on vaikuttanut paljon amerikkalaisen koulun käytännön suuntautumiseen. Learning by doing, oli hänen ohjeensa. Amerikkalainen koulu voi olla tasapäistävä, mutta samaa voi sanoa Suomen ja Ruotsin peruskoulustakin.
Hain lisää kehittäviä ohjelmia lapsille ja koko perheelle netin runsaasta tarjonnasta. Nämä ovat kaikki freeware-ohjelmia. Yksi saitti on nimeltään Freeware-home. Siellä on paljon, toinen toistaan mukavampia ohjelmia ja ilmaisia cd-ohjelmalevyjä tilattavana. Kannattaa tosiaan tutkia tarjontaa. Paljon pelejä ja hyötyohjelmia.
Monta mukavaa opettavaista peliä löytyi Grey Ollwit-nimisen yksityishenkilön pitämiltä sivuilta. Latasin monta lapsuudestakin tuttua klassikkoa. Siellä on esimerkiksi hirsipuu, jossa englannin sanalistojen lisäksi on mahdollisuus tehdä omia listoja. Mikä sen mukavampi askare lukemaan opettelevalle. Näissä peleissä on se hieno puoli, että niitä voi laatia itsekin, vähän Deweyn perintöä?
Mukavalla palapelin teko-ohjelmalla voi pelata palapelejä ja tehdä niitä itse mistä tahansa tietokoneella olevasta kuvasta, (itse tehdystä). Niitä voi vaikka tulostaa paperille tai pahville ja antaa lahjaksi. Kehittävää ja persoonallista!
Siellä oli jätkänshakkia, mökkipeliä ja vaikka mitä. Yksi koti ja koulukäyttöön sopiva oli flashcards, jossa taas voi tehdä omia sanalistoja. Sanat vilahtavat haluamallasi nopeudella ja senkun luet ja harjaannut.
Aivan erinomainen vanhan ekaluokan opettajan mielestä oli Freeware-homesta löytynyt ohjelma: Teaching Tools/Spell/Make/Take, jolla voi tehdä audiovisuaalisia testejä ja harjoituksia. Saneluja toisin sanoen, melkein sellaisia, joita eilen kaipailin. Kaikkea näköjään löytyy. Siinä tehdään joko sanojen, fraasien tai lauseiden sanelulistoja, jotka äänitetään tietokoneen mikrofonilla ohjatusti (äänikortti tietenkin edellytys).
Sitten kuulusteluvaiheessa kuulet sanelun ja kirjoitat sen mitä kuulet. Ohjelma kertoo heti jos kirjoitit väärin ja kysyy uudestaan. Turhat kommervenkit oli karsittu, mutta olisi voinut olla merkkijonomuuttujien vertailuluuppeja, jotka olisivat näyttäneet vaikka ensimmäisen kohdan missä listan sana ja tuotos eroavat. Mutta hyvä näin. Mielestäni tässä olisi erinomainen ohjelma jokaisen alakoulun käyttöön. Tässä on lexia-ohjelmaan verrattuna yli 800 €:n hintaero ja mahdollisuus tuoda omaa persoonallisuutta mukaan. Opettaja voisi laittaa edistyneimmät oppilaat laatimaan näitä tehtäviä, koska käyttöliittymä on pelkistetyn yksinkertainen. Luovuus tulee mukaan. Tässäkin vain mielikuvitus asettaa rajat. Tyypillisiä harjoituksia, joita tällä ohjelmalla voisi laatia: Mikä on alkukirjain, loppukirjain, kirjoita tavutettuna; kaikkia tavanomaisia lukemaanopettelun tehtäviä persoonallisessa muodossa. Kuvaa ei tässä kylläkään taida olla mahdollista liittää tehtävään.
Edellinen sopii varsin hyvin kotikäyttöönkin, kun se on ilmainen.
Impulsiivinen maalainen
31.12.03
30.12.03
Luonto oli pukeutunut
satumaisemaksi. Kävelin ensimmäistä kertaa sauvojen kanssa ja huomasin, että se oli tehokasta. En ole ennenn halunnut samaistua tuulipukukansaan, mutta samaa porukkaahan minä olen.
Kirjoitin aikaisemmassa postauksessa lasten arvaamattomuudesta. Tyypillistä on, että ostaa esimerkiksi pikkulapselle hienoja ja kehittäviä vehkeitä ja lapsen mielestä parasta siinä on - pahvilaatikko. Ei ole sanottu, että aikuisten suunnittelemat hienot tietokoneohjelmat ovat kuitenkaan lasten makuun. En ihannoi ollenkaan lasten luovuutta; sitä täytyy opettaa ja kehittää, jos se on päässyt sammumaan. Lapset ovat oikeastaan varsin kaavamaisia, tapoihinsa kangistuneita otuksia.
Kirjoitin aikaisemmassa postauksessa lasten arvaamattomuudesta. Tyypillistä on, että ostaa esimerkiksi pikkulapselle hienoja ja kehittäviä vehkeitä ja lapsen mielestä parasta siinä on - pahvilaatikko. Ei ole sanottu, että aikuisten suunnittelemat hienot tietokoneohjelmat ovat kuitenkaan lasten makuun. En ihannoi ollenkaan lasten luovuutta; sitä täytyy opettaa ja kehittää, jos se on päässyt sammumaan. Lapset ovat oikeastaan varsin kaavamaisia, tapoihinsa kangistuneita otuksia.
Toivo työpaikasta
haipuu, kun tietoa ei tullutkaan eilen. No ei se mitään, kun olen tottunut pettymyksiin.
Lunta on onneksi tullut ja toivottavasti talvi lopullisesti, että pääsee pian hiihtämään. Koska muuan täkäläinen pikkumies edelleen hakeutuu seuraani, yritin keksiä hänelle tekemistä. Löysin saitin, mihin on kerätty runsaasti ilmaisia ja kehittäviä ohjelmia. Se on nimeltään kidsdomain. Imuroin sieltä muutaman ohjelman. Yksi niistä on lasten piirustusohjelma, jossa on paljon kaikkea valmiina ja helposti saatavilla. Siitä huolimatta sitä voi käyttää luovasti, kuten lego-palikoita. Siihen saa lisättyä myös mitä tahansa omia kuvia. Tämä lapsi ei kuitenkaan rynnännyt kovin innoissaan sen kimppuun. Uskon kuitenkin, että tietyntyyppisellä lapsella, miksei myös aikuisella, voi kovasti olla ohjelmasta iloa. Siis vihjeenä teille, joilla on omia tai joudutte viihdyttämään tai kaitsemaan noita pieniä riiviöitä.
Imuroin muitakin ohjelmia, mutta en ole niihin perehtynyt sen paremmin. Yksi oli ym. piirustusohjelman tekijän eräänlainen logo-tyyppinen ohjelmointisysteemi, johon aion tutustua. Minua kiinnostaa vähän tämäntyyppiset, avoimet ja ennalta määräämättömät oppimispelit. Tietokoneella olisi helppo toteuttaa kohtuullisella ohjelmointitaidolla sellaisia, jotka aktivoisivat mielestäni oppilaita ja opettajia enemmänkin kuin aina ottamaan vastaan valmiita tehtäviä. Keskustelin kirjeitse Lexia-nimisen opetusohjelman ruotsalaisen tekijän kanssa. Hän oli sitä mieltä, että sellaisella ei ole kysyntää. Hän kutsui sellaista seikkailutyyppiseksi tehtäväksi.
Minusta valmiit paketit ovat turruttavia. Paljon parempi lähtökohta kuin olla objektina, on olla subjekti. Oppilas oppii mielestäni paljon paremmin, jos hän ikäänkuin aktiivisesti laatii tehtäviä vaikkapa luokkatovereitaan ja nuorempia varten. Opettajana ollessani minulla oli paljon tällaista toimintaa. Olin kerran lähellä julkaisukynnystäkin ja neuvottelin erään systeemin julkaisemisesta. Mutta firma ostettiin pois ja yritys haipui. Nyt kun tietokoneet ovat tulleet mahdollisuudet ovat rajattomat. Sosiaalisen todellisuuden ja ahdistavan arkipäivän puristuksissa, stressaantuneet opettajat turvautuvat edelleenkin valmiiseen, mikä on ymmärrettävää. Tietokoneissa olisi rajattomia mahdollisuuksia, mutta epäilenpä, ettei niitä käytetä kunnolla.
Muuten tuo lexia oli imuroitavissa myös demona. Demoversiona siinä ei ole paljon tehtäviä, mutta ne ovat sinänsä hyviä ja käyttökelpoisia, tyypillistä erityisopettajan materiaalia, joita hän ennen keräsi monisteina ja pahvikortteina. Kuinka helppoa olisi lisätä mahdollisuus opettajalle ja oppilaalle tehdä omia listoja, mutta sellaisella ei ole kuulemma kysyntää. Jo yksinkertainen tietokoneen ohjaama sanelu olisi ala-asteella aivan erinomamainen ja helppo apuväline. Silloin kun osasin basic-ohjelmointia, tein itsekin toimivia opetusohjelmia, mm. sanelua ja matematiikkaa. Se oli ennen PC-kautta. Minulla on Visual-basic koneessani, mutta kun motiivi puuttuu en ole lähtenyt sitä opettelemaan ja modernisoimaan ohjelmia. Mahdollisuudet olisivat nyt paljon parempia, kun on käytettävissä kaikki digitaalikuvien ja clip-art - gallerioitten hienoudet. Ajattelen nyt vaikkapa ala-asteen perustehtävää, sanelua. Tietokoneissa on äänikortit ja äänitysmahdollisuudet. Helpoilla luupeilla on mahdollisuus saada ohjelma näyttämään, missä kohden oppilas on tehnyt virheen ja vaikka ehdottamaan korjausta. Osasin sen jo kaksikymmentä vuotta sitten, vaikka olenkin jo unohtanut.
En tiedä kuinka kouluissa käytetään tietokoneitten peruskamaa, vaikkapa Power-Pointia, jonka avulla olisi helppo tehdä hienoja, jopa taiteellisia esityksiä. Tyttäreni ainakin kertoi, että Virsbon yläasteelle oli ostettu hieno kuvaheitin, mutta se oli käyttämättömänä. Uskon, että sama tilanne on muuallakin. Isolla ruudullakin näyttö käy myös.
Imuroin kidsdomainista Tangram- ohjelman. Tangramhan on kuten tiedätte spatiaalisuutta kehittävä ja sopii kaikenikäisille. Toinen uudistettu tuttavuus on puhesyntetisaattori, joka sopii paitsi leikkimiseen myös koulukäyttöön. Parhaiten vaikka kotikäyttöön siinä vaiheessa, kun lapsi opettelee äänteenmukaisen kielemme kirjoittamisen saloja. Sehän antaa heti palautteen sille mitä lapsi on saanut aikaan. Täytyy ihmetellä tekniikan ihmeellisyyksiä. Pelkät kirjaimet tuottavat lähes oikealta kuulostavaa puhetta. Tuo ohjelma on demo ja toimii netissä. Sillä voi lähettää äänitervehdyksen tuttavalleen.
Samalta sivustolta löytyi pääsy myös englanninkieliseen puhesyntetisaattoriin. Sekin toimi erinomaisesti. Tässä ihmetyttää vielä enemmän, että englannin tapainen analyyttinen kielikin soveltuu syntetisoitavaksi. Ruotsiksi en löytänyt vastaavaa mistään. Olen joskus aiemmin jo löytänyt toisen englanninkielisen syntetisaattorin, mutta se ei toiminut kunnolla jostakin syystä. Tämäkin englanninkielinen syntti sopisi mielestäni oppimiskäyttöön.
Vieraanani käyvä pikkupoika, vaikka onkin ekalla luokalla, ei osoittautunut hallitsevan juuri ollenkaan kirjoittamista, vaikka olen kuvitellut, että suomalaiset lapset oppivat periaatteessa lukemaan ja kirjoittamaan ekaluokan jouluun mennessä.
Yleensä lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, oli menetelmä vaikka mikä. Mutta kun tulee oppimisvaikeuksia, mikään ei tunnu menevän perille ja hyvät neuvot ovat silloin kalliita.
