Eilisessä ajankohtaisessa kakkosessa puhuttiin samasta aiheesta, jonka Fi-lib otti esiin Presson artikkelin innoittamana.
Vaikka tämän maalaisen mielipiteet merkitsevät suurin piirtein yhtä paljon kuin kärpäsen potku, kirjoitan aiheesta kuitenkin vähän.
Luvut joita jutuissa luetellaan Suomen maatalouden tuista verrattuna vaikkapa muihin pohjoismaihin vaikuttavat kummallisilta.
Maanviljelijöitä ei ole enää kovinkaan suurta joukkoa ja heidän saamansa tuet tuntuvat kohtuuttoman suurilta kun vertaa muihin yhteiskunnan menoihin. On paljon ihan äveriäiltä tuntuvia viljelijöitä, vaikka maajussit osaavat tietenkin valittamisen taidon. Sitten on kaupunkiböndejä, poliitikkoja ja liikemiehiä yms, jotka nostavat suuria tukia, mikä ärsyttää meitä salamyhkäisyydellään ihan aiheellisesti.
Minun käsittääkseni EU:n uusi maatalouspolitiikka pyrkii pois ylituotannosta, mitä aikaisempi tukipolitiikka kasvatti. Pyritään maaseudun monipuoliseen kehittämiseen ja maiseman ja luonnon säilyttämiseen, mikä sinänsä on kannatettavaa.
Tavalliselle ihmiselle on toki silmän- ja muuta iloa luontoarvoista. Oma kasvimaa on monelle ja olisi vielä useammalle oivallinen terapiapaikka ja toisi myös taloudellista etua, jos niin haluaa. Maaseudun elinkeinoja pitäisi varmaan monipuolistaa muuhunkin kuin pelkkään viljelyyn. Kyllähän siitä tiedetään, mutta luulenpa tässäkin taisteltavan tunteista, saavutetuista eduista ja (arvo)vallasta. Maatalouspolitiikka vaatisi kunnon asiantuntevaa ryöpsytystä.
En tiedä miten sitten, kun uudet EU-maat tulevat tukien piiriin, jakopolitiikka jatkuu. Luulisi, että sen on muututtava. En ole ollenkaan asiantuntija, vaikka muutaman vuoden olinkin keskikokoisen tilan maataloustuista vastaava. Kävin kuusi kurssipäivää, koska sellainen henkilö piti tilalla olla, jotta sai luomutuet.
Tuntui kyllä vähän hassulta, että itse pellot eivät tuottaneet kuin tukia jotakin 10 000 €:n tienoilla muistelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti