Painavaa asiaa

Nyt tulee kerrankin kunnollista tekstiä:

SUOMI ON RAKENTAMISEN MALLIMAA?

Kerrankin Suomen hallitus teki oikeita päätöksiä, vaikka tietämättään.
Tosin asuntolainojen korkojen vähennysoikeutta ei olisi pitänyt heikentää, vaan poistaa kokonaan. Elämme sellaisilla leveysasteilla, että asunto on välttämätön, mutta onko velallinen asunto sitä?

Närästävämpää kuin nuorille suunnatut asuntomainokset ei helposti keksi! Näitä, missä nuoripari istuu sohvalla velallisessa ensiasunnossaan koiranpentu sylissä. Kaikki tämä vielä pehmeän suotimen läpi nähtynä. Ihmiset alistetaan mahdollisimman varhain yhteiskuntaa pyörittävään syöksykierteeseen ja näännytetään ajattelemasta omilla aivoillaan. Muista mahdollisuuksista, hyvistäkin, osataan olla hiljaa.

Suomalaiset ovat ”hieman” kapeanäköisiä, mitä tulee asunnon hankintaan. Vaihtoehtoja ei nähdä kuin talotoimittajien värimalleissa, ja velaksi ostaminen on itsestäänselvyys.
Toivottavasti hallituksen tekemä päätös signalisoi edes pientä prosenttia harkitsemaan inhimillisempiä ja ekologisempia vaihtoehtoja. Missä ovat pankkien tilastot traagisesti päättyneistä asuntoveloista? Montako kuutiota syntyy jätettä esimerkiksi huonosti rakennetusta kerrostalosta tai muutaman vuoden päästä tehtävästä remontista samaisessa kohteessa?

Meillä on tapana suosia lyhytikäistä. Miksi valtion pitäisi tukea 30 vuoden päästä pois purettavaa? Eikö se olisi paremminkin rangaistavaa? Tänä pakettitalo- ja rautakaupparakentamisen aikana on tietenkin absurdia ajatella, että syntyisi enää taloja, joissa asutaan vielä 200 vuoden kuluttua. Näitä taloja valtio voisi tukeakin korkojen verovähennysoikeudella. Se olisi pitkäjänteistä asuntopolitiikkaa. Nykyinen talotehtailu on jotain aivan muuta.

Koska Suomesta halutaan rakentamisen mallimaa, nauttii meillä laajaa kaistaa työvoimarekka. Se on veli tälle nuoria huumeen vaaroista varoittelevalle kuormurille. Vaan eipä näy autoa, pienintäkään, varoittamassa epäterveen talon ostamisen vaaroista. Kuinka terveys menee, miten rakentaja luistaa vastuusta, ja kuinka pankki pompottaa armotta homepinteeseen joutunutta ostajaraukkaa. Tai kertomassa kuinka rakennetaan olennaisesti halvemmalla ja terveellisemmin. Vaan mihinkäs homebussia tarvitaan, kun kyllästetty lauta käy kaupaksi ja taloja remontoidaan kiihtyvällä vauhdilla. Rahaa kilisee valtion lompsiin. Mikä sillä saralla voisi olla pielessä?

Kuvitelkaapa tyttöjä ja poikia meuhkaamassa nykyrakentamisesta, kuten minkkitarhauksen ja globaalin rahatalouden vastustajat. Laittaisivat tuleen koko asuntomessualueen juuri ennen juhlallisia avajaisia ja ministereitä. Ketjuuntuisivat työkoneisiin rakennustyömailla ja estelisivät ihmisiä muuttamasta pikaisesti pystytettyihin kerrostaloihin. Mikseivät räjäyttelisi pois muutamia veronmaksajille aivan turhaan kalliiksi tulleita, taas remontin tarpeessa olevia nykytaloja. Se olisi tarpeen. Vaan näillä leveysasteilla ei kotia kyseenalaisteta.
Nuorenparin velkatalo tuli kolmena palana ja oli valmis kuukaudessa. ”Kerro millainen olet, me kerromme minkälaisen talon tarvitset.” Entistä useampi haluaa valmistalon hetivalmiilla kiukaalla tai noutokylppärillä. Tule ja totea, osoita vain sormella tontti. Jos et pääse paikalle, postita sormi pehmopussissa. Näin täällä toimitaan tänään: lootarakennelmia, pankkien ja vakuutusyhtiöiden tuottamia, kiltiksi alistavia, homeisia painajaisia.

Talot maksavat liikaa. Miten käytetyn talon hinta vain nousee? Miksei valmistalo, joka kasataan sarjatuotantona lumituiskuilta suojassa, ole puolta halvempi kuin kirvesmiehen paikanpäällä pitkästä tavarasta tekemä talo? Palkat ovat liian korkeita (vanha, kunnon entisöinti kannattaa enää vankiloissa). Tänään ei ole varaa eikä taitoa tehdä pysyvää monumentaalirakennusta. Mutta miksei edes pieniä omakotitaloja voida tehdä hyvin ja kestävästi? Rakennusbisnes on moraalisesti arveluttavin rahastuksen muotoa. Asuntojen perimmäinen lähtökohta ei ole se, että on töitä, vaan että on hyvin tehty talo, joka kestää pari sukupolvea, ja jossa oikeiden materiaalivalintojen ja rakenteiden ansiosta on terveellistä asua. Olemme eksyneet kauas ajoista, jolloin talo tehtiin itse ja talkoilla.

Samaa kaliiberia on myös jokavuotinen rakennusmaailman ”seitsemän päivää” asuntomessut, jonka osakkaana on, yllätys, yllätys, myös pankkeja. Ne ovat omalta osaltaan ansiokkaasti levittäneet velka- ja raharakentamisen ilosanomaa vaihtoehdottomalle kansalle. Ja katso, ennätysalhaisten korkojen innoittamina pankit ovat saaneet uudet kirkkonsa, joiden viikoittaisissa tv-messuissa rautakaupparakentamisen taivaasta velallista valaisevat remonttireiskat ja koodinkääntöpiirit.

Tämän ja alati yleistyvien rautakauppojen ja pankkien järjestämien erilaisten rakentajien peruskurssien ja ilmaisten, naisten vip-iltojen sijaan meidän pitäisi pyrkiä velattomaan ”näyttelyalueeseen”. Ihmisille esiteltäisiin riskittömiä ja vapaampia vaihtoehtoja raharakentamiselle. Järjestävä tahokin välttyisi laskunmaksajan roolista. Talojen enimmäishinta, 1-3 vuoden rakennusajalla, olisi enintään 18 000 euroa. Projekti suunnattaisiin nuorille, eikä tekemisen puutteesta kärsiville kesälomalaisille. Voihan olla, että joku päivä vaikka sinä haluat oikean talon. Sellaisen, missä velka ei alista.

Marko Kaiponen
velattomassa kierrätysmateriaalitalossa asuja

Myllyntie 24 A
41410 Kankainen
puh. 040-7416185

Edellinen on julkaistu tekijän luvalla ja sitä saa levittää ja siteerata.

Jos yhteisökylän ja ekokylän "rakentajat" olisivat tuon ym. kaverin kaltaisia, niin heillä ei olisi hätäpäivääkään. Mutta en usko ainakaan meidän porukasta. Ennustan, että koetaloa ei hevin synny tänne. Tämä olisi sitä oikeata vaihtoehtoisuutta. Ja tässä "vaihtoehtoisessa asuntomessussa" ja -alueessa olisi suuri yhteiskunnallinen merkitys. Koetalon syntyä olisi tärkeää tukea niitten, jotka haluavat muutosta.

Markon oma talo on kuitenkin aika vaikea toteuttaa, mutta ei suinkaan mahdoton. Jos riukurakenteinen talo osoittautuu sellaiseksi, mitä sen keksijä olettaa, siinä on sen sijaan se iso löytö, joka voisi mullistaa tätä raharakentamiseen perustuvaa yhteiskuntaa.

Huom. En koskaan ole tarkoittanut sanoa, että meikäläiset vaihtoehtoihmiset olisivat tippaakaan huonompia ihmisiä kuin muut, pikemminkin päinvastoin, koska he ovat idealisteja. Mutta ihmisluonne on kuin vesi, se hakee tiensä helpointa reittiä. Ja se helpoin tie menee yhteiskunnan tukien mutkien kautta. Itsekin olen tässä mukana, mutta haluaisin muutosta.

Terapian hedelmä

Kolmekymmentä vuotta sitten, nuorena poikana, jouduin lastensuojelun sosiaalitarkkaajana Vantaalla ratkaisemaan ehkä kymmeniä huoltajuuskiistoja, vajaan vuoden aikana. Esittelijä, virkamies ratkaisee, lautakunta ei koskaan muuttanut pilkkuakaan.

Hyvin usein vanhemmat kidnappasivat lapsiaan, puhuivat pahaa entisistä rakkaistaan. Aika usein miehiä syytettiin insestistä, mutta koskaan en antanut sen vaikuttaa – siis pelkän syytöksen. Silloin yhtenäismoraali oli vielä nurkan takana. Betonilähiöiden asukkaat olivat muuttaneet Tuupovaaroista ja muista peräkylistä. He tekivät Suuren muuton.

Miehenä tajusin; minulla ei ollut silloin vielä omaa lasta, että tahaton erektio ei ole vielä insestiä. Lapsi saattaa napata isää pippelistä, eikä sekään ole hyväksikäyttöä. Joskus puolustin lesbosyytteen saanutta äitiä insinöörimiestä vastaan ja kirjoitin niin hyvän kuvauksen, että äiti sai lapsen. Vaikka hän olisikin ollut lesbo, mitä merkitystä sillä olisi ollut.

Äidithän niitä lapsia saivat useammin minultakin, mutta yritin varmasti olla puolueeton ja niin objektiivinen kuin pystyin.

Omassa aikuiselämässäni olin käytännössä tyttölapsen yksinhuoltaja. Hänen äitinsä ei ollut kaikkein helpointa lajia; ekokylän neurootikot saavat hävetä ja vetää säkin päähänsä hänen traumojensa edessä. En usko, että tyttäreni koskaan terapiassa, jota minun on edes vaikea kuvitella, keksiikin joutuneensa hyväksikäytetyksi. Me puhuimme kaikista asioista, seksistäkin.

Kun yritin valistaa murrosikäistä, tytär teki tiettäväksi, että enää ei tarvitse. Hän seurusteli silloin ja yhä edelleenkin saman luokkatoverinsa kanssa.

Moni viaton isä on joutunut oikeusmurhan uhriksi. He ovat joutuneet modernin noitajahdin kohteiksi. Heitä on leimattu ja kohdeltu rikollisina. On vastuuttomia terapeutteja, jotka ovat kehittäneet kokonaisen insestiepäilyn elämänkatsomuksen. Poliisin juuri kiinni saama naislääkäri taisi kuulua heihin.

Ruotsissa Jan Gillou on puolustanut ansiokkaasti miehiä.

Silti varmaan hyväksikäyttäjiä on olemassa. On vain kovin vaikeaa tietää, mikä on totta, mikä keksittyä. Pelkkä syytös ei saisi olla tuomio. Näistä asioista on edelleenkin vaikeaa ja tulenarkaa puhua.

Huonot (netti)yhteydet

Puhelinlinja ratisee. Luulen sen olevan yhteydessä siihen, että useimmiten nettiyhteys katkeaa. Mitä laskua yhdistyvät ja katkeavat puhelinyhteydet tekevätkään. Pientä on siihen verrattuna bloggerin tukkoisuus.

Jos joku luulee, että osallistumalla eiliseen retkeen, näytän, että riitani ekoyhteisön linjasta ja kritiikkini, on vain ohi menevää niin turha luulo. Henkilötasolla en ole riidoissa kenenkään kanssa.

En juuri koskaan ole elämässäni osannut vihata henkilöitä, koska se sitoo turhaa energiaa. Näen kyllä ihmisten ja elämän nurjia puolia, mutta se liittyy elämisen gobeliiniin.

Maan alle asumaan

Olipa onnistunut päivä. Ajelimme Jyväskylän seudulle ja kävimme kolmessa paikassa katsomassa ekoasumista ja yhtä pelle-pelotonta. Ne olivat Olavin tuttuja ja todella tapaamisen arvoisia.

Ensimmäisessä kohteessa isäntäväkenä oli nuorehko pariskunta, joka oli rakentanut osittain maan alla sijaitsevan talonsa huolella, halvalla ja taiteellisesti. Sisällä oli vielä osittain keskeneräistä, mutta täysin asuttavaa. Talo oli ympyrän muotoinen. Seinät olivat betoniin muuratuista luonnonkivistä. Seinä oli kaksinkertainen ja välillä paksu eristyskerros. Ilmanvaihdosta oli huolehdittu eikä kosteus ollut ongelma. Tontilla oli halvoista rangoista rakennettuja aittoja ja valtavasti siisteissä pinoissa olevaa rakennusmateriaalia, joista voisi rakentaa vielä monta taloa.

Lämmitysratkaisut olivat: puuhella ja takka, joka oli muurattu kahden yhteenliitetyn valurautaisen, pystyssä seisovan kylpyammeen sisään. Seinässä oli kaakelointia epämääräisin rikkonaisin kaakelinpalasin, mikä toi mieleen Barcelonassa olevat arkkitehti Gaudin talot. Missään ei ollut suoria kulmia. Kaappien ovet olivat erikoisen hienoja. Raamit oli tehty monisatavuotisesta hongasta tehdyistä listoista ja itse pinta pajuista. Isäntäväki sanoi olevansa aivan tavallisia poropeukaloita, mutta selvästi he olivat ainakin taiteellisia ihmisiä ja oikein miellyttäviä myös. Talon rakentaminen oli kestänyt kauan ja apuna oli ollut talkoolaisia, mutta asuntolainaa ei ollut tarvinnut ottaa yhtään.

Toisessa paikassa Laukaan Tarvaalassa oli vastassa Itse Tekijä, Olavi Mänttäri. Hän näytti ensin teoriansa mukaan rakentamaansa kivikauden talon runkoa. Koska olin kuullut hänen kertovan ideasta ennenkin, tiesin sen kiinnostavuuden. Katsoin M:ia ja näin hänen happamen ilmeensä, sillä konsepti näytti risumajalta. Mutta kun pääsimme varsinaiselle talolle, näin kuinka mies ihan suli silmissä. Talo maan alla oli aivan fantastinen. Se oli syvällä maakummun sisällä. Sekin oli taiteellinen ja täynnä hienoja ratkaisuja. Rakentaja osasi kertoa elävästi rakentamisen vaiheista onnistumisistaan ja epäonnistumisista. Myös tämä talo oli rakennettu halvalla ja siellä oli miellyttävä ilmapiiri. Tätäkin asuttava pariskunta oli avoin ja ystävällinen. Tontilla oli paljon omaperäisiä rakennusratkaisuja, mutta rakentaja itse oli sitä mieltä, että hänen keksimänsä riukutalo olisi ehdottomasti halvin ja helpoin rakennettava, vaikka se on vasta konseptina ja hänen päässään.

Tämä pariskunta lähti autoletkamme mukaan ja menimme kolmanteen paikkaan, jossa oli pieni ja hento karjalaista alkuperää oleva eläkeläisisäntä. Parikymmentä vuotta nuorempi emäntä ei ollut kotona. Miehellä oli kymmeniä metrejä korkea torni, johon oli tehty avatuista peltitynnyreistä Savonius-roottorin tyyppinen pystyroottori. Uskomaton näky. Se oli suorastaan taidetta rumuudessaan. Torni toi mieleeni Ruotsin Länsirannikolla erään taideprofessorin luvatta, ajopuista tekemän hökötysmäisen tornin. Tällä tornilla ei ollut mitään käytännön funktiota. Se kyllä pyöritti pientä generaattoria, joka antoi sähköä johonkin lamppuun.

Tontilla oli lukuisia mielikuvituksellisia keinuja ja härveleitä, jotka toivat mieleen tiedepuiston tai tivolin. Siellä oli mm. valtava maailmanpyörämäinen "oravanpyörä", jossa kuulemma kävi pyöriä ympäri. Toinen oli karuselli. Tiedättehän puistojen pienet pyörivätlaitteet.Tämä miesoli rakentanut karusellin vinoon ja korottanut reunakaiteita.Kun siihen menee, karuselli pyörii itsestään, sillä tahattomasti tulee tehtyä liikkeitä, jotka siirtävät painopistettä.

Pariskunta oli lapseton, mutta ilmeisesti kovin lapsirakas. Oli ihmeellistä, että miehellä oli ollut aikaa toimia traktoritehtaan porttivahtina, maanviljelijänä, jolla oli navetta ja tällaisen tiedepuiston rakentajana - ja nuori vaimo.

Hän oli rakentanut entiseen navettaan täydellisen puusepän verstaan, jossa oli kunnioitusta herättäviä koneita, joitten ansiosta talossa ei puuttunut puuta eri muodoissa. Puuverstaassa oli valmisteilla suuri tuulimyllyn roottori, sillä tontilla oli myös oikea teräsrunkoinen tuulimylly, joka oli määrä nostaa uuden siiven kanssa pystyyn.

Pihalla oli iso huvimaja, pienen omakotitalon kokoinen, jossa meitä kestittiin grillatuilla makkarolla. Sisällä lämpimässä talossa jouduimme suurenmoisen karjalaisen vieraanvaraisuuden kohteeksi kahvipöydässä. Olimme kaikki vallan ihastuneita välittömään, charmikkaaseen isäntäämme, joka kehotti tulemaan uudestaan:nyt kun tiedätte tien. Olimme lähtiessämme kuin vanhoja ystäviä. Tällaista on varmaan karjalaisuus parhaimmillaan. Lisään myöhemmin kolmanne isännän nimen.

Uskon, että riukurakenteinen taloa on suuri mahdollisuus, mutta valitettavasti en usko ekokyläläisten kykyyn toteuttaa edes sitä, vaikka innostusta olisikin. Mutta tämä keksijä itse kyllä pystyy talon pystyttämään itsekin ja sen jälkeen se alkaakin olla kuumaa tavaraa. Pidän häntä suorastaan nerokkaana uusajattelijana.

Asunnon hakua

Jos sinulla on kerrottavana jokin vihje, jonka avulla saisin kohtuuhintaisen vuokra-asunnon jostakin Etelä-Suomesta, ota yhteyttä. Vuokrasopimukseen johtavasta vihjeestä maksan halutessasi 100 €:n palkkion. Asunto voi olla vaatimattomampikin ja siihen voi liittyä jonkinlainen työsuoritus.

Haluaisin lopultakin päästä eroon tästä ekoyhteisön irvikuvasta.

Sähköpostiosoite: horisonttiätjippii.fi

Haukuntaa

Arka paikka on uusi bloggaaja, joka paitsi pohtii sympaattisen tuntuisesti maailman menoa, on pari kertaa kirjoittanut yhteisökylähankkeesta, jota allekirjoittanutkin on usein epäillyt.

Miksi käyt hyvää tarkoittavien ihmisten kimppuun, voi kysyä minulta.

No, minullahan ovat kokemukseni. Olen tavannut ja nähnyt läheltä kirjaimellisesti satoja yhtä hyvää tarkoittavia, jotka ovat muuttaneet tähän maailmanparannuspaikkaan ja myös lähteneet. Olen nähnyt, että se ei toimi.

Onhan periaatteessa ihan hyvää ja armeliasta, että sallitaan keskuudessa fyysinen ja psyykkinen heikkous, joka estää työn teon.

Kun mukaan tulevat sitten ne yhteiskunnan turvajärjestelmän, ei tosin runsaskätisesti, hellimät terveet, jotka etsivät itseään ja haluavat oleilla ja keskittyä omiin juttuihinsa, yhteisön kehittäminen jää väkisinkin lapsipuolen asemaan. Itsekin olen siirtynyt tähän jälkimmäiseen joukkoon.

On hyvin vaikea jonkun aktiivisen, todellisen kehittäjän tehdä mitään. Kun motiivina ei ole talouden rakentaminen, kaikki se puuhailu joka voisi parhaimmillaan olla mitä suurimmassa määrin luovaa ja kiinnostavaa, ei muustakaan tule mitään. Tällaiseen paikkaan ei tule suurin surminkaan todella päteviä tekijöitä vetämään yliraskaaksi käyvää lastia. On niitä, jotka kuvittelevat huomenna ryhtyvänsä toimijoiksi, tekevät ehkä hetken jotakin maanisen kiihkeästi ja väsyvät pian omiin paineisiinsa. Ympäristökään ei ole mitenkään rohkaiseva. Valvotaan, ettei toinen pääse hyötymään. Niukkuutta jaettaessa kaikesta täytyy olla nuuka. Sillä heikoimmallakin on oma arvokkuutensa, ehkä menneet suuruuden päivät, jota täytyy vaalia ja pönkittää. On periaatteet, ihmisarvo ja demokratia. Niin ja henkisyys, ilo ja mielenrauha, joka ensin pitää saavuttaa ja sen jälkeen kaikki on hyvin ja Onnela koittaa.

Katson, että ainoa mahdollisuus, yhteisökylän, ekokylän onnistumiseksi on, että kieltäydytään ilmaisesta rahasta yhteisellä päätöksellä ja löydetään itsensä ja ympäristön vahvuudet. Heikostakin voisi tulla vahva. Vasta toiminnan kautta löytyy ilo. Minusta tämä pätee myös koko yhteiskuntaan.

Alussa mainitsema bloggaaja kirjoitti aiheesta mm. näin:

Ote hankkeen sivuilta kertoo, että ruokaa, rakentamista, iloa ja tiedotusta on. Siis noiden numeroiden 1-4 takaa löytyy kyllä valmiita suunnitelmia mutta kohdan 5 takaa vain maininta "tulee myöhemmin". Vaikka ollaankin perustamassa "yhteisökylää" missä on eläimiä, vieraita ja henkevää, niin valitettavasti tänä päivänä kohdan 5 talous on kuitenkin oltava kunnossa.

Suunnitelma muodostuu lähinnä fantasioista: "...muistettava, että pellolla voi työn lomassa esimerkiksi laulaa, soittaa ja iloisesti kirmailla.", "...Ilonkannattelijoita ja vierailevia ”tietäjiä” arvostetaan.", "...Työ nähdään leikkinä, mutta tuloksia synnyttävänä." Jne, jne ...

Palvelua

Sanoin Sokkarin hyllyjä täyttävälle naiselle, että näyttääpä noita Rainbow-tuotteita olevan joka lähtöön ja kaikki halvempia kuin vastaavat tavarat. Nainen kertoi uusia tuotteita tulevan ihan päivittäin. Ostin selvästi edullisinta näkkäriä eikä maussa ole valittamista.

Varmasti naisesta oli mukavaa, että hänetkin huomioitiin ja häneltä kysyttiin jotakin ja kehuttiin hänen työpaikkaansa. Alkossa juttelin säästä kassalla olevan myymälänjohtajan kanssa kun hain punkkupulloni. Siellähän kerran muuan kassa huusi minulle, kun olin tulossa sisään: Ei ole El Coperoa, mikä on jo suorastaan asiakaspalvelun huippu. Tunnen itseni suuren Alko-perheen jäseneksi.

Itsekin olen ystävällinen ja kohtelias asiakas. Tulen kaipaamaan Keuruun hyvää asiakaspalvelua sitten jossakin muualla.

Puhuin ystävällisesti, vähän isällisellä auktoriteetilla työkokouksen aluksi siitä, mitä on sananvapaus. Vähän vaihdetut sanat saivat ajatukset liikkeelle, sillä en ole mikään konfrontoiva tyyppi. Pitkällä kävelyllä oli hyvä vaikutus. Olen jo pitkään ollut väsynyt sisällyksettömään yhteisöllisyyteen, mutta tämän ikäisen on vähän vaikea muuttaa, kun tarvitsee aluksi ainakin asunnon ja rahaa on vähän. Haluaisin muuttaa kaupunkiin. Tuleekohan maalaisesta kaupunkilainen ja missä ajassa?

Elitistejä

Käyn aina joskus katsomassa, mitä Kasa ja Visa Kopu kirjoittavat. Ne eivät ole suosikkejani erinäisistä syistä. Kaverit kirjoittavat siitä, miten parhaiten hylkiä blogspotin käyttäjiä. Jos on ratkaisevaa, mitä julkaisujärjestelmää käyttää ja alimmassa kastissa ovat kansanomaisen ja ilmaisen järjestelmän käyttäjät, olkoon mielipide omassa arvossaan. Sisältökö ei ole muka ratkaisevaa?

Kyllä minäkin käyttäisin "oikeita" työkaluja, mutta kun en osaa. Eikö sillä ole arvoa, että blogspotilla kuka tahansa kadunmies voi ryhtyä julkaisemaan, vai siinäkö juuri vika onkin.

Minä arvostan enemmänkin muita ja liberaalimpia auktoriteetteja kuten itse samikia ja mitvitiä, joilla on ymmärrystä tompelompia kohtaan. Juuso Hyvärinen on atk-asiantuntija ja käyttää kuitenkin blogspotia; jotakin se kertoo.

Jos olisin kykenevä, ottaisin selvää miten bloggeria voisi muovata siten, että siihen saisi monissa blogeissa olevan mahdollisuuden ryhmitellä juttuja aiheiden mukaan. Se on tämän järjestelmän ainoa, näkemäni puute. Pohjia voisi tietenkin hakea muitakin. Ohjeitten mukaan niitä onkin saatavilla.

Itse en ole sentään aivan tumpelo, kun itse opiskelin kuinka lisätä sivupalkkiin vähän omaa tavaraa ja linkkejä. Olin tosin huolimaton. Jokin aika sitten huomasin, että bloggerin ohjeissa tämä oli juuri sanottu, mutta en ollut ymmärtänyt...Vaikka osaan kohtuullisesti englantia. Miten sitten tavallinen Taavi, joka ei ymmärrä edes sen vertaa kuin minä.

Isoveli valvoo

Microsoft ilmoitti haluavansa asentaa XP:n service packin. Se otti haltuunsa tietokoneeni joksikin aikaa. Seurasin henki kurkussa mitä tapahtuu ja nyt huomaan ainakin yhden uuden toiminnon. Pahantahtoiset ponnahdussivut kuulemma katoavat, sais nähdä.

Seuraan yhteisökylähankkeen postituslistaa ja huomaan sen pitävän kokoontumisen minulle hyvin tutussa paikassa. Siellä tutustutaan Teiskon Asuntilan kylässä yhteen mahdolliseen yhteisöpaikkaan. Sisareni oli kyläkoulun opettajana ja eli siellä hyvin masentavassa avioliitossa paikallisen autoilijan kanssa. Mies on ehtinyt jo kuolla ja sisareni kokea uuden avioliiton ja eron vähän samantyyppisen miehen kanssa. Kummallakin oli höpötystauti. Voi puhua toistamispakosta tässä tapauksessa. Lasten kasvuympäristö oli painajaismainen ja he ovatkin kokeneet aikuisena mielenterveyden ongelmia. Yksi tyttäristä kuoli autokolarissa joitakin vuosia sitten. Pienenä nämä olivat kaikki minun tyttöjäni ja heidän takiaan kävin vierailulla perhehelvetistä huolimatta Tampereella opiskellessani. Muuan uusi bloggaaja oli kommentoinut huuhaahan kallistuvaa hanketta, mistä hänelle kiitokset ja vähän promootiota.

Huuhaahan liittyy seuraava juttukin. Ne muutamat, jotka ovat seuranneet kirjoitteluani jota on jatkunut jo kohta pari vuotta, päivästä päivään melkein, muistanevat minun kertoneen paikallisesta viljakuviogurusta ja hänen teorioistaan. Net.nyt sivujen kautta löytyi circle makers- sivusto, jossa on kerrottu kuvioista vähän toisessa valossa. Siinä sanotaan, että kuviot ovat ihmisen tekemiä ja kerrotaan monia kiehtovia tarinoita. Kannattaa tutustua.

Feikkiä, sanoo tietenkin viljakuvioiden jumalallisiin tekijöihin uskova. Kaunista ympäristötaidetta ne joka tapauksessa ovat. Meidän taiteilijamme sanookin nykyään, että vaikka tekijöinä olisivatkin ihmiset; hänkin on ollut tekemässä niitä, ihmiset ovat olleet vain tuntemattomien voimien välikappaleina.

Itsekin, tätä en ole koskaan kertonut kenellekään, värkkäsin viljakuvioiden tapaisia kuvioita, tosin paperille ja vain sellaisia, joita voi teettää oppilailla. Ne lähtivät ympyrästä ja niiden sisälle piirretyistä monikulmioista. Viivottimella, harpilla ja kynällä niistä tuli kiehtovia kuvia, vaikka kuvani eivät kovin taidokkaita olleetkaan. Olenko minäkin ollut vieraiden voimien vallassa ja ennakoiko se ekokylään tuloa? - Yritin vain olla vähän vitsikäs.

Vaalipäivä

Lähden kohta pyöräilemään kylälle äänestämään. Tuntuu epämukavalta, kun en juuri tunne ketään ehdokasta. Äänestän puoluetta ja pistän ehdokkaan sattumalta. Mitä se sitten käytännössä merkitsee, en tiedä. Varmaan muutan pian pois Keuruulta. Minua uhataan irtisanomisella ja erottamisella. Mukana yhdistyksen kirjeessä oli lakipykäliä, että olisin loukannut yksityisten intimiteettisuojaa. En edes usko siihen. Olen yleensä maininnut vain etukirjaimet, enkä enää pitkään ole edes esiintynyt nimelläni. Tietenkin sisäpiirin on mahdollista tunnistaa henkilöt.

Mielestäni asioiden kriittinen käsittely vaatii tämän tason julkisuutta. Olemme saaneet julkista rahoitusta ja useimmat elävät sosiaalisin tulonsiirroin. Kuitenkin yhdistys, (samoin kuin esimerkiksi suunnitteilla olevat yhteisökylät), esittää tarjoavansa uuden vaihtoehdon elää ja järjestää taloutensa, mikä suureksi osaksi perustuu kansalaispalkan luonteisiin avustuksiin. On kysymys julkisesta intressistä, mikä myös vaatii julkista keskustelua, kokemusten seuraamista ja arviointia. Myös ekoyhteisöllisyys on osoittautunut peräti ontoksi.

Minun intressini on kaiken aikaa ollut lähteä yhteistoimintaan ja yritteliäisyyteen. Luopua orjuuttavista tuista ja käyttää kunnolla, haltuumme uskottuja resursseja.

Lisäksi mukana on paljon taikauskoista uususkonnollista ainesta. Uskomushoitoja, salaliittoteorioita, ennustuksia katastrofeista. Myös new age vaatii kriittisyyttä; silläkin kritiikillä on yhteiskunnallinen tilaus. Uskomushoidot ovat jossakin tapauksissa vaarallisia.

Luulen, että lakipykälissä on myös kohdat, joihin media vetoaa, kun sitä syytetään yksityisyyden loukkauksista. Julkinen intressi. Laki on tietenkin kuin se luetaan. Olkoon tämä vaikka koetinkivi yksityiselle kansalaisjournalismille.

En ole vielä päättänyt, mitä teen: ryhdynkö käräjöimään. Haen tietenkin ensi sijaisesti sopuratkaisua. Mukana on vielä lisäksi rahaa, jotka olen lainannut tälle yhdistykselle. En lähde ilman niitä ainakaan.

Sananvapaus on minulle sellainen arvo, jonka puolesta olen valmis taistelemaan.

Pankin moraali

Tapasin eilen ex. naapurin. Hän on invalidisoituneena nuorena suuren uusperheen päänä, jos niin voi sanoa, ryhtynyt rakentamaan. Kukaan ei perheessä tee ansiotyötä ja kaikilla jäsenillä on paljon invalidisoivia sairauksia. Jos mukana ei ole perintörahoja, kysyn pankin moraalin perään. Onko se tehnyt eettisesti oikein lainoittaessaan omakotitalorakennustyön, kun objektiivisesti katsoen näyttää äärimmäisen vaikealta perheen selvitä lainoista, jos takana ei ole varakasta sukua.

Puhuimme tämän toverin kanssa, kuinka yritteliäisyys on tahdosta kiinni. Itse asiassa hän on repimässä vähäisestä terveydestään irti aikamoista suurtyötä, kun meitä on ekokylässä paljon enemmän terveitäkin ihmisiä, jotka emme saa aikaan juuri mitään muuta kuin päivästä päivään elämistä. Sanoin, että hänen kohdallaan on kyse pesänrakentamisesta. Hän tekee itselleen ja omalle perheelleen.

Nostan hattua ja toivotan onnea mahdottomalta tuntuvaan urakkaan. Firma on pysyttänyt hirsikehikon ja nuori invalidimies alkaa sisärakennustyöhön, kun ensin tekee katon.

Kaksi filmiä

Levottomat

Ohjaus ja näyttelijätyö olivat erinomaisia, mutta nimi ei ole sopiva, koska ei se kertonut mistään levottomuudesta vaan kyseessä oli eksistentiaalinen, yleinen ongelma, kysymys elämän mielekkyydestä. Filmi kertoi kolmen nuoren pariskunnan tarinat. Päähenkilönä oli nuori ambulanssilääkäri, jota näytteli Mikko Nousiainen. Hän osasi erinomaisesti antaa olemuksellaan kuvan tunnekylmyydestä ja läheisyyden pelostaan, mikä olikin hänen suuri ongelmansa. Hän osasi rakastella, mutta ei rakastaa. Viitteitä häneen taustaansa ja lapsuuteen, mistä hänen tunne-elämänsä kylmyys ilmeisesti periytyi, annettiin pitkin elokuvaa, jota katsomaan pääsin vasta hyvän matkaa alusta.

Myös muilla nuorilla sama ongelma esiintyi hieman toisina variaatioina. Tavallisesti ryhdymme leikkimään rakastamisleikkejä, valitsemme kumppanin, pidämme hänestä kiinni ja teemme, mitä normit vaativat ja kaikki menee hyvin, mutta päähenkilö toimi katalysaattorina, rakasteli kaikkien kolmen ystävättären kanssa vuorollaan ja petti kaikkia. Jokaisen elämä osoittautui vuorollaan tyhjäksi kuoreksi, joka tietoisella päätöksellä sitten taas täyttyi normaaliudeksi.

Yhden pariskunnan häissä tilanne sitten kärjistyi. Oliko se katastrofi vai katarsis, emme voi tietää. Loppuun oli hieman keinotekoisesti rakennettu onnellinen loppu. Päähenkilö oli matkustanut kaukomaille ja palasi ja tunsi muuttuneensa. Minusta loppu oli kuitenkin hieman keinotekoinen, kun se viittasi suureen rakkauteen. Päähenkilön luonnekuva ei viitannut helpon muuttumisen mahdollisuuteen ja vihjattu lopullinen kumppani oli kolmas ystävättäristä, naispappi, joka ei koskaan ollut saanut yhdynnässä orgasmia. Huonot eväät, kun nuoret olivat kovin yhdyntäkeskeisiä ja elivät kovin sisällötöntä elämää.

Ehkä päähenkilö olikin piilevästi homoseksuaalinen, sillä hänen varsinainen tyttöystävänsä, jonka hän hylkäsi oli varsin rakastava, lämmin, naisellinen henkilö, joka kaiken lisäksi synnytti pariskunnan yhteisen lapsen. Hän olisi ollut paljon otollisempi kumppani kuin kompleksinen naispappi.

Luulisin, että juuri tämä filmi on yksi suomalaisen elokuvabuumin aloittajia. Siihen ja sen rakkauspelien maailmaan oli helppo vanhemmankin samaistua, sillä meillä kaikilla on joskus ratkaistavanamme elämisen mielekkyyden kysymys.

Kyllä amerikkalaiset osaavat tehdä hyviäkin elokuvia

Toinen filmi, jonka myöskin melkein katsoin, oli nimeltään Elämän polkuja, joka kertoi sydämeen käyvästä menetyksestä, kun kouluterveydenhoitajana toimiva stressaantunut päähenkilö, jota näytteli Sigourney Weaver, kaitsiessaan ystävättären lasta, joutui kokemaan tämän hukkumisen. Pääsin vasta tässä vaiheessa mukaan, enkä ehtinyt nähdä paljoakaan perheen elämästä farmilla ja päähenkilön työstä, jossa hän sitten lapsenmenetyskriisissä joutui liemeen.

Häntä syytettiin koululaisten hyväksikäytöstä, vaikka ainoa mitä hän oli tehnyt, oli erään häirikköpojan lyöminen, mitä hän katui syvästi. Päähenkilö joutui tutkintovankilaan, jossa sattui vankien välisiä konflikteja, jotka oli kuvattu hyvin herkällä tavalla. Filmi piti otteessaan. Siinä kuvattiin mm. Amerikalle arkkityypillistä pikkukaupungin lynkkausmentaliteettia, perheen hyljeksintää, puolisoiden välisen suhteen kehittymistä, lasten reagoimisia tilanteeseen ja kaunista ystävyyttä, kun lapsensa menettänyt nainen tuli ystävättärensä tueksi. Filmien tulee loppua siten, että ne antavat lohtua ja toivoa tulevasta ja niin tämä tekikin. Mikään ei ole pysyvää. Tällaisia elokuvia katsoisin vaikka joka ilta.

Maalaisen neronleimaus

Minä saan usein, omasta mielestäni, välähdyksiä. Niistä tosin jää toteutumatta 99%.

Luovuus vaatii laiskuutta. Kun on menossa työperiodi, ei jaksa kuin syödä, levätä ja taas uudestaan töihin. Vaikka aikaa jäisikin, ei jaksa keskittyä muuhun.

Nyt keksin omasta mielestäni nerokkaan idean miten saada lisää mielekkyyttä elämääni, jalkautua kansan pariin, edistää nettijulkaisemista ja ehkä vähitellen saada siitä myös rahaa.
Jos se ei toimi, en ole mitään menettänyt. Olen toistaiseksi salaperäinen ja toivon, että perästä kuuluu.

Vaalit ja kansanäänestykset

ovat erinomaista kansanvalistusta. Voi oppia vähän yhteiskunnan toiminnasta. Vaikka maalaisella on vuosikymmenien takainen valtio-opin laudatur periaatteessa, käytännön tiedot ovat ruostuneet tai niitä ei ole koskaan ollutkaan. Silti olen yrittänyt seurata aikaani. Ns. tavallinen ihminen, joka seuraa vain viihdettä tai edes ei sitäkään, on kuitenkin pelottavan tietämätön.

Aikoinaan, kun Ruotsissa äänestettiin ydinvoimasta, se oli oivallista kansanopetusta sille, joka sitä keskustelua jaksoi seurata. Siinä mielessä kansanäänestykset ovat paikallaan.

Eilinen Ylen vaalikeskustelu käsitteli, yllätys, yllätys, peruspalveluita, mutta myös elinkeinotoiminnasta oli puhe, enemmän kuin maikkarin vastaavassa. Kuntien kova kilpailu yrittäjistä tuli hyvin ilmi. Opin myös, että jo olemassaolevaksi uumoilemani terveyden-ja sairaanhoidon organisaatiouudistus onkin suunnitteilla, mitä kannatan. Puolueiden samettisissa kannanotoissa palveluiden ulkoistamiseen tuli hieman eroja ainakin julistuksissa, mutta kuten Jyrki Katainen huomautti, siinäkin käytäntö voi olla sitten vaalien jälkeen eri kuin ennen vaaleja, kuten oli suhtautumisessa veronalennuksiin.

Meikäläinen ei paljon ole terveyspalveluita tarvinnut, koska en ole yleensä sairastellut. Silti olen pari kertaa joutunut ambulanssilla sairaalaan. Tulevaisuudessa iän myötä käynnit varmaan tihenevät. Nyt on peikkona edessä terveyskeskuslääkärille meno, jonne ajan sai vasta yli kuukauden jonotuksella. Joutuu ehkä paljastamaan intiimit paikkansa vieraalle, joka tosin on ammattilainen. Omalääkäri on nainen, vaikka on se parempi kuin mies, vaikka ei sillä ole väliä. Keuruulla on vasta tullut ylilääkäri sanoutunut irti ja ehkä on muutakin vajausta. Hammaslääkäreitä ei myöskään taida olla tarpeeksi. Vaikka tällä paikkakunnalla on tiettyä kulttuuritoimintaa, ei se ole mitään oikeiden kaupunkien tarjontaan verrattuna. Eilisessä keskustelussa puhuttiin paikkakuntien vetovoimasta ja yleensä mukavuudesta asuinpaikkana.

Tosi tv:tä

Illalla myöhään katsoin tosi-tv:tä. Duudsonit huvittelivat polttamalla asuinmökkinsä; en tosin tiedä kuinka lavastettua se oli. Ei huvittanut, mutta ymmärrän kyllä, että tuollainen rämäpäisyys saa seuraajia nuoressa amisporukassa. Hauskaa tuntui olevan perseensä polttaminen liedellä, bensiinin heittäminen mikroon ja nuotion sytyttäminen pöydälle.

Aivan samalla linjalla oli kuuluisa Jerry Springer show, jota katsoin ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa. Katsoin kyllä aikoinaan erästä toista talk-showta, jossa myös riitelytettiin rähjäsakkia, mikä kyllä oli toisaalta aika opettavaista.

Kanavien ohjelmistoon on ilmestynyt Dr Phil-show, jota olen katsonut aikaisemmin tyttären luona. Se on tehty vähän siistimmälle, keskiluokkaiselle porukalle kuten myös vanha suosikkini Oprah Winfreyn show, jota en myöskään ole Suomessa löytänyt kanavatarjonnastani. Heidän molempien yleisönsä on suorastaan tyylikästä. Oprah on instituutio. Hän kuuluu kymmenen rikkaimman henkilön joukkoon USA:ssa ja voittaisi varmasti presidentin vaalit, jos hän lähtisi mukaan. Hän olisikin huomattavan järkevä viranhaltija. Oprah for president.

Ajan kuluksi

Varmaan suurin osa blogaajista äänestää vihreitä. Se onkin älyllisen, nuoren, kaupunkilaisen luonteva valinta. Nyt kun blogistan on jo niin suuri, että ei jaksa eikä ehdi tutustua uusiin eikä edes vanhoihin kirjoittajiin, törmäsin mielestäni mukavaan ja herkkään kirjoittajaan, jonka blogin aion lukea rauhassa. Hän tuntuu idealistiselta tämän ajan vireältä ja ympäristötietoiselta nuorelta. Sain vaikutelman konstailemattomasta tarkkailusta ja pohdiskelusta. Tämän tyyppiset julkaisut kertoisivat jollekin tulevalle historiantutkijalle paljon arvokasta tietoa, miten nuoret ihmiset elävät v.2004 kuten myös useimmat muutkin Pinserin listan blogit.

Toinen, konstailematon blogi, vaikka englanninkielinen, on vielä listalle ilmestymättä. Aion seurata sitäkin. Se on nuoren kehitysaputyöntekijän afrikkalainen päiväkirja. Pidän tällaisesta realismista, jossa arjen havainnot luovat tunnelmaa.

Luin loppuun Tuomas Nevanlinnan esseekirjan, Surullinen tapiiri. Nautin siitä suuresti, koska se käänsi päälaelleen totuttuja totuuksia ja näytti niistä uusia näkökulmia paradoksien muodossa. Kaikkea en tietenkään ymmärtänyt, mutta osa meni perille. Mielestäni hänen tyyppiään blogien joukossa tulee lähelle Räksytystä raitilta. Molemmat ovatkin käsittääkseni filosofeja.

Taidanpa silti vääntäytyä äänestyskoppiin

Olin ajatellut jättää äänestämättä, koska paikalliset ehdokkaat ovat minulle tuntemattomia ja paikallispolitiikka tuntuu upottavalta suolta.

Katsoin eilen maikkarin vaalikeskustelua. Kuinka liikuttavan palveluhenkisiä johtavat poliitikot ovatkaan. Heissä on vaikeaa löytää eroja ja sympaattisiakin he ovat.

Silti teemat ovat mielenkiintoisia. Tuntui, että peruspalveluiden turvaaminen on pääasia. Kuntahan niitä valvoo ja järjestää. Sain kurkistaa viiden kuukauden ajan, sairaanhoitopiirin alaiseen. mielenterveyspalveluita tarjoavaan työpaikkaan. En edes tiedä mitä kautta sairaanhoitopiiri saa rahoituksensa, tuleeko se kunnilta ja kunnallisverosta ja mikä on valtion osuus. Näin tietämätön olen. Oletan, että kunnat ovat päämiehen asemassa. Sehän on entinen kuntainliitto tai kuntayhtymä.

Kuvittelin jopa, että sairaanhoitopiirit vastaavat kaikesta sairaanhoidosta, mutta netistä ymmärrän, että kyse on vain ns. erikoissairaanhoidosta. Kunnat taitavat olla vastuussa terveyskeskuksista. Minulla on ruotsalainen taustani, sillä siellä päämiehenä on kaikessa sairaanhoidossa Landsting, joka minun käsittääkseni on läänijakoon perustuva. Landstingetiin valitaan vaaleilla luottamusmiesjohto kuten peruskuntiin ja vielä samoissa vaaleissa. Sillä on oma verotusoikeutensa.

Vaikka työntekijät tuntevat olevansa stressautuneita ja työ voi ajoittain olla vaikeaa, kun potilaskunta vaihtuu tiheään, en voi olla epäilemättä, että joukossa on löysää. Varmasti töitäkin siellä tehdään. Teknisen puolen joku työntekijä sanoi hommien olevan helppoja sen jälkeen kun sairaala on peruskorjattu. Eivätkä he kovin stressatuilta vaikuttaneetkaan.

Kuntoutusosaston työntekijät viettivät aika helppoa (ja huonosti palkattua) työelämää. Oli aikaa istua pitkään kahveilla ja palavereissa. Oli mahdollisuus muovata työaikaansa. Sama varmasti koski myös osastoja. Tilanne missä oli lähes kaksi kertaa enemmän henkilökuntaa kuin potilaita tuntuu absurdilta.

Sama se voi olla kautta linjan koko julkisella sektorilla. Työntekijät ovat läänittäneet itselleen nautintaoikeuksia. Otetaan vaikka lääkärit yleensä. Heitä on paljon, mutta puolet heidän ajastaan menee ei-operatiiviseen työhön. On hienot tilat ja laitteet, mutta jonot ovat pitkät. Kirveellä olisi tekemistä.

Oletan, että kokoomuksella on ainakin pyrkimystä rationalisoimiseen ja tehostamiseen ja siksi menen antamaan ääneni jollekin kokoomuksen ehdokkaalle, vaikka en tunne heistä yhtäkään, enkä ole arvokonservatiivi. Kokoomuslainen, tympeä konservatismi ei minua sinänsä puhuttele. Uskon palveluiden rationalisoimiseen ja yksityistämiseen, vaikka puheenjohtaja Kataisen olikin oltava tässä kovin varovainen, sillä kyseessä on pyhä lehmä.

Varkaudesta oli oikein selväsanainen kaupunginjohtaja mukana vaalitentissä. Hän uskoi vahvasti, että on tehtävissä tuottavuushyppyjä jo uuden teknologiankin avulla. Minäkin uskon siihen.

Toinen puoli sitten on se kuinka talous tuntuu olevan niin herkkäliikkeinen kone, että kun jossakin rukataan, niin koko systeemi joutuu sekaisin. Kilometritehtaalle joutuvat ovat vähentämässä kysyntää ja he tarvitsevat kuitenkin perustoimeentulonsa.

Yhteiskunnassa liikkuu rahaa. Useimmilla on varaa korkeaan kulutukseen ja tavaroitten ja palvelusten ostamiseen, ei määrättömästi eikä kaikilla, mutta hyvinvointia kuitenkin riittää. Tätä hyvinvointia ja suoranaista rikkautta on vasemmisto sitten perinteellisesti tottunut katsomaan ja vaatimaan osaansa itselleen ja äänestäjilleen ja on siinä hyvin onnistunutkin. Se painottaa kysynnän ylläpitämistä tulonsiirtojen ja korkeiden palkkojen avulla.

Ollaan hakoteillä, kun koko kunnallisvaali käsittelee niukkuuden jakoa. Mistä se varallisuus sitten pohjimmaltaan oikein tulee? Eikö se tule tuotannosta ja viennistä? Palvelut tietenkin tukevat sitä, en minä sentään niin yksinkertainen ole. Ollaan pian hakoteillä, kun lastenkasvatuskin on kohta yhteiskunnan asia. Ihmiset ovat tottuneet,(totutetut) lyhytjännitteiseen, vastuuttomaan elämään, vailla tietoa historiasta ja ympäristön vaatimuksista.

Minäkin toivon, että tulisi lama, syvä, mutta lyhyt. Vasta Siperia opettaa! Se onkin väistämättä tulossa muutaman vuoden kuluessa, ennustavat viisaat. Vielä ensi vuosi porskutetaan mutta entä sitten! Muistetaanpa 90-luvun lamaa edeltäneitä korskeita aikoja.

Vain vaikeat ajat pystyvät opettamaan.

Rainbow

Kilpailu on hyväksi. En tiedä miten tuotemerkki Rainbow omistuksellisesti suhtautuu kaupan keskusliikkeisiin. Sokkarilla tätä merkkiä alkaa olla jo sadoissa tuotteissa, jotka kaikki ovat lähes läpeensä muita merkkituotteita halvempia. K-ryhmällä ovat pirkkatuotteensa.

Uskon, että näitten tuotteiden avulla pyritään vastaamaan esimerkiksi Lidlin haasteeseen. Ainakin näin vähävaraiselle kuluttajalle, joka viitenä päivänä viikossa saa 23,16€ ainoana tulonaan, nämä tuotteet ovat avuksi. Menin jo yhdeksän jälkeen Sokkarille ja löysin 30 %:n alennuksella taas hyviä lihatuotteita. Ei ole hätäpäivääkään. Vuokrasta ei tarvitse huolehtia, koska säästöpääomallani maksan sitä vielä vuosia. Mutta missä kurjuudessa olisinkaan, jos tämä olisi ainoa tuloni.

Hyvät tulot omaavien ei tarvitse ostaa näitä halpatuotteita, jotka tosin ovat aika hyvälaatuisia. Luulen, että ne teetetään siellä päin maailmaa, missä ne tulevat edullisimmiksi, kotimaisia ne eivät ole. Ruotsissa tuli kauppoihin jo kauan sitten blå-vit-tuotesarja ja on ehkä edelleenkin olemassa. Kaupassa sitä ei kyllä näkynyt, mutta toisaalta en Konsumissa käynytkään.
Tietenkin olisin pakotettu toimintaan ja kapasiteettia minulla vielä toki on. Nyt ei kannata sillä näin vähäiselläkin tulolla pärjään. Asumistukeakaan en aio hakea.

Maalainen on, ihme kyllä, tyytyväinen elämäänsä

Lammaskaalisoppa, jossa kiehuivat juurekset ja kurttuinen keräkaali, maistui taas taivaalliselta. Vaikka punaviiniä tuskin juodaan kaalisopan kanssa, sekin sopi erinomaisesti, kun sitä oli vain puoli pulloa jäljellä. El Coperossa on kaunis pullo, se on halpaa ja kevyen, marjaisan makuista, mikä johtunee siitä, että sitä on kypsytetty ruostumattomasta teräksestä tehdyssä tankissa. Pullon etiketissä on sama valheellinen, vanhan paperin vaikutelma kuin blogini pohjassa.

Olen onnellinen, kun vielä saan syödä lampaan kyljestä keitettyä soppaa. Katsoin joku päivä sitten tv-ohjelmaa, jossa keskusteltiin, mistäpä muutakaan kuin Korkeasaaren paviaaneista ja eläintenpidon etiikasta. Toivon, että vasta minun jälkeeni, lihan syöminen tulee eettisesti kokonaan paheksuttavaksi tai kielletyksi. Meidän hermeettisessä, kiltissä maailmassamme eläinten teurastaminen ja syöminen tuntuu tosiaan väliin barbaariselta, vaikka kaupasta palasina ostaminen ei niinkään.

Anna-Leena Härkönen on loistava pakinoitsija. Luen hänen Image-lehdessä olleista pakinoistaan koottua Terveisiä pallomerestä. En juuri tunne häntä kirjailijana ja näyttelijänä, koska olen entinen ulkosuomalainen. Hän tekee hykerryttävää pilaa tämän ajan elämänmenosta ja ihmissuhteista, mutta siten että siinä on aina totuuden oka mukana. Tällaisia rakastettavia paskiaisia me olemme. Mieleeni jäi hänen lapsiaiheiset pakinansa, jota Birdy taisi siteerata, ja samoin äsken lukemani keski-ikäisyyttä käsittelevä Kicksejä porkkanapenkissä, mutta kaikki ovat laatutasoa, jollaisesta harrastajakirjoittaja voi vain uneksia. Härkönen on eksoottisen näköinen, tummasilmäinen kaunotar vielä keski-ikäisenä (s.1965). Hän on muistaakseni kirjoittanut jossakin kirjassaan naisen orgasmin saamisen vaikeudesta.

Lopultakin on tulossa opintoretki katsomaan riuku- ja muuta ekorakentamista ensi viikolla. Kävin aamun valjetessa pitkällä kävelyllä. Minulla oli päälläni uusi, hieno kirpputorilta ostettu talvitakki, joka maksoi vain 10 € ja on pitämättömän tuntuinen. Tunsin itseni tyylikkääksi ja terveeksi, sillä eilinen silmälääkärin tutkimus vakuutti, että "saa olla tyytyväinen silmänpohjan tilaan". Käveleminen kannattaa paremmin kuin pyöräily, sillä luut tarvitsevat hakkaavaa kuntoilua. Ostin eilen myös kalanmaksaöljyä. Tosin olen ollut henkisesti keski-ikäinen jo 50-luvun lopusta alkaen, mutta silti kannattaa yhä varautua välttämään pitkäaikaishoitoja, kuten ihastuttava Eva Biaudet kehotti tv:n tämän aamun ohjelmassa. Nuorena on varaa polttaa kynttiläänsä molemmista päistä, itse en tosin sitä ole tehnyt, mutta lukenut sitäkin enemmän blogeista.

Kun ei tiedä

"Ilmaisen" nettiliittymän tarjoaja lähetti sähköpostikirjeen ja kertoi Song-yhtymän tarjoavan jopa 40 %:ia halvemmalla lankapuheluita, joihin tämän hetkinen netinkin käyttäminen kuuluu. Mikäpäs mukavampaa. Kiitos. En edes tiedä, onko ilmainen ollut ilmainen.

Olen ymmärtänyt, että Keuruun kylille rakennetaan ensi kesänä laajakaista. Aamu-tv kertoo Suomen kylille rakennettavan "kymmeniä kertoja normaalia laajakaistaa nopeampia yhteyksiä". Toivottavasti Keuruu on siinä mukana. En tiedä onko kyseessä valokaapeliyhteys sen sijaan, että se olisi ADSL, joka käsittääkseni käyttää kuparijohtimia. Sekö se sitten on se normaali laajakaista? En tiedä. (Aamu-tv:n jutun kuultuani luulen vahvasti, että Keuruun kyliin vedetään parhaimmassa tapauksessa normaali ADSL, Soneran toimesta.)

Luen Tuomas Nevanlinnan kirjaa Surullinen tapiiri. Nautittava kirjoittaja hän tosiaan on. Onhan häntä saanut lukea Hesarin viikkoliitteessä, Mitä ajattelin tänään-kolumnissa. Nevanlinnan tyyppisiä kirjoittajia, kun tulisi lisää vapaan nettijulkaisemisen piiriin. Kulttuurisuvun miellyttävällä ja älykkäällä vesalla on kysyntää maksavan median piirissäkin. Mutta toivottavasti hän joskus kyllästyy...

Kuulen etäisen nettiystäväni mutisevan: "antro kuin antro, vaikka voissa paistettais". Kirjan liepeessähän kerrotaan hänen vaikuttavan Kriittisen Korkeakoulun piirissä, antroposofisen koulutuksen suomalaisessa kehdossa.

Silti Nevanlinna kirjoittaa varsin kriittisesti new agesta ja sen liittymisestä romantiikkaan. Sitähän minäkin olen ajatellut.

Kun lehdet ja muu media tulevat tekemään samanlaisia juttujaan ekoyhteisöstä, heidän asenteensa on "postromanttinen". Vielä suuremmassa määrin sama, 1700-luvulla syntynyt romantiikka, pois pervertoituneesta nykyajasta, ajaa tänne meidän asukkaamme pakenemaan modernisuuden"oravanpyörää", (mikä on mahdotonta eskapismia ja estää meitä menestymästä).

Nevanlinna ajattelee, että maalaisuuden romantiikkaa voi kokea vain ulkopuolinen, maalle muuttaja. Minä epäilen, että varsinaiset maajussit ne vasta eniten ovatkin romanttisuuden pauloissa. Jo heidän esivanhempiaan ruokittiin nationalismilla, maammekirjoilla ja isänmaallisilla aapisilla kun tätä kansakuntaa rakennettiin. Nyt sitä samaa kieltä soittelee media.

Olen hitaasti lukemassa loppuun massiivista kurssikirjaa A history of world societies, mikä on ainakin Ruotsissa historian peruskurssitasoa korkeakoulussa. Olen nauttinut siitä suuresti, sillä nykyinen historianopetus näyttää tarjoavan entistä monipuolisemman kuvan menneestä. Puhutaan kansantavoista ja -kulttuurista. Viimeksi luin ensimmäisestä maailmansodasta, pöhköstä sodasta, minkä syntymisessä nationalismi ja romantiikka oli tärkeässä osassa. Silti tuollainen onneton sota sai aikaan mitä suurimpia yhteiskunnallisia muutoksia ja tietenkin seuraavan sodan ja ehkä vähitellen uuden globalisaation.

Samaa romantiikkaa on ehkä laajakaistakin, mistä kiitän Luojaa. Ehkä laajakaistakaan ei tuo maaseudun korpiin tietoyhteiskuntaa, mutta lisää viihtyvyyttä niille, jotka osaavat palvelua käyttää. Voittajana on kuitenkin todennäköisesti etupäässä viihde.

En edellisellä halua sanoa, että tämä maalainen jotenkin vastustaisi romantiikkaa. Vain sen avullahan tässä jaksaa pitää toivoa yllä, että kaikki menee hyvin ja edessä on entistä onnellisempi tulevaisuus.

Vihreitä blogeja englanniksi

Netin aiheuttamat puhelinmaksut ovat nyt jo liian suuret, mutta laajakaista taitaa olla luvassa jo ensi kesänä. Silloin voin uppoutua netin maailman oikein toden teolla.

Kaipasin eilen suomenkielistä vihreätä blogia; saattaahan sellainen tosin olla jo olemassa. Englanniksi niitä näyttää olevan pilvin pimein.

Googlen antamana toiseksi ylimpänä on: http://curtrosengren.typepad.com/alternative_energy/ .

Rosengren kirjoittaa maallikon asenteella. Hän näkee blogin oppimisprojektina. Hänellä on suuri määrä linkkejä toisiin energiablogeihin ja ympäristöaiheisille sivuille. Hänen asenteensa on analyyttinen, eikä hän lankea toiveajatteluun. Heti ensi iskulla tuli oikein ihanteellinen sivusto. Suomessahan ympäristöalan koulutusta monessakin paikassa. Suomenkielisen ympäristö- ja energiablogin pitäminen annetaan tässä oivallisena vinkkinä, pyyntönä ja kehotuksena to whom it may concern. En itse ei katso olevani pätevä sellaista pystyttämään, vaikka ehkä halua olisikin.

Toinen sivusto, joka kertoo kansantajuisesti erilaisista energiavaihtoehdoista on:
http://www.powerfrontiers.com/ .

Kokonaisen hakemiston erilaisille ympäristösivuille tarjoaa:
http://www.environmentalsustainability.info/ .

USA:n hallituksella on tietenkin paljon energiaaiheisia sivuja, ohjelmia ja linkkejä:
http://www.eere.energy.gov/

Pää vetävän käteen

Yritimme aamulla nostaa loput perunat juolavehnäpellosta. Käytimme auran terää, mutta se ei toiminut. Annoimme olla. Perunoita on kuitenkin talveksi tälle porukalle. M ryhtyi ensin ajamaan niittosilppurilla hamppupellon, sillä sitäkään ei voi kyntää juolavehnän takia. Avustin häntä ensin laitteiden kiinnittämisessä, mutta puolen päivän jälkeen minulle tuli muuta tekemistä. Näin miehen ehtineen kyntämiseen asti.

Aamulla kävi metsänhoitoyhdistyksen mies, joka tulee tekemään metsämme inventaarion ja hoitosuunnitelman aikomustemme mukaan. Ensin ajattelin, ettei mitään suunnitelmaa tarvita, onhan meillä summittaiset Erkki Lähteen antamat ohjeet, mutta muutinkin mieleni, koska juttu kuulosti hyvältä.

Kysyin häneltä onko hänellä tiedossa sopivia riukumetsiä; kerroimme hänelle aikeestamme, että ryhdymme tekemään koetaloa. Hän lupasi pitää silmänsä ja korvansa auki ja antoi jo muutaman vinkin.

Päivällä näin L:ea ja otin puheeksi vuotavan Väentuvan katon. Kerroin kuinka ulalla muuan täällä asuva nainen, jolle tehtävä oli annettu, oli asiasta ja tuntui, että korjaus jää hoitamatta. L sanoi voivansa tehdä työn, tietenkin palkkatyönä. Osaatko sinä peltisepänkin töitä, kysyin ja L kertoi tehneensä helmapeltejä ennenkin. Katto vuotaa vellikellon tornin juuresta.

Menin työkokoukseen, jonne myös L tuli. En tiedä mitä minun asioihin puuttumiseni teki, mutta se sattui ainakin samanaikaisesti myönteisen päätöksen kanssa. Olisikohan asia jäänyt hoitamatta ilman minua? Syksy kyllä uhkaa, mutta meillä on L:n antama lupaus ja päätös. Uskon, että työ tulee tehtyä.

Maalainen ideatykkinä

Asioita jauhettiin tuttuun tapaan edes takaisin. Kovin isoja ne eivät olleet. Kokouksen lopuksi; osanottajia ei ollut monta, kerroin haluavani sanoa muutaman sanan. Meillähän on useita isoja taloja, joista ruokalarakennus on uusin ja kallein. Sen rakentaminen on aikoinaan maksanut useita miljoonia, joku sanoi kuusi, v.82, siis. Siinä on laitoskeittiö ja ruokasali, täysikokoinen liikuntahalli saunatiloineen ja punttisaleineen. On hienot kokoustilat ja ryhmähuoneita, joista yksi takkahuone. On konttorisiipi, jossa laitoksen terävä pää on aikoinaan istunut. Tämä tila on vajaakäytössä. Se on hyvässä kunnossa ja, jos se olisi jossain muualla, siinä voitaisiin tuottaa asioita ja ansaita rahaa.

Ehdotin, että ryhdyttäisiin koettamaan vuokrata tätä taloa jollekin yrittäjälle. Meillä on niin paljon muuta tilaa, että yhteisön toiminnot voitaisiin keskittää muualle. Viihtyisä Väentupakin on nykyään lähes käyttämättä. Jos isosta talosta saataisiin edes vaatimatonta vuokraa/neliö, yhteisö voisi vastedes toteuttaa monia hankkeita ja maksaa edes velkansa. Tuulikki, joka ainoana asuu talossa yhdessä konttorihuoneessa voisi muuttaa tähän naapuriksemme. Vieressä on olohuone/halli, käyttämättä, joka voitaisiin eristää seinällä mummolle asunnoksi . T pääsisi asumaan tyttärensä ja lapsenlapsen, hänen silmäteränsä vieressä. Kokouksessa T vastusti ajatusta kiivaasti. Yksi yhteisön perustajista lähti sanaakaan sanomatta tiehensä, mutta toiset sentään ottivat ajatuksen vastaan. Minulta riittää näitä ideoita; viime kerralla ehdotin koko paikan myymistä, tämä nyt sentään oli vähän lievempää.

Olen yrittänyt harrastaa suoranpuhumista. Minusta ekoyhteisön yhteisöllisyys on heikoissa kantimissa, kun se ei perustu taloudelle ja toiminnalle. Yhteisökylähankkeen toimijat, samoin kuin kaikki Suomen yhteisöväki kutsutaan Keuruulle marraskuussa oppimaan mm. yhteisöllisyyttä, kuten kutsussa sanotaan:

Rakas yhteisöväki!
Yhteisötapaaminen tulee olemaan Keuruun ekokylässä pe 26. -su 28.11. HUOM. tämä on muuttunut päivämäärä! Lähettäkää viestiä eteenpäin!Tervetuloa- syventämään käsityksiämme hyvästä yhteisöelämästä- lisätutustumaan toisiimme, Keuruun ekokylään ja muihin yhteisöihin- jakamaan viisautta ja taitoa, liittoutumaan, liikuttumaan, kuulemaan kuulumisia, rohkaisemaan, rohkaistumaan - mitä nyt kukin tarvitseekin- olemaan mukana yhteisöllisyyttä vahvistavissa kokemuksissa- kuulemaan, miten yhteisökyläsuunnittelussa on edetty ja miten voi päästä mukaan - miettimään mahdollista osallistumista Suomen sosiaalifoorumiin, joka on todennäköisesti huhtikuussa 2005 Helsingissä- antamaan ja kuulemaan tietotuikkauksia- pitämään tavaroiden vaihto- ja myyntitoria- saunomaan ja kokkaamaan. Kertokaa, mita tahdotte tuoda ohjelmaan!Viikonlopun aikana - todennäköisesti la-iltapäivällä - pidetään myös välttämättömiä kokouksia, kuten Suomen kestävän elämäntavan yhteisöjen vuosikokous.

Toinen lainaus järjestäjien postituslistalta:

Keuruulla on edelleen tulossa marraskuussa (27.-28.11) suurempi ekoyhteisöporukoiden tapaaminen. Siellä on sitten tarkoitus esitellä y-kylähanketta toivottavasti vielä laajemmalle porukalle ja pohtia y-kylähankkeen roolia. Käydyissä keskusteluissa on esitetty mm. että y-kylähankkeen tulisi jäädä pysyväksi ja tavoitteena olla pitkällä aikavälillä useita kymmeniä yhteisökyliä. Samoin on mietitty olisiko tarpeen olla yksi valtakunnallinen säätiö, joka etsii ja ottaa vastaan maalahjoituksia. Jokaista kylää pyörittäisi sitten sille sopiva hallintomuoto(osuuskunta, yhdistys, osakeyhtiö tms.). Näitä mietteitä voidaan jatkaa Keuruulla.

Olen ollut tällaisissa tilaisuuksissa ja ne ovat tunnelmointia ja satujen sepittämistä. Todellisuus on toista, kuten huutavan äänenä olen koettanut todistaa. Kymmeniä yhteisökyliä! Herra paratkoon, kun yksikään ei toimi. Eivät ainakaan maailmanparantamiselle pelkästään omistautuneet ja ilman taloudellista pohjaa olevat, harvat yhteisöt.

Maalaisen unohdus ja syyllisyys

Lauantai- aamuna, juuri ennen kuin lähdin viemään poikaa kotiinsa Uudellemaalle, päähäni jysähti: Olen unohtanut hakelämmityksen. Ei minua kukaan sitä hoitamaan ollut pyytänyt, mutta olin huomannut, että laitoksella ei ollut nyt hoitajaa. Oli tapahtunut väärin käsityksiä. Minua ei kukaan ollut tosiaan pyytänyt, mutta vaistoni kertoi jotakin olevan vinossa. Laitos pitää tuhkata arinalta päivittäin ja unohdin koko jutun, kun minulla oli pieni vieras joka vaati huomiotani. Lauantaina sen muistin ja menin pannuhuoneelle ja huomasin pannun sammuneen. Se oli täynnä tuhkaa ja haketta. Laitoin öljylämmittimen päälle ja suljin hakejärjestelmän sähkölaitteet.

Minun olisi tietenkin pitänyt jäädä hoitamaan asiaa, mutta poika odotti. Olin hermostunut ja muutenkin toheloin lähdössä. Matkalla sain kauhukuvia mieleeni, että palo on edennyt pysäyksissä olevaa putkea myöten. Ajattelin, että kun pesä on täynnä tuhkaa, näin ei käy kuitenkaan, eikä hake ole rutikuivaa. Minulla ei ole enää kännykkää, mutta perillä soitin Ekokylään. Tänään kun laitoksen vakituinen hoitaja tuli takaisin, kuulin mitä oli tapahtunut. Tuli oli lähtenyt etenemään ja laukaissut sprinklerin, mikä kyllä sinänsä on hyvä asia. Sähkömoottorin pyörittämä krouvi ketju oli katkennut. Lattialla lainehti musta, nokivellivelli. Hoitaja, E, ryhtyi heti korjaustyöhön, onhan se ketju ennenkin katkennut ja lattiakin on siivottu.

Tunnen syyllisyyttä unohduksestani, vaikka minua ei tosin kukaan ollut pyytänyt laitosta hoitamaan. Toki sen verran olisin osannut, koska olen sitä tehnyt kuukausia ainakin. Miksi en jäänyt putsaamaan kattilaa? Se olisi vienyt tunteja ja kuvittelin, että tuli ei lähde etenemään tuhkan läpi. Siinä oli se suurin virheeni. Hoitaja ei ollut informoinut vt. hoitajaa kunnolla eikä tämä osannut pyytää minua tehtävään vaan lähti itsekin. Ongelma saattaa olla myös eräänlaisessa puhumattomuuskulttuurissa, mikä täällä joskus vallitsee.

Tilausta vihreälle blogille

Harmi, ettei selkeästi vihreitä arvoja edustavaa blogia ole ilmaantunut. Suomen luonnonsuojeluliiton, Vihreän liiton ja muiden alan järjetöjen tiedotuksissa näkee järkeviä, analyyttisia kannanottoja, mutta blogiareenalle niitä ei ilmesty. Siksikin olen peräänkuuluttanut sinänsä oivallisen nettimedian arvostuksen lisäämistä,(miten?). Pirteästi kirjoittavia blogisteja on pilvin pimein, mutta todella painavaa sanottavaa vähemmän.

Jokin Lovelacen testi- blogisti kirjoittaa pakinanomaisesti, mutta akateemisesta tittelistä huolimatta, sisältö on ohutta ja etupäässä tykkäämistä ja tunteilua. Hän kirjoitti energiasta hauskasti, mutta vailla tietämystä. Ydinenergian hyvyys ei ole huitaisemalla ratkaistu.

Juuri energiavaihtoehtojen viileätä puntarointia kaipaisin enemmän. Sitten kun fuusioenergian loppumaton runsaudensarvi saadaan käyttöön, ei taida olla hätäpäivää, mutta se taitaa kestää vielä vuosikymmeniä, kuten vuosikymmeniä on jo luvattu. Siihen mennessä pitää pärjätä muilla konstein.

Hajautetut energiantuotannot saattavat olla parempi ratkaisu kuin riskialtis ja kallis fissioihin perustuva atomivoima. Ne saattavat työllistää ja elvyttää myös aluepoliittisesti. Atomivoimassa on ongelmia raaka-aineiden hankinnassa, laitosten riskialttiudessa, jätteiden vaarallisuudessa ja säilyttämisessä ja kalliissa laitosten rakentamis- ja purkamiskustannuksissa. Sitä paitsi ydinvoima edistää monopoleja ja liian suuria konglomeraatteja, jotka pystyvät vääristämään kilpailutilanteita. Myös tuhlailuun perustuva talousjärjestelmä on kasvatuksellisesti väärä. Myös energian tuotannon pitäisi tulla lähelle kansalaisia kuten kaikki muukin toiminta. Vieraantuminen aiheuttaa liian suuria yhteiskuntapoliittisia ongelmia, joita ei rahalla pystytä korvaamaan.

Hyvää ja pahaa

Kaksi kiinnostavaa ohjelmaa meni osittain lomittain. Radiossa kerrottiin Hitlerin käynnistä Mannerheimin syntymäpäivillä ja annettiin näyte Hitlerin arkiäänestä. Taas tuli mieleen hyvän ja pahan häilyvyys. Voittajat ovat "hyviä" ja heidän päätöstensä nurjat puolet unohdetaan.

Toinen ohjelma kertoi USA:n presidentinvaalitaistelusta, mikä personoituu kahteen ehdokkaaseen. Hitlerin kohdalla paha on sentään selvästi näkyvillä, mutta tässä taistelussa ei yhtä selvästi, ainakaan amerikkalaisten itsensä mielestä. Eurooppalaisena on helppo olla Kerryn puolella.

Lenkki syksyisessä Suomessa

Lainasin entistä autoani ja tein pienen, 630 km:n lenkin Etelä-Suomeen. Vaikka ex. autoni onkin virttynyt pinnalta, toinen lyhtykin oli rikki poksautettu, se kulkee. Oli mukava ajaa välillä lujaa. En voinut jättää pikku pojua kulkemaan ison laukun kanssa ja odottamaan ja vaihtamaan Helsingissä. Samalla hän sai pleikkariinsa ison tv:n, jonka edellinen naapuri jätti, kun siitä häipyvät värit. Skartin kautta se toimii loistavasti.

Nuorempi veli halusi istua sylissäni ja olin yön voileipänä, voita molemmin puolin, kun molemmat painautuivat kylkiini. Olisin jo lähtenyt aikaisin, mutta auton avain oli lentänyt piiloon, kun nuorempi heitti takkiani syrjään. Vasta muutaman tunnin jälkeen se löytyi kovan hakemisen jälkeen. Isossa lapsiperheessä on uskomaton määrä tavaraa; luulin jo joutuvani ikuiseen avaimen etsintään, kun kaikki oli vähemmän suloisessa sekamelskassa, etten sanoisi kaaoksessa. Luoja, miltä olen pelastunut!

Vanha, kunnon kaveri, pallinsa menettänyt ja tukevoitunut, voittopuolisesti schäfer, nimeltään Murto, tervehti minua innokkaasti ja minä sitä. Mukavaa, kun koira muistaa. Olenhan ollut sitä pelastamassa löytökoirien kodista. Se karjahtelee edelleen vieraille, mutta varsinaisesti vihainen se ei ole. Sillä on liikuttava tapa ryömiä sängyn alle nukkumaan, vaikka tilaa ei ole senttiäkään pystysuunnassa. Ehkä se sillä estää pienten jalkojen astumisen päälleen. Kissanpennut ja ylimääräinen koira olivat kadonneet, mutta jäljellä oleva kissa kyllä hyppi pöydälle. Sekä kissa että koira osasivat ystävyyden hieronnan taidon.

Pojan äiti kertoi pojan kokeilleen tupakoimistakin kesällä, minulle tämä ei sitä ollut maininnut. Äiti pyysi, että mainostaisin kalanmaksaöljykapseleita, koska minun sanallani voi olla painoa. Teinkin niin, sillä kalanmaksaöljy on arvokas ja rehellinen lisäravinne.

Kylässä oli naapuriston poika, venäläinen, jota pidetään kauhukakarana kylässä ja joka hakee poikien seuraa, kun kaikki muut hyljeksivät. Ihan mukavan tuntuinen kaveri hänkin, vaikka on kuulemma kovin ripustautuva ja vähän epäluotettava.

Matkalla J. osti lisää pleikkarin pelejä. Kaikki väkivaltaviihdettä pinnalta katsoen ja varmaankin alaikäisiltä kiellettyjä. Mutta jokin järki niissä täytyy olla. Kysyin onko Vice Cityssä mitään suurta suunnitelmaa. Minusta näytti, että se oli päätöntä hortoilua. En saanut tyydyttävää vastausta. Epäilen, että pojat eivät edes tiedä itse.

Mutta jotakin voimauttavaa täytyy niissä olla, kun ne kiinnostavat niin monia. Pieni, mitätön rääpäle voi olla mahtava ja itsenäinen olento. Luulen, että normaali lapsi tajuaa todellisuuden ja kuvitellun eron. En edes usko, että normaalille lapselle nämä pelit ovat mitenkään vaarallisia, päin vastoin. Ne opettavat suunnilleen samoja asioita, mitä Grimmin sadut vanhemmille ikäpolville. Koska tulee uusi Bruno Bettelheim ja nostaa uuden mytologian arvon korkeuksiin. (Tässä linkissä pohditaan Bettelheimia kriittisesti) Varmasti peleistä, videoista ja musiikista voisi kirjoittaa oppineita tutkimuksia, ehkä sitä tehdäänkin. Parin postauksen takainen kommentoija sanoo taistelupeli-Tekkenistä, että se on parhaimmillaan taidetta. Varmaan siinä on samaa kuin taistelulajeissa, urheilussa, tanssissa ja missä tahansa taitolajissa, että tarpeeksi osattuna, ne muuttuvat ja jalostuvat.

Silti aroille, suojatuille lapsille väkivaltaa näyttävä viihde voi olla järkyttävää. Jollakin tavalla heidänkin on karaistuttava ja opittava todellisuuden rajat. Tynnyrissä kasvatettu tyttö jne. Katsoin myös lasten kanssa erään videon alkua, Miehet Mustissa II, aivan liian yliampuvaa, enkä jaksanut. En pitänyt tekemällä tehdystä hauskuudesta ja huikeista trikeistä.

Varhaisnuoren elämää

Onneksi taas tämä kurkistus nuoren elämään loppuu huomenna. Tällaistako se parhaimmillaan on: syödä kaikenlaisia herkkuja, pelata tietokone- ja pleikkaripelejä, katsoa videoita. Vuokrasimme pari toimintaelokuvaa ja ostimme yhden poistettavan.Vähän tylsää.

Videoissa oli uskomattomia trikkejä, jotka näyttivät aivan luonnollisilta. Tarinat eivät välttämättä olleet kummoisia, mutta Hulk vähän liippasi läheltä kaveriani, jolla myös on ollut kolossaalisia raivokohtauksia, joista hän ainakin itse on sanonut päässeensä eroon. Perhe voi ehkä todistaa muuta, mutta ei ole sitä kertomassa. Poikaa kuitenkin kiinnosti selvästi aihe.

Poika on tosi hienossa vaiheessa. Murrosiän äksyilyt eivät ole vielä alkaneet ja lapsuusiän seesteinen vaihe on menossa. Hän on huumorintajuinen ja persoonallinen kaveri. Ainoa vika hänessä on ehkä, ettei hän ota käteensä painettua tekstiä, mutta ehkä se ei nykyaikana ole outoa. Hänen itsensä kannalta puute on tietenkin suurin, koska lukeminen antaa kaikenlaisia palkintoja.

Hänessä on myös tarkkailijaa, sillä hän osaa matkia ihmisiä ja esittää osuvia huomioita. Minun päiväni menevät nyt liian tiiviissä kanssakäymisessä, mutta onneksi tämä on ohimenevää. Silloin kun hän asui täällä, saimme kamppailla joka ilta, kun heitin hänet ulos. Siitäkin hän tykkäsi, sillä hän pitää fyysisestä kontaktista, nujakoimisesta ja kiinni riippumisesta.

Minusta on myös mukavaa olla tärkeä henkilö jollekin. Poika soittelee usein. Minusta ihan tuntuu, että olen saanut vaikuttaa hänen seestymiseensä, kun pahimmat allergiatkin nykyään pysyvät kurissa. Hänestä on tullut kaikkiruokainen varmaan minun esimerkkini vaikutuksesta, sille äiti ei ole voinut mitään. Vaikka äiti on hänelle tärkein, hän osaa silti suhtautua kriittisesti tämän uskomuksiin. Minusta sellainen on oivallista valmistautumista aikuisuutteen. Voi rakastaa toista, mutta ei tarvitse niellä purematta kaikkea mahdollista. Suvaitsevuus siis.

Taistelija

Olen saanut (joutunut) pelata Tekken 4:ää useaan otteeseen. En tajua siitä juuri mitään, mutta osaan mennä eteenpäin ja antaa lyöntejä ja potkuja. Kauheasti ohjainta rämpyttämällä kenestä tahansa tulee kauhea tappokone, niin minustakin on tullut. Kieltämättä välillä jännittävää ja vuorovaikutteisuus on innostavaa.

Tyypit ovat aika luonnollisia ja on helppo eläytyä joksikin lihaksikkaaksi taistelijaksi. Mukana on kauniita tyttöjä myös, joiden hahmot voi myös ottaa. Minusta näyttää, että paras taistelija on Christie-niminen tyttö, jolla on parhaimmat liikkeet ja iskut.

Kummatkin teoriat tuntuvat pitävän paikkansa; väkivaltaviihde voi toimia höyryn nostattajana tai päästäjänä. Luulen, että väliintulevana muuttujana on persoonallisuuden ahdistuneisuus.

Muusta maailmasta en ehdi juuri tekemään havaintoja. Taas tuntuvat poikamiehen päivät huolettomilta.

Viattomien lasten päivät

Mukavaa, kun kaverini saapui syysloman viettoon. Vaihtelua vanhanpojan elämään. Kalliiksi tämä tietenkin tulee, kun pojalla on tarpeita. Hän ei hetkeäkään epäile, ettemmekö olisi erottamattomia kaveruksia loppuiän ja että minulla ei olisi pohjaton kukkaro. Teimme kovin edullisia kauppoja, mutta paljon.

Hän petkutti minua vaikka mieluusti olin petkutettavana ja sain hinata häntä ja kaikkia ostoksiamme kylälle ja kylältä, n.18 km yhteensä, pyöräkärryllä. Rahaa kului kuukauden työttömyyskorvauksen verran, mutta on se sen arvoista. Laitoin sentään vasta uusiin silmälaseihin 510 € ja ne olivat vain lasit. Sitten petkuttaja vaatikin minua liikuntasaliin ja potki niin tarmokkaasti palloa, että pidin häntä tähtenä. Hän vakuutti olevansa silti luokan huonoimpia, pienin hän ainakin on. Sulkapallossa olin sentään vähän etevämpi kuin jalkapallon potkijana.

Sain sentään korvaukseksi tukanleikkauksen shapluunan avulla. Jälki on ihan yhtä hyvää kuin ammattilaisen jäljiltä.

Kolhoosielämää

Kun yksi purkaa, niin toinen rakentaa.

Muistelen lisää näitä tragikoomillisia ekoyhteisön kolhoosimuistoja.

Tänne on vuosien saatossa tullut jos joitakin jeesuksia, joitten on uskottu olevan se pelastaja, jota on odotettu. Se joka tempaa letargisen yhteisöväen mukaansa aktiiviseen työhön ja toimintaan. Itsekin olen sellaiseen odotukseen syyllistynyt, sillä tiedän, että yksikin todella taitava, aktiivinen ja sosiaalisesti mukaansa tempaava saisi ihmeitä aikaan. Minä voisin sellainen olla henkisiltä kyvyiltäni (ehkä), mutta en ole teknisesti kykenevä, koska en ole rakennustaitoinen. Pärjään apumiehenä ja raskaan sekatyön tekijänä.

Oli muuan T, joka osoittautui maanis-depressiiviseksi, arvaamattomaksi alkoholinkäyttäjäksi. Oli ja on M, josta ei myöskään tullut maatalouden voimamiestä. On ollut nuoria ja vanhoja, joitten nimi on painunut muistini kätköön. On täällä asuva E, joka osaa paljon, mutta henkinen kantti ei kestä. On ollut paljon suuria puheita, joihin yhteisön naiset varsinkin ovat kerta kerran jälkeen ihastuneet. Kaikki me olemme olleet toinen toistamme heikompia. Suuret suunnitelmat ja puheet ovat jääneet ja häipyneet ihmisten mukana.

Yksi oli työmiestyyppi, taitava hitsaaja, joka myös kertoi osaavansa paljon, mutta vähäiseksi hänenkin toimintansa jäi. Hän purki metallipajalta pois O:n rakentamat lämmityslaitteet, nosti ne ulos. Ne tosin eivät jaksaneet lämmittää hataraa, kivistä pajaa pakkasaikaan, mutta antoivat tunteen lämmöstä. Sen ääressä oli mukava lämmitellä näppejään. Siinä oli jopa puhallin. Kun määrätietoisen tuntuinen mies teki tämän, en voinut ruveta vastustelemaankaan. Toinen mies heitti pois O:n kirpparilta ostamat kiukaat, kun toissa kesänä keräsin poisheitettävää rautaromua kasaan. Pois vaan, hän sanoi. Mitä sitä ruveta suoraan konfliktiin kenenkään kanssa, ajattelin enkä ruvennut tappelemaan vastaan. Rautaisella kiukaallakin voi lämmittää, ainakin pienen tilan, vaikka se ei suinkaan riittäisi koko pajaan.

Nyt taas hitsaustaitoinen naapuri ja O asentavat uutta pannua pajalle. Se on varsin rähjäisen näköinen, eikä se suinkaan ole keskuslämmitys vaan pelkkä tulisija. Mielestäni, jos tarvitsee lämmintä tilaa hitsata pakkasaikaan, voi rakentaa vaikka jonkinlaisen teltan ympärille ja lämmittää puhaltimella.

Sitä paitsi, mitä olen naapuria katsonut, ei hän ainakaan kesäaikaan kovin pitkiä aikoja pajalla viettänyt. Epäilen, että lämpimällä tilalla ei ole tarvetta. Aika menee muutenkin nuoren miehen puuhissa.

Katkeransuloiset eläinmuistot

Navetalla ajattelin oppikirjoja lukeneitten naisten touhuja. Joskus tehtiin aika hyvätkin karsinat, käytettiin viikkojen työpanokset. Naiset erikoistuivat repimään rakenteet irti keväällä, muka harjaamaan niitä pihalla, vaikka laudat saattoivatkin sitten jäädä sateeseen. Nyt eläinten pito on jäänyt muutamaan lampaaseen ja kanaan. Niissä on sopiva hoivan kohde aina jollekin. Mitään tuottavaa työtä se ei ole koskaan ollutkaan. Eläinten tarvikkeisiin on satsattu moninkertainen määrä. On ostettu sähköpaimenia, jotka ukkonen sitten on rikkonut. On ostettu aitaverkkoa, joka makaa suurina rullina ja maastossakin. Ja on ostettu paljon muuta.

Aikoinaan, kun olin suhteessa yhden eläintenpitäjän kanssa, oli oikeastaan aika tunnelmallista, kun lapset pitivät eläimistä; tapahtui synnyttämisiä ja niihin liittyviä katastrofeja. Emä kieltäytyi imettämästä ja saimme ottaa karitsan sisään. Teimme yhdessä keritsimisiä ja kynsien leikkauksia ja sarvien lyhentämisiä. Eläinten hoitaminen oli tosi antoisaa ja romanttista maalaiselämää. Vuohen lypsäminen oli zen-tyyppinen elämys. Joskus nukuimme perheen poikien kanssa makuupusseissa vuohien vieressä heinillä yhden talviyön. Omia sianhoitokokemuksiani en myöskään antaisi pois. Ymmärrän, että monet muutkin ovat saaneet yhtä hienoja muistoja; niille ei voi hintaa laskea.

Suhde myös emännän kanssa oli parhaimmillaan.

Kodan tarina

Kerroin tuosta kodasta, en viime vaan edelliskesänä. Siinä ei ole ekokylän rahoja kiinni, mutta kota seisoo pihalla. Sen rahoitti ja rakensi muuan omalaatuinen, ekoyhteisöpiireissä liikkuva, kaikkien tuntema hahmo, H.

Siitä piti tulla vaikka mitä, ekoyhteisöväen meditaatiopaikka, uusi tuote jne. Siihen käytettiin paljon höylätavaraa ja tarvikkeiden hinta saattaa on n. 15 000 mk. Osoittautui, että paikka on onneton. Ensinnäkin siihen valittu kamina ei pitänyt tilaa lämpimänä talvella, lattia oli kylmä ja kaminan lämmittäminen rikkoi yöunen. Kesällä kota on liian kuuma. Aurinko lämmitti sen pätsiksi avoimella niityllä. Muutama päivä sitten, jokin kiinnitti huomioni, menin lähemmäksi ja näin, että yksi ikkuna on nostettu pois. Katsoin sisälle ja näin, että lattia ikkunan kohdalta on turvoksissa. Se joka on nostanut ikkunan pois, on unohtanut laittaa sen takaisin. Nyt ainakin aion laittaa ikkunan takaisin ennen kuin sateet tulevat. Olen kuullut, että kodassa on ollut myös vuotoa ja hometta. Sinänsä hieno yritys tämäkin, rakentamiseen laitettiin työtä, mutta jälkihoito unohtui. Kota ei tosin ole ekokyläläisten päänvaiva vaan H:n.

Testamentti

Ranskalainen utopistisosialisti Charles Fourier (1772-1837) pysytteli joka päivä puolenpäivän aikaan kotosalla odottaen filantrooppilahjoittajan ilmestymistä. Tämä olisi mahdollistanut ihanneyhteiskunnan kokeilemisen lahjoituksellaan.

Olen toki minäkin ja muut yhteisön jäsenet, varsinkin alkuaikoina, odotelleet testamentteja ja lahjoituksia hyvälle asialle. Mutta sellaista ei koskaan tullut. Silti piireissä kuulee puhetta kuinka jälkisäädösten tekemisestä ja hankkimisesta on tullut taidetta. Paljon edelleen varmaan kuolee yksinäisiä, joitten omaisuus menee valtiolle. Yhtä hyvin he voisivat testamentata omaisuutensa kilteille ja hyväntahtoisille ekohörhöille, jotka tahtovat vain hyviä asioita ja ovat huonoja vastaan. Näinä vaaliaikoina myös tuttu teema.

Samaa näkyvät odottavan luottavaiset yhteisökylän aikaansaajat, joitten pyrkimyksistä ei näytä tulevan ”lasta eikä paskaa” kuten taannoin ennustin. Maatilaa ei tunnu löytyvän ja haku menee yhä pohjoisemmaksi ja siten mahdottomammaksi. Ihmisiä tippuu pois. Mitä minä sanoin! Yhteisökyläläiset peräänkuuluttavat idealistisilla sivuillaan lahjoittajia kuten mekin teimme. Historia toistaa itseään.

Näitä testamentteja pitäisi markkinoida ja hankkia aktiivisesti. Sitähän uskonnolliset yhteisöt tekevätkin ja se on likaista puuhaa.

Orpoja

Eilisillan dokumentti aids-perheistä ja orpoutumassa olevista lapsista Etelä-Afrikassa oli järkyttävä. Juuri koskaan ennen ei ainakaan minulla ole ollut mahdollisuutta päästä niin lähelle tätä problematiikkaa kuin tässä ohjelmassa. Bantu-perheet asuivat yksinkertaisissa majoissaan ja yrittivät päästä päivästä toiseen. Vanhemmat joko kieltäytyivät uskomasta tai sitten ottivat vastaan sanoman, että he kantavat kuolettavaa sairautta. Rikkaassa Etelässä HIV:iä pystytään jo pitämään kurissa jopa vuosikymmeniä kalliilla lääkkeillä, mutta tässä maailman kymmenenneksi rikkaimmassa maassa se ei ollut mahdollista näille kurjille.

Silti Afrikassa on maita, joissa sairastuneilla on vieläkin huonommat olot. Etelä-Afrikassa on sentään jonkinlainen sosiaaliturva ja sairaanhoitojärjestelmä. Muualla ihmiset kuolevat kuin kärpäset.

Vanhempansa menettävät lapset itkivät: Kuka heistä nyt pitää huolta, kuka keittää puuroa, kuka lähettää kouluun? Se sai omatkin kyynelkanavani herkiksi. Olen itsekin orpoutunut kuusivuotiaana. Hetken oli minäkin äitini menettänyt pikku poika.

Mitä tuollaisen näkeminen tekee muuta katsojassa kuin herättää myötätuntoa, kuin parhaassakin buddhalaisessa? En tiedä. Yksinkertaisia ratkaisuja ei ole. Olisiko sitten parempi olla tietämättä tällaisesta, onko tuollaisen katseleminen pahinta sosiaalipornoa?

Toinenkin afrikkalainen vaikutelma, tällä kertaa hilpeä ja iloinen, tuli myös eilen pienenä väläyksenä, näin vain lopun. Jossakin kylässä mustia ihmisiä oli kokoontunut Internetin ääreen. Ohjaaja yritti innostuttaa ihmisiä Googlen saloihin: Katsokaa nyt kuinka tältä ihmelaitteelta voi kysyä mitä tahansa. Ihmisten kommentit olivat herkullisia; niihin oli helppo myös samaistua.

Perunannostopäivä

Kaikki kliffasi, aurinko paistoi pakkasyön jälkeen. Porukkaa oli maan kokoon nähden riittävästi, vaikka eilinen väsynyt juhlija oli väsynyt tänäkin aamuna, kävi kyllä maalla, mutta veto loppui heti. Kuulin, että hän olikin ollut seurassa pämppäämässä, joten tilanne ei ole ehkä yhtä epätoivoinen kuin olin kuvitellut. Viljakuvioguru katsoi sopivan ajan saapumiseen ja ehti olemaan vain viimeisillä penkeillä. Sopiva ajoitus, missä hän on yleensäkin taitava.

Itse olen boikotoinut talkootouhuja kahtena aikaisempana nostosyksynä, mutta silloin ei tullutkaan satoa. Nyt mukuloita oli riittävästi, vaikka kengittäjän mielestä koneen terä oli liian pystyssä eikä ottanut kaikkia perunoita, vähän potkiskelemalla paljastui paljon lisää. Hän oli kuitenkin saanut hitsaustyöt tehtyä ja kiinnitys oli laitettu uusiksi. Muuten aina perunapellolla tulee tunne, että mullan alle jää paljon kätköön, mutta se hukka kuuluu työn luonteeseen.

En edes keittänyt pottuja lounaalle vaan tyydyin raastamaan lanttua, mikä onkin varsin maukasta, jos juures on parhaimmillaan. Minulla oli kauan kiehunut, hyvin maustettu lihapata valmiina. Lisänä puolukka-karpalohilloa sekä sinappia ja nälkä mausteena. Makujen sinfonia. Parempaa ei olisi saanut juuri mistään eikä hinta ollut päätä huimaava.

Keskipäivällä O kutsui nostajat Savipajalle sanoakseen mitä hänellä oli sydämellään ja liikutuin taas syvästi:

O:n sankarillinen taistelu - taas

Savipajalla on tavaroineen monenlaista savikitschiä tekevä taiteilijatar. En tunne häntä tarkemmin. Hänelle on luvattu rakennukseen lämmitys. Rakennus on sinänsä hieno kivitalo, jolla on laitosaikainen historia lampolana tai sikalana. Alkoholistihuoltolan aikaan se oli puuverstas. Siellä ei ole lämmitystä, laitosaikana sitä oli lämmitetty sähköllä. Talossa on kyllä piippu ja hormeja.

O:lla on ollut hankittuna, taas jostakin, jonkin keksijän kaasutuslaite, joka on lojunut vuosia varastossa. Ehkä hän on maksanutkin siitä. Hänen aikomuksensa oli polttaa kehittyvä kaasu Porin-Matti - kaminassa. Ilmeni, että hän on viime päivinä yrittänyt saada laitetta toimimaan. Koko talo haisi kitkerältä savulta. Hän oli kamppaillut taas sankarillisesti sankan savun seassa, 81-vuotias, sairas mies. Eilen oli ollut hänen syntymäpäivänsä, jonka juhlinnasta hän oli sukeltanut suoraan pilveen.

O kertoi tästä tilanteesta. Pari vastuutonta, alkoholihöyryistä nuorta miestä oli tehnyt jotakin asian eteen, mutta senkin huolimattomasti. Vanhus kertoi monesti elämänsä aikana ajatelleensa elämänsä lopettamista ja eilen oli ollut yksi niitä hetkiä.

Toiset eivät tienneet niistä sankarimaisista ponnisteluista, joita hän muutama vuosi sitten teki ns. Ylätalon ensimmäisen pellettilämmittimen eteen. Sekin kone osoittautui sudeksi. Hän joutui maksamaan keksijälle sopimuksista ja parista toimimattomasta prototyypistä ainakin 30 000 mk. Siinä kisassa, O vastaan Taivaan Vallat, hän irrotti öljypolttimen ja laittoi pellettilaitteen tilalle, valvoi ja kamppaili pari viikkoa yötä päivää savun ja pien keskellä, mutta laite ei suostunut toimimaan. Nyt Ylätalolla on oikea huipputekninen pellettilaitteisto, joka varmaan toimii, mutta talvea se ei ole vielä palvellut. Senkin hankkimisessa O oli moottorina, vaikka putkiasennukset tekikin ammattilainen.

O kertoi myös savitaiteilijattaren kertoneen hänelle jonkun ennustuksesta, että yritys tulee päättymään fiaskoon, savuun ja häkään - minä olin niin todellakin ennustanut, mutta vähän ikävää oli, että juoruaja pahoitti vanhan miehen mielen kertomalla sen. O oli katkera, kun oli joutunut itse tekemään kaiken; kesällä ei mitään ollut tapahtunut, vaikka talossa on raavaita miehiä.

Vaikka hän olikin todella säälittävä, on asiassa toinenkin puolensa. Hän on yltiöoptimistinen, hätiköivä ja ennen kaikkea sankarillinen, mutta myös ylpeä ja omapäinen suuruudenhullu. Mutta kaikki nämä ikävämmät piirteet on anteeksiannettu vanhan miehen suurenmoisen toiminnan vuoksi. Luonteeltaan hän on pehmeä, kiltti ja auttavainen vaikka kaiken sen sisällä onkin Napoleonin piirteitä.

Perunannoston loppunäytös

Loppuosa maasta olikin tavallista juolavehnän sekaista ryteikköä, johon nostokone ei pystynyt. Vaihdoimme M:n kanssa naapurista lainatun koneen ja taitavana konemiehenä M fiksasikin siihen voimansiirron jatkovarren. Mutta sekään kone ei pystynyt, eikä se kulkenut edes penkissä. Siihen jäi monta pitkää penkkiä punaista lajiketta, Asterixia. Viikon päästä tehdään uusi yritys jollakin muulla virityksellä, jos maa ei ole jäätynyt. Aina saa laskea, että jotain tällaista tapahtuu, varsinkin meikäläisessä, sähläämiseen erikoistuneessa diletanttimaalaisten paikassa.

Minua korpesi myös, että Zetorin etukuormaajan sylinteri oli kolhittu, niin että sieltä valuu öljyä. Oliko sen viime talvena tehnyt se nuorimies , jota opetin traktorin ajoon, ja hän täytti talven ajan hakesäiliötä. En kyllä erikseen sanonut, että sylinteriä EI SAA kolhia, sillä pidin sitä itsestään selvänä. Kolhoosi! Olen aina sanonut. Vai oliko sen tehnyt joku muu. Itse ajan hitaasti, vanha ja varovainen, kun olen. Silti minullekin tapahtuu vahinkoja. Olen ajanut joskus autolla kadunvarteen pysäköidyn auton mäsäksi, kun aurinko sokaisi. Olen lyhentänyt toisessa kolarissa omaa autoani edestä ja takaa.

Osa perunamaasta oli avokesannoitu, eivätkä rikkaruohot haitanneet. Loppuosassa niitä sitten olikin. Sen maan vieressä on hamppuviljelys, joka jää korjaamatta. Tekijä itse on erotettu tai lähtenyt, en tiedä koska en ole ollut mukana kokouksissa. Syynä oli kuitenkin ruohon poltto. Tälle kaverille annettiin lupa kylvää rikkaruohopeltoon, öljyhamppua tosin. Minä olin sitä vastaan ja myös M, mutta kaveri ajoi itsepäisesti asiaansa ja sai kylvöksensä. Nyt siellä nostavat päätään juolavehnän seasta hampun varret, joita ei ole voitu korjata. Minä puhuin aikoinaan, että koko ketju pitää miettiä valmiiksi, myös puiminen ja öljyn puristaminen. En tiedä mistä pussista siementen hinta tuli, yhteisestäkö. Juuri muuta vahinkoa siitä ei tullut.

Olen kritisoinut tämän tyyppistä hippitouhua, että innostutaan johonkin asiaan, mutta ei viedä loppuun. Tehdään päätöksiä, mutta ei toteuteta. Nytkin on aloitettu valtava, pohjalaismallisen hirsitalon korjausremontti ilman rahoitusta. Sen näkee jos katsoo Me Naiset-lehden numerosta 37. Siinä ei ole vielä rakennustelineitä talon ympärillä. Minulle voi kyllä sanoa vastaan kritiikkinä, että helppo maalla on neuvoa, kun merellä on hätä ja että yrittänyttä ei laiteta.

Sitten kuulin, että joku älypää täällä olisi tuhoamistarkoituksessa yrittänyt deletoida tätä blogia. Varoitan enää yrittämästä, sillä se menee sananvapauden loukkaamiseksi, mikä on perustuslakijuttu, mistä tulee isot rapsut ja hälyjuttu.

Sivullinen

En ole tarpeeksi ankkuroitunut tähän kuntaan, jotta edes tietäisin äänestää ketään. En ole varma onko vihreillä edes ehdokasta, kepu pitää maajussien puolta, sossuista en tiedä eikä kokoomuskaan innosta, vaikka olenkin vähän siihen suuntaan, ainakin valtakunnanpoliittisesti.

Aamulla herätessäni kuulin outoa ääntä aulasta. Pehmeä kaatuminen. Siellä oli naapuri, nuorimies, istui pimeässä lattialla, eikä päässyt ylös. Tuiskeessa. Lääkkeitä ja alkoholia ja maalinhöyryjä varmaan. Oli kuulemma menossa ulos tupakalle. Miten voisin auttaa nuorta miestä, joka on psyykkisistä syistä eläkkeellä. Komea, esiintymiskykyinen, kohtelias, täynnä suunnitelmia vielä jokin aika sitten. Hänellä on kielitaitoa, koska on asunut poikana USA:ssa, on taitava käsistään ja taiteellinen, osaa myös tietokoneasioita. Vanhemmat ovat eronneet, isä on pitkälle koulutettu. Äiti asui täällä muutama vuosi sitten ja hänellä oli mukanaan kokonainen eläintarha - ja osa jäi vielä muualle. Hän ei oikein sopeutunut tänne ja lähti, kuten niin monet muutkin.

Ensimmäinen reaktioni on, koska pojasta ei ole haittaa, miten auttaa. Varmasti hänellä on lääkkeet ja tapaamiset koulutetun henkilökunnan kanssa, mutta se ei tunnu auttavan. Vastustin hänen tänne uudestaan muuttoaan, kun muistin kuinka alkoholiongelma alkoi näkyä hänen olemuksessaan ja sängyn alta löytyi kiljuastia, mutta kaikki muut olivat toista mieltä. Hänellä on myös "henkinen" vakaumus, olen ymmärtänyt.

Koska hän nyt on täällä, paras hoito ei ole antaa lähtöpasseja, varsinkaan, kun hän ei edes riko mitään sääntöjä. Juonhan itsekin mieluusti punaviiniä. Suomalaiseen mieskulttuuriin, varsinkaan maalaiseen, ei kuulu, että sitten kun ollaan selviä, kysytään voinko auttaa ja tarkoitetaan sitä todella. Nyt kuitenkin aion sen tehdä. Tuomitsemisella ei ainakaan auteta.

Sanat ovat hyvin usein koodeja. Niihin on ladattu merkityksiä ja sopimuksia, joita sitten tulkitaan. En ole kovin taitava näissä kielipeleissä.

Vain harvoin sanoissa on enemmän merkityksiä kuin kaksivuotiaalla tyttärenpojallani, joka ei osaa vielä puhua kuin yhden sanan lauseita. Oli aivan suuri elämys, kun hän tuli puhelimeen ja sanoi: Hemma.

Sanoin: Ja, morfar är hemma i Finland. Du, Valter, du har stannat hemma hos dig.

Tytär kertoi, että hän oli osoittanut pihalle ja sanonut: kossa. Siellä oli ollut kaksi metsäkaurista. Kun perhe ottaa puolukoita, poika sanoo: morfar. Se tarkoittaa että: morfar, han som var här, har plockat dessa bär.

Järvelle laskeutui iso parvi joutsenia. Ne pitivät kovaa klonkkunaa, kun istuin hetken auringossa patiolla. Olen saanut päivän annoksen fyysisyyttä eli puitten tekoa.

Olen "rörd" parista maininnasta täällä Blogistanissa, Juuso H:n ja Herra Mitvitin. Kauniisti ja liikuttavasti ja huumorilla sanottu, mitä molemmat ilmaisevat ns. tavallisuuden voimasta, esim. Mitvit:

Verkkokirjoittamisen ihanuus on juuri siinä, että kuka tahansa voi kirjoittaa mistä tahansa, millä tyylillä tahansa, käyttäen määrättömän määrä hymiöitä, asteriskeja tai hämähäkkejä väärinpäin. Mekin, jotka emme oikeasti osaa.

Ehtiikö talvi tulla ennen?

Yhteisöllä on perunamaa, ei kovin suuri. Siinä oli havaittavissa ruton merkkejä. Muuan "asiantuntija" on antanut ohjeen, että antaa ensimmäisten pakkasten tuhota rutto. Voi olla hyväkin neuvo. Täällä ei ole kuitenkaan nostajaa, eikä kunnossa olevaa konetta. Hevosenkengittäjällä on uusi nainen, joka houkuttaa hänet tiukasti Etelä-Suomeen. Silti hän on aikoinaan luvannut hoitaa asian. Hän on kunnostamassa satasella (mk) ostamastani hevosvetoisesta heittävästä nostokoneesta omaan traktoriinsa sopivan. Hän aloitti nostolaitteiden laittamisen, (hitsaamisen) siten, että konetta voi paremmin osuttaa penkkiin, mutta motivaatio loppui. Nyt hän on luvannut tulla viikonloppuna. Jännitämme tuleeko siitä mitään, ilman ja koneen puolesta.

Joku haki naapurista lainaan toisen koneen. Yritin eilen laittaa sitä Zetorin perään, mutta ei ole sopivaa voimansiirron jatkovartta, eikä se onnistunut. Sitäpaitsi ison traktorin pyörien väli ei olisi soveltunut perunamaahan. Jouduin puuhaamaan turhaan. Meillä on ollut elevaattori-nostokone, mutta se on peruuttamattomasti rikki.

Tietenkin työhön voisi palkata jonkun, mutta silloin tulee liian kalliita perunoita. Itse en ole perunasta enää edes innostunut, koska yhdistän sen lihomiseen. Vähäiset perunani voin vaikka ostaa kaupasta. Vähän kerrallaan muutamat ihmiset korjaavat satoa. Juureksia on tullut paljon sateisen kesän ansiosta. Perunatkin ovat suuria. Maalle ei ole laitettu lannoitteita vuosiin vaan se on imenyt voimaa sinne ajetusta ruohokatteesta. Itse en sadonkorjuuseen osallistu; en ole nostanut perunoita pariin vuoteen. Perunamaa olikin onnettomassa paikassa aiemmin ja tuli kato. Nyt se on isolla kasvimaalla, paikassa missä on mekaanisesti, äestämällä avokesannoitu, hävitetty rikkaruohoja. Olikin ilo katsoa hyvin kasvavaa maata. Tosin tuli rutto, mutta sen kanssa voi elää, tietää T.

Eilen vein ison peräkärryn valtavaan suuliin, entiseen puimalaan, jossa on jätelautakasa, jonka keräämiseen itse olen syyllistynyt. Olen ajatellut, että aina niitä johonkin voi käyttää. Nyt koskee hieman sydämeen, kun täytyy laittaa poltettavaksi paljon sellaista, joita voisi toisissa oloissa käyttää johonkin. Osan silti aion säästää. Muistan kuinka puuttomassa Nuorgamissa oli veistoluokassa joskus pulaa puutavarasta. Sitä haettiin lauta kerrallaan puutavaraliikkeestä, jollainen oli pienessä rajakylässä. Se myi suomalaista puuta Norjaan.

Kasa oli niin iso, ettei sieltä löytänyt mitään ja suuren hallin lattiapinta-ala on muutenkin rojun täyttämä. Jostakin päästä pitää tyhjentää. Jatkan tänään sirkkelöimistä. Halli on valtava, katto notkollaan. Sitä painaa tilalla itse tehty tiilikatto. Tiilien muotit ovat jäljellä, mutta muut osat tehtaasta ovat lahonneet ja ruostuneet. Kerran katosta putosi valtava palkki eteeni permannolle, kun hain Zetorilla jotain konetta. Kuolema oli metrin päässä, mutta niinhän se on maanteilläkin.

Tarvitsen fyysistä puuhailua, kunnes saan selville, mitä ryhdyn tekemään. Rakennuspuitten hankkiminen riukutaloon voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Minulla ei ole tosin nyt autoa, jolla pääsisi työmaalle, jos se on kaukana.

Pareto-optimista viis

Tiedemies kirjoitti taannoin tästä kuin "luonnonlain" omaisesta asiasta. Itsekin uskon hintamekanismin voimaan, mutta silti esimerkiksi energiapolitiikka ei ole yhteneväistä kaikissa maissa. Tanska ei ole satsannut ydinvoimaan, eikä oikeastaan enää muutkaan maat - paitsi Suomi. Aamu-uutisissa mainittiin 6.ydinvoimala. Herra tule ja puserra!

Luin jostain vanhasta lehdestä yleisönosastokirjoituksen, jossa sanottiin, että Suomen metsiin jää lahoamaan energiaa kolmen atomivoimalan tuoton edestä. Varmaan samaa on O:kin sanonut. En tiedä tarkoittaako tuo korjuukelpoista energiaa. Jossakin tulee varmaan vastaan raja, missä jätepuuta ei kannta korjata. En jaksa uskoa ihmisvoimaan vaan koneisiin korjuussa. On olemassa varmasti paljon muutakin energiakelpoista. Viime aikoina on lehdissä saanut lukea viljan käytöstä polttoenergiaksi. Huonommilla pelloilla voisi käyttää jätelietteitä ja suuntautua heti suoraan polttoaineen kasvattamiseen. Korretkihan voisi myös käyttää. Niistä voisi tehdä pellettejä. Energiapaju, kaislat, ruohot ja hakkuutähteet ovat myös varteenotettava vaihtoehto pelletöimiseen. Olenhan kertonut, että jossakin, (Kannuksessa luulen), on varastoituna toimiva, siirrettävän pelletöintilaitteiston prototyyppi, mutta politiikka ei salli sen jatkokehittelyä ja tuotteistamista.

Tuon vanhan lehden yleisönosastokirjoittaja epäili, että puunjalostusteollisuus pelkää raaka-ainepulaa ja siksi pystyy sanelemaan, ettei hakkuutähteiden käyttöönotto edisty, vaikka säätövoimaa tarvittaisiin kipeästi. Silti Suomen metsät kasvavat usein tiheinä räätsikköinä. Valo ja harvennus lisäisivät päin vastoin kasvua.

Pareto-optimi ei ole niin yksiselitteinen. Politiikalla voitaisiin vaikuttaa, ja varautua suureen muutokseen, joka on tulossa. Bioenergian ei katsota lisäävän kasvihuoneilmiötä. Päin vastoin paremmin kasvavat metsät toimisivat hiilidioksiidin varastoijana. Vaihtoehtoisena energian tuotannon lisänä tulevat edellisten lisäksi biokaasutus, tuulivoima, polttokennotekniikka, aurinkoenergian talteenotto, maa-, ilma- ja vesilämpö, erinäiset säästöt ja rationalisoinnit...jne.

Uusia haaveita

Aina yhtä nopea ja energinen O oli ennättänyt ottaa yhteyttä kaupungin rakennusarkkitehdin virassa olevaan, minunkin tuttuuni, joka oli ollut varsin positiivinen kaavoituksen järjestämiseksi ekorakennusalueelle. Juttelin pihalla erään keski-ikäisen kaverin kanssa, joka käy täällä auttamassa. Hänkin on innostunut pyöreän talon rakentamisesta. Senhän voisi rakentaa kuin kesämökiksi. Asumiskustannukset tulisivat pieniksi. Muutama kiinnostunut on jo.

Olemme suunnitelleet opintoretkeä katsomaan jo olemassaolevia rakennuksia Jyväskylän seudulla. Ensimmäisen talon voisimme tehdä porukalla ja opetella rakennustekniikkan. Sen talon osaksi tulisivat kaikki mahdolliset rakennusvirheet. Olen melkein sitä mieltä, että kannattaisi tehdä kevyet ratkaisut, sähköt ehkä, mutta en tiedä edes vesijohdoista. Kompostoiva käymälä vain. Voisi käydä vieressä olevassa rantasaunassa tai Ekokylän fasiliteeteissa, tai rakentaa yhteisen pesulaitoksen. Ei keskuslämmityksiä vaan uuni. Siinä olisi neliöitä enemmän kuin nykyisessä asunnossani. Taloa voisi käyttää vaikka työhuoneena.

O:lla on haaveet suuremmasta rakennuksesta, mutta mielestäni kannattaa aloittaa yhdestä ja pienestä.

Rakenteet tulevat pyöreistä männynrungoista, seinät olkipaaleista, rappauksella. Jos tästä jotain tulee, koetaloa päästään rakentamaan ensi kesänä ja omaa taloa seuraavana. Minä jo suunnittelen risusavottoja, koska olen metsätyötaitoinen ja -haluinen. Metsänhoitoyhdistykseltä saa varmaan tietoa sopivista harvennusmänniköistä. Ekokylän metsästä ei siihen ole, sillä ei ole sopivia puita. Tästä voi tulla todellinen rakentamisen vallankumous Suomessa. Jokainen työtön ja vähävarainenkin voi melkein rakentaa talon itselleen. Vallankumousta ei tulekaan, kun maa on kohta täynnä pyöreitä, orgaanisen muotoisia taloja. Kustannukset saattavat jäädä jopa 15 000 euroon. Kaksinkertainenkaan summa ei ole paljon talosta, ei edes kesämökistä.

Peruselementtejä

Kuluttajan sammakkoperspektiivistä muutamia perusasioita:

Tupakka

Aamu-tv:ssä katselin tupakointikysymyksen uutta tilannetta. Minun rahani eivät riitä ravintoloissa istumiseen, mutta olen toki sen verran menoa nähnyt, että ymmärrän, kuinka rentouttavaa tupakan ja alkoholin käyttö mukavassa seurassa voi olla. Minun elämääni se ei ole.
Muistelen kuinka työpaikoilla, opettajainhuoneissa, oli joskus ajatusta siihen suuntaan, että tupakkahuoneissa käytiin parhaat keskustelut ja siellä istuivat kiinnostavimmat tyypit.

Varmaankin siihen aikaan siinä oli jotain perää. Tupakoijat olivat hieman ennakkoluulottomimpia, välittömimpiä, avoimempia. Tupakoimiseen liittyi rentoutumisen elämys ja se avasi myös kielenkantoja. Tosin siinä oli myös lumetta mukana. Kuviteltiin, että oli mukavaa, avautuminen oli osittain luuloa. Nytkin, kun tupakoijat ajetaan ulos, on siinä edelleen mukana hetken yhteisyyden tunnetta.

Kesätyöpaikalla, mielisairaalassa, tupakoiminen oli melkein tärkein sosiaalinen tapahtuma; tupakalla palkittiin työhön jotenkin edes osallistuvia potilaita. Pihalla potilaita kokosi kaunis tupakointikatos ja osastoilla oli tupakkahuoneet. Pilvenä taivaanrannassa oli byrokraattinen keksintö:savuton sairaala, joka ajaisi ainakin henkilökunnan ulos.

Muuan dementikko, kiltti ja sävyisä, uskonnollinen mies ilmoitti joka päivä, että oletteko kuulleet, että Juurikkaniemestä tulee savuton sairaala. Hän oli lempeällä tavalla vastarinnan kiiski, joka morkkasi hoitajia: ”ne suet”, oli hänen tyypillinen ja aina naurattava kommenttinsa. Hänen omat yrityksensä tupakointiin päättyivät aina siihen, että sylki kasteli sätkän ja hän heitti sen tuleen. Lopulta hän teki tupakkilakon, mutta puolusti silti tupakointia. Hän oli ehdoton vanhojen hyvien aikojen puolestapuhuja ja vastusti kiivaasti, kun kerroin maailmansodista: ”ei ole totta”.

Terva

Pahin, EU:n aiheuttama kiusa, on minulle ollut tervan poistaminen tervashampoosta. Tervashampoossa on tervaa nykyään vain tuoksu. Sitten tuli jokin uusi päätös, jolla aikaisempaa jotenkin revisioitiin, mutta kun soitin Bernerille, siellä sanottiin hyvin monimutkaisesti, että se ei tarkoita sitä, että shampooseen saataisiin lisätä taas oikeaa tervaa. Vaikka ”tervantuoksuinen” tervashampoo onkin minulle yhä paremmin sopivaa kuin muut, se ei ole samaa kuin ennen ”vanhoina, hyvinä aikoina”.

Tuli mieleen äsken, että jospa kaupoissa olisi pienissä muovipulloissa myytävänä oikeaa terva-aromia, jonka itse voisi sekoittaa shampooseensa. Siinä ei pitäisi kenelläkään olla nokan koputtamista. Voisihan sitä aromia käyttää ehkä moneen muunkin: kalan savustamiseen, löylyveden aromisoimiseen, ehkä ruokiinkin ja juomiin pieninä pitoisuuksina. Pitänee ottaa selvää.

Puolukka/karpalo

Survottu puolukka aamupuurossa ym:ssa ruoissa olisi parasta. Siinä on mukana puolukan villi aromi. Minulla ei ole pakastinta, eikä sopivaa viileää tilaa pitää survosta. Muistan kuinka pikkupoikana tehtäväni oli joskus käydä hakemassa aitasta jäätynyttä puolukkasurvosta. Ne ovat mukavia lapsuuden muistoja. Keitetyssä puolukkahillossa on laimeampi aromi. Minullahan on rajaton mahdollisuus saada karpaloa ja puolukkaa, kuten lukija saattaa muistaa. Keitin nytkin karpalohilloa, jossa taas on hieman liiallista kirpeyttä. Keksin yhdistää ja siitä tuli sopivaa.

Laimeampi puolukka puri liian kirpeyden karpalosta ja karpalo kirpeytti puolukkaa. Siitä ehkä tulisi myös hyvä yhdistelmä myyntiä varten, jos tytär saa aikaan hillojen kotivalmistuksen joulumyyjäisiä varten. Voisin ruveta keräämään sopivan ja saman kokoisia tyhjiä lasipurkkeja. Tytär pitää karpalohyytelöstä, joka on tosi hyvää, mutta siinä on hävikkiä ja tuhlausta, kun arvokkain osa, kuoret heitetään pois.

Vesi

Olen kyllä täysin tyytyväinen tämän seudun vesijohtoveden makuun. Ymmärrän, että aistinvaraisesti ei sittenkään vedestä voi kaikkea ymmärtää. Veden epäileminen kuuluu näköjään henkisyyteen. Olenhan kertonut sauvasta, jolla Ruokalassa vettä energisoidaan, (ainakin aiemmin) ja jota pidän humpuukina, fyysisenä toimenpiteenä. Eri asia on sen lume-efekti, joka voi toimia. Zapper ja Grander painivat samassa sarjassa.

Jossakin suurkaupungissa ymmärrän kyllä epäluulon vesijohtovettä kohtaan. Muuan lukija lähetti minulle osoitteen, jossa näistä asioista keskustellaan.(Kun hieman odottaa, ei tarvitse kirjautua). Jokin Turku, jossa juodaan Auran vettä, jossa on sikafarmien jäänteitä jne., saattaa olla aivan ”visto” paikka.

Internet-yhteys

Minulla on ilmainen MTV:n Internet- yhteys. Viime aikoina se on katkeillut ärsyttävästi. En kyllä ymmärrä miten MTV:n kannattaa antaa ilmainen yhteys. Ehkä se nyt haluaa päästä meistä eroon. Katkeilu voi johtua myös ehkä puhelinlinjoista. Jos kunta on tehnyt myönteisen päätöksen, kylille voidaan rakentaa ”laajakaistayhteydet” ensi kesänä. Hankehakemuskin on vetämässä, kuulin puhelimessa eilen Keuruun Kylät – projektin vetäjältä. Varmaankin laajakaista tarkoittaa ADSL:ää, joka käyttänee kuparijohtoja ja joka ei kuulemma ole oikea laajakaista, mutta parempi kuitenkin kuin ei mitään, jos se on käyttövarma. Kustannuksiakin se tietäisi paljon vähemmän kuin nykyinen modeemiliitäntä, joka vielä katkeilee tiheään.