30.9.05

Haaste varsinaissuomalaisille bloggaajille

Blogisanomat epäilee jöröjen varsinaissuomalaisten kykyä blogimiittiin. Olen ajatellut, että kuuluisa Panu olisi joskus mukava nähdä. Häntä on kehuttu hyväksi seuramieheksi eikä hän ole ehkä niin pelottava kuin joskus kirjoituksissaan edellyttäen että et ole feministi. Monesti kun uskaltaa lähestyä tällaista olentoa, hän osoittautuu yllättävän kesyksi ja kiltiksi.

Keitä varsinaissuomalaisia bloggaajia onkaan. Häiriökliinikko on tällä seudulla, koska olen tavannut hänen miehensä. Alati muuntautuva Ugus on myös. Veteraanin ja itseni tiedän myös. Keitä muita on? Ugus ja Panu ovat käyneet kiistaa netissä. Kävisivätkö he toistensa kurkkuun mahdollisessa tapaamisessa? Kaikki eivät välttämättä halua seurustella alkoholin vauhdittamana. Minäkin kuulun siihen porukkaan.

Olisin ihan halukas menemään blogimiittiin vaikka liikenneyhteydet tietenkin ovat yksi ongelma. Kuka ottaisi organisoidakseen tapaamisen? Minusta ei ole juuri iloa keskustelukumppanina, mutta olen hyvä kuuntelija.

15 kommenttia:

christer sundqvist kirjoitti...

Veteraaniurheilija ilmoittautuu varsinaisten suomalaisten blogimiitinkiin. Ehkä voin jopa toimia kokoonkutsujana ja ohjelmapäällikkönä, mutta demokratian pelisääntöjen mukaan päätetään tuosta yhdessä.
Paikaksi ehdottaisin Hotel Strandbo, Parainen. Perustelut: edullinen hintataso, hyvät kulkuyhteydet, kaunis sijainti, nettiyhteys, innokas paikallislehden toimittaja jne.
Ajankohta: ehdotan pe 4.11.2005 klo. 18.00

Ilmoittautumiset maalaiselle (maalainen@luukku.com) tai veteraaniurheilijalle (christer.sundqvist@wakkanet.fi)

Ilmoittautukaa joukolla mukaan! Sopiiko ajankohta?

Tervetuloa!

JM kirjoitti...

Menee vähän hopusti, jotta ajatus kokoontumisesta ehtisi ankkuroitua varsinaissuomalaisten mieliin. Eivät he tuskin edes lue meidän blogejamme. Ehkä me emme ole oikeita henkilöitä kokoonkutsujiksi. Pitäisi vähän kartoittaa tarvetta. Kokoontumisella ei ole kiirettä. Olisiko Turku kuitenkin keskeinen paikka, vaikka Parainen onkin kaunis kaupunki. Se on tosin kesäkaupunki.
Minulle kyllä sopii Parainen ja ehdotettu aika, mutta ventta hool, jäitä hattuun.
Olen tottunut, että ekokylätouhuissa keskusteltiin ensin kaksi tuntia siitä, miten saunavuorot menevät ja sehän tunnetusti pätee kaikkeen muuhunkin toimintaan.

christer sundqvist kirjoitti...

Nyt kun olet jättänyt ekokylätouhut on aika tottua sekokylätouhuihin! Täälläpäin on tapana sekoilla. Seurataan tilannetta... Panu, maalainen ja veteraaniurheilija olisivat tulossa. Tuostahan saa jo mahtavan blogimiitingin.

Panu kirjoitti...

Onko sen ehdottomasti oltava perjantaina, eikö lauantai kelpaisi?

JM kirjoitti...

Ehdotan, että ankkuroitaisiin tämä kokoontumisajatus ensin kunnolla. Ei ole mikään kiire kokoontua ja juuri tuolloin.

auringossa kirjoitti...

Kokoontuminen kuulostaa hyvältä idealta, mutta näin nimimerkin suojissa bloggaavalle moinen on tietty hiukan hankalaa, siksi en ota kantaa aikaan tai paikkaankaan.

Pikaisen haun perusteella tämä kommenttiketju taitaa olla blogikokoontumisen Virallinen Keskustelupalsta. Vai keskustellaanko tästä parhaillaan jo jossakin?

JM kirjoitti...

Parempi tosiaan olisi keskustella jossakin muualla. Olen niin uusi varsinaissuomalainen, autoton ja asun etäällä Turusta enkä pysty organisoimaan. Minun jöröyteni on peräpohjalaista laatua, ei varsinaissuomalaista.
Ehdotan liikkuvaa Christeriä organisoijaksi, vaikka hän onkin verraten uusi bloggaaja. En minäkään Lounais-Suomalaisia bloggaajia tunne enkä ole erityisen paljon lukenut heidän blogejaan, katsonut joskus Tarja von Turku- blogin kuvia. Minulle tulee aina vain uusia jaarituksia blogiini, joku voisi vaikka perustaa blogin tätä varten, kun se on niin helppoa.

