Lämpimiä päiviä

Kesä ei vielä antanutkaan periksi, lämmintä, shortsi-ilmoja riittää. Poika vei minut taas eilen pyörän luokse ja osoitti sitä. Hänestäkin on varmaan mukava lipua maisemassa ilman hermeettistä lasi- ja peltiseinää, kuunnella luonnon ja ihmisen aikaansaamia ääniä, haistella, melkeinpä maistella maisemaa.

Kävimme hänen entisen päiväkotinsa leikkipaikalla. Se oli hänelle selvästikin mieluisa ympäristö. Minulle siinä oli nostalgiaa myös, koska vieressä oli pari koulua, joissa vietin normaalisvenssonin työelämää monen monta vuotta. Olen silti tyytyväinen, että pääsin niistä ahtaista ympyröistä kurkistamaan jotakin muutakin. Tuntuu oudolta, että asuma-alueella, siinä Vellikylässä, osa moderneista, 70-luvun taloista on purettu pois. Nekin joissa asuimme ja palelimme tyttären ja hänen nykyisen koiransa edeltäjän, Sulon kanssa.

Jäljellä on vain hoitamatonta ruohikkoa. Talo, jota viime kesänä suunnittelimme suomalaisten vanhusten hoitokodiksi, on myös jäljellä, odottamassa purkamista. Se olisi otettavissa käyttöön varmaan vieläkin. Siihen on tehty miljoonien korjauksia ja lisäyksiä, hissejä, luhteja, parvekkeita jo ulospäin näkyvää.

Pojan mummo, entinen vaimoni tuli myös kylään. Poika tuntuu pitävän mummostaan valtavasti. Tämä höpsöttää ja hemmottelee lapsenlastaan ja antaa vanhempia ärsyttäviä neuvojaan. Silti he kaikki pitävät toisistaan, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Eksäni on ennenaikaiseläkkeellä ja tuntui jo, että hänen terveytensä oli ihan pohjissa, mutta leikkauksen ansiosta, hän on piristynyt ihmeesti ja konttasi lattialla pojan elefanttina kuin mikäkin nuori.

Entisestä vaimosta näkee, että aika kohtelee meitä rankalla kädellä. Onneksi peilejä ei ole kaikkialla ja saan pitää illuusion siitä, että itse olen vielä ihan ok.

Tyttäreni pyytää äitinsä poikaa hoitamaan, kun tulee aika lähtreä laitokselle. Kyllä minäkin siitä selviäisin, mutta tytär sanoi äitinsä suuttuvan, jos häntä ei pyydetä. Hän onkin tosiaan nuorelle perheelle myös onnenpotku, joka tulee heti kun pyydetään lasta hoitamaan. Hän on varakas, mutta tytär sanoi, että auttaminen ei ole pyyteetöntä vaan siihen liittyy tarve sotkeutua nuorenparin elämään. Muistan kyllä ne kaikki takertumiset ja tunne-elämän solmut, joita onneksi minulla ja tyttärellä ei ole. Avioliitto oli syyllistämistä, riippuvuutta, teettämistä, epäluuloa, turhaa hässäköimistä. Elämäni onni oli, että pääsin sellaisesta perhehelvetistä eroon.

Söimme illalla rapuja; ex. vaimoni sanoi, että se oli ensimmäinen kerta. Tytär sanoi, että minun kanssa kasvaessaan saatoimme sesongin aikana syödä niitä vaikka pari kertaa viikossa. Saattaa pitää paikkansa. Päivällisellä hänen laittamansa, poimimani tatit maistuivat uskomattoman hyviltä. Salaisuus oli pitkässä ajassa, jossa tatit saivat kiehua omassa liemessään ja tipassa kermaa. Pekoninpalat antoivat sopivaa lisämakua. Kävin iltapäivällä heti hakemassa uuden annoksen harjulta, joka vie pohjoiseen päin. Löysin muutaman litran oikein valioyksilöitä. En oikein muista, mikä on sen tummuvan tatin nimi. Onko se kangastatti, ruotsiksi se lienee blodsopp. Nuoret yksilöt ovat kovia. Herkkutatteja ja voitatteja löytyi myös.

En oikeastaan tiedä harjun nimeä, vaikka olen asunut pitkään tällä seudulla. Se on kymmenien kilometrien mittainen. Samalla harjulla kulkee tie, mutta poimin tarpeeksi kaukana. Harjulla on jo kypsiä puolukoitakin, joita aion tänään hakea. Niitä on helppo poimia poimurilla. Puolukkasurvos on sekin tosi nostalgiaherkku. Ekokylän Tuulikki ei tietysti laita siihen edes sokeria, mutta me lisäämme. Muistan kirjoittaneeni joskus puolukasta myös Ruotsin kansallisherkkuna, köyhän kansanosan ravintona.

Nyt poimin vain tähän perheeseen. En ole vieläkään saanut tietoa, ostetaanko maakunnassa karpaloita. Palan jo halusta päästä suolle kontalleni, tekemään tiliä, vaikka marjat ovat vielä raakoja. Siinä muodossa niitä kuitenkin myydään liikkeissä, Amerikasta tuotuina. Ne kestävät loputtomiin pussissakin niiden sisältämän betsoehapon ansiosta. Raakana niissä on erityisen paljon pektiiniä, ja ne hyytelöityvät ilman hillosokeria.