12.8.04

Viimeinen työpäivä

Tärkein asia, onko lyhyestä työstäni jäänyt muuta jälkeä kuin jotkut raapaisut maaäidin pinnassa; sitä en tiedä. Olen kohdellut ihmisiä arvostavasti ja toverillisesti, keskustellut milloin sitä on tuntunut syntyvän. Olen yrittänyt tuoda uusia tuulia työtovereitteni maailmaan. Aina kun tarjolla on todelliselta vaikuttavaa työtä, tuloksia on syntynyt ja viihtyisyys lisääntynyt - hyvin pieniä ja tuskin huomaamattomia aavistuksia. Jotkut hoitajat ovat lukeneet juttujani, mutta en ole saanut kommentteja.

Osastot toimivat liiaksi neljän seinän sisällä, valittavat henkilökuntapulaa, jättävät käyttämättä luonnon, käytännön, oppimispsykologian, ryhmätoiminnan, paikkakunnan tarjoamia mahdollisuuksia. Kaikki tarvitsevat työssään ja elämässään vaikutusmahdollisuuksia ja onnistumisen elämyksiä. En kovin paljon tiedä sairaalan sisäisestä toiminnasta. Luulen, että psykofarmaka on se suurin hoitaja, mutta silti inhimilliset kontaktit ovat parasta, mitä potilaat kokevat.

Olen saanut tutustua ihmisiin, jotka ovat sitä huoltovaltion huollettavaa osaa, kelkasta pudonneita, varhain eläköityneitä, ihmisiä jotka tuskin ovat koskaan tuottaneet mitään. Silti heilläkin on oma integriteettinsä, pyrkimyksensä, unelmansa. Jollakin tavalla heillä ei ole tarvetta pitää naamioita kuten meillä muilla. Ihmisinä kaikki tapaamani ovat olleet lempeitä ja agressiottomia.

Olen nähnyt hieman pienipalkkaisten ihmisten arkea. He huoltavat perheitään, rakentavat talojaan ja asuntojaan, harrastavat, hoitavat työtään, hakevat seuraa toisistaan; kunnioitettavia ihmisiä. Työn vaikutusmahdollisuudet ovat pienet, palkka ja byrokratia eivät innosta kehittämään työtään, vaikka koulutusta on tarjolla paljonkin. Paljon aikaa kuluu seurusteluun, lomien odotteluun ja niistä toipumiseen.

Ei kommentteja: