Fiksuja ihmisiä

Projektit loppuu toisilta ja kaiken kaikkiaan ne vähenee, kun uudet EU-maat tarvitsevat osansa. Hyvä onkin, että makeanleivän päivät ovat ohi. Vähän niistä useimmista kumminkin on oikeasti ollut hyötyä. Onhan rahoilla palkattu vetäjiä, järjestetty jotakin toimintaa, josta aina on tullut työtä joillekin ja rahaa kuntiin. Usein myös tehdään kansainvälistä kumppanuustyötä, mikä tietää vierailuja eksoottisiin kohteisiin, kokouksia ja yhteydenpitoja, jotka tietenkin ovat totista työtä.

Seurasin yhden ison hankkeen loppuseminaaria. Paljon fiksuja ihmisiä, mukana tutkijoita Jyväskylän yliopiston sosiologian laitokselta. Aineen professorikin ja emerita-professori myös, jolle muistan tenttineeni joskus jotakin hänen ollessaan Tampereella, kauniisti harmaantunut lady.

Yksi tutkija teki vaikutuksen Power Point- esityksellään. En kehdannut kysyä ohjasiko hän esitystä kaukosäätimellä, siltä kyllä näytti.

Professorille naurettiin. En tiedä, miksi. Oliko hän niin joviaali ja pidetty? Saimme käteen tieteellisen tutkimusraportin, johon kohta aion perehtyä. Kovasti oli ollut toimintaa sillä käytetty raha oli yli 2,5 milj. euroa. Kovin moni ei ollut työllistynyt ja ehkä he olisivat sen tehneet ilman projektiakin. Muistan kuinka häpesin, kun Ekokylän pieni projekti ei työllistänyt ketään pysyvästi vaikka suunnitelma oli 1-2 henkilöä. Marmatin siitä vuosia jälkeen päin ja teen sitä yhä. Saimmehan aikaan tunnelmallisen rakennuksen, jossa voisi järjestää vaikka mitä, jos halua olisi.

Projekti oli saanut aikaan OWi-mallin, jonka mukaan pieniin kuntiin pitäisi saada osaamisasiamiehiä, koska niissä ei voi olla työhallinnon neuvontakeskuksia, (vai mikä niitten nimi onkaan), joita on tulossa muutamia kymmeniä. Ihan hyvä idea, mutta miten sen markkinoi toimintansa kanssa kamppaileville pienille kunnille, tuskin mitenkään. Kuntia pitäisi yhdistää, vaikka se kuinka koskisi. Tosin huomautettiin, että ei tarvitse välttämättä tulla uusia virkoja vaan mallia voidaan toteuttaa hallinnossa. Nämä projektin sivut aiotaan pitää yllä ehkä vuoden ja sinne on tulossa loppuraportteja yms.

Muuan lehtimies toimi konferensieerinä ja hän yritti parhaansa mukaan terävöittää, vaikka olikin aika kiltti. Yksi huomautus oli hyvä. Hän kehotti tekemään nettisivujen alkuun kansanomaisen ingressin siitä mistä on kysymys.

Toimijaverkkojen teoria taitaa olla Jyväskylän sosiologien erikoisala. Muuan tohtoriksi väitellyt Olavin tuttava käytti sitä myös viitekehyksenään tutkiessaan uusiutuvien energioiden osuuskuntia. Keskeistä tuntuu olevan termi "kääntäminen", josta en suoraan sanoen ymmärrä mitään, mutta aion urheana tutustua OWi auki? Työllisyyshanke toimijaverkkona pienillä paikkakunnilla.-Jyväskylän yliopiston sosiologian julkaisuja 70, tutkimusraporttiin, jonka on toimittanut prof. Martti Siisiäinen.

Olisin aikoinani halunnut, että ekokylämmekin olisi voinut olla jonkinlainen mallittaja siinä, miten syrjäytymisestä päästään osallisuuteen. Mutta aika pian suomukset putosivat silmiltäni, sillä emme pystyneet mielestäni toimimaan esimerkkinä. Jos liikkeelle olisi päästy vaikka jälkijunassa, olisimme voineet olla ihan varteenotettavakin paikka projektien maailmassa. Vaikutelmakseni jäi, että ihmiset eivät halunneet muuta kuin löhötä, jos nyt näin suoraan sanotaan. Yritimme hakea näitä samoja Equal rahoja ja meillä oli kumppaneita, oli museoväkeä ja työpajayhdistystä, mutta homma hajosi eikä rahoja tullut. Nyt projektit vähentyvät, kun rahoja jaetaan uusiin jäsenmaihin, mikä sinänsä on aivan oikein.

Omassa pienessä projektissani minulla olisi mahdollisuus toimia jonkinlaisena osaamisasiamiehenä, vaikka osaamista ei välttämättä olekaan paljoa. Antoisat päivät kaikesta huolimatta.

Seminaari

Pitkäaikaistyötön käy seminaarissa, jossa käsitellään työttömyyttä ja ihmisten "voimautumista". Puhuttiin mm. maaseudun neuvokkaista naisista, jotka eivät kuitenkaan työllisty.

Omassa mielessäni ihmettelin, moniko heistä todella sitä haluaa. He menevät kursseille ja tukityöpaikkoihin, mutta tekevät kotona paljon omavaraisuuden eteen, hoitavat perhettä, vanhuksia ja yhteisöä. Heidän päivänsä ovat useinkin täynnä.

Joskus asutaan perityissä ja velattomissa asunnoissa, metsästetään, kalastetaan, vaihdetaan tavaroita ja palveluksia. Ekokylässä meillä oli lisäksi vielä asumistuki.

En minäkään aktiivisesti hakenut töitä, silloin ainakaan kun tein aktiivista vapaaehtoistyötä. Maalla pärjää jopa työmarkkinatuella, kaupungissa ei oikein.

Hyvinvointiyhteiskunta asettaa loukkuja, ei ehkä kannata mennä töihin eikä yrittää. Perinteinen yrittäminen on tosi vaikeaa, mutta ovathan osuuskunnat olemassa.

Maaseudun neuvokkaat ihmiset voisivat jalostaa luonnon antimia, tehdä hoivatyötä ja hankkia toimeentulonsa monista lähteistä. Minun teesini on, että heidän kätensä ovat sidotut, ei kannata.

Koko totuus tämä ei tietenkään ole.

Suosikki-lista

Alan olla tyytyväinen Omat Suosikit - listaani. Sieltä löytyy jo lukemista jos jonkinlaista. Yksi lupaavimpia on Kirjoitusopas bloggaajille. On rohkeata ryhtyä antamaan toisille ohjeita. Itse en niitä aio edes miettiä muuten kuin alitajuisesti, vaan kirjoitan, mitä sylki suuhun tuo. On kiinnostavaa kuitenkin seurata toisen suodatusta ja linkkejä. Kirjoittaja saattaa olla kirjoituksen opettaja. Hän saattaa olla myös joku vanha konkari, jota on jo vuosia seurannut. Se, että sitä ei tiedä, on sinänsä jännittävää. Hän tekee myös hyvää työtä niille, jotka vähitellen suunnittelevat lisäansioiden saamista blogien kautta; itse olen siinä joukossa mukana. Netin ja erityisesti syöpämäisesti kasvavan blogimaailman hahmottaminen on joka tapauksessa hyödyllistä ja sitä minun suosikki-listallani olevat usein tekevät.

Kaipaan kuitenkin maailmalle niissä kielen rajoissa, mitä minulla itselläni on, eli lähinnä englanti ja ruotsi. Englanninkielinen blogimaailma on laajuudessaan vielä minulle hahmoton vaikka siellä ne parhaimmat yrityksetkin ovatkin.

Ruotsiksi löysin Wikipedia- artikkelin, joka on vasta päivitetty ja näyttäisi sisältävän aika tavalla asiaa lyhyessä tilassa. Englanninkieliseen vastaavaan en ole ehtinyt tutustua, mutta se näyttää tosi hyvältä. Suomalainen vastaava on tynkä ja vaatisi tekijäänsä. Suomeksihan on olemassa BlogiWiki, jota ei ole päivitetty Herran aikoihin. Kukahan artikkelit tekisi, ei ainakaan maalainen tai Leppäsen Preeti, eihän meitin tämmösten ihmisten sovi...Tilausta kuitenkin olisi.

Laitan tulevaisuudessa suosikkeihini vastahakoisesti myös ne hypetetyimmät, vaikka niitä seuraankinkin yhä top-listan kautta.

Uusin löytö, joka aivan viehättävällä tavalla hahmottaa maailmaa netin kautta, on Dionysoksen kevät.

Matti Merellä

Kiiruhdan ilmoittamaan löytäneeni oikean blogihelmen. Fiksu ja huumoripitoinen blogisti käyttäisi kirjoittajan herkullista tyyliä, mutta en osaa. Tässä blogissa on aika paljon samaa kuin kuuluisassa The dullest blog in the world, joka on herättänyt paljon innostusta maailmalla. Valitettavasti se on tauolla.

Esimerkki:28/03/2005

Ajoin bussilla
Oikeastaan olin vain kyydissä mutta kyllä minä osaan ajaan bussia siinä missä muitakin autoja. Kortti ei kyllä riitä mutta eihän kortilla ajeta. Ihan hyvin siis.

Saas nähdä muodostuuko tästä blogista suomalainen kultti. Huumorin sarka on kyinen kynnettävä.

Toinen, mielestäni samaan lajityyppiin kuuluva on jo aiemmin linkkaamani:Melkein blogi.

Matti Merellä voisi tulla blogimaailman Antti Hyryksi, jos näytöt vain riittävät. Hyry tosin on vakavissaan. Sitähän tietenkin Mattikin on. Kunpa osaisi kirjoittaa kuin Matti.

II Pääsiäispäivä

Marketta on tänäänkin kirjoittanut Crystal Watersista ja todella kulissien takaa. Jos hän matkustaa kotiin Siperian kautta ja käy Vissarionin ekoyhteisössä, siitä tulee todella kiinnostavaa luettavaa. Paikkaahan esiteltiin eräässä suomalaisessa glossyssä, oliko se nimeltään City. Referoin juttua itsekin. Tuttuni, Jumalan hulluksi lyömä, Heikki A. kävi siellä myös ja kertoi paikasta Keuruulla. Vaikka H. onkin melkoinen sekopää, niin ei häneltä lahjoja puutu ja hän osasi kuvailla hyvin. Vissarion on uudesti syntynyt Jeesus, joka on koonnut tuhansiin nousevan opetuslapsijoukon, joka on rakentanut ihanneyhteiskuntansa Siperiaan, jossa talvella paukkuvat tulipalopakkaset, mutta kesällä kasvatetaan meloneja ja rypäleitä.

Marketta kirjoitti elävän kuvauksen matkustamisestaan maantiejunalla mantereen läpi viivasuoria teitä pitkin. Hän kokee sateita ja syöpäläisiä; mistä sillä naisella riittääkin energiaa. Ehkä se tulee tantrasta, jota hän myös haluaa edistää. Hänhän kirjoitti kirjankin, jolla oli lupaava nimi: Ekoerotiikka.

Hän on valtiotieteen tohtori, joka tuskin on koskaan ollutkaan vakituisessa työssä. Ekoyhteisön vetämiseen tarvitaan aimo annos naiiviutta ja hulluutta. Järki-ihmiset eivät siihen lähde. Itsekin olen sitä kokeillut.

Ekoyhteisöön lähdetään hakemaan yhteisöllisyyttä, henkisyyttä, yhteyttä maahan. Näin tekevät ainakin naiset, miehillä taas on enemmänkin seksi mielessä. Itselläni oli edellä mainittujen lisäksi myös virikkeenä ja ihanteena toiminta ja nimenomaan taloudellinen.

DR Phil
Vieraani kertoi äitinsäkin seuraavan DR Philin ohjelmia ja naureskeli meille molemmille. Tänään ohjelmassa seurattiin joitakin aikaisempia ohjelmia. Oli onnistuneita häiriökäyttäytyvien lasten muuttumisia. Eräskin toisien kimppuun päiväkodissa käyvä poika oli muuttunut yhteistyökykyiseksi ja harmoniseksi lapseksi. Pottatreeni oli onnistunut monilla lapsilla. Ajattelinkin ehdottaa menetelmää tyttärelle, jonka kohta kolmivuotias poika tekee yhä onnellisena tarpeensa vaippaan. Philin ja supernannyjen menetelmät olivat periaatteessa samoja. Ne liittyvät ilmeisesti behavioralistiseen tieteen ja ihmiskäsitykseen, johon en ole erityisemmin perehtynyt, mutta joka ilmeisesti saa aikaan tuloksia. Kannattaisi googlettaa. Sitä voi varmaankin kritisoida manipulaatiosta, mutta samalla vaikkakin ajattelevia ja tuntevia olentoja, olemme myös ehdollistettavissa olevia eläimiä.

Poika haettiin kotiin. Meidän pääsiäisemme oli onnistunut. Vaikka halaukset olivatkin spontaaneja, hän tietää saavansa kierretyksi minut sormensa ympärille. Samalla aukeavat myös kukkaroni nyörit.

Uskonnosta
Katsoin Inhimillisen tekijän uusinnasta piispan ja luonnontieteilijän keskustelun, joka oli tosi kiinnostava. Olen samoilla linjoilla kuin Valtaoja ja suhtaudun myös kunnioittavasti kristilliseen perinteeseen ja problematiikkaan.

Piispoilla ja muilla johtavilla teologeilla on vaikeuksia, kun kirkon opit puhuvat henkilökohtaisesta jumala-suhteesta ja vuosisatojen aikana kiteytyneistä opinkappaleista kansan kielellä, joka on peräisin ajalta, jolloin ei vielä tiedetty paljoakaan maailmasta. He eivät voi sanoa suoraan, että kyse on symboleista ja metaforista - ja tosi tärkeistä sellaisista. Lisävaikeus on siinä, että uskonnon tuoma apu on yksinäiselle ja piinatulle ihmiselle auttavaa ja parantavaa, jos se tulee henkilökohtaisen jumalasuhteen muodossa. Valistusajan kirkko koettiin kylmäksi ja etäiseksi. Meidän aikamme kirkko on ottanut 60-luvun radikalismin omakseen, se on hampaatonta ja hyvää tarkoittavaa. Joskus tuntuu siltä kuin John Steinbeckistä, joka matkallaan Amerikassa villakoira Charlien kanssa etsiytyi kunnon fundamentalisti-kirkkoihin, jossa saarnattiin tulta ja tulikiveä, pelastusta ja armoa.

Keski-ikäiset naiset ovat kestäviä

Uuden muistutuksen asiasta saa taas Marketan matkapäiväkirjasta. Hän on päässyt matkallaan Australian kuuluun Crystal Watersin ekoyhteisöön ja kokee kotisivujen virallisen hypetyksen ja todellisuuden kohtaamisen omissa nahoissaan. Toivottavasti M. saa editoitua kokemuksensa ja tekee niistä vaikka omakustannekirjan. Ihan näin bloginakin se olisi toiminut, mutta kuvitus puuttuu ja ulkoasu on kärsinyt kiireestä ja ääkkösettömyydestä.

Hän on kestänyt uskomattomia koettelemuksia matkallaan, mutta nykyään kun jokamies ja -nainen pystyy ostamaan kaukomatkan lapinreissun hinnalla, kukaaan ei oo mittään. Sentään nuoruudessani oli elämys seurata Rauno ja Maila Pankolan maailmanmatkoja Seurassa ja Helinä Rautavaaran raportteja. Muistan ainakin ilmiönä Eino S. Revon jutut Avussa Uudesta Guineasta. Mukana matkalla oli kuulu sosiologi Erik Allardt, joka taisi itsekin raportoida. Viime talvinen Hiihtäjän matka Suomen halki ei sekään herättänyt mediakiinnostusta ja se oli sentään suoritus ja kirjoittajana oli ammattilainen.

Blogeinakin on muitakin matkakertomuksia, joita aion seurata vastaisuudessa enemmän. Afrikkalainen päiväkirjakaan esimerkiksi ei ole hassumpi.

Marketta palaa Ähtäriinsä ja haaveilee edelleen 10 pystyvän ekoihmisen saamisesta mukaan. Taitaa olla virvatulien tavoittelua, kuten oli Keuruullakin. Kolme verraten vastatullutta keski-ikäistä ja ahkeraakin naista pakkasi matkalaukkujansa pois lähteäkseen, vaikka yksi peruikin. Sellaista se on aina ollut.

Ähtärissä viranomaiset pitivät kovan kurin, meillä Keuruulla oltiin sallivampia. Olimmeko hoitaneet PR:mme paremmin. Nyt kuitenkin uusi lainsäädäntö tulevaisuudessa pakottaa töihin tai koulutukseen, mikä onkin aivan oikein.

Crystal Watersin linkkisivuilla oli Marketan mainitsema tieto rahoittaa Australiassa oleskelunsa tekemällä töitä ekotiloilla. Itse en maailmalle menosta haaveile. Minulle riitti parin viikon kokemus Portugalissa. Huonot vessat ja hygieniaolot kammottavat. Olla ilman alapesua ja kärsiä ummetuksesta olisi kammottavaa elämää. Minulle riittää netissä matkailu; matkan vaivat jäävät pois.

Toinen linkki oli Walesissa sijaitsevaan vaihtoehtotekniikoiden keskuksen sivuille. Paikkaan voisi jopa mennä fyysisesti joskus tulevaisuudessa.

Eläköön supernannyt

Nuori mies viettää koko vuorokauden pelinsä kimpussa. Minun pitää välillä katsoa. En voisi kuvitella pelaavani itse, mutta jokin suuri viehätys siinä täytyy olla, sillä se tekee pojasta sitoutuneisuuden ja keskittymisen mestarin. Se on oiva esimerkki siitä, että sopivan tehtävän tullen, me kaikki pystymme suurtekoihin.

Pelissä ei voi luottaa muihin kuin oikeihin kavereihin. Hän petkuttaa surutta ja herättää minut yöllä kertoakseen ryöstäneensä suuren potin. Taisteluosuuksia ja väkivaltaa on, vahvimman laki vallitsee. Ehkä pelissä on fasistoidisia piirteitä, en tiedä. Samalla siinä työnteko on kunniassa. Pitää kalastaa, laittaa ruokaa ja valmistaa aseita, jotta olisi vahvoilla tulevissa taisteluissa. Pelissä edetään tasolta tasolle. Kuolema ei ole lopullinen vaan vain hetken takapakki. En jaksa keskittyä pelin ideologiaan, mutta olen vallan ihastunut siihen, että kaverini siinä on itse asiassa pitkäjänteinen ja ahkera. Sitä hän ei suinkaan ole oikean elämän kaikilla alueilla.

Myös oppimisen välineenä peli tuntuu olevan erinomainen. Ruutuun kirjoitetaan repliikkejä, jotka joskus näyttävät aivan kamalilta, koska ovat niin vajavaisia. Mutta pääasia on kommunikaatio, että on jotakin sanottavaa. Koulussa se aspekti ei saavuta tätä oppilasta, mutta pelin maailmassa kyllä. Hän kysyy minulta, mitä tuo ja tuo merkitsee ja miten kirjoitetaan...Hän ei häpeile kuten me vanhemman sukupolven kielenkäyttäjät.

Tiedän, että oppimispelejä on olemassa ja olen itsekin niitä yrittänyt jäljittää, mutta samanlaista intohimoa kuin tämä ne eivät ole herättäneet.

Itse vietin ensimmäisen päivän parveke-elämää. Kun puut saavat lehtensä, ne varmasti viilentävät pahinta hellettä. Aurinko osuu mukavasti päivän aikana ja auringonlasku oli huumaava. Linnut puuhastelevat jo jotakin. Peltoaukea on valmistautumassa kasvukauteen. Vaikka talo on vanhahko ja kulunut, osa seinistä on mineriittiä ja väri on kamala, asunto ja parveke ovat viihtyisiä, ympäristöstä puhumattakaan. Hinta on olennaista. Ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi ja saa kaikki mukavuudet. En osallistunut ekokylän töihin viimeisen vuoden aikana. Kieltämättä ei ollut mukavaa istua auringossa ja nähdä joittenkin raatavan kasvimaalla. Tosin sitä teki etupäässä Tuulikki, eikä hän aiheuta huonoa omaatuntoa, sillä hän pyllyilee maalla aivan omaksi ilokseen.

Soitin Olaville ja kysyin hänen sivujensa valmistumista. Tulossa ovat ja hyvät ovat. Odotan innolla. Hänellä on kuulemma taas nuori ja koulutettu avustaja. Niitä on ollut sinänsä leegio ennenkin. O. on vanhanajan hienotunteinen herrasmies, optimisti ja kuuleekin huonosti, mutta hän kertoi kuitenkin jotakin rivien välitse. Kyllähän minua edelleen kiinnostaa paikan menestys.

Nannyt ovat hyviä

Tv:n tarjonta ei ollut mieleeni paitsi illan Super-Nanny, josta sarjasta tuli jo toinen osa. Näin yhden jakson Ruotsissakin. Idea on mainio ja siitä on varmastikin aivan konkreettista hyötyä oireilevien lastensa kasvatusongelmien kanssa painiskeleville. Nannyn menetelmät ovat väkivallattomat, lasta ei lyödä, mutta kuria pidetään. Rakkautta ei kuitenkaan puutu. Hyvästä palkitaan ja pahasta huomautetaan ja rangaistaan. Pahin rangaistus muistuttaa entisajan nurkassa seisomista.

Tärkeätä on laskeutua lapsen tasolle, soveltaa äänensävy tunnetilaan, varoittaa, olla johdonmukainen ja pelata yhteen toisten aikuisten kanssa, jos sellaisia ympäristössä on. Matala ääni ilmaisee auktoriteettia, korkeampi hellyyttä. Lapselle pitää selittää miksi. Anteeksi pyytäminen on tärkeää ja silloin pääsee heti mukaan. Eilisessä ohjelmassa lelujen rajoittaminen ja takavarikko toimi hyvin. Kotiin on luotava harmonia ja järjestys, jos siellä haluaa viihtyä.

Kaikissa näkemissäni ohjelmissa vanhemmat taantuivat aina ensimmäisen viikon jälkeen, kun nanny pysytteli poissa ja seurasi videosta edistymistä. Kolmannella viikolla he taas edistyivät ja saivat otteesta kiinni.

Oman tyttären kanssa ei ollut tuollaisia ongelmia. Lapsenlapsetkaan eivät näytä osoittavan häiriintymistä vaan uskovat. Muistan kuinka sanoin automaattisesti pojalle, kohta lähdetään sisälle.(Lasta pitää varoittaa etukäteen ajoissa nannyjen mukaan.) Jos et lähde suosiolla, niin nostan, oli seuraava varoitus. Poika vähän sätkytteli, mutta ei edes kiukutellut.

Tämä pelaajasankari elää edelleen kaoottisessa kodissa. Hän sai ainakin pienempänä raivokohtauksia ja heitteli ja rikkoi tavaroita. Mutta minun kanssani niistä ei ole tietoakaan.

Koulussa sen sijaan nannyjen opeista olisi saattanut olla hyötyäkin. Pidin tosin kuria, mutta heidän menetelmänsä ovat vielä parempia. Palkkiot ja rangaistukset eivät olleet johdonmukaisia kuten nannyillä.

Ainakin näissä tapauksissa nannyn menetelmät tuntuivat tepsivän. Entisistä riiviöistä tuli kolmessa viikossa rakastettavia ja hyvin käyttäytyviä. Vanhemmat saivat aikaa itselleen ja muille lapsilleen. Huonosti käyttäytyvä lapsi saattaa koko ympäristönsä sekaisin.

Supernannyjen menetelmät edistävät iloista yhteistyötä. Lapset saavat tehtäviä ja kurin ja järjestyksen mutta rakastavassa ympäristössä. Nannyjen opit tulevat Englannista, missä vielä äskettäin kouluissakin viuhui rottinkipiiska ja kotona lapsia piestään yhä edelleen, kuten tehdään muuten muuallakin. Pieksämisen vastakohta ei ole antaa mennä-pedagogiikka.

Porot ja erinomaiset Lapin luontosivut

Vaikka olen Lapista lähtöisin, olen päässyt siellä käymään viimeisinä vuosikymmeninä liian harvoin. Kahdeksan vuotta sitten olin yhden talvikauden Utsjoella opettajana.

Viime aikoina vellovasta Ylä-Lapin metsäkiistasta en tiedä paljoakaan. Muistan tunturiylängöllä liikkuneet moottorikelkan vetämät heinäkuormat ja joenvarren talojen lähellä olleet tarhat, joissa poroja talvella ruokittiin. Jos heinää tehdään perinteiseen malliin luonnonniityiltä ja ajetaan sitten kelkan vetämissä kuormissa,sellainen hoito tulee kyllä hintoihinsa. Työn ja polttoaineen hinta nousee korkeaksi.

Käsittääkseni tässä on talvilaitumista kysymys, kesällä kyllä ruokaa riittää. Tässä poromiesten vetoomuksessa viranomaisille puhutaan, että talviruokinta olisi kuitenkin vain pientä. Olin kuvitellut, että se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Jotenkin tuntuu, että talviruokinta on kuitenkin tärkeää. Sen ja rehuntuotannon olisi tapahduttava rationaalisesti. En tiedä, pystyykö poro esimerkiksi syömään säilörehua, se on kuitenkin ainoa melko varma tapa sateisenakin kesänä saada rahu talteen. Säilörehua syövä poro, onko se pyhäinhäväistystä.

Maanviljelykin, vaikka sekin on ollut elämäntapa, on joutunut rationalisoimaan ja suurentamaan yksiköitä, ilmeisesti poronhoitokin on rationalisoinnin edessä (varmaan on jo kokenutkin sitä). Poronhoitokaan ei enää ole vapaiden miesten vapaata elämää vaan säädösten ja tutkimuksen alaista toimintaa.

Puhun ehkä läpiä päähäni. Törmäsin näihin Pohjoisen luontoa käsitteleviin hienoihin sivuihin. Ne on tehnyt emeritus-professori Paavo Havas, hyvin tunnettu nimi.

Runescape

Sain taas nuoren vieraani. Hän aikoo viipyä koko pääsiäisen ja pelata tämän hetkistä suosikkipeliään. Olen aivan ihmeissäni. Hän istahti tietokoneen ääreen ja viipyi siinä 12 tuntia. Hän tuskin söi mitään ja kävi edes vessassa. Minä en tiedä, sillä nukuin. Välillä olin hereillä ja vieraani kommentoi peliään, tasojaan ja tapahtumia. En kyllä ymmärrä, mihin tämä myyttinen matka tähtää, mutta kovasti siellä tapahtuu asioita. Ennen kaikkea ihailin kaverin kestävyyttä ja paneutumista asiaan. Polvi ei ole pojasta huonontunut vaan päinvastoin.

Katsoin kuinka hän tekstiruudussa kirjoitti repliikkejä vajavaisella englannin taidollaan. Toiset pelaajat olivat ympäri maailmaa, mutta suomalaisia ja jopa luokkatovereita on mukana. Aavistelen, että tässä on menossa jotakin merkittävää oppimista, joka tapahtuu koulun oppisuunnitelmien ulkopuolella, jotakin uutta kulttuuria, josta en ole huolissani. Tässä ympäristössä näyttää vallitsevan vahvimman laki, mutta se antaa myös mahdollisuuksia liittoutumiin. Olisi mukavaa, jos joku tutkija paneutuisi tuohonn maailmaan ja kertoisi, mikä sen juju on. Itse en jaksa keskittyä kovinkaan pitkään.

Tämä lapsi, jonka tiedän pystyvän käyttämään todella alatyylistä kieltä, on mitä kunnollisin ja charmikkain kaveri täällä käydessään. Ehkä se on tyyntä myrskyn edellä, ennen kuin murrosiän myrskyt iskevät.

Oli mukavaa, että hän tuli, otti selvää bussiyhteyksistä ja vaihdoista, lainasi rahaa matkaan.

Mietin, että johtuuko tämä kärsivällisyys ja pitkäjännitteisyys hänen monista allergian vaivaamista öistään, niitäkin on ollut paljon, jo silloin, kun en hienotunteisuudesta tai suhteestamme johtuen noussut vastustamaan hänen äitinsä menetelmiä ja uskomuksia vaihtoehtolääkintään. Toisaalta pojalla on tovereita, joilla on samat harrastukset eikä ehkä yhtä poikkeavaa kotitaustaa. Ehkäpä muutkin Suomen ja maailman koululaiset viettävät toista elämäänsä netin ja pelien maailmassa.

Ystävällisen lääkärin ilmaiseksi tuomat allergiatabletit ovat vaikuttaneet ja pojan iho on silennyt ja hän pystyy taas syömäänkin kuulemma. Hain eilen apteekista samoja lääkkeitä ja annan ne hänen mukaansa. En voi viedä häntä lääkäriin, koska arkena hän ei ole täällä ja hänen äitinsä luottaa edelleen vain homeopaattiin, jolle kuulemma on saatu jo aika. Mutta nyt on olemassa tieto siitä, että tepsivää lääkettä on saatavilla ja hänellä on niitä jo varalla, jos ihon kututus taas äityy.

Luin aamun lehdestä blogien pidon yleistyneen Ranskan koulunuorison keskuudessa. Jotkut ovat haukkuneet opettajiaan ja joitakin on kuulemma erotettu. Tosi hienoa, että nuoret oppivat käyttämään sanan mahtia, kunpa sama yleistyisi Suomessakin.

Fanaattisuus ennen kaikkea

Ekokyläaikana tuli eteen monia juttuja, joita tehtiin periaatteen takia, ei järkevimmän mahdollisen mukaan. Ekoihmisille symbolikysymykset ovat tärkeitä. On mukavaa kuvitella olevansa sellainen, joka tekee oikein, tietää paremmin, on moraalisesti ylempi. Samalla tehtiin ajattelemattomuuksia, joita oli tilojen tehoton käyttö ja lämmittämisen aiheuttamat kulurasitteet, kuljetukset, rakennusmateriaalin poltto pihalla. Ihmiset eivät osanneet hoitaa edes lajittelua kunnolla. Tietoisuutta ei riviasukkaalla kuitenkaan ollut.

Täällä etelässä kaipaan ehkä palavan materiaalin polttoa, mikä sentään toimi jotenkin ekokylässä, kun sen voi itse tehdä. En tiedä minne jätteet täällä menevät, kaatopaikalleko?

Vihreät kannattavat jätteen syntymisen ehkäisyä vaikka se ei tunnu toimivan. Syntyy paljon polttokelpoista jätettä, jota ideologiasyistä ei sovi polttaa. Kuuntelin toisella korvalla viime viikolla jotakin ohjelmaa ja käsitin, että jostakin tästä siinä on kysymys. Minä kannatan realismia, jätteiden suurimittaista polttamista ja savukaasujen suodatusta. Ongelma tosin on varmasti monimutkaisempi.

Lapista on raportoitu poromiesten ja metsätalouden konfliktista, missä ympäristöväki on poromiesten puolella. Eilen porotutkija huomautti, että suuri syy laitumien loppumiseen on porojen liika määrä. Hyvin suurta osaa poroista ruokitaan kotitarhoissa, mikä sinänsä on elinkeinon harjoitusta sekin ja sillekin löytyy oikeutuksensa. Liha ei ehkä ole enää samaa riistalihaa kuin ennen, mutta kesällä porot toki saavat ruokansa luonnosta.

Minä kannatan tietenkin ikimetsien säilyttämistä, mutta konfliktissa metsänhoitoelinkeinon kanssa on myös puolensa. Puuta pitää pystyä myös korjaamaan Lapissakin. Yhä suuri osa elintasostamme tulee metsistä, ne kasvavat kohisten ja puuta korjataan liian vähän. Osa metsistä on tuottamatonta räätsikköä. Luulisi, että etelässäkin riittäisi korjattavaa ja metsien luovaa käyttöä myös energiatarkoituksiin. (Tämän on kirjoittanut täysi diletantti.)

Lehti-ilmoituksesta päättelin, että ainakin yksi allergialääke on reseptitön itsehoitolääke. Olin luullut niiden olevan reseptinalaisia. Mietin jo kouluhoitajaan yhteyden ottamista, koska pojan äiti ei ole lapselleen antihistamiinia hankkinut ja vaarantaa siten kovakalloisesti poikansa terveyden. Nyt taidankin pyöräillä apteekkiin.

Flanööri

Turkua en tunne juuri ollenkaan. Olen kymmeniä kertoja matkustanut sataman kautta, mutta en tunne itse kaupunkia kuin tietenkin historian ja maantiedon kirjoista ja lehtien jutuista. Olen joskus ollut viemässä Emil Nolden näyttelyä Tampereelta Turkuun natsimielisten saksalaisten sikaniskojen kanssa ja istunut savuisessa räkälässä, Manalan tunnelmissa. Minusta kaupunki vaikutti silloin rumalta valkoisine laatikkotaloineen. Muistan kuulleeni tässä kaupungissa tehdyn miljöön murhatöitä kuten muissakin. Todellisiä hävityksen kauhistuksia. Turku ei ehkä olekaan niistä pahimpia.

Nyt sain paremman kuvan. On säilyneitä miljöitä, paljon puutaloja. Siellä täällä on kansallisromanttisia jugend-taloja, joitten huolellisia yksityiskohtia piti ihailla. Kävin elämäni ensimmäisen kerran Turun Tuomiokirkossa, ja se oli tosi elämys ja vasta alkua tuleville flaneerauksille. Tuomiokirkon edessä aukeava tori uusklassisine rakennuksineen oli myös vaikuttava. Joen alajuoksu reunaan pysäköityneine aluksineen, joen yli liikennöivine lauttoineen oli sentään ennestään tuttu satamasta päin käytynä. Harmitti, kun en oikein voinut ostaa kauppahallin herkkuja, sainpahan edes silmänruokaa. Kaupunkilaisuudessa on kosolti hyviä puolia.

Silmiini sattui, että joka puolella mainostettiin seksipaikkoja ja thai-hierontaa antavia laitoksia. Jossakin oli kokoontunut ruoka-apua hakeva nuhruinen joukko nimettömän jakelupisteen eteen kadulle. Keuruulla alkuvuosina meidän yhdistyksemme anoi ja sai EU-ruokaa, jota olimme muitten yhdistysten kanssa jakamassa, minäkin muutaman kerran.

Myös apteekkeja oli joka puolella keskustassa. Ajattelin, että mikähän niistä on entisen kälyni omistama. Suvun legendan mukaan se on kuulemma Turun isoin ja nainen suorastaan kylpee rahassa. Hän on naimisissa työläismiehen kanssa, joka on juonut aivonsa ja jalkansa pihalle juuri niissä savuisissa räkälöissä. Myös ex. vaimon veli asuu kaupungissa. Hän ei ikinä saanut yliopisto-opintojaan loppuun, ei avioitunut, mutta tuskin elää selibaatissa kuten kotipaikassa asuva toinen veli, joka pyrki useita kertoja lakia lukemaan, ei päässyt, eikä sisu antanut periksi tehdä mitään muutakaan. Hän jäi hoitamaan iäkkäitä vanhempiaan peräkamarin poikana ja onkin tehnyt tosi laupiaan samarialaisen elämäntyön mukavuuksettomassa talossa Satakunnassa. Isä ei anna remontoida taloa eikä poika saa hakea omaishoitajan tukea, sillä he eivät elä yhteiskunnan tuella, ei koskaan.

Paljon näkyi myös tyylittömiä, viimeisten vuosikymmenien surkeita laatikoita, mutta kaiken kaikkiaan, Aurajoen ansiosta varmaan, Turku vaikutti eurooppalaisemmalta kuin useimmat muut Suomen kaupungit.

Silti asun mieluiten maalla ja tunnen oman pienen kyläni jo kodikseni. Bussissa minua tervehti tutun näköinen näinen, jota en heti osannut yhdistää moniin viime viikolla tapaamiini, hävetti. Onneksi osasin lopulta yhdistää ja juttelimme mukavasti loppumatkan. Hän oli paikallisen museon johtaja. Netistä katsoin kotona hänen työnsä tuloksia, jotka tosiaan ovat vaikuttavia. Hän ei ollut kuullutkaan blogimediasta, joten Suomessa on valistunuttakin väkeä, joiden kellot eivät vielä pirise, kun he kuulevat sanan blogi. Tässä tapauksessa syynä saattaa olla se, että suomenruotsalaiset ovat jo heimo itsessään. Heillä ei ole tarvetta.

Kävin tapaamassa alkuvaiheessa olevan naapuriprojektin taustayhdistyksen väkeä ja sain paljon hyödyllistä tietoa taustoista ja suunnitelmista. Luulisin saaneeni oikein hyvän kontaktin. Varsinaista projektin vetäjää en vielä tavannut, mutta hänet on pestattu. Suomenruotsalaiset tuntuvat suhtautuvan hienosti meikäläiseen, josta heti kuulee, ettei hän ole heikäläisiä, mutta joka kuitenkin yrittää selviytyä ruotsilla.

Eilen tuli tietoa mahdollisista muistakin sivutöistä, joten tuntuu, että poismuuttoni ekoyhteisöstä tuli erittäin sopivasti. Keuruun korvesta minua ei kukaan osannut etsiä. Olen varmaankin tilastollinen mahdottomuus, kun en ollutkaan lopussa vuosien työttömyyden jälkeen. Pidinhän itseäni fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. En ollakseni työmarkkinoiden käytettävissä vaan itseni takia.

Ennenaikaisesti harmaantunut

Tytär ei uskallakaan ryhtyä kahvilatouhuun vaan menee taas opettajaksi syksyllä. Hänellä on kysyntää, koska hänellä on koulutusta ja kykyä tulla toimeen nuorten kanssa. Minun entiset työtoverini ovat nyt pienen kunnan koulutoimen johdossa. Mutta siltikään opetustyö ei ole antoisaa, jos suurin osa ajasta menee sosiaaliseen puoleen. Itse olen suorastaan onnellinen päästyäni siitä eroon. Minulle riittää nämä kaksi vekaraa, jotka haluavat pitää yllä aikuis-lapsi suhdettamme ja kaksi lapsenlasta.

Tytär sanoi miehensä olevan vähän väsyneen tuntuinen: Työ tehtaalla valvomassa prosessia ei ole kovin antoisaa vaikka hyvin palkattua. Mieluuten hän tekisi autohommia. Poika osallistuu hienosti kahden lapsen kasvattamiseen ja kotitöihin. A:n mukaan S:lla on harmaita hiuksia 28 vuotiaana. Ei ihme itse asiassa, sillä hän ei kuntoile. Kaikki matkat ajetaan autolla ja ravinto on liian runsasta. Mies aikoo jäädä puoleksi vuodeksi kotiin hoitamaan lapsia ja tyttäreni menee töihin. Kompromissi, mutta sitähän se elämä on. He ovat jo tehneet monet asiat paremmmin kuin ex. vaimoni ja minä. Meidän liittomme kariutui ja pystyimme suoriutumaan vain yhdestä lapsesta. Taloutemmekaan ei pitkään ollut kovin vahvoilla, ei ollut sitä materiaalista yltäkylläisyyttä, mitä tällä nuorella parilla on. Kaksi hienoa, kasvamisensa alussa olevaa nuorta miestä on suurin rikkaus, uskomaton onni.

Ehkäise eteisvärinää

Minuahan on muutaman vuoden vaivannut silloin tällöin iskevä sydämen eteisvärinä, johon ei löydetty syytä. Sydämen saa rytmiin lääkkeellä, mutta vähän keljuttaa, kun tunnen olevani vielä voimissani, enkä edes sairastu tulehdustauteihin nykyään. Pyöräilen ja pidän kunnostani huolta, sillä se vaikuttaa ennen kaikkea mielialaan.
Tässä linkissä kerrotaan,(hae eteisvärinä), että alkoholi voi saada sydämen väpättämään, minkä olen itsekin huomannut, sillä kohtaus on liittynyt viinilasillisten tai oluen nauttimiseen. Eteisvärinää ehkäisee uunissa paistetun kalan syöminen ja kalaöljy, sanotaan lisäksi. Tämä on meidän ikäloppujen elämää, mutta te nuoremmatkin tulette aivan varmasti samojen kysymysten äärelle.

Kirjatoukka

Tipsaan oikein hauskasta sanapelistä netissä, nimeltään Bookworm. Siinä pitää muodostaa alaspäin valuvista kirjaimista englanninkielisiä sanoja, mikä asettaa kielitaitosi koetukselle. Palavat tiilet on saatava pois ennen kuin ne koskettavat kirjaston lattiaa, muuten kirjasto syttyy tuleen. Sivulla on kaikkea muutakin ostettavaa kamaa, mutta nettipeli on ilmainen.

Jäätyneessä projektissa aloittelua

Tie oli sulanut, enkä muuttunut enää jäämieheksi matkalla töihin. Viime perjantaina 14 km:n matka tuntui bussissa pitkältä, nyt se ei sitä ollut, kun sain itse ponnistella. Hoidin muutaman asian, mitä on tehtävissä nyt, mutta toivon parempaa. On mukava soitella viran puolesta. Silloin olen asiallinen ja sujuva, vaikka privaatissa yhä ujo.

Pidin pienempää poikaa sylissä ja näytin hänelle, että pidän yhä hänestä, vaikka hermostunkin levottomuuteen. Poika on lahjakas, aloitti koulun etuajassa, mutta jätettiin luokalle. Näin ohjelman ADHD-syndromasta ja ajattelin mm. hänen lyhytjänteisyyttään. Nyt olemme pussinperässä asunnollani, kun pojille ei ole pyöriä, ulkona on vielä kylmää ja lumista, emmekä pääse liikkeelle. Tietokone on ainoa ajankulu. Kunhan saan Keuruulta pyöriä toimitetuksi, pääsemme retkille ja meren rantaan. En ole pojille isä, mutta olen tukena, jos he sitä haluavat. Kunhan ilmat lämpenevät lähdemme saaristoon, bussilla ja reittialuksilla.

Lupasin ostaa lapsenlapsilleni perheen vanhat legot , joihin on mennyt omaisuus. Mutta nyt kun palaset ovat suuressa kasassa, ne ovat aika arvottomia. Aion kuitenkin maksaa hyvin. Eksäni perhe voisi käyttää rahat osana tietokoneeseen tai johonkin arvokkaaseen. He ovat tottuneet elämään kädestä suuhun.

Antihistamiini vaikutti nopeasti ja vanhempi sai nukutuksi ja oli pian oma itsensä, eikä siipeen ammuttu kuten tulleessaan. Lasten äiti otti lääkkeet, mutta ei tuntunut tajuavan leikkineensä lapsensa hengellä. Ilmaisin kyllä selvästi mielestäni, että tästä oli kyse. Jo kaksi lääkäriä on sanonut asian minulle henkilökohtaisesti ja (edellisen merkintäni kommentoija myös).

Silti ei suuren perheen huoltajaa voida saattaa edesvastuuseen. Hän edes tuntunut tuntevan syyllisyyttä eikä tunnustanut itselleen, että poika oli ollut hengenvaarassa. Perheen lapsia ei voi, eikä kannata ottaa huostaan. Sehän raunioittaisi pienen kunnan talouden. Kotona on kuitenkin lapsilla paremmin kaikkine puutteineenkin. Viime kertainen sosiaalityöntekijä, joka muuten teki työnsä ostopalveluna silloin, ei ollut tehtävänsä tasalla. Mutta seuraan tilannetta ja jos se pahenee, teen vaikka rikosilmoituksen. Lapsen kärsimystä ei voi sallia. Tosin hän oli suhteellisen oireettomana taas pitkän aikaa, viime jouluun saakka. Äidin mielestä homeopatian ansiosta. Uskon samoin kuten edellisen merkintäni järkevä kommentoija, TR, sanoi homeopatian vaikutuksista. Ne ovat pelkkää uskomusta.

Liitän tähän myöhemmin englanninkielisen skeptikkosanakirjan linkin ja miksei myös suomenkielisenkin, jos se yhä netissä on. Marleena oli linkittänyt Minä olen- lehden juttuun valoravinnosta, jota myös suosittelen. Ihan järkevän tuntuisesti voidaan puhua mitä pötyä tahansa.

Vaikka välillä tuntuu, että seuraamani suomalainen blogimaailma junnaa paikallaan, siellä kuitenkin tapahtuu ilahduttavia. Monia ammattikirjoittajia on liittynyt mukaan, kirjailijoita, toimittajia ja tutkijoita. Muistikirja-blogista löytyy hyviä kirjallisia linkkejä. Anita Konkka ja Risto Niemi-Pynttäri eivät ole enää outoja lintuja. Olikohan se Käymälöitsijä, joka pohjusti tietä toisille nuoremmille kirjoittajille. Karri Kokon linkkilista ei varmaankaan ole edes täydellinen.

Itse pidän tavallisista ihmisistä, jotka ovat ryhtyneet nettikolumnisteiksi kuten Mette miettii-blogisti. Tietämättä mitään kirjoittajan taustasta, en voi muuta kuin esittää ihailuni.

Itse olen saanut ansiotonta arvonnousua ja (runsaasti kävijöitä) tamperelaisen vihertävän intellektuellin maininnan ansiosta. Seuraan hänen omia juttujaan aina kun niitä ilmestyy ja olen aina pitänyt niistä. Minulla voi olla vaarana, että aiheeni kuivuvat, kun en ole enää mukana ekoyhteisötouhuissa ja uusista työkuvioista ei voi pieteettisyistä kirjoittaa.

Mitään mahdollisuuksia ei ole enää seurata uutuuksia. Näin tyylikkäitä merkintöjä eräässä lupaavassa, joista esimerkki: "OSTIN tänään coca-cola light pullon. JOIN sen saunassa tänään.
Näkisinpä tuttujeni ilmeet heidän mahdollisesti lukiessa tätä."

PS Hain Metti miettii bloginpitäjän nimellä ja sieltä löytyi tamperelainen Mummonkamari, jonka takana näyttää olevan seurakunta ja Aamulehti.

Tosi kunnioitettavaa toimintaa ikäihmisille. Mukana on myös Mette miettii-kolumneja. Ne ovat hyvällä kielellä tehtyjä ja mielenkiintoisista aiheista. Hienointa tässä verkkomaailmassa on, ettei se ole paikkaan sidottua. Mietin löytyisiköhän täältä sponsori, joka antaisi tilaa tai potkua vaikkapa ikäihmisten muistelma-blogeille vaikkapa blogin perustamiskurssin muodossa. Kuka ehtii ensin? Mette itse olisi oivallinen vetäjä, vai mitä.

Aamulla

Allergialääke antoi avun ja kutiaminen väheni. Mietin hakeutuiko hän luokseni saadakseen apua, vaikka hän ei ollut valittanut puhelimessa sanallakaan. Silloin pari vuotta sitten tein lastensuojeluilmoituksen, mutta siitä oli ehkä vain välillistä hyötyä.

Vaihtoehtolääketieteen kannattajat puhuvat usein "elimistön puhdistautumisesta", mikä mielestäni on pelkkää uskomusta. Asioitten on muka mentävä ensin huonommiksi, että ne voivat parantua. Ehkä mielipide on jo syntynyt historian alkuhämärissä tarkkailun tuloksena. Infektiotaudeillahan on sellainen kehityskulku. Ruumiin omat mekanismit ja puolustajat tarvitsevat aikaa ennen kuin ne ehtivät vaikuttaa. Paiseet puhkeavat ja räkä valuu. Allergiataudeilla tuskin on sama kehityskulku. Ne voivat viedä itseään vahvistavaan pahan kierteeseen. Näin ainakin maallikkona kuvittelen. Tosin allergioiden alkuvaiheissa voi olla siedätystä, puhutaanhan siedätyshoidostakin.

Tuntuu, että koululääketiede saa kantaa sijaiskärsijän roolin. Siihen kriittisesti suhtautuvat keräävät kaiken negatiivisen tiedon suodattamatta sitä mitenkään. Lääketiede saa usein syyt päälleen, ettei se pidä ihmisiä terveinä. Samoin kuin koulu siitä, ettei se kasvata lapsia, vaikka ensi sijainen vastuu on ihmisillä itsellään. Elämäntavat vastaavat suuresta osasta sairauksista.

Homeopatiasta en paljoa tiedä. Viime vuonna muuan työtoveri kertoi, että koirillakin homeopatia tepsii! Jos näin on, ei voi olla kyse lumevaikutuksesta. Tosin uskon tuohon edelliseen vasta, kun tieteelliset ja toistetut kokeet sen näyttävät.

Sinänsähän tietysti lumekin auttaa. Oikeissa lääkkeissäkin on lumeella tietty vaikutuksensa.

Yritin sanoa pojan äidille, että jos he katsovat homeopatialla olevan vaikutuksia, käyttäkööt sitä sitten kun tilanne on vakaa, mutta pahaksi äitynyt kierre on katkaistava. Jos kutitus äityy pahaksi, potilas repii itsensä verille ja siitä syntyy ihoon tulehduksia, kuten silloin pari vuotta sitten.

Uskomuslääketieteen kannattajat kääntyvät kuitenkin usein koululääketieteen puoleen, kun vaiva äityy todella pahaksi, niin tämä äitikin, kun hänellä itsellään todettiin kasvain.

Minulle hän selitti, että tämä tilanteen pahentuminen johtui siitä, että he eivät olleet saaneet aikaa homeopaatille ja että vika on pojan itsensä, koska hän syö karkkeja ja muita lisäaineita sisältäviä tuotteita. Tyhmää ja tunteetonta rankaisumentaliteettia mielestäni.

Itse poika on vallan mukava. Hän vietti lähes koko päivän tietokoneen ääressä pelaten erästä peliä verkossa. Tässä hän osoittautui pitkäjänteiseksi ja intohimoiseksi. Minusta se povaa ihan hyvää hänen elämälleen. Jos jokin asia on kiinnostavaa, hän jaksaa tosiaan keskittyä. Minusta pelaaminen vaikutti ihan työltä, se oli projekti, josta hän sai tyydytystä. Hän esitteli minulle listan flash-tekniikalla tehtyjä animaatioita, joissa oli monia hävyttömiä ja lapsellista huumoria sisältäviä pätkiä. Mukana oli muutama pelikin. Kopteripeli tuntui varsin rentouttavalta.

On ollut parempi, että vieras oli yksin, ilman nuorempaa veljeään, joka tulee vain päiväseltään tänään. Olen saanut aikaa itselleni, lukea lehden, katsoa tv:tä, käydä ulkona. Emme ole käyneet toistemme hermoille. Laitoin pojalle sellaista ruokaa, mitä hän tiesi kestävänsä ja mistä hän piti. Kovin paljon se ei ollut. Hän piti myös Maraboun uutuudesta, konstailemattomasta Premium Dark- suklaasta(70 % COCOA), missä ei ole liikaa makeutta. Tumma suklaahan on kovin terveellistä. Vihjeenä lukijalle, joka haluaa kokeilla:Laita levy hetkeksi pakastimeen, vaikka suklaata kehotetaankin syömään huoneenlämpöisenä.

Pojalla on hyvä kaveri, joku ikäisensä Henkka, jolle hän pirauttaa, milloin eteen tulee ongelma missä tahansa peleihin, nettiin tai tietokoneisiin liittyvässä asiassa. Tuo toinen poika tuntuu olevan todellinen asiantuntija, joka suoralta kädeltä analysoi tilanteen ja luettelee ohjeet kuin kaupan hyllyltä. En voi muuta kuin ihailla nuoren gurun asiantuntemusta ja poikien toveruutta, sillä H:lle voi näköjään soittaa koska vain ja vastaus tulee sävyisästi ja asiallisesti.

Pahan sykli

Sama historia toistui kuin alle kaksi vuotta sitten, tosin hieman lievemmässä muodossa. Pojan äiti ei ole mitään oppinut. Kuinkahan paljon tällaista väkivaltaa sattuukaan tässä maassa ja muualla.

Vaikka en tunnekaan vielä ympäristöä, oli kuitenkin yksi kontakti, joka oli sitäkin parempi. Selvisi, että aivan lähistöllä asuu lääkäri. Soitin hänelle ja selitin tilanteen, en taustoja. Nainen toi kaupalle allergialääkettä, josta sen noudin ja pieni mies sai nukuttua yönsä kunnolla. Ajattelen kiitollisena minulle tuntematonta ihmistä, joka teki hyvän palveluksen. Miten olisin illalla autottomana matkojen taakse voinut lähteä yön selkään tuskaisen lapsen kanssa lääkettä hakemaan, kun en tiedä mistä sitä saisi?

Sanoin puhelimessa kovalla äänellä muutamia totuuksia lapsen äidille: Meillä on vastuu ainakin maailmaan saattamistamme olennoista. Jos itse haluaa aikuisena kokeilla vaihtoehtolääkkeillä, olkoon se ok. Mutta jos näkee lapsen kärsivän, eikä tee kaikkeansa sen lievittämiseksi, se on vastuutonta. Tietenkin hänellä oli selityksiä. Totta on, että poika oli vielä viime joulunakin aivan oireeton ja saattoi syödä mitä vain. Nyt kun tilanne on pahempi, moni ruoka-aine ja ennenkaikkea lisäaineet ovat myrkkyä. Ja jos hän onkin varomaton, ei hän silti ansaitse tuollaista rangaistusta.

Silti epäilen, että sama peli jatkuu. Nainen puhui samat fraasinsa koululääketiedettä vastaan, että se poistaa vain oireita. Korjaako homeopatia sitten syyt, kaikkihan on uskomusta vain.

Anteeksipyyntö

On ihme, jos joku on jaksanut lukea blogiani, sellainen, jolla on 15 tuuman kuvaruutu. Sivupalkki ja merkinnät eivät mahdu vierekkäin ja on melkein piinallista katsoa tulosta. Poistan kotona sivupalkin, joka onkin jo aikansa elänyt. Kotona laitan linkin erääseen graduun, jossa käsiteltiin verkkokirjoittamista ja mm. blogeja. Mistä lie sen linkin olen napannut. Toinen linkki vertaili blogeja ja suljettua oppimisalustaa keskenään ja kallistui jälkimmäisen kannalle. Voihan siitä olla eriäkin mieltä. Olen ollut mukana eräässä verkko-opintoryhmässä eikä se sinänsä ollut hassumpaa. Blogeille vain pitäisi kehittää niille sopiva opiskelutyyli.

Kun nyt blogimaailma tunnetusti kasvaa kuin syöpä, niitä käytettäneen jo paljon muussakin kuin verkkopäiväkirjoina. Olisi ihan kiva tietää missä. Tapahtuuko yhteisöviestintää niitten kautta, käytetäänkö niitä opiskelun apuna, jne?

Maksullisia blogeja käyttävät ja koodaajat ovat monesti niin taitonsa lumoissa, että energia menee hienon ulkonäön rustaamiseen ja sisältö ei ehkä olekaan samaa tasoa. Ulkomaisissa nettikolumneissa ja muissa ammattimaisissa julkaisuissa on tosin kyllä huomaavinaan, että tekijät eivät käytä "helppoja" ja ilmaisia julkaisujärjestelmiä vaan ulkonäkö on myös ammattimainen.

Onko kukaan kuullutkaan, että Microsoftin suomenkielisellä systeemillä julkaissuista nettipäiväkirjoista olisi löytynyt laadukkaita ja pitkäjänteisiä tekijöitä. Tuntuu, että ne ovat jääneet teinityttöjen huokailupäiväkirjoiksi, mitkä sinänsä ajavat myös asiaansa. Olen vähän selaillut Vuodatus-ryhmänkin blogeja eivätkä ne säväytä suuresti. Harmi, kun helppous ja halpuus on ainakin minusta hyvä idea, mutta näköjään sitä pitäisi nähdä vaivaa, jotta saisi tuloksia, mistä voi olla ylpeä.

Spyware Doctor

Edustan varmaankin keskivertoa netin käyttäjää. Se tarkoittaa sitä, etten tiedä juuri mitään. Minulla ei ole lähipiirissä tietokoneguruja, enkä ole saanut juurikaan koulutusta.

Kokemukseni ovat siis hyödyllisiä yhtä tumpeloille kuin itsekin olen. Olen käyttänyt AVG-ilmaista virusohjelmaa, joka ainakin näyttää toimivan. Sen aikaisempi versio löysi yhden viruksen, mutta ei voinut sitä pois. En ymmärtänyt ilmoituksesta mitään. Olen ollut huolissani, mutta viruksesta ei ole tuntunut olevan haittaa.

Jouduin sattumalta tällaiselle sivulle, jossa tarjottiin yhtä ilmaista vakoiluohjelmien tohtoria. Latasin sen ja se skannasi kovalevyn ja löysi viruksen ja hups, poisti sen noin vain. Kiitos vain. Samalla se löysi satoja evästeitä, luokitteli niitä, mutta en taaskaan paljoa ymmärtänyt. Painoin nappia ja evästeet lähtivät. Olo tuntuu kevyeltä. en kylläkään tiedä, miltä olen säästynyt. Toisaalta on mahdollista, että itse tohtori olisi voinut olla ilkeämielinen, mutta luotan titteliin.

come back kid

Onhan se nyt suoritus, että monen vuoden työttömyyden jälkeen, minulla oli kysyntää työmarkkinoilla. (Kun ei ketään muutakaan ollut, on totuus.) Loppukuussa on jo osallistuminen seminaariin ja jopa työmatka. Tekee nannaa. Itse projekti on vähän jäissä, mutta teen parhaani sitä sulatellakseni ja muut voimat vaikuttavat. Tosi mielenkiintoista.

Lunta olikin satanut ja oli hengenvaarallista mennä töihin. Piti ajaa autojen tekemää uraa. Ne kyllä väistivät kiitettävästi. Jos ajaa sivussa ne pyyhkäisevät vierestä. Yritän kestää tämän rospuuttoajan hankkimatta autoa tai menemättä bussilla. Bussilla sitä on aikataulujen vanki.

Tilaisinkohan mopon. Autossa sitä on hermeettisessä tilassa, mutta mopolla aistii maiseman. Aion kuitenkin sinnitellä pyörämiehenä. Liikuntaahan sitä juuri tarvitsee. Miksi maksaa punttisaleista, kun hyötyliikuntaa on saatavilla.

Skype

Lapsena koin puhelinkauhua enkä kuulu paljon kännykässä rupattelevaan Suomen kansanosaan nykyisinkään.

Antti Hyry kuvasi puhelimen tuloa kotiinsa hyvin tunnistettavasti. Äitini oli Pohjolan Sanomien paikallistoimittaja emännän, äidin ja paikallispoliitikon toimiensa ohella ja meille vedettiin puhelin jo varhain 50-luvulla aivan kuten Hyry kuvasi. Seinässä oli iso Airamin patteri ja koneessa oli kampi, jonka vääntämisen jälkeen keskus jossakin vastasi. Keskukselta kysyttiin, missä palaa, kun palosireenin ääni kuului kylältä. Ja keskus vastasi kiltisti. Tilatut kaukopuhelut laitettiin jonoon ja niitä sai odottaa joskus pitkään.

Kyllä ne keskusneidit saattoivat myös puheluja kuunnella, mikä on ihan inhimillistä ja ymmärrettävää. Sisareni, joka oli joskus keskuksessa työssä ei sitä tosin myöntänyt, mutta rivien välistä jotakin ymmärsi...Mitä salaisuuksia sitä noihin aikoihin olisi voinut ollakaan, kun suuren maailman asioista ei paljoa tiedetty yhtenäiskulttuurin vielä pitäessä pohjoista kylää otteessaan.

Nyt sain tilaisuuden puhua ensimmäisen Skype-puhelun, mikä oli melkein yhtä hämmentävä kokemus kuin lapsuuden aikainen puhelimessa puhuminen. Minä kun edelleen ihmettelen televisiokuvaakin, kännykän toimintaa ja kaikkea uutta tekniikkaa. Kuinka se puhetoverin ääni voi yhtäkkiä tupsahtaa tietokoneen kaiuttimista ja täyttää huoneen? Miten minun ääneni voi olla myös vaikka maapallon toisella puolella, eikä se edes maksa mittään?

Laitoin luottokorttihakemuksen vireille. Aion maksaa sen maksun, minkä avulla Skypellä voi soittaa myös tavalliseen lankaverkkoon. Luottokorttia tarvitsee myös muuhun netissä maksamiseen ja tilaamiseen, vaikka olenkin lukenut sen vaaroista.

Nimiä

Sain kerran sähköpostissa maankiertäjä-Marketalta ohjeen, jonka hän oli kuullut Juha Tantulta: Mikäli haluat lukijoita, luettele nimiä. Jossakin "lokinsiipi"-tiedostona oli ekokyläveteraanien nimiä sisältävä juttu, jonka lisäsin Lisää ekokylämuistoja- merkintään, joka sinänsä jo oli jo ennestään kiitettävän pitkä. Siinä oli kuitenkin rekisteröidyn yhdistyksen vuosikokouksen osanottajia, jotka eivät mielestäni ottaneet vastuutaan. Minun potkuni ovat kuitenkin "kärpäsen potkuja Saharassa" ja varsinkin, kun ne ovat niin suuren tekstimassan joukossa, tuskin niillä on mitään vaikutusta.

Katsoin Akuutista juttua Asperger-lapsista. Minulla oli kerran Ruotsissa luokka, jossa melkein enemmistö,(opetusryhmä oli pieni), tuntui kärsivän vähän samantyyppisistä ongelmista. Silloin epäilin auringonpilkkuja syyksi niin suureen häiriöfrekvenssiin, mutta ruotsinsuomalaiset perheet olivat useinkin erikoisia.Ekokyläaikainen naapurin pikkupoika oli tyypillinen A-lapsi. Äiti ja vanhemmat lapset oli diagnostisoitu, miksei sitten myös tuo poika, joka oli lahjakas ja tuli toimeen aikuisten kanssa. Hänen sosiaaliset taitonsa olivat kuitenkin ongelmalliset.

Vihoviimeinen pitkä vuodatus

Tästä päivästä alkaen alkoi tili juosta. Sain tosi hyvän johdatuksen työhön, mutta silti päässä on sekamelskaa uusien asioiden takia. En vaaranna senssejäni lavertelemalla mitään tällä kertaa. Yritän hoitaa korttini niin hyvin, että pääsen mukaan pidempiaikaisempiinkin työsopimuksiin.

Takaisin kotona

to 3.3.05

Babyboom

Mitä trendejä olin havaitsevinani Ruotsissa lyhyellä matkallani.

Nautin tietenkin isovanhempana olostani ja kahdesta söpöstä tyttärenpojasta. En paljon ehtinyt katsomaan tv:tä, mutta siellä oli eräs ohjelma, Babyboom. Tyttäreni väitti, että Ruotsissa on tosiaan menossa babyboom. Mistä se voisi johtua, jos asia on niin. Onko kyse huomattavasta trendistä, en osaa sanoa, koska en ole nähnyt tilastoja.

Ruotsin ja Suomen taloustilanne ei varmaankaan poikkea toisistaan kovinkaan paljon. Kummallakin maalla menee suhteellisen hyvin. Kummassakin maassa on huomattava joukko varsinaisen työelämän ulkopuolella, mutta Ruotsissa tilanne on osattu peittää paremmin. Miten julkinen valtamme pystyy vastaamaan siihen haasteeseen, minkä työttömyyskysymyksen hoito, sille nyt asettaa, on yksi lähiajan suuria ja tärkeitä kysymyksiä. Se on yhteiskunnan kypsyyshaaste.

Kummassakin maassa on menossa eräänlainen moraalinen ryhdistäytyminen. Ruotsissa varsinkin talouselämän optioskandaalit ovat puhuttaneet ja paheksuyttaneet kansaa. Jopa moraalinvartijan, sosiaalidemokraattisen puolueen,SAP:n piirissä on ollut huomattuja kähmintäjuttuja.

Maltillisen kokoomuksen uusi puoluejohtaja on kääntänyt puolueensa vasemmalle. Mielipidetiedusteluista päätellen hän menestyy. Pystyykö hän ja hänen puolueensa, keskustan, liberaalisen kansanpuolueen ja kristillisten kanssa kokoamaan kansan taakseen seuraavissa vaaleissa on jännittävää nähdä. Aikaisemmat yritykset eivät saaneet kansan suosiota, konjunktuurit olivat myös niitä vastaan. Liberaalit terästäytyivät jo viime vaaleissa vaatien siirtolaisten kovempaa kohtelua, mutta oikeastaan koko yhdistynyt porvaristo ja hallituspuolueet ovat ottaneet entisen kristillisten pitkäaikaisen puheenjohtajan Alf Svenssonin ohjelman omakseen, vaikka kun esittäjä oli väärä, hän sai osakseen vähättelyä ja siunailua. Nyt moraalikysymykset ovat rumsrena.

Silti ruotsalaiset ovat tottuneet luottamaan sossuihin vaaleissa, vaikka hallituksen toimista napiseminen onkin kansan yksi lempiharrastuksista. Sossujen intellektuaalinen ja järjestöllinen aparaatti on iskuvoimainen ja uudistuskykyinen. Demareitten vähän tekopyhä puoluesihteeri Marita Ulvskog kosiskelee feministejä ja Mona Salin, joka takavuosina oli puolueen valovoimaisinpia tähtiä puolestaan vihreitä. Sosiaalidemokraatit voivat käyttää ihanteellista, hyvinvointivaltion takaamiskieltä, vaikka ei olekaan varmaa mikä politiikka sitä parhaiten edistäisi. He puhuvat nykyään myös yrittämisestä ja siitä, että jokainen on itse periaatteessa vastuussa elämästään. Oikeisto on puolestaan vasemmistolaistunut.

Jos babyboom on totta, sossut saavat siitäkin sulan hattuunsa. Päiväkodeissa toteutettiin jokin aika sitten lapsiperheiden asemaa parantanut taksauudistus, ns. maxtaxa, jolloin työssäkäyvän lapsiperheen ei tarvitse maksaa kuin jokin tietty enimmäismäärä kruunuja, huolimatta lasten lukumäärästä, mikä on monilapsisille perheille suuri asia.

Minulle matka oli henkilökohtaista babyboomia. Lapset ovat terveitä ja kovin sööttejäkin. Oli vanhempi, alle kolmivuotias poika, josta on kasvanut voimakastahtoinen, mutta silti kiltti touhuaja. Matkan eräs kohokohta oli, kun poju komensi minut ja minua 16 vuotta vanhemman sisareni tanssia ketkuttelemaan mukaansa.

Poika ei puhu mitenkään täydellisillä lauseilla vaan sanat ovat ytimekkäitä ja perusmuodossaan. On kiehtovaa nähdä miten kieli muodostuu. Ihmettelen, että olen sen kehityksen miltei unohtanut oman lapseni kohdalla. Silloin se oli liian lähellä, isovanhempana näkee etäämpää.

Uudempi nuorukainen on tukevakourainen, kuukasvoinen kaveri, kuin pieni buddha. Kuuden kuukauden iässä tarttumisrefleksi kuulemma katoaa ihmislapsella. Nyt hänen käsissään on sepän näppien lujuutta ja voimaa. Ja hän löikin lujaa, jos nälkä pääsi yllättämään.

Tytär aikoi tehdä kuten lapsenkasvatusguru, kirjailija Anna Wahlgren oli neuvonut. Lapsi kuulemma tottuu pois yösyömisestä kolmen huutoyön jälkeen. Tämä lapsi todella valvottaa vanhempiaan, toisin kuin ensimmäinen.

Yhtenä yönä koetettuaan huutomenetelmää, tytär päätti: Jos kerran olemme lapsen hankkineet tähän maailmaan, kyllä me sen hoidammekin – huudattamatta. Päivällä poika oli kuin itse suloisuus, mutta laittaa vanhempien pinnan kireälle yöllä. Itse en omalla vanhemman urallani joutunut valvomaan lapsen takia. Tytär tekee senkin tyylikkäästi. Nostan hattua hänen sitkeydelleen ja otan osani tästä vanhemmuuden kunniasta edellytysten luojana.

Molemmat pojat ovat isovanhempien unelmien täyttymyksiä. Isovanhemmat ovat kaikki elossa, jotkut omine vanhempineen, puolisoineen ja jälkeläisineen laajana, monikansallisena ja rönsyilevänä sukuna, suomalaisia, ruotsalaisia ja ruotsalais-bolivialaisia. Muistan nähneeni jossakin, että äidin vanhemmat tapaavat olla isän puoleista sukua läheisemmät, minkä selitettiin johtuvan biologisista syistä: Äidin puolelta tietää ainakin varmasti, että jäkeläinen on äidin biologinen lapsi.. Olen oikein tyytyväinen, että ex. vaimoni saa lopultakin kokea ehdotonta rakkautta lapsenlapsensa taholta. Kyllä hän sen on ansainnut. Mutta ei minullakaan ole valittamista. On ehkä hienointa mitä olen kokenut tässä maailmassa olla isovanhempi. Oma vanhemmuus oli tietenkin sitä myös, mutta isovanhemmuudessa on kovin vähän rasitteita, pelkkää plussaa vain.

Ihastelin suuresti kaksivuotiaan kykyä kuvitteluleikkeihin, hänen itsenäisyyttään, huumorintajuaan ja luovuuttaan. Oli elämys nähdä hänet kurvailevan potkuautollaan. Sellainen on ihannelelu, johon hän ei koskaan kyllästy. Sellainen tulisi olla jokaisella kakaralla. Leluja oli tietenkin pilvin pimein. Mummi oli ostanut joululahjaksi potkukelkkaan kiinnitettävän laatikon, joka oli myös suosittu, mutta ei läheskään auton veroinen. Ulkona oli kaksi kolmipyöräistä. Lupasin varastoistani pieniä polkupyöriä, kun niitten aika tulee. Ne ovat Keuruulla, mutta minun on muutenkin haettava lisää tavaraa pois varastosta.

Viime vuosina olen huomannut kuinka Ruotsissa siirtolaistaustaiset nimet ovat tulleet yhä enemmän esille. Heitä esiintyy jo mediassa mutta myös talouselämässä sekä politiikassa. Kummallisnimisiä poliitikoita on kunnanneuvoksina,(kunnanjohtajina) ja kansanedustajina ja firmojen johtopaikoilla. Silti radikaalit väittävät, että edelleenkin siirtolaistaustaisten koulutus menee hukkaan ja muutamat mukaan otetut ovat vain kuin systeemin panttivankeja. Siirtolaismaana vasta ensi askeleitaan ottava Suomi on vertailussa pitkälti veljesmaansa takana. Meillä on vielä edessä se mikä Ruotsissa on jo voitettu kanta. Olla täysin värisokea, on se päämäärä, mihin on pyrittävä. Matka siihen on tuskallista ja käy monien alhojen kautta, mutta on ainoa oikea.

Tyttärellä oli omista luokkatovereista kuvaava esimerkki kerrottavana, kun kävimme Pelastusarmeijan Brödet och fiskarna-kirpputorilla, jossa hänen Afrikasta muuttaneen luokkatoverinsa isä edelleen on samalla tiskillä töissä kymmenen vuoden jälkeen. Kotimaassaan Afrikassa hän oli yhteiskuntansa yläluokkaa pitkälle opiskelleena, pakolaisuus muutti kaiken. Silti on hienoa, että hän on töissä. Hänen lahjakas poikansa on juuttunut varastotyöntekijäksi. Tytär kertoi kahdesta luokkatoverista, joista ruotsalaissyntyinen Fredrik on edennyt vastuunalaiseen tehtävään ICA-keskusjärjestön tietokonepuolella, mutta mustaihoinen Mwaura, joka koulussa oli lahjakas ja kävi teoreettisen linjan tekee yhä varastotöitä. Tosin Fredrik harrasti tietokoneita ja hänet keksittiin varastosta ihan sattumalta. Minun vävyni, joka on intohimoisesti kiinnostunut autoista ja kävi autoalan sähköasentajakoulutuksen juuttui itse hyvin palkattuun, mutta monotoniseen tehdastyöhön. Monikansallinen Sandvik maksaa hyvää palkkaa ja antaa henkilökunnalleen osakkeita, joiden arvon nousua vävyni seuraa.

Hän on erinomainen, moderni isä, joka pitää pojista hyvää huolta ja osallistuu taloustöihin. Varmaankin tyttäreni on saanut häntä kouluttaa, olen ollut ymmärtävinäni. Perheellä on hyvinvointia enemmän kuin koskaan minulla oli. Heillä on hyvä omakotitalo. Pihalla pari hyvää autoa ja tallissa kaksi lisää. Lapset ovat terveitä ja söpöjä, perhe-elämä näyttää ihan sopuisalta. Tyttärelläni on jäljellä kouluaikaiset bestikset, jotka ovat myös avioituneet. Toinen odottaa myös toista lastaan ja ystävättäret ovat menestyneet opinnoissa ja työelämässä oikein hyvin.

Tyttäreni, joka kouluaikana, ehkä minun vaikutuksestani oli liberaali, on nyttemmin kallistunut sossujen suuntaan. Hän harkitsee lähtemistä mukaan politiikkaan. Hänellä on hyvä ulosanti ja sosiaalisuutta, joten edellytykset ovat hyvät. Lisäksi hän on kaiken lisäksi tehnyt sosiaalista työtä nuoren suomalaisäidin tukihenkilönä, joten hän on jo hankkinut meriittejäkin opiskelujen, työelämän ja perheenäidin uran ohella. Hän on kuin uudestisyntyneenä oma äitini, joka oli 40 ja 50 luvun Sodankylässä tunnettu maalaisliiton paikallispoliitikko ja luottohenkilö, matkalla valtakunnan politiikkaan, minkä liikenneonnettomuus katkaisi.

Vävy pystyy puhumaan innostuneesti autoista. Hän on englanninkielisiä autolehtiä lukemalla hankkinut myös erinomaisen englannin taidon. Perhe käy volkkaritapaamisissa ja isällä on veteraanikupla. Vanhimman pojan nimien etukirjaimetkin ovat VW.

Koin todella hienoja lukuelämyksiä, mutta en päässyt kirjoittamaan niistä tuoreeltaan. Tein myös päivittäin hieman fyysisiä töitä puitten parissa. Oli lapsen ristiäiset hienoine tarjoiluineen. Kävimme muutaman kerran Västeråsissa, joka viime vuosikymmeninä on muuttunut Ruotsin ikävimmästä paikasta moderniksi ja mielenkiintoiseksi suurkaupungiksi. Kirjaalennusmyynneissä olisi ollut lukemattomia kiinnostavia nimikkeitä, mutta omalta kohdaltani päätin ei. En hanki lisää hankaluuksia tuleviin muuttoihin. Aion jatkaa netin tutkistelua, kunhan joskus saan turkasen laajakaistan koneeseeni.

Menomatkalla Helsingin kautta ihmettelin uivan palatsin ruokajuhlia. Tarjolla oli vaikka mitä, mutta paljous muuttui varsin pian piinaksi. Voileipäpöytä on kuin runsauden yhteiskunnan vertauskuva. Kaikkea on tarjolla, kunhan maksat. Jos syöt liikaa, vaikka kuinka terveellisiä ruoka-aineita, olet ennenpitkään pahasti sairas. Muutenkin matkalla oli paljon ja hyvää ruokaa, jota tietenkin syön, kun sitä on esillä. Nyt aion taas satsata vähähiilihydraattiseen ravintoon, jonka uskon olevan avain terveempään elämään. Luin mäkikämpässäni mm. kuuluisan antropologin Göran Burenhultin kirjan, nimeltään jotakin näin: Det ofullkomliga djuret. Se oli lukuelämys, jota voi suositella toisillekin. Hänen pohdintansa ruumiinrakenteestamme ja ruokavaliosta olivat kiinnostavia ja tuntuivat todelta. Muotiinkin tullut paleodieetti tuntuu hyvältä. Viljaan perustuva ruokavaliomme on hieman väärä. Ei esimerkiksi auta vaikka sämpylään laittaa täysjyväjauhoja, sillä viljassa on hivenaineitten imeytymistä estävää ainetta, joka kyllä häviää, jos käyttää hapatettua taikinaa. Ruisleipä rules!

Luin myös ensimmäistä kertaa Pirjo Hassista, joka oli kaikessa kauheudessaan elämys. Luin kuuluisan umeålaisen aatehistorian professorin Ronny Ambjörsonin muistelmia, jotka kertoivat sosiaalisesta luokkaretkestä. Itsekin olen ollut luokkaretkellä, vaikka en olekaan päätynyt menestykseen ja sosiaaliseen nousuun vaan pitkäaikaistyöttömyyteen. Luin myös uudelleen uuden ruotsalaisen huippuprosaistin Maj-Gull Axelsonin läpimurtoteoksen, joka kertoi ruotsalaisen naisdiplomaatin matkasta maaseudulla Pinatubon purkautuessa. Tarina oli huippujännittävä ja siihen oli nivoutunut päähenkilön sekin myös luokkaretkestä kertonut lapsuus, rakkaudeton, viileä avioliitto ja kehitysmaiden köyhyyden ja riiston problematiikka tavattoman intensiivisellä ja persoonallisella otteella.

Eräs toinen lukuelämys oli mustan miehen ja hänen juutalaisen ja 11 lapsisen perheen äitinsä yhteiselämänkerta, joka oli ollut suuri arvostelumenestys ja pysytellyt best-seller –listoilla ennätyspitkään. Kirja oli nimeltään jotakin Vattnets färg.

Matka oli oikein onnistunut. Kotonakin oli tapahtunut edistystä. Huoltomiehet olivat vaihtaneet kokonaan kaksi vuotavaa hanaa. Huomasin myöhemmin, että toinen hana vuotaa edelleenkin. Hyppäsin heti pyörän selkään ja hain ommellut verhot ja ostin sänkyyn uuden päiväpeitteen ja kauniin pussilakanan. Soitin helposti hikeentyvälle liikkeenharjoittajalle, jolta olin tilannut laajakaistan ja pyysin häntä ilmoittamaan asentajille, että nyt sopisi tulla. Yksi vuokranmaksu oli jäänyt lähtemättä ja siitä oli tullut heti karhu ja sakko.

Jaa, yksi kohokohta jäi kirjoittamatta. Tapasin puurantteella ollessani lähistöllä asuvan eläkkeellä olevan, koiraa kävelyttävän suomalaismiehen , josta tosin tiesin entuudestaan, että hän on kuvataiteilija. Nyt kuulin, että hän on myös kirjoittaja ja hankin itselleni kutsun vierailla hänen luonaan blogimediaa esittelemään. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta käydä netissä, sillä tyttären perheen vain reilut vuosi toiminut kone oli epäkunnossa, kovalevy palaneena ja kirjasto oli yhtenä päivänä kiinni ja toisena netti oli varattuna koululaisten hiihtolomaviikon johdosta.

Kyseessä on ruotsinsuomaisessa kulttuurielämässä monessa mukana oleva Heikki Kotka. Hänen taiteensa oli monipuolista ja lahjakasta ja ehdin lukemaan myös muutamia hänen runojaan, Lahden runomaratonissa esitetyistä ruotsinsuomalaisten runojen antologiasta, jonka sain lahjaksi. Heikki ilahtui, kun kerroin blogimediasta ja esittelin sitä. Vaikka hän itse onkin ylittänyt jo julkaisukynnyksen, sain osakseni innostusta ja hyvää palautetta. Tästä voi olla seurauksena, että jotkut ruotsinsuomalaiset tulevat mukaan ja muutakin mukavaa. Olimme molemmat sitä mieltä, että on paljon kirjoitustaitoisia, joilla olisi toisillekin kerrottavaa. Tämähän on yksi lempiteeseistäni.

Meillä oli Heikin ja hänen siippansa kanssa myös paljon yhteisiä kokemuksia ekoyhteisöpuolella. He olivat asuneet ja toimineet Västeråsin kunnassa sijaitsevassa Skultunan pitäjässä, modernissa ekokylässä, jossa muuten kävin jo ennen kuin sinne oli muuttanut asukkaita. Paikka oli nimittäin aikoinaan yksi asuntomessujen kohde. Minulle oli yllätys, että paikassa oli ollut paljon yhteisöllisyyttä ja yhteistä toimintaa. Talot olivat tosin kovalla rahalla rakennettuja ja paikkojemme luonne poikkesi siten toisistaan. Ongelmia oli sielläkin ollut, ei ehkä niinkään yhteisöllisyydessä vaan käsitin että rahoituksessa. Myös talojen fyysisissä rakenteissa oli ollut pahoja virheitä.

Heikki jopa innostui blogeista ja vetäisi heti hänelle perustamaamme yhden runon. Runoja hän lupasi sinne edelleenkin rustata. En voinut kertoa kuin pienen osan blogimaailman dynamiikasta. Mukaan pääsee parhaiten blogeja lukemalla. Saamalla mukaan vähän varttuneempaa piloottiväkeä, vasta silloin tällä julkaisufoorumilla voisi olla sitä vetovoimaa siihen porukkaan, jota itse haluaisin lisää mukaan. Itse olen kiinnostunut temaattisista ryhmistä, joita Pinserin pitäjä tietääkseni lupaili.

Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan blogit ovat nyt kehittyneet, kun itse en ole niitä pystynyt seuraamaan yli kuukauteen, mikä on tosi pitkä aika.

Ma 7.3-2005

Ajattelin sitä ihanuutta viikonlopun aikana, ettei minun ole tarvinnut luotsata kahdeksaan vuoteen kakaroita, joiden pöksyt ovat kuin muurahaisia täynnä, kun ex. naisystävän nuorimmat pojat olivat käymässä luonani. Olihan se mukavaakin, enhän muuten heitä olisi ottanut, mutta kaksi ja kaksi päivää oli liikaa. En saanut olla rauhassa juuri hetkeäkään, lehtien lukemisesta ja tv:n katsomisesta ei tullut juuri mitään. He kuluttuvat rahojani ja vaativat palvelua, huone oli sekaisin ja alkoi muistuttaa heidän omaa kaaosmaista kotiaan. He tappelivat keskenään ja vaativat huomiota. Nuorempi sanoi haluavansa tulla yksin, mutta sanoin suoraan, että hän ei jaksa keskittyä eikä edes viihtyisi. Vanhemmalla sentään on kykynsä keskittyä peleihinsä.Silti he olivat omalla tavoillaan suloisia ja aseista riisuvia. Kumpikin käpertyi omaan kainaloonsa. Meillä on paljon yhteisiä muistoja mukavista hetkistä ja nytkin oli enimmäkseen kivaa. He ovat eloisia ja älykkäitäkin.

Sinänsä oli kiva seurata kuinka vanhempi paremman puutteessa keskittyi SIMS peliin ja sain minäkin siitä hieman käsitystä. Jotain todellista oivallusta siinä on löydetty. Eikä sitä voi syyttää väkivaltaisuudesta.

Pojat eivät innostuneet kävelyretkeen, emmekä kuljetusvälineen puuttuessa päässeet edes meren rantaan. Heitä ei kiinnostanut kävely läheisen järven jäällä.

Poikia täällä käyttänyt K kertoi, että ekokylässä E oli kotosalla, mutta lämmityksestä huolehti viime kesänä sinne ilmestynyt K. E oli puuhannut vesinäytteiden kanssa, mikä minullekin on tuttua, sillä olen niitä myös ottanut ja lähettänyt labraan useamman kerran. Ekokylän työhön osallistuvien miesten joukko vähenee, kun hörhöpariskunta T ja A myöskin on aikeissa muuttaa pois. He ovat molemmat osallistuneet jonkin verran lämmityksiin ja siivoamisiin.

Jokaisella opettajalla on luokallaan heikosti motivoituneita lapsia. Osa ei ole edes kehittynyt siihen mittaan, että jaksaisi istua tuolillaan. Opettajalla saattaa olla hyviäkin tarkoituksia ja ideoita, mutta ne murentuvat karuun arkeen.

Hyvänä esimerkkinä on vävyni bolivialais-ruotsalainen velipuoli. Hän oli koulussa aivan mahdoton ja häntä pidettiin erityisopetuksessa. Tyttäreni kertoi pojan saaneen raivokohtauksia, kun hän oli opettajana samassa koulussa. Kerran tämä oli nostanut tyttären ulos luokasta, vaikka hänkään ei ole mikään keijukainen.Itse poika on neliskanttinen, vahva junttura. Hänellä oli vaikeuksia identtiteettinsä kanssa. Hän vihasi, että häntä pidettiin ”invandrarena”, vaikka hän on aivan äitinsä, pullean bolivialaisintiaanin näköinen. Kotona perheessä on kuulemma sanoin kuvaamaton kaaos.

Nyt kuitenkin ihme on tapahtunut. Pojalla on ollut jo pari vuotta tyttöystävä. Näin aivan tavallisen, hyvin farkkunsa täyttävän ruotsalaistytön, kun he olivat käymässä kertomassa Patrickin päässeen autokoulusta ensi yrittämällä. Pojalla oli hankittuna jo oma autokin, hyväkuntoinen Volvo. Nykyään hän on ammattikoulussa ja tulevaisuus on valoisa. Hän kävi peruskoulun kymppiluokan. Nuoret olivat hymyileviä, miellyttäviä ja onnelliselta vaikuttavia. Sellainen poika oli tosin ollut jo lapsena, mutta murrosikä oli ollut vaikea.

Kävin ostamassa paikalliselta fasaanin metsästäjältä pussillisen fasaanin koipia ja fileitä. Se maksoi omaisuuden, 50€ noin kilon pussi. Sellaista ei työtön voi kovin monta kertaa toteuttaa. Laitoin koivet metsästäjän ohjeen mukaan, niitä keitettiin n.1,5 tuntia ja sitten paistettiin, jotta niihin tulisi väriä ja rapeutta. Tosi hyvää se oli ja pojatkin tykkäsivät. Ostin paketin Uncle Benn´s riisiä, jossa oli pitkäjyväistä, villiriisiä ja punaista riisiä, mikä on kolesterolia alentavaa funktionaalista elintarviketta. Fileet paistettiin suoraan pannulla, mutta ne olivat neutraalimman makuisia. Melkeinpä hyvin maustettu broileri on yhtä hyvää, kun vertaa hintaa ja laatua.

Metsästäjän myyntipaikka oli itsepalvelupiste tien ohessa, huoltoaseman lähellä. Asiakas sai ottaa paketin ja laittaa rahat kaappiin. Maalla on erilaista, näemmä. Tosin metsästäjä tuli minulle myymään, koska en tuntenut systeemiä. Se on hän, joka järjestää luksusjahteja herroille ruukin miljöössä, josta kuulin pauketta muutama viikko sitten. Hänellä oli upea broshyyri palvelustaan. Itsekin hän oli herran oloinen. Juttelimme hieman ja kerroin muuttaneeni kylään ihan vain hakemalla netistä edullisen asunnon tietämättä mitään ympäristöstä, joka näyttää olevan tosi upea.

Tytär soitti ja kertoi V:n itkeskelleen perääni ja väittäneen, että asun edelleen mäkimökissä. He olivat viettäneet eilen ihanan päivän retkellä erään järven jäälle. Tytär on innostunut hiihtämisestä, vihdoinkin. Lapsena se ei käyttänyt, koska nauroin hänen räpellystään. Hankin hänelle vanhat sukset pari vuotta sitten, koska uusiin ei kannattanut satsata, koska en tiennyt olisiko hiihdolla vetoa. Laitoin pohjiin suomalaiset pitoteipit, jotka nyt olivat näyttäneet kyntensä. Heillä on talon vierässä pari järveä, joista toinen näyttää jorpakolta, mutta siihen tulee hyvät jäät ja se on turvallinen. Lunta ei siellä ole juuri muualla kuin jäällä eikä täälläkään.

Ke 9.3.2005

Luen päivät pitkät Hesareita, joita oli tullut iso kasa postiluukusta matkani aikana. Lehdet ovat kiinnostavia, samoin olivat Dagens Nyheterit, joita taas tuli tyttärelle pienen tauon jälkeen. Aikaisemmin hän sai ilmaiseksi niitä pitkät ajat jostakin oudosta syystä. DN oli muuttunut tabloidikokoon ja vaikka monet pitävät kokoa maailmanlopun enteenä, sitä on ainakin helppo ja miellyttävä fyysisesti lukea. Itse aion kokeilla pärjäänkö nettilehdillä, kun saan joskus sen laajakaistan. Kun täällä ei kirjastossa näyttänyt olevan kovinkaan monta suomenkielistä lehteä, ajattelin tilata Suomen Kuvalehden, joka lähetti 50 %:lla alennetun tarjouksen. Ainakaan täysihintaisia lehtiä en taida tilata.

Kaipaan jo kovasti päästä tutustumaan blogimaailmaan pitkän tauon jälkeen. Kirjastossa siihen on vain pieni mahdollisuus.Kirjoittamishalutkin vähenevät, kun tuotoksiaan ei voi syöttää verkkoon.

Eilen herätti mielenkiintoa pari ohjelmaa. Voimalassa oli teemana ravinto, joka tosiaan on keskeinen elämänalue meille jokaiselle. Neljä oli aivan asiallista asiantuntijaa, jotka kaikki varmasti paheksuivat valkoista jauhoruokaa ja sokeria. Vähähiilihydraattisuus oli avainsana. Itsekin uskon siihen vahvasti, vaikka en eilen voinutkaan olla erossa leivästä, joka tosin oli ruista. Yksi haastatelluista oli rapakunnosta itsensä punttisalinsa avulla pelastanut toimittaja. Ekokylässä olisi ollut mahdollisuus jonkinlaiseen punttien nosteluun, mutta en siitä innostunut. Tein hyötyliikuntaa tai kävelin, pyöräilin tai hiihdin, jotka minulle olivat paljon miellyttävämpää. Uskon kuitenkin, että punttitouhuun sisälle päästyä, siitäkin tulee aivan mielekästä. Lehtitietojen asiantuntijoiden mukaan suomalaisten liikunta on liian lepsua, vaikka onhan se parempaa kuin ei mitään. Uskon, että liikunnan tulee olla nousujohteista ja siinä pitää ainakin hikeytyä. Itse en jaksa myöskään venytellä, mikä sekin on paha asia. Eilen olin sisällä koko päivän, vaikka olisi pitänyt hypätä pyörälle tai käydä hiihtämässä järven jäällä. Ilma ei ollut tarpeeksi aurinkoista. Verhoni olivat erehdys. Ne ovat liian ohutta kangasta ja päästävät valon lävitseen. Täytyy ostaa paksumpia verhoja, jos haluan katsoa tv.tä tai olla tietokoneen ääressä. Kesällä puihin tulee tosin lehdet ja tilanne voi olla parempi. Mukavaa olla kuitenkin valon puolella.

Jos saan sen työpaikan, en ainakaan ensi hätään aio hankkia autoa. Matkaa töihin olisi ehkä 15 km yhteen suuntaan. Kun saan tuotettua Keuruulta vaihdepyöräni, matka ei ainakaan kesäaikaan ole mahdoton, kun tie on hyväkuntoinen eikä siinä ole mahdottomia mäkiä.Taitavat bussitkin kulkea oikein hyvin. Moposkootteri olisi makea. Sillä pääsisi kauemmaksikin, mutta ideahan olisi saada liikuntoa. Myös sähkäavusteinen polkupyörä voisi olla hyvä ajatus, koska siinä ainakin saa osallistua. Ne ovat tosin aika kalliita. Auton kanssa sitä joutuisi taas samaan jamaan, missä olin liian monta vuotta, kun ei osaa itse sitä huoltaa. Huoltomaksut, vakuutukset ja korjaukset vievät paljon rahaa. Autonpito on liian kallista. Nyt olen jo menossa työhön vaikka en ole käynyt edes työpaikkahaastattelussa. Työ saattaa olla osapäiväistä, mutta otan sen lennossa, jos saan, koska jo sosiaalisen elämän takia työ on tärkeää. Nyt kun ei ole vielä nettiäkään, yksinäisyys tuntuu painavalta.

Eilisessä Voimalassa oli myös kaksi hörhöä, jotka olivat itse siirtyneet kuulemma ns. valoravinnon käyttöön. Toinen oli Minä Olen- nimisen new age-lehden päätoimittaja, jonka ulkoinen olemus oli pullea. Siihen päästäkseen hän oli käyttänyt muutakin ravintoa kuin valo.

Oikeat asiantuntijat olivat kohteliaita ja hyvin käyttäytyviä eivätkä he suoraan väittäneet kahta valoravinnolla elävää huijareiksi. He huomauttivat, että kyseessä on ns. ketoosi, jossa elimistö käyttää rasvavarastoja, joita toisella ainakin oli riittämiin. Myös ravintoliuoksilla voi elää, sairaaloissahan on tiputuksessa paljon ihmisiä. Kumpikin valoravintoa nauttivista huomautti, että kyseessä ei ole laihdutusmenetelmä eikä se sovi kaikille. He ilmeisesti tunsivat olevansa niitä valittuja, jotka osaavat käyttää valon energiaa. Mitä potaskaa. Joku asiantuntijoista tosin huomautti, että tässä oli taas väärä ja vaarallinen esikuva anorektikoille ja toinen sanoi, että vaadittaisiin valvottuja kokeita ennen kuin valoravinnon käyttäjät voisivat todistaa väitteitään. Saattaahan olla, että he salassa ahmivat herkkuja. Miespuolinen oli ainakin ollut ravinnollaan niin lyhyen aikaa ja hänellä oli läskejä, että hän voi jatkaa ketoosiaan vielä pitkään. Nainen oli ollut dietissään pidemmän aikaa, hän oli laihempi ja hän kertoi juovansa nesteitä. Mitä nesteitä ja kuinka paljon on kysymys. Hänen toiseksi tittelikseen mainittiin proviisori. Luonnontieteellinen koulutus ei ollut mennyt kovin hyvin perille. Hänen puheensa olivat tyypillistä hörhöilyä, johon olen tutustunut Ekokylässä, uskomuksia ja itsensä pettämistä.

Toinen mukava ohjelma oli nokkosyrittäjän henkilökuva. Kyseessä oli no-hörhö nainen. Hän tuntui tekevän oikeanlaista kehitystyötä, oli todellinen asiantuntija. Hän teki nokkoskuitua pienimuotoisesti. Kasvatti nokkosia ja oli saanut aikaan yhteistyötä toisten kanssa. Hänellä oli kotikaupungissaan sievä myymälä ja hän piti myös työnäytöksiä paikallisjuhlissa. Nokkonen on oiva yrtti ja värjäysaineen osa. Siitä saa aikaan massaa, jota kyseinen nainen oli käyttänyt koruissa. Nokkosta voi käyttää saippuoihin ja moneen muuhun. Ekokylän parilta naiselta, Tuulikilta ja ex. naisystävältäni opin, että nokkosista saa oivallista lannoitetta. Tosin oma ex. vaimonikin oli tehnyt samaa pahalta haisevaa käytettä. Englantilaiset luomupuutarhurit käyttävät samaa asiaa ajamaan raunioyrttiä.Lannoitteen saa helposti aikaan laittamalla nokkosia vesiastiaan. Se haisee sille itelleen, kun alkaa käydä lämpimässä. En tosin tiedä aineen tehosta, naiset väittivät sitä hyväksi ja siltä se tosiaan näytti.

Tällä nokkosnaisella näytti olevan kaksi tummaihoista ja yksi vitivalkoinen lapsi. Joten silläkin saralla hyvin aikaansaapa. Hän oli opiskellut tekstiilejä Intiassa ja Thaimaassa ja kehui varsinkin jälkimmäistä. Hänellä oli ollut koulussa paha lukivamma, mutta hän oli oiva esimerkki siitä, että vaikeudet voi voittaa.

Ymmärsin, että kehitteillä oli kuidutuskone (tuella), mikä ilmeisesti on tarpeen, jotta päästään vaivalloista käsityötä pidemmälle. Kehrääminen ja kutominen voisi sitten olla perinteistä. Olen ymmärtänyt niitten ja muutenkin käden taitojen arvon ekokyläkokemuksienikin perusteella. Me saimme aivan liian vähän todellisia käden taitajia, vaikka heitäkin tosin oli monia. Halua siihen oli itse kullakin, mutta systeemissä se ei jotenkin päässyt kehittymään. Miksei, on suuri kysymys. Miksi ekokylän kädentaitotouhut jäivät diletanttiasteelle, vaikka lahjakkuutta kieltämättä oli.Olen antanut siihen omat oletukseni ja ne ovat taas kertauksena tässä: Yhteiskunnan tuki kahlitsi eikä rohkaissut yrittämiseen eikä ekokyläveteraaneilla ollut näkemystä astua eroon siitä riippuvuudesta vaan he kannattivat näennäistä vapauden harhakuvaa. Kuulin K:lta, että eräs pariskunta, joka on asustellut ekokylässä pari, kolme vuotta ja jotka ovat kyllä tehneetkin jotakin, on muuttamassa kylälle. He ovat new-agereita, käyvät Jyväskylässä Valon Sali-kokouksissaan ja puhuvat myös vapaudesta (tosin peitetysti ja omalla kielellään). Myös muuan naisihminen, johon en oikeastaan tutustunut ja joka taisi puuhata paljon, on myös kuulemma lähtemässä, samoin M, joka on veteraani ekokylässä, mutta säilynyt täysin diletanttina, mitä töihin tulee, on muuttamassa kylälle, kun hänen ja hänen yhtä viehättävän naisystävänsä myös lapsen aikaiseksi saanut romanssi on loppunut.

Ihmiset eroavat liian helpolla Amerikassa, sanoo Dr Phil. Sama pätee aivan varmasti myös Suomeen. Hän tekee erinomaista työtä päivittäin telkkarissa ja neuvoo ihmisiä puhumaan, neuvottelemaan ja pitämään sanansa ja kiinni suhteistaan ja huolta toistensa tarpeista, jos he katsovat suhteensa arvokkaiksi. Itse olen onnellisesti eronnut enkä voisi kuvitella eläväni yhdessä ex. vaimoni kanssa. Mutta yrittäisin pitää kiinni ja hoitaa suhdetta, jos minulla sellainen olisi, mikä olisi vähintäinkin tyydyttävä, hyvästä puhumattakaan.

Ihmisten muuttokäyttäytyminen osoittaa, etteivät asiat Keuruun Ekokylässä ole kohdallaan. Siellä olisi itsetutkistelun paikka. Pitäisi järjestää vaikka seminaari entisille, nykyisille ja mahdollisesti tuleville asukkaille, siitä mikä meni vikaan. Uudet ja syntymässä olevat yhteisöt saisivat myös siitä käytännön oppia, jos niitä itsepintaisesti kuitenkin perustetaan. Unelma synenergioista ja yhteisöllisyydestä ei sinänsä koskaan kuole.Tosin uskon, että tunnetut verbaalikot taas ryhtyisivät keskinäiseen oraaliseen masturbaatioon eikä rehellisyydellä olisi taaskaan markkinoita. Tietoa myös puuttuu pahan kerran taloudesta, ihmisen käyttövoimista ja energioista tai ne ovat pahoin new agen saastuttamia.

Kirjastossa käydessäni huomasin, että Kari Haakana ja BU-Janne olivat keskustelleet kansalaisjournalismin lähteitten kriteereistä. Varmaankin on totta, että kunnon journalisti tarkistaa tietojensa paikkaansa pitävyyden ja blogistinkin pitäisi. Tämä kysymys nostetaan usein muutenkin blogien uskottavuuden esteeksi.

Toisaalta kun katsoo varsinkin iltalehtijournalistiikkaa, ei tietojen pitävyys ole niinkään itsestään selvää. Asioita vääristellään ja painotetaan hullusti, jätetään pois olellisia tasapainottavia tekijöitä. Sama pätee muuhunkin journalismiin.

Minusta blogien viehättävyys on siinä, että ne eivät välttämättä ole täysin korrekteja. Niissä on oletuksia, mielipiteitä ja tarkistamattomia tietoja. Monestihan sitä lukee asioita, jotka jäävät mieleen sumeina tietoina, ei tarkkoina faktoina. Tavallisella kansalaisella ei ole välttämättä raudanlujaa muistiinpanojärjestelmää, hän ei kerää arkistoja ja leikekirjoja. Se on monesti myös paras tapa kerätä ja suodattaa tietoja. Ei ole ollenkaan vähäarvoista, että kansalaisjournalisti, blogisti voi kirjoittaa tähän toisen asteen tietoon perustuen. Lukijan tulee itse olla kriittinen eikä ostaa kaikkea. Totuus löytyy keskustelusta, jos sitä tulee. Keskustelu voi olla myös pään sisällä tapahtuvaa, eikä sen tarvitse johtaa kommentteihin.Olkoon vaikka paperilehtien ja muun ammattimedian tehtävä esittää tarkkaa tietoa, mitä se itse asiassa ei kuitenkaan ole, koska poisjättämiset, painotukset ja lööpit vääristävät yhtä lailla.On aivan turhaa haikailla tietojen korrektiuden perään. Se on kuin hölmöläisten täkin pidennys: kun toisesta päästä leikkaa ja kiinnittää yläpäähän, jalkoja alkaa paleltaa.

