen saastaisuudesta. Oli aika helppoa tuntea olevansa tuolla joella.
Sankaritarina
Jamie Oliver on ihailtava. Hänen ajatuksensa on antaa työttömille ja syrjäytyneille nuorille mahdollisuus päästä arvostettuun kokin ammattiin. Minä en nähnyt epäonnistumisen tarinaa kuten eräs bloggaaja vaan vaikeuksien-kautta-voittoon kertomuksen. Vaikeuksia oli monilla nuorista, ihme jos ei olisi ollut, mutta monet selvittivät ongelmansa, Jamie oli kerrassaan sankarillinen suojattiensa puolesta taistelija. Oppilaille asetettiin silti tiukkoja vaatimuksia, joista he voivat olla ylpeitä niistä selviytyessään. Juuri tämän kaltaisia tekoja tarvittaisiin omien syrjäytyneidemme auttamiseksi. Ei välttämättä heidän ehdoillaan, mutta ottaen huomioon. Syrjäytyneen kuten jokaisen muunkin yksittäisen ihmisen oma horisontti voi olla kapea, mahdollisuuksia ei tunnu olevan.
Ennakkoluuloista puheen ollen. Alan hieman väsyä lukemaan yhä uudestaan saman apinanraivoisen julistuksen Panu H:n blogista nuorten naisten holtittomuudesta. Hän vaikuttaa erinomaisen sivistyneeltä ja lukeneelta, kirjoittaa hienoja esseitä eri aloilta. Onhan taitavasti kirjoitettua propagandaa tietenkin hauska lukea, mutta hieman alkaa mitta jo täyttyä. Nuoret ja vanhemmatkin ovat yleensäkin aika varomattomia, sukupuolilla tuskin on eroja ainakaan naisten häpeäksi.
Pidän peukkuja, ettei kutsumattomia vieraita mene projektin taloon, sillä en saanut ikkunoita yksin laitettua ylös. Ne olivat kummasti kasvaneet pituutta ja leveyttä. Olen ollut sitäpaitsi äärimmäisen tyhmä, kun en merkinnyt ikkunoita. Sitä palapeliä en tahtoisi pelata. Toivottavasti tuosta projektista tulee sellainen, joka antaa uusia mahdollisuuksia syrjäyneille, aivan kuten kokki Jamienkin hanke.
Kaveri toimi ripeästi ja sai pellitettyä piipun, joten sataakin saa. Vuosia jatkunut vuoto on saanut pahoja aikaan enkä tiedä voimmeko edes avata lattiaa joka puolelta. Aina on tehtävä kompromisseja. En ole yhtään tyytyväinen siihen jälkeen, mitä teen pensselillä ikkunoihin, mutta se on vain hyväksyttävä.
Vichy sekoitettuna mehuun on hyvää janojuomaa tällaisella helteellä. Harmi vain, että jääpalat ja hiilihappo eivät sovi yhteen. Mikähän siinäkin on se reaktio?
Kävin hakemassa pyöräkärryllä laastijauhesäkin kirkonkylältä. 30 kg:n kuorma ei tuntunut juuri miltään. Joku ohikulkija ihaili kärryäni ja harmitteli, kun ei ollut itse ostanut, kun oli nähnyt Lidlillä. Hän olisi kuljettanut siinä isoa koiraansa.
Ostin Valion ison tuutin, missä oli lakkahilloa seassa, maistui tosi hyvältä. Kun olin lapsi ja meillä oli jokakesäinen heinäntekopiina, jota jatkui ja jatkui, saimme sentään hakea joskus kirkonkylän kioskilta jäätelötötteröt. Minun tehtäväni se useimmiten oli, hakea illalla ruskeissa paperipusseissa useita tötteröitä, jotka ehtivät matkan aikana sulaa herkullisen pehmeiksi. Tuuttijäätelö tuli vasta joskus 60-luvulla ja sen tulo oli suuri tapaus, puhutti taatusti enemmän kuin avaruuslennot. Heinänteko jatkui loppukesään saakka, jolloin tienvieren suosta nousi kylmää usvaa suon ja suopursun hajua, kun pyöräilin jokailtaiselle jäätelönhakureissulleni. Jouduimme tekemään yli 12-tuntisia päiviä, vaikka varsinkaan minä en paljoa saanutkaan aikaan, koska olin nuorin ja heikoin. Täällä etelässä tienviereltä nenään tulee usein ahomansikan hajua tähän aikaan.
Pohjoisessa alkaa hilla-aika, jonka haluaisin vielä kerran joskus kokea. Täältä en tiedä, onko kuivuus kuivattanut mustikat. Tällä paikkakunnalla ei juuri ole satanut. Viljakin siitä varmaan kärsii.
Muistan myös kuinka teepussit tulivat Lapin kirkonkylään. Veljeni taisi repiä pussin rikki ja laittaa kuppiin, kun oli tilannut baarissa teetä.
HJ Mannermaan liikkeellä oli ns, Yläbaari ja Alabaari. Alabaari oli kaupan sivuhuone ja siellä sai jäätelöannoksia. Jäätelö mansikkahillolla Alabaarissa oli unelmien täyttymys. Siellä oli myös kanarialintuhäkki. Alabaarille rakennettiin sitten erillinen rakennus, jossa taitaa edelleenkin olla kahvila. Tuohon moderniin baariin liittyy kitkerän suloinen muisto, kuinka istuimme ihanan, pyöreän ja viisaan Leilan kanssa enkä saanut puhuttua tyttöä ystävättärekseni, vaikka olin häneen kuumasti rakastunut. Hän oli kunnanjohtajan tytär, minä köyhistä, puutteellisista oloista, ei taskurahaa, hyviä vaatteita, sosiaalisia taitoja, joiden varaan rakentaa seurustelua. Tyttöhän myös selvästi piti minusta.
Kuuluuko meren olla tuollainen harmaa
Kävin meressä uimassa, kun omalla uimapaikallani, sisäjärvellä oli ihmisiä. Käännyin takaisin ja ajattelin, että he haluavat olla rauhassa. Lähin merenlahti on ilmeisesti savipohjainen. Siitä se harmaus johtunee. Pohjassa on jalkoihin takertuvia kasveja ja lahti oli matala ja jalat osuivat pohjaan. Lapsiperheitä oli kuitenkin uimassa, tuskin levää ainakaan oli. Tuuli teki kyllä kunnon aaltoja. Vesi ei juurikaan maistunut suolaiselta. Olen uinut Atlantissa ja Välimeressä, mutten Suomenlahdessa. Rannalle on ajettu hiekkaa. Joku sanoi, että uimaranta on tehty juuri tuon ihmisiä poisajavan, köyhtyneen tilanomistajan takia. Hänkään ei tunnusta jokamiehen oikeutta kuin ei Pekka Nykäsenkään tapaama savolaisäijä. Tämä uintiretki ei ollut kaksinen elämys. Silti menemme lastenlasten kanssa tälle rannalle, sillä matka sinänsä on mukava ja ranta on kaunis ja lapset leikkivät varmaan iloisina hiekassa ja vedenrajassa.
Pari päivää sitten tuli ohjelma Intian pyhästä joesta Gangesista ja ihmisistä, jotka haluavat siinä kylpeä huolimatta sen saastaisuudesta. Oli aika helppoa tuntea olevansa tuolla joella.
Sankaritarina
Jamie Oliver on ihailtava. Hänen ajatuksensa on antaa työttömille ja syrjäytyneille nuorille mahdollisuus päästä arvostettuun kokin ammattiin. Minä en nähnyt epäonnistumisen tarinaa kuten eräs bloggaaja vaan vaikeuksien-kautta-voittoon kertomuksen. Vaikeuksia oli monilla nuorista, ihme jos ei olisi ollut, mutta monet selvittivät ongelmansa, Jamie oli kerrassaan sankarillinen suojattiensa puolesta taistelija. Oppilaille asetettiin silti tiukkoja vaatimuksia, joista he voivat olla ylpeitä niistä selviytyessään. Juuri tämän kaltaisia tekoja tarvittaisiin omien syrjäytyneidemme auttamiseksi. Ei välttämättä heidän ehdoillaan, mutta ottaen huomioon. Syrjäytyneen kuten jokaisen muunkin yksittäisen ihmisen oma horisontti voi olla kapea, mahdollisuuksia ei tunnu olevan.
Ennakkoluuloista puheen ollen. Alan hieman väsyä lukemaan yhä uudestaan saman apinanraivoisen julistuksen Panu H:n blogista nuorten naisten holtittomuudesta. Hän vaikuttaa erinomaisen sivistyneeltä ja lukeneelta, kirjoittaa hienoja esseitä eri aloilta. Onhan taitavasti kirjoitettua propagandaa tietenkin hauska lukea, mutta hieman alkaa mitta jo täyttyä. Nuoret ja vanhemmatkin ovat yleensäkin aika varomattomia, sukupuolilla tuskin on eroja ainakaan naisten häpeäksi.
Pidän peukkuja, ettei kutsumattomia vieraita mene projektin taloon, sillä en saanut ikkunoita yksin laitettua ylös. Ne olivat kummasti kasvaneet pituutta ja leveyttä. Olen ollut sitäpaitsi äärimmäisen tyhmä, kun en merkinnyt ikkunoita. Sitä palapeliä en tahtoisi pelata. Toivottavasti tuosta projektista tulee sellainen, joka antaa uusia mahdollisuuksia syrjäyneille, aivan kuten kokki Jamienkin hanke.
12.7.05
Sinilevää
Tuntuu siltä, että kun olemme puuhailleet pari kuukautta työmaalla, siellä on nyt entistä pahempi sotku. Talo oli itse asiassa aika siisti ennen remonttia. Maalaan ikkunoita joka päivä. Toisen kaverin työinto ei ole mainittava, mutta toinen, joka aluksi urputti, on osoittautunut oikein hyväksi työmieheksi. Hän purki pilaantuneen keittiön lattian, mikä oli varsin pölyistä ja on tänään ryhtynyt tekemään piipun pellitystä tuttunsa verstaalla ja tulee ehkä jo huomenna valmiin tötterön kanssa laittamaan sitä paikalleen. Sitä ennen on irrotettava vanha tv-antenni. Minunkin pitää kiivetä katolle auttamaan. Jos ei sitten nähdä, ei muistella pahalla.
On aika lailla alentavaa nuo työnvälityksen nimitykset tällaiselle työjaksolle: työharjoittelu tai työkokeilu. Ainakin nämä miehet ovat monen ammatin taitureita. Ei heidän tarvitse enää harjoitella.
Kävin eilen polttavassa helteessä 15 km:n päässä. Ostin maalia ja muita tarvikkeita. Vein vanhoja viinipulloja Alkoon ja toin pari uutta. Minua helle ei juuri rasita. Eihän lämmin luita riko. Saadaan talvella sitten taas kärvistellä.
Kuulin eräältä mummolta toisesta tilanomistajasta, joka ei ole sallinut uimapolkua maittensa halki. Hän on kokenut aikamoisia menetyksiä. Suvulta meni tehdas, maita ja pääkartano. En ole kyseistä herraa edes nähnyt, toisen tilanomistajan kylläkin. Hän oli myhäilevän ystävällinen vaikka kyllä hänestäkin pahaa puhutaan. Kenestäpä ei. Lähden kohta uimaan. Nyt osaan pelätä huutavaa tilanomistajaa. Toivottavasti en törmää häneen. Sain mummolta kuulla uimarannasta meren äärellä joka on "melkein kuin Yyteri". Sinne ei noin vain pyörällä hurauteta. Näillä seuduilla saa pelätä myös sinilevää.
On aika lailla alentavaa nuo työnvälityksen nimitykset tällaiselle työjaksolle: työharjoittelu tai työkokeilu. Ainakin nämä miehet ovat monen ammatin taitureita. Ei heidän tarvitse enää harjoitella.
Kävin eilen polttavassa helteessä 15 km:n päässä. Ostin maalia ja muita tarvikkeita. Vein vanhoja viinipulloja Alkoon ja toin pari uutta. Minua helle ei juuri rasita. Eihän lämmin luita riko. Saadaan talvella sitten taas kärvistellä.
Kuulin eräältä mummolta toisesta tilanomistajasta, joka ei ole sallinut uimapolkua maittensa halki. Hän on kokenut aikamoisia menetyksiä. Suvulta meni tehdas, maita ja pääkartano. En ole kyseistä herraa edes nähnyt, toisen tilanomistajan kylläkin. Hän oli myhäilevän ystävällinen vaikka kyllä hänestäkin pahaa puhutaan. Kenestäpä ei. Lähden kohta uimaan. Nyt osaan pelätä huutavaa tilanomistajaa. Toivottavasti en törmää häneen. Sain mummolta kuulla uimarannasta meren äärellä joka on "melkein kuin Yyteri". Sinne ei noin vain pyörällä hurauteta. Näillä seuduilla saa pelätä myös sinilevää.
Millainen on terroristi
Minäkään en usko terroristin olevan ihmishirviö. Monesti hän toimii mielestään hyvän asian puolesta tai ainakin mielestään pahaa vastaan. Muistetaanpa Unabomberia, joka matematiikan apulaisprofessorin aivoillaan rakensi hyvien asioiden puolesta mielestään aukottoman järkeilyketjun, joka teki hänen pomminsa oikeutetuiksi. Varmaan Oklahoman pommimiehelläkin, Timothy Mcveightilla oli omasta mielestään jokin jalo syy räjäyttää pomminsa.
Hyvyyksiä on siis erilaisia. Usein nämä oman hyvänsä kannattajat sitten demonisoivat vastustajansa, kuten Bush kannattajineen tekee ja hänen vastustajansa samoin. En haluaisi olla tuossa tuomitsemispelissä mukana ollenkaan, muuten kuin tuomitsemassa väkivallan käyttöä. Viattomien tai edes viallisten lahtaaminen ei voi olla oikein, eikä edes siitä iloitseminen tai ilon kyynelten vuodattaminen.
Ymmärrän myös, että väkivalta voi olla rakenteellista ja sitä on myös paljon yhteiskunnassamme. Siinäkin syyllisten etsiminen on aika turhaa. Syitä kyllä pitää hakea, muttei välttämättä syyllisiä.
Kun viime vuosina tapasin useita eri ikäisiä vapaamatkustajia, jotka pitivät ihmisoikeutenaan etsiä itseään, vapautua työn orjuudesta, keskittyä henkisiin arvoihin ja kaikki tämä toisten kustannuksella, en pidä sitä oikeana, mutta syyllisiä eivät ole nuo ihmisparat vaan olosuhteet.
Muistan Keuruulta ainakin pari nuorehkoa henkilöä, jotka uhkaamalla hakivat sossusta rahaa. Naishenkilö aikoi kaataa virkailijan pöydän ja mies uhkasi olla odottamassa ulko-ovella töitten päätyttyä. Oli ulospäin aivan terveen tuntoisia nuoria ennenaikaiseläkeläisiä, jotka eivät olleet ulospäin ainakaan sairaan näköisiä. Yksikin ryhtyi rakentamaan taloa hartiapankin avulla.
Meidän säännöissämme oli ns. työvelvollisuus, mutta ei asukkaita juuri töissä nähty. Jonkun muun piti ne tarpeelliset työtkin tehdä.
Hyvyyksiä on siis erilaisia. Usein nämä oman hyvänsä kannattajat sitten demonisoivat vastustajansa, kuten Bush kannattajineen tekee ja hänen vastustajansa samoin. En haluaisi olla tuossa tuomitsemispelissä mukana ollenkaan, muuten kuin tuomitsemassa väkivallan käyttöä. Viattomien tai edes viallisten lahtaaminen ei voi olla oikein, eikä edes siitä iloitseminen tai ilon kyynelten vuodattaminen.
Ymmärrän myös, että väkivalta voi olla rakenteellista ja sitä on myös paljon yhteiskunnassamme. Siinäkin syyllisten etsiminen on aika turhaa. Syitä kyllä pitää hakea, muttei välttämättä syyllisiä.
Kun viime vuosina tapasin useita eri ikäisiä vapaamatkustajia, jotka pitivät ihmisoikeutenaan etsiä itseään, vapautua työn orjuudesta, keskittyä henkisiin arvoihin ja kaikki tämä toisten kustannuksella, en pidä sitä oikeana, mutta syyllisiä eivät ole nuo ihmisparat vaan olosuhteet.
Muistan Keuruulta ainakin pari nuorehkoa henkilöä, jotka uhkaamalla hakivat sossusta rahaa. Naishenkilö aikoi kaataa virkailijan pöydän ja mies uhkasi olla odottamassa ulko-ovella töitten päätyttyä. Oli ulospäin aivan terveen tuntoisia nuoria ennenaikaiseläkeläisiä, jotka eivät olleet ulospäin ainakaan sairaan näköisiä. Yksikin ryhtyi rakentamaan taloa hartiapankin avulla.
Meidän säännöissämme oli ns. työvelvollisuus, mutta ei asukkaita juuri töissä nähty. Jonkun muun piti ne tarpeelliset työtkin tehdä.
Hellehermostusta?
Vastaan hellehermostuneelle äiteelle merkinnän muodossa, koska tässä voi myös linkittää helpommin.
Muistikuvani kahdesta mielisairaalasta: Manalamainen ympäristö, huutavia ja ympäriinsä vaeltavia potilaita, joitten ainoa intohimo oli tupakointi. Ruostumattomien astioiden kilinää. Ruotsalaisessa osastoilla oli ulkopaikka, jossa käytiin istumassa. Suomalaisessa oli sairaalamainen puistoympäristö, jonka hoitoon osallistui muutama potilas tekemällä mekaanisia töitä. Luonto oli lähinnä kulissi.
Nämä sairaalat eivät olleet terapeuttisia ympäristöjä. Osa potilaista tuli lyhyeksi aikaa, jolloin saatiin lääkitys kuntoon ja sitten kotiin entisiin ympäristöihin, jotka olivat usein yksinäisiä luukkuja, joissa he eivät viihtyneet. Monet palasivat yhä uudestaan. Osa potilaista oli kroonikkoja, joiden kanssa hoitokodit eivät pärjänneet.
Mielisairaanhoidon piirissä haetaan kuitenkin parempaa. Tutustupa, hyvä lukija esimerkiksi seuraavaan linkkiin. Puhutaanko siinä pakosta ja kilisevistä teräsastioista, kurkkujen paloittelemisesta ja työvelvollisuudesta. Tällaiseenkin on mahdollisuus, jos vain tahtoa löytyisi.
Linkkejä on vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Akuutin arkistosta. Koulutustakin järjestetään.
Entä sitten eläimet terapiassa. Animals in therapy: yli 4 milj. kohdetta löytyi.
Yhteiskunta pyrkii tietenkin rationalisoimaan. Mutta ovatko tulokset hyviä tällaisesta terapian irvikuvasta, joka kauhukuvana välkkyy kommentoijankin mielessä. Sellaiseen neuvostosysteemiin en haluaisi ketään saattaa.
Tuskin yrityksiä voi velvottaa ottamaan ketään töihin. Parempi käyttää houkutteita.
Entäpä tuo laitosruokailu, johon viittasin jo aiemmin. Onko se ainoa vaihtoehto. Suomalaiset on totutettu eineksiin ja kumiperunoihin, joita tosin tuskin tarjottiin Italian ja Ranskan päämiehille. Toisen huonon ruoan maasta kävi kokki Jamie taisteluun yksilöllisen ruoan puolesta tavalla, jota on sanottu menestykseksi.
Muistikuvani kahdesta mielisairaalasta: Manalamainen ympäristö, huutavia ja ympäriinsä vaeltavia potilaita, joitten ainoa intohimo oli tupakointi. Ruostumattomien astioiden kilinää. Ruotsalaisessa osastoilla oli ulkopaikka, jossa käytiin istumassa. Suomalaisessa oli sairaalamainen puistoympäristö, jonka hoitoon osallistui muutama potilas tekemällä mekaanisia töitä. Luonto oli lähinnä kulissi.
Nämä sairaalat eivät olleet terapeuttisia ympäristöjä. Osa potilaista tuli lyhyeksi aikaa, jolloin saatiin lääkitys kuntoon ja sitten kotiin entisiin ympäristöihin, jotka olivat usein yksinäisiä luukkuja, joissa he eivät viihtyneet. Monet palasivat yhä uudestaan. Osa potilaista oli kroonikkoja, joiden kanssa hoitokodit eivät pärjänneet.
Mielisairaanhoidon piirissä haetaan kuitenkin parempaa. Tutustupa, hyvä lukija esimerkiksi seuraavaan linkkiin. Puhutaanko siinä pakosta ja kilisevistä teräsastioista, kurkkujen paloittelemisesta ja työvelvollisuudesta. Tällaiseenkin on mahdollisuus, jos vain tahtoa löytyisi.
Linkkejä on vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Akuutin arkistosta. Koulutustakin järjestetään.
Entä sitten eläimet terapiassa. Animals in therapy: yli 4 milj. kohdetta löytyi.
Yhteiskunta pyrkii tietenkin rationalisoimaan. Mutta ovatko tulokset hyviä tällaisesta terapian irvikuvasta, joka kauhukuvana välkkyy kommentoijankin mielessä. Sellaiseen neuvostosysteemiin en haluaisi ketään saattaa.
Tuskin yrityksiä voi velvottaa ottamaan ketään töihin. Parempi käyttää houkutteita.
Entäpä tuo laitosruokailu, johon viittasin jo aiemmin. Onko se ainoa vaihtoehto. Suomalaiset on totutettu eineksiin ja kumiperunoihin, joita tosin tuskin tarjottiin Italian ja Ranskan päämiehille. Toisen huonon ruoan maasta kävi kokki Jamie taisteluun yksilöllisen ruoan puolesta tavalla, jota on sanottu menestykseksi.
11.7.05
Jääräpäät
En viitsi mennä naapurikunnan pojan blogiin opettamaan, mutta en malta olla sanomatta tässä omassani vielä jotakin työstä.
Muistelen oppikirjoissa sanotun, että kaikkein deprivoiduimmat eivät kapinoi vaan ne jotka ovat saaneet maistaa hyvää, mutta joilta on kielletty pääsy saamaan tuota hyvää kunnolla. Kehitysmaiden koulutetut, mutta työttömät nuoret, joilla ei ole pääsyä eteenpäin ovat niitä potentiaalisia terroristeja. Emigraatio antoi joskus ennen heidän kaltaisilleen uusia mahdollisuuksia, mutta ne portit ovat useimmilta suljetut. Muistakaamme esim. USA:n historiaa ja Lännen valloitusta, mikä tietenkin useiden mielestä ei ollut ollenkaan kunniakasta sinänsä.
Kehitysapu ei yleensä ole siunauksellista, se vääristää tuotantorakenteita. Ilmainen ruoka-apu on tietenkin katastrofitilanteissa tarpeen, mutta se ei ratkaise mitään pidemmän päälle.
Sama analogia pätenee toimeentulotukeen, työttömyyspäivärahoihin ja Kela-korvauksiin. Ne on tarkoitettu väliaikaisiksi tuiksi, ne eivät ole kansalaispalkkaa mutta ovat sementoituneet sellaisiksi käytännössä. Ne passivoivat ihmisiä, jotka lakkaavat itse yrittämästä korjata elämäänsä tai sitten käyttävät niitä väärin harmaan talouden piirissä, mikä sinänsä on vähemmän haitallista, sillä myös harmaa talous pyörittää ja hyödyttää yhteiskuntaa.
Toinen asia tietysti on, että yrittämisen edellytykset ovat kiristetyt tiukoiksi. Yrittäminen ei kannata, pienillä palkoilla tuskin tulee toimeen, työolot ovat monesti huonoja ja työt tylsiä. Näihin asioihin tulisikin kiinnittää suurimmat ponnistukset. Mitkä lääkkeet olisivat, siitä ei ole yhteiskunnassa konsensusta.
Minulla on kokemusta työstä mielisairaalassa ja sen perusteella tuntuu siltä, että terapian ja lääkkeiden sijaan olisi hyödyllistä koettaa tuoda laajempaa työterapiaa hoitoon. Työn käsitettä olisi muutettava. Että ruoka tuli valmiina pöytään keskuskeittiöstä oli väärin. Luonto, viljely, eläimet, taide olisivat suoranaista lääkettä monille. Tuntea ennen kaikkea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi.
Sama pätee turhautuneisiin vanhuksiin ja eläkeläisiin. Kukaan ei tunnu tarvitsevan heitä ja he ryhtyvät vihaamaan, sairastuvat ja kituvat. Onnelliset, ahkerat, hyödylliset, sosiaaliset porskuttavat pitkään ja terveinä.
Työ on minusta monenlaista: fyysistä, aivotyötä, tiedettä, taidetta, mitä vain kunhan se valtaa sielun ja ruumiin. Työ on parhaimmillaan, kun se on harrastus, intohimo.
Jokaisen olisi pyrittävä olemaan hyödyllinen, mutta laajassa mielessä ja oman itsensä ja ihmisarvonsa takia.
En puutu psykiatrien ja psykologien ammattitaitoon. Hehän ovat myös ympäristönsä kasvatteja ja aikansa lapsia. On väärin, että he voivat kirjoittaa nuoria ihmisiä eläkkeelle. Monesti ei ole muutakaan ratkaisua, mutta tappiosta siinä on ensi sijasta kysymys, yhteiskunnan huonoudesta ja politiikan kelvottomuudesta ja raukkamaisuudesta.
Minä olen tavannut paljon näitä nuoria vapaamatkustajia, jotka eivät ymmärtäneet paljoakaan yhteiskunnasta. sillä joku aina maksaa. Sitä en tiedä kuinka pitkälle kapitalistia voi lypsää, mutta tuskin sieltäkään loputtomasti on nyhdettävissä. Se joku taitaa olla tavallinen työssäkäyvä kunnollinen, joka joutuu maksamaan ylisuuret verot ja kannattamaan näitä oravanpyörästä pois hypänneitä, itsensä toteuttajia, joilta ei ole saatavissa tippaakaan kiitollisuutta vaan vihaa, katkeruutta ja ylenkatsetta.
Muistelen oppikirjoissa sanotun, että kaikkein deprivoiduimmat eivät kapinoi vaan ne jotka ovat saaneet maistaa hyvää, mutta joilta on kielletty pääsy saamaan tuota hyvää kunnolla. Kehitysmaiden koulutetut, mutta työttömät nuoret, joilla ei ole pääsyä eteenpäin ovat niitä potentiaalisia terroristeja. Emigraatio antoi joskus ennen heidän kaltaisilleen uusia mahdollisuuksia, mutta ne portit ovat useimmilta suljetut. Muistakaamme esim. USA:n historiaa ja Lännen valloitusta, mikä tietenkin useiden mielestä ei ollut ollenkaan kunniakasta sinänsä.
Kehitysapu ei yleensä ole siunauksellista, se vääristää tuotantorakenteita. Ilmainen ruoka-apu on tietenkin katastrofitilanteissa tarpeen, mutta se ei ratkaise mitään pidemmän päälle.
Sama analogia pätenee toimeentulotukeen, työttömyyspäivärahoihin ja Kela-korvauksiin. Ne on tarkoitettu väliaikaisiksi tuiksi, ne eivät ole kansalaispalkkaa mutta ovat sementoituneet sellaisiksi käytännössä. Ne passivoivat ihmisiä, jotka lakkaavat itse yrittämästä korjata elämäänsä tai sitten käyttävät niitä väärin harmaan talouden piirissä, mikä sinänsä on vähemmän haitallista, sillä myös harmaa talous pyörittää ja hyödyttää yhteiskuntaa.
Toinen asia tietysti on, että yrittämisen edellytykset ovat kiristetyt tiukoiksi. Yrittäminen ei kannata, pienillä palkoilla tuskin tulee toimeen, työolot ovat monesti huonoja ja työt tylsiä. Näihin asioihin tulisikin kiinnittää suurimmat ponnistukset. Mitkä lääkkeet olisivat, siitä ei ole yhteiskunnassa konsensusta.
Minulla on kokemusta työstä mielisairaalassa ja sen perusteella tuntuu siltä, että terapian ja lääkkeiden sijaan olisi hyödyllistä koettaa tuoda laajempaa työterapiaa hoitoon. Työn käsitettä olisi muutettava. Että ruoka tuli valmiina pöytään keskuskeittiöstä oli väärin. Luonto, viljely, eläimet, taide olisivat suoranaista lääkettä monille. Tuntea ennen kaikkea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi.
Sama pätee turhautuneisiin vanhuksiin ja eläkeläisiin. Kukaan ei tunnu tarvitsevan heitä ja he ryhtyvät vihaamaan, sairastuvat ja kituvat. Onnelliset, ahkerat, hyödylliset, sosiaaliset porskuttavat pitkään ja terveinä.
Työ on minusta monenlaista: fyysistä, aivotyötä, tiedettä, taidetta, mitä vain kunhan se valtaa sielun ja ruumiin. Työ on parhaimmillaan, kun se on harrastus, intohimo.
Jokaisen olisi pyrittävä olemaan hyödyllinen, mutta laajassa mielessä ja oman itsensä ja ihmisarvonsa takia.
En puutu psykiatrien ja psykologien ammattitaitoon. Hehän ovat myös ympäristönsä kasvatteja ja aikansa lapsia. On väärin, että he voivat kirjoittaa nuoria ihmisiä eläkkeelle. Monesti ei ole muutakaan ratkaisua, mutta tappiosta siinä on ensi sijasta kysymys, yhteiskunnan huonoudesta ja politiikan kelvottomuudesta ja raukkamaisuudesta.
Minä olen tavannut paljon näitä nuoria vapaamatkustajia, jotka eivät ymmärtäneet paljoakaan yhteiskunnasta. sillä joku aina maksaa. Sitä en tiedä kuinka pitkälle kapitalistia voi lypsää, mutta tuskin sieltäkään loputtomasti on nyhdettävissä. Se joku taitaa olla tavallinen työssäkäyvä kunnollinen, joka joutuu maksamaan ylisuuret verot ja kannattamaan näitä oravanpyörästä pois hypänneitä, itsensä toteuttajia, joilta ei ole saatavissa tippaakaan kiitollisuutta vaan vihaa, katkeruutta ja ylenkatsetta.
On taas maanantai
Kävin aukaisemassa työmaan, mutta seitsemältä aloittavaa ei kuulunut. Hän oli toteuttanut aikeensa ryypätä festareilla ja jäi pois töistä. Maalasin pohjamaalin loppuun ja lähdin kotiin teelle ja hakemaan rättejä ja kirjoittamaan tämän merkinnän.
Lähdin eilen katsastamaan paria kylään avautunutta kesäkirpputoria. Minulle kävisi oikein hyvin jokin lipasto. Paikkojen anti oli laiha, mutta tutustuin ihmisiin sillä varjolla.
Toinen oli puhelias karjalainen, joka oli asunut paikkakunnalla yli parikymmentä vuotta. Hänellä oli muistelmankirjoitushaaveita. Hän kertoi jutun Viipurista, kun oli natiaisena tehnyt bisnestä avaamalla ovia herroille. Kerran oli tullut seurue kiiltävillä autoilla, pitkä ja lyhyt. Pitkä oli taputtanut häntä kämmenselällä ja kehunut reippaaksi. Ne olivat Mannerheim ja kenraali Airo, arvasin jo etukäteen.
Mies kertoi myös jutun kuinka hän oli kiertänyt väestönsuojelussa toimivan isänsä kanssa tyhjennetyn Viipurin huoneistoja. He olivat tavanneet kaksi paikoilleen jäänyttä jääräpäistä vanhusta, jotka olivat sanoneet, että he kyllä tulevat toimeen venäläisten kanssa: me ei minnekään lähdetä. Heidät vietiin köysissä koto-Suomeen. Kysyin oliko tuota juttua kerrottu kirjallisuudessa. Jos ei se tuli ainakin tässä blogissa mainituksi.
Sain miehen näkökulman paikkakunnasta. Kuvani muodostuu eri lähteistä ja se elää. Sain kuulla intrigeistä ja kylätoiminnasta ja sain tietoa paikkakunnan esiintyvistä taiteilijoista, joita voimme sitten aikanaan käyttääkin, kun saamme kahvilamme ja keskuksemme käyntiin.
Nukuin toisen yöni parvekkeella. Makeampia unia ei voisi kuvitella. Taidan jäädä sinne asumaan seuraaviksi viikoiksi.
Lähdin eilen katsastamaan paria kylään avautunutta kesäkirpputoria. Minulle kävisi oikein hyvin jokin lipasto. Paikkojen anti oli laiha, mutta tutustuin ihmisiin sillä varjolla.
Toinen oli puhelias karjalainen, joka oli asunut paikkakunnalla yli parikymmentä vuotta. Hänellä oli muistelmankirjoitushaaveita. Hän kertoi jutun Viipurista, kun oli natiaisena tehnyt bisnestä avaamalla ovia herroille. Kerran oli tullut seurue kiiltävillä autoilla, pitkä ja lyhyt. Pitkä oli taputtanut häntä kämmenselällä ja kehunut reippaaksi. Ne olivat Mannerheim ja kenraali Airo, arvasin jo etukäteen.
Mies kertoi myös jutun kuinka hän oli kiertänyt väestönsuojelussa toimivan isänsä kanssa tyhjennetyn Viipurin huoneistoja. He olivat tavanneet kaksi paikoilleen jäänyttä jääräpäistä vanhusta, jotka olivat sanoneet, että he kyllä tulevat toimeen venäläisten kanssa: me ei minnekään lähdetä. Heidät vietiin köysissä koto-Suomeen. Kysyin oliko tuota juttua kerrottu kirjallisuudessa. Jos ei se tuli ainakin tässä blogissa mainituksi.
Sain miehen näkökulman paikkakunnasta. Kuvani muodostuu eri lähteistä ja se elää. Sain kuulla intrigeistä ja kylätoiminnasta ja sain tietoa paikkakunnan esiintyvistä taiteilijoista, joita voimme sitten aikanaan käyttääkin, kun saamme kahvilamme ja keskuksemme käyntiin.
Nukuin toisen yöni parvekkeella. Makeampia unia ei voisi kuvitella. Taidan jäädä sinne asumaan seuraaviksi viikoiksi.
10.7.05
Ragnarrök
Lainauksia:
1. "Minä olen niitä ihmisiä, jotka hiljaa mielessään tuulettivat ja itkivät ilon kyyneleitä, kun kuvat pilvenpiirtäjiin syöksyvistä lentokoneista täyttivät telkkarit."
2. "Jotta terroristi olisi minusta täydellinen, pitäisi hänen motiivinsa olla jumalaisen kaunis yhdistelmä tätä maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan suuntautunutta vihaa ja puhtaan itsekästä halua tappaa ja satuttaa meitä, eli sadismia."
Kyllä meidänkin maastamme löytyy terrorismin ymmärtäjiä ja mahdollisia suorittajia sopivassa tilanteessa.
Mutta mitä syytä hyvinvointivaltiomme paapomilla nuorilla on vihata näin kovasti, nähdä maailma murheen laaksona ja viehättyä väkivallanteoista, jotka ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan? Eivät nämä aktiiviset terroristitkaan ole mitään köyhyyden koettelemia kehitysmaiden asukkeja vaan keskiluokkaisia pullamössyn syöjiä.
Jotakin hyvääkin näistä kauheuksista tietenkin on. Maailmansodatkin veivät kehitystä eteenpäin, kauhun tasapaino esti suursodat ja lopetti onnettoman reaalisosialismin.
Tietenkin tuon siteeratun blogistin vuodatuksessa on jotakin ymmärrettävääkin, mutta maailman näkeminen mustavalkoisena pelottaa. Tuskin sitä vastaan voidaan taistella poliisivaltiolla vaan on mentävä katkeruuden syihin. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, mutta oikeudenmukaisuutta ei saavuteta väkivalloin ja ottamalla pois joiltakin. Joutilaisuus on se pahin vaaratekijä. Kehitysmaiden ihmisillä on tarpeeksi tekemistä leivän/riisin hankkimiseksi. En keksi parempaakaan vaihtoehtoa kuin se, että yhteiskunnat tarjoavat nousun mahdollisuuksia turhautuneille nuorilleen, oli se sitten taiteessa tai talouselämässä. Ihmiset olisi saatava töihin.
1. "Minä olen niitä ihmisiä, jotka hiljaa mielessään tuulettivat ja itkivät ilon kyyneleitä, kun kuvat pilvenpiirtäjiin syöksyvistä lentokoneista täyttivät telkkarit."
2. "Jotta terroristi olisi minusta täydellinen, pitäisi hänen motiivinsa olla jumalaisen kaunis yhdistelmä tätä maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan suuntautunutta vihaa ja puhtaan itsekästä halua tappaa ja satuttaa meitä, eli sadismia."
Kyllä meidänkin maastamme löytyy terrorismin ymmärtäjiä ja mahdollisia suorittajia sopivassa tilanteessa.
Mutta mitä syytä hyvinvointivaltiomme paapomilla nuorilla on vihata näin kovasti, nähdä maailma murheen laaksona ja viehättyä väkivallanteoista, jotka ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan? Eivät nämä aktiiviset terroristitkaan ole mitään köyhyyden koettelemia kehitysmaiden asukkeja vaan keskiluokkaisia pullamössyn syöjiä.
Jotakin hyvääkin näistä kauheuksista tietenkin on. Maailmansodatkin veivät kehitystä eteenpäin, kauhun tasapaino esti suursodat ja lopetti onnettoman reaalisosialismin.
Tietenkin tuon siteeratun blogistin vuodatuksessa on jotakin ymmärrettävääkin, mutta maailman näkeminen mustavalkoisena pelottaa. Tuskin sitä vastaan voidaan taistella poliisivaltiolla vaan on mentävä katkeruuden syihin. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, mutta oikeudenmukaisuutta ei saavuteta väkivalloin ja ottamalla pois joiltakin. Joutilaisuus on se pahin vaaratekijä. Kehitysmaiden ihmisillä on tarpeeksi tekemistä leivän/riisin hankkimiseksi. En keksi parempaakaan vaihtoehtoa kuin se, että yhteiskunnat tarjoavat nousun mahdollisuuksia turhautuneille nuorilleen, oli se sitten taiteessa tai talouselämässä. Ihmiset olisi saatava töihin.
Ilman paperilehteä
Taitaa olla ensimmäinen aamu vuosiin ilman paperilehteä. Sanoin Hesarin irti ja aion sanoa myös Suomen Kuvalehden. Jos kerta on mahdollista lukea maailman lehtiä netissä, pärjään pelkän kuvaruudun avulla. Seuraan oivallisia opastajia, joita on blogimediassakin jo monia. Kokekoot lehdet myös Suomessa tilaajakatoa tästä kärpäsenpotkusta. Molemmat yllämainitut lehdet ovat kyllä rakkaita ystäviä vuosikymmenten takaa, mutta maailma muuttuu. Jos kohta onkin mukava selailla lehtiä leppeässä kesäsäässä parvekkeella, ruokapöydässä tai sängyllä, niistä on myös vaivaa. Aina jää jokin artikkeli, joka pitäisi lukea, ja lehti jää odottamaan. Lehdet roskittavat helposti pientä asuntoani.
Aion keskittyä entistä enemmän kirjoihin ja sähköiseen mediaan.
Huuhaa-blogi
Toinen aito huuhaablogi on ruvennut ilmestymään, minnehän se ensimmäinen katosi, se Auringon temppeli. Tätä blogia pitää lapsenkasvoinen jazz-muusikko. Siinä puhutaan jo NESARA-salaliitosta ja Illuminaateista aivan kuten oikeitten uskovien pitääkin. Tämäkin on tuhansien suomalaisten todellisuutta joko mielisairaaloissa tai niitten ulkopuolella.
Sympaattisia, täysijärkisiä blogeja sen sijaan ilmestyy kaiken aikaa. Tässä on eräs, jonka kirjoittaja vaikuttaa uudesti syntyneeltä Matti Klingeltä, pursuaa kulttuuria, älyllisiä ja ruumiillisia nautintoja, Italiaa...
Nautiskelusta puheen ollen. Heillekin on ikioma bloginsa. Nautiskelua vaikka edustajien välityksellä.
Mennyt maailmani vaikuttaa tutustumisen arvoiselta, nyt kun roskalehdiltä jää aikaa. En lukenut tarpeeksi huolella enkä päässyt selville tyylilajista. Merkinnässä Heikko suihku käsitellään asiaa, johon ainakin on osattomiksi jääneille, mutta käsistään taitaville ja ahkerille poikamiehille lohtuna se tieto, että eturauhasvaivat ovat tutkitusti heillä vähäisempiä. Poikamiehisyys ei siinä ole pointti vaan se ahkeruus.
Nukuin parvekkeella kokeeksi ja se oli hienoa. Kuumassa kivikaupungissa joku kertoi joskus kurkanneensa alaspäin ja nähneensä ihmisten tekevän sitä yleisemminkin. Ulkona nukkumista ei voine pohjoisempana ajatellakaan sääskien takia. Täältä en lähde kyllä kulumallakaan. En edes k:e pohjoiseen päin. Eläkkeelle muutan oikeaan saaristoon.
Lisäys: Kun tässä yllä annoin linkkejä, lisään niihin vielä yhden, johon ennen ole ennen törmännyt. Se on valistuneen, elämää kokeneen kansalaisen punnittua puhetta eri elämänaloilta. Kieli on sujuvaa ja ilmaisurikasta. Kyllä meissä keski-ikäisissä on voimaa. Jospa meistä tulisikin blogimaailman uusin trendi!
Aion keskittyä entistä enemmän kirjoihin ja sähköiseen mediaan.
Huuhaa-blogi
Toinen aito huuhaablogi on ruvennut ilmestymään, minnehän se ensimmäinen katosi, se Auringon temppeli. Tätä blogia pitää lapsenkasvoinen jazz-muusikko. Siinä puhutaan jo NESARA-salaliitosta ja Illuminaateista aivan kuten oikeitten uskovien pitääkin. Tämäkin on tuhansien suomalaisten todellisuutta joko mielisairaaloissa tai niitten ulkopuolella.
Sympaattisia, täysijärkisiä blogeja sen sijaan ilmestyy kaiken aikaa. Tässä on eräs, jonka kirjoittaja vaikuttaa uudesti syntyneeltä Matti Klingeltä, pursuaa kulttuuria, älyllisiä ja ruumiillisia nautintoja, Italiaa...
Nautiskelusta puheen ollen. Heillekin on ikioma bloginsa. Nautiskelua vaikka edustajien välityksellä.
Mennyt maailmani vaikuttaa tutustumisen arvoiselta, nyt kun roskalehdiltä jää aikaa. En lukenut tarpeeksi huolella enkä päässyt selville tyylilajista. Merkinnässä Heikko suihku käsitellään asiaa, johon ainakin on osattomiksi jääneille, mutta käsistään taitaville ja ahkerille poikamiehille lohtuna se tieto, että eturauhasvaivat ovat tutkitusti heillä vähäisempiä. Poikamiehisyys ei siinä ole pointti vaan se ahkeruus.
Nukuin parvekkeella kokeeksi ja se oli hienoa. Kuumassa kivikaupungissa joku kertoi joskus kurkanneensa alaspäin ja nähneensä ihmisten tekevän sitä yleisemminkin. Ulkona nukkumista ei voine pohjoisempana ajatellakaan sääskien takia. Täältä en lähde kyllä kulumallakaan. En edes k:e pohjoiseen päin. Eläkkeelle muutan oikeaan saaristoon.
Lisäys: Kun tässä yllä annoin linkkejä, lisään niihin vielä yhden, johon ennen ole ennen törmännyt. Se on valistuneen, elämää kokeneen kansalaisen punnittua puhetta eri elämänaloilta. Kieli on sujuvaa ja ilmaisurikasta. Kyllä meissä keski-ikäisissä on voimaa. Jospa meistä tulisikin blogimaailman uusin trendi!
9.7.05
Kesäjuhlat
Kävin katsomassa festivaalimenoa. Merenrantakaupungin tori oli täynnä myyntikojuja ja satama vieri vieressä, monessa rivissä veneitä, joissa istuskeli hyvin toimeentulevan näköisiä ihmisiä. En oikein tajua tuollaista juhlimista, kun mitään ei oikeastaan tapahdu. Illalla elämä varmaan muuttuu vähän hurjemmaksi, kun nautitun alkoholin määrä kasvaa.
Laiturissa oli ENORM- niminen vene, joka tosiaan oli suuri. Tämän veneen emäntää haastateltiin paikkallisradiossa toissa päivänä. Olen kuunnellut radiota enemmän kuin koskaan lähes neljään kymmeneen vuoteen, pienestä MP3-soittimestani maalia raaputtaessani. Äänen laatu on suhteellisen hyvä. Kunhan saan oikeita kappaleita, alan sivistää itseäni metodisesti. Kaverini tietokonemies on luvannut, että saan imuroida niitä hänen sivuiltaan.
Tapasin raitilla kaverin, jolle kirjoitin eläkehakemuksen muutama kuukausi sitten. Hän kertoi saavansa eläkkeen syksyllä. Hänelle oli ehdotettu projektissamme käyntiä sitä ennen. Viinapullon kaula pilkisti päivettyneen, merirosvopartaisen miehen taskusta. Hän oli menossa hakemaan koiransa talutushihnaa. Näinkin koirankin sitten vapaana festivaalialueella.
Yksin ei ollut paljoa juhlatunnelmaa ja ajoinkin hetimiten kotiin. On olemassa pseudomorfoosiblogi. En oikein tiedä, olenko ymmärtänyt oikein käsitteen. Suomalaiset festarit ovat arvatenkin pseudomorfoottisia. Niillä on pohjattoman romanttinen tarkoitus, mutta toteutus on toinen juttu. Nykyajan ritarit, moottoripyöräilijät ovat omimmillaan tien päällä harlikkojensa selässä, kaulaliina hulmuten. Ikuisia easy ridereita. Jossakin festarialueella he eivät olekaan enää yhtä juhlallisia vaan samalla tavalla pikkuporvarillisia kuin kaikki me muutkin. Miljoonaveneissään istuvat matkivat jotakin Rivieran jetsettiä. Minusta vaikutelma on vain niin kovin lattea.
Sain lopultakin pystytettyä Ikea-hyllyn, kun ostin pari tikasta viime viikonloppuna Espoosta. Ivar-tikkaiden korkeus on aikojen saatossa muuttunut, mutta hylly pelittää, kun laittaa laudan yhden tikkaan alle. Ivar on kunniakas nimi hyllylle, sillä itse Ikean luoja on nimeltään Ivar Kamprad, yksi maailman rikkaimpia ja vaatimattomimpia miehiä, joka kuulemma tuo hotelliin omat, erikoistarjouksena ostetut kolatkin. Itse vanhat hyllylevyt passaavat, vaikka niidenkin pituus on hieman muuttunut sekin. Huone muuttui hyllyn myötä väljemmäksi. Viikon päästä täällä on elämää, kun jälkikasvu tulee vierailulle. Olen päivät töissä ja iltapäivisin menemme varmaan retkille. Yöt aion nukkua parvekkeella telttasangyssä. Aioin pystyttää sinne teltankin, mutta se ei mahtunut. Minulla vain ei ole tarpeeksi vierassänkyjä ja -patjoja kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.
Laiturissa oli ENORM- niminen vene, joka tosiaan oli suuri. Tämän veneen emäntää haastateltiin paikkallisradiossa toissa päivänä. Olen kuunnellut radiota enemmän kuin koskaan lähes neljään kymmeneen vuoteen, pienestä MP3-soittimestani maalia raaputtaessani. Äänen laatu on suhteellisen hyvä. Kunhan saan oikeita kappaleita, alan sivistää itseäni metodisesti. Kaverini tietokonemies on luvannut, että saan imuroida niitä hänen sivuiltaan.
Tapasin raitilla kaverin, jolle kirjoitin eläkehakemuksen muutama kuukausi sitten. Hän kertoi saavansa eläkkeen syksyllä. Hänelle oli ehdotettu projektissamme käyntiä sitä ennen. Viinapullon kaula pilkisti päivettyneen, merirosvopartaisen miehen taskusta. Hän oli menossa hakemaan koiransa talutushihnaa. Näinkin koirankin sitten vapaana festivaalialueella.
Yksin ei ollut paljoa juhlatunnelmaa ja ajoinkin hetimiten kotiin. On olemassa pseudomorfoosiblogi. En oikein tiedä, olenko ymmärtänyt oikein käsitteen. Suomalaiset festarit ovat arvatenkin pseudomorfoottisia. Niillä on pohjattoman romanttinen tarkoitus, mutta toteutus on toinen juttu. Nykyajan ritarit, moottoripyöräilijät ovat omimmillaan tien päällä harlikkojensa selässä, kaulaliina hulmuten. Ikuisia easy ridereita. Jossakin festarialueella he eivät olekaan enää yhtä juhlallisia vaan samalla tavalla pikkuporvarillisia kuin kaikki me muutkin. Miljoonaveneissään istuvat matkivat jotakin Rivieran jetsettiä. Minusta vaikutelma on vain niin kovin lattea.
Sain lopultakin pystytettyä Ikea-hyllyn, kun ostin pari tikasta viime viikonloppuna Espoosta. Ivar-tikkaiden korkeus on aikojen saatossa muuttunut, mutta hylly pelittää, kun laittaa laudan yhden tikkaan alle. Ivar on kunniakas nimi hyllylle, sillä itse Ikean luoja on nimeltään Ivar Kamprad, yksi maailman rikkaimpia ja vaatimattomimpia miehiä, joka kuulemma tuo hotelliin omat, erikoistarjouksena ostetut kolatkin. Itse vanhat hyllylevyt passaavat, vaikka niidenkin pituus on hieman muuttunut sekin. Huone muuttui hyllyn myötä väljemmäksi. Viikon päästä täällä on elämää, kun jälkikasvu tulee vierailulle. Olen päivät töissä ja iltapäivisin menemme varmaan retkille. Yöt aion nukkua parvekkeella telttasangyssä. Aioin pystyttää sinne teltankin, mutta se ei mahtunut. Minulla vain ei ole tarpeeksi vierassänkyjä ja -patjoja kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.
8.7.05
Tasavero
Luukusta pudonneen Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessa puhuttiin tasaveromallista. Onhan se tietenkin sanana tuttu meikäläiselle maallikolle, olisiko siitä ratkaisuksi työnteon kriisille ja syrjäytymiselle, jota itse olen nahoissani kokenut viime vuodet? Olen kaivannut taudin hoitoa oireitten hoidon sijaan.
Suomen Kuvalehti on helppo leimata EVAn ulokkeeksi ja oikeistolaiseksi. Pääkirjoituksessa pohditaan juuri samaisen EVAn projektipäällikkö Martti Nybergin esittämää muotoa.
Edut ovat, että verotuksen tekninen toteutus keventyisi, kaikkea tuloa verotettaisiin heti lähteellä. Progressiivisen verotuksen tähden suuristakin tuloista jää vain vaatimattomasti käteen. Verotus ei kannusta työntekoon. Kaikki siihen kykenevät nauttivat pääomatuloja, joitten verotus on kevyempää.
Tasavero suosisi alkuun sekä pienituloisia että suurituloisia. Se lisäisi kulutusta ja laittaisi siis talouden pyörät pyörimään. Ekologeille se on tietysti kauhistus, mutta voihan kulutus olla myös järkevää, palvelusten ja laatutavaroiden kulutusta.
Tasaverolla voisi paradoksaalisesti olla verokertymää lisääviä vaikutuksia, kun veropohjaa laajennettaisiin yrityspuolella.
Kannattaa lukea SK:n pääkirjoitus. Netissäkin asiasta on paljon. Muutamia linkkejä:
Turun Sanomien artikkeli, Keskustelun alustus Suomi 24:ssä, eräs mielipideartikkeli, alustus vapaa sana.netissä.
Mitähän sanoisivat viisaat taloustieteilijät Fi-lib:ssä ja Tiedemies? Jos asia selitetään blogimediassa, minä ainakin uskon ja vähän ymmärränkin.
Lisäys: Noissa linkeissä käsitellään jossakin sitä mielikuvaa, mikä meillä tulee tasaveromallia soveltavasta Virosta. Kurjistuneita köyhiä ja loistoautoilla ajelevia rikkaita jet-settiläisiä. Poliittisesti uusajattelu voi tosiaan olla mahdotonta. Jo sossujen valta-aseman takia hyvinvointivaltiomalli on sellainen mantra, jota ei niin vain hylätä. Sitä ei ole edes tarkoitus tehdä, vaan kyseessä on kaikki-voittavat-malli, sanovat tasaveron puolustajat.
Addiktoivaa: Tytär tipsasi websudokusta, joka leviää kulovalkean tavoin maailmalla. Hän itse oli myyty. Niin monesti on todettu, että tytöllä on älliä, toisin kuin minulla itselläni, jolle kävi kuin Sven Tuuvalle: Vanhemmille lapsille jaettiin hoksottimia, nuorimmalle jäi vain rippeet.
Suomen Kuvalehti on helppo leimata EVAn ulokkeeksi ja oikeistolaiseksi. Pääkirjoituksessa pohditaan juuri samaisen EVAn projektipäällikkö Martti Nybergin esittämää muotoa.
Edut ovat, että verotuksen tekninen toteutus keventyisi, kaikkea tuloa verotettaisiin heti lähteellä. Progressiivisen verotuksen tähden suuristakin tuloista jää vain vaatimattomasti käteen. Verotus ei kannusta työntekoon. Kaikki siihen kykenevät nauttivat pääomatuloja, joitten verotus on kevyempää.
Tasavero suosisi alkuun sekä pienituloisia että suurituloisia. Se lisäisi kulutusta ja laittaisi siis talouden pyörät pyörimään. Ekologeille se on tietysti kauhistus, mutta voihan kulutus olla myös järkevää, palvelusten ja laatutavaroiden kulutusta.
Tasaverolla voisi paradoksaalisesti olla verokertymää lisääviä vaikutuksia, kun veropohjaa laajennettaisiin yrityspuolella.
Kannattaa lukea SK:n pääkirjoitus. Netissäkin asiasta on paljon. Muutamia linkkejä:
Turun Sanomien artikkeli, Keskustelun alustus Suomi 24:ssä, eräs mielipideartikkeli, alustus vapaa sana.netissä.
Mitähän sanoisivat viisaat taloustieteilijät Fi-lib:ssä ja Tiedemies? Jos asia selitetään blogimediassa, minä ainakin uskon ja vähän ymmärränkin.
Lisäys: Noissa linkeissä käsitellään jossakin sitä mielikuvaa, mikä meillä tulee tasaveromallia soveltavasta Virosta. Kurjistuneita köyhiä ja loistoautoilla ajelevia rikkaita jet-settiläisiä. Poliittisesti uusajattelu voi tosiaan olla mahdotonta. Jo sossujen valta-aseman takia hyvinvointivaltiomalli on sellainen mantra, jota ei niin vain hylätä. Sitä ei ole edes tarkoitus tehdä, vaan kyseessä on kaikki-voittavat-malli, sanovat tasaveron puolustajat.
Addiktoivaa: Tytär tipsasi websudokusta, joka leviää kulovalkean tavoin maailmalla. Hän itse oli myyty. Niin monesti on todettu, että tytöllä on älliä, toisin kuin minulla itselläni, jolle kävi kuin Sven Tuuvalle: Vanhemmille lapsille jaettiin hoksottimia, nuorimmalle jäi vain rippeet.
Taas perjantai
Päivän saldo oli yksi rikki mennyt ikkuna. Kuumensin sitä liikaa kittiä poistaessani tai siinä oli vika jo ennestään. Lohdutan aina itseäni, kun havereita tulee: Tekevälle sattuu. Minun maalaamiseni jälki ei ole hääppöistä, ikkunanpokatkin puolilahoja, talossa muurahaisenpesiä ja lahoa, kellariin tulee vettä ja piipunjuuresta sitä on vuotanut ties kuinka kauan - euron tästä talosta olisi vain tarvinnutkin pulittaa kunnalle, jos olisi maksanut tontista kunnolla.
Ehkä siitä talosta kummminkin jotakin tulee ja jos ei tule, vahinko ei ole minun.
Vanhoilla traktoreilla ja koneilla pelatessa sai tottua, kun ne rikkoontuivat. Olen myös suhteellisen tottumaton käytännön mieheksi. Työnvälityksen lähettämien työmiesten motivaatio on mitä se on. Toinen oli poissa lääkärillä koko päivän, toinen tekee lähtöä aivan liian aikaisin eikä hommista tule juuri mitään. Molemmat istuskelevat suuren osan ajasta tupakilla. Sellaista se on. Minun työmoraalini on paljon korkeampi kuin työmiesten, mutta onhan minulla palkkani.
Nämä ovat tietenkin työttömiä, mutta miten on mahdollista, että suomalaisten miesten keskipalkka on kolmen tonnin hujakoilla. Naisten 7-8 sataa vähemmän. Epäilen, että useimmiille maksetaan turhasta. Uskoin, että oma palkkani lähentelee keskipalkkaa, mutta mitä vielä. Hyvin suuri osa ihmisistä joutuu kärvistelemään näköjään aivan nälkäpalkoilla, esimerkiksi hoitoalalla ja kaupan matalapalkoilla, luulen. Oma palkkani riittää tosin pitkälle, koska ei ole työmatkakuluja ja asuminenkin on puolet halvempaa kuin kaupungin yksiössä. Muitakin menoja on vähemmän. Olen palkkaani aivan tyytyväinen.
Nyt kun uusi terrori-isku puhuttaa, en löydä mitään oikeutusta ahnaalle terrorismille, en edes ilmauksena maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta jos se panee liikkeelle todelliset pohdinnat rakenteiden korjaamiseksi, siitä on välillistä hyötyäkin. En näe kehitysavulla suuriakaan mahdollisuuksia. Kauppa ja työnteko, oma ponnisteleminen on ainoa keino nousta. Tämä pätee myös oman maamme köyhyyteen ja työttömyyteen. En ole oppinut taloustieteitä, joten mielipiteeni perustuvat vain luuloihin. Minulla on maalaisen epäluulo myös taloustieteitä kohtaan. Epäilen, että hienoihin kaavoihin otetaan vain muutamia muuttujia. Ympäristö, missä muuttujat toimivat on myös varmaankin keinotekoinen. En usko maailman taipuvan yhtälöiksi.
Kuvittelen, että EU:n rakentamat talousesteet kehitysmaihin päin ovat se suurin kanto kaskessa, jos nyt ajatellaan tätä maailman kolkkaa. Luin jostakin, että esimerkiksi keinotekoinen sokerin tuotannon tukeminen EU:ssa estää kehitysmaiden sokeriruo´on tuotantoa kehittymästä. Vaikka siis Suomessa tuhannet viljelijät joutuisivatkin lopettamaan, jos juurikkaan tuotantotuki vähentyisi, se ei haittaa. Sokerijuurikkaan viljely on sitäpaitsi ympäristöä kuluttavaa monikulttuuria. Suomalaiset viljelijät voisivat ruveta tuottamaan vaikka bioenergiakasveja, jos ohjausta siihen vain tulisi valtiolta. Hallituskoaliitio saattaa vain olla niin sopua etsivää, että radikaaleja päätöksiä on turha odottaa.
Työvoima ei vielä pitkään robotisoidu - jos koskaan. Halpaa työvoimaahan hakemaan Kiinaan ja Intiaankin mennään. Vielä halvempaa työvoima on Afrikassa. Koska on Afrikan vuoro?
Uskon, että terrori-iskujen pontimena on pelkkä ahneus, toisilla näyttää olevan enemmän maallista hyvää. Myöskään kansalaisjärjestöaktiivien naiivi idealistisuus ja kapitalismivastaisuus ei vetoa. Se on samaa, tappakaa kulakit-ratkaisumallia, jota niin menestyksellisesti kokeiltiin neuvostomaassa. Uskon, että todellisella liberalistisella taloudella on ainoat mahdollisuudet poistaa maailmanköyhyyttä. En tarkoita riistoa vaan todellista kilpailua. En tosin tiedä näistä asioista mitään, kuten olen useaan otteeseen sanonut.
Ehkä siitä talosta kummminkin jotakin tulee ja jos ei tule, vahinko ei ole minun.
Vanhoilla traktoreilla ja koneilla pelatessa sai tottua, kun ne rikkoontuivat. Olen myös suhteellisen tottumaton käytännön mieheksi. Työnvälityksen lähettämien työmiesten motivaatio on mitä se on. Toinen oli poissa lääkärillä koko päivän, toinen tekee lähtöä aivan liian aikaisin eikä hommista tule juuri mitään. Molemmat istuskelevat suuren osan ajasta tupakilla. Sellaista se on. Minun työmoraalini on paljon korkeampi kuin työmiesten, mutta onhan minulla palkkani.
Nämä ovat tietenkin työttömiä, mutta miten on mahdollista, että suomalaisten miesten keskipalkka on kolmen tonnin hujakoilla. Naisten 7-8 sataa vähemmän. Epäilen, että useimmiille maksetaan turhasta. Uskoin, että oma palkkani lähentelee keskipalkkaa, mutta mitä vielä. Hyvin suuri osa ihmisistä joutuu kärvistelemään näköjään aivan nälkäpalkoilla, esimerkiksi hoitoalalla ja kaupan matalapalkoilla, luulen. Oma palkkani riittää tosin pitkälle, koska ei ole työmatkakuluja ja asuminenkin on puolet halvempaa kuin kaupungin yksiössä. Muitakin menoja on vähemmän. Olen palkkaani aivan tyytyväinen.
Nyt kun uusi terrori-isku puhuttaa, en löydä mitään oikeutusta ahnaalle terrorismille, en edes ilmauksena maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta jos se panee liikkeelle todelliset pohdinnat rakenteiden korjaamiseksi, siitä on välillistä hyötyäkin. En näe kehitysavulla suuriakaan mahdollisuuksia. Kauppa ja työnteko, oma ponnisteleminen on ainoa keino nousta. Tämä pätee myös oman maamme köyhyyteen ja työttömyyteen. En ole oppinut taloustieteitä, joten mielipiteeni perustuvat vain luuloihin. Minulla on maalaisen epäluulo myös taloustieteitä kohtaan. Epäilen, että hienoihin kaavoihin otetaan vain muutamia muuttujia. Ympäristö, missä muuttujat toimivat on myös varmaankin keinotekoinen. En usko maailman taipuvan yhtälöiksi.
Kuvittelen, että EU:n rakentamat talousesteet kehitysmaihin päin ovat se suurin kanto kaskessa, jos nyt ajatellaan tätä maailman kolkkaa. Luin jostakin, että esimerkiksi keinotekoinen sokerin tuotannon tukeminen EU:ssa estää kehitysmaiden sokeriruo´on tuotantoa kehittymästä. Vaikka siis Suomessa tuhannet viljelijät joutuisivatkin lopettamaan, jos juurikkaan tuotantotuki vähentyisi, se ei haittaa. Sokerijuurikkaan viljely on sitäpaitsi ympäristöä kuluttavaa monikulttuuria. Suomalaiset viljelijät voisivat ruveta tuottamaan vaikka bioenergiakasveja, jos ohjausta siihen vain tulisi valtiolta. Hallituskoaliitio saattaa vain olla niin sopua etsivää, että radikaaleja päätöksiä on turha odottaa.
Työvoima ei vielä pitkään robotisoidu - jos koskaan. Halpaa työvoimaahan hakemaan Kiinaan ja Intiaankin mennään. Vielä halvempaa työvoima on Afrikassa. Koska on Afrikan vuoro?
Uskon, että terrori-iskujen pontimena on pelkkä ahneus, toisilla näyttää olevan enemmän maallista hyvää. Myöskään kansalaisjärjestöaktiivien naiivi idealistisuus ja kapitalismivastaisuus ei vetoa. Se on samaa, tappakaa kulakit-ratkaisumallia, jota niin menestyksellisesti kokeiltiin neuvostomaassa. Uskon, että todellisella liberalistisella taloudella on ainoat mahdollisuudet poistaa maailmanköyhyyttä. En tarkoita riistoa vaan todellista kilpailua. En tosin tiedä näistä asioista mitään, kuten olen useaan otteeseen sanonut.
Seppo Toiviainen
En joutunut tekemisiin sosiologian opiskelijana nuoren ja terävän Seppo Toiviaisen kanssa. Hän oli sosiaalipsykologian ja Antti Eskolan assistentti ja näkyvä hahmo yliopiston kuppilassakin. Oikein mieleenpainuvia persoonallisuuksia opettajissani ei tosin ollutkaan. Ehkä eräs, jonka prooseminaarissa olin, oli Uolevi Arosalo, joka kuoli hyisellä merellä pitäen kiinni kaatuneen alumiiniveneen kölistä. Aineen professori oli virkavapaana ja vt:nä oli sievä ja viisas Liisa Rantalaiho. Tutustuin Seppo Randelliin vähän vasta aivan opintojen loppuvaiheessa. Ei puhettakaan, että olisin kehdannut mennä hakemaan neuvoja vaan pykäsin graduni reilussa viikossa, kun siihen sain lopulta ryhdyttyä. Olin harmaa massaopiskelija, josta ei sitten tullutkaan mitään.
Seppo Toiviaisen kuolinilmoitus oli saanut kuvakseen jonkun pönäkän 1800-luvun kuvan, ehkä jonkun saarnamiehen. Eilisen lehdessä oli oikaisu. Muistokirjoituksessa kerrottiin entisen huippuintellektuellin, tiedemiehen ja kansanedustajan alkoholisoituneen loppuiäkseen. Yliopistouran jälkeen hän oli taistolainen kansanedustaja, jonka nimi näkyi usein lehdissä. Suomen muuttaminen vasemmistolaiseksi ei onnistunut laillistakaan tietä.
Seppo Toiviaisen kuolinilmoitus oli saanut kuvakseen jonkun pönäkän 1800-luvun kuvan, ehkä jonkun saarnamiehen. Eilisen lehdessä oli oikaisu. Muistokirjoituksessa kerrottiin entisen huippuintellektuellin, tiedemiehen ja kansanedustajan alkoholisoituneen loppuiäkseen. Yliopistouran jälkeen hän oli taistolainen kansanedustaja, jonka nimi näkyi usein lehdissä. Suomen muuttaminen vasemmistolaiseksi ei onnistunut laillistakaan tietä.
7.7.05
Vesi oli kuin keitettyä
Kävimme porukalla uimassa. Järvi on aika lähellä, mutta siinä ei ole oikein uimarantaa, muuta kuin epävirallinen, jonne polku menee herraskartanon maitten läpi. Joku sanoi, että tilanomistaja olisi aikaisemmin kieltänyt sen käytön. Ehkä tämä on uusi polku, koska se näytti siltä. Pyörällä rantaan ei pääse, mikä tekee saavutettavuuden vähän hankalammaksi.
Toisella pojalla on tikit päässä eikä hän saa sitä kastella, mutta mukaan tuli tietokoneasiantuntija.
Nyt kun ensimmäinen uintireissu on tehty, aion jatkaa uimassa käyntejä hyvän tovin. Järvessä on puhdas ja kirkas vesi, tuskin tarvitsee pelätä levää.
Olen vähän väsynyt seuraan, vaikka se onkin mukavaa. Haluaisin nukkua kunnolla ja istua leppeässä illassa parvekkeella tarvitsematta olla sosiaalinen. Olen vähän huolestunut kuinka tähän pieneen asuntoon mahtuu kokonainen perhe, joka kohta tulee vierailulle. Asuvathan ihmiset tosin asuntovaunussakin.
Työmaalta
Uusi mies oli kuin muuttunut, kun hän sai lattianpurkamistyön. Hän repi sen auki ja alkoi poistaa täytettä, jonka materiaalista emme oikein päässeet selville. Se näytti ihan kuivatulta hevosen lannalta, mutta oli varmaan turvetta. Oli mukava kuunnella työkalujen kilkettä. Juttelimmekin ihan asiallisia työmaajuttuja. Tuntui paljon paremmalta, kun lattian alus ei ollut kuitenkaan täynnä kihisevää muurahaispesää. Kostunut ja lahonnut se on piipun juuresta, mutta rakenteita ei tarvinne uusia kokonaan. Muurahaisten maailma jatkuu kyllä toisiin huoneisiin piipun ympärillä.
Ihan en ole tyytyväinen yhäkään miesten työmoraaliin. Toisella on jokin pimeä urakka muualla ja hän ryhtyy laittamaan työkaluja pois aivan liian varhain ja minun on päästettävä hänet pois ennenaikaisesti. En voi olla liian ehdoton, sillä miehillä on keinonsa ryhtyä kapinaan. Tämä taitaa olla käytäntö tällaisissa töissä. Kyllä minulla olisi kanttia olla jyrkkäkin, mutta taidan odottaa päävetäjän paluuta lomalta.
