Ruotsiksi on olemassa mukavalla tavalla syvämietteinen ja humoristinen sivusto kuoleman ja elämän kysymyksistä, Insikt. Millähän sanalla tuota lähestymistapaa kuvaisi. Eilinen postaukseni sähläyksen laista on hyvin lähellä tämän sivuston perustunnelmaa. Kuuluisa Murphyn laki on tietysti sukua. Peter´s principle myös sekä tietenkin Parkinsonin laki. Ne kaikki vahvistavat minua uskossani maailman kelvottomuuteen. Hei kyynillisten seura, missä te ootte?
Insikt- sivuilla on sanottu kuolemastakin hyvin. Suomeksi, vähällä vaivalla tietysti, löytänyt sopivan kyynistä, kuolemaa ja elämää käsittelevää sivustoa. Ehkä siihen olisi tarvetta ja sen voisi joku toteuttaa blogimuodossa. En kuitenkaan aio leimautua kuoleman harrastajaksi.
Auttavia ja ymmärtäviä sivuja on pilvin pimein. Amerikan kielellä näkyy olevan massiivinen kokoomasivusto, Death and dementia, auttavista ja ymmärtävistä tahoista. Näinä pimeinä aikoina voi jotakin huojentaa, kun näkee, että muutkin ovat samoja asioita pohtineet.
Itse tunsin itseni aivan mitääntekemättömäksi. Asiakkaita ei ilmaantunut. Keli on loskaista. Wendelinin bussikin on kuulemma kellahtanut kyljelleen. Sopivaa tekemistä ei ollut. Lähden kohta yrittämään irrottaa mopon vanteita päiväsnäön aikana. Muuten renkaiden vaihto on liian vaivalloista.
Kirjoita seuraavaksi aiheesta "Elämän linkit". Nuo kuolemasta kertovat jutut olivat liian synkkiä. Vähän hätkähdyttävääkin lukea sellaista tekstiä sinulta, joka ei millään sopinut persoonaasi.
VastaaPoista