Jo kauan sitten lakkasin yrittämästä pitää jonkinlaista taksonomiaa yllä niistä lukemattomista nettisivuista, joita blogiharrastuksenkin yhteydessä tapaa. Onneksi toiset tekevät sen paremmin. Kaiken aikaa tapaa uusia, miellyttäviä (blogi)sivuja, jotka vuorostaan johtavat toisille viehättäville poluille. Minulle tässä on riittävästi evankeliumia.
Turhan ja kuuman kesäloma-ajelun sijaan voin jäädä varjoisaan, viileään huoneistooni, istua jääpalat lasissa kilisten iltapäivän auringossa isolla parveekkeellani lehtipuiden siimeksessä. Ei ole huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä enkä näe kasvimaalla raatavaa T:ia, mikä tuo mieleen heti: Olenko luikuri, kun en enää jaksa mennä ahertamaan mukaan. Voin silti koska tahansa lähteä pyörälenkille Suomen kauneimpiin maisemiin pitkin hyviä teitä, meren rannalle tai sisämaahan. Pääsen puolella niistä elinkustannuksista, mitä oli ekoyhteisössä ja paljon vähemmällä vaivalla, kun kauppa ja bussit ovat vieressä.
Silti oma kasvimaa olisi mukava lisä tähän idylliin, mutta vielä tänä kesänä en taida sitä toteuttaa.
Pietarsaaren terveyskeskuksessa on pihalle rakennettu virkistyspuutarha. Todella hyvä idea, mitä olisi pitänyt noudattaa siinä mielisairaalassa, jossa työskentelin viime kesänä. Nuoret työnohjaajat olivat kyllä restauroineet aikaisempien sukupolvien luomaa fantastista puistomaista sairaalamiljöötä. Minäkin siihen osallistuin tekemällä potilaitten kanssa polkuja ja leikkaamalla nurmikkoja. Miljöö oli kuitenkin pitkälti kulissi, jota olisi pitänyt elävöittää. Konservatiivinen sairaalan johto ja eläkkeelle joutava ohjaajien esimies estivät uusien ideoitten leviämisen. Viereen olisi ollut mahdollista luoda todellinen luonnonniitty, mitä itse esitin. Myös keittiöpuutarha olisi ollut mahdollista luoda, mutta siihen ei ollut muka tarvetta, kun ruoka tuli keskuskeittiöstä valmiina. Jossakin Italiassa (ja jo Suomessakin) sairaaloissa pidetään eläimiä, mitkä vastaisivat kahmalollisia pillereitä. Tuossa sairaalassa luotettiin etupäässä lääkkeisiin.
Aion tehdä kesälomamatkoja netin avulla. Yksi, informatiivinen ja luistavasti kirjoitettu blogi: Kansatieteilijän desktopilta opastaa virtuaalimuseoihin ja näyttelyihin mukavasti ja kansantajuisesti. Aion taas tehdä, ainakin itseäni varten, jatkoa listalleni kiinnostavista blogeista. Eikä haittaa vaikka siitä olisi hyötyä jollekin toisellekin. Esimerkiksi tasokkaita valokuvablogeja on jo paljon.
Impulsiivinen maalainen
2 kommenttia:
Olisin halunnut oikeastaan tehdä maisemasuunnittelun opinnäytetyöni jollekin (mieli)sairaalalle. Olin kovasti kiinnostunut ympäristön tervehdyttävästä vaikutuksesta luettuani ympäristöpsykologiaa.
Jos pääsen opiskelemaan sosiaalityötä, haluaisin yhdistää nämä kaksi osaamistani ja pyrkiä tehtäviin, joissa pääsisi luomaan terveellisiä ja virikkeellisiä ympäristöjä sairaaloille tai vaikka heikommille asuinalueille. Sellaisia, joissa tosiaan on pelkkien kauniiden näkymien lisäksi mahdollisuus tehdä erilaisia asioita - jotka ovat siis riittävän virikkeellisiä. Tällainen haave.
Monet, melkein useimmat mielen sairauksia koskevat epäonnistumistarinat ovat sitä, että hoitava henkilökunta kertoo potilaan jättäneen lääkitystä pois omin päin ja "arvaahan sen mitä siitä tuli". Potilailla on halu päästä lääkkeistä, koska he tietävät niiden turruttavan mieltään. Lääkkeiden avulla pärjää kyllä päivästä päivään, mutta turtana. Toisille taas lääkkeet sopinevat ihan hyvin ilman vaikeita sivuvaikutuksia.
Näistä hoitavista ympäristöistä tuli mieleen, että useinkin raskautettu ja pienipalkkainen henkilökunta ei ehdi tekemään ylimääräistä eikä viitsi niin pienestä liksasta.
Jospa olisi palvelufirmoja, jotka tekisivät työn henkilökunnan puolesta. He voisivat kesällä huolehtia keittiöpuutarhojen peruskunnosta ja huolittaa paikalle vaikkapa eläimiä. Mutta samalla pitää myös huolehtia siitä, että uudet mahdollisuudet tulevat osastojen päiväohjelmaan orgaanisesti. Se vaatiikin ammattitaitoa, koska pitää tuntea ja ymmärtää laitoksen toimintaa sisältä päin. Olet varmasti ihan oikeilla jäljillä, kun haluat ymmärtää käyttäjiä syvällisesti.
Voisi kuvitella, että terapeuttisten ympäristöjen tarvitsijoita on ihan laidasta laitaan koko yhteiskunnassa, mutta niiden tekemiseen ei ole ammattitaitoa, aikaa, rohkeutta työpaikoilla.
Lähetä kommentti