Tietenkin totuuteen tulee pyrkiä. Itse vaatimattomana rivibloggaajana olen lukuisia kertoja huomannut erehtyneeni, olettaneeni väärin. Ehkä se oikea tieto sitten sieltä suodattuu esiin.

To 10.3.2005

Luen lehdestä, että sairauspoissaoloihin ollaan etsimässä uutta käytäntöä. Tuntuu tosiaan lääkärien ja terveyskeskusten väärinkäytöltä, että akuuttivastaanotot täyttyvät lääkärintodistusta hakevista. Minulla itselläni ei sellaisesta ole kokemusta toistaiseksi, koska en ole ollut koskaan poissa sairauden takia siten, että siihen olisi tarvinnut lääkärintodistusta ja viime vuodet vähän normaalissa työelämässä.

Ruotsissa oli olemassa muutaman päivän poissaolo-oikeus jo, mutta olin poissa vain lapsen hoidon takia joskus.

Silti todellisuus vääristää hyvät käytännöt helposti. Tuskin tästä uudistuksesta kuitenkaan tulee niin suurta menestystä kuin voisi uskoa. Ruotsalaiset ovat tilastojen mukaan maailman sairainta kansaa, jos tilastoina pidetään lyhytaikaisia sairauspoissaoloja. He käyttävät ”oikeuttaan” surutta. Sen huomasin tyttärestänikin, sen vähän mitä olin seuraamassa hänen ollessaan työssä. Oli kovin helppoa jäädä pois. Meidän moraaleissamme oli selvä ero. Hän oli pullamössösukupolven edustaja ja minä olevinani sodanjälkeistä korkean työmoraalin uurastajasukupolvea.

Itse olin aika vähän sairas, mutta silloinkin kun olin, se oli lievää enkä jäänyt kotiin. Olin toki poissa joskus päivän, pari. Esimerkiksi kun sain kovia mahakipuja, mikä sinänsä saattoi kertoa työn stressaavuudesta. Tutkitutin sitä, tehtiin jopa tuskallinen mahatähystys ja diagnoosi oli ärtynyt paksusuoli. Kovin paljon vaivasta ei ole ollut haittaa, paitsi kerran se iski minut maahan Ekokylässä ja edessä oli matka ambulanssilla terveyskeskukseen. Voimakas kipulääke laukaisi vaivan ja siitä on nyt jo monta vuotta.

Suomessa voisi olettaa, että työelämän kyttäyskulttuuri ja stressi saa ihmiset olemaan turhista poissa, mutta silti on olemassa sellaisia joustoja, että poissaolo-oikeus perusoikeutena leviää Suomeenkin. Työelämä ei siltikään ole niin kireälle vedettyä, etteikö pois voisi olla. Varsinkin pienipalkkaiset kokevat työnsä niin riistäväksi, että he pitävät poissaoloja pian oikeutenaan, joka kompensoi huonoa palkkaa ja epätyydyttäviä työoloja, aivan samoin kuin lorviminen työpaikalla. Lorvimista tuntui olevan paljon viimevuotisella työpaikallani erityissairaanhoidossa, vaikka työntekijät itse ehkä pitivätkin itseään kovasti työllistettyinä.

Oli tosiaan onnistunut muutto: Isossa kaupungissa nuoremmat olisivat ajaneet ohitseni. Täällä maalla minulla oli näköjään mahdollisuuksia. Minulle luvattiin työpaikka ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Kyseessä on oikeastaan työ julkisen ja kolmannen sektorin välillä. Palkka on tuhat euroa enemmän kuin mielisairaalan ulkotyönohjaajana. Työn saan muovata aika oman laiseksen. Projekti on lähtenyt vaivalloisesti käyntiin ja sen vetäjä on sairastellut. Minulla on mahdollisuudet kahteen lisävuoteen, jos hoidan korttini hyvin.

En aio kertoa työstä lähemmin, sillä en aio joutua vaikeuksiin. Mielisairaalassa työ oli määräaikainen, huonosti palkattu ja siinä oli epäkohtia enkä voinut olla arvostelematta. Sairaalan ylihoitaja luki blogiani ja sain siitä hieman matalamielistä palautetta, vaikka en omasta mielestäni paljastanut henkilökohtaisuuksia vaan yritin olla potilaitten puolella ja kertoa heidän kovasta kohtalostaan yleisellä tasolla.

Minulla oli paljon parannusehdotuksia työn mielekkyyteen nähden, paiskin töitä ja toteutin jotakin itsenäistä (=puusavotta). Minulla oli oikein hyvät suhteet potilaisiin, he luottivat minuun monesti aivan liikuttavalla tavalla. Toistui sama kuin joskus opettajaaikoina. Sielläkin nuoret asiakkaat sanoivat, että olen heidän puolellaan ja välitän heistä. Joillekin siitä saattoi olla ratkaiseva merkitys heidän nuorille elämilleen.

Tässä työssä ei ole samalla lailla esimiehiä vaan yhteistyökumppaneita, on asiakkaita ja aion hankkia uusia, tuoda hitusen mielekkyyttä heidän elämäänsä. Itsekin pitkäaikaistyöttömänä ymmärrän problematiikkaa varmaan sisältäpäin. Samoin ekokyläkokemukset voivat olla hyödyksi. Nyt voin käytännössä käyttää niitä ajatuksia, joita olen paljon pohtinut, ihmisen voimavaroista ja aktiivisuuden ehdoista.

Uutisissa sanottiin, että hallitus on tänään päättänyt tehdä työmarkkinatuen vastikkeelliseksi, mikä varmaan lisää työssäni onnistumisen mahdollisuuksia. Minulla on toimisto, oikeastaan kokonainen talo, joka ei nyt ole juuri missään käytössä. Työnantajasta en ollut koskaan kuullut ennen mitään.

Pe 11.3.2005

Kaivattu tieto tuli. Maanantaina asentaja tulee laittamaan laajakaistan kuntoon. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa.

Vasta illalla tytär oli kotiutunut ja sain kerrottua hänelle ilouutisen työllistymisestäni. Hänellä itsellään oli kerrottavana oikeastaan vielä parempaa. Hän on kovasti miettinyt edessä olevaa omaa työhön menoaan. Hän ei oikein haluaisi mennä opettajaksi vaikka olikin huippusuosittu. Koulu on liiaksi oppilaiden sosiaalisia ja eksistentiaalisia ongelmia.

Hän on isänsä tytär ja kieltämättä äitinsäkin. Meillä kaikilla on sadoittain ideoita keksinnöistä ja rikastumismahdollisuuksista, mutta kovin vähän niistä toteutuu. Meillä oli idea pari vuotta sitten siitä suomalaisten vanhusten palveluasumisesta. Tytär suunnitteli jopa kylällä olevan leipomon ostamista ja minua sinne taikinan sotkijaksi.Hän on suunnitellut B&B:iä, käsityöläisyyttä.

Nyt hän oli iskenyt silmänsä jonkin matkaa kodistaan olevaan isoon kiinteistöön, jossa on alakerrassa ollut joskus huoltoasema. Jos vaikka pääsisi vuokralaiseksi tai ostamaan koko talon. Paikka on tosiaan erinomainen. Ohi menee erittäin vilkkaasti liikennöity tie. Se on sopivan kävelymatkan päässä kylältä. Vieressä on kirkko. Tiloissa voisi järjestää perhejuhlia. Hänellä on idea leikkikahvilasta, jonne vanhemmat voivat tulla lapsineen. Sellainen on Västeråsissa teollisuusalueella. Siellä käy kovasti väkeä ja paikka on kuulemma hyvä.

Tyttärestä on kehittynyt melkoinen talousihminen. Hänellä on hyvä ulosanti ja sosiaalisuutta. Pidän peukkuja, että ikääntyvä talonomistaja nappaisi ehdotukseen. Rahoitus voi vaatia, että tyttären perhe laittaa talonsa lainojen pantiksi, vaikka sitä pitäisi yrittää välttää.

La 12.3.2005

Olin hetken aikaa masentunut, koska rytmihäiriö tuli yllättäen. Edellisestä ei ole aikaa kuin puolitoista kuukautta. Sydämen muljahtelu antaa muistutuksen kuolevaisuudesta, vanhuudesta ja pitkäaikaishoidosta. Tosin sadat tuhannet suomalaiset kärsivät tästä samasta vaivasta päivittäin. Minulla sitä on yhä vain harvoin. Kävin eilen aika kylmässä pyörällä keskuksessa. Aurinko paistoi, mutta oli kolea tuuli. Sieltä tultua otin tonnikalaleivän ja laivalta tuodun 8,5 prosenttisen Olvin kaljan ja vielä viiniä päälle. Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan, eli sydämen rytmin häiriytymiseen.

Otin sotacorin ja rotanmyrkkyä eli vaaleanpunaista marevania. Vasta aamulla rytmihäiriö oli poissa enkä taida ottaa uutta lääkettä. Yöllä heräsin epämiellyttäviin tuntemuksiin, jossa oli hitunen kuolemanpelkoakin. En kertonut uuden työnantajan edustajalle vaivoistani. Tämä on sijaisuus ja kolmessa kuukaudessa näkee, onko minusta töihin. Työssä on varmasti paineita, ei tavanomaisia vaan juuri sitä, että projekti saattaa olla heikoissa kantimissa. Se on haettu ehkä hakemisen vuoksi. Jotta tuntisin onnistuvani, minun pitää luoda työhön sisältöä. Miten voin hoitaa työn haasteet ja matkat, jos sydän pettää. Pian onneksi alkavat leppeämmät ilmat.

En uskaltanut illalla mennä edes saunaan. En jaksanut paljon lukea enkä edes katsoa tv:tä. Katsoin Harakan Pressiklubin. Vaikka kannatan periaatteessa vittuilua, koin Harakan ja hänen vieraansa ja aiheensa oikeastaan vastenmielisinä tyyppeinä. Yhtä vastenmielistä on huomata itse olevansa kiinnostunut samoista asioista. Suuri osa medialuokasta on keskittynyt vallan ympärille. Se on toisiansa vahtiva ja toisistaan juoruileva konglomeraatti, politiittis-mediaalinen yläluokka joka on mustasukkainen paitsi toisilleen myös varsinaiselle talouselämän yläluokalle, joka vuorostaan aivan samalla tavalla suhtautuu kilpailijaansa. Kummatkin ovat toistensa lypsylehmiä. Niitten rajat menevät toistensa lomaan.

Katsoin Ruotsin tv:stä ohjelman, jossa puhuttiin mediakritiikistä, kerrottiin BBC:n mediakriittisestä ohjelmasta ja Ruotsin median lukijoitten ombudsmanneista. Heitähän on Suomessakin. Muistan ainakin kuinka Kalevi Kivistö oli Keski-Suomalaisen lukija-asiamies. Mitään erikoisia urotekoja en muista. Ohjelman lopussa nostettiin esille blogit ja se kuinka blogit olivat laittaneet ahtaalle mm. Dan Ratherin ja erään toisen. Ruotsissa LO:n puheenjohtaja oli saanut mediakriittisen blogin ansiosta oikaisun, jota DN ei ollut suostunut tekemään.

Vaikka pidänkin suomalaisesta blogimaailmasta, (jonka seuraamisesta olen nyt tosin menossa maailmalle laajakaistan saatuani,) on myönnettävä, että kriittisyys ei vielä ole kovin korkealla, mitä mieltä itse sen kärjen edustaja, toimittaja Kari Haataja on muistaakseni ollut . Samainen kaveri tosin ehdotti suuren journalistipalkinnon saajalle Kari Lumikerolle eläkkeelle siirtymistä juuri samasta reportaasista, josta tämä palkinnon sai. Käsittääkseni kritiikkinä esitettiin, että Lumikero meni siinä kuin haaskalle mutta kriitikot eivät nähneet Lumikeron samanaikaista journalistista suoritusta, joka nopeutti suomalaisen yhteiskunnan realistisempaa asennoitumista tsunamin vaikutuksiin.

Katsoin hetken Leningrad cowboysien konserttia Senaatintorilta. Ulkoisesti esitys oli aivan fantastinen. Tori näytti olevan täynnä, puvut ja tehosteet olivat upeita, mutta kappaleet olivat aika mitäänsanomattomia. Esityksistä puuttui se terä, joka niissä oli vielä kun mukana oli oikeita Puna-armeijan soittokunnan patuja. Pitkitetty vitsi ei toimi, siksi Cowboyseista ei koskaan tullut kunnon yhtyettä vaan se jäi kaurismäkeläiseksi puolivillaiseksi kyhäykseksi.

Olen lukenut kaiken sairastamisen ohessa Jari Tervon Myyrää. Tervon maatiainen olemus ja sanavalmius on jokaiselle tuttu, mutta Uutisvuodon pueriilisuus peittää alleen sen, että Tervo on todella hyvä kirjailija. Hän on pystynyt realistisista aineksista, historiasta ja mielikuvituksesta rakentamaan taidokkaan jännitysnäytelmän. Joskus joutuu miettimään, tekeekö kirjailija todellisia paljastuksia, niin todenmakuisia jotkut juonen käänteet ovat.

Presidentin oikea rakastajatar muistuttaa varmaankin sitä oikeaa ja kuuluisaa, Anita Hallamaata. Hänelle on kuvattu poika, joka paljossa muistuttaa edesmennyttä suurlähettiläs Jussi Mäkelää, joka oli Kekkosen lemmikkipoika ulkoasianhallinnossa ja joka teki paljolti samantyyppisiä temppuja kuin kirjan vastike. Kekkosen osallistuminen telotukseen sisällissodan aikana lienee sekin totta, eri asiassa oliko se aivan yhtä dramaattinen asia kuin kirjassa. Itse asiassa se oli kirjan ydin, josta kumpusivat kaikki juonen käänteet. Joka tapauksessa realistisia aineksia oli käytetty erinomaisen luovalla tavalla hyväksi.

Katsoin illalla Visa Koiso-Kanttilan filmin omasta perheestään, neljän miespuolisen jäsenen suhteista suoraan alenevassa polvessa. Erinomainen filmi, joka tuli suoraan tekijänsä vereslihaisesta sydämestä. Kuinka elävästisti se kertoikaan todellisesta elämästä, sosiaalisesta perinnöstä, kasvatuksesta ja arkihistoriasta.

Tekijä ei pelännyt näyttää omaa itkuista pikkupojan sieluaan parhaassa iässä ja voimissaan olevan miehen sielussaan. Hänen isänsä oli ollut kuria ja järjestystä vaativa perhehirmu, joka oli vetänyt poikaansa tukasta ja päättänyt kasvattaa hänestä kunnon miehen.

Ulkoisesti hyvin toimeen tuleva, keskiluokkainen elämä olikin ollut pojan mielestä perhehelvetti, josta kaikille aikuistuville lapsille oli tullut psyykkisiä ongelmia. Vanhemmat olivat eronneet lasten tultua aikuisiksi. Hyvin liike-elämässä menestynyt isä oli luonut itselleen joviaalin, tasapainoisen fasadin, jonka läpi filmintekijäpoika ei kunnolla päässyt murtautumaan, vaikka tarina päättyikin näennäiseen sovintoon, herkistymiseen ja halausjuhlaan. Pojalle kuitenkin patoutuneen kiukun ja vihan kertominen saattoi olla se tarvittava vapautuminen, vaikka todellista lähentymistä ei katsojan mielestä kuitenkaan tapahtunut.

Ennen halaamista isä todisteli, että hänellä on tuhannen kuvan todistusaineisto onnellisista matkoista ja yhdessäolosta, mitä pojan subjektiiviset ja ”ylidramatisoivat” muistot eivät voi voittaa.

Pojalle filmi saattoi olla vapauttavaa, mutta mitä ajatuksia se herätti kutinsa pitäneissä isässä ja isoisässä, jotka jäivät kantamaan koteloituneita, raskaita taakkojaan. Isoisä saattoi olla jo liian vanha, mutta olisin suonut isälle todellisemman parantumisen. Hän jäi edelleen valheidensa vangiksi. Ehkä isän ja pojan kohtaaminen olisi vaatinut ammattiterapeutin apua. Poika ei jaksanut suoranaisesti olla samalla terapeutti vaikkakin itse filmi, rivien välissä toimi erinomaisena terapeuttina, jos niin halusi ymmärtää. Siinä sen voima olikin. Kaikkea ei tarvinnut näyttää suoraan ja pukea sanoiksi vaan suurin osa tapahtui katsojan omassa päässä.

En ole tarpeeksi selvillä sosiaalitieteiden kiinnostuksen suunnasta, mutta voisin kuvitella, että juuri tällaiset aineistot ovat mitä parasta materiaalia. Filmin tekijä viittasi purkauksellaan isälle, joka kehui pojan olleen niin kiltti, että hän itse asiassa oli juomassa, tappelemassa ja särkemässä koulun ikkunoita, mutta se ei päässyt isän maailmaan. Juuri niitä tietoja, joista lehdestä päätämme puistellen luemme järjettömästä ilkivallasta. Sosiaalisia ongelmia, jos mitkä. Minun opiskeluaikanani tämän tyyppinen tutkimusote ei ollut vielä lyönyt itseään läpi, minkä sen kuvittelen tehneen viime vuosikymmeninä. Tämä dokumentti oli myös elämänkerta, siinä ei vain jääty pintaan meriittejä luettelemaan vaan mentiin syvemmälle.

Näytti siltä, että filmintekijä oli onnistunut katkaisemaan kierteen omassa isyydessään, vaikkakin hieman kompuroiden, mikä ei sinänsä haittaa, jos tarkoitus on hyvä.

Pohdin omaa isä-suhdettani, mikä ei sekään ollut mikään erinomainen. En ole kuitenkaan jäänyt katkeruuteni vangiksi. Ehkä minut vapautti se, että pystyin fyysisesti lyömään isääni ja siten ehkä vapautumaan hänen varjostaan. Työhön minuakin patistettiin aivan liikaa mutta en herkimpinä vuosina kokenut henkilökohtaista musertavaa väkivaltaa. Sitä tosin oli kosoltikin rakenteellisena siinä ympäristössä.

Muuttaja

Kirjoittelin muuttajan ajatuksia ylös. Ne menevät hieman lomittain ajallisesti aikaisempien pitkien merkintöjen kanssa. Taas toistan: Eihän näitä kenenkään tarvitse väkisin lukea, kun kirjoitukset ovat pitkiä. Minulle niissä on kuitenkin päiväkirjanomaista merkitystä. Olen hieman sekoittanut nimien alkukirjaimia ja faktojakin, jotta henkilöiden tunnistaminen ei olisi helppoa.

Muutin uuteen asuntoon pari päivää sitten. Tilanne on varsin eksistentiaalinen, kun en tunne täällä ketään ennestään, eikä minulla ole työnkään puolesta tilaisuutta tutustua ihmisiin. Tässä se veri punnitaan. Laajakaistayhteys tulee vasta joskus, netin kautta olen kuitenkin ollut mukana eräänlaisessa yhteisössä ja sinnekin on nyt katko.

Asumisen järjestäminen kuta kuinkin mukavaksi vie aikansa. Huomasin tehneeni tosi virheen, kun jätin varastohyllyni ekokylään. Mihin nyt laitan kirjani. Ajattelin ostaa vähän hienomman hyllyn, mutta mistä sen tähän hätään keksii. Olen saanut laitettua tavaroita kaappeihin ja kellarikomeroon, joka ensin piti tyhjentää vanhasta kamasta. Kaappitilaa on liian vähän. Vaatteita on ihan liikaa. Joskus työssä ollessani oli ehkä liian vähän vaatteita, nyt kaikkea on liikaa. Mitä teen kymmenillä paidoilla?

Kylpyhuoneessa on amme, mutta se on keltainen ja tahrautunut. Se on aivan karhea. Ensimmäisellä kerralla, lattiaviemäri ei vetänyt, mutta kädellä lattiakaivoa kaivamalla se on avautunut. Pidän kovasti ammekylvyistä, en ole saunafantasti, mutta kyllä kylpy-. Amme pitää varmaan maalata tarvittavalla maalilla. Tässä on asunut piintynyt tupakkamies, kaikki on keltaista, mitä ei ole maalattu. Ekokylässä maalasin kerran entisen tupakkahuoneen. Pesin seinää ja kattoa lukuisia kertoja, mitä tuskin huoltomiehet ovat täällä tehneet. Kovin paljon täällä ei tupakka tosin haise. Huoltomiehet ovat maalanneet osan seinästä vähän ikävällä sinivihreällä, mutta se menettelee. Seinät ovat kalseat eikä verhojakaan ole. Ekokylässä minulla oli verhot talon puolesta.

Ulkona on paljon lunta ja kova pakkanen. Mikä ero parin viikon takaiseen, kun kävin asuntoa katsomassa. Ikkunoistakin vetää melkoisesti, ne tarvitsisivat tiivistämistä. Minä tosin pidän viileästä vain lyhyellä kävelyretkellä, pyörä on vielä osina. Kylässä on pieni tehdas ja kauppa, mikä sinänsä on ihme näinä aikoina. Bussilla kyllä pääsee sekä Helsinkiin että Turkuun.

Huomenna menenkin Helsinkiin. S pyysi minua syntymäpäivilleen. Hän tulee miehen ikään. Juhlat ovat periaatteessa mukavaa vaihtelua.

Meillä oli hienoisia vaikeuksia löytää tienhaara. Muka oikaisimme ja jouduimme ajamaan kymmeniä kilometrejä enemmän. Kerroin M:lle Ekokylän tapahtumista. Häntä tietenkin askarrutti ja säälitti K:n yhtäkkinen romahdus. Psykologisoimme parhaamme mukaan tapahtumien kulkua, mutta mysteeriksi se kuitenkin jää. Kerroin myös muutaman muun mielenkiintoisen asian, miehethän eivät tosin juorua vaan puhuvat asioista.

Ihmisen mielenterveys on tosi outo mekanismi. Asioitten piti olla kunnossa, K:lla on naisystävä, hänellä on tuloja. Hän oli reissustamme oikein valoisalla mielellä ja vakuutti tyytyväisyyttään useaan otteeseen. Pystymme vain spekuloimaan.

N:n naapuri sai häneltä erinomaisen hyviä ohjeita kokoustekniikasta ja asioiden oikeasta hoitamisjärjestyksestä. Kylän sammahtanut kalastuskunta piti saada toimimaan, muuten ei vesijättöasioita olisi saatu eteenpäin. Minäkin olen oppinut Ekokylän aikana paljon kokousasioita, mutta K on niissä asioissa huomattavasti etevämpi, vaikka ei hänkään sanonut olleensa yhdistysasioitten kanssa tekemisissä ennen. Olinhan minäkin vuoden yhdistyksen ja osuuskunnan puheenjohtajana ja muutaman vuoden hallituksessa, mutta K on ollut vielä enemmän mukana. Hänellä on paljon lahjakkuutta, sosiaalista ja käytännöllistä. Hän on eräällä tavalla ns. luonnollinen johtaja, josta Allardtin ja Littusen oppikirja aikoinaan kertoi. Luonnollinen johtaja on sellainen, joka ottaa aloitteen ja ehdottaa toimintalinjoja ja toimii.

Samalla K:ssa on säie eristäytymiseen ja omaan maailmaansa vetäytymiseen, mistä kertoivat hänen legendaariset retriittinsä, joista hurjin päätyi mielisairaalaan. Hän on niin usein palannut siihen menetykseen, että hänen vaimonsa antoi hänelle kenkää poikien kasvettua isoiksi. Joskus puhe oli raljeeraavaa, mutta kokemuksen kipeys näkyi takana. Ymmärsin, että vaimo oli kyllästynyt miehen auktoriteettiin ja halusi seisoa omilla jaloillaan. Miehen koko elämä ikään kuin romahti. Omakotitalo myytiin, vaimo sai isomman osan ja omansa K luovutti pojilleen. Hänestä tuli rahaton, pyhä mies. Aluksi hänellä oli kaksikin naisystävää samalla kertaa, sitten hän luovutti ja istui tai makasi lähes katatonisessa tilassa, oli kausia, että hän hiihti maanisesti ja kausia, jolloin liikunta jäi.
M epäili, että Ekokylän kasvisruoat olivat myös heikentäneet miestä. Minustakin näytti, että vielä kahdeksan vuotta sitten lihaksikkaalta näyttänyt kroppa oli hieman rapistunut. Hänen panoksensa Ekokylän hyväksi on merkittävä, mutta siihen liittyy myös paljon tahatonta negatiivisuutta. Tarkoitukset ovat olleet hyvät ja pyhät, mutta elämä on perin ihmeellistä, ja syy- ja seuraussuhteet kovin kimurantteja.

Silti hänellä on vuosien mittaan ollut useita intiimejä naisystäviä ja paljon muita naispuolisia tuttavuuksia. Ehkä siihen liittyi romanttista gurun ja pyhän miehen palvontaa naisten puolelta, eikä se ihan perätöntä olekaan, sillä ihailla täytyy ihmistä, jonka omaisuus mahtuu yhteen kassiin. Itselläni on taipumus kerätä tavaroita, pitää mukavuuksista, hyvästä ruoasta ja kaikenlaisista nautinnoista. Minä olen maallinen ja K on taivaan poikia.

No jätän tämän psykologisoinnin tällä kertaa, ehkäpä Ekokylä tulee vielä tarjoamaan paljon muistoja, joista kirjoittaa.

On tosi mukavaa, että tv:ssä näkyy ruotsalainen kanava, ruotsalaisseudulla kun ollaan. On tunne kuin olisin taas kotona Ruotsissa. Ruudussa näkyy yhä tuttuja ruutukasvoja, vaikka uusia on toki tullut. Suunnittelen muutenkin Ruotsin matkaa. Matkustan lahden yli tänne risteilylle tulevan iäkkään sisareni kanssa, mikä sinänsä on hienoinen koettelemus. Sisko on erikoinen persoonallisuus. Hänellä ei ole koskaan ollut lapsia ja hän on lievästi sanottuna originelli. Hänellä on varmat mielipiteet, vaikka monessa asiassa ihan oikeat.

Vien tyttärelle pari Keuruun kirpparilta ostamaani kaunista esinettä. Toinen on Skultunan tehtaan valmistama messinkinen pieni hinkki ja toinen on 1704 -vuosiluvulla varustettu norjalainen tinakynttilänjalka, jota ensin luulin aidoksi, mutta se on kuitenkin kopio. Tytär pitää kauniista tavaroista ja hänelle jäi muutenkin aikoinani hankkimiani sieviä esineitä. Hän osaa pitää kotinsa muutenkin kunnossa.

Pikkupoika saa äidilleen kuuluneet nutukkaat, jotka tosin vielä ovat hieman isot. Niissä hänen äitinsä oli ekalla koko luokan sankari, kun karvakengissä oli luistoa. Vien hänelle joitakin muitakin pikkuesineitä, joita minulle on kertynyt. Nuorempi, itse juhlakalu ei vielä paljoa asioista ymmärrä. Puhelimessa kuulee kuinka tuo potra poika osaa kiljua. Se on myös isoa veljeään kohtaan eräänlainen ase, jolla hän kyllä osaa pitää puoliaan.

30.1.2005
Sain aimo annoksen yhteisöllisyyttä, että sillä elän taas viikkoja, enempää en kaipaa. Olin S:n syntymäpäivillä.Emme oikeastaan ole kovin hyviä kavereita, mutta tulemme ihan hyvin toimeen. Nyt kun tunnen vähän yksinäisyyttä, halusin vähän osallistua. Matka tosin maksoi liikaa, sellaista ei joka kuukausi passaa tehdä.

Itse en olisi voinut kuvitellakaan pitäväni isoja synttäreitä, mutta ihmiset ovat erilaisia. Useimmat kaipaavat nauraa ja laulaa ja sitä tosiaan oli ohjelmassa. S oli vuokrannut karaokelaitteet ja laukullisen levyjä Keltaisesta Pörssistä. Minäkin tykkäsin kovasti, vaikka en soolona laulanutkaan. Loilotimme porukalla. Boolin muodossa pitkänä aikana nautittu alkoholi ei mennyt päähän enkä edes tuntenut humaltumista. Tosin meillä oli vaikeuksia seurata sanoja, sen verran kieli oli kankea ja kurkku karhea. Kukaan ei juonut itseään pahoin voivaksi.

Olimme Espoossa saneerattavan koulun asuntosiivessä, jossa oli vain yksi asukas, joka nämä pidot järjesti. Laulu jatkui yli yhteen, naapureista ei tarvinnut välittää.

Tapasin S:n veljen ja hänen muita sukulaisiaan ja tuttavia. Yksi oli 60-luvun tunnettu laulajatar, jonka ääni on säilynyt hyvänä, suorastaan kypsynyt. Hän oli Heli Keinonen, joka esiintyi toissa kesänä myös Ekokylän festareilla. Hän lauloi kaksi tunnetuinta kappalettaan. Sääli, ettei charmikas laulaja oloe tehnyt come backiaan. En tiedä hänen kontakteistaan, mutta vanhana naisena hänessä on jopa enemmän persoonallisuutta ja noitamaista vetovoimaa kuin silloin ennen.

Laulajatar oli kovin sympaattinen ja empaattinen muutenkin. Kysyin häneltä, miten vasemmistolainen oli hänen 60-lukunsa. Vasemmalla hän oli ja on edelleenkin, mutta hän ei ollut stalinisti vaan enemmistöläinen. Keinosen mukaan se johtui enemmän sattumasta ja toveripiiristä. Hän sanoi jossakin konsertissa tunteneensa sellaista haltioituneisuuden ja yhteisyyden tunnetta, joka varmaan oli samaa juurta kuin missä tahansa massaliikkeessä. Siihen liittyi myös vaaran aistimus.
Hänen käsityksensä oli ja se on minunkin, että vasemmisto-nuoriso olisi sopivassa tilanteessa ollut valmis vallankumoukseen. Hänen mukaansa se ajatteli, että neuvostosysteemi kaikkine puutteineenkin edusti pyrkimystä hyvään, se oli ainoa muutoksen yritys, vaikka se sitten menikin nurin ja korruptoitui.

Oikein kunnon keskustelua ei siinä karaoke-hälyssä saanut aikaan, vaikka olisinkin sitä halunnut jatkaa viehättävän laulajattaren kanssa. Pikkutyttö ahdisti minua toiselta puolen. H on ollut naimisissa persialaisen kanssa, mutta lienee erossa ja lapseton. Hän hallitsee useita kieliä ja oletan hänen saavan tästä taidosta toimeentulonsa.

Nuori polvi ei Juliette Greco-tyyppistä, sielukasta laulajatarta tuntenut. S:n sukulaisissa oli veljen poika, joka soitti sujuvasti pianolla Beatles-kappalaeita. Olen aina ajatellut, että S onkin oikein lahjakas kaveri, hän on nokkela ja hyvä suustaan ja varsin poikamainen tavalla, joka usein menee sopimattoman rajan yli varmaan monien mielestä mauttomalla tavalla. Hän on kuitenkin oikein tykätty ja iloinen velikulta. Hänellä on liuta eri ikäisiä, nättejä tyttäriä sekä lapsenlapsi, jolla on itseään muutaman vuoden nuorempi täti. Tämä kolmivuotias täti on isänsä mukaan varsin känkkäränkkä, mutta oli oikein suloisella tuulella ja iässä. Aikaisemmin hän ei ole ottanut minuun juuri kontaktia, mutta tuli nyt syliin ja pakotti minua esittämään saman hallitsemaani taikatempun keksinmurulla yhä uudestaan.

Sanoin tälle tuttavaperheelle, että he ovat tervetulleita käymään kesällä, varsinkin kun luin menomatkalla bussissa, että asuinpaikkani lähiseudulle avataan toukokuussa kylpylä. Se oli muutenkin oikein hyvä uutinen. Siinä on ohjelmaa minun omalle jälkikasvullenikin ja muille mahdollisille kävijöille. Varmaan saaristoon matkaaminen vakiolinjalla on myös.
Oli kiinnostavaa seurata S:n sukulaisten dynamiikkaa, kun siihen ei liittynyt omakohtaisia tunnesiteitä. Samoja suhteita on kaikissa suvuissa. Ehkä olen yhä hieman sosiologi kaikesta huolimatta. En vienyt mitään lahjaa, mutta ostin runsaskätisesti S:n myymiä verkostomarkkinointituotteita. Minulla on pesuaineita nyt moneksi vuodeksi.

Oli mukavaa tulla bussilla kotiin läpi kasvaneen, mannermaisen Helsingin, esikaupunkien ja maalaismaiseman, jossa tie oli liukas ja niin valkoinen, että kuski sanoi pysyvänsä tiellä vain aurausviittojen ansiosta. Mukavan tuntuinen,nuori kuski jutteli matkustajien kanssa, heitteli iloisia kiitoksia ja heippoja. Suomaiset bussikuskit ovat muutenkin kokemukseni mukaan varsin korkeatasoisia. Palvelun ajatus on mennyt muutenkin aika hienosti läpi koko yhteiskunnan.