Jo kauan sitten lakkasin yrittämästä pitää jonkinlaista taksonomiaa yllä niistä lukemattomista nettisivuista, joita blogiharrastuksenkin yhteydessä tapaa. Onneksi toiset tekevät sen paremmin. Kaiken aikaa tapaa uusia, miellyttäviä (blogi)sivuja, jotka vuorostaan johtavat toisille viehättäville poluille. Minulle tässä on riittävästi evankeliumia.
Turhan ja kuuman kesäloma-ajelun sijaan voin jäädä varjoisaan, viileään huoneistooni, istua jääpalat lasissa kilisten iltapäivän auringossa isolla parveekkeellani lehtipuiden siimeksessä. Ei ole huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä enkä näe kasvimaalla raatavaa T:ia, mikä tuo mieleen heti: Olenko luikuri, kun en enää jaksa mennä ahertamaan mukaan. Voin silti koska tahansa lähteä pyörälenkille Suomen kauneimpiin maisemiin pitkin hyviä teitä, meren rannalle tai sisämaahan. Pääsen puolella niistä elinkustannuksista, mitä oli ekoyhteisössä ja paljon vähemmällä vaivalla, kun kauppa ja bussit ovat vieressä.
Silti oma kasvimaa olisi mukava lisä tähän idylliin, mutta vielä tänä kesänä en taida sitä toteuttaa.
Pietarsaaren terveyskeskuksessa on pihalle rakennettu virkistyspuutarha. Todella hyvä idea, mitä olisi pitänyt noudattaa siinä mielisairaalassa, jossa työskentelin viime kesänä. Nuoret työnohjaajat olivat kyllä restauroineet aikaisempien sukupolvien luomaa fantastista puistomaista sairaalamiljöötä. Minäkin siihen osallistuin tekemällä potilaitten kanssa polkuja ja leikkaamalla nurmikkoja. Miljöö oli kuitenkin pitkälti kulissi, jota olisi pitänyt elävöittää. Konservatiivinen sairaalan johto ja eläkkeelle joutava ohjaajien esimies estivät uusien ideoitten leviämisen. Viereen olisi ollut mahdollista luoda todellinen luonnonniitty, mitä itse esitin. Myös keittiöpuutarha olisi ollut mahdollista luoda, mutta siihen ei ollut muka tarvetta, kun ruoka tuli keskuskeittiöstä valmiina. Jossakin Italiassa (ja jo Suomessakin) sairaaloissa pidetään eläimiä, mitkä vastaisivat kahmalollisia pillereitä. Tuossa sairaalassa luotettiin etupäässä lääkkeisiin.
Aion tehdä kesälomamatkoja netin avulla. Yksi, informatiivinen ja luistavasti kirjoitettu blogi: Kansatieteilijän desktopilta opastaa virtuaalimuseoihin ja näyttelyihin mukavasti ja kansantajuisesti. Aion taas tehdä, ainakin itseäni varten, jatkoa listalleni kiinnostavista blogeista. Eikä haittaa vaikka siitä olisi hyötyä jollekin toisellekin. Esimerkiksi tasokkaita valokuvablogeja on jo paljon.
31.5.05
30.5.05
Talossa alkaa rampata väkeä
Iltapäivällä tuli esinaisia ja paikallisen ruotsinkielisen mielenterveyskuntoutujien yhdistyksen retkikunta. Kävimme myös sisällä kaupassa, josta pitäisi tulla varsinainen verstas. Se näytti isolta hallilta ja oli kovasti kulunut. Ihmetellä täytyy miten elintarvikkeita on voitu myydä ja käsitellä sellaisissa tiloissa. Kommunistiajan Venäjällä näytti vähän samalta.
Olen oppinut suhtautumaan hienoisella varauksella innostuksiin. Mielenterveyskuntoutujat päättivät ryhtyä rakentamaan kerhohuonetta talon yläkertaan ja ulkoaluetta kesänviettopaikaksi. Menipä se nopeasti. Minulla ei ole vastuuta onneksi mistään, enkä tiedä kuka maksaa kaikki materiaalit ensinnäkin. Työn tekeminen ei myöskään ole mitenkään helppo juttu, jos on masentunut jne, tiedän viime vuosien kokemuksista.
Keittiökin taitaa mennä täysremonttiin, ok, en enää pistä vastaan. Jo loppuviikosta tulee lisää porukkaa hommiin, että onhan meillä kyllä sitten työvoimaa.
Tänään lapioin kellarista moskaa ja kannoin vaihtolavalle. Kellariin on päässyt rinteestä valumaan vesiä, mikä ei kylläkään ole päässyt lahottamaan rakenteita. Salaojittamlla talon vierus estetään tulevat tulvat. Kellarissa oli pari pumppua ja putket ulos, mikä näyttää paljon huolestuttavammalta kuin on. Kellarissa oli myös asbestilla eristettyjä putkia, joihin varoin koskemasta.
Olen oppinut suhtautumaan hienoisella varauksella innostuksiin. Mielenterveyskuntoutujat päättivät ryhtyä rakentamaan kerhohuonetta talon yläkertaan ja ulkoaluetta kesänviettopaikaksi. Menipä se nopeasti. Minulla ei ole vastuuta onneksi mistään, enkä tiedä kuka maksaa kaikki materiaalit ensinnäkin. Työn tekeminen ei myöskään ole mitenkään helppo juttu, jos on masentunut jne, tiedän viime vuosien kokemuksista.
Keittiökin taitaa mennä täysremonttiin, ok, en enää pistä vastaan. Jo loppuviikosta tulee lisää porukkaa hommiin, että onhan meillä kyllä sitten työvoimaa.
Tänään lapioin kellarista moskaa ja kannoin vaihtolavalle. Kellariin on päässyt rinteestä valumaan vesiä, mikä ei kylläkään ole päässyt lahottamaan rakenteita. Salaojittamlla talon vierus estetään tulevat tulvat. Kellarissa oli pari pumppua ja putket ulos, mikä näyttää paljon huolestuttavammalta kuin on. Kellarissa oli myös asbestilla eristettyjä putkia, joihin varoin koskemasta.
29.5.05
Kauppias
Ovikello soi vaativasti. Oven takana seissyt tumma nainen aikoi kävellä suoraan sisään. Hei, hei. Olet nyt kyllä erehtynyt asunnosta. Väärä paikka, sanoin.
Tehdään kauppoja, nainen sanoi ja kääntyi kiltisti pois, kun sanoin ei.
Vasta jälkeenpäin ajattelin monia talossa asuvia vanhuksia ja kertomuksia, kuinka kaupustelijat olivat puhdistaneet eläkeläisiä liioista rahoista ja arvoesineistä. Toivottavasti niin ei nyt käynyt.
Kävin koleahkon päivän aikana pitkähköllä pyöräretkellä. Ihailin pitkälle vihertynyttä maisemaa. Kävin jättämässä kirjoja kirjaston luukusta 11 km:n päässä. Tämän kylän bokstuga on auki kerran viikossa, mutta vielä en ole sinne ehtinyt. Sinnekin varmaan voi kirjat jättää. Ajoin toista kautta kotiin, ympäri pitkän sisäjärven, jonka erottaa merestä vain kapea kannas. Joka paikassa oli pienvenesatamia, joissa oli ankkuroituna loistoveneitä.
Kävin eräässä tyhjähkössä nähtävyydessä, jossa oli iso kahvila ja paljon laadukkaita matkamuistoja ja taidenäyttelyitä. Vieressä oli historiallinen nähtävyys I ms ajoilta. Siellä oli omenatarhoja ja tilamyyntiäkin, tähän aikaan lähinnä taimia, jotka ovatkin tuottoisia. Liika siinäkin on liikaa. Yhdessä asiakkaista tyhjässä kasvihuoneessa reitin varrella oli vain ruotsia puhuva ulkomaalaisnainen töissä, ilmeisesti thaimaalainen.
Mietin liikeideaani, joka tapani mukaan todennäköisesti on joko lapsellinen tai toteuttamiskelvoton. Mutta sillä voi olla mahdollisuuksia. Se liittyy aika tavalla siihen ideaan verkottumisesta, joka minulla oli Keuruulla ja niihin mahdollisuuksiin ja vaatimuksiin, joita nyt uuden projektinh myötä ilmenee. Luoda myytävissä oleva palvelutuote ja toimia yhdessä toisten matkailuyrittäjien kanssa. Ihan lähiseudulla avautuu tosi hyvä matkailuyritys, joka varsinkin talviajaksi tarvitsee asiakkaita. Tähän rakoon aion työntyä tuotteellani. Näitten projektirahalla toimivien paikkojen pitäisi myös tuottaa ja luoda oikeata työtä; se on oikeastaan vaatimus. En kuitenkaan vielä esitä ideaani. Minulla on pari muutakin, sen uskon, toteuttamiskelpoista ideaa ja uusia tulee varmasti.
Romanttinen sieluni vietti tv-juhlaa, kun Gilmoren tytöt läksivät kesälaitumelle. Lorelain ja ystävättären hotelli avasi, testaajana oli värikäs kylän päähenkilöjoukko. Hauskoja episodeja näyteltiin. Oli romantiikkaa ja sopivasti hulluja sattumuksia. Kuten arvelinkin aiemmin seksuaalinen jännitys Luken ja Lorelain välillä tiivistyy. Heistä on tulossa pari. Samaistuin Lukeen, sillä odotan, että joku seksikäs ja vielä hyvin säilynyt ja fiksu naisihminen tulee huomaamaan, mikä namupala minäkin olen. Onhan minut haettu töihinkin kotoa, miksen voi olla poikkeus kaikkiin sääntöihin.
Rory menetti neitsyytensä entiselle poikaystävälleen, jonka avioliitto ei ollut toiminut. Lorelai oli tietenkin huolestunut, kukapa ei olisi. Loppujen lopuksi sympaattisen ja raharikkaan Gilmoren pariskunnan välirikko tosin kismittää. Lorelain äiti ei olekaan kunnon bitch vaan oikeastaan ihan sympaattinen ja inhimillinen.
Tv:stä tuli Lännen valloituksesta hyvä dokumentti, mistä ei puuttunut tummia sävyjä, kun alkuperäiskansan kohtaloa pohdittiin. Olen vuosia sitten perehtynyt aika hyvin Lännen valloitukseen ja USA:han yleensäkin, kun luin Ruotsissa englannin tv-kurssia Ten Points. Oppikirjoissa ja ohjelmissa oli laajoja ja asiantuntevia kappaleita aiheista ja olin todella kiinnostunut. Suoritin kurssin ja tentit hyvin arvosanoin. Tämän päivän ohjelman kuvallinenkin anti oli todella hyvä. Ei tosiaankaan tarvitse lähteä vaivalloiselle matkalle autenttisille tapahtumapaikoille, kun tv näyttää kaiken paremmin. Olen muutenkin USA:n ystävä ja luin National Geographic Magazinen juttuja yli kymmenen vuotta. Nyt kun minulle tulee suomenkielinen lehti, se ei tunnu ollenkaan yhtä juhlalliselta. Nämä lehdet joutavat melkein paperinkeräykseen. NGM kuuluu lukea englanniksi.
Tehdään kauppoja, nainen sanoi ja kääntyi kiltisti pois, kun sanoin ei.
Vasta jälkeenpäin ajattelin monia talossa asuvia vanhuksia ja kertomuksia, kuinka kaupustelijat olivat puhdistaneet eläkeläisiä liioista rahoista ja arvoesineistä. Toivottavasti niin ei nyt käynyt.
Kävin koleahkon päivän aikana pitkähköllä pyöräretkellä. Ihailin pitkälle vihertynyttä maisemaa. Kävin jättämässä kirjoja kirjaston luukusta 11 km:n päässä. Tämän kylän bokstuga on auki kerran viikossa, mutta vielä en ole sinne ehtinyt. Sinnekin varmaan voi kirjat jättää. Ajoin toista kautta kotiin, ympäri pitkän sisäjärven, jonka erottaa merestä vain kapea kannas. Joka paikassa oli pienvenesatamia, joissa oli ankkuroituna loistoveneitä.
Kävin eräässä tyhjähkössä nähtävyydessä, jossa oli iso kahvila ja paljon laadukkaita matkamuistoja ja taidenäyttelyitä. Vieressä oli historiallinen nähtävyys I ms ajoilta. Siellä oli omenatarhoja ja tilamyyntiäkin, tähän aikaan lähinnä taimia, jotka ovatkin tuottoisia. Liika siinäkin on liikaa. Yhdessä asiakkaista tyhjässä kasvihuoneessa reitin varrella oli vain ruotsia puhuva ulkomaalaisnainen töissä, ilmeisesti thaimaalainen.
Mietin liikeideaani, joka tapani mukaan todennäköisesti on joko lapsellinen tai toteuttamiskelvoton. Mutta sillä voi olla mahdollisuuksia. Se liittyy aika tavalla siihen ideaan verkottumisesta, joka minulla oli Keuruulla ja niihin mahdollisuuksiin ja vaatimuksiin, joita nyt uuden projektinh myötä ilmenee. Luoda myytävissä oleva palvelutuote ja toimia yhdessä toisten matkailuyrittäjien kanssa. Ihan lähiseudulla avautuu tosi hyvä matkailuyritys, joka varsinkin talviajaksi tarvitsee asiakkaita. Tähän rakoon aion työntyä tuotteellani. Näitten projektirahalla toimivien paikkojen pitäisi myös tuottaa ja luoda oikeata työtä; se on oikeastaan vaatimus. En kuitenkaan vielä esitä ideaani. Minulla on pari muutakin, sen uskon, toteuttamiskelpoista ideaa ja uusia tulee varmasti.
Romanttinen sieluni vietti tv-juhlaa, kun Gilmoren tytöt läksivät kesälaitumelle. Lorelain ja ystävättären hotelli avasi, testaajana oli värikäs kylän päähenkilöjoukko. Hauskoja episodeja näyteltiin. Oli romantiikkaa ja sopivasti hulluja sattumuksia. Kuten arvelinkin aiemmin seksuaalinen jännitys Luken ja Lorelain välillä tiivistyy. Heistä on tulossa pari. Samaistuin Lukeen, sillä odotan, että joku seksikäs ja vielä hyvin säilynyt ja fiksu naisihminen tulee huomaamaan, mikä namupala minäkin olen. Onhan minut haettu töihinkin kotoa, miksen voi olla poikkeus kaikkiin sääntöihin.
Rory menetti neitsyytensä entiselle poikaystävälleen, jonka avioliitto ei ollut toiminut. Lorelai oli tietenkin huolestunut, kukapa ei olisi. Loppujen lopuksi sympaattisen ja raharikkaan Gilmoren pariskunnan välirikko tosin kismittää. Lorelain äiti ei olekaan kunnon bitch vaan oikeastaan ihan sympaattinen ja inhimillinen.
Tv:stä tuli Lännen valloituksesta hyvä dokumentti, mistä ei puuttunut tummia sävyjä, kun alkuperäiskansan kohtaloa pohdittiin. Olen vuosia sitten perehtynyt aika hyvin Lännen valloitukseen ja USA:han yleensäkin, kun luin Ruotsissa englannin tv-kurssia Ten Points. Oppikirjoissa ja ohjelmissa oli laajoja ja asiantuntevia kappaleita aiheista ja olin todella kiinnostunut. Suoritin kurssin ja tentit hyvin arvosanoin. Tämän päivän ohjelman kuvallinenkin anti oli todella hyvä. Ei tosiaankaan tarvitse lähteä vaivalloiselle matkalle autenttisille tapahtumapaikoille, kun tv näyttää kaiken paremmin. Olen muutenkin USA:n ystävä ja luin National Geographic Magazinen juttuja yli kymmenen vuotta. Nyt kun minulle tulee suomenkielinen lehti, se ei tunnu ollenkaan yhtä juhlalliselta. Nämä lehdet joutavat melkein paperinkeräykseen. NGM kuuluu lukea englanniksi.
Tietokoneen keksijä
"Turing oli hyvin eksentrinen hahmo. Hän halusi mieluiten tehdä kaiken itse. Arkipäivän ongelmat olivat hänelle innoituksen lähde. Joskus hänen ratkaisunsa olivat vähintäänkin omalaatuisia. Sotavuosina hän pyöräili päivittäin työhön Bletchley Parkiin, missä hänen apunaan oli satakunta konttorityttöä. Keväisin ja kesäisin hän veti päähänsä kaasunaamarin suojaksi heinänuhaa vastaan. Talvisin hän piti villalapasia, jotka hän oli kutonut itse ilman ohjeita. Hän oli opetellut kutomaan omin päin, muttei koskaan oppinut päättämään sormia, niinpä vanttuista riippuikin pitkiä langanpäitä. Koska hänellä oli ongelmia tasaisin väliajoin rattaalta tippuvan pyöränketjun kanssa, hän tapasi laskea polkemansa kierrosluvut. Hänen laskemansa kaavan mukaan, ketjut piti tarkistaa tietyn kierrosluvun jälkeen. Juuri ennen kuin oli aika, hän pysähtyi, otti lapaset käsistään, kohensi ketjua ja jatkoi matkaansa. Hänen äitinsä huomautti varovaisesti, että hyvä pyöränkorjaaja olisi ratkaissut ongelman viidessä minuutissa.
Yksi Turingin mieliharrastuksista oli liikunta. Hän juoksi mielellään maratonia, narunpätkällä vyötäisille sidotuissa työhousuissa. Koska hän halusi seurata tiettyä juoksujärjestystä eikä hän luottanut taskukellonsa, hän tapasi sitoa herätyskellon narun toiseen päähän. Kun hänen piti matkustaa Bletchleystä tapaamaan tuttavia Cambridgeen tai Lontooseen, hän lähettti mielellään "sapattivaatteet" etukäteen ja juoksi ne neljä-,viisikymmentä kilometriä ystävien luokse. Hän oli olympialuokan maratonjuoksija ja jäsen samassa urheiluseurassa kuin Roger Bannister, ensimmäinen "haamumailin" alittaja(maili vähemmässä kuin neljässä minuutissa).
Turing oli metodinen ja itsenäinen kaikessa, mihin hän ryhtyi. Hän ei perustanut tavanomaisista ratkaisuista ja toisten mielipiteistä käytösasioissa. Tapa tehdä kaikki itse koitui lopulta hänen kuolemakseen. Vuosikausia hän oli tehnyt kemiallisia ja sähköalan kokeita kotitekoisilla kojeilla ja materiaaleilla. Osa kokeista oli varsin taidokkaita. Hän kokeili mm. lusikkojen galvaanista hopeoimista kotitekoisten paristojen ja isoisän taskunauriin avulla (mikä ehkä selittää herätyskellon tarpeen). Yksi kalvanisointikokeitten tarvitsemista kemikaaleista oli syankaliumi. Onnettomuuden on täytynyt sattua siten, että hän sattui koskemaan yhtä lusikkaa ja sai syankaliumia sormiinsa sitä huomaamatta. Hänet tavattiin sängystään kuolleena kesäkuun aamuna 1954"
Suomensin pätkän JOHN McLEISHIN kirjasta Matematikens kulturhistoria s.230.
Turingista löytyy tietenkin paljon materiaalia netistä. Onhan hän ehkä tärkeimmän viimeisen puolenvuosisadan aikaisen keksinnön, tietokoneen isä.
Koska ymmärrän joten kuten vain tarinoita, en osaa puuttua hänen merkittävään keksintöönsä muuta kuin suurella kiitollisuudella ihaillen.
Hänen työnsä auttoi liittoutuneita voittamaan sodan natseja vastaan. Kiitokseksi kansakunta nosti häntä vastaan oikeusjutun nuorten poikien turmelemisesta. Hänet pakotettiin syömään estrogeeneja seksuaalisen halun hillitsemiseksi, mikä aiheutti mm. rintojen kasvua.
Tuossa erinomaisessa nettielämänkerrassa kallistutaan enemmän itsemurhan suuntaan: Hän lavasti kuoleman äidin mieltä rauhoittaakseen näyttämään onnettomuudelta.
Wikipediassa on lyhyt elämänkerta. Kannattaa tutustua myös muihin 462 000 osumaan tai ainakin alkupuoleen. Ne kertovat varmaankin kaiken tuon sympaattisen ja merkittävän miehen elämästä ja hänen kauniista mielestään, joka on muuttanut maailmaa paremmaksi paikaksi elää.
Yksi Turingin mieliharrastuksista oli liikunta. Hän juoksi mielellään maratonia, narunpätkällä vyötäisille sidotuissa työhousuissa. Koska hän halusi seurata tiettyä juoksujärjestystä eikä hän luottanut taskukellonsa, hän tapasi sitoa herätyskellon narun toiseen päähän. Kun hänen piti matkustaa Bletchleystä tapaamaan tuttavia Cambridgeen tai Lontooseen, hän lähettti mielellään "sapattivaatteet" etukäteen ja juoksi ne neljä-,viisikymmentä kilometriä ystävien luokse. Hän oli olympialuokan maratonjuoksija ja jäsen samassa urheiluseurassa kuin Roger Bannister, ensimmäinen "haamumailin" alittaja(maili vähemmässä kuin neljässä minuutissa).
Turing oli metodinen ja itsenäinen kaikessa, mihin hän ryhtyi. Hän ei perustanut tavanomaisista ratkaisuista ja toisten mielipiteistä käytösasioissa. Tapa tehdä kaikki itse koitui lopulta hänen kuolemakseen. Vuosikausia hän oli tehnyt kemiallisia ja sähköalan kokeita kotitekoisilla kojeilla ja materiaaleilla. Osa kokeista oli varsin taidokkaita. Hän kokeili mm. lusikkojen galvaanista hopeoimista kotitekoisten paristojen ja isoisän taskunauriin avulla (mikä ehkä selittää herätyskellon tarpeen). Yksi kalvanisointikokeitten tarvitsemista kemikaaleista oli syankaliumi. Onnettomuuden on täytynyt sattua siten, että hän sattui koskemaan yhtä lusikkaa ja sai syankaliumia sormiinsa sitä huomaamatta. Hänet tavattiin sängystään kuolleena kesäkuun aamuna 1954"
Suomensin pätkän JOHN McLEISHIN kirjasta Matematikens kulturhistoria s.230.
Turingista löytyy tietenkin paljon materiaalia netistä. Onhan hän ehkä tärkeimmän viimeisen puolenvuosisadan aikaisen keksinnön, tietokoneen isä.
Koska ymmärrän joten kuten vain tarinoita, en osaa puuttua hänen merkittävään keksintöönsä muuta kuin suurella kiitollisuudella ihaillen.
Hänen työnsä auttoi liittoutuneita voittamaan sodan natseja vastaan. Kiitokseksi kansakunta nosti häntä vastaan oikeusjutun nuorten poikien turmelemisesta. Hänet pakotettiin syömään estrogeeneja seksuaalisen halun hillitsemiseksi, mikä aiheutti mm. rintojen kasvua.
Tuossa erinomaisessa nettielämänkerrassa kallistutaan enemmän itsemurhan suuntaan: Hän lavasti kuoleman äidin mieltä rauhoittaakseen näyttämään onnettomuudelta.
Wikipediassa on lyhyt elämänkerta. Kannattaa tutustua myös muihin 462 000 osumaan tai ainakin alkupuoleen. Ne kertovat varmaankin kaiken tuon sympaattisen ja merkittävän miehen elämästä ja hänen kauniista mielestään, joka on muuttanut maailmaa paremmaksi paikaksi elää.
28.5.05
Keskusteluja eliittityöläisyydestä
Yritin olla ärsyttävä vähine keinoineni, mutta sain vain Metten reagoimaan.
Hakemalla sanalla paperityöläisen keskipalkka löysin DVD Plaza Forumille, jossa aiheesta käydään keskustelua. Sielläkin sanotaan, että alan työläisen keskipalkka on n.40 000 € vuodessa. Se on todella paljon, kun verrataan muihin ja paljon paremmin koulutettuihin ja kovempaa työtä tekeviin. Työ on monesti pelkkää prosessin hoitoa, tulee tietenkin aina ongelmia ja siinä on säpinää. Tässä on toinen keskusteluketju.
Ei ole tietenkään yhtään ongelmallista saada tuollaiset tulot kulutettua. Korkeatuloiset aina huomauttavat, että verot ovat korkeammat ja kaikki maksut pitää maksaa täysimääräisinä. Talot maksavat ja kaikki maksaa. Mutta maksaa se eläminen pienituloisellekin.
Jo pelkät autot ovat nykyään niin hintavia. Jos hankkii hienon kaupunkimaasturin tai vähemmänkin monsterin, siihen ja edes takaisin ajeluun saa kyllä rahaa menemään. Talot alkavat muistuttaa linnoja ja ulkomaanmatkoihin sekä harrastuksiin saa kyllä helpolla kulumaan uskomattomia summia.
Jos paperityöläisille on ehdotettu esim. kesäisin 12 tunnin työvuoroja, se on kyllä kokonaistyöajasta pois. Vapaa- aikaa tulee sitten vuorostaan enemmän. Tuon yllä olevan keskusteluketjun mukaan liitolle oli kyllä ehdotettu tuntuvia korvauksia juhannuksen ja joulun työvuoroista, ehkä kolminkertaisia palkkoja, mutta se ei ollut kelvannut. Julkisuudessa esitetty vaatimus neljän viikon työajanlyhennyksestä ei liene ollut suurikaan ankka, vaan vaatimukset olivat sitä luokkaa.
Ihmisen tarpeet ovat rajattomasti venyviä ystävämme Maslowin tarveteorian mukaan. Otetaanpa vaikka amerikkalaisten, hyvin toimeen tulevien näyttävä, huomiota herättävä kulutus (suspicious consumtion). He ovat valmiita vetämään kaiken mahdollisen omaan napaansa välittämättä maansa ja maailman köyhistä.
Sama se on tietenkin johtajilla ja pääoman omistajilla. Mikään korvaus heidän panoksestaan ei tunnu olevan riittävä. Johdon suuret palkat ja optiot antavat muillekin oikeuden ahnaaseen saalistamiseen. Jos nyt johtajia haluaa puolustella, he kyllä useinkin elävät vaarallisesti ja saavat paljon helpommin kenkää kuin tavallinen duunari. Pätevän johtajan pitää saada lafka tuottamaan ja siitä maksetaan. Päteviä ei saa, jos ei siitä maksa.
Ainakin tämän tyyppisestä keskustelusta päätellen paperiliiton on hyvin vaikeaa saada myötätuntoa vaatimuksilleen. Nyt jo otsa rypyssä Anne Brusila kertoo tv:ssä, että konflikti saattaa jopa vaikuttaa kansantulon kasvulukuun. Tällaista, puolesta-vastaan keskustelua käydään varmaankin lukemattomilla muillakin foorumeilla, lehdissä, netissä, kotona ja työpaikoilla.
Lehdissä kerrotaan kuinka vaivatonta on esim. eukalyptuspuun kasvattaminen jossakin Uruguaissa. Meikäläiset paperitehtaat ovat kohta mennyttä kalua, jos tätä menoa jatketaan. Suomessa ei suinkaan ole kyse Kiinan olojen tänne tuomisesta vaan pahimpien kiristämällä saatujen etujen hillitty rukkaaminen. Viimeinen lähtijä sammuttakoon valot!
Hakemalla sanalla paperityöläisen keskipalkka löysin DVD Plaza Forumille, jossa aiheesta käydään keskustelua. Sielläkin sanotaan, että alan työläisen keskipalkka on n.40 000 € vuodessa. Se on todella paljon, kun verrataan muihin ja paljon paremmin koulutettuihin ja kovempaa työtä tekeviin. Työ on monesti pelkkää prosessin hoitoa, tulee tietenkin aina ongelmia ja siinä on säpinää. Tässä on toinen keskusteluketju.
Ei ole tietenkään yhtään ongelmallista saada tuollaiset tulot kulutettua. Korkeatuloiset aina huomauttavat, että verot ovat korkeammat ja kaikki maksut pitää maksaa täysimääräisinä. Talot maksavat ja kaikki maksaa. Mutta maksaa se eläminen pienituloisellekin.
Jo pelkät autot ovat nykyään niin hintavia. Jos hankkii hienon kaupunkimaasturin tai vähemmänkin monsterin, siihen ja edes takaisin ajeluun saa kyllä rahaa menemään. Talot alkavat muistuttaa linnoja ja ulkomaanmatkoihin sekä harrastuksiin saa kyllä helpolla kulumaan uskomattomia summia.
Jos paperityöläisille on ehdotettu esim. kesäisin 12 tunnin työvuoroja, se on kyllä kokonaistyöajasta pois. Vapaa- aikaa tulee sitten vuorostaan enemmän. Tuon yllä olevan keskusteluketjun mukaan liitolle oli kyllä ehdotettu tuntuvia korvauksia juhannuksen ja joulun työvuoroista, ehkä kolminkertaisia palkkoja, mutta se ei ollut kelvannut. Julkisuudessa esitetty vaatimus neljän viikon työajanlyhennyksestä ei liene ollut suurikaan ankka, vaan vaatimukset olivat sitä luokkaa.
Ihmisen tarpeet ovat rajattomasti venyviä ystävämme Maslowin tarveteorian mukaan. Otetaanpa vaikka amerikkalaisten, hyvin toimeen tulevien näyttävä, huomiota herättävä kulutus (suspicious consumtion). He ovat valmiita vetämään kaiken mahdollisen omaan napaansa välittämättä maansa ja maailman köyhistä.
Sama se on tietenkin johtajilla ja pääoman omistajilla. Mikään korvaus heidän panoksestaan ei tunnu olevan riittävä. Johdon suuret palkat ja optiot antavat muillekin oikeuden ahnaaseen saalistamiseen. Jos nyt johtajia haluaa puolustella, he kyllä useinkin elävät vaarallisesti ja saavat paljon helpommin kenkää kuin tavallinen duunari. Pätevän johtajan pitää saada lafka tuottamaan ja siitä maksetaan. Päteviä ei saa, jos ei siitä maksa.
Ainakin tämän tyyppisestä keskustelusta päätellen paperiliiton on hyvin vaikeaa saada myötätuntoa vaatimuksilleen. Nyt jo otsa rypyssä Anne Brusila kertoo tv:ssä, että konflikti saattaa jopa vaikuttaa kansantulon kasvulukuun. Tällaista, puolesta-vastaan keskustelua käydään varmaankin lukemattomilla muillakin foorumeilla, lehdissä, netissä, kotona ja työpaikoilla.
Lehdissä kerrotaan kuinka vaivatonta on esim. eukalyptuspuun kasvattaminen jossakin Uruguaissa. Meikäläiset paperitehtaat ovat kohta mennyttä kalua, jos tätä menoa jatketaan. Suomessa ei suinkaan ole kyse Kiinan olojen tänne tuomisesta vaan pahimpien kiristämällä saatujen etujen hillitty rukkaaminen. Viimeinen lähtijä sammuttakoon valot!
27.5.05
Sydän pampattaen
Pomon sähköpostiviestin mukaan palkkaamiseni odottaa vain yhdistyksen kokousta. Sain hyvän vinkin eräästä linkistä, jossa kerrottiin erilaisten toimihenkilöjen keskipalkkoja ja pyysin projektinvetäjän normaalia palkkaa. Se ei kuulemma tuota ongelmia. Kannettava tietokonekin kehotettiin ostamaan, vaikka en sitä erityisemmin haluakaan. Olkoon se nyt sitten jokin statusmerkki, minähän tykkään elektronisista leikkikaluista.
En tietenkään kerro, että minulla on sydämen rytmihäiriö, kuten nytkin. Se tosin ei tällaisena minua invalidisoi tippaakaan, vaan korjaantuu lääkkeellä. Onhan niitä rytmihäiriöitä korjattu käsittääkseni jonkin tyyppisellä sähköhoidolla, joka vaikuttaa pysyvästi sääteleviin hermoihin. On tahdistimia, joita tuhannet käyttävät. Itse rytmi voidaan myös vaikeissa tapauksissa palauttaa sähkökäsittelyllä. Sadat tuhannet suomalaiset ovat pysyvästi alistuneet häiriytyneeseen sydämen rytmiin. Levottomuutta ja kuoleman pelkoa se tietenkin tuo mieleen. Ehkä minua ei otettaisi töihin, jos olisin kertonut vaivastani. Vähän sama tunne kuin naisella, joka odottaa lasta tai tietää rupeavansa odottamaan, mutta ei varota työnantajaa. Onhan minullakin oikeus päästä vielä mukaan työelämään, kun siihen on mahdollisuus. Luulin jo olevani tässä suhteessa mennyttä kalua.
Työelämästä ja riistosta
Olen lukenut Iltalehdestä Leif Salmenin kolumnin paperityöväen työehtosopimuksesta. Siinäkin puhutaan, että palkkakustannukset ovat vain pieni osa kustannuksista. Kolumnissa käsitellään eskoseppäsmäiseen tapaan kapitalistin tekemäätyövoiman riistoa. Se on toivotonta, vanhoissa taisteluhaudoissa makaamista. Nollasummapeliksikö sitä hienosti kutsutaan? Sen ajattelutavan mukaan kaadutaan, kun kerran kaadutaan ja komeasti. On helppoa olla tuomiopäivän profeetta ja ennustaa, ettei uusia paperikoneita rakenneta.
Tämän päivän Hesarissa oli onneksi laajempia näköaloja antava Vieraskynäkirjoitus, otsikolla: Suomen metsäsektori kärsii kyvyttömyydestä uudistua. Kustannustehokkuus ja kilpailukyky on hoidettava, kun asiaa ei voi enää hoitaa devalvaatioilla. Kannattaa lukea ko artikkeli.
Paperin menekki vähenee myös netin (ja blogien) ansiosta. Paperiton konttori tulee myös lopultakin. Artikkelissa ei suinkaan vaivuta toivottomuuteen kuten Salmen kolumnissaan. Puun käytössä on paljon mahdollisuuksia. Tulee uusia pakkausmateriaaleja, älypaperi. Puusta voidaan tehdä kemikaaleja ja lääkkeitä, mm. fenolit antioksidantteina ovat jo tuttuja. Puun käyttö energiana on vielä lapsenkengissä, haketta ja pellettejä voidaan tehdä määrättömästi. Artikkelia voidaan pahalla tahdolla ehkä väittää työnantajapuolen näkökohtia suosivaksi, mutta uskon enemmän sen esittämiin näkökohtiin kuin juoksuhautoihin jämähtäneiden ajatuksia työn ja pääoman ikuisesta ristiriidasta.
Minua on aina viehättänyt Japanin ja Aasian tiikereiden ja Kiinan nousu köyhyydestä teollisuusmahdeiksi. Se tehtiin osaksi pakosta, mutta osaksi talkoohengessä. Kiinassa varmastikin tehdään paljon hallaa ympäristölle ja sen laskut tulevat tietenkin aikanaan maksettaviksi. Kiina on kuitenkin se referenssikohde, johon Suomenkin talouskehitys peilautuu. Moraalisella paheksumisella ei tässä ole oikein mitään tehtävissä. Suomen on löydettävä sitä kuuluisaa kilpailukykyä vaikka höllentämällä hieman saavutettuja etuja, innovoimalla ja järkeistämällä. Kansalliset talkoot vetoavat minuun, onhan siinä kyse ikiaikaisista hyveistä kuten säästäväisyydestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta talvisodan hengessä. Minulla on sitä paitsi henkilökohtaista näyttöä. Teinhän palkatonta työtä n. seitsemän vuotta yhteiseksi hyväksi, mikä tosin taisi olla turhaan.
Paperityöväen suunnittelemat vaatimukset kuukauden työajan lyhennyksistä parin pyhän töitten takia on ahneudessaan pöyristyttävää. Todellinen köyhälistö tarvitsisi solidaarisuutta, eivät eliittityöläiset. Minua ei haittaisi, vaikka heidän vaatimuksensa murskattaisiin, kuten on sanottu, samassa hengessä kuin Margaret Thatcher murskasi hiilityöläiset.
En tietenkään kerro, että minulla on sydämen rytmihäiriö, kuten nytkin. Se tosin ei tällaisena minua invalidisoi tippaakaan, vaan korjaantuu lääkkeellä. Onhan niitä rytmihäiriöitä korjattu käsittääkseni jonkin tyyppisellä sähköhoidolla, joka vaikuttaa pysyvästi sääteleviin hermoihin. On tahdistimia, joita tuhannet käyttävät. Itse rytmi voidaan myös vaikeissa tapauksissa palauttaa sähkökäsittelyllä. Sadat tuhannet suomalaiset ovat pysyvästi alistuneet häiriytyneeseen sydämen rytmiin. Levottomuutta ja kuoleman pelkoa se tietenkin tuo mieleen. Ehkä minua ei otettaisi töihin, jos olisin kertonut vaivastani. Vähän sama tunne kuin naisella, joka odottaa lasta tai tietää rupeavansa odottamaan, mutta ei varota työnantajaa. Onhan minullakin oikeus päästä vielä mukaan työelämään, kun siihen on mahdollisuus. Luulin jo olevani tässä suhteessa mennyttä kalua.
Työelämästä ja riistosta
Olen lukenut Iltalehdestä Leif Salmenin kolumnin paperityöväen työehtosopimuksesta. Siinäkin puhutaan, että palkkakustannukset ovat vain pieni osa kustannuksista. Kolumnissa käsitellään eskoseppäsmäiseen tapaan kapitalistin tekemäätyövoiman riistoa. Se on toivotonta, vanhoissa taisteluhaudoissa makaamista. Nollasummapeliksikö sitä hienosti kutsutaan? Sen ajattelutavan mukaan kaadutaan, kun kerran kaadutaan ja komeasti. On helppoa olla tuomiopäivän profeetta ja ennustaa, ettei uusia paperikoneita rakenneta.
Tämän päivän Hesarissa oli onneksi laajempia näköaloja antava Vieraskynäkirjoitus, otsikolla: Suomen metsäsektori kärsii kyvyttömyydestä uudistua. Kustannustehokkuus ja kilpailukyky on hoidettava, kun asiaa ei voi enää hoitaa devalvaatioilla. Kannattaa lukea ko artikkeli.
Paperin menekki vähenee myös netin (ja blogien) ansiosta. Paperiton konttori tulee myös lopultakin. Artikkelissa ei suinkaan vaivuta toivottomuuteen kuten Salmen kolumnissaan. Puun käytössä on paljon mahdollisuuksia. Tulee uusia pakkausmateriaaleja, älypaperi. Puusta voidaan tehdä kemikaaleja ja lääkkeitä, mm. fenolit antioksidantteina ovat jo tuttuja. Puun käyttö energiana on vielä lapsenkengissä, haketta ja pellettejä voidaan tehdä määrättömästi. Artikkelia voidaan pahalla tahdolla ehkä väittää työnantajapuolen näkökohtia suosivaksi, mutta uskon enemmän sen esittämiin näkökohtiin kuin juoksuhautoihin jämähtäneiden ajatuksia työn ja pääoman ikuisesta ristiriidasta.
Minua on aina viehättänyt Japanin ja Aasian tiikereiden ja Kiinan nousu köyhyydestä teollisuusmahdeiksi. Se tehtiin osaksi pakosta, mutta osaksi talkoohengessä. Kiinassa varmastikin tehdään paljon hallaa ympäristölle ja sen laskut tulevat tietenkin aikanaan maksettaviksi. Kiina on kuitenkin se referenssikohde, johon Suomenkin talouskehitys peilautuu. Moraalisella paheksumisella ei tässä ole oikein mitään tehtävissä. Suomen on löydettävä sitä kuuluisaa kilpailukykyä vaikka höllentämällä hieman saavutettuja etuja, innovoimalla ja järkeistämällä. Kansalliset talkoot vetoavat minuun, onhan siinä kyse ikiaikaisista hyveistä kuten säästäväisyydestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta talvisodan hengessä. Minulla on sitä paitsi henkilökohtaista näyttöä. Teinhän palkatonta työtä n. seitsemän vuotta yhteiseksi hyväksi, mikä tosin taisi olla turhaan.
Paperityöväen suunnittelemat vaatimukset kuukauden työajan lyhennyksistä parin pyhän töitten takia on ahneudessaan pöyristyttävää. Todellinen köyhälistö tarvitsisi solidaarisuutta, eivät eliittityöläiset. Minua ei haittaisi, vaikka heidän vaatimuksensa murskattaisiin, kuten on sanottu, samassa hengessä kuin Margaret Thatcher murskasi hiilityöläiset.
Muistikirja
Karri Kokko kirjoittaa kiinnostavasti sähköisen median ja erityisesti blogien mahdollisuuksista ja povaa suurta tulevaisuutta. Nyt tuntuu, että blogit ovat koko maailma, mutta itse asiassa tämä on vasta pintaraapaisua. Kävisikin niin kuin kirjailija ennustaa ja toivoo. Tällaista meikäläinen vaatimattomasti uumoili jo pari vuotta sitten. Jo nytkin tilanne on ihan tyydyttävä, koska ajattelen itsekkäästi, että tarvitsen hyvää luettavaa ja sitä on.
Työviikon jälkeen
En voi seisoskella työnjohtajana. Kaksi johtajaa ja kaksi alaista on liikaa. Työparini osaa johtaa edustavasti, minä taas olen vaatimattomampi ja maanläheisempi. Minunkin avuni tulevat varmasti aikanaan käyttöön.
Miehillä on vielä viikoksi seinien tekoa. Ensi viikolla tulee myös uusia työntekijöitä. Ajattelin, että vienkö työt heiltä, jos teen likaisimmat ja raskaimmat hommat, kysyin työparin mielipidettä ja päätimme, että työtä piisaa kyllä. Täytin yhden vaihtolavan romuilla, joita talosta ihmeesti löytyi, vaikka se periaatteessa onkin tyhjä. Uudet työntekijät saavat alkaa rapsuttaa ikkunoita tyylillä, jonka eilen kehitin.
Työviikon jälkeen
En voi seisoskella työnjohtajana. Kaksi johtajaa ja kaksi alaista on liikaa. Työparini osaa johtaa edustavasti, minä taas olen vaatimattomampi ja maanläheisempi. Minunkin avuni tulevat varmasti aikanaan käyttöön.
Miehillä on vielä viikoksi seinien tekoa. Ensi viikolla tulee myös uusia työntekijöitä. Ajattelin, että vienkö työt heiltä, jos teen likaisimmat ja raskaimmat hommat, kysyin työparin mielipidettä ja päätimme, että työtä piisaa kyllä. Täytin yhden vaihtolavan romuilla, joita talosta ihmeesti löytyi, vaikka se periaatteessa onkin tyhjä. Uudet työntekijät saavat alkaa rapsuttaa ikkunoita tyylillä, jonka eilen kehitin.
Para-tiede
Että lähtisin edes systemaattisesti tutkimaan paratieteellisyyden ja ns. huuhaan suhteita edes netissä, ei ole aikomukseni. Tai lähteä paljastamaan salaliittoja ja väheksymään tämän enempää ihmisten uskomuksia. Seuraan vain hajanaisesti sekä vähän ihmettelen maallikkomaiseen tapaani.
Minusta koko new age harrastus vaatisi tutkimusta, mutta ennemminkin sosiologista. Mitä tämä etsiminen kertoo ajastamme? Ketkä harrastavat uskomuksia ja ennen kaikkeamitä nämä uskomukset ovat? Kuinka vaihtoehtohoidot ovat levinneet yhteiskunnassa. Mitä ne auttavat ja ehkä myös haittaavat. Olen lukenut jonkun yleisesityksen ja netissäkin on runsaasti materiaalia saatavilla. Varmasti new age- tyyppiset maailmankatsomukset ovat laajalti levinneitä, kaikkiin yhteiskuntapiireihin. Usko sielunvaellukseen taitaa olla yleisempää kuin kristillisyys. Uskontotiede tätä varmaan on ansiokkaasti selvittänytkin.
Minusta tämä ei ole pelkästään tuomittavaa. Vapaa-aikaa jää meille runsaasti ja meillä kaikilla on vapaus täyttää se, millä haluamme, kunhan emme kovin pahasti riko lakeja. En pidä kristinuskoa sen kummallisempana uskomusjärjestelmänä kuin muitakaan, se vain on keskeistä kulttuuriamme, tuttuja ja hyväksyttäviä rituaaleja, joita emme osaa oudoksua. Ulkoavaruudesta tulleen tarkkailijan mielestä ne voisivat näyttää kummallisilta. Kaikessa uskonnollisuudessa on paljon pyrkimystä hyvään ja kauneuteen, maailman ymmärtämiseen ja sen ymmärryksen pukemiseen tajuamallemme kielelle ja kuviin.
En ole edes skeptisismin harrastaja, vaikka näyttäisikin, että sieltä suunnalta esitetään sellaisia ajatuksia, jotka ovat lähinnä omiani. Minusta ei ole edes militanttiin skeptisismiin, ateismiin, eikä muihinkaan ismeihin.
Tieteellisyys varsinkin luonnontiede ja tieteelliset menetelmät tiedon hankinnassa ja rakentumisessa ovat se apparaatti, mihin luotan eniten. Minusta vain ei lahjattomuuttani koskaan tullut tieteilijää.
New Agea pitäisi mielestäni siis tutkia. Näin joku päivä sitten, että on olemassa tällainen tutkijaverkosto, nimeltään Paranet. Asiantuntijaverkostoa kuulemma päivitetään, mutta jossakin kohtaa löytyy kuitenkin asiantuntijoiden lista:
"Vertaisarvioijia
Anna Hielm-Björkman (eläinlääketieteen lisensiaatti, kliininen tutkimus)
Juha Hiltunen (filosofian tohtori, Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti, kulttuuriantropologia & kulttuurihistoria)
Lasse Jalonen (filosofian tohtori, fysiikka)
Marko Kananen (filosofian maisteri, historia)
Jarkko Kari (yhteiskuntatieteiden tohtori, informaatiotutkimus)
Kimmo Ketola (filosofian tohtori, uskontotiede)
Sergei Kolmakow (lääketieteen tohtori, hammaslääketiede)
Tapani Köppä (valtiotieteen tohtori, sosiologia)
Kari Lagerspetz (filosofian tohtori, fysiologinen eläintiede)
Maarit Laurento (kasvatustieteiden tohtori, kasvatustiede)
Timo Lehto (filosofian tohtori, lääketieteellinen biokemia)
Erkki Lähde (maatalous- ja metsätieteiden tohtori, metsänhoito)
Tuomas Martikainen (filosofian maisteri, uskontotiede)
Leo Näreaho (filosofian tohtori, uskonnonfilosofia)
Pekka Pihlanto (kauppatieteiden tohtori, liiketaloustiede)
Matti Pitkänen (filosofian tohtori, teoreettinen fysiikka)
Risto Pulkkinen (teologian lisensiaatti, uskontotiede)
Jimmy Ruokolainen (filosofian maisteri, uskontotiede)
Simo Skinnari (kasvatustieteiden tohtori, kasvatustiede)
Jan Svanberg (filosofian lisensiaatti, uskontotiede)
Raimo Tuomainen (yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, sosiologia)
Riitta Wahlström (kasvatustieteiden lisensiaatti & filosofian maisteri, kasvatustiede & psykologia)
Ragnar Wikman (lisensiaatti, tietojenkäsittelyoppi)"
Kovasti tieteellisiä titteleitä. Jotkut harvat nimet ovat tuttuja kuten Erkki Lähde ja Riitta Wahlström. Jotkut muutkin nimet kuulostavat tutuilta. Marko Kananen esiintyy ainakin Ultran palstoilla, mikä ei kovin tieteelliseltä lehdeltä vaikuta.
Linkin takaa löytyy paljon "tutkimuksia", joihin en ole tutustunut, mutta jospa joku lukija haluaa ja kertoo käsityksensä niiden tieteellisyydestä. Lisään tähän nyt myöhemmin linkin, josta pääsee tutustumaan moniin maailmalla esiintyviin huijauksiin kriittisyyden hengessä.
Minusta koko new age harrastus vaatisi tutkimusta, mutta ennemminkin sosiologista. Mitä tämä etsiminen kertoo ajastamme? Ketkä harrastavat uskomuksia ja ennen kaikkeamitä nämä uskomukset ovat? Kuinka vaihtoehtohoidot ovat levinneet yhteiskunnassa. Mitä ne auttavat ja ehkä myös haittaavat. Olen lukenut jonkun yleisesityksen ja netissäkin on runsaasti materiaalia saatavilla. Varmasti new age- tyyppiset maailmankatsomukset ovat laajalti levinneitä, kaikkiin yhteiskuntapiireihin. Usko sielunvaellukseen taitaa olla yleisempää kuin kristillisyys. Uskontotiede tätä varmaan on ansiokkaasti selvittänytkin.
Minusta tämä ei ole pelkästään tuomittavaa. Vapaa-aikaa jää meille runsaasti ja meillä kaikilla on vapaus täyttää se, millä haluamme, kunhan emme kovin pahasti riko lakeja. En pidä kristinuskoa sen kummallisempana uskomusjärjestelmänä kuin muitakaan, se vain on keskeistä kulttuuriamme, tuttuja ja hyväksyttäviä rituaaleja, joita emme osaa oudoksua. Ulkoavaruudesta tulleen tarkkailijan mielestä ne voisivat näyttää kummallisilta. Kaikessa uskonnollisuudessa on paljon pyrkimystä hyvään ja kauneuteen, maailman ymmärtämiseen ja sen ymmärryksen pukemiseen tajuamallemme kielelle ja kuviin.
En ole edes skeptisismin harrastaja, vaikka näyttäisikin, että sieltä suunnalta esitetään sellaisia ajatuksia, jotka ovat lähinnä omiani. Minusta ei ole edes militanttiin skeptisismiin, ateismiin, eikä muihinkaan ismeihin.
Tieteellisyys varsinkin luonnontiede ja tieteelliset menetelmät tiedon hankinnassa ja rakentumisessa ovat se apparaatti, mihin luotan eniten. Minusta vain ei lahjattomuuttani koskaan tullut tieteilijää.
New Agea pitäisi mielestäni siis tutkia. Näin joku päivä sitten, että on olemassa tällainen tutkijaverkosto, nimeltään Paranet. Asiantuntijaverkostoa kuulemma päivitetään, mutta jossakin kohtaa löytyy kuitenkin asiantuntijoiden lista:
"Vertaisarvioijia
Anna Hielm-Björkman (eläinlääketieteen lisensiaatti, kliininen tutkimus)
Juha Hiltunen (filosofian tohtori, Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti, kulttuuriantropologia & kulttuurihistoria)
Lasse Jalonen (filosofian tohtori, fysiikka)
Marko Kananen (filosofian maisteri, historia)
Jarkko Kari (yhteiskuntatieteiden tohtori, informaatiotutkimus)
Kimmo Ketola (filosofian tohtori, uskontotiede)
Sergei Kolmakow (lääketieteen tohtori, hammaslääketiede)
Tapani Köppä (valtiotieteen tohtori, sosiologia)
Kari Lagerspetz (filosofian tohtori, fysiologinen eläintiede)
Maarit Laurento (kasvatustieteiden tohtori, kasvatustiede)
Timo Lehto (filosofian tohtori, lääketieteellinen biokemia)
Erkki Lähde (maatalous- ja metsätieteiden tohtori, metsänhoito)
Tuomas Martikainen (filosofian maisteri, uskontotiede)
Leo Näreaho (filosofian tohtori, uskonnonfilosofia)
Pekka Pihlanto (kauppatieteiden tohtori, liiketaloustiede)
Matti Pitkänen (filosofian tohtori, teoreettinen fysiikka)
Risto Pulkkinen (teologian lisensiaatti, uskontotiede)
Jimmy Ruokolainen (filosofian maisteri, uskontotiede)
Simo Skinnari (kasvatustieteiden tohtori, kasvatustiede)
Jan Svanberg (filosofian lisensiaatti, uskontotiede)
Raimo Tuomainen (yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, sosiologia)
Riitta Wahlström (kasvatustieteiden lisensiaatti & filosofian maisteri, kasvatustiede & psykologia)
Ragnar Wikman (lisensiaatti, tietojenkäsittelyoppi)"
Kovasti tieteellisiä titteleitä. Jotkut harvat nimet ovat tuttuja kuten Erkki Lähde ja Riitta Wahlström. Jotkut muutkin nimet kuulostavat tutuilta. Marko Kananen esiintyy ainakin Ultran palstoilla, mikä ei kovin tieteelliseltä lehdeltä vaikuta.
Linkin takaa löytyy paljon "tutkimuksia", joihin en ole tutustunut, mutta jospa joku lukija haluaa ja kertoo käsityksensä niiden tieteellisyydestä. Lisään tähän nyt myöhemmin linkin, josta pääsee tutustumaan moniin maailmalla esiintyviin huijauksiin kriittisyyden hengessä.
26.5.05
Lyhyt ja intensiivinen tapaaminen
Vanhempi lapsenlapsista muisti minut eikä arastellut ollenkaan. Hän on kuulemma tehnyt usein taikatemppuani, jossa esine muka isketään pään läpi. Minulla ei ole monta konstia, mutta ne ovat sitäkin parempia.
Hän lähti kanssani kellariin hakemaan erikoista kolmipyöräistä, joka on jonkun taitavan itse tekemä. Kauan ei ehditty olla yhdessä paikassa. Käytiin porukalla meren rannassa hienossa poukamassa heittelemässä kiviä ja kunnan keskuksessa, jossa teollisuustyöläis-vävyni ihaili tehtaan valtavaa lankatuotantoa. Hän on samanlaisessa tehtaassa itsekin työssä. Tehdas on valtavan kauniin merenrantapaikan rumistus, mutta ilman sitä ei seutu eläisi. Automies ihmetteli: miten olet jaksanut kulkea pyörällä näin kauas.
Näytin heille myös tämän kylän kustaviaanisen ruukkimiljöön ja talon, jota olemme alkaneet remonteerata. Kolmessa päivässä, vaikka työtahti ei ole tappava ja olemme päästäneet miehet hieman aikaisemmin kotiin, he ovat rakentaneet jo yhden seinän. He saavat paljon aikaan, kun työskentelevät iloisella mielellä. Minä lähden teoriasta, että kehua pitää aina.
Olen tavattoman rikas, kun minulla on tuollaista jälkikasvua, vaikka en heitä tietenkään omista. He saivat mukaansa kaksi isoa laatikkoa legoja, joka oikeastaan on aarre. Maailman parhaalle naapurintytölle viemisenä on mekaaninen kirjoituskone, minun vanha Olympiani jää Vallelle, sitten, kun kiinnostus kirjaimiin herää. Mukaan otettiin myös erikoinen kaksipyöräinen, jota joku joskus epäili sirkuspyöräksi. On toiveita, että vieraat tulevat kesälomalle pidemmäksi aikaa, jolloin pääsemme upeaan saaristoon. Rannikkokin on täynnä vaikka mitä hienoja kohteita, vaikka ei lähtisikään Turun ja Helsingin houkutuksiin.
Hän lähti kanssani kellariin hakemaan erikoista kolmipyöräistä, joka on jonkun taitavan itse tekemä. Kauan ei ehditty olla yhdessä paikassa. Käytiin porukalla meren rannassa hienossa poukamassa heittelemässä kiviä ja kunnan keskuksessa, jossa teollisuustyöläis-vävyni ihaili tehtaan valtavaa lankatuotantoa. Hän on samanlaisessa tehtaassa itsekin työssä. Tehdas on valtavan kauniin merenrantapaikan rumistus, mutta ilman sitä ei seutu eläisi. Automies ihmetteli: miten olet jaksanut kulkea pyörällä näin kauas.
Näytin heille myös tämän kylän kustaviaanisen ruukkimiljöön ja talon, jota olemme alkaneet remonteerata. Kolmessa päivässä, vaikka työtahti ei ole tappava ja olemme päästäneet miehet hieman aikaisemmin kotiin, he ovat rakentaneet jo yhden seinän. He saavat paljon aikaan, kun työskentelevät iloisella mielellä. Minä lähden teoriasta, että kehua pitää aina.
Olen tavattoman rikas, kun minulla on tuollaista jälkikasvua, vaikka en heitä tietenkään omista. He saivat mukaansa kaksi isoa laatikkoa legoja, joka oikeastaan on aarre. Maailman parhaalle naapurintytölle viemisenä on mekaaninen kirjoituskone, minun vanha Olympiani jää Vallelle, sitten, kun kiinnostus kirjaimiin herää. Mukaan otettiin myös erikoinen kaksipyöräinen, jota joku joskus epäili sirkuspyöräksi. On toiveita, että vieraat tulevat kesälomalle pidemmäksi aikaa, jolloin pääsemme upeaan saaristoon. Rannikkokin on täynnä vaikka mitä hienoja kohteita, vaikka ei lähtisikään Turun ja Helsingin houkutuksiin.
Vieraat ovat tulossa
Löysin yhdestä seutukunnan kaupasta pakastettuja broilereita. Ne pakkavat olemaan harvinaisia pienillä paikkakunnilla. On kyllä koipia ja siipiä valmiina ja hunajamarinadissa, mutta en pidä valmiiksimaustetuista lihoista. Kananpoika ei tarvitse kuin mustaapippuria, paprikaa, curryä ja suolaa, ehkä soijakastiketta. Eikä sen tarvitse kauaa liota mausteissa. Tulee vähän kontrasteja. Olen nopea ruoanlaittaja.
Laitoin toivorikkaasti kananpoja grillautumaan sähkögrilliin parvekkeelle, keitin riisiä ja tein salaatin, mutta vieraat viipyvät. Tätä ruokaa tein ainakin kerran viikossa, kun tytär oli pieni. Hän piti siitä kovasti, vaikka ei ollutkaan ihastunut patoihini. Vasta aikuisena sellaiset ruoat ovat alkaaneet häntäkin kiinnostaa. Koska vieraat eivät ole vielä ehtineet ja minulla on sudennälkä, en voinut olla syömättä.
Pienten lasten vanhemmilla on kuitenkin lasten kanssa niin paljon puuhattavaa, etteivät he ehdi ruokapöytään, ainakaan yhtä aikaa. Lähdin töistäkin aikaisemmin, enkä sinne voi enää mennä takaisin. Se olisi kyyläämistä.
Muutamassa tunnissa pitää ehtiä vaihtaa kuulumiset, ajella ehkä vähän ympäristössä ja sitten vieraitten pitää jo lähteä. Toivottavasti heillä on tilaisuus tulla paremmalla ajalla. Vaikka toisaalta se tietäisi sitä, ettei tytär ole saanut hakemaansa työtä.
Töissä testasin kuumailmapistolia maalin poistamiseksi ikkunanpokista. Minua varoitettiin, että lasi särkyy helpolla. En ollutkaan lasia lähellä, kun se kuitenkin säröytyi. Hätä keinot keksii, laitoin purettuja, muovisia lattialaattoja lasin suojaksi ja sen jälkeen pystyin kuumentamaan ihan lasin läheltä, eikä mitään tapahtunut. Sopisi melkein Niksi-Pirkkaan. Lasin suojaaminen auttaa.
Kun vertaa siihen, mikä homma on maalin tavanomaisessa raapsuttamisessa ja kuinka suhteellisen helposti se irtoaa kuumailmalla, ero on kuin yöllä ja päivällä. Kuinka paljon joskus onkaan tullut tehtyä raaputustyötä, kun näitä koneita ei vielä ollut käytettävissä.
Ekokylässä en osallistunut Väentuvan maalinraaputukseen, mutta seurasin tietenkin jätkien työtä. L. oli tehnyt infrapunalampuista seinällä kulkevan kelkan, jolla pojat olivat polttaa koko talon. He siirtyivät takaisin kuumailmapuhaltimiin. Kuuma ja kupruileva maali on raaputettava pois pieneltä alalta, isommasta kuumentimesta ei ollut vastaavaa hyötyä, vaikka se oli keksintönä hyvä.
Olen joskus raaputtanut vanhan sivustavedettävän sängyn vapaaksi useista maalikerroksista. Nykytiedolla tiedän, että se on vandalismia, mutta silloin en sitä tiennyt. Tyhmyyksissäni möin sittemmin kyseisen sängyn eräälle muuttomiehelle liian vähästä summasta. Se sänky oli tupajumien tai vastaavien hapertama. Oikea entisöinti ei olisi sopinut kärsivällisyydelleni, mutta aivan uskomaton homma siinäkin oli, sillä vain osa maalikerroksista lähti maalinpehmentimen avulla irti.
Nämä pokat ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, vanha puu on kovaa, vaikka maali onkin paikoittain lohkeillut pois.
Projektin talon keittiö taitaa mennä uusiksi, hyvät keittiökaapit revitään ja heitetään siirtolavalle.
Laitoin toivorikkaasti kananpoja grillautumaan sähkögrilliin parvekkeelle, keitin riisiä ja tein salaatin, mutta vieraat viipyvät. Tätä ruokaa tein ainakin kerran viikossa, kun tytär oli pieni. Hän piti siitä kovasti, vaikka ei ollutkaan ihastunut patoihini. Vasta aikuisena sellaiset ruoat ovat alkaaneet häntäkin kiinnostaa. Koska vieraat eivät ole vielä ehtineet ja minulla on sudennälkä, en voinut olla syömättä.
Pienten lasten vanhemmilla on kuitenkin lasten kanssa niin paljon puuhattavaa, etteivät he ehdi ruokapöytään, ainakaan yhtä aikaa. Lähdin töistäkin aikaisemmin, enkä sinne voi enää mennä takaisin. Se olisi kyyläämistä.
Muutamassa tunnissa pitää ehtiä vaihtaa kuulumiset, ajella ehkä vähän ympäristössä ja sitten vieraitten pitää jo lähteä. Toivottavasti heillä on tilaisuus tulla paremmalla ajalla. Vaikka toisaalta se tietäisi sitä, ettei tytär ole saanut hakemaansa työtä.
Töissä testasin kuumailmapistolia maalin poistamiseksi ikkunanpokista. Minua varoitettiin, että lasi särkyy helpolla. En ollutkaan lasia lähellä, kun se kuitenkin säröytyi. Hätä keinot keksii, laitoin purettuja, muovisia lattialaattoja lasin suojaksi ja sen jälkeen pystyin kuumentamaan ihan lasin läheltä, eikä mitään tapahtunut. Sopisi melkein Niksi-Pirkkaan. Lasin suojaaminen auttaa.
Kun vertaa siihen, mikä homma on maalin tavanomaisessa raapsuttamisessa ja kuinka suhteellisen helposti se irtoaa kuumailmalla, ero on kuin yöllä ja päivällä. Kuinka paljon joskus onkaan tullut tehtyä raaputustyötä, kun näitä koneita ei vielä ollut käytettävissä.
Ekokylässä en osallistunut Väentuvan maalinraaputukseen, mutta seurasin tietenkin jätkien työtä. L. oli tehnyt infrapunalampuista seinällä kulkevan kelkan, jolla pojat olivat polttaa koko talon. He siirtyivät takaisin kuumailmapuhaltimiin. Kuuma ja kupruileva maali on raaputettava pois pieneltä alalta, isommasta kuumentimesta ei ollut vastaavaa hyötyä, vaikka se oli keksintönä hyvä.
Olen joskus raaputtanut vanhan sivustavedettävän sängyn vapaaksi useista maalikerroksista. Nykytiedolla tiedän, että se on vandalismia, mutta silloin en sitä tiennyt. Tyhmyyksissäni möin sittemmin kyseisen sängyn eräälle muuttomiehelle liian vähästä summasta. Se sänky oli tupajumien tai vastaavien hapertama. Oikea entisöinti ei olisi sopinut kärsivällisyydelleni, mutta aivan uskomaton homma siinäkin oli, sillä vain osa maalikerroksista lähti maalinpehmentimen avulla irti.
Nämä pokat ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, vanha puu on kovaa, vaikka maali onkin paikoittain lohkeillut pois.
Projektin talon keittiö taitaa mennä uusiksi, hyvät keittiökaapit revitään ja heitetään siirtolavalle.
25.5.05
Pelastan keittiön repimiseltä
Hyvä päivä. Olin ainoana esimiehenä työmaalla. Kaksi työmiestä tulee hyvin toimeen keskenään. Vanhempi ja kokeneempi vetää nuoremman mukaansa kivasti työhön. Ei mitään merkkiä siitä, että nuoren miehen pitäisi olla ongelmatapaus.
Kävimme ostamassa materiaalia ensimmäiseen rakennustyöhön. Minulla on edelleen käytettävissä pakettiauto, johon saimme tavarat mahtumaan. Sain samalla vanhanmallisen avaimen teetätettyä lukkosepällä taloni kellarihuonetta varten.
Sain samalla tutustuttua vanhempaan työmieheen, joka on ihan symppis ja monitaitoinen. Vanha ja vanha, minua paljon nuorempi. Minusta on tärkeää, että tutustumme ihmisinä, olemme ystävällisissä väleissä vaikkemme kaveeraisikaan.
Kunnan rakennusmiehet olivat eilen vaihtaneet uuden boilerin. Hekön sitten olivat tehneet ammottavan kolon seinään, en ruvennut kyselemään. Kunnan tekninen johtaja toi samalla tarjouksen projektin taustayhdistykselle siitä, millä hinnalla se on valmis talon ja tontin myymään. Talo maksaa euron, mutta tontin hintaa en tiedä. Se on suljetussa kuoressa.
Olimme jutelleet autossa kuntien kielisuhteista ja kaveri sanoi, että täällä saa heti paljon paremman palvelun, jos puhuu ruotsia, ei väliä vaikka kuinka murtaen. Kokeilin sitä ja menin juttelemaan kunnan miehen kanssa ja kyselin, miten hän tekisi keittiörempan, jos saisi päättää. Meni ihan minun mieleni mukaan, sillä olin pelännyt liikaa repimistä. Hänen mielestään kannattaa laittaa levyt. Sisustuslevyinä käytetään nykyään kipsista tehtyjä gyprock-levyjä, jotka ovat paloturvallisia ja helposti työstettäviä, tosin vähän hauraita.
Kattopaneliakaan ei kannata purkaa vaikka se onkin pahan näköinen ja sinne on joskus päässyt vuotamaan piipun juuresta vettä. Piippuun tulee pellitykset, kaulukset ja ehkä hattu.
Kuulin, että yhdistyksen naiset puhuivat kaiken purkamisesta keittiössä. Kaappien uusimisesta jne. Kaapit ovat kuitenkin ihan hyvän näköiset. Ainoa, mitä niille kannattaa tehdä on maalata ja laittaa uudet ritilät. Jos tämä menee läpi, olen säästänyt viikkkojen rempan ja tulos tulee olemaan yhtä hyvä. Olin kovasti hyödyllinen kaveri tänään.
Ainoa, mitä tarvitsee enää purkaa, on kylpyhuoneen sisäverhous. Kostean tilan rakentaminen pitää tehdä sitten huolella, mielellään rakentajana sellainen, jolla on siihen koulutus. Siihen tulee sosiaalitila ja suihkumahdollisuus ja sen on oltava siisti ja vedenpitävä.
Toimin apupoikana, hommasin työkaluja ja helpotin rakentajien työtä. Hakkasin alas nauloja, jotka olivat jäänet törröttämään yhden huoneen lattialevyjen purkamisesta. Kehuin miehiä hyviksi työmiehiksi, sillä sitä he tosiaan ovat. Kehumisella myös pääsee aina pidemmälle.
Huomenna tuleekin jälkikasvu käymään vain päiväseltään. Eivät ehdi edes yöpymään, mutta näenpä edes molemmat tyttärenpoikani, jotka kehittyvät vinhaa vauhtia.
Puhutin taas yhtä mummoa pihalla, mummot ovat erikoisalaani. Hänkin tuntui ilahtuneelta, kun vähän kyselin ja kerroin. Mummot ja vaarit seuraavat varmasti kiinnostuneina, kun vuosia tyhjillään olevat talot saavat nyt uutta elämää. Uskon, että pian myös tiedotusvälineet ovat paikalla, sillä seutukunnan kunnat tekevät oivallista työtä, kun valmistautuvat työllistämisvelvoitteeseen näin kaukonäköisesti. Sitäpaitsi tämä on uutta luova hanke muutenkin. Kolmannen sektorin yhdistykset ovat itse toimijoina.
Taas ekskursio huuhaaseen, anteeksi!
Jos joku haluaa seurata netlarin kiinnostavaa keskustelua, niin tervemenoa katsomaan. Mitään uutta ei minun parissa kommentissani vanhoille lukijoilleni ole. Siellä on aikaisempiakin viestiketjuja, joissa on käsitelty ekoyhteisöjä joskus hyvinkin kipakkaan sävyyn. Tunnen hyvin henkilökohtaisesti ja virtuaalisesti yhden keskustelijan. Jouduimme joskus riitelemäänkin, kun olin siinä asemassa, että minun piti taittaa peistä Keuruun Ekokyhteisön puolesta, mutta meillä oli alun perinkin kasvimaalla oikein hyviä keskusteluja ja olimme hyviä kavereita. Aikaa myöten olen tullut yhä enemmän hänen linjoilleen monessa asiassa. Viestiketjun loppupuolella on laajoja listoja "henkisistä" yhteisöistä, mikä yllättää laajuudellaan. Kaikki eivät varmaankaan ole aktiivisesti toimivia.
Yksi kaikkein fantastisimpia "yhteisöjä" on Mira Korhonen- nimisen nuorehkon naisen johtama Henkinen tiede ja elämä. Tunnen jotenkin kyseisen naisen. Jos siitä vielä hörhömmäksi touhu muuttuu, niin on se ihme.
Jännä muuten, että henkilö, joka ottaa puheeksi nämä hörhöilyt, on itse haun mukaan jonkinlainen nettihäirikkö. Katsokaapa kovia sanoja, joita hänestä sanotaan, jos laitatte hänen nimensä hakusanaksi. Hän on ollut jotenkin yhteydessä Petri Hartoman kanssa, joka on tunnettu Kulta-aika lehdestään ja Yhteyden Kyyhkyn Nesaran esittelystä suomalaiselle lukijakunnalle, mikä myöskin on tosi, tosi huuhaata. Pata kattilaa soimaa...Hänetkin olen tavannut ja kuunnellut hänen naiivia "esitelmäänsä", joka meni aivan täydestä ainakin meidän M:iin.
Olen ihmetellyt mainintoja kuinka jotkut uudet blogistit sanovat tulleensa karkotetuiksi keskustelupalstoilta. Nyt se on minun hieman helpompi ymmärtää.
Kansantaloustiedettä ja huonoa itsetuntoa
Yritin joskus lukea kansantaloustieteen peruskurssia. Se oli minusta niin vaikeatajuista ja raskasta, etten päässyt läpi koko kurssista. Sama oli tiedotusopin kanssa. Olen drop-out kummassakin. Samoin tilastotieteessä minulla oli itsetunto-ongelmia.
Kuvittelin, että nuoret älyköt ovat liian kova pala maalaisjärjelleni. Esimerkkinä nyttemmin kovasti inhimillistynyt Tiedemies. Sama se on ollut libertaarien kanssa, jotka ovat rajastaan älyllisiä, teräviä jätkiä, mitä ei voi sanoa itsestäni. Kannatan kyllä kansantajuistetussa muodossa olevaa liberalismia, mutta tajuan samalla etten paljoa ymmärrä. Minulle voi syöttää, mitä tahansa ja olen aina vaikutettu.
Luen kuitenkin mielenkiinnolla fi-lib- blogia, jossa on käsitelty viimeksi minulle läheistä työllisyys/työttömyysproblematiikkaa ja ihme kyllä ymmärsin ainakin jotakin. Kovasti kiinnostavaa. Aion tutustua kyseiseen blogiin tarkemmin.
Kävimme ostamassa materiaalia ensimmäiseen rakennustyöhön. Minulla on edelleen käytettävissä pakettiauto, johon saimme tavarat mahtumaan. Sain samalla vanhanmallisen avaimen teetätettyä lukkosepällä taloni kellarihuonetta varten.
Sain samalla tutustuttua vanhempaan työmieheen, joka on ihan symppis ja monitaitoinen. Vanha ja vanha, minua paljon nuorempi. Minusta on tärkeää, että tutustumme ihmisinä, olemme ystävällisissä väleissä vaikkemme kaveeraisikaan.
Kunnan rakennusmiehet olivat eilen vaihtaneet uuden boilerin. Hekön sitten olivat tehneet ammottavan kolon seinään, en ruvennut kyselemään. Kunnan tekninen johtaja toi samalla tarjouksen projektin taustayhdistykselle siitä, millä hinnalla se on valmis talon ja tontin myymään. Talo maksaa euron, mutta tontin hintaa en tiedä. Se on suljetussa kuoressa.
Olimme jutelleet autossa kuntien kielisuhteista ja kaveri sanoi, että täällä saa heti paljon paremman palvelun, jos puhuu ruotsia, ei väliä vaikka kuinka murtaen. Kokeilin sitä ja menin juttelemaan kunnan miehen kanssa ja kyselin, miten hän tekisi keittiörempan, jos saisi päättää. Meni ihan minun mieleni mukaan, sillä olin pelännyt liikaa repimistä. Hänen mielestään kannattaa laittaa levyt. Sisustuslevyinä käytetään nykyään kipsista tehtyjä gyprock-levyjä, jotka ovat paloturvallisia ja helposti työstettäviä, tosin vähän hauraita.
Kattopaneliakaan ei kannata purkaa vaikka se onkin pahan näköinen ja sinne on joskus päässyt vuotamaan piipun juuresta vettä. Piippuun tulee pellitykset, kaulukset ja ehkä hattu.
Kuulin, että yhdistyksen naiset puhuivat kaiken purkamisesta keittiössä. Kaappien uusimisesta jne. Kaapit ovat kuitenkin ihan hyvän näköiset. Ainoa, mitä niille kannattaa tehdä on maalata ja laittaa uudet ritilät. Jos tämä menee läpi, olen säästänyt viikkkojen rempan ja tulos tulee olemaan yhtä hyvä. Olin kovasti hyödyllinen kaveri tänään.
Ainoa, mitä tarvitsee enää purkaa, on kylpyhuoneen sisäverhous. Kostean tilan rakentaminen pitää tehdä sitten huolella, mielellään rakentajana sellainen, jolla on siihen koulutus. Siihen tulee sosiaalitila ja suihkumahdollisuus ja sen on oltava siisti ja vedenpitävä.
Toimin apupoikana, hommasin työkaluja ja helpotin rakentajien työtä. Hakkasin alas nauloja, jotka olivat jäänet törröttämään yhden huoneen lattialevyjen purkamisesta. Kehuin miehiä hyviksi työmiehiksi, sillä sitä he tosiaan ovat. Kehumisella myös pääsee aina pidemmälle.
Huomenna tuleekin jälkikasvu käymään vain päiväseltään. Eivät ehdi edes yöpymään, mutta näenpä edes molemmat tyttärenpoikani, jotka kehittyvät vinhaa vauhtia.
Puhutin taas yhtä mummoa pihalla, mummot ovat erikoisalaani. Hänkin tuntui ilahtuneelta, kun vähän kyselin ja kerroin. Mummot ja vaarit seuraavat varmasti kiinnostuneina, kun vuosia tyhjillään olevat talot saavat nyt uutta elämää. Uskon, että pian myös tiedotusvälineet ovat paikalla, sillä seutukunnan kunnat tekevät oivallista työtä, kun valmistautuvat työllistämisvelvoitteeseen näin kaukonäköisesti. Sitäpaitsi tämä on uutta luova hanke muutenkin. Kolmannen sektorin yhdistykset ovat itse toimijoina.
Taas ekskursio huuhaaseen, anteeksi!
Jos joku haluaa seurata netlarin kiinnostavaa keskustelua, niin tervemenoa katsomaan. Mitään uutta ei minun parissa kommentissani vanhoille lukijoilleni ole. Siellä on aikaisempiakin viestiketjuja, joissa on käsitelty ekoyhteisöjä joskus hyvinkin kipakkaan sävyyn. Tunnen hyvin henkilökohtaisesti ja virtuaalisesti yhden keskustelijan. Jouduimme joskus riitelemäänkin, kun olin siinä asemassa, että minun piti taittaa peistä Keuruun Ekokyhteisön puolesta, mutta meillä oli alun perinkin kasvimaalla oikein hyviä keskusteluja ja olimme hyviä kavereita. Aikaa myöten olen tullut yhä enemmän hänen linjoilleen monessa asiassa. Viestiketjun loppupuolella on laajoja listoja "henkisistä" yhteisöistä, mikä yllättää laajuudellaan. Kaikki eivät varmaankaan ole aktiivisesti toimivia.
Yksi kaikkein fantastisimpia "yhteisöjä" on Mira Korhonen- nimisen nuorehkon naisen johtama Henkinen tiede ja elämä. Tunnen jotenkin kyseisen naisen. Jos siitä vielä hörhömmäksi touhu muuttuu, niin on se ihme.
Jännä muuten, että henkilö, joka ottaa puheeksi nämä hörhöilyt, on itse haun mukaan jonkinlainen nettihäirikkö. Katsokaapa kovia sanoja, joita hänestä sanotaan, jos laitatte hänen nimensä hakusanaksi. Hän on ollut jotenkin yhteydessä Petri Hartoman kanssa, joka on tunnettu Kulta-aika lehdestään ja Yhteyden Kyyhkyn Nesaran esittelystä suomalaiselle lukijakunnalle, mikä myöskin on tosi, tosi huuhaata. Pata kattilaa soimaa...Hänetkin olen tavannut ja kuunnellut hänen naiivia "esitelmäänsä", joka meni aivan täydestä ainakin meidän M:iin.
Olen ihmetellyt mainintoja kuinka jotkut uudet blogistit sanovat tulleensa karkotetuiksi keskustelupalstoilta. Nyt se on minun hieman helpompi ymmärtää.
Kansantaloustiedettä ja huonoa itsetuntoa
Yritin joskus lukea kansantaloustieteen peruskurssia. Se oli minusta niin vaikeatajuista ja raskasta, etten päässyt läpi koko kurssista. Sama oli tiedotusopin kanssa. Olen drop-out kummassakin. Samoin tilastotieteessä minulla oli itsetunto-ongelmia.
Kuvittelin, että nuoret älyköt ovat liian kova pala maalaisjärjelleni. Esimerkkinä nyttemmin kovasti inhimillistynyt Tiedemies. Sama se on ollut libertaarien kanssa, jotka ovat rajastaan älyllisiä, teräviä jätkiä, mitä ei voi sanoa itsestäni. Kannatan kyllä kansantajuistetussa muodossa olevaa liberalismia, mutta tajuan samalla etten paljoa ymmärrä. Minulle voi syöttää, mitä tahansa ja olen aina vaikutettu.
Luen kuitenkin mielenkiinnolla fi-lib- blogia, jossa on käsitelty viimeksi minulle läheistä työllisyys/työttömyysproblematiikkaa ja ihme kyllä ymmärsin ainakin jotakin. Kovasti kiinnostavaa. Aion tutustua kyseiseen blogiin tarkemmin.
24.5.05
Dr Phil critics
Koska toiset eivät sitä tee, fanin täytyy se tehdä. Olisin kaivannut älyllistä kritiikkiä, en sen vastakohtaa kuten tuoreessa Schizoblogissa, en tykkää-tyyliä.
Odottaisin, viime aikoina kovin hiljaiselta, Peter Elkiltä esimerkiksi, amerikkalaisen yhteiskunnan tuntijana analyysiä. Haluaisin kuulla tämän tyyppisen guruuden aate- ja kulttuurihistoriasta. Varmaankin on mentävä takaisin puritaani-esi-isiin, amerikkalaiseen unelmaan, Horatio Algeriin, Skinneriin ja muihin behavioralisteihin, populaarikulttuuriin.
Tässä linkissä annetaankin jo parempia taustoja. Siinä ei vihata ja rakasteta, olla puolesta tai vastaan. Varmaan löytyy vihakritiikkejäkin. Tämä tuli suhteellisen alussa otsikon hakusanalla. Yhtä tasapuolinen ja asiallinen kritiikki tulee USATODAYn artikkelista. Siinä puhutaan mm. aiheesta nöyryyttääkö Phil shownsa kohteita. Mielestäni hän ei sitä tee, vaan on kovasti kunnioittava mutta suorapuheinen. Ihmiset osaavat sitä myös arvostaa. Vasta kun olet rehellinen ja suorapuheinen, ihmiset tajuavat aitoutesi, eivätkä pahastu.
Philin teema on yleensä aina: Koskaan ei ole liian myöhäistä parantaa huonoja olosuhteita. Ei tarvitse jäädä syyttelemään muita, kuten Freudista lähtevän tradition mukaan tehdään, vaan viisainta on ottaa itseään niskasta ja parantaa tapansa. Tietenkään hän ei ota todella vaikeita tapauksia. Hän menettää äkkiä mielenkiintonsa, jos ei kohtaa responsea.
Skitsoilijan kritiikki on ymmärrettävissä myös kapinaksi minun sukupolveani, isien ja äitien järkevyyttä vastaan. Ei osaa oikein eritellä suuttumustaan. Siinä saa myös Yrjö Puska osansa, keskiluokkaiset hyveet, perhearvot ja kunnollisuus, jota kohti nuorukainen on väistämättä menossa, mutta kammoaa sitä. Luulee olevansa kapinassa, mutta substanssia on vähän. On pintaa ja näennäistä radikaalisuutta.
Me 60-lukulaiset osasimme tehdä kaiken paremmin. Juhlimme rankemmin, rakastelimme kiihkeämmin, surmasimme tai ainakin kukistimme isämme ja äitimme kunnolla ja osasimme vielä vanhetakin tyylikkäästi ja lopulta teimme sovinnon. Voi poikaparkoja, joilla kaikki on vielä edessä.
Minäkin suhtaudun tunteella dr Philin ohjelmaan. Nauran ja itken toisten yhtä hyvin säilyneiden keski-ikäisten ja (nuorempienkin) kanssa.
Odottaisin, viime aikoina kovin hiljaiselta, Peter Elkiltä esimerkiksi, amerikkalaisen yhteiskunnan tuntijana analyysiä. Haluaisin kuulla tämän tyyppisen guruuden aate- ja kulttuurihistoriasta. Varmaankin on mentävä takaisin puritaani-esi-isiin, amerikkalaiseen unelmaan, Horatio Algeriin, Skinneriin ja muihin behavioralisteihin, populaarikulttuuriin.
Tässä linkissä annetaankin jo parempia taustoja. Siinä ei vihata ja rakasteta, olla puolesta tai vastaan. Varmaan löytyy vihakritiikkejäkin. Tämä tuli suhteellisen alussa otsikon hakusanalla. Yhtä tasapuolinen ja asiallinen kritiikki tulee USATODAYn artikkelista. Siinä puhutaan mm. aiheesta nöyryyttääkö Phil shownsa kohteita. Mielestäni hän ei sitä tee, vaan on kovasti kunnioittava mutta suorapuheinen. Ihmiset osaavat sitä myös arvostaa. Vasta kun olet rehellinen ja suorapuheinen, ihmiset tajuavat aitoutesi, eivätkä pahastu.
Philin teema on yleensä aina: Koskaan ei ole liian myöhäistä parantaa huonoja olosuhteita. Ei tarvitse jäädä syyttelemään muita, kuten Freudista lähtevän tradition mukaan tehdään, vaan viisainta on ottaa itseään niskasta ja parantaa tapansa. Tietenkään hän ei ota todella vaikeita tapauksia. Hän menettää äkkiä mielenkiintonsa, jos ei kohtaa responsea.
Skitsoilijan kritiikki on ymmärrettävissä myös kapinaksi minun sukupolveani, isien ja äitien järkevyyttä vastaan. Ei osaa oikein eritellä suuttumustaan. Siinä saa myös Yrjö Puska osansa, keskiluokkaiset hyveet, perhearvot ja kunnollisuus, jota kohti nuorukainen on väistämättä menossa, mutta kammoaa sitä. Luulee olevansa kapinassa, mutta substanssia on vähän. On pintaa ja näennäistä radikaalisuutta.
Me 60-lukulaiset osasimme tehdä kaiken paremmin. Juhlimme rankemmin, rakastelimme kiihkeämmin, surmasimme tai ainakin kukistimme isämme ja äitimme kunnolla ja osasimme vielä vanhetakin tyylikkäästi ja lopulta teimme sovinnon. Voi poikaparkoja, joilla kaikki on vielä edessä.
Minäkin suhtaudun tunteella dr Philin ohjelmaan. Nauran ja itken toisten yhtä hyvin säilyneiden keski-ikäisten ja (nuorempienkin) kanssa.
Duunarit
Vaikka työpäivä oli vain kuusi tuntia, josta vielä tauot ja ruokatunti veivät osan, tuli silti vilkuiltua kelloa ja lopetimme myös etuajassa. Teloin kynteni ja sain kämmeneeni rakon lattialevyjä purkaessa. Kovaa on duunarin elämä näin äkkiseltään.
Sovimme työparin kanssa, että osallistumme työhön samalla lailla kuin asiakkaat. Suomalainen arvostaa Koskela-johtamista, työnjohtajaa joka tarttuu itsekin työhön. Kun työntekijöitä on toistaiseksi vähän muu olisikin tyhmää. Minulla paperitöitten yms. osuus on toistaiseksi ihan mitätön, joten minulla on aikaa.
En aio kovin paljon patistella, vaan näyttää esimerkkiä ja katsoa toisten vahvuuksia. Nämä kaksi olivatkin monitaitoisia. Toinen sai suunnitella sen miten tehdään ensimmäiset rakennustyöt ja mitä materiaalia tilataan. Lähdemme jo huomenna hakemaan ensimmäisen kuorman. Ensimmäiseksi erotetaan toimistohuone ja tietokonehuone ja suljetaan muutamia oviaukkoja. Siivotaan taloa, heitetään pois romua, laitetaan yhteen huoneeseen laminaattilattia tai muovimatto. Valitettavasti lava tulee vasta ylihuomenna ja joudumme käsittelemään poisheitettävää romua pariin kertaan.
Ehdotus lukijalle
Entäpä jos ryhtyisimme parantamaan maailmaa! Tässä olisi muutamia kysymyksia. Jospa kirjoittaisit asioista blogissasi, jos sinulla sellainen on, tai jospa kommentoisit vaikkapa tässä blogissa.
Mikä on sinun mielestäsi vialla työvoimapolitiikassa?
Miten työttömiä pitäisi työllistää?
Onko työvoimapoliittisilla toimilla, kursseilla, työkokeiluilla, työharjoittelulla, tukityöllistämisellä jne mitään hyötyä vai ovatko ne vain kosmetiikkaa?
Mitä perustavanlaatuisia toimia pitäisi yhteiskunnassa tehdä vai tarvitaanko mitään, jotta ihmsiä alentava työttömyys poistuisi.
Uskotko, että tulee työvoimapulaa?
Suhtaudutko myönteisesti maahanmuuttajien ottamiseen? Pitäisikö suosia pakolaisia vai korkeasti koulutettuja?
Mitä mieltä olet yrittäjyydestä. Pitäisikö sitä opettaa jo kouluissa?
Entäpä tupo-asiat ja eliittityöläiset?
Vievätkö kapitalistit kuitenkin aina osansa? Pitäisikö kapitalistia helliä vai lyödä ja miten?
Rakastatko verojasi ja hyvinvointiyhteiskuntaa?
Sovimme työparin kanssa, että osallistumme työhön samalla lailla kuin asiakkaat. Suomalainen arvostaa Koskela-johtamista, työnjohtajaa joka tarttuu itsekin työhön. Kun työntekijöitä on toistaiseksi vähän muu olisikin tyhmää. Minulla paperitöitten yms. osuus on toistaiseksi ihan mitätön, joten minulla on aikaa.
En aio kovin paljon patistella, vaan näyttää esimerkkiä ja katsoa toisten vahvuuksia. Nämä kaksi olivatkin monitaitoisia. Toinen sai suunnitella sen miten tehdään ensimmäiset rakennustyöt ja mitä materiaalia tilataan. Lähdemme jo huomenna hakemaan ensimmäisen kuorman. Ensimmäiseksi erotetaan toimistohuone ja tietokonehuone ja suljetaan muutamia oviaukkoja. Siivotaan taloa, heitetään pois romua, laitetaan yhteen huoneeseen laminaattilattia tai muovimatto. Valitettavasti lava tulee vasta ylihuomenna ja joudumme käsittelemään poisheitettävää romua pariin kertaan.
Ehdotus lukijalle
Entäpä jos ryhtyisimme parantamaan maailmaa! Tässä olisi muutamia kysymyksia. Jospa kirjoittaisit asioista blogissasi, jos sinulla sellainen on, tai jospa kommentoisit vaikkapa tässä blogissa.
Mikä on sinun mielestäsi vialla työvoimapolitiikassa?
Miten työttömiä pitäisi työllistää?
Onko työvoimapoliittisilla toimilla, kursseilla, työkokeiluilla, työharjoittelulla, tukityöllistämisellä jne mitään hyötyä vai ovatko ne vain kosmetiikkaa?
Mitä perustavanlaatuisia toimia pitäisi yhteiskunnassa tehdä vai tarvitaanko mitään, jotta ihmsiä alentava työttömyys poistuisi.
Uskotko, että tulee työvoimapulaa?
Suhtaudutko myönteisesti maahanmuuttajien ottamiseen? Pitäisikö suosia pakolaisia vai korkeasti koulutettuja?
Mitä mieltä olet yrittäjyydestä. Pitäisikö sitä opettaa jo kouluissa?
Entäpä tupo-asiat ja eliittityöläiset?
Vievätkö kapitalistit kuitenkin aina osansa? Pitäisikö kapitalistia helliä vai lyödä ja miten?
Rakastatko verojasi ja hyvinvointiyhteiskuntaa?
Alkuvaiheita
Osa aloittavan työpajan asiakkaista tulee minun edustamalleni projektille ja osa sille, joka on päämiehenä. Kummallakin ruotsinkielisellä taustayhdistyksellä on tarkoitus laajentaa toimintaansa vähitellen ympäristökuntiin. Puuhanaiset taitavat olla ristikkäin kummankin yhdistyksen hallituksissa. Idea on lähtenyt minun edustamani yhdistyksen taholta, mutta rahat ja toteutus taas toisen puuhaamina. Minulla itselläni ei ole erityisintressejä eikä suuremmalti vastuuta, joten lähtökohta ei stressaa.
Minulle tulee kahdeksi viikoksi eräs nuori mies hoteisiini ja sitten taas uudestaan syksyllä. Toinen nuorimies oli kovasti vastaan, mutta työvoimaneuvojat ottivat puoliväkisin nimen papereihin, eikä ole sanottua, että hän silti tulee aloittamaan ensi viikolla. Lähtökohta ei ole hedelmällinen. Sitten kolmas osanottaja minun projektistani ei myöskään olisi halunnut lähteä ja työvoimaneuvoja lähetti ystävällisen työhönosoituksen, mikä tietää, että työnhaku ei ole voimassa, jos hän ei tule mukaan, siis puolipakolla tai enemmänkin.
Homma ei ole kuin 6 tuntia päivässä ja tulee myös ns. ylläpitorahaa 8 € päivässä. Työ varmaankin on leppoisaa, mutta ihmisillä on tietenkin omat psykologiset esteensä. Nuorimies, jolla oli olevinaan kiire jonnekin, istui sitten kaikessa rauhassa ravintolan terassilla, näin ohi mennessäni. Toimeentulo tulee kuitenkin toimeentulotuesta.
Yritän kuvata tätä tapausta casena, siten että ihmisiä ei voisi tunnistaa, mutta että työvoimapolitiikkaa ihan ruohonjuurella tulisi käsiteltyä ihan casena. Sillä voi olla ihan yleistä mielenkiintoa varsinkin, kun työttömien yhteiskuntatakuu tullessaan voimaan ensi vuoden vaihteessa tulee herättämään keskustelua.
Tänään työparini tuo kameran ja kuvaa alkutilannetta. Saamme varmaan vaihtolavan paikalle ja alamme tyhjentää taloa romuista ja purkaa varovasti.
Yhden huoneen muovisissa lattialaatoissa voi olla asbestia, sanoi kunnan rakennusmestari. Laatat kupruilevat ja niiden päälle ei voi laittaa muovimattoa. Revin yhden irti. En tosin ole tippaakaan asiantuntija, mutta ei niissä ainakaan näyttänyt olevan mitään kuitua alapuolella. Asbestisaneeraus olisi kallis juttu ja kaikki tutkimukset vaatisivat taustayhdistyksen päätöksiä. Ehkäpä pyydetään kunnalta apua sen selvittämisessä, ovatko laatat vaarallisia.
Minulla on joitakin siivousvälineitä ja työkaluja, joita hiissaan työmaalle. Aion tehdä myös suoran työmatkapolun jyrkähkön rinteen halki.
Minulle tulee kahdeksi viikoksi eräs nuori mies hoteisiini ja sitten taas uudestaan syksyllä. Toinen nuorimies oli kovasti vastaan, mutta työvoimaneuvojat ottivat puoliväkisin nimen papereihin, eikä ole sanottua, että hän silti tulee aloittamaan ensi viikolla. Lähtökohta ei ole hedelmällinen. Sitten kolmas osanottaja minun projektistani ei myöskään olisi halunnut lähteä ja työvoimaneuvoja lähetti ystävällisen työhönosoituksen, mikä tietää, että työnhaku ei ole voimassa, jos hän ei tule mukaan, siis puolipakolla tai enemmänkin.
Homma ei ole kuin 6 tuntia päivässä ja tulee myös ns. ylläpitorahaa 8 € päivässä. Työ varmaankin on leppoisaa, mutta ihmisillä on tietenkin omat psykologiset esteensä. Nuorimies, jolla oli olevinaan kiire jonnekin, istui sitten kaikessa rauhassa ravintolan terassilla, näin ohi mennessäni. Toimeentulo tulee kuitenkin toimeentulotuesta.
Yritän kuvata tätä tapausta casena, siten että ihmisiä ei voisi tunnistaa, mutta että työvoimapolitiikkaa ihan ruohonjuurella tulisi käsiteltyä ihan casena. Sillä voi olla ihan yleistä mielenkiintoa varsinkin, kun työttömien yhteiskuntatakuu tullessaan voimaan ensi vuoden vaihteessa tulee herättämään keskustelua.
Tänään työparini tuo kameran ja kuvaa alkutilannetta. Saamme varmaan vaihtolavan paikalle ja alamme tyhjentää taloa romuista ja purkaa varovasti.
Yhden huoneen muovisissa lattialaatoissa voi olla asbestia, sanoi kunnan rakennusmestari. Laatat kupruilevat ja niiden päälle ei voi laittaa muovimattoa. Revin yhden irti. En tosin ole tippaakaan asiantuntija, mutta ei niissä ainakaan näyttänyt olevan mitään kuitua alapuolella. Asbestisaneeraus olisi kallis juttu ja kaikki tutkimukset vaatisivat taustayhdistyksen päätöksiä. Ehkäpä pyydetään kunnalta apua sen selvittämisessä, ovatko laatat vaarallisia.
Minulla on joitakin siivousvälineitä ja työkaluja, joita hiissaan työmaalle. Aion tehdä myös suoran työmatkapolun jyrkähkön rinteen halki.
23.5.05
Patistamassa töihin
Olin tuomassa parille kaverille sanomaa, että on lähdettävä työharjoitteluun, joka tuo vain 8 € päivässä lisää, jos vertaa kotona oleiluun. Eihän se kummastakaan hyvältä tuntunut, mutta onneksi on laki ja viranomainen takana.
Jos pistää elämän risaiseksi turvana on kuitenkin toimeentulotuki, jota ei keneltäkään voi ottaa pois. Työnhakijana on oltava työmarkkinoitten käytettävissä ja lähdettävä harjoittelupaikkaan, vaikka ilmainen raha tuntuisikin saavutetulta edulta ja ihmisoikeudelta. Konfliktin poikasia voi olla edessä, mutta aion mennä lain leveän selän taakse turvaan.
Mielessäni vilahti, että ehkä annan nyt takaisin välillisesti niille entisille tovereille, joita en voinut komentaa töihin Keuruulla. Olimmehan kaikki vapaita ihmisiä.
Mietin myös, missä menee ryhtiliikkeen raja. Jossakin vaiheessa syrjäytynyt saattaa tehdä rikoksen, johon yhteiskunta vastaa. Suomessa aluksi lempeästi ja ymmärtäen, USA:ssa laittaen kovan kovaa vastaan ja lopulta vankilaan. Ei sekään oikea linja ole. Pitäisi olla ennemminkin porkkanoita ja niitähän tässä systeemissä onkin. Ensin on koeaika ja sitten seuraa ehkä tukityöllistäminen.
Salaliittoteorioista kiinnostuneille
Netlarin palstoilta vei linkki Skepsiksen keskusteluareenalle, jossa pohdittiin mielenkiintoista vapaamuurarisalaliittoa siinä vaiheessa, kun Suomesta tuli autonomia Venäjän vallan alla. Mielenkiintoinen ja mielestäni uutta näkökulmaa esittävä keskustelu, johon en vielä ole tutustunut kovin tarkkaan. Joku peräsi historiallisia faktoja ja lähteitä ja jäi epäselväksi, onko niitä olemassa.
Tämän tyyppisistä teorioista ei pidä mielestäni pidättäytyä siinä pelossa, että leimautuu antisemitistiksi tai natsiksi, jotka hyökkäsivät vapaamuurareita vastaan. Jos aihetta on, tabuja ei saa olla.
Jos pistää elämän risaiseksi turvana on kuitenkin toimeentulotuki, jota ei keneltäkään voi ottaa pois. Työnhakijana on oltava työmarkkinoitten käytettävissä ja lähdettävä harjoittelupaikkaan, vaikka ilmainen raha tuntuisikin saavutetulta edulta ja ihmisoikeudelta. Konfliktin poikasia voi olla edessä, mutta aion mennä lain leveän selän taakse turvaan.
Mielessäni vilahti, että ehkä annan nyt takaisin välillisesti niille entisille tovereille, joita en voinut komentaa töihin Keuruulla. Olimmehan kaikki vapaita ihmisiä.
Mietin myös, missä menee ryhtiliikkeen raja. Jossakin vaiheessa syrjäytynyt saattaa tehdä rikoksen, johon yhteiskunta vastaa. Suomessa aluksi lempeästi ja ymmärtäen, USA:ssa laittaen kovan kovaa vastaan ja lopulta vankilaan. Ei sekään oikea linja ole. Pitäisi olla ennemminkin porkkanoita ja niitähän tässä systeemissä onkin. Ensin on koeaika ja sitten seuraa ehkä tukityöllistäminen.
Salaliittoteorioista kiinnostuneille
Netlarin palstoilta vei linkki Skepsiksen keskusteluareenalle, jossa pohdittiin mielenkiintoista vapaamuurarisalaliittoa siinä vaiheessa, kun Suomesta tuli autonomia Venäjän vallan alla. Mielenkiintoinen ja mielestäni uutta näkökulmaa esittävä keskustelu, johon en vielä ole tutustunut kovin tarkkaan. Joku peräsi historiallisia faktoja ja lähteitä ja jäi epäselväksi, onko niitä olemassa.
Tämän tyyppisistä teorioista ei pidä mielestäni pidättäytyä siinä pelossa, että leimautuu antisemitistiksi tai natsiksi, jotka hyökkäsivät vapaamuurareita vastaan. Jos aihetta on, tabuja ei saa olla.
Talon valtaaminen
Odottelen vähän kuin jännittyneenä töitten alkua, vaikkei pitäisi olla syytä. Näen heti ikkunastani, koska työtoverin auto ilmestyy pihaan. Minulla ei ole vielä avainta. Otan taskulampun mukaan, koska haluan nähdä kellarin ja toisen kerroksen.
Ei pitäisi tulla kuin yksi asiakas eli projektin osanottaja. Varmasti pitäisi valokuvata paikkoja ja suunnitella vielä pitkään.
Pomon sähköpostin mukaan minun jatkamiseni pitäisi olla selvä, mutta vasta työsopimus ratkaisee.
Veronpalautuksiakin on luvassa, yli 500 €, joten rahasta ei ole nyt nuusaa.
Kirjoitin Etelä-Suomen sanomien nettikeskustelupalstalle jonkinlaisen blogien kehumisen samalla, kun vastasin eilisen postaukseni herättämään merkintään new agesta. Netlarista on saattanut muuten lahtelainen (?) Velikultakin tulla blogistanin asukkaaksi. Siitä lankeaa ainakin välillisesti minullekin kunniaa, vaikka vaarana on, että hän vie kaikki naiset, on se semmoinen velikulta.
Olen myös aina uskonut blogien merkitykseen, propagoinut ja kehunut. Tunnen saavani oikeutta, vaikka profeetaksi minusta ei ole.
Ei pitäisi tulla kuin yksi asiakas eli projektin osanottaja. Varmasti pitäisi valokuvata paikkoja ja suunnitella vielä pitkään.
Pomon sähköpostin mukaan minun jatkamiseni pitäisi olla selvä, mutta vasta työsopimus ratkaisee.
Veronpalautuksiakin on luvassa, yli 500 €, joten rahasta ei ole nyt nuusaa.
Kirjoitin Etelä-Suomen sanomien nettikeskustelupalstalle jonkinlaisen blogien kehumisen samalla, kun vastasin eilisen postaukseni herättämään merkintään new agesta. Netlarista on saattanut muuten lahtelainen (?) Velikultakin tulla blogistanin asukkaaksi. Siitä lankeaa ainakin välillisesti minullekin kunniaa, vaikka vaarana on, että hän vie kaikki naiset, on se semmoinen velikulta.
Olen myös aina uskonut blogien merkitykseen, propagoinut ja kehunut. Tunnen saavani oikeutta, vaikka profeetaksi minusta ei ole.
22.5.05
Kirjameemi
Asettaapa Illuusia meikäläisen pulmalliseen tilanteesee. Pitäisi olla päättäväinen, mikä häilyvälle vaa´alle on vaikeaa. Lokeroimisen vaikeus kuten itsellään haastajalla.
Olet joutunut Fahrenheit 451:n maailmaan - mikä kirja haluaisit olla?
Vastustaisin kirjojen polttamista viimeiseen saakka. On paljon kirjoja, joihin en ole päässyt sisälle, mutta paljon myös niitä, jotka ovat ottaneet valtaansa.
Lapsuuden ensimmäiset lukukokemukset olivat vahvimpia. Kirjat saattoivat olla sinänsä mitättömiä. Aikaisemmin luin paljonkin, nyt tutkin netin mahdollisuuksia. Sonyn librié olisi toivekirjani, jos niitä olisi lännessä myytävänä. Sen voisi ladata netistä.
Oletko koskaan ollut ihastunut fiktiiviseen hahmoon?
Rakastun tai samaistun useinkin kirjojen hahmoihin. Nehän ovat idealisoituja. Raadollisten fyysisten suhteiden ongelmat eivät tule ajankohtaisiksi. Ehkäpä vahvin ihastus oli James Joycen Taiteilijan Omakuvasta Emman häilähtävä, eteerinen hahmo Dublinin kaduilla.
Moniin kuviin olen ihastunut myös. Karen Blixenin nuoruudenkuva jossakin. I K Inhan kuva jostakin karjalaistytöstä, olikohan se sama, josta oli kappale edellisissä suomalaisissa euroviisuissa, Toarie (?)
Silloin kun luen, minulla on useita kirjoja kesken. Nyt luen etupäässä vain lehtiä ja nettiä. Olen velvollisuuden tunnosta lukemassa Pirkko Lindbergin SOS Tuvalua, jotta voin palauttaa sen kirjastoon. En ole oikein päässyt makuun. Luin Maarit Verrosen Pieni Elintila, Markku Hyypän Elinvoimaa yhteisöistä ja Mirja Tervon Lehmän. Kaksi viimeisintä oli tosi hyviä, mutta ne eivät ole tietenkään romaaneita.
Mikä on viimeisin kirja jonka ostit?
En muista ostaneeni pitkään aikaan kirjoja.
Mikä on viimeisin lukemasi kirja?
Noiden kirjastoon palautettavien ohella taisi olla Matti Kuusen Kansanhuumorin parhaat, jonka olen joskus ostanut alesta.
Mitkä viisi kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Yksi voisi kuitenkin olla Raamattu, kulttuurihistoriansa takia. Tarvitsisin myös selitysteoksia.
Haluaisin lukea Illuusian poltettavaksi jättämän Joycen Odysseuksen verraten usealla kielellä, jota olen kyllä hieman tehnytkin.
Volter Kilven teokset olivat hivelevää kielellistä nautintoa. Haluaisin kokea, miltä ne nyt tuntuvat.
Olet joutunut Fahrenheit 451:n maailmaan - mikä kirja haluaisit olla?
Vastustaisin kirjojen polttamista viimeiseen saakka. On paljon kirjoja, joihin en ole päässyt sisälle, mutta paljon myös niitä, jotka ovat ottaneet valtaansa.
Lapsuuden ensimmäiset lukukokemukset olivat vahvimpia. Kirjat saattoivat olla sinänsä mitättömiä. Aikaisemmin luin paljonkin, nyt tutkin netin mahdollisuuksia. Sonyn librié olisi toivekirjani, jos niitä olisi lännessä myytävänä. Sen voisi ladata netistä.
Oletko koskaan ollut ihastunut fiktiiviseen hahmoon?
Rakastun tai samaistun useinkin kirjojen hahmoihin. Nehän ovat idealisoituja. Raadollisten fyysisten suhteiden ongelmat eivät tule ajankohtaisiksi. Ehkäpä vahvin ihastus oli James Joycen Taiteilijan Omakuvasta Emman häilähtävä, eteerinen hahmo Dublinin kaduilla.
Moniin kuviin olen ihastunut myös. Karen Blixenin nuoruudenkuva jossakin. I K Inhan kuva jostakin karjalaistytöstä, olikohan se sama, josta oli kappale edellisissä suomalaisissa euroviisuissa, Toarie (?)
Silloin kun luen, minulla on useita kirjoja kesken. Nyt luen etupäässä vain lehtiä ja nettiä. Olen velvollisuuden tunnosta lukemassa Pirkko Lindbergin SOS Tuvalua, jotta voin palauttaa sen kirjastoon. En ole oikein päässyt makuun. Luin Maarit Verrosen Pieni Elintila, Markku Hyypän Elinvoimaa yhteisöistä ja Mirja Tervon Lehmän. Kaksi viimeisintä oli tosi hyviä, mutta ne eivät ole tietenkään romaaneita.
Mikä on viimeisin kirja jonka ostit?
En muista ostaneeni pitkään aikaan kirjoja.
Mikä on viimeisin lukemasi kirja?
Noiden kirjastoon palautettavien ohella taisi olla Matti Kuusen Kansanhuumorin parhaat, jonka olen joskus ostanut alesta.
Mitkä viisi kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Yksi voisi kuitenkin olla Raamattu, kulttuurihistoriansa takia. Tarvitsisin myös selitysteoksia.
Haluaisin lukea Illuusian poltettavaksi jättämän Joycen Odysseuksen verraten usealla kielellä, jota olen kyllä hieman tehnytkin.
Volter Kilven teokset olivat hivelevää kielellistä nautintoa. Haluaisin kokea, miltä ne nyt tuntuvat.
Ajatukset taivaissa
Tämän nappisilmäisen kaverini kanssa olemme tunteneet jo toisemme yli kuusi vuotta. Hän juttelee etupäässä Runescape-roolipelistä, kuuntelen ja sanon, vai niin, jahah, ookei, hyvä...vaikka en ymmärräkään paljoa mitään eikä minua kiinnosta muuta kuin itse ilmiö. Miten on mahdollista, että kaverista voi löytyä tuollainen työmyyrä, joka jaksaa istua tietokoneen ääressä tuntikausia, tuskin syömättä. Lapsiahan pidetään yleisesti lyhytjännitteisinä. Roolipeli on löytänyt avaimen ja se pitäisi myös koulun osata tehdä. Pelissä on varsin vähän väkivaltaa. Saattaa siellä olla moraalisesti arveluttaviakin piirteitä, kuten huijausta ja sen semmoista.
Poika lähti kotiinsa ja pysäkillä kysyin rahatilannetta. Taskussa ei ollut tarpeeksi lippuun. Tiesin, etten ennätä kotiin, sillä lompakko oli toisen takin taskussa. Lähdin kuitenkin polkemaan vimmattua vauhtia, mutta evästin, että kun bussi tulee, hän saa kertoa kuljettajalle tilanteen ja sanoa, että äiti maksaa, kun tulee vastaan. En ehtinyt ja poju oli kadonnut pysäkiltä.
Kävimme kuitenkin eilen testaamassa leijoja, joitten materiaalia olin tuonut Keuruulta. Leija nousi tuulessa aina vain ylemmäksi satoja metrejä, niin pitkälle kuin lankaa riitti. Jos joku haluaa ohjeen, niin se löytyy hakusanalla rekileija. Katso halutessasi muitakin linkkejä.
Minulla sattuu olemaan materiaaleja vaikka 10 000 leijaan, mutta ne ovat yhä Keuruulla. Leijan rakentaa vartissa teippaamalla (ja niittaamalla). Siitä tulee paljon kestävämpi parempi lentämään kuin kaupan leluista. Sen voi itse koristella, maalilla tai spriitusseilla. Joskus Ruotsissa kokeilin tarjota rakennussarjoja myyntiin ryhmille, Ilmoitin Ruotsin opettajalehdessä. Sain ehkä materiaali- ja ilmoituskulut takaisin, joten suurta menestystä siitä ei tullut. Nuo ilmoituskulut veivät potin ja jätin kokeilun sikseen. Keksin kyllä sellaiset materiaalit, jotka eivät paljoa maksaneet minulle, mutta olivat hyvät.
Pojan äiti aikoo rakennuttaa leijoja luokassaan, sillä hän muistaa kuinka hänen lapsensa niitä joskus lennättivät Keuruulla.
Keuruulta tuli taas mieleen new age jostakin kumman syystä. Itse en pidä sitä mitenkään vaarallisena, enkä salaliittona maailman valloittamiseksi enempää kuin on muillakaan uskonnoilla ja poliittisilla aatteilla. Minusta se on ihan kiinnostavaa. New age on laaja ja hajanainen uskomusjärjestelmä, jolla kylläkin on selvästi tunnistettavia yhteisiä piirteitä.
Yhteiskunnassa on ihan valtavirran julkaisuja ja valtion ja yhteiskunnan viroissa toimivia ihmisiä, joilla on näitä "henkisiä" ajatuksia. Voi Hyvin -lehti on yksi esimerkki valtavirrassa olemisesta. Itse olen pikemminkin skeptikko näissä asioissa. New agessa on paljon eklektismiä ja synkretiaa. On valikoitu eri lähteistä ja sulautettu yhteen. Itämaisuuden ja länsimaalaisuuden kohtaaminen on synnyttänyt tämän uususkonnon.
Eri lähteissä näkee paljon kaunista, runollista ja taiteellista, joka kumpuaa new agesta. On paljon ihan järkevää ihmistuntemusta ja elämänviisautta. Blogistanissakin on ainakin yksi new age-vaikutteinen blogi. Viimeisimmissä merkinnöissä puhuttiin veljeskunnasta. Muuan tuttu, jonka nimeä en tällä kertaa mainitse sanoi, ettei hän kyllä usko minkään valtakunnan veljeskuntiin. Muuten Auringon temppeli- nimi tuo vähän ikäviä assosiaatioita. Eikös taannoin ollut saman niminen itsemurhakultti.
Minä olen kutsunut tätä pseudohenkisyyttä hörhöilyksi ja huuhaaksi ja varmaan loukannut joitakin. Samalla nimellä kuitenkin humoristisimmat alan ihmiset kutsuvat harrastustaan. Huuhailua ja perusteettomia uskomuksia on tosiaan niin kosolti, että uskottavuus menee ja huumoripuoli kasvaa esiin. Harmittomimmillaan kaunista ja romanttista hömppää, jota tuskin kannattaa ottaa todesta. Mutta metaforina jutut ehkä menettelevät. Pois se minusta, että elämän tulisi olla pelkästään arkisen yksiulotteista ja tavallista.
Monet elämässään pettyneet ja katkeroituneet ja kieltämättä myös mielenterveysongelmalliset tarttuvat new ageen. Se tarjoaa heille selityksen niin moneen heitä askarruttaneeseen juttuun kuten oireyhtymien diagnostisoinnit ja medikaalisaatio. Luonnonläheisyys, ekologisuus, ravintotietoisuus lisäävät vetovoimaa.
Poika lähti kotiinsa ja pysäkillä kysyin rahatilannetta. Taskussa ei ollut tarpeeksi lippuun. Tiesin, etten ennätä kotiin, sillä lompakko oli toisen takin taskussa. Lähdin kuitenkin polkemaan vimmattua vauhtia, mutta evästin, että kun bussi tulee, hän saa kertoa kuljettajalle tilanteen ja sanoa, että äiti maksaa, kun tulee vastaan. En ehtinyt ja poju oli kadonnut pysäkiltä.
Kävimme kuitenkin eilen testaamassa leijoja, joitten materiaalia olin tuonut Keuruulta. Leija nousi tuulessa aina vain ylemmäksi satoja metrejä, niin pitkälle kuin lankaa riitti. Jos joku haluaa ohjeen, niin se löytyy hakusanalla rekileija. Katso halutessasi muitakin linkkejä.
Minulla sattuu olemaan materiaaleja vaikka 10 000 leijaan, mutta ne ovat yhä Keuruulla. Leijan rakentaa vartissa teippaamalla (ja niittaamalla). Siitä tulee paljon kestävämpi parempi lentämään kuin kaupan leluista. Sen voi itse koristella, maalilla tai spriitusseilla. Joskus Ruotsissa kokeilin tarjota rakennussarjoja myyntiin ryhmille, Ilmoitin Ruotsin opettajalehdessä. Sain ehkä materiaali- ja ilmoituskulut takaisin, joten suurta menestystä siitä ei tullut. Nuo ilmoituskulut veivät potin ja jätin kokeilun sikseen. Keksin kyllä sellaiset materiaalit, jotka eivät paljoa maksaneet minulle, mutta olivat hyvät.
Pojan äiti aikoo rakennuttaa leijoja luokassaan, sillä hän muistaa kuinka hänen lapsensa niitä joskus lennättivät Keuruulla.
Keuruulta tuli taas mieleen new age jostakin kumman syystä. Itse en pidä sitä mitenkään vaarallisena, enkä salaliittona maailman valloittamiseksi enempää kuin on muillakaan uskonnoilla ja poliittisilla aatteilla. Minusta se on ihan kiinnostavaa. New age on laaja ja hajanainen uskomusjärjestelmä, jolla kylläkin on selvästi tunnistettavia yhteisiä piirteitä.
Yhteiskunnassa on ihan valtavirran julkaisuja ja valtion ja yhteiskunnan viroissa toimivia ihmisiä, joilla on näitä "henkisiä" ajatuksia. Voi Hyvin -lehti on yksi esimerkki valtavirrassa olemisesta. Itse olen pikemminkin skeptikko näissä asioissa. New agessa on paljon eklektismiä ja synkretiaa. On valikoitu eri lähteistä ja sulautettu yhteen. Itämaisuuden ja länsimaalaisuuden kohtaaminen on synnyttänyt tämän uususkonnon.
Eri lähteissä näkee paljon kaunista, runollista ja taiteellista, joka kumpuaa new agesta. On paljon ihan järkevää ihmistuntemusta ja elämänviisautta. Blogistanissakin on ainakin yksi new age-vaikutteinen blogi. Viimeisimmissä merkinnöissä puhuttiin veljeskunnasta. Muuan tuttu, jonka nimeä en tällä kertaa mainitse sanoi, ettei hän kyllä usko minkään valtakunnan veljeskuntiin. Muuten Auringon temppeli- nimi tuo vähän ikäviä assosiaatioita. Eikös taannoin ollut saman niminen itsemurhakultti.
Minä olen kutsunut tätä pseudohenkisyyttä hörhöilyksi ja huuhaaksi ja varmaan loukannut joitakin. Samalla nimellä kuitenkin humoristisimmat alan ihmiset kutsuvat harrastustaan. Huuhailua ja perusteettomia uskomuksia on tosiaan niin kosolti, että uskottavuus menee ja huumoripuoli kasvaa esiin. Harmittomimmillaan kaunista ja romanttista hömppää, jota tuskin kannattaa ottaa todesta. Mutta metaforina jutut ehkä menettelevät. Pois se minusta, että elämän tulisi olla pelkästään arkisen yksiulotteista ja tavallista.
Monet elämässään pettyneet ja katkeroituneet ja kieltämättä myös mielenterveysongelmalliset tarttuvat new ageen. Se tarjoaa heille selityksen niin moneen heitä askarruttaneeseen juttuun kuten oireyhtymien diagnostisoinnit ja medikaalisaatio. Luonnonläheisyys, ekologisuus, ravintotietoisuus lisäävät vetovoimaa.
Varhainen sunnuntaiaamu ja muistoja
Selkä tuntuu hyvältä. Nykyään tarvitsisin kovaa fyysistä työtä pysyäkseni selkävaivoitta. Haloin sitkastuneita koivupölkkyjä auringossa ainakin neljä tuntia. Olen hellä, jos en muuten, niin ainakin naamasta. Halkojen hakkaaminen vaatii keskittymisen suoritukseen ja maksimaalisen räjähtävän ponnistuksen saada kirves iskeytymään maksimaalisella voimalla pölkkyyn. Tunnen olevani vielä hyvässä kunnossa.
Sain hyvää ruokaa palkakseni ja hyviä juttuja uudelta, sympaattiselta tuttavalta. Meillä molemmilla on siteitä Sodankylään. Joskus voin päästä jopa hänen kanssaan matkaan katsomaan vanhoja leikkikiviä. Ennen kaikkea haluaisin nähdä Haisuojan, sen nykyisessä muodossaan. Peltoaukean, johon lapsuuden kesäni keskittyivät.
Meillä oli yhteinen tuttava, Sodankylässä tunnettu koirankasvattaja, suntio Matti Kuivila, josta on jälkiä myös netissä. Hän on jo iäkäs ja sairas, enkä tiedä elääkö hän yhä.
Matti Kuivila herätti valtavaa huomiota ilmestymällä kerran Kennelliiton kokoukseen Helsinkiin kokopitkässä koirannahkaturkissa. Iltalehdet vetivät isoja otsikoita ja lööppejä hänen lausunnoistaan, jossa koirankasvattaja kertoi metodeistaan. Kalikkaa otsaan "huonoille" eläimille ja nahoiksi. Kuulin kaikuja siitä Ruotsiinkin vai missä silloin olinkaan.
Hän ei kasvattanut lemmikkejä vaan käyttökoiria. Samaa metodia ovat käyttäneet kasvattajat tuhansia vuosia säälimättä. En puolusta enkä ihannoi tuollaista vaan noteeraan pelkästään. Itsehän olen pehmo ja kiinnyn helpolla koiraan. Tykkään rapsutella aina siitä kiitollista karvakorvaa.
Sodankylän varuskunnan ankarissa oloissa joskus aikoinaan puhutti vartiomiesten käsien paleleminen. Kuivilan Matti lahjoitti vartiomiehille koirannahkakintaat ja sanoi, että voitte kokeilla kaikkea muuta, mutta tässä kuitenkin on parhaat. Hänen kamunsa oli Pohjois-Suomen sotilasläänin komentaja Olli Korhonen, joka oli koirapiireissäkin tunnettu tuomarina. Molemmat miehet osallistuivat Lapin porokoiran pelastamiseen ja saattamiseen myös näyttelykoiraksi. Sain kuulla hauskoja juttuja molemmista miehistä.
Itse muistan Matti Kuivilan lukioajoiltani mm. suntiona. Tässä lehtijutussa hän kertoo olleensa kolmen viran mies, myös ulosottomiehenä ja hautaustoimiston pitäjänä. Hänen vaimonsa oli muistaakseni ylihoitaja tms.
Kuivila harrasti lukioaikanani suomenpystykorvia. Hänen koiratarhansa oli kylän laidalla Vaalajärven tien varrella, samalla suunnalla, jossa äitini lapsuudenkoti Kataja sijaitsi. Tarhalta kuului aina koirien melu. Kuivila oli hankkinut poroerotuksista poron päitä ja muita yli jääneitä ruhon osia koirilleen ruoaksi. Kevään ja kesän tultua haju oli ollut sanoinkuvaamaton, kertoivat paikalla käyneet. Jotkut kyläläiset veistelivät, että vainajalla oli tuuria, jos ei joutunut koirien ruoaksi, sillä Kuivilalla oli myös hautaustoimisto. Tämä on sitten vain sodankyläläisten juttuja, tiedättehän ne...
Muistan, että annoin meidän uudehkon maakellarimme Kuivilan käyttöön, kun olin muuttamassa kotoa. Veli teki hyvän kellarin, mutta lähti sitten opintomatkalleen, jossa hampaattomasta jätkästä sukeutui sulava ja miellyttävä pankinjohtaja. Hän palasi hetkeksi Sodankylään, Säästöpankin konttorinjohtajaksi, laittoi kotitalon upeaan kuntoon elintasosiipineen jne, myi talon ja muutti etelämpään ja toimi monellakin paikkakunnalla ennen kuin säästöpankit hävisivät.
Koirannahkakintaat olivat lapsuudessani muuten statusesine. Toinen veljeni jäi häviölle tappeluissa serkulleen Muuperin Kaarlolle, kun tällä oli koirannahkakintaat. Miten se tappeluun liittyi, en tiedä. Tästä veljestä muistan varhaislapsuudesta, kortin, minkä hän lähetti Kaunispäältä, joltakin leiriltä: Siinä luki mm. ...Minule tuli reikä päähän reikä. Sitä taidettiin vähän nauraa.
Ennen Kuivilaa suntiona ja hautaustoimiston pitäjänä oli Eino Kautovuori, Kilikalin Eino. Hänellä oli kemikalioliike, jossa oli myös karkkeja ja leluosasto, meidän lasten useasti käymä ja vaivaama. Sinne minäkin vähät rahani vein ja kävin kokeilemassa leluja. Eino antoi meidän rassata, oli lukevinaan joskus lehdestä juttuja, joissa muka kerrotiin esimerkiksi, että meidän kaivo oli varastettu.
Einostakin kerrottiin vähän hurjia juttuja ruumiiden käsittelystä, jotka kertoivat paremminkin ajasta ennen television tuloa. Ei ollut muuta tekemistä kuin keksiä juoruja ihmisistä. Eino oli sukulaiseni, hän on Koskimies- nimisen metsänhoitajan tekemässä sukukirjassa Mathleinin-suvusta. Hän oli suomentanut Gustafsberg nimensä. Hänen veljensä oli Kustausperin Jussi, joka likkui kylällä valkoisessa koppalakissa, mikä lie senkin tarina, sillä ylioppilas hän tuskin oli eikä teurastajakaan, kovasti kyllä viinaan menevä. Hän oli ollut kansalaissodassa punaisten puolella.
Samassa kirjassa oli myös kansanedustaja Akseli Paarman, joka oli pankinjohtaja ja kunnallismies ja hyvä tarinaniskijä. Paarmannien pariskunta oli kummejani, mutta kontakti häipyi, kun äitini kuoli.
Onneloita siellä myös oli, sillä suku oli välillä myös sen nimistä. Suvun Lappiin tullut esi-isä tuli Onnelan uudistilalle Sodankylän Siurunmaahan. Hän oli ollut Linnen oppilas Uppsalassa. Hänestä olen joskus kirjoittanut blogissani ja siteerannut Jacob Fellmanin klassista kirjaa Lapin matkoistaan. Onneloissakin oli merkittävään asemaan nousseita. Nestori-nimisen vätykseksi mummojen haukkuman sedän lapsista tuli korkeasti oppineita ja hyviin virkoihin päässeitä. Yksi oli Oulun maakunta-arkiston johtaja Samuli Onnela, jolla on tieteellistäkin tuotantoa. Kotiin jääneestä maanviljelijä-veljestä Paavosta tuli MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja joksikin aikaa.
Osa suvusta, kuten isänikin, oli Annebergeja. Isän setä pääsi jostakin minulle tuntemattomasta syystä opintielle ja toimi varatuomarina ja oli mm. Yksikamarisen senaatin talousosaston jäsenenä, senaattorina. Yksi Annebergin suvun jäsenistä oli tunnettu ja kovanahkainenkin pankinjohtaja, joka pula-aikoina hankki itselleen valtavan maaomaisuuden. Hänestäkin olen joskus kirjoittanut, Benjam Annebergista. Vanhoja maalaisen linkkejä ja vanhaan Lapin historiaan liittyvää: 1 2 3
Tuon ensimmäisen linkin ja kuvien takana on opettaja Mikko Aittokallio, legendaarisen Lapin rovastin Yrjö Aittokallion poika. Aittokallio oli mm. roolihahmona Mosku- elokuvassa pappina, joka patisteli Moskua ja Maria naimisiin.
Sain hyvää ruokaa palkakseni ja hyviä juttuja uudelta, sympaattiselta tuttavalta. Meillä molemmilla on siteitä Sodankylään. Joskus voin päästä jopa hänen kanssaan matkaan katsomaan vanhoja leikkikiviä. Ennen kaikkea haluaisin nähdä Haisuojan, sen nykyisessä muodossaan. Peltoaukean, johon lapsuuden kesäni keskittyivät.
Meillä oli yhteinen tuttava, Sodankylässä tunnettu koirankasvattaja, suntio Matti Kuivila, josta on jälkiä myös netissä. Hän on jo iäkäs ja sairas, enkä tiedä elääkö hän yhä.
Matti Kuivila herätti valtavaa huomiota ilmestymällä kerran Kennelliiton kokoukseen Helsinkiin kokopitkässä koirannahkaturkissa. Iltalehdet vetivät isoja otsikoita ja lööppejä hänen lausunnoistaan, jossa koirankasvattaja kertoi metodeistaan. Kalikkaa otsaan "huonoille" eläimille ja nahoiksi. Kuulin kaikuja siitä Ruotsiinkin vai missä silloin olinkaan.
Hän ei kasvattanut lemmikkejä vaan käyttökoiria. Samaa metodia ovat käyttäneet kasvattajat tuhansia vuosia säälimättä. En puolusta enkä ihannoi tuollaista vaan noteeraan pelkästään. Itsehän olen pehmo ja kiinnyn helpolla koiraan. Tykkään rapsutella aina siitä kiitollista karvakorvaa.
Sodankylän varuskunnan ankarissa oloissa joskus aikoinaan puhutti vartiomiesten käsien paleleminen. Kuivilan Matti lahjoitti vartiomiehille koirannahkakintaat ja sanoi, että voitte kokeilla kaikkea muuta, mutta tässä kuitenkin on parhaat. Hänen kamunsa oli Pohjois-Suomen sotilasläänin komentaja Olli Korhonen, joka oli koirapiireissäkin tunnettu tuomarina. Molemmat miehet osallistuivat Lapin porokoiran pelastamiseen ja saattamiseen myös näyttelykoiraksi. Sain kuulla hauskoja juttuja molemmista miehistä.
Itse muistan Matti Kuivilan lukioajoiltani mm. suntiona. Tässä lehtijutussa hän kertoo olleensa kolmen viran mies, myös ulosottomiehenä ja hautaustoimiston pitäjänä. Hänen vaimonsa oli muistaakseni ylihoitaja tms.
Kuivila harrasti lukioaikanani suomenpystykorvia. Hänen koiratarhansa oli kylän laidalla Vaalajärven tien varrella, samalla suunnalla, jossa äitini lapsuudenkoti Kataja sijaitsi. Tarhalta kuului aina koirien melu. Kuivila oli hankkinut poroerotuksista poron päitä ja muita yli jääneitä ruhon osia koirilleen ruoaksi. Kevään ja kesän tultua haju oli ollut sanoinkuvaamaton, kertoivat paikalla käyneet. Jotkut kyläläiset veistelivät, että vainajalla oli tuuria, jos ei joutunut koirien ruoaksi, sillä Kuivilalla oli myös hautaustoimisto. Tämä on sitten vain sodankyläläisten juttuja, tiedättehän ne...
Muistan, että annoin meidän uudehkon maakellarimme Kuivilan käyttöön, kun olin muuttamassa kotoa. Veli teki hyvän kellarin, mutta lähti sitten opintomatkalleen, jossa hampaattomasta jätkästä sukeutui sulava ja miellyttävä pankinjohtaja. Hän palasi hetkeksi Sodankylään, Säästöpankin konttorinjohtajaksi, laittoi kotitalon upeaan kuntoon elintasosiipineen jne, myi talon ja muutti etelämpään ja toimi monellakin paikkakunnalla ennen kuin säästöpankit hävisivät.
Koirannahkakintaat olivat lapsuudessani muuten statusesine. Toinen veljeni jäi häviölle tappeluissa serkulleen Muuperin Kaarlolle, kun tällä oli koirannahkakintaat. Miten se tappeluun liittyi, en tiedä. Tästä veljestä muistan varhaislapsuudesta, kortin, minkä hän lähetti Kaunispäältä, joltakin leiriltä: Siinä luki mm. ...Minule tuli reikä päähän reikä. Sitä taidettiin vähän nauraa.
Ennen Kuivilaa suntiona ja hautaustoimiston pitäjänä oli Eino Kautovuori, Kilikalin Eino. Hänellä oli kemikalioliike, jossa oli myös karkkeja ja leluosasto, meidän lasten useasti käymä ja vaivaama. Sinne minäkin vähät rahani vein ja kävin kokeilemassa leluja. Eino antoi meidän rassata, oli lukevinaan joskus lehdestä juttuja, joissa muka kerrotiin esimerkiksi, että meidän kaivo oli varastettu.
Einostakin kerrottiin vähän hurjia juttuja ruumiiden käsittelystä, jotka kertoivat paremminkin ajasta ennen television tuloa. Ei ollut muuta tekemistä kuin keksiä juoruja ihmisistä. Eino oli sukulaiseni, hän on Koskimies- nimisen metsänhoitajan tekemässä sukukirjassa Mathleinin-suvusta. Hän oli suomentanut Gustafsberg nimensä. Hänen veljensä oli Kustausperin Jussi, joka likkui kylällä valkoisessa koppalakissa, mikä lie senkin tarina, sillä ylioppilas hän tuskin oli eikä teurastajakaan, kovasti kyllä viinaan menevä. Hän oli ollut kansalaissodassa punaisten puolella.
Samassa kirjassa oli myös kansanedustaja Akseli Paarman, joka oli pankinjohtaja ja kunnallismies ja hyvä tarinaniskijä. Paarmannien pariskunta oli kummejani, mutta kontakti häipyi, kun äitini kuoli.
Onneloita siellä myös oli, sillä suku oli välillä myös sen nimistä. Suvun Lappiin tullut esi-isä tuli Onnelan uudistilalle Sodankylän Siurunmaahan. Hän oli ollut Linnen oppilas Uppsalassa. Hänestä olen joskus kirjoittanut blogissani ja siteerannut Jacob Fellmanin klassista kirjaa Lapin matkoistaan. Onneloissakin oli merkittävään asemaan nousseita. Nestori-nimisen vätykseksi mummojen haukkuman sedän lapsista tuli korkeasti oppineita ja hyviin virkoihin päässeitä. Yksi oli Oulun maakunta-arkiston johtaja Samuli Onnela, jolla on tieteellistäkin tuotantoa. Kotiin jääneestä maanviljelijä-veljestä Paavosta tuli MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja joksikin aikaa.
Osa suvusta, kuten isänikin, oli Annebergeja. Isän setä pääsi jostakin minulle tuntemattomasta syystä opintielle ja toimi varatuomarina ja oli mm. Yksikamarisen senaatin talousosaston jäsenenä, senaattorina. Yksi Annebergin suvun jäsenistä oli tunnettu ja kovanahkainenkin pankinjohtaja, joka pula-aikoina hankki itselleen valtavan maaomaisuuden. Hänestäkin olen joskus kirjoittanut, Benjam Annebergista. Vanhoja maalaisen linkkejä ja vanhaan Lapin historiaan liittyvää: 1 2 3
Tuon ensimmäisen linkin ja kuvien takana on opettaja Mikko Aittokallio, legendaarisen Lapin rovastin Yrjö Aittokallion poika. Aittokallio oli mm. roolihahmona Mosku- elokuvassa pappina, joka patisteli Moskua ja Maria naimisiin.
21.5.05
Aamun varhaiset tunnit
Käytän hyväksi varhaistunnit, jotta ylipäätänsä pääsen tietokoneelle. Nuori roolipelaaja teki noin kuuden tunnin rupeaman heti tultuaan, vaikka oli nukkunut edellisen yön heikosti luokkaretkellä. Mikä työkyky. Se antaa uskoa nousevaan polveen.
Hän tekee myös bisnestä. Hän myi venäläistä lähtöä olevalle kaverilleen Runescape-jäsenyyden kaksinkertaisesta hinnasta. Lupasin, että hän saa tuoton. Olin mukana luottokortin omistajana, joka osasi hoitaa maksu-proseduurin. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Hän on suuren luokan pelaaja, joka yks kaks hankkii pääomia riskisijoituksillaan. Pudistelen päätäni ja pidän peukkuja, ettei hänestä tule epäonnistunut peliaddikti vaan hän pystyy käyttämään riskinottamiskykynsä ja huomattavan keskittymiskykynsä jotenkin hyödyllisesti.
Ensi kesän jälkeen tämä vielä hento lapsukainen joutuu aloittamaan 30 km:n päähän kulkemisen bussilla yläasteelle. Rankka urakka edessä.
Työmarkkinoista
Luin Suomen Kuvalehden pääkirjoituksesta ja olen lukenut siitä aikaisemminkin Erkki Tuomiojan aloitteesta ryhtyä Suomessa soveltamaan Tanskan mallia työttömyyden hoitamiseksi. Vaikka Tuomioja ei ole tunnettu uusliberalistisista näkemyksistä, tämä ehdotus siltä kuulostaa, vaikka pääkirjoitus paljastaakin piilotetun ketunhännän. Kyse on työvoimapolitiikan menojen moninkertaistamisesta. Tanskan malli kuitenkin kuulostaa hienolta. Tanskahan oli työttömyysluvuiltaan pitkään aivan rapakunnossa, mutta on onnistunut kääntämään trendin.
Samassa lehdessä Pauli Vahtera osoittaa mielestään, ettei työvoimapulaa tule. Hän viittaa samaan TietoEnatorin konsernijohtaja Matti Lehden ennustukseen, että digitalisointi tulee vähentämään palvelualan työpaikkoja, jota ennustusta olen pariin otteeseen lainaillut. Hän osoittaa luvuin, että lähivuosikymmenenä ei ole syytä huoleen hoitotyövoiman puutteen takia, mutta sen jälkeen tilanne räjähtää ja kansantalous on suurissa vaikeuksissa. Onneksi on aikaa tehdä rakennemuutoksia.
Vahteran teesi on merkittävä: On paljon helpompaa ja halvempaa oikaista suomalaisen työvoimapolitiikan virheitä kuin ottaa ja asuttaa summanmutikassa ulkomaista työvoimaa."Esimerkiksi siivoojien reilu palkankototus toisi suomalaiset takaisin niihinkin tehtäviin."
Vaikka minulla ei periaatteessa olekaan mitään sitä vastaan, että Suomen kasvot muuttuvat monivärisiksi ja maahan tulee toisten kulttuurien edustajia, jotka usein lähemmässä tarkastelussa osoittautuvat oikein yritteliäiksi ja sympaattisiksi veikoiksi, en kuitenkaan ole ihastunut Ruotsin esimerkistä. Maahan on otettu paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa, mutta he ovat joutuneet virumaan siirtolaisghetoissaan, monesti työttöminä ja toisen luokan kansalaisina.
Vaikka tämä kuulostaakin sydämettömältä, niin talouspakolaisten ottamisella ei maailmaa pelasteta vaan saatetaan tämäkin maa sekasortoon. En oikein osaa uskoa hienoihin kotouttamisohjelmiin, jotka jäävät puolella sydämellä tehdyiksi.
Kyllä suomalaisia pitäisi ensin innostaa taloudellisin virikkein ja asenneilmastoa muuttamalla tekemään lapsia, syrjäytymistieltä on saatava pois kaikki mahdolliset ja mahdottomat eläkkeelle.
Hän tekee myös bisnestä. Hän myi venäläistä lähtöä olevalle kaverilleen Runescape-jäsenyyden kaksinkertaisesta hinnasta. Lupasin, että hän saa tuoton. Olin mukana luottokortin omistajana, joka osasi hoitaa maksu-proseduurin. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Hän on suuren luokan pelaaja, joka yks kaks hankkii pääomia riskisijoituksillaan. Pudistelen päätäni ja pidän peukkuja, ettei hänestä tule epäonnistunut peliaddikti vaan hän pystyy käyttämään riskinottamiskykynsä ja huomattavan keskittymiskykynsä jotenkin hyödyllisesti.
Ensi kesän jälkeen tämä vielä hento lapsukainen joutuu aloittamaan 30 km:n päähän kulkemisen bussilla yläasteelle. Rankka urakka edessä.
Työmarkkinoista
Luin Suomen Kuvalehden pääkirjoituksesta ja olen lukenut siitä aikaisemminkin Erkki Tuomiojan aloitteesta ryhtyä Suomessa soveltamaan Tanskan mallia työttömyyden hoitamiseksi. Vaikka Tuomioja ei ole tunnettu uusliberalistisista näkemyksistä, tämä ehdotus siltä kuulostaa, vaikka pääkirjoitus paljastaakin piilotetun ketunhännän. Kyse on työvoimapolitiikan menojen moninkertaistamisesta. Tanskan malli kuitenkin kuulostaa hienolta. Tanskahan oli työttömyysluvuiltaan pitkään aivan rapakunnossa, mutta on onnistunut kääntämään trendin.
Samassa lehdessä Pauli Vahtera osoittaa mielestään, ettei työvoimapulaa tule. Hän viittaa samaan TietoEnatorin konsernijohtaja Matti Lehden ennustukseen, että digitalisointi tulee vähentämään palvelualan työpaikkoja, jota ennustusta olen pariin otteeseen lainaillut. Hän osoittaa luvuin, että lähivuosikymmenenä ei ole syytä huoleen hoitotyövoiman puutteen takia, mutta sen jälkeen tilanne räjähtää ja kansantalous on suurissa vaikeuksissa. Onneksi on aikaa tehdä rakennemuutoksia.
Vahteran teesi on merkittävä: On paljon helpompaa ja halvempaa oikaista suomalaisen työvoimapolitiikan virheitä kuin ottaa ja asuttaa summanmutikassa ulkomaista työvoimaa."Esimerkiksi siivoojien reilu palkankototus toisi suomalaiset takaisin niihinkin tehtäviin."
Vaikka minulla ei periaatteessa olekaan mitään sitä vastaan, että Suomen kasvot muuttuvat monivärisiksi ja maahan tulee toisten kulttuurien edustajia, jotka usein lähemmässä tarkastelussa osoittautuvat oikein yritteliäiksi ja sympaattisiksi veikoiksi, en kuitenkaan ole ihastunut Ruotsin esimerkistä. Maahan on otettu paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa, mutta he ovat joutuneet virumaan siirtolaisghetoissaan, monesti työttöminä ja toisen luokan kansalaisina.
Vaikka tämä kuulostaakin sydämettömältä, niin talouspakolaisten ottamisella ei maailmaa pelasteta vaan saatetaan tämäkin maa sekasortoon. En oikein osaa uskoa hienoihin kotouttamisohjelmiin, jotka jäävät puolella sydämellä tehdyiksi.
Kyllä suomalaisia pitäisi ensin innostaa taloudellisin virikkein ja asenneilmastoa muuttamalla tekemään lapsia, syrjäytymistieltä on saatava pois kaikki mahdolliset ja mahdottomat eläkkeelle.
20.5.05
Viimeinen lorvailupäivä
Kävin aamupäivällä toimistossa ja soitin puhelun henkilölle, jonka sijaisena olen. Ei hän takaisin ole ilmeisesti tulossakaan. Yritin olla niin huomaavainen kuin osaan, etten loukkaisi. Kerroin nykytilanteen ja projektin muuttumisen. Samaan virtaan ei ole tosiaan astumista. Olen tyytyväinen, että soitin.
Käytin osan päivästä vierailuun. Olin kutsunut itseni erään kokeneen projekti-ihmisen luokse. Hän on tehnyt vastaavaa työtä, jonka aloitan maanantaina. Käynti oli täysiosuma. Sain sellaista opastusta ja elämänkokemuksen siirtoa, että käynti oli täysiosuma. Henkilö asui viehättävässä, vanhassa torpassa, joka oli sisustettu miljööseen sopivin esinein. Sanoin, että tällaista näkee joskus sisustuslehdissä.
Sain teet ja hyvät tarjoilut ja tosi hyvän keskustelun. Vasta vanhoilla päivillä olen saanut sen verran itsetuntoa, että voin ottaa toisen aikaa ja ajatella, että olen sen arvoinen. Ei se tosin kaikkien kanssa tosin onnistu.
Lupasin tulla vastapalvelukseksi halkomaan pihalla olevat koivupölkyt. Tarvitsen fyysistä toimintaa, ettei selkäni kipeydy. Minulla on kunnon Fiskarsin halkomakirves plakkarissa, vielä isompi kuin torpan liiterissä, jota ei tarvitse kauan heilutella ennen kuin kasa on käyty läpi. Pyöräily mutkittelevaa kylätietä oli jo elämys. Päätie, jota olen etupäässä käyttänyt, on vedetty viivasuoraan maiseman halki. Lehmäpolkuja noudattavissa kyläteissä on kulttuuria. Taidanpa tehdä halkourakan huomenna, vaikka minulle tuleekin vieras. Hän on kuitenkin niin pelinsä lumoissa, että tuskin edes huomaa, jos olen päivän poissa.
Käytin osan päivästä vierailuun. Olin kutsunut itseni erään kokeneen projekti-ihmisen luokse. Hän on tehnyt vastaavaa työtä, jonka aloitan maanantaina. Käynti oli täysiosuma. Sain sellaista opastusta ja elämänkokemuksen siirtoa, että käynti oli täysiosuma. Henkilö asui viehättävässä, vanhassa torpassa, joka oli sisustettu miljööseen sopivin esinein. Sanoin, että tällaista näkee joskus sisustuslehdissä.
Sain teet ja hyvät tarjoilut ja tosi hyvän keskustelun. Vasta vanhoilla päivillä olen saanut sen verran itsetuntoa, että voin ottaa toisen aikaa ja ajatella, että olen sen arvoinen. Ei se tosin kaikkien kanssa tosin onnistu.
Lupasin tulla vastapalvelukseksi halkomaan pihalla olevat koivupölkyt. Tarvitsen fyysistä toimintaa, ettei selkäni kipeydy. Minulla on kunnon Fiskarsin halkomakirves plakkarissa, vielä isompi kuin torpan liiterissä, jota ei tarvitse kauan heilutella ennen kuin kasa on käyty läpi. Pyöräily mutkittelevaa kylätietä oli jo elämys. Päätie, jota olen etupäässä käyttänyt, on vedetty viivasuoraan maiseman halki. Lehmäpolkuja noudattavissa kyläteissä on kulttuuria. Taidanpa tehdä halkourakan huomenna, vaikka minulle tuleekin vieras. Hän on kuitenkin niin pelinsä lumoissa, että tuskin edes huomaa, jos olen päivän poissa.
Pula on lähellä
Lehtitietojen mukaan ihmiset hamstraavat pehmopaperia. Niinkuin ei nykymaailmassa ei olisi helppoa tuoda sitä vaikka Ruotsista, jos todellinen pula iskee.
Hamstraaminen on merkki siitä, että tunnemme elävämme jyrkänteen reunalla, milloin tahansa voimme suistua alas. Hyvinvointimme on turvatonta, vaikka useimmat nykyään elävät suomalaiset eivät puutetta ole koskaan tunteneet. Elämme lainatulla ajalla, tunnumme ajattelevan. Sitä ennen pitää kerätä varmuusvarastoja, varallisuutta ja turvaa.
Elämä muuten on muuttunut päivästä päivään selviämiseksi. Tehtaat eivät mielellään tuota varastoon. Ne kulkevat teitten päällä, matkalla tuotantoon ja jakeluun sillä voimalla, minkä hupeneva öljy niille antaa.
Suhtaudun useimpien toisten keskiluokkaisten kaulusköyhälistön edustajien lailla epäluulolla paperityöläisten pyrkimyksiin säilyttää etuoikeuksiaan. Ymmärrän työnantajapuolen huolen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Silti perusteluja löytyy kummaltakin puolelta. Kiinnostavaa tulee kuitenkin seurata argumentointia. Se on kuin vaalitaistelu, jolla on etupäässä kansanvalistustehtävä. Ehkäpä opin jotakin.
Blogimaailmassa on varmaankin varsin vähän paperityöväen liiton pyrkimysten ymmärtäjiä. Sedis heistä kuitenkin taidoillaan ja tiedoillaan vastaa kymmeniä muita. Hän on muuten viime aikoina joutunut lisääntyvän arvostelun kohteeksi sormenheristelystä,vrt Sinisen Kirjan marginaali ja muut. Muutamat blogistit kuten esim. Tiramisu-kolmikko, Turisti, ja ihme kyllä, Plöki- P, ovat kummallisen kiivastuvia. Eivätkö kommenttipalstat juuri ole tarkoitettu debattiin. Panu itse oli aikaisemmin varsinkin varsin railakas kommentoija, mutta omalla kohdallaan nättinokkainen. Itsekään en tiedä kuinka itse suhtautuisin railakkaaseen kritiikkiin. Tällä hetkellä tuntuu, että siitä vaan.
Olen kiinnostuneena tiiraillut tutkijan lankasäkkyrää. Olin varma, että maalainen olisi sielläkin, korkeintaan reunalla kuuntelemassa, mutta näyttää siltä, että pitkäaikainen harrastus lyö leiville. Aivan täysin ansiotonta arvonnousua! (Olen tietoinen, ettei minulla ole oikeasti paljoa substanssia, ei vakaumusta eikä missiota.) Täytyypä kuitenkin tehdä taas blogroll, kunhan osaisi tehdä sellaisen, joka elää, jollainen on Butt Uglyn mukaan hänellä itsellään.
Luen kiinnostuneena työmarkkina-asioiden pohdintaa, koska teen sitä itsekin. Linkin takana fundeerataan työmarkkinatuen uudistusta ja työelämän järjestelyjä. Lisää yhteiskunnallista keskustelua on odotettavissa kunhan reformin toteutus lähenee.
Mihin työmarkkinat ovat menossa? Joidenkin mielestä suurta työvoimapulaa ei tule vaan tuottavuuden lisääntyminen tekee trendin tyhjäksi. Joka tapauksessa aina tulee olemaan itseni kaltaisia väärin valinneita, jotka eivät ole kovin kurantteja normaaleilla työmarkkinoilla, pyörästä pudonneita ja syrjäytyneitä, joiden kuitenkin pitäisi tehdä jotakin itsensä eteen.
Kansalaispalkkaa ei ole eikä tule, vaikka totuimmekin ja kuvittelimme, että sellainen on jo olemassa. Työmarkkinatuki ei ole saavutettu etu. Itsekään en työttömyysvuosina olisi mielelläni lähtenyt ulkopuolelle työkokeiluihin jollakin 8 €:n kulukorvauksella. Minua ei koskaan osoitettukaan, sillä työvoimatoimiston johtaja ymmärsi, että tein hyödyllistä työtä kotosalla yhteisössä. Menin sitten kiltisti, kun osoitettiin sellaista tukityöllistämispaikkaa, jossa oli oikea palkka, pieni tosin. Siinä vaiheessa olin jo lopettanut työt yhteisön eteen protestiksi.
Hamstraaminen on merkki siitä, että tunnemme elävämme jyrkänteen reunalla, milloin tahansa voimme suistua alas. Hyvinvointimme on turvatonta, vaikka useimmat nykyään elävät suomalaiset eivät puutetta ole koskaan tunteneet. Elämme lainatulla ajalla, tunnumme ajattelevan. Sitä ennen pitää kerätä varmuusvarastoja, varallisuutta ja turvaa.
Elämä muuten on muuttunut päivästä päivään selviämiseksi. Tehtaat eivät mielellään tuota varastoon. Ne kulkevat teitten päällä, matkalla tuotantoon ja jakeluun sillä voimalla, minkä hupeneva öljy niille antaa.
Suhtaudun useimpien toisten keskiluokkaisten kaulusköyhälistön edustajien lailla epäluulolla paperityöläisten pyrkimyksiin säilyttää etuoikeuksiaan. Ymmärrän työnantajapuolen huolen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Silti perusteluja löytyy kummaltakin puolelta. Kiinnostavaa tulee kuitenkin seurata argumentointia. Se on kuin vaalitaistelu, jolla on etupäässä kansanvalistustehtävä. Ehkäpä opin jotakin.
Blogimaailmassa on varmaankin varsin vähän paperityöväen liiton pyrkimysten ymmärtäjiä. Sedis heistä kuitenkin taidoillaan ja tiedoillaan vastaa kymmeniä muita. Hän on muuten viime aikoina joutunut lisääntyvän arvostelun kohteeksi sormenheristelystä,vrt Sinisen Kirjan marginaali ja muut. Muutamat blogistit kuten esim. Tiramisu-kolmikko, Turisti, ja ihme kyllä, Plöki- P, ovat kummallisen kiivastuvia. Eivätkö kommenttipalstat juuri ole tarkoitettu debattiin. Panu itse oli aikaisemmin varsinkin varsin railakas kommentoija, mutta omalla kohdallaan nättinokkainen. Itsekään en tiedä kuinka itse suhtautuisin railakkaaseen kritiikkiin. Tällä hetkellä tuntuu, että siitä vaan.
Olen kiinnostuneena tiiraillut tutkijan lankasäkkyrää. Olin varma, että maalainen olisi sielläkin, korkeintaan reunalla kuuntelemassa, mutta näyttää siltä, että pitkäaikainen harrastus lyö leiville. Aivan täysin ansiotonta arvonnousua! (Olen tietoinen, ettei minulla ole oikeasti paljoa substanssia, ei vakaumusta eikä missiota.) Täytyypä kuitenkin tehdä taas blogroll, kunhan osaisi tehdä sellaisen, joka elää, jollainen on Butt Uglyn mukaan hänellä itsellään.
Luen kiinnostuneena työmarkkina-asioiden pohdintaa, koska teen sitä itsekin. Linkin takana fundeerataan työmarkkinatuen uudistusta ja työelämän järjestelyjä. Lisää yhteiskunnallista keskustelua on odotettavissa kunhan reformin toteutus lähenee.
Mihin työmarkkinat ovat menossa? Joidenkin mielestä suurta työvoimapulaa ei tule vaan tuottavuuden lisääntyminen tekee trendin tyhjäksi. Joka tapauksessa aina tulee olemaan itseni kaltaisia väärin valinneita, jotka eivät ole kovin kurantteja normaaleilla työmarkkinoilla, pyörästä pudonneita ja syrjäytyneitä, joiden kuitenkin pitäisi tehdä jotakin itsensä eteen.
Kansalaispalkkaa ei ole eikä tule, vaikka totuimmekin ja kuvittelimme, että sellainen on jo olemassa. Työmarkkinatuki ei ole saavutettu etu. Itsekään en työttömyysvuosina olisi mielelläni lähtenyt ulkopuolelle työkokeiluihin jollakin 8 €:n kulukorvauksella. Minua ei koskaan osoitettukaan, sillä työvoimatoimiston johtaja ymmärsi, että tein hyödyllistä työtä kotosalla yhteisössä. Menin sitten kiltisti, kun osoitettiin sellaista tukityöllistämispaikkaa, jossa oli oikea palkka, pieni tosin. Siinä vaiheessa olin jo lopettanut työt yhteisön eteen protestiksi.
19.5.05
Täysin tyhjästä
Näinä päivinä nostan kyllä palkkaani täysin tyhjästä, mutta ensi viikolla voi olla toisin. Käytin tämän päivän bloggaamiseen, soitin kunnan sosiaalityöntekijälle ja kirjoitin sähköpostiviestin etäiselle pomolle hoitaen suhteita ja yrittäen vaikuttaa siihen, että minut palkattaisiin edelleenkin.
Se jonka sijaisena olen, ei itse ole kuulemani mukaan halukas palaamaan.
Lehdessä näiden kiinteästi yhteistyötä tekevien kolmen kunnan sosiaalityöntekijät vetosivat lukijoihin, että nämä ryhtyisivät tukihenkilöiksi. Luin jokin aika sitten Markku Hyypän kirjan suomenruotsalaisten yhteisöllisyyden myönteisistä vaikutuksista ja siitä inspiroituneena soitin. Sosiaalityöntekijöillä oli ollut mielessä lähinnä lapset ja yksinhuoltajaperheet. Sanoin, että vaikka sillä saralla olenkin ammattilainen opettajataustan, työ- ja perhekokemusten takia, lapsikiintiöni on täynnä, koska tänne tulee usein pelihullu nuorimies ja odotan lähivuosina hyvää kontaktia kasvavien lapsenlapsieni kanssa. Mielenterveysongelmainen, suojeluvalvonnassa oleva tai vanhus voisi olla mahdollinen ja voisin jopa tarjota vapaaehtoistyötä, tuettua työtä tai kontakteja tuossa alkavassa työpajassa, johon olen ujuttautunut keittiön rappujen kautta.
Lapset ovat usein poispilattuja ja oikullisia. Minulla oli ekokylässä muuan Ville, jota hain Pelastakaa Lapset ry:n Iso-Kaveri toiminnan kautta muutamien viikkojen ajan sinne leikkimään. Sitten kuvaan tuli yksinhuoltajaäiti kuuden lapsensa kanssa ja kun Ville ei oikein sopeutunut, hän sai jäädä yhteisestä sopimuksesta. Hänen yksinhuoltajaäidilleen tuli sitä paitsi uusi miesystävä, joka otti isän roolia. Minulla on myös Pelastakaa Lapset ry:n Pride-koulutus takanani, jossa valmennetaan sijaislapsitoimintaan. Ajatus oli, että Ekokylään olisi tullut perhekotitoimintaa. Ei ollut sopivaa partneria, oli ensin lesbotyttöjä ja sitten omalaatuinen new ageen hurahtanut monen lapsen äiti, eikä meille osoitettu sijoituslapsia, mikä olikin hyvä, sillä ei viimeisinkään suhde kestänyt. Minun puolesta olisi kyllä.
Vielä en tiedä millainen isoisän rooli minulle tulee. Tähän asti se on ollut hyvä, eikä ole mitään syytä, etteikö se jatkuisi, vaikka välillä onkin isohko lätäkkö.
Harmi maailmankiertäjän kanssa
Marketta ei pääsekään käymään uudestisyntyneen Messiaan yhteisöön Siperiaan. Hän kuvaa hienosti niitä epäluuloja, mitä viisumin saamisessa on siellä idässä. Mietin, miten maailmaa kokenut sopeutuukaan taas pieniin kotimaan oloihin, joita hän on ehkä idyllisoinut maailmanmatkan koettelemuksissa.
Erittäin kannatettavan aloitteen tekee pohdiskeleva liftari,
kun hän ehdottaa memeettisiä toimia hyvien asioiden puolesta. Vetoan kaikkiin vaikutusvaltaisiin ja viisaisiin bloggaajiin. Tutustukaa hänen ideaansa. Siinä voisi olla kaivattua uusajattelua ja yhteisöllisyyttä, jota kaikista vastaväitteistä huolimatta tarvitaan. Se, että ehdotuksen tekee tuntematon ja aloittava bloggaja ei pitäisi olla esteenä ainakin sille, että aloitteesta ainakin keskusteltaisiin.
Se jonka sijaisena olen, ei itse ole kuulemani mukaan halukas palaamaan.
Lehdessä näiden kiinteästi yhteistyötä tekevien kolmen kunnan sosiaalityöntekijät vetosivat lukijoihin, että nämä ryhtyisivät tukihenkilöiksi. Luin jokin aika sitten Markku Hyypän kirjan suomenruotsalaisten yhteisöllisyyden myönteisistä vaikutuksista ja siitä inspiroituneena soitin. Sosiaalityöntekijöillä oli ollut mielessä lähinnä lapset ja yksinhuoltajaperheet. Sanoin, että vaikka sillä saralla olenkin ammattilainen opettajataustan, työ- ja perhekokemusten takia, lapsikiintiöni on täynnä, koska tänne tulee usein pelihullu nuorimies ja odotan lähivuosina hyvää kontaktia kasvavien lapsenlapsieni kanssa. Mielenterveysongelmainen, suojeluvalvonnassa oleva tai vanhus voisi olla mahdollinen ja voisin jopa tarjota vapaaehtoistyötä, tuettua työtä tai kontakteja tuossa alkavassa työpajassa, johon olen ujuttautunut keittiön rappujen kautta.
Lapset ovat usein poispilattuja ja oikullisia. Minulla oli ekokylässä muuan Ville, jota hain Pelastakaa Lapset ry:n Iso-Kaveri toiminnan kautta muutamien viikkojen ajan sinne leikkimään. Sitten kuvaan tuli yksinhuoltajaäiti kuuden lapsensa kanssa ja kun Ville ei oikein sopeutunut, hän sai jäädä yhteisestä sopimuksesta. Hänen yksinhuoltajaäidilleen tuli sitä paitsi uusi miesystävä, joka otti isän roolia. Minulla on myös Pelastakaa Lapset ry:n Pride-koulutus takanani, jossa valmennetaan sijaislapsitoimintaan. Ajatus oli, että Ekokylään olisi tullut perhekotitoimintaa. Ei ollut sopivaa partneria, oli ensin lesbotyttöjä ja sitten omalaatuinen new ageen hurahtanut monen lapsen äiti, eikä meille osoitettu sijoituslapsia, mikä olikin hyvä, sillä ei viimeisinkään suhde kestänyt. Minun puolesta olisi kyllä.
Vielä en tiedä millainen isoisän rooli minulle tulee. Tähän asti se on ollut hyvä, eikä ole mitään syytä, etteikö se jatkuisi, vaikka välillä onkin isohko lätäkkö.
Harmi maailmankiertäjän kanssa
Marketta ei pääsekään käymään uudestisyntyneen Messiaan yhteisöön Siperiaan. Hän kuvaa hienosti niitä epäluuloja, mitä viisumin saamisessa on siellä idässä. Mietin, miten maailmaa kokenut sopeutuukaan taas pieniin kotimaan oloihin, joita hän on ehkä idyllisoinut maailmanmatkan koettelemuksissa.
Erittäin kannatettavan aloitteen tekee pohdiskeleva liftari,
kun hän ehdottaa memeettisiä toimia hyvien asioiden puolesta. Vetoan kaikkiin vaikutusvaltaisiin ja viisaisiin bloggaajiin. Tutustukaa hänen ideaansa. Siinä voisi olla kaivattua uusajattelua ja yhteisöllisyyttä, jota kaikista vastaväitteistä huolimatta tarvitaan. Se, että ehdotuksen tekee tuntematon ja aloittava bloggaja ei pitäisi olla esteenä ainakin sille, että aloitteesta ainakin keskusteltaisiin.
Testasin pyörää
Laitoin eilen sitä mustaa Tunturia, jonka hätäpäissäni ostin joku viikko sitten. Vähän kuuluu natinaa ja ajoasento ei ole perfekti ja vaatii säätöä. Pyörän suurin vika helpottui höllentämällä takanavan ruuveja, mikä ei vaatinut paljoa työtä. Vaihdoin myös istuimen. Tyttären crescent on paras ajamani pyörä, mutta se oli maksanutkin 6000 kr.
On minulla nyt neljä pyörää + lastenpyörät, joten ei tule uupelo. Ihanat työmatkat tosin loppuvat. Tänäänkin on heleä aamu täällä aurinkorannikolla, kun muu Suomi kärsii koleasta. Maanviljelijät kyllä tarvitsisivat vettä pelloilleen.
Tämä talo, missä olen pitänyt hiljaisen projektin toimistoa jää edelleen olemaan käytössä, jos tarvitaan tässä alkuvaiheissa pesukonetta, saunaa, keittiötä ja toimistoa kokoustiloineen. Etäisyys vain on hankala. Vien kansioni mukanani, aluksi vaikka kotiin ja pidän omassa projektissani mukana olevat ihmiset mielessä. Heillä on useimmilla sellainen tilanne, että en voi paljoa auttaa, mutta muutaman aion vähitellen tuoda uuteen työpajaan ja pidän kontaktia nuoreen naiseen, joka on yhdistelmätuella palkattuna.
Aion yrittää puhua, ettei keltaista taloa ruvettaisi repimään kovin paljoa. Repiminen on helppoa, mutta rakentaminen vaikeaa. Haju saattaa tulla viemäreistä. Työn voisi keskittää ikkunanpokien ja seinien maalaamiseen. Ne ovat lujan näköistä puuta. Ennen tehtiin kestävää.
On minulla nyt neljä pyörää + lastenpyörät, joten ei tule uupelo. Ihanat työmatkat tosin loppuvat. Tänäänkin on heleä aamu täällä aurinkorannikolla, kun muu Suomi kärsii koleasta. Maanviljelijät kyllä tarvitsisivat vettä pelloilleen.
Tämä talo, missä olen pitänyt hiljaisen projektin toimistoa jää edelleen olemaan käytössä, jos tarvitaan tässä alkuvaiheissa pesukonetta, saunaa, keittiötä ja toimistoa kokoustiloineen. Etäisyys vain on hankala. Vien kansioni mukanani, aluksi vaikka kotiin ja pidän omassa projektissani mukana olevat ihmiset mielessä. Heillä on useimmilla sellainen tilanne, että en voi paljoa auttaa, mutta muutaman aion vähitellen tuoda uuteen työpajaan ja pidän kontaktia nuoreen naiseen, joka on yhdistelmätuella palkattuna.
Aion yrittää puhua, ettei keltaista taloa ruvettaisi repimään kovin paljoa. Repiminen on helppoa, mutta rakentaminen vaikeaa. Haju saattaa tulla viemäreistä. Työn voisi keskittää ikkunanpokien ja seinien maalaamiseen. Ne ovat lujan näköistä puuta. Ennen tehtiin kestävää.
18.5.05
Arvosteluja
Tein erillisen Omat suosikit -listan, valitsin sen hiirellä ja kopioin sekä liimasin tähän editoriin. Se hyväksyi vain blogien nimet, muut muotoilut jäivät pois. Ainoastaan päivityksen kellonaika jäi näkyviin. Tämä on vain pieni otos parin viimeisen päivän aikana tulleista päivityksistä. En ottanut siihen mukaan ihan uusia kirjoittajia eikä se ole ollenkaan kattava lista suosikeistani. Koetan tehdä pieniä luonnehdintoja. Kirjoitin eilen joillekin ruotsinsuomalaisille harrastajakirjoittajille vinkin blogeista. Ehkäpä joku heistä lukee tämän. Olkoon tämä jonkinlainen esittely, koska kehuin harrastuksen mahtavuutta.
15:43 Veloena
Opintojensa loppuvaiheessa oleva, ympäristötietoinen nuori nainen kirjoittelee elämästään, työstään ja opinnoistaan vakavasti ja ajatuksella. Hän asuu ilmeisesti kissamaisen miehen tai miesmäisen kissan kanssa, jonka olemassaolosta me ihailijat emme välittäisi kuulla.
15:39 Shit Diary
Oli pakko laittaa tämä paskapäiväkirja mukaan. Perheenisä kirjoittaa omista, lapsen ja vaimon päivittäisistä tuotoksista Montaignemaiseen tyyliin. Olemmehan loppujen lopuksi pelkkiä eläimiä. Blogeista on moneksi.
14:35 Näkymä rannalta
Blogikirjoittamisen veteraani, jonka vaikutelmia Helsingin kaduilta ja omasta perheestä emme väsy koskaan lukemaan. Varmaankin virtuaaliyhteisön suosituin henkilö, joka sosiaalisuudellaan ja positiivisuudellaan valloittaa. Silti hänen bloginsa on aina kiinnostava. Joku Juha Tanttu kirjoitti aikoinaan Hesarissa vähän samantyyppisiä impressioita.
14:07 Kapallinen kirsikoita
Mette Södemanin ihan uusi blogi. Hän on ihastuttanut Mette miettii- jutuillaan monia. Julkaisin hänen haastattelunsa vastikään. Sen kontroversielleimmäksi aiheeksi tuli kuvien käyttö, mistä käydään ehkä yhä keskustelua kommenteissa. Kysyn vaan: Saako kuvia käyttää?
14:06 Pagistaan
Sosiaalinen, verraten uusi bloginkirjoittaja. Uudet kirjoittajat näyttävät bloginkirjoittamisen mallia: on herkkyyttä, myötätuntoa, kiinnostavia aiheita. Kirjoitin tästä yhteisöllisestä trendistä, joka varmaan periytyy netin keskustelupalstoilta. Monet vanhat kirjoittajat ovat joko elitistejä tai snobeja, jotka eivät linkitä hevillä oman piirinsä ulkopuolelle. Toisaalta heillä ei ehkä ole aikaa.
14:05 Markun verkkoloki
Olkoon esimerkkinä blogien esihistoriasta. Häntä taidettiin pitää jonkun ns. trio erektuksen jäsenenä; kuka sellaisesta on edes kuullut puhuttavan. Silti taitava kirjoittaja, joka on esimerkiksi ollut huolissaan öljyn loppumisesta. Ei aivan niin sisäpiiriläinen kuin jotkut muut veteraanit.
13:49 Vaasalaisia
Vaasalainen on perustanut kehutun kaupunkiblogin. Kirjoittaja on selvästi ammattilainen, mutta haluaa pysytellä nimettömänä.
13:38 Dionysoksen kevät
Brysselissä asuva virkanainen kirjoittaa useaa blogia helmeilevän älykkäällä tyylillään ja käyttää taitavasti hypertekstejä, muistojaan ja elämänkokemustaan hyväkseen. Yksi esimerkki siitä kuinka blogit voivat tarjota julkaisukanavan potentiaaliselle kirjailijalle.
13:15 Pohdiskeleva liftari
Ihan uusi blogisti, jonka opetuksella aion oppia jongleeraamaan kolmella pallolla. Blogeissa voi julkaista, mitä vain kunhan tekee sen kiinnostavasti.
12:13 Räksytystä Raitilta
Älyllinen räksyttäjä, jonka filosofisia marmatuksia en väsy lukemaan. Hänellä on myös kiinnostusta luontoon.
11:59 Tiedemiehen blogi
Selvästi elitisti, jonka tiedemiehen ylvääseen olemukseen on tehnyt rakoja paitsi lapsen hankkiminen myös jonkun opinnäytteen saama huono kritiikki. Hyviä tiedelinkkejä sivupalkin blogrollissa.
11:11 Outoa Taigaa
Linkkini pohjoisen tapahtumiin. Tyylikäs blogin ulkoasu, ytimekkäät tekstit.
10:50 Pinseri
Blogistanin isähahmo, johon asetamme toiveemme, että blogilista.fi valmistuu kokonaan. Blogilista on uudistunut hienoon käytettävyyteen. Allekirjoittanut ei ainakaan koskaan tule kritisoimaan tulevaa top-listaa, vaan osoittaa kunnioitustaan ja kiitollisuuttaan blogilistan Luojalle.
10:37 Media=blogi
Käsittääkseni merkittävässä asemassa oleva nuori lehtimies, joka on tehnyt perustavaa työtä blogien arvostuksen nostamiseksi ja konservatiivisen mediamaailman herättämiseksi sähköiseen julkaisuaikaan. Kirjoittajan metablogistiset jutut kansainvälisistä ja kotimaisista virtauksista ovat aina huippukiinnostavia, asiallisia ja informatiivisia.
08:44 RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia
Vaikka en ymmärrä kuin pienen osan miehen jutuista, tajuan, että niissä on jytyä ja sanomisen iloa. Blogin hirviö nimeksi pelottaa varmaankin tavallista lukijaa. Onkohan Rauno kovin solipsistinen?
07:53 Pekka Nykänen
Kenelläkään ei taida olla parempia linkkejä ja samanlaista seurantaa maailman tapahtumista. Kirjoittaja on lääkäri ja hänellä on erittäin paljon lääketieteellistäkin asiaa kotisivuillaan.
07:17 365.fi - Vuosi valokuvina
Blogeina julkaistaan iso joukko erinomaisia valokuvia. Tässä blogissa kartoitetaan ansiokkaasti suomalaista todellisuutta kuvan keinoin.
04:09 Täti viidakon reunalla
Tädin puutarhasta Brisbanen laitamilta alkaa viidakko. Olemme saaneet kokea eksoottisia väläyksiä ja kuvia maasta down under. Tänä virtuaaliaikana voi elää pää alaspäin ja silti olla suomalaisen blogiyhteisön aktiivinen jäsen.
02:41 Voihan Venäjä!
En ole kovin monta kertaa lukenut tätä blogia, mutta Venäjä on aina Venäjä. Muistan herkät miliisinaisen kasvot jossakin blogissa.
00:08 Plöki
Blogimaailman kiistellyin kirjoittaja. Eittämättä huippuälykkö ja esseisti, jolla on omat pahat tapansa kurmoottaa nuoria "psykonarttuja". Onko rakkaussuhde pehmentämässä kovan luun, on kysymys? Epäilen, että kovis on itse asiassa kiltti.
23:44 Juuso Hyvärinen
Tasapainoisuutensa ja reiluutensa vuoksi suosittu ja arvostettu kirjoittaja, joka kirjoittaa rautateistä, historiasta ja "tavallisen" miehen elämästään.
23:24 Illuusia
Uusia teräviä, sosiaalisia ja taitavia, kypsiä naiskirjoittajia.
23:12 Kukat ovat hyviä kuuntelijoita
Samoihin aikoihin kanssani aloittaneita blogisteja. Olemme aina olleet hyvissä väleissä. Minä tykkään siitä, että meikäläistä vähän ikääntynyttä, pyylevää, tavallisen ikävää miestä ei kategorisoida näkymättömäksi vaan voidaan noteerata ystävällisesti. Olen seurannut Scillan vaiheita, hieman poikaystävälle mustasukkaisena, mutta onnellisena nuorten puolesta.
22:53 Rupuranta.net
Tunnelmallisten Satakunnan rannikon kuvien ja tekstin liitto on äärimmäisen onnistunut. Monien laadukkaitten valokuvablogien eliittiä.
16:21 ATN: Ruman naisen päiväkirja
Vaikuttava teemablogi puree aina. Kaikkia meitä lukijoita kiinnostaa, onko Ruma Nainen todella ruma vai kiukutteleeko hän turhaan. Sen hän tekee todellisella voimalla ja vakaumuksella. Voisinpa lähettää hänet Dr Philin puheille. Jos rumassa on sisäistä hehkua ja persoonallisuutta, kasvot ovat sivuseikka, on vanha mutta aina pätevä viisaus.
15:07 Näkymätön tyttö
Näkymätön tyttö kirjoittaa kauniisti ja ilman katkeruutta yksinäisyydestä ja matkasta itsensä hyväksymisen kautta toisten luo.
10:54 Minhin päiväkirja
Yksi blogistanin omaleimaisimpia ja rajuimpia tilityksiä. Minh kirjoittaa eloisasti ja avoimesti riippuvuudestaan ja elämästään. Huumeiden käyttäjän olemisen ei tarvitse silti olla pelkkää surkeilua vaan siihen mahtuu myös kulttuuria ja ilon aiheita.
09:14 Kirjailijan häiriöklinikka
En ole lukenut sosiaalisen kirjailijan kirjoja, mutta aion ensi tilassa, koska hän on blogimaailmassa niin hyvä virtuaalituttavuus.
01:10 Kirjailijan päiväkirja
Anita Konkka on nettikirjoittamisen veteraani, joka päivittää harvakseen. Olen lukenut monia hänen kirjojaan ja pitänyt paljon. Hän on kirjoittanut paljon niissä sellaista, joka tuntuisi kumpuavan omasta elämästä. Hänen bloginsa on aina taattua tavaraa. Kadehdin myös hänen kaltaistensa unennäkijöiden syvällisiä ja monimerkityksellisiä unia, joista meikäläinen voi vain uneksia.
Tähän loppuvat loruni tällä kertaa. Paljon suosikkeja jäi mainitsematta, mutta joku raja on minunkin kestävyydellä. Saamari, menetin tämän illan Dr Philin.
15:43 Veloena
Opintojensa loppuvaiheessa oleva, ympäristötietoinen nuori nainen kirjoittelee elämästään, työstään ja opinnoistaan vakavasti ja ajatuksella. Hän asuu ilmeisesti kissamaisen miehen tai miesmäisen kissan kanssa, jonka olemassaolosta me ihailijat emme välittäisi kuulla.
15:39 Shit Diary
Oli pakko laittaa tämä paskapäiväkirja mukaan. Perheenisä kirjoittaa omista, lapsen ja vaimon päivittäisistä tuotoksista Montaignemaiseen tyyliin. Olemmehan loppujen lopuksi pelkkiä eläimiä. Blogeista on moneksi.
14:35 Näkymä rannalta
Blogikirjoittamisen veteraani, jonka vaikutelmia Helsingin kaduilta ja omasta perheestä emme väsy koskaan lukemaan. Varmaankin virtuaaliyhteisön suosituin henkilö, joka sosiaalisuudellaan ja positiivisuudellaan valloittaa. Silti hänen bloginsa on aina kiinnostava. Joku Juha Tanttu kirjoitti aikoinaan Hesarissa vähän samantyyppisiä impressioita.
14:07 Kapallinen kirsikoita
Mette Södemanin ihan uusi blogi. Hän on ihastuttanut Mette miettii- jutuillaan monia. Julkaisin hänen haastattelunsa vastikään. Sen kontroversielleimmäksi aiheeksi tuli kuvien käyttö, mistä käydään ehkä yhä keskustelua kommenteissa. Kysyn vaan: Saako kuvia käyttää?
14:06 Pagistaan
Sosiaalinen, verraten uusi bloginkirjoittaja. Uudet kirjoittajat näyttävät bloginkirjoittamisen mallia: on herkkyyttä, myötätuntoa, kiinnostavia aiheita. Kirjoitin tästä yhteisöllisestä trendistä, joka varmaan periytyy netin keskustelupalstoilta. Monet vanhat kirjoittajat ovat joko elitistejä tai snobeja, jotka eivät linkitä hevillä oman piirinsä ulkopuolelle. Toisaalta heillä ei ehkä ole aikaa.
14:05 Markun verkkoloki
Olkoon esimerkkinä blogien esihistoriasta. Häntä taidettiin pitää jonkun ns. trio erektuksen jäsenenä; kuka sellaisesta on edes kuullut puhuttavan. Silti taitava kirjoittaja, joka on esimerkiksi ollut huolissaan öljyn loppumisesta. Ei aivan niin sisäpiiriläinen kuin jotkut muut veteraanit.
13:49 Vaasalaisia
Vaasalainen on perustanut kehutun kaupunkiblogin. Kirjoittaja on selvästi ammattilainen, mutta haluaa pysytellä nimettömänä.
13:38 Dionysoksen kevät
Brysselissä asuva virkanainen kirjoittaa useaa blogia helmeilevän älykkäällä tyylillään ja käyttää taitavasti hypertekstejä, muistojaan ja elämänkokemustaan hyväkseen. Yksi esimerkki siitä kuinka blogit voivat tarjota julkaisukanavan potentiaaliselle kirjailijalle.
13:15 Pohdiskeleva liftari
Ihan uusi blogisti, jonka opetuksella aion oppia jongleeraamaan kolmella pallolla. Blogeissa voi julkaista, mitä vain kunhan tekee sen kiinnostavasti.
12:13 Räksytystä Raitilta
Älyllinen räksyttäjä, jonka filosofisia marmatuksia en väsy lukemaan. Hänellä on myös kiinnostusta luontoon.
11:59 Tiedemiehen blogi
Selvästi elitisti, jonka tiedemiehen ylvääseen olemukseen on tehnyt rakoja paitsi lapsen hankkiminen myös jonkun opinnäytteen saama huono kritiikki. Hyviä tiedelinkkejä sivupalkin blogrollissa.
11:11 Outoa Taigaa
Linkkini pohjoisen tapahtumiin. Tyylikäs blogin ulkoasu, ytimekkäät tekstit.
10:50 Pinseri
Blogistanin isähahmo, johon asetamme toiveemme, että blogilista.fi valmistuu kokonaan. Blogilista on uudistunut hienoon käytettävyyteen. Allekirjoittanut ei ainakaan koskaan tule kritisoimaan tulevaa top-listaa, vaan osoittaa kunnioitustaan ja kiitollisuuttaan blogilistan Luojalle.
10:37 Media=blogi
Käsittääkseni merkittävässä asemassa oleva nuori lehtimies, joka on tehnyt perustavaa työtä blogien arvostuksen nostamiseksi ja konservatiivisen mediamaailman herättämiseksi sähköiseen julkaisuaikaan. Kirjoittajan metablogistiset jutut kansainvälisistä ja kotimaisista virtauksista ovat aina huippukiinnostavia, asiallisia ja informatiivisia.
08:44 RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia
Vaikka en ymmärrä kuin pienen osan miehen jutuista, tajuan, että niissä on jytyä ja sanomisen iloa. Blogin hirviö nimeksi pelottaa varmaankin tavallista lukijaa. Onkohan Rauno kovin solipsistinen?
07:53 Pekka Nykänen
Kenelläkään ei taida olla parempia linkkejä ja samanlaista seurantaa maailman tapahtumista. Kirjoittaja on lääkäri ja hänellä on erittäin paljon lääketieteellistäkin asiaa kotisivuillaan.
07:17 365.fi - Vuosi valokuvina
Blogeina julkaistaan iso joukko erinomaisia valokuvia. Tässä blogissa kartoitetaan ansiokkaasti suomalaista todellisuutta kuvan keinoin.
04:09 Täti viidakon reunalla
Tädin puutarhasta Brisbanen laitamilta alkaa viidakko. Olemme saaneet kokea eksoottisia väläyksiä ja kuvia maasta down under. Tänä virtuaaliaikana voi elää pää alaspäin ja silti olla suomalaisen blogiyhteisön aktiivinen jäsen.
02:41 Voihan Venäjä!
En ole kovin monta kertaa lukenut tätä blogia, mutta Venäjä on aina Venäjä. Muistan herkät miliisinaisen kasvot jossakin blogissa.
00:08 Plöki
Blogimaailman kiistellyin kirjoittaja. Eittämättä huippuälykkö ja esseisti, jolla on omat pahat tapansa kurmoottaa nuoria "psykonarttuja". Onko rakkaussuhde pehmentämässä kovan luun, on kysymys? Epäilen, että kovis on itse asiassa kiltti.
23:44 Juuso Hyvärinen
Tasapainoisuutensa ja reiluutensa vuoksi suosittu ja arvostettu kirjoittaja, joka kirjoittaa rautateistä, historiasta ja "tavallisen" miehen elämästään.
23:24 Illuusia
Uusia teräviä, sosiaalisia ja taitavia, kypsiä naiskirjoittajia.
23:12 Kukat ovat hyviä kuuntelijoita
Samoihin aikoihin kanssani aloittaneita blogisteja. Olemme aina olleet hyvissä väleissä. Minä tykkään siitä, että meikäläistä vähän ikääntynyttä, pyylevää, tavallisen ikävää miestä ei kategorisoida näkymättömäksi vaan voidaan noteerata ystävällisesti. Olen seurannut Scillan vaiheita, hieman poikaystävälle mustasukkaisena, mutta onnellisena nuorten puolesta.
22:53 Rupuranta.net
Tunnelmallisten Satakunnan rannikon kuvien ja tekstin liitto on äärimmäisen onnistunut. Monien laadukkaitten valokuvablogien eliittiä.
16:21 ATN: Ruman naisen päiväkirja
Vaikuttava teemablogi puree aina. Kaikkia meitä lukijoita kiinnostaa, onko Ruma Nainen todella ruma vai kiukutteleeko hän turhaan. Sen hän tekee todellisella voimalla ja vakaumuksella. Voisinpa lähettää hänet Dr Philin puheille. Jos rumassa on sisäistä hehkua ja persoonallisuutta, kasvot ovat sivuseikka, on vanha mutta aina pätevä viisaus.
15:07 Näkymätön tyttö
Näkymätön tyttö kirjoittaa kauniisti ja ilman katkeruutta yksinäisyydestä ja matkasta itsensä hyväksymisen kautta toisten luo.
10:54 Minhin päiväkirja
Yksi blogistanin omaleimaisimpia ja rajuimpia tilityksiä. Minh kirjoittaa eloisasti ja avoimesti riippuvuudestaan ja elämästään. Huumeiden käyttäjän olemisen ei tarvitse silti olla pelkkää surkeilua vaan siihen mahtuu myös kulttuuria ja ilon aiheita.
09:14 Kirjailijan häiriöklinikka
En ole lukenut sosiaalisen kirjailijan kirjoja, mutta aion ensi tilassa, koska hän on blogimaailmassa niin hyvä virtuaalituttavuus.
01:10 Kirjailijan päiväkirja
Anita Konkka on nettikirjoittamisen veteraani, joka päivittää harvakseen. Olen lukenut monia hänen kirjojaan ja pitänyt paljon. Hän on kirjoittanut paljon niissä sellaista, joka tuntuisi kumpuavan omasta elämästä. Hänen bloginsa on aina taattua tavaraa. Kadehdin myös hänen kaltaistensa unennäkijöiden syvällisiä ja monimerkityksellisiä unia, joista meikäläinen voi vain uneksia.
Tähän loppuvat loruni tällä kertaa. Paljon suosikkeja jäi mainitsematta, mutta joku raja on minunkin kestävyydellä. Saamari, menetin tämän illan Dr Philin.
Eurontalo
Kunta olisi valmis myymään tuon talon eurolla, mutta ottaisi tontista hinnan. Yhdessä huoneessa on varmaankin lattialaatoissa asbestia ja keittiössä haisee. Tosin se voi tulla myös viemäreistä. En olisi halukas ryhtymään repimään juuri ensinkään vaan tekemään kevyen pintaremontin ja laittamaan vaikka uuden maton asbestia sisältävien levyjen päälle. Kaikki tietenkin edellyttäen, että talo ei ole homeessa. Sitä se ei ole kunnan rakennusmestarin mielestä.
En käynyt kellarissa enkä toisessa kerroksessa. Jännittävää sitten nähdä niiden kunto. Kellarissa on vuosia toiminut öljylämmitys ja patterit ovat lämpimiä. Boileri ehkä on rikki.
Minulla on se kauhukuva mielessä, että kun ryhtyy repimään, saa jatkaa sitä maapohjaan saakka. Onneksi en ole mistään vastuussa, eikä minulta tuskin kukaan kysykään mitään, jos en itse ryhdy esittämään perustelemattomia mielipiteitäni.
Projektinvastaavalla on haave tehdä talosta vaikkapa koirapensionaatti sitten joskus. Siihen tarkoitukseen sitä ei tarvitsisi remontoida kovinkaan hyvin. Talossa on kuitenkin paljon charmia. Jos sellaisen saisi itselleen eurolla, olisi tosiaan onnenpekka.
En käynyt kellarissa enkä toisessa kerroksessa. Jännittävää sitten nähdä niiden kunto. Kellarissa on vuosia toiminut öljylämmitys ja patterit ovat lämpimiä. Boileri ehkä on rikki.
Minulla on se kauhukuva mielessä, että kun ryhtyy repimään, saa jatkaa sitä maapohjaan saakka. Onneksi en ole mistään vastuussa, eikä minulta tuskin kukaan kysykään mitään, jos en itse ryhdy esittämään perustelemattomia mielipiteitäni.
Projektinvastaavalla on haave tehdä talosta vaikkapa koirapensionaatti sitten joskus. Siihen tarkoitukseen sitä ei tarvitsisi remontoida kovinkaan hyvin. Talossa on kuitenkin paljon charmia. Jos sellaisen saisi itselleen eurolla, olisi tosiaan onnenpekka.
Maaseudun avoimena pysyminen
Eilisessä ajankohtaisessa kakkosessa puhuttiin samasta aiheesta, jonka Fi-lib otti esiin Presson artikkelin innoittamana.
Vaikka tämän maalaisen mielipiteet merkitsevät suurin piirtein yhtä paljon kuin kärpäsen potku, kirjoitan aiheesta kuitenkin vähän.
Luvut joita jutuissa luetellaan Suomen maatalouden tuista verrattuna vaikkapa muihin pohjoismaihin vaikuttavat kummallisilta.
Maanviljelijöitä ei ole enää kovinkaan suurta joukkoa ja heidän saamansa tuet tuntuvat kohtuuttoman suurilta kun vertaa muihin yhteiskunnan menoihin. On paljon ihan äveriäiltä tuntuvia viljelijöitä, vaikka maajussit osaavat tietenkin valittamisen taidon. Sitten on kaupunkiböndejä, poliitikkoja ja liikemiehiä yms, jotka nostavat suuria tukia, mikä ärsyttää meitä salamyhkäisyydellään ihan aiheellisesti.
Minun käsittääkseni EU:n uusi maatalouspolitiikka pyrkii pois ylituotannosta, mitä aikaisempi tukipolitiikka kasvatti. Pyritään maaseudun monipuoliseen kehittämiseen ja maiseman ja luonnon säilyttämiseen, mikä sinänsä on kannatettavaa.
Tavalliselle ihmiselle on toki silmän- ja muuta iloa luontoarvoista. Oma kasvimaa on monelle ja olisi vielä useammalle oivallinen terapiapaikka ja toisi myös taloudellista etua, jos niin haluaa. Maaseudun elinkeinoja pitäisi varmaan monipuolistaa muuhunkin kuin pelkkään viljelyyn. Kyllähän siitä tiedetään, mutta luulenpa tässäkin taisteltavan tunteista, saavutetuista eduista ja (arvo)vallasta. Maatalouspolitiikka vaatisi kunnon asiantuntevaa ryöpsytystä.
En tiedä miten sitten, kun uudet EU-maat tulevat tukien piiriin, jakopolitiikka jatkuu. Luulisi, että sen on muututtava. En ole ollenkaan asiantuntija, vaikka muutaman vuoden olinkin keskikokoisen tilan maataloustuista vastaava. Kävin kuusi kurssipäivää, koska sellainen henkilö piti tilalla olla, jotta sai luomutuet.
Tuntui kyllä vähän hassulta, että itse pellot eivät tuottaneet kuin tukia jotakin 10 000 €:n tienoilla muistelen.
Vaikka tämän maalaisen mielipiteet merkitsevät suurin piirtein yhtä paljon kuin kärpäsen potku, kirjoitan aiheesta kuitenkin vähän.
Luvut joita jutuissa luetellaan Suomen maatalouden tuista verrattuna vaikkapa muihin pohjoismaihin vaikuttavat kummallisilta.
Maanviljelijöitä ei ole enää kovinkaan suurta joukkoa ja heidän saamansa tuet tuntuvat kohtuuttoman suurilta kun vertaa muihin yhteiskunnan menoihin. On paljon ihan äveriäiltä tuntuvia viljelijöitä, vaikka maajussit osaavat tietenkin valittamisen taidon. Sitten on kaupunkiböndejä, poliitikkoja ja liikemiehiä yms, jotka nostavat suuria tukia, mikä ärsyttää meitä salamyhkäisyydellään ihan aiheellisesti.
Minun käsittääkseni EU:n uusi maatalouspolitiikka pyrkii pois ylituotannosta, mitä aikaisempi tukipolitiikka kasvatti. Pyritään maaseudun monipuoliseen kehittämiseen ja maiseman ja luonnon säilyttämiseen, mikä sinänsä on kannatettavaa.
Tavalliselle ihmiselle on toki silmän- ja muuta iloa luontoarvoista. Oma kasvimaa on monelle ja olisi vielä useammalle oivallinen terapiapaikka ja toisi myös taloudellista etua, jos niin haluaa. Maaseudun elinkeinoja pitäisi varmaan monipuolistaa muuhunkin kuin pelkkään viljelyyn. Kyllähän siitä tiedetään, mutta luulenpa tässäkin taisteltavan tunteista, saavutetuista eduista ja (arvo)vallasta. Maatalouspolitiikka vaatisi kunnon asiantuntevaa ryöpsytystä.
En tiedä miten sitten, kun uudet EU-maat tulevat tukien piiriin, jakopolitiikka jatkuu. Luulisi, että sen on muututtava. En ole ollenkaan asiantuntija, vaikka muutaman vuoden olinkin keskikokoisen tilan maataloustuista vastaava. Kävin kuusi kurssipäivää, koska sellainen henkilö piti tilalla olla, jotta sai luomutuet.
Tuntui kyllä vähän hassulta, että itse pellot eivät tuottaneet kuin tukia jotakin 10 000 €:n tienoilla muistelen.
17.5.05
Meten haastattelu
Olet kirjoittanut blogia tämän vuoden tammikuusta alkaen. Kiinnitin heti huomiota erinomaisen asiallisiin ja kiinnostaviin juttuihisi ja niitä tukeviin kuviin. Tuli pieni kateuden väristyskin siitä kuinka joku vetää kuin lonkalta näitä hienoja artikkeleita.
1. Olet jossakin kertonut hienojen kuviesi hankinnasta, kun joku ihmetteli tekijänoikeuksia sun muuta. Voisitko kertoa siitä vaikka meille muille opiksi. Kuviahan netissä on paljon, mutta onko niiden käyttäminen ongelmatonta?
(Meten vastaukset punaisella)
Minä en vielä ole saanut nenilleni. Tietääkseni (hyvin) vanhojen kuvien kuten tekstienkin käyttö on luvallista, samoin uutiskuvien, ellei toisin ole ilmoitettu. Kun noukin kuvia netistä, avaan jos mahdollista alkuperäissivun ja katson, onko kieltoja tai copyrightejä. Aikoinani osallistuin harrastusalan julkaisun tekemiseen. Silloin oli päätoimittajan tieto, että jos hyötyy jutusta taloudellisesti, copyright-säännöt ovat toiset kuin ilman hyötyä julkaistuissa kuvissa ja teksteissä, joten otan vähän vapaammin. Pyrin myös käyttämään omaa laajaa kuva-arkistoani, myös itse ottamiani kuvia (tämä koskee erityisesti Mummon Kammarin kuvitusta). Katsastin juuri tekijänoikeuslakia, jonka mukaan jos yksittäinen kuva liittyy käsiteltävään aiheeseen, sitä saa vapaasti käyttää samoin kuin tekstisitaattia arvostelu- tms. tarkoituksessa. Monet kuvat on pantu nettiin nimenomaan käytöä varten. Toisissa kuvissa mainitaan, että kuvaa saa käyttää, jos ilmoittaa lähteen. Voin olla metsässäkin, mutta jos jostakin tulee huomautuksia (sähköpostiosoite on mm. sitä varten), otan tietysti kuvan heti pois. Vielä ei ole tullut.
Minusta tuo on varteenotettava pointti, että monet kuvat ovat netissä nimenomaan käyttöä varten, vai mitä mieltä ovat lukijat.
2. Kerrot blogisi kulmassa taustastasi, että jouduit työttömäksi ja olet nyt eläkkeellä. Voitko kertoa mitä puuhailit ammattivuosinasi? Olitko kirjoittamisen kanssa tekemisissä? Entä tuo Mummon Kammari, jonka saa googlettamalla sinun nimesi? Miten se liittyy sinuun? Siinähän on myös kolumnejasi.
Tein monenlaista työtä, yleisnimitykseksi sopisi konttorirotta. Tärkeämpää kaiketi olisi, että osallistuin aktiivisesti ay-toimintaan, monenlaiseen kerhotoimintaan, kuten valokuvakerhoon, ja sitten löysin vuosikausiksi science fictionin. Olen kirjoittanut useita julkaistuja novelleja ja voittanut yhden Atorox-palkinnon sekä toiminut yhdessä alan lehdessä tiedetoimittajana. Se oli minusta hauskaa. Haulla et löydä minua, olen muuttanut nimeni sen jälkeen. Mummon Kammari on Tampereella toimiva avustusyhdistys, jolla on oma nettilehti (löytyy nimellä "Kammarin kuulumiset"). Lähdin vapaaehtoistoimintaan, kun työpaikan mukana menivät ne ay-hommat ja jäi tyhjää aikaa. Tein monenlaista, mutta lopulta löysin itseni "Kammarin kuulumisten" avustajakunnasta. Joskus kirjoitan sinne juttuja, vaikka useammin olen tehnyt kuvia.
3. Miten saat ideat monipuolisiin juttuihisi? Kerro siitäkin meille muille opiksi.
Luin juuri eilen huonoa jännitysromaania, josta tarttui mieleeni yksi sana: ajatusoka. Kun jokin yksityiskohta alkaa vaivata, siitä tulee ajatusoka. Luen paljon kirjoja ja selaan Internetistä uutisia. Niistä tulee ajatusokia, jotka pistän muistiin ja laajennan myöhemmin blogiksi. Samoin jotakin juttua työstäessä törmään sivustoon tai aiheeseen, jonka merkitsen myöhempään käyttöön. Esimerkiksi nyt on muistiossa nimeltä "aiheita" sellaisia sanoja kuin "Dakota-talo", "Vineta", "santeria". Ne ovat tarttuneet jostakin ja tulevat käsitellyiksi tai sitten ei.
En ole ajatellut asiaa tuolta kannalta, mutta kun mainitsit siitä, taidanpa olla. Ja jos kerran olen spontaanisti ryhtynyt sellaiseksi ja viihdyn siinä, niin sen täytyy olla hyvä asia.
5. Mitä mieltä olet blogimaailmasta, suomalaisesta varsinkin? Mistä olet iloinen/ vähemmän iloinen? Luuletko, että kyllästymispiste tulee piankin, vai onko ilmiö vasta alussa, kuten itse luulen? Yksi suosikeistani, Pekka Nykänen, taisi joskus puhua 35 000 bloggaajasta Suomelle sopivana lukuna.
Luulen, että alue laajenee ja toivon, että aiheala myös laajenee. Pelkät kuvaukset edellispäivän humalasta/krapulasta eivät kovin laajaa yleisöä tarvitse. Toisaalta monista kirjoittajista on kuoriutunut esiin varsinaisia esseen taitajia (tai ehkä esseen taitajat ovat päättäneet kirjoittaa myös blogeja, mistäpä sen tietää?) Rehellisesti en pidä joidenkin poliitikkojen yrityksestä muuttaa poliittisia puheitaan muka blogeiksi, mutta eihän niitä tarvitse lukea. Toisaalta poliitikko voisi käyttää blogia yksityisenä henkireikänä, jolloin hän voisi myös käyttää nimimerkkiä (ja ehkä näinkin jo tapahtuu).
6. Onko blogiyhteisö yhteisö? Voisiko sitä jotenkin parantaa tai tehostaa. Sehän voi olla varsin julma sellaiselle aloittelevalle kirjoittajalle, joka toivoo kommentteja ja yhteisöllisyyttä, mutta ei sitä ehkä mielestään saa.
Blogiyhteisö on yhteisö, mutta sitä ei pidä yrittää muuttaa, se muotoutuu kyllä itsekseen. Niin kaikki luonnolliset yhteisöt tekevät. Me kaikki blogin kirjoittajat uimme tai uppoamme ihan itse. Kirjallisuuspiirit ovat asia erikseen, sellaisiakin löytyy esimerkiksi työväenopistoista. Muistan scifi-piireistä päätoimittajamme tuskan ja ärtymyksen, kun hän sai sinänsä lupaavia, mutta lehteen kelpaamattomia kirjoitelmia ja alkoi opastaa kirjoittajaa. Useimmat vain loukkaantuivat syvästi, kun heidän upeaa tekstiään kehdataan arvostella. Sekä bloggaaminen että kommentointi on vapaata ja sen pitää sellaista ollakin. Blogilandia on enemmän perhe tai kylä kuin koulu.
Minusta kovin moni aloittava kirjoittaja on kuitenkin kovasti hukassa, kun ei tiedä luetaanko häntä, kommentointeja ei tule. Kävijämittari oli minulle alussa jonkinlaiseksi lohduksi. Minä tarjoan avuksi yhteisöllisyyttä.
7. Huuhaa-yhteisöliikkeessä puhuttiin usein ns. kriittisestä massasta. Mielestäni blogi-ilmiössä kriittinen massa vaikuttaa jo charmillaan ja vetovoimallaan, vaikka toki arvostelua ja epäluuloa yhä esiintyy. Oletko samaa mieltä?
Tätä kysymystä en ymmärrä. En tunne käsitettä huuhaa-yhteisöliike, vaikka tunnen käsitteen huuhaa ja mielelläni riepottelen sen ilmiöitä. Blogilandia toki herättää epäluuloa, kuten kaikki uusi.
Anteeksi, tämä oli minun nimittelyäni. Yritin viitata siihen, että on olemassa kymmeniä yhteisöasumiskokeiluja, jotka liittyvät usein new age -uususkonnollisuuteen. New Agessa puhutaan ns. kriittisestä massasta, että kun riittävä ihmismäärä mietiskelee esim. rauhaa - ja rauha syntyy. Blogien yhteydessä tarkoitin, että on jo olemassa niin paljon hyviä ja ajatuksia herättäviä blogeja, että ne toimivat harrastuksen parhaana mainoksena.
8. Millainen on mielestäsi hyvä blogi? Itse olet kertonut varsin säästeliäästi taloustyöt hoitavasta miehestäsi. Kerropas nyt jotakin muutakin perheestäsi ja itsestäsi. Miten suhtaudut persoonallisuuden esiintuomiseen? Oma kantani on, että voi kertoa, kunhan vähän problematisoi siten, että lukija voi samaistua ja yleistää.
Persoonallisuus tulee väkisinkin esiin kaikessa, mitä kirjoittaa. Tässä suhteessa ei pidä rajoittaa luovuutta, sehän blogin idea on. Blogilandiassa on hyviä esimerkkejä hyvinkin kipeistä ja rehellisesti kerrotuista ihmiskohtaloista, ja myös etäämmältä esiin tuoduista. Lukija pystyy samaistumaan mihin tahansa, mikä on hyvin kirjoitettua, tai ainakin jostakin löytyy samaistuja. Koko maailmankirjallisuus todistaa siitä.
Minä en välitä tuoda itseäni kovin läheisesti esiin mm. sen vuoksi, että mieheni on yksityisyyttään varjeleva henkilö. Hän ei pitäisi siitä. Itse asiassa läheistensä edesottamusten kuvailu julkisesti on nurkan takaa ampumista elleivät he itse ole saaneet perehtyä tekstiin ja hyväksyneet sitä. Sen verran voin itsestäni kertoa, että meitä on todellakin vain me kaksi. Minulla on kaksi hyvää ystävää ja joitakin mainioita tuttuja. Mieheni on asunut pitkin Suomea ja ulkomailla. Kun hänestä tuli sydänvian vuoksi eläkeläinen, hän muutti takaisin Tampereelle, syntymäkaupunkiinsa, mutta hänen ihmissuhteensa olivat muuttojen vuoksi katkenneet.Hänen on myös hankala liikkua kodin ulkopuolella, niin että hänen mahdollisuutensa tuttavapiirin hankkimiseen ovat vähäiset eikä hän kovin ekstrovertti ole muutenkaan. Minulle läheiset omaiset taas ovat kuolleet ja etäisempiin olen kadottanut yhteyden. Kun monen vuoden suostuttelun jälkeen otin mieheni sukunimen, vaihdoin saman tien etunimeni, mikä ilokseni karisti puhelinmyyjät ja muut turhat. Nyt nautin nimettömyyden riemusta. Koska jokainen tarvitsee heimon, olen hakenut uuden blogilandiasta ja vapaaehtoistyöstä.
1. Olet jossakin kertonut hienojen kuviesi hankinnasta, kun joku ihmetteli tekijänoikeuksia sun muuta. Voisitko kertoa siitä vaikka meille muille opiksi. Kuviahan netissä on paljon, mutta onko niiden käyttäminen ongelmatonta?
(Meten vastaukset punaisella)
Minä en vielä ole saanut nenilleni. Tietääkseni (hyvin) vanhojen kuvien kuten tekstienkin käyttö on luvallista, samoin uutiskuvien, ellei toisin ole ilmoitettu. Kun noukin kuvia netistä, avaan jos mahdollista alkuperäissivun ja katson, onko kieltoja tai copyrightejä. Aikoinani osallistuin harrastusalan julkaisun tekemiseen. Silloin oli päätoimittajan tieto, että jos hyötyy jutusta taloudellisesti, copyright-säännöt ovat toiset kuin ilman hyötyä julkaistuissa kuvissa ja teksteissä, joten otan vähän vapaammin. Pyrin myös käyttämään omaa laajaa kuva-arkistoani, myös itse ottamiani kuvia (tämä koskee erityisesti Mummon Kammarin kuvitusta). Katsastin juuri tekijänoikeuslakia, jonka mukaan jos yksittäinen kuva liittyy käsiteltävään aiheeseen, sitä saa vapaasti käyttää samoin kuin tekstisitaattia arvostelu- tms. tarkoituksessa. Monet kuvat on pantu nettiin nimenomaan käytöä varten. Toisissa kuvissa mainitaan, että kuvaa saa käyttää, jos ilmoittaa lähteen. Voin olla metsässäkin, mutta jos jostakin tulee huomautuksia (sähköpostiosoite on mm. sitä varten), otan tietysti kuvan heti pois. Vielä ei ole tullut.
Minusta tuo on varteenotettava pointti, että monet kuvat ovat netissä nimenomaan käyttöä varten, vai mitä mieltä ovat lukijat.
2. Kerrot blogisi kulmassa taustastasi, että jouduit työttömäksi ja olet nyt eläkkeellä. Voitko kertoa mitä puuhailit ammattivuosinasi? Olitko kirjoittamisen kanssa tekemisissä? Entä tuo Mummon Kammari, jonka saa googlettamalla sinun nimesi? Miten se liittyy sinuun? Siinähän on myös kolumnejasi.
Tein monenlaista työtä, yleisnimitykseksi sopisi konttorirotta. Tärkeämpää kaiketi olisi, että osallistuin aktiivisesti ay-toimintaan, monenlaiseen kerhotoimintaan, kuten valokuvakerhoon, ja sitten löysin vuosikausiksi science fictionin. Olen kirjoittanut useita julkaistuja novelleja ja voittanut yhden Atorox-palkinnon sekä toiminut yhdessä alan lehdessä tiedetoimittajana. Se oli minusta hauskaa. Haulla et löydä minua, olen muuttanut nimeni sen jälkeen. Mummon Kammari on Tampereella toimiva avustusyhdistys, jolla on oma nettilehti (löytyy nimellä "Kammarin kuulumiset"). Lähdin vapaaehtoistoimintaan, kun työpaikan mukana menivät ne ay-hommat ja jäi tyhjää aikaa. Tein monenlaista, mutta lopulta löysin itseni "Kammarin kuulumisten" avustajakunnasta. Joskus kirjoitan sinne juttuja, vaikka useammin olen tehnyt kuvia.
3. Miten saat ideat monipuolisiin juttuihisi? Kerro siitäkin meille muille opiksi.
Luin juuri eilen huonoa jännitysromaania, josta tarttui mieleeni yksi sana: ajatusoka. Kun jokin yksityiskohta alkaa vaivata, siitä tulee ajatusoka. Luen paljon kirjoja ja selaan Internetistä uutisia. Niistä tulee ajatusokia, jotka pistän muistiin ja laajennan myöhemmin blogiksi. Samoin jotakin juttua työstäessä törmään sivustoon tai aiheeseen, jonka merkitsen myöhempään käyttöön. Esimerkiksi nyt on muistiossa nimeltä "aiheita" sellaisia sanoja kuin "Dakota-talo", "Vineta", "santeria". Ne ovat tarttuneet jostakin ja tulevat käsitellyiksi tai sitten ei.
Kahdesta näistä kolmesta minulla on jonkinlainen mielikuva.
4. Mitä mieltä olet tästä kansalaisjournalismista? Oletko mielestäsi kansalaisjournalisti?En ole ajatellut asiaa tuolta kannalta, mutta kun mainitsit siitä, taidanpa olla. Ja jos kerran olen spontaanisti ryhtynyt sellaiseksi ja viihdyn siinä, niin sen täytyy olla hyvä asia.
5. Mitä mieltä olet blogimaailmasta, suomalaisesta varsinkin? Mistä olet iloinen/ vähemmän iloinen? Luuletko, että kyllästymispiste tulee piankin, vai onko ilmiö vasta alussa, kuten itse luulen? Yksi suosikeistani, Pekka Nykänen, taisi joskus puhua 35 000 bloggaajasta Suomelle sopivana lukuna.
Luulen, että alue laajenee ja toivon, että aiheala myös laajenee. Pelkät kuvaukset edellispäivän humalasta/krapulasta eivät kovin laajaa yleisöä tarvitse. Toisaalta monista kirjoittajista on kuoriutunut esiin varsinaisia esseen taitajia (tai ehkä esseen taitajat ovat päättäneet kirjoittaa myös blogeja, mistäpä sen tietää?) Rehellisesti en pidä joidenkin poliitikkojen yrityksestä muuttaa poliittisia puheitaan muka blogeiksi, mutta eihän niitä tarvitse lukea. Toisaalta poliitikko voisi käyttää blogia yksityisenä henkireikänä, jolloin hän voisi myös käyttää nimimerkkiä (ja ehkä näinkin jo tapahtuu).
6. Onko blogiyhteisö yhteisö? Voisiko sitä jotenkin parantaa tai tehostaa. Sehän voi olla varsin julma sellaiselle aloittelevalle kirjoittajalle, joka toivoo kommentteja ja yhteisöllisyyttä, mutta ei sitä ehkä mielestään saa.
Blogiyhteisö on yhteisö, mutta sitä ei pidä yrittää muuttaa, se muotoutuu kyllä itsekseen. Niin kaikki luonnolliset yhteisöt tekevät. Me kaikki blogin kirjoittajat uimme tai uppoamme ihan itse. Kirjallisuuspiirit ovat asia erikseen, sellaisiakin löytyy esimerkiksi työväenopistoista. Muistan scifi-piireistä päätoimittajamme tuskan ja ärtymyksen, kun hän sai sinänsä lupaavia, mutta lehteen kelpaamattomia kirjoitelmia ja alkoi opastaa kirjoittajaa. Useimmat vain loukkaantuivat syvästi, kun heidän upeaa tekstiään kehdataan arvostella. Sekä bloggaaminen että kommentointi on vapaata ja sen pitää sellaista ollakin. Blogilandia on enemmän perhe tai kylä kuin koulu.
Minusta kovin moni aloittava kirjoittaja on kuitenkin kovasti hukassa, kun ei tiedä luetaanko häntä, kommentointeja ei tule. Kävijämittari oli minulle alussa jonkinlaiseksi lohduksi. Minä tarjoan avuksi yhteisöllisyyttä.
7. Huuhaa-yhteisöliikkeessä puhuttiin usein ns. kriittisestä massasta. Mielestäni blogi-ilmiössä kriittinen massa vaikuttaa jo charmillaan ja vetovoimallaan, vaikka toki arvostelua ja epäluuloa yhä esiintyy. Oletko samaa mieltä?
Tätä kysymystä en ymmärrä. En tunne käsitettä huuhaa-yhteisöliike, vaikka tunnen käsitteen huuhaa ja mielelläni riepottelen sen ilmiöitä. Blogilandia toki herättää epäluuloa, kuten kaikki uusi.
Anteeksi, tämä oli minun nimittelyäni. Yritin viitata siihen, että on olemassa kymmeniä yhteisöasumiskokeiluja, jotka liittyvät usein new age -uususkonnollisuuteen. New Agessa puhutaan ns. kriittisestä massasta, että kun riittävä ihmismäärä mietiskelee esim. rauhaa - ja rauha syntyy. Blogien yhteydessä tarkoitin, että on jo olemassa niin paljon hyviä ja ajatuksia herättäviä blogeja, että ne toimivat harrastuksen parhaana mainoksena.
8. Millainen on mielestäsi hyvä blogi? Itse olet kertonut varsin säästeliäästi taloustyöt hoitavasta miehestäsi. Kerropas nyt jotakin muutakin perheestäsi ja itsestäsi. Miten suhtaudut persoonallisuuden esiintuomiseen? Oma kantani on, että voi kertoa, kunhan vähän problematisoi siten, että lukija voi samaistua ja yleistää.
Persoonallisuus tulee väkisinkin esiin kaikessa, mitä kirjoittaa. Tässä suhteessa ei pidä rajoittaa luovuutta, sehän blogin idea on. Blogilandiassa on hyviä esimerkkejä hyvinkin kipeistä ja rehellisesti kerrotuista ihmiskohtaloista, ja myös etäämmältä esiin tuoduista. Lukija pystyy samaistumaan mihin tahansa, mikä on hyvin kirjoitettua, tai ainakin jostakin löytyy samaistuja. Koko maailmankirjallisuus todistaa siitä.
Minä en välitä tuoda itseäni kovin läheisesti esiin mm. sen vuoksi, että mieheni on yksityisyyttään varjeleva henkilö. Hän ei pitäisi siitä. Itse asiassa läheistensä edesottamusten kuvailu julkisesti on nurkan takaa ampumista elleivät he itse ole saaneet perehtyä tekstiin ja hyväksyneet sitä. Sen verran voin itsestäni kertoa, että meitä on todellakin vain me kaksi. Minulla on kaksi hyvää ystävää ja joitakin mainioita tuttuja. Mieheni on asunut pitkin Suomea ja ulkomailla. Kun hänestä tuli sydänvian vuoksi eläkeläinen, hän muutti takaisin Tampereelle, syntymäkaupunkiinsa, mutta hänen ihmissuhteensa olivat muuttojen vuoksi katkenneet.Hänen on myös hankala liikkua kodin ulkopuolella, niin että hänen mahdollisuutensa tuttavapiirin hankkimiseen ovat vähäiset eikä hän kovin ekstrovertti ole muutenkaan. Minulle läheiset omaiset taas ovat kuolleet ja etäisempiin olen kadottanut yhteyden. Kun monen vuoden suostuttelun jälkeen otin mieheni sukunimen, vaihdoin saman tien etunimeni, mikä ilokseni karisti puhelinmyyjät ja muut turhat. Nyt nautin nimettömyyden riemusta. Koska jokainen tarvitsee heimon, olen hakenut uuden blogilandiasta ja vapaaehtoistyöstä.
Kiitokset Mette. Olisin kiitollinen kommentoinneistasi lukija, sekä mielipiteisiimme että tähän aluevaltaukseeni tehdä haastattelu. Jos olet bloginpitäjä, ehkä voisit haastella omaa kohdettasi. Ehkäpä se lisää tuota paljon puhuttua yhteisöllisyyttä. Ketä haluaisit haastatella? Ei muuta sitten kuin sanoista tekoihin.
Uusi paikka
Pääsin käymään siinä talossa, josta tulee alkuun työpajan toimitila. Talossa on ollut keskuslämmitys koko ajan päällä. Voi olla, että pintaremontilla selvitään. Siinä on kosolti vanhan talon charmia, jostakin näkyi, että se on hirsirunkoinen.
Vanhan talon korjaaminen on aina riskaabelia. Keuruulla piti korjata kaksi taloa, mutta kun ensimmäistä ruvettiin repimään alta paljastui yhä uutta lahoa ja kaikki rahat menivät siihen taloon.
Hiiret olivat mellastaneet ja jättäneet jälkiään, mutta kaiken kaikkiaan ei huono talo. Yhteen huoneeseen tulee tietokonekeskus, jota kyläkin sitten saa sopimuksesta käyttää. Minullekin tulee oma kannettava, johon sitten tulee samanlainen työajan seuranta kuin asiakkaillakin.
Serveri on Turuus ja siellä on tilaa. Ties vaikka aikaa myöten siihen voisi tulla jopa blogitoimintaa. En ole kyllä harrastuksestani kenellekään kertonut, jotta en sabotoisi senssejäni.
Tilasin samalla mukana olleelta tietokoneyrittäjältä itselleni kahteen koneeseen verkkokortit ja asennuksen. Leikkikaluksi hankkimani nettikamera ei ole toiminut, koska laajakaista ehkä jotenkin tukkii USB-portin, en minä niistä tiedä. Sitten kotoa voi olla yhteydessä verkkoon, vaikka luonani olisikin muuan himopelaaja, joka valtaa nykyisen koneen.
Otamme jo asiakkaita ensi viikolla ja ryhdymme repimään ja rakentamaan. Taloon tulee vähitellen myös keittiö, joka tarjoaa joillekin sopivaa työtä ja lämpimän aterian, aamupalan ja kahvit meille kaikille kohtuullisesta hinnasta.
Sanoin tulevalle työtoverilleni, että minua on onnistanut. Jos tämä paikka olisi haussa, sen valtaisi varmasti joku nuorempi. Pääsin ikään kuin köökin rapun kautta sisään. Mukavaa päästä ikään kuin aivan uuden toiminnan pioneeriksi. Sitä olin toki Keuruullakin, mutta toiminta ei lähtenyt liikkeelle minua tyydyttävästi, vaikka teimmekin ajoittain kiinalaisen oopperan tyylisiä melodamaattisia sankaritekoja.
Vanhan talon korjaaminen on aina riskaabelia. Keuruulla piti korjata kaksi taloa, mutta kun ensimmäistä ruvettiin repimään alta paljastui yhä uutta lahoa ja kaikki rahat menivät siihen taloon.
Hiiret olivat mellastaneet ja jättäneet jälkiään, mutta kaiken kaikkiaan ei huono talo. Yhteen huoneeseen tulee tietokonekeskus, jota kyläkin sitten saa sopimuksesta käyttää. Minullekin tulee oma kannettava, johon sitten tulee samanlainen työajan seuranta kuin asiakkaillakin.
Serveri on Turuus ja siellä on tilaa. Ties vaikka aikaa myöten siihen voisi tulla jopa blogitoimintaa. En ole kyllä harrastuksestani kenellekään kertonut, jotta en sabotoisi senssejäni.
Tilasin samalla mukana olleelta tietokoneyrittäjältä itselleni kahteen koneeseen verkkokortit ja asennuksen. Leikkikaluksi hankkimani nettikamera ei ole toiminut, koska laajakaista ehkä jotenkin tukkii USB-portin, en minä niistä tiedä. Sitten kotoa voi olla yhteydessä verkkoon, vaikka luonani olisikin muuan himopelaaja, joka valtaa nykyisen koneen.
Otamme jo asiakkaita ensi viikolla ja ryhdymme repimään ja rakentamaan. Taloon tulee vähitellen myös keittiö, joka tarjoaa joillekin sopivaa työtä ja lämpimän aterian, aamupalan ja kahvit meille kaikille kohtuullisesta hinnasta.
Sanoin tulevalle työtoverilleni, että minua on onnistanut. Jos tämä paikka olisi haussa, sen valtaisi varmasti joku nuorempi. Pääsin ikään kuin köökin rapun kautta sisään. Mukavaa päästä ikään kuin aivan uuden toiminnan pioneeriksi. Sitä olin toki Keuruullakin, mutta toiminta ei lähtenyt liikkeelle minua tyydyttävästi, vaikka teimmekin ajoittain kiinalaisen oopperan tyylisiä melodamaattisia sankaritekoja.
Terveydestä
On etuoikeus saada nukkua päiväunet. Yksi vaikutus on, että jaksan katsoa tv:n iltaohjelmia. Illalla tuli kaksi kiinnostavaa.
Toisessa kerrottiin Michel de Montaignesta, joka tuntuu varsin modernilta filosofilta. Ainakin hän on kuin eräänlainen bloggaaja-filosofi, joka käyttää itseään koe-eläimenä. Oma ruumis ja elämä ei ole mikään hävettävä eläimellisyyden ja fyysisyyden ruma kauhistus vaan se on kiinteästi mukana ja siitä saa iloa ja oppia.
Toisessa ohjelmassa, Ajan hengessä, keskusteltiin kunnon ja terveyden suhteesta. Oli urheiluvalmentaja, joka painotti kunnon kohotusta ja UKK-instituutin edustaja, jonka mukaan terveys pysyy vähemmälläkin liikunnalla. Olen enemmänkin jälkimmäisellä kannalla.
Kokemukseni myöhäisellä iällä alkaneesta kunnon kohotuksesta ovat kaksinaiset. Kunto nousi ja itsetunto myös, kun huomasin jaksavani juosta. Huonoilla kengillä hankin kyllä luupiikin kantapäähän ja onnuin vuosia. Lopulta juoksin itseni sydänvaivaiseksi, kun kuntoa oli, mutta ei järkeä.
Sen jälkeen olen jatkanut UKK:n linjoilla. Jos en liiku, selkä kipeytyy ja vihaan kipua. Kuntoa pitäisi ehkä nostaa, pelkään hieman sokeritautia ja sydämen kestämistä.
Mukana ohjelmassa oli tutkija, joka puhui myös suomenruotsalaisten yhteisöllisyyden merkityksestä terveyden ylläpitämisessä. Tosin kummatkaan "vastapoolit" eivät olleet suuria fanaatikkoja. Jopa valmentajakin puhui pitkäaikaisesta ja iloa tuottavasta, palauttavasta liikunnasta. Vaikkapa blogin kirjoittaminen yhteisöllisyyden hengessä voi edistää terveyttä, jos ei unohda minimiliikuntaa UKK-instituutin ohjeiden mukaan.
Toisessa kerrottiin Michel de Montaignesta, joka tuntuu varsin modernilta filosofilta. Ainakin hän on kuin eräänlainen bloggaaja-filosofi, joka käyttää itseään koe-eläimenä. Oma ruumis ja elämä ei ole mikään hävettävä eläimellisyyden ja fyysisyyden ruma kauhistus vaan se on kiinteästi mukana ja siitä saa iloa ja oppia.
Toisessa ohjelmassa, Ajan hengessä, keskusteltiin kunnon ja terveyden suhteesta. Oli urheiluvalmentaja, joka painotti kunnon kohotusta ja UKK-instituutin edustaja, jonka mukaan terveys pysyy vähemmälläkin liikunnalla. Olen enemmänkin jälkimmäisellä kannalla.
Kokemukseni myöhäisellä iällä alkaneesta kunnon kohotuksesta ovat kaksinaiset. Kunto nousi ja itsetunto myös, kun huomasin jaksavani juosta. Huonoilla kengillä hankin kyllä luupiikin kantapäähän ja onnuin vuosia. Lopulta juoksin itseni sydänvaivaiseksi, kun kuntoa oli, mutta ei järkeä.
Sen jälkeen olen jatkanut UKK:n linjoilla. Jos en liiku, selkä kipeytyy ja vihaan kipua. Kuntoa pitäisi ehkä nostaa, pelkään hieman sokeritautia ja sydämen kestämistä.
Mukana ohjelmassa oli tutkija, joka puhui myös suomenruotsalaisten yhteisöllisyyden merkityksestä terveyden ylläpitämisessä. Tosin kummatkaan "vastapoolit" eivät olleet suuria fanaatikkoja. Jopa valmentajakin puhui pitkäaikaisesta ja iloa tuottavasta, palauttavasta liikunnasta. Vaikkapa blogin kirjoittaminen yhteisöllisyyden hengessä voi edistää terveyttä, jos ei unohda minimiliikuntaa UKK-instituutin ohjeiden mukaan.
16.5.05
Kokonaiskoulupäivä
Uutisissa puhuttiin kokonaiskoulupäiväkokeilusta jossakin Etelä-Suomen koulussa,(Sipoossa?). Kuten joskus kirjoitin, ei aina kannata uskoa kokeiluihin, ne onnistuvat yleensä, (vrt Hawthorne effect).
Suomessa ei yleensäkään keksitä mitään omaperäistä. Kaikki uudistukset tulevat muutaman vuoden viiveellä Ruotsista, joka taas ottaa ne...? Ruotsinkielen hallinta on erinomaisen tärkeää ainakin koulubyrokraateille ja ns. tutkijoille, jotka kopioivat lahjakkaasti. Olen kolmen kymmenen vuoden ajan seurannut tätä ja tiedän. Itse peruskoulu tietenkin, sitten opetussuunnitelmauudistukset ja huudossa olevat pedagogiset kokeilut eri aineissa, kaikki on naurettavan ruotsalaista tässä maassa.
Opettajat ottavat opetusssuunnitelmat ja teemapäivät kasvot vakavina vastaan, täyttävät hyllyt opetusssuunnitelmarunoudella ja jatkavat samaan malliin. Ruotsissa ei sentään protestoitu kilisyttämällä neulepuikkoja kuten täällä Suomenmaassa 30 vuotta sitten, ehkä nykyäänkin.
Kokonaiskoulupäivää alettiin toteuttaa Ruotsissa jo 10 vuotta sitten. Ajatus on ihan järkevä. Hienot lukaalit seisoivat tyhjinä suurimman osan vuorokautta. Nykytilanteessa Ruotsissa valitetaan, että koulun tiloissa sijaitseville vapaa-ajan kodeille ei osoiteta tarpeeksi resursseja. Enpä tiedä, ehkä sekin on myyttiä.
Aihe liittyy kiinteästi yhteiskuntaa läpikäyvään tehokkuuden lisäämiseen, joka saattaa estää työvoimapulan syntymisen. Tämän päivän Hesarissa oli Ari Ojapellon artikkeli aiheesta ja siitä, että siirtolaisten tuominen maahan saattaa olla yhteiskuntavastuusta vapaiden työnantajien mantra. Ne siirtolaiset, joita meillä on mahdollisuus saada, ovat useinkin heikosti koulutettuja eivätkä he ala nettotuottaa kovinkaan pian.
Seuraamme tässäkin Ruotsin esimerkkiä. Suuret siirtolaispolvet on pidetty siellä hanttitöissä tai työttöminä. Heidän lapsistaan ehkä nousee sitten täysivaltaisia kansalaisia, joita jo näkee mediassa ja liike-elämässä.
Silti kokonaiskoulupäivä on ihan hyvä ajatus, vaikka ei se välttämättä lähde aivan epäitsekkäistä tarpeista ja lasten edusta. Saattavat ne silti yhtyä. Lapsille tekisi hyvää saada olla vanhempien kanssa, yksin tai vapaasti toistensa seurassa. Kammoan yhteiskunnan puuttumista joka asiaan ja vanhempien vapauttamista kasvatusvastuusta.
Suomessa ei yleensäkään keksitä mitään omaperäistä. Kaikki uudistukset tulevat muutaman vuoden viiveellä Ruotsista, joka taas ottaa ne...? Ruotsinkielen hallinta on erinomaisen tärkeää ainakin koulubyrokraateille ja ns. tutkijoille, jotka kopioivat lahjakkaasti. Olen kolmen kymmenen vuoden ajan seurannut tätä ja tiedän. Itse peruskoulu tietenkin, sitten opetussuunnitelmauudistukset ja huudossa olevat pedagogiset kokeilut eri aineissa, kaikki on naurettavan ruotsalaista tässä maassa.
Opettajat ottavat opetusssuunnitelmat ja teemapäivät kasvot vakavina vastaan, täyttävät hyllyt opetusssuunnitelmarunoudella ja jatkavat samaan malliin. Ruotsissa ei sentään protestoitu kilisyttämällä neulepuikkoja kuten täällä Suomenmaassa 30 vuotta sitten, ehkä nykyäänkin.
Kokonaiskoulupäivää alettiin toteuttaa Ruotsissa jo 10 vuotta sitten. Ajatus on ihan järkevä. Hienot lukaalit seisoivat tyhjinä suurimman osan vuorokautta. Nykytilanteessa Ruotsissa valitetaan, että koulun tiloissa sijaitseville vapaa-ajan kodeille ei osoiteta tarpeeksi resursseja. Enpä tiedä, ehkä sekin on myyttiä.
Aihe liittyy kiinteästi yhteiskuntaa läpikäyvään tehokkuuden lisäämiseen, joka saattaa estää työvoimapulan syntymisen. Tämän päivän Hesarissa oli Ari Ojapellon artikkeli aiheesta ja siitä, että siirtolaisten tuominen maahan saattaa olla yhteiskuntavastuusta vapaiden työnantajien mantra. Ne siirtolaiset, joita meillä on mahdollisuus saada, ovat useinkin heikosti koulutettuja eivätkä he ala nettotuottaa kovinkaan pian.
Seuraamme tässäkin Ruotsin esimerkkiä. Suuret siirtolaispolvet on pidetty siellä hanttitöissä tai työttöminä. Heidän lapsistaan ehkä nousee sitten täysivaltaisia kansalaisia, joita jo näkee mediassa ja liike-elämässä.
Silti kokonaiskoulupäivä on ihan hyvä ajatus, vaikka ei se välttämättä lähde aivan epäitsekkäistä tarpeista ja lasten edusta. Saattavat ne silti yhtyä. Lapsille tekisi hyvää saada olla vanhempien kanssa, yksin tai vapaasti toistensa seurassa. Kammoan yhteiskunnan puuttumista joka asiaan ja vanhempien vapauttamista kasvatusvastuusta.
Ukkola
Tuulikki Ukkolalla on blogi tai nettipäiväkirja. Hän taisi olla vähäksi aikaa henkiin herätetyn liberaalipuolueen ainoa kansanedustaja tässä takavuosina. En nyt muista miten se puolue herätettiin ja miten se nuopahti uudelleen. Nyt hän on kuitenkin kokoomuksessa.
Hän on kuitenkin kovin sympaattinen akka. Televisiossa hän yritti saada öljytystä paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahosesta niskalenkkiä.
Kova kohtalo teki minusta hieman naisellisen, ainakin mitä mielipiteisiin tulee. Muodostan käsityksiä tykkäämiskertoimella ja tykkään näköjään pohjoisista Tuulikeista. Miten niin naisellisen? Luin jostakin, että tänään jaetaan Hymy-patsaita. Joskus keskikoulussa, en muista millä luokalla, äänestettiin niistä luokassani. Vaikka en ole koskaan ollut johtajatyyppi, minut silloin kuitenkin äänestettiin patsaan saajaksi. Elli Maunu, luokanvalvoja, ilmoitti, että poikapatsaat ovat lopussa, vain tyttöjä on jäljellä. Suureksi häpeäkseni sain sellaisen, en voinut ruveta riehumaankaan. Kotimatkalla harkitsin kipsisen patsaan lyömistä rikki Kitisen sillan kaiteeseen. Kotiin se patsas kuitenkin tuli, mutta jätin sen sinne opiskelemaan lähtiessäni ja koti myytiin sittemmmin. Häpesin, että olin saanut tyttöpatsaan - tekiköhän se minusta tyttömäisen?
En muista millä luokalla se oli. Muistan kuinka keskikoulussa sain joskus, olikohan se tokalla, jouluna kymmenittäin käteen jaettavia joulukortteja. Olin silloin söpö ja sileänaamainen. Seuraavana vuonna minulla oli jo finnejä, rikkinäiset ja pesemättömät vaatteet enkä ollut enää toverien suosiossa enkä saanut yhtään korttia. Olisivatko hymypatsaat ja suosion vuosi olleet samana lukuvuonna?
Opettajat tekivät ratkaisun sinä vuonna. Kirkonkyläläiset, joihin minä kuuluin, saivat ruveta lukemaan saksaa ja syrjäkyläläiset englantia, jota ennen ei oltu koulussa luettukaan. Minut ja joku muu siirrettiin syrjäkyläläisten luokalle ja pääsin tutustumaan anglosaksiseen maailmaan jo lapsena. Toveripiiri oli kyllä uusi. Monet asuivat kortteerissa kylällä. Siellä oli iäkkäitä tovereita, joille seksuaaliasiat olivat jo tuttuja. Sivukyliltä tultiin iäkkäämpinä kirkonkylän keskikouluun.
No, ei ollutkaan tarkoitus pysyä otsikon ilmoittamassa asiassa. Ukkolan sukunimi saattaa hänen miehensä, toimittaja Jukka Ukkolan kautta tulla jotenkin Sodankylästä, mutta en tiedä miten. Ukkoloita siellä ainakin oli. Muistan yhden, häikäisevän kauniin, Hilkka Ukkola nimisen tytön, josta saattoi tulla taiteilija. Pertti Ukkolakin, runoileva kultamitalipainija tms. tuli myös Sodankylästä. En tuntenut Perttiä, mutta muistan tapelleeni hänen isonveljensä kanssa poikasena. Sain maineen kovana tappelijana, koska olin rökittänyt kaveria. He tulivat porukalla kostamaan, mutta ei siihen aikaan kovin pahasti pidelty.
Tuulikki Ukkola oli ainakin ennen Kalevan toimittaja. En tiedä oliko se hän, joka teki joskus 80-luvun lopulla Kalevan juttujen otsikot. Luin Kalevaa ollessani Skinnskatteberg-nimisessä ruotsalaiskunnassa suomenopettajana. Otsikot olivat eläviä, yllättäviä, kielellisesti loistavia. Leikkelin niitä yläasteen oppilaille ja yritin saada heitä arvuuttelemaan, mistä siinä on kysymys. Useimmiten he eivät arvanneet oikein, sillä sanasto ei ollut tavanomaista kieltä.
Kyllä sillä Tuulikki Ukkolalla on hyviä mielipiteitäkin ja asiaa.
Hän on kuitenkin kovin sympaattinen akka. Televisiossa hän yritti saada öljytystä paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahosesta niskalenkkiä.
Kova kohtalo teki minusta hieman naisellisen, ainakin mitä mielipiteisiin tulee. Muodostan käsityksiä tykkäämiskertoimella ja tykkään näköjään pohjoisista Tuulikeista. Miten niin naisellisen? Luin jostakin, että tänään jaetaan Hymy-patsaita. Joskus keskikoulussa, en muista millä luokalla, äänestettiin niistä luokassani. Vaikka en ole koskaan ollut johtajatyyppi, minut silloin kuitenkin äänestettiin patsaan saajaksi. Elli Maunu, luokanvalvoja, ilmoitti, että poikapatsaat ovat lopussa, vain tyttöjä on jäljellä. Suureksi häpeäkseni sain sellaisen, en voinut ruveta riehumaankaan. Kotimatkalla harkitsin kipsisen patsaan lyömistä rikki Kitisen sillan kaiteeseen. Kotiin se patsas kuitenkin tuli, mutta jätin sen sinne opiskelemaan lähtiessäni ja koti myytiin sittemmmin. Häpesin, että olin saanut tyttöpatsaan - tekiköhän se minusta tyttömäisen?
En muista millä luokalla se oli. Muistan kuinka keskikoulussa sain joskus, olikohan se tokalla, jouluna kymmenittäin käteen jaettavia joulukortteja. Olin silloin söpö ja sileänaamainen. Seuraavana vuonna minulla oli jo finnejä, rikkinäiset ja pesemättömät vaatteet enkä ollut enää toverien suosiossa enkä saanut yhtään korttia. Olisivatko hymypatsaat ja suosion vuosi olleet samana lukuvuonna?
Opettajat tekivät ratkaisun sinä vuonna. Kirkonkyläläiset, joihin minä kuuluin, saivat ruveta lukemaan saksaa ja syrjäkyläläiset englantia, jota ennen ei oltu koulussa luettukaan. Minut ja joku muu siirrettiin syrjäkyläläisten luokalle ja pääsin tutustumaan anglosaksiseen maailmaan jo lapsena. Toveripiiri oli kyllä uusi. Monet asuivat kortteerissa kylällä. Siellä oli iäkkäitä tovereita, joille seksuaaliasiat olivat jo tuttuja. Sivukyliltä tultiin iäkkäämpinä kirkonkylän keskikouluun.
No, ei ollutkaan tarkoitus pysyä otsikon ilmoittamassa asiassa. Ukkolan sukunimi saattaa hänen miehensä, toimittaja Jukka Ukkolan kautta tulla jotenkin Sodankylästä, mutta en tiedä miten. Ukkoloita siellä ainakin oli. Muistan yhden, häikäisevän kauniin, Hilkka Ukkola nimisen tytön, josta saattoi tulla taiteilija. Pertti Ukkolakin, runoileva kultamitalipainija tms. tuli myös Sodankylästä. En tuntenut Perttiä, mutta muistan tapelleeni hänen isonveljensä kanssa poikasena. Sain maineen kovana tappelijana, koska olin rökittänyt kaveria. He tulivat porukalla kostamaan, mutta ei siihen aikaan kovin pahasti pidelty.
Tuulikki Ukkola oli ainakin ennen Kalevan toimittaja. En tiedä oliko se hän, joka teki joskus 80-luvun lopulla Kalevan juttujen otsikot. Luin Kalevaa ollessani Skinnskatteberg-nimisessä ruotsalaiskunnassa suomenopettajana. Otsikot olivat eläviä, yllättäviä, kielellisesti loistavia. Leikkelin niitä yläasteen oppilaille ja yritin saada heitä arvuuttelemaan, mistä siinä on kysymys. Useimmiten he eivät arvanneet oikein, sillä sanasto ei ollut tavanomaista kieltä.
Kyllä sillä Tuulikki Ukkolalla on hyviä mielipiteitäkin ja asiaa.
Kaksi palloa ilmassa
En tiedä tulenko koskaan onnistumaan kolmella pallolla. Naurattaa, kun kahdellakin pallolla on jo tarpeeksi vaikeaa. Ihanteellinen harrastus, jota todella aion treenata, vaikka työtilanne tällä viikolla saattaa radikaalisti muuttua parempaan päin.
Minulla on nyt tyhjä pakettiauto käytettävissä. Saa nähdä tarvitaanko sitä uuden toimitalon täyttämisessä. En mielelläni lähde kaupunkiin ajamaan heikkoine motoriikkoineni, mutta hätätilassa sekin, jos huonekaluille yms. tarvitaan kuljetusta. Ihantellisin ostospaikka olisi jokin realisointikeskus kaupungin liepeillä.
Oma asuntoni tuntuu väljältä ja nyt minulla on keittiönpöytäkin ja tuoleja. Muistin koottuani ne, taas kummalliset keittiöntuolini, jotka sain 40-vuotispäiväksi. Niissä jalat törröttävät istuinosan ohi kuten jossakin van Goghin tuoleissa, muistaakseni. Melkein haluttaisi sahata palat pois ja yrittää hioa ja maalata päät uudestaan. Sisarukseni ostivat tuolit minulle, koska heidän mielestään he ehtivät ehkä kuolla pois ennenkuin täytän 50 vuotta. Ei niitä ehtinyt kupsahtaa, eikä ole vieläkään vaikka kuusikymppiäkin jo lähestyy. Eivät ne tuolit mitään erityisen hienoja ole, eikä pöytäkään, jonka poimin joskus kontainerista. Nyt melkein haluttaisi ruveta juomaan taas kahvia, sillä lehden luku aamukahvin kanssa on aika mukavaa. Parempaa näköalaa minulla tuskin on aikaisemmin ollutkaan aamiaispöydästä.
Poika soitti eilen parikin kertaa, kummallakin kerralla pyssyasiat mielessä. Ensin ilmapistoli ja sitten hän halusi tietää, voisimmeko lähteä Viroon, josta kuulemma on saatavilla aivan halvalla erinomaisia kuula-aseita. Sanoin, että matkalle tulee helpolla sama tai suurempi hinta, jonka ase maksaisi Suomessa. Kaveri ei kuitenkaan olisi kiinnostunut maisemista ja kulttuurista ja hänen ruokamakunsakin on lievästi sanottuna heikko. Olihan minulla itsellänikin lapsena ilmapistoli, jolla voi ampua muovi- ja lyijyammusten lisäksi pieniä nuolia. En vain täysin luota tämän pojan holttiin aseitten käsittelyssä. Muovikuula-aseilla siinä perheessä ammuttiin aika huolettomasti.
Minä kyllä lähtisin Viroon vaikka bussimatkalle, mutta en yksin. Mukavan tuntuisia bussimatkoja mainostetaan lehdissä. Maasta saisi lyhyessä ajassa oppaan kanssa paljon enemmän kuin yksikseen. Sama se on museoissakin. Olen itsekin opastanut.
Minulla on nyt tyhjä pakettiauto käytettävissä. Saa nähdä tarvitaanko sitä uuden toimitalon täyttämisessä. En mielelläni lähde kaupunkiin ajamaan heikkoine motoriikkoineni, mutta hätätilassa sekin, jos huonekaluille yms. tarvitaan kuljetusta. Ihantellisin ostospaikka olisi jokin realisointikeskus kaupungin liepeillä.
Oma asuntoni tuntuu väljältä ja nyt minulla on keittiönpöytäkin ja tuoleja. Muistin koottuani ne, taas kummalliset keittiöntuolini, jotka sain 40-vuotispäiväksi. Niissä jalat törröttävät istuinosan ohi kuten jossakin van Goghin tuoleissa, muistaakseni. Melkein haluttaisi sahata palat pois ja yrittää hioa ja maalata päät uudestaan. Sisarukseni ostivat tuolit minulle, koska heidän mielestään he ehtivät ehkä kuolla pois ennenkuin täytän 50 vuotta. Ei niitä ehtinyt kupsahtaa, eikä ole vieläkään vaikka kuusikymppiäkin jo lähestyy. Eivät ne tuolit mitään erityisen hienoja ole, eikä pöytäkään, jonka poimin joskus kontainerista. Nyt melkein haluttaisi ruveta juomaan taas kahvia, sillä lehden luku aamukahvin kanssa on aika mukavaa. Parempaa näköalaa minulla tuskin on aikaisemmin ollutkaan aamiaispöydästä.
Poika soitti eilen parikin kertaa, kummallakin kerralla pyssyasiat mielessä. Ensin ilmapistoli ja sitten hän halusi tietää, voisimmeko lähteä Viroon, josta kuulemma on saatavilla aivan halvalla erinomaisia kuula-aseita. Sanoin, että matkalle tulee helpolla sama tai suurempi hinta, jonka ase maksaisi Suomessa. Kaveri ei kuitenkaan olisi kiinnostunut maisemista ja kulttuurista ja hänen ruokamakunsakin on lievästi sanottuna heikko. Olihan minulla itsellänikin lapsena ilmapistoli, jolla voi ampua muovi- ja lyijyammusten lisäksi pieniä nuolia. En vain täysin luota tämän pojan holttiin aseitten käsittelyssä. Muovikuula-aseilla siinä perheessä ammuttiin aika huolettomasti.
Minä kyllä lähtisin Viroon vaikka bussimatkalle, mutta en yksin. Mukavan tuntuisia bussimatkoja mainostetaan lehdissä. Maasta saisi lyhyessä ajassa oppaan kanssa paljon enemmän kuin yksikseen. Sama se on museoissakin. Olen itsekin opastanut.
15.5.05
Käki kukkui
Se on nyt sitten melkein kesä jo. Kuulin käen kukkuvan, kun kävin pyöräilemässä meren rannassa. Outoa asua täällä etelässä.
Käestä keskustellaan Kalevassa. Siitä on jopa kolme vitsiä. Se on tämän viikon luontoääni. Samasta paikasta voi kuunnella kymmeniä muita lintuja.
Käestä keskustellaan Kalevassa. Siitä on jopa kolme vitsiä. Se on tämän viikon luontoääni. Samasta paikasta voi kuunnella kymmeniä muita lintuja.
Päämääränä taito
Tutkiessani blogisatoa törmäsin eilen yhteen, joka opettajana aion oppia jongleeraamaan kolmella pallolla kesän aikana. Päätin oppia taidon jo vuosia sitten erään kurssin jälkeen, mutta tarvitsen sinnikästä harjoittelua, koska motoriikkani ei ole paras mahdollinen.
Pohdiskeleva liftari on pitänyt blogissaan jo muutaman oppitunnin aiheesta. Tänään aloitan yhdellä pallolla. (Miellyttävä yllätys oli, että blogissa oli linkki omaani.)
Liftarin blogissa oli linkki Näkökulman keskusteluforumiin, jossa vaikuttaa olevan mielenkiintoista asiaa.
Pohdiskeleva liftari on pitänyt blogissaan jo muutaman oppitunnin aiheesta. Tänään aloitan yhdellä pallolla. (Miellyttävä yllätys oli, että blogissa oli linkki omaani.)
Liftarin blogissa oli linkki Näkökulman keskusteluforumiin, jossa vaikuttaa olevan mielenkiintoista asiaa.
14.5.05
Taas ylipainoisista Dr Philissä
Olen kova Dr Phil-fani. Ohjelma on hämmentävä sekoitus kaupallisuutta, konservatiivisia perhearvoja, autoritaarisuutta ja inhimillisiä, aitoja tunteita. Jos tuomitsee tuollaisen shown tekemisen, tuomitsee varmaankin koko amerikkalaisuudenkin pervertoituneena, lyhytjännitteisenä, mestaroivana ilmiönä. Kovin vähän näkee ohjelmasta puhuttavan blogeissa, en ole tainnut törmätä kertaakaan muihin kuin omiin mainintoihini, jaa kerran. Maininta oli tuomitseva, siinä puhuttiin Philin messiaanisuudesta.
Olisi tosi mukavaa, vaikka varmaan kirvelevää, lukea analyysikykyisten kirjoittajien esseitä aiheesta. Mitä ohjelmassa ja tämän kaltaisessa terapiassa voisi olla vialla, jos ottaa kriittisen kannan?
Minä liikutun monesti vieraista ja teemoista yleisön lailla. Esimerkiksi lihavuusteema on läheinen. Olen hieman ylipainoinen ja perheessäni on sitä myös. Kenenkä ei nykymaailmassa? Ruoka on niin kovin keskeinen ja luotettava lohduttaja. Siinä missä tyydyttävää seksielämää ja ihmissuhteita on hankalaa ja jopa mahdotonta saavuttaa, ruoka on aina läsnä ja saatavilla. Ruoka korvaa ja täydentää epätyydyttäviä suhteita.
Samalla se ja ruokaan liittyvä lihavuus ja laihuus liittyy kauneuskäsityksiin ja selittää, mikset ole haluttava, miksi et pidä tai pidät lihavista ihmisistä tai mikset lähde hakemaan parempia ihmissuhteita itsellesi. Tekosyitä ja tosia. Huonoa omaatuntoa ja itsetuntoa. Ruoka liittyy myös terveyteen ja sairauteen.
Tänään puhuttiin ylilihavista lapsista, mikä toi vielä lisäsyvyyttä. Lapset, ainainen huono omatuntomme ja lihavuus, voittamaton kombinaatio.
Suomen tv:ssä näytettävä Dr Phil kulkee amerikkalaista jäljessä. drphil.com - sivut käsittelevät sellaisia ohjelmia, jotka tulevat meille vasta myöhemmin. En ole sivuja juuri plarannutkaan, ehkä arkistoista löytyy. Googlettamalla löytyy myös suomalaisia keskustelusivuja aiheesta, mutta en ole jaksanut niihin tutustua.
PS Jospa voisi jonnekin ilmoittaa toimimattomat ja poistettavat blogit. Huomasin myös, että sivullisenkin on mahdollista ilmoittaa blogeja listalle. Aion ehkä tehdä niin. Nuo kylä- ja kaupunginosayhdistysten yms verkkolehdet muistuttavat blogeja, voisikohan niitä ilmoittaa? Minusta muuten tuntuu, että ko verkkolehdillä on uhka kuivua, jos kirjoittajien pitää ottaa huomioon hyvät tavat ja naapurit. Henkilökohtaiset blogit ja itsekkyys on paljon parempi kombinaatio. Jos kylälehdillä olisi listat kirjoittajien omista blogeista, se voisi olla paljon vapauttavampaa.
Olisi tosi mukavaa, vaikka varmaan kirvelevää, lukea analyysikykyisten kirjoittajien esseitä aiheesta. Mitä ohjelmassa ja tämän kaltaisessa terapiassa voisi olla vialla, jos ottaa kriittisen kannan?
Minä liikutun monesti vieraista ja teemoista yleisön lailla. Esimerkiksi lihavuusteema on läheinen. Olen hieman ylipainoinen ja perheessäni on sitä myös. Kenenkä ei nykymaailmassa? Ruoka on niin kovin keskeinen ja luotettava lohduttaja. Siinä missä tyydyttävää seksielämää ja ihmissuhteita on hankalaa ja jopa mahdotonta saavuttaa, ruoka on aina läsnä ja saatavilla. Ruoka korvaa ja täydentää epätyydyttäviä suhteita.
Samalla se ja ruokaan liittyvä lihavuus ja laihuus liittyy kauneuskäsityksiin ja selittää, mikset ole haluttava, miksi et pidä tai pidät lihavista ihmisistä tai mikset lähde hakemaan parempia ihmissuhteita itsellesi. Tekosyitä ja tosia. Huonoa omaatuntoa ja itsetuntoa. Ruoka liittyy myös terveyteen ja sairauteen.
Tänään puhuttiin ylilihavista lapsista, mikä toi vielä lisäsyvyyttä. Lapset, ainainen huono omatuntomme ja lihavuus, voittamaton kombinaatio.
Suomen tv:ssä näytettävä Dr Phil kulkee amerikkalaista jäljessä. drphil.com - sivut käsittelevät sellaisia ohjelmia, jotka tulevat meille vasta myöhemmin. En ole sivuja juuri plarannutkaan, ehkä arkistoista löytyy. Googlettamalla löytyy myös suomalaisia keskustelusivuja aiheesta, mutta en ole jaksanut niihin tutustua.
PS Jospa voisi jonnekin ilmoittaa toimimattomat ja poistettavat blogit. Huomasin myös, että sivullisenkin on mahdollista ilmoittaa blogeja listalle. Aion ehkä tehdä niin. Nuo kylä- ja kaupunginosayhdistysten yms verkkolehdet muistuttavat blogeja, voisikohan niitä ilmoittaa? Minusta muuten tuntuu, että ko verkkolehdillä on uhka kuivua, jos kirjoittajien pitää ottaa huomioon hyvät tavat ja naapurit. Henkilökohtaiset blogit ja itsekkyys on paljon parempi kombinaatio. Jos kylälehdillä olisi listat kirjoittajien omista blogeista, se voisi olla paljon vapauttavampaa.
Kevään tuloa
Eilisenä lämpimänä päivänä ihan melkein näki lehtien puhkeavan. Nekö vai mikä sai aikaan puissa sen tuulen huminan , mitä en aikaisemmin ole kuullut. Elämässä voi nauttia ilmaisista ja suurista asioista kuten parvekkeella istumisesta leppeässä illassa.
Sain aikamoisen lahjan taloyhtiöltä ja huoltopäälliköltä, kun sain sen huoneen kellarissa. Tyhjensin sen äsken viereiseen huoneeseen ja alta paljastui pieni, ikkunallinen kämppä, johon voin nostaa telttasängyn, jos saan sellaisia vieraita yksiööni, jotka saavat olla rauhassa. Alhaalla on vessa ja jopa suihkukin. Parasta on että vuokraa ei tarvitse maksaa.
Saattaa olla, että lisähuoneeni voi herättää joissakin asukkaissa närää ja ihmettelyä ainakin kohta, kun tyhjennän osan pakettiautosta sinne. Autossa on pieniä pyöriä lapsille, työkaluja ja paljon muuta kamaa, jota en edes muista. Sain huoneen nimenomaan pyörien korjausta varten, mutta sitä voi käyttää paljon muuhunkin. Voin viedä asunnosta alas liikaa kamaa ja saan lisää asumisväljyyttä.
Parin viikon kuluttua tulee jälkikasvu pikimmiltään käymään kun he tulevat ex. appeni syntymäpäiviltä ja saattaa olla, että pidempi loma estyy, jos tytär saa hakemansa työn työnvälittäjänä. Sitten me olemme melkein samalla alalla molemmat, minäkin teen työtä työttömien kanssa kohta täysillä, toivon. Sitten ei auta muuta kuin itse matkustaa Ruotsiin aina välillä. Siksihän tänne rannikolle muutin, että voisin olla lähempänä perhettä. Sisareni ei aio muuttaa Suomeen, koska pelkää etuuksiensa puolesta.
Sain aikamoisen lahjan taloyhtiöltä ja huoltopäälliköltä, kun sain sen huoneen kellarissa. Tyhjensin sen äsken viereiseen huoneeseen ja alta paljastui pieni, ikkunallinen kämppä, johon voin nostaa telttasängyn, jos saan sellaisia vieraita yksiööni, jotka saavat olla rauhassa. Alhaalla on vessa ja jopa suihkukin. Parasta on että vuokraa ei tarvitse maksaa.
Saattaa olla, että lisähuoneeni voi herättää joissakin asukkaissa närää ja ihmettelyä ainakin kohta, kun tyhjennän osan pakettiautosta sinne. Autossa on pieniä pyöriä lapsille, työkaluja ja paljon muuta kamaa, jota en edes muista. Sain huoneen nimenomaan pyörien korjausta varten, mutta sitä voi käyttää paljon muuhunkin. Voin viedä asunnosta alas liikaa kamaa ja saan lisää asumisväljyyttä.
Parin viikon kuluttua tulee jälkikasvu pikimmiltään käymään kun he tulevat ex. appeni syntymäpäiviltä ja saattaa olla, että pidempi loma estyy, jos tytär saa hakemansa työn työnvälittäjänä. Sitten me olemme melkein samalla alalla molemmat, minäkin teen työtä työttömien kanssa kohta täysillä, toivon. Sitten ei auta muuta kuin itse matkustaa Ruotsiin aina välillä. Siksihän tänne rannikolle muutin, että voisin olla lähempänä perhettä. Sisareni ei aio muuttaa Suomeen, koska pelkää etuuksiensa puolesta.
13.5.05
Mirja Tervon Lehmä
Luin kirjastosta lainaamani Ateenan kustantaman kauniin ja kulttuurihistoriaa, kuin maitoa tihkuvan Mirja Tervon kirjoittaman Lehmän. Upea teos, vaikka ei maitoa välttämättä joisikaan.
Lapsuuteni suuria lukuelämyksiä olivat pientilamme, (muutama lehmä ja hehtaari), hyllyssä jostakin syystä olleet Topeliuksen punakantiset, luteiden täplittämät kootut teokset. Jossakin niistä, en muista missä, historioitsija kuvasi kuningatar Marie Antoinetten pastoraali-idyllejä. Tässä kirjassa niistä myös kerrottiin, nyt hieman eri kantilta.
Lainaus Tervolta s. 127
"Lehmästä on nautaeläimenä myös muuksi kuin mahtavaan maidontuotantoon tai pulleaan pihviannokseen. Nauta on lentokentän laukuntäysi matkatavarahihna. Nauta kopisee kengissä, se kiristää vyönä ja rapisee sellofaanina kukkakimpun ympärillä. Gelatiinia, liivatejauhetta, plasmaproteiineja, laktoosia, kaseniinia, oseosteariinia ja glyseriiniä - sitä on lehmä. Purulelu ja pussissa karkit. Naudasta tehdään myös tekokuituja ja jäänestoainetta. Nauta on osa lääkkeiden sisältöä ja jarrujen nestettä. Nautaa on paperissa, jolle tämä sana on painettu ja musteessa, jolla tämä sana on kirjoitettu. Nautaa on kynsilakassa, jota on sormessa, joka kääntää tätä sivua ja sitä on valokuvafilmissä. Nautaa on huulipunassa ja koneöljyssä. Linoleumissa ja tekstiileissä. Tekokuidussa ja jalkapallossa. Nautaa ovat kynttilät kesämökin pöydällä ja nekassa kahvikerma."
Olin juuri päättänyt ottaa omakseni lehmän kärsivällisyyden. Mieleni oli tehnyt huutaa huoltopomolle, joka ei pitänyt lupauksiaan. Ajattelin kuitenkin, että ei kannata. Sittenpä ovikello äsken soikin ja viikkoja odottamani kaveri seisoi oven takana. Sain mukavan ja ilmaisen lisähuoneen kellarista. Välimme ovat kunnossa, molemmat olemme yhä mukavia miehiä. Tipsasinkin. Kannatti pysyä rauhallisena eikä epäillä kusetusta. Koetusta se ainakin oli. Minä tulen olemaan toimijana tässä kylällä, ei olisikaan kannattanut hiiltyä vasta tänne muuttaneena. Sain myös neuvon ostaa magnesiumia, joka voi auttaa rytmihäiriöön.
Lapsuuteni suuria lukuelämyksiä olivat pientilamme, (muutama lehmä ja hehtaari), hyllyssä jostakin syystä olleet Topeliuksen punakantiset, luteiden täplittämät kootut teokset. Jossakin niistä, en muista missä, historioitsija kuvasi kuningatar Marie Antoinetten pastoraali-idyllejä. Tässä kirjassa niistä myös kerrottiin, nyt hieman eri kantilta.
Lainaus Tervolta s. 127
"Lehmästä on nautaeläimenä myös muuksi kuin mahtavaan maidontuotantoon tai pulleaan pihviannokseen. Nauta on lentokentän laukuntäysi matkatavarahihna. Nauta kopisee kengissä, se kiristää vyönä ja rapisee sellofaanina kukkakimpun ympärillä. Gelatiinia, liivatejauhetta, plasmaproteiineja, laktoosia, kaseniinia, oseosteariinia ja glyseriiniä - sitä on lehmä. Purulelu ja pussissa karkit. Naudasta tehdään myös tekokuituja ja jäänestoainetta. Nauta on osa lääkkeiden sisältöä ja jarrujen nestettä. Nautaa on paperissa, jolle tämä sana on painettu ja musteessa, jolla tämä sana on kirjoitettu. Nautaa on kynsilakassa, jota on sormessa, joka kääntää tätä sivua ja sitä on valokuvafilmissä. Nautaa on huulipunassa ja koneöljyssä. Linoleumissa ja tekstiileissä. Tekokuidussa ja jalkapallossa. Nautaa ovat kynttilät kesämökin pöydällä ja nekassa kahvikerma."
Olin juuri päättänyt ottaa omakseni lehmän kärsivällisyyden. Mieleni oli tehnyt huutaa huoltopomolle, joka ei pitänyt lupauksiaan. Ajattelin kuitenkin, että ei kannata. Sittenpä ovikello äsken soikin ja viikkoja odottamani kaveri seisoi oven takana. Sain mukavan ja ilmaisen lisähuoneen kellarista. Välimme ovat kunnossa, molemmat olemme yhä mukavia miehiä. Tipsasinkin. Kannatti pysyä rauhallisena eikä epäillä kusetusta. Koetusta se ainakin oli. Minä tulen olemaan toimijana tässä kylällä, ei olisikaan kannattanut hiiltyä vasta tänne muuttaneena. Sain myös neuvon ostaa magnesiumia, joka voi auttaa rytmihäiriöön.
Turhaan innostuin
Jostakin syystä Kaikki tuoreet blogit-listalle tulvahti äsken suuri joukko jo sammuneita, mutta kiinnostavan nimisiä blogeja, joita napsauttaessa tulee merkintä: Not found. Jonkun varmasti olisi syytä siivota pois listalta sammuneet blogit. Eiväthän ne siellä suuresti haittaa, mutta kertovat ehkä liian ruusuisia lukuja blogien määrästä. Toisaalta muualla on varmastikin paljon listalla näkymättömiä blogeja, joihin voi törmäillä siellä täällä suosikkilistoilla. Olen ottanut menetelmäksi käydä ainakin katsomassa kaikki päivittyneet, vaikka en siihen ole ihan yltänyt.
Tästä tuleekin mieleeni vanha kysymys, mikä antaa niin paljon palautetta ja palkitsevuutta, että meistä kukin jaksaa jatkaa mielestäni erinomaista kirjoitusharrastusta. Olisiko parantamisen varaa, onko mitään tehtävissä toisten tukemiseksi? Itse olen ajatellut useinkin (monien) suosikkiblogieni esittelyä. En pysty sellaiseen älylliseen virtuoositeettiin, joita näkee joissakin blogien kuvailuissa. Olen ajatellut, että esittelisin vain mielestäni hyviä kirjoittajia ja jättäisin negatiivisen kritiikin pois. Siitä tulee kuitenkin helpolla liian positiivista, jossa ei ole kärkeä ja särmää. Jonkinlainen dilemma. Kaikesta maailman- ja elämänkokemuksestamme huolimatta taidamme kuitenkin olla melkoisia diivoja ja pahastumme vähästä.
Vaikka liberalismi kiehtookin minua ja kieltämättä jäljelle jäävät blogit ovat sitten monella tavoin karaistuneita ja elinkelpoisia, silti toisten tukeminen on minusta hyväksi. Esimerkiksi Kirjailijan häiriöklinikka, Täti viidakon reunalla, Illusia, Pagistaan, Saaran blogi, Hanhensulka (useine blogeineen), Kiltti ja varmasti moni muu ovat sosiaalisia toisiaan ja muita tukevia, uudenlaisia blogeja, joiden edustama yhteisöllisyys on mielestäni uutta suomalaisessa blogimaailmassa. Tämän tyyppisillä blogeilla on myös usein kukoistava kommenttiosastokin.
Vanhemmissa ja (miespuolisissakin) kirjoittajissa on ihan lämpimiä ja toverillisia tyyppejä, joita en liikutukseltani kehtaa tässä mainita. En aio osoittautua hellämieliseksi. Sitten on muutamia, joita tahtoisin kutsua elitisteiksi, mutta en tietenkään halua heitä nimetä.
Tästä tuleekin mieleeni vanha kysymys, mikä antaa niin paljon palautetta ja palkitsevuutta, että meistä kukin jaksaa jatkaa mielestäni erinomaista kirjoitusharrastusta. Olisiko parantamisen varaa, onko mitään tehtävissä toisten tukemiseksi? Itse olen ajatellut useinkin (monien) suosikkiblogieni esittelyä. En pysty sellaiseen älylliseen virtuoositeettiin, joita näkee joissakin blogien kuvailuissa. Olen ajatellut, että esittelisin vain mielestäni hyviä kirjoittajia ja jättäisin negatiivisen kritiikin pois. Siitä tulee kuitenkin helpolla liian positiivista, jossa ei ole kärkeä ja särmää. Jonkinlainen dilemma. Kaikesta maailman- ja elämänkokemuksestamme huolimatta taidamme kuitenkin olla melkoisia diivoja ja pahastumme vähästä.
Vaikka liberalismi kiehtookin minua ja kieltämättä jäljelle jäävät blogit ovat sitten monella tavoin karaistuneita ja elinkelpoisia, silti toisten tukeminen on minusta hyväksi. Esimerkiksi Kirjailijan häiriöklinikka, Täti viidakon reunalla, Illusia, Pagistaan, Saaran blogi, Hanhensulka (useine blogeineen), Kiltti ja varmasti moni muu ovat sosiaalisia toisiaan ja muita tukevia, uudenlaisia blogeja, joiden edustama yhteisöllisyys on mielestäni uutta suomalaisessa blogimaailmassa. Tämän tyyppisillä blogeilla on myös usein kukoistava kommenttiosastokin.
Vanhemmissa ja (miespuolisissakin) kirjoittajissa on ihan lämpimiä ja toverillisia tyyppejä, joita en liikutukseltani kehtaa tässä mainita. En aio osoittautua hellämieliseksi. Sitten on muutamia, joita tahtoisin kutsua elitisteiksi, mutta en tietenkään halua heitä nimetä.
12.5.05
Kaksi ääntä
Selaimeni oli menettänyt kykynsä soittaa äänitiedostoja, mutta elpyi, kun latasin uusimman real playerin, samalla kun hain Talo Italiassa-ohjelman oppimateriaaleja Ylen sivuilta. Kiinnostava ohjelma muuten. Minullakin on rakkautta Italiaa kohtaan ja olen siellä ollutkin vajaat kaksi viikkoa. Muistan erityisesti talon oman jumalaisen punaviinin, oliiviöljyn, kasvispitsat, ihanat Calabrian maisemat ja leppeän meren vielä lokakuussa. Sekin on niitä hyviä asioita, jotka työttömyyskauteni teki mahdolliseksi.
Sain samaan syssyyn kuuluville Rantaradion lähetyksen ja Mean haastattelun. Äänet sopivat kummallekin huippusympaattiselle ja taitavalle kirjoittajaidolille. Mistähän Khilou muuten aistii koettuja kärsimysiä Mean matalassa äänessä? Vai oliko se kärsimystä, ainakin elämänkokemusta. Minusta Khiloun oma äänikin sopii omistajalleen. Minä taidan muuten olla niitä harvoja bloggaajia, jotka tietävät miltä Marleenan oma, sointuva ääni kuulostaa. Ne salapoliisintaidot, tiedättehän.
Itse en kuuntele omaa ääntäni mielelläni. Siinä kuuluu edelleen häiritsevästi Lapin selkosten vaikutus, ei koulutettu eikä kypsynyt. Silti ääni sekä kuvankin käyttö kiinnostavat.
Sillisalaattina lisään tähän linkin, jota en osannut liittää aikaisemman merkinnän kommenttiin. Sosiologian alkeisopinnoista muistini poimuista pystyn kaivamaan esiin Hawthorne effektin. Linkki kertoo, mistä on kysymys. Myöhemmin työurallani kohtasin kaikenlaisia raportteja erilaisista kokeiluista. Ne noudattavat tuota omituista lakia, että kaikenkarvaiset kokeilut yleensä tuppaavat onnistumaan, jos niihin vain keskitytään. Mitkä tahansa vaihtoehtohoidot, uskonnot, metodit, opetuskokeilut jne. tuottavat hyviä tuloksia, siksi että ne saavat osanottajat kokoamaan voimansa ja tuntemaan, että heitä arvostetaan. Voi myös sanoa, että asioilla on taipumus järjestyä.
Hawthorne effect hakusanalla löytynee paljon muutakin mielenkiintoista kuin tuo linkki, minkä google antoi ylimmäksi.
Sain samaan syssyyn kuuluville Rantaradion lähetyksen ja Mean haastattelun. Äänet sopivat kummallekin huippusympaattiselle ja taitavalle kirjoittajaidolille. Mistähän Khilou muuten aistii koettuja kärsimysiä Mean matalassa äänessä? Vai oliko se kärsimystä, ainakin elämänkokemusta. Minusta Khiloun oma äänikin sopii omistajalleen. Minä taidan muuten olla niitä harvoja bloggaajia, jotka tietävät miltä Marleenan oma, sointuva ääni kuulostaa. Ne salapoliisintaidot, tiedättehän.
Itse en kuuntele omaa ääntäni mielelläni. Siinä kuuluu edelleen häiritsevästi Lapin selkosten vaikutus, ei koulutettu eikä kypsynyt. Silti ääni sekä kuvankin käyttö kiinnostavat.
Sillisalaattina lisään tähän linkin, jota en osannut liittää aikaisemman merkinnän kommenttiin. Sosiologian alkeisopinnoista muistini poimuista pystyn kaivamaan esiin Hawthorne effektin. Linkki kertoo, mistä on kysymys. Myöhemmin työurallani kohtasin kaikenlaisia raportteja erilaisista kokeiluista. Ne noudattavat tuota omituista lakia, että kaikenkarvaiset kokeilut yleensä tuppaavat onnistumaan, jos niihin vain keskitytään. Mitkä tahansa vaihtoehtohoidot, uskonnot, metodit, opetuskokeilut jne. tuottavat hyviä tuloksia, siksi että ne saavat osanottajat kokoamaan voimansa ja tuntemaan, että heitä arvostetaan. Voi myös sanoa, että asioilla on taipumus järjestyä.
Hawthorne effect hakusanalla löytynee paljon muutakin mielenkiintoista kuin tuo linkki, minkä google antoi ylimmäksi.
Yhteiskuntatakuu työttömille
Yritän tavailla varsin keskeistä netistä imuroimaani yhteiskuntapoliittista dokumenttia, Työhallinnon julkaisu 347, jossa pohditaan työmarkkinatuen uudistusta. Voin luottaa muistikapasiteettiini yhtä vähän kuin fyysisempien paikkojen pitävyyteen.(Hampaat lohkeilee, pumppu oikkuilee, sieltä ja täältä valskaa.) Kuvittelisin, että tämä esitys voisi olla jo eduskunnan valiokunnissa käsittelyissä ja muistelen, että sen on määrä tulla varsinaiseen päätäntään syyskesällä. Lakimuutos tulisi voimaan ensi vuoden vaihteessa.
Minä itsehän tulin työmarkkinatuen piiriin vuosia sitten ja periaatteessa olisin jo ollut ulkopuolella kaikkien työllistymismahdollisuuksien. Kotoa ei ketään tulla hakemaan, kuuluu muuan viisaus, mutta minulle kuitenkin soitettiin ja pyydettiin sijaiseksi töihin, kun olin muuttanut uudelle paikkakunnalle. No, tähän mennessä työtä en kovin paljon ole suorittanut, mutta jotakin kuitenkin ja ensi viikon jälkeen sitten toivoakseni enemmän, kun aloitan työpajan yhtenä vetäjänä. Jos sellaiseen työhön olisin hakenut, minulla tuskin olisi ollut mahdollisuuksia jo ikäni takia, mutta nyt saattaa olla. Niin ne ainakin puhuvat.
Olen varma, että panokseni tulee olemaan arvokas eikä kapasiteettini ole ollenkaan vielä tiedossa. Minulla on tainnut olla tuuria. Työtä saattaa olla tiedossa ainakin kahdeksi vuodeksi, mutta epäilen, että eläkeikään saakka.(Mitään työsopimusta ei vielä ole kyllä tehty.)
Tuo työmarkkinatukiuudistus on tuskin tullut yksittäisen tuen saajan tietoisuuteen. Kunnille on tarkoitus korvata kulut. Jotkut yksittäiset ovat kirjoittaneet purnaavia kirjoituksia mielipidepalstoilla ja yleisönosastoissa, mutta reformi tulee kuitenkin sitten aikanaan yllätyksenä. Se tulee herättämään aggressioita ja mielenosoituksia.
Yhteiskuntatakuu on eräällä tavalla eufemistinen, kaunisteleva ilmaus. Tuossa raportissakin puhuttiin, että käytännössä työmarkkinatuesta eli Kelan korvauksesta on tullut kansalaispalkka, saavutettu etu. Se on periaatteessa, muttei käytännössä, ollut tähänkin asti vastikkeellinen. Se on vaikuttanut paljon omaankin elämääni, paitsi siten, että se on taannut pienet, mutta riittävät tulot itselleni, se passivoi ekoyhteisön elämää siten, ettei yrittämistä tarvinnut, koska tuloja tuli muutenkin. Sen takia jouduin muuttamaan pois paikasta, johon sentään satsasin vuosia elämästäni ja paljon rahaa.
Siirtymäajoista varmaan taitetaan peistä eduskuntakäsittelyssä, ehdotukset ovat raportissa luettavissa. Varmaan koko käsittelystä tulee sitten poliittinen näytöskappale, mutta koska hallituksella on parlamentaarinen enemmistö, laki menee varmaan läpi.
Sitä vaan en sitten tiedä, miten taustalla oleva toimeentulotuki sitten nivotaan tähän työttömiä aktivoivaan reformiin. Toimeentulotuesta ei olla luopumassa, tuleeko siitä sitten se varaventtiili, se oikeus ihmisen arvoiseen elämään sellaiselle, joka haluaa kieltäytyä aktivointitoimista. Toimeentulotuesta maksavat kunnat 2/3, joten sitä jaetaan naftimmasti.
Kuinka työvoimatoimistot sitten pystyvät hankkimaan näitä aktivointipaikkoja on minulle selvittämätön kysymys. Itse olen menossa työntekijäksi sellaiseen aktivointipaikkaan, (jos herrat ja erityisesti rouvat sen suovat).
Minä itsehän tulin työmarkkinatuen piiriin vuosia sitten ja periaatteessa olisin jo ollut ulkopuolella kaikkien työllistymismahdollisuuksien. Kotoa ei ketään tulla hakemaan, kuuluu muuan viisaus, mutta minulle kuitenkin soitettiin ja pyydettiin sijaiseksi töihin, kun olin muuttanut uudelle paikkakunnalle. No, tähän mennessä työtä en kovin paljon ole suorittanut, mutta jotakin kuitenkin ja ensi viikon jälkeen sitten toivoakseni enemmän, kun aloitan työpajan yhtenä vetäjänä. Jos sellaiseen työhön olisin hakenut, minulla tuskin olisi ollut mahdollisuuksia jo ikäni takia, mutta nyt saattaa olla. Niin ne ainakin puhuvat.
Olen varma, että panokseni tulee olemaan arvokas eikä kapasiteettini ole ollenkaan vielä tiedossa. Minulla on tainnut olla tuuria. Työtä saattaa olla tiedossa ainakin kahdeksi vuodeksi, mutta epäilen, että eläkeikään saakka.(Mitään työsopimusta ei vielä ole kyllä tehty.)
Tuo työmarkkinatukiuudistus on tuskin tullut yksittäisen tuen saajan tietoisuuteen. Kunnille on tarkoitus korvata kulut. Jotkut yksittäiset ovat kirjoittaneet purnaavia kirjoituksia mielipidepalstoilla ja yleisönosastoissa, mutta reformi tulee kuitenkin sitten aikanaan yllätyksenä. Se tulee herättämään aggressioita ja mielenosoituksia.
Yhteiskuntatakuu on eräällä tavalla eufemistinen, kaunisteleva ilmaus. Tuossa raportissakin puhuttiin, että käytännössä työmarkkinatuesta eli Kelan korvauksesta on tullut kansalaispalkka, saavutettu etu. Se on periaatteessa, muttei käytännössä, ollut tähänkin asti vastikkeellinen. Se on vaikuttanut paljon omaankin elämääni, paitsi siten, että se on taannut pienet, mutta riittävät tulot itselleni, se passivoi ekoyhteisön elämää siten, ettei yrittämistä tarvinnut, koska tuloja tuli muutenkin. Sen takia jouduin muuttamaan pois paikasta, johon sentään satsasin vuosia elämästäni ja paljon rahaa.
Siirtymäajoista varmaan taitetaan peistä eduskuntakäsittelyssä, ehdotukset ovat raportissa luettavissa. Varmaan koko käsittelystä tulee sitten poliittinen näytöskappale, mutta koska hallituksella on parlamentaarinen enemmistö, laki menee varmaan läpi.
Sitä vaan en sitten tiedä, miten taustalla oleva toimeentulotuki sitten nivotaan tähän työttömiä aktivoivaan reformiin. Toimeentulotuesta ei olla luopumassa, tuleeko siitä sitten se varaventtiili, se oikeus ihmisen arvoiseen elämään sellaiselle, joka haluaa kieltäytyä aktivointitoimista. Toimeentulotuesta maksavat kunnat 2/3, joten sitä jaetaan naftimmasti.
Kuinka työvoimatoimistot sitten pystyvät hankkimaan näitä aktivointipaikkoja on minulle selvittämätön kysymys. Itse olen menossa työntekijäksi sellaiseen aktivointipaikkaan, (jos herrat ja erityisesti rouvat sen suovat).
11.5.05
Kevättä
En viitsinyt lähteä enää iltapäivällä polkemaan 14 km:n päässä sijaitsevalle työpaikalle, jossa vallitsee autius. Aamupäivän vietin tutustuen uuteen asiakkaaseen eri suunnalla ja eri kunnassa. Saimme hyvän kontaktin ja sain hyvän kuvan nuoresta miehestä. Ei hän niin mahdottomalta tuntunut.
Työnvälityksestä soitettiin ja kerrottiin, että tulee kaksi muutakin nuorta miestä minun hoteisiini. Alkavaan, yhteisölliseen työpajaan vaan, on minun mielipiteeni, vaikka työvoimaneuvojalla oli mielessä toinen paikka. Kun kerran ruvetaan rakentamaan uutta paikkaa, niin ruvetaan. Reilun viikon päästä taitaa sitten olla jo täysi tohina päällä. Ihan minun parvekkeeni alapuolella on kaksi tyhjillään olevaa rakennusta,jotka saamme käyttöömme. Toinen on entinen kauppa, toinen posti/kirjasto. Keltainen postitalo on paremmassa kunnossa ja siihen projekti aluksi sijoittuu, mutta kaupasta on määrä tulla se varsinainen työpaja.
Koska meille tulee oma keittiökin, käytin iltapäivän ympäristöön tutustuen sienimaastoja ajatellen. Halusin nähdä minkälaisia sieni- ja marjamaita tässä lähistöllä on. Lupaavalta näyttää. Ihan lähellä on hyvänlaatuista metsää, jossa kulkee polkuja. Polut ovat sienten kannalta otollisia. Rajakohdat ovat hedelmällisiä ns. permakulttuuristen periaatteidenkin mukaan.
Varsinaisessa Suomessa vallitsee kohta liiallinenkin kuivuus. Muussa Suomessa on satanut. Täällä on kevät pitkällä. Metsät ja tienvieret ovat täynnä valkovuokkoja. Sinivuokkojakin näkee. Lämpimissä kohdissa on voikukkiakin. Pihat ovat sitten asia erikseen kukkaloistoineen.
Metsässä on paljon hakkuista jääneitä latvuksia. Jos noissa taloissa on tulisijoja, siinäkin on hommaa kerätä polttopuita. Sehän on minulle enemmän kuin tuttua. Joku uskollinen lukija saattaa muistaa viimekesäiset kertomukseni mielisairaalan savotoista. Ekokylässä käydessäni näin sielläkin tehdyn puunkorjuun jälkiä. Joku oli puita vähän korjannutkin, vetänyt oksineen tien varteen, mutta taitaa suurin osa jäädä kuitenkin metsään kevätkiireiden tullessa etualalle. Nyt olisi korjuuaika. Kohta tulee kuumuus, kosteus ja hyttyset. Minä tapasin olla ekokylän puunkorjaaja.
En tiedä olenko yhteisöllisyydestä mitään oppinut noina kahdeksana yhteisövuotena. Osaa mahdollisesta oppimastani voinen käyttää hyväksikin, jos siltä näyttää. Jo ennen yhteisövuosia, kun olin Ruotsissa eräopaskurssilla, siellä käytettiin kehässä istuen keskustelua työmenetelmänä. Meillä yhteisöissä sitä kutsuttiin kehrätyöskentelyksi ja siitä onkin tullut eräänlainen yhteisöllisyyden aateluusmerkki. Me luonto-opasopiskelijat pidimme siitä kovasti. Tuntui yllättävän mukavalta, kun sai puhua loppuun toisten keskeyttämättä. Ekokylävuosina huomasin kyllä, että kaikille se ei ollut luontevaa. Puhumiseenkin täytyy olla tietty valmius. Menetelmää on näytetty jopa messuilla.
Sivuhuomautuksena vain: Tuota menetelmää on ollut jopa tv:ssä esittämässä Vilppulan Katajamäen Kai Vaara, jonka omassa yhteisössä ei kuulemma kuitenkaan keskusteltu tuolla tavoin erään paikassa asustaneen mukaan. Meilläkään Keuruulla kehrät eivät onnistuneet kuin harvoin. Eivät ne laukaisseet patoutumia vaan antoivat vääriä luuloja harmoniasta. Konfliktin ratkaisukeinoina ne eivät toimineet kuin osittain.
Sama menetelmä oli sitten Saksassa radikaalifeministisessä Zeggin yhteisössä kehitetty saksalaisella perusteellisuudella draamalliseksi Forum-nimiseksi metodiksi, johon tutustuin Portugalin Tamerassa. Pidän silti enemmän tavallisesta keskustelusta kehässä kuin yliviritetystä saksalaisesta Forumista.
Tässä uudessa yhteisössä meitä on kuitenkin kaksi palkattua vetäjää. Koko touhun johtajasta olen kuullut vain hyvää ja tavatessamme todennut samaa. Minäkin olen loppujen lopuksi ammattilainen, helposti lähestyttävä jne. Se että olen ajautunut konfliktiin ja minut on jopa sanottu irti Keuruun yhteisöstä ei tarkoita, että henkilötasolla olisi ollut vaikeuksia. Olisin halunnut enemmän ammattilaisuutta, omaehtoisuutta, talous- ja tuotantoajattelua, toki heikkouksien huomioon ottoa, mutta myös seisomista omilla jaloillaan.
Työnvälityksestä soitettiin ja kerrottiin, että tulee kaksi muutakin nuorta miestä minun hoteisiini. Alkavaan, yhteisölliseen työpajaan vaan, on minun mielipiteeni, vaikka työvoimaneuvojalla oli mielessä toinen paikka. Kun kerran ruvetaan rakentamaan uutta paikkaa, niin ruvetaan. Reilun viikon päästä taitaa sitten olla jo täysi tohina päällä. Ihan minun parvekkeeni alapuolella on kaksi tyhjillään olevaa rakennusta,jotka saamme käyttöömme. Toinen on entinen kauppa, toinen posti/kirjasto. Keltainen postitalo on paremmassa kunnossa ja siihen projekti aluksi sijoittuu, mutta kaupasta on määrä tulla se varsinainen työpaja.
Koska meille tulee oma keittiökin, käytin iltapäivän ympäristöön tutustuen sienimaastoja ajatellen. Halusin nähdä minkälaisia sieni- ja marjamaita tässä lähistöllä on. Lupaavalta näyttää. Ihan lähellä on hyvänlaatuista metsää, jossa kulkee polkuja. Polut ovat sienten kannalta otollisia. Rajakohdat ovat hedelmällisiä ns. permakulttuuristen periaatteidenkin mukaan.
Varsinaisessa Suomessa vallitsee kohta liiallinenkin kuivuus. Muussa Suomessa on satanut. Täällä on kevät pitkällä. Metsät ja tienvieret ovat täynnä valkovuokkoja. Sinivuokkojakin näkee. Lämpimissä kohdissa on voikukkiakin. Pihat ovat sitten asia erikseen kukkaloistoineen.
Metsässä on paljon hakkuista jääneitä latvuksia. Jos noissa taloissa on tulisijoja, siinäkin on hommaa kerätä polttopuita. Sehän on minulle enemmän kuin tuttua. Joku uskollinen lukija saattaa muistaa viimekesäiset kertomukseni mielisairaalan savotoista. Ekokylässä käydessäni näin sielläkin tehdyn puunkorjuun jälkiä. Joku oli puita vähän korjannutkin, vetänyt oksineen tien varteen, mutta taitaa suurin osa jäädä kuitenkin metsään kevätkiireiden tullessa etualalle. Nyt olisi korjuuaika. Kohta tulee kuumuus, kosteus ja hyttyset. Minä tapasin olla ekokylän puunkorjaaja.
En tiedä olenko yhteisöllisyydestä mitään oppinut noina kahdeksana yhteisövuotena. Osaa mahdollisesta oppimastani voinen käyttää hyväksikin, jos siltä näyttää. Jo ennen yhteisövuosia, kun olin Ruotsissa eräopaskurssilla, siellä käytettiin kehässä istuen keskustelua työmenetelmänä. Meillä yhteisöissä sitä kutsuttiin kehrätyöskentelyksi ja siitä onkin tullut eräänlainen yhteisöllisyyden aateluusmerkki. Me luonto-opasopiskelijat pidimme siitä kovasti. Tuntui yllättävän mukavalta, kun sai puhua loppuun toisten keskeyttämättä. Ekokylävuosina huomasin kyllä, että kaikille se ei ollut luontevaa. Puhumiseenkin täytyy olla tietty valmius. Menetelmää on näytetty jopa messuilla.
Sivuhuomautuksena vain: Tuota menetelmää on ollut jopa tv:ssä esittämässä Vilppulan Katajamäen Kai Vaara, jonka omassa yhteisössä ei kuulemma kuitenkaan keskusteltu tuolla tavoin erään paikassa asustaneen mukaan. Meilläkään Keuruulla kehrät eivät onnistuneet kuin harvoin. Eivät ne laukaisseet patoutumia vaan antoivat vääriä luuloja harmoniasta. Konfliktin ratkaisukeinoina ne eivät toimineet kuin osittain.
Sama menetelmä oli sitten Saksassa radikaalifeministisessä Zeggin yhteisössä kehitetty saksalaisella perusteellisuudella draamalliseksi Forum-nimiseksi metodiksi, johon tutustuin Portugalin Tamerassa. Pidän silti enemmän tavallisesta keskustelusta kehässä kuin yliviritetystä saksalaisesta Forumista.
Tässä uudessa yhteisössä meitä on kuitenkin kaksi palkattua vetäjää. Koko touhun johtajasta olen kuullut vain hyvää ja tavatessamme todennut samaa. Minäkin olen loppujen lopuksi ammattilainen, helposti lähestyttävä jne. Se että olen ajautunut konfliktiin ja minut on jopa sanottu irti Keuruun yhteisöstä ei tarkoita, että henkilötasolla olisi ollut vaikeuksia. Olisin halunnut enemmän ammattilaisuutta, omaehtoisuutta, talous- ja tuotantoajattelua, toki heikkouksien huomioon ottoa, mutta myös seisomista omilla jaloillaan.
Passiivista odottelua
Joudun odottelemaan vielä viikon, kunnes työpaja lähtee käyntiin. Minun omasta kituvasta projektistani ei ole työllistämään minua tässä vaiheessa. Turhaudun työpaikalla istuskeluun. Siellä on liian hidas nettiyhteyskin. Viikon päästä saattaa työtä olla jo paljonkin, mitä pidän parempana kuin nykytilannetta.
Hieman ärsyttää asuntoyhtiön huoltomies, joka ei ole pitänyt sanojaan vaan vitkuttelee. Mietin pitäisikö pitää kiltin ihmisen imago. Jätkä on ihan ystävällisesti luvannut minulle ilmaisen tilan kellarista, mutta ei ole sitten tullut avaamaan ovea. Tavarani odottavat autossa purkamista. En ole edes saanut kokeilla aikomani tipsauksen vaikutusta. Älä tee sitä, sanoi joku, jolle kerroin aikomuksistani. Me suomalaiset pelkäämme juomarahojen korruptoivan. Rajankäynti onkin tosi vaikeaa.
Eilen puhuttiin Dr Philissä miellyttämisenhaluisista ihmisistä ja siitä, että he samalla manipuloivat ihmisiä. Mietin missä on raja suoraanpuhumisen ja ystävällisyyden välillä. Ihmisiä ei oikein voi asettaa seinää vasten.
Tänään tapaan sentään kaverin, josta tulee minulle haaste lähikuukausiksi. Siinäkin tulevat varmaan nuo ongelmat eteen, miten asettaa rajoja, mutta samalla rohkaista.
Hieman ärsyttää asuntoyhtiön huoltomies, joka ei ole pitänyt sanojaan vaan vitkuttelee. Mietin pitäisikö pitää kiltin ihmisen imago. Jätkä on ihan ystävällisesti luvannut minulle ilmaisen tilan kellarista, mutta ei ole sitten tullut avaamaan ovea. Tavarani odottavat autossa purkamista. En ole edes saanut kokeilla aikomani tipsauksen vaikutusta. Älä tee sitä, sanoi joku, jolle kerroin aikomuksistani. Me suomalaiset pelkäämme juomarahojen korruptoivan. Rajankäynti onkin tosi vaikeaa.
Eilen puhuttiin Dr Philissä miellyttämisenhaluisista ihmisistä ja siitä, että he samalla manipuloivat ihmisiä. Mietin missä on raja suoraanpuhumisen ja ystävällisyyden välillä. Ihmisiä ei oikein voi asettaa seinää vasten.
Tänään tapaan sentään kaverin, josta tulee minulle haaste lähikuukausiksi. Siinäkin tulevat varmaan nuo ongelmat eteen, miten asettaa rajoja, mutta samalla rohkaista.
10.5.05
Totuuksia
Luin vanhoista Hesareista artikkeleita, joissa muisteltiin maailmansodan päättymisaikoja. Venäläisten isänmaallinen totuus on, että mentiin Baltian maihin vapauttajina. Saksassa tuskin raiskattiin naisia ja jos sitä esiintyikin, siihen syyllistyivät muut joukko-osastot. Saksalaisten totuus on taas toinen.
Olen itse lapsena kuullut juttuja partisaanien tihutöistä Lapissa ja lukenut suomalaisten totuuksia näistä sekä venäläisiä versioita isänmaan sankarien urotöistä.
Minulla ei ole erityistä venäläisvihaa kuten esimerkiksi yhdellä elossa olevalla sisarellani, joka itse koki sota-ajan. Hänelle ryssä on aina ryssä. Minulle jokainen kansallisuus pystyy kataluuksiin, en näe siinä eroja.
Ymmärrän hyvin, että herrat veivät Suomen jatkosotaan kysymättä kansalta tai kansanedustuslaitokselta. Miten sodasta erossa pysyminen olisi onnistunut, jää vain ajatuskokeeksi ja spekulaatioksi. Liittoutuminen Saksan kanssa ei ainakaan jälkikäteen tunnu hyvältä, mutta Stalin oli vieläkin pahempi vaihtoehto meille. Pirun kanssa Belsebubia vastaan, on minustakin osuvaa.
Meidän veteraanimme eivät taistelleet turhan asian puolesta. Saksalaisten syyllistäminen on myös jo aika lopettaa. Saksa on pessyt likapyykkinsä mallikelpoisesti, mitä ei voi sanoa Venäjästä.
Olen itse lapsena kuullut juttuja partisaanien tihutöistä Lapissa ja lukenut suomalaisten totuuksia näistä sekä venäläisiä versioita isänmaan sankarien urotöistä.
Minulla ei ole erityistä venäläisvihaa kuten esimerkiksi yhdellä elossa olevalla sisarellani, joka itse koki sota-ajan. Hänelle ryssä on aina ryssä. Minulle jokainen kansallisuus pystyy kataluuksiin, en näe siinä eroja.
Ymmärrän hyvin, että herrat veivät Suomen jatkosotaan kysymättä kansalta tai kansanedustuslaitokselta. Miten sodasta erossa pysyminen olisi onnistunut, jää vain ajatuskokeeksi ja spekulaatioksi. Liittoutuminen Saksan kanssa ei ainakaan jälkikäteen tunnu hyvältä, mutta Stalin oli vieläkin pahempi vaihtoehto meille. Pirun kanssa Belsebubia vastaan, on minustakin osuvaa.
Meidän veteraanimme eivät taistelleet turhan asian puolesta. Saksalaisten syyllistäminen on myös jo aika lopettaa. Saksa on pessyt likapyykkinsä mallikelpoisesti, mitä ei voi sanoa Venäjästä.
9.5.05
Turhauttavaa, kun blogilista ontuu
Blogilista on taas alhaalla, mutta onneksi Pamaus ja top-lista toimivat. Luen Pinseristä, että Sami toivoo, että uuden listan valmistuttua ei kuulisi ininää sen epäreiluudesta. Oikeutettu toive, mutta samalla mankuminen todistaa kuinka tärkeä listoista on tullut monelle.
Vanha top-lista onkin masentava. Se kertoo, että kovin harva on viitsinyt päivittää. Lukijamäärät tippuvat, kun vanha lista rapautuu uutta odotellessa. Saa helposti mielikuvan, että mitään ei tapahdu.
Uusi Omat suosikit- lista on yltäkylläinen, jos siihen on listannut runsaasti hyvältä vaikuttavia blogeja. Se on positiivinen lähtökohdiltaan ja kertoo, että taas niin moni on jakanut ajatuksiaan avokätisesti toisille. Mihin mitään uutta top-listaa edes tarvitaan, jos ja kun blogilista toimii.
Vanha top-lista onkin masentava. Se kertoo, että kovin harva on viitsinyt päivittää. Lukijamäärät tippuvat, kun vanha lista rapautuu uutta odotellessa. Saa helposti mielikuvan, että mitään ei tapahdu.
Uusi Omat suosikit- lista on yltäkylläinen, jos siihen on listannut runsaasti hyvältä vaikuttavia blogeja. Se on positiivinen lähtökohdiltaan ja kertoo, että taas niin moni on jakanut ajatuksiaan avokätisesti toisille. Mihin mitään uutta top-listaa edes tarvitaan, jos ja kun blogilista toimii.
Dekadenssia
Dekadenssiblogi siteeraa pitkälti koulujen opiskeluilmapiirin rappeutumisongelmaa Isossa Britanniassa. Uskon, että artikkeli on totuudellinen ja kertoo työväenluokan kouluista ja peruskoulun sisäisestä rappeutumisesta.
Näin tuollaista jo kymmeniä vuosia sitten Ruotsissa ja omatkin ryhmäni olivat joskus tuollaista taistelutannerta, ennen kuin luottamus syntyi, silloin kun se syntyi. Säälin kovasti kollegaparkoja, jotka joutuvat kestämään tätä päivästä päivään. He tuntevat olevansa systeemin vankeja. Heidät on koulutettu vuosikausia kasvatustieteen maistereiksi, mutta hienosta sivistyksestä ei ole apua tosiapaikan tullen. Tilanne on varmaan tällainen myös Suomessa, ei ehkä yleisesti, mutta varmasti tätä löytyy.
Yhteiskuntaluokkien vesat kamppailevat kukin omalla tavallaan olemassaolon taisteluaan.
Medialta odottaisin tilanteen kartoitusta. Odotan, että se kertoisi, miten asiat ovat, että viisaitten avustuksella me kaikki voisimme yrittää vaikuttaa tilanteen muuttamiseksi.
Kaaosta ei ole mahdotonta muuttaa järjestykseksi. Siihen ovat pystyneet jo kasvatustieteen klassikot ja samat menetelmät ovat yhä olemassa, mutta nyt modernimpina versioina.
Itselläni on toivoakseni edessä parin kuukauden periodi, missä saan vastattavakseni vaikeasta ADHD:stä kärsivästä nuoresta miehestä ennen kuin hän menee ammattilaisten hoteisiin kuntoutusta varten. Meillä on nyt sopiva areena, konkreettista, fyysistä työtä on tiedossa. Samalla pääsen toivoakseni mukaan uuteen työtilanteeseen, kouluttaudumme tiimiksi koko uusi syntyvä työpaja.
Näin tuollaista jo kymmeniä vuosia sitten Ruotsissa ja omatkin ryhmäni olivat joskus tuollaista taistelutannerta, ennen kuin luottamus syntyi, silloin kun se syntyi. Säälin kovasti kollegaparkoja, jotka joutuvat kestämään tätä päivästä päivään. He tuntevat olevansa systeemin vankeja. Heidät on koulutettu vuosikausia kasvatustieteen maistereiksi, mutta hienosta sivistyksestä ei ole apua tosiapaikan tullen. Tilanne on varmaan tällainen myös Suomessa, ei ehkä yleisesti, mutta varmasti tätä löytyy.
Yhteiskuntaluokkien vesat kamppailevat kukin omalla tavallaan olemassaolon taisteluaan.
Medialta odottaisin tilanteen kartoitusta. Odotan, että se kertoisi, miten asiat ovat, että viisaitten avustuksella me kaikki voisimme yrittää vaikuttaa tilanteen muuttamiseksi.
Kaaosta ei ole mahdotonta muuttaa järjestykseksi. Siihen ovat pystyneet jo kasvatustieteen klassikot ja samat menetelmät ovat yhä olemassa, mutta nyt modernimpina versioina.
Itselläni on toivoakseni edessä parin kuukauden periodi, missä saan vastattavakseni vaikeasta ADHD:stä kärsivästä nuoresta miehestä ennen kuin hän menee ammattilaisten hoteisiin kuntoutusta varten. Meillä on nyt sopiva areena, konkreettista, fyysistä työtä on tiedossa. Samalla pääsen toivoakseni mukaan uuteen työtilanteeseen, kouluttaudumme tiimiksi koko uusi syntyvä työpaja.
8.5.05
On hyvä kotiin tulla taas
Varsinais-Suomi tuntuu jo kotimaakunnalta. Ajelin pieniä teitä ja ihailin maisemia. Keski-Suomessa kevät ei ollut vielä kovin pitkällä. Sivutiet olivat kelirikossa, lunta varjopaikoissa. Täällä vihertää ja viljelijät ovat äestäneet peltonsa paraatikuntoon kesää ajatellen. Miten olen pärjännyt joskus Lapissa?
Mukava tulla kotiin ja nähdä rikas blogisato odottamassa. Koneelta saa korjata satoa joka päivä, vuoden ympäri. Blogien yhteisöllisyydessä siteet ovat löysiä, sellaiset ovat ihanteellisia Markku Hyypän mukaan ja edistävät terveyttä.
Minulla oli hyvä ja mukava matkaseuralainen. Mekään emme käy toistemme hermoille, koska siteemme on myös löyhä.
Yhden pakettiauton lastaaminen oli yllättävän kova työ, kun piti valita, mitä ottaa. Siivosin samalla jälkeen jättämiäni paikkoja. Melkein yhden kokonaisen päivän kokosin osista vanteita renkaineen, koska S. haaveilee samantyyppisestä pyörillä kulkevasta lammasaitauksesta, jonka rakensin Ekokylän alkuvuonna. Hän kysyi, josko ryhtyisin taas samaan työhön. Kieltäydyin ja sanoin, että minä osaan tehdä vain painavia hökötyksiä. Sanoin, että jonkun hitsaustaitoisen pitäisi tehdä metallista kehikko ja verkosta seinät.
Edesmennyt kaverini Matti kertoi heillä, hänen lapsena ollessaan olleen sellaisen aitauksen, jota lampaat työnsivät itse eteenpäin. Hänessä olikin keksijän vikaa ja hän oli kätevä tuhattaituri, entinen kaivosmies ja autopeltiseppä, joka silmänsä menetettyään luki insinööriksi, ei saanut alan töitä, mutta ryhtyi suomalaislasten opettajaksi Ruotsissa. Olimme hyviä kavereita, mutta se kaveruus murtui lopulta hänen dementiasairauteensa.
Kokosin kuitenkin lauantaina aitausta varten vähän rumemmista osista renkaita ja varalle vielä muutamia. Vaihdoin yksiin maitorattaisiin pyörät ja pumppasin monta kärryjen rengasta itsekseni manaillen väen vetämättömyyttä, kun eivät osaa ottaa pumppua käteensä. Minä hommasin romupaikoista aikoinani lukuisia erilaisia rattaita ja kärryjä ja laitoin niihin renkaat.
Toin söpön matkaseurani kotiin ja laitoin yksinhuoltajaäidin perheen fillareista kolme kuntoon ja toin mukanani yhden edellispäivänä romuläjästä kunnostamani. Herätimme positiivista huomiota VW-pakettiautollamme pienessä kylässä. Auton toiseen kylkeen on maalattu Kyöpelinvuorelle luudalla lentävä noita-akka ja toiseen metsässä jolkottava susi. Se oli ansiotonta arvonnousua, sillä auto on vain lainassa.
Onneksi saan pitää autoa ainakin viikon eikä tarvitse purkaa lastia heti. Miten saan kannettua tuhottoman painavan rautalevyn parvekkeelle? Taatusti yksi persoonallisimpia näkemiäni pöytälevyjä ja kestää tuulet sekä tuiskut aina vain kaunistuen.
Vietimme yhden vapaapäivän Keuruulla ja Ekokylässä. Näin viimevuotisen työtoverini kulkevan muutaman potilaansa kanssa hanhenmarssia. En viitsinyt mennä käymään nuotiopaikalla, näin kaukaa tuttuja potilaita, joiden elämä on varmaan jatkunut päivästä päivään samankaltaisena. Pojan kaveri tuli koulusta myös hänenkin entiseen asuinpaikkaansa. Hänellä oli rullalauta kainalossa. Monella lapsella, ehkä enemmistöllä, on hermostunut tapa liikehtiä, keikkua ja kolistella. Sitä tämäkin pakkasi tekemään jopa sisällä ja muistin: tuollaisesta en pidä.
Sellainen alkaa aika äkkiä käydä myös minun hermoilleni, johtuukohan opettajataustastani, sillä koulussa sellaisia on riittämiin. Sanoin pojalle, että ehkä sinäkin olisit samanlainen, mutta minun luonani on onneksi tietokone, jonka ääressä sinä jaksat istua hiljaa.
Kävimme soutamassa järvellä ja nostimme S:n katiskasta muutaman ahvenen, joilla leikkimistä en kieltänyt, vaikka sanonkin etten sellaisesta tykkää. Muistan poikasena paheksuneeni mielessäni toisia, jotka laittoivat tikun paarman perään, rikkoivat räkätin pesiä. Yritän useimmiten esimerkillä näyttää, mikä on oikein. Roskat poimitaan ja rehellisyys on tärkeää.
Minun kaverini halusi lämmittää rantasaunan, toinen poika oli vastaan, mutta suostui koska itse lämmitys oli mukavaa. Pojat tekivät sen kahdestaan. Toinen kaveri, on ehkä afrikkalaisen isänsä vaikutuksesta ujo näyttäytymään alasti. Hän oli istunut löylyssä vaatteet päällä.
Mukava tulla kotiin ja nähdä rikas blogisato odottamassa. Koneelta saa korjata satoa joka päivä, vuoden ympäri. Blogien yhteisöllisyydessä siteet ovat löysiä, sellaiset ovat ihanteellisia Markku Hyypän mukaan ja edistävät terveyttä.
Minulla oli hyvä ja mukava matkaseuralainen. Mekään emme käy toistemme hermoille, koska siteemme on myös löyhä.
Yhden pakettiauton lastaaminen oli yllättävän kova työ, kun piti valita, mitä ottaa. Siivosin samalla jälkeen jättämiäni paikkoja. Melkein yhden kokonaisen päivän kokosin osista vanteita renkaineen, koska S. haaveilee samantyyppisestä pyörillä kulkevasta lammasaitauksesta, jonka rakensin Ekokylän alkuvuonna. Hän kysyi, josko ryhtyisin taas samaan työhön. Kieltäydyin ja sanoin, että minä osaan tehdä vain painavia hökötyksiä. Sanoin, että jonkun hitsaustaitoisen pitäisi tehdä metallista kehikko ja verkosta seinät.
Edesmennyt kaverini Matti kertoi heillä, hänen lapsena ollessaan olleen sellaisen aitauksen, jota lampaat työnsivät itse eteenpäin. Hänessä olikin keksijän vikaa ja hän oli kätevä tuhattaituri, entinen kaivosmies ja autopeltiseppä, joka silmänsä menetettyään luki insinööriksi, ei saanut alan töitä, mutta ryhtyi suomalaislasten opettajaksi Ruotsissa. Olimme hyviä kavereita, mutta se kaveruus murtui lopulta hänen dementiasairauteensa.
Kokosin kuitenkin lauantaina aitausta varten vähän rumemmista osista renkaita ja varalle vielä muutamia. Vaihdoin yksiin maitorattaisiin pyörät ja pumppasin monta kärryjen rengasta itsekseni manaillen väen vetämättömyyttä, kun eivät osaa ottaa pumppua käteensä. Minä hommasin romupaikoista aikoinani lukuisia erilaisia rattaita ja kärryjä ja laitoin niihin renkaat.
Toin söpön matkaseurani kotiin ja laitoin yksinhuoltajaäidin perheen fillareista kolme kuntoon ja toin mukanani yhden edellispäivänä romuläjästä kunnostamani. Herätimme positiivista huomiota VW-pakettiautollamme pienessä kylässä. Auton toiseen kylkeen on maalattu Kyöpelinvuorelle luudalla lentävä noita-akka ja toiseen metsässä jolkottava susi. Se oli ansiotonta arvonnousua, sillä auto on vain lainassa.
Onneksi saan pitää autoa ainakin viikon eikä tarvitse purkaa lastia heti. Miten saan kannettua tuhottoman painavan rautalevyn parvekkeelle? Taatusti yksi persoonallisimpia näkemiäni pöytälevyjä ja kestää tuulet sekä tuiskut aina vain kaunistuen.
Vietimme yhden vapaapäivän Keuruulla ja Ekokylässä. Näin viimevuotisen työtoverini kulkevan muutaman potilaansa kanssa hanhenmarssia. En viitsinyt mennä käymään nuotiopaikalla, näin kaukaa tuttuja potilaita, joiden elämä on varmaan jatkunut päivästä päivään samankaltaisena. Pojan kaveri tuli koulusta myös hänenkin entiseen asuinpaikkaansa. Hänellä oli rullalauta kainalossa. Monella lapsella, ehkä enemmistöllä, on hermostunut tapa liikehtiä, keikkua ja kolistella. Sitä tämäkin pakkasi tekemään jopa sisällä ja muistin: tuollaisesta en pidä.
Sellainen alkaa aika äkkiä käydä myös minun hermoilleni, johtuukohan opettajataustastani, sillä koulussa sellaisia on riittämiin. Sanoin pojalle, että ehkä sinäkin olisit samanlainen, mutta minun luonani on onneksi tietokone, jonka ääressä sinä jaksat istua hiljaa.
Kävimme soutamassa järvellä ja nostimme S:n katiskasta muutaman ahvenen, joilla leikkimistä en kieltänyt, vaikka sanonkin etten sellaisesta tykkää. Muistan poikasena paheksuneeni mielessäni toisia, jotka laittoivat tikun paarman perään, rikkoivat räkätin pesiä. Yritän useimmiten esimerkillä näyttää, mikä on oikein. Roskat poimitaan ja rehellisyys on tärkeää.
Minun kaverini halusi lämmittää rantasaunan, toinen poika oli vastaan, mutta suostui koska itse lämmitys oli mukavaa. Pojat tekivät sen kahdestaan. Toinen kaveri, on ehkä afrikkalaisen isänsä vaikutuksesta ujo näyttäytymään alasti. Hän oli istunut löylyssä vaatteet päällä.
6.5.05
Pakkaaja
Pääsin kuitenkin alkuun pakettiauton pakkaamisessa, kun löysin lopulta kesärenkaat. Siunailen itseäni, kun aina kerään romua, jota pitää vetää perässään ympäri maailmaa. Nyt aikaisemmin haalimani puretut kalusteet aloittavat kohta taas uuden palvelunsa. Ne ovat reissussa rähjääntyneet, mutta pelittävät. Ekokylässä huoneeni oli kalustettu talon huonekaluin.
Ekokylässä ovat sopineet, ettei minulle kerrota salaisuuksia. Enhän toki aikonutkaan jättää tietoja maailmalle vaan kirjoittaa verhotusti ja yleisesti.
Luin Ultralehteä, joka oli jossakin pöydällä. Siinä oli juttu entisestä naapuristani, alle kolmikymppisestä eläkeläisestä. Hän kertoi siinä itsestään asioita, jotka lisäävät hieman ymmärrystä. Aika monella on näköjään katastrofi takanaan. On alkoholismia ja itsemurhayrityksiä jne.
Luin paikallislehdestä jutun toisesta ex. naapurista. Se oli aurinkoinen selviytymistarina lyhytkasvuisesta elämäniloisesta kaverista. Se olikin hänen toinen puolensa. Itse hän kuitenkin kertoi minulle raskaasta huumausaineitten käytöstä ja rikollisuudesta, joka silloin oli kuulemma jo takana. Kun tapasin hänet, kirjoitin blogissani aavistavani sen suuruisia itsetunnon jms. ongelmia, etten ottaisi häntä asumaan. Nyt vuokrat jäivät maksamatta ja nuori mies sai häädön. Sen jälkeen hänen entisessä asunnossaan on jo kolmen kuukauden aikana ehtinyt asua toinenkin, joka tuli kimpsuineen ja kampsuineen - ja viipyi vain viikon. Sellaista muuttoliikettä.
Yritin jutella erään nuorehkon ekokyläläisen naisihmisen kanssa. Ihmettelin olemmeko edes saman kansan jäseniä, koska emme tuntuneet puhuvan samaa kieltä. Hän ei tuntunut ymmärtävän sanojani, tulkitsi ne omaan tapaansa, kysyi paljon sanojen merkityksiä. Yritin sanoa hänelle mm. uutisena, että ensi vuoden vaihteesta alkaen työmarkkinatukea aletaan maksaa vain ns. aktiivitoimenpiteissä oleville, mutta se ei mennyt perille. (Muuten jännittävää nähdä miten tuon lain toteutus tulee menemään ja mitkä ovat tarkat säädökset. Onko kunnilla tosiaan mahdollisuus sijoittaa kaikki jonnekin.)
Naisella saattoi olla niin suuria psyykkisiä vaikeuksia, että se esti kommunikaation. Kuitenkin hänestä on minulle sanonut hänen entinen opettajansa kansankorkeakoulusta, että kyseessä on lahjakkuus "henkisellä alueella", jota minä kovasti epäilen.
Mietin olemmeko kasvattaneet sukupolven, jossa elää individualistisen vapauden kaipuu ja uskomus siihen, että on ihmisoikeus elää tuilla, että se estää tulemasta yhteiskunnan vastuulliseksi kansalaiseksi. Olen törmännyt moniin sellaisiin entisessä yhteisössäni.
Tällä hetkellä ei passiivista työmarkkinatukea saavia ole montakaan, mutta tilanne elää.
Ekokylässä ovat sopineet, ettei minulle kerrota salaisuuksia. Enhän toki aikonutkaan jättää tietoja maailmalle vaan kirjoittaa verhotusti ja yleisesti.
Luin Ultralehteä, joka oli jossakin pöydällä. Siinä oli juttu entisestä naapuristani, alle kolmikymppisestä eläkeläisestä. Hän kertoi siinä itsestään asioita, jotka lisäävät hieman ymmärrystä. Aika monella on näköjään katastrofi takanaan. On alkoholismia ja itsemurhayrityksiä jne.
Luin paikallislehdestä jutun toisesta ex. naapurista. Se oli aurinkoinen selviytymistarina lyhytkasvuisesta elämäniloisesta kaverista. Se olikin hänen toinen puolensa. Itse hän kuitenkin kertoi minulle raskaasta huumausaineitten käytöstä ja rikollisuudesta, joka silloin oli kuulemma jo takana. Kun tapasin hänet, kirjoitin blogissani aavistavani sen suuruisia itsetunnon jms. ongelmia, etten ottaisi häntä asumaan. Nyt vuokrat jäivät maksamatta ja nuori mies sai häädön. Sen jälkeen hänen entisessä asunnossaan on jo kolmen kuukauden aikana ehtinyt asua toinenkin, joka tuli kimpsuineen ja kampsuineen - ja viipyi vain viikon. Sellaista muuttoliikettä.
Yritin jutella erään nuorehkon ekokyläläisen naisihmisen kanssa. Ihmettelin olemmeko edes saman kansan jäseniä, koska emme tuntuneet puhuvan samaa kieltä. Hän ei tuntunut ymmärtävän sanojani, tulkitsi ne omaan tapaansa, kysyi paljon sanojen merkityksiä. Yritin sanoa hänelle mm. uutisena, että ensi vuoden vaihteesta alkaen työmarkkinatukea aletaan maksaa vain ns. aktiivitoimenpiteissä oleville, mutta se ei mennyt perille. (Muuten jännittävää nähdä miten tuon lain toteutus tulee menemään ja mitkä ovat tarkat säädökset. Onko kunnilla tosiaan mahdollisuus sijoittaa kaikki jonnekin.)
Naisella saattoi olla niin suuria psyykkisiä vaikeuksia, että se esti kommunikaation. Kuitenkin hänestä on minulle sanonut hänen entinen opettajansa kansankorkeakoulusta, että kyseessä on lahjakkuus "henkisellä alueella", jota minä kovasti epäilen.
Mietin olemmeko kasvattaneet sukupolven, jossa elää individualistisen vapauden kaipuu ja uskomus siihen, että on ihmisoikeus elää tuilla, että se estää tulemasta yhteiskunnan vastuulliseksi kansalaiseksi. Olen törmännyt moniin sellaisiin entisessä yhteisössäni.
Tällä hetkellä ei passiivista työmarkkinatukea saavia ole montakaan, mutta tilanne elää.
5.5.05
Omilla jäljillä
Tulinkohan turhaan Keuruulle, sillä kesärenkaat vanhaan pakettiautoon, joka minun piti lainata, eivät olekaan ilmoitetussa paikassa. Isäntä itse on muualla.
Kovin paljon ei tänne tulo sykähdytä, ei oikeastaan yhtään. Näen nämä valtavat tantereet ja työmaat, jotka jo olemassaolollaan lamauttavat. On hienoa, ettei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä ja taksvärkeistä.
Olavi ja Tuulikki merkitsevät ainoina näistä asukkaista jotakin. Molemmat ovat vanhoja. Tuulikilla on lähes entisensä kokoinen taimikasvatus meneillään. Hän on niitä, jotka istuttavat omenapuun, vaikka huomenna tulisi perikato. Hänen omassa lähipiirissään on tapahtunut ikäviä. Myös Olavilla on edelleen yritystä eteenpäin. Yli kahdeksankymppinen on hankkinut uuden kannettavan tietokoneen, uuden monitoimitulostimen. Hänellä on digikamerakin.
Häneenkin on tuo tragedia vaikuttanut, sillä viimeisen vuoden hän on koettanut saada viimeistä elämäntyötään, niitä energia-asioita nettiin. Hän on turvautunut asiantuntijoihin, mutta nämä eivät ole puolessatoista vuodessa saaneet kotisivuja kuntoon. Jo pelkkään tekniseen toteuttamiseen on kulunut turhaa energiaa. Nyt runko jo pyörii hänen omassa koneessaan. Luin sitä vain silmäilemällä. Siinä on paljon todella kiinnostavaa asiaa. Epäilen kuitenkin, että tällä vauhdilla suon sulaminen ja kurjen kohtalo jne. ehtii mukaan.
Puhuin hänelle jo kauan sitten blogitekniikasta, mutta hän ei kuunnellut minua. Valmiita pohjia käyttämällä tulos ei ehkä olisi ollut yhtä persoonallinen, mutta hän olisi oppinut itse syöttämään tietonsa verkkoon, sivuista olisi tullut dynaaminen, keskustelumahdollisuus olisi ollut mukana. Pelkään, että hyvä asia tulee hukkumaan informaatioähkyyn.
Jo pienetkin vivahteet merkitsevät hänelle itselleen paljon, mutta tavallisen ihmisen on vaikea lukea rivien välistä - ja miten hän saa lukijoita. Mutta hänellä on missio ja tarkoitus, mikä lienee tärkeintä.
Lainasin matkalukemiseksi todella minua puhuttelevan kirjan. Sen on kirjoittanut Markku Hyyppä, jonka toista kirjaa Veloena taannoin, niin ansiokkaasti referoi ja kommentoi. Tässä puhutaan yhteisöllisyydestä ja sen suotuisasta vaikutuksesta terveyteen. Tulen tekemään kirjasta paremmat kommentit. Tässä on sellainen tutkija ja kirjoittaja, joka todella koskettaa ainakin minua. Kirjassa pohditaan paljon sitä, mikä tekee "muumilaaksosta" eli rantaruottalaisista muita suomalaisia terveemmän kansanosan. Tulen lukemaan Hyypän kirjat. Tämä on sellaista sosiaalitiedettä, jolla on mielekkyys, mitä ei voinut sanoa kovin monesta opiskeluaikaisesta tenttikirjasta, joita koetin lukea, mutta en tajunnut kunnolla.
Kovin paljon ei tänne tulo sykähdytä, ei oikeastaan yhtään. Näen nämä valtavat tantereet ja työmaat, jotka jo olemassaolollaan lamauttavat. On hienoa, ettei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä ja taksvärkeistä.
Olavi ja Tuulikki merkitsevät ainoina näistä asukkaista jotakin. Molemmat ovat vanhoja. Tuulikilla on lähes entisensä kokoinen taimikasvatus meneillään. Hän on niitä, jotka istuttavat omenapuun, vaikka huomenna tulisi perikato. Hänen omassa lähipiirissään on tapahtunut ikäviä. Myös Olavilla on edelleen yritystä eteenpäin. Yli kahdeksankymppinen on hankkinut uuden kannettavan tietokoneen, uuden monitoimitulostimen. Hänellä on digikamerakin.
Häneenkin on tuo tragedia vaikuttanut, sillä viimeisen vuoden hän on koettanut saada viimeistä elämäntyötään, niitä energia-asioita nettiin. Hän on turvautunut asiantuntijoihin, mutta nämä eivät ole puolessatoista vuodessa saaneet kotisivuja kuntoon. Jo pelkkään tekniseen toteuttamiseen on kulunut turhaa energiaa. Nyt runko jo pyörii hänen omassa koneessaan. Luin sitä vain silmäilemällä. Siinä on paljon todella kiinnostavaa asiaa. Epäilen kuitenkin, että tällä vauhdilla suon sulaminen ja kurjen kohtalo jne. ehtii mukaan.
Puhuin hänelle jo kauan sitten blogitekniikasta, mutta hän ei kuunnellut minua. Valmiita pohjia käyttämällä tulos ei ehkä olisi ollut yhtä persoonallinen, mutta hän olisi oppinut itse syöttämään tietonsa verkkoon, sivuista olisi tullut dynaaminen, keskustelumahdollisuus olisi ollut mukana. Pelkään, että hyvä asia tulee hukkumaan informaatioähkyyn.
Jo pienetkin vivahteet merkitsevät hänelle itselleen paljon, mutta tavallisen ihmisen on vaikea lukea rivien välistä - ja miten hän saa lukijoita. Mutta hänellä on missio ja tarkoitus, mikä lienee tärkeintä.
Lainasin matkalukemiseksi todella minua puhuttelevan kirjan. Sen on kirjoittanut Markku Hyyppä, jonka toista kirjaa Veloena taannoin, niin ansiokkaasti referoi ja kommentoi. Tässä puhutaan yhteisöllisyydestä ja sen suotuisasta vaikutuksesta terveyteen. Tulen tekemään kirjasta paremmat kommentit. Tässä on sellainen tutkija ja kirjoittaja, joka todella koskettaa ainakin minua. Kirjassa pohditaan paljon sitä, mikä tekee "muumilaaksosta" eli rantaruottalaisista muita suomalaisia terveemmän kansanosan. Tulen lukemaan Hyypän kirjat. Tämä on sellaista sosiaalitiedettä, jolla on mielekkyys, mitä ei voinut sanoa kovin monesta opiskeluaikaisesta tenttikirjasta, joita koetin lukea, mutta en tajunnut kunnolla.
4.5.05
Pääsen tietokoneelle vain aamulla aikaisin
Vieraani jäi koko viikoksi ja lähtee mukaani tapaamaan omia kavereitaan Keuruulle. Ihailen edelleenkin hänen keskittymistään Runescape - peliin, joka näyttää olevan suurta huutoa tuonikäisten parissa. Illalla pääsin hetkeksi lukemaan blogisatoa, kun luin ääneen tv-ohjelmasta, että yhdeksältä tulee ohjelma, joka saattaa olla haitallista lapsille. Se naula veti.
Joku viikko sitten mediassa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan tietokonepelit ovatkin hyödyllisiä lapsen kehitykselle. Voihan niistä silti olla haittojakin jossakin fysiikan puolella, mutta eikö ihmislajille aivojen kehitys ole kuitenkin ensisijaista.
Jotakin kiehtovaa tässä pelissä varmasti on. Itse en jaksaisi sitä pelata. Siinä on paljon päämäärähakuista toimintaa, joka simuloi elämää. Siinä tehdään työtä ja taistellaan. Vuorovaikutusmahdollisuuksia on paljon alkaen petkutuksesta ja jatkuen yhteistoimintaan. Pojat pitävät yhteyttä puhelimella ja sopivat tapaamisia jossakin pelikentällä.
Kielen oppimiseen tässä englanninkielisessä pelissä on paljon mahdollisuuksia. Oppiminen ei ole mitenkään systemaattista, mitä se ei ole myöskään, kun opitaan luonnonmenetelmällä elävässä elämässä.
Jokin samoilla menetelmällä rakennettu, mutta vähän systemaattisempi kielen- tai muitten valmiuksien opetuspeli saattaisi olla todellinen killeri opetusmaailmassa. Kun ihmisen oma, sisäinen dynamiikka astuu mukaan, jaksamisella ja motivaatiolla ei näytä olevan mitään rajoja. Lyhytjännitteiseksi arvioitu lapsi pystyy suurtekoihin.
Kaveri pyytää minua tulkitsemaan, kun tulee jokin erikoisongelma, mutta muuten hän näyttää selviävän kuin kala vedessä tuossa kansainvälisessä ympäristössä, jossa pyörii kaikenmaalaisia örveltäjiä, joiden englanti on yhtä puutteellista kuin kaverillakin, joka ei ole kostunut paljoakaan koulun englannintunneista. Pelissä on aina tuhansia osanottajia monilla areenoilla.
Poika on sitä paitsi oppinut pitkäjännitteisyyttä siinäkin, että hän on rakentanut hahmonsa crashista uudelleen, kun joku vei hänen aikaisemman, vaivoin saavuttamansa. Hän koki siis konkurssin, mutta onnistui nousemaan.
Joku viikko sitten mediassa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan tietokonepelit ovatkin hyödyllisiä lapsen kehitykselle. Voihan niistä silti olla haittojakin jossakin fysiikan puolella, mutta eikö ihmislajille aivojen kehitys ole kuitenkin ensisijaista.
Jotakin kiehtovaa tässä pelissä varmasti on. Itse en jaksaisi sitä pelata. Siinä on paljon päämäärähakuista toimintaa, joka simuloi elämää. Siinä tehdään työtä ja taistellaan. Vuorovaikutusmahdollisuuksia on paljon alkaen petkutuksesta ja jatkuen yhteistoimintaan. Pojat pitävät yhteyttä puhelimella ja sopivat tapaamisia jossakin pelikentällä.
Kielen oppimiseen tässä englanninkielisessä pelissä on paljon mahdollisuuksia. Oppiminen ei ole mitenkään systemaattista, mitä se ei ole myöskään, kun opitaan luonnonmenetelmällä elävässä elämässä.
Jokin samoilla menetelmällä rakennettu, mutta vähän systemaattisempi kielen- tai muitten valmiuksien opetuspeli saattaisi olla todellinen killeri opetusmaailmassa. Kun ihmisen oma, sisäinen dynamiikka astuu mukaan, jaksamisella ja motivaatiolla ei näytä olevan mitään rajoja. Lyhytjännitteiseksi arvioitu lapsi pystyy suurtekoihin.
Kaveri pyytää minua tulkitsemaan, kun tulee jokin erikoisongelma, mutta muuten hän näyttää selviävän kuin kala vedessä tuossa kansainvälisessä ympäristössä, jossa pyörii kaikenmaalaisia örveltäjiä, joiden englanti on yhtä puutteellista kuin kaverillakin, joka ei ole kostunut paljoakaan koulun englannintunneista. Pelissä on aina tuhansia osanottajia monilla areenoilla.
Poika on sitä paitsi oppinut pitkäjännitteisyyttä siinäkin, että hän on rakentanut hahmonsa crashista uudelleen, kun joku vei hänen aikaisemman, vaivoin saavuttamansa. Hän koki siis konkurssin, mutta onnistui nousemaan.
3.5.05
Deitti
Odotan kuin deittiä, tapaamista tulevan työparin kanssa. Olen tavannut hänet kerran ennenkin, mutta mukana oli hänen pomonsa, joka vei huomion. Muutamasta suomenkielisestä vaihtamastamme sanasta tuli tuttuuden tunnetta. Ex vaimoni oli myös länsisuomalainen.
Appropå murteet: Juttelin pihalla erään vanhan rouvan kanssa ja kysyin, mistä hän on kotoisin, kun alkoi tulla niin tuttuja sanoja: Hän oli menossa ostamaan pluttanaa, oman kertomansa mukaan.
Jos nyt joku ei satu tietämään, mitä pluttana on, niin kerron sen olevan leikillisesti ilmaistuna rasvatonta maitoa, jota ennen myös kurriksi kutsuttiin. Juttelimme hetken sitten silakkapihveistä ja suutarinlohesta ja olimme haikeasti samaa mieltä, ettei fileeratuista silakoista ole mihinkään.
Hän kertoi lempiruoastaan halkaistut kokonaiset eli kuoripäälliset perunat, joitten päällä on keitetty suolasilakoita. Sitä syödään voin ja sipulin kanssa. Olen vain kohtuullisesti tuosta ruoasta innostunut, mutta ex. vaimossa ja tässä rouvassa se herätti lyyrisiä muistoja lapsuudesta. Tämä kutsui niitä joksikin, ehkä möllypotuiksi (?), mutta vaimolleni ne olivat pollakoita.
Itse peratuista tehtyjä silakkapihvejä ei sitten voitakaan edes Brysselin herkut, on vakaa luuloni.
Tällaisiin projekteihin liittyy usein jonkinlainen pyrkimys omaan tuottoon, koskaan yhteiskunnan rahoitus ei ole 100 %:sta. Mielessäni laukkaa jo ideoita, miten saada tuotantoa ja tuotteita tähän hankkeeseen, johon olen toivoakseni menossa mukaan. Minun ideani liittyvät matkailupalveluihin, mikä on suoraa jatkumoa saman tyyppisille ajatuksille, mitä minulla oli Keski-Suomessa. Tiedä nyt sitten ovatko edellytykset täällä paremmat. Seudulla on paljon hyviä matkailukohteita eivätkä suurkaupungit ole kauhean kaukana.
Ideoin Keuruulla yhden matkailupaketin, jossa olisimme olleet mukana yhtenä paketin osana. Se jäi kuitenkin lähes ideavaiheeseen, vaikka kävi meillä ajoittain bussilasteittain ryhmiä, mutta harvakseltaan. Keuruu ei matkailullisesti ollut kovinkaan vetovoimainen. Veturipuistokaan ei ollut suuri menestys.
Appropå murteet: Juttelin pihalla erään vanhan rouvan kanssa ja kysyin, mistä hän on kotoisin, kun alkoi tulla niin tuttuja sanoja: Hän oli menossa ostamaan pluttanaa, oman kertomansa mukaan.
Jos nyt joku ei satu tietämään, mitä pluttana on, niin kerron sen olevan leikillisesti ilmaistuna rasvatonta maitoa, jota ennen myös kurriksi kutsuttiin. Juttelimme hetken sitten silakkapihveistä ja suutarinlohesta ja olimme haikeasti samaa mieltä, ettei fileeratuista silakoista ole mihinkään.
Hän kertoi lempiruoastaan halkaistut kokonaiset eli kuoripäälliset perunat, joitten päällä on keitetty suolasilakoita. Sitä syödään voin ja sipulin kanssa. Olen vain kohtuullisesti tuosta ruoasta innostunut, mutta ex. vaimossa ja tässä rouvassa se herätti lyyrisiä muistoja lapsuudesta. Tämä kutsui niitä joksikin, ehkä möllypotuiksi (?), mutta vaimolleni ne olivat pollakoita.
Itse peratuista tehtyjä silakkapihvejä ei sitten voitakaan edes Brysselin herkut, on vakaa luuloni.
Tällaisiin projekteihin liittyy usein jonkinlainen pyrkimys omaan tuottoon, koskaan yhteiskunnan rahoitus ei ole 100 %:sta. Mielessäni laukkaa jo ideoita, miten saada tuotantoa ja tuotteita tähän hankkeeseen, johon olen toivoakseni menossa mukaan. Minun ideani liittyvät matkailupalveluihin, mikä on suoraa jatkumoa saman tyyppisille ajatuksille, mitä minulla oli Keski-Suomessa. Tiedä nyt sitten ovatko edellytykset täällä paremmat. Seudulla on paljon hyviä matkailukohteita eivätkä suurkaupungit ole kauhean kaukana.
Ideoin Keuruulla yhden matkailupaketin, jossa olisimme olleet mukana yhtenä paketin osana. Se jäi kuitenkin lähes ideavaiheeseen, vaikka kävi meillä ajoittain bussilasteittain ryhmiä, mutta harvakseltaan. Keuruu ei matkailullisesti ollut kovinkaan vetovoimainen. Veturipuistokaan ei ollut suuri menestys.
2.5.05
Hyvää, vanhanaikaista, kunnon saarnaa
Räyskytän kuin Sulo, edesmennyt shihzu-koirani niitä, jotka haukkuvat blogimaailmaa turhanpäiväiseksi. Se on yhtä turhanpäiväinen kuin elämä itse. Mikään ei merkitse - ja kaikki merkitsee. Uusia, mielenkiintoisia ääniä syttyy puhumaan, äänten kakofonia on melkoisen mukavaa. Linkolalaisuus näyttää myös saaneen puhetorvensa. Ääni on kuin linkolalaisen Elonkehä-lehden.
Perikato ehkä uhkaa, ehkä ei, mutta elämöidään ainakin siihen mennessä. Minä uskon teknologiaan ja muuttumiseen pakon edessä. Peli ei ole vielä pelattu. Entäpä jos uusi jääkausi tuleekin ja kasvihuoneilmiö, pystyy sitä viivyttämään. Maailma on niin monimutkainen, etten sitä ainakaan maalaisjärjellä tajua.
Eläisin minäkin mielelläni mukavassa mökissä kansallispuiston tuntumassa, jos minulla olisi mukavat tulot tai perintöjä. Niin kauan kuin toiset maksavat oravanpyörästä vetäytyvän toimeentulon, se vaihtoehto ei ole luonteva eikä eettinen.
Minä tykkään elintasosta, lehdistä, netistä, telkkarista, kulttuurista, taiteesta, viihteestä, hyvistä teistä ja hyvästä ruoasta, jota on saatavilla kohtuuhintaan. Valosta ja lämmöstä. Tulisin aika pian hulluksi maalaismökissä vailla kontakteja ulkomaailmaan, jatkuvassa raadannassa, jota omavaraisuus oikeasti tarkoittaa.
Hajautetusta energiantuotannosta ja uusista tekniikoista olisi varmaankin pitkälle, mutta mukavuutta rakastavalle ihmiselle, joka apinasukulaistensa tapaan on oikeastaan luotu makoilemaan ruohikolla ja harjoittamaan seksiä, atomisähkö taitaa sittenkin olla luontevinta.
Perikato ehkä uhkaa, ehkä ei, mutta elämöidään ainakin siihen mennessä. Minä uskon teknologiaan ja muuttumiseen pakon edessä. Peli ei ole vielä pelattu. Entäpä jos uusi jääkausi tuleekin ja kasvihuoneilmiö, pystyy sitä viivyttämään. Maailma on niin monimutkainen, etten sitä ainakaan maalaisjärjellä tajua.
Eläisin minäkin mielelläni mukavassa mökissä kansallispuiston tuntumassa, jos minulla olisi mukavat tulot tai perintöjä. Niin kauan kuin toiset maksavat oravanpyörästä vetäytyvän toimeentulon, se vaihtoehto ei ole luonteva eikä eettinen.
Minä tykkään elintasosta, lehdistä, netistä, telkkarista, kulttuurista, taiteesta, viihteestä, hyvistä teistä ja hyvästä ruoasta, jota on saatavilla kohtuuhintaan. Valosta ja lämmöstä. Tulisin aika pian hulluksi maalaismökissä vailla kontakteja ulkomaailmaan, jatkuvassa raadannassa, jota omavaraisuus oikeasti tarkoittaa.
Hajautetusta energiantuotannosta ja uusista tekniikoista olisi varmaankin pitkälle, mutta mukavuutta rakastavalle ihmiselle, joka apinasukulaistensa tapaan on oikeastaan luotu makoilemaan ruohikolla ja harjoittamaan seksiä, atomisähkö taitaa sittenkin olla luontevinta.
Tänään
Olin taas liikkeellä sinisellä tunturillani eri suunnalla kuin työhuone. Matkanteko näillä säillä on pelkkää nautintoa. Tapasin erään perheenäidin, jonka kanssa ei syntynyt aitoa kontaktia.
Toisen kanssa sitäkin enemmän. Etenemme varovasti, jos nyt sitä etenemiseksi voi kutsua, kun ei ole tietoisesti matkalla minnekään. Ihmiset, jotka ovat jotenkin outoja, paripuolia, tuntuvat aina kiinnostavimmilta. Juttelimme yli pari tuntia talon päädyssä, puistonpenkillä.
Tämä kaveri mainitsi Henri Dunantin huomanneen, että taistelukentällä haavoittuneista, ne joita oli edes kosketettu, toipuivat paremmin kuin ne, jotka oli jätetty lojumaan oman onnensa nojaan. Mieleeni tuli, että tämä liittyy hyvin siihen ohjeeseen, joka annettiin Kirjailijan häiriöklinikalla ja joka käsitteli koskemista.(En tosin löytänyt Dunantin havaintoa näistä linkeistä.)
Itsekin kirjoitin joskus samaan asiaan liittyvän merkinnän kosketuksen parantavasta voimasta, joka oli pitkään linkkisuosikeissakin. Minäkään en ole mikään koskettelija ja halailija. Joskushan ekoyhteisöjen tapaamisissa vietettiin oikeita halaamisorgioita ja saatoin tempautua mukaan, mutta enimmäkseen vaivaudun ulkokohtaisista halaamisista. Jos kosketuksesta saa voimaa, minulla ainakin täytyy olla jonkinlainen ystävyyssuhde partnerin kanssa.
En usko liikkuviin ja leijuviin energioihin, millä nimellä niitä sitten kutsutaankin, mutta siitä huolimatta läheisyydellä on selittämätön voimansa. Se joka hyväilee, saa ainakin yhtä paljon takaisin.
Koira ei ole ollenkaan vähäpätöinen hyväiltävä. Itse selvisin monista vaikeista vuosista osaksi erään lilliputtikoiran ansiosta. Koira oli tätä rotua. Tämä koira kuuluu "tyhmimpiin" rotuihin, mutta se on reipas ja luonteikas eikä ollenkaan mikään kimeästi räksyttävä pikkurakki. Sen turkki on viehättävä, mutta isotöinen. Olen vuosikausia kammannut ja hoitanut tuollaista pientä piskiä ja lopuksi laittanut sille ponnarin otsalle.
En toista kertaa lähtisi samanlaiseen urakkaan, vaikka koira antoi varmasti rakkautta meille enemmän kuin me sille. Tytär kiintyi edesmenneeseen koiraamme, jota hän hoiti sen viimeiset vuodet(alkuvuodet sai isä tehdä työt) niin, että hankki samanlaisen, juuri tuon kuvassa olevan näköisen. Nyt sen kumppanina on nyt kaksi pojanvekaraa, eikä parempia lähtökohtia voisi lapsilla ollakaan kuin, että perheessä on koira.
Toisen kanssa sitäkin enemmän. Etenemme varovasti, jos nyt sitä etenemiseksi voi kutsua, kun ei ole tietoisesti matkalla minnekään. Ihmiset, jotka ovat jotenkin outoja, paripuolia, tuntuvat aina kiinnostavimmilta. Juttelimme yli pari tuntia talon päädyssä, puistonpenkillä.
Tämä kaveri mainitsi Henri Dunantin huomanneen, että taistelukentällä haavoittuneista, ne joita oli edes kosketettu, toipuivat paremmin kuin ne, jotka oli jätetty lojumaan oman onnensa nojaan. Mieleeni tuli, että tämä liittyy hyvin siihen ohjeeseen, joka annettiin Kirjailijan häiriöklinikalla ja joka käsitteli koskemista.(En tosin löytänyt Dunantin havaintoa näistä linkeistä.)
Itsekin kirjoitin joskus samaan asiaan liittyvän merkinnän kosketuksen parantavasta voimasta, joka oli pitkään linkkisuosikeissakin. Minäkään en ole mikään koskettelija ja halailija. Joskushan ekoyhteisöjen tapaamisissa vietettiin oikeita halaamisorgioita ja saatoin tempautua mukaan, mutta enimmäkseen vaivaudun ulkokohtaisista halaamisista. Jos kosketuksesta saa voimaa, minulla ainakin täytyy olla jonkinlainen ystävyyssuhde partnerin kanssa.
En usko liikkuviin ja leijuviin energioihin, millä nimellä niitä sitten kutsutaankin, mutta siitä huolimatta läheisyydellä on selittämätön voimansa. Se joka hyväilee, saa ainakin yhtä paljon takaisin.
Koira ei ole ollenkaan vähäpätöinen hyväiltävä. Itse selvisin monista vaikeista vuosista osaksi erään lilliputtikoiran ansiosta. Koira oli tätä rotua. Tämä koira kuuluu "tyhmimpiin" rotuihin, mutta se on reipas ja luonteikas eikä ollenkaan mikään kimeästi räksyttävä pikkurakki. Sen turkki on viehättävä, mutta isotöinen. Olen vuosikausia kammannut ja hoitanut tuollaista pientä piskiä ja lopuksi laittanut sille ponnarin otsalle.
En toista kertaa lähtisi samanlaiseen urakkaan, vaikka koira antoi varmasti rakkautta meille enemmän kuin me sille. Tytär kiintyi edesmenneeseen koiraamme, jota hän hoiti sen viimeiset vuodet(alkuvuodet sai isä tehdä työt) niin, että hankki samanlaisen, juuri tuon kuvassa olevan näköisen. Nyt sen kumppanina on nyt kaksi pojanvekaraa, eikä parempia lähtökohtia voisi lapsilla ollakaan kuin, että perheessä on koira.
Toukokuu on alkanut
En ole juuri koskaan pitänyt tuollaista juhlimista kovinkaan hauskana, vaikka muistan muutaman kerran osallistuneenikin ryyppäämiseen ja jopa sammunutkin. Täysimittaisia orgioita ei niistä kehkeytynyt. Orgiat, mutta ilman alkoholia, voisivat muuten olla hauskat. Katson kammoten vapun ns. hauskanpitoa tv:stä.
Ennemminkin viehättävät heräävään luontoon liittyvät elämykset, joista Matti Klinge puhui telkkarissa ja tämä blogimerkintä yhtä kauniisti.
Yksinäiselle eivät tuollaiset helmet tosin ole välttämättä herkkua, josta osaa nauttia.
Eilen näytti, että blogilistalla jokin liikahti, koska tietokanta ei ollut näkyvillä. En ole nähnyt kenenkään tosin kommentoivan ja se taisi olla ns. väärä hälytys. En tosin päässyt tietokoneelle koko päivänä kuin pariksi minuutiksi, sillä sen varasi intohimoinen roolipelaaja. Hän on pelaaja muutenkin. Huoltoaseman pelikone antoi yli 30 €, mikä lisää kaverin peliriippuvuutta entisestäänkin.
Eilisestä lehdestäkään ei jäänyt mitään merkittävää muistiin. Lauantain lehden mielipidepalstalla oli erikoissuunnittelija Eeva Voutilaisen artikkeli, Proteiinidieetit eivät sovi kaikille, jossa puhuttiin monipuolisen ruokavalion puolesta tavalla, joka vakuutti.
Ennemminkin viehättävät heräävään luontoon liittyvät elämykset, joista Matti Klinge puhui telkkarissa ja tämä blogimerkintä yhtä kauniisti.
Yksinäiselle eivät tuollaiset helmet tosin ole välttämättä herkkua, josta osaa nauttia.
Eilen näytti, että blogilistalla jokin liikahti, koska tietokanta ei ollut näkyvillä. En ole nähnyt kenenkään tosin kommentoivan ja se taisi olla ns. väärä hälytys. En tosin päässyt tietokoneelle koko päivänä kuin pariksi minuutiksi, sillä sen varasi intohimoinen roolipelaaja. Hän on pelaaja muutenkin. Huoltoaseman pelikone antoi yli 30 €, mikä lisää kaverin peliriippuvuutta entisestäänkin.
Eilisestä lehdestäkään ei jäänyt mitään merkittävää muistiin. Lauantain lehden mielipidepalstalla oli erikoissuunnittelija Eeva Voutilaisen artikkeli, Proteiinidieetit eivät sovi kaikille, jossa puhuttiin monipuolisen ruokavalion puolesta tavalla, joka vakuutti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
