Veturipuisto

Luin viikon vanhasta Suur-Keuruusta Matti Kassilan pitkän, veturipuistoa käsittelevän yleisönosastokirjoituksen. Kassila siteeraa Jouko K. Järviötä ja suhtautuu myönteisen kunnioittavasti tämän ajatuksiin. Järviö taas on paikkakunnalla kuuluisa, sanoisin "ökänd". Hän on toiminut aikoinaan Otavan kirjapainon johtajana ja sai sitten lemput Reenpäiltä. Nyt hän on yhdeksänkymppinen ja yhä terässä. Hän asuu muualla. Häntä pidettiin häirikkönä, minä-keskeisenä toisinajattelijana, joka puuttui kaikkeen ja sai aina riidan aikaan. Riitelyä kuulemma oli ja on ollut omastakin takaa tällä pienellä, teollistuneella maalaispaikkakunnalla. Ilmeisesti häirikkö on joskus ollut myös oikealla asialla, ainakin Kassilan mukaan.

Hyvinkäällä sijaitseva Rautatiemuseo on ilmeisesti lahjoituskirjalla luovuttanut rautatiekalustoa suuren menneisyyden omistavan, suomalaiseen rautateiden solmukohdan, Haapamäen, veturipuistoon, joka on Keuruun kaupungin omistama. Siellähän muuten tapahtui eräs viime kesän julkimonäytelmä, jossa pääosia näyttelivät Jasmine Mäntylä ja Martti Vainio ja Jasminen silloinen poikaystävä, jolla oli menneisyys.

Mikä taho saisi ostaa Veturipuiston on Kassilan kirjoituksen mukaan se kengässä hiertävä kivi. Museoveturiyhdistys on kuulemma Veturimuseon käsikassara. Jotkut alueen yrittäjät haluavat myös ostaa. Jostain tällaisesta on tässä sopassa ehkä kysymys.

Luulin, että veturipuiston tanssihallin oli aikaansaanut Vainio, mutta se olikin konkurssiin mennyt edellinen yrittäjä. Sitäkin ennen oli myös konkurssiyrittäjä- ja taas riideltiin toden teolla, haastettiin oikeuteen jne. Vainio on parantanut puiston taloutta ja vetänyt väkeä, mutta kultakaivokseksi paikka ei ole muuttunut. Siinähän se ongelma onkin. Vainio oli jo lyömässä kintaita tiskiin ja lähdössä, mutta hänet saatiin lepytettyä. Vainio on saanut aikaan myös talvisia kelkkareittejä, kun hänellä on siihen taipumusta.

Kaupunki on aikoinaan investoinut Veturipuistoon jopa kymmeniä miljoonia markkoja.

Osa kunnostamattomista vetureista ja muista kalusteista on jäänyt ikään kuin roskittamaan ja rumentamaan ympäristöä. Kun itse siellä kävin, tunsin kyllä väreitä selkäpiissä, historian siivet siellä varmaan raapivat. Kovin tunnelmallisia vanhat ruosteiset laitteet olivat. Mitään muuta vipinää siellä ei silloin ollut, mutta enpä juuri kaivannutkaan. Kysymys on, tuleeko Veturipuistosta koskaan muuttotappiokunnan matkailun pelastus. Tällä hetkellä se on riippa. Puistoa on siivottu, vetureita ja kalustoa on nyt paloiteltu ja viety romutukseen.

Täältä ilmeisesti Juuso H. oli hakemassa joitakin varaosia ja pelkäsi tuleeko puukkoja ja puntareita, sillä katkeruutta Rautatiemuseoon päin Veturipuiston väellä ilmeisesti on, koska sopimusta tulkitaan eri tavoin.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Varoitus: Kun luet näitä minun juttujani ekoyhteisöstä, ota huomioon, ettei kenenkään henki ja elämä ole kyseessä, ei minunkaan. Kukaan henkilö ole minkään muun uhan alaisena, kuin mitä elämä yleensäkin aiheuttaa. Minä olen tuhlannut vaatimattomia työelämän aikaisiani säästöjä, mutta kyllä niillä rahoilla on myös huviteltu tai ainakin opiskeltu elämää. Sitäpaitsi saan sijoitukseni takaisin vuokrassa ja, jos paikka myydään rahana, korkojen kanssa. Sama pätee myös muiden sijoituksiin. Pieniä inhimillisiä murhenäytelmiä tässä tietenkin on. Mutta niitä on ollut kaiken aikaa, koko ekoyhteisön toiminnan ajan. Sitähän tämä elämä toisaalta on. Seuraavassa jutussa sitä taas on:

Yhdistyksen vpj lähti jostakin syystä tarkistamaan Väentuvan kattoa, samaa taloa joka on remontoitu yhteiskunnan rahoilla, lähes miljonalla vanhalla markalla ja osa työstä on silti tullut lahjoituksena:

Katto vuotaa. Yhdessä paikassa on jo kostea läntti. Jotakin on tehtävä ja pian. Yhdistyksellä ei ole varoja, kun menossa on toinenkin korjaustyömaa. Monet muutkin paikat huutavat korjaajaansa ja ensi vuonna uhkaavat miinukset taseissa. Aloitettu suuren hirsirakennuksen remontti on aivan ylivoimainen urakka. Siinäkin on katto huono. Toinen murheenkryyni on ikuinen, valtava navettakolossi. Iso päärakennus rapistuu. Seinät alkavat karistaa laastia. Muuallakin on sama tunnelma. Ruostumisen, lahoamisen, katoavaisuuden leima.

Nyt on jossittelun paikka, minä ehdin ensin. Tiesin, että katto on vanha ja pehmeä. Aavistin sen, vaikka katolla en itse ole koskaan käynyt.

Miksei laitettu heti alkuun kunnon peltikattoa? Tämäkin katto on loiva. Sementtiset kattotiilet eivät kestä, ne sammaloituvat ja halkeilevat, jos katolla kävellään. Lumi painaa kattotiiliä ja vuoto on nyt vellikellon luona, jossa on painoa ja jonne lumi jää helposti asumaan.

Vaikka olin hallituksessa, kun rakennuksesta päätettiin, en koskaan oikeastaan ollut päättämässä suunnitelmista. Omassa päässäni tosin murehdin kattoa vuosien mittaan. Siihen uusittiin kymmenittäin tiiliä ja muutaman vuoden se menetteli. Italialainen poika, joka teki katolla työtä remonttiaikana, sanoi, että katto on pehmeä ja huonohko. Ne jotka asiasta päättivät, eivät katsoneet, että kattoa tarvitsi uusia. Koko muu talo rakennettiin melkein uudestaan, mutta ei kattoa.

Kuka jaksaa ylläpitää tiilikattoa, josta pitäisi poistaa sammaleet kuulemma parin vuoden välein. Kaikkea pitäisi tarkkailla kuten omaansa, mutta kolhoosissa kenelläkään ei ole vastuuta eikä halua. Osaan näillä kokemuksilla eläytyä kolhoositunnelmiin tai elämään niissä sotilastukikohdissa Baltiassa ja Itä-Saksassa, jossa venäläiset elivät kuin viimeistä päivää. Tunnelma on sama kuin yhäkin suuressa osissa suurta Itäistä Naapuria, yhä edelleenkin, epätoivon synnyinmaata, vaikka kansantulo kasvaa. Toivottomuus elää yhä Äiti-Venäjällä.

Peltikaton teettäminen maksaa omaisuuden. Tuskin meillä on omassa väessä amattitaitoa ja jaksamista tehdä itse uutta kattoa? Ja mistä rahat edes materiaalin ostoon?

Tämä on meille liian vastuullinen ja vaativa paikka. Mieleeni tulee, että jospa uusi yhteisökylähanke ostaisi koko tilan ja lähtisi uusin voimin yrittämään. Turha luulla, sanoi T., eivät ne halua sellaista paikkaa, jossa täytyy tehdä töitä, kuten täällä. Mutta ne hakevat ja katsastavat tässäkin kuussa erinäisiä tiloja. Ne haluavat peltoja ja metsiä ja ehkä kokoustilojakin. Niitä meillä on ja kaikkea muutakin. Ostaisivat tämän ja ne meistä, jotka haluavat ja uusien omistajien mielestä sopivat, jääkööt tänne. Olen jo pitkään kaivannut uutta lähtökohtaa.

Kirkkaassa syyssäässä

oli mukavaa pyöräillä kylille ja katsella tuttua maalaismaisemaa, joka vähitellen muuttui uneliaaksi taajamaksi. Kävin kurkistamassa Juurikkaniemen rakennustyömaalle, sille ranta-alueelle, jossa kesällä yksin ja potilaiden kanssa olimme risusavotassa. Ennen kaikkea ajatukseni olivat siellä, sillä halusin jotakin mielekästä tekemistä potilasraukoille - ja onnistuinkin aika hyvin. Alueella on parissa kuukaudessa kohonnut ainakin kolmen talon työmaa, jossa oli autoja, työmaakoppeja ja rakentamisen touhua.

Kaupassa käynti täytyy sovittaa aamuksi, sillä silloin Keskimaan myyjät täyttävät yhden kylmäkaukalon pään päiväys lähenee- tuotteilla 30 prosentilla alennettuina. Vielä viime vuonna ne olivat 50 %:n alennuksessa. Sain nytkin muutaman euron etuja - toisaalta tulee ostettua herkkuja, joita ei muuten hankkisi. Jätin viinipullonkin ostamatta, olen nyt aivan vesipoika, ei kahvia, ei teetä - ei mitään. Vien avatut tee ja kahvipaketit keittiölle. Teen ikuisiksi ajoiksi päätöksen, etten enää ala pelata päänsäryillä. Jos sanani syön, mustaksi muutun...

Jotakin kaipaa kuitenkin arjen piristämiseksi. Rainbown kivennäisvesi olkoon se. Tai jäänpalaset vesilasissa. Minua korpeaa, kun M on onnistunut kadottamaan mahansa ja itse olen yhä mahakas. Hänellä on se uusi nainen, mikä saa miehen hoitamaan itseään. Hän kauppasi minulle jauhemaista proteiinivalmistetta laihduttamiseen. Itse olen kerran tukenut hyvän hyvyyttäni yhtä verkostomarkkinoijaa, enää en lähde sellaiseen. Tosin kaakaon makuinen, kevytmaitoon ravistettu jauhejuoma maistui yllättävän hyvältä, mutta minulla on kaapissa vastaavia, tyttäreltä saatuja pusseja, mansikan makuisia, jotka eivät ole tehneet kauppaansa - nyt saavat tehdä.

Olen vakuuttunut, että suomalainen tarvitsee korkeintaan D-vitamiinia, muuten terveys pitäisi pysyä vähentämällä syömistä ja syömällä monipuolisesti. En ole uskaltanut lähteä Atkinsin diettiin ja vastaaviin.

Pohdin ääneen paria asiaa

Katsoin leikekirjasta Me Naiset-lehden vastikään ilmestynyttä artikkelia Ekokylästä. Sinänsä hyvä, että tulee taas ilmaista mainosta. Tarvitsemme aina uusia asukkaita poislähteneiden tilalle, jotta saamme lainojen korot ja kuoletukset maksettua. Ihan siinä oli mukavaa säletietoa ja rivien välistäkin voi jotain lukea, jos tietää taustoja.

Itselläni tulee lehtijutuista aina ikävät muistot: kuinka raskaana ollut Anna-lehden toimittaja pahoinpiteli minua seitsemän vuoden takaisessa jutussaan. Yritin jutella hänelle opettavaisesti ja hän käänsi kaiken ikävämpään suuntaan. Raskaus teki hänet ilmeisesti murhanhimoiseksi.

Tässä jutussa oli kosolti virheitä jäljellä. Paljon niitä oli korjattu, mutta jätetty myös korjaamatta. Yksi juttu, jonka huomasin, kun yritin lukea tihrustaa juttua ilman lukulaseja oli, että kiinnostuksen alkuun sysännyt tv-ohjelma ei ollut Jari Sarasvuon Hyvät, Pahat ja Rumat, vaan hänen oma myöhäisillan talk-shownsa, se jossa hän haastatteli samaista maailmaa kiertävää Markettaa, jonka blogi on luettavissa. Sen jutun perusteella minäkin otin yhteyttä ja sillä tiellä ollaan - hyvällä tai pahalla, sillä ei väliä.

Minä kaipaan näistä jutuista aina jonkinlaista, sanoisinko yhteiskunnallista taustaa. Aivan samoin kuin blogijutuissa kaipaan muutakin kuin yksittäisen kirjoittajan rääpäisyhaastattelua. Kuinka paljon paremman jutun minä itse pystyisin saamaan aikaan - ainakin Ekokylästä! Lehtien täytyy lähettää aina mitään tietämättömiä tyttösiä. Jutut ovat poikkeuksetta huonohkoja, ilman analyysiä, ilman perspektiiviä, toistensa kopioita.

Kuinka suuri onkaan kellokkaan mahti
Hirveän moni käväisi uteliaisuuttaan katsomassa maalaisen blogia, kun Mitvit vähän vinoili maalaisjuntille. On varmaan kovat paineet siellä keulilla, kun odotetaan päivityksiä täyttämään Kysyn Vaanin jättämää aukkoa. Samantyyppinen tilanne saattaa olla kirjailija Jari Tervolla, kun yleisö odottaa hauskuutta - ja kyllähän sitä tuleekin, Tervoltakin. Ja vielä kaiken kukkuraksi hän tekee hyviä kirjoja.

Ei tule tavaksi

Olin jo taas langeta vanhaan kaavaan. Rupesin siistimään ja pelastamaan raunioitunutta halkopinoa. Ajoin liikoja muualle ja siistin ympäristöä, joka sai taas minut ajattelemaan paikkaa Putkinotkona, niin törkeää oli jälki. Traktoria on mukava väännellä ja tehdä fyysistä työtä, mutta kysymys motivaatiosta on edelleen ratkaisematta. Miksi tekisin toisten eteen töitä kolhoosissa? Tulin pois muutaman tunnin jälkeen, vaikka vanhat vaistot kehottivat jatkamaan.

Hevosenkengittäjä pyysi talkoisiin viikon päästä Nurmijärvelle purkamaan yhtä rakennusta ja lupasin. Kaverilla on uusi nainen ja hän on pudottanut mahakumpunsa, mikä minulla edelleen on. Sama kysymys. Toki tiedän että terveydestä on kysymys, mutta kyllä siinä on myös toinen miksi. Miksi kiduttaisin itseäni, kun siitä ei ole kenellekään muulle iloa?

Yritin vihjaista O:lle, että hän järjestäisi opintokäynnin eilisen ekorakentajan luo, jonka fantastinen holvirakenne ja pyöreät talot on vain yksi repertuaarista. O:n mukaan kaverilla on myös keksintö, jolla uudistaa vuotavat tiilikatot: Harjaa sammaleet pois, ruiskuta ohutta betoniliuosta päälle ja sitten maantiesuolaa. Kattoon muodostuu kuin lasitus päälle. Ei maksa maltaita. En tiedä tämänkään uusajattelun todellisesta arvosta, mutta kuulostaa aivan hurjalta.

Fantastisista keksinnöistä puheen ollen. Hevoskengittäjä oli kuullut työnnettävästä, moottorilla toimivasta siimaleikkurista, jossa on kaksi sylinteriä. Siiman kulutus oli ollut minimaalinen ja kone katkoo jopa pajuja. Keskiselläkin niitä kuulemma löytyy. Sellaisesta koneesta olisi arvaamaton suuri hyöty tällaisessa rehevöityneessä ympäristössä.

Riukurakentaminen

O osaa taidon kohdata fantastisia tyyppejä. Niin kuin tuo eilinenkin. Minulla ei ole ylhäällä hänen nimeään. Muistan hämärästi lukeneeni hänestä Keskisuomalaisesta. Hän on rakentanut pyöreitä taloja, yksi on puolittain maan sisässä. Hän oli mahakas, keski-ikäinen mies, naamassa eletyn elämän jäljet. Hänellä oli mukanaan monta ihmistä. Pari nuorta miestä on tehnyt omansa; niissä on jopa taiteellisuutta. Hän esiintyi miellyttävästi ja osasi olla kiinnostava.

O:lla on nimet ja tiedot. Hänellä on kokonainen kansio täynnä kuvia. Sanalla, riukurakentaminen ei tullut yhtään osumaa netissä. Mies kertoi ensin puolittain maan sisään rakennettujen talojen periaatteista ja siitä miten niistä tulee terveitä ja ilmavia. Periaatteena on, että huoneet nousevat sisäänkäynnin suhteen. Hän kertoi kohtaamisestaan kivikautiskylän tutkijan kanssa ja ymmärtääkseni hänen keksimänsä riukutalo oli hänen oma teoriansa siitä, millainen kivikautinen asumus saattoi olla. Riukutalo oli hänen suuri ideansa. Hänellä oli rakenteeesta jo paljon kokeiluja käsittääkseni, mutta en saanut selville, oliko yhtään maanpäällistä riukutaloa jo noussut.
Kehikko nimittäin perustui yllättävän ohuisiin pyöreisiin puihin, joita hän kutsui riu´uiksi, sitähän ne tietenkin ovatkin. Talon runko rakennetaan, taisi olla muutaman A-n muotoisen pukin varaan, pyöreään muotoon. Riukujen yläosat taivutetaan holvirakenteeksi. Välipohjana käytetään myös riukuja, samoin käsittääkseni katto. Seinät tulevat yhdestä, tai kehdesta olkipaalikerroksesta, joka peitetään savella. Lattia on ilmava rossilattia, jossa on eristeenä vaikka styrox-silppua. Apulantasäkkejä ja vastaavaa käytetään kosteuseristeinä. Mies kertoi räystäitten merkityksestä, salaojituksesta ja pohjan tuuletuksesta. Koko rakentaminen perustui siihen, että K-raudassa ei käydä, kuin ehkä ostamassa naulat. Pyöreä muoto antaa rakenteelle lujuutta. Rakenteen keskeinen periaate ovat juuri nuo holviksi taivutetut riu´ut.

En tajunnut täysin periaatteita, mutta puhuimme opintomatkan tekemisestä, sillä mies vaikuttaa Jyväskylän seudulla. Ekokyläläiset olivat tietenkin innoissaan, mutta katteettomasti, luulen, sillä rakentaminen vaatii joka tapauksessa työtä. Ja materiaalin kerääminen ei ole pieni juttu sekään. Sitä pitää kerätä ja varastoida etukäteen. Ihan ilmainen talosta ei tietenkään tule. Jos teemme sen opintomatkan ja rakenteessa on jotakin järkeä, voisin kuvitella pestautuvani joksikin aikaa ilmaiseksi apulaiseksi oppimaan tekniikkaa. Ties vaikka jonakin päivänä jonnekin kohoaa maalaisen pyöreä talo.

Jos miehen ideat pitävät paikkansa, tässä on hartiapankkirakentajalle todellinen vaihtoehto. Talo on orgaanisen mallinen, sen kustannukset jäävät murto-osaan tavallisen hinnasta ja se on mahdollista tehdä kenelle vain, työttömälle ja syrjäytyneellekin, kunhan hän löytää aktiviteetin sisältään; parhaassa tapauksessa rakentaminen jopa auttaa siinä prosessissa.

O tietenkin oli intoa ja suuria unelmia täynnä, mutta valitettavasti hän on polttanut jo monia siltoja takanaan, enkä tiedä onko hänen määrä enää nähdä edes jotakin unelmiensa toteutuksesta. Muutaman vanhan asukkaan selillään osoittama nuivuus vanhaa miestä kohtaan sapetti. Minua kiusasi myös hänen unelmiensa suurus, hänen pentumainen intonsa ja joittenkin muitten katteeton innostus, sitä samaa haaveilla elämistä, jota olen nähnyt niin pitkään.

Muistojen markkinoilla

Lainasin kirjastosta Juhani Seppovaaran kirjan Muistojen markkinoilla. Luin sen siltä istumalta. Kirja herättää nostalgisia muistoja suurten ikäluokkien lapsuudesta nuoruudesta. Kirja on kauniisti kuvitettu ja taitettu. Teos on todellista kulttuurihistoriaa. Se on samalla persoonallinen, sillä tekijän ääni kuuluu pitkin kirjaa. Lähtökohta on ikäänkuin blogistinen, ja sotii aikaisemmin vallinnutta yleistävän, epäpersoonallisuuden ihannetta vastaan - voitollisesti.

Olen tavannut Seppovaaran kuvia aikaisemminkin mm. Esa Keron kanssa tehdyissä pienissä valokuvausteoksissa. Osoittautuu, että valokuvaaja ei tarvitse toimittajaa, niin luistavaa on hänen tyylinsä. Hänellä on mukava tausta: on opiskeluja ja virkaa jopa Suomen Pankissa, mutta netti esittelee hänet kanalanpitäjänä. Kanaloitsija oli myös toinen Juhani - Juhani Syrjä.

Sinivalkoisen arjen klassikot on sopiva alaotsikko, sillä kirja on varsin isänmaallinen - hyvällä tavalla. En tiedä mikä olisi suosikkini kirjan muistikuvista. Köyhällä maalaispojalla ei ollut mahdollisuuksia kuluttamiseen silloinkaan, mutta teen luetteloa muutamista aiheista kuvien perusteella: Sirkku ja Pulmu-sokerit, pulsaattoripesukoneet, Paxit, Figarolit, Sisut, Halvan lakritsi, Jenkki-purukumit, Suvikulta-margariini, Elovena, Koskenlaskija, Jalostajan hernekeitto... en voi jatkaa, sillä tulen liian haikeaksi.

TV:n uutiset vääristelevät Estonia-asiassa

Kuulen selkäni takaa, kuinka Suomen TV:n uutiset eivät kerro totuudenmukaisesti Ruotsissa käytävästä Estonia-keskustelusta. Siellä siis vaaditaan hylyn nostamista, mutta...

Monet kuolleiden omaiset saattavat uskoa salaliittoteorioihin, ja pääargumenttinä eivät suinkaan ole nämä teoriat vaan vakuuttauduin täysin nähtyäni asiallisen ohjelman, että...

Kun turman syiden tutkimus tehtiin, jokaista mahdollisuutta ei tutkittu. Miten laiva käyttäytyi tarkalleen turman vaiheissa, sitä ei täysin selvitetty. Ohjelmassa haastateltiin mm. yhtä kaikkien mielestä maailman parasta, skotlantilaista professoria, joka oli myös sitä mieltä, että tehdyt tutkimukset olivat vain hyviä esitöitä. Samaa sanoivat kaksi tutkimuksen tehnyttä ruotsalaisasiantuntijaa. On kyse meidän kaikkien laivalla matkustavien turvallisuudesta. Toki uuden onnettomuuden mahdollisuus on minimaalinen, mutta työtä olisi vielä tehtävissä.

Tv:n kirjeenvaihtaja ei pystynyt ottamaan ja välittämään objektiivista tietoa ympäristöstään tai hän toimi raukkamaisesti ja "isänmaallisesti", koska turman tutkimuksissa oli "suomalainen" leima ja tätä muka asetettiin kyseenalaiseksi.

Taivaan mannaa

Sediksen viitteet bloggaamisen merkityksestä kuulostavat hyviltä. Ne nostavat kissan häntää, mutta ennen kaikkea vahvistavat kissaa: Olet tekemässä jotakin tärkeää, mukana maailman laajuisessa demokraattisessa toiminnassa. Olet muuttamassa maailmaa. Yhä tärkeämmältä tuntuu, että suomalaisen blogiyhteisön väline, Pinserin lista olisi parhaassa mahdollisessa kunnossa, jossa markkinataloushenkinen kilpailu näkyy, eikä sitä ole rajoitettu kartellisäännöksin. Miten, en tiedä - siinä on mielestäni keskustelun paikka.

Kuvittelisin, että suomalainen yhteisö on harvinaisen onnistunut, koska se luo yhteisöllisyyttä. Ruotsalaista olen vilkaissut, eikä se vakuuttanut. Miten on muitten maitten laita? Joka tapauksessa yksinäisenä yrittäjänä olisi hukassa, on minun käsitykseni.

Taivaallisia vaikutuksia

Ihailen kovasti Martinin taitoja. Hän näytti toisen, viljakuvioita käsittelevän videonsa. Hän oli tehnyt kaikki itse: käsikirjoituksen, kuvauksen, leikkauksen, animaatiot, musiikin... Tulos oli ammattimaiselta vaikuttavaa. Se onkin kansainvälisessä levityksessä, useammalla kielelläkin tekstitettynä. Hienoa, että täältä pienestä ja heikosta yhteisöstä tulee tuollainen tekijä.

Skeptikonkin täytyy myöntää, että suuresta asiasta viljakuvioissa on kyse. Olivat ne sitten taivaallisia tai maallisia ja olisi ihan mukava kuulla ja lukea niistä vielä enemmän valtamedioistakin, ihan kriittisellä silmällä. Se ainakin täytyy myöntää, että kuviot ovat hienoa taidetta. Ja ilmiötä esiintyy kaikkialla länsimaissa. Se että kuvioista on tullut niin suuri vaatisi myös ulkopuolista tutkimista.

Ihan menee ymmälle, kun kuulee kertomuksia ja teorioita, jotka menevät yli normaalitodellisuuden. Esittäjinä on ihan normaalin näköisiä ja tuntuisia, koulutettuja ihmisiä.

Esimerkkinä yksi juttu, jonka Martin esitti videollaan: Peltoon oli ilmestynyt "kuin vastauksena" samantyyppinen sanoma, jonka Carl Saganilta inspiraationsa saanut SETI-ryhmä lähetti avaruuteen vuosia sitten. Siinä avaruusolennot kertoivat vastauksensa ja mm. sen, että näillä olennoilla on DNA-kaksoiskierteen sijasta kolmoiskierre, jossa pii on yhtenä aineaosana. Pii ja tietokoneet siis! Muuan italialainen professori oli tarinan mukaan ottanut tehtäväkseen selvittää, käykö pii tähän tarkoitukseen, kun se kuulemma aiemmin oli todettu sopimattomaksi. Hän oli saanut yhdistettyä supertietokoneita, jotka kolme päivää laskettuaan, ilmoittivat: SE KÄY.
Se oli M:n mukaan aika selvä todiste, mutta pitääkö juttu paikkaansa?

Martin, joka on sinänsä järkevä ja asiallinen, on sitä mieltä, että häntä ei edes hetkauta, vaikka kuviot olisivatkin ihmisen tekemiä. Näkemystä hänellä tuntuu olevan ja hän myöntää usein taidokkaampien kuvioiden sellaisia olevankin. Hänellä on teoriansa, että joka tapauksessa kuviot ovat viestejä tulevaisuudesta, jollakin tavalla ne murtavat ajan ja fysiikan kahleet tieteisfantasian parhaiden perinteiden mukaan.

Savonius-siipi

Seuraan jännitysnäytelmää, jonka pääsymaksua olen maksanut harvinaisen paljon. Olen vaarassa menettää O:lle lainaamani rahat. Mistä hän pystyy sellaisen summan nyhtämään, vaikka onkin luvannut. Hän on kieltämättä oikealla asialla eikä minun maailmani siihen kaadu.

Hän kokeili lisäksi firmansa puitteissa osakeantia ja lupasi maksaa rahat takaisin, jos anti ei onnistuisikaan. Sitä se ei tehnyt ja rahat ilmeisesti menneet - millä maksaa takaisin. Hän on uskonut päivästä päivään, että koska hän on oikeassa, patojen on määrä aueta. Sitä hän on odottanut melkein päivästä päivään ja tekee edelleenkin. Olen seurannut sitä sankarillista yrittämistä jo monta vuotta.

Hän saattaa olla jo kestämisensä äärirajoilla, ikääkin on jo enemmän kuin useimmat unelmoivat. Sitten kun loppu tulee, velat eivät enää haittaa. Meillähän on vain yksi elämä, meillä kaikilla, joten en tunne suurempaa sääliä kuin kenen tahansa meistä elämän tragedian edessä.

Minusta tuntuu, että ystäväni luulee, että kun on muuttanut ekokylään, pitäisi olla jotakin enemmän kuin tavallinen ihminen. Hän ei tajua, että olemme päinvastoin hauraampia ja heikompia kuin muut. Meillä ei ole vaikutusvaltaisia verkostoja levittämään hyvää sanomaa. Vaikka tietenkin jaan minäkin saman syytöksen jollakin tavalla. Pidän suomalaisia vaihtoehtoihmisiä ja kansalaisjärjestöjä ja yhdistyksiä harvinaisen hampaattomina, mutta sille ei näytä voivan mitään. O:n mielestä meidän pitäisi olla iskujoukko joka muuttaa maailman. - Ja jos olisimmekin hänen kaltaisiaan, -niin olisimmekin.

Hän haluaisi, että tänne rakennettaisiin kaikenlaisia härveleitä, niitä on toki pystytettykin O:n sysääminä. Tällä kertaa hän höyryää ns. Savonius-siiven puolesta. Se on rakennettavissa itse. Netin mukaan niitä onkin maailmalla paljon. Sain googlella paljon osumia. Kokeilepa vaikka itse. Se on kuulemma suomalainen keksintö. Jossakin oli ihan suomenkielinen, asiallinen arvio laitteista. Ne ovat jonkin verran tehottomampia kuin korkeateknologinen windside, mutta kuulemma "helposti" itse rakennettavissa. Kyllä niissä on varmaan jotakin järkeä, kun niistä on maailmalla innostuttu. O. on puhunut parille saksantaitoiselle asukkaalle, että nämä kääntäisivät saksankielisen rakennusoppaan. Hän kiersi eilen M:n tilaisuudessa ja otti puheenvuoron tätä asiaa propagoidakseen. Ihmiset ovat kilttejä, eikä kukaan hennonut sanoa vanhukselle mitään poikkipuolista.

Samalla tavalla hän on kutsunut ensi viikoksi pari ekorakentamisen asiantuntijaa, jotka ovat tehneet, Keskisuomalaisessakin esiteltyjä, purkutavarasta ja luonnonmateriaaleista tehtyjä asumuksia. Sellaiset rakennukset ovat tietenkin täysin hyväksyttäviä ja kannatettavia ja ko rakentajat ehkä myös tekevät terveitä taloja - vaikka aina ei voi tietää. Onhan Kaustisillakin sijaitseva, kuuluisa Pauanne rakennettu osittain pöhkösti.

Ystäväni ei tajua, että meiltä, tältä porukalta on turha vaatia mitään ekorakentamisen sankaritekoja. Sellaiset rakentajat ovat muualla, eivät he tule kolhoosiin. Minä esimerkiksi en, 55- vuotiaana vanhanapoikana, jolla on mukava asunto, voisi mitenkään ajatella ryhtyväni rakentamaan. Minulla ei ole henkistä kanttia eikä talouskaan kestä. Täällä ei ole ketään, joka siihen pystyisi. Toista voi olla uuden, kehitteillä olevan yhteisökylän puitteissa. siellä tuntuu olevan rakennushaluisia - voi olla, vaikka epäilen.

Ystävälläni on tulossa pintaan 10 vuoden kiihkon kääntöpuoli. Hän on jaksanut olla aina positiivinen ja esiintynyt todella taitavasti. Hänen kosketuskenttänsä on ollut ainutlaatuisen laaja. Hän on käyttänyt paljon rahaa, etupäässä omaansa, hyvän asian edistämiseksi - mutta tuntuu, että kaikki valuu hukkaan. Katkeruus on nousemassa pintaan ja realismi alkaa pettää.

Salaliittoja

Minua kiinnostaa joskus kurkistaa salaliittoteorioiden maailmaan, vaikka en kuukausiin olekaan seurannut niitten äitihahmoa, Ykseyden kyyhkyä.(Muuten, siellä käydessä tarttuu aina mukaan suuri joukko mainoksia. Usein varoitetaan spy-ware ohjelmista ja kehotetaan testaamaan koneensa oheisella ohjelmalla. Ajattelen, että kyseessä voi olla juju, enkä testaa.)

Ehkä se on sitä sensationalismia itsessänikin, jota samalla kritisoin muualla. No, mitä se oli se puhe itselläsi medioiden salaliitosta vaikkapa blogeja kohtaan, saattaa joku kysyä. No en tietenkään pidä sitä sovittuna salaliittona, yhtä vähän kuin mediat (vaikkapa päätoimittajat) olisivat kokouksessa päättäneet, että huonoista kirjailijoista ei kirjoiteta, ei sillä tavalla, vaan kyse on ennemminkin ajan hengestä. Samalla tavalla uutisarvo määrää kertomaan katastrofeista ja kuolonuhrien lukumääristä ja sitten kiiruhtamaan uuteen katastrofiin.

Jos olisin opiskelija, saattaisin innostua tutkistelemaan näitten salaliittoteorioiden maailmaa. Mitä ne kertovat maailmasta? Miksi niitä rakennetaan? Ne kertovat varmaan peloistamme turvattomassa maailmassa. Pelkojen käsittelyä.

Yksi teoria, johon sain kurkistaa eilen, oli teoria äkillisen ilmastonmuutoksen salaamisesta. On ilmeisesti olemassa Hollywood-elokuva, jossa jääkausi tulee muutaman päivän sisällä. Ilmastonmuutoshan on tällä hetkellä yksi suurimpia yhteisiä pelkojamme. Kuulemme median välittämiä tietoja hirmumyrskyistä ja tulvista. Ounastelemme, että ehkä tämäkin kesä oli jotenkin poikkeuksellinen. Maapallon keskilämpötila on noussut ja nousee. Osallistumme kaikki ihmisen osuuteen muutoksessa, eli käytämme surutta fossilisia polttoaineita, kun kerran olemme päässeet hyödyntämään elämäämme helpottavia koneorjia, emme niistä hevin luovu. Tunnemme olevamme jäävuorta päin lipuvan, surutta, juhlavalaistuksessa ja iloista tanssimusiikkia soittavan, Titanicin matkustajakuntaa. Titanicista on tullut mieleemme eräänlainen arkkityyppi, joka sai uutta voimaa vaikkapa eilen, kun televisiossa tuli ohjelma Estonian katastrofista.

Tästä aiheesta M. piti eilen alustuksen. Hänellä on oivallinen kyky pysyä asiallisena tarinan villeimmissäkin käänteissä, aivan kuten parhailla salaliittoteorioitsijoillakin. Hän kertoi varmaan aika asiallisesti Golf-virrasta. Hänen mukaansa se syntyy suolaisen ja makean veden aiheuttamista virtauksista Pohjoisnavalla. (Luulen, että siinä on muitakin ilmastollisia tekijöitä sinänsä, että kyse on isommasta systeemistä.) No joka tapauksessa hän tuntui uskovan siihen, että kun ilmakehä lämpeää, pohjoisnavan jäät sulavat liikaa ja laimentavat suolavettä ja golf-virta lakkaa toimimasta. Itse asiassa se on jo heikentynyt ja kovasti heikentymässä - Itse asiassa siitä on jo kuulemma Pentagonin salainen raportti, että se lakkaa ihan lähitulevaisuudessa, tulee äkillisiä suuria mullistuksia, mm. Pohjoismaat tulevat asumattomiksi ja meidän pitää lähteä siirtolaisiksi,(oikein meille?), mutta asia on salattu, kun syntyisi liian suuria levottomuuksia ja yhteiskuntarauha olisi vaarassa. Kuulemma Haitin pyörremyrskyissä olisi muuan saari pyyhkiytynyt kartalta, kun syntyi tsunami, mutta sitäkään ei vieläkään ole kerrottu kansalle.

Näin siis asiallisesta asiasta hypätään yhtäkkiä huimaan tieteiskertomukseen, jonka väitetään olevan tosi.

Vieroitusoireita

Kärsin kahvin vieroitusoireista eikä elämä oikein maistu, ei jaksa keskittyä. Katsoin sympaattisen Jyrki Kataisen haastattelua. Hän ei tehnyt mitään väärin eikä hänen sanomassakaan ole päällepäin mitään luotaan työntävää.

Haastattelija puhui kuinka keskustaan on tunkua ja se on totta. Vaikka kunnallisvaaleissa ei paljosta päätetäkään, tuovat vaalit aina arvot pinnalle. Katainen sanoi ehdokas Kerryn edustavan paremmin hänen arvojaan kuin Bushin. Ruotsissakin, vuoden vanha oikeistojohtaja, Reinfeld, on Kataisen kaltainen, kiltti ja humaani ihminen, joka ei halua järkyttää kansaa kuten aikaisemmat, jotka puhuivat järjestelmän muutoksesta. Järjestelmän muuttajat, kuten Gösta Boman ja Carl Bildt saivat lyödä päätään seinään vahvaa ammattiyhdistysliikettä ja huonoja konjunktuureja vastaan taistellessaan. Oikeisto sai huonon maineen, koska sen ollessa (yhtenä puolueena) hallitusvastuussa kahteen otteeseen, tulivat huonot ajat, jotka järkyttivät pullamössyyn tottunutta kansaa.

Kannatan ainakin arvoina yritteliäisyyttä, koulutusta, oma-aloiteisuutta, säästäväisyyttä ja muuta kunnollisuutta. Minusta on oikein, että työllään voi kohtuullisesti vaurastua ja on väärin, että tasapäistetään kansaa, paapotaan ja passivoidaan.

Samalla minussa elää kuitenkin epäluulo. Jospa vasemmistoon sittenkin oikeassa "vähäosaisemman" kansan etuja ajaessaan. Sekä Ruotsissa että Suomessa työväestöä ja palkansaajajärjestöjä lähellä olevat "tutkijat" pystyvät vaivatta vetämään esille tutkimuksia, joissa osoitetaan, että kilpailukyvyn lähde onkin jakopolitiikassa. Että hyvää riittää jaettavaksi, kapitalistit ottavat aina osansa, vievät pääomansa muualle, jättävät investoimatta kotimaahan, eivät tunne sosiaalista vastuutaan. Että siellä oikeiston kiltin ja ymmärtäväisen fasadin alla on edelleen riistävä kapitalisti.

Siinä mielessä työn ja pääoman ristiriita saattaa edelleen olla olemassa. Eikä siinä kaikki, kun kolmantena hämmentäjänä on vihreä ympäristöliike ja globalisaation näennäiset vastustajat, jotka teorian tasolla ainakin ajavat kerskakulutuksen vähentämistä, henkisiä arvoja ja oikeudenmukaisuutta. Periaatteessa sekin tuntuu oikealta, mutta kun näkee tämän julistuksen onttouden, ei sekään oikein tunnu hyvältä.

Mikään ei tunnu täysin hyvältä. Mutta kun kaikki lupaavat kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, jos vain äänestät meitä, niin tavallinen tallaaja voi vain olla hyvällä ja luottavaisella mielellä: Meistä piretähän hyvää huolta.

Zapperoi itsesi

Olen lähes kokonaan erossa ekoyhteisöä asuttavista vaihtoehtoihmisistä. Olin mukana yhdessä kokouksessa jokin aika sitten. Siinä käsiteltiin uhkaavaa taloustilannetta. Muuan vasta tänne muuttanut keski-ikäinen ”taiteilija” sanoi minulle, että miksi kirjoitan yhteisölle haitallista hämärää nettipäiväkirjaa. Sanoin, etten lähde asiasta keskustelemaan ja, että Suomessa on sananvapaus.

Huomenna koko maassa henkisissä piireissä tunnettu guru alustaa ilmastonmuutoksesta. Aion mennä mukaan, mutta tuskin saan sanottua, että tuskin tässä kuitenkaan ollaan ihan lopun ajoissa, vaikka kuuluukin uutisia milloin tulvista, milloin hirmumyrskyistä. En halua uutisia vähätellä ja päivällä uusintana tullut tiedeohjelma, Prisma kertoi hälyttävästä ilman hiilidioksidipitoisuuden noususta. Silti haluan aina kuulla tieteellisyyteen pyrkivää keskustelua näistä asioista, sellaista mitä luin katselijan blogista. Tässä on muuten hänen käsittelemänsä ja välittämänsä Björn Lomborgin virallinen kotisivu.

En tiedä mitä hiilidioksidipitoisuuden nousulle on tehtävissä. Itse ajan pyörällä, eikä minua hevillä saada enää autonomistajaksi, mutta se on pisara meressä. Nämä vaihtoehtoihmiset kyllä itse kulkevat autolla. Saattaa olla, tämä on tietysti toiveajattelua, hiilidioksidi sitten tarttuu jonnekin. Kasvit sitä paljon sitovat. Puut kasvavat kovaa vauhtia ainakin. Merissä sitä myös varmaan paljon on, vaikka ehkä jo liikaakin, kun Prismassa puhuttiin veden happamoitumisesta ja mm. siitä, että happamampi vesi alkaa liottaa koralleja. Loppujen lopuksi pistän pääni tietoisesti pensaaseen ja ajattelen, ettei minun aikanani.

Luin jostakin vaihtoehtoblaskasta loisista, jotka aiheuttavat sitä sun tätä. Se tuntuu olevan uusinta uutta vaihtoehtoisten hoitojen piirissä. Kirjoitin itsekin aiheesta vähän huolestuneena, sillä mahdolliset loiset iskevät meitä arimpaan kohtaan. Ne tuntuvat niin todellisilta ja tuntuu, että niille on jotakin tehtävissä, mikä sinänsä on positiivinen ajatus. Kaikenlaisia traumoja ja syndromia on muuten niin vaikea saada kiinni hännästä ja murskata.

Kuulin tv:stä tästä uudesta ihmekoneesta Zapperista, joka sähköllä tepsii vaivaan kuin vaivaan. Nyt vanhoja Hesareita lukemalla opin, että tietysti se tehoaa myös loisiin. Panen pääni pantiksi, että heti kun olen vähänkin tekemisissä hörhöjen tovereitteni kanssa, tulen kuulemaan laitteesta. Tulihan veden muistia parantava pieni sauvakin käyttöön Ruokalaan. Tarjolla olisi ollut kalliita, tieteellisen näköisiä laitteitakin, mutta kyllä kirkas metallisauvakin tepsii. En tiedä tosin, onko se yhä käytössä. Ja en minä sitä sano, keskittyminen, hiljentyminen ja ruoan siunaaminen voi vaikuttaa. Uskomushoidoilla voi olla lumetehoa, placeboa, mutta voivat ne olla vaarallisiakin, kuten Hesarikin kertoo.

Odotan siis huomista, eskatologista keskustelua. Värähtelyjä, ennustamassa elämisen laadullista muutosta on kieltämättä, ilmassa. Ihmettelen, missä vaiheessa lopun ajan odotukset ovat haitallisia, passivoivatko ne ihmisiä maallisessa toiminnassa, vai antavatko ne lohtua, jota ilman ei muuten jaksa elää. Uutiset ovat kamalia, mutta ihan niin kamalia kuin vanhalla hyvällä ajalla, maailmansotien aikaan, ne eivät ole.

On helppo yhtyä Mitvit-nimimerkin ylistäviin ja kaihoisiin sanoihin Kysyn Vaan -kirjoittajan arvosta. Hän on todella tehnyt historiaa, mutta huumoria kasvaa edelleen myös blogistanissa: Ottaa nyt esimerkiksi vaikka Lehti ja Teinien palsta ja itse ärtynyt herra-humoristi. En ollenkaan ole samaa mieltä pelottavan humoristin kanssa siitä, että arvostelu on pahasta, kun on kyseessä ilmainen palvelu. Kuinka moni olisi ikionnellinen, jos häneltä pyydettäisiin jotakin, vaikka tiheämpää päivitystä, kuten minäkin olen kyseiseltä sanataiteilijalta rohjennut toivoa. Eikö se ole kunnianosoitusta. Tämä hemmoteltu otus raivoaa... Jos minulla olisi vaikutusvaltaa pieneen jekkuun, ehdottaisin, että kirjoittaisimme sähköpostiviestejä tai kommentteja hänelle: lisää,lisää, lisää, lisää,lisää tekstiä.

Huono suoritus suomalaiselta suolta

Aikani käy pitkäksi, vaikka minulla on erinomaisen mielenkiintoinen ja paksu englanninkielinen maailmanhistoria luettavana, tyttäreltä lainassa. Ehdin jo puolen vuoden aikana tottua jonkinlaiseen sosiaaliseen elämään. Sisuni ei anna periksi ryhtyä puuhailemaan ekokylän hyväksi vaikka näen, että iso pino puita on tuuliajoilla, ilman peittoa - ja itse sen pinon tein. Ehkä sen kuitenkin ajan sisään syksyn mittaan.

En vielä kävele pitkin seiniä. Toinenkin vanhapoika on vielä ärtyneempi, pelottavan ärtynyt Olavi. Pelkään myös velkani puolesta, sillä hänen todellisuudentajunsa alkaa jo heittää. Minä en ole oikeastaan ole ärtynyt vaan levoton, koska minulla olisi toimintatarmoa, jota en saa käytettyä.

Kävin pikkulammin rannalla, höllyvällä suolla vai mikä letto se on. Suomalaisen mielestä ehkä karpaloita oli paljon, minusta niin vähän etten viitsinyt kerätä. Poimin vaivoin puoli ämpärillistä. Mutta lampi ja suo ja syksyinen maisema olivat kauniita. Kuvittelin vielä sinne karhun jonnekin mörisemään.

Ruotsi on sentään karpaloineen toista maata, tai ainakin se suoalue siellä Ramnäsin vanhan aseman takana. Haluaisin tietää onko Suomessa sellaisia esiintymiä, en tiedä onko Ruotsissakaan. Kaiken järjen mukaan pitäisi olla ainakin myös muualla Västmanlannissa, vaikka en olekaan nähnyt. Isot suoalueet ennen Skinnskattebergia eivät kylläkään kasvaneet karpaloa marjaksi asti, kun siellä joskus samosin.

Värmalantilainen marjojen ostaja sanoi ostavansa Suomesta ja Venäjältä karpalonsa. Epäilen, että ne suomalaisetkin saattavat olla venäläisten maatuskojen poimimia. Suomalaisetkin ovat ehkä jo elintasonsa vankeja. Ja millaisia taivaallisia esiintymiä jossakin päin Suomea saattaa olla. Jos esiintymät ovat kuin Pikkulammin rannalla, niin kovasta poimijat ansionsa hankkivat, kun kilosta maksetaan ehkä n.2 €.

Surahammarilaiset, siellä ikänsä asuneet sanoivat, etteivät eläessään ole tranbäriä nähneet, Stefanin iäkäs morfar muun muassa. Muistan jokin vuosi sitten, kun tytär kertoi, etteivät he poikaystävän kanssa löytäneet yhtään, kun kävivät samalla suolla, jonne heidät neuvoin. Olin vähän kuin ammattiylpeä taidoistani, vaikka saattoihan olla, ettei juuri tuona vuonna marjoja ollut. Nytkin sinne jäi satumaisen paljon, mutta minun ei kannattanut jäädä, kun ei ole markkinoita. Tytär kyllä aikoi joskus tulevaisuudessa perheenäitinä, joka haluaisi olla kotona, ehkä keittää hyytelöitä ja myydä niitä joulumyyjäisissä, mutta epäilen, että se on liian työlästä hänelle.

Minulla on valmis käännösnäyte kirjasta, joka netin mukaan on ollut todellinen menestys Englannissa, mutta en ole teknisten ongelmien vuoksi saanut sitä ja alkuperäistekstiä tulostettua ja lähetettyä jollekin kustantajalle. Olen aina ollut naiivi ja toiveikas ja jatkan sitä mielelläni hautaan saakka. Luulisin, että joku kustantaja voisi kiinnostua, mutta ongelma on löytää oikea. Isot saattavat olla ylimielisiä ja niillä on leegiot hyviä kääntäjiä. Näytteen kääntäminen oli tosi mukavaa ja kääntämisessä saisin kaipaamani älyllistä toimintaa.

En tosin tiedä miten onnistuin tuomaan käännöksen suomenkielelle. Minun mielestäni suomi on ollut niin pitkään käännösten vaikutuksen alainen, että on vaikea erottaa, mikä on puhdasta ja oikeaa kieltä. Ennen oli tarkkoja kieli-ihmisiä, jotka tuomitsivat pienetkin anglisismit ja svetisismit, mutta olen ymmärtänyt, että tilanne on viime vuosikymmeninä muuttunut. Pilkutus oli ainakin iso ongelma ja myös se milloin käyttää lauseenvastikkeita, milloin sivulauseita. Sanat eivät niinkään olleet hakusassa.

Jos en pääse kuukauden aikana toimintaan, pestaudun vaikka ilmaiseksi rengiksi tuulimyllyn valmistajalle.

Ystäväni V. on kommenttipalstalla esittänyt parikin hyvää ideaa elintarvikkeiden kuivuriksi. Meidän pitäisi oikeastaan tutkia nämä mahdollisuudet ja ruveta vaikka retkiruokien tehtailijoiksi, tai miksei vaikka kuivurin keksijöiksi. Varmaankin sellainen lieriömäinen kuivuri, jossa olisi alipaine (sitäkö varten, etteivät aineet ja mehut valu pois) olisi ideaalinen ja nopeuttaisi prosessia. Niitähän on sellaisia lieriö-kuivureita ja kompostoreita, joissa kaikki tapahtuu nolla-ajassa. Ehkä on jo olemassa olevia laitteitakin, miten teollisuus hoitaa hommat? Kaikkein parasta olisi mielestäni, että olisi tehokas, kotikäyttöön soveltuva kone. Tässä on mielestäni kysymys melkoisesta energiansäästöstä, sillä pakastimet ovat monesti suuri kupla.

Killeri-artikkelia blogeista odotellessa

Ovatko blogit hyviä?
Yksi vertailu, joka minulta on jäänyt sanomatta, on analogia ihan hyviin kirjailijoihin, jotka omasta mielestään ainakin (ja monien muitten mielestä) jäävättä aiheetta median ja sitä tietä lukijoitten huomaamattomiksi. Vaikka kirjailijaksi pääseminen onkin tiheän seulan takana, vain pieni osa heistä todella myy. Kirjailijoissakin on tähtensä, jotka ehkä omista ansioistaan, taivas tietää, nostetaan kansakunnan kaapin päälle. Sitten on joukko erinomaisia kirjailijoita, joitten oletan elää kitkuttelevan kirjastokorvausten ja satunnaisten apurahojen avulla.

Joku kirjallisuuden ”digipelle”(vaikkapa Jyrki Lehtolan tyyppiä) saattaa sanoa, että kirjoittakaa parempia kirjoja ja lopettakaa narina. Muistamme esimerkiksi kuinka kirjailija Raija Siekkisen kuoleman yhteydessä puhuttiin, kuinka hän odotti viimeisimmän kirjansa arvostelua kuolemaansa saakka. Tätä arvostelun viivyttämistä sitten Hesarin kulttuuritoimituksen päällikkö,(oliko se Heikki Hellman?)yritti puolustella, vaikka sielu vereslihalla kirjoittava kirjailija juttua odotti. Mitä asiasta, ja yleensäkin median suhtautumisesta, olisi kerrottavaa muilla kirjailijoilla, en tiedä.

No, en tällä tarkoita, että kaikki blogit olisivat ammattimaisten kirjailijoiden hengentuotteiden tasoa, mutta suomalaisten blogikirjoittajien laatu on tosi hyvä. Ulkomaisia en seuraa, enkä heistä tiedä.

Toinen analogia on vastikkeettomiin tulonsiirtoihin. Ne turmelevat ihmisten elämää, tekevät heistä loisia, yhteiskunnan elättejä, tarpeettomia ihmisiä – elleivät he keksi elämälleen tarkoitusta, missä varmaan kaikki, jotka säilyvät jotenkin terveinä, onnistuvat. Kuka mitenkin. Voi tietysti puhua kuinka paskatöitä ei kannata tehdä pieniä korvauksia vastaan ja että näillä orjatöillä vähennetään työpaikan omistavien ihmisten työn arvoa. Jos toiset tekisivät saman työn halvalla, monen ammatin ja työn arvostus romahtaisi. No tähän en nyt jää.

Mutta sovellan tätä blogikirjoittamiseen. Jos se olisi pelkästään ”yleislistaa” ilman liberalistista kilpailua, tunnelma olisi kuin ruotsalaisessa ”blogiyhteisössä” ensi silmäyksellä: ei mitenkään hahmottuvaa rakennetta ja tuskin tasoa. Kommunikaatioon kuuluu aina vastaanottaja, ehdin oppia myttyyn menneiden tiedotusopin opintojeni aikana. Blogit kuuluvat lahjatalouteen, mutta eivät kokonaan. Lukijoiden suosio on se palkka, mikä tyydyttää kirjoittajaa ja samalla jalostaa laatua, väitän, vaikka monet sanovat olevansa eri mieltä ja luulevat olevansa. Vaikka itse olen tiukasti sitä mieltä, että ”pamauksiin”perustuva top-lista on vähän epäoikeudenmukainen ja odotan myös uudistusta, se on kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Järjen ääni

Minä haluan mieluummin, että yksi katselija kirjoittaa asioista, Joita En Ymmärrä, kuin kymmenen kolumnistia asioista, jotka he luulevat ymmärtävänsä. Tässä oli sellainen artikkeli, joka laadussaan työntää syrjään kaikki tähän asti Blogilandiassa tapaamani.

On hienoa olla jollakin syrjällä mukana ilmiössä, joka tuottaa tällaista järjen ääntä.

Jossakin Vihreässä Langassa vai oliko se Elonkehässä Eero Paloheimo kirjoittaa väestöräjähdyksestä, jota ei tullutkaan. En tietenkään ole ihan niin lapsellinen, että uskon suoraan jonkun katselijan ja Lomborgin kumonneen melkein yksimielisentiedeyhteisön ja kansalaismielipiteen, että huonosti menee, mutta toivotan aina terveen epäilyn tervetulleeksi. Eikö jatkuva kyseenalaiseksi asettaminen ole tieteellisyyden aatelismerkki ja sitä tekevät sekä Lomborg että katselija, joka mielestäni viimeistään tällä artikkelilla on todistanut omatkin vaatimattomat mielipiteeni vapaan kansalaismielipiteen areenan arvosta ja voimasta.

Itse voin harvinaisen hyvin hyvän ruoan ja punaviinin jälkeen. Tein isossa rautapadassani lihasta ja monenlaisista aineksista koostuneen padan, josta tuli harvinaisen onnistunut. Siinä oli ainakin: naudanlihaa, porkkanaa, sipulia, perunaa, (esikeitettyä) pinaattia ja härkäpapuja, lehtikaalta, parsakaalta, persiljaa, mangoldia, karpalohilloa, punaviiniä, mausteita.Jälkiruoaksi tietysti karpaloista keitettyä lappapuuroa, kerman kera. Ekoyhteisön nuiva porukka ei soisi minulle, että käyn hakemassa kasvimaalta kasviksia, koska en tänä vuonna ole osallistunut töihin. He eivät tiedä tai osaa ajatella, että olen suurilla summilla rahoittanut, (lähes korotta), koko touhua, tehnyt kovasti töitä kuusi vuotta, ostanut koneita, laitteita omilla rahoillani ja antanut ne korvauksetta Ekokylän käyttöön. Ei ole hävyllä häntää. Kukahan ensimmäisenä uskaltaa tulla minulle sanomaan asiasta?

Muodonmuutos

Pitäisiköhän maalaisen hylätä tirolilaishattunsa, sarkatakkinsa, pussihousunsa ja jatsarinsa ja ottaa uusi look. Tukkaa olisi jo riittävästi kohta ponnarille, uudet, muodikkaat, pyöreähköt lasit äsken tilattuna. Jospa juntista sukeutuisikin intellektuellin näköinen jatsin harrastaja.

Kävin terveyskaupassa ja ostin luonnon-statiineja sisältäviä punariisivalmisteita. Vaikutus jää uskomukseksi, jos en sitten mene kolesterolimittauksiin. Kaupassa ei ollut karpalojauhetta. Minua kiusaa, että hillot ja muut pitää laittaa niin paljolla sokerilla, kun muutenkin makean syöntiä pitäisi välttää. Olisin halunnut kokeilla, millaista karpalojauhe on ja käyttää sitä ruoanlaitossa. Minua ei periaatteessa vaivaa mikään, mutta keväällä eräät arvot olivat koholla ja syön koko ajan aspiriinia veren ohentamiseksi, minkä muuten huomaakin, koska aiemmin oli rintakivun aavistuksia useinkin. Tässä iässä alkaa jo terveys kiinnostaa, siksi kirjoitan siitä ihan yleisenä esimerkkinä.

Ruohonjuurta

Vihreässä Langassa 17.9., Sosiologiassa väitellyt Aino Palmroth kirjoittaa hajautetun energiantuotannon soveltumisesta verkottumiseen Internetin lailla. Hänen väikkärinsä kertoo erityisesti yhden, tanskalaisen, tuulivoimaa käyttävän energiaosuuskunnan synnystä yhteiskunnallisena verkottumisprosessina ja hän koskettelee myös Lumituuli –projektia.

Ystäväni ja idolini Olavi Nykänen on ajanut näitä asioita jo kymmenen vuotta ja uskoo asiaan yhä sammumattomalla innollaan.

Tässä on lainaus Palmrothilta:

”Jokainen voisi tuottaa itse oman energiansa ja tarjota mahdollisen ylijäämänsä toisten käytettäväksi. Kansalaisten tulisi olla mukana keskustelemassa ja päättämässä energiantuotannon suunnista ja vaihtoehdoista.”

Ovatko nämä ajatukset tuulesta temmattuja, vai edelläkävijöitä johonkin tulevaan?

Yrittäjiä

Kävin matkan aikana kertyneitä lehtiä läpi. Siellä oli muuan juttu, joka kiinnosti minua. Jutun otsikko oli: Marjajauheita Koreaan asti. Artikkeli kertoo töysäläisestä Heikki Ritavuoresta ja hänen ja vaimon perheyrityksestä, joka aikoo keskittyä marjojen jauheeksi kuivaamiseen.

Löysin heidän kotisivunsa, joka kertoo monipuolisesta matkailuyrittäjä-perheestä, jolla on tavallista maaseudun-jussia eksoottisempi tausta. Vaimo on ent.balettitanssija ja mies mm. teatteri-ja televisio-ohjaaja ja toimittaja. Heillä on matkailutuotteita ja purkkitavaraa listallaan, mutta Keskisuomalaisen jutun mukaan he aikovat keskittyä jauheisiin, koska hillot ja hyytelöt tuhlaavat parhaat aineosat, siemenet ja kuoret, mitä itsekin olen surkutellut omasta sammakkoperspektiivissäni. Heidän eräs tuotteensa on karpalojauhe! Kotisivun mukaan he myös harrastavat ja opettavat kateviljelyä, joka käy vaikka hiekalla, samaa minkä nimeen me myös Ekokylässä vannomme.

Minusta tässä on itua. Vain jalostamalla raaka-aineita saadaan aikaan lisäarvoa ja säilyvyyttä. Aion tilata ja maistaa heidän (marja)jauheitaan ja käydä katsomassa paikan päällä. Töysässä on se hyvä puoli, että samalla voi käydä Tiurin Kyläkaupassa. Olen käynyt Toopakantiellä, missä marjajauheyrittäjät asuvat; paras kaverini joitakin vuosia sitten oli Matti, joka kuoli dementoituneena ja perin muuttuneena persoonana. Hän oli sieltä päin kotoisin, myös sieltä, kuten monesta muustakin paikasta. Värikäs ja mieleen jäänyt persoona. Kävimme katsomassa Töysän kunnalliskodissa, hänen silloin 100-vuotiasta anoppiaan ja silloin jo dementoitunut kaverini sai muissa maailmoissaan olevan mummon nauramaan, kun rupesi höpöttämään jotakin pontikasta. Me kumpikin tulimme hyvin toimeen erityisesti vanhusten ja lasten kanssa - johtuukohan se siitä, että kummillakin on hyvin vähän arvovaltatappioiden pelkoa.

Muuan kävijä täällä jutteli mieleenjäävästi viherjauheista. Kaikenlaisista terveellisistä ja syötävistä kasveista tehdyistä, joita voi sirotella erilaisiin ruokiin. Siinäkin oli mielestäni harvinaisen järkevä ajatus. Suurin osa kasvimaankin vihermassasta katoaa. Sitä kuivattamalla ja jauhamalla saattaisi saada monenlaisia terveysvaikutteisia ruoanlisiä, jotka eivät maistuisi terveellisiltä, koska niitä ei edes huomaisi muun ruoan seassa.

Minua on aina vähän ärsyttänyt amatöörimäinen yrttien keräily, kori käsivarrella ja kuivatus, joita olen nähnyt täälläkin harrastettavan, se vaikuttaa minun silmissäni romanttiselta diletantismilta, joka kyllä soveltuu yhden perheen harrastukseksi, mutta ei kaupalliseksi vaihtoehdoksi - teollisuus on ratkaisu. Sitten ne sähköllä toimivat kuivurit; vievät sähköä ja tuottavat vain suhteellisen vähän tavaraa, jonka tekeminen tulee kalliiksi. Kun sen sijaan olisi rationaalisia kuivureita ja myllyjä. Aion käydä katsomassa millaisia laitteita Ritavuorella on. Minusta jokin minikokoinen, viljankuivuria muistuttava laite, jossa aine kiertää kuin vilja kuivurissa, voisi olla rationaalinen ratkaisu.

Pakastaminen on kovin tuhlaava ratkaisu. Siinä tilaa vievästi pakattua elintarviketta pidetään jäässä kalliilla sähköllä, kun kuvittelisin, että kuivaaminen vie paljon vähemmän energiaa, miten se sitten tapahtuukin.Kuivaamistapoja voisi varmaan olla muitakin kuin ritilällä ja sähköllä. Entä pelleteillä toimiva kuivuri?

Miksei samoilla koneilla voisi vuoroin tehdä marjajauheita, vuoroin viherjauheita ja vaikka kuivata sieniä ja muita elintarvikkeita? Suomen maaseudulle on mahdollista löytää ekologisia ratkaisuja toimeentulon hankkimiseksi. Ritavuoren marjaherkut tuntuu lupaavalta yritykseltä.

Maalaisen palvelulinkkejä:

Kuiva-aineiden valmistajia tuntuu olevan aika paljon. Jauheita käytetään paljon retkimuonana, mutta tuntuisi niillä olevan käyttöä varsinkin siroteltavana erilaisiin ruokiin paitsi makua, myös kaivattuja hivenaineita ja antioksidantteja. Tässä on monipuolinen kokoomasivu, Reissureppu.

Olen kuullut mainostettavan lehtikaalien ravintoarvoa parhaana vihanneksena. Itse komea vihannes on puisevan makuinen, ainakin oman kokemukseni mukaan,(en ole siitä juuri koskaan mitään laittanutkaan) mutta sekoitettuna pienin määrin tai jauhettuna luulisi sen menevän moniin ruokiin. Oheisessa linkissä on kyllä hienoja reseptejä.

Niitä on hullumpiakin kotitalouskoneita, muistamme leipäkoneet yms. Luulisi, että jonkinlainen kuivuri, jolla saisi kuivattua suuria määriä ja nopeasti olisi täysiosuma. Myllyjä on olemassa jauhamista varten. Reissurepun omilla sivuilla on kuivattamisohjeita, jotka varmaan toimivat yksityistalouksissa. Esim. kiertoilmauuni vaikuttaa olevan hyvä. Reissurepun kuivatusohjeissa puhutaan kaikenlaisista ruoka-aineista, ei pelkästään vihanneksista ja yrteistä.

Ihan muunlainen pähkinä. Miten tämä toimii? Tämä taikatemppu ja paljon muuta hyödyllistä ja hauskaa asiaa on tällä linkkien kokoomasivulla, joka ei tietenkään netin harrastajalle ole mitään uutta, mutta vasta nettiin tutustuvalle siitä voi olla paljon iloa. Esimerkkinä Niilo Paasivirran hauska parodia Iltapäivälehtien kolumneista, jossa nettipäiväkirjojen tuttu herjaus on käännetty toisin päin. Sivun kokoaja, Seppo Honkanen, on todellinen nettimesenaatti, lahjatalouden harrastaja.

Tottumiskysymys

Vaikka päälläni oli umpinainen verkkoanorakki, sain putsata itsestäni kymmeniä hirvikärpäsiä, kun tulin sisään metsästä, jossa vaivoin poimin ämpärillisen puolukoita. Eivät ne ainakaan helpolla pure tai pistä, mutta ovat kiusallisia ryömiessään hiuksissa ja vaatteissa.

Olin mukana Ekokylän kokouksessa, jossa ennen kirjanpitäjänä toiminut asukas kertoi talousluvuista. Vuoden vaihteessa toiminta kääntyy miinukselle, kun tyhjiä asuntoja on liikaa, liiketoiminta on vähäistä ja menossa on iso talon korjausprojekti. Pari vuotta on pärjätty, kun myytiin yksi talo tontteineen.

Yritin selittää taas yrittäjyyden alkeita, mutta ei mene perille. Meillä olisi vieläkin mahdollisuuksia tuotantoon, kunhan sallittaisiin yrittäminen. Nyt systeemi lannistaa, eikä tänne hakeudu yritteliäitä ihmisiä. Minä en liiketoimintaan itsenäisesti pystyisi lähtemään, mutta olisin täysillä mukana ja apuna, jos olisi yrittämisen vapaus ja näitä tuotannontekijöitä, jotka ovat muuten käyttämättä, annettaisiin ilman tappajavuokria asukkaitten käyttöön.

Yksi kysymys oli kalliiksi tuleva paperilehti, jota tosin on tänä vuonna ilmestynyt vain yksi numero ja jota ei moni lue. Yritin taas propagoida verkkolehden mahdollisuutta vaikkapa blogimuodossa, mutta ei sekään mennyt perille.

Näitten ihmisten pitäisi olla henkiseen voimaan uskovia, mutta kattia kanssa. He haluavat tahallaan nyhertää eivätkä usko mahdollisuuksiin.

Linkkaan vielä eilisen postaukseni loppuosaan, jonka lisäsin myöhemmin. Siinä oli vähän kärkeviä mielipiteitä, jotka kehotan lukemaan, jos et ole sitä vielä tehnyt. Sen yhden sanan, vallankumous, haluaisin muuttaa. Tuli mieleen vallankumoukselliset japanilaiset opiskelijat, joitten ilmilausumat syyt väkivaltaisuuteensa tuntuivat kovin naiiveilta. Heistä tuli tv-ohjelma viikonloppuna.

Karhujen seassa

Liikkumaan oli päästävä, muuten olen pian rampa. Samaa reittiä, jota viime syksynäkin ahkerasti höyläsin. Matkalla tapasin postilaatikollaan Irman ja hänen puolisonsa, joiden kanssa olemme usein jutelleet. Hän kysyi, näkyikö karhuja. -Onko niitä sitten ollut näillä nurkilla? Viidenkymmenen metrin päästä meiltä, kuului vastaus.

Mäellä, ihan lähellä Ekokylää oli tehty suuria hakkuita. Laskin näkeväni ainakin kolme suurta hakkuukonetta, joista yksi pörräsi nytkin. Hakkuut liittyvät varmaan keväällä poismenneeseen vanhaan isäntään. Pojat saivat lopultakin vapaat kädet. Perinnönjakoa siellä on jo tehty vuosia, melkein puukkojen ja puntarien kanssa.

Käsi ei kestä kirjoittamista, muuten eläisin koko ajan 1880-luvun Englannin maaseudulla, Oxfordshiressä. Kunpa saisin sopimuksen, minusta kääntäminen on mukavaa, vaikka minulla on vain näppituntuma kääntämiseen ja suomenkieleen. Silti näkee yhtä paljon hepposia käännöksiä kuin heikkoja mediajuttuja; ehkä joukkoon mahtuu vielä yksi, keskinkertaista hieman heikompi niiden tuottaja.

Näen, että Dd- blogissa on myös jonkinlaista juttua blogeista, myös edellisessä postauksessa. Samuli L. esittää hurskaan toivomuksen:

Olen jäänyt odottamaan suomalaisen killeriblogin syntyä. Sellaista, joka huomaamatta tutustuttaisi suomalaista verkkoselaajakansaa blogimaisen julkaisun saloihin. Bloggaajien ei tarvitse herättää median huomiota, vaan bloggaajien tarvitsee herättää ihmisten huomio. Kyllä media huomaa blogit “oikealla tavalla” heti, kun niissä alkaa olla enimmäkseen jotain todellista sisältöä.

Minusta tämä on hurskastelua ja tyypillistä auktoriteettiuskoa. Että muka jostakin tulee joku, joka sanoo lopullisen totuuden. Skitsnack! Suomen kansa, älymystö mukaan luettuna, on suuresti mediariippuvaista. Media päättää, mistä kansalla on oikeus puhua. Nuori miehemme uskoo kauniisti, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa; esivalta, asiantuntijat ja kapitalisti pitää meistä kyllä huolen, on taustalla oleva ajatus.

Blogeissa on jo nyt tavattoman runsaasti mielenkiintoisia teemoja, kärkeviä ja perusteltuja ajatuksia, ja monen lajityypin julkaisuja, mutta media kieltäytyy niitä tuomasta esille ja kertomaan tästä vapaasta julkaisumahdollisuudesta. On kyse vallankumouksesta mediassa, julkaisemisessa ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksissa, mutta se halutaan pitää muka pienen piirin sisään lämpiävänä narsismina.

Näen blogien sisältävän lukemattomia lajityyppejä: päiväkirjoja, nettipäiväkirjoja, proosaa, runoutta, esseitä, mielipiteitä, kolumneja, pakinoita, lastuja, satiiria, parodiaa, muistelmia, verkkolehtiä, matkakertomuksia ja paljon muuta - ja parasta kaikessa, suloisessa sekamelskassa. Moni lajityyppi odottaa vielä toteuttajaansa. Näen mahdottomaksi kutsua ilmiötä yleisesti muuksi kuin blogiksi. Ktso myös.

Samaan, minun mielestäni vähän nuivaan ja auktoriteettiuskoiseen kastiin (Dd:n kanssa) kuuluva käsitys on, että vain itse vaivalla rakennetulla tai soveltamalla tehdyllä julkaisujärjestelmällä on arvoa, kuuluu tämä mielipide, luojan kiitos, ehkä harvinaistumassa oleva.

Viitataan myös ButtUgly-blogin paljon painavampaan artikkeliin, jonka jatko-osaa minäkin todella odotan, mutta en niin, että se sanoisi lopullisen sanan. Lopullisempi totuus on prosessissa, uskon.

Kopioin tähän vielä lopuksi yhden painavan mielipiteen:

Tilasin jälleen Helsingin Sanomat saatuani hyvän tarjouksen (n. 150e / 13kk), mutta myös minä alan pikkuhiljaa kallistua sille suunnalle, ettei valtavirran tiedotusvälineillä ole paljoa tarjottavaa yhdellekään ajattelevalle ihmiselle. Blogeista löytää kriittisempiä, älykkäämpiä ja analyyttisempiä näkemyksiä kuin tiedotusvälineillä on varaa laukoa. Varmasti monilla toimittajilla olisi sanottavaa, mutta harrastelijoiden ei tarvitse kosiskella ketään, kuunnella päätoimittajaa, välittää mainostajista tai miettiä kohderyhmiä. (Osittain tiedotusvälineiden latteudet ovat tietenkin suora seuraus pyrkimyksestä objektiiviseen uutisointiin.)

Koneen ääressä

Yleensä sijoitun kaikessa hieman keskitasoa alemmaksi. Varmaan kääntäjänäkin. Minulla ei ole absoluuttista kielikorvaa, mikä kertoisi miten jokin asia pitää sanoa ja mikä kuulostaa epäsuomalaiselta. Muutaman sivun jälkeen huomaan, että sanojen merkitys ei niinkään ole ongelma. On villiä lähteä pystymetsästä kokeilemaan tällaista työtä, mutta enhän korkealta putoa: luudan päältä lattialle. Pääsin taas sanomaan Tuulikilta oppimani viisauden.

Yritän kääntää tarkasti, en vapaasti ja toivon, että jälki kuulostaa suomelta. Jos käännössopimus sattuisi syntymään, tämä työ tuntuu varsin hyvältä. Liikunnasta tulee pitää huolta, konekirjoitustekniikka ei ole hallussa ja käsi kipeytyy jo nyt. En tiedä kuinka monen sivun päivävauhdilla tulee edes pientä tuloa, mutta oleellista se ei tällä hetkellä ole. En tietenkään hetkeäkään usko sopimuksen syntymisen mahdollisuuteen, mutta epäileminen ei pilaa mahdollisuuksiani kuten henkinen porukka ajattelee. Kirja on viehättävästi kirjoitettu ja vielä kuvitettu. Myyntiä voisi odottaa. Sopisi vielä imagoonikin. Olen realisti.

Kengittäjä oli löytänyt uuden naisystävän, oli tulisesti rakastunut ja jopa laihduttaa. Hän tarjosi samaa viiniä, jolla kuulemma oli voidellut naisen. Minusta se oli liian makeaa, kuin jälkiruokaa varten. Hyvä jos joillakin luonnistaa.

Oletuspostilaatikossani oli paljon yhteisökylän suunnitteluun liittyviä viestejä. Kalliita maatiloja katastetaan, mutta uskon, ettei taivaanrannan maalaajaporukat onnistu maanviljelyssä. Se ei ole minun huoleni, mutta olen sanonut varoituksen sanani. En oikein tiedä meidän tämän hetkistä tilannetta, mutta kovin valoisalta ei näytä.

Työnimi-blogissa on käyty mielenkiintoista keskustelua blogien ja bloggaamisen laadusta.

Hirvikärpäset tervehtivät

Mihin häviävät suomalaisten yritysten voitot, kysyy viime sunnuntain Hesari. Jutussa esitetään, että kuin sankaritarinassa eläkkeellä oleva KTH-tilintarkastaja Ritva Pitkänen, yksinäisenä sutena selvitti, että teollisuusyritysten liikevoitot vuosituhannen vaihteen lähetessä kasvoivat suorastaan hätkähdyttävästi. (Ei voi olla, mitä kansantaloustieteilijät sitten tekevät.) Suuria osinkoja on ryhdytty maksamaan osakkeenomistajille ja voitot sijoitettu ulkomaille, joissa ei ole yhtään sen halvempi toimia kuin Suomessa. Jutussa ei puhuttu yritysjohtajien palkoista ja optioista, suoranaisesta saalistusmentaliteetista, joka varsinkin Ruotsissa on tullut näkyvästi esille.

Artikkeli on sinänsä hyvä, mutta se on vain isku ilmaan. Se ei puhu olennaisista asioista vaan jää fragmentiksi, jollaisiksi median jutut pakkaavat muutenkin jäämään.

Tässä on käsittääkseni kyse melkein keskeisimmästä kysymyksestä yhteiskunnassamme, josta kansalaisena, tosin vähäarvoisena ja syrjäytyneenä haluaisin lisää tietoa. Onhan taloudesta tullut melkein se yksi ja ainoa asia, jolla on enää merkitystä.

Mitä sanoo taloustiede? Onko kysymys vain mielipiteistä, suuntaan tai toiseen. Onko taloustiede sosiaalitieteitä eksaktimpaa vai miten asian laita oikein on? Itse epäilen, ettei se ole.

Tässähän on kyse käsittääkseni jakopolitiikan oikeutuksesta, poliittisista puolueista ja niiden ideologioista. Vasemmisto ja ammattiyhdistysliike ovat tosin kesyjä ja tekevät kilttiä yhteistyötä pääoman kanssa ja kehottavat palkansaajia talkoisiin, mutta ajaa kuitenkin jäsentensä asiaa. Suomen valtiovarainministeri on entinen seiväshyppääjä ja kansanedustaja. Onko hänellä ja muilla poliitikoilla käsitystä talousteorioiden ja käytännön suhteista? Vasemmisto väittää käsittääkseni, että jaettavaa on ja jakaminen, vaikka vain aktiivien ja työssäkäyvien kesken, on kasvun yksi edellytys.

Oikeisto taas puhuu kauniisti yrittämisestä ja että ihmisten oma aktiviteetti on tärkeintä, että vain sitä kautta taloudellisia arvoja muodostuu. Oikeisto myös huomauttaa, että tässä kansainvälisessä tilanteessa, jossa vallitsee vapaa kilpailu ja jossa pääoma ja ihmiset voivat aika vapaasti virrata maitten rajojen yli, ei ole muuta mahdollisuutta. Ajatus on taas parhaasta mahdollisesta maailmasta. Oikeiston mukaan meidän on kansalaisina oltava mukana talkoissa, oltava maltillisia, annettava yritysten luoda taloutta. Mutta ovatko nämä ajatukset raa´an valtapolitiikan peittäjiä, salaliittoa kansalaisia kohtaan.

Harmittaa nuoruuteni jähmeys, yritin tosin lukea kansantaloustieteen alkeita, mutta pidin sitä niin ikävänä, etten motivoitunut. Nyt olisi toisin.

Haluaisin tietää enemmän. En edes tiedä, miten se hyvä pääasiassa muodostuu, (mistä sitten riittää vähän jaettavaa myös työttömille ekoyhteisöasujille). Tulevatko yhteiskunnan tulot pääosin kansalaisten palkkatyöstä maksamista veroista? Suuri osa täytyy olla myös välillisillä veroilla. Millainen rooli on pääomista maksetuilla veroilla. Onko noita voittoja, joista Hesan jutussa puhuttiin, mahdotonta verottaa tai ainakin pakottaa niitä laitettaviksi investointeihin, jotka toisivat työpaikkoja. Vai olemmeko globalisoitumisen oravanpyörässä, jossa kansakuntien on poljettava hulluina mukana? Vai onko vain ajan kysymys, kunnes puhuttu työvoimapula on edessä? Luulenpa, ettei tästäkään ole taloustieteilijöillä ja politiikoilla selvää käsitystä.

Hirvikärpäset

Kotiseudun hirvikärpäset tervehtivät lämpimästi, kun kävin katsastamassa puolukkamaita. Tukassa ryömi niitä useita. Karpaloni säilyivät hyvin matkan, mutta Etelä-Suomen sade oli päässyt bussin matkatavaratilaan ja kastellut matkatavarani ja hienot Lark rise../Lärkans flykt kirjani. Aion lähettää Väinö Paunulle sapekkaan viestin, mutta muuta ei juuri ole tehtävissä.

Keitin pienen annoksen karpalohilloa, mutta makuuni se on hieman liian kirpeää, puolukka on miellyttävämpää. En haluaisi keittää hienoja karpaloitani mehuksi ja hyytelöidä, koska samalla menevät hukkaan kuoret ja varmaan osa hyödyllisistä aineista.

Karpaloista pieni huomio: Jos ihmiset yleensä edes niitä tunnistavat, he yleensä sanovat: Eikö niitä poimita sitten keväällä lumien alta. Se on varmaankin yksi tapa saada liika kirpeys pois, mutta samalla se on tekosyy olla niitä poimimatta. Kuka nyt keväällä suolle menee?

Parodiaa:

On mukavaa nähdä blogien menestystä. Minusta ihan näyttää, että areenalle on ilmestynyt ainakin loistava teiniparodia.

Silja Express

oli Ruotsin puolella muuttunut pikkubussiksi. Siinä intiimiydessä oli helppo haastattaa kanssamatkustajia. Toinen oli Sidebyn rannikkoruotsalainen vanhempi rouva, joka sanoi ei tietävänsä, mitä Uleåborg on suomeksi. Kun kerroin, hän sanoi, Du har nog rätt.

Toinen oli yli puoli vuosisataa Ruotsissa asunut eläkeläispariskunta, jotka menivät Ruissalon kylpylään kuntoutukseen. Rouva oli ajanut lehmiä 14-vuotiaana ja mies auttanut lottia. Nyt Suomi pitää hyvää huolta pojistaan ja tytöistään, kun ihmiset, jotka eivät edes olleet oikein sodassa mukana, pääsevät kuntoutukseen. He olivat tehneet pitkän työuran Ruotsissa ja olivat varmaan hellinnän tarpeessa.

He eivät hirveästi tienneet Ruotsista, eikä kielitaito kuulostanut kaksiselta, mutta kovasti he olivat sitä mieltä, että sosiaalidemokraatit ovat hoitaneet hyvin työläisten asioita. He päivittelivät nuorten työmoraalin heikkoutta, vaikka omat lapset ovat hoitaneet hyvin asiansa.

Inhosin mahakasta itseäni peilikuvassa ja seisovasta pöydästä syömistäni. Se on perverssiä ylensyömistä. Lopulta kaikki maistuu samalle. Nyt rupean yrittämään laihduttamista.

Lähtöä lämmitti, kun pidin tovin uutta pikkupoikaa sylissä. Niin pieni ja täynnä elämisen halua ja niin täydellinen. Tytär on niin isin tyttö, että itkee aina kun lähden. Hänellä on itsellä jo kaksi lasta ja minulla vain yksi, mutta silti hän on vielä isin pieni tytär. Hänellä on kovasti tekemistä kaiken tavallisuuden keskellä. Siitäkin on saatava elämäänsä sisältöä.

Joutilaisuus houkuttaa pahuuteen

Olisi pitänyt lähteä jo vuorokautta aikaisemmin, ahdistaa. Aamu-tv:ssä tosin haastateltiin Jan Guillouta, josta kirjoitin paria tuntia aikaisemmin. Hänhän on itse varsin macho ja harrastaa metsästystä, usein Leif G W Perssonin kanssa. Mutta samalla hän on sympaattisella tavalla herkkä, avoin ja välitön. Olen lukenut hänen omaelämänkerrallisen romaaninsa Ondskan.

Hän kertoi elinkeinoelämän korruptiomiesten tavasta metsästää. Hänen mukaansa nämä nauttivat tappamisesta ja eläinten kärsimyksestä, mene ja tiedä; onhan siinä myös varmaan ennakkoluuloa mukana.

Aamu-tv:ssä kerrottiin myös uudesta saksalaisesta filmistä, joka kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä bunkkerissaan. Olin tietämättäni ajan hermolla postauksessani natsismin haasteesta. Filmi on tuomassa suurelle yleisölle uusia sävyjä entisen hirviömäisen natsiajan kuvaukseen.

Luin joutessani blogeja. Nyt lukija, joka on mahdollisesti seurannut kirjoituksiani alusta alkaen, tuhahtaa, nyt se juntti on taas vajoamassa spekulatiiviseen paljasteluun. Suomihan on täynnä fiksuja, akateemisia eläkeläisiä. Näkökulmani kapeudesta varmaan johtuu, että ajattelen, että Katselija- niminen, aika tuore blogikirjoittaja voi olla emeritusprofessori Antti Eskola. Mielessäni on puolikymmentä aihetodistetta oletukselleni. En ala niitä tässä luetella.

Minun mielestäni Eskola on yksi suurimpia sosiaalitieteilijöitä ja yhteiskunnallisia keskustelijoita. Tosin olen hyvin vähän tutustunut hänen ei-tieteelliseen julkaisutoimintaansa, lukenut vain hänen varhaisia pamflettejaan. Oletukseni ei pitäisi olla loukkaava ketään kohtaan. Blogistanille olisi suoranainen kunnia, jos näin olisi. Ja vaikka ei olisi, katselija omana itsenään ja pohdintoineen on tosi hyvä.

Reality shows

En ole jaksanut seurata tosi-television sarjoja. Jo toista vuotta on meneillään robinson-tyyppinen farmi-ohjelma, - nyt saaristossa. Toinen suuri, koko kansan ohjelma on idols, jota ei tällä konseptilla ole täällä ennen ollut.

Suurin minua kiinnostava show on kuitenkin taistelu vallasta, valmistautuminen puolentoista vuoden takana oleviin vaaleihin. Siinä ovat pätevimmät kommentaattorit ja esiintyjät, mutta epäilen, ettei se jaksa tavallista kansaa kiinnostaa.

Eilen Perssonin uusittu hallitus antoi julistuksensa, kun valtiopäiväkausi alkoi. Nouseva konjunktuuri taistelee taas porvaripuolueita vastaan sosiaalidemokraattien puolesta. Kansalle jaetaan porkkanoita. Lapsilisät nousevat, tuloverotus laskee, AMS:lle annetaan lisävaroja työttömien askarruttamiseen. Vienti vetää ja tuottaa valtiolle tuloja, joilla ennennäkemättömät työttömien ja syrjäytyneiden joukot pystytään pitämään rauhallisina.

Sosiaalidemokraatit ovat saaneet uuden puoluesihteerin, vasemmistolaisena pidetyn Marita Ulvskogin, joka nuorena kuului vallankumouksellisiin kommunisteihin. Toimittaja yritti hiillostaa häntä nuoruuden synneistä. Tuskin hänellä mitään luurankoa onkaan kaapissa, sillä hänen taustansa on varmaan tutkittu tarkkaan.

Samasta teemasta luin kriminologi Leif G. Perssonin dekkarin En annan tid, ett annat liv. Siinä ministeriksi Perssonin hallitukseen aiottu tyylikäs valtiosihteeri oli nuorena radikaalina osallistunut Länsi-Saksan edustuston attentaattiiin (mikä on tositapaus) ja murhaan, minkä inhimillisen sympaattiset poliisit selvittivät, mutta jättivät syyttämättä. (Naisesta ei tullut ministeriä.) Virallisesti murhaa tutkinut mäntti ja alkoholisoitunut komissario "selvitti" murhan sarjamurhaajaksi fabuloituneen Thomas Quick-sedän taas uudeksi teoksi. Kirjassa oli paljon aikalaishistoriaa. Persson kuuluu tietoineen samaan sarjaan kuin Jan Guillou, josta puolestaan kerrottiin hänen julkaisevan tällä kertaa, ei historiallisen romaanin, vaan viime aikojen suuriin korruptio-skandaaleihin liittyvän syytöskirjan. Korruputiosta muuten kerrottiin eilen, että näkyviin tulleet suuret skandaalit ovat pintaa, sillä korruptio on levinnyt koko yhteiskuntaan.

Ruotsissa on muuten korruptioviranomainenkin. Suomessa korruptio saattaa olla niin syvälle juurtunut maan tapa, ettei sitä edes siksi tajuta. Niin ainakin minulle on väitetty.

Toinen mielenkiintoinen salaliittoteoria liittyy Estonia-katastrofiin, josta eilen tv:ssä esitetty ohjelma varsin vakuuttavasti selitti, että meriturvallisuuden takia katastrofissa olisi vielä paljon tekemistä ja tutkimista.

Karpalon pohtimen keksijää kaivataan

Kylän rautakaupassa käydessäni rupesin ihmettelemään lehtipuhallin-turhakkeen pussia. Kysyin kaupan hoitajalta, imevätkö nuo laitteet myös. Kyllä vain ja niitä on polttomoottorikäyttöisiä. Itse asiassa olen nähnyt pajan nurkassa Ekokylässä Olavin koneen. Entäpä jos siihen voisi istuttaa laitteen joka erottelisi roskat marjoista. Karpalot ovat tarpeeksi kovia, mutta myös ehkä puolukatkin. Puolukoita voi hyvin kerätä tavallisellla poimurilla, mutta karpalot ovat suon pinnalla, usein rahkasammaleen seassakin.

Tuollaisen koneen avulla ruotsalaisetkin voisivat kerätä karpaloita, jos siinä olisi roskien erottelu. Markkinoilla on pölynimuriin kiinnitettävä suppilomainen puhdistuslaite, jolla ainakin kuivat marjat puhdistuvat roskista. Mainoksessa, joita näin ruotsalaisella kotisivulla sanottiin, että kone puhdistaa myös märät marjat. Se oli kyllä liikaa luvattu, jos laitteeseen ei ole kehitetty jotain uutta. Minulla sellainen on kotona Keuruulla.

Ennen vanhaan täällä Ruotsissa minulla oli iso pahvinen kouru, joka toimi myös jotenkin puhdistuslaitteena. Siitä olisi kehittämällä voinut saada ihan toimivankin. Täällä olen nyt käyttänyt muovista ritilää. Se toimii ihan hyvin sekin. On mukava istuskella auringossa tuvan portailla ja putsata marjoja.

Vanha kansa käytti ennen tuulta, mutta välttämättä aina sopivaa ei tullut. Olen itsekin sen kokenut. Italiassa oliiveja puhdistettiin roskista eräänlaisella viskurilla. Museoissa näkee hevoskäyttöisiä viskurikoneita, joilla puhdistettiin viljaa. Yksi tapa oli viskata viljaa lapiolla riihen lattian yli. Kevyemmät roskat ja akanat jäivät välille ja jyvät lensivät toiseen nurkkaan.

Sana-pohtia on tullut muistaakseni viljan nakkaamisesta ilmaan leveästä vakasta. Sitä käytäntöä näkee edelleen kehitysmaissa.

Minä pohdin mielessäni laitetta joka erottelee roskat karpaloista, samalla kun se poimii. Vaikkapa lehtipuhaltimeen kiinnitettävä osa. Poimiminen on aika työlästä, jos ei ole kehittänyt minun menetelmiäni. Ämpärillinen kahdessa tunnissa - ei ole huonoa vauhtia.

Jos lukijani sellaisen keksit, patentoidaan laite vaikka yhdessä. Ainakin se on älyllinen haaste. Minä itse mietin monia vaihtoehtoja. Olen kysynyt ympärilläni olevilta, mutta en ole saanut tyydyttäviä ehdotuksia, joita edes kannattaisi ryhtyä kokeilemaan.

maalaisen palveluvinkit:

Jos haluat viettää aktiiviloman maalla, useita maita listoilla, tässä linkki.

Ruotsissa on kovasti leviävä, vapaaehtoistyötä ja -työntekijöitä välittävä sivusto. Olisi mukavaa jos Suomessakin jokin taho ottaisi asiakseen rakentaa vastaavan organisaation. Punaisella ristillä tietenkin on ko toimintaa, mutta konsepti on tässä laajempi. Aiheeseen liittyy tietenkin yhteiskunnallisia ongelmia. Normaalissa pohjoismaisessa jakopolitiikassa ajatellaan, että yhteiskunnnan kuuluu hoitaa näitä asioita. Pelätään, että hyvinvointivaltion pohja putoaa pois ja yhteiskuntamme amerikanisoituvat.

Kotiin

Lippu on tilattu huomiseksi. Vuorokauden mittainen kotimatka julkisissa kulkuväineissä on edessä, kannettavaa on kaksinkertaisesti kuin tullessa. Mukavaa on ollut matkalla, yhtä mukavaa päästä kotiin. Odottelen pääseväni luovaan, itselliseen työhön. En ehtinyt nähdä miltä Ekokylän ympäristön, tavallisesti runsas puolukkasato tänä vuonna näyttää. Surahammarin ympäristön tiheissä metsissä puolukoita on liian vähän minun makuuni.


Vauva tuli luontevasti kotiinsa. Isoveli suhtautui hienosti, selitti vähän tavaroistaan, että ne ovat hänen. Oli liikuttavaa nähdä veljesten ensi kohtaaminen. Vaikka se oli vähäeleistä, siihen sisältyi merkityksiä. Tässä tuli sellainen kaveri, jonka kanssa on selvittävä seuraavat parikymmentä vuotta ainakin. Hyvässä lykyssä enemmänkin, koko loppuikä.

Olen sitä mieltä, että sisarusten välit huonontuvat huonoissa oloissa, taloudellisissa tai muissa vaikeuksissa. Vaikka itse omalta osaltani en osaa pahoitella elämäni kolhuja, en usko että onnettomuuksia välttämättä tarvitaan. Niitä tulee joka tapauksessa. Varmaankin on täysiä sunnuntailapsiakin ja periaatteessa he ovat ehkä sietämättömiä.

Odotellaan vauvaa kotiin

On jännittävää nähdä, miten isoveli suhtautuu pienokaiseen. Käskeekö heti lähteä jonnekin muualle vai antaako armon käydä oikeudesta. Tuskin hän itse menettää tippaakaan vanhempien rakkaudesta vaikka sekaan tulee uusi häslääjä. Aloitus on pehmeä, sillä alkukuukausina pieni on elämänsä vaivattomimmassa vaiheessa, syö ja nukkuu.

Itse olen taas ajatellut itseni Onnen-Pekaksi, kun ajoissa osasin irtautua onnettomasta liitosta. En ollut sopiva, emme sopineet toisillemme ja pidän eksää energiaimurina. Nytkään en selviäisi ellei minulla olisi pihamökkiä, minne vetäytyä. Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa, tietää vanha kansa.

Eilen oli pilvistä ja minulla oli vaikeaa kotona, kun en saanut lähdetyksi suolle, mistä on tullut toinen luonto. Lähdin lopulta ja keksin riisuutua pikkuhoususille ja poimia ilman kastuvia vaatteita. Se oli mukavaa, sillä ei ole miellyttävää, kun farkut kastuvat ja vesi tulee sisään saappaitten suista. Lähdin kotiin puolentoista sankon jälkeen, kotimatkalla tuli kaatosade. Sateessa pyörällä aina näkee autoilun ihanuuden. Silmiä kirveli, rillien läpi ei näe, vaatteet ovat panssarina päällä, autot sujahtavat älyttömän läheltä kapealla tiellä, pelottaa.

Tässä tulee pari mielenkiintoista linkkiä, jonka muuan valpas lukija on lähettänyt. Ensimmäisessä keskustellaan eläinoikeusasiasta natsismin lähtökohdista. Paina sivun lopussa olevaa linkkiä, niin pääset alkuperäiseen artikkeliin.

Toinen artikkeli kertoo Maan Ystävien kuluta vähemmän -kampanjasta. Luin jutun huolimattomasti. Suhtaudun epäluulolla hörhöilyyn. Mukana on myös maailmankiertäjä-Marketan esitelmä. Itse hän ei muka kovin vähän kuluta maailmalla reissatessaan. Asiat pitää näköjään kokea itse. En pidä tekopyhyydestä. Minusta hänen juttunsa on huuhaata pahimmillaan.

Erikoistuminen, työnjako, vapaakauppa on periaatteessa hyviä asioita. Ne antavat kuitenkin jonkinlaisen mahdollisuuden köyhille maille, vaikka tietenkin varjopuoliakin on. Lähiruoka ei lyö korvalle näitä periaatteita. Lähiruoka kilpailee laadulla ja tuoreudella.

Epäkorrektia

Blogeista löytää kriittisempiä, älykkäämpiä ja analyyttisempiä näkemyksiä kuin tiedotusvälineillä on varaa laukoa. Varmasti monilla toimittajilla olisi sanottavaa, mutta harrastelijoiden ei tarvitse kosiskella ketään, kuunnella päätoimittajaa, välittää mainostajista tai miettiä kohderyhmiä.

Lainaus on blogista Poliittisesti epäkorrekti. Voisiko asian paremmin sanoa. Plogeista tuli myös muuta ilahduttavaa tietoa aina alertilta Janne T:ltä. Voima-lehdessä oli hieman sotkettu käsitteitä, mutta ei se paljoa haitannut. Vaihtoehtoväen luulisi ainakin olevan kovasti kiinnostunut kansalaisjournalismista, vai onko niin, että heitäkään ei täydellinen vapaus kiinnosta tarpeeksi. Jonkun pitäisi olla aina tulkitsemassa ja kellokkaana.

Vaihtoehtoväen hörhöpuoli puhuu usein ns. kriittisestä massasta. Sillä he tosin tarkoittavat, että jossakin vaiheessa henkisyys alkaa vaikuttaa fysiikkaan: saadaan sodat lakkaamaan meditoimalla, ilmasto muuttumaan ja kaikkea muuta hyvää kaikille - kunhan saadaan kriittinen massa. Jo hipit aikoinaan meditoivat B 52 hävittäjiä pysymään maassa ja yrittivät ajatuksen voimalla nostaa panssareita ilmaan. Itse olen nähnyt joogalentäjiä pomppimassa matolla.

Jokin uusi paradigma valtaa alaa ja jossakin vaiheessa se plupsahtaa esiin kuin ketsuppi lasipullosta.

Joka tapauksessa blogien merkityksen kriittinen massa alkaa olla käsillä ja ne murtautuvat valtavirtaan. Mitä siitä seuraa on pelkkää spekulaatiota. Päätoimittajilla on tosiaankin syytä olla huolissaan. Aika monilla on tietokoneet ja nettiyhteydet ja monin edelleen harkitsee ja miettii onko niille käyttöä.

Muistan kuinka lankomies ajatteli kirjoittaa sapekkaita kommentteja tv-ohjelmiin, kun hän suunnitteli tietokoneen hankkimista. Tuskin hän yhtään sitten kuitenkaan kirjoitti. Tekstiviestit ja sähköpostit jäävät helpolla tv-ohjelmien periferiaan kuten Sediskin taannoin kertoi.

Eihän tässä taivas ole tietenkään aukeamassa, älkää luulko minun niin luulevan. Yksittäisen ihmisen aika ja mahdollisuudet elää nettielämää ovat rajalliset, kun elääkin pitäisi ehtiä. Muistan kuinka konkarit valittelivat ajan puutetta, kun blogeja oli pari sataa ja kirjoitin edessä olevasta ennustamastani ja toivomastani kasvusta. Tiedon tulva on rävähtänyt jo aikoja sitten. Olemme oppineet suodattamaan ja sitä on tehtävä tästedeskin.

Uskon siilautumiseen, että blogilistan häntäpäässäkin olevat saavat lisää lukijoita ja keskivaiheen laatublogit uutta intoa. Kilpailu lukijoista tulee olemaan tietenkin kova ja siitä hyötyvät kaikki. Kilpaillaan ja erikoistutaan, puhutaan omalla äänellä ja yritetään esittää asia selkeästi, mielenkiintoisesti ja tyylikkäästi.

Hävyttömän hauskaa

Ruotsissa maahanmuuttajat ovat murtautuneet osittain median ja viihteen maailmaan. Oli ihastuttavaa televisiossa nähdä kurdi tekemässä pilaa kurdien itsenäisyyspyrkimyksistä ja kivääriä laukovista älyttömistä muslimi-fundamentalisteista. Suomalaisistakin tehtiin hienoa pilaa, varsinkin suomalaisesta homofobiasta, joka on tuttua työväenluokan asenteista. Moderni Suomi ja varsinkin pääkaupunki yrittää sensijaan lyödä mynttiä uudella suomalaisella ennakkoluulottomuudella.

Samassa ohjelmassa pilailtiin kuningatar Silvian edelleen kielioppivirheitä täynnä olevasta, murteellisesta ruotsinkielestä. Näin monen kymmenen vuoden jälkeen hän edelleen murtaa vahvasti, kuten teki myös kuninkaan saksalainen äiti, elämänsä loppuun asti. Kuka on häntä auttanut läksyissä, kysyttiin. Kunkkupa tietenkin, toinen älypää. Prinssien ja prinsessojen älynlahjoista ei myöskään ole täällä kovin korkeita käsityksiä.

Tapasin eilen tyttäreni avopuolison vanhempia, kun ajoimme samassa autossa sairaalasta. Korutonta on työväenluokan käyttäytyminen ja maailma rajallista.

En finne igen

Lääninlehti oli kertonut mustalaisperheestä, joista ei tietenkään mainittu, että he ovat Suomesta: Koneliikkeen vartijat olivat ihmetelleet mustalaismummon ympärille muodostelmaan ryhmittynyttä sukua. Seurue otettiin kiinni ja mummon hameen alta löytyi 32 tuuman plasmatelevisio. Taitaa olla ennätys, vaikka kaikki olemme kuulleet näitä hamejuttuja ennenkin. Ne eivät ole pelkästään moderneja kaupunkilaislegendoita, vaikka niin toivoisi olevan.

Toinen juttu on viime viikolta, kuulin sen aamu-tv:stä. Maassa on menossa uuden idols-sarjan ensimmäinen viikko. Näytettiin pätkä: Juryn naispuolinen jäsen sanoo, että esittäjä tuhlaa heidän kallista aikaansa, oli jopa sanonut kotona esityksen käyneen paremmin. Esittäjä sanoi pirteästi: Ymmärrän, että sinun on sanottava näin. Tähän tuo tuomari huutaen täyttä kurkkua: ulos, olet surkea ja hävytön.

Aamun keskustelussa television kanavan 4:n edustaja esiintyy epämoraalisesti, kaksinaismoraalisesti, tekopyhästi. Myöhemmin selvisi, että esiintyjät oli jyrytetty jo kertaalleen. Kanava halusi tahallaan nöyryytettäviä. Huono esiintyjä olisi voitu hienovaraisesti ohjata karaokeiltoihin. Mutisin itsekseni, olen kolmessa viikossa muuttunut ruotsalaiseksi narisijaksi (gnällare): Jävla subba! Där sitter du o håller på. Ei ole hävyllä häntää!

Tällä kertaa en oikein ole päässyt selville miten tämä maa makaa, kun taloon ei tule lehteä. Jo ensi viikolla lähden luultavasti kotiin, nyt kahden repun kanssa. Kyllä niitä karpaloita Keuruullakin on, mutta kulkee niitä nyt mukanakin, sekä kirjoja tietenkin. Nuori perhe saa rauhassa tutustua uuteen vauvaan ilman isovanhempia. Minä kyllä periaatteessa menettelisin, mutta mummi on liikaa tilaa vievä.

Ihmistaimi

Voiko olla hienompaa elämystä kuin pitää sylissään pientä ihmisen alkua, jolla koko elämä edessään. Isovanhempana ei ole vastuuta, saa vain nauttia.

Pieni poika oli hyvin muodostunut, pitkät sormet ja varpaat. Ihossa oli naarmuja ja ryppyjä, jotka kyllä oikenevat. Saa olla kiitollinen, kun elämä on taas kohdellut silkkihansikkain, kun kaikki mahdollisuudet sekä hyvään että vähemmän olivat olemassa.

Vanhemmat aikovat ristiä hänet Eliakseksi. Mieleen tulee heti Hietasen Elias, armoitettu ravimies ja nuohooja lapsuuteni Sodankylästä ja Ekokylässä hetken viivähtänyt Elias, joka joi ja elämöikin. Hän laski Himoksella hieman maistissa slalom-suksilla melkein päällemme, kun hänet viimeksi näin. Hyvä nimi muuten vaikka tällaisia konnotaatioita tuleekin.

Poika saa varmasti hyvän kodin ja lähtökohdat elämälleen. Kaksi pikkupoikaa perheessä on mukava yhdistelmä sekin ja kasvattavaa kummallekin. Tyttäreni tosin sanoo, ettei hän ole kärsinyt, vaikka olikin ainoa lapsi.

Lateksi

ehkäisee myös karpaloiden kirvelyltä. Tunto ja herkkyys marjoihin oli heikompi, mutta menetteli. Käsissä olevat haavat eivät kirvelleet, eikä uusia tullut. Karpaloita kaksin käsin poimiessa, kämmenselät joutuvat koetukselle. Yhdet käsineet kestivät noin sankollisen rikkoutumatta.

Toissapäivänä poltin melkein selän auringonpaisteessa, nyt olin varovaisempi. Eilinen valo aivan häikäisi. Ei näillä marjoilla rikastumaan pääsisikään. Luin jostakin, että Suomessa oli pari vuotta sitten maksettu alle kaksi euroa kilolta poimijalle. Venäjällä korvaus on varmaan ihan mitätön. Mutta sama tavara terveyskaupan tiskillä tai herkkupuodissa muuttuukin sitten kymmenien eurojen arvoiseksi. Se ehkäisee virtsatietulehduksia, sisältää antioksidantteja, mutta on ennenkaikkea hyvää hillona, hyytelönä tai mehuna. Teimme viime vuonna amerikkalaista karpalokastiketta ja se oli tosi hyvää sekin.

Tämä on esimerkki siitä, että astumalle hieman systeemin normien ulkopuolelle, elämän laatua pystyy kohottamaan. Minusta ekoilulla on paikkansa myös modernissa yhteiskunnassa ja siihen pitäisi olla mahdollisuuksia ja rohkaisua&opetusta kouluissakin ja mediassa vielä enemmän. Sitä tosin on. Siirtolapuutarhamökkielämästä ja kesämökkeilystä tehdään kiitettävästi juttuja, mutta ihan käytännön viljelystä, keräilystä ja rakenteista pitäisi olla ehkä selvemmin. Privaattipuolella tämä on hyvin hoidettu, mutta ekoyhteisöillä olisi mahdollisuuksia, kunhan niihin ei lähdetä väärin odotuksin ja asentein.

Näin kännykkäkuvia uudesta pojasta. Ex. vaimo pääsi katsomaan lasin takaa, minun vuoroni tulee tänään. Kiitokset onnittelijoille, muuten.

Kun nuori äiti itse syntyi ja vaimoni oli laitoksella. He olivat päässeet kokeilemaan Naistenklinikan uutta vierihoitoa ja kaikki tuntui olevan hyvin. Eräänä päivänä sitten vauva ja äiti olivat kadonneet. Hakemisen jälkeen löysin syvästi masentuneen vaimon jostakin huoneesta, missä hän oli abortin kokeneiden naisten kanssa. Hän oli saanut pahan tulehduksen. Vauva oli lastenosastolla. Sain katsoa häntä lasiseinän takaa. Olin ollut tosin synnytyksessä mukana.

Rintamaito kaadettiin antibioottien takia pois eikä imettäminen lähtenyt koskaan käyntiin. Vauva sai kotona ripulin ja masentunut vaimo oli nääntyä huoleen. Yritin tietenkin olla mukana kaikessa ja olinkin harvinaisen paljon. Kotona oleminen kävi vaimon hermoille ja hän käveli melkein pitkin seiniä. Usutin hänet kouluun ja hän sai alettua metsäalalleen, missä hän sai uusia kokemuksia ja ihan arvostetun uran Maatalousyliopiston metsätiedekunnan osastossa, joka oli sijoitettu Garpenbergin kartanoon Taalainmaalla. Nyt se sivuhaara on lakkautettu.

Minä hoidin enimmäkseen lapsen ja minun kanssani hän asuikin koko kouluajan. Meillä meni oikein hyvin ja nyt lapsesta on tullut itse jo kahden pojan äiti. Hän on omaa äitiään tasapainoisempi ja järkevämpi. Imetys onnistuu ja varmaan avioelämäkin. Pieni kriisi tuntui vuosi sitten olevan, mutta se loppui uuden lapsen odotukseen.

Olin eilen pojan hoitajana monta tuntia. Meni hyvin vaikka mikrossa lämmitetty ruoka tuli liian kuumaa ja lapsi huusi, kun poltti suunsa. Huomasin, että kun hän ulkona lähti menemään johonkin väärään suuntaan ja kielsin, hän ei ensin uskonut, mutta kun sanoin, että tulen hakemaan hänet, se tepsi. Siitä ei myöskään ole seurauksena mitään agressiivisuutta, ensin hän vähän sätkyttelee, mutta unohtaa heti ja mukautuu. Poika on varsin kiltti, omapäinen tosin, mutta niin pitää ollakin, on mukavaa nähdä, että ei-väkivaltaiset menetelmät tepsivät. Hänen isänsä on tytärtäni vähemmän salliva ja huutaa hieman liikaa ja vaatii pöytäkuria. Mutta samalla hän ei ole ollenkaan perinteinen nyrkkiä pöytään lyövä isä. Tytär on ehkä minun kanssani oppinut oveluutta ja sallivuutta, vaikka totisesti, meilläkin temperamenttia on. Me annamme lapselle tilaa puuhailla itsekseenkin emmekä ole kiinni riippuvia kuten mummi on ja on aina ollut.

Lapsivesi valahti

Minut herätettiin ja tulin mökistäni talolle. Pariskunta lähti rauhallisesti, jo veteraaneina, laitokselle. Heidät passitetaan luultavasti vielä kotiin.

Kun itse odottava äiti syntyi, hän syntyi niin kiireellä, että solisluu murtui.

Minulle annettiin tehtäväksi estää äidin äitiä soittamasta laitokselle keinolla millä hyvänsä. Sinne on kielletty soittaa.

Mummi tulee sata kilometriä pimeässä yössä ja hoitaa tottuneesti pikkupoikaa. Hänelle mummi on idoli vaikka me muut väsymmekin hänen juttuihinsa.

Meistä on mukava kuvitella miten poika tulee suhtautumaan pikkusisareensa tai -veljeensä. Osoittaa sormellaan ja sanoo painokkaasti: mina, kutern hän sanoo vieraileville lapsille. Hän oli kerännyt tavaransa hoteisiinsa, kun tyttären ystävättären lapsi oli koettanut niihin koskea.

Lapsi syntyi aamuyöllä

Jo viideltä tytär soitti ja kertoi synnyttäneensä toisen pojan. Kaikki oli mennyt nopeasti. Heidät oli tosiaan yöllä passitettu kotiin, josta tuli pian lähtö. Lapsi oli meinannut syntyä jo autossa. Mitään epiduraalia ei edes ehditty antaa. Lapsi on hyvän kokoinen ja terve.

Ensimmäinen karpalosatsi

(Jotain yhteyksissä mättää, enkä ole saanut postausta perille pariin päivään)

Kävin ostamassa huoltoasemalta saappaat, jotka muistuttivat ruotsalaisia Tretornin, aivan prikulleen. Tosin tretornitkin tehdään Malesiassa. Ne maksoivat vain puolet, mitä kenkäkaupan samannäköiset. Ne saattavat silti ruveta vuotamaan aivan pian.

Kävin huonommalla suoalueellani vain katsomassa, mutta innostuinkin poimimaan, kun karpaloita oli sielläkin paljon. Alun perin lähdin puolukkaan, mutta sitä ei näkynyt. Tuntuisi siltä, että varmaan koko maakunnan suoalueilla karpaloita täytyy olla paljon, minun tuntemani eivät voi olla ainoita.

Siellä niitä on. Karpalojalosteet maksavat herkkukaupoissa tosi paljon. Terveyspuodissa on esim. Tanskasta tuotettuja karpalomehuja. Litran tetra maksoi jotakin n.75 kruunua. Se oli nektarityyppistä, ja siihen oli käytetty litra marjoja. Mihin ansioihin voisikaan päästä, jos pystyisi tekemään jotakin vastaavaa tuotetta. Raaka-aineellekin tulisi väkisinkin hintaa.

Olemme tehneet vuosikausia hyytelöitä ja mehua, mutta niissä tuhlaantuu raaka-ainetta. Jokin hillo olisi ekonomisinta. Hillon tekeminen ei ole temppu eikä mikään, mutta myyminen on jo toinen juttu. Tytär keitti osan eilisestä ämpärillisestäni mehuksi. Tänään tehdään lappapuuroa, mikä onnistuessaan on taivaallinen herkku.

Nämä seudut ovat edelleenkin teollisuuden ruokkimia, vaikka palveluammatteja ja työttömyyttä on myös paljon. Ihmisillä ei ole tapaa noutaa luonnosta ravintoa. Ne jotka sitä tekevät, viljelevät, kalastavat, sienestävät, marjastavat omistavat hyvän harrastuksen, mutta pystyvät saamaan säästöjä. Säästöjä ei toisaalta tarvitse, jos on systeemissä mukana ja ansaitsee hyvin. Tyttären perhe ei elä erityisen säästäväisesti, mutta tuntuu silti pärjäävän, vaikka vain mies käy töissä metallitehtaassa. Lainaa kyllä on kuten kaikilla muillakin.

Ajattelin taas aurinkoisella suolla kuinka helpolla sieltä niitä karpaloita saa. Ei tarvitse kyntää, kylvää, lannoittaa, eikä hoitaa näitä viljelyksiä. Silti luontoäiti antaa yltäkylläisesti antejaan.

En ole vieläkään luopunut toivosta saada jonkinlaisia markkinoita marjoille. Tytär on luvannut auttaa ja soitella tänä aamupäivänä. En rupea poimimaan suurempia määriä ennen kuin ostaja löytyy.

Samaan aikaan odottelemme tietenkin jännittyneenä, koska odottavalle äidille tulee lähtö laitokselle, ja takana on ääneen lausumaton huoli, miten kaikki menee. Hyvässä kunnossa hän ainakin on.

Kalevi ei taida vieläkään olla aivan kaidan tien kulkija

tuli mieleeni seuraavasta tapauksesta: Valle meni naapuriin, siellä oli joku isännän suomea puhuva kaveri. Juttelimme ja jostakin aiheesta tämä kaveri sai syyn kertoa ostaneensa kaupungin miehiltä joskus "ennen" tavaraa, mm. moottorisahoja. Työmiehet ilmoittivat ne vaan kadonneiksi ja tämä osti. en viitsinyt sanoa naapurisovun vuoksi, että tämä teko täyttää rikoksen tuntomerkit, se on varastettuun tavaraan ryhtymistä, kuten ennen lakikielellä ilmaistiin. Sano minulle, kenen kanssa seurustelet, niin sanon sinulle millainen olet, kuuluu vanha sanonta. Tytär kotona kertoi, että itse K. saattaa vähän palata nuoruutensa puuhiin. Ensiksi hän lähtee säännöllisesti töihin ja on silti eläkkeellä, pimeitä töitä ilmeisesti. Tytär kertoi naapurin rouvalle ilmestyneen ihan uuden, kuuden tonnin pyörän, mitä muuta kuin varastettua tavaraa. Silti rouva tekee töitä sosiaalitanttana itse. Ei ihme, että mieleen tulee ottaa ja lähteä.

Kalevi kertoi heidän käyneen sienessä. Mitä saitte kysyin. Kaarljuuhaneita. Niissä vaan pakkaa olemaan se vika, että madotkin niistä tykkäävät, sanoin. Sillä ei ole väliä, sinnehän ne kuolee pataan, K. tuumi. Näimme naapurin perheen eilen laittavan sieniruokaa.

Me emme harrasta matoisia sieniä. Minäkin ihmettelen niitä pohjoiskarjalaisia herkkutatteja, joita viedään Italiaan. Miten ne siellä ovat madottomia. Ehkäpä siellä ei pistiäisiä olekaan, ehkä viileät yöt ne tappavat. Sen huomasin itsekin joskus, kun tuli yllättäen lämmin syksy ja herkkutatteja, joissa ei ollutkaan toukkia.

Olen löytänyt paljon lehtikuusen tatteja, joissa on se hyvä puoli, että ne useimmiten ovat madottomia. Ne ovat oransseja ja joskus jopa keltaisia. Vanhempina ne menevät höttyräisiksi, mutta nuorena ne ovat kiinteitä ja niissä on voitattien tapaan lakin alapuolella eräänlainen ketto. Voitatit ovat toinen matojen rakastama. Nekin ovat herkullisia ja olemme joskus säilöneet niitä italialaiseen tapaan, oliiviöljyssä.

En katsonut korkeuteen, muuten olisin huomannut harjulla kasvavien korkeitten puitten olevan juuri lehtikuusia. Sienet ja isäntäpuut elävät symbioosissa, toisiaan hyödyttäen. Ravintoaineitten vaihto tapahtuu sienijuurissa, mykoritsassa.

Lapsentulo menee yli aikansa. Tytär synnytti edellisen normaalisti, mutta ilokaasun avulla. Ennen kuin se alkoi vaikuttaa, kivut olivat sanoin kuvaamattomat, mutta hän sanoi synnytyksen aikaansaaman euforian myös olleen vaikuttavaa. Adrenaliinia ja ties mitä hormoneja siinä tuli. Ehkäpä adrenaliinikin on hormoni.

Kävin ajelemassa tämän puolen kylää, minulle outoja metsien pikkuteitä. Katsoin olisiko jossakin ollut oikein hyviä puolukkamaita. Löysin korkeintaan kohtuullisia, mutta marjat eivät ole kunnolla kypsiä. En myöskään löytänyt edes pieniä suolampareita, mutta pari muutaman metrin laajuista kosteikkoa oli ihan täynnä karpaloita. Karpalosoita minulla on ihan riittämiin.

On mukava katsoa kuinka poika on hyvin hoidettu ja siten tasapainoinen. Vertaan vuosi sitten vielä naapurina asuneeseen yksinhuoltajaäitiin, jolla oli samanikäinen vekara, joka oli likainen, räkäinen ja haisi pahalle, vaikka myös naapurihuoneistossa oli juokseva vesi. Äiti poltti hermostuksissaan ja hänellä oli outoja käsityksiä lapsenkasvatuksesta. En antautunut juttelemaan naisen kanssa. Sitä ikään kuin karttaa rupeamasta puheisiin ihmisten kanssa, jotka jatkuvasti elävät hermoillaan, kuin sytytyslanka palaen. Hänellä oli outoja käsityksiä, kuinka esimerkiksi lapsen spontaniteetti pitää sammuttaa, hän oli kertonut tyttärelleni. Lapsi huusi sitten usein ja hänellä saatttoi olla jo alkua käytöshäiriöille.

Tämä poika täällä ei itke turhaa. Hän uskoo järkipuhetta, vaikka hänellä luonnetta onkin. Hän istuu sievästi kun hänelle luetaan, tosin kirjat eivät saa olla yhdentekeviä vaan niissä tulee olla tarina. Naapurin kakara puhui paljon nuorempana, mutta tämän pojan käsityskyvyssä ei ole vikaa ja hän kommunikoi yhden sanan lauseillaan erinomaisesti.

Elintasossa on tietenkin eroa. Tyttärenpoika puetaan siisteihin vaatteisiin ja kylvetetään joka päivä. Hän ei ole rääsyläinen.

Tuokin naapuri oli korkeakoulututkinnon suorittanut, taiteellisesti lahjakas ja osasi kirjoittaa, mutta silti hän vie sosiaalista perintöä edelleen ja pojasta kasvaa luultavasti ongelmakakara. Heidän piti palata lähiöönsä, kun Ekokylän neuvosto ei heitä hyväksynyt vakituiseen asumiseen. Naisella oli ilmeisesti kränää niin paljon toisten aikuisten kanssa, että se oli hyvä päätös. Ekokylässä ei koskaan ole onnistuttu ketään parantamaan tai muuttamaan.
Ennen matkalle lähtöäni myös siellä muutaman vuoden asunut nuorehko mies oli neuvoston kanssa sopinut, että hän muuttaa. Kyseessä oli salaa jatkunut miedon huumeen käyttö. En ollut muuten asian kanssa tekemisissä, mutta se taisi tulla tapeetille, kun M:n kanssa otimme asian esille muutaman vanhemman asukkaan kanssa. M:lla oli havaintoja käytön oireista. He toimivat nopeasti, sillä olisihan tosi ikävää, jos meille pesiytyisivät huumeet. Ne leimaisivat maalaisympäristössä. Kunpa nämä jääräpäät olisivat lähteneet myös toimimaan, jotta olisimme saaneet nuorillemme mielekästä tekemistä. Nyt he ajelehtivat itseään löytämässä, kun eivät saa tukea varttuneemmilta.

Olen useaan kertaan yrittänyt vaikuttaa politiikkaan. Nämä ihmiset tunnustautuvat positiivisen ajattelun kannattajiksi. Usko voi heidän mielestään vaikuttaa fyysiseen maailmaan, mutta uskoa siihen, että yhdessä ponnistelemalla ja käyttämällä paikan ja itsen resursseja, tulemalla toimeen omin neuvoin, ei tunnu löytyvän.

Vaikka täältä ei löytynytkään töitä, palan halusta ryhtyä kokeilemaan käännöstyötä, kun nyt olen löytänyt sopivan teoksen. Ruotsinkielinen kirja on ratkaissut useimmat ongelmat. Ensiksi tietenkin täytyy yrittää tehdä käännösnäyte ja saada sopimus aikaan.

Kaipaan jo siis vähän kotiin ja omiin ympyröihini, kun en saa täyttä tyydytystä aktiivisuudelleni. Kyykkisin mielelläni suolla muutaman viikon, mutta ei kun ei.

Suuri tapahtuma antaa tietenkin odottaa itseään, jännittävä toisen lapsenlapsen syntymä. Onko se terve? Onko se tyttö vai poika, sillä ei ole suurta väliä. Tämän pojan vanhemmat ovat vallan ihastuneita ekan lapsensa poikaenergiaan eivätkä varmaankaan tulisi vallan maahan lyödyiksi vaikka siihen tulisi toinenkin samanlainen. Tyttö tietenkin antaisi uuden dimension. Miten sitten perheen elämä ja jaksaminen muotoutuu, jos lapsella onkin ongelmia, emme tiedä. Nämä ovat suuria kysymyksiä ja ihmisen onni ja onnettomuus ovat ohuiden säikeiden varassa.

Karpaloitten kanssa on näin: Koko Ruotsissa ei ole niille markkinoita. Ruotsiin ostetaan Venäjältä ja Suomesta rekkalasteittain karpaloita, mutta omassa maassa ei ole ostotoimintaa. Se on tämä elintaso ja että ruotsalaiset eivät osaa käyttää muuta kuin puolukkaa. Mammas köttbullar med lingonsylt, det är gott! Puhuin puhelimessa Värmlannissa Skogsmat- nimistä liiketoimintaa harjoittavan miehen kanssa. Minä hainkin etupäässä mahdollisuutta olla mielekkäästi ulkona, raha ei ollut ensisijaista.

Poimin vähän omiksi tarpeiksi tänne ja lapsen syntymän jälkeen lähden kotiin. Kovasti jo kiinnostaa koettaa kääntämistä. Tänään olin aurinkoisessa säässä suolla ja poimin kaksi ämpärillistä neljässä tunnissa. Se oli vähän kuin joogaa. Yläruumis paljaana ja alakroppa sadehousuissa, mikä sai aikaan, että kastuin joka tapauksessa. Ei tarvinnut kyyköttää, kun ryömin suossa.