Hirvikärpäset tervehtivät

Mihin häviävät suomalaisten yritysten voitot, kysyy viime sunnuntain Hesari. Jutussa esitetään, että kuin sankaritarinassa eläkkeellä oleva KTH-tilintarkastaja Ritva Pitkänen, yksinäisenä sutena selvitti, että teollisuusyritysten liikevoitot vuosituhannen vaihteen lähetessä kasvoivat suorastaan hätkähdyttävästi. (Ei voi olla, mitä kansantaloustieteilijät sitten tekevät.) Suuria osinkoja on ryhdytty maksamaan osakkeenomistajille ja voitot sijoitettu ulkomaille, joissa ei ole yhtään sen halvempi toimia kuin Suomessa. Jutussa ei puhuttu yritysjohtajien palkoista ja optioista, suoranaisesta saalistusmentaliteetista, joka varsinkin Ruotsissa on tullut näkyvästi esille.

Artikkeli on sinänsä hyvä, mutta se on vain isku ilmaan. Se ei puhu olennaisista asioista vaan jää fragmentiksi, jollaisiksi median jutut pakkaavat muutenkin jäämään.

Tässä on käsittääkseni kyse melkein keskeisimmästä kysymyksestä yhteiskunnassamme, josta kansalaisena, tosin vähäarvoisena ja syrjäytyneenä haluaisin lisää tietoa. Onhan taloudesta tullut melkein se yksi ja ainoa asia, jolla on enää merkitystä.

Mitä sanoo taloustiede? Onko kysymys vain mielipiteistä, suuntaan tai toiseen. Onko taloustiede sosiaalitieteitä eksaktimpaa vai miten asian laita oikein on? Itse epäilen, ettei se ole.

Tässähän on kyse käsittääkseni jakopolitiikan oikeutuksesta, poliittisista puolueista ja niiden ideologioista. Vasemmisto ja ammattiyhdistysliike ovat tosin kesyjä ja tekevät kilttiä yhteistyötä pääoman kanssa ja kehottavat palkansaajia talkoisiin, mutta ajaa kuitenkin jäsentensä asiaa. Suomen valtiovarainministeri on entinen seiväshyppääjä ja kansanedustaja. Onko hänellä ja muilla poliitikoilla käsitystä talousteorioiden ja käytännön suhteista? Vasemmisto väittää käsittääkseni, että jaettavaa on ja jakaminen, vaikka vain aktiivien ja työssäkäyvien kesken, on kasvun yksi edellytys.

Oikeisto taas puhuu kauniisti yrittämisestä ja että ihmisten oma aktiviteetti on tärkeintä, että vain sitä kautta taloudellisia arvoja muodostuu. Oikeisto myös huomauttaa, että tässä kansainvälisessä tilanteessa, jossa vallitsee vapaa kilpailu ja jossa pääoma ja ihmiset voivat aika vapaasti virrata maitten rajojen yli, ei ole muuta mahdollisuutta. Ajatus on taas parhaasta mahdollisesta maailmasta. Oikeiston mukaan meidän on kansalaisina oltava mukana talkoissa, oltava maltillisia, annettava yritysten luoda taloutta. Mutta ovatko nämä ajatukset raa´an valtapolitiikan peittäjiä, salaliittoa kansalaisia kohtaan.

Harmittaa nuoruuteni jähmeys, yritin tosin lukea kansantaloustieteen alkeita, mutta pidin sitä niin ikävänä, etten motivoitunut. Nyt olisi toisin.

Haluaisin tietää enemmän. En edes tiedä, miten se hyvä pääasiassa muodostuu, (mistä sitten riittää vähän jaettavaa myös työttömille ekoyhteisöasujille). Tulevatko yhteiskunnan tulot pääosin kansalaisten palkkatyöstä maksamista veroista? Suuri osa täytyy olla myös välillisillä veroilla. Millainen rooli on pääomista maksetuilla veroilla. Onko noita voittoja, joista Hesan jutussa puhuttiin, mahdotonta verottaa tai ainakin pakottaa niitä laitettaviksi investointeihin, jotka toisivat työpaikkoja. Vai olemmeko globalisoitumisen oravanpyörässä, jossa kansakuntien on poljettava hulluina mukana? Vai onko vain ajan kysymys, kunnes puhuttu työvoimapula on edessä? Luulenpa, ettei tästäkään ole taloustieteilijöillä ja politiikoilla selvää käsitystä.

Hirvikärpäset

Kotiseudun hirvikärpäset tervehtivät lämpimästi, kun kävin katsastamassa puolukkamaita. Tukassa ryömi niitä useita. Karpaloni säilyivät hyvin matkan, mutta Etelä-Suomen sade oli päässyt bussin matkatavaratilaan ja kastellut matkatavarani ja hienot Lark rise../Lärkans flykt kirjani. Aion lähettää Väinö Paunulle sapekkaan viestin, mutta muuta ei juuri ole tehtävissä.

Keitin pienen annoksen karpalohilloa, mutta makuuni se on hieman liian kirpeää, puolukka on miellyttävämpää. En haluaisi keittää hienoja karpaloitani mehuksi ja hyytelöidä, koska samalla menevät hukkaan kuoret ja varmaan osa hyödyllisistä aineista.

Karpaloista pieni huomio: Jos ihmiset yleensä edes niitä tunnistavat, he yleensä sanovat: Eikö niitä poimita sitten keväällä lumien alta. Se on varmaankin yksi tapa saada liika kirpeys pois, mutta samalla se on tekosyy olla niitä poimimatta. Kuka nyt keväällä suolle menee?

Parodiaa:

On mukavaa nähdä blogien menestystä. Minusta ihan näyttää, että areenalle on ilmestynyt ainakin loistava teiniparodia.