25.7.05

Jälkijunassa lapsettomuuskeskustelussa

En ole ehtinyt tutustumaan tähän, sillä olen leikkinyt lastenlasteni kanssa. Minusta tuntuu, että parhaimmillaan lapsia ei tehdä velvollisuudentunnosta, vaan siksi, että he vastaavat johonkin tarpeeseen, joka useimmilla ihmisillä on. Lapset ovat yksinkertaisesti mukavia ja lapsuus on itsestään arvokasta aikaa, ei valmistautumista johonkin. Tietenkin on olemassa surullisia vanhempia ja lapsia, mutta enemmistö löytää mielekkyyden oloistaan.

Suurten lukujen ollessa kyseessä, aina on mahdollista astua sivuun, tehdä toisin. Voi astua sivuun kulutuskarusellista, valita lapsettomuuden tai jonkun muun vaihtoehtoisen elämäntyylin, olla itsekkäitä tai epäitsekkäitä halunsa mukaan. Lapsettomanakin voi löytää mielekkyyttä elämäänsä. Suuri yhteiskunta jatkaa valtavirtansa voimalla. Minuun vetoaminen maailman pahuuteen ei tee vaikutusta. Maailma on vielä pahempi, jos niin haluaa ja vielä parempi myös. Kaikki riippuu siitä, miten mielekkääksi elämänsä kokee.

Ilman muuta lapsia tarvitaan uusintamaan väestöä, pitämään sitten aikuisena huolta vanhuksista ja omista lapsistaan, astumaan vanhempiensa sijaan. Toiset eivät saa lapsia vaikka haluaisivatkin ja ovat siitä surullisia.

Minä ainakin olen onnen pekka, kun olen saanut kokea yhden onnistuneen vanhemmuuden ja nyt kaksi erittäin onnistunutta lapsenlasta. Epäonnistumiset, jotka aikanaan tuntuivat suurilta, pienenevät ihmeesti tuollaisen onnen tunteen edessä. Varmasti kaikki lapset eivät ole yhtä toivottuja, elinvoimaisia ja onnellisia, mutta enemmistö kuitenkin on. Se surullisten joukko ei saisi aiheuttaa tappiomielialaa muissa. Levittäköön jokainen kykynsä mukaan onnellisuutta!

Lisäys:
Olen hiljaisina aamuyön tunteina lueskellut lapsettomuusasiasta tehtyjä merkintöjä. Mahtanee olla yksi suurimpia meemejä suomalaisen blogistanin historiassa. Ihailen muutamien blogien keskustelupalstojen täyteläisyyttä: Kirjailijan häiriöklinikka, Saara, Sedis, esimerkiksi, ovat onnistuneet herättämään polemiikkia. Ennen kaikkea meidän kaikkien rakastama Minttu (ja muutamat myöhemmät merkinnät) teki todellisen urotyön herättäessään nukkuvat karhut. Hyvää ja arvostamaani poleemisuutta. Ei hän mitenkään minua onnistunut ärsyttämään. Epäilen kuitenkin itse, että joskus aivan lapseton ja itsekäs elämä voi alkaa maistua puulta. Tuntee, että jotain silti puuttuu. Lapset kyllä rikastuttavat elämää kaikessa vaivalloisuudessaan ja sähläyksessään. Työ ja tuska ja elämän täyteläisyys liittyvät jotenkin yhteen. Mutta silti, jos lapset jäävät elämän ainoaksi sisällöksi, sääli sekin on. Odottaa yksinäisenä yhteydenottoa. Vammani tulee taas hyvin ilmi, onko se nyt sitten vaa´an vamma, kun pitää ymmärtää kaikkea.

Käyty keskustelu on puinut asian kaikkia puolia kiitettävästi, eikä siihen ole lisättävää. Blogistan on hienoa seutua, kun pääsee tutustumaan vähällä vaivalla tällaiseen avartavaan keskusteluun, ihmisten syvimpiin aivoituksiin ja olemassaolon pohdintoihin. Olen lukenut muitakin ansiokkaita merkintöjä aiheesta: Blogisisko (muuten oikein kiinnostava blogi), ihailtavan monipuolinen Hanhensulka, Panu, Tiedemies, Vuokratontilla ja monet muut, joita pääsee katsomaan edellisten antamien linkkien avulla.

10 kommenttia:

Mette kirjoitti...

Toit esiin yhden näkökannan, joka on enemmän tai vähemmän peiteltynä esiintynyt lapettomuuskeskustelussa: että lapseton on itsekäs. Minä olin pitkään naimaton, ja kerran työtoveri hyökkäsi erittäin yllättäen kimppuuni ja ilmoitti, että "sinä se vasta olet itsekäs ihminen". Kyseisellä hetkellä huolehdin lievästi mielenvikaisesta isoäidistäni, liikuntavammaisesta äidistäni, eronneen alkoholistisisareni kahdesta lapsesta, toimin ay-liikkeessä, Punaisessa Ristissä, taloyhdistyksen hallituksessa ja hoidin kolmen erilaisen harrastusyhdistyksen kirjanpitoa. Joten jotenkin kummastelin: siis itsekäs? Kun en ollut naimisissa? Nyt olen aviossa, mutta ikää on tullut liikaa lasten hankkimiseen, mistä olen erittäin kiitollinen, koska sydänvikainen mieheni ja esim. Mummon Kammarin toiminta vievät aikaani ja tarmoani niin, etten tiedä, mistä itseäni lapsiin repisin, jos niitä olisi. Joten taas kummastelen: itsekäs? Näitä leimoja on niin helppo ja hauska lätkiä.
Tämän siis kohdistin sinun blogisi kommenttipalstalle vain, koska sanonta sattui silmääni; koko lapsettomuuskeskustelu on saanut minut miettimään asiaa.

Niko kirjoitti...

Minun silmääni särähti sama mikä Metelläkin. Kuinka niin lapsettomuus olisi itsekästä? Itse asiassa satuin juuri viime yönä kirjoittamaan merkinnän aiheesta, joten en toista sitä tässä.

tommi kirjoitti...

Minä olen miettinyt, että onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka tulevat kommentoimaan lähimmäistensä lapsellisuutta tai lapsettomuutta. Miehenä sellaista ei tietenkään kuule (mitä vanhemmaksi elän, sitä parempana asiana oppii näkemään implisiittisen väkivallan uhan), mutta en ole tutuilta naisiltakaan kuullut raportteja ainakaan vielä.

Kenellekään ei ole varmaan lapsi- ja äiti-inhoni yllätys, ja että se johtuu yksinkertaisesti siitä, että lapset häiritsevät minua metelöimällä ja äidit ovat kieltämässä ja sensuroimassa kaikkea hauskaa siksi, etteivät vain itse osaa pitää huolta eläimellisten himojensa tuotoksista. Lapsellisuus jos mikä on itsekästä, on täysin mielisairasta väittää mitään muuta. Siitä tuskin voidaan edes kiistellä.

Silti, vaikka tähän kaikkeen sopisi tuo naisten keskinäinen painostus kuin kirsikka kakkuun, materiaalista todistusta ainakaan minun tuntemiltani yksilöiltä ei tule. Ehkä se on tyypillistä sosiaalisille ryhmille, joiden seuraan en hakeudu (voi olla ja voi olla olematta), mutta tuntuu vain pysyvän sitkeästi urbaanilegendan uskottavuusasteella.

Katselija kirjoitti...

Kiitos Mette. Tunnen ja arvostan kaltaisiasi ihmisiä. Itselläni kun on lapsia, niin joskus tuntuu, että se altruismi, jota nuorempana suuntasi erilaisiin asioihin, on nyt keskittynyt ja kaventunutkin perheeseen. - Itsekkyys kai on aika ongelmallinen käsite. Eikö itsekkyys herkästi laajene perheitsekkyydeksi: minä-itse-ensin laajenee asenteeksi minun-perheeni/lapseni-ensin.

vaskitsa kirjoitti...

Kyllä minusta on tietyllä lailla itsekästä jättää lapsia hankkimatta, joskin voi olla itsekästä hankkiakin niitä. Ei kannattaisi niin kauheasti kimmastua, jos omia valintoja syytetään jossain itsekkääksi. Kaikki toimintahan on joltain kantilta katsottuna enemmän tai vähemmän itsekästä. Jos kaikki ajattelisivat, ettei kannata tehdä lapsia, kun maailman lapsilla on niin huonot oltavat, niin siinähän se ihmisen evoluutio sitten olisi. Kiitos ja näkemiin. Ja jos lapsien tekemättäjättämisen motiivi on se, että ihmisen olisi jo aika kuolla sukupuuttoon niin aika huvittavaahan sekin on. Mutta kukin elää tavallaan.En minäkään käytä turkiksia vaikka olen varma ettei käyttämättä jättämiseni lopeta maailman turkistuotantoa. Sekavaksi meni tämä kommentointi, joten jätetäämpä tähän. Lapsi voi muuten voida kotonaan loistavasti ja kasvaa tasapainoiseksi yksilöksi, vaikka maailma onkin paska ja paha ;)

JM kirjoitti...

Vaskitsa sanoi juuri kuten minäkin olisin tahtonut.
Omassa perheessäni isosisko on lapseton ja tietyllä tavalla itsekäs, mutta kokee elävänsä täyttä elämää. Kaksi sisarta koki keskenmenon ja kuolivat pian sen jälkeen vaikkakaan eivät lapsentekoon. Tragedioita kerrakseen ja täyttymättömiä toiveita.

Minusta lapset ovat sympaattisempia kuin aikuiset. Aikuisilla on aikuisten oikut, estot ja kieroutumat. Lapsillakin on tietysti vinkeensä, mutta he ovat yleensä aitoja.

Lapsellisuus on myös itsekästä, mutta kovin välttämätöntä tulevaisuuden takia.

Jokainen joka toimii epäitsekkäästi tietää sen kyllä itse eikä yleinen syyttely välttämättä loukkaa.

Peter Elk kirjoitti...

Olen ollut hieman hämmästynyt tässä lapsettomuuskeskustelussa esitettyjen mielipiteiden rajuudesta. Onko kenties niin, että muiden omasta poikkeava elämäntapa asettaa omat valinnat ja elämänarvot kyseenalaisiksi?

Mielenkiintoista on ollut myös havaita, että minun on vaikea löytää omaa itseäni keskustelijoiden joukosta. Minulla itselläni ei ole lapsia. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että olisin jossain vaiheessa tietoisesti päättänyt jäädä lapsettomaksi. En myöskään ahdistu ajatuksesta, että lasten synnyttyä en enää pääsisi elokuviin, ravintolaan tai matkustelemaan. Edes yövalvomisen ja vanhemmuuden mukanaan tuoman vastuun kammo ei ole ollut esteenä.

Minulla ei ole lapsia, koska en ole tuntenut tarvetta niiden hankkimiseen - ainakaan vielä. Elämässäni ei yksinkertaisesti ole tuntunut olevan sellaista tyhjää aukkoa, joka pitäisi täyttää. Olen ainakin tähän saakka ollut onnellinen ilman lapsiakin.

Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että tuntisin äkkiä voimakasta halua ryhtyä vanhemmaksi. Itse asiassa jopa toivoisin jonain päivänä herääväni sellaiseen tunteeseen. Niin ei ole kuitenkaan tähän mennessä käynyt.

En ole varma, voiko lapsettomia ihmisiä syyttää itsekkyydestä. Itse olen ajatellut, että itsekäs ihminen asettaa omat tarpeensa muiden ihmisten tarpeiden edelle ja sitä kautta loukkaa muita tai aiheuttaa heille vahinkoa.

Mutta kenen tarpeiden edelle lapseton ihminen asettaisi omat mielihalunsa? Ei ainakaan lapsien, koska heitähän ei silloin ole olemassa.

Tietysti voisi ajatella, että lapseton ihminen loukkaa esim. vanhempiaan tai sukulaisiaan, jotka toivoisivat tämän hankkivan lapsia. Mutta onko kenelläkään oikeutta vaatia muita ryhtymään vanhemmiksi, jotta siitä olisi itselle iloa? Mielestäni se olisi aika kohtuutonta ja sanalla sanoen itsekästä.

Joku taisi argumentoida, että lapsettomat ovat itsekkäitä, koska ilman lapsia ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon. Tuo on tietysti totta, mutta argumenttina väite on täysin naurettava. En tunne ketään, joka olisi hankkinut lapsia pitääkseen ihmiskuntaa tai edes Suomen kansaa maailmankartalla, joten olisi aika hölmöä alkaa vaatia sellaista muilta.

Ehkä "itsekeskeisyys" kuvaisi lapsetonta elämäntapaa paremmin kuin "itsekkyys". Sitähän se usein on; minä olen keskipisteenä pikemminkin kuin joku toinen. Tietysti monet (kuten Mette tuossa ylempänä) tekevät paljon uhrautuvaa työtä toisten auttamiseksi, joten tästäkään olisi mahdotonta tehdä mitään yleispätevää sääntöä.

JM kirjoitti...

Tietysti itsekeskeisyys on se sana, jota ainakin minun olisi pitänyt käyttää. Sanat eivät aina ota löytyäkseen.
Varmaankin, jos oma elämäni olisi ollut mielenkiintoisempaa, menestyksellisempää, luovempaa en olisi osannut lapsia kaivata. Kyllä he tuovat tärkeyttä ja merkityksellisyyttä tullessaan, mikä onkin varmaan luonnon ovela konsti. Lapsi on myös egotrippi, kun se osaa keskittyä sinuun persoonana, vaatii sinua osallistumaan, mikä taas on niitä luonnon temppuja. Pyöreä pää ja hellyttävä olemus kuin vaatii hoivaamista ja huolenpitoa. Onneksi Freud keksi sublimaation ja hoivata voi niin monella tavalla.

vaskitsa kirjoitti...

Totta miehet! Itsekeskeisyys se sana on. Tai ainakin parempi. ja hämmästelen myös keskustelun kiivaita ja syyttäviä sävyjä.

vaskitsa kirjoitti...

Niin ja viittasin sukupuutto-kommentilla kirjoitukseen, jossa kirjoittaja perusteli lapsettomuuttaan ja mietti että ehkä on aikakin ihmissuvun lakata jatkumasta. olisiko ollut häiriöklinikalla, missä tämän näin. En nyt enää löytänyt polkua takaisin sinne