Toisella pojalla on tikit päässä eikä hän saa sitä kastella, mutta mukaan tuli tietokoneasiantuntija.
Nyt kun ensimmäinen uintireissu on tehty, aion jatkaa uimassa käyntejä hyvän tovin. Järvessä on puhdas ja kirkas vesi, tuskin tarvitsee pelätä levää.
Olen vähän väsynyt seuraan, vaikka se onkin mukavaa. Haluaisin nukkua kunnolla ja istua leppeässä illassa parvekkeella tarvitsematta olla sosiaalinen. Olen vähän huolestunut kuinka tähän pieneen asuntoon mahtuu kokonainen perhe, joka kohta tulee vierailulle. Asuvathan ihmiset tosin asuntovaunussakin.
Työmaalta
Uusi mies oli kuin muuttunut, kun hän sai lattianpurkamistyön. Hän repi sen auki ja alkoi poistaa täytettä, jonka materiaalista emme oikein päässeet selville. Se näytti ihan kuivatulta hevosen lannalta, mutta oli varmaan turvetta. Oli mukava kuunnella työkalujen kilkettä. Juttelimmekin ihan asiallisia työmaajuttuja. Tuntui paljon paremmalta, kun lattian alus ei ollut kuitenkaan täynnä kihisevää muurahaispesää. Kostunut ja lahonnut se on piipun juuresta, mutta rakenteita ei tarvinne uusia kokonaan. Muurahaisten maailma jatkuu kyllä toisiin huoneisiin piipun ympärillä.
Ihan en ole tyytyväinen yhäkään miesten työmoraaliin. Toisella on jokin pimeä urakka muualla ja hän ryhtyy laittamaan työkaluja pois aivan liian varhain ja minun on päästettävä hänet pois ennenaikaisesti. En voi olla liian ehdoton, sillä miehillä on keinonsa ryhtyä kapinaan. Tämä taitaa olla käytäntö tällaisissa töissä. Kyllä minulla olisi kanttia olla jyrkkäkin, mutta taidan odottaa päävetäjän paluuta lomalta.
6.7.05
Kurja Pohjola räkkäaikana
Nautin suunnattomasti istuskelusta parvekkeella. Mikähän siinä tuntuu niin erilaiselta, mietin. Vain hetken aurinko pääsee paahtamaan kuumasti, muulloin puunlatvat varjostavat sopivasti. Tuijottelin illalla auringon sädekimppua, joka pääsi lehvistön läpi. Sen keskustasta lähti ikään kuin väreileviä säteitä ympäriinsä, pelästyin: Olenko tullut henkiseksi ja luonto näyttää minulle nyt todellisen olemuksensa. Vika ei ollut likaisissa silmälaseissa, paljaalla silmilläkin ilmiö näkyi. Sama lumous kuin joskus Keuruulla aamulla varhain, kun aurinko paistoi sumuisen metsän läpi, kun lähdin varhain matkalle mielisairaalaan. Luontomaalarithan näitä näkyjä ikuistivat, outoja pilviä, jotka näyttävät vuorilta ja auringon nousuja ja laskuja.
Keuruun asunnossani ulkona ei kesällä juuri istuskellut, kun aurinko tuli nurkan takaa esiin. Siellä oli toinenkin piina: hyönteiset. Sääsket, mäkäräiset, paarmat ja ampiaiset. Sitä paitsi nurkissa vilisti sisään tunkevia hiiriä ja muurahaisia. Kerrostaloasunnossa niistä ei ole haittaa.
Olen tietenkin entisenä lappilaisena räkän erityistuntija. Hyönteismaailma on piinannut minut jo pienenä siihen kuntoon, että sain elinikäisen immuniteetin. Mitään reaktiota kuppaamisesta ei tule. Se vitsaus on osaltani poissa. Ihmettelen vain miten ihmiset voivat siellä asua, kun heitä noin piinataan. Pilvinä lentävät hyönteiset ovat toki lintujen ruokaa, kyllä sen ymmärrän. Mutta viihdyn tällä seudulla, kun parvekkeelleni ei niitä tule. Paarmoja ja sokkopaarmoja ja ampiaisia on toki päiväsellä liikkeellä ja nyt muurahaiset ovat vallanneet remontoitavana olevan talomme, mutta kotona tuota vaivaa ei ole ja olen siitä onnellinen. Keski-Suomessakin hyönteispiina oli vielä mitä melkoinen ja se esti kesästä nauttimista.
Lapsuudessani tämä aika oli turismin kulta-aikaa. Kesäturismi on tuskin edes vähentynyt, mutta nyt Lapin matkailu elää käsittääkseni vuodenkierron heikointa aikaansa - enkä yhtään ihmettele, sillä niin suuri on räkän aiheuttama vitsaus.
Pohjolan kesän lyhyydestä
Muistan kuinka Keuruulla oli opettavista nähdä kuinka myöhään yöpakkaset olivat puutarhaviljelijän kiusana ja kuinka aikaisin ne taas alkoivat. Kun puutarha oli suurella vaivalla saatu kukkeimmilleen, sen oli jo aika hävitä.
Kansalaisreportaaseja?
Sain jonkinlaisen ymmärryksen, että tälläkin seudulla on ns. yhteisö, kun luin Deitti-netin ilmoituksia. Teki mieli vastata yhteen ihan vain saadakseni selville, mistä on kysymys. Pari päivää sitten se selvisi. Jossakin on entisten huumeiden käyttäjien hoitokoti. Näimme heitä istuvan ohi ajavassa vanhassa pakettiautossa, matkalla kyläkauppaamme. Sain tietenkin kuulla uudelta työmieheltä samalla kimpun ennakkoluuloja, sekä paikan pitäjästä että hoidokeista.
Mieleni tekisi ryhtyä noudattamaan vielä paremmin ruotsalaisen kirjailijan, Sven Lindqvistin neuvoa: Gräv var du står! Hän tosin tarkoitti työelämää, mutta siinä on neuvoa yleensäkin kansalaisjournalistille. Sitähän maalainenkin jo mielestäni vähän on, mutta olisiko minulla kanttia ryhtyä tekemään oikeita kansalaisreportaaseja kuvien kanssa. Voisin ajella ympäriinsä, haastatella ihmisiä ja kertoa vaikutteita. Vaarana on tietenkin nyt työpaikkani, jonka en haluaisi vaarantuvan. Työttömänä olin sidokkeeton ja uskalsin arvostella, nyt minulla on palkkani.
Keuruun asunnossani ulkona ei kesällä juuri istuskellut, kun aurinko tuli nurkan takaa esiin. Siellä oli toinenkin piina: hyönteiset. Sääsket, mäkäräiset, paarmat ja ampiaiset. Sitä paitsi nurkissa vilisti sisään tunkevia hiiriä ja muurahaisia. Kerrostaloasunnossa niistä ei ole haittaa.
Olen tietenkin entisenä lappilaisena räkän erityistuntija. Hyönteismaailma on piinannut minut jo pienenä siihen kuntoon, että sain elinikäisen immuniteetin. Mitään reaktiota kuppaamisesta ei tule. Se vitsaus on osaltani poissa. Ihmettelen vain miten ihmiset voivat siellä asua, kun heitä noin piinataan. Pilvinä lentävät hyönteiset ovat toki lintujen ruokaa, kyllä sen ymmärrän. Mutta viihdyn tällä seudulla, kun parvekkeelleni ei niitä tule. Paarmoja ja sokkopaarmoja ja ampiaisia on toki päiväsellä liikkeellä ja nyt muurahaiset ovat vallanneet remontoitavana olevan talomme, mutta kotona tuota vaivaa ei ole ja olen siitä onnellinen. Keski-Suomessakin hyönteispiina oli vielä mitä melkoinen ja se esti kesästä nauttimista.
Lapsuudessani tämä aika oli turismin kulta-aikaa. Kesäturismi on tuskin edes vähentynyt, mutta nyt Lapin matkailu elää käsittääkseni vuodenkierron heikointa aikaansa - enkä yhtään ihmettele, sillä niin suuri on räkän aiheuttama vitsaus.
Pohjolan kesän lyhyydestä
Muistan kuinka Keuruulla oli opettavista nähdä kuinka myöhään yöpakkaset olivat puutarhaviljelijän kiusana ja kuinka aikaisin ne taas alkoivat. Kun puutarha oli suurella vaivalla saatu kukkeimmilleen, sen oli jo aika hävitä.
Kansalaisreportaaseja?
Sain jonkinlaisen ymmärryksen, että tälläkin seudulla on ns. yhteisö, kun luin Deitti-netin ilmoituksia. Teki mieli vastata yhteen ihan vain saadakseni selville, mistä on kysymys. Pari päivää sitten se selvisi. Jossakin on entisten huumeiden käyttäjien hoitokoti. Näimme heitä istuvan ohi ajavassa vanhassa pakettiautossa, matkalla kyläkauppaamme. Sain tietenkin kuulla uudelta työmieheltä samalla kimpun ennakkoluuloja, sekä paikan pitäjästä että hoidokeista.
Mieleni tekisi ryhtyä noudattamaan vielä paremmin ruotsalaisen kirjailijan, Sven Lindqvistin neuvoa: Gräv var du står! Hän tosin tarkoitti työelämää, mutta siinä on neuvoa yleensäkin kansalaisjournalistille. Sitähän maalainenkin jo mielestäni vähän on, mutta olisiko minulla kanttia ryhtyä tekemään oikeita kansalaisreportaaseja kuvien kanssa. Voisin ajella ympäriinsä, haastatella ihmisiä ja kertoa vaikutteita. Vaarana on tietenkin nyt työpaikkani, jonka en haluaisi vaarantuvan. Työttömänä olin sidokkeeton ja uskalsin arvostella, nyt minulla on palkkani.
5.7.05
Pieni katastrofi
Helteiden tultua muurahaisia alkoi vilistä keittiön lattialla muurin kyljessä. T vetäisi auki muovimattoa. Lattian alta paljastui muurahaispesä. Ne ovat kekomuurahaisia ja pesivät lattian täytteissä, jotka ovat kostuneet piipun kyljestä valuneesta vedestä. Katto on hyvä mutta piippu on jätetty pellittämättä ja siitä sade on tullut sisään.
Nyt joudumme purkamaan lattiaa ties kuinka laajalta alalta. Tuleekohan siitä kalua lainkaan. Miten nyt käy meidän projektimme? Onneksi tämä ei ole henkilökohtaista, olen vain töissä.
Olen pari päivää kuunnellut vastatulleen narinaa. Hänestä on väärin, että hän on joutunut työkokeiluun tai harjoitteluun, moninkertainen ammattimies omasta mielestään. Hän näkee saavansa palkkaa vain 8 €/päivä eikä voi hyväksyä yhteiskunnan säännöksiä työmarkkinoiden käytettävänä olemisesta. Hän ei napaansa edemmälle eikä yhteiskunnan suorittamia moninaisia tehtäviä, joilla hänenkin ja hänen omaistensa hyvinvointia turvataan.
Hän tuntuu muutenkin stm lahtis-tyypiltä, kaikki on riistoa ja sumutusta. Suomenruotsalaiset ovat katalia oman etunsa ajajia, viranomaiset korruptoituneita. Hän väittää paljon asioita luulojen perusteella. Hän parjaa laiskureita, mutta osoittautuu itse sellaiseksi.
