25.8.04

Tutustumista tyttärenpoikaan

(Blogger vähän tuittuilee.)

Ei se poika vierasta. Saan nostaa häntä ja pitää kädestä. Poju on itsenäinen otus. Eilen olimme shoppailemassa. Ensin kävimme Vallbyssä, joka on Västeråsin sopivan kokoinen mini-Skansen. Sinne on muualta siirretty vanhoja, idyllisiä taloja. Siellä on kotieläimiäkin. Valle juoksi pitkät matkat kukon perässä. Nyt ei tapahtunut sitä suurta sensaatiota, josta hän aiemmin oli puhunut päiviä, että suuri sika olisi kakkinut.

Poika pystyy monimutkaiseen kommunikaatioon vaikka lauseet ovat yhden sanan mittaisia ja sanat pitää arvata. Hänen vanhempansa tietävät tarkalleen, mitä poika sanoo, eikä se ole kovin yksinkertaista. Hän tuntuu ymmärtävän sitten vaikka mitä. Tosi herkkä vaihe tämäkin.

Hänellä on niin hyvä itsetunto, että sen kanssa voi tulla vaikeuksia, sillä hän lähtee omin päin tutkimusmatkoille. Tytär oli kokeillut, kun vanhempien lehdessä sanottiin, ettei lapsi lähde kauas. Puppua ainakin meidän Vallen kohdalla. Hän on tottunut myös koiriin ja menee taputtamaan vieraita piskejä. Vaaramomentteja siis löytyy.

Kävimme tietenkin Ikealla. Siellä oli paljon mielenkiintoista. Tyttäreni ei viisaasti aja asioita konfliktiin: pitäähän aikuisen sentään olla vielä vähän fiksumpi kuin kaksivuotiaan. Hän johdattaa mieluummin pojan huomion uusiin asioihin. Minusta se on oikein. Konfliktin ratkaisu periaatteilla ja konfrontaatiolla ei ole oikein. Kovat aseet on säästettävä pitkään. Tässä vanhemmat tekevät sitä kuuluisaa mustaa kasvatustyötä oikein urakalla.

Minäkään en kasvattanut tyttöä tappelemalla. Veren perintöä totisesti on sekä isän että äidin puolelta. Ainakin minun vanhempani olivat molemmat tulista sukua. Ex. vaimoni isästä puhumattakaan.

Yksi enoistani tappoi mustasukkaisuuttaan miehen ja toinen, vaikka veljistään poiketen olikin pieni, oli kuulu siitä, että jos hän kämpällä sanoi, että kämppä tyhjäksi, se myös tyhjeni. Silti tämän miehentappajan poika kasvattaa edelleen Suomen erityisopettajia Jyväskylässä. Toisella tavalla hän saattaa ollakin pahantekijä, sillä hän kertoi elämäntehtävänsä olevan tuo kuuluisa inkluusio, erityisoppilaiden saattaminen normaaliluokkiin. Mene ja tiedä!

Minä olen kuin tuo Otto-eno, poromies. Rautaa löytyy, jos on tarve. Isäni taas oli humalassa riehuja. Kuulin tyttäreltä, ehkä unohtamani jutun Lapin sodan evakkoon lähtemisestä ja isästäni. Hänet oli ikämiehenä kotiutettu sodasta. Saksalaiset kuljettivat paluuliikenteessä evakkoja Rovaniemelle. Isä- Kalle oli evakkoon lähdettäessä juonut edellisen illan ja pahoinpiteli perhettään hermostuksissaan kotona, niin että vanhin tyttö juoksi naapureihin hakemaan setiä apuun. Isän väkivalta on minusta iljettävin ja melkein ainoa perintö, mitä sainkaan. En ole sitä jatkanut muuta kuin hyvin harvoin. Minulla ei ole tarvetta purkaantua raivoamalla. Tyttärellä sitä oli vielä nuorempana ja minä olin otollinen kohde. Hän halusi itkeä ja se kyllä sitten se aina onnistui.

Miehensä kanssa hän on sanonut opiskelleensa menettelytavat, ettei viaton joudu kärsimään. Hän sanoo raivon kyllä nousevan, mutta hän on oppinut säätelemään. Samoin pojan kanssa. Minusta se on ihailtavaa eikä se ole ollenkaan pakoitettua, sillä tavalla kuin Birdy kaunopuheisesti kuvailee.

Mielestäni ihmisen ei tule syytää huonoa tuultaan toisten niskaan. Se ei ole ihmisoikeus. Täytyy itse keksiä ne menetelmät, että pääsee kiukusta ja vihasta ohi ja yli. Itse tunteet ovat tietenkin legitiimit. Jos löytyy kumppani vihan käsittelyyn, niin se on ok. Vihalla on kuitenkin mielestäni taipumus synnyttää uutta.

Pojallakin on kiukkua. Tytär kertoi hänen joskus heittelevän kiukuissaan tavaroita vaikka eri huoneessa, onpa hän potkinut koiraakin. Mutta pääsääntöisesti hän on hyvin käyttäytyvä. Mahdottoman intensiivinen tutkija. Olimme pitkään eri kohteissa. Hän haluaa tutkia kaikki paikkojen mahdollisuudet. Liikkeen pihalla oli leikkimökki, johon hän juuttui pitkäksi aikaa aukomaan ikkunaa ja ovea ja sanomaan hei minulle. Samoin hän on aina valmis lukemaan kirjoja, mikä sekin on äärimmäisen mukavaa, koska hän oppii tekemään mielikuvitusmatkoja ja sillä tavoin elämä tulee kestettävämmäksi.

Ei kommentteja: