Töissä ja muistoissa

Äsken vielä levitimme hienoa sepeliä liukkautta vastaan, nyt rupesimme sitä jo harjaamaan pois. Aamupäivällä olin erään porukan kanssa yksin ja käytin tilaisuutta hyväksi ja koetin keskustella kuin vertaisten kesken. Sulatella täytyy, eihän suomalaiselta small talk käy kovin helposti.

Iltapäivällä oli pitkäaikaispotilaita ja se on oikeastaan sellaista irtonaista jätkäsakkia, jossa viihdyn parhaiten.

Kotiin tultua taas pitkälle lenkille. Vaikka kiroan mielessäni tylsyyksiä ja pitkästyn väliin, on kuitenkin hienoa saada olla töissä.

Hiihtäjä on näköjään valinnut mennä ylöspäin Ounasjoen rantoja ja Kittilään, samaa reittiä kuin kullankaivajat aikoinaan ennen kuin Jäämerelle vievä, kultasannalla paikoittain päällystetty tie valmistui. Osan sitä tietä hommasi Lappiin isäni setä, senaattori Anneberg. Hiihtäjän reitti on minulle oudompaa, ennen kun liikkuminen ei ollut tavalliselle maalaislapselle kovin itsestään selvää.

Mutta kaukaa hän ei mene Sodankylän järvikylistä, missä äitini nuorena toimi katekeettana, kiertokoulun opettajana ja missä kuvattiin huono tv-sarja - Pelkovaara. Äidistäni tuli sitten ensimmäinen sodankyläläinen naispuolinen paikallispoliitikko ja myös alkoholistin vaimo. Sitä viinan kauhistusta hän sitten yritti osaltaan vähentää yhteiskunnallisella toiminnallaan. Hän oli myös 9-henkisen perheen emäntä ja jokapaikan taituri.

Kuten myös isäni, joka paitsi joi viinaa, kirjoitti lehtiin ja puheita vaimolleen ja oli ahkera maanviljelijä ja jumalaton työmies. Hän teki puusta mitä vain tahtoi. Mutta suurimman osan hänen tekemistään taidokkaista esineistään poltti sota ja saksalaiset. Sodan jälkeen kaikki piti tehdä uudelleen ja itsensä sydänvikaiseksi työtä tehnyt, tupakoinut ja juonut, sotaankin liian vanha mies, raatoi itsensä invalidiksi.

Vaimo kuoli, jäi suuri lapsiparvi, elämä oli helvettiä. Viina toi vain hetkellisen helpotuksen mutta räkäisen kännin, josta hauskuus oli kaukana. Vanhan Testamentin Jahve ja Perkele taistelivat isäni sielusta eikä niitä erottanut toisistaan mikään. Ne jakoivat miehen keskenään ja piinasivat häntä vielä sairauksilla ja kähinöinnillään kaksikymmentä vuotta.

Hankikanto

on meneillään ja minä joudun käymään töissä. Uskollinen, pieni ystäväni soittaa Etelä-Suomesta ja kertoo aina, mitä on tehnyt. Hätä ihmetytti, kun kerroin täällä olevan parhaat hiihtoilmat, kun siellä tuskin näkee lunta. Hän on saanut moponsa (11v.) ja pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin.

Ylätalolla Timo oli tekemässä loppuun pellettikattilan putkiasennuksia. Öljylämmitys jää varajärjestelmäksi. Tulee olemaan huippumielenkiintoista nähdä, kuinka uusi järjestelmä toimii. Se näyttää ainakin ammattimaiselta. Kattila on käytetty siinä mielessä, että se on kiertänyt näytekappaleena messuja ja vastaavia. Mieleen tulee muistuma pateettisesta sankaritarinasta, kun O. itse yritti koekäyttää alkeellista pellettipolttimen protoa samassa pannuhuoneessa. Se ei toiminut.

Ihmettelen niiskuttavia ihmisiä joka puolella, myös blogimaailmassa. Eikö tule pidettyä ulkoilusta huolta Benjamin Ropponen, kun klyyvari tuntuu vuotavan jatkuvasti. Monet muutkin tuntuvat nollakuntoisilta vanhuksilta sekä eetterimaailmassa että fyysisessä todellisuudessa. Lähden joka päivä pitkälle lenkille ja se on antoisaa ja antaa fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Se ei ole uhraus vaikka aikaa meneekin. Kävin eilen perusteellisissa verikokeissa ja sydänfilmissä ihan vain kontrollin vuoksi. On hyvä nähdä veren sokeri- ja kolesterolitilanne. Jos arvot ovat ylärajalla, syömistä on lopultakin pakko vähentää. Tai sitten lähden hiihtäjän tyyliselle vaellukselle. Hän lähestyy nyt minun oikeita kotikontujani. Maistelen suussani tuttua sanaa: Meltaus.

Kognitiivista terapiaa

Kuulin eilen töissä tämän sanan ja sanoin vain jahah, kun en halunnut paljastaa tietämättömyyttäni. Tietenkin tunnen ilmauksen alkuosan ja muodostin heti mielikuvan siitä, mitä se on. Äsken tein haun ja huomasin sen olevan juuri sitä suuntausta, josta Ben Furman on puhunut tv:ssä ja jota olen pitänyt järkevänä, koska siinä ei jäädä vuosikausiksi samoihin asemiin.

Minusta ei tietenkään tule terapeuttia näinä lyhyinä kuukausina, mutta minulla on oikeus diletanttina kansalaisena seurata keskustelua. Useimmat tapaamani potilaat ovat sulkeutuneita ja pitkän sairausajan leimaamia. Erikoisia kohtaamisia ei tule. Minulle sanottiin, että heidän kanssaan ei kannata antautua juttusille, että hoitotyön tekevät toiset. Pidän sitä periaatteellisesti vääränä, mutta en aio yrittää vallankumousta.

Yritän jutella, vaikka se on vaikeaa. Koulutyöstä on takaraivossa muisto, että kannattaa luoda tunnelmaa, puhua vaikka puuta heinää. Sessiot pitäisi aloittaa jonkinlaisella yhteisyydellä. Sitähän parhaiten toimivissa yhteisöissäkin tehdäänkin kuten Findhornissa ja Tamerassa. Minusta se oli itsestään selvää koulussa.

Kävin erään osaston ns. yhteisöpalaverissa, joka oli ihan hyvä yritys siihen suuntaan. Olin myös seuraamassa uuden kirkkoherran hartaustilaisuutta. Sääliksi toisaalta käy, kun pitää viedä hengellisyyttä ja kuulijoina oli muutama dementoituneelta vaikuttava vanhus. Tällä suhteellisen nuorella ja ennakkoluulottomalla kaverilla olisi kapasiteettia puhua myös nuoremmille potilaille, sellaisille kuin kuka tahansa meistä. Sellaisille joihin kognitiivinen terapiakin oletettavasti puree. Mutta esteenä on hengellisyyden ja hartauden levittäminen, varmaan myös papinkin mielessä. Kuulijat eivät tule koska he tuntevat ennakkoluuloa pakkosyötöksi luulemaansa julistusta kohtaan. Samasta on kyse myös tyhjien kirkkojen sunnuntaiaamuissa.

Toiset tietenkin sanovat, että ajassa elävä ja yhteiskunnallisista asioista puhuva kirkko, mitä Suomen ev.lut. kirkko paljossa nykyään on, on kauhistus. Kirkkohan on tänä päivänä radikaalimpi kuin vihreät, tai ainakin antaa sen kuvan.

Kuinka lempeästi kirkon paimenet suhtautuvat pastori Kyllöseen, joka kieltää Helvetin olemassaolon. Ennen hänet olisi laitettu kirkonkiroukseen, nyt hän saa arkkipiispalta tietää, että kyllä kirkon opin mukaan kadotus eli helvetti on, mutta eri asia millainen se on. Minustakin kadotus on hyvä käsite. Se on deprivaatiota, köyhyyttä, mielisairautta ja kaikkea mitä ne tuovat mukanaan. Helvetti on olemassa.

En oikeastaan tiedä millainen tämä uusi kirkkoherra on. Onko hän kuitenkin pohjimmiltaan oikeistolainen sananjulistaja-konservatiivi, Jeesus-narkkari vai pystyisikö hänkin osaltaan antamaan "kognitiivista terapiaa".

Isänmurhat

Jäljennän tähän yhden Keskisuomalaisen mielipideosaston kirjoituksen:

Mauno Koiviston karisma on pelkkä myytti

Presidentti Mauno Koivistoa luonnehdittaessa käytetään hyvin usein käsitettä ”matala profiili”. Historiallinen perspektiivi ja aikalaiskuvaukset ovat viime aikoina tuoneet valoon häkellyttäviä piirteitä Koiviston todellisesta poliittisesta toiminnasta.
Koiviston yhteydessä paljon puhuttu karisma on etupäässä pelkkä myytti. Useimmat Koivistoa hyvin tuntevat ovat luonnehtineet häntä pikemminkin ylimieliseksi ja päättämättömäksi.
Hänen pelurinominaisuuksiaan ei ole kielletty. Väinö Leskinen ja Päiviö Hetemäki kommentoivat Koivistoa presidentti Kekkoselle: ”Ei tule mitään. Koivisto ei osaa päättää, kiertelee ja filosofoi.” Ehkä loistavimmat kuvaukset Koiviston todellisesta luonteesta onkin tehnyt presidentti Kekkonen. Näin hän kuvasi Koivistoa (v.1971): Minun mielestäni Koivisto ei ole kypsä ja politiikkoa hänestä ei koskaan tule. Kvasifilosofointia ja epäselvyyttä. Kun hän käy puheillani kertomassa jotakin, en perästä päin ymmärrä, mitä hän tahtoi sanoa. Mutta samaa sanovat viisaammatkin Koivistosta.”
Vuonna 1970 aiheutti Koivisto omalaatuisilla kommenteillaan hankittavista sähkövetureista jopa ulkopoliittisia vaikeuksia.
Kun hallitus päätti hankkia veturit itänaapurista niiden edullisuuden vuoksi, perusteli Koivisto sitä ”kansallisella edulla” ts. antoi ymmärtää syyn olleen poliittisen. Näin annettiin vettä myllyyn ”suomettajille”.
Vuonna 1971 kaatui yhteispohjoismainen Nordek-hanke siihen tosiasiaan, että Tanska ja Norja hakivat todellisuudessa vain EEC-jäsenyyttä. Koivisto meni kuitenkin lausumaan eduskunnassa syyn olleen muka Neuvostoliiton vastustuksen. Tässä suhteessa Koivistoa voi verrata edesmenneeseen Johannes Virolaiseen. Molemmat olivat ulkopoliittisesti edesvastuuttomia.
Koiviston rehtiys on kyseenalaista. Vuonna 1971 hän ilmiselvästi upotti kilpailijakseen kokemansa pätevän ja aikaansaavan Keijo Liinamäen pääsyn maaherraksi vastoin Kekkosen ja koko muun hallituksen kantaa.
Koiviston pelurimaisuus tuli lopullisesti esille hänen ollessaan pääministerinä vuosina 1979-81. Todellisuudessa hänen ainoa tavoitteensa oli – ei maan hallituksen johtaminen – vaan pääsy tasavallan presidentiksi. Kansakunta maksoi hänen kampanjastaan miljardien markkojen laskun. Presidentti Kekkonen jätti jälkeensä maan, joka oli sisäisesti eheä ja jossa jokainen ihminen oli ”laulun arvoinen”. Hän oli myös lisännyt maan ulkopoliittista liikkumavaraa. Mauno Koivisto jätti jälkeensä maan jossa eriarvoisuus, itsekkyys, rikkaiden ylimielisyys, köyhien ahdinko ja sivistyksen alennus on silmiinpistävää
Ralf Sjöman, Kuopio, Keskisuomalainen, Kansa sanoo 9.1.2001

Kommentteja:

Kekkonen on joutunut klassisen isänmurhan kohteeksi viime vuosina. Hänen muistonsa kuitenkin elää ja kieltämättä hän kuitenkin oli isänmaanystävä. Tilanne ei ollut ollenkaan helppo eikä Neuvostoliitto mikään paperitiikeri. Onko nyt Koiviston vuoro joutua murhatuksi? Ahtisaarta ja muumimammaa - Halosta ei ehkä enää kukaan haluakaan murhata, koska he ovat uuden aikakauden vallattomia presidenttejä. Missä se valta nyt on, en tiedä. Tuskin kansanedustajien käsissä.

Kekkosesta vielä huomio, että kaikesta huolimatta häntä muistetaan rakkaudella Virossakin, kun hän oli avaamassa maan yhteyksiä Suomeen päin. Koivisto toimi kylmän reaalipoliittisesti, kun Itäblokki kaatui eikä presidentti uskaltanut tukea Baltiaa kuin vasta viime tipassa. Siitä jäi huono maku. Kylmät väreet käyvät mielessä, kun ajattelee, mitä Tsetshenialle tehtiin. Samaa venäläiset olisivat toisessa tilanteessa tehneet myös Baltialle.

Kieltämättä tämä alkaa muistuttaa "oikeustaistelijoiden" kielenkäyttöä, mutta tämäkin näkökanta ansaitsee oikeutensa tulla esille. Linkitän sivustoon, jossa käsitellään samoja asioita, mistä tänään olen kirjoittanut: PR-talojen tuho- kirjoituksen alkuosa varsinkin. Toinen linkki viittaa mystiseen oikeuspoliittiseen keskusteluun. Oikeustaistelijoiden toiminnasta tämä linkki.

Salaliittoja, salaliittoja...

Ruotsissa syntyi melkein perustuslaillinen kriisi jokamies-kuninkaan varomattomasta lausunnosta. Suomessa totuttiin Kekkosen aikaan hallitsijaan, joka puuttui lähes kaikkeen hallitsijana ja manipulaattorina. Kekkonen oli isä-aurinkoinen ja häveten muistan vuosia ihannoineeni minäkin häntä. Tunne muistutti rakkautta, jota Venäjällä tunnettiin isä-aurinkoista kohtaan.

Olihan se ymmärrettävää. Muut valtioelimet olivat heikkoja ja työnjako oli epäselvää. Jälkiä tästä on vieläkin olemassa.

Sitten tuli Koiviston aika. Koivisto nautti samanlaista sympatiaa kansan keskuudessa. Hän oli, Kekkosen lailla, kansan seasta noussut aristokraatti. Hänkin on käyttänyt valtaoikeuksiaan sumeilematta, ehkä vielä häikäilemättömämmin kuin edeltäjänsä. Hän toimi kulissien takana. Hänen talouspoliittinen linjansa ei ollut selvä.

On olemassa kansalaismielipide siitä, että Koiviston osuus oli arvaamattoman laaja, kun Suomea valmistettiin väkivalloin eurokuntoon. Hänen epäillään vaikuttaneen oikeuslaitokseen, jonka pitäisi olla riippumaton, eräässä seminaarissa ja sitä ennen 6.5.1992.

Tämän jälkeen valtion politiikka muuttui pankkeja oikeudettomasti suosivaksi. Käytettiin kohtuuttomia korkoja ja monia muita toimia.

30.07.2002, Presidentti Tarja Halonen, TP-kansliaesittely no 3/30.07.2002
Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään, että presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi…pyyntöön saada jäljennökset presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämään oikeuspoliittiseen keskusteluun liittyvistä asiakirjoista, ei suostuta.
Tarja Halonen, Tasavallan Presidentti

Minulla on edessäni useita kymmeniä sivuja käsittävä luettelo toimenpiteistä, jotka viittaavat siihen, että moraalittomiksi ja ahneiksi osoittautuneet pankit käyttivät saamiaan valtuuksia häikäilettömästi hyväkseen. Pankkien johtajat ymmärsivät, ettei Suomesta löydy viranomaista, joka käynnistäisi poliittisiin päättäjiin kohdistuvan tutkinnan. Se antoi heille avoimen valtakirjan jopa moninkertaisiin yliperintöihin, ensin velalliselta ja uudelleen takaajilta; jokaiselta erikseen.

Kompendiumin tekijät väittävät, että 1990 luvulla suunnitelmallisesti järjestetty lama ja pankkikriisi on tuottanut:

32 500 kaadettua yritystä, yrittäjää ja heidän takaajaansa, n. 340 000 velkasyrjittyä
pahimmillaan yli 500 000 työtöntä
itsemurhaan on päätynyt lähes 18 000 kansalaista
itsemurhayrityksiä on ollut 60 000
Kommentti: En tietenkään pysty kontrolloimaan tietoja, jotka tuntuvat hirveän isoilta.

Muistan kuinka minulla särähti korvissa silloin, kun presidentti Koivisto julisti inkeriläiset paluumuuttajiksi ja varsinkin, kun sitä ryhdyttiin heti orjallisesti pitämään lakina. Sellaisen päättäminen ei ollut Koiviston asia. Asiaan sinänsä en ota kantaa.

Jos asia on näin, kuten tämä ryhmä väittää, paralleelin antaa suhtautuminen tupakkateollisuuteen USA:ssa ja muualla. Teollisuus pystyi vuosikymmeniä estämään tupakan toteamista vahingolliseksi.

Toinen ja kotimainen esimerkki oli, että teollisuus, etujärjestöt – SAK ja MTK, poliitikkojen ja ”asiantuntijoiden” ja median avustuksella pystyi päättämään, että ydinvoima on Suomelle edullisin vaihtoehto. Se rintama pystyi masinoimaan kansanäänestystä.

Salaliittoteorioita siis kerrakseen. Hauskojahan ne ovat. Tämä oli aikaisemman sarjan jakso nimeltään: Maalainen paljastaan poika. Kaikki yhtä heppoisia spekulaatioita, vaikka tämä viimeinen on ehkä jotain muuta. Siinä olisi tutkiville journalisteille scoopin aineksia. Missä on MOT?

Kävi niin kuin ennustin

kun pääsin töihin. Helpolla nuo leipänsä tienaavat. Tyhjäkäyntiä tuntuu olevan paljon. Kuinka latteita pöytäpuheita jne, jne... En voi sille mitään. Minusta työn pitää tuntua työltä. Olen väärässä paikassa ja väärin käyttämässä lahjojani. Mutta minkä sille tekee, kun en parempaakaan saa.

Jonakin synkkänä, syksyisenä yönä minä itse asiassa olin hetken Scillaa edellä top-listalla. Voi kunpa se tapahtuisi joskus uudelleen! Lupaavalta nyt näyttää. Tästä minua tietysti rangaistaan. Minusta on ikävää, kun tyttö ei päivitä hieman useammin. Pidän hänen tyylistään ja mielestäni olemme edelleen ystäviä vaikka emme koskaan edes tavanneet. Ehkä sitten seuraavassa Kuukkeli-gaalassa tulemme molemmat kaapista monien muitten kera. Siihen asti me kaapissa pysytelleet saamme pitää ja luoda illuusiomme, joitten katoamisesta Khilou vähän haikeana kirjoitti.

Mikähän on blogistanin väkiluku silloin. Nyt se on varmaankin kolminkertaistunut vuodessa, puhumattakaan niistä muista, jotka käyvät kurkistamassa.

Kunpa siihen mennessä gaalasta on tullut myös mediatapahtuma ja silloin suureen joukkoon pääsee vielä nimettömänäkin.

Tsemppiä hiihtäjä, joka kirjoittaa:

Olen vähän kyllästynyt, terä on tylsynyt. Haluaisin kalastaa, kaivaa kultaa, uida, naida, juoda viinaa, polttaa piippua, remuta kavereitten kanssa. - Kuka ei?

Niitä muita kuin Blogistanin kunniallisia kansalaisia on paljon. Suuri osa hauista tulee seksinnälkäisiltä. Olen tutustunut moniin kiehtoviin seksifantasioihin, joka tuntuu olevan oma lajityyppinsä. Ne ovat usein pelkällä wordilla kirjoitettuja, nimettömiä kotisivuja, joista ei johda minnekään linkkiä.

Heittäydytään raamatullisiksi

Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu - ajattelen Hamasin johtajasta. Missään nimessä Palestiinan tilanteessa ei ole kysymys pelkästään roistoista ja enkeleistä. Peli on likaista kummallakin puolella. Kuka tästä taaskaan osasi paremmin kirjoittaa kuin Panu H., joka on suivaantunut kielitaistelun tuoksinassa ja ruvennut kirjoittamaan ruotsiksi. Se olisi tappio blogimaailmalle ja on väärin rangaista sitä. Minua se ei haittaa, koska kuuntelen sujuvasti useita kieliä.

Veli - Alzheimer

Eilinen Alzheimer-dokumentti herätti paljon ajatuksia. On jo varmaan kolme vuotta, kun näin viimeksi A:iin sairastuneen veljeni. Emme ole yhteydessä, enkä tiedä, miten tauti on edennyt. Emme oikeastaan ole koskaan olleetkaan läheisiä, eikä asia kovin paljon kosketakaan.

Mutta Matti, joka jo makaa mullan alla, miten nyt makaakaan, Karlskogassa, Värmlannissa, oli kaverini ja hänen kohtalonsa kosketti.

Eilisessä dokumentissa Teuvo- niminen päähenkilö säilytti oikeastaan integriteettinsä ihan dokumentin loppuun saakka. Hänen vaimonsa sen sijaan oireili hieman hysteerisesti. Liikuttavaa oli nähdä kuinka sympaattinen T. nieli pettymystään, kun vaimo ei päästänyt enää lähelle hellimään.

Myös kaverini M. teki pitkää matkaa tunteisiinsa ja lähelle vaimoaan ja tyttäriään, pääsemättä traagisesti koskaan perille. Matka alkoi jo viimeisinä miehuusvuosina, jolloin minäkin tulin hänet tuntemaan. M. oli tehnyt arkkityyppisen Martin Eden/ Jack London/Erno Paasilinna – matkan tiedostavaksi työläisintellektuelliksi. Hän oli ahertanut stahanovilaisena kaivosporarina lyijykaivoksessa ja menettänyt niinä vuosina toisen tyttärensä valekuristustautiin, mikä sai aikaan parantumattoman särön perhedynamiikkaan. Siitä hän kirjoitti sitten rikkinäisellä kirjoituskoneellaan kaoottiselta vaikuttavia päiväkirjojaan, joita minäkin sain lukea jo 70-luvulla. Hän osasi kirjoittaa.

Sitten tulivat vuodet autojen parissa, silmän menetys ja aikuisopiskelu. Hänestä tuli viimeisiksi työvuosikseen epäpätevä siirtolaisopettaja, minä olin silloin pätevä. Teimme yhdessä mielestämme mullistavia opetusmateriaaleja ja –kokeiluja omilla tahoillamme. Yhden vuoden työskentelimme seinänaapureina. M. oli kiinnostunut mm. suggestiopediasta ja joskus hän hypnotisoi oppilaitaan. Matti piti musiikista, tanssista ja keskusteluista. Hän ei orjaillut ruotsalaisia eikä pitänyt itseään alempiarvoisena. Hän tunsi yhteiskunnan, oli kokenut enemmän kuin useimmat.
Hän oli lähtenyt vapaaehtoisena koulupoikana sotaan ja joutunut keräämään ruumiita. Hänen kuvauksensa ruotsalaisesta vapaaehtoisprikaatista oli kärjistetty ja nautittava.

Hänen oma lapsuusperheensä Sallan Kursussa oli värikkäämpi kuin monissa kirjoissa. Jos minusta olisi tullut kirjailija, olisin kirjoittanut siitäkin miljööstä. Lapsuuteen liittyi ensin vähän parempaan kauppiasperheeseen kuuluminen, isän mielisairaus. Häneenkin istutettiin mielisairaalassa malaria, kuten Päätalon Herkkoon. M. älykkönä vihasi muuten Päätalon tekstejä eikä ikinä päässyt niihin sisälle. Perheen alamäki, äidin hörhöilevä huorahtavuus jne…Hän kuvasi tuberkuloosin runtelemaa maaseutuelämää ja tyttöjen ja poikien suhteita myös aivan Päätalon tapaan.

Hän istui myös Keravan nuorisovankilassa erehdyttyään sodan jälkeisessä Lapissa rikosten poluille. Siitäkin hän kertoi mielellään. Hän muutti Ruotsiin, aluksi metsätöihin ja eli myyttisen siirtolaistarinan. Hänestä tuli vallankumouksellinen marxilainen, joka vielä viimeiseen asti uskoi aatteeseensa. Samalla hän kuitenkin oli älyllisesti liikkuva. Hän rakasti tanssia ja musiikkia myös tekijänä ja laulajana. Hän soitti kitaraa ja haitaria, oli omaksunut sekä suomalaisen tangon että ruotsalaisen viisuperinteen.

Hänen matkansa omiin tunteisiinsa ja perheensä luo alkoi ihastuksesta Carolaan, lolitamaiseen ruotsalaiskaunottareen. Hän ei varmastikaan syyllistynyt laittomuuksiin ala-ikäisen kanssa, pelkkään flirttailuun ja mielikuvituksessa tehtyihin tekoihin vain. Ja matka omaan menneisyyteen ja rikkoutuneeseen perheeseen jäi päättymättömäksi. Hän ei päässyt perille, mutta seuraamani matka oli syvästi järkyttävä ja uusia sisältöjä siihen on tullut oman miehuuteni ja ikääntymiseni myötä omalla matkallani jonnekin.

Hän valitti muistamattomuuttaan jo viisikymppisenä ja myöhemmin eläkkeellä mustat aukot alkoivat ottaa ylivaltaa. M. syytti siitä lyijykaivosta eikä uskonut Alzheimer-diagnoosiin.

Tapasin hänet monen vuoden jälkeen uudelleen. Kutsuin hänet tänne asumaan. Ystäväni oli muuttunut mutta silti sama. Hänen tasonsa oli huomattavasti laskenut, mutta silti hän oli älykäs ja henkevä kuten ennenkin –parhaimpina hetkinään. Hänen muistamattomuutensa aiheuttivat paljon naurua ja ärtymystä. Hän eksymisensä olivat legendaarisia – kerran oli myös suuretsintä. Ulosteiden ja paskapapereiden kanssa pelaaminen kävi myös hermoille. Hän oli elänyt ranskalaistyyppisessä talossa, jossa oli niin huonot viemäriputket, että paperit piti kerätä erikseen. Talon, käsistään taitava kaverini oli lopulta trimmannut sitten huippukuntoon, ja se oli jo myyty.

Seurustelin saksalaisnaisen kanssa ja tämän säksätys kävi Matin hermoille ja hän esiintyi naisystävääni kohtaan rumasti. Mukaan tulivat tyypilliset saksalais- ja lesboennakkoluulot ja ehkä vielä pieni mustasukkaisuuskin. Hän joutui kuuntelemaan rakastelumme ääniä, jotka levisivät ilmanvaihtokanavia myöten koko taloon. Minun oli pakko olla ritarillinen ja saada kiusaaminen loppumaan. Tartuin kiinni kaveriin eikä hän tätä antanut koskaan anteeksi. Välimme etääntyivät ja se tiesi lähtölaskentaa hänelle.

Hänen tilansa huononi ja hän kävi vähitellen liian vaikeaksi. Hän kaipasi Ruotsiin ja lähti lomalle. He olivat eronneet vaimon kanssa mutta silti hän oli tähän edelleen rakastunut ja vaimo huolehti hänen ulkoisista asioistaan – kiusaksi asti rakastunut ja mustasukkainen. Hän helli mustasukkaisuuttaan ja kehitteli tarinoita. Vaimo oli ansiostani saanut puolen vuoden loman taakaksi muodostuneesta ex. siipastaan. Mielestäni Suomen vastuulla ei ollut pitää huolta Ruotsiin veronsa maksaneen ystäväni vanhuudesta. M. joutui laitokseen, kaipasi tänne takaisin, mutta emme häntä ottaneet. En nähnyt häntä koskaan enää ja kuolinuutinen tuli muutama vuosi sitten.

Eilisessä Hesarissa kirjoitti myös muuan Terho-kodin ylilääkäri elämän loppuvaiheista – vähän verhotusti tosin. Hän oli samoilla linjoilla kuin pahamaineinen Pekka Lantto. Ajattelen, että kansalaisoikeuksiin pitäisi kuulua saada ostaa itsensä lopettamispaketti kaiken varalta vielä kun asiasta jotain ymmärtää. On ala-arvoista joutua hoitopaketiksi. Television Akuutissa tuli myös hyvää ohjelmaa hoitojen tehottomuudesta ja jonoista. Siinäkään ei sanottu selvästi, mistä kaikki kiikastaa. Onko kyse siitä, että ideologiamme ei anna hoitavien lääkärien rikastua ja tehdä loppua nöyryyttävistä jonoista, mihin he varmaan pystyisivät.

Hesarin

mielipidesivulla kirjoittaa Marja Myyryläinen otsikolla Kirjoittaminen tervehdyttää. Lehti ei laita linkkejä, mutta googlettamalla löytyy.

Hän on tietenkin aivan oikeassa, mutta tuskin kirjoittaminen niin helpolla lähtee käyntiin. Omakustanteet ovat vallan kömpelöitä ja kalliita verrattuna vaikka tähän huonomaineiseen nettikirjoittamiseen.

Suurissa ikäluokissa on kuitenkin todella paljon kirjoitustaitoisia, joitten juttuja jaksaa lukea, kuten alottavan blogaajan, Olli Kiiskisen Uutishuonetta. En tosin tunnista miestä vielä, koska en käynyt paljoa Suomessa siihen aikaan, kun hän mahdollisesti oli televisiokasvo.

On mukava edelleen lukea, millä hauilla sivuilleni tullaan. Sieltä löytyy ihan mukaviakin sivuja kuten pienoisromaani Serena, seksivitsejä (jos joku lukijoista ei osaa käyttää hakukoneita), muuta seksikamaa,justjoo! -Vitsit aiheittain ja hurja-herra Harri Teikka, joka oli muistaakseni yksi Naiskansalaisen suosikkeja. Itse en kerro enkä muista vitsejä ja nämä linkit olivat vain harjaantumattomia lukijoitani varten.

Kaima pysäytti

minut ollessani aamulenkillä. Ihailin lumisateen pesemää maisemaa ja kirkasta auringonpaistetta. Toinen J. on kerännyt allekirjoittajia vetoomukseen, missä Lavikon ja Kivijärven kylille puuhataan ADSL -yhteyksiä. Laitoin lennossa, horjuvan allekirjoitukseni tueksi hyvälle hankkeelle, jolla näyttää olevan toteutumismahdollisuuksia. Kuntakin tukee syrjäalueitaan jotenkin.

Ei haittaa vaikka palvelut muuttuvat verkkoon. Mukavampaakin se on. Vaikka Haapamäen asema suljetaan ja lipunmyyntipisteet myös, verkossa voi kohta kuulemma vaikka tilata ja tulostaa VR:kin matkalippuja . Modeemiliittymä tulee turkasen kalliiksi, ja laajakaista avaa uusia mahdollisuuksia ja vielä halvemmalla.

O:lla oli aineistoa, missä puhuttiin pankkikriisin syistä ja asetettiin valtionjohtoa epäilyksenalaiseksi. Sellainen on aina kiinnostavaa ja kannatettavaa, ja siihen soppaan minäkin aion pistää diletantin lusikkani.

Aion nyt auringon paistaessa istua terassillani nahkaisessa nojatuolissani, Hesari sylissä ja nauttia olemassaolosta ja maisemasta. Paistan porsaankyljyksiä ja keitän niille seuraksi porkkanan, palsternakan ja perunan palasia andanté ja avaan Lapin Kullan Legendan. Sitten kun kuumuus ja hyttyset tulevat kesemmällä, ei siellä niin vain ollakaan. Sellainen lököttely on, seksin jälkeen parasta elämää ja kestää huomattavasti kauemmin.

Tänä varhaisena aamuhetkenä,

kun siirsin kelloa eteenpäin eikä uni enää maistu, katselen ESR:n (Euroopan sosiaalirahaston) tukemaa, Suomen Kylätoiminta ry:n julkaisemaa broshyyriä, Kylätalous. En ole Suomen kylien kehittämiseen paremmin perehtynyt. Olen siinäkin diletantti, kuten lähes kaikessa muussakin. Katselen asioita omasta sammakkoperspektiivistäni. Haluaisin kehittää tätä mainiota maatilaa ja rakennuskompleksia yhteistyössä toisten asukkaiden kanssa. Näin eilen yhdistyksemme kokouskutsussa maininnan omavaraisuuteen siirtymissuunnitelmasta, joka viedään kokoukseen. Hyvä juttu, jospa jotain voitaisiin päättää. Minun minimivaatimukseni on jokin aikaraja, johon mennessä aiomme eroon passivoivasta avustuksilla elämisestä.

Toinen perspektiivi on Olavin, joka on kolunnut kohtuullisen määrän Suomen kuntia, hankkeita ja päättäjiä. Hän tietää ja tuntee varmaan lähes kaikki Suomen maaseudun pellepelottomat ja monia tutkijoita ja jopa poliitikkoja, joista hänellä ei ole kovinkaan mairittelevaa sanottavaa. Hän voi olla jatkuvasti maanisessa vaiheessa pysyttelevä vanhus. Monet hänen innostuksensa aiheet ovat minunkin käsitykseni mukaan ennenaikaisia ja epärealistisia. Hauskaakin niitten kanssa on ollut.

Mutta hänen käsityksensä ydin on mielestäni terve. Paljon olemassaolevaa potentiaalia jää käyttämättä. Maaseudun kehittäminen on paljolti puuhastelua, erillisiä pieniä projekteja, joissa ei ole paljon päätä eikä häntää. Yritetään lisätä viihtyvyyttä siellä täällä. Vannotaan matkailun nimeen vaikka ne useimmiten pysyttelevätkin poissa pienistä ja ikävistä kohteista.

Olavin teesit uudistetusta ja hajautetusta energian tuotannosta yhdistettynä matkailuun ja olemassa oleviin resursseihin, ovat parasta mihin ekokyläaikani olen törmännyt. Hän on ideoinut suuria, mutta toistaiseksi ne eivät ole lyöneet tulta. Jos luoja suo, esittelemme niitä suunnitelmia vielä.

Minusta tuntuu, että hän on oikeassa, kun hän väittää, että maaseudun kehittämistä ohjataan tietoisesti puuhastelun suuntaan, jotta suurpääoman ja valtaeliitin yhteiset edut pysyvät tämän kartellin hallussa. Salaliittoteoria siis, jos niin halutaan. Ja minä, kun olen päättänyt olla kylmäkiskoinen kaikkia konspiraatioteorioita kohtaan.

Joka puolella, monella rintamalla, tätä voimaryhmää kohtaan on tosin painetta. Myös tutkijatahoilta, joista olkoon esimerkkinä Jyväskylän Yliopiston ympäristötieteen opettaja tri Ari Lampinen. Ennenkaikkea globaalistuvassa maailmassa ei vanha valta pystykään operoimaan rajoituksetta. Kaikki luovuus tarvitaan kansainvälisessä kilpailussa.

Minä en ole juuri ollenkaan selvillä tilanteesta enkä hallitse edes numeroita kuten taannoinen esimerkki osoitti.

Manikealaisuus
Selkäni takaa perjantain aamu-tv:stä tarttui korvaani tuo sana. Käsitys hyvän ja pahan dualismista on tuttu näistä new age- yhteyksistä. Puhutaan ihmisen jumaluudesta. Varsinkin ystäväni Martin on hehkuttanut hyvän puolella olemista. Hyvän ja pahan erottelu on mukana myös fundamentaalisessa uskonnoissa. Hyökätään hyvän puolesta pahan valtakuntaa vastaan puolin sekä toisin. Samaa dikotomiaa oli myös natsismin ideologiassa.

Vanha kunnon luterilaisuus, ymmärtämälläni tavalla ei, ihan näin naiiviin ajatteluun syyllisty. Siinä ihmistä pidetään paskasäkkinä, jolla kuitenkin on yllättäviä armon mahdollisuuksia ja kykyä tehdä myös hyviä tekoja.

Kymmeniä vuosia sitten opiskelemani sosiologian alkeet kertoivat myös toista ihmisen luonteesta. Sosiologian klassikot Durkheim ja Weber ainakin. Me olemme sekoitus kaikkea ja hyvyys ja pahuus ovat suhteellisia.

Siksi olikin mukavaa, kun blogimaailmassakin kampanjoitiin ironisesti (minä ainakin käsitin) muka hyvän puolella olemisesta pahaa vastaan. Jotenkin tästä menee ajatus punaisen ja valkoisen nauhan mieheen, kreikkalaiseen jumalaan, joka on jostakin suuttunut ja jättänyt meidät kaipuuseen.

Harmi, sillä hän oli sanataituri ja hauska yhdessäolojohtaja. Jos hän saa naisia sen lisäksi, suon sen mielelläni. Jotenkin kyllä tuntui, että sanottavakin loppui ja siinä voi olla yksi syy telakoitumiseen. Monella ei ole oikeasti sanottavaa ja heitä on yllättävää kyllä listojen kärjessä muutamia. Kolumnistikirjoittajat tuntuvat voittavan aikaa myöten.

En kyllä ymmärrä, mitä kolumnisti Juuso Hyvärinen tarkoittaa kehotuksellaan. Haluaisin kyllä itselleni viimeisiksi työvuosikseni haasteellista työtä. Parasta olisi saada jatkaa täällä, mutta minua on uhattu jopa poisajamisella, rahani ja aikani tänne satsanneena ja ikääntyneenä. Tukityöllistämispaikka ei anna täyttä mahdollisuutta kyvyilleni, vaikka toki aion tehdä ajan kunnialla loppuun. Tällä hetkellä on paljon opettajanpaikkoja avoinna. En epäpätevänä pääse kuin mahdollisesti sellaiseen sijaisuuteen, jopka jää yli. Ja mistä pystyn sellaiset haravoimaan esiin. Jos Juuso tiedät vaikka siellä Vanajan seuduilla paikan, minne minun kaltaisellani olisi mahdollisuuksia, tipsaa ole hyvä. Mehän voisimme tosiaan ottaa konjakkia vaikka yhdessä, poltella sikaareita ja taputella piikoja pyllylle.

Jos ei ulkoinen elämäni edisty, meneehän se näinkin. Onneksi on tämä blogiharrastus henkireikänä ja on tytär ja pian kaksi lapsen lasta ja "ottopojat", jotka edelleen soittavat useaan kertaan päivässä ja kertovat herkutteluistaan ja poikamaisista tempauksistaan. Nyt suurinta huutoa ovat tulossa oleva mopo ja kuulapyssyt.

En osaa repiä vaatteitani ja sirotella tuhkaa hiuksiini, vaikka pakkoruotsi ylioppilaskirjoituksissa tuntuu nyt katoavan. Se kyllä merkitsee vähitellen ruotsin katoamista myös pakollisena aineena opetuksessa. On vahinko, jos ruotsinkielen asema heikkenee. Jälkikasvuni tulee olemaan ruotsinkielisiä, vaikka aion yrittää auttaa heitä kaksikielisyyteen. Mutta tässäkin minua vaivaa kiusallinen molempien puolien ymmärtäminen.

Ilkeilyä

Jos tässä on yksi Ylemmän Tason Nainen, luoja varjelkoon näkemästä niitä alempitasoisia. Tavallinen suomalainen pallinaama, sanoisin. Mikä saa aikaan yritykset rakentaa jotakin kaupunkilaisen hienostunutta kuvaa, kun me suomalaiset olemme pellonraikkaita maitotyttöjä ja renkipoikia olemukseltamme.

Outoa taigaa

on julkaissut linkin Lapin Kansan artikkeliin Erkki Lampénista. Jos siinä on koko juttu, ihmetyttää, että siinä ei sanota jotakin seuraavaa:

Lampén lähettää kännykällään tekstiviestejä kotisivulleen. Niistä muodostuu omalaatuinen matkakertomus, joka on täynnä lakonista huumoria ja filosofiaa. Hänen matkansa, vaikka onkin fyysisenä suorituksena sankarillinen, ei ole pääasia vaan hän kuvaa sitä mielen matkaksi. Se on kuin itämaista karma-joogaa.

Lampén on julkaissut aikaisemmista matkoistaan myös matkakertomuksia, jotka samoin kuin hänen kolumninsa ovat luettavissa ym. nettiosoitteesta. Hiihtäjän matkakertomus on mukana omalaatuisessa suomalaisessa ja maailmanlaajuisessa, nettijulkaisemiseksi tai blogaamiseksi nimetyssä ilmiössä. Sen kotimaisena kokoajana toimii Pinserin virtuaaliyhteisö.

Koska juttu kertoo Lampénista, siinä ei tietenkään tarvitse puhua blogaamisesta sen syvällisemmin. Sen sijaan nettilehdessä voisi olla tämän ilmiön esittelyä. Ymmärrän kyllä, että mikään lehti ei mielellään taivu kilpailijan mainostamiseen, koska kyse voisi olla todellisesta sananvapaudesta, mikä ei sovi erilaisten sidosryhmien sylissä istuville nössöttäjille. Vai onko vain kyse yleissivistyksen puutteesta toimittajakunnassa?

En nähnyt ainakaan eilisen Hesarissa yhtään mainintaa blogipalkinnoista. Olisi mukava tietää, onko niitä muuallakaan. Miten lehdistötiedotteet oli muuten hoidettu?

Juuri nimenomaan etu- ja jälkipeli kuuluu tällaisen palkinnon luonteeseen ja luo mahdollista kiinnostavuutta. Minusta Ihmissuhde-kirjoittajan reaktio oli inhimillinen ja rehellinen, vituttaa. Olen joskus moittinut Henryä siitä, että liika yleistäminen ja teoria ei kosketa. Otan takaisin.

Luin tässä välissä Ihmissuhde-blogin keskustelupalstan. Siinä on yksi blogipalkinnon parhaita saavutuksia, rivakkaa keskustelua, jossa isketään myös vyön alle ja asetetaan toisen motiivit kyseenalaisiksi. Sellaista on minun mielestäni oikea keskustelu parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Maaseutupolitiikka

Kahdeksankymppinen energiapolitiikan ikiliikkuja, Olavi Nykänen kritisoi maaseudun kehityksen yksinvaltiasta, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmää ja Suomen kylien yhteistyöjärjestöä laiminlyönneistä, aikaansa seuraamattomuudesta ja epäolennaisuuksilla puuhastelusta

Kevyen polttoöljyn hinta, 3 markkaa litralta antaa puulämmölle arvoa 600 markkaa kuutiometriltä eli kaksi kertaa enemmän kuin tukin hinta. Laskelma on energiatalouden konsultin Jaakko Ebelingin, joka on toiminut muun muassa Jaakko Pöyry-yhtiössä johtavissa
tehtävissä. ( Nyt euroaikana ja öljyn ollessa halvempaa voidaan laskea 3 €:n litrahinta antaa 60 € hinnan puukuutiometrille, On huomattava, että voidaan käyttää muuten arvotonta puuta.)

Ebeling näkee bioenergian kehittämiselle uusia mahdollisuuksia. Erityisesti hän patistelee kehittämään bioenergian käyttöä pientalouksissa.

Keski-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Manu Purola esittää laskelman,jonka mukaan hehtaarilta korjattujen risutukkien arvo lämpölaitoksille on 50000 markkaa. Hän kyseenalaistaa ilmaisen risunkorjuun etuja ja varoittaa maan ravinnehäiriöistä.

Purolan mielestä on irvokasta, että muut energialajit kallistuvat, mutta energiapuun kantohintaa yritetään kaikin keinoin pitää nollassa.

Edellä olevat 4 kappaletta ovat lainauksia MAASEUDUN TULEVAISUUS-lehdestä 28.10.2000 ja niistä on helposti pääteltävissä mikä merkitys omavaraisen energiantuotannon kehittämisellä olisi esimerkiksi Suomen kylien elinvoimaisuudelle.

- Energialiiketoiminnasta kertyisi tuloja muiden hankkeiden läpiviemiseksi ja se antaisi lisäpontta yhteisöllisyydelle, kun yhteisölliset osuuskunnat tai osakeyhtiöt olisivat tuloja tuottavia, voisivat ne omarahoitusosuuksin lähteä tukemaan erilaisia hoivapalvelu- , kulttuuri- ym. projekteja.

Kokemus on osoittanut, että tällainen toiminta ei käynnisty poliitikkojen tai edes Maaseutupolitiikan yhteistyöjärjestön toimin. Suomen Kylätoiminta ry taas toimii Maaseutupolitiikan neuvoston alajärjestönä.

"Hakkeesta oikea energianlähde": kirjoittaa Helsingin Sanomat 22.3.2004. Edellä oleva Helsingin Sanomien otsikointi todistaa, että jotain kehitystä on tapahtunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Sama lehti totesi vuonna 1993 selostaessaan Helsingissä järjestettyjen Energiamessujen antia: "Puu unohtui Energiamessuilla". - Esiteltävinä ei ollut ainuttakaan puuenergialla toimivaa energialaitetta.

Suomessa ei ole tiedostettu:

- (Useista eri lähteistä voidaan tarkistaa tieto), kaasuttamalla puu häkäkaasuksi voidaan saada sähköenergiana noin 1/3 koko energiamäärästä.

- Maaseudun kylätoiminnalle avautuu puun ja energiaksi kelpaavien jätteiden ja viljeltyjen energiakasvien poltosta huomattavat ansiomahdollisuudet.

Edellä oleva tiedostetaan Tanskassa, jossa ympäristö- ja energia-asiat ovat kylätoimintajärjestöjen toiminnan painopistealueita. Siellä energiantuotannon hajasijoittaminen on osa maaseudun asutuksen ja elinkeinoelämän perusedellytyksiä, kuten Tanskan kylätoimintajärjestön pääsihteeri Barbara Diklev totesi pohjoismaiden kylätoimintajärjestöjen kokouksessa 1.-2. 12. 2001.

Blogiavaruuden parhaat?

Mielenkiintoista tulee olemaan, kommentoidaanko blogi-gaalaa ollenkaan muussa mediassa. Voittaja ei ainakaan ole mediaseksikäs eikä taatusti paras blogi. Hyvä se ihan on muuten, mutta loistokkaampia on monia muita. Vanha kunnon Panu-Plöki hakkaa yhä muut mennen tullen sekä sisältöön että tyyliin nähden, vaikka hänen kuvitellussa persoonassaan on toki ne kuuluisat auringonpilkkunsa. Ehkä vielä tyylikkäämpi on Käymälä, mutta ei yhtä monipuolinen kuin Panu.

Raati teki oivallista työtä antaessaan kunniamaininnan Lampénin Erkille, sillä sen hän ansaitsee sekä kirjoittajana että aiheensa kiinnostavuuden puolesta.

Kyllä Ihmissuhteet sentään pitää journalismin parhaita perinteitä yllä, on tuottelias, monipuolinen ja debattia edistävä. Hänen linkkinsä ovat varmaan Suomen blogiavaruuden parhaita. Ja mitvit sekä Kysyn vaan ovat todella hauskoja, toisin kuin !Absolute truth, joka vaikuttaa mielisairaalta. Oma, sairas viehätyksensä hänessä toki on.

Älyllisiä, sympaattisia ja hyvin kirjoitettuja blogeja on pilvin pimein Pinserin alkusivuilla varsinkin. Naisetkin ovat ihan hyviä, mutta miksi kuitenkin miespuoliset ovat parempia ja huipulla. Mikä on tietenkin aivan valistumaton maalaismielipide. Keskiluokkaiset, sovinnaiset kirjoittajat, (keskinäisen kehumisen kerho), voittivat, mutta he eivät pysty kiinnostuttamaan valtamediaa.

Kuukkelin päivänä

Töissä otimme pitkän lasikuituisen ahkion ja vedimme sillä toissa päivänä katkomiani pölkkyjä metsästä tien varteen. Ahkio toi mieleeni sankari-hiihtäjän, joka kertoi eilisestä sattumuksestaan, kun oli mennyt lääkärille näyttämään kipeää jalkaansa. Lääkäri oli sanonut jo odotelleensa, koska lukee hiihtäjän blogia. Lääkäripariskunta oli myös puhunut jotakin ahkiosta.
Minulle ahkio edustaa unelmaa päästä taas siihen työhön, minkä osaan, opettamaan. Miten saisi selville sellaisen etäisen lukion, ehkä Lapissa, jonne minut otettaisiin opettajaksi vaikka vain vuodeksi.

Sitaatti: "Lääkäri tiesi odottaa, koska seuraa miehensä kanssa tätä päiväkirjaa. Rakentaneet häämatkalleen samanlaisen ahkion. Hassu maailma."

Herkullinen kohtaus mielestäni tuo edellinen. Muutenkin hiihtäjän kertomus matkanteostaan, joka symboloi elämää, on tämän hetken valopilkku.

Koen olleeni oikeassa, kun uutisissa kerrotaan nopeusrajoituksia esimerkiksi 70 km/t perävaunullisille rekoille talvisaikaan. Perävaunun liukuun lähtö ei ole luonnonlaki, miltä se jo saatiin näyttämään.

Ihan jännittävä on Kuukkeli-gaala, joka kuitenkin tuntuu saaneen ennakkomaininnoissa lähes jäätävän hiljaisuuden valtamediassa. Luin Khiloun listalta yllätyksekseni maalaisen-blogin, mikä lämmitti ja teki nöyräksi. Mieltäni kirvelee edelleen, kun O:n maininta Suomen metsäpinta-alasta pääsi sensuurini läpi. Se oli kasvojen menetys, mutta ei aiheuta harakiriä. Kunnia on jo mennytkin enkä maineestakaan tiedä. Molemmat ovat menneet täällä kotiyhteisössäni, jossa yhdistyksen hallitus kuulemma on käsitellyt nettikirjoitteluani. Kun näin esityslistan, kävin sanomassa suloiselle puheenjohtajalle, että eivät erehtyisi tyhmyyksiin, koska kyseessä on perustuslain takaama sananvapaus. Blogit ovat yleensäkin sananvapauden asialla enemmän kuin melkein mikä muu media tahansa.

Paras blogi lienee Kysyn Vaan, vaikka se on hieman pueriili ja rajoittunut omalla tavallaan, mutta sen teemat ovat niin korkeatasoisia, että ei voi muuta kuin ihailla. Sääliä sen sijaan herättää nykyään toinen ns. huumoriblogi !Absolute truth. Se on päkistettyä ja julmaa huumoria ja pelkkä kupla.

Olen lukenut töissä pitkillä väliajoilla Frank McCourtin, Amerikan ihmemaassa, ja pitänyt kovasti. Varsinkin tunnelmat hänen opettajan uransa alusta kognitiivisen alaluokan vesojen parista toivat omia katkeran suloisia muistoja mieleen. Kirjoitan kirjasta myöhemmin enemmän.

Omavaraiseen elämään

Yhdistyksen puheenjohtaja oli järjestänyt minulle mahdollisuuden debatoida ja esittää teesini. Turhaksi joukoksi nimittämäni osa asuijaimistoa pysytteli suureksi osaksi poissa, mutta läsnä oli sentään ydintä. Teesini saivat käsittääkseni hyväksyntää ja toivon asian menevän lähestyvään vuosikokoukseen.
Kirjoitin teesini luettelomerkein ja aivan epäloogisessa järjestyksessä:

Omavaraisuus = omat varat

· työttömyyskorvaukset eivät ole tarkoitettuja pysyväiseksi kansalaispalkaksi, eivätkä ne sellaiseksi tulekaan minkään poliittisen tai tieteellisen arvion mukaan
· lähivuosina korvaukset joka tapauksessa pienenevät
· nuoria tarvitaan työmarkkinoilla suurten ikäluokkien eläköitymisen vuoksi ihan jo lähivuosina
· korvaukset ovat tuloloukku, ei kannata tehdä ansaintatyötä, kun korvaukset vähenevät ja tulos on +-0
· korvaukset passivoivat muutenkin, vaikka onhan niillä myös puolensa
· Keuruun Ekokylällä on miljoonaomaisuus, joka ei välttämättä näy verotusarvoissa ja taseissa, siis paljon tuotannon tekijöitä: pellot, metsät, rakennukset, ihmiset ja kerääntynyt tietotaito
· olemme yhteisönä eläneet korvausten varassa jo 7 vuotta, kokemukset passivoinnista ovat faktaa, töihin ei tahdo löytyä tekijöitä ja resurssit ovat käyttämättä
· olemme esim. Väentupaprojektin puitteissa oikeastaan sitoutuneet työpaikkojen luomiseen
· omavaraisuus on yhdistyksen päämäärissä, on puhuttu ruokaomavaraisuudesta, mikä kuitenkin on heikoissa kantimissa, pääasiassa Tuulikin harteilla, minä olen hankkinut puut, katteen, vain harvat ovat vastanneet lämmityksestä, Olavi on hommannut ekoparannukset
· töitten jakaminen oikeudenmukaisesti ei tahdo onnistua, kun jaetaan niukkuutta, tulee kinaa ja pahoja fiiliksiä
· kun lähdetään rakentamaan toimeentuloa itsellemme ja siinä sivussa yhteisölle, riitely unohtuu
· vaikka täällä viipyisi vain vähän aikaa, yhteistyön opettelusta voi saada korvaamatonta oppia elämänsä rakentamiseksi muualla tai täällä
· meillä on mielestäni oivallinen yhteisen päättämisen perinne, jonka varaan rakentaa
· alle 50 000 mk:n tuloilla voi elää ja ne voi ansaita alvittomana
· tuollainen tulo ei vaadi kuin kohtuullista ponnistusta, kun ajattelee yhteistyön mahdollisuuksia ja hyviä tuotannon tekijöitä
· vaikka kävisi ulkopuolella töissä eivät em. kaltaiset tulot ole mahdottomuus eivätkä vaadi mahdottomia
· on hyvä, jos on myös ulkopuolella yhteisön toimeentulonsa ansaitsevia, koska se sitoo meitä yhteiskuntaan
· yhteistyöllä voi saada aikaan eettisesti tasokasta toimeentuloa, ei tarvitse ”prostituoida” itseään: kurssitoimintaa, taidetta, alkutuotantoa, jatkojalostusta…
· omilla jaloilla seisominen on luova prosessi, jonka mahdollisuuksia ei edes voi tietää, koska luovuus vie mennessään, se on eteenpäin vievä, positiivinen kierre
· jos otamme n. kahden vuoden siirtymäajan, se on lempeä ja sallii jopa täällä olemisen ja itsensä löytämisen ja sitten jatkamisen muualla
· mieluiten kuitenkin toimeen ryhdytään heti ja siirrytään pois avustuksista asteittain
· jos omilla jaloilla seisominen ei onnistu, luovumme kokeilusta
· ei kuitenkaan oteta enää uusia pelkästään korvauksilla eläjiä, kaikilla täytyy olla tahto parempaan
· korvauksista luopumisen päätös toisi runsaasti goodwilliä, hyvää tahtoa
· saisimme ehkä apua ao yhteiskunnan elimiltä projektissamme, esim. equal-rahat, jos haluaisimme kokeilla sitä
· eläkkeet, tukityöllistämiset olisi tietenkin sallittava toimeentulon lähteinä
· muualla kuten Vilppulan Väinölässä eletään hyvää ja rakkaudellista yhteisöelämää, vaikka ei otetakaan näitä avustuksia
· Ruotsissa Aasiasta kotoisin olevat siirtolaiset eivät yleensä ota avustuksia ja he pärjäävät parhaiten, varmaan vastaavista on esimerkkejä Suomessakin ja päinvastaisia myös
· olen havaitsevinani rintaman nuoret/vanhemmat, ei ole oikein, että uudet asukkaat yksin sanelevat mikä on Ekokylän politiikka vaan pyrkimyksenä on aina ollut passivoivista avustuksista luopuminen
· Ekokylä ry:n on keskusteltava näin suuren luokan kysymyksestä ja myös päätettävä vuosikokouksessaan
· minulla on kaikkein pisin kokemus ekokyläelämästä, olen tehnyt vuosia vapaaehtoistyötä ja toivonut parannusta, en ole valmis jatkamaan samalla pohjalla, en tee mitään työtä yhteisön eteen, jos muutosta ei tule, tarvitsen velkana olevat rahat takaisin, jos muutan pois
· jos lähdemme positiiviseen yhteistyöhön, olen omalta osaltani valmis tekemään kaikkeni yhteisön eteen
· uskon, että asumisyhteisönä tämä paikka kyllä tulee menemään muutaman vuoden tälläkin pohjalla, mutta uhkana on näivettyminen, kuka tekee kuitenkin välttämättömät työt, uudet asukkaat ovat saaneet tulla valmiille, heidän diktatuuriinsa en alistu vapaaehtoisesti ja pistän kaikin tavoin vastaan, minulla on kokemusta
· tällä pohjalla ekoyhteisön töitten tekeminen on työlästä, epätasaista ja energioita vaativaa
· vastuualueet pelkästään eivät tuo parannusta, vain päätös seisoa omilla jaloillamme on tarpeeksi dramaattinen ja radikaali, jotta se voi innostaa
· ihmisen henkisyys ja fyysinen ympäristö ja sosiaalinen ja taloudellinen rakenne vaikuttavat elämäämme vuorovaikutuksessa, ei voida mielestäni sanoa, että jompikumpi on ensisijainen
· olen huomaavinani, etten suinkaan ole yksin ajatuksineni
· tyytyisin jopa enemmistöpäätökseen, mutta konsensusta lähentyvä päätös olisi paras (Liisankin mielipide)
· onhan tietenkin vaaroja: jos olen ollut liian idealistinen, mikään ei muutu, jos toimintamalli ei muutu
· suunnittelun on tapahduttava demokraattisesti, muuten emme sitoudu tarpeeksi, vastuualueajattelu ei riitä, jos oikeata motivaatiota ei ole
· on hirveän paljon mahdollisuuksia, joita itse en edes osaa keksiä ja tässä luetella
· omalta kohdaltani olen valmis laittamaan itseni täysin peliin ja alttiiksi ja hankkimaan joka tapauksessa toimeentuloni itse

Vetytekniikan

mahdollisuuksista saa muuan alan pioneeri suunvuoron Suomi Puhuu- ohjelmassa TV 2:ssa tänään 18.50.

Muutamaan päivään ei ole tullut viruspostia sisältävää roskapostia. Luulin jo, että Saunalahden serveri pystyy sellaiset poimimaan pois. Tänään niitä sitten tuli ryväs. Monet olivat autoliikkeiltä. Onko menossa jokin erikoisen voimakas virushyökkäys, vai johtuuko se siitä, että huippublogaaja on kommentoinut juttujani ja kävijöitä on siitä syystä paljon. Aikaisemminkin joskus viime vuonna Tommi P. pelasti minut nimettömyydestä kommentoimalla. Kiitos näistä lahjoista!

Olin työpaikan mukana käymässä tutustumassa erääseen yksityiseen palvelukotiin, jossa oli vanhuksia ja mielenterveyskuntoutujia. Hain ennen joulua töitä vastaavasta. Ero oli kuin yöllä ja päivällä, mitä tulee ulkoisiin puitteisiin. Tämä oli moderni se toinen oli nukkavieru. Molemmissa tehdään hyvää työtä.

Nyt Ekokylässä jo lähetetään hyviä energioita meitsillekin. Kiitos siitä. Se onkin paljon mukavampaa kuin uhkailu, sillä sitäkin on esiintynyt.

Olen valmistanut alustuksen illalla pidettäväksi tarkoitettuun kokoukseen omavaraisuudesta=työttömyyskorvauksista luopumisesta. Kuten aina, uskon maltin ja järjen voittoon ja olen toiveikas.

Olavi on valmistanut jatkoa eiliselle artikkelilleen. Pyysin sen häneltä disketillä tällä kertaa, ettei tarvitse kirjoittaa uudelleen. Me Olavin kanssa olemme tällaisia kolportöörejä. Huomenna tulee taas kovaa asiaa energiarintamalla.

Uudet Nokiat

Energiaukkeli Olavi Nykäsen tietopaketti:
Pyysin Olavilta artikkelin, kommentoin juttua myöhemmin
Uudet Nokiat:
-voidaan Suomessa perustaa uusiutuvien luonnonvarojemme käyttöön
-potentiaalia Suomesta löytyy
-metsäenergiaa voidaan käynnistää yksi 130 MW:n voimala yhtä 100 neliökilometriä kohti
-metsäpinta-alamme on 260 000 neliökilometriä
-tuulivoimapotentiaalimme on suurempi kuin Tanskan. Tieto on EU:n julkaisusta v:lta 1999 WIND ENERGY THE FACTS”
-viljeltyä peltoenergiaa pakettipelloillamme ainakin 1 000 000 000 euron arvosta (missä ajassa?)
-aurinkoenergiaa on saatavissa käytännössä rajattomasti. Sitä voidaan sitoa maaperään tai erilaisiin suolaliuossäiliöihin ja käyttää myöhemmin erilaisten muuntojärjestelmien avulla
-aurinkosähköpaneelit ovat vain yksi aurinkosähkön tuottamistapa
-aurinkoenergia on potentiaaliltaan jättiläismäinen. Aurinkoenergiaa säteilee maapallolle niin runsaasti, että yhden tunnin energiamäärä riittäisi kattamaan yhden vuoden koko maapallon tarvitseman energiamäärän. Tarvitsemme vain murto-osan sitouttamisen varastoituna. uudet tekniikat antavat tähän valtavia mahdollisuuksia kehityksen kulkiessa tällä tiellä huimin askelin
-”PIENVOIMALOIDEN ESIINMARSSIA ON VERRATTU LANGATTOMAN PUHELIMEN YLEISTYMISEEN” (Tekniikka & talous N:o 2000/35)
-”Alan liikevaihto kasvaa Suomessa 1,3 miljardista eurosta 6 miljardiin euroon vuoteen 2007 mennessä”
(www.tekes.fi/ohjelmat/densy)
Yhdysvalloissa voidaan nähdä tämän kehityksen kulku havainnollisesti:
Vuodesta 1980 n. vuoteen 1995/1996 sijoitukset pienvoimalatekniikoihin pysyivät n. 20 milj.dollaria/vuosi.
Vuoden 1996 jälkeen sijoitukset pienvoimalatekniikoihin ovat kasvaneet kiihtyvällä vauhdilla, ollen n. 800 milj. dollaria v. 2000
-Samanaikaisesti suomalaisen teknologian vienti ulkomaille nousi tasaisesti 1990-luvun ja nelinkertaistui. Suomalainen teknologia lähti laskuun v.1999 pariksi vuodeksi. Sen jälkeen nousi hiukan, mutta on jälleen laskussa pari vuotta.
Suomesta ei suinkaan puutu osaamista pienvoimateknologian alalta
Monien joukosta voidaan poimia OY Windside Production Ltd. Sen tuotteet ovat jo levinneet 20 vuoden aikana 32 valtion alueelle ympäri maailman. Massatuotettuna tämän yhtiön tuotteet muodostaisivat jo yksinään yhden uuden Nokian.
Vertailukohteena on aloitteleva yhdysvaltalainen yhtiö Wyndpower, www.wyndpower.com. Kyseinen yhtiö vasta aloittelee windsidea vastaavan laitteiston valmistusta. Tämä yhtiö suunnittelee pientuulivoimalaitteita pelkästään Yhdysvaltain markkinoille kahden USA:n vesivoimalan tuottoa vastaavasti.
Kun ajattelee millaisia jättiläisiä Yhdysvaltain vesivoimalat ovat, voidaan vaan ihmetellä, miksi Suomessa ei edes vilahduksella ole näkynyt kommentteja Vuotoksen altaan energiamäärän tuottamisesta pelkästään tuulivoimalla.
Kun näin olisimme saaneet vahvat kotimaanmarkkinat suomalaisille pienvoimaloille, olisimme vahvoilla kilpailussa vallata WYNDPOWERIN suunnittelemalta maailmanlaajuiselta tuulivoimaenergian kentältä hyvän siivun. Wyndpower uskoo heikkotuulisille alueillekin sopiville tuulivoimaloille olevan kysyntää kymmeniä miljoonia kappaleita seuraavien 20 vuoden aikana

Kommenttini Olavin artikkeliin:

Mahdollisista pilkkuvirheistä hän vastaa itse. Hän on tyypiltään näkijä, visionääri.
Näyttää siltä, että vaikka esim. Tekes hehkuttaa hajautetun energiatuotannon puolesta, ala on eräällä lailla kartellisoitunut ja voidaan puhua korkeiden asiantuntijoiden, hallintoviranomaisten, valtamedian, poliitikkojen ja energiajättien näkymättömästä kartellista.

Tapaus windside on vain yksi esimerkki, jossa tämä kartelli estää uusien nokioiden syntymisen.

Ehkä biokaasun tekeminen on nyt lyömässä itseään läpi. Maailmalla satsataan lämpöä- ja sähköä tuottaviin pienvoimaloihin. Suomessa niitä ei suosita. On olemassa keskisuuria laitoksia. Takana voi olla, että halutaan turvata polttoaineen saatavuus.

Onneton atomivoimalapäätös estää hajautetun energiatuotannon kehittymisen, vaikka toista puhuttiin.

Itse ajattelen, että oli onnettomuus, kun hanketoiminnassa on suuntauduttu koulutukseen koulutuksen vuoksi . Koulutuksen pitäisi lähteä käytännön tarpeista enkä usko sen niin enää tekevän. Paljon parempaa olisi sellainen lainoitus, että yrittäjä ei joudu hengenvaaraan ja mahdolliseen elinikäiseen orjuuteen, jos hän uskaltaa ryhtyä yrittämiseen. Tuetaan turhaa koulutusta mutta yrittämistä sitten vähemmän.

Olavin lempilapsi, yhteistoiminnallinen yrittäjyys, on päässyt kuolemaan. Sitä pitäisi tukea ja edistää eikä pelkästään koulutuksella.

On varmasti totta, että hajautetun energiatuotannon korkea hinta on tärkeä este, mutta siihen voidaan vaikuttaa mm. veropolitiikalla kuten on tehty mm. Tanskassa ja Saksassa. Kysyntää edistämällä hintaa saadaan putoamaan. Ympäristöarvotkin kehottavat panostamaan mm. bioenergiaan, koska se ei lisää kasvihuonepäästöjä.

Varmaan, kuten aiemmin kirjoitin, jätteiden ja risutukkien poltto on varattu suurille giganteille, mutta pienemmille energiaosuuskunnillekin ja omatoimisuudelle pitäisi olla tilaa, koska sielläkin ovat arvaamattomat kasvumahdollisuudet.

En usko, että Pinserin yleisö olisi kovin vastaanottavaista näille ajatuksille kuten ei ole edes ns. ekoväkikään. Olavi ei ole suinkaan saanut vastakaikua ns. vaihtoehtoväessä. He kammoksuvat yrittämistä ja liiketoimintaa, jos se ei ole new agea.

Jälkikirjoitus: Hädissäni poistin kaksi nollaa Olavin jutusta. En tiedä pitääkö sekään paikkaansa. Kahdeksankymppiselle on sattunut ajatusvirhe. Suomen kokonaispinta-ala sentään istuu aivoissani, mutta en ehtinyt ryhtyä ajattelemaan sitä.

Äreä, keski-ikäinen blogini hyväntekijä sanoo mielestään viisaasti, mutta mitä:

"Tietääkseni energiafirmat ovat pahoja ja ahneita: jos olisi parempi ja tehokkaampi tapa toimia, ne ottaisivat sen käyttöön ja toimittaisivat kilpailijansa konkurssiin."

Entäpä suuret kartellioikeudenkäynnit USA:ssa aikoinaan ja nyt Microsoftia vastaan, ovatko ne aivan turhia?

Kaikki on siis parhaalla mahdollisella mallilla ja elämme parhaassa kuviteltavissa olevassa maailmassa.

Hyviä uutisia maalta?

Maaseudulta tulee myös hyviä uutisia.

Eilisessa HeSassa kirjoitettiin pääkirjoitussivulla mm. seuraavaa:

”Hakkeesta oikea energianlähde

Pitkään vähätelty metsähake on muutamassa vuodessa muuttunut hovikelpoiseksi…
Samalla kun hakkeesta on kehittynyt arvostettu energialähde, on syntynyt myös uusia vientikelpoisia laitteita sekä tuhat uutta koneyrittäjien työpaikkaa haja-asutusalueille…
Oksien ja latvusten paalaus risutukeiksi on tehnyt kuljetukset mahdollisiksi tavallisilla kuorma-autoilla ja kannattaviksi aikaisempaa pitempien matkojen päästä.”

Tämä tietenkin tietää sekä hyvää että pahaa. Pahaa on, että metsänpohjat myllerretään ja kannotkin viedään. Metsäekologialle voidaan tehdä paljon pahaa. Uskon kuitenkin, että jos hakkuut eivät ole valtavia, valon vaikutus ja luonnon itseään korjaava ominaisuus auttaa. Meillä on kylille vievän tien varressa oiva esimerkki ja vertailukohde, mitä tapahtuu. Rivolta jälki kyllä näyttää.

Tämä on samaa linjaa kuin jätteiden poltto, jota nyt valmistellaan ekoihmisten vastustuksesta huolimatta. Suhtaudun molempiin periaatteessa myönteisesti, koska tiedän ja hyväksyn ihmisen laiskuuden ja pahuuden. Kaiken on tapahduttava suuressa mitassa ja koneellisesti. Jätteiden lajittelu on meille liian vaikeaa. Tiettyyn pisteeseen sitä voidaan viedä, mutta jossakin tulee raja vastaan.

Toivon, että korvaamattomia vahinkoja ei päästetä tapahtumaan ja että tämä metsien uudenlainen raiskaus jää taas vain episodiksi. Metsä tarvitsee karikkeensa, mutta hetken aikaa vanhaa voidaan ehkä käyttää hyväksi. Toivon vetytekniikan, tuuli- ja aurinkoenergian ja lopulta fuusioenergian muodostuvan siksi runsauden sarveksi, josta kaikki unelmoimme. Että meistä kaikista tulee ”Norjan kansalaisia”, jotka voivat viettää huoletonta ja laiskaa elämää ja kehittää itseämme ja henkistyä, jos sitä haluamme.

Kaikki tapahtuu tosin suuryhtiöiden ehdoilla. Tällä hetkellä metsänomistaja ei saa juuri mitään, vaikka hän luovuttaa metsänpohjansa raiskattavaksi. Pienelle yrittäjyydelle ja omatoimisuudelle toivoisin silti jätettävän tilaa. Vaikkapa vain omatoimista hakkeen hankintaa, energiaviljelyä, pelletöinti- ja biokaasutusasemia ja vaikkapa vain häkäpönttöautoja. Tuuli- ja aurinkoenergiaa meillä pitäisi olla myös mahdollisuus itse tuottaa.

Hajautetuissa energioissa on monen uuden Nokian paikka, mutta Benefonien myös. Sellaista pitäisi yhteiskunnan tukea eri tavoin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kentällä tapahtuu suurta sumutusta.

152/192 kävijää eilen

aivan arkisena päivänä. He ovat vaikeasti flirttailtavia, koska yksikään ei mennyt tekemään uutta Päivän pamausta vaan pamausmääräni jopa laski. Vian täytyy olla minussa.

No ihan koko aikaa tämä epäonnistuminen ei mieltäni täytä. Onneksi on ansiotyö. Varmasti voisin kuvitella sellaista työtä, jossa lahjani pääsisivät paremmin oikeuksiin, mutta sellaista ei ole näkyvissä. Maailma on kova.

Menin iltapäivällä Tuulikin oven taakse ja kysyin: Onko sinulla viinaa myytävänä, tarkemmin tyhjää viinapulloa. Ei ollut ja niin kuin olen töissä mainostanut hänen potintekokonettaa - tyhjää Väinö-viinapulloa. Emme ehtineet äänestämään Keuruun kirkkoherran vaalissa, vaikka olisin kuskannut meidät.

Kakkossijalla oleva suosikkimme on muutenkin kansansuosikki ja voittanee. Ossi Poikonen, aikaisempi kappalainen ja vt. kirkkoherra. Toinenkin voi olla ihan ok, mutta häntä emme tunne. Poikonen on vetänyt täällä vuosia niin tunnelmallisia kauneimpia joululauluja, että hän on saanut sympatiamme. Suunnittelimme ex. naisystävän kanssa mennä vihille hänen toimittanaan, mutta vihkimystä ei tullut, koska rakkaus loppui.

Asiaan kuuluu, että en ole uskonnollinen, mutta suhtaudun kunnioittaen uskontoon, kristilliseen perintöömme ja tapakristillisyyteen.

Vähän toisenlaista uskonnollisuutta harjoitettiin kuulemma eilen täällä Ekokylässä. Kaukoparannusta. Rukouksella parantaminenkin on minusta helppohintaista, saatikka sitten kaukoparantaminen. Ex.avovaimo uskoi vakaasti entisen miehensä kaukoparannuskykyihin ja vaikka heillä olivat välit poikki hakkaamisen takia, hän pyysi tätä parantamaan lapsiaan, kun heillä oli jotakin sairautta. Ajattelin kyllä usein, hei Jukka, onko vittu sinulle niin tärkeää, että seurustelet näin naiivin ihmisen kanssa. Oli se. Mutta maallisuuteni oli yksi tekijä, joka sai naisen rakkauden loppumaan, jos sitä oli ollutkaan.

Eilen yhteisön henkinen osa antoi kaukoparannusta naiselle, joka asui täällä muutamia kuukausia, oli kuin lihaksi tullut surkeus ja negatiivisuus. Kyllä syöpä sellaiseen sitten iskeekin, vaikka positiivisuus ei jonkin australialaisen tutkimuksen mukaan autakaan ainakaan syövästä parantumisessa.

Tänään he pitävät ilmoitustaulun mukaan kokousta mm. esittämistäni asioista tulla todella omavaraisiksi. Omavaraisuus on mielestäni sitä, että sinulla on omat varat, eikä toisten. Arvaan kyllä mihin turha joukko päätyy, varsinkaan, kun en voi töitten takia olla mukana, jatkamaan loisimista, vaikka käytettävissä olisivat miljoonaresurssit, jotka toiset ovat heille hankkineet.

Jälkikirjoitus: Protestin makua oli varmaan Keuruun kirkkoherran vaalissa. Kansan suosikki, Poikonen voitti tuhannella äänellä tuomiokapitulin eka -ehdokastilalle asettaman, jossa ei varmaankaan ollut mitään vikaa sinänsä. Poikonen on kaikkien tuttu, musiikkia ymmärtävä ja tekevä, moderni pappi. Työpaikallakin hän tuntuu olevan suosittu.

Kysyin työpaikan kahvipöydässä edellisestä kirkkoherrasta, joka kirjoitti kitkerästi ajastaan täällä ja sain vähän selitystä. Mukavaa jutella paikkakuntalaisten kanssa eikä vain junantuomien henkisten.

Piispa Huovinen

puhui tv:ssä Konginkankaan suuronnettomuudesta, että julkisuus on haitallinen asia. Uskallan olla eri mieltä. Saattaa olla päinvastoinkin. Julkisuus, jopa amerikkalaistyyppinenkin saattaa olla sitä surutyötä, josta niin paljon puhutaan, että se on tarpeellista. Tietenkin, jos joku haluaa vetäytyä suruunsa, hänelle se suotakoon. Kun perheessä on ollut kuolemantapaus, se saattaa meidät kömpelöt suomalaiset kohtelemaan surun kokenutta kuin spitaalista, tästä on monia todistuksia.

Sama juttu näissä blogipaljasteluissa. Niitten terapeuttinen vaikutus on arvaamaton. Voi löytää yhteisyyden kokemuksia tuikituntemattomien kanssa.

Avoin toimintatunti työpaikalla

Ei tullut asiakkaita pelaamaan sählyä, jota tuskin edes olen koskaan pelannut. Kirjoittelen tätä työpaikalla aikaa tappaakseni. Ajattelen tarjota itseäni leikkisedäksi, kaivaa naftaliinista vanhoja seuraleikkejä ja askarteluja, joita ennen teimme lasten kanssa. Joka päivä jotakin sellaista oli periaatteena. Tepsisikö sellainen sitten sairaisiin aikuisiin, en tiedä. Aion ainakin tarjoutua. Nyt tuntuu, että en muista monia leikkejä, mutta on niitä täytynyt olla aikamoinen määrä.

Toista sataa kävijää

oli päivittäin viikonloppunakin. Useat ovat hauilla tulleita, jotka saavat pelkän luun käteensä, kun eivät täältä löydä hakemaansa, koska eivät rekisteröi itseään Päivän Pamaukseen. Olen mielelläni kuitenkin mukana tässä etsivässä toiminnassa ja suosittelen blogi-maailmaa seurattavaksi. Nytkin on tullut uusia virkeitä kirjoittajia, joille toivoo menestystä.

Todella merkittävää keskustelua ei tosin tapahdu, mutta ajan kuvana blogistan on mainio ja yksittäisiä suorituksia on. Minusta alkaa tuntua, että todelliset kolumnistit eivät halua harrastelijoiden seuraan. Ehkäpä pitäisi olla jonkinlainen eliittisarja, jonne pääsyn kriteerit ovat vaikkapa blogigaalan tuomariston tyylisen porukan päätettävä tietyin väliajoin. Ei tunnu oikealta esimerkiksi, että naiskansalainen ja Portti naisten maahan, jotka käytännössä tuntuvat lopettaneen julkaisemisen, pysyvät tiukasti top-100:n joukossa, vaikka kirjoittajina tietenkin olivat laadukkaita. Top-100:n ulkopuolella on vuorostaan monia aivan huippuja, jotka ansaitsisivat näkyvyyttä enemmän.

Ei taaskaan ollut tarmoa suursiivoukseen huoneessani. En aio kylläkään ottaa itselleni enää mitään velvollisuuksia, asioita joita pitäisi tehdä. Aion peruuttaa myös kaikki yhteisön työt, mitä kuitenkin ajattelin tehdä kesäaikaan, mikäli täällä ei saada aikaan päätöstä luopua sosiaalituista jollakin aikajaksolla. Tuet lamaannuttavat aktiivisuuden enkä halua olla tukemassa vegetoimista. Sydän verta vuotaen aion luopua.

Suuren liikenneturman syistä oli järkevää puhetta Aamu-tv:ssä. Vauhti tappaa. Miksi sitten täytyy kiiruhtaa? Varsinkin pienet liikenneyrittäjät joutuvat pahaan kilpailutilanteeseen. Kuskien on painettava eteenpäin, jotta saavat vähän kannattavuutta työlleen. Tuskin se ihan niin on, että he saavat potkut, jos eivät suoriudu ajoissa perille, mutta tilipussi pienenee suhteessa työaikaan. Kuskilla on myös henkilökohtaista vastuuta, mutta sellaisen arvioiminen vaatii jo kokeneisuutta.

Tietenkin teitten ylläpidolla on merkitystä, mutta elämme maassa, jossa sää on yllättävää.

Kuljetusten määrä on tietenkin suuri yhteiskuntapoliittinen kysymys, mutta se on jo liian suuri asia ymmärrettäväksi maalaisjärjellä. Suhtaudun vähän skitsofreenisesti tähän. Kannatan lähiruokaa, kohtuullista kulutusta ja pyrkimystä kuljetusten minimoimiseen, mutta samalla ymmärrän kansainvälistä työnjakoa ja taloudellista toimeliaisuutta kaiken talouden moottorina.

Uskollinen

paras kaverini (11 v.), soittaa joskus useita kertoja päivässä. Ei hän aina keksi sanottavaa ja minun on sitä yritettävä tehdä. Hän ja veli kertovat pieniä asioitaan kuten aikeitaan hankkia ilmapistoli ja mopo. Varottelen ja sanon heidän olevan liian nuoria, mutta että vastuu on heidän äidillään. Minä kieltäisin, jos olisin heidän isänsä.

Sanoin kaverilleni, että hänellä on ehkä tulevaisuus häkäpönttötaksin kuskina minun renkinäni, kun hän ei ole erityisemmin osoittanut lukumiehen taitoja. Autoa hän sen sijaan ajaa potrasti.

Tv:ssä näytettiin englantilaisia kotiopetuksessa olevia lapsia. Monilla lapsilla elämä on surullista koulun ja kodin paineissa. Tunnen myötätuntoa, vaikka asennemuutoksilla elämää olisikin helpompi kestää. Monet potevat kuin Kullervon kirousta.

Kuulin eilen E:n kaksoisveljestä, joka oli kahdessa vuodessa lukenut itsensä maisteriksi varttuneella iällä ja aivan käytännön ammattiuran jälkeen. Epäpätevän opettajan paikkoja on kuulemma paljonkin kaukana suurista kaupungeista. Veli oli kuulemma lukenut ja tenttinyt tehokkaasti, tehnyt tentteihin tärppejä, jotka useimmiten olivat osuneet kohdalleen. En tiedä sitten onko tuollainen opiskelu myös sivistystä. Itse opiskelin pitkään, elämää ja epätoivoa. En hallinnut opiskelutekniikkaa eikä muistikaan pelannut.

Katsoin taas pitkästä aikaa Tina Nordlundin kokkiohjelmaa. Kuinka ihminen voikaan suorastaan tihkua miellyttävyyttä ja seksiä.

Euforiaa

Suomessa on puukaasutinautoja muutama sata. Ekoautoilijoilla on yhdistyskin jonka ydinporukka sijoittuu Lehtimäen kuntaan Pohjanmaalle. Tapasimme eilen hallituksen jäsenen Urho Karin. Siellä oli muutama vuosi sitten hankekin, jossa puukaasutintekniikkaa pyrittiin kehittämään. Kuten eilen tapaamamme veteraani selitti, ilmaisella rahalla on jokin outo kirous. Se ei yleensä tuota tulosta. Hän sanoi, että itse tekeminen ja talkoot on paljon parempi lähtökohta. Miljoonaprojekti päättyi epäonnistumiseen, tuli riitoja painopisteistä. Projektin tuottama konkretia jäi vähäiseksi.

Mutta eilen näimme peräkärryyn sijoitetun puukaasuttimen, häkäpöntön, joka kuljetti tavallista, vähän vanhanmallista Volvoa. Autoon oli tehty yksinkertainen muutos kaasuttimen lähelle. Sillä pystyi ajamaan tavallisella bensiinillä tai sitten puunpalasten tuottamalla kaasulla. Kaasuputki meni auton kylkeä myöten moottoriin. Se toimi, eikä tekniikkaa ole edes vaikea käyttää. Siinä on kotimainen polttoaine ja sen käyttäminen ei ole kallista. Arabisheikit eivät öljyhanoja sulkemalla pysty lopettamaan autoilua. Kaikki puskat kasvavat väärällään polttoainetta, jonka kerääminen ja pilkkominen koneella on jopa hauskaa ja fyysisesti sekä henkisesti antoisaa. En ollut tiennyt, että toimivan, moderneista, lähes ikuisista osista tehdyn kaasuttimen hinta on n. 4000 €. Se on lähes jokaisen saatavilla.

Sarjatuotannolla ja jopa omatoimisuudella hinta putoaa. Todistettu, ulkomainen arvostus nostaa omaa itsetuntoamme. Pätevä hitsari pystyy aivan helpolla itsekin kokoamaan laitteen komponenteista.

Auton moottorin tulee olla mielellään bensamallia ja kooltaan vähintään 2 l, jotta saadaan tehoja. Sellaisia autonroppanoita on saatavilla pilvin pimein kotimaassa ja nyt myös Saksasta.

Olemme taatusti mukana ensimmäisen sarjan tilaajina. Näen silmieni edessä vision, että myös Suomen sadat kyläyhdistykset hankkivat tällaisia aggregaatteja. Viime viikolla taisi tulla uutinen, että taksiluvat vapautetaan. Tämän jälkeen matkailijoita ja vaikka juhlapäivää viettäviä voidaan ajeluttaa tällaisella nostalgisella, mutta myös uudenaikaisella kyytillä. Laite on aluksi lainattavissa jopa aggregaatiksi lämmittämään ja tuottamaan sähköä spesiaalitarkoituksiin. Hukkalämpöä tulee paljon ja se on kerättävissä talteen. Kiinteästä isosta voimalaitoksesta tietysti sitä tulee kunnolla, mutta sellaisen hankkiminen on vasta seuraava askel. Niitäkin on Suomessa jo muutamia. Kaasunpesussa on ongelmia, mutta ne on ratkaistavissa.

On olemassa toinen, vieläkin älykkäämpi energialähde, biokaasun tuottaminen orgaanisesta materiaalista. Sitäkin kehitetään, mutta kyse on silloin jo aivan toisen hintaisista ratkaisuista kuin häkäpöntöt. Se on korkeata teknologiaa ja vaatii voimien yhdistämistä. Biokaasu on nyt vapautettu veropannasta. Tämän alueen edelläkävijä Suomessa on muuan mv. Kalmari, jota haastatellaan ehkä tänään Pallo hallussa ohjelmassa. Hän on mukana yhtiössä, joka pyrkii tuottamaan biokaasulaitoksia. Tunnen aika hyvin yhden näistäkin pioneereista, O:n kautta hänetkin, Arjon. Olimme Tanskan matkalla yhdessä katsomassa laitoksia, joissa lehmänpaskasta tehtiin energiaa. Luin Motivan tiedotuslehdestä, että yhden hehtaarin pellon tuotannolla pystytään saamaan aikaan yhden henkilöauton tarve energiaa. Mitä näköaloja tämäkin avaa. Tuottoa ei edes tarvitse kierrättää lehmän kautta. Puhdistamoiden lietteet käyvät hyvin myös kaasutettaviksi. Kaikki tämä on saatavilla, kunhan käydään tositoimiin, ihan markkinamekanismien ehdoilla. Mutta tämä on, kuten sanottu vasta edessäpäin. Kyse on muustakin ja paljon suuremmasta. Mennään eteenpäin askel askeleelta ja aloitetaan pienestä. Suomen kylät ovat nyt avainasemassa. Siellä olisi potentiaalia. Miten reagoi yhdistys nimeltä Suomen Kylät ry? Menestys on eteenpäin syöksyvä kierre. On uskaltauduttava mukaan pienessä, kerättävä kokemuksia ja jos ne ovat myönteisiä, se johtaa uusiin menestystarinoihin.

Toivo elää

Palelin niin pirusti Ähtärin yhteisössä, jossa lämpö oli käännetty nollille. Hetken tuntui, että mitä vittua minä täällä teen kuuntelemassa samaa iänikuista.

Mutta kun O:n kutsuma ekoautoilijoiden tulisielu Pohojanmaalta tuli ja näytti häkäpönttöautoaan ja videotaan ja keskustelimme porukalla, saimme uutta uskoa. Sarjatuotantona pienenkin sarjan tilaamalla, voimme saada toimivan laitteiston alle 4000 €:lla kappale. Laitteisto voi olla modulaarinen ja uusista materiaaleista. Sitä voi käyttää myös pienten tilojen lämmittämiseen ja sähköntuotannon aggregaattina. Sillä saadaan kulkemaan auto ja traktorikin. Se tulee uskoa lisääväksi ekotuotteeksi, mutta samalla sen merkitys on paljon suurempi. Se avaa mahdollisuuksia toimintaan ja on päänavauksena vaikka mitä näköaloja sisältävälle energia- ja muulle yhteistyölle. Tuomme kysyntää ja toivoa. Kuulimme iloksemme, että muutamia laitteita oli myyty Saksaan ja Sveitsiin. Nyt kun sakemannit ovat mukana, se luo uutta uskottavuutta.

O. oli vallan haltioissaan, vaikka hänen lempilapsensa, tuulivoimakonsepti ei saanutkaan vastakaikua, hän oli joustava ja iski heti. Pääasia on, että saadaan päänavaus jostakin. Tällä hetkellä suuret energiayhtiöt kohta nuolevat kaikki metsähakkuut viimeistä neulasta myöten kuten myös kohta alkava jätteenpolttobisnes tekee kaikelle poltettavalle yhdyskuntajätteelle. Vaviskaa suuryhtiöt, pienet toimijat antavat kohta vastaiskun. Vittu, me tehtiin energiapolitiikkaa. Nyt purevat myös kansainväliset kontaktitkin, joita olemme rakentaneet etupäässä huuhaapiireissä.

Lientymystä harjoitin myös muuten. Jos tässä kuitenkin jotakin syntyy. Menomatkalla en huomannut aikaa. Saarnasin kuin paraskin Lars L. Lestadius, synnintuntoa ja parannusta. Tulimmme kotiin euforisessa mielentilassa O. ja minä. Mitäpä sitä pitkittämään, kun on saatu ehkä jotakin aikaan. Tyylikäs lähtö on monesti parempi kuin tunnelman latteutuminen.

Hankea

oli tullut yön aikana. Aamulla alkoi pyryttää. Tein yhden kevään viimeisimmistä hiihtolenkeistä järven jäällä. Pyryn seasta näkyi matalalla lentävä pieni joutsenmuodostelma. Niitä on alkanut tulla, vaikka sulaa on vielä vaikeaa löytää.

Olen huolissani, kun Tuulikki kertoi Yrttilän ullakolla, kun satuimme hakemaan yhtä aikaa pyykkejä, että hän oli juuri lentänyt ja satuttanut takaraivonsa. Häntä vähän huippasikin. Mitä siinä tekee. Kun olen jättänyt hiekotushommat, liukkautta on vähän enemmän, mutta vahinko ei tule kello kaulassa ja kaatua voi vaikka missä, jos on kaatuakseen. Kukaan ei syksyllä huomannut ottaa kuivaa hiekkaa varastoon.

Ajattelin taas, kun luin vanhoja aikauslehtiä, sitä mikä tekee yhteisöstä yhteisön, kansasta kansan. Perhelehdet, avut, seurat, me-mummot, mitä niitä nyt onkaan ovat niitä nykyajan sentraali-santroja, jotka huolehtivat yhteisön koheesiosta, yhteenkuuluvuudesta. Niistä saadaan puheenaihetta ja tietoa. En ole koskaan halveksinut edes Hymyä loistonsa päivinä ja jouduin monesti sanaharkkaan moralististen sukulaisteni kanssa.

Nykypostista on tullut osittainen huuhaan ja vihreyden äänenkannattaja. Lehdet kertovat pieniä tositarinoita elävästä elämästä, välttämättömiä juoruja, kun emme enää ole tekemisissä elävien ihmisten kanssa yhtä paljon kuin ennen lokeroitumistamme kotibunkkereihin.

Nykypostissa kirjoittaa huuhaasta ja vaihtoehtohoidoista Timo Elo, niminen toimittaja, joka taitaa olla erään meidän perustajajäsenemme ex. aviosiippa ja perheyhtiön osakas. Siellä vaikuttaa myös ent. luokkatoverini Kari Alaluusua Pohjois-Suomen toimittajana. Hänen kanssaan matkustimme yhtä aikaa pyrkimään valtsikkaan v.1967, mutta emme kumpikaan päässeet. Minusta tuli tyhjäntoimittaja ja hänestä toimittaja.

Libertarismia

kai on sitten tekniikan tohtorin mielipide siitä, että taajamien ulkopuolella tulisi olla täysi vapaus nopeusrajoituksista. Kuvaavaahan se on ja on täysin paralleelinen hänen muihin mielipiteisiinsä. Eihän ole tietenkään realistista, että voitaisiin sallia anarkinen vapaus teillä, vaikka toisaaltahan todellinen liikenne tapahtuu vähän tähän suuntaan. Liikennemerkit ja nopeusrajoitukset koetaan vain ohjeellisina.

Kun alla on hyvä auto, tulee tunne omasta haavoittumattomuudesta ja kuolemattomuudesta. Muutenhan se kävisi, mutta kun viattomat sivulliset ovat vaarassa ja yhteiskunta joutuu kuitenkin hoitamaan sitten vammautuneet.

Ehkä vielä vaarallisempi on jokamiehen asenne, että kunhan noudattaa nopeusrajoituksia, se riittää kelillä kuin kelillä. Näin sanoi eilen uusi työtoverini, jolle kyllä kerroin oman mielipiteeni. Liukkaus, pimeys, sumu ovat jo tekijöitä, jolloin nopeutta vähentämällä riskitekijät vähenevät melkein logaritmisessa käyrässä.

Ehkäpä kokkaristen asenteet sopivat myös yhteiskuntaankin. Kun on yhteiskunnan subventoimat opinnot takana, lahjakkuutta ja hyvä työ tuntuu olo aivan kuolemattomalta. Heikot ja vanhat ovat haitaksi ja joutaisivat jonnekin nurkkaan tai vaikkapa lopetettaviksi. Onneksi on suuri tasaaja, sairaus, vanhuus ja kuolema, mikä lohduttaa heikompaa, vaikka hän ei olisikaan tuonpuoleiseen tasaukseen uskova. Käärinliinassa ei ole taskuja. Mukaansa täältä ei saa mitään. Joskus Kokkarinen oli julkaissut kuvansa englanninkielisessä blogissaan. Kuvasta päätellen hän on korpulentti pullukka, selvä sydäntautityyppi, joka sieltä Kanadasta sitten kohta hiipii suomalaisten veronmaksajien vaivaksi, kunhan vähän aikaa kuluu.

Kokkariset ovat sitten kuitenkin taas kohta huutamassa yhteiskuntaa apuun, kun hetken jälkeen omat resurssit taas loppuvat. Olemme kyllä auttamattomasti kiinni hyvinvointiyhteiskunnissamme.

Kuvaava esimerkki vallan ja mahdin lumeluonteesta on esimerkiksi aikoinaan kahden valtion yhtiön pääjohtaja ja ETYKin aikainen ulkoministeri ja Kekkosen kaveri Olavi Mattila, jonka vanhuus on surkea. En tiedä, mitä pahaa hän teki, mutta korkealta hän ainakin putosi.

Ajoissa jarruttaminen kannattaa. Elämäntyylin muutos kannattaa. Tästä kertoo viimeisimmässä Sunnuntaisuomalaisessa Suomen tri Atkins, tri Antti Heikkilä, joka kyllästyi leikkaamaan turhaan väärien elintapojen vaivaamia suomalaisia, pisti kirurgin veitsen sivuun. Hänen suosittamansa ruoka vähähiilihydraattisuudessaan muistuttaa kovasti Atkinsin dieettiä. Hän on nyt spesialisoitunut toisenlaiseen kivun poistoon kuin kirurgin veitsellä. Hän on myös naistenlehtien lemmikki ja hänen ruokaohjeensa saavat veden kielelle. Tässä muuten vähähiilarijuttujen lyhennelmiä sisältävä blogi.

Palaan tähän ajankohtaiseen liikenneongelmaan. Raskaan liikenteen ohjaaminen raiteille saattaisi onnistua veroasein. Miten vaikuttaa vääriin asenneongelmiin, on vaikeampi kysymys. Takaraivossani tuntuu muistikuva, että nopeus tappaa-kampanjoita on kyllä käyty.

On aivan totta, että liikenteen jarrut, mummut, vaarit ja maalaiset ovat vaaratekijöitä, kun malttamattomat lähtevät ohittamaan. Mutta ohittaminen väärässä paikassa on joka tapauksessa riski, vaikka alla olisi kuinka nopeasti kiihtyvä menopeli.

Liikennerytmi on outo psykologinen ilmiö. Liikenteen jarrut ovat parhaita hysterian hillitsijöitä. Toisaalta saattaa aiheuttaa myös tieraivoa, kun ärsyyntynyt menestyjä tempaisee ohi.

Liikenteen pitäisi olla yhteistyötä, ei individualismin leikkikenttä. Suomen ja vanhan kulttuurikansan, Ruotsin, ero on selvästi näkyvissä liikennekulttuurissa. Pohjolan muka-menestyjäkansa näyttää muka-menestystään myös liikenteessä.

Menestys on kuitenkin lumemaailmaa. Sillä on taipumus romahtaa. Uskon kyllä markkinavoimiin ja kilpailun tervehdyttävään vaikutukseen, mutta en libertarismiin, koska aitoa sellaista ei ole kuitenkaan olemassa. Globalisaatiossakin on nimenomaan kyse säännöstön kehittämisestä, ei niiden poistamisesta ollenkaan.

Ei. Minä diggaan hiihtäjää ja hänen lapinmatkaansa ja vauhtia, sitaatti:

Teltta aavalla suolla. Hanki kantoi. Kuuton ilta, kirkkaat tähdet. Mutta miten nuo suomännyt hiipivät koko ajan lähemmäksi?

Viikonloppu

Sain tänään harjoittaa vähän erikoisalojani, moottorisahaamista ja traktorilla ajoa. Sahassa oli niin tylsä terä, etten saanut sitä huonolla viilalla teräväksi. Iso, kaatunut mänty kuitenkin pienittiin.

Sain kuulla O:lta, että voisin päästä mukaan Kestävän elämäntavan yhteisöt ry:n vuosikokoukseen Ähtärin yhteisöön. Toivon, että olisi mahdollisuus saada meidät vanhemmat yhteiseen rintamaan lempiasiassani, että tämä yhteisö tekisi päätöksen sosiaalituista luopumiseksi ja olisi mahdollisuus keskustella vaikkapa L:n kanssa. Häneen kuitenkin luotan kaikissa käytännön asioissa enemmän kuin juuri kehenkään muuhun yhteisön piirissä. E. on horjuva ja häilyvä eikä hänellä ole tarpeeksi tietoa ja yhteiskunnallista näkemystä.

Mukava myös nähdä, mitä uusia tuulia puhaltaa Suomineidossa, kun paikan luoja on vähän kuin karkoitettu tai luopunut vallasta ainakin toistaiseksi.

Suuronnettomuus

on tapahtunut Konginkankaalla. Nuoria ihmisiä on kuollut ja loukkaantunut monta. Suurempaa tragediaa ei ole tapahtunut moniin vuosiin.

Uutisissa sanottiin, että syynä ei ole varomattomuus liikenteessä vaan liukkaus, kun rekan perävaunu on lähtenyt liukuun. Mikä vale. Liikenteessä nopeus on tärkein riskitekijä ja nopeus pitää aina soveltaa kelin mukaan. Omassa talvella tapahtuneessa ajokokeessani sain tämän opin viisaalta, vanhalta insinööriltä.

Omat mahdolliset reaktionopeuden heikentymiset iän myötä pystyy myös osin kompensoimaan hiljentämällä vauhtia. Ajamisessa näkyy psyyken tila ja on oltava tietoinen, että teitten päällä kuten muuallakin liikkuu erilaista väkeä. Persoonallisuushäiriöisiä ja öykkäreitä riittää. Omalla ajotavallaan ei pysty ehkäisemään kaikkia onnettomuuksia, mutta riskiin pystyy vaikuttamaan ratkaisevasti.

Hankikelit

päättävät talven. Juuri ennen kuolemaansa, talvi on parhaimmillaan. Mikä riemukas vapauden tuntu tuleekaan, kun maat ja mannut avautuvat kuin asfaltiksi. Pääsee kaikkialle ja vähällä vaivalla. Pohjoisessa tätä aikaa voi kestää viikkoja, täällä vain päiviä. Poikasena muistan pyöräilleeni teräshangilla. Siellä voi myös potkukelkkailla.

Hiihtäjänkin matka helpottuu. Ei hän reittikarttansa mukaan menekään Rovaniemen kautta, vaikka Rovaniemeltä jotakin ostamisesta kirjoittikin. Reitti menee lähempänä Kemijärveä.

Torstai on toivoa täynnä

Kun tulee uutena työpaikalle, täytyy järjestää itselle tilaa. Täytyy näyttää, että olet mukava kaveri, järkevä, sopivan työteliäs ja sosiaalinen. Minusta ihan tuntuu, että olen onnistumassa sellaisessa. Samoin sinun on tehtävä asiakkaiden kanssa. Tuntuu ihan hyvältä ensimmäisen viikon loppuessa huomenna. Et saa olla hyökkäävä mutta et myöskään liian nynny.

Kiiruhdin töistä oman yhteisöni kokoukseen, jota ei ollut saatukaan aikaan. Keskustelimme pienellä porukalla ja minusta ihan tuntui, että jotakin ehkä liikahti. Voi olla taas kuvittelua.

Pienet sijaispoikani soittivat myös kuten he tekevät joka päivä. Heillä oli vuorostaan omat juttunsa. Se oli läheistyötä.

Näyttää, että tähän kylään saadaan myös ADSL-laajakaista. Elämän laatu paranee. Eilistä karaokea töissä auttoi kannettava tietokone, johon oli liitetty videotykki. Olin vaíkutettu. Pienin markkinoilla oleva videotykki on kuulemma tupakkirasian kokoinen.

Mikä on, kun niin vaikeasti flirttailtavat bloginlukijat ovat rastittaneet pari uutta Pamausta ja olen noussut hieman? Eihän tässä elämässä ole muuta merkittävää kuin Päivän Pamaus ja sekään ei loppujen lopuksi merkkaa mitään. Tästä hybriksestä minua varmaan taas pian rangaistaan hylkäämisellä.

Haluan liittyä ironisten isojen poikien, Henryn ja Tommin meemiin ja tulla mukaan näkymättömän nauhan veljeskuntaan. Hyvän puolella, pahaa vastaan. Näkyykö muuten tästä tekstistä, että kului melkein kokonainen punkkupullo juoksupoikana, kun laitoin jääkaapin jämistä ilta-aterian?

Viikonloppu

onneksi lähenee. Toistaiseksi olen työssä siinä vaiheessa, että se maistuu pakkopullalta. Aika on vain valmistautumista töihin ja siitä toipumista. Monta vuotta elin toisin. Aika on kullannut ehkä muistot.

Hiihtäjäkään ei mielessään ehkä ole täysin vapaa yhteiskuntaelämän pauloista, mutta konkretia saa hänet illuusion valtaan. Sellainen hiihtäjä minäkin haluaisin olla. Hiihtää omia latujani.

Tapasin eilen kotonakin järkkyneen ihmisen. Sellaisella ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan yhtään ulkopuolista sanaa , joka kuohuttaisi häntä. Sellaiselle on pakko olla kiltti ja puhua rauhoittavia mitään sanomattomuuksia. Mutta Tuulikille, jota pidän ystävänäni ja jota kunnioitan, uskalsin sanoa, että hän toimii epämoraalisesti, kun on heittänyt kirveensä kaivoon, eikä uskalla lähteä auttamaan nuoriamme itsenäisempään elämään. Hän on hyväksynyt vapaamatkustajuuden ja hänen mielestään nuoret ovat toisenlaisia. (Haluan taas sanoa, että se ei ole iästä kiinni, meillä on ja on ollut monia masentuneita ja näköalansa menettäneitä vanhempiakin.)

Ei ollut eilen muuten niin hienosti tv:ssä esiintyneillä äidillä ja tyttärelläkään eilen moraalia sanoa, että ekoilijoiden pitäisi seisoa omilla jaloillaan, jotta he voisivat paheksua muita. Olen ottanut työttömyyskorvausta itsekin, mutta olen sen eteen tehnyt kaikenlaista minkä olen katsonut hyödyttävän paitsi minua myös muita.

Omavaraisuus on kupla, koska iso passiivinen porukka osallistuu viljelyyn vain marginaalisesti. Meillä on henkeä kohden paljon suurempi energialasku kuin keskimäärin, mutta se johtuu osaksi isoista tiloista. Istumme pikkuautoissa ehkä enemmän kuin muut suomalaiset, mutta se johtuu siitä että julkisia välineitä ei tänne juuri kulje ja matka keskustaan on pitkä. Harvat jaksavat edes pyöräillä, hiihtämisestä ja kävelemisestä puhumattakaan.

Tosi on, että hakkeen poltto öljyn sijaan on ekoteko, mutta siihen ei passiiviporukka osallistu. Ekohärveleitä on joitakin, mutta ne ovat O:n aikaansaannosta.

Alkeita ja yritystä demokraattiseen päättämiseen tosin on, mutta minusta käsiteltävät kysymykset ovat usein hedelmättömiä.

Tänään tv 2:ssa tulee Suomi Puhuu uusintana klo 15.20.

Suomi puhuu

En muistanut mainostaa, että Suomi Puhuu- ohjelmassa puhuttiin mm. Keuruun Ekokylästä. Olen tietenkin tyytyväinen ilmaiseen mainokseen ja ylpeä kahdesta fiksusta naisesta. Ilman L:n panosta tätä paikkaa ei olisi ja S. on kovasti kypsynyt viime vuosina.

Silti kuva oli osin kaunisteltu vaikka sankaritarinoita toki on. Ekologisista parannuksista vastaa paljolti kahdeksankymppinen O ja muut seniorit. Oikeampi kuva on yhteiskunnan elättinä oleminen, mutta parempaa sekin kuin turhan joukon elättäminen kaupunkiluukkuihin.

En nyt viitsi enempää turmella juhlatunnelmaa. Ohjelma uusitaan torstaina 15.20.

Suomi Puhuu ohjelma tuntuu hampaattomalta maalaismummolta. Ei analyysiä eikä varteenotettavia ehdotuksia parannuksiksi muuta kuin hurskaita toivomuksia.

Todellisuus saattaa ehtiä toiveitten edelle ja se on tietysti varsinainen muutostekijä vaikka hyvä olisi osata ennakoidakin. Havuja Perkele – Matikainen saattaa olla se uusi tuuli, jonka avulla edes voidaan yrittää vastata tulevaisuuden haasteisiin. Veropolitiikan rukkaus siis.

Tänään oli musiikkia

koko päivä. Se on minulle vierasta aluetta, mutta lauloin mukana, kun tuli tuttuja karaoke-kappaleita. Sympaattisen reilua touhua. Puhuimme työryhmän kokouksessa, että minä voin erikoistua taimien kasvatukseen ja kukkapenkkien hoitoon. Kerroin tietäväni Tuulikin erikoisen sanomalehtipaperista tehdyn istutuspotin. Siihen pitää vain olla Väinö-viinapullo, jonka ympärille se on parasta kääräistä. Ehkä vanhalta rouvalta liikenee tyhjä pullo, sillä hän joutui ostamaan laatikollisen, kun paikkakunnan Alko ei tilannut yhtä. En tiedä miten hän on pulloja tyhjentänyt, kun ei itse käytä alkoholia. Minä ostin yhden, mutta tyhjän pullon lahjoitimme Ähtärin yhteisölle.

Ettei vain ole käynyt kuten avioliittoni alkuvaiheessa ostin joskus laivalta lakkalikööripullon appivanhemmille. Ajattelin, että he voivat tarjota vieraille, mutta kuulin, että se oli mennyt vasta poikineen lehmän lääkkeeksi. Parempiin suihin kuitenkin. Tuulikki on voinut vaikka käyttää ainetta pesunesteenä.

Meitsi on siis työryhmässä, hrm! Ajattelin jostakin syystä, että jos pystyn kirjoittamaan kuta kuinkin kohtalaisesti, jopa selviytyä luovan kirjoittamisen kurssista hyvällä arvosanalla 2,25/3, on suuri ero ulkoisen habitukseni ja kirjoituspersoonani välillä. Varsin jäyhä suomalaismies tosiaan.

Suden hetkenä

Nukahdin aikaisin illalla ja tässä sitä nyt ollaan, unettomana yöllä, suden hetkenä. Jo parin päivän työssäolon harjoittelun jälkeen tuntuu, että se vie liian suuren osan päivästä fyysisesti ja henkisesti. Sovin parhaiten erakkona oloon, on taas kertaalleen tuntemuksena.

Suurimmalla osalla suomalaisista on varmaan kauhunsekainen tai ainakin vieroksuva asenne tietokoneisiin. Olen ainakin päässyt ikäisteni vähemmistöön, jolla sitä ei ole. Tunnen silti vähän kateutta nuoria kohtaan, jotka jo äidinmaidossa varmaan litkivät samalla luontevuutta, vaikka sekin on varmaan positiivista ennakkoluuloa. Kuten nyt tuo Näytä -koodaus-juttukin IE-selaimella. Jotkut harvat blogit ovat näyttäneet risuaidalta. Olen uumoillut, että siitä se johtunee. Eikö sitten sieltä löydykin parannusta, mutta jossakin on asetus oletustyypistöstä, koska se muuttuu itsekseen takaisin. Nyt ymmärrän, jos automaattinen kohdassa on kruksi. Tämän edellisen ymmärtäminen parantaa ymmärrettävyyttä ja ulkoasua huomattavasti.

Näin pitkästä aikaa juonellisen unen. Siinä onnistuin detonoimaan minun varalleni viritetyn pommin. Olen tyytyväinen, etten ole kokonaan menettänyt kosketusta unimaailmaani, jonka täytyy olla olemassa piilevänä. Olin ovelampi kuin pommin virittäjä. Pystyn tietenkin tulkitsemaan tämän varsin yksinkertaisen tarinan.

Ajattelin ennakkoluuloja ja projisointeja, kun luin tekniikan tohtorin yksioikoisia juttuja. Kuinka koko sosiologia, psykologia, historia on olemassa tuon kaltaisten luulojen ymmärtämiseksi ja ehkäisemiseksikin. Kuinka helppoa on projisoida asioita jotakin väestöryhmää kohtaan. Juutalaisia, muslimeja, hevirokkareita, mustalaisia, kommunisteja, kapitalisteja, homoja, jenkkejä, köyhiä, tyhmiä, oppimattomia, uskovaisia, huuhaa-porukkaa… Lista on loputon. Tarvitsee vain haravoida omaa mieltään, ja sieltä niitä löytyy.

Kuinka helppoa on miehenä demonisoida naiset hormoniriippuvuuksineen ja PMS-oireineen. Nuoret naiset fasistisine, puoli-promiskuiteettisine vietteineen ja vastaavasti naisena miehet, joilla on vain se yksi tai kaksi asiaa mielessä.

Mielestäni Oikeita Mielipiteitä- blogissa oli oikeita ajatuksia provosoitumisesta ja jopa itseironiaa. Olen optimistinen. Pystyn mielessäni ja ennakkoluuloissani kuitenkin empatiaan ja poimimaan hyviä tarkoituksia ja omaa loogisuutta melkein kaikkialta, vaikka useimmista asioista olen aina eri mieltä ja vänkäämässä vastaan omassa mielessäni. Se sisäinen dialogi on parasta.

Ihmiset, me olemme tietenkin yleensä varsin pimeätä porukkaa. Vain parhaimpina ohikiitävinä hetkinämme tieteessä, taiteessa ja kulttuurissa yleensä sekä joskus kohdatessamme toisemme, pystymme johonkin muuhun.

Särkyneitä

Olen nyt tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat järkkyneet tai särkyneet. En tiedä tuleeko siitä minulle sopivaa työtä edes täksi lyhyeksi ajaksi. Nyt tunnun vähän turhalta ja ylimääräiseltä, mutta kaikkeen toivottavasti tottuu. Ihmisen arvokkuus ja ainutkertaisuus asettuvan vaakakuppeihin.

Viihtyisin kuitenkin paremmin sellaisessa työssä, jossa saan olla täysin oma herrani. Taidan olla jo vähän laitostunut. Kunpa voisin täysin rinnoin keskittyä siihen, mitä olen tehnyt nämä viimeiset vuodet.

Jos Kokkarista ei olisi, hänet pitäisi keksiä

Eliitit ja kurissa pidettävä alaluokka on yksi hänen suuria teemojaan. Pinnallisesti katsoen näyttäisi siltä, että alaluokka ja roskaväki on valmis mellakoihin ja ryöstelyihin, että se toimii kuin eläin. Mutta näin se ei kuitenkaan ole, vaikka hänen siteeraamassaan Robert Sheafferin kirjassa tätä yritetään todistella. Sosiaaliset kudokset, syyt ja seuraukset ovat aina siellä taustalla kuten olivat myös kauhuskenarioissa, jossakin Haitissa tai Ruandassa ja muissa romahtavissa valtioissa.

Jostakin Ehrenreichin kirjasta paistaa vuorostaan ihailu köyhyyden kulttuuria ja neuvokkuutta kohtaan. Köyhän se vasta täytyykin olla monitaiteilija pysyäkseen hengissä.

Paljon on tietenkin rakenteiden luomaa stagnaatiota, kurjistuvia kierteitä, jota kutsuttiin viime vuosisadan alkupuolella pauperismiksi. Mutta niistä on mahdollista päästä eroon, uskon optimistisesti, varsinaisin altruismin, liberalismin ja kapitalismin keinoin.

Tekniikan tohtori takertuu vanhentuneisiin asenteisiin ja arvoihin, melkein viktoriaanisiin, joitten julkilausumista ei kuitenkaan pidä välttää ja puhua kuiskaten.

Hyvinvointivaltion idea on terve, kunhan pysytään kultaisella keskitiellä, ei syleillä kuoliaaksi mutta ei myöskään poljeta. Se se vasta taidetta onkin.

Turha joukko on turha,

jos se tekee itsensä turhaksi. Kunnioitus ei ole itseisarvo. Aikuisen on ansaittava itse kunnian arvoisuutensa.

Sain käytettäväkseni aarteen. M. on kulkenut täällä kamera kädessä muutaman vuoden. Hän on todellinen taiteilija. Mieleni tulee ihan lyyriseksi nähdessäni jo pienen osan kuvista. Aion ruveta kokeilemaan diaesityksien tekemistä ihan omaksi ilokseni, nyt kun käytettävissäni on tämä aarreaitta cd:llä.

Otan takaisin kaikki kovat sanani siitä, että hänen fyysinen panoksensa on ollut vähäinen. Minua on kyllä sapettanut, kun häntä on näkynyt kovin vähän ruumiillisissa töissä. Edelleenkin olen vihainen tälle orjuudelle, joka pakottaa tuollaisen lahjakkuuden olevan käyttämättä. Kun hän on lisäksi niin kovin monipuolinenkin. Hän on leikkinyt muutaman vuoden ja saanut paljon aikaan. Täällä vallalla oleva systeemi, jossa rahaan suhtaudutaan muka väheksyen, on julma ja orjuuttava. Raha sinänsä on neutraali vaihdon väline. Hyvien ihmisten potentiaali jää käyttämättä eikä heidän luovuutensa saa mahdollisuutta vetää toisia mukaan, kun yleinen tasapäisyys ja näköalattomuus on kohotettu ihanteeksi.

Miten osaisin sen sanoa. On aika seisoa omilla jaloilla, sanoa ei orjuuttaville yhteiskunnan tuille tässä ns. ekoyhteisössä. Kuinka paljon mieluummin minäkin käyttäisin huomattavaa työkykyäni ja energiaani tämän paikan hyväksi kuin tukityöpaikan huippuunsa organisoituun mitään tekemättömyyteen. Mutta en halua sitä tehdä sellaisten eteen, jotka eivät halua auttaa itse itseään.

M. piti viime viikolla tosi hyviä puheita rahasta ja aktiviteetista ja toimeentulon esteistä omassa mielessämme. Minä pidin myös. Hän oli sitä mieltä, että pystyisi saamaan aikaan melkoista kurssitoimintaa, jos yleinen ilmapiiri täällä olisi yrittäjämyönteinen. Vaikka hän on suosittu, se herätti kiivasta vastustusta pöydän ympärillä. Silti hän oli oikeassa ja uskalsi puhua totuutta. Olen tietenkin näillä palstoillani kirjoittanut kriittisesti huuhaasta, mutta olen myös sanonut, että ajattelen parhaimman osan olevan sellaista, jossa symbolikielellä puhutaan samoista tärkeistä asioista, mihin taide ja uskontokin joskus kykenevät. Ei pitäisi olla erimielisyyttä. Väheksyn vain passiivisuutta, lepsuilua ja kesken jättämistä.

Odotan nyt kaikkien hyvien voimien yhdistymistä ja voimanponnistusta vaikkapa yhdistyksen vuosikokouksen edellä. Toivon aikuisten olevan aikuisia ja jättävän pois lapsellisuuden, vanhat kaunat ja ennakkoluulot. Ei ole oikein, että nuoret syrjäytyvät vaan meidän on kaikkien tuettava aktiivisuutta, johon meillä olisi täällä erinomaiset mahdollisuudet.

Tällaisia asioita ajattelen yöllä, kun eilinen kahvinjuonti laittoi yöunen lyhyeksi.

Ekana työpäivänä

ratkesin - kahvin juontiin. Ensi yö menee varmaan valvoen. Olin oppipoikana ja minulla on valvontatehtäviä. Olen suorittaja ja puurtaja, siinä minulle tulee suurimmat vaikeudet.

Ihastelin hulppeita tiloja ja organisaatiota. Yhteiskunnalla on millä mällätä.

Kirjoitin vaitiololupauksen ja vaikka alter egoni on lörppö, tuskin tulen sitä rikkomaan edes vahingossa. Työpaikkaruoka oli edullista ja hyvää ja syödä olisi saanut vaikka kuinka paljon. Työtoverit olivat reilun ja mukavan tuntuisia enkä minäkään ihan tuppisuuna pysytellyt - paljon on poika matkan varrella muuttunut; small talkikin alkaa sujua vasta nyt lähes haudan partaalla.

Keksintöjä: Eilen illalla oli ohjelma keksimisestä. Olen vähän siihen suuntaan taipuvainen. Ohjelmassa oli mm. ihastuttava erään lappilaisrouvan keksintö: koottava kuivuri. Se oli tehty aaltomuovista ja se toimi erillisellä kuumailmapuhaltajalla. Jos se ei maksa maltaita, hankin niitä useampia.

Tästä tulee aasinsiltaa myöten mieleen kuivattu retkeilymuona ja hiihtäjä. Minun mielestäni voisimme blogistanin jäseninä lähettää kannustuksemme reippaalle ja sympaattiselle seikkailijalle, kun hän jossakikin koukkaa ihmisten ilmoille, vaikkapa Rovaniemellä. Lähetin Outoa Taigaa -bloggaajalle viestin "terviisipoikana" (Päätalo-fanien sisäpiirin vitsi) toimimisesta. Kumma, ettei hän ole saanut kehumisia juuri muilta kuin Scillalta ja minulta.

Nettikolumnistien piirissä ollaan muuten aika niukkoja kehumisessa ja muutenkin mainitsemisessa. Meillä kahdella on varaa kehua, kehun meitäkin. Kehuminen katsotaan ehkä nuoleskeluksi, eikä se sovi suomalaiselle. On paljon helpompaa haukkua. Kehun myös Outoa Taigaa, joka paitsi on erinomaista vuosikertaa, hoitaa linjakkaasti teemablogiaan, minullekin läheistä mutta kaukaista Lappia.

Ajatuksia aamulla, ennen töitä, seitsemän vuoden pakkoloman jälkeen

Suihkuun ei vielä pääse, koska pannuhuoneella oleva pumppu kytkee lämpimän veden päälle vasta kuuden aikaan. En tarvitse pitkiä yöunia, jos menen varhain nukkumaan, jos päivänokoset eivät onnistu. Monta vuotta tein tosi pitkää työpäivää varsinkin kesäisin. Ei tee haittaa nousta jo neljältä.

Aikaa kotona menikin vain seitsemän vuotta , ei kahdeksan. Olen ollut tosin työmarkkinakoulutuksissa ja yhden vuoden yhdistelmätuella palkattuna ja tehnyt kovasti vapaaehtoistöitä.

Pohdin muutamia asioita: Olenko jo laitostunut, pystynkö saamaan kunnon kontaktia muuhun työyhteisöön? Kestänkö työn paineita ja mahdollisia provokaatioita asiakkaiden taholta? Kestääkö sydän, johon tänä aikana on tullut sukuni miehille tyypillinen rytmihäiriö, joka nyt vaivaa äärimmäisen harvoin? Toinen heikko paikka on vatsa, joka täällä on saanut olla rauhassa, mutta jossa aikaisemmin työuralla oli joskus kipuja. Tuleeko tämä olemaan vain välinäytös, koska se ei ole kuitenkaan aivan aito työ, koska sekin on tukityöllistämispaikka? Löytyykö jatkoa viiden kuukauden jälkeen? Pääsenkö sitten takaisin normaaleihin töihin?

Tämä kaikki iässä, jossa ympäriltä kaatuu samanikäisiä ja nuorempiakin. Aion itse elää pitkän ja onnellisen keski-iän ja vanhuuden. Entistä enemmän yhteiskunnassa näkyy myös täysin toimintakykyisiä vanhuksia.

Minulla on etupäässä positiivisia odotuksia. On mukava päästä enemmän kosketuksiin tavallisten ihmisten kanssa. Syrjäytynyt, turha joukko ei ole ollut parasta mahdollista seuraa lapsellisen hyväuskoiselle työmiehelle. Sitäpaitsi yksinkertaista minua on peloteltu puissa asuvilla luonnonhengillä, keijukaisilla ja maahisilla, ufoilla ja toisilla todellisuuksilla.

Odotan uusia ihmiskontakteja ja terästymistä omaan elämään. Viime aikoina näköalat ovat rajoittuneet, vaikka en olekaan antanut periksi omasta mielestäni. Palkka tietenkin on mukava asia, vaikka se ei olekaan päätähuimaava. Se on kuitenkin sivuseikka, koska kirstuni pohjalla olisi ollut vielä hopearahoja.