Ugus kirjoitti...

Jos blogimiitti pidetään matalakattoisessa hämärässä kellaribaarissa kävelymatkan sisällä Turun keskustasta niin minäkin lupaan alatimuuntautua paikalle. Ainakin nurkkaan jurottamaan.

KPelto kirjoitti...

Alustavasti olen mukana.

Osanottajamäärän maksimoimiseksi olisi tietysti parempi kokoontua lähempänä Turkua/keskustaa, koska varsinkin poistuminen tapaamisesta mahdollisesti julkisilla kulkuneuvoilla vähän arveluttaa monia.

Tosin taitaa olla pikkujoulukausi jo päällä, että hyvä että yleensäkään löytyy mitään (ei yksityistä) paikkaa..

Uninen kirjoitti...

Tiedotin aiheesta Omenatarhablogissa ja olen siis mielelläni mukana kunhan a) aikataulu ja b) paikka sopivat.

Itse olen samaa mieltä Jussin kanssa siitä, että tapahtuman olisi syytä olla keskustan tuntumassa, jotta mahdollisimman moni lähtisi mukaan.

Aikataulullisesti marraskuu on tosiaan varmaankin monille vähän kiireistä aikaa, mutta ainakin allekirjoittaneelle sopii sekä 4. että 5. päivä.

Kirsti kirjoitti...

Suhtaudun myönteisesti blogimiittiin ja jopa Panuun vaikka olenkin julma feministi.

JM kirjoitti...

No tästä tuli tahtomattani miitin keskustelupaikka. Christer voittaa minut impulsiivisuudessaan vaikka aika lailla hänen täytyy hyvä olla.

Näyttää siltä, että parasta on suuntautua Turkuun ja hämyisiin luoliin.

Entäpä jos tapaamisella olisi seminaarin luonnetta ja pyydettäisiin vaikka lyhyitä alustuksia joistakin kiinnostavista aiheista.

christer sundqvist kirjoitti...

Turku sopii minulle. En pidä väkisin kiinni Paraisten vaihtoehdosta. Hyvä idea säilyttää seminaarin luonne. Saisin ilmaiseksi käyttöön seminaaria varten Turussa Veteraaniurheilijoiden toimitilat (tilaa on noin 40 henkilölle) Kuninkaankartanonkatu 10:ssä. Kulman takana on mainio Ravintola Pippurimylly, johon voisi siirtyä seminaarin jälkeen ruokailemaan ja viihtymään. Illan päätteeksi voi sitten siirtyä 5 m päässä sijaitsevaan "Tippurimyllyyn" (Seksipalveluja tarjoava yritys). Eli, kaikki ainekset hyvälle miitingille voisivat olla kasassa. Kun vielä Steiner koulun läheisyys (50 m) "oikeanlaisine" energialatauksineen luo sopivan ilmapiirin, niin voiko ihminen muuta toivoa?
Näin kertoili impulsiivinen ja vähän vallatonkin christer

Kirsti kirjoitti...

Olen turkulaisen hämyisen luolan kannalla. En vastusta vaatimatonta ohjelmantynkää, vaikka ajatus seminaarista huolestuttaa. Mutta ensin olisi varmaan syytä tosiaan kartoittaa tilanne, että kuinka paljon on bloggaajia lähimaastossa ja kuinka monelta löytyy halua materialisoitua.

JM kirjoitti...

Pitkässä yhteisömenneisyydessäni muistan valopilkkuina, kun erilaisissa konstellaatioissa kokoonnuimme rinkiin. Usein tätä tapahtui, kun oli jokin tilaisuus, johon tuli ventovieraita. Sen avulla pystyttiin tutustumaan jotenkin. Annettiin jokin aikaraja, esim.5-10 minuuttia. Monesti oli kyseessä vain omasta taustasta kertominen, joskus jokin muu teema. Päätettiin, että siinä tilaisuudessa ei ruveta keskustelemaan vaan annetaan ihmisen puhua rauhassa. keskustelun vuoro tuli sitten, jos tuli. Jokin sellainen voisi olla mukavaa. Voisi olla joitakin bloggaamiseen liittyviä kysymyksiä, joihin voisi lyhyesti vastata.
Vaikka olen ivannut, että keskusteleva kulttuuri jauhoi usein esim. kysymystä saunavuoroista esim. puoli tuntia, tuollaisella otteella, että keskitytään puhumiseen, on vapauttavia puolia.