Kirjasto pelastaa turhautumiselta. Kirjojen kautta voin tehdä mielikuvitusmatkoja. Arvo Vatasen Postia Viipurista on tuore löytö. Kuvat ja teksti ovat saman tekijän. Ne täydentävät toisiaan ja ovat sopivan runollisia ja realistisia. Kuvatekstit ovat lisäksi myös englanniksi. Viipuri ei ole mitään ilman ihmisiä. Ihmisten paljaat kasvot näkyvät usein lähikuvissa. Kaupungin fyysinen rappio, sen kuluneisuus, mutta myös yllättävä kauneus tulevat lähelle. Kaupunki on säilynyt ehkä paremmin kuin se olisi tehnyt kapitalistisen purkuvimman kourissa, mistä kertoo Hesarin sarja puretuista taloista. Myös maaseutukaupunkien ja kirkonkylien tuho surettaa henkilökohtaisesti minua Suomessa ja Ruotsissa.
Olin muutama vuosi sitten Kriminaalihuollon tukihenkilöilleen järjestämällä opintomatkalla Viipurissa. Kävimme suomalaisten ylläpitämässä nuorten ja lasten huoltokoti Dikonissa ja Lääninvankilassa. Dikonista kirjassa puhutaan, mutta ei vankilasta. Vankila olikin todella vahva kokemus.
Aika oli lyhyt. Silloin vielä suomalaisena kaupungille lähteminen hotellista oli todellista kujanjuoksua. Nuoret pojat olisivat mielellään vieneet rahat ja prostituoiduille kolkattaviksi ja ainakin pahoilla taudeilla tartutettaviksi. Pikkurikolliset olivat päällekäyviä ja kiusallisia. Sai todella pitää takkinsa kiinni ja lompakkonsa piilossa. Kaupungilla sai kävellä rauhassa ja kuljin yksikseni tuntikausia aivan Postia Viipurista-kirjan maisemissa. Siksi se oli minulle miellyttävä jälleen näkeminen. Näin suomalaiskaudelta peräisin olevat patsaat ja enemmän tai vähemmän ränsistyneet talot. Ihmettelin, onko rapistunut Aallon kirjastopömpeli todella sen huomion arvoinen, mitä se on saanut.
Jollakin tavalla rapistuneessa ympäristössä pääsi kokemaan hitusen venäläisyyden orgaanista solidaarisuutta, joka kapitalismin myötä tulee olemaan uusiutumaton luonnonvara. Samaa jota voi kokea Käymälöitsijän hillittömissä teksteissä. Muuta rohkeutta ei minulla sitten olekaan lähteä fyysiseen kokemiseen. En koskaan käynyt Venäjällä neukkuaikoina, vaikka pääsin tosin käymään Gruusiassa yli kolmekymmentä vuotta sitten. Viipurin matka toi mieleen myös näitä muistoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti