Eilen sattui kaksi yhtä pientä onnettomuutta. Olin kyytimässä ostoksia ja olutta, kun kuului rasahdus. Yleensä pakkausta ei saa auki, nyt pahvi oli pettänyt ja kaksi pulloa rasahti katuun rikki. Yritin siinä häpeissäni kerätä sirut pois. Illalla kirjoitin pitkän postauksen ja kun painoin publish-nappulaa, tuli ilmoitus session expired. Säädöistä se varmaan on kiinni, mutta menetin kirjoituksen, jossa kommentoin muutamaa uutta ja vanhaa blogia. Tuli mieleen vanhat blogger-ajat, jolloin sen toimintavarmuus oli vielä heikompi.
Blogosfäärissä on jo neljä kirjoittajaa, jotka olen fyysisesti nähnyt. Viimeisin on Tuuliviiri, jonka kanssa juttelimme viikonloppuna, osallistuimme samaan joogaan ja kaavailimme jopa matkaa Eestiin hänen autollaan, jos löytyy sopiva viivähdyspaikka, mielestäni vaikka viikoiksi. Hänellä oli sopivalla tavalla raitis suhtautuminen vaihtoehtoväen hörhöilyyn. Onnea ja menestystä vain, kuten muillekin uusille.
Toinen uutus on Katselija, joka pohti vaihtoehtoväkeä myös minun blogini perusteella. Olen ehkä antanut liian synkän kuvan heidän työmoraalistaan, mikä on erilainen kuin meikäläisellä karujen olojen kasvatilla. Ekokylässä on saatu hieno puutarha taas kuntoon ja pidetty useita tilaisuuksia, mikä varmasti on vaatinut työtä sekin.
Kirjallisen tuntuinen blogi on kiinnostusta herättävä nimike Mielisairaala. Se sisältää surrealistista ja eroottista aineistoa, mikä on ollut vähemmän yleistä. Muistuttaa myös vähän kulttimainetta omistavaa Käymälää, jonka lukijaankin tarttuu hieman runollista hurjuutta ja tieteiden ja taiteiden sekoittumista ilman rajoja.
Toinen jotenkin tuntemani bloggaaja on Marketta, joka jatkaa autenttista matkakertomustaan Intiasta. Viimeksi luin jutun Varanasista, Ganges joen varrelta.
Olympialaisiin valmistautumisessa hyvänä virittäytymisenä oli eilisiltainen elokuva urheilusankari Elmosta. Alkupuoli oli minusta parempi. Ihan niin suurta elämystä elokuvasta ei tullut kuin kirjasta, mutta siinä oli myös laatuja, joita ei kirjasta löytynyt, esimerkiksi filmiarkiston käyttö. Kansallistunnon ivailu oli mukavaa, mutta paljon oli vanhentunuttakin kamaa kuten juontajakaksikon muka hauska sanailu.
Mieltäni kiinnitti, kuinka monia filmissä esiintyviä miehuutensa ja naiseutensa parhaissa voimissa olevia, samoja ihmisiä joista Sininen laulu on kertonut viime aikoina, on nyt jo poissa. Tässä taitaa olla parasta valmistautua jo hautaan. Eikä mitään ehtinyt saada aikaan.
Impulsiivinen maalainen
2 kommenttia:
Mukavaa ja rohkaisevaa, että ekoelämän kuvassa on tuoreita positiivisia sävyjä. Itse seuraan vaihtoehtoisten elämäntapojen etsintää lähinnä vain lukijana ja muutamien ystävien kautta. Se on tietysti ymmärrettävä, että se ei ole vain reagointia ja protestia, vaan hapuilevaa, haurasta ja usein epäonnistuvaakin etsintää, kollektiivista luovuutta, jonka kehittymisen aikajänne on mieluummin vuosikymmeniä kuin esimerkiksi viikkoja.
Olen usein verrannut ekoyhteisön rakentamista kommunismin toteuttamiseen. Sen piti tapahtua jossakin tulevaisuudessa. Näinhän meidän jotkut vanhemmat naisihmisemme ajattelevat ja vaativat uhrauksia toisilta (työläisiltä). Minun mielestäni kohtuullisen palkinnon pitäisi tulla heti samana vuonna. Kommunismi osoittautui haavekuvaksi, katoavaksi virvatuleksi. Kommunismin varjossa rehotti sitten kaikenlaista ikävää, nepotismia, vastuuttomuutta, rakenteellisen väkivallan keräytymistä ja "demokraattista sentralismia"=harvainvaltaa. Ekoyhteisöt eivät nähdäkseni toimi muuta kuin asuinyhteisöinä, puuhastelupaikkoina, hyvinvointiyhteiskunnan ohessa.
Maalainen
Lähetä kommentti