Tämän aamupäivän valopilkku oli, kun V. tarjosi kaikille kierroksen karamelleja. Se oli liikuttavaa ja kertoi koruttomuudessaan paljon ihmisten välisestä solidaarisuudesta, kun tietää kuinka näennäisesti hän on tavallisten kontaktien ulkopuolella. Toisen kanssa keskustelimme jotakin ja tuntui hyvältä, kun hän sanoi ahdistuksensa lieventyneen.
Kolmas joka ihannoi entisaikoja väitti, että ennen vanhaan ei ollut pahoja asioita. Väitin vastaan ja puhuin 1900-luvun alkupuolen maailmansodista. Hänen idolinsa on Pentti Linkola ja puhuimme hieman hänestä. Oli mukava, kun nykyään syntyy keskusteluja, vaikka ne eivät kovin kummoisia olekaan. Potilaiden on helppo puhua minulle, koska tietävät, että otan heidät tosissaan, enkä juuri ärhentele, lellin heitä, vaikka tietenkin olen vähän isällinen.
Sahailen rankoja pölkyiksi, että täksi viikoksi riittää mielekästä työtä. Lupasin viimeisellä kerralla tuoda grillimakkaraa.
Impulsiivinen maalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti