Ajoin bussilla kunnan keskukseen, mutta työnvälitystoimisto onkin naapurikunnassa. Bussi menee kahden tunnin päästä. Käytin tilaisuutta hyväksi ja hankin kirjastokortin. Lukemaan en taida ennättää enkä lainaa kirjoja. Pyörälläkin olisi päässyt, mutta tie ei ole oikein pyöräily-ystävällinen lumisateiden jälkeen. Bussimaksu on kyllä liian kallis.
Minulla on disketillä vähän kertomusta kuinka olin kaverin 50-vuotispäivillä laulamassa karaokea, mutta levykettä ei saa laittaa koneeseen ja kertomus tulee sitten joskus myöhemmin.
Eväät ovat vähissä enkä kirjoittele nyt enempää.
31.1.05
26.1.05
Jää hyväiset
Tänään sitten lähden lopullisesti yhteisöstä, jos Herra sen suo. Herralla tarkoitan M:ia, joka on luvannut kuskata viimeisiä kimpsuja ja kampsujani ja minua. Lopullisuuskin on ehdonalaista. Minulle jää tänne 100 polkupyörää ja romua, jolla on tunnearvoa ainakin. Tulen niitä ehkä joskus hakemaan ja yrittämään myydä.
Aika näyttää loppuuko minulta aihepiiri, kun yhteisön virikkeet loppuvat. Kiitollinen saan olla ainakin tästä ajasta, joka on tarjonnut paljon. En oikein tunne nytkään puolta asukkaista, koska en viime vuosina ole välittänyt tutustua. Kaipaamaan jään tilaa ja ympäröivää luontoa ja sen tarjoamia aktiviteetteja. Muistot jäävät ja niillä elää vielä pitkään.
Esimerkiksi eilen sain kuulla, että äskeisen etelänmatkamme kuski oli yllättäen joutunut hoitoon sekavassa tilassa Jyväskylässä keskeltä tietä. Hän ajoi aivan linjakkaasti pakuumatkan, vaikka ihmettelin ääniä, joita kuskin paikalta kuului. Näin jälkeenpäin ymmärrän hänen jutelleen itsekseen. Hän oli kovin avokätinen eikä huolinut korvausta tankkaamisesta ja muuttoavusta, enkä voinut väkisinkään sitä jättää. Minulla ei ollut hitustakaan negatiivisia tunteita tätä kaveria kohtaan, vaikka edelleenkin olen sitä mieltä, että hän on yhtenä ollut näivettämässä ekokylän mahdollisuuksia hellimällä syrjäytyneisyyttä. Hän juuri kirjoitti puheenjohtajatytön allekirjoitettavaksi paperin, jossa minut irtisanottiin asunnosta.
Olen lähinnä vapautunut, että saan lähdetyksi taas maailmalle. Oma vikani oli, että lähdin mukaan tällaiseen huuhaa-yritykseen. Ja omaa heikkouttani, etten saanut juttuja paremmalle tolalle.
Pienehkö määrä alkoholia liittyi edellispäivien tapahtumiin. Itselleni tuli sydämen tykytyksiä enkä voinut enempää avittaa pullon pohjan tyhjentämisessä. Kuulin kyllä oven läpi kavereiden olevan kovin luottamuksellisia. En saanut unta, kun lantrauksessa oli jääteetä ja se ja sydämen värinä valvottivat. Yhtäkkiä tällä kaverilla tuli pahoinvointia.Ehkä alkoholi ei sopinut mielialalääkkeen kanssa. Seuraavana päivänä teimme sen matkan merelle ja kaikki tuntui ihan hyvältä. Olin itse voimaton betasalpaajan takia ja merellä oli kylmää.
Kävimme paluumatkalla Turussa tapaamassa luontaishoitolan pitäjää, jonka luona kyseinen kaveri oli tehnyt kesän vapaaehtoistyötä. Näin paikan ensimmäistä kertaa. Vanhaan navettaan oli rakennettu viihtyisä myymälä ja kahvila, jossa istuimme hetken tulen ääressä. Kuulin naiselta, että tuttuni, TP, on Varsinais-Suomessa, nyt markkinoimassa "parantavia" magneetteja. En olisi ottanut asiaa puheeksi, mutta kaveri teki sen. Kerroin hänen lainansa takaajilla maksattamisesta.
Edessä ovat viimeiset rykäykset vanhan asunnon tyhjentämisessä. Pääsen ehkä parin viikon kuluttua laajakaistayhteyteen, mitä odotan kovasti. Lähden kohta matkalle nuorimman lapsenlapseni ristiäisiin Ruotsiin. Eilen yllätyin kirkkaasta lapsenäänestä puhelimessa. Sieltä kuului Hei!, mutta muuta ei vanhempi poika osannut sitten sanoakaan.
Aika näyttää loppuuko minulta aihepiiri, kun yhteisön virikkeet loppuvat. Kiitollinen saan olla ainakin tästä ajasta, joka on tarjonnut paljon. En oikein tunne nytkään puolta asukkaista, koska en viime vuosina ole välittänyt tutustua. Kaipaamaan jään tilaa ja ympäröivää luontoa ja sen tarjoamia aktiviteetteja. Muistot jäävät ja niillä elää vielä pitkään.
Esimerkiksi eilen sain kuulla, että äskeisen etelänmatkamme kuski oli yllättäen joutunut hoitoon sekavassa tilassa Jyväskylässä keskeltä tietä. Hän ajoi aivan linjakkaasti pakuumatkan, vaikka ihmettelin ääniä, joita kuskin paikalta kuului. Näin jälkeenpäin ymmärrän hänen jutelleen itsekseen. Hän oli kovin avokätinen eikä huolinut korvausta tankkaamisesta ja muuttoavusta, enkä voinut väkisinkään sitä jättää. Minulla ei ollut hitustakaan negatiivisia tunteita tätä kaveria kohtaan, vaikka edelleenkin olen sitä mieltä, että hän on yhtenä ollut näivettämässä ekokylän mahdollisuuksia hellimällä syrjäytyneisyyttä. Hän juuri kirjoitti puheenjohtajatytön allekirjoitettavaksi paperin, jossa minut irtisanottiin asunnosta.
Olen lähinnä vapautunut, että saan lähdetyksi taas maailmalle. Oma vikani oli, että lähdin mukaan tällaiseen huuhaa-yritykseen. Ja omaa heikkouttani, etten saanut juttuja paremmalle tolalle.
Pienehkö määrä alkoholia liittyi edellispäivien tapahtumiin. Itselleni tuli sydämen tykytyksiä enkä voinut enempää avittaa pullon pohjan tyhjentämisessä. Kuulin kyllä oven läpi kavereiden olevan kovin luottamuksellisia. En saanut unta, kun lantrauksessa oli jääteetä ja se ja sydämen värinä valvottivat. Yhtäkkiä tällä kaverilla tuli pahoinvointia.Ehkä alkoholi ei sopinut mielialalääkkeen kanssa. Seuraavana päivänä teimme sen matkan merelle ja kaikki tuntui ihan hyvältä. Olin itse voimaton betasalpaajan takia ja merellä oli kylmää.
Kävimme paluumatkalla Turussa tapaamassa luontaishoitolan pitäjää, jonka luona kyseinen kaveri oli tehnyt kesän vapaaehtoistyötä. Näin paikan ensimmäistä kertaa. Vanhaan navettaan oli rakennettu viihtyisä myymälä ja kahvila, jossa istuimme hetken tulen ääressä. Kuulin naiselta, että tuttuni, TP, on Varsinais-Suomessa, nyt markkinoimassa "parantavia" magneetteja. En olisi ottanut asiaa puheeksi, mutta kaveri teki sen. Kerroin hänen lainansa takaajilla maksattamisesta.
Edessä ovat viimeiset rykäykset vanhan asunnon tyhjentämisessä. Pääsen ehkä parin viikon kuluttua laajakaistayhteyteen, mitä odotan kovasti. Lähden kohta matkalle nuorimman lapsenlapseni ristiäisiin Ruotsiin. Eilen yllätyin kirkkaasta lapsenäänestä puhelimessa. Sieltä kuului Hei!, mutta muuta ei vanhempi poika osannut sitten sanoakaan.
25.1.05
Merellä soutelemassa
Toissa päivänä olin avoveneellä merellä. Pidin perää, soutaa en olisi jaksanutkaan, sillä olin ottanut sotacoria rytmihäiriöön ja se tekee voimattomaksi. Aurinko paistoi niin, että se lämmitti huomattavasti ja vesi oli vapaana. Talvi oli kuitenkin tullut etelärannikolle ja puut olivat lumisia.
Sain muutettua valtaosan käyttötavaroista uuteen asuntoon ja autoin vastavuoroisesti auton omistajaa puun teossa muutamana päivänä. Paikkakunta oli eri kuin se minne muutan.
Parin päivän kuluessa saan vanhan asunnon siivottua ja pääsen pysyvästi uuteen maisemaan.
Matkalla illalla ajoimme Loimaalla ohitse sen kohdan missä suuri liikenneturma oli tapahtunut. Tien kohta kylpi satojen kynttilöiden loisteessa. Ajoin hetken ajan itsekin, mutta kokeneemman kuskin mielestä meno näytti niin epävarmalta, että hän siirtyi rattiin. Minua vaivasivat vastaan tulevien valot ja outo iso, auto, liukas keli ja vielä peräkärrykin.
Tutustuimme pienen paikkakunnan elämään kolmena päivänä. Originelli naapuri, joka kävi saunomassa juttuineen oli tietysti parasta. Kävimme syömässä huoltoasemalla, joka oli oikea sosiaalinen tapaamispaikka. Ruoka maksoi vain 5 euroa ja se oli maittavaa ja runsasta. Munkit kruunasivat komeuden. Näistä munkeista naapuri kertoi jutun kuinka hän oli ollut joskus jo ennen paikan aukenemista porukan kanssa oven takana. Munkit höyrysivät vasta paistettuina astiassa liinan alla. Kun joku nosti liinaa, siellä oli kissaperhe lämmittelemässä. Emäntä oli ottanut munkit ei alta tosin, mutta vierestä. Muovituolit ja asiaan kuuluvat laminaattipöydät ja joulukoristeet kuuluivat paikan imagoon.
Toinen "sylta" oli paikallinen kahvila, jossa kävimme syömässä maan kuulun lohisopan, joka todella oli rikasta ja värikästä, ehkä paras koskaan syömämme kalasoppa. Se oli mukana myös saaristolaisesta ruokakulttuurista kertovassa uudessa kirjassakin. Värin ja maun salaisuutena taisi olla kurkkuma-mauste. Mukana oli myös loraus valkoviiniä. Tämän paikan emäntä aikoi myydä sen ja ruveta verkostomarkkinoimaan ihmepuun hedelmästä (en muista nimeä) tehtyä kaiken parantavaa juomaa. Saimme sitä mekin maistaa ja se oli todella parantavaa ytyisestä maustaan päätellen. Aineen hinta oli lähes tähtitieteellinen.
Kummallakin kerralla tässä paikassa oli istumassa ja kaljaa juomassa naapurimme mukaan "alkoholisoitunut", entinen metsuri, jonka kanssa naapuri muisteli poikavuosien seikkailuja. Varmaan satoja kertoja muisteltu, mutta meille uusi, juttu oli kaverusten jänismetsästys. Jänis oli mennyt jonnekin koloon, josta metsuri oli vetänyt sen esiin kuusenkarahkalla, jonka päähän oli jätetty neulaset. Hieman pyöräyttämällä neulaset tarttuivat jänön turkkiin. Mitä pupulle tapahtui sitten, on parasta olla muistelematta.
Sain muutettua valtaosan käyttötavaroista uuteen asuntoon ja autoin vastavuoroisesti auton omistajaa puun teossa muutamana päivänä. Paikkakunta oli eri kuin se minne muutan.
Parin päivän kuluessa saan vanhan asunnon siivottua ja pääsen pysyvästi uuteen maisemaan.
Matkalla illalla ajoimme Loimaalla ohitse sen kohdan missä suuri liikenneturma oli tapahtunut. Tien kohta kylpi satojen kynttilöiden loisteessa. Ajoin hetken ajan itsekin, mutta kokeneemman kuskin mielestä meno näytti niin epävarmalta, että hän siirtyi rattiin. Minua vaivasivat vastaan tulevien valot ja outo iso, auto, liukas keli ja vielä peräkärrykin.
Tutustuimme pienen paikkakunnan elämään kolmena päivänä. Originelli naapuri, joka kävi saunomassa juttuineen oli tietysti parasta. Kävimme syömässä huoltoasemalla, joka oli oikea sosiaalinen tapaamispaikka. Ruoka maksoi vain 5 euroa ja se oli maittavaa ja runsasta. Munkit kruunasivat komeuden. Näistä munkeista naapuri kertoi jutun kuinka hän oli ollut joskus jo ennen paikan aukenemista porukan kanssa oven takana. Munkit höyrysivät vasta paistettuina astiassa liinan alla. Kun joku nosti liinaa, siellä oli kissaperhe lämmittelemässä. Emäntä oli ottanut munkit ei alta tosin, mutta vierestä. Muovituolit ja asiaan kuuluvat laminaattipöydät ja joulukoristeet kuuluivat paikan imagoon.
Toinen "sylta" oli paikallinen kahvila, jossa kävimme syömässä maan kuulun lohisopan, joka todella oli rikasta ja värikästä, ehkä paras koskaan syömämme kalasoppa. Se oli mukana myös saaristolaisesta ruokakulttuurista kertovassa uudessa kirjassakin. Värin ja maun salaisuutena taisi olla kurkkuma-mauste. Mukana oli myös loraus valkoviiniä. Tämän paikan emäntä aikoi myydä sen ja ruveta verkostomarkkinoimaan ihmepuun hedelmästä (en muista nimeä) tehtyä kaiken parantavaa juomaa. Saimme sitä mekin maistaa ja se oli todella parantavaa ytyisestä maustaan päätellen. Aineen hinta oli lähes tähtitieteellinen.
Kummallakin kerralla tässä paikassa oli istumassa ja kaljaa juomassa naapurimme mukaan "alkoholisoitunut", entinen metsuri, jonka kanssa naapuri muisteli poikavuosien seikkailuja. Varmaan satoja kertoja muisteltu, mutta meille uusi, juttu oli kaverusten jänismetsästys. Jänis oli mennyt jonnekin koloon, josta metsuri oli vetänyt sen esiin kuusenkarahkalla, jonka päähän oli jätetty neulaset. Hieman pyöräyttämällä neulaset tarttuivat jänön turkkiin. Mitä pupulle tapahtui sitten, on parasta olla muistelematta.
18.1.05
Breikki
Minulta häipyvät nyt nettiyhteydet muutamaksi viikoksi. Jos kirjasto sattuu matkan varrelle, käyn lukemassa ja ehkä kirjoittamassa jotakin.
Ei enää ivaa
Ensimmäinen asiallinen blogijuttu ilmestyi eilisen Hesarin Talous-osastossa, mitä lie se kertookaan. Siinä kerrottiin, että Euroopan laatulehdet ovat ryhtyneet seuraamaan blogeja. Kunhan pääsen laajakaista-alueelle, ryhdyn minäkin niitä lukemaan.
Taustaruutu bilogi-ilmiöstä oli ihan asiallinen mielestäni. Minusta on tärkeää, että kerrotaan julkaisemisen helppoudesta ja ilmaispalvelusta. Pinserikin mainitaan, vaikka vielä varoitellaan Jäätteenmäen, Meriläisen ja Rajalan kohtaloilla.
Vielä puuttuu ensimmäinen asiallinen juttu itse suomalaisesta blogi-ilmiöstä. Seuranta ja arvostus innostuttaa mukaan ammattilaistasoisia kirjoittajia. Aika ilkeä oli Karu Sellin pilailu suomalaisten pienten kirjoittajien tärkeilystä. Se ei ollut ainakaan sydämellistä ja nostattavaa huumoria. Eihän tällä vielä olekaan hirveän suurta yhteiskunnallista merkitystä, mutta ajatus siitä, että kuka tahansa saa olla äänessä, on todella hieno. Portin vartijoita ei ole.
Koskahan suomalainen media ryhtyy seurantaan? Ja keitä seurataan? Minusta Finland for thought on yksi hyvä ehdokas. Me itse vieraan silmin, on kiinnostavaa.
Suuret Ikäluokat ovat vielä pitkään sitkeästi mukana
Suuret ikäluokat on minusta hyvä nimitys keski-ikäisille. Vaikka niihin ei lasketakaan 50-luvulla syntyneitä, he kuuluvat kokemusmaailmansa perusteella sodanjälkeisiin. Hesarissa oli eilen juttu Maurista, joka kasvoi isoksi ja ehti todistamaan todella suuria muutoksia, vaikka on vasta 50-vuotias. Todella tuttua menoa meikäläiselle ruokakomentoineen, vaatteineen, talkoineen ja arkeineen. Ruotsin siirtolaisuus myös. Itseltäni jäi menestys saavuttamatta, toisin kuin Maurilla, vaikka elintasoni on sinänsä aika hyvä työttömänäkin.
Taustaruutu bilogi-ilmiöstä oli ihan asiallinen mielestäni. Minusta on tärkeää, että kerrotaan julkaisemisen helppoudesta ja ilmaispalvelusta. Pinserikin mainitaan, vaikka vielä varoitellaan Jäätteenmäen, Meriläisen ja Rajalan kohtaloilla.
Vielä puuttuu ensimmäinen asiallinen juttu itse suomalaisesta blogi-ilmiöstä. Seuranta ja arvostus innostuttaa mukaan ammattilaistasoisia kirjoittajia. Aika ilkeä oli Karu Sellin pilailu suomalaisten pienten kirjoittajien tärkeilystä. Se ei ollut ainakaan sydämellistä ja nostattavaa huumoria. Eihän tällä vielä olekaan hirveän suurta yhteiskunnallista merkitystä, mutta ajatus siitä, että kuka tahansa saa olla äänessä, on todella hieno. Portin vartijoita ei ole.
Koskahan suomalainen media ryhtyy seurantaan? Ja keitä seurataan? Minusta Finland for thought on yksi hyvä ehdokas. Me itse vieraan silmin, on kiinnostavaa.
Suuret Ikäluokat ovat vielä pitkään sitkeästi mukana
Suuret ikäluokat on minusta hyvä nimitys keski-ikäisille. Vaikka niihin ei lasketakaan 50-luvulla syntyneitä, he kuuluvat kokemusmaailmansa perusteella sodanjälkeisiin. Hesarissa oli eilen juttu Maurista, joka kasvoi isoksi ja ehti todistamaan todella suuria muutoksia, vaikka on vasta 50-vuotias. Todella tuttua menoa meikäläiselle ruokakomentoineen, vaatteineen, talkoineen ja arkeineen. Ruotsin siirtolaisuus myös. Itseltäni jäi menestys saavuttamatta, toisin kuin Maurilla, vaikka elintasoni on sinänsä aika hyvä työttömänäkin.
17.1.05
Turha haikailla Karjalaa takaisin...
Aamu-tv:ssä kerrotaan virolaisten entisen pääministerin, Edgar Savisaaren muistelmista, joissa hän ilmaisi katkeruutensa suomalaisten nuljuuteen Viron itsenäistymiseen nähden. Mauno Koivisto esiintyy konnana ja aivan oikeutetusti.
Suomalaisilla olisi ollut tuolloin myös mahdollisuus saada takaisin osa Karjalaansa, jos he olisivat osanneet ja uskaltaneet toimia. Mutta se oli henkisesti mahdotonta vuosikymmenien ystävyysvakuuttelujen, suomettumisen ja liekanarussa kulkemisen jälkeen.
Meillä oli länsimainen yhteiskuntajärjestyksemme, jota emme halunneet riskeerata. Kukaanhan ei tiennyt, miten asiat Venäjällä menisivät.
Nyt Viron ja Baltian maitten itsenäistyminen olisi mahdotonta ja traagista, kun katsoo Tsetshenian kohtaloa, yhtä mahdotonta kuin Karjalan takaisin saaminen nyt on.
Lasten pahoinpitely on toinen asia, mistä aamulähetyksessä puhuttiin. Asiantuntijat ovat tietenkin aivan oikeassa, kun he asettavat lasten integriteetin loukkaamattomaksi. Viisas kasvattaja etsii tietenkin katsekontaktia, kiinnittää lapsen huomion uuteen asiaan, eikä turhaan kerjää verta nenästään. Mutta, että yhteiskunta puuttuu luunappiin, menee jo liian pitkälle! Ei lasta passaa päästää niskan päälle kuten ei ketään muutakaan diktaattoriksi. Lapsikin voi oppia käyttämään henkistä väkivaltaa.
Suomalaisilla olisi ollut tuolloin myös mahdollisuus saada takaisin osa Karjalaansa, jos he olisivat osanneet ja uskaltaneet toimia. Mutta se oli henkisesti mahdotonta vuosikymmenien ystävyysvakuuttelujen, suomettumisen ja liekanarussa kulkemisen jälkeen.
Meillä oli länsimainen yhteiskuntajärjestyksemme, jota emme halunneet riskeerata. Kukaanhan ei tiennyt, miten asiat Venäjällä menisivät.
Nyt Viron ja Baltian maitten itsenäistyminen olisi mahdotonta ja traagista, kun katsoo Tsetshenian kohtaloa, yhtä mahdotonta kuin Karjalan takaisin saaminen nyt on.
Lasten pahoinpitely on toinen asia, mistä aamulähetyksessä puhuttiin. Asiantuntijat ovat tietenkin aivan oikeassa, kun he asettavat lasten integriteetin loukkaamattomaksi. Viisas kasvattaja etsii tietenkin katsekontaktia, kiinnittää lapsen huomion uuteen asiaan, eikä turhaan kerjää verta nenästään. Mutta, että yhteiskunta puuttuu luunappiin, menee jo liian pitkälle! Ei lasta passaa päästää niskan päälle kuten ei ketään muutakaan diktaattoriksi. Lapsikin voi oppia käyttämään henkistä väkivaltaa.
16.1.05
Pakokauhu-muutto
Olin ajatellut tehdä hitaasti muuttoa, mutta saisin hyvän kyydin jo keskiviikkona ja pakkaaminen tapahtuu liian kiireesti. En osta juuri mitään, silti minulle kertyy tavaraa. Pakko jättää varastoja jälkeensä kuten entisajan naparetkeilijät. Uusi asunto täyttyy muuten liikaa. Nämä tavarat jäänevät tänne vuosiksi, ehkä ainiaaksi.
Joskus ajattelin tehdä esinetaidetta menneestä historiasta. Ajattelin laittaa esineitä vanhoihin matkalaukkuihin, ehkä kirjoitettuja lappusia selostukseksi. Sekin jää vain ideaksi. Olen kiinnostunut käsitetaiteesta. Minusta Katariina Kaikkosen pikkutakit Suurkirkon rappusilla olivat hienoja. Olin nuorena ripustamassa nykytaidetta Tampereella muutaman vuoden ajan, siitä ehkä jäi harrastus. Ramppasin kaikki mahdolliset museot Lontoossakin kuukauden aikana. Tyttären kanssa kävimme myös kaiken maailman paikoissa. Siitä hänelle on ehkä jäänytkin sama kiinnostus esineisiin ja historiaan.
Minulla on jäljellä jossakin pornokaupasta ostettu peniksen kiristäjä-nauha, kun oli erektiovaikeuksia nuoren tyttöystävän kanssa. Se ei koskaan toiminut. Olin jostakin syystä kovin lamassa vaikka olin muuten huippukunnossa, maratonikelpoinen varmaan. Syynä saattoi olla liian nuori tyttöystävä, melkein sakkolihaa. Itse epäilin ginseng-juurta sisältävää rohdosta. Minulle sillä saattoi olla sellainen vaikutus, vaikka luulisi päinvastaista. Muistelen, että viagraa ei silloin vielä olisi ollut, saatan olla väärässä. Eikä tuostakaan ajasta ole kuin seitsemän vuotta, se oli täällä Ekokylän vuosina. Kahden seuraavan naisystävän kanssa niitä ongelmia ei sitten ollutkaan, ei ollenkaan. Tämä edellinen liittyi siis esinemaailmaan ja etten mielelläni heitä pois.
Törppö
Muistelin lapsuuden ajan pomppaa, päällystakkia, edellisessä postauksessa. Päällystakki ja muut vaatteet olivat entisinä aikoina tärkeä, kun muistaa esimerkiksi venäläisiä klassikoita, esimerkkinä Gogolin Päällystakki- näytelmä.
Toinen miehuuden merkki oli turkislakki, törppö, samanlainen, jota afgaanit pitävät, mielellään lampaan kiharaisesta nahasta tehty kuten Hamid Karzailla bruukaa olla. Lapissa ei pelkällä pipolla olisi pärjännytkään ja korville vedettävä suomalaistyyppinen reuhka oli vähän maatiainen. Törppö minulla oli. Valitettavasti ison pääni vuoksi suurinkin koko oli vähän ahdas ja lakki kiristi. Sen kanssa oli käytettävä korvalappuja, jos halusi säilyttää korvansa, kun lakki ei venynyt korville.
Sille törpölle kävi vähän köpelösti, kun koulun vessassa, jonne välituntisin keräännyimme, kun opettajien silmä vältti, joku työnsi sen silmilleni ja se sattui putoamaan - suoraan vessanpyttyyn. Olin tosi pahoillani, sillä se oli kallis kapine. Joku sen nosti pytystä ja vein sen kotiin ja pesin, mutta ahdas lakki kutistui entisestään. Tosin siitä tuli väljä, kun revin vuorin irti. Taisin käyttää vielä onnetonta törppöä edelleen. Myöhemmin tuli tekokarvaisia lakkeja ja kiinalaisia kaninnahasta tehtyjä, jotka ovat ratkaisseet palelemispulmat. Löydän varmasti muutossa kuluneen kiinalaisen lakkini, joka on ilman minua poseerannut Dagens Nyheterin kannessa, kun olin eräopaskurssilla Jämtlannin tunturimaailmassa ja kiipeilimme jäätikköseinää. Lakkini oli sievän jämtlantilaistytön päässä.
Lappiin ja sen pakkasiin en päässytkään takaisin vaan olen lähdössä melkein niin kauaksi sieltä kuin Suomessa on mahdollista. Olen asunut Suomen päälaen kuhmussa, nyt sitten muutan Suomi-neidon varpaaseen.
Joskus ajattelin tehdä esinetaidetta menneestä historiasta. Ajattelin laittaa esineitä vanhoihin matkalaukkuihin, ehkä kirjoitettuja lappusia selostukseksi. Sekin jää vain ideaksi. Olen kiinnostunut käsitetaiteesta. Minusta Katariina Kaikkosen pikkutakit Suurkirkon rappusilla olivat hienoja. Olin nuorena ripustamassa nykytaidetta Tampereella muutaman vuoden ajan, siitä ehkä jäi harrastus. Ramppasin kaikki mahdolliset museot Lontoossakin kuukauden aikana. Tyttären kanssa kävimme myös kaiken maailman paikoissa. Siitä hänelle on ehkä jäänytkin sama kiinnostus esineisiin ja historiaan.
Minulla on jäljellä jossakin pornokaupasta ostettu peniksen kiristäjä-nauha, kun oli erektiovaikeuksia nuoren tyttöystävän kanssa. Se ei koskaan toiminut. Olin jostakin syystä kovin lamassa vaikka olin muuten huippukunnossa, maratonikelpoinen varmaan. Syynä saattoi olla liian nuori tyttöystävä, melkein sakkolihaa. Itse epäilin ginseng-juurta sisältävää rohdosta. Minulle sillä saattoi olla sellainen vaikutus, vaikka luulisi päinvastaista. Muistelen, että viagraa ei silloin vielä olisi ollut, saatan olla väärässä. Eikä tuostakaan ajasta ole kuin seitsemän vuotta, se oli täällä Ekokylän vuosina. Kahden seuraavan naisystävän kanssa niitä ongelmia ei sitten ollutkaan, ei ollenkaan. Tämä edellinen liittyi siis esinemaailmaan ja etten mielelläni heitä pois.
Törppö
Muistelin lapsuuden ajan pomppaa, päällystakkia, edellisessä postauksessa. Päällystakki ja muut vaatteet olivat entisinä aikoina tärkeä, kun muistaa esimerkiksi venäläisiä klassikoita, esimerkkinä Gogolin Päällystakki- näytelmä.
Toinen miehuuden merkki oli turkislakki, törppö, samanlainen, jota afgaanit pitävät, mielellään lampaan kiharaisesta nahasta tehty kuten Hamid Karzailla bruukaa olla. Lapissa ei pelkällä pipolla olisi pärjännytkään ja korville vedettävä suomalaistyyppinen reuhka oli vähän maatiainen. Törppö minulla oli. Valitettavasti ison pääni vuoksi suurinkin koko oli vähän ahdas ja lakki kiristi. Sen kanssa oli käytettävä korvalappuja, jos halusi säilyttää korvansa, kun lakki ei venynyt korville.
Sille törpölle kävi vähän köpelösti, kun koulun vessassa, jonne välituntisin keräännyimme, kun opettajien silmä vältti, joku työnsi sen silmilleni ja se sattui putoamaan - suoraan vessanpyttyyn. Olin tosi pahoillani, sillä se oli kallis kapine. Joku sen nosti pytystä ja vein sen kotiin ja pesin, mutta ahdas lakki kutistui entisestään. Tosin siitä tuli väljä, kun revin vuorin irti. Taisin käyttää vielä onnetonta törppöä edelleen. Myöhemmin tuli tekokarvaisia lakkeja ja kiinalaisia kaninnahasta tehtyjä, jotka ovat ratkaisseet palelemispulmat. Löydän varmasti muutossa kuluneen kiinalaisen lakkini, joka on ilman minua poseerannut Dagens Nyheterin kannessa, kun olin eräopaskurssilla Jämtlannin tunturimaailmassa ja kiipeilimme jäätikköseinää. Lakkini oli sievän jämtlantilaistytön päässä.
Lappiin ja sen pakkasiin en päässytkään takaisin vaan olen lähdössä melkein niin kauaksi sieltä kuin Suomessa on mahdollista. Olen asunut Suomen päälaen kuhmussa, nyt sitten muutan Suomi-neidon varpaaseen.
Van Goghin korva
Nyt selvisi, miten sen korvan kanssa oli. Miten ja missä yhteydessä se irti leikkaaminen tapahtui. Aina on kuullut siitä puhuttavan, mutta nyt se sitten selvisi yleissivistävän tv:n ansiosta. Tv:ssä päättyi oikein hyvin tehty elämänkerta maalarimestarista. Hänen taiteilijauransa oli vielä lyhyempi kuin Aleksis Kiven. Kumpikin joutui mielisairaalaan ja kuoli pian sieltä päästyään.
Kuinka pientä ja proosallista heidän elämänsä olikaan ja silti he olivat maailmanluokan taiteilijoita. Kumpikaan ei saanut nauttia harmonisesta perhe-elämästä, mutta kummallakin oli ymmärtäjiä. Aleksis Kivi tulkitsi ehkä peräpukamat sukupuolitaudiksi. Hän hoiti tietoisesti terveyttään, otti vesihoitoja, oli ulkoilmaihminen. Häntä hoidettiin ehkä silloisen tietämyksen mukaan rauhoittavalla vesihoidolla väkisin ja hän sai kammon vettä kohtaan ja eli loppuelämänsä likaisena. Hän masturboi metsässä ja oli jonkinlainen kylähullu, lapset heittelivät häntä hevosenkakkaroilla. Vincent joutui vastaavaan kohteluun Arlesissa.
Tein katselmusta muuttopakkausta varten. Vaatteet taidan kuljettaa mustissa jätesäkeissä. Huomasin, että sovin Lontoosta ostamaani pitkään ulsteriin. Täällä sitä en ole kehdannut pitää, etten leimautuisi erikoisuuden tavoittelijaksi tai kylähulluksi kuten ennustettiinkin, mutta Etelä-Suomessa ehkä. Mahdun ihmeekseni takin sisään.
Miehuuden merkki oli nuoruudessani rippipuku ja päällystakki eli pomppa. Ostin sellaisen joskus 17 -kesäisenä. Siinä oli olkatoppaukset ja se oli leveä ja muistutin siinä Paasikiveä. Möin sen naapurin pojalle parin käyttökerran jälkeen. Tämä nykytakki on hienosti leikattu ja tyylikäs, taisin ostaa sen Saville Roadilta peräti. Ehkäpä ostan hatunkin.
Kuinka pientä ja proosallista heidän elämänsä olikaan ja silti he olivat maailmanluokan taiteilijoita. Kumpikaan ei saanut nauttia harmonisesta perhe-elämästä, mutta kummallakin oli ymmärtäjiä. Aleksis Kivi tulkitsi ehkä peräpukamat sukupuolitaudiksi. Hän hoiti tietoisesti terveyttään, otti vesihoitoja, oli ulkoilmaihminen. Häntä hoidettiin ehkä silloisen tietämyksen mukaan rauhoittavalla vesihoidolla väkisin ja hän sai kammon vettä kohtaan ja eli loppuelämänsä likaisena. Hän masturboi metsässä ja oli jonkinlainen kylähullu, lapset heittelivät häntä hevosenkakkaroilla. Vincent joutui vastaavaan kohteluun Arlesissa.
Tein katselmusta muuttopakkausta varten. Vaatteet taidan kuljettaa mustissa jätesäkeissä. Huomasin, että sovin Lontoosta ostamaani pitkään ulsteriin. Täällä sitä en ole kehdannut pitää, etten leimautuisi erikoisuuden tavoittelijaksi tai kylähulluksi kuten ennustettiinkin, mutta Etelä-Suomessa ehkä. Mahdun ihmeekseni takin sisään.
Miehuuden merkki oli nuoruudessani rippipuku ja päällystakki eli pomppa. Ostin sellaisen joskus 17 -kesäisenä. Siinä oli olkatoppaukset ja se oli leveä ja muistutin siinä Paasikiveä. Möin sen naapurin pojalle parin käyttökerran jälkeen. Tämä nykytakki on hienosti leikattu ja tyylikäs, taisin ostaa sen Saville Roadilta peräti. Ehkäpä ostan hatunkin.
15.1.05
Kadonneen vartalon metsästys
Juice Leskisen ja Mikko Alatalon yhteiskonsertti oli elämys. Olen aina pitänyt molemmista. Alatalo on oikein musikaalinen, mikäli voin ymmärtää. Leskinen lyyrisesti nerokas. Vaikka en voi sanoakaan seuranneeni heitä kovin tarkkaan 20 vuoden Suomesta poissaoloni aikana, tuli paljon tuttuuden ja tunnistamisen elämyksiä. Alatalo on tehnyt paljon suomalaisuudesta kertovia lauluja, joissa on sopivalla tapaa pateettisuutta ja sukupolvemme tuntoja. Oli myös mukava katsoa artistien mukana vanhentunutta yleisöä, joka eli innolla mukana. Kaunis, lämminhenkinen tilaisuus. On hienoa elää tässä maassa, jossa on niin paljon hyvää ja kaunista.
Etelänmatka
Etelä-Suomessa oli ihan kevään tunnelma, ei ollut lunta. Keski-Suomessa lunta on paljon, ihmisiä näkyi pilkillä. Kiristyvä pakkanen lisäsi talven tuntua palatessa.
Sain hyvän ja halvan asunnon. Kauppa ja liikenneyhteydet ovat vieressä. Oma parveke, uudet kodinkoneet, vasta remontoitu, laajakaista. Talossa on koneellinen kylmiökin, sauna, ilmainen pesutupa. Minulle luvattiin vielä työhuonekin vaikka nikkarointia varten. Internetin ansiota kaikki.
Huoltoyhtiön kaverilla oli palveluintoa. Hän järkkäsi minulle yöpymispaikan tyhjään huoneistoon, saunan ja paljon muuta, kun Keuruulle ei olisi enää samana iltana päässyt.
Oli kotoisaa, kun ympäristössä on tuttua ruukkipaikkakunnan leimaa, vanhoissa taloissa kuonakivijalkoja. Kaupassa ja bussissa sanottiin varmuuden vuoksi: viisi euroa, fem euro. Ruotsinkieliset ovat enemmistössä, mutta tuskin herrakansaa kuten riikinruotsalaiset. Meri on joka puolella ja ruotsinlaivalle pääsee puolessatoista tunnissa bussilla.
Mukava päästä aivan omaksi herrakseen taas tämän pitkän harharetken jälkeen. Paljon hyviä kokemuksia selkärepussa tosin, rikkauttahan sekin on, vaikka rahat menivätkin.
Sain hyvän ja halvan asunnon. Kauppa ja liikenneyhteydet ovat vieressä. Oma parveke, uudet kodinkoneet, vasta remontoitu, laajakaista. Talossa on koneellinen kylmiökin, sauna, ilmainen pesutupa. Minulle luvattiin vielä työhuonekin vaikka nikkarointia varten. Internetin ansiota kaikki.
Huoltoyhtiön kaverilla oli palveluintoa. Hän järkkäsi minulle yöpymispaikan tyhjään huoneistoon, saunan ja paljon muuta, kun Keuruulle ei olisi enää samana iltana päässyt.
Oli kotoisaa, kun ympäristössä on tuttua ruukkipaikkakunnan leimaa, vanhoissa taloissa kuonakivijalkoja. Kaupassa ja bussissa sanottiin varmuuden vuoksi: viisi euroa, fem euro. Ruotsinkieliset ovat enemmistössä, mutta tuskin herrakansaa kuten riikinruotsalaiset. Meri on joka puolella ja ruotsinlaivalle pääsee puolessatoista tunnissa bussilla.
Mukava päästä aivan omaksi herrakseen taas tämän pitkän harharetken jälkeen. Paljon hyviä kokemuksia selkärepussa tosin, rikkauttahan sekin on, vaikka rahat menivätkin.
13.1.05
Seikkailu
Lähden taas seikkailuun, katsomaan asuntoa aivan Etelä-Suomesta. Matkaan täytyy lähteä jo yöllä, taas kolmen aikaan Keuruulta. Tiet ovat jäässä, mutta kyllä minä jotenkin kylälle pääsen. Kotiin en ehdi saman vuorokauden aikana, vaan pitää yöpyä.
Kuinka mukavaa onkaan suunnitella matka matkahuollon netti-aikatauluja avuksi käyttäen. Toivottavasti vain en ole katsonut väärin.
Nämä asunnot ovat kyllä pienessä kylässä, mutta laajakaistan ulottuvilla. Vuokrakin on erittäin halpa, yksiö n. 160 euroa kuussa ja vielä remontoitu asunto.
Mukavaa, jos pääsen muuttamaan jo tämän kuun lopussa.
Kuinka mukavaa onkaan suunnitella matka matkahuollon netti-aikatauluja avuksi käyttäen. Toivottavasti vain en ole katsonut väärin.
Nämä asunnot ovat kyllä pienessä kylässä, mutta laajakaistan ulottuvilla. Vuokrakin on erittäin halpa, yksiö n. 160 euroa kuussa ja vielä remontoitu asunto.
Mukavaa, jos pääsen muuttamaan jo tämän kuun lopussa.
Palvelukustantaminen
Tutkin eilistä linkkiäni ja päädyin todella mielenkiintoiseen ideaan. Palvelukustantaminen. On olemassa kustantaja, joka hoitaa kaiken muun paitsi kirjoittamisen. Sitoutumalla ostamaan itse vain 85 kpl, kirjoittaja saa opuksensa markkinoille. Jos omistaa vähääkään sosiaalista elämää, sukulaisia ja ystäviä, pääsee kirjailijaksi. Kustantamo hoitaa myynnin kirjastoihin ja verkossa.
Tutkin oheista linkkiä ja ihastuin. Sivut ovat selkeitä, kerrotaan ideasta, kirjoista ja kirjailijoista ja kirjan voi jopa tilata verkossa.
Blogikirjailu on tietenkin vielä parempi idea, mutta niitä voisi yhdistääkin. Monet ovat pohtineet ensimmäisen blogikirjan ilmestymistä. Tässähän olisi yksi mahdollisuus.
Olisin yksi ostaja, jos esimerkiksi itse bloggaamisesta, joku tekisi kirjan. Siihen olisi koottu asiatietoa ja ohjeita, mutta siinä olisi myös pohdintaa sähköisen kirjoittamisen ulottuvuuksista. Luulisi, että sillä olisi juuri nyt sosiaalista tilaustakin, kun yleisö ja muu media alkavat kiinnostua ilmiöstä.
Tutkin oheista linkkiä ja ihastuin. Sivut ovat selkeitä, kerrotaan ideasta, kirjoista ja kirjailijoista ja kirjan voi jopa tilata verkossa.
Blogikirjailu on tietenkin vielä parempi idea, mutta niitä voisi yhdistääkin. Monet ovat pohtineet ensimmäisen blogikirjan ilmestymistä. Tässähän olisi yksi mahdollisuus.
Olisin yksi ostaja, jos esimerkiksi itse bloggaamisesta, joku tekisi kirjan. Siihen olisi koottu asiatietoa ja ohjeita, mutta siinä olisi myös pohdintaa sähköisen kirjoittamisen ulottuvuuksista. Luulisi, että sillä olisi juuri nyt sosiaalista tilaustakin, kun yleisö ja muu media alkavat kiinnostua ilmiöstä.
12.1.05
Männynuutejuomaa
Katsoin illalla ohjelman pohjalaismiehestä, joka oli saanut taistella havupuu-uutejuomansa puolesta viranomaisia vastaan, mutta voittanut. Uskon periaatteessa hyvään ja monipuoliseen ravintoon, josta tulevat kaikki hivenaineet ja antioksidantit. En aikuisena koskaan sairasta vilustumistauteja, vaikka lapsena köhin kuukausikaupalla peräjälkeen.
Tuskin tuo valmistaja tekee muuta kuin keittää männynkuoriaan ja pullottaa liemen. Ostin Keuruun luontaistuotekaupasta pullollisen ihan uteliaisuudesta. Aine maistuu lievästi metsältä ja männyltä, metsämarjat tulevat mieleen. Pullo maksoi runsaat 7 euroa. Sellaisenaan se ei ole varsinaisesti makuelämys, mutta sopisi vaikka drinkkeihin. Pullon kyljessä ei ole tuoteselostusta, kylläkin tietoa, että aine sisältää paljon antioksidantteja, erään kemian professorin nimikin mainitaan. Ihan hyvin voin ainetta käyttää, tuskin siitä on haittaakaan.
Pullon kyljessä mainitaan: Vuoden 2003 luontaiselintarvike Suomessa.
Pyöräilin jäisiä teitä myöten turvallisesti nastarenkaillani kylälle. Näin kesällä tapaamani kaverin mielisairaalasta. Yleensä hän tuijottaa eteensä eikä tervehdi, mutta nyt hän oli hankalassa paikassa ja hänen oli melkein pakko vastata tervehdykseeni. Hän oli lihonut, lääkkeetkin sen tekevät. Hänkin oli pyörällä, mutta ei nastarenkaallisella. Hän on kuitenkin varsinainen sankari, joka viime kesänä teki kuukauden retken pahimpaan sadeaikaan.
Kaupassa näin entisen kaupunginjohtajan Osmo Kärkkäisen, joka oikeastaan on Ekokylän kummi, kun suhtautui myötäsukaisesti pa-porukan haluun ostaa kaupungin kiinteistö. Nykyinen kaupunjohtaja, nuori mies, saa nyt vastata elinkeinoelämän kehityksestä ja olla pahassa liemessä. Hänen uutta kauttaan vastustettiin yrittäjien taholta. Kärkkäinenkin sai olla välillä kovissa paikoissa, joista en oikeastaan tiedäkään. Hänen aikanaan piti perustaa liimapalkkitehdas, mutta siitä ei tullut mitään, mikä jäi kaivelemaan miestä. Hän on kirjoittanut kolme kirjaa ja on aktiivinen eläkeläinen ja konsultti, mikäli olen ymmärtänyt.
Suurin syy siihen, miksi Kärkkäinen oli myötämielinen oli Jääskeläisen pariskunta, jolla oli hänen silmissään hyvä maine eri virkapaikoilta.
Nyt Liisa J. toimii laajemmissa ympyröissä. Hän on edelleen korkeassa virassaan Opetushallituksessa, mutta vapaa-aikanaan kansainvälisen ekoyhteisöliikkeen Suomen yhdyshenkilönä, ekoyhteisöjä edistämään pyrkivän SKEY:n johdossa ja kätilönä, kuten hän haluaa itseään kutsua, suunnitelmissa oleville yhteisökylille, joita on kaavailtu useita. Yhden kauppakirja on kai jo kirjoitettukin ja osakkeita myydään. Sähköpostilistalla ilmoitetaan, että tästä sivustosta tulee yhteisökylien tiedotuksen uusi sijaintipaikka.
Toivon tietysti hyvää tälle liikkeelle, jonka katsojana niin hyvin tunnen. Toivon vain, ettei perusteta pelkkiä löhöilypaikkoja syrjäytyneille, kituvia ja aloitteettomia, "näköalattomia" kyliä kuin tämä, josta itse olen lähdössä. Tämä ei ole toiminut kovin hyvänä esikuvana.
Hesarin taloussivu kirjoitti viime sunnuntain numerossaan ehkä ironisen jutun:
NYT LOPPUI LÖHÖILY. TÖIHIN SIITÄ JA SASSIIN.
Elinkeinoelämän uljas uusi Suomi
Elinkeinoelämällä on visio: kuhnureiden lössöyhteiskunnaksi laiskistunut Suomi on muutettava maaksi, jossa ihmiset ja palkat joustavat kuin benjiköysi ja yritysjohtajat kiertävät kouluja valmistamassa lapsia yrittäjyyteen.
Itse pidän tätä aika hyvänä visiona.
Tuskin tuo valmistaja tekee muuta kuin keittää männynkuoriaan ja pullottaa liemen. Ostin Keuruun luontaistuotekaupasta pullollisen ihan uteliaisuudesta. Aine maistuu lievästi metsältä ja männyltä, metsämarjat tulevat mieleen. Pullo maksoi runsaat 7 euroa. Sellaisenaan se ei ole varsinaisesti makuelämys, mutta sopisi vaikka drinkkeihin. Pullon kyljessä ei ole tuoteselostusta, kylläkin tietoa, että aine sisältää paljon antioksidantteja, erään kemian professorin nimikin mainitaan. Ihan hyvin voin ainetta käyttää, tuskin siitä on haittaakaan.
Pullon kyljessä mainitaan: Vuoden 2003 luontaiselintarvike Suomessa.
Pyöräilin jäisiä teitä myöten turvallisesti nastarenkaillani kylälle. Näin kesällä tapaamani kaverin mielisairaalasta. Yleensä hän tuijottaa eteensä eikä tervehdi, mutta nyt hän oli hankalassa paikassa ja hänen oli melkein pakko vastata tervehdykseeni. Hän oli lihonut, lääkkeetkin sen tekevät. Hänkin oli pyörällä, mutta ei nastarenkaallisella. Hän on kuitenkin varsinainen sankari, joka viime kesänä teki kuukauden retken pahimpaan sadeaikaan.
Kaupassa näin entisen kaupunginjohtajan Osmo Kärkkäisen, joka oikeastaan on Ekokylän kummi, kun suhtautui myötäsukaisesti pa-porukan haluun ostaa kaupungin kiinteistö. Nykyinen kaupunjohtaja, nuori mies, saa nyt vastata elinkeinoelämän kehityksestä ja olla pahassa liemessä. Hänen uutta kauttaan vastustettiin yrittäjien taholta. Kärkkäinenkin sai olla välillä kovissa paikoissa, joista en oikeastaan tiedäkään. Hänen aikanaan piti perustaa liimapalkkitehdas, mutta siitä ei tullut mitään, mikä jäi kaivelemaan miestä. Hän on kirjoittanut kolme kirjaa ja on aktiivinen eläkeläinen ja konsultti, mikäli olen ymmärtänyt.
Suurin syy siihen, miksi Kärkkäinen oli myötämielinen oli Jääskeläisen pariskunta, jolla oli hänen silmissään hyvä maine eri virkapaikoilta.
Nyt Liisa J. toimii laajemmissa ympyröissä. Hän on edelleen korkeassa virassaan Opetushallituksessa, mutta vapaa-aikanaan kansainvälisen ekoyhteisöliikkeen Suomen yhdyshenkilönä, ekoyhteisöjä edistämään pyrkivän SKEY:n johdossa ja kätilönä, kuten hän haluaa itseään kutsua, suunnitelmissa oleville yhteisökylille, joita on kaavailtu useita. Yhden kauppakirja on kai jo kirjoitettukin ja osakkeita myydään. Sähköpostilistalla ilmoitetaan, että tästä sivustosta tulee yhteisökylien tiedotuksen uusi sijaintipaikka.
Toivon tietysti hyvää tälle liikkeelle, jonka katsojana niin hyvin tunnen. Toivon vain, ettei perusteta pelkkiä löhöilypaikkoja syrjäytyneille, kituvia ja aloitteettomia, "näköalattomia" kyliä kuin tämä, josta itse olen lähdössä. Tämä ei ole toiminut kovin hyvänä esikuvana.
Hesarin taloussivu kirjoitti viime sunnuntain numerossaan ehkä ironisen jutun:
NYT LOPPUI LÖHÖILY. TÖIHIN SIITÄ JA SASSIIN.
Elinkeinoelämän uljas uusi Suomi
Elinkeinoelämällä on visio: kuhnureiden lössöyhteiskunnaksi laiskistunut Suomi on muutettava maaksi, jossa ihmiset ja palkat joustavat kuin benjiköysi ja yritysjohtajat kiertävät kouluja valmistamassa lapsia yrittäjyyteen.
Itse pidän tätä aika hyvänä visiona.
Mediat blogeista
Jonnekin pöydälle jätetystä Ilta-Sanomista (4.1.) löydän ison blogijutun. Se menee rimaa hipoen yli minun kriteereiheni nähden. Panu Rajalan lehti olettaa kiinnostavan. Rajala on ihan ok. Hän kirjoittaa hyvin ja on kelpo esimerkki toisille akateemisille, että näinkin voi julkaista. Samasta asiasta kirjoittaa Pekka Nykänen. Varmaankin akateemiset, arvostusta ja mainettakin saaneet, täysin kunnialliset ihmiset pitävät blogijulkaisemista edelleen hieman merkityksettömänä, vähän lukijoita saavana mediana. (Minä tarjoaisin positiiviseksi esimerkiksi lehdille Sedistä.)
Samalla heidän asiantuntemuksensa, elämänkokemuksensa ja mielipiteensä jäävät vain pienen piirin käyttöön. Joskus he innostuvat lähettämään mielipidekirjoituksen lehteen, ovat innostavia työssään, ystävä- ja perhepiirissään, mutta suuri määrä asiantuntemusta kuin menee hukkaan, kun vanhuus ja kuolema tulee. Harva kuitenkaan kirjoittaa muistelmiaan ja haluaa yrittää julkaisukynnyksen yli. Kirjan kustantaminen ja myyminen on kuitenkin tosi iso juttu pienessä maassamme.
Rajala sanoo, ettei lue muita blogeja, ja sen kyllä huomaa. Hieman liian suuren osan hän kyllä vie jutusta kuvineen. Anita Konkka lukee mutta murisee ajanhukkaa. Eihän se ole blogien syy vaan ehkä vika on kirjailijassa itsessään, jos omaa tekstiä ei synny. Konkan ansiosta mukana on perusasioita kuten pohdintaa blogeista ja että mukaan pääsee helposti vaikka bloggerilla. Tieto, että se on ilmainen, puuttuu, ja vastaava MS Spaces -palvelusta olisi ollut paikallaan. Pinseri mainitaan ja faktaruutu kirjallisista blogeista on. Kirjalliset blogit eivät ole ehkä parasta johdatusta blogeihin sinänsä.
Kaipaan viittausta blogien kansainvälisyyteen ja keskusteluun kansalaisjournalismista, jota käydään varsinkin muualla maailmassa. Pinserin luonnetta, toisten rakastamaa, toisten vihaamaa yhteisöllisyyttä, olisi mukava nähdä eriteltävän. Tarjoaahan blogilista puutteineenkin kuitenkin mahdollisuuden saada lukijoita ja onhan siinä monenlaista kiinnostavaa. Juuri yhteisöllisyyttä tulevat kirjoittajat ehkä kaipaavat.
Jossakin toisessa lehdessä, en muista missä, kolumnisti mainitsi verkkopäiväkirjat kotisivujen uutena tulemisena, mutta käytti suuren osan palstatilasta varoittelemiseen, että lörppöys kostautuu. Olen varmaankin epäoikeudenmukainen, kun vaadin, että lehtien on kerrottava "haudankaivajastaan", sähköisestä mediasta, mutta eikö median tehtävänä ole myös tiedonvälitys!
Samalla heidän asiantuntemuksensa, elämänkokemuksensa ja mielipiteensä jäävät vain pienen piirin käyttöön. Joskus he innostuvat lähettämään mielipidekirjoituksen lehteen, ovat innostavia työssään, ystävä- ja perhepiirissään, mutta suuri määrä asiantuntemusta kuin menee hukkaan, kun vanhuus ja kuolema tulee. Harva kuitenkaan kirjoittaa muistelmiaan ja haluaa yrittää julkaisukynnyksen yli. Kirjan kustantaminen ja myyminen on kuitenkin tosi iso juttu pienessä maassamme.
Rajala sanoo, ettei lue muita blogeja, ja sen kyllä huomaa. Hieman liian suuren osan hän kyllä vie jutusta kuvineen. Anita Konkka lukee mutta murisee ajanhukkaa. Eihän se ole blogien syy vaan ehkä vika on kirjailijassa itsessään, jos omaa tekstiä ei synny. Konkan ansiosta mukana on perusasioita kuten pohdintaa blogeista ja että mukaan pääsee helposti vaikka bloggerilla. Tieto, että se on ilmainen, puuttuu, ja vastaava MS Spaces -palvelusta olisi ollut paikallaan. Pinseri mainitaan ja faktaruutu kirjallisista blogeista on. Kirjalliset blogit eivät ole ehkä parasta johdatusta blogeihin sinänsä.
Kaipaan viittausta blogien kansainvälisyyteen ja keskusteluun kansalaisjournalismista, jota käydään varsinkin muualla maailmassa. Pinserin luonnetta, toisten rakastamaa, toisten vihaamaa yhteisöllisyyttä, olisi mukava nähdä eriteltävän. Tarjoaahan blogilista puutteineenkin kuitenkin mahdollisuuden saada lukijoita ja onhan siinä monenlaista kiinnostavaa. Juuri yhteisöllisyyttä tulevat kirjoittajat ehkä kaipaavat.
Jossakin toisessa lehdessä, en muista missä, kolumnisti mainitsi verkkopäiväkirjat kotisivujen uutena tulemisena, mutta käytti suuren osan palstatilasta varoittelemiseen, että lörppöys kostautuu. Olen varmaankin epäoikeudenmukainen, kun vaadin, että lehtien on kerrottava "haudankaivajastaan", sähköisestä mediasta, mutta eikö median tehtävänä ole myös tiedonvälitys!
11.1.05
Hiihtosesongin aloitus
Aurinko paistaa leppeästi, lunta on, on lähes nollakeli. Luisto ja pito olivat hyvät, kun leveämpien suksieni pohjassa on viimetalvista pitoteippiä. On saatavilla myös helposti levitettävää luistovahaa, luin jostakin. Ei tarvitse enää ruveta sähläämään silitysraudan ja siklin kanssa, mikä sinänsä voi olla mukavaa.
Täällä metsäperällä vain ei ole vielä valmista latua, mutta ennen pitkää sekin tulee, on tullut aina ennenkin. Hiihtelin koiravaljakon jättämää uraa. Keuruun kaupungilla asuvat ovat varmaan saaneet jo pitkään nauttia hyvistä laduista. Nyt olen oikeastaan palannut lapsuuteen, silloinkin hiihtelin itse ladut kotimetsään. Koska autoa minulla ei enää ole, kaupungin laduille lähteminen on liian vaivalloista.
Täältä Keski-Suomesta muuttamisessa on sekin haittapuoli, että kadottaa samalla lumet, jos muutan Etelärannikolle. Lapsenlasten kanssa seurusteleminen painaa kuitenkin vaakakupissa enemmän.
Olen löytänyt parikin palvelua, missä on asuntoja ympäri maata. Olen hyvällä mielellä, sillä Etelässä näyttää olevan jopa alle 150 euron hintaisia yksiöitä, jos tyydyn esim. ruotsinkieliseen syrjäseutuun. Jos pitää menot alhaisina, tulojenkaan ei tarvitse olla hirveän suuria. Muutto talvella on vain kovin vaivalloinen jo täällä päässä, sillä asun mäen rinteessä ja sieltä on vaikea nousta autolla liukkaalla. Minun pitäisi myös saada realisoitua monet pyöräni. Ehkä muutto menee loppukevääseen.
Täällä metsäperällä vain ei ole vielä valmista latua, mutta ennen pitkää sekin tulee, on tullut aina ennenkin. Hiihtelin koiravaljakon jättämää uraa. Keuruun kaupungilla asuvat ovat varmaan saaneet jo pitkään nauttia hyvistä laduista. Nyt olen oikeastaan palannut lapsuuteen, silloinkin hiihtelin itse ladut kotimetsään. Koska autoa minulla ei enää ole, kaupungin laduille lähteminen on liian vaivalloista.
Täältä Keski-Suomesta muuttamisessa on sekin haittapuoli, että kadottaa samalla lumet, jos muutan Etelärannikolle. Lapsenlasten kanssa seurusteleminen painaa kuitenkin vaakakupissa enemmän.
Olen löytänyt parikin palvelua, missä on asuntoja ympäri maata. Olen hyvällä mielellä, sillä Etelässä näyttää olevan jopa alle 150 euron hintaisia yksiöitä, jos tyydyn esim. ruotsinkieliseen syrjäseutuun. Jos pitää menot alhaisina, tulojenkaan ei tarvitse olla hirveän suuria. Muutto talvella on vain kovin vaivalloinen jo täällä päässä, sillä asun mäen rinteessä ja sieltä on vaikea nousta autolla liukkaalla. Minun pitäisi myös saada realisoitua monet pyöräni. Ehkä muutto menee loppukevääseen.
Sähköistä lukemista
STATELY, PLUMP BUCK MULLIGAN CAME FROM THE STAIRHEAD, bearing a bowl of lather on which a mirror and a razor lay crossed. A yellow dressinggown, ungirdled, was sustained gently behind him by the mild morning air. He held the bowl aloft and intoned:
--INTROIBO AD ALTARE DEI.
Näin alkaa yksi maailmankirjallisuuden keskeisimmistä teoksista, James Joycen Ulysses eli Odysseus. Tilasin sen Gutenbergista eikä sellaisen järkäleen imurointi kestänyt kuin muutaman minuutin puhelinmodeemiyhteydelläkään, kun tiedosto oli pakattu.
Käytin venäläistä mutta englanninkielistä Rudenkon Bookreaderia, joka on ilmainen. Jos hankkii kaupallisen version, pääsee mukaan käyttämään lisäpalveluita. Niitä en ole tutkinut. On sanakirjakin. Voi osoittaa yksittäisiä sanoja ja siten kysyä sanakirjasta sen merkitystä, jos haluaa opiskella. Ääneenlukukin on mahdollista englanniksi. Aika edistyksellistä vai, mitä. Jospa tilaisi toisen kirjan osaamallaan kielellä ja toisen sillä mitä haluaa opiskella ja pyörittäisi kumpaakin joko omassa ikkunassaan tai ruudussa. Mikä vaiva sellaisesta on, jos haluaa plarata kahta fyysistä paperikirjaa. Suomeksi vain on saatavilla melkein pelkästään suomalaisia klassikkoja.
Tilasin oman Rudenkoni vuosi sitten, toivottavasti ei ole tullut mukaan rajoituksia. Ohjelmaan on liitetty verkosta tilaus ja Rudenkon sivulla oli valmiiksi Gutenbergin tilaussivun linkki. Kaikki on vain muutaman napsautuksen takana ja vaivatonta. Englanniksi on tosi paljon kirjoja, mutta suomeksikin niitä on. Koska luin äsken kirjan Aleksis Kiven elämästä, tilasin hänen Kihlauksensa ja Nummisuutarit.
Lukea voi sivun kerrallaan tai sitten säätää itselleen scroll-toiminnolla sopiva eteneminen. Tämä scroll on silmiä rasittamatonta, toisin kuin hiiren, joka on nykivää. Sivujen kääntämisen vaiva jää halutessa pois, vähän se tosin on konemaista, mutta voihan sen pysäyttää. Tekstin saa vaihdettua vaikka minkä tyyppiseksi, väriseksi ja kokoiseksi. Ja muutenkin ”kirjaa” voi muunnella. Ajatella, mikä apu huononäköiselle. Eri kirjoihin sopii erilainen tekstityyppi. Minulla piti jossakin olla piuha, jolla tietokoneen saa kytkettyä televisioon, sitäkin olisi kiva kokeilla, niin voisi lukea sängyssä. En tosin ole lukenut vielä yhtään sähköistä kirjaa, mutta aion.
Ajattelin, että ottamalla yhteyttä johonkin japania osaavaan ja kysyä, voiko japanilaisesta Amazonista tilata Suomeenkin ja jos voi, paljonko Sony Librié maksaa. Kirjan kokoinen mobiililaite olisi tosi mukava.
Jos imuroit Rudenkon ja käytät sitä, olisi mukava kuulla kokemuksiasi. Ehkä on olemassa jokin toinenkin lukuohjelma, josta voit tipsata.
Rudenkossa näyttää olevan paljon mahdollisuuksia. Se hyväksyy monia tiedostomuotoja, kuvallisia en ole vielä kokeillut.
--INTROIBO AD ALTARE DEI.
Näin alkaa yksi maailmankirjallisuuden keskeisimmistä teoksista, James Joycen Ulysses eli Odysseus. Tilasin sen Gutenbergista eikä sellaisen järkäleen imurointi kestänyt kuin muutaman minuutin puhelinmodeemiyhteydelläkään, kun tiedosto oli pakattu.
Käytin venäläistä mutta englanninkielistä Rudenkon Bookreaderia, joka on ilmainen. Jos hankkii kaupallisen version, pääsee mukaan käyttämään lisäpalveluita. Niitä en ole tutkinut. On sanakirjakin. Voi osoittaa yksittäisiä sanoja ja siten kysyä sanakirjasta sen merkitystä, jos haluaa opiskella. Ääneenlukukin on mahdollista englanniksi. Aika edistyksellistä vai, mitä. Jospa tilaisi toisen kirjan osaamallaan kielellä ja toisen sillä mitä haluaa opiskella ja pyörittäisi kumpaakin joko omassa ikkunassaan tai ruudussa. Mikä vaiva sellaisesta on, jos haluaa plarata kahta fyysistä paperikirjaa. Suomeksi vain on saatavilla melkein pelkästään suomalaisia klassikkoja.
Tilasin oman Rudenkoni vuosi sitten, toivottavasti ei ole tullut mukaan rajoituksia. Ohjelmaan on liitetty verkosta tilaus ja Rudenkon sivulla oli valmiiksi Gutenbergin tilaussivun linkki. Kaikki on vain muutaman napsautuksen takana ja vaivatonta. Englanniksi on tosi paljon kirjoja, mutta suomeksikin niitä on. Koska luin äsken kirjan Aleksis Kiven elämästä, tilasin hänen Kihlauksensa ja Nummisuutarit.
Lukea voi sivun kerrallaan tai sitten säätää itselleen scroll-toiminnolla sopiva eteneminen. Tämä scroll on silmiä rasittamatonta, toisin kuin hiiren, joka on nykivää. Sivujen kääntämisen vaiva jää halutessa pois, vähän se tosin on konemaista, mutta voihan sen pysäyttää. Tekstin saa vaihdettua vaikka minkä tyyppiseksi, väriseksi ja kokoiseksi. Ja muutenkin ”kirjaa” voi muunnella. Ajatella, mikä apu huononäköiselle. Eri kirjoihin sopii erilainen tekstityyppi. Minulla piti jossakin olla piuha, jolla tietokoneen saa kytkettyä televisioon, sitäkin olisi kiva kokeilla, niin voisi lukea sängyssä. En tosin ole lukenut vielä yhtään sähköistä kirjaa, mutta aion.
Ajattelin, että ottamalla yhteyttä johonkin japania osaavaan ja kysyä, voiko japanilaisesta Amazonista tilata Suomeenkin ja jos voi, paljonko Sony Librié maksaa. Kirjan kokoinen mobiililaite olisi tosi mukava.
Jos imuroit Rudenkon ja käytät sitä, olisi mukava kuulla kokemuksiasi. Ehkä on olemassa jokin toinenkin lukuohjelma, josta voit tipsata.
Rudenkossa näyttää olevan paljon mahdollisuuksia. Se hyväksyy monia tiedostomuotoja, kuvallisia en ole vielä kokeillut.
10.1.05
Elävä Kivi
Olen jouluaikana lukenut Hannes Sihvon teosta Elävä Kivi, Aleksis Kivi aikanansa. Parempaa faktakirjaa tuskin olen koskaan lukenut. Kirja kertoo elävästi ja uskomattoman suureen lähdeaineistoon perustuen Kiven maailmasta ja 1800-luvusta. Kiven teokset elävät varsinkin luettuna. Hän oli paljon enemmän aikansa lapsi kuin olemme saaneet tietää. Hän oli myös oppinut runoilija, joka uskomattoman luovalla tavalla yhdisti kasvuympäristönsä kokemuksia, kirjallisuutta ja ajan virtauksia taiteeseensa. (Kiven elämänkerta englanniksi)
Sihvon kirja on niin rikas, ettei sitä voi referoida. Se täytyy lukea.( 1 2 ) Kiven persoona tulee elävästi tutuksi. Hän oli uskottua paljon modernimpi henkilö, jonka ”eksistentialismi” ei ole vierasta tämänkään päivän ihmiselle. Hän eli vanhan maaseutuvaltaisuuden ja uuden kaupunkilaisuuden, perinteen ja uusien aatteiden leikkauskohdassa. Hän on myös ATM- henkilön perikuva. Hän ei päässyt korkeisiin asemiin ja virkoihin, eikä hänen menestyksensä naismaailmassakaan ollut kaksinen.
Suurtyön tehnyt professori Sihvo on edesmennyt, luen Nurmijärven Kivi-aiheisilta sivuilta. Sihvon nimellä on netissä paljon artikkeleja.
Sihvon kirja on niin rikas, ettei sitä voi referoida. Se täytyy lukea.( 1 2 ) Kiven persoona tulee elävästi tutuksi. Hän oli uskottua paljon modernimpi henkilö, jonka ”eksistentialismi” ei ole vierasta tämänkään päivän ihmiselle. Hän eli vanhan maaseutuvaltaisuuden ja uuden kaupunkilaisuuden, perinteen ja uusien aatteiden leikkauskohdassa. Hän on myös ATM- henkilön perikuva. Hän ei päässyt korkeisiin asemiin ja virkoihin, eikä hänen menestyksensä naismaailmassakaan ollut kaksinen.
Suurtyön tehnyt professori Sihvo on edesmennyt, luen Nurmijärven Kivi-aiheisilta sivuilta. Sihvon nimellä on netissä paljon artikkeleja.
Huuhaan kuningatar
Olen usean kerran kuin hihitellen kirjoittanut Dove of Oneness -nimellä itseään kutsuvasta salaliittoteorioiden kuningattaresta. Hänen kannattajillaan on suomalaisetkin sivut, jotka tuskin ovat kovinkaan suuressa suosiossa. Niitten pitäjä kävi täällä pari vuotta sitten, hän on meidän gurumme hyvä kaveri. Sanoin silloin jo, että täyttä humpuukia, mutta ihmeekseni se ei ollut niinkään itsestään selvää toisten mielestä.
Googlasin Dove of Oneness ja sain muutaman taustoja selvittävän sivun: 1 2 3
Ensimmäisessä kerrotaan, mikä Nesara oikeastaan on ja kerrotaan sen ympärille syntyneistä taruista. Toinen on kultteja käsittelevä blogi ja kolmas on lehti, joka kertoo naisen nimen ja haastattelee häntä. Hänestä on myös kuva. En nyt linkitä itseensä rauhankyyhkyyn, mutta hänet löytää näistä linkeistä.
Googlasin Dove of Oneness ja sain muutaman taustoja selvittävän sivun: 1 2 3
Ensimmäisessä kerrotaan, mikä Nesara oikeastaan on ja kerrotaan sen ympärille syntyneistä taruista. Toinen on kultteja käsittelevä blogi ja kolmas on lehti, joka kertoo naisen nimen ja haastattelee häntä. Hänestä on myös kuva. En nyt linkitä itseensä rauhankyyhkyyn, mutta hänet löytää näistä linkeistä.
9.1.05
Myöhästynyt joululahja
Alan vasta päästä tutkimaan netin ulkomaista tarjontaa. En oikein ymmärrä mitä ovat nämä feedit ja sun muut kirjainyhdistelmät, joita taitavammilla on blogejansa koristamassa. Kävin sellaisessa palvelussa kuin bloglines ja sen kautta pääsin aika lupaaviin maisemiin, kunhan ensin opin ymmärtämään. Siellä oli mm. suosituimmat blogit -linkki, josta löysin blogin, joka listasi ladattavia ohjelmia. Katsoin pelejä ja koulutukseen liittyviä ohjelmia, lähinnä sanapelejä ja vastaavaa. Ihan lupaavia monet. Useat ovat maksullisia. Minulla oli samantyyppinen draivi vuosi sitten ja löysinkin monia ohjelmia, joita voisi käyttää opetuksessa, jos niissä hommissa edelleenkin olisin.
Nyt täytyy ajatella, että puuhailee lapsenlasten kanssa, kun he tulevat siihen ikään. Netti ja tietokoneet eivät suinkaan ole pelkkää pelaamista edes lapsilla, vaikka sitä monet luulevatkin.
Löysin ilmaisen lasten Tux -piirustusohjelman, vähän samantyyppisen, johon linkitin vuosi sitten. Tämä toinen oli käyttänyt tietokoneen asetuksia ja oli yllättäen suomenkielinen. Se on minusta selkeän näköinen. Ohjeita tutkimalla voi opetella, miten siihen voi tuoda omiakin kuvia. Minusta tämä on varsin pirteä piirustusohjelma ihan pienillekin lapsille.
Yleisönosastokirjoitus
Hesarin mielipidepalstalla joku suositteli sivareitten viemistä katastrofiapu-työhön tarvittaessa. Ihanteellinen mutta huono ajatus. Viedä nyt kouluttamattomia nuoria miehiä johonkin vaikeaan paikkaan olisi aivan pöhlöä. He olisivat vain tiellä, motivaatio ja työteho ovat tuskin kummoisia. Täällä oli aikoinaan kahtena kesänä kansainvälinen työleiri. Aikaa kului valmisteluun enemmän, mitä siitä oli hyötyä. Jos sen olisi ottanut kansainvälisinä kontakteina ja ylellisyytenä, ei olisi ollut nokan koputtamista.
Nyt täytyy ajatella, että puuhailee lapsenlasten kanssa, kun he tulevat siihen ikään. Netti ja tietokoneet eivät suinkaan ole pelkkää pelaamista edes lapsilla, vaikka sitä monet luulevatkin.
Löysin ilmaisen lasten Tux -piirustusohjelman, vähän samantyyppisen, johon linkitin vuosi sitten. Tämä toinen oli käyttänyt tietokoneen asetuksia ja oli yllättäen suomenkielinen. Se on minusta selkeän näköinen. Ohjeita tutkimalla voi opetella, miten siihen voi tuoda omiakin kuvia. Minusta tämä on varsin pirteä piirustusohjelma ihan pienillekin lapsille.
Yleisönosastokirjoitus
Hesarin mielipidepalstalla joku suositteli sivareitten viemistä katastrofiapu-työhön tarvittaessa. Ihanteellinen mutta huono ajatus. Viedä nyt kouluttamattomia nuoria miehiä johonkin vaikeaan paikkaan olisi aivan pöhlöä. He olisivat vain tiellä, motivaatio ja työteho ovat tuskin kummoisia. Täällä oli aikoinaan kahtena kesänä kansainvälinen työleiri. Aikaa kului valmisteluun enemmän, mitä siitä oli hyötyä. Jos sen olisi ottanut kansainvälisinä kontakteina ja ylellisyytenä, ei olisi ollut nokan koputtamista.
8.1.05
Tv:stä nähtyä
Vaikken musiikista mitään ymmärräkään jazzin historiaa on ollut mukava seurata, vaikka satunnaisesti. Erinomainen ohjelmana.
Ihmisen esi-isistä ja muista alkuihmisistä kertovaa sarjaa katsoessa täytyy ihmetellä animaation ja naamiointitaidon tasoa. Mies oli jeepillä matkalla muinaisajan Afrikassa. Sama idea kuin biologilla, joka taistelee muinaisten meripetojen kanssa. Enää en silmiänsä passaa uskoa. Kuvalla pystytään näyttämään, mitä vain.
Huuhaan seuraajana katsoin tietysti TM-mietiskelijöistä kertovan ohjelman. Olen täällä ekokylässä joutunut tekemisiin heidänkin kanssaan, seurannut jooga-lentoa ja yrittänyt itsekin meditoida ja joogata.
TM-mietiskelijät puhuvat kollektiivisesta tietoisuudesta ja krittisestä massasta. He ovat erikoistuneet maailmanrauhan ja rauhanomaisuuden saavuttamiseen henkisiä energioita luomalla.
Kilttejä ja hyvää tarkoittavia nuo mietiskelijät saattavat olla, mutta hakoteillä. Maailma on monimutkaisempi ja hyvyys on suhteellista.
Ulkona tien päällä juttelin täällä jonkin aikaa asuneen tyttösen kanssa. Hän oli valokuvaamassa sumua ja puhe meni pelkoihin. Sanoin irrationaalisesta pelosta jotakin. Mitä se on, tyttö sanoi tarkoittaen sivistyssanaa. Ylioppilas hän taitaa olla ja käynyt kansankorkeakoulua, mutta ei tuntenut helppoa sanaa. Vastaavaan olen ennenkin täällä törmännyt. Tänne hakeutuneilla ei ole paljon tietoa maailmasta, kielestä ja yhteiskunnasta. Sellaiseen sitten uskomukset ja magia tarttuvat. On helppoa kuvitella olevansa taiteilija, mutta ei tiedä maailmasta mitään eikä halua edes oppia.
Taide on monesti maailman hahmottamista ja se on myös erittelyä, jota jazzissa ja muussa musiikissa ja kuvataiteessa on ihmeen paljon, vaikka se ei olekaan sanoin ilmaistua. Sanoilla sitä sitten kuvataan ja silloin se muuttuu tieteeksi.
Ihmisen esi-isistä ja muista alkuihmisistä kertovaa sarjaa katsoessa täytyy ihmetellä animaation ja naamiointitaidon tasoa. Mies oli jeepillä matkalla muinaisajan Afrikassa. Sama idea kuin biologilla, joka taistelee muinaisten meripetojen kanssa. Enää en silmiänsä passaa uskoa. Kuvalla pystytään näyttämään, mitä vain.
Huuhaan seuraajana katsoin tietysti TM-mietiskelijöistä kertovan ohjelman. Olen täällä ekokylässä joutunut tekemisiin heidänkin kanssaan, seurannut jooga-lentoa ja yrittänyt itsekin meditoida ja joogata.
TM-mietiskelijät puhuvat kollektiivisesta tietoisuudesta ja krittisestä massasta. He ovat erikoistuneet maailmanrauhan ja rauhanomaisuuden saavuttamiseen henkisiä energioita luomalla.
Kilttejä ja hyvää tarkoittavia nuo mietiskelijät saattavat olla, mutta hakoteillä. Maailma on monimutkaisempi ja hyvyys on suhteellista.
Ulkona tien päällä juttelin täällä jonkin aikaa asuneen tyttösen kanssa. Hän oli valokuvaamassa sumua ja puhe meni pelkoihin. Sanoin irrationaalisesta pelosta jotakin. Mitä se on, tyttö sanoi tarkoittaen sivistyssanaa. Ylioppilas hän taitaa olla ja käynyt kansankorkeakoulua, mutta ei tuntenut helppoa sanaa. Vastaavaan olen ennenkin täällä törmännyt. Tänne hakeutuneilla ei ole paljon tietoa maailmasta, kielestä ja yhteiskunnasta. Sellaiseen sitten uskomukset ja magia tarttuvat. On helppoa kuvitella olevansa taiteilija, mutta ei tiedä maailmasta mitään eikä halua edes oppia.
Taide on monesti maailman hahmottamista ja se on myös erittelyä, jota jazzissa ja muussa musiikissa ja kuvataiteessa on ihmeen paljon, vaikka se ei olekaan sanoin ilmaistua. Sanoilla sitä sitten kuvataan ja silloin se muuttuu tieteeksi.
Sedis oli mustalla listalla
Kirjoitin eilen mm. Sediksestä, jonka nimi vilahti eilisessä ohjelmassa, jossa puhuttiin suomalaisesta arkuudesta tukea Puolan Solidaarisuus-ammattiyhdistysliikettä silloin, kun olimme pahiten suomettuneita. Opiskelija Sedergrenin nimi vilahti listalla, joka oli kuulemma toimitettu jotenkin hämäräperäisesti Ulkoministeriölle. Lista koostui niistä, jotka olisivat halunneet osoittaa solidaarisuutta vainotulle järjestölle, joka oli airut muutokselle ja ehkä alkuunpanija sortojärjestelmän kaatumiselle. Monoliitti sai säröjä, jotka rikkoivat sen, kehitys johon useimpien oli vaikea uskoa.
Lisäsin myös linkin Panu Rajalaan, jossa hän käsittelee mediakohua, joka syntyi hänen nettipäiväkirjoistaan ja analysoi laulajan täydellistä omistautumista työlleen, mikä ehkä saa muun persoonallisuuden varjoonsa.
Lisäsin myös linkin Panu Rajalaan, jossa hän käsittelee mediakohua, joka syntyi hänen nettipäiväkirjoistaan ja analysoi laulajan täydellistä omistautumista työlleen, mikä ehkä saa muun persoonallisuuden varjoonsa.
7.1.05
Viikon pääasiat
Hesarin Nyt-viikkoliitteen Viikon pääasiat-palstalla laskussa osassa mainitaan, että Panu Rajala on kaikessa hiljaisuudessa jatkanut nettipäiväkirjansa kirjoittamista.
Ikäänkuin median huonoksi leimaama mies nyt kaikesta huolimatta jatkaisi häpeällistä harrastustaan. Ihan luvatta.
Panu Rajalan maine muistuttaa Helvi Hämäläisen kohtaloa. Kirjoittaa nyt oikeista, elävistä ihmisistä, arvossa pidetyistä ja kunnollisista. Hämäläinen leimattiin loppuiäkseen, kun hän oli tehnyt Säädyllisen murhenäytelmän.
Panu Rajalan teksti on ollut hyvää eikä hän ollenkaan halventanut suomalaisten ikonia, Katri Helenaa. Nytkin hän on kirjoittanut aivan laadukkaita intellektuellin päiväkirjoja, harvakseen tosin, minkä ymmärtää, kun miehellä on monta rautaa tulessa. Toivoisin, että yhä useampi suomalainen kirjoitustaitoinen, suurten ikäluokkien jäsen, seuraisi Rajalan esimerkkiä ja ryhtyisi bloggaamaan.
Ihmettelen, ettei hän ole saanut suurempaa suosiota blogistanissa, onko hänkin liian vanha. Minusta hänen ainoa vikansa, on että hän päivittää harvakseltaan.
Minun vahva suosikkimannekiinini bloggaamishaastatteluihin ja vaikka parhaan blogin palkintoonkin on tiheään julkaiseva, monesta asiasta kiinnostunut ja omalla nimellään esiintyvä Sedis. Jospa jokin media huomaisi haastatella häntä myös bloggaamisasiassa. Sediksellä näyttäisi olevan esiintymiskykyä ja -kokemusta, paljon tietoja ja myös huumorintajua.
Joku saattaa taas ihmetellä, miksi median huomiota tarvitaan. Yritän selittää etukäteen. Blogit tekisivät hyvää sadoille tuhansille suomalaisille, sekä lukijoina että kirjoittajina.
Monesta linkistä on saanut viime päivinä lukea, kuinka maailmalla tsunamin iskusta on tullut käännekohta blogien arvostukselle. Puhutaan aivan vakavasti ruohonjuuritason kansalaisjournalismista, ei yhtään häpeillen enää. Ihan muistan, kuinka monet arvossa pidetyt suomalaiset bloggaajat kehottivat suutareita pysymään lestissään, pysytään vain nettipäiväkirjailijoina. Nyt on toinen ääni kellossa. Sedis, tohtorin tittelistään huolimatta ei ole häpeillyt, vaan on lähtenyt leikkiin tosissaan.
Ihan yhtä hyvä, mutta anaonyyminä esiintyvä kirjoittaja on Khilou, joka ei siten käy medialle. Hänen juttunsa ovat tyylikkäitä tuokiokuvia, joissa lisäksi viehättää lasten mukana olo.
Monet ulkomaiset lehdet ovat ottaneet blogit seurantaan ja täydentämään ammattilaisten suorittamaa uutisvälitystä (ja toivottavasti myös viihdettä). Minun silmiini sattunut ainoa viimeaikainen suomalainen vastine on Nyt-liitteen journalistinen urotyö, Panu Rajalalla ratsastamisen yrittäminen.
Ikäänkuin median huonoksi leimaama mies nyt kaikesta huolimatta jatkaisi häpeällistä harrastustaan. Ihan luvatta.
Panu Rajalan maine muistuttaa Helvi Hämäläisen kohtaloa. Kirjoittaa nyt oikeista, elävistä ihmisistä, arvossa pidetyistä ja kunnollisista. Hämäläinen leimattiin loppuiäkseen, kun hän oli tehnyt Säädyllisen murhenäytelmän.
Panu Rajalan teksti on ollut hyvää eikä hän ollenkaan halventanut suomalaisten ikonia, Katri Helenaa. Nytkin hän on kirjoittanut aivan laadukkaita intellektuellin päiväkirjoja, harvakseen tosin, minkä ymmärtää, kun miehellä on monta rautaa tulessa. Toivoisin, että yhä useampi suomalainen kirjoitustaitoinen, suurten ikäluokkien jäsen, seuraisi Rajalan esimerkkiä ja ryhtyisi bloggaamaan.
Ihmettelen, ettei hän ole saanut suurempaa suosiota blogistanissa, onko hänkin liian vanha. Minusta hänen ainoa vikansa, on että hän päivittää harvakseltaan.
Minun vahva suosikkimannekiinini bloggaamishaastatteluihin ja vaikka parhaan blogin palkintoonkin on tiheään julkaiseva, monesta asiasta kiinnostunut ja omalla nimellään esiintyvä Sedis. Jospa jokin media huomaisi haastatella häntä myös bloggaamisasiassa. Sediksellä näyttäisi olevan esiintymiskykyä ja -kokemusta, paljon tietoja ja myös huumorintajua.
Joku saattaa taas ihmetellä, miksi median huomiota tarvitaan. Yritän selittää etukäteen. Blogit tekisivät hyvää sadoille tuhansille suomalaisille, sekä lukijoina että kirjoittajina.
Monesta linkistä on saanut viime päivinä lukea, kuinka maailmalla tsunamin iskusta on tullut käännekohta blogien arvostukselle. Puhutaan aivan vakavasti ruohonjuuritason kansalaisjournalismista, ei yhtään häpeillen enää. Ihan muistan, kuinka monet arvossa pidetyt suomalaiset bloggaajat kehottivat suutareita pysymään lestissään, pysytään vain nettipäiväkirjailijoina. Nyt on toinen ääni kellossa. Sedis, tohtorin tittelistään huolimatta ei ole häpeillyt, vaan on lähtenyt leikkiin tosissaan.
Ihan yhtä hyvä, mutta anaonyyminä esiintyvä kirjoittaja on Khilou, joka ei siten käy medialle. Hänen juttunsa ovat tyylikkäitä tuokiokuvia, joissa lisäksi viehättää lasten mukana olo.
Monet ulkomaiset lehdet ovat ottaneet blogit seurantaan ja täydentämään ammattilaisten suorittamaa uutisvälitystä (ja toivottavasti myös viihdettä). Minun silmiini sattunut ainoa viimeaikainen suomalainen vastine on Nyt-liitteen journalistinen urotyö, Panu Rajalalla ratsastamisen yrittäminen.
Koston kierre
Vasta eilenhän se oli, kun käytiin Irakin sota. Åsne Seierstadin 101 Päivää on erinomainen teos, joka kertoo sodasta sisältä päin. Hän pysytteli itsepintaisesti Bagdadissa ja seurasi kaupungin valtausta aitiopaikalta Hotelli Palestinesta, joka joutui amerikkalaisten ammunnan kohteeksi.
Hän kirjoittaa eläytyvästi tunnelmista ennen sotaa diktatuurin otteessa ja sodan jälkeen, jolloin ryöstely oli käynnissä. Ihmisten vapautuminen kuristavan diktatuurin kahleista oli selvää, mutta yhtä selvää oli, että amerikkalaiset eivät olleet järin suosittuja, osittain siviileitten kovan kohtelun takia, osittain diktatuurin aiheuttamista yhteiskunnan vammoista käsin.
Olemme saaneet seurata viime aikaista kehitystä, itsemurhapommituksia, shiiojen kapinaa ja nyt on pian maailman valokiilassa vaalit. Eilen tuli tv:ssä ohjelma kidnappauksista ja väkivaltakulttuurista, joka näyttää ottaneen haltuunsa aiemmin ystävällisten ihmisten maan.
Yksinkertaisia totuuksia ei näytä olevan. Oli hyvä, että kuristava diktatuuri kaatui, mutta samalla se on tuonut mukanaan yli 100 000 kuollutta, kiihkoilua ja väkivaltaa. Eivät amerikkalaiset voineet heti vetäytyäkään ja jättää väestöä teurastamaan toisiaan.
Ihan vasta oli myös terrori-isku kaksoistorniin Manhattanilla, josta versoivat kostoksi kaksi sotaa ja mittaamattomasti kärsimystä. Uudestisyntyneen kristityn johtama maa unohti uskontonsa perustajan ohjeen: Jos sinua lyödään poskelle, käännä toinen poskesi.
Koston kierteestä ja sen katkaisemisesta puhuttiin Punaisen Langan uusinnassa, jossa haastateltiin elokuvaohjaaja Pirjo Honkasaloa. Sama kostonhalu ja suurvallan arvovalta ovat ajaneet Venäjänkin kierteeseen ja tuottanut suunnatonta kärsimystä.
Hän kirjoittaa eläytyvästi tunnelmista ennen sotaa diktatuurin otteessa ja sodan jälkeen, jolloin ryöstely oli käynnissä. Ihmisten vapautuminen kuristavan diktatuurin kahleista oli selvää, mutta yhtä selvää oli, että amerikkalaiset eivät olleet järin suosittuja, osittain siviileitten kovan kohtelun takia, osittain diktatuurin aiheuttamista yhteiskunnan vammoista käsin.
Olemme saaneet seurata viime aikaista kehitystä, itsemurhapommituksia, shiiojen kapinaa ja nyt on pian maailman valokiilassa vaalit. Eilen tuli tv:ssä ohjelma kidnappauksista ja väkivaltakulttuurista, joka näyttää ottaneen haltuunsa aiemmin ystävällisten ihmisten maan.
Yksinkertaisia totuuksia ei näytä olevan. Oli hyvä, että kuristava diktatuuri kaatui, mutta samalla se on tuonut mukanaan yli 100 000 kuollutta, kiihkoilua ja väkivaltaa. Eivät amerikkalaiset voineet heti vetäytyäkään ja jättää väestöä teurastamaan toisiaan.
Ihan vasta oli myös terrori-isku kaksoistorniin Manhattanilla, josta versoivat kostoksi kaksi sotaa ja mittaamattomasti kärsimystä. Uudestisyntyneen kristityn johtama maa unohti uskontonsa perustajan ohjeen: Jos sinua lyödään poskelle, käännä toinen poskesi.
Koston kierteestä ja sen katkaisemisesta puhuttiin Punaisen Langan uusinnassa, jossa haastateltiin elokuvaohjaaja Pirjo Honkasaloa. Sama kostonhalu ja suurvallan arvovalta ovat ajaneet Venäjänkin kierteeseen ja tuottanut suunnatonta kärsimystä.
Maailmankiertäjä
En ole pitkään aikaan maininnut Markettaa, joka nyt on edennyt Kiinaan asti. Hänellä on ollut uskomattomia seikkailuja. Vastikään kaatui bussi, missä hän matkusti ja hän selostaa syntynyttä kaaosta oikein hauskasti. Hänen kuvauksensa on muutenkin oikein eloisaa. Jonkin aikaa sitten hän joutui irstaan munkin lähentelyjen kohteeksi vain poimiakseni jotakin. Täytyy ihailla naisen sitkeyttä ja lannistumattomuutta. Hieman ääkkösten puuttuminen ja hienoinen huolimattomuus teksteissä haittaa lukemista, mutta matkakertomuksesta tulisi erinomainen kirja, jos tekstiä työstäisi ja mukaan liittäisi kuvia. Silti se voisi pysyä vaikka blogimuodossa tai sähköisenä. Ymmärtää, että matkan olot ovat olleet puutteelliset. Nettikahviloissa ei ole kovin helppoa toimia.
Kukahan muuten ehtii ensimmäisenä julkaisemaan suomalaisen, blogiin perustuvan paperisen kirjan. Luin jostakin, että Alex Stubb aikoo sen tehdä. Hienoja tekstinikkareita on paljonkin ja lisää tulee.
Marketta on palaamassa Suomeen kesäksi, olen ymmärtänyt. Hän on ainoita blogisteja, joita olen tavannut pidemmän aikaa, mutta en voi sanoa olevani hänen ystävänsä, vaikka tietysti suhtaudun empatialla yhteisöveteraaniin ja syvänvihreään idealistiin.
Kyllä blogeista on muodostunut ainutlaatuinen, moniääninen kudos, joka kertoo elämästä maailmassamme aivan viehättävällä tavalla. Kun osaa lukea joitakin muitakin kieliä, on helppo muuttaa sekunneissa maasta ja mantereelta toiseen joutumatta jonottamaan viisumeita ja tekemään vaivalloista matkaa. Ei ole sanottu, että matkustaessa pääsee samalla tavalla tutustumaan uusiin ihmisiin kuin netin välityksellä. Pitää omata sosiaalisia taitoja, rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Nuorilta se saattaa käydä luonnostaan, mutta ei ainakaan meikäläiseltä vanhalta jäärältä.
Odotan kovasti millainen Pinserin rakenteesta tulee uudistuksen myötä. Jotkut ovat kovasti pelänneet, että nykyinen yhteisöllisyys katoaa ja pirstoutuu, mutta uskon, että siitä voi olla hyvääkin odotettavissa. Odotan tuleeko mukaan mahdollisuus toimia aidosti pienempinä ryhminä teemojen perusteella. Samalla se on varmaan sekä hyvästä että pahasta.
On mukavaa nähdä kirjoa laidasta laitaan, mutta samalla luulen, että nykyinen rakenne turhauttaa ja lannistaa toisia. Jos nyt saa olla taas kriittinen, keskustelu aiheesta ei ollut ollenkaan yhteisöllistä. Yrityksiä keskustelun suuntaan tosin oli.
Kukahan muuten ehtii ensimmäisenä julkaisemaan suomalaisen, blogiin perustuvan paperisen kirjan. Luin jostakin, että Alex Stubb aikoo sen tehdä. Hienoja tekstinikkareita on paljonkin ja lisää tulee.
Marketta on palaamassa Suomeen kesäksi, olen ymmärtänyt. Hän on ainoita blogisteja, joita olen tavannut pidemmän aikaa, mutta en voi sanoa olevani hänen ystävänsä, vaikka tietysti suhtaudun empatialla yhteisöveteraaniin ja syvänvihreään idealistiin.
Kyllä blogeista on muodostunut ainutlaatuinen, moniääninen kudos, joka kertoo elämästä maailmassamme aivan viehättävällä tavalla. Kun osaa lukea joitakin muitakin kieliä, on helppo muuttaa sekunneissa maasta ja mantereelta toiseen joutumatta jonottamaan viisumeita ja tekemään vaivalloista matkaa. Ei ole sanottu, että matkustaessa pääsee samalla tavalla tutustumaan uusiin ihmisiin kuin netin välityksellä. Pitää omata sosiaalisia taitoja, rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Nuorilta se saattaa käydä luonnostaan, mutta ei ainakaan meikäläiseltä vanhalta jäärältä.
Odotan kovasti millainen Pinserin rakenteesta tulee uudistuksen myötä. Jotkut ovat kovasti pelänneet, että nykyinen yhteisöllisyys katoaa ja pirstoutuu, mutta uskon, että siitä voi olla hyvääkin odotettavissa. Odotan tuleeko mukaan mahdollisuus toimia aidosti pienempinä ryhminä teemojen perusteella. Samalla se on varmaan sekä hyvästä että pahasta.
On mukavaa nähdä kirjoa laidasta laitaan, mutta samalla luulen, että nykyinen rakenne turhauttaa ja lannistaa toisia. Jos nyt saa olla taas kriittinen, keskustelu aiheesta ei ollut ollenkaan yhteisöllistä. Yrityksiä keskustelun suuntaan tosin oli.
6.1.05
Kävelyllä erämaassa tapaa ihmisiä
Sain selville, että laajakaistankin ulottumattomissa asuvalle ihmisen on mahdollista hankkia vaikka koko vuorokauden päällä oleva nettiyhteys 50 eurolla kuukaudessa. Liittymän muuttaminen hieman nopeammaksi ISDN-yhteydeksi maksaa vain 90 euron kertamaksun. En tosin sitä tilaa nyt, kun odotaan muuttoa, mutta on hyvä tietää, että periaatteessa voin muuttaa vaikka mökkiin jonnekin maaseudulle, jossa ei ole laajakaistaa ja selvitä samoilla puhelinmaksuilla kuin nytkin vaikka pitäisin linjaa auki kaiken aikaa.
Mukava vanhempi pariskunta, joiden kanssa juttelemme aina tavatessamme. Sain selville, että rouva on os samoja S:iä, joita täällä ympäristössä asuu ja joitten kanssa olen ollut tekemisissä. Paikalle tuli vanhempi mummo, jolla oli potkukelkassaan muoviset liukurit, joita minäkin olen aikonut hankkia. En ole ottanut potkuria esille, kohta alkaa sitä paitsi hiihtoaika, kun moottorikelkka vetää ladun. Minä olen aivan toisella tavalla tunnettu tässä ympäristössä kuin Ekokylän vaihtuvat asukkaat, jotka sitä paitsi eivät juuri edes ulkoile. Kyläläiset ovat ihan mukavia, heillä on elämänkokemuksia kuten muillakin suomalaisilla.
Telkkarissa alkoi viime viikolla ruotsalainen Henning Mankelin romaanin mukaan tehty Tanssinopettaja, jossa oli kovasti verta. Minua ärsytti miljöön kuvaus. Norrlanti oli kuvattu joksikin Syvä Joki- tyyppiseksi takapajulaksi, jossa ihmiset olivat ennakkoluuloisia ja kyräileviä. Sellaisia ei enää maalta tapaa - enempää kuin kaupungista. Ennakkoluuloja on kaikkialla, mutta maalla ei sen enempää kuin muuallakaan - uskon.
Mukava vanhempi pariskunta, joiden kanssa juttelemme aina tavatessamme. Sain selville, että rouva on os samoja S:iä, joita täällä ympäristössä asuu ja joitten kanssa olen ollut tekemisissä. Paikalle tuli vanhempi mummo, jolla oli potkukelkassaan muoviset liukurit, joita minäkin olen aikonut hankkia. En ole ottanut potkuria esille, kohta alkaa sitä paitsi hiihtoaika, kun moottorikelkka vetää ladun. Minä olen aivan toisella tavalla tunnettu tässä ympäristössä kuin Ekokylän vaihtuvat asukkaat, jotka sitä paitsi eivät juuri edes ulkoile. Kyläläiset ovat ihan mukavia, heillä on elämänkokemuksia kuten muillakin suomalaisilla.
Telkkarissa alkoi viime viikolla ruotsalainen Henning Mankelin romaanin mukaan tehty Tanssinopettaja, jossa oli kovasti verta. Minua ärsytti miljöön kuvaus. Norrlanti oli kuvattu joksikin Syvä Joki- tyyppiseksi takapajulaksi, jossa ihmiset olivat ennakkoluuloisia ja kyräileviä. Sellaisia ei enää maalta tapaa - enempää kuin kaupungista. Ennakkoluuloja on kaikkialla, mutta maalla ei sen enempää kuin muuallakaan - uskon.
Sähköisiä kirjoja, lehtiä ja mustetta
En onnistunut löytämään mistään paikkaa, mikä olisi myynyt Sony Librié:tä, sähköisten kirjojen lukulaitetta. Japanissa niitä on japanilaisessa Amazonissa esimerkiksi, mutta japanin kieli on hieman vaikeata. Hinnan näin jostakin, 199£, ei dollaria, kuten erehdyksessä ensin katsoin. Tuollainen hinta olisi ihan kohtuullinen, kun ajattelee, että vastaavan hintaisia kaikenlaisia kännyköitä ja kameroita myydään ja mainostetaan hurjasti. Täyttävätkö ne joitakin sellaisia tarpeita enemmän kuin mahdollinen, uudenlainen kirja, ovathan puhelin ja kamera sentään olleet jo keksittyjä kauan. Toivottavasti sähkökirjasta tulee jonkun tulevan joulun hittituote. Jaappanissa tehdään jo värillistä näyttöä laboratorioissa. Kaupallisuus on kuitenkin tuotteiden kehittämisen edellytys. Hyvää hyvyyttään niitä ei tehdä.
Sähköisiä kirjoja klassikkopuolella on saatavilla aika paljon suomeksikin, katso vaikka Gutenbergista. Englanniksi jo paljon enemmän. Katso vaikka rikasta tarjontaa. Englanniksi löytyy uudempiakin, jos haluaa ostaa. Jos laitteita on olemassa tulee tarjontaa. Laitteita ei hankita, jos ei ole tuotteita - mutta niitähän jo on.
Kirjastolaitoksessa näyttää olevan toimintaa sähköisten kirjojen parissa, tässä linkki Hämeenlinnan kirjaston sivuille. Kirjoja luetaan Adoben ohjelmien avulla. Niitä ei voi tulostaa ja säilyttää, mutta ainahan voi lainata uudestaan. Kirjoja oli 32 kpl viime marraskuussa. Firma joka tuottaa näitä ja muita kirjoja on nimeltään Ellibs. Hakemalla sähköiset kirjat vaikka Googlella saa paljon mielenkiintoisia linkkejä esiin. Sitä en tiedä, miten tarvittavat kirjastokortit saa. Kukin kunta varmaan tuottaa palveluja omille jäsenilleen.
On olemassa CyBook- niminen tuote, joka hyväksyy monenlaisia tiedostoja, on avoimempi kuin Librié. Se on hurjan kallis, oli jossakin testissä. En edes päässyt selville, lataako Librié tai CyBook suoraan näitä sähkökirjoja, vai toimiiko se tietokoneen välityksellä.
Sitten on olemassa kehitelyn alainen tekniikka, sähköiset lehdet, joita tulevaisuudessa ladataan lehden kokoiselle, taipuisalle muovikalvolle. Niistä ei ole vielä kaupallista tuotetta, joka on monen vuoden päässä. Varmasti ne tulevat herättämään suurta huolta lehtiteollisuudessa, joka varmaan ostaa itsensä mukaan ja säännöstelee ja tuotteistaa. Libriékin oli alussa floppi, kun siinä pystyi lukemaan vain tiettyä, 60 päivän kuluessa vanhenevaa, tiedostomuotoa, mutta käyttö on avattu viime marraskuun alusta alkaen. Kuinka helppoa filtteröinti sitten on, on eri asia.
Pysyäkseni lukemisteemassa edelleen, imuroin Microsoftin Readerin, joka on ilmainen, mutta ymmärrän sen käyttävän vain tietyn tuotemerkin, ostettavia sähkökirjoja. Ohjeet olivat pitkät enkä lukenut niitä tarkkaan. Jossakin kyllä sanottiin, että koneen voi saada lukemaan word-dokumentteja. Onhan sekin tietysti jotakin, jos ajattelee vaikka ohjelman toimimista takistoskooppina opetuksessa. Ehkäpä muun muotoisia sähkökirjoja voi filtteröidä word-muotoon. Lukulaitteessa karua leipätekstiä voi lukea vähän hienommilla fonteilla ja ylellisemmän näköisessä ympäristössä. Kyllähän paperikirjankin fyysinen ulkomuoto jotakin merkitsee, miksei sitten sähköisen. Venäläinen lukemiskone on edelleen suosikkini.
Sähköisiä kirjoja klassikkopuolella on saatavilla aika paljon suomeksikin, katso vaikka Gutenbergista. Englanniksi jo paljon enemmän. Katso vaikka rikasta tarjontaa. Englanniksi löytyy uudempiakin, jos haluaa ostaa. Jos laitteita on olemassa tulee tarjontaa. Laitteita ei hankita, jos ei ole tuotteita - mutta niitähän jo on.
Kirjastolaitoksessa näyttää olevan toimintaa sähköisten kirjojen parissa, tässä linkki Hämeenlinnan kirjaston sivuille. Kirjoja luetaan Adoben ohjelmien avulla. Niitä ei voi tulostaa ja säilyttää, mutta ainahan voi lainata uudestaan. Kirjoja oli 32 kpl viime marraskuussa. Firma joka tuottaa näitä ja muita kirjoja on nimeltään Ellibs. Hakemalla sähköiset kirjat vaikka Googlella saa paljon mielenkiintoisia linkkejä esiin. Sitä en tiedä, miten tarvittavat kirjastokortit saa. Kukin kunta varmaan tuottaa palveluja omille jäsenilleen.
On olemassa CyBook- niminen tuote, joka hyväksyy monenlaisia tiedostoja, on avoimempi kuin Librié. Se on hurjan kallis, oli jossakin testissä. En edes päässyt selville, lataako Librié tai CyBook suoraan näitä sähkökirjoja, vai toimiiko se tietokoneen välityksellä.
Sitten on olemassa kehitelyn alainen tekniikka, sähköiset lehdet, joita tulevaisuudessa ladataan lehden kokoiselle, taipuisalle muovikalvolle. Niistä ei ole vielä kaupallista tuotetta, joka on monen vuoden päässä. Varmasti ne tulevat herättämään suurta huolta lehtiteollisuudessa, joka varmaan ostaa itsensä mukaan ja säännöstelee ja tuotteistaa. Libriékin oli alussa floppi, kun siinä pystyi lukemaan vain tiettyä, 60 päivän kuluessa vanhenevaa, tiedostomuotoa, mutta käyttö on avattu viime marraskuun alusta alkaen. Kuinka helppoa filtteröinti sitten on, on eri asia.
Pysyäkseni lukemisteemassa edelleen, imuroin Microsoftin Readerin, joka on ilmainen, mutta ymmärrän sen käyttävän vain tietyn tuotemerkin, ostettavia sähkökirjoja. Ohjeet olivat pitkät enkä lukenut niitä tarkkaan. Jossakin kyllä sanottiin, että koneen voi saada lukemaan word-dokumentteja. Onhan sekin tietysti jotakin, jos ajattelee vaikka ohjelman toimimista takistoskooppina opetuksessa. Ehkäpä muun muotoisia sähkökirjoja voi filtteröidä word-muotoon. Lukulaitteessa karua leipätekstiä voi lukea vähän hienommilla fonteilla ja ylellisemmän näköisessä ympäristössä. Kyllähän paperikirjankin fyysinen ulkomuoto jotakin merkitsee, miksei sitten sähköisen. Venäläinen lukemiskone on edelleen suosikkini.
5.1.05
Sokerimantelit
Resepti
Mantelipussin kyljessä on ohje, jossa käytetään fariinisokeria ja voita. En ole sitä kokeillut, mutta sain tyttäreltä toisen, yhtä hyvän reseptin.
Laita puhdas valurautapannu liedelle, levy kuumenemaan. Laita yksi dl sokeria ja 1 dl vettä. Seokseen voi lisätä myös vähän suolaa. Älä sekoita. Seos sulaa ja kuplii. Kun kuplat muuttuvat pienemmiksi, seos ei saa palaa, nosta pannu sivuun ja laita mantelit. Kääntele niitä ja kun sokeriseos on tarttunut kiinni, nosta ne laakeaan astiaan tai leivinpaperille, erottele ja anna jäähtyä. Sokerista tuli karamellia ja mantelit maistuvat tosi hyviltä. Sokeri kovettuu rapeaksi.
Tytär kertoi onnellisena poikiensa hienosta kehityksestä. Vanhin kuuntelee kuin tatti kirjoja, ymmärtää kaiken ja elää mukana. Voin muistaa tuon hienon tunteen siltä ajalta kun tytär itse oli lapsi. Poika on pääsääntöisesti oikein kiltti, mitä nyt taustalta kuului ääntä, kun hän oli käärimässä koiraa johonkin ja äiti pelkäsi koiran purevan. Koirat osaavat pitää puoliaan liian kovakouraisia lapsia vastaan. Ne murisevat matalasti ja saattavat jopa näykätä.
Tytär kertoi viihtyvänsä kolmistaan olossa lasten kanssa. Sanoin, että isä taitaa joskus yrittää kovaa linjaa ja huutaa pojalleen. Tytär kertoi, että poika pistää kovan kovaa vastaan. Minusta oli herkullisen hauskaa kuvitella tilanne, että pieni nassikka, 2,5 vuotta osoittaa sormella ja huutaa: Ut.
Tuulikki oli kompastunut uutena vuonna. Vasta arkena hän oli mennyt lääkärille ja päässä oli tikkejä. Tunsin tietenkin pistoksen mielessäni, että en ole hiekoittanut pihaa, kuten monena vuonna ennen. Ajattelin kuitenkin, että samalla se on myös ekokyläläisten valinta.
Postituslistalta oli tullut tieto Turun lähellä ostettavasta maatilasta, johon aiotaan rakentaa ekokylä/yhteisökylä. Osakkeita myydään ja kauppakirjat kirjoitetaan jo näinä päivinä. Tilalla on vain vähän rakennuksia, tulevat asukkaat saavat rakentaa asumuksensa itse. Siihen sopisi varmaankin hyvin riukurakenteinen ekotalo, josta olen kertonut. Minulla on varmaankin huono maine huonona yhteisöihmisenä, enkä haaveile mukaan lähtemisestä, kun rahaakaan ei ole liikaa.
Saattaa olla, että hankkeella on onnistumisen mahdollisuuksia, sillä mahdolliset asukkaat tulevat mukaan omarahoituksella. Kylä sijaitsee rintamailla ja asiakkaita on mahdollisuus saada. Sinne ei oteta vapaamatkustajia. Rakentamista on kuitenkin paljon ja kaikki vaatii voimia ja varoja. Onnea yritykselle.
Mantelipussin kyljessä on ohje, jossa käytetään fariinisokeria ja voita. En ole sitä kokeillut, mutta sain tyttäreltä toisen, yhtä hyvän reseptin.
Laita puhdas valurautapannu liedelle, levy kuumenemaan. Laita yksi dl sokeria ja 1 dl vettä. Seokseen voi lisätä myös vähän suolaa. Älä sekoita. Seos sulaa ja kuplii. Kun kuplat muuttuvat pienemmiksi, seos ei saa palaa, nosta pannu sivuun ja laita mantelit. Kääntele niitä ja kun sokeriseos on tarttunut kiinni, nosta ne laakeaan astiaan tai leivinpaperille, erottele ja anna jäähtyä. Sokerista tuli karamellia ja mantelit maistuvat tosi hyviltä. Sokeri kovettuu rapeaksi.
Tytär kertoi onnellisena poikiensa hienosta kehityksestä. Vanhin kuuntelee kuin tatti kirjoja, ymmärtää kaiken ja elää mukana. Voin muistaa tuon hienon tunteen siltä ajalta kun tytär itse oli lapsi. Poika on pääsääntöisesti oikein kiltti, mitä nyt taustalta kuului ääntä, kun hän oli käärimässä koiraa johonkin ja äiti pelkäsi koiran purevan. Koirat osaavat pitää puoliaan liian kovakouraisia lapsia vastaan. Ne murisevat matalasti ja saattavat jopa näykätä.
Tytär kertoi viihtyvänsä kolmistaan olossa lasten kanssa. Sanoin, että isä taitaa joskus yrittää kovaa linjaa ja huutaa pojalleen. Tytär kertoi, että poika pistää kovan kovaa vastaan. Minusta oli herkullisen hauskaa kuvitella tilanne, että pieni nassikka, 2,5 vuotta osoittaa sormella ja huutaa: Ut.
Tuulikki oli kompastunut uutena vuonna. Vasta arkena hän oli mennyt lääkärille ja päässä oli tikkejä. Tunsin tietenkin pistoksen mielessäni, että en ole hiekoittanut pihaa, kuten monena vuonna ennen. Ajattelin kuitenkin, että samalla se on myös ekokyläläisten valinta.
Postituslistalta oli tullut tieto Turun lähellä ostettavasta maatilasta, johon aiotaan rakentaa ekokylä/yhteisökylä. Osakkeita myydään ja kauppakirjat kirjoitetaan jo näinä päivinä. Tilalla on vain vähän rakennuksia, tulevat asukkaat saavat rakentaa asumuksensa itse. Siihen sopisi varmaankin hyvin riukurakenteinen ekotalo, josta olen kertonut. Minulla on varmaankin huono maine huonona yhteisöihmisenä, enkä haaveile mukaan lähtemisestä, kun rahaakaan ei ole liikaa.
Saattaa olla, että hankkeella on onnistumisen mahdollisuuksia, sillä mahdolliset asukkaat tulevat mukaan omarahoituksella. Kylä sijaitsee rintamailla ja asiakkaita on mahdollisuus saada. Sinne ei oteta vapaamatkustajia. Rakentamista on kuitenkin paljon ja kaikki vaatii voimia ja varoja. Onnea yritykselle.
Hajatelmia
Joitakin tietoja on esiintynyt tiedotusvälineissä, että paikoin tuhoalueella tiedettiin hyökyaallon tulosta, mutta ei osattu eikä uskallettu ryhtyä "häiritsemään" turisteja. Kansalaiset näyttävät ajattelevan: Ihmisillä oli kännyköitä, miksi ei soitettu tai lähetetty paikkoihin tekstiviestejä, joissa kehotettiin: pois rannalta ja heti. Olisiko aikaa ollut, on eri asia. Hätäsuunnitelmat vaativat harjoittelua toimiakseen. Luulisi, että turistiseudulla voisi olla jonkinlainen pelastusorganisaatio olemassa.
Mietin, että johtuuko aasialaisesta luonteesta, ettei kasvojen menettämisen pelossa ryhdytty evakoimaan ihmisiä rannalta. Näyttää, että thaimaalaiset haluavat miellyttää ja näyttää, että tilanne on hallinnassa, kuten joku tv:ssä haastateltu suomalainen sanoi. Katastrofin jälkeen varmaan turistiseuduilla ja muuallakin tietoisuus maanjäristyksistä lisääntyy ja rakennetaan varoitusjärjestelmiä.
Sähköiset kirjat ja media
Kirjoitin eilen lisäyksiä sähköisistä kirjoista kertovaan postaukseen. Mielestäni on olemassa tosi mielenkiintoisia viritelmiä, joista satuin varmaan selailemaan vain pintaa. En tiedä onko Librie- laitetta myynnissä Suomessa, paljonko se maksaa, tuleeko siitä myöhemmin länsimaisempi versio jne. Joka tapauksessa, että se vastaanottaa nykyään vapaita sähköisiä kirjoja/eBooks viime syksyn lokakuusta alkaen, on hienoa. Laitteen voi varmaan tilata maailmalta, mutta ajattelin odottaa sitä länsimaista versiota ja hintatietoja.
Lisäys: Librien hintakin löytyi. Vähittäishinta on 199£. Laitteessa käytetään uutta tekniikkaa, ns. elektronista mustetta, joka näkyy kuulemma auringonpaisteessakin. Värinäyttöä kuulemma kehitellään Sonyn laboratorioissa.
Pekka Nykäsen kautta eilinen linkki tietoon sanomalehtien levikin laskusta USA:ssa. Hänen linkissään mainostetaan parhaana journalistina bloggaajaa, kuuluisaa, Instapunditia. Artikkeli väläytti ajatusta, että sähköinen media ja jopa bloggarit saattavat vähentää paperilehtien levikkiä. Maailma muuttuu, olisi kipeää, jos paperilehtien ja kirjojen levikki vähentyisi. Ne ovat niin tärkeä kulttuurin alue ja työllistävätkin suuresti, ne ovat kuin osa itsestämme. Mutta itse hyväksyn kuitenkin muutoksen. Jotakin muuta tulee sijalle.
ButtUgly asettaa bloggaamisen laajempiin yhteyksiinsä erinomaisten linkkiensä avustuksella.
Mietin, että johtuuko aasialaisesta luonteesta, ettei kasvojen menettämisen pelossa ryhdytty evakoimaan ihmisiä rannalta. Näyttää, että thaimaalaiset haluavat miellyttää ja näyttää, että tilanne on hallinnassa, kuten joku tv:ssä haastateltu suomalainen sanoi. Katastrofin jälkeen varmaan turistiseuduilla ja muuallakin tietoisuus maanjäristyksistä lisääntyy ja rakennetaan varoitusjärjestelmiä.
Sähköiset kirjat ja media
Kirjoitin eilen lisäyksiä sähköisistä kirjoista kertovaan postaukseen. Mielestäni on olemassa tosi mielenkiintoisia viritelmiä, joista satuin varmaan selailemaan vain pintaa. En tiedä onko Librie- laitetta myynnissä Suomessa, paljonko se maksaa, tuleeko siitä myöhemmin länsimaisempi versio jne. Joka tapauksessa, että se vastaanottaa nykyään vapaita sähköisiä kirjoja/eBooks viime syksyn lokakuusta alkaen, on hienoa. Laitteen voi varmaan tilata maailmalta, mutta ajattelin odottaa sitä länsimaista versiota ja hintatietoja.
Lisäys: Librien hintakin löytyi. Vähittäishinta on 199£. Laitteessa käytetään uutta tekniikkaa, ns. elektronista mustetta, joka näkyy kuulemma auringonpaisteessakin. Värinäyttöä kuulemma kehitellään Sonyn laboratorioissa.
Pekka Nykäsen kautta eilinen linkki tietoon sanomalehtien levikin laskusta USA:ssa. Hänen linkissään mainostetaan parhaana journalistina bloggaajaa, kuuluisaa, Instapunditia. Artikkeli väläytti ajatusta, että sähköinen media ja jopa bloggarit saattavat vähentää paperilehtien levikkiä. Maailma muuttuu, olisi kipeää, jos paperilehtien ja kirjojen levikki vähentyisi. Ne ovat niin tärkeä kulttuurin alue ja työllistävätkin suuresti, ne ovat kuin osa itsestämme. Mutta itse hyväksyn kuitenkin muutoksen. Jotakin muuta tulee sijalle.
ButtUgly asettaa bloggaamisen laajempiin yhteyksiinsä erinomaisten linkkiensä avustuksella.
4.1.05
To the victor belong the spoils
Meidän porukka ratsastaa kaupunkiin, valtaa sheriffin toimiston ja asettaa kaupunginjohtajan. Vanhat ja korruptoituneet vallanpitäjät pakenevat häntä koipien välissä.
Tämä on kuva mielessäni amerikkalaisesta systeemistä. Uusi presidentti esimerkiksi miehittää tärkeimmät hallintopaikat omilla kannattajillaan. Ehkä suorittajatason virkailijat jäävät. Tämän kuvan sain Clintonin muistelmista. En osaa sanoa kuinka laajamittaista vaihto on.
Myös muissa kaksipuoluemaissa, kuten Englannissa, vallan vaihto sujuu samaan malliin. Ruotsissa, kun porvaripuolueet ottivat vallan pariin otteeseen viimeisinä vuosikymmeninä, tilanne muistutti oikeata vallanvaihtoa.
Suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä, valta harvoin vaihtuu kokonaan. On puolueita kuten Ruotsalainen Kansanpuolue, joka pysyy aina vallan kahvassa. Keskustakin siellä pysyttelee aika sinnikkäästi. Eilen oltiin kokoomuksen kavereita, tänään jo demareitten.
Uudet poliittiset valtiosihteerit ovat uutta poliittisessa kulttuurissamme. Suurin osa entisistä, korkeistakin virkamiehistä jatkoi ja jatkaa vallan haltijoina huolimatta siitä, mitä kansa vaaleissa päätti.
Valta tuo mukanaan vallan edut= the spoils system. Vallassa olijat voivat miehittää ministeriöt ja liikelaitokset omilla edustajillaan, kts Yleisradion toimitusjohtaja. Vallan edut säteilevät komitea- ja selvitysjärjestelmään ja pitkälle alaspäin. Kepulaisissa kunnissahan valitaan kansakoulun keittäjä-siivoojakin poliittisin perustein, kerrotaan. Valtapeliä harjoitetaan kaikissa organisaatioissa. Jopa kirjailijaliitossa, kuten Tiina Pystynen Runousoppi -kirjassaan kertoo.
Eduskuntavaalit ovat parin vuoden päästä. Tärkeä symbolihenkilö, tasavallan presidenttikin valitaan lähivuosina. Onneksi kunnallisvaaleissa turvattiin hyvinvointipalvelut kaikkien puolueitten yhteisellä päätöksellä, kuten joku ironisesti ilmaisi.
Kun viattomuus on mennyt, emme jaksa uskoa enää mihinkään. Vakavan tärkeä symbolitoiminto, Aasian katastrofin johto, on kyynikon mielestä mielikuvien luomista, pelin politiikkaa, spel för gallerier, kuten ruotsalainen sanoo. Se on valmistautumista tuleviin vaaleihin, takertumista valtaan, vallan makeuteen ja tunnusmerkkeihin.
Samaa on kyynikon mielestä viime sunnuntain Hesarin teema, jossa monen intellektuellin voimin hyökättiin kansakunnan kilpailukyvystä puhuvien kimppuun. Puhuttiin hyvyydestä, moraalista, etiikasta, heikompien suojelemisesta jne. Hesarihan on oppineiden mielestä muuttunutkin sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajaksi. Virpi Hämeen-Anttilan kokosivun artikkeli on vaikuttava, tunteisiin vetoava, mutta sekava. Hänen mukaansa tehoajattelu on karkotettava sieltä, minne se ei kuulu, terveydenhoidosta, koulutuksesta ja taiteesta. Kyynikosta vaikuttaa, että sekä liberaalit että "hyvinvointivaltion" kannattajat puhuvat toistensa ohi, vähättelevät ja pienentävät toistensa argumentteja. Samaan aikaan työttömät jatkavat vieraantunutta olemassaoloaan, nuorista suuret joukot syrjäytyvät huolimatta erinomaisista koulutiedoistaan. Odotetaan sitä aikaa, kun työvoimasta tulee hokkus pokkus, yhtäkkiä kysyntää, ulkomaalaiset ovat arvossaan ja Onnela vallitsee, kuin muinaisessa Neukkulassa tuleva kommunismi.
Intellektuellit hyökkäävät liirunlaarumin latelijoiden kimppuun liirunlaarumilla. Vallanvaihdosta ja sen pelosta on kysymys. Sitä tuskin tarvitsee pelätä pienessä maassamme. Puolueiden väliset erot ovat hiuksenhienoja. Samat virkamiehet ja samat intellektuellit tulevat jatkamaan saman systeemin palvelemista. The spoils system tekisi meilläkin terää. Se olisi ainakin rehellistä peliä.
Tämä on kuva mielessäni amerikkalaisesta systeemistä. Uusi presidentti esimerkiksi miehittää tärkeimmät hallintopaikat omilla kannattajillaan. Ehkä suorittajatason virkailijat jäävät. Tämän kuvan sain Clintonin muistelmista. En osaa sanoa kuinka laajamittaista vaihto on.
Myös muissa kaksipuoluemaissa, kuten Englannissa, vallan vaihto sujuu samaan malliin. Ruotsissa, kun porvaripuolueet ottivat vallan pariin otteeseen viimeisinä vuosikymmeninä, tilanne muistutti oikeata vallanvaihtoa.
Suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä, valta harvoin vaihtuu kokonaan. On puolueita kuten Ruotsalainen Kansanpuolue, joka pysyy aina vallan kahvassa. Keskustakin siellä pysyttelee aika sinnikkäästi. Eilen oltiin kokoomuksen kavereita, tänään jo demareitten.
Uudet poliittiset valtiosihteerit ovat uutta poliittisessa kulttuurissamme. Suurin osa entisistä, korkeistakin virkamiehistä jatkoi ja jatkaa vallan haltijoina huolimatta siitä, mitä kansa vaaleissa päätti.
Valta tuo mukanaan vallan edut= the spoils system. Vallassa olijat voivat miehittää ministeriöt ja liikelaitokset omilla edustajillaan, kts Yleisradion toimitusjohtaja. Vallan edut säteilevät komitea- ja selvitysjärjestelmään ja pitkälle alaspäin. Kepulaisissa kunnissahan valitaan kansakoulun keittäjä-siivoojakin poliittisin perustein, kerrotaan. Valtapeliä harjoitetaan kaikissa organisaatioissa. Jopa kirjailijaliitossa, kuten Tiina Pystynen Runousoppi -kirjassaan kertoo.
Eduskuntavaalit ovat parin vuoden päästä. Tärkeä symbolihenkilö, tasavallan presidenttikin valitaan lähivuosina. Onneksi kunnallisvaaleissa turvattiin hyvinvointipalvelut kaikkien puolueitten yhteisellä päätöksellä, kuten joku ironisesti ilmaisi.
Kun viattomuus on mennyt, emme jaksa uskoa enää mihinkään. Vakavan tärkeä symbolitoiminto, Aasian katastrofin johto, on kyynikon mielestä mielikuvien luomista, pelin politiikkaa, spel för gallerier, kuten ruotsalainen sanoo. Se on valmistautumista tuleviin vaaleihin, takertumista valtaan, vallan makeuteen ja tunnusmerkkeihin.
Samaa on kyynikon mielestä viime sunnuntain Hesarin teema, jossa monen intellektuellin voimin hyökättiin kansakunnan kilpailukyvystä puhuvien kimppuun. Puhuttiin hyvyydestä, moraalista, etiikasta, heikompien suojelemisesta jne. Hesarihan on oppineiden mielestä muuttunutkin sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajaksi. Virpi Hämeen-Anttilan kokosivun artikkeli on vaikuttava, tunteisiin vetoava, mutta sekava. Hänen mukaansa tehoajattelu on karkotettava sieltä, minne se ei kuulu, terveydenhoidosta, koulutuksesta ja taiteesta. Kyynikosta vaikuttaa, että sekä liberaalit että "hyvinvointivaltion" kannattajat puhuvat toistensa ohi, vähättelevät ja pienentävät toistensa argumentteja. Samaan aikaan työttömät jatkavat vieraantunutta olemassaoloaan, nuorista suuret joukot syrjäytyvät huolimatta erinomaisista koulutiedoistaan. Odotetaan sitä aikaa, kun työvoimasta tulee hokkus pokkus, yhtäkkiä kysyntää, ulkomaalaiset ovat arvossaan ja Onnela vallitsee, kuin muinaisessa Neukkulassa tuleva kommunismi.
Intellektuellit hyökkäävät liirunlaarumin latelijoiden kimppuun liirunlaarumilla. Vallanvaihdosta ja sen pelosta on kysymys. Sitä tuskin tarvitsee pelätä pienessä maassamme. Puolueiden väliset erot ovat hiuksenhienoja. Samat virkamiehet ja samat intellektuellit tulevat jatkamaan saman systeemin palvelemista. The spoils system tekisi meilläkin terää. Se olisi ainakin rehellistä peliä.
3.1.05
Sähköiset kirjat
Jospa olisi laajakaistan piirissä! Ensi kesänä tänne Keuruulle aletaan sitä rakentaa myös sivukyliin. En ole silloin täällä nukkuvassa Kivijärven kylässä, jota ei kyläksi edes tunnista. Jos en muualle pääse, muutan keskustan vuokrataloihin, siellä on ainakin laajakaista. Nyt puhelinlasku on suuri, enkä viitsi sitä ennestään suurentaa. Tosin Project Gutenbergin kirjat voi saada tiedostona kotikoneelleen, eikä aikaa siirtoon kulu paljoakaan. Onhan myös projekt Runeberg, johon en nyt ole tutustunut. Onko se täysin ruotsinkielinen?
Projekt Gutenbergissa on paljon suomalaisia klassikoita, ihan kiinnostavia nimikkeitä. Ruotsalaisia näytti ensi silmäyksellä olevan vain vähän. Englanninkielisiä on leegio. Niissä riittäisi lukemista loppuiäksi. Saksaakin pystyisin ehkä jotenkin ymmärtämään.
Minun hiiressäni on vasemman ja oikean painikkeen välillä pyörylä, jota painamalla ja hiiriosoitinta siirtämällä alas tai ylös saa aikaan jatkuvan, liukuvan tekstin siirtymisen. Se on tosin vähän katkonaista. Minulla on tilattuna jossakin venäläinen ilmaisohjelma, jossa on upea ulkonäkö ja vähemmän katkonainen siirtymä. Tässä on toinen ebook-reader. En ole kokeillut sitä. Micosoftilla on oma reader. Tässä taitaa olla se venäläinen.
Kouluissa oli ennen lukukoneita, joissa tekstin sai mekaanisesti siirtymään eri nopeuksilla, oliko sen nimi takistoskooppi. Kyllä nämä uudet vempeleet hakkaavat nuo aataminaikuiset vehkeet.
Mieleen tulee näkövammaiset. Pohdin onko mahdollista pudottaa kirjatiedosto puhesyntetisaattori-ohjelmaan, joka sitten lukisi tekstin. Puhesyntetisaattori on ollut saatavilla netissä näytekappaleena ja sillä on mukava leikkiä. Ehkä kaupallisessa, täydessä versiossa on tämä mahdollisuus. Ehkä näkövammaiset tätä käyttävätkin. Voisivat ehkä muutkin. En kyllä lähde ohjelmaa ostamaan, kun ei ole tarvetta.
En myöskään ymmärrä, mikseivät uudemmat kirjat ole saatavilla sähköisessä muodossa. Niitä ei tarvitsisi vaivalloisesti digitalisoida. Hyvin harva niitä ostaa enää kymmenen vuoden jälkeen ilmestymisestä. Ne voisivat olla ladattavissa pienestä maksusta.
Joskus loppuvuodesta taisi muuten esiintyä uutinen, että jokin suuryhtiö, oliko se Google, panostaisi klassikkokirjojen digitalisointiin. Mene ja tiedä. Muistaakseni siinä jutussa puhuttiin, että digitalisointi tapahtuisi skannauksen avulla, joka sitten muuttaisi sivujen tekstin digitaaliseksi. Ihmettelen ovatko ohjelmat niin kehittyneitä, että pystyvät siihen. Vuosia sitten ostamassani käsiskannerissa oli sellainen ohjelma, joka ei todellakaan tuottanut luettavaa tekstiä.
Gutenberg muuten hakee vapaaehtoisia digitalisointiin. Siinä saattaisi olla meikäläisellekin eläkevuosiksi puuhaa, jos en muuta keksi.
Musiikkiäänitteiden osalta, olen ymmärtänyt, on niitä, joitten mielestä ne pitäisi olla ladattavissa. Niitähän tietenkin onkin. Tekijänoikeuskysymykset ovat todella mielenkiintoisia. Jossakin tv-keskustelussa professori Jukka Kemppinen esimerkiksi edusti kantaa, ettei tieteenkään teokset ole salattuja vaan kaikkien vapaasti saatavilla, miksei sitten muutkin. Jotkut artistit jopa väittävät, etteivät heidän tulonsa pienene, vaikka teokset olisivatkin vapaasti ladattavissa. Kirjailijoillakin saattaisi olla sama juttu. Kustantajien tulonhankinta on pikemminkin kyseessä. Että pitää olla fyysinen tuote, jota myydään. Tuote voisi olla sähköisessä muodossa ja silti myytävissä.
Tässä on vielä eräs klassikko, jota ei nähdäkseni ollut Gutenbergissa, Salainen Puutarha. Spoon River Antology on Gutenbergissa, mutta Ihan kiva elämä-blogin välittämän linkin mukaan siitä on hienompi versio tässä linkissä. Spoon Riveriin minulla on ihan erityissuhde. Se on yhteisöllinen runoelma. Jonakin päivänä ehkä yllätän lukijani omalla versiollani, jossa kerron Ekokylän ihmisistä ja kohtaloista vähän samaan tyyliin. Kirja on suuri esikuva.
Joku, joka tietää sähköisistä kirjoista enemmän, voisi tipsata!
Myöhempi lisäys: Näin netistä, että on olemassa n.50$ maksava ohjelma, Ultimate reading machine, joka lukee esim. nettisivuja ja word-tekstejä ja tekee monipuolisia temppuja, muuttaa esimerkiksi tekstejä MP3-muotoon, joita sitten voi kuunnella vastaavalla soittimellaan. Ohjelma toimii englanniksi ja useita ääniä voi valita. Ohjelman koeversion voi ladata ilmaiseksi, se ei vanhene, mutta päästää vain pieniä tiedostoja koekäyttöön. Lataaminen modeemilinjaa olisi kestänyt yli tunnin enkä viitsinyt siihen ryhtyä.
Muistan markkinoilla olleen kirjan kokoisen koneen, johon sähköisiä kirjoja voi ladata. En muista enää sen nimeä. Sitä tuskin on markkinoilla enää. Varmaan hienot laptopit ja mobiililaitteet toimivat, mutta ne ovat minulle liian kalliita. Laptopia ei oikein voi ottaa sänkyyn ja lukea selällään, kuten kirjaa ja ideaalista kirjan korviketta. Sellaisen laitteen ei tarvitsisi olla monimutkainen. Sen voisi ladata tietokoneesta. Selailu toimisi nopeasti. Kone ei maksaisi liikaa ja se olisi kevyt. Sen voisi sujauttaa takin taskuun tai laukkuun ja lueskella vaikka kulkuvälineessä.
Hakuohjelman mukaan on olemassa vaikka kuinka paljon reading machine ja bookreader-ohjelmia. Yhdessäkin voi ladata tekstejä luettavaksi game-boy pelilaitteeseen. Miten se on mahdollista, en tiedä. Mikä idea, saada tenava lukemaan tällä tavalla. En vain tiedä onnistuuko se ääkkösten kanssa.
Selailen linkkejä edelleen. Jossakin kerrotaan, että sellainen kuin Sony´s Librie eBook reader on olemassa. Toisessa, että se on avattu muuntamaan standardeja tiedostoja laitteen käyttämään muotoon. Muistelenkin, että nämä lukukoneet oli kytketty aikaisemmin käyttämään vain valmiita, ostettavia/vuokrattavia tuotteita, jotka vanhenevat tietyssä ajassa. Linkissä kerrotaan, että sivun kääntäminen kestää kolme sekuntia ja kuvaruudulle jää joitain haamujälkiä. En tiedä myöskään, pystyykö tällaista laitetta lukemaan auringonvalossa. Sähköisten kirjojen lukijoiden aika ei ole vielä tullut, mutta lähellä se ilmeisesti on, sanoo eräs käyttäjä. Kyseisen laitteen käytöstä on yahoon-keskusteluryhmä.
Tällä sivulla on Librien käyttöohjeet. Laite on toistaiseksi vasta sellaisena tuotteena, jossa on pelkästään japaniksi merkittyjä painikkeita. Sivulla on teknistä tietoutta. Siellä kerrotaan myös tarkasti miten voi muuttaa verkossa vapaasti jaettavan kirjan laitteen hyväksymään muotoon. Ei siis ole sidottu vain kaupallisiin tuotteisiin. Kuulostaa hyvältä.
Minä kaipaisin ihan vapaata laitetta, johon voisi syöttää olemassaolevia, ilmaisia sähköisiä kirjoja tai kirjoittaa tai toimittaa niitä itse. Sen ei tarvitsisi olla kuin lukulaite, johon kirja syötetään netistä ja tietokoneesta. Tietokoneessa tekstiä voi suurentaa haluttuun kokoon. Jos kirjojen julkaiseminen siirtyy vähitellen nettiin, ilmaiset klassikot, joita on paljon, voisivat saada kiinnostuksen liikkeelle, laitteita hankittaisiin. Tämän jälkeen kirjailijat tai osuuskunnat ja firmat voisivat suoraan myydä teoksiaan kuluttajille. Pidän fyysisesti, paperisista kirjoista. Ne ovat käteviä käyttää, mutta muutoissa ne ovat hankalat. Ne vievät paljon tilaa. Jos olisi hyvin toimiva laite, en henkilökohtaisesti surisi paperikirjan katoamista. Tuskin paperinen kirja edes katoaa. Kirjat ovat myös kalliita ja ne kuluttavat luonnonvaroja. Paperin tekeminen, kirjan painaminen, kirjojen jakelu. Tietenkin ne luovat myös työpaikkoja.
Projekt Gutenbergissa on paljon suomalaisia klassikoita, ihan kiinnostavia nimikkeitä. Ruotsalaisia näytti ensi silmäyksellä olevan vain vähän. Englanninkielisiä on leegio. Niissä riittäisi lukemista loppuiäksi. Saksaakin pystyisin ehkä jotenkin ymmärtämään.
Minun hiiressäni on vasemman ja oikean painikkeen välillä pyörylä, jota painamalla ja hiiriosoitinta siirtämällä alas tai ylös saa aikaan jatkuvan, liukuvan tekstin siirtymisen. Se on tosin vähän katkonaista. Minulla on tilattuna jossakin venäläinen ilmaisohjelma, jossa on upea ulkonäkö ja vähemmän katkonainen siirtymä. Tässä on toinen ebook-reader. En ole kokeillut sitä. Micosoftilla on oma reader. Tässä taitaa olla se venäläinen.
Kouluissa oli ennen lukukoneita, joissa tekstin sai mekaanisesti siirtymään eri nopeuksilla, oliko sen nimi takistoskooppi. Kyllä nämä uudet vempeleet hakkaavat nuo aataminaikuiset vehkeet.
Mieleen tulee näkövammaiset. Pohdin onko mahdollista pudottaa kirjatiedosto puhesyntetisaattori-ohjelmaan, joka sitten lukisi tekstin. Puhesyntetisaattori on ollut saatavilla netissä näytekappaleena ja sillä on mukava leikkiä. Ehkä kaupallisessa, täydessä versiossa on tämä mahdollisuus. Ehkä näkövammaiset tätä käyttävätkin. Voisivat ehkä muutkin. En kyllä lähde ohjelmaa ostamaan, kun ei ole tarvetta.
En myöskään ymmärrä, mikseivät uudemmat kirjat ole saatavilla sähköisessä muodossa. Niitä ei tarvitsisi vaivalloisesti digitalisoida. Hyvin harva niitä ostaa enää kymmenen vuoden jälkeen ilmestymisestä. Ne voisivat olla ladattavissa pienestä maksusta.
Joskus loppuvuodesta taisi muuten esiintyä uutinen, että jokin suuryhtiö, oliko se Google, panostaisi klassikkokirjojen digitalisointiin. Mene ja tiedä. Muistaakseni siinä jutussa puhuttiin, että digitalisointi tapahtuisi skannauksen avulla, joka sitten muuttaisi sivujen tekstin digitaaliseksi. Ihmettelen ovatko ohjelmat niin kehittyneitä, että pystyvät siihen. Vuosia sitten ostamassani käsiskannerissa oli sellainen ohjelma, joka ei todellakaan tuottanut luettavaa tekstiä.
Gutenberg muuten hakee vapaaehtoisia digitalisointiin. Siinä saattaisi olla meikäläisellekin eläkevuosiksi puuhaa, jos en muuta keksi.
Musiikkiäänitteiden osalta, olen ymmärtänyt, on niitä, joitten mielestä ne pitäisi olla ladattavissa. Niitähän tietenkin onkin. Tekijänoikeuskysymykset ovat todella mielenkiintoisia. Jossakin tv-keskustelussa professori Jukka Kemppinen esimerkiksi edusti kantaa, ettei tieteenkään teokset ole salattuja vaan kaikkien vapaasti saatavilla, miksei sitten muutkin. Jotkut artistit jopa väittävät, etteivät heidän tulonsa pienene, vaikka teokset olisivatkin vapaasti ladattavissa. Kirjailijoillakin saattaisi olla sama juttu. Kustantajien tulonhankinta on pikemminkin kyseessä. Että pitää olla fyysinen tuote, jota myydään. Tuote voisi olla sähköisessä muodossa ja silti myytävissä.
Tässä on vielä eräs klassikko, jota ei nähdäkseni ollut Gutenbergissa, Salainen Puutarha. Spoon River Antology on Gutenbergissa, mutta Ihan kiva elämä-blogin välittämän linkin mukaan siitä on hienompi versio tässä linkissä. Spoon Riveriin minulla on ihan erityissuhde. Se on yhteisöllinen runoelma. Jonakin päivänä ehkä yllätän lukijani omalla versiollani, jossa kerron Ekokylän ihmisistä ja kohtaloista vähän samaan tyyliin. Kirja on suuri esikuva.
Joku, joka tietää sähköisistä kirjoista enemmän, voisi tipsata!
Myöhempi lisäys: Näin netistä, että on olemassa n.50$ maksava ohjelma, Ultimate reading machine, joka lukee esim. nettisivuja ja word-tekstejä ja tekee monipuolisia temppuja, muuttaa esimerkiksi tekstejä MP3-muotoon, joita sitten voi kuunnella vastaavalla soittimellaan. Ohjelma toimii englanniksi ja useita ääniä voi valita. Ohjelman koeversion voi ladata ilmaiseksi, se ei vanhene, mutta päästää vain pieniä tiedostoja koekäyttöön. Lataaminen modeemilinjaa olisi kestänyt yli tunnin enkä viitsinyt siihen ryhtyä.
Muistan markkinoilla olleen kirjan kokoisen koneen, johon sähköisiä kirjoja voi ladata. En muista enää sen nimeä. Sitä tuskin on markkinoilla enää. Varmaan hienot laptopit ja mobiililaitteet toimivat, mutta ne ovat minulle liian kalliita. Laptopia ei oikein voi ottaa sänkyyn ja lukea selällään, kuten kirjaa ja ideaalista kirjan korviketta. Sellaisen laitteen ei tarvitsisi olla monimutkainen. Sen voisi ladata tietokoneesta. Selailu toimisi nopeasti. Kone ei maksaisi liikaa ja se olisi kevyt. Sen voisi sujauttaa takin taskuun tai laukkuun ja lueskella vaikka kulkuvälineessä.
Hakuohjelman mukaan on olemassa vaikka kuinka paljon reading machine ja bookreader-ohjelmia. Yhdessäkin voi ladata tekstejä luettavaksi game-boy pelilaitteeseen. Miten se on mahdollista, en tiedä. Mikä idea, saada tenava lukemaan tällä tavalla. En vain tiedä onnistuuko se ääkkösten kanssa.
Selailen linkkejä edelleen. Jossakin kerrotaan, että sellainen kuin Sony´s Librie eBook reader on olemassa. Toisessa, että se on avattu muuntamaan standardeja tiedostoja laitteen käyttämään muotoon. Muistelenkin, että nämä lukukoneet oli kytketty aikaisemmin käyttämään vain valmiita, ostettavia/vuokrattavia tuotteita, jotka vanhenevat tietyssä ajassa. Linkissä kerrotaan, että sivun kääntäminen kestää kolme sekuntia ja kuvaruudulle jää joitain haamujälkiä. En tiedä myöskään, pystyykö tällaista laitetta lukemaan auringonvalossa. Sähköisten kirjojen lukijoiden aika ei ole vielä tullut, mutta lähellä se ilmeisesti on, sanoo eräs käyttäjä. Kyseisen laitteen käytöstä on yahoon-keskusteluryhmä.
Tällä sivulla on Librien käyttöohjeet. Laite on toistaiseksi vasta sellaisena tuotteena, jossa on pelkästään japaniksi merkittyjä painikkeita. Sivulla on teknistä tietoutta. Siellä kerrotaan myös tarkasti miten voi muuttaa verkossa vapaasti jaettavan kirjan laitteen hyväksymään muotoon. Ei siis ole sidottu vain kaupallisiin tuotteisiin. Kuulostaa hyvältä.
Minä kaipaisin ihan vapaata laitetta, johon voisi syöttää olemassaolevia, ilmaisia sähköisiä kirjoja tai kirjoittaa tai toimittaa niitä itse. Sen ei tarvitsisi olla kuin lukulaite, johon kirja syötetään netistä ja tietokoneesta. Tietokoneessa tekstiä voi suurentaa haluttuun kokoon. Jos kirjojen julkaiseminen siirtyy vähitellen nettiin, ilmaiset klassikot, joita on paljon, voisivat saada kiinnostuksen liikkeelle, laitteita hankittaisiin. Tämän jälkeen kirjailijat tai osuuskunnat ja firmat voisivat suoraan myydä teoksiaan kuluttajille. Pidän fyysisesti, paperisista kirjoista. Ne ovat käteviä käyttää, mutta muutoissa ne ovat hankalat. Ne vievät paljon tilaa. Jos olisi hyvin toimiva laite, en henkilökohtaisesti surisi paperikirjan katoamista. Tuskin paperinen kirja edes katoaa. Kirjat ovat myös kalliita ja ne kuluttavat luonnonvaroja. Paperin tekeminen, kirjan painaminen, kirjojen jakelu. Tietenkin ne luovat myös työpaikkoja.
Tietoja maailmalta blogeista
Linkitän Pekka Nykäsen kautta blogien merkitystä ja käyttäjäkuntaa USA:ssa analysoivaan paperiin. On kiinnostavaa katsoa tutkittua tietoa blogien lukija- ja kirjoittajakunnan rakenteesta ja suuresta kasvusta.
- blogien lukijakunta kasvoi 58 % viime vuonna
- 62 % amerikkalaisista ei tiedä, mikä blogi on
- sekä lukijat että kirjoittajat ovat voittopuolisesti nuorehkoja, miespuolisia, laajakaistan käyttäjiä, hyvin koulutettuja Internetin veteraaneja, mutta heidän osuutensa näyttää suhteellisesti kuitenkin vähenevän käyttäjien joukossa
Näitä ja paljon muuta kertoo kyseinen artikkeli. Ihan sormituntumalla näyttää, että Suomen tilanne seuraa isoa veljeä.
2.1.05
Katastrofin jälkeen
Hyökyaaltokatastrofissa kadonneiden ruotsalaisten määrä on viimeisimmän tiedon mukaan tarkistuksissa laskenut alle 3000, mikä sekin on aivan uskomaton luku. Ruotsalaiset ovat keränneet tiedotusvälineiden yhdessä järjestämässä gaalassa uskomattomia summia rahaa. Rahankeräys on eräänlainen selviytymisriitti, symbolinen uhraus.
Juttelin vävyn kanssa puhelimessa ja hän kertoi kansan reaktiosta, joka on tyypillistä ruotsalaista kaunaa. Kansan oikeus on haukkua hallitusta, jonka se vaaleissa sitten kuitenkin yhä uudestaan valitsee heitä johtamaan. On toisaalta poliitikkokaunaa, politikerföraktia, mutta se ikään kuin kuuluu systeemiin. Vävyn kertoman mukaan yksityiset suurfirmat toimivat tehokkaasti ja järjestivät lentoja, mutta virallinen Ruotsi toimi tehottomasti. Suomalaiset ylistivät kykyään varustaa lentokone paarein ja tehohoidon välinein. En viitsinyt ruveta sillä kehuskelemaan, kun vävyn kertoman mukaan Ruotsissa tehtiin samoin ja kuljetettavia on ollut paljon enemmän. Hän kertoi mm. lennosta, jolla tuli useita vanhempansa menettäneitä lapsia. Katselin Valtioneuvoston tiedotustilaisuutta. Viranomaisemme esiintyivät arvokkaasti. Joku radikaalifeministi sanoi minulle kerran, että johtajan pitää olla isokokoinen, matalalla äänellä puhuva, rauhallinen mies. Sitähän pääministerimme on. Ajattelin, että nykymaailmaan taitavat kuulua nämä, eräänlaiset näytelmät, puhdistavat rituaalit. Suru on kyllä varmasti aitoa. Ennen vanhaan jokainen olisi mennyt arvokkaasti omaan nurkkaansa suremaan ja hautomaan ja kehittämään milloin mitäkin omassa mielessään, nyt kommunikoidaan ja hoidetaan. Vaikka tuskin itse osaisin anakronismina ottaa lohdutusta vastaan, pidän kuitenkin nykysysteemiä parempana. Vasta sanojen jälkeen ja näkemällä ihmisten reaktiot, pystyn itsekin vasta reagoimaan kyynelillä. Kuvittelemalla itsensä samoihin tilanteisiin, mihin uhrit, selvinneet, omaiset ja auttajat joutuvat pystyy vasta jotenkin ymmärtämään.
Kaksisataa kuollutta kerralla. Kuinka monta kuolee liikenneonnettomuuksissa, itsemurhissa ja muiden riippuvuuksien johdosta, mutta emme osaa niistä pitää ääntä. Ne kuuluvat ikään kuin arkeen.
Jouluvieraani soitti. En muistanut moittia sitä, että hän oli "maailman kuumimmalla" sytkärillään polttanut pöytääni viirun. Olin tyytyväinen, että ilotulitusorgiat olivat tänäkin vuonna menneet suuremmitta vammoitta. Hänellä tosin oli unohtunut munakäsikranaatti käteen, kun hän oli ryhtynyt sytyttämään kaverin tulilankaa. Suojalaseja ei ollut ollut. Nämä lapset eivät koskaan laita autossa turvavöitä kiinni huomauttamatta. Siihenkin kyllästyy. Siinä on äidin fatalistisuutta mukana. Onnettomuus sattuu, jos on sattuakseen, on asenne. Isoveli on opettanut tuon innostuksen räjähteisiin ja tuleen, onhan sitä tosin muissakin kakaroissa. Uskon, että skidit protestoivat liiallista turvallisuutta ja harmautta vastaan juomalla, polttamalla, huumeilla, räjähteillä ja muilla vastaavilla reaktioilla.
Juttelin vävyn kanssa puhelimessa ja hän kertoi kansan reaktiosta, joka on tyypillistä ruotsalaista kaunaa. Kansan oikeus on haukkua hallitusta, jonka se vaaleissa sitten kuitenkin yhä uudestaan valitsee heitä johtamaan. On toisaalta poliitikkokaunaa, politikerföraktia, mutta se ikään kuin kuuluu systeemiin. Vävyn kertoman mukaan yksityiset suurfirmat toimivat tehokkaasti ja järjestivät lentoja, mutta virallinen Ruotsi toimi tehottomasti. Suomalaiset ylistivät kykyään varustaa lentokone paarein ja tehohoidon välinein. En viitsinyt ruveta sillä kehuskelemaan, kun vävyn kertoman mukaan Ruotsissa tehtiin samoin ja kuljetettavia on ollut paljon enemmän. Hän kertoi mm. lennosta, jolla tuli useita vanhempansa menettäneitä lapsia. Katselin Valtioneuvoston tiedotustilaisuutta. Viranomaisemme esiintyivät arvokkaasti. Joku radikaalifeministi sanoi minulle kerran, että johtajan pitää olla isokokoinen, matalalla äänellä puhuva, rauhallinen mies. Sitähän pääministerimme on. Ajattelin, että nykymaailmaan taitavat kuulua nämä, eräänlaiset näytelmät, puhdistavat rituaalit. Suru on kyllä varmasti aitoa. Ennen vanhaan jokainen olisi mennyt arvokkaasti omaan nurkkaansa suremaan ja hautomaan ja kehittämään milloin mitäkin omassa mielessään, nyt kommunikoidaan ja hoidetaan. Vaikka tuskin itse osaisin anakronismina ottaa lohdutusta vastaan, pidän kuitenkin nykysysteemiä parempana. Vasta sanojen jälkeen ja näkemällä ihmisten reaktiot, pystyn itsekin vasta reagoimaan kyynelillä. Kuvittelemalla itsensä samoihin tilanteisiin, mihin uhrit, selvinneet, omaiset ja auttajat joutuvat pystyy vasta jotenkin ymmärtämään.
Kaksisataa kuollutta kerralla. Kuinka monta kuolee liikenneonnettomuuksissa, itsemurhissa ja muiden riippuvuuksien johdosta, mutta emme osaa niistä pitää ääntä. Ne kuuluvat ikään kuin arkeen.
Jouluvieraani soitti. En muistanut moittia sitä, että hän oli "maailman kuumimmalla" sytkärillään polttanut pöytääni viirun. Olin tyytyväinen, että ilotulitusorgiat olivat tänäkin vuonna menneet suuremmitta vammoitta. Hänellä tosin oli unohtunut munakäsikranaatti käteen, kun hän oli ryhtynyt sytyttämään kaverin tulilankaa. Suojalaseja ei ollut ollut. Nämä lapset eivät koskaan laita autossa turvavöitä kiinni huomauttamatta. Siihenkin kyllästyy. Siinä on äidin fatalistisuutta mukana. Onnettomuus sattuu, jos on sattuakseen, on asenne. Isoveli on opettanut tuon innostuksen räjähteisiin ja tuleen, onhan sitä tosin muissakin kakaroissa. Uskon, että skidit protestoivat liiallista turvallisuutta ja harmautta vastaan juomalla, polttamalla, huumeilla, räjähteillä ja muilla vastaavilla reaktioilla.
Ideoita
Tuskin maltan odottaa. Rory ja Lorelai palaavat takaisin Euroopan matkaltaan tv 1:ssä klo 15.20. Sovitin kävelyretkeni aikaisemmaksi tänä pilvisenä päivänä.
Kävelyllä saa aina jonkinlaisia ideoita, vaikka en voikaan kehua ajattelevani kovin syvällisiä. Vasta kirjoittaessani tiedän, että ehkä päässäni jotain liikkuukin.
Kokeilin eilen MSN Spaces - palvelua. Se on betaversio, nyt ilmainen, mutta mitenkä on sitten vuoden päästä. Se firma osaa rahastaa. Sivuilla oli linkkejä blogeihin, joita on perustettu tähän palveluun. Kävin katsomassa muutamaa ja ne olivat koululaisten tekeleitä, joita ei kovin pitkään jaksa lukea. Aivan samanlaisia kuin ex. naisystävän vanhimman tyttären päiväkirjat, joita lueskelin, kun niitä sattui hyllyissä lojumaan.
Niissä vain oli äksöniä enemmän. Kuutosella ollessa tyttö kirjoitti tapauksesta, että joku oli saanut koulun kaaokseen kirjoittelemalla hävyttömiä kirjeitä. Tyttö pohti aivan viattomana ja kauhisteli lappuja. Sitten yhtäkkiä hän kertoi joutuneensa kuulusteluihin ja totesi, että se lappujen kirjoittaja olin vissiin sitten minä,(hän itse). Tyttö on ilmeinen dramaattinen lahjakkuus.
Mutta itse blogin käyttöliittymä oli taattua microsoftia. Ilme oli windows-tyyliä, ammattimaista ja amerikkalaista. Ilmettä pystyy muokkaamaan lisäämällä erilaisia listoja ja kuvia. Pohjaa tuskin pystyy muokkaamaan kuten Bloggerissa, tuskin edes lähdekoodia saa näkyville. Moduuleita pystyy siirtelemään ja sivun taittoa myös. Editori oli samantyyppinen kuin Bloggerissa, mutta fontteja ei näyttänyt voivan valita, eikä kokoa. Liittynee pohjan modulaarisuuteen. Minusta näytti, että postauksia pystyy luokittelemaan, mitä ominaisuutta ei ole tässä julkaisujärjestelmässä.
On hienoa, että valinnan mahdollisuudet lisääntyvät ja ennen kaikkea, että on idiottikin pääsee bloggaamaan ja suomenkielellä.
Mieleeni tuli, että olen törmännyt MSN:n palveluissa sanaa yhteisöt. Jospa pystyisin kokoamaan varttuneempien kotisivujen ja blogien virtuaaliyhteisön. Pinserissä on nörtti+nuorehko leima ja se pelottanee varttuneempia. Minulla on nimikin jo yhteisölle: Suuret Ikäluokat. Siihen linkittäminen olisi kotisivun pitäjän omasta pyynnöstä kiinni. Ongelmaksi tulee joko se, että en saa ketään kiinnostumaan tai sitten jos kiinnostusta löytyy, miten suodattaa sivuja. Pinseri on kuitenkin ratkaissut tämän aika hyvin, vaikka protestoinkin sen eräitä piirteitä kohtaan.
Tietenkin haluan pysytellä Pinserissä mukana, jos se vain sallitaan. Onhan tosi mukavaa, että on tällainen kohtaamispaikka yli sukupuoli- ja ikärajojen.
Minulla on joitakin hajanaisia ideoita siitä, miten lähteä hankkimaan mukaantulijoita, ohjelmasta ja sen sellaisesta.
Muistelmageeni
Haluan pitää elämänkerta- ja muistelma-ajatusta mukana. Päädyin joskus sattumalta sähköisiin muistelmiin, nimeltä Töllintyttö. En ole sitä lukenut kokonaan vielä. Nivalasta kotoisin oleva töllintyttö kertoo lapsuudestaan, joka oli sattumalta maailmansotien välisessä Sodankylässä. Isä oli proletaarinen sahuri. Kylän mahtihenkilö oli pankinjohtaja Benjam Anneberg, legendaarinen Iso-Penkko. Hän oli isäni sukua, saattoi olla serkku. Muistelmien mukaan monien omaisuudet siirtyivät pulavuosina tälle pankinjohtajalle pakkohuutokaupoissa.
Minun lapsena ollessani, tämä mahtimies oli jo aikoja sitten kuollut. Hänen vaimonsa, Ida os. Hämäläinen, eli rikkaana leskenä Turussa. Hän oli myynyt osan suuresta tilastaan veljelleen, joka perheineen asui tilaa. Puolisoiden välit olivat huonot, mutta karjalainen Hämäläisen Elsa piti taloa. Heillä oli komea kivinavetta ja paljon lehmiä. Perheessä oli poika ja tytär, Matti ja Inkeri. He olivat isojen veljieni ja sisarten ikäisiä ja kävivät lukion muualla, koska lukiota ei Sodankylässä vielä ollut. Inkeristä tuli toimittaja Pohjolan Sanomiin. Hän kirjoittelee yhä, olen nähnyt mielipidepalstoille. Hänen miehensä, joka sattui olemaan isälleni oikeusjutun TVH:ta vastaan voittanut asianajaja Olli Risla, on kai kuollut. Muistan kauniiseen Inkeriin kohdistamamme pilkkahokeman: Villamyssy-missi, vaahtokumi-tissi. Inkeri kaveerasi tytön kanssa, jota kaikki kylän pojat pitivät oikeana h:na. Hän oli monien puheitten ja haaveitten kohde, ties mitä perää sitten puheissa oli, mutta krouveja ne olivat.
Hämy-Masista tuli tv-toimittaja. En ole nähnyt häntä vuosiin tiedotusvälineissä. Aikoinaan hän toimitti mm. ruotsinsuomalaisille uutisia Suomesta. Ihan eturivin journalistia hänestä ei tullut. Lahjakkaita lapsia joka tapauksessa.
Karjalaiset, jotka tulivat suvun suurtilojen omistajiksi, saivat epäluuloa osakseen. Muistan esimerkiksi setäni vaimon, Anneperin, os. Niemelä, Selman, vaikka hänkin oli sukuun naitu, vähän natisevan takanapäin naapurin emännästä. Kyllä heillä itselläkin oli satojen, ehkä tuhannen hehtaarin tila, metsää ja tonttimaita, joilla serkkuni Lauri pystyi operoimaan, vaikka ei ollutkaan kaksinen maanviljelijä. Hän kohteli legendaarisen huonosti vaimoaan ja hänestä tuli kuin tulikin pieni herra, työnvälitystoimiston johtajana. Hän oli ollut nuorena vapaaehtoisena sodassa ja haavoittunut vatsaan. Hänen leskensä elää edelleenkin samalla tilalla.
Selma mummo oli lähinnä mummoa, mitä minulla koskaan oli. Hän oli ahdasmielinen ja uskonnollinen, mutta hän oli syntyisin 1880-luvulta. Pikku-maalainen kuunteli jo silloin korvat höröllä akkojen juttuja. Leikimme serkun poikien kanssa paljon. Parempiakaan kavereita ei ollut. Puks-sodat olivat mukavia ja kävimme paljon kalassa. Jo poikaiässä kasvoimme kuitenkin erillemme. Nuorempi veli Matti, muttui minusta aivan mummonsa kaltaiseksi aikuisena.
Hämäläisten tila kyllä myytiin sitten ja perhe muutti etelään. Heidän joenrantaniittynsä olivat kaunista kukkaketoa ja tuottivat aika vähän heinää. Mutta kauniimpia niittyjä ei ollut kuin heidän Kitisen rantansa parhaimpaan kulleroaikaan. Isolle Iidallekin jäi myytäväksi suuret alat, joitten mittavuutta en pystynyt hahmottamaan, ehkä tuhansia hehtaareja. Sodankylän lentokenttäkin oli hänen maillaan, se jonne U2 lentäjän, Gary Powersin piti laskeutua hätätapauksessa. Kenttä on saksalaisten sodanaikana tekemä enkä oikein tiedä sen nykyistä käyttöä. Purjelentäjät siellä ovat toimineet ja pienkoneet liikennöineet joskus.
Oli olemassa myös Pikku-Iita, minun kehitysvammainen tätini, luutamummo, josta olen joskus kertonut. Oli myös Pikku-Penkko, pieneläjä setäni, Benjamin. Hän oli myös kooltaan pieni ja vaimo oli pieni. Lapsetkin olivat pieniä, kovia painijoita nuorena. Osa muutti Ruotsiin ja tuli käymään hienoilla autoillaan leveillen, paidan taskussa nippu paljaaltaan olevia seteleitä. Monet heistä ovat nyttemmin kuolleet sydänsairauksiin, mikä on minunkin päivittäinen huolenpidon aiheeni. Tarvitsen liikuntoa, laihduttamista, kasvisruokaa ja aspiriinia voittaakseni huonot geenini ja taipumukseni tankata liikaa, kun ruokaa on saatavilla.
Töllintytöstä johtaa linkki Etusivu.net-sivulle, missä on julkaistu mm. klassiset Mestaritonttu-kirjat sähköisessä muodossa. Kulttuuriteko, sanoisin. Monet pitävät Mestaritonttua suomalaisen lastenkirjallisuuden huippuna, esimerkiksi eläköitynyt kansakoulunopettaja-sisareni. Sivustossa on ladattavissa muutamia muitakin sähköisessä muodossa olevia, kiinnostavan tuntuisia kirjoja.
Kävelyllä saa aina jonkinlaisia ideoita, vaikka en voikaan kehua ajattelevani kovin syvällisiä. Vasta kirjoittaessani tiedän, että ehkä päässäni jotain liikkuukin.
Kokeilin eilen MSN Spaces - palvelua. Se on betaversio, nyt ilmainen, mutta mitenkä on sitten vuoden päästä. Se firma osaa rahastaa. Sivuilla oli linkkejä blogeihin, joita on perustettu tähän palveluun. Kävin katsomassa muutamaa ja ne olivat koululaisten tekeleitä, joita ei kovin pitkään jaksa lukea. Aivan samanlaisia kuin ex. naisystävän vanhimman tyttären päiväkirjat, joita lueskelin, kun niitä sattui hyllyissä lojumaan.
Niissä vain oli äksöniä enemmän. Kuutosella ollessa tyttö kirjoitti tapauksesta, että joku oli saanut koulun kaaokseen kirjoittelemalla hävyttömiä kirjeitä. Tyttö pohti aivan viattomana ja kauhisteli lappuja. Sitten yhtäkkiä hän kertoi joutuneensa kuulusteluihin ja totesi, että se lappujen kirjoittaja olin vissiin sitten minä,(hän itse). Tyttö on ilmeinen dramaattinen lahjakkuus.
Mutta itse blogin käyttöliittymä oli taattua microsoftia. Ilme oli windows-tyyliä, ammattimaista ja amerikkalaista. Ilmettä pystyy muokkaamaan lisäämällä erilaisia listoja ja kuvia. Pohjaa tuskin pystyy muokkaamaan kuten Bloggerissa, tuskin edes lähdekoodia saa näkyville. Moduuleita pystyy siirtelemään ja sivun taittoa myös. Editori oli samantyyppinen kuin Bloggerissa, mutta fontteja ei näyttänyt voivan valita, eikä kokoa. Liittynee pohjan modulaarisuuteen. Minusta näytti, että postauksia pystyy luokittelemaan, mitä ominaisuutta ei ole tässä julkaisujärjestelmässä.
On hienoa, että valinnan mahdollisuudet lisääntyvät ja ennen kaikkea, että on idiottikin pääsee bloggaamaan ja suomenkielellä.
Mieleeni tuli, että olen törmännyt MSN:n palveluissa sanaa yhteisöt. Jospa pystyisin kokoamaan varttuneempien kotisivujen ja blogien virtuaaliyhteisön. Pinserissä on nörtti+nuorehko leima ja se pelottanee varttuneempia. Minulla on nimikin jo yhteisölle: Suuret Ikäluokat. Siihen linkittäminen olisi kotisivun pitäjän omasta pyynnöstä kiinni. Ongelmaksi tulee joko se, että en saa ketään kiinnostumaan tai sitten jos kiinnostusta löytyy, miten suodattaa sivuja. Pinseri on kuitenkin ratkaissut tämän aika hyvin, vaikka protestoinkin sen eräitä piirteitä kohtaan.
Tietenkin haluan pysytellä Pinserissä mukana, jos se vain sallitaan. Onhan tosi mukavaa, että on tällainen kohtaamispaikka yli sukupuoli- ja ikärajojen.
Minulla on joitakin hajanaisia ideoita siitä, miten lähteä hankkimaan mukaantulijoita, ohjelmasta ja sen sellaisesta.
Muistelmageeni
Haluan pitää elämänkerta- ja muistelma-ajatusta mukana. Päädyin joskus sattumalta sähköisiin muistelmiin, nimeltä Töllintyttö. En ole sitä lukenut kokonaan vielä. Nivalasta kotoisin oleva töllintyttö kertoo lapsuudestaan, joka oli sattumalta maailmansotien välisessä Sodankylässä. Isä oli proletaarinen sahuri. Kylän mahtihenkilö oli pankinjohtaja Benjam Anneberg, legendaarinen Iso-Penkko. Hän oli isäni sukua, saattoi olla serkku. Muistelmien mukaan monien omaisuudet siirtyivät pulavuosina tälle pankinjohtajalle pakkohuutokaupoissa.
Minun lapsena ollessani, tämä mahtimies oli jo aikoja sitten kuollut. Hänen vaimonsa, Ida os. Hämäläinen, eli rikkaana leskenä Turussa. Hän oli myynyt osan suuresta tilastaan veljelleen, joka perheineen asui tilaa. Puolisoiden välit olivat huonot, mutta karjalainen Hämäläisen Elsa piti taloa. Heillä oli komea kivinavetta ja paljon lehmiä. Perheessä oli poika ja tytär, Matti ja Inkeri. He olivat isojen veljieni ja sisarten ikäisiä ja kävivät lukion muualla, koska lukiota ei Sodankylässä vielä ollut. Inkeristä tuli toimittaja Pohjolan Sanomiin. Hän kirjoittelee yhä, olen nähnyt mielipidepalstoille. Hänen miehensä, joka sattui olemaan isälleni oikeusjutun TVH:ta vastaan voittanut asianajaja Olli Risla, on kai kuollut. Muistan kauniiseen Inkeriin kohdistamamme pilkkahokeman: Villamyssy-missi, vaahtokumi-tissi. Inkeri kaveerasi tytön kanssa, jota kaikki kylän pojat pitivät oikeana h:na. Hän oli monien puheitten ja haaveitten kohde, ties mitä perää sitten puheissa oli, mutta krouveja ne olivat.
Hämy-Masista tuli tv-toimittaja. En ole nähnyt häntä vuosiin tiedotusvälineissä. Aikoinaan hän toimitti mm. ruotsinsuomalaisille uutisia Suomesta. Ihan eturivin journalistia hänestä ei tullut. Lahjakkaita lapsia joka tapauksessa.
Karjalaiset, jotka tulivat suvun suurtilojen omistajiksi, saivat epäluuloa osakseen. Muistan esimerkiksi setäni vaimon, Anneperin, os. Niemelä, Selman, vaikka hänkin oli sukuun naitu, vähän natisevan takanapäin naapurin emännästä. Kyllä heillä itselläkin oli satojen, ehkä tuhannen hehtaarin tila, metsää ja tonttimaita, joilla serkkuni Lauri pystyi operoimaan, vaikka ei ollutkaan kaksinen maanviljelijä. Hän kohteli legendaarisen huonosti vaimoaan ja hänestä tuli kuin tulikin pieni herra, työnvälitystoimiston johtajana. Hän oli ollut nuorena vapaaehtoisena sodassa ja haavoittunut vatsaan. Hänen leskensä elää edelleenkin samalla tilalla.
Selma mummo oli lähinnä mummoa, mitä minulla koskaan oli. Hän oli ahdasmielinen ja uskonnollinen, mutta hän oli syntyisin 1880-luvulta. Pikku-maalainen kuunteli jo silloin korvat höröllä akkojen juttuja. Leikimme serkun poikien kanssa paljon. Parempiakaan kavereita ei ollut. Puks-sodat olivat mukavia ja kävimme paljon kalassa. Jo poikaiässä kasvoimme kuitenkin erillemme. Nuorempi veli Matti, muttui minusta aivan mummonsa kaltaiseksi aikuisena.
Hämäläisten tila kyllä myytiin sitten ja perhe muutti etelään. Heidän joenrantaniittynsä olivat kaunista kukkaketoa ja tuottivat aika vähän heinää. Mutta kauniimpia niittyjä ei ollut kuin heidän Kitisen rantansa parhaimpaan kulleroaikaan. Isolle Iidallekin jäi myytäväksi suuret alat, joitten mittavuutta en pystynyt hahmottamaan, ehkä tuhansia hehtaareja. Sodankylän lentokenttäkin oli hänen maillaan, se jonne U2 lentäjän, Gary Powersin piti laskeutua hätätapauksessa. Kenttä on saksalaisten sodanaikana tekemä enkä oikein tiedä sen nykyistä käyttöä. Purjelentäjät siellä ovat toimineet ja pienkoneet liikennöineet joskus.
Oli olemassa myös Pikku-Iita, minun kehitysvammainen tätini, luutamummo, josta olen joskus kertonut. Oli myös Pikku-Penkko, pieneläjä setäni, Benjamin. Hän oli myös kooltaan pieni ja vaimo oli pieni. Lapsetkin olivat pieniä, kovia painijoita nuorena. Osa muutti Ruotsiin ja tuli käymään hienoilla autoillaan leveillen, paidan taskussa nippu paljaaltaan olevia seteleitä. Monet heistä ovat nyttemmin kuolleet sydänsairauksiin, mikä on minunkin päivittäinen huolenpidon aiheeni. Tarvitsen liikuntoa, laihduttamista, kasvisruokaa ja aspiriinia voittaakseni huonot geenini ja taipumukseni tankata liikaa, kun ruokaa on saatavilla.
Töllintytöstä johtaa linkki Etusivu.net-sivulle, missä on julkaistu mm. klassiset Mestaritonttu-kirjat sähköisessä muodossa. Kulttuuriteko, sanoisin. Monet pitävät Mestaritonttua suomalaisen lastenkirjallisuuden huippuna, esimerkiksi eläköitynyt kansakoulunopettaja-sisareni. Sivustossa on ladattavissa muutamia muitakin sähköisessä muodossa olevia, kiinnostavan tuntuisia kirjoja.
1.1.05
Bloggaus menestyy
Viittaan Pinserin tuoreeseen juttuun bloggauksesta. Kannattaa katsoa sen sisältämät linkit, joissa harrastusta kehutaan. Linkeissä oli tieto myös uudesta julkaisualustasta, MSN Spaces, johon en ole tutustunut, mutta joka vaikuttaa hienolta. Siitä on kaiken lisäksi olemassa suomenkielinen versio. Blogin hallinta matkapuhelimesta, kuvien julkaiseminen näyttää olevan helppoa. Siinä on mukana myös ns. syndikalisaatio. Jos mukana vielä on aihepiireittäinen postausten luokittelu ja hyvä editori niin a vot.
On hieman kyllästyttävää, kun ei ole viitsinyt koettaa muuttaa alustan ulkonäköä. Ymmärtää kyllä, että todelliset asiantuntijat kohottelevat kulmakarvojaan standardialustoille. Uusi julkaisualusta tuo vaihtelua. Minusta on arvo sinänsä, ettei tarvitse osata mitään ja silti voi lähteä mukaan leikkiin. Jokohan suomenkielisyys tuo mukanaan joukoittain meitä suuria ikäluokkia. Olenkin saanut olla yksi harvalukuisia viestintuojia. Uskon, että monilla olisi sanottavaa vaikka millä mitalla.
Varmasti internetin asiantuntijoilla on paljon hampaankolossa Microsoftia kohtaan. Meikäläinen ei siitä paljon ymmärrä. Olen kovasti kiitollinen tälle jättiläiselle, joka kuitenkin on tuonut tietokoneet ja netin kaiken kansan käsiin. Siitä se ilosanoma lähti, graafisesta käyttöjärjestelmästä, windowsista.
On hieman kyllästyttävää, kun ei ole viitsinyt koettaa muuttaa alustan ulkonäköä. Ymmärtää kyllä, että todelliset asiantuntijat kohottelevat kulmakarvojaan standardialustoille. Uusi julkaisualusta tuo vaihtelua. Minusta on arvo sinänsä, ettei tarvitse osata mitään ja silti voi lähteä mukaan leikkiin. Jokohan suomenkielisyys tuo mukanaan joukoittain meitä suuria ikäluokkia. Olenkin saanut olla yksi harvalukuisia viestintuojia. Uskon, että monilla olisi sanottavaa vaikka millä mitalla.
Varmasti internetin asiantuntijoilla on paljon hampaankolossa Microsoftia kohtaan. Meikäläinen ei siitä paljon ymmärrä. Olen kovasti kiitollinen tälle jättiläiselle, joka kuitenkin on tuonut tietokoneet ja netin kaiken kansan käsiin. Siitä se ilosanoma lähti, graafisesta käyttöjärjestelmästä, windowsista.
Huonoa kritiikkiä
Sininen laulu tulee uusintana. Muistan kyllä blogistanissakin esiintyneen arvostelun, että kyseessä olisi harvinaislaatuista, ikävää pönötystä. Se jääköön omaan arvoonsa. Kyseessä on suurtyö. Minun käsitykseni ei hevin muutu.
Tänään tuli dokumentti pienestä ukonkäppyrästä, joka pitää kioskia jossakin Pohjois-Karjalassa. Ukkeli oli sotaveteraani, joka kertoi harvinaisen elävästi isänmaan kohtalon merkittävistä hetkistä. Itsenäisyyspäivän aikoihin esiintyi myös arvostelua, että itsenäisyyden juhlinta on liian vakavaa ja sotapainotteista. Mikä se on se iloinen karnevaalimeininki, joka olisi tämän vakavuuden vaihtoehto. Eikä karnevaaliin ole vuoden kaikkina muina päivinä hyvät mahdollisuudet, paitsi nyt näinä aikoina, kun hyökyaalto on tehnyt meidät kaikki vakaviksi. Pianhan se tosin unohtuu.
Minä kyllä antaisin sotaveteraaneille täyden kunnioituksen kaikkina niinä vuosina, kun he vielä ovat keskuudessamme. Jouluun ja uuteen vuoteen sopivat myös harvinaisen hyvin dokumentit erakoista, yksinäisistä, köyhistä, sairaista ja vanhoista. Ehkä se on hedelmätöntä tunnelmointia.
En jaksa myöskään innostua ”ruumismin” vastustamisesta. Että olisi olemassa jokin biologisesta olemassaolosta erillään oleva transhumanismi, on pötypuhetta. Sellaiset toiveet muistuttavat minusta myös huuhaa-henkisten maasta erillään olevaa neitimäistä ihanteellisuutta.
Tänään tuli dokumentti pienestä ukonkäppyrästä, joka pitää kioskia jossakin Pohjois-Karjalassa. Ukkeli oli sotaveteraani, joka kertoi harvinaisen elävästi isänmaan kohtalon merkittävistä hetkistä. Itsenäisyyspäivän aikoihin esiintyi myös arvostelua, että itsenäisyyden juhlinta on liian vakavaa ja sotapainotteista. Mikä se on se iloinen karnevaalimeininki, joka olisi tämän vakavuuden vaihtoehto. Eikä karnevaaliin ole vuoden kaikkina muina päivinä hyvät mahdollisuudet, paitsi nyt näinä aikoina, kun hyökyaalto on tehnyt meidät kaikki vakaviksi. Pianhan se tosin unohtuu.
Minä kyllä antaisin sotaveteraaneille täyden kunnioituksen kaikkina niinä vuosina, kun he vielä ovat keskuudessamme. Jouluun ja uuteen vuoteen sopivat myös harvinaisen hyvin dokumentit erakoista, yksinäisistä, köyhistä, sairaista ja vanhoista. Ehkä se on hedelmätöntä tunnelmointia.
En jaksa myöskään innostua ”ruumismin” vastustamisesta. Että olisi olemassa jokin biologisesta olemassaolosta erillään oleva transhumanismi, on pötypuhetta. Sellaiset toiveet muistuttavat minusta myös huuhaa-henkisten maasta erillään olevaa neitimäistä ihanteellisuutta.
2005
Vastarannan keltaisessa talossa järjestettiin jo varhain illalla aivan suurenmoinen ilotulitus, josta kuitenkin jaksoin katsoa vain osan. Toivoin, että jouluvieraani ja hänen pikkuveljensä juhla menisi ilman haavereita. Kovin paljon varovaisuutta siinä ei ole. Olen puhunut suojalaseista, mutta tuskin he niitä käyttivät. Muutama vuosi sitten kolmanneksi nuorin lapsi sai raketin vaatteisiinsa, jotka paloivat. Kun raketteja lentää edes-takaisin, onnettomuuden vaara on aina olemassa. Kuinkahan paljon raketteja heillä olikaan, kun täällä paukautetut olivat vain pientä esimakua, minusta niitäkin oli jo liikaa.
Itse puolenyön aikaan en mennyt tv:n äärestä minnekään, sillä katsoin Joyce Carol Oatesin kirjan mukaan tehdyn, Marilyn Monroen elämästä kertovan minisarjan ensimmäisen osan. Olen lukenut kirjan. Mielestäni kirja oli jo niin kuvallinen, että kuvittelin nähneeni sen filminä. Itse oikeat kuvat olivat vain kalpea aavistus kirjan rikkaudesta. Kaikessa piti kiirehtiä. Tämä on yleensäkin vaikutelma kirjan pohjalla tehdyistä filmatisoinneista.
Luin myös useata kirjaa. Minulla on kesken Åsne Seierstadin 101 PÄIVÄÄ ja Juhani Mäkelän REISKAN KANSSA RANSKASSA JA SIELUNVAELLUKSELLA. Mäkelän kirja on tosi humoristin aikaansaama. Se on täynnä lakonista huumoria, joka on myös päiväkirjallista ja tulee siten lähelle myös blogikirjoittajaa. Kyllä ammattilainen on aina ammattilainen. Mietin, olisiko minulla mahdollisuus viljellä omaa niukkaa huumorillisuuttani, joka tosin pääsi jo pahasti paleltumaan lapsuuteni Lapin pakkasissa. Lakoninen huumori, jota olen ihaillut myös Antti Tuurin käyttämänä, on varmaan se tyylilaji, jossa meikäläisellä olisi edes hiukkasen mahdollisuuksia.
Seierstadin raportista, joka myös on jotenkin päiväkirjallinen, tulee mieleen onneton Irakin sota, joka on vaatinut ainakin 100 000 uhria. Ihminen aiheutti tahallaan tuon katastrofin. Maa on kaaoksessa. Tunnen häpeää naiiviudestani, kun kuvittelin, että sodalla pystytään poistamaan halveksittava diktaattori. Viisaammat tiesivät jo silloin, että paskareissu siitä tulee.
Palaan vielä pikkuisen eiliseen postaukseeni, jossa käsittelin Gilmoren tytöt, tv-sarjaa. Katsoin suomalaista fanisivua. Kovin erikoinen se ei ollut, oikeinkirjoituskin ontui, eikä lyhyissä jutuissa ollut oikein päästy pintaa syvemmälle. Sivut olivat varmaankin nuorten tekemiä. Niissä oli henki, että ovatpa ne söpöjä, ne sarjan henkilöt. Kurkkasin myös amerikkalaisille fanisivuille, joissa olisi varmaan tietoa huomenna alkavista uusista osista. En millään haluaisi tietää etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. En osaa oikein odottaakaan, mitään erikoisempaa. Sarjoilla on taipumuksena jäädä junnaamaan paikoilleen. En tosin niitä jaksa yleensä katsoakaan. Kotikatu ja Salatut elämät jäävät minulta salatuiksi. En koskaan ole seurannut Kauniita ja rohkeita, enkä Dallasia aikoinaan.
Rory oli aikonut mennä Harvardiin, joka ilmeisesti on maailman arvostetuin yliopisto. Hän valitsi kotikyläänsä lähempänä sijaitsevan Yalen, joka kuuluu samaan sarjaan. Ne kuuluvat ns. Muratti-liigaan, (Ivy League), joka tarkoittaa Itä-Rannikon usein tiiliseinäisiä, murattia usein kasvavia, vanhoja ja arvokkaita opinahjoja. Hänen opiskeluaikansa, jos sitä yhtään vakavasti kuvataan, saattaisi olla mukavaa seurata ihan kulttuurillisesti. Tietysti pääosa tulee olemaan ihmissuhteissa. Tuleeko kaunis Rory hankkimaan uuden poikaystävän, vai pitääkö työväenluokkainen Jess pintansa ja toteuttaa amerikkalaista unelmaa ja nostaa itsensä keskiluokkaan?
Tietysti uusissa sarjan osissa kiinnostaa saavatko jörö ja myös suomalaistakin ATM:ää muistuttava kultakimpale, kahvilanpitäjä Luke ja kaunis YTN, Lorelai toisensa.
Rory oli valittu koulunsa lopettajaisissa ns. valedictorianiksi, eli oppilaiden puolesta loppupuheen pitäjäksi. Hän piti söpön ja persoonallisen puheen, jossa hän mainitsi opinahjonsa, mutta kertoi kirjallisuusharrastuksestaan ja ylisti isovanhempiaan ja äitiään, jossa vaiheessa penkille kokoontunut ystäväpiiri kyynelehti (ja minä myös).
Minusta tuossa oppilaan loppupuheessa on ideaa. En tiedä, missä määrin sitä harrastetaan suomalaisissa kouluissa. Minun kouluaikanani sitä ei tehty omissa kouluissani. Myöskään Ruotsissa en siihen törmännyt. Opettajan urani loppumisesta on 8 vuotta. Sen sijaan pienessä Lavikon kyläkoulussa, jota ekokylänkin lapset ovat käyneet, näytti olevan sellainen tapa. Siis kuudesluokkalaisista joku piti loppupuheen, mikä oli varsin edistyksellistä mielestäni. Eivät ne tietenkään kovin kummoisia olleet. Naisystäväni vanhin poikakin piti puheen. Siihen asti hän oli ollut kiltti ja kiva poju, siitä suurin piirtein alkoi hänen alamäkensä koulupinnarina ja aikaisin väsähtäneenä hulttion alkuna. Tupakka ja alkoholi tulivat mukaan miehistymiseen. Tosin se ei ollut loppupuheen vika. Siinä hän kyllä keljuili, että opettajia ei tule ikävä. Samoin, sanoi miesopettaja, vähän rumasti.
Minusta puheen pitämistä ja puhekulttuuria varsinkin pitäisi koettaa viljellä suomalaisissa kouluissa enemmän ja amerikkalaiseen malliin. Olemme edelleen puhevammaista kansaa, vaikka kännykkäkulttuuri onkin toiminut vastavoimana.
Itse puolenyön aikaan en mennyt tv:n äärestä minnekään, sillä katsoin Joyce Carol Oatesin kirjan mukaan tehdyn, Marilyn Monroen elämästä kertovan minisarjan ensimmäisen osan. Olen lukenut kirjan. Mielestäni kirja oli jo niin kuvallinen, että kuvittelin nähneeni sen filminä. Itse oikeat kuvat olivat vain kalpea aavistus kirjan rikkaudesta. Kaikessa piti kiirehtiä. Tämä on yleensäkin vaikutelma kirjan pohjalla tehdyistä filmatisoinneista.
Luin myös useata kirjaa. Minulla on kesken Åsne Seierstadin 101 PÄIVÄÄ ja Juhani Mäkelän REISKAN KANSSA RANSKASSA JA SIELUNVAELLUKSELLA. Mäkelän kirja on tosi humoristin aikaansaama. Se on täynnä lakonista huumoria, joka on myös päiväkirjallista ja tulee siten lähelle myös blogikirjoittajaa. Kyllä ammattilainen on aina ammattilainen. Mietin, olisiko minulla mahdollisuus viljellä omaa niukkaa huumorillisuuttani, joka tosin pääsi jo pahasti paleltumaan lapsuuteni Lapin pakkasissa. Lakoninen huumori, jota olen ihaillut myös Antti Tuurin käyttämänä, on varmaan se tyylilaji, jossa meikäläisellä olisi edes hiukkasen mahdollisuuksia.
Seierstadin raportista, joka myös on jotenkin päiväkirjallinen, tulee mieleen onneton Irakin sota, joka on vaatinut ainakin 100 000 uhria. Ihminen aiheutti tahallaan tuon katastrofin. Maa on kaaoksessa. Tunnen häpeää naiiviudestani, kun kuvittelin, että sodalla pystytään poistamaan halveksittava diktaattori. Viisaammat tiesivät jo silloin, että paskareissu siitä tulee.
Palaan vielä pikkuisen eiliseen postaukseeni, jossa käsittelin Gilmoren tytöt, tv-sarjaa. Katsoin suomalaista fanisivua. Kovin erikoinen se ei ollut, oikeinkirjoituskin ontui, eikä lyhyissä jutuissa ollut oikein päästy pintaa syvemmälle. Sivut olivat varmaankin nuorten tekemiä. Niissä oli henki, että ovatpa ne söpöjä, ne sarjan henkilöt. Kurkkasin myös amerikkalaisille fanisivuille, joissa olisi varmaan tietoa huomenna alkavista uusista osista. En millään haluaisi tietää etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. En osaa oikein odottaakaan, mitään erikoisempaa. Sarjoilla on taipumuksena jäädä junnaamaan paikoilleen. En tosin niitä jaksa yleensä katsoakaan. Kotikatu ja Salatut elämät jäävät minulta salatuiksi. En koskaan ole seurannut Kauniita ja rohkeita, enkä Dallasia aikoinaan.
Rory oli aikonut mennä Harvardiin, joka ilmeisesti on maailman arvostetuin yliopisto. Hän valitsi kotikyläänsä lähempänä sijaitsevan Yalen, joka kuuluu samaan sarjaan. Ne kuuluvat ns. Muratti-liigaan, (Ivy League), joka tarkoittaa Itä-Rannikon usein tiiliseinäisiä, murattia usein kasvavia, vanhoja ja arvokkaita opinahjoja. Hänen opiskeluaikansa, jos sitä yhtään vakavasti kuvataan, saattaisi olla mukavaa seurata ihan kulttuurillisesti. Tietysti pääosa tulee olemaan ihmissuhteissa. Tuleeko kaunis Rory hankkimaan uuden poikaystävän, vai pitääkö työväenluokkainen Jess pintansa ja toteuttaa amerikkalaista unelmaa ja nostaa itsensä keskiluokkaan?
Tietysti uusissa sarjan osissa kiinnostaa saavatko jörö ja myös suomalaistakin ATM:ää muistuttava kultakimpale, kahvilanpitäjä Luke ja kaunis YTN, Lorelai toisensa.
Rory oli valittu koulunsa lopettajaisissa ns. valedictorianiksi, eli oppilaiden puolesta loppupuheen pitäjäksi. Hän piti söpön ja persoonallisen puheen, jossa hän mainitsi opinahjonsa, mutta kertoi kirjallisuusharrastuksestaan ja ylisti isovanhempiaan ja äitiään, jossa vaiheessa penkille kokoontunut ystäväpiiri kyynelehti (ja minä myös).
Minusta tuossa oppilaan loppupuheessa on ideaa. En tiedä, missä määrin sitä harrastetaan suomalaisissa kouluissa. Minun kouluaikanani sitä ei tehty omissa kouluissani. Myöskään Ruotsissa en siihen törmännyt. Opettajan urani loppumisesta on 8 vuotta. Sen sijaan pienessä Lavikon kyläkoulussa, jota ekokylänkin lapset ovat käyneet, näytti olevan sellainen tapa. Siis kuudesluokkalaisista joku piti loppupuheen, mikä oli varsin edistyksellistä mielestäni. Eivät ne tietenkään kovin kummoisia olleet. Naisystäväni vanhin poikakin piti puheen. Siihen asti hän oli ollut kiltti ja kiva poju, siitä suurin piirtein alkoi hänen alamäkensä koulupinnarina ja aikaisin väsähtäneenä hulttion alkuna. Tupakka ja alkoholi tulivat mukaan miehistymiseen. Tosin se ei ollut loppupuheen vika. Siinä hän kyllä keljuili, että opettajia ei tule ikävä. Samoin, sanoi miesopettaja, vähän rumasti.
Minusta puheen pitämistä ja puhekulttuuria varsinkin pitäisi koettaa viljellä suomalaisissa kouluissa enemmän ja amerikkalaiseen malliin. Olemme edelleen puhevammaista kansaa, vaikka kännykkäkulttuuri onkin toiminut vastavoimana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)