Tosin nyt kun muurahaispesä paljastuu, hän innostuu ja sanoo voivansa ryhtyä purkamaan lattiaa. Maalaamisesta hän ei sano välittävänsä. Lupaan auttaa, sillä sellaista minäkin olen tehnyt Keuruulla. Käyn iltapäivällä ostamassa kirkonkylästä myrkkypullon ja isoja jätesäkkejä. Ehkä mies on saanut nyt purkautua. Sanoin suoraan laiskottelusta ja mies vastaa omaan tapaansa. Minusta tehtäväni on panna kapinallinen paikoilleen. Jo nyt purnarin mukaan tulo on sotkenut toisen työntekijän suhteellisen hyvän työmoraalin. Tein aisoihin panon selvin sanoin, mutta korottamatta ääntäni. Hän oli aikaisemmin ehdottanut työn tekemistä urakalla, mutta sellaiseen ei mielestäni minulla ole valtuutta antaa lupaa. Olin jo tänään antanut hänen aloittaa seitsemältä.
Juttelin hänen kanssaan varsin pitkään, mutta useimmat hänen jyrkistä mielipiteistään osoittautuvat luuloiksi ja oletuksiksi. Takana on kumminkin oikeutettua pettymystä siihen, että käydyt koulutukset eivät olekaan antaneet töitä, starttirahaa hänet itsensä luultavasti työllistävälle yritykselle ei tullut ja ehkä ansiosidonnaisella olevan osoittaminen työharjoitteluun onkin työvoimatoimiston puolelta vähän epätavallista. Kuukausi kuitenkin menee vaikka missä ja työpaikkamme ei ole aivan mahdoton.
Nuorimies jota jo eilen odotettiin, ei ilmestynyt tänäänkään. Hänen puhelimensa ei vastannut. Työnvälityksen virkailija olisi halunnut sysätä vastuun nuoresta miehestä minulle ja puhuu hieman närkästyneenä, mutta en voi autottomana häntä hakea eikä hän vastaa puhelimeen. Virkailija tuntuu haluavan, että poikaa herätellään aamuisin. Hän on varsin ymmärtäväinen täti, mutta missä kulkee raja. Luulenpa, että pojalle pitää valmistaa erikoisohjelma, kunhan työparini tulee. Hänellä on kokemusta ns. yksilövalmennuksesta ja auto. Kunta saa tietenkin maksaa ekstraa ekstrakohtelusta.
Nyt joudumme purkamaan lattiaa ties kuinka laajalta alalta. Tuleekohan siitä kalua lainkaan. Miten nyt käy meidän projektimme? Onneksi tämä ei ole henkilökohtaista, olen vain töissä.
Olen pari päivää kuunnellut vastatulleen narinaa. Hänestä on väärin, että hän on joutunut työkokeiluun tai harjoitteluun, moninkertainen ammattimies omasta mielestään. Hän näkee saavansa palkkaa vain 8 €/päivä eikä voi hyväksyä yhteiskunnan säännöksiä työmarkkinoiden käytettävänä olemisesta. Hän ei napaansa edemmälle eikä yhteiskunnan suorittamia moninaisia tehtäviä, joilla hänenkin ja hänen omaistensa hyvinvointia turvataan.
Hän tuntuu muutenkin stm lahtis-tyypiltä, kaikki on riistoa ja sumutusta. Suomenruotsalaiset ovat katalia oman etunsa ajajia, viranomaiset korruptoituneita. Hän väittää paljon asioita luulojen perusteella. Hän parjaa laiskureita, mutta osoittautuu itse sellaiseksi.
Tosin nyt kun muurahaispesä paljastuu, hän innostuu ja sanoo voivansa ryhtyä purkamaan lattiaa. Maalaamisesta hän ei sano välittävänsä. Lupaan auttaa, sillä sellaista minäkin olen tehnyt Keuruulla. Käyn iltapäivällä ostamassa kirkonkylästä myrkkypullon ja isoja jätesäkkejä. Ehkä mies on saanut nyt purkautua. Sanoin suoraan laiskottelusta ja mies vastaa omaan tapaansa. Minusta tehtäväni on panna kapinallinen paikoilleen. Jo nyt purnarin mukaan tulo on sotkenut toisen työntekijän suhteellisen hyvän työmoraalin. Tein aisoihin panon selvin sanoin, mutta korottamatta ääntäni. Hän oli aikaisemmin ehdottanut työn tekemistä urakalla, mutta sellaiseen ei mielestäni minulla ole valtuutta antaa lupaa. Olin jo tänään antanut hänen aloittaa seitsemältä.
Juttelin hänen kanssaan varsin pitkään, mutta useimmat hänen jyrkistä mielipiteistään osoittautuvat luuloiksi ja oletuksiksi. Takana on kumminkin oikeutettua pettymystä siihen, että käydyt koulutukset eivät olekaan antaneet töitä, starttirahaa hänet itsensä luultavasti työllistävälle yritykselle ei tullut ja ehkä ansiosidonnaisella olevan osoittaminen työharjoitteluun onkin työvoimatoimiston puolelta vähän epätavallista. Kuukausi kuitenkin menee vaikka missä ja työpaikkamme ei ole aivan mahdoton.
Nuorimies jota jo eilen odotettiin, ei ilmestynyt tänäänkään. Hänen puhelimensa ei vastannut. Työnvälityksen virkailija olisi halunnut sysätä vastuun nuoresta miehestä minulle ja puhuu hieman närkästyneenä, mutta en voi autottomana häntä hakea eikä hän vastaa puhelimeen. Virkailija tuntuu haluavan, että poikaa herätellään aamuisin. Hän on varsin ymmärtäväinen täti, mutta missä kulkee raja. Luulenpa, että pojalle pitää valmistaa erikoisohjelma, kunhan työparini tulee. Hänellä on kokemusta ns. yksilövalmennuksesta ja auto. Kunta saa tietenkin maksaa ekstraa ekstrakohtelusta.
4.7.05
Paikalla
Jotenkin vain tuli mieleen A, joka asui Ekokylässä ja yritti kaikkia naisia. Hänen iskemisyrityksensä naurattivat, koska ne olivat niin kömpelön näkyviä. Hän yritti minunkin tulevaa naisystävää K:aa ja ei millään uskonut, kun sanoin, että minä aion napata hänet, hehkeän vaaleaverikön ja minua paljon nuoremman. En muuten yhtään ymmärrä miehiä, jotka puhuvat väheksyen yksinhuoltajanaisista. Biologisesti juuri äidit ovat eniten puoleensavetäviä. Ne joille suvunjatkaminen on onnistunut, ovat myös uuden koiraan mielestä haluttavia. Leijonauros puree kyllä pennut kuoliaaksi ja sitä ihmisen ei tarvitse tehdä. Minusta äidit ovat ihania ja syynä on myös varmaan se, että menetin omani varhain. Minulle K:n iskeminen onnistui, vaikka sitä en olekaan tehnyt monia kertoja elämässäni, kun en ole tyypillinen mies.
A oli kyllä paljon fiksumpi tyyppi kuin luulisi. Kansakoulupohjalta ja luki paljon sekä seurasi aikaansa. Hän yleensä voitti minutkin Trivial Pursuitissa. Luulin häntä ensin lähes kirjoitustaidottomaksi, mutta eiköpähän hän väsännytkin lehteemme ihan kelvollisen esseen.
No, kun hänkin lopulta onnistui, onnittelimme lämpimästi. Se juttu ei tosin kestänyt sekään ja kadotin A:n näkyvistä. Hänkin oli monien ekokyläläisten tapaan, nuori varhaiseläkkeellä oleva mies, mutta meni sitten kouluun ja hankki ammatin. Saiko työtä, en tiedä.
Minä en purrut pentuja kuoliaaksi vaan he tulivat samaan bussiin jostakin väliltä, taas tulossa luokseni. Ja mukaviahan he ovat. He alkoivat voida pahoin kuumassa linja-autossa.Muistan itsekin olleeni lapsena samanlainen. Oksennukselta selvittiin tällä kertaa ja kumpikin nukkui kippurassa penkillään suurimman osan matkaa. Onkohan matkapahoinvointi vähentynyt nykyään, kun busseissa ei ole paperipusseja, joihin yrjötä. Bussit ja tiet ovat parempia ja ihmiset tottuneita matkustukseen. Nämä samat lapset menevät kyllä kaikkiin Särkänniemen kieputtimiin voimatta pahoin.
He olivat olleet leirillä ja toinen oli lyönyt päänsä tehdessän volttia. Mikä onni, että tikeillä selvittiin. Minulla on ollut oppilas, joka sukelsi itsensä loppuiäksi pyörätuoliin.
Ostin myös digikameran ja MP3-soittimen, mutta on eri asia ennenkuin opin niitä käyttämään. Kuvien liittäminen blogiini muuttaa sen luonteen. Lopetan ehkä tämän ja aloitan uuden, aika näyttää. Joku rajahan täytyy myös olla tiedostojen koossakin. Maalainen on suoltanut aika paljon sanoja.
Minulle on tulossa projektiin pari uutta työntekijää. Peukku pystyyn, että onnistuu.
A oli kyllä paljon fiksumpi tyyppi kuin luulisi. Kansakoulupohjalta ja luki paljon sekä seurasi aikaansa. Hän yleensä voitti minutkin Trivial Pursuitissa. Luulin häntä ensin lähes kirjoitustaidottomaksi, mutta eiköpähän hän väsännytkin lehteemme ihan kelvollisen esseen.
No, kun hänkin lopulta onnistui, onnittelimme lämpimästi. Se juttu ei tosin kestänyt sekään ja kadotin A:n näkyvistä. Hänkin oli monien ekokyläläisten tapaan, nuori varhaiseläkkeellä oleva mies, mutta meni sitten kouluun ja hankki ammatin. Saiko työtä, en tiedä.
Minä en purrut pentuja kuoliaaksi vaan he tulivat samaan bussiin jostakin väliltä, taas tulossa luokseni. Ja mukaviahan he ovat. He alkoivat voida pahoin kuumassa linja-autossa.Muistan itsekin olleeni lapsena samanlainen. Oksennukselta selvittiin tällä kertaa ja kumpikin nukkui kippurassa penkillään suurimman osan matkaa. Onkohan matkapahoinvointi vähentynyt nykyään, kun busseissa ei ole paperipusseja, joihin yrjötä. Bussit ja tiet ovat parempia ja ihmiset tottuneita matkustukseen. Nämä samat lapset menevät kyllä kaikkiin Särkänniemen kieputtimiin voimatta pahoin.
He olivat olleet leirillä ja toinen oli lyönyt päänsä tehdessän volttia. Mikä onni, että tikeillä selvittiin. Minulla on ollut oppilas, joka sukelsi itsensä loppuiäksi pyörätuoliin.
Ostin myös digikameran ja MP3-soittimen, mutta on eri asia ennenkuin opin niitä käyttämään. Kuvien liittäminen blogiini muuttaa sen luonteen. Lopetan ehkä tämän ja aloitan uuden, aika näyttää. Joku rajahan täytyy myös olla tiedostojen koossakin. Maalainen on suoltanut aika paljon sanoja.
Minulle on tulossa projektiin pari uutta työntekijää. Peukku pystyyn, että onnistuu.
1.7.05
Seikkailu
Kaveri, jota me projektissa ja kaikki sossun ja työnvälityksen kiltit tädit ovat yrittäneet houkutella työharjoitteluun, ilmestyi katsomaan työmaata.
Puhuin ystävällisesti ja suoraan miten asiat ovat, poika ei paljon sanonut, mutta antoi ymmärtää tulevansa ensi viikolla.
Minä itse lähden seikkailemaan. Siitä ei tule selostusta reaaliajassa. Lähden Helsingin suuntaan. Hyvästi.
Puhuin ystävällisesti ja suoraan miten asiat ovat, poika ei paljon sanonut, mutta antoi ymmärtää tulevansa ensi viikolla.
Minä itse lähden seikkailemaan. Siitä ei tule selostusta reaaliajassa. Lähden Helsingin suuntaan. Hyvästi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)