Pimeän poika

Perhehelvetin kuvaus:
Dave Pelzer, Pimeän poika

Luin loppuun tämän joskus Tuulikilta lainaamani Suuren suomalaisen kirjakerhon julkaiseman teoksen, joka on ollut USA:n bestseller listalla yli kaksi vuotta. Tarina on todella vaikuttava ja pienen pojan lapsuus järkyttävistä järkyttävin. Hän joutuu kestämään aivan uskomattoman julmaa pahoinpitelyä äitinsä taholta, isän katsoessa sivussa tekemättä mitään. Molemmat vanhemmat ovat myös alkoholisteja ja äidin sosiaalinen perintö on myös raskas. Kertomuksessa on melkein vielä vaikuttavampaa pojan kasvaminen ja eheytyminen myöhemmin, kun hän on jo päässyt eroon äitinsä vallasta mutta kamppailee ymmärtääkseen.

Se on myös kertomus tuotteen rakentamisesta ja siitä kuinka tästä tarinasta tuli bestseller. Todellinen vaikeuksien kautta voittoon - amerikkalainen menestystarina. Minua kiusasi se kuinka käännökseen oli jäänyt selvä käännöksen maku. Muistutti kovasti Valittuja paloja, jossa se varmaankin on julkaistu Kuukauden kirjana tai tullaan julkaisemaan. Loppu oli niin pahoin amerikkalainen, että se haittasi tarinan tehoa.

Kuitenkin aihe ja kertomuksen ydin olivat suurta dokumenttia. Kuinka moni menetetty lapsuus onkaan muuttunut elämänvalheeksi, vaikenemiseksi ja sairaudeksi. Puhuminen parantaa, mutta vain onnekkaimmilla on taitoa ja kykyä etsiä puhekumppani ja puhua oikeilla sanoilla. Ei se onnistunut päähenkilön ja tämän äidinkään välillä ennen äidin kuolemaa. Vaikeaa olisikin kuvitella puhdistavaa keskustelua vaikka Saddam Husseinin ja tämän uhrien kesken. Etelä-Afrikassa tosin onnistuttiin jotenkin totuuskomissioiden kanssa. Miten käynee muissa kriisipesäkkeissä kuten israelilaisten ja palestiinalaisten välillä tai Kaukaasiassa, josta äsken tuli dokumentti, jos tuskaisia muistoja ryhdytään laukaisemaan rauhanomaisesti?

Pelzerin kirjan mukaan vielä 70-luvulla USA:ssa ei juuri pystytty puuttumaan pahoinpitelevien perheiden elämään edes näin selvässä tapauksessa mitenkä sitten, kun on kyse henkisestä väkivallasta, kun lapsia laiminlyödään, annetaan urautua tuhoisiin käyttäytymismalleihin tai heille pakkosyötetään aatteita ja uskontoja. Tai sitten vanhemmat antavat lapsilleen vajavaista ravintoa ortoreksisissa harhoissaan, jona pidän veganismia ja vegetarismia, joista minulla on omakohtaista kokemustakin. Juttelin eilen pienen pojan kanssa siitä miltä tuntuu olla vegaani. Ei tunnu kuulemma hyvältä, mutta minkä sille tekee lapsi itse tai sivusta seuraaja. Tämä lapsi ehkä saakin täyspainoista ravintoa, mutta ruoka on myös sosiaalinen asia. Toinen, vähän vanhempi poju soittaa minulle joka päivä ja kertoo syöneensä ravintoa, joka on pääasiassa hiilihydraatteja, mitkä ovat sokeritaudin syntymisessä mahdollisia suuria roistoja. Hänen 7-vuotias veljensä sairastuikin II-tyypin diabetekseen muutama kuukausi sitten.