Lasten kanssa joutuu revisioimaan monestikin käsityksiään ja ihmettelemään, että miksi moni hyvä juttu ei mene perille. Vanhempi tai opettaja on kuvitellut romanttisesti vaikkapa johdattavansa lapsen kirjojen maailmaan, mutta se ei aina onnistukaan. Kirja saattaa parhaimmillaankin tulla vain rituaalinomaiseksi iltasaduksi, jossa tärkeintä on läheisyys. Siitäkin siinä tietysti on kyse, mutta on sääli, jos se jää vain siksi. Odotan jännittyneenä miten käy tyttärenpoikani kanssa. Lapsesta saattaa hyvinkin tulla ylijännittynyt ja liikaa virikkeitä saanut touhuaja, jolla ei ole malttia istua paikallaan ja vaeltaa tarinan maailmassa mielikuvituksessaan.
Näitten kanssa sitten opettaja on ihmeissään, kun heillä ei ole kuuntelemisen ja eläytymisen kulttuuria. Siitähän se matka kirjan pariin alkaisi. Tässä on tietenkin vanhemmilla suuri vastuu, mutta varmaankin keskittymisongelmat, muodikkaine kirjainlyhenteineen, mitä ne nyt olivatkaan, ovat myös todellisuutta. Olemmeko me vanhemmat myös sitten syyllisiä, kun edistämme toimintaa, äksönioä, annamme lasten pelata räiskyttelypelejä ja vastaavaa. Itse en siihen usko, vaan mielestäni tarvitsemme kaikki sekä toimintaa että rauhaa.
Lunta on onneksi tullut ja toivottavasti talvi lopullisesti, että pääsee pian hiihtämään. Koska muuan täkäläinen pikkumies edelleen hakeutuu seuraani, yritin keksiä hänelle tekemistä. Löysin saitin, mihin on kerätty runsaasti ilmaisia ja kehittäviä ohjelmia. Se on nimeltään kidsdomain. Imuroin sieltä muutaman ohjelman. Yksi niistä on lasten piirustusohjelma, jossa on paljon kaikkea valmiina ja helposti saatavilla. Siitä huolimatta sitä voi käyttää luovasti, kuten lego-palikoita. Siihen saa lisättyä myös mitä tahansa omia kuvia. Tämä lapsi ei kuitenkaan rynnännyt kovin innoissaan sen kimppuun. Uskon kuitenkin, että tietyntyyppisellä lapsella, miksei myös aikuisella, voi kovasti olla ohjelmasta iloa. Siis vihjeenä teille, joilla on omia tai joudutte viihdyttämään tai kaitsemaan noita pieniä riiviöitä.
Imuroin muitakin ohjelmia, mutta en ole niihin perehtynyt sen paremmin. Yksi oli ym. piirustusohjelman tekijän eräänlainen logo-tyyppinen ohjelmointisysteemi, johon aion tutustua. Minua kiinnostaa vähän tämäntyyppiset, avoimet ja ennalta määräämättömät oppimispelit. Tietokoneella olisi helppo toteuttaa kohtuullisella ohjelmointitaidolla sellaisia, jotka aktivoisivat mielestäni oppilaita ja opettajia enemmänkin kuin aina ottamaan vastaan valmiita tehtäviä. Keskustelin kirjeitse Lexia-nimisen opetusohjelman ruotsalaisen tekijän kanssa. Hän oli sitä mieltä, että sellaisella ei ole kysyntää. Hän kutsui sellaista seikkailutyyppiseksi tehtäväksi.
Minusta valmiit paketit ovat turruttavia. Paljon parempi lähtökohta kuin olla objektina, on olla subjekti. Oppilas oppii mielestäni paljon paremmin, jos hän ikäänkuin aktiivisesti laatii tehtäviä vaikkapa luokkatovereitaan ja nuorempia varten. Opettajana ollessani minulla oli paljon tällaista toimintaa. Olin kerran lähellä julkaisukynnystäkin ja neuvottelin erään systeemin julkaisemisesta. Mutta firma ostettiin pois ja yritys haipui. Nyt kun tietokoneet ovat tulleet mahdollisuudet ovat rajattomat. Sosiaalisen todellisuuden ja ahdistavan arkipäivän puristuksissa, stressaantuneet opettajat turvautuvat edelleenkin valmiiseen, mikä on ymmärrettävää. Tietokoneissa olisi rajattomia mahdollisuuksia, mutta epäilenpä, ettei niitä käytetä kunnolla.
Muuten tuo lexia oli imuroitavissa myös demona. Demoversiona siinä ei ole paljon tehtäviä, mutta ne ovat sinänsä hyviä ja käyttökelpoisia, tyypillistä erityisopettajan materiaalia, joita hän ennen keräsi monisteina ja pahvikortteina. Kuinka helppoa olisi lisätä mahdollisuus opettajalle ja oppilaalle tehdä omia listoja, mutta sellaisella ei ole kuulemma kysyntää. Jo yksinkertainen tietokoneen ohjaama sanelu olisi ala-asteella aivan erinomamainen ja helppo apuväline. Silloin kun osasin basic-ohjelmointia, tein itsekin toimivia opetusohjelmia, mm. sanelua ja matematiikkaa. Se oli ennen PC-kautta. Minulla on Visual-basic koneessani, mutta kun motiivi puuttuu en ole lähtenyt sitä opettelemaan ja modernisoimaan ohjelmia. Mahdollisuudet olisivat nyt paljon parempia, kun on käytettävissä kaikki digitaalikuvien ja clip-art - gallerioitten hienoudet. Ajattelen nyt vaikkapa ala-asteen perustehtävää, sanelua. Tietokoneissa on äänikortit ja äänitysmahdollisuudet. Helpoilla luupeilla on mahdollisuus saada ohjelma näyttämään, missä kohden oppilas on tehnyt virheen ja vaikka ehdottamaan korjausta. Osasin sen jo kaksikymmentä vuotta sitten, vaikka olenkin jo unohtanut.
En tiedä kuinka kouluissa käytetään tietokoneitten peruskamaa, vaikkapa Power-Pointia, jonka avulla olisi helppo tehdä hienoja, jopa taiteellisia esityksiä. Tyttäreni ainakin kertoi, että Virsbon yläasteelle oli ostettu hieno kuvaheitin, mutta se oli käyttämättömänä. Uskon, että sama tilanne on muuallakin. Isolla ruudullakin näyttö käy myös.
Imuroin kidsdomainista Tangram- ohjelman. Tangramhan on kuten tiedätte spatiaalisuutta kehittävä ja sopii kaikenikäisille. Toinen uudistettu tuttavuus on puhesyntetisaattori, joka sopii paitsi leikkimiseen myös koulukäyttöön. Parhaiten vaikka kotikäyttöön siinä vaiheessa, kun lapsi opettelee äänteenmukaisen kielemme kirjoittamisen saloja. Sehän antaa heti palautteen sille mitä lapsi on saanut aikaan. Täytyy ihmetellä tekniikan ihmeellisyyksiä. Pelkät kirjaimet tuottavat lähes oikealta kuulostavaa puhetta. Tuo ohjelma on demo ja toimii netissä. Sillä voi lähettää äänitervehdyksen tuttavalleen.
Samalta sivustolta löytyi pääsy myös englanninkieliseen puhesyntetisaattoriin. Sekin toimi erinomaisesti. Tässä ihmetyttää vielä enemmän, että englannin tapainen analyyttinen kielikin soveltuu syntetisoitavaksi. Ruotsiksi en löytänyt vastaavaa mistään. Olen joskus aiemmin jo löytänyt toisen englanninkielisen syntetisaattorin, mutta se ei toiminut kunnolla jostakin syystä. Tämäkin englanninkielinen syntti sopisi mielestäni oppimiskäyttöön.
Vieraanani käyvä pikkupoika, vaikka onkin ekalla luokalla, ei osoittautunut hallitsevan juuri ollenkaan kirjoittamista, vaikka olen kuvitellut, että suomalaiset lapset oppivat periaatteessa lukemaan ja kirjoittamaan ekaluokan jouluun mennessä.
Yleensä lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, oli menetelmä vaikka mikä. Mutta kun tulee oppimisvaikeuksia, mikään ei tunnu menevän perille ja hyvät neuvot ovat silloin kalliita.
Lasten kanssa joutuu revisioimaan monestikin käsityksiään ja ihmettelemään, että miksi moni hyvä juttu ei mene perille. Vanhempi tai opettaja on kuvitellut romanttisesti vaikkapa johdattavansa lapsen kirjojen maailmaan, mutta se ei aina onnistukaan. Kirja saattaa parhaimmillaankin tulla vain rituaalinomaiseksi iltasaduksi, jossa tärkeintä on läheisyys. Siitäkin siinä tietysti on kyse, mutta on sääli, jos se jää vain siksi. Odotan jännittyneenä miten käy tyttärenpoikani kanssa. Lapsesta saattaa hyvinkin tulla ylijännittynyt ja liikaa virikkeitä saanut touhuaja, jolla ei ole malttia istua paikallaan ja vaeltaa tarinan maailmassa mielikuvituksessaan.
Näitten kanssa sitten opettaja on ihmeissään, kun heillä ei ole kuuntelemisen ja eläytymisen kulttuuria. Siitähän se matka kirjan pariin alkaisi. Tässä on tietenkin vanhemmilla suuri vastuu, mutta varmaankin keskittymisongelmat, muodikkaine kirjainlyhenteineen, mitä ne nyt olivatkaan, ovat myös todellisuutta. Olemmeko me vanhemmat myös sitten syyllisiä, kun edistämme toimintaa, äksönioä, annamme lasten pelata räiskyttelypelejä ja vastaavaa. Itse en siihen usko, vaan mielestäni tarvitsemme kaikki sekä toimintaa että rauhaa.
28.12.03
Töihin
pääsystä saan kuulla huomenna. Samalla toivon sitä kovasti, samalla kun olen jo laitostunut mukavaan mutta tylsään elämääni. Jos töitä tulee, tulee myös haasteita, konflikteja ja kompromisseja. Parempi kuitenkin olisi päästä tosielämään.
Jos en pääse, keksin kyllä sisältöä vaikka sen yhteisösanomien parissa. Varmaan siinäkin pitäisi verkostoitua, mutta minä toimin päinvastoin. Hyvät ideat eivät useinkaan toteudu vaan ne pitäisi osata markkinoida ja toimia ryhmässä.
Uskoisin, että vapaaehtoistyön foorumi olisi tarpeellinen. Ehkä sellaisia jo onkin kaiken suuren tarjonnan joukossa. Se olisi varmaankin sellainen paikka missä jokin yhdistys tai poppoo saattaisi jopa ansaita projektirahoja, kun sellaisen käynnistäisi.
Enpä taida uskaltaa lähteä edes kävelylle. Tiet ovat iljanteella eli jäässä. Minun seuraani on jo monena päivänä hakeutunut yksi yhteisön lapsista. Hän puuhailee aika paljon omiaan työkalujeni ja vimpaimieni kanssa ja sisustaa huonettani uuteen uskoon milloin miksikin. Kahdella samanikäisellä pojalla ei täysin synkkaa. Jo tuonikäisten suhteet ovat hyvin monimutkaisia eivätkä jää ollenkaan jälkeen aikuisten tykkäämisistä.
Jos en pääse, keksin kyllä sisältöä vaikka sen yhteisösanomien parissa. Varmaan siinäkin pitäisi verkostoitua, mutta minä toimin päinvastoin. Hyvät ideat eivät useinkaan toteudu vaan ne pitäisi osata markkinoida ja toimia ryhmässä.
Uskoisin, että vapaaehtoistyön foorumi olisi tarpeellinen. Ehkä sellaisia jo onkin kaiken suuren tarjonnan joukossa. Se olisi varmaankin sellainen paikka missä jokin yhdistys tai poppoo saattaisi jopa ansaita projektirahoja, kun sellaisen käynnistäisi.
Enpä taida uskaltaa lähteä edes kävelylle. Tiet ovat iljanteella eli jäässä. Minun seuraani on jo monena päivänä hakeutunut yksi yhteisön lapsista. Hän puuhailee aika paljon omiaan työkalujeni ja vimpaimieni kanssa ja sisustaa huonettani uuteen uskoon milloin miksikin. Kahdella samanikäisellä pojalla ei täysin synkkaa. Jo tuonikäisten suhteet ovat hyvin monimutkaisia eivätkä jää ollenkaan jälkeen aikuisten tykkäämisistä.
26.12.03
Hullun lehmän tauti
Jenkeissä oli jouluanajan iso katastrofiuutinen, isompi vaikutuksiltaan kuin jokin kaksoistornin romahtaminen. Koska kaikki olemme enemmän tai vähemmän amerikkalaisia, saamme lähiaikoina varmaan paljon uutisia ja reportaaseja asiasta.
Onko niin, että Uuden mantereen karjankasvattajat ovat jatkaneet eläinperäisten rehujen käyttöä Euroopan vastaavan skandaalin jälkeen. Luulisi heidän jotakin oppineen. Se on ollut ehkä tyypillistä tuudittautumista väärään turvallisuuteen. Herääminen on tuskallista kuten osoittaa terrorismin laajeneminen.
Onko eläinoikeusaktivistien terrorismi tulossa myös Suomeenkin? Ymmärrän kyllä täysin säälin teuras- ja turkiseläimiä kohtaan. Siinä auttaa ehkä biologian perusteiden miettiminen. Ihminen on fysiologialtaan lihaa ja sekaruokaa syövä ja hän tekee väkivaltaa itselleen ja lapsilleen, jos ei ole äärimmäisen valistunut. Vegaaniruoka on varmaankin mahdollista, mutta siitä huolimatta tulee sosiaalista rakenteellista väkivaltaa mukaan, vaikka fysiologinen puoli olisikin kunnossa.
Käy sääliksi vegaanilapsia ja huonosti toteutettua vegetaarista ruokavaliota noudattavia, varsinkin lapsia. Siitä on minulla omakohtaisia kokemuksia ihan lähipiirissä. Lapsilta, jotka eivät saa herkutella monipuolisella ruoalla on mielestäni riistetty jotakin. Nyt on tietenkin helpompi saada tukea hörhöilylle, kun hullun lehmän tauti on taas aktualisoitunut.
Onko niin, että Uuden mantereen karjankasvattajat ovat jatkaneet eläinperäisten rehujen käyttöä Euroopan vastaavan skandaalin jälkeen. Luulisi heidän jotakin oppineen. Se on ollut ehkä tyypillistä tuudittautumista väärään turvallisuuteen. Herääminen on tuskallista kuten osoittaa terrorismin laajeneminen.
Onko eläinoikeusaktivistien terrorismi tulossa myös Suomeenkin? Ymmärrän kyllä täysin säälin teuras- ja turkiseläimiä kohtaan. Siinä auttaa ehkä biologian perusteiden miettiminen. Ihminen on fysiologialtaan lihaa ja sekaruokaa syövä ja hän tekee väkivaltaa itselleen ja lapsilleen, jos ei ole äärimmäisen valistunut. Vegaaniruoka on varmaankin mahdollista, mutta siitä huolimatta tulee sosiaalista rakenteellista väkivaltaa mukaan, vaikka fysiologinen puoli olisikin kunnossa.
Käy sääliksi vegaanilapsia ja huonosti toteutettua vegetaarista ruokavaliota noudattavia, varsinkin lapsia. Siitä on minulla omakohtaisia kokemuksia ihan lähipiirissä. Lapsilta, jotka eivät saa herkutella monipuolisella ruoalla on mielestäni riistetty jotakin. Nyt on tietenkin helpompi saada tukea hörhöilylle, kun hullun lehmän tauti on taas aktualisoitunut.
25.12.03
Jouluyö
oli lyhyt neljällä vähän varttuneemmalla joulukirkossa kävijällä. Heräsin jo neljältä ihan jännityksestä. Erämaakirkko oli poikkeusluvalla sähköistetty tilaisuutta varten ja näytti lumoavalta.
Pihlajaveden entisessä kunnassa on säilynyt käsittääkseni paljon yhteisöllisyyttä autioitumisen vastapainoksi ja talkooväkeä löytyy. Siellä on teatteritoimintaa, kylätoimikunnan lehti. Siellä järjestetään juhlia ja tilaisuuksia monella alalla. Eräs koulu paloi ja kyläläiset rakensivat entistä ehomman ja kun vauhtiin oli päästy, syntyi muutakin, lähinnä matkailuun liittyvää, olen lukenut paikallislehdestä.
Sentään en ala herkistellä itse jumalanpalveluksen suhteen. Olihan se erikoista nähdä kirkko tupaten täynnä ihmisiä. Tämä on sellainen rituaali, mitä suomalaiset haluavat ylläpitää. Toistaiseksi ainakin pysyttelen pakanana, jolla on silmää myös kirkolle ja uskonnolle historiallisena, psykologisena ja kulttuurisena ilmiönä.
Kovin puisevaa ja vakavaa on suomalainen uskonnonharjoitus, vaikka loppujen lopuksi tällainen kivikasvoisuus minua kuitenkin puhuttelee. Naamion taakse voi sitten itse kuvitella mitä ihmeellisempiä kudelmia ja kohtaloita.
Katselin verkkolehti-ideaani silmälläpitäen vähän gloggerin lähdekoodeja muutamilla bloggaajilla. Ei minun taida kannattaa ruveta opettelemaan niitä. Kyllähän niitä ilmeisesti voi soveltaa pienemmälläkin vaivalla, mutta jos ajattelee tavallista käyttäjää, ei se ole tarpeellista ja hyväksi. Editorien tarkoitus on nimenomaan poistaa tekniset esteet. Sama se oli kun graafiset käyttöliittymät tulivat, ei kannattanut enää opetella dos-komentoja. Mitä sitten jos ulkoasu on vähän kaavamaista ja puisevaa.
Sitäpaitsi olen ymmärtänyt, että jos haluaa esimerkiksi muut blogit-palkin, täytyy maksaa qloggerin pro-versio. Eihän minulla ole edes luottokorttia ja 4 $/kk on jotakin sekin.
Verkkolehtimäisyyttä saisi perustamalla eri blogeja eri teemoille ja linkittää ristiin. Niillä voisi olla omat toimittajat ja ne voisivat olla täysin itsenäisiä. Tällaisessa hankkeessa on monia ongelmia. Ekoyhteisöpiireissä on ollut useaankin otteeseen pyrkimyksiä perustaa nettisivuja kontaktikanavaksi. Niistä on jäljellä historiallisia jäänteitä netin syvyyksissä ja käsittääkseni yksi postituslista, jossa en ole edes tilaajana. Pyrkimykset ovat varmaan sammuneet toimijoiden puutteeseen ja väsymiseen ja myös teknisiin ongelmiin.
Perinteisellä kotisivulla ja sen väsäämistekniikalla on statusta, mutta ne ovat kuitenkin suhteellisen hankalia rakentaa ja ylläpitää. Eikä niissä käy edes vierailijoita.
Ne ovat staattisuudessaan aika mielenkiinnottomia, toisin kuin blogit. Taitavat koodaajat tuhahtelevat amatöörien yrityksille ja tiedostamattaan yrittävät ylläpitää omaa statustaan.
Jos kaiken pitäisi olla komiteoiden laatimaa ja korrektia, se tappaa myös julkaisuintoa. Olen joskus seurannut kauhunsekaisella ihailulla kuinka ihmiset intoutuvat pilkun viilaukseen ainakin näissä ekoyhteisöasioissa. Mukana on joskus varsin paljon aitoa lahjakkuutta, mutta joskus olen kokenut intouduttavan oikeisiin kielenkäyttöorgioihin. Yhdistysten toimintakertomukset ja -suunnitelmat ovat yksi keskinäisen kiihotuksen kerhon toiminnasta, säännöistä puhumattakaan.
Aion yrittää edetä täällä omassa yhteisössä ja pyytämällä postituslistan avulla apua. Viisainta on aloittaa omasta pesästä. Janten laki on tietenkin aina taustalla: Älä luule, että olet mitään. Mitähän tuokin luulee olevansa. Pelkkä poropeukalo ja diletantti. Asiat voidaan ja pitää tehdä tyystin toisella tavalla.
Millainen rakenne voisi verkkolehdelläni olla?
Yhteisö-Sanomat, jossa on artikkeleita yhteisöllisyyden eri muodoista ja linkkejä sekä tekstissä että sivupalkin alla avautuvassa linkkiosastossa.
Yhteisöjen kokooma - esittelyt, joissa kerrotaan olennainen
Yhteisöjen omat kotisivut ja uudet blogimuotoiset kotisivut
Tarinat joissa kerrotaan sekä myönteisiä että kielteisiä persoonallisia kokemuksia ja tarinoita joko nimellä tai nimimerkillä.
Onnistuneet projektit, positiivinen ja myönteinen lähtökohta, ideoita toisille, avoin koodi
Elämäntarinat
Taiteelliset jutut
Kuvat: Gloggerin pohjalle voi kaikkiin blogeihin liittää kuvia ja tehdä erillisiä kuvablogeja
Huumoriblogi voisi olla erikseen. Mukavaa jos kaikissa muissakin huumori otetaan huomioon. Hauskoja sattumuksia. Liikuttavia tarinoita.
New Age, Rajatiede, Huuhaa: juttuja ja linkkejä rikkaaseen floraan
Energiat: Juttuja ja linkkejä uusiutuviin, hajautettuihin, säästäviin ja nokkeliin energiaratkaisuihin. Keksintöjä ja vinkkejä.
Vinkkiblogi: Ekologisia ja yhteisöllisiä vinkkejä ja niksejä ja neuvoja
Ilmoitukset: Tavaroitten ja palvelusten myyntiä ja vaihtoa. Vapaaehtoistyötä. Miksei kontakti-ilmoituksiakin. Tapahtumia. Blogimuodossa ei tarvitse ottaa ilmoituksia pois, koska vain uusimpia katsotaan.
Muita tarpeen mukaan. Kaikkiin liittyy kommentointimahdollisuus blogien parhaitten perinteiden mukaan.
Pihlajaveden entisessä kunnassa on säilynyt käsittääkseni paljon yhteisöllisyyttä autioitumisen vastapainoksi ja talkooväkeä löytyy. Siellä on teatteritoimintaa, kylätoimikunnan lehti. Siellä järjestetään juhlia ja tilaisuuksia monella alalla. Eräs koulu paloi ja kyläläiset rakensivat entistä ehomman ja kun vauhtiin oli päästy, syntyi muutakin, lähinnä matkailuun liittyvää, olen lukenut paikallislehdestä.
Sentään en ala herkistellä itse jumalanpalveluksen suhteen. Olihan se erikoista nähdä kirkko tupaten täynnä ihmisiä. Tämä on sellainen rituaali, mitä suomalaiset haluavat ylläpitää. Toistaiseksi ainakin pysyttelen pakanana, jolla on silmää myös kirkolle ja uskonnolle historiallisena, psykologisena ja kulttuurisena ilmiönä.
Kovin puisevaa ja vakavaa on suomalainen uskonnonharjoitus, vaikka loppujen lopuksi tällainen kivikasvoisuus minua kuitenkin puhuttelee. Naamion taakse voi sitten itse kuvitella mitä ihmeellisempiä kudelmia ja kohtaloita.
Katselin verkkolehti-ideaani silmälläpitäen vähän gloggerin lähdekoodeja muutamilla bloggaajilla. Ei minun taida kannattaa ruveta opettelemaan niitä. Kyllähän niitä ilmeisesti voi soveltaa pienemmälläkin vaivalla, mutta jos ajattelee tavallista käyttäjää, ei se ole tarpeellista ja hyväksi. Editorien tarkoitus on nimenomaan poistaa tekniset esteet. Sama se oli kun graafiset käyttöliittymät tulivat, ei kannattanut enää opetella dos-komentoja. Mitä sitten jos ulkoasu on vähän kaavamaista ja puisevaa.
Sitäpaitsi olen ymmärtänyt, että jos haluaa esimerkiksi muut blogit-palkin, täytyy maksaa qloggerin pro-versio. Eihän minulla ole edes luottokorttia ja 4 $/kk on jotakin sekin.
Verkkolehtimäisyyttä saisi perustamalla eri blogeja eri teemoille ja linkittää ristiin. Niillä voisi olla omat toimittajat ja ne voisivat olla täysin itsenäisiä. Tällaisessa hankkeessa on monia ongelmia. Ekoyhteisöpiireissä on ollut useaankin otteeseen pyrkimyksiä perustaa nettisivuja kontaktikanavaksi. Niistä on jäljellä historiallisia jäänteitä netin syvyyksissä ja käsittääkseni yksi postituslista, jossa en ole edes tilaajana. Pyrkimykset ovat varmaan sammuneet toimijoiden puutteeseen ja väsymiseen ja myös teknisiin ongelmiin.
Perinteisellä kotisivulla ja sen väsäämistekniikalla on statusta, mutta ne ovat kuitenkin suhteellisen hankalia rakentaa ja ylläpitää. Eikä niissä käy edes vierailijoita.
Ne ovat staattisuudessaan aika mielenkiinnottomia, toisin kuin blogit. Taitavat koodaajat tuhahtelevat amatöörien yrityksille ja tiedostamattaan yrittävät ylläpitää omaa statustaan.
Jos kaiken pitäisi olla komiteoiden laatimaa ja korrektia, se tappaa myös julkaisuintoa. Olen joskus seurannut kauhunsekaisella ihailulla kuinka ihmiset intoutuvat pilkun viilaukseen ainakin näissä ekoyhteisöasioissa. Mukana on joskus varsin paljon aitoa lahjakkuutta, mutta joskus olen kokenut intouduttavan oikeisiin kielenkäyttöorgioihin. Yhdistysten toimintakertomukset ja -suunnitelmat ovat yksi keskinäisen kiihotuksen kerhon toiminnasta, säännöistä puhumattakaan.
Aion yrittää edetä täällä omassa yhteisössä ja pyytämällä postituslistan avulla apua. Viisainta on aloittaa omasta pesästä. Janten laki on tietenkin aina taustalla: Älä luule, että olet mitään. Mitähän tuokin luulee olevansa. Pelkkä poropeukalo ja diletantti. Asiat voidaan ja pitää tehdä tyystin toisella tavalla.
Millainen rakenne voisi verkkolehdelläni olla?
Yhteisö-Sanomat, jossa on artikkeleita yhteisöllisyyden eri muodoista ja linkkejä sekä tekstissä että sivupalkin alla avautuvassa linkkiosastossa.
Yhteisöjen kokooma - esittelyt, joissa kerrotaan olennainen
Yhteisöjen omat kotisivut ja uudet blogimuotoiset kotisivut
Tarinat joissa kerrotaan sekä myönteisiä että kielteisiä persoonallisia kokemuksia ja tarinoita joko nimellä tai nimimerkillä.
Onnistuneet projektit, positiivinen ja myönteinen lähtökohta, ideoita toisille, avoin koodi
Elämäntarinat
Taiteelliset jutut
Kuvat: Gloggerin pohjalle voi kaikkiin blogeihin liittää kuvia ja tehdä erillisiä kuvablogeja
Huumoriblogi voisi olla erikseen. Mukavaa jos kaikissa muissakin huumori otetaan huomioon. Hauskoja sattumuksia. Liikuttavia tarinoita.
New Age, Rajatiede, Huuhaa: juttuja ja linkkejä rikkaaseen floraan
Energiat: Juttuja ja linkkejä uusiutuviin, hajautettuihin, säästäviin ja nokkeliin energiaratkaisuihin. Keksintöjä ja vinkkejä.
Vinkkiblogi: Ekologisia ja yhteisöllisiä vinkkejä ja niksejä ja neuvoja
Ilmoitukset: Tavaroitten ja palvelusten myyntiä ja vaihtoa. Vapaaehtoistyötä. Miksei kontakti-ilmoituksiakin. Tapahtumia. Blogimuodossa ei tarvitse ottaa ilmoituksia pois, koska vain uusimpia katsotaan.
Muita tarpeen mukaan. Kaikkiin liittyy kommentointimahdollisuus blogien parhaitten perinteiden mukaan.
24.12.03
Jouluaatto
on hiljentänyt kävijät ja bloggaajat. Ekokylässä on kuin onkin joulukuvaelma navetassa. Maalainen yrittää jaksaa kerätä nälkää suurelle jouluaterialle.
Muualla maailmassa (Ruotsissa) eläinoikeusaktivistit ovat myrkyttäneet kaupan lihoja, joka varmaan on nostanut kohun kuningaskunnassa.
Viimeisetkin ennakkoluuloni ovat karisseet karismaattisen tavallisen presidenttimme Tarja Halosen suunnalta. Hänen haastattelunsa oli vakuuttava. Hänkin käsitteli hieman aktivismia ja tuomitsi toisen henkilöön ja omaisuuteen kohdistuvat iskut. Sananvapaus on pyhä mutta ei terrorismin vapautta.
Säpolla ja Suopolla on tässä oikeata toimintakenttää eikä tarvitse taistella kuviteltuja vihollisia vastaan. On aivan mahdollista, että Ruotsissa asuva journalistisisareni on joutunut vuosikymmeniä kestäneen tarkkailun uhriksi. Hänen miehensä oli ison lehden toimitussihteeri ja kävi aikoinaan henkisen maanpuolustuksen kursseja. Ruotsalaiset olivat tunnetusti uskomattoman epäluuloisia, suorastaan vainoharhaisia kaikkea idästä tulevaa kohtaan. Norjalaiset ovat pesseet vastaavaa pyykkiään kuulemma mallikelpoisesti, mutta Ruotsi ei ehkä yhtä puhtaaksi. Jan Gillou, joka itse joutui lukemaan tiilenpäitä vakoilujutun (IB) johdosta on tästä kirjoittanut.
Sisareni kirjeitä on hävinnyt, hän kokee olleensa virkakiellossa. Eilen hänelle soittaessani kysyin, mihin ääni hävisi, kun se kuulosti tulevan tynnyrin pohjasta. Nauroimme makeasti, kun hän sanoi siellä olevan vain SÄPOn. Tynnyrinpohjaääni on kuulemma tavallista. Sisareni asuu sotilaslentokentän lähistöllä ja hän oli aikoinaan vasemmistolainen radikaali, mutta silti taatusti hän on kiltti, vanha mummo eikä vakoilija.
Me suku ounastelemme näitä tuntemuksia vanhuuden oireiksi. Silti voi mikä tahansa ääliömäisyyskin olla mahdollista. Salaliittoteoriat ovat mahdollisesti joskus oikeinkin, mutta kuka tietää todellisen laidan.
Epäilen joulupukinkin olevan salaliittoteoria. Tarinassa on niin paljon epäjohdonmukaisuuksia, että minä ainakin suhtaudun varovasti siihen partaiseen ukkeliin.
Sain kävelyllä ollessani ahaa-elämyksen. Olen päättänyt perustaa verkkolehden qlogger-pohjalle. Nimeksi tulee joko Yhteisö-Sanomat tai -Uutiset. Siihen tulee mm. teoreettisia artikkeleita ja linkkejä yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä käsitteleviin sivuihin.
Yhteisöllisyys ei ole pelkästään huuhaa-hörhöilyä vaan sitä on kaikkialla yhteiskunnan valtavirrassakin. Sitä huudetaan avuksi moniin ongelmiin. Kommunitarismi on yksi tutkimisen kohde ja se lepää laajemmalla pohjalla kuin ns. henkisyyteen perustuva, Uuden ajan yhteisöllisyys, joka toki täytyy olla myös edustettuna, koska maailman yhteisöissä tehdään paljon todellista hyvääkin.
Oman linkkinsä takana voivat olla yhteisöjen esittelyt, energiasivut, tapahtumat ja ilmoitukset. Oma kokonaisuutensa olisi tietenkin tarinat, debattiartikkelit ja kuvaukset onnistuneista projekteista.
Aion olla itsevaltias kustantaja, julkaisija ja päätoimittaja. En päästä ketään muuta sorkkimaan. Ainakaan alkuun. Avustajia ja yhteistoimntakumppaneita sen sijaan tulen tarvitsemaan. Päämääränä on tehdä blogien parhaita perinteitä noudattava, persoonallinen, räväkkä, kriittinen ja asiaa sisältävä sivusto. Jos eivät toiset tee, niin on tartuttava itse asiaan. Tässä on Maalaisen joululahja kaikille, jotka haluavat ottaa sen vastaan.
Muuten Saamarin hyvää joulua kaikille!
Muualla maailmassa (Ruotsissa) eläinoikeusaktivistit ovat myrkyttäneet kaupan lihoja, joka varmaan on nostanut kohun kuningaskunnassa.
Viimeisetkin ennakkoluuloni ovat karisseet karismaattisen tavallisen presidenttimme Tarja Halosen suunnalta. Hänen haastattelunsa oli vakuuttava. Hänkin käsitteli hieman aktivismia ja tuomitsi toisen henkilöön ja omaisuuteen kohdistuvat iskut. Sananvapaus on pyhä mutta ei terrorismin vapautta.
Säpolla ja Suopolla on tässä oikeata toimintakenttää eikä tarvitse taistella kuviteltuja vihollisia vastaan. On aivan mahdollista, että Ruotsissa asuva journalistisisareni on joutunut vuosikymmeniä kestäneen tarkkailun uhriksi. Hänen miehensä oli ison lehden toimitussihteeri ja kävi aikoinaan henkisen maanpuolustuksen kursseja. Ruotsalaiset olivat tunnetusti uskomattoman epäluuloisia, suorastaan vainoharhaisia kaikkea idästä tulevaa kohtaan. Norjalaiset ovat pesseet vastaavaa pyykkiään kuulemma mallikelpoisesti, mutta Ruotsi ei ehkä yhtä puhtaaksi. Jan Gillou, joka itse joutui lukemaan tiilenpäitä vakoilujutun (IB) johdosta on tästä kirjoittanut.
Sisareni kirjeitä on hävinnyt, hän kokee olleensa virkakiellossa. Eilen hänelle soittaessani kysyin, mihin ääni hävisi, kun se kuulosti tulevan tynnyrin pohjasta. Nauroimme makeasti, kun hän sanoi siellä olevan vain SÄPOn. Tynnyrinpohjaääni on kuulemma tavallista. Sisareni asuu sotilaslentokentän lähistöllä ja hän oli aikoinaan vasemmistolainen radikaali, mutta silti taatusti hän on kiltti, vanha mummo eikä vakoilija.
Me suku ounastelemme näitä tuntemuksia vanhuuden oireiksi. Silti voi mikä tahansa ääliömäisyyskin olla mahdollista. Salaliittoteoriat ovat mahdollisesti joskus oikeinkin, mutta kuka tietää todellisen laidan.
Epäilen joulupukinkin olevan salaliittoteoria. Tarinassa on niin paljon epäjohdonmukaisuuksia, että minä ainakin suhtaudun varovasti siihen partaiseen ukkeliin.
Sain kävelyllä ollessani ahaa-elämyksen. Olen päättänyt perustaa verkkolehden qlogger-pohjalle. Nimeksi tulee joko Yhteisö-Sanomat tai -Uutiset. Siihen tulee mm. teoreettisia artikkeleita ja linkkejä yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä käsitteleviin sivuihin.
Yhteisöllisyys ei ole pelkästään huuhaa-hörhöilyä vaan sitä on kaikkialla yhteiskunnan valtavirrassakin. Sitä huudetaan avuksi moniin ongelmiin. Kommunitarismi on yksi tutkimisen kohde ja se lepää laajemmalla pohjalla kuin ns. henkisyyteen perustuva, Uuden ajan yhteisöllisyys, joka toki täytyy olla myös edustettuna, koska maailman yhteisöissä tehdään paljon todellista hyvääkin.
Oman linkkinsä takana voivat olla yhteisöjen esittelyt, energiasivut, tapahtumat ja ilmoitukset. Oma kokonaisuutensa olisi tietenkin tarinat, debattiartikkelit ja kuvaukset onnistuneista projekteista.
Aion olla itsevaltias kustantaja, julkaisija ja päätoimittaja. En päästä ketään muuta sorkkimaan. Ainakaan alkuun. Avustajia ja yhteistoimntakumppaneita sen sijaan tulen tarvitsemaan. Päämääränä on tehdä blogien parhaita perinteitä noudattava, persoonallinen, räväkkä, kriittinen ja asiaa sisältävä sivusto. Jos eivät toiset tee, niin on tartuttava itse asiaan. Tässä on Maalaisen joululahja kaikille, jotka haluavat ottaa sen vastaan.
Muuten Saamarin hyvää joulua kaikille!
23.12.03
Ekokylän jouluja
Viimeiset vuodet olen tullut valmiiseen pöytään jouluaterialla. Ateria on perinteinen eikä siitä mitään puutu. Teimme jo kauan sitten päätöksen, että aikuiset eivät anna toisilleen joululahjoja. Luin Ruokalan ovelta jotakin, että sekin on muuttumassa.
Viimeisinä vuosina en ole ollut paljoa mukana muussakaan yhdessäolossa, mutta aikanaan sitä oli ja on varmaan vieläkin. Joulun tunnelma ei mielestäni synny yltäkylläisyydestä vaan samasta lähteestä kuin ensimmäinen joulu:down and out. Yksinäisyydestä ja hylätyksi tulemisesta, johon kuitenkin tulee toivon säteitä jostakin kuin ihmeestä. Ehkä se sitten on sitä armoa.
Jotenkin tunnelmallista olivat ne muutamat joulut, jolloin avoperheeni silloin vielä pienet lapset esittivät joulukuvaelman navetassa. Nyt navetassa ei ole enää edes vuohiakaan ja avoperheeni muutti pois viime joulun alla. Oikeastaan heidän elämänsä on laskenut alamäkeä, omani saattaa olla nousussa.
Tänä jouluna olemme suunnitelleet yhden toisen "vanhan" asukkaan kanssa, että nousemme joulukirkkoon, Pihlajaveden erämaakirkkoon. Romantisoimme kumpikin menneitä aikoja, vaikka kovien kokenmustenkin kautta. Erämaakirkko on varmaan yksi Suomen tunnelmallisimmista, karun kaunis.
Varmaan erikoisin jouluni oli muutama vuosi sitten Lontoossa. Olin muuttanut asumaan muutamaksi päiväksi juuri jouluksi omituiseen perheeseen vähän slummisella kerrostaloalueella. Perheessä oli äiti ja hemmoteltu poika, joka pelkäsi alueen sakilaisia. He olivat muuttaneet Ranskasta, kun rahat olivat loppuneet. Perheessä oli kolmaskin jäsen, josta en aluksi erottanut onko hän mummi vai ukki.
Selvisi, että hän oli perheen isä, joka oli kovin vanha ja alkoholisoitunut. Hän alkoi kehuskella menneisyydellään ja seikkailuillaan ja näytti lehtileikkeitä todistukseksi. Hänellä oli menneisyys filmialalla. Hänellä oli kuvia, joissa hän istui mm. Clint Eastwoodin vieressä nuorena ja komeanakin. Hän vaitti olleensa hyvä kamu tämän kanssa ja kertoi uskomattomia juttuja seikkailuistaan.
Hänen unelmansa oli saada kaverinsa tekemään filmi hänen uskomattomasta elämästään. Clint olisi näytellyt häntä vanhana ja hemmoteltu poikaressu häntä nuorena. Kyllä hänen kertomuksissaan oli ainesta, mutta varmaan hänkin tavoitteli tuulentupia.
Rahat olivat nyt kuitenkin menneet ja hän oli vanha ja riiteli itseään paljon nuoremman vaimon kanssa viinasta ja juonitteli saadakseen ryyppynsä. Jouluaattona he riitelivät käsirysyyn asti. Pakenin sieltä oikein idylliseen perheeseen lähelle Heathrown lentokenttää.
Muistan kävelleeni sen kuukauden aikaan satoja kilometrejä kilometrejä kaikkialla Suur-Lontoossa, asuneeni surkeissa hotelliläävissä ja nähneeni enemmän mitä maalaisen rajoittunut käsityskyky pystyi vastaanottamaan. Olin oikeastaan tekemässä kuin surutyötä, kun suhde minua kolmekymmentä vuotta nuoremman tytön kanssa oli loppunut ja iholla olivat vielä lukemattomat muistot.
Viimeisinä vuosina en ole ollut paljoa mukana muussakaan yhdessäolossa, mutta aikanaan sitä oli ja on varmaan vieläkin. Joulun tunnelma ei mielestäni synny yltäkylläisyydestä vaan samasta lähteestä kuin ensimmäinen joulu:down and out. Yksinäisyydestä ja hylätyksi tulemisesta, johon kuitenkin tulee toivon säteitä jostakin kuin ihmeestä. Ehkä se sitten on sitä armoa.
Jotenkin tunnelmallista olivat ne muutamat joulut, jolloin avoperheeni silloin vielä pienet lapset esittivät joulukuvaelman navetassa. Nyt navetassa ei ole enää edes vuohiakaan ja avoperheeni muutti pois viime joulun alla. Oikeastaan heidän elämänsä on laskenut alamäkeä, omani saattaa olla nousussa.
Tänä jouluna olemme suunnitelleet yhden toisen "vanhan" asukkaan kanssa, että nousemme joulukirkkoon, Pihlajaveden erämaakirkkoon. Romantisoimme kumpikin menneitä aikoja, vaikka kovien kokenmustenkin kautta. Erämaakirkko on varmaan yksi Suomen tunnelmallisimmista, karun kaunis.
Varmaan erikoisin jouluni oli muutama vuosi sitten Lontoossa. Olin muuttanut asumaan muutamaksi päiväksi juuri jouluksi omituiseen perheeseen vähän slummisella kerrostaloalueella. Perheessä oli äiti ja hemmoteltu poika, joka pelkäsi alueen sakilaisia. He olivat muuttaneet Ranskasta, kun rahat olivat loppuneet. Perheessä oli kolmaskin jäsen, josta en aluksi erottanut onko hän mummi vai ukki.
Selvisi, että hän oli perheen isä, joka oli kovin vanha ja alkoholisoitunut. Hän alkoi kehuskella menneisyydellään ja seikkailuillaan ja näytti lehtileikkeitä todistukseksi. Hänellä oli menneisyys filmialalla. Hänellä oli kuvia, joissa hän istui mm. Clint Eastwoodin vieressä nuorena ja komeanakin. Hän vaitti olleensa hyvä kamu tämän kanssa ja kertoi uskomattomia juttuja seikkailuistaan.
Hänen unelmansa oli saada kaverinsa tekemään filmi hänen uskomattomasta elämästään. Clint olisi näytellyt häntä vanhana ja hemmoteltu poikaressu häntä nuorena. Kyllä hänen kertomuksissaan oli ainesta, mutta varmaan hänkin tavoitteli tuulentupia.
Rahat olivat nyt kuitenkin menneet ja hän oli vanha ja riiteli itseään paljon nuoremman vaimon kanssa viinasta ja juonitteli saadakseen ryyppynsä. Jouluaattona he riitelivät käsirysyyn asti. Pakenin sieltä oikein idylliseen perheeseen lähelle Heathrown lentokenttää.
Muistan kävelleeni sen kuukauden aikaan satoja kilometrejä kilometrejä kaikkialla Suur-Lontoossa, asuneeni surkeissa hotelliläävissä ja nähneeni enemmän mitä maalaisen rajoittunut käsityskyky pystyi vastaanottamaan. Olin oikeastaan tekemässä kuin surutyötä, kun suhde minua kolmekymmentä vuotta nuoremman tytön kanssa oli loppunut ja iholla olivat vielä lukemattomat muistot.
22.12.03
Panu Rajala
on mukana bloglistalla, mikä on hieno asia, varsinkin blogosfäärille. Kuten olen ounastellut, se on murtautumassa valtavirran tietoisuuteen ja tuollainen Rajala on iso askel. Kyllähän täällä nimettömänä on melkoisia kykyjä. Kuka onkaan ekonomisesti ja herkästi kirjoittava perheenisä, joka on urheilusta kiinnostunut ja lukee oikovedoksia? Hänet tunnistetaan kaupungilla. Minulla ei ainakaan sytytä.
Täytyy vain toivoa, että Rajala päivittäisi useammin. Blogien viehätys on juuri tiiviissä uusiutumisessa. Nyt on meneillään hiljainen kausi. Toivottavasti sentään plökisti ei lepää joulupyhiä, silloin meikäläisellä alkaa tulla eksistenssiongelmia. Panu sentään pitää lukijoistaan huolta ja tuottaa älykästä (ja itseironistakin) tekstiä sopivin maustein, vaikka maalainen ei olekaan aivan samaa mieltä varsinkaan naisasiassa. Kyllä minäkin kaipaan räväkkää Kokkarista, kuten Tommi P:kin, oli ainakin joku jota vastaan voi olla.
Kaksi hauskaa veikkoa, blogiston Uutis vuoto, ovat taatusti ammattikirjoittajia ja jonkinmoisia kuuluisuuksia, ilmeisesti Isosiskokin. Kuka on sitten tämä Mitvit? Saavat tietenkin minun puolestani olla tuntemattomia, sehän se mukavaa onkin.
Pilalaulutkin ovat hauskoja. Ekokylässä M. teki pari vuotta sitten oikein sävelletyn pilkkalaulun meidän räpellyksistämme: Kukkaan ei ossoo mittään, vai miten se meni. Minäkin olin siinä mukana osiona: JM ei ossoo mittään.
Pankolla makaamiset ovat vasta eilen alkaneet ja makealta se maistuu. Aikaisemmin kofeiini piristi liikaa, eikä makaamisesta tullut mitään. Nyt on vain vaarana, että kuorsaamiset jäävät vähiin, kun olin tänään työpaikkahaastattelussa. Mielestäni minulla on senssit, mutta koskaan ei tiedä.
Sormiani tietenkin syyhyäisi kirjoittaa siitä paikasta, mutta joku tolkku se pitää minullakin olla.
Täytyy vain toivoa, että Rajala päivittäisi useammin. Blogien viehätys on juuri tiiviissä uusiutumisessa. Nyt on meneillään hiljainen kausi. Toivottavasti sentään plökisti ei lepää joulupyhiä, silloin meikäläisellä alkaa tulla eksistenssiongelmia. Panu sentään pitää lukijoistaan huolta ja tuottaa älykästä (ja itseironistakin) tekstiä sopivin maustein, vaikka maalainen ei olekaan aivan samaa mieltä varsinkaan naisasiassa. Kyllä minäkin kaipaan räväkkää Kokkarista, kuten Tommi P:kin, oli ainakin joku jota vastaan voi olla.
Kaksi hauskaa veikkoa, blogiston Uutis vuoto, ovat taatusti ammattikirjoittajia ja jonkinmoisia kuuluisuuksia, ilmeisesti Isosiskokin. Kuka on sitten tämä Mitvit? Saavat tietenkin minun puolestani olla tuntemattomia, sehän se mukavaa onkin.
Pilalaulutkin ovat hauskoja. Ekokylässä M. teki pari vuotta sitten oikein sävelletyn pilkkalaulun meidän räpellyksistämme: Kukkaan ei ossoo mittään, vai miten se meni. Minäkin olin siinä mukana osiona: JM ei ossoo mittään.
Pankolla makaamiset ovat vasta eilen alkaneet ja makealta se maistuu. Aikaisemmin kofeiini piristi liikaa, eikä makaamisesta tullut mitään. Nyt on vain vaarana, että kuorsaamiset jäävät vähiin, kun olin tänään työpaikkahaastattelussa. Mielestäni minulla on senssit, mutta koskaan ei tiedä.
Sormiani tietenkin syyhyäisi kirjoittaa siitä paikasta, mutta joku tolkku se pitää minullakin olla.
Tahtonainen
oli hieman kökkö suomennos Hillary Clintonin Living History -nimisille muistelmille, jotka kahlasin läpi viikonloppuna. Kahlaaminen johtui vain kirjan paksuudesta, ei kiinnostavuudesta.
Olen USA:n ystävä, en siten, että hyväksyisin kaikki mitä sieltä tulee vaan siksi, että sieltä tulee myös niin paljon hyvääkin. Me eurooppalaiset, valistuneet ainakin, olemme samalla myös yhdysvaltalaisia, eikä siinä ole mitään pahaa.
Huomaan, että olen koko ikäni ollut pro-USA. Ensin nuorena opiskelijana, Vietnamin sodan varjossa, kun oli muotia olla jenkkivastainen, olin toisinajattelija. Ja nyt, kun on yhtä paljon muotia vastustaa Amerikkaa ja tulkita kaikki pahimman mukaan, olen edelleen pro. Ystäväni huuhaa-henkilöt ovat, kuinkas muuten hekin niin amerikanvastaisia että, heittävät pois lapsen pesuveden mukana.
Hillary Clinton ja myös Bill ovat mielessäni OK. Hillaryn selostus oli päällisin puolin tuttua, huomaan seuranneeni USA:n politiikkaa ja yhteiskuntaa samoin kuin seurasin Suomen, Ruotsissa asuessani.
Luen Newsweekiä ja pidän sen kriittisestä älyllisyydestä. Aloitin matkani englannin kieleen ja myös amerikkalaisuuteen lukemalla Sodankylän linja-autoaseman kioskista ostamiani Life-lehtiä. Joskus myös Playboyitakin. Sieltä löytyi myös John Steinbeckin Travels with Charley, jonka matkan amerikkalaisuuteen elin kirjailijan mukana kunhan vain sain sanoista selvää pientä punaista sanakirjaa tutkien. Toinen samasta paikasta löytynyt kirja oli James Baldwinin Another Country, rohkea identiteettien hakemisesta kertova romaani.
Olin kiinnostunut amerikkalaisuudesta mm, koska minulla oli hyväntekeväisyysjärjestöjen hankkima amerikkalainen kummitäti. Hyväntekeväisyysjärjestöjen välityksellä tuli paketteja, joissa oli vuoroin outoja amerikkalaisia säilykkeitä, joita emme osanneet aina käyttää. Vuoroin tuli myös vaatteita, jotka poikkesivat niin paljon suomalaisista, etten kehdannut niitä käyttää ja palelin mieluummin rikkinäisissä ja pieniksi käyneissä lumpuissani, kuin pidin niitä. Paketeissa oli myös lakanakangasta, pyyheliinakangasta ja muuta, jolle oli käyttöä.
Juhlaa oli saada pino suklaalevyjä, joitten päälle sentään ymmärsimme.
Kummallista läpinäkyvää hyytelöä oli joissakin isoissa säilykepurkeissa, jotka myöhemmin vasta ymmärsin laardiksi, käsitellyksi sianihraksi. Lääkkeitten päälle emme ymmärtäneet lainkaan. Englantia emme tainneet, mutta olimme tosiaankin puutteenalaisia siinä vaiheessa, vaikka emme varmaan pitäjän köyhimpiä. Tämäkin kummitäti oli hankittu suhteilla, koska serkkuni oli sosiaalitarkkaajana pistänyt veljeni ja minun nimeni papereihin. Veljeni kummitäti väsyi aika pian.
Emme olleet ryysyköyhälistöä, vaikka koulun terveyskortissani lukikin: riisitaudin jälkiä rinnassa. Se johtui yleisestä c-vitamiinin puutteesta sodan jälkeen ja se koski varmaan useimpia.
Rahaa tuli myös vuoroin ja sitä osasimme käyttää. Luulen, että raha meni pääasiassa perheen käyttöön, ei siitä minulle tainnut herua taskurahoja.
Tapasinkin pikkupoikana tuon kummitädin Mary E.Carterin Rovaniemellä ja olin maakuntalehtien reportaasien kohteena, siitä Mannerheim Liitto piti huolta. Miss Mary sujautti salaa edustajalta minulle 50 $, jolla sain hienon polkupyörän.
Minun olisi pitänyt kirjoittaa kiitoskirjeitä, mutta laiminlöin pahasti tätä velvollisuutta. Kiittämättömyydestäni huolimatta nainen auttoi minua ja perhettäni vuosia ja myös aikuisena hän tilasi vuosittasin minulle National Geographic- lehteä, joka myös on yksi amerikkalaisuusmyönteisyyteni kulmakiviä ja englantini rakennusaineksia. Tapasinkin Miss Maryn vielä Tukholmassa kerran pienen ja suloisen tyttäreni kanssa.
Hän oli ollut Sheraton hotelliketjun ravintoloiden tarkastaja ja sain vuosikymmeniä häneltä ystävällisiä kortteja eri puolilta maailmaa. Meikäläinen, karu lappalainen ei ehkä osannut vastata tähän pyyteettömyyteen oikealla tavalla, mutta ainakin nyt lähetän kiitollisia ajatuksia jonnekin kultalameella koristellun pilven reunalla istuvalle ystävälliselle ja rakastavalle amerikantädilleni.
Olen USA:n ystävä, en siten, että hyväksyisin kaikki mitä sieltä tulee vaan siksi, että sieltä tulee myös niin paljon hyvääkin. Me eurooppalaiset, valistuneet ainakin, olemme samalla myös yhdysvaltalaisia, eikä siinä ole mitään pahaa.
Huomaan, että olen koko ikäni ollut pro-USA. Ensin nuorena opiskelijana, Vietnamin sodan varjossa, kun oli muotia olla jenkkivastainen, olin toisinajattelija. Ja nyt, kun on yhtä paljon muotia vastustaa Amerikkaa ja tulkita kaikki pahimman mukaan, olen edelleen pro. Ystäväni huuhaa-henkilöt ovat, kuinkas muuten hekin niin amerikanvastaisia että, heittävät pois lapsen pesuveden mukana.
Hillary Clinton ja myös Bill ovat mielessäni OK. Hillaryn selostus oli päällisin puolin tuttua, huomaan seuranneeni USA:n politiikkaa ja yhteiskuntaa samoin kuin seurasin Suomen, Ruotsissa asuessani.
Luen Newsweekiä ja pidän sen kriittisestä älyllisyydestä. Aloitin matkani englannin kieleen ja myös amerikkalaisuuteen lukemalla Sodankylän linja-autoaseman kioskista ostamiani Life-lehtiä. Joskus myös Playboyitakin. Sieltä löytyi myös John Steinbeckin Travels with Charley, jonka matkan amerikkalaisuuteen elin kirjailijan mukana kunhan vain sain sanoista selvää pientä punaista sanakirjaa tutkien. Toinen samasta paikasta löytynyt kirja oli James Baldwinin Another Country, rohkea identiteettien hakemisesta kertova romaani.
Olin kiinnostunut amerikkalaisuudesta mm, koska minulla oli hyväntekeväisyysjärjestöjen hankkima amerikkalainen kummitäti. Hyväntekeväisyysjärjestöjen välityksellä tuli paketteja, joissa oli vuoroin outoja amerikkalaisia säilykkeitä, joita emme osanneet aina käyttää. Vuoroin tuli myös vaatteita, jotka poikkesivat niin paljon suomalaisista, etten kehdannut niitä käyttää ja palelin mieluummin rikkinäisissä ja pieniksi käyneissä lumpuissani, kuin pidin niitä. Paketeissa oli myös lakanakangasta, pyyheliinakangasta ja muuta, jolle oli käyttöä.
Juhlaa oli saada pino suklaalevyjä, joitten päälle sentään ymmärsimme.
Kummallista läpinäkyvää hyytelöä oli joissakin isoissa säilykepurkeissa, jotka myöhemmin vasta ymmärsin laardiksi, käsitellyksi sianihraksi. Lääkkeitten päälle emme ymmärtäneet lainkaan. Englantia emme tainneet, mutta olimme tosiaankin puutteenalaisia siinä vaiheessa, vaikka emme varmaan pitäjän köyhimpiä. Tämäkin kummitäti oli hankittu suhteilla, koska serkkuni oli sosiaalitarkkaajana pistänyt veljeni ja minun nimeni papereihin. Veljeni kummitäti väsyi aika pian.
Emme olleet ryysyköyhälistöä, vaikka koulun terveyskortissani lukikin: riisitaudin jälkiä rinnassa. Se johtui yleisestä c-vitamiinin puutteesta sodan jälkeen ja se koski varmaan useimpia.
Rahaa tuli myös vuoroin ja sitä osasimme käyttää. Luulen, että raha meni pääasiassa perheen käyttöön, ei siitä minulle tainnut herua taskurahoja.
Tapasinkin pikkupoikana tuon kummitädin Mary E.Carterin Rovaniemellä ja olin maakuntalehtien reportaasien kohteena, siitä Mannerheim Liitto piti huolta. Miss Mary sujautti salaa edustajalta minulle 50 $, jolla sain hienon polkupyörän.
Minun olisi pitänyt kirjoittaa kiitoskirjeitä, mutta laiminlöin pahasti tätä velvollisuutta. Kiittämättömyydestäni huolimatta nainen auttoi minua ja perhettäni vuosia ja myös aikuisena hän tilasi vuosittasin minulle National Geographic- lehteä, joka myös on yksi amerikkalaisuusmyönteisyyteni kulmakiviä ja englantini rakennusaineksia. Tapasinkin Miss Maryn vielä Tukholmassa kerran pienen ja suloisen tyttäreni kanssa.
Hän oli ollut Sheraton hotelliketjun ravintoloiden tarkastaja ja sain vuosikymmeniä häneltä ystävällisiä kortteja eri puolilta maailmaa. Meikäläinen, karu lappalainen ei ehkä osannut vastata tähän pyyteettömyyteen oikealla tavalla, mutta ainakin nyt lähetän kiitollisia ajatuksia jonnekin kultalameella koristellun pilven reunalla istuvalle ystävälliselle ja rakastavalle amerikantädilleni.
21.12.03
Kielletty puu
Meikäläinen kuuluu suuriin, sodanjälkeisiin ikäluokkiin, on moderni mielestään ja käyttää hyväkseen kaikkea sitä suunnatonta edistystä ja tekniikkaa, mitä meidän aikanamme on keksitty ja tuotu markkinoille. Mitä niitä nyt onkaan: tekoaineet, televisio ja elektroniikka yleensäkin, kaikkialle levinneet koneorjat ja kuljetusvälineet, lääkkeet… Lista on loputon. Viimeisimpänä tietenkin uskomattomat tietokoneet.
Puhumattakaan sitten sosiaaliturvasta, tiedonvälityksestä, koulutuksen, terveyden, tiedon ja demokratian lisääntymisestä.
Juuri mitään niistä ei ollut itsestään selvää vielä minun nuoruudessani ja jos olikin ne eivät vielä olleet kaiken kansan käsissä. Me sotien jälkeen syntyneet olemme olleet onnekkaita, kun olemme kokeneet mitä olemme. Olemme eläneet mielenkiintoisen elämän.
On sitten aivan eri asia onko onni lisääntynyt samassa määrin. Uskon, että onni on suhteellinen asia eikä se välttämättä seuraa samoja lakeja kuin elintaso. Jos kuuntelee ihmisiä, he valittavat, ovat surkeita, epäonnistuneita ja stressaantuneita. Viattomuus tuntuu iäksi menetetyltä, kun olemme saaneet maistaa sen kielletyn puun hedelmää. Mikään ei oo mittään.
Puhumattakaan sitten sosiaaliturvasta, tiedonvälityksestä, koulutuksen, terveyden, tiedon ja demokratian lisääntymisestä.
Juuri mitään niistä ei ollut itsestään selvää vielä minun nuoruudessani ja jos olikin ne eivät vielä olleet kaiken kansan käsissä. Me sotien jälkeen syntyneet olemme olleet onnekkaita, kun olemme kokeneet mitä olemme. Olemme eläneet mielenkiintoisen elämän.
On sitten aivan eri asia onko onni lisääntynyt samassa määrin. Uskon, että onni on suhteellinen asia eikä se välttämättä seuraa samoja lakeja kuin elintaso. Jos kuuntelee ihmisiä, he valittavat, ovat surkeita, epäonnistuneita ja stressaantuneita. Viattomuus tuntuu iäksi menetetyltä, kun olemme saaneet maistaa sen kielletyn puun hedelmää. Mikään ei oo mittään.
Permakulttuuria
Katsoin televisiosta ohjelmaa itävaltalaisesta viljelijästä, joka on luonut hedelmättömästä, korkealla, eroosioituvalla rinteellä sijaitsevasta tilastaan todellisen paratiisin. Sitä on melkein mahdotonta sanoin kuvailla, ohjelma pitää nähdä. Olen nähnyt kuvia muistakin permakulttuurisista tiloista ja käynytkin joillakin. Itselläni on kyseisestä suunnittelujärjestelmästä käyty kurssi ja diplomi. Olemme sitä jossakin määrin harjoittaneetkin kasvimaalla, mutta se on paljon enemmän kuin kateviljely. Miksi voimani ja kykyni eivät ole riittäneet tekemään tästä paikasta muutakin kuin mitä se on. Aatteeseen ei voi olla ihastumatta eikä se ole tippaakaan huuhaata.
Viljelijä puuttui kovalla kädellä luontoon, teki penkereitä ja lammikoita, käytti kaivinkoneita maan valmistusvaiheessa. Hänellä oli sikoja, jotka myllersivät maata. Kohdallani on jo ehkä liian myöhäistä. Mietin, mitkä ovat syyt siihen, ettemme ole päässeet kasvimaata pitemmälle. Mielestäni aika suuri syy on kolhoosimaisuus, yksittäisen ihmisen luovuus ei pääse kukoistamaan, kun kymmenen muuta tappaa ideat. Tämäkin itävaltalainen perhe oli pariskunta. Nyt kaikki kukoisti ja kasvillisuus peitti myllerrykset.
Jos olisin ollut vähän nuorempi ja minulla olisi ollut sopiva kumppani, olisin voinut yrittää jotakin vastaavaa. Monta muutakin jossaa löytyy. Ennen kaikkea se ettei ollut maaseudun moniosaajan taitoja, joita nyt jo alkaa olla. Sitä kuvittelee, että yhdessä monta heikkoa on vahva, mutta ihan niin se ei mene.
Viljelijä puuttui kovalla kädellä luontoon, teki penkereitä ja lammikoita, käytti kaivinkoneita maan valmistusvaiheessa. Hänellä oli sikoja, jotka myllersivät maata. Kohdallani on jo ehkä liian myöhäistä. Mietin, mitkä ovat syyt siihen, ettemme ole päässeet kasvimaata pitemmälle. Mielestäni aika suuri syy on kolhoosimaisuus, yksittäisen ihmisen luovuus ei pääse kukoistamaan, kun kymmenen muuta tappaa ideat. Tämäkin itävaltalainen perhe oli pariskunta. Nyt kaikki kukoisti ja kasvillisuus peitti myllerrykset.
Jos olisin ollut vähän nuorempi ja minulla olisi ollut sopiva kumppani, olisin voinut yrittää jotakin vastaavaa. Monta muutakin jossaa löytyy. Ennen kaikkea se ettei ollut maaseudun moniosaajan taitoja, joita nyt jo alkaa olla. Sitä kuvittelee, että yhdessä monta heikkoa on vahva, mutta ihan niin se ei mene.
20.12.03
Maalaisen muistelmat
Olen syntynyt neljäkymmentäluvun lopulla. Lapsesta tuntui, että kaikki muu oli ikivanhaa, mutta itse asiassa kaikki oli vasta äsken rakennettua. Sota oli täysin polttanut joen varteen rakennetun vanhan peräpohjalaisen nauhamaisen kylän. Löysin netistä mielenkiintoisen kuvasarjan, jonka on tehnyt opettaja Mikko Aittokallio. Se kertoo sotia edeltäneestä Sodankylästä.
Rovasti Aittokallio on legendaarinen nimi Lapissa. Hän oli Sodankylän ja sittemmin Utsjoen kirkkoherra. Hänestä kerrottiin lukemattomia kaskuja, mutta en löytänyt niitä netistä. Varmaan niitä on yksityishenkilöiden ja paikallislehden arkistoissa. Mikko on rovastin poika ja olen tavannut hänet koulupoikana, kun hän oli keskikoulussa opettajan sijaisena. Hänen sisarensa oli keskikoulun piirustuksen opettajanani Oiva Toikan jälkeen.
Vanhan Sodankylän kuvat menevät siis yli minun horisonttini. Mutta näissä kuvissa on paljon samaa kuin oli minunkin lapsuudessani. Oli esimerkiksi joka talvi Kitisen yli rakennettu kävelysilta ja kapulalossit kesäisin. Oli tietenkin sosiaalinen rakenne, joka hiljalleen alkoi muuttua.
Sodanjälkeinen Lappi oli Villiä Länttä. Oli lentojätkiä ja rakentajia. Sodan ja väkivallan jäljet näkyivät paitsi raunioissa myös ihmisten mielissä. Oli oikeastaan vain kaksi puoluetta. Maalaisliitto hallitsi, mutta äskoodeeällä oli myös nousussa, vaikka siitä minä en tiennyt juuri mitään. Liikeyritykset toimivat aika alkeellisissa oloissa, omavaraisuus oli vielä kunniassaan mutta silti häviämässä vähitellen.
Sodan jälkeen asutustoiminnan ja politiikan ansiosta maahenki pysytettiin Lapissa vielä pitkään, teollisuudesta ei tiedetty mitään, kunnes tuli lopullinen rakennemuutos, osa väestä muutti etelään ja Ruotsiin, minä heidän mukanaan. Minun ei ole ollenkaan vaikea samaistua Päätalon ja uudisraivaajien maailmaan. Suo, kuokka ja Jussi olivat vielä minunkin maailmaani. Tosin isoimmat työt teki Pellonraivauksen pillari, mutta riitti sitä kuokkimista kuitenkin.
Elämä vielä 50-luvulla oli yhteisöllistä ja yhtenäiskulttuurista kotikirkonkylässäni. Äitini oli yksi tuon yhteisöllisyyden keskushenkilöitä. Hän oli paikallispolitiikko, ensimmäinen nainen valtuustossa, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja ja matkalla valtakunnan politiikkaan, kunnes tuli se liikenneonnettomuus Rovaniemellä, joka muutti kaiken. Varhaisimmat muistikuvani kertovat kuinka olin äidin mukana sivukylillä ja tapasin ennen sotia Neuvostoliittoon karanneen lesken, yksinäisiä äitejä ja muita apua ja neuvoa tarvitsevia. Yhteiskunta piti huolta vähäosaisemmista.
Muistan maatalousnaisten ja maamiesseuran juhlia kyläjuhlia ja ompeluseuroja. Oli juoruilua, mutta oli myös orgaanista solidaarisuutta. Ovet olivat lukitsematta. Naapuriin vietiin lämpimäisleivät. Työkaluja lainattiin. Kukaan ei lähtenyt nälkäisenä ja yösijatta, jos hän oli puutteessa.
Muistan suuria työmaita, hevoset kaurapusseineen seisomassa pihassa, kun tehtiin uutta tietä Pelkosenniemelle ja meillä oli työmaan keskus. Muistan savottamiehet ja porotokat. Muistan hullujussin, joka oli valtava, vaijerein toimiva kaivinkone.
Äiti oli myös lehden paikallistoimittaja, talon emäntä, seitsenlapsisen perheen äiti.. Meillä oli kaikenlaista karjaa. Mitä ihania ruokamuistoja minulla onkaan, jotka liittyvät vuotuiskiertoon, työjuhliin ja erityisesti teurastuksiin. Kaikki leipäjuustot ja tappajaisrokat ja alatoopit, sopat ja leivonnaiset. Muistan hevoset, lehmät, lampaat, kanat, ja koirat. Muistan astutukset ja teurastukset.
Muistan myös kaikki kyläoriginellit, karanneet hullut, sodista juttelevat miehet, keuhkotautisen naapurin miehen. Muistan bakeliittipuhelimen tulon meille, rätisevät radiot, ensimmäisen rasvaiselta tuntuvan muovilautasen, jonka äiti toi minulle Rovaniemen markkinoilta. Käytin sitä frisbeenä ja kadotin ja hain vuosikausia.
Työtä tehtiin kaikkialla joskus hampaat irvessäkin. Minuakin yritettiin ohjata työhön, mutta vielä huonolla menestyksellä. Rentoutuminen vei sitten liiallisuuksiin alkoholin käytössä. Isä ei hallinnut viinan käyttöään, mutta teki silti kovaa työtä. Muistan joitakin tragikoomillisia, isän alkoholin käyttöön liittyviä episodeja. Hän pissasi saappaaseen, kun ei löytänyt solkkuria. Rikkoi emalisen kahvipannun humalapäissään. Äiti oli ripustanut sen sitten riippumaan verhotangosta hänen nenänsä eteen, kun hän kohmeloisena heräsi.
Miesväen piti yrittää hetkeksi irrottautua kovista lapsuuden muistoistaan, sotamuistoistaan, työhistoriastaan. Ihmissuhteista, rakkaudesta ja varsinkaan seksuaalisuudesta ei juuri puhuttu. Varmaan sieltäkin juontui monta pirua, mitkä piti sitten yrittää hukuttaa viinaan. Viina toi sitten taas uutta katumisen aihetta ja noidankehä oli valmis. Naisen piti kestää vielä silloinkin kun mies sortui.
Muistan joitakin isän ja äidin välisiä riitoja, jossa minä olin joskus kuin mukana. Lyö minua, mutta älä lyö lasta. Isä löi minua puisella kärpäslätkän varrella, minkä äiti sitten katkaisi. Lapselta piti ottaa omahyvä pois. Olin saanut liikaa rakkautta ja tullut liian tottelemattomaksi. Se oli sitä mustaa pedagogiikkaa, mistä Alice Miller on kirjoittanut.
Silti muistan makuilleeni isän vieressä, mutta vähitellen fyysinen kontakti väheni.
Isällä olivat omat pirunsa mielensä pohjalla; kova kasvuympäristö 1900-luvun alussa. Hän oli ollut alkoholismiin melkein sortunut metsäteknikko ja työnjohtaja. Suuren talon poika, joka perintöosaansa vastaan sai koulutuksen. Hän oli hankkinut tilansa itse sitten aivan alusta alkaen. Laittanut maanviljelyksen ja rakentanut rakennukset ja kaikki tarvekalut. Siihen aikaan tehtiin kaikki itse. Sota ne sitten poltti ja rakennettiin uudet alkeellisissa oloissa. Ei ihme, että paineita tuli. Kaikki muut perheenjäsenet olivat ehtineet asua navetassa, kun uutta päärakennusta tehtiin sodan jälkeen. Minulta jäi myös legendaarinen sota-aika ja evakko Kannuksessa kokematta. Tunsin olevani huomattavan vähän elämää kokenut.
Isä oli myös kynämies ja kirjoitteli lehtiin. Viinaan menevyys ei sallinut hänelle poliittista uraa, mutta vaimosta tuli paikallispoliitikko ja hyvä tulikin.
Äiti oli nuorempana kiertävä opettaja, katekeetta. Hän oli kokenut ihanteellisen kansanopisto-nuoruuden, matkustanutkin ja hänellä oli ollut ihailijoita. Hänkin oli vähän paremmasta perheestä, omaa sukua Moberg. Hänen isänsä mainittiin myös Paulaharjun Sompiossa, ainakin kertomuksessa kun Muuperin Ottu pirun näki. Aittokallion kuvissa häntä kutsutaan patriarkaaliseksi. Hänen isänsä oli myös legenda. Hän oli metsäpäällysmies ja se kullankaivaja josta kerroin aiemmin. Sodankylän hautausmaalla hänen hautansa on ympäröity massiivisin kettingein, jotka viestivät vauraudesta. Kuolemassakaan emme ole tasa-arvoisia.
Otolla oli myös paljon lapsia, joista varsinkin miehet kuolivat suhteellisen nuorina. Jotkut olivat legendaarisia Lapin ukkoherroja, metsätyömaiden vetäjiä. Jonkun lapsesta tuli professori, jostakin tietokonealan guruksi mainittu. Hänen oli Suomen johtaja firmassa nimeltä Univac. Se firma valmisti ja markkinoi ns. suurtietokoneita, jotka sitten hävisivät taistelussa pc:itä vastaan. Vaikka professorin isä surmasi mustasukkaisuudessaan miehen, pojasta tuli kuitenkin Suomen erityisopettajien kasvattaja. Muistan hänet nuorena älykkönä tummennetuissa silmälaseissaan. Vanhempana hän on alkanut taas muistuttaa Lapin miestä. Törmäsin yhteen serkkuuni äsken lukemassani Uolevi Nojosen kirjassa hänen lääkärinään. Oli tietenkin myös pieneläjiä, aivan tavallisia ihmisiä. Opin tielle lähteminen oli vielä 1960-luvulle asti jotakin tavatonta ja kallista. Minä elin murroskautta ja kirkonkylässä enkä joutunut elämään koulukortteereissa.
Äidin perheessä oltiin lähes jättiläisiä, isän suvussa pienehköjä. Voimaa, kiukkua ja lahjakkuutta oli kummassakin suvussa.
Muistan kaikki kyläoriginellit, karanneet hullut, sodista juttelevat miehet, kartettavat keuhkotautiset. Muistan leikkitoverit ja havahtumisen siihen, että tyttöjäkin on olemassa. Kirjoja ei minulle luettu muistaakseni. Lastenkirjoja ei ollut. Myöhemmin kyllä luin sitäkin enemmän. Olen kasvanut kansalliskirjallisuuden klassikkojen parissa. Kirjojen lehdillä vilisi myös muutakin kuin kiehtovia tarinoita – lutikoita. Jälleenrakennusaika oli tuonut syöpäläiset eikä vielä ollut keksitty aineita tehokkaita aineita päästä niistä eroon.
Lapsuuteni maalla tuntuu kadotetulta onnenmaalta. Ei ihme, että minun oli helppo ymmärtää erityisesti Antti Hyryn kirjoja mutta myös Linnat, Päätalot ja Turuset. Sitten myöhemmin tuli tietenkin romahdus: maaseutuyhteisön ja perheen hajoaminen. Kipeät kasvuvuodet. Kirjat olivat pelastukseni niin kuin monella muullakin.
Rovasti Aittokallio on legendaarinen nimi Lapissa. Hän oli Sodankylän ja sittemmin Utsjoen kirkkoherra. Hänestä kerrottiin lukemattomia kaskuja, mutta en löytänyt niitä netistä. Varmaan niitä on yksityishenkilöiden ja paikallislehden arkistoissa. Mikko on rovastin poika ja olen tavannut hänet koulupoikana, kun hän oli keskikoulussa opettajan sijaisena. Hänen sisarensa oli keskikoulun piirustuksen opettajanani Oiva Toikan jälkeen.
Vanhan Sodankylän kuvat menevät siis yli minun horisonttini. Mutta näissä kuvissa on paljon samaa kuin oli minunkin lapsuudessani. Oli esimerkiksi joka talvi Kitisen yli rakennettu kävelysilta ja kapulalossit kesäisin. Oli tietenkin sosiaalinen rakenne, joka hiljalleen alkoi muuttua.
Sodanjälkeinen Lappi oli Villiä Länttä. Oli lentojätkiä ja rakentajia. Sodan ja väkivallan jäljet näkyivät paitsi raunioissa myös ihmisten mielissä. Oli oikeastaan vain kaksi puoluetta. Maalaisliitto hallitsi, mutta äskoodeeällä oli myös nousussa, vaikka siitä minä en tiennyt juuri mitään. Liikeyritykset toimivat aika alkeellisissa oloissa, omavaraisuus oli vielä kunniassaan mutta silti häviämässä vähitellen.
Sodan jälkeen asutustoiminnan ja politiikan ansiosta maahenki pysytettiin Lapissa vielä pitkään, teollisuudesta ei tiedetty mitään, kunnes tuli lopullinen rakennemuutos, osa väestä muutti etelään ja Ruotsiin, minä heidän mukanaan. Minun ei ole ollenkaan vaikea samaistua Päätalon ja uudisraivaajien maailmaan. Suo, kuokka ja Jussi olivat vielä minunkin maailmaani. Tosin isoimmat työt teki Pellonraivauksen pillari, mutta riitti sitä kuokkimista kuitenkin.
Elämä vielä 50-luvulla oli yhteisöllistä ja yhtenäiskulttuurista kotikirkonkylässäni. Äitini oli yksi tuon yhteisöllisyyden keskushenkilöitä. Hän oli paikallispolitiikko, ensimmäinen nainen valtuustossa, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja ja matkalla valtakunnan politiikkaan, kunnes tuli se liikenneonnettomuus Rovaniemellä, joka muutti kaiken. Varhaisimmat muistikuvani kertovat kuinka olin äidin mukana sivukylillä ja tapasin ennen sotia Neuvostoliittoon karanneen lesken, yksinäisiä äitejä ja muita apua ja neuvoa tarvitsevia. Yhteiskunta piti huolta vähäosaisemmista.
Muistan maatalousnaisten ja maamiesseuran juhlia kyläjuhlia ja ompeluseuroja. Oli juoruilua, mutta oli myös orgaanista solidaarisuutta. Ovet olivat lukitsematta. Naapuriin vietiin lämpimäisleivät. Työkaluja lainattiin. Kukaan ei lähtenyt nälkäisenä ja yösijatta, jos hän oli puutteessa.
Muistan suuria työmaita, hevoset kaurapusseineen seisomassa pihassa, kun tehtiin uutta tietä Pelkosenniemelle ja meillä oli työmaan keskus. Muistan savottamiehet ja porotokat. Muistan hullujussin, joka oli valtava, vaijerein toimiva kaivinkone.
Äiti oli myös lehden paikallistoimittaja, talon emäntä, seitsenlapsisen perheen äiti.. Meillä oli kaikenlaista karjaa. Mitä ihania ruokamuistoja minulla onkaan, jotka liittyvät vuotuiskiertoon, työjuhliin ja erityisesti teurastuksiin. Kaikki leipäjuustot ja tappajaisrokat ja alatoopit, sopat ja leivonnaiset. Muistan hevoset, lehmät, lampaat, kanat, ja koirat. Muistan astutukset ja teurastukset.
Muistan myös kaikki kyläoriginellit, karanneet hullut, sodista juttelevat miehet, keuhkotautisen naapurin miehen. Muistan bakeliittipuhelimen tulon meille, rätisevät radiot, ensimmäisen rasvaiselta tuntuvan muovilautasen, jonka äiti toi minulle Rovaniemen markkinoilta. Käytin sitä frisbeenä ja kadotin ja hain vuosikausia.
Työtä tehtiin kaikkialla joskus hampaat irvessäkin. Minuakin yritettiin ohjata työhön, mutta vielä huonolla menestyksellä. Rentoutuminen vei sitten liiallisuuksiin alkoholin käytössä. Isä ei hallinnut viinan käyttöään, mutta teki silti kovaa työtä. Muistan joitakin tragikoomillisia, isän alkoholin käyttöön liittyviä episodeja. Hän pissasi saappaaseen, kun ei löytänyt solkkuria. Rikkoi emalisen kahvipannun humalapäissään. Äiti oli ripustanut sen sitten riippumaan verhotangosta hänen nenänsä eteen, kun hän kohmeloisena heräsi.
Miesväen piti yrittää hetkeksi irrottautua kovista lapsuuden muistoistaan, sotamuistoistaan, työhistoriastaan. Ihmissuhteista, rakkaudesta ja varsinkaan seksuaalisuudesta ei juuri puhuttu. Varmaan sieltäkin juontui monta pirua, mitkä piti sitten yrittää hukuttaa viinaan. Viina toi sitten taas uutta katumisen aihetta ja noidankehä oli valmis. Naisen piti kestää vielä silloinkin kun mies sortui.
Muistan joitakin isän ja äidin välisiä riitoja, jossa minä olin joskus kuin mukana. Lyö minua, mutta älä lyö lasta. Isä löi minua puisella kärpäslätkän varrella, minkä äiti sitten katkaisi. Lapselta piti ottaa omahyvä pois. Olin saanut liikaa rakkautta ja tullut liian tottelemattomaksi. Se oli sitä mustaa pedagogiikkaa, mistä Alice Miller on kirjoittanut.
Silti muistan makuilleeni isän vieressä, mutta vähitellen fyysinen kontakti väheni.
Isällä olivat omat pirunsa mielensä pohjalla; kova kasvuympäristö 1900-luvun alussa. Hän oli ollut alkoholismiin melkein sortunut metsäteknikko ja työnjohtaja. Suuren talon poika, joka perintöosaansa vastaan sai koulutuksen. Hän oli hankkinut tilansa itse sitten aivan alusta alkaen. Laittanut maanviljelyksen ja rakentanut rakennukset ja kaikki tarvekalut. Siihen aikaan tehtiin kaikki itse. Sota ne sitten poltti ja rakennettiin uudet alkeellisissa oloissa. Ei ihme, että paineita tuli. Kaikki muut perheenjäsenet olivat ehtineet asua navetassa, kun uutta päärakennusta tehtiin sodan jälkeen. Minulta jäi myös legendaarinen sota-aika ja evakko Kannuksessa kokematta. Tunsin olevani huomattavan vähän elämää kokenut.
Isä oli myös kynämies ja kirjoitteli lehtiin. Viinaan menevyys ei sallinut hänelle poliittista uraa, mutta vaimosta tuli paikallispoliitikko ja hyvä tulikin.
Äiti oli nuorempana kiertävä opettaja, katekeetta. Hän oli kokenut ihanteellisen kansanopisto-nuoruuden, matkustanutkin ja hänellä oli ollut ihailijoita. Hänkin oli vähän paremmasta perheestä, omaa sukua Moberg. Hänen isänsä mainittiin myös Paulaharjun Sompiossa, ainakin kertomuksessa kun Muuperin Ottu pirun näki. Aittokallion kuvissa häntä kutsutaan patriarkaaliseksi. Hänen isänsä oli myös legenda. Hän oli metsäpäällysmies ja se kullankaivaja josta kerroin aiemmin. Sodankylän hautausmaalla hänen hautansa on ympäröity massiivisin kettingein, jotka viestivät vauraudesta. Kuolemassakaan emme ole tasa-arvoisia.
Otolla oli myös paljon lapsia, joista varsinkin miehet kuolivat suhteellisen nuorina. Jotkut olivat legendaarisia Lapin ukkoherroja, metsätyömaiden vetäjiä. Jonkun lapsesta tuli professori, jostakin tietokonealan guruksi mainittu. Hänen oli Suomen johtaja firmassa nimeltä Univac. Se firma valmisti ja markkinoi ns. suurtietokoneita, jotka sitten hävisivät taistelussa pc:itä vastaan. Vaikka professorin isä surmasi mustasukkaisuudessaan miehen, pojasta tuli kuitenkin Suomen erityisopettajien kasvattaja. Muistan hänet nuorena älykkönä tummennetuissa silmälaseissaan. Vanhempana hän on alkanut taas muistuttaa Lapin miestä. Törmäsin yhteen serkkuuni äsken lukemassani Uolevi Nojosen kirjassa hänen lääkärinään. Oli tietenkin myös pieneläjiä, aivan tavallisia ihmisiä. Opin tielle lähteminen oli vielä 1960-luvulle asti jotakin tavatonta ja kallista. Minä elin murroskautta ja kirkonkylässä enkä joutunut elämään koulukortteereissa.
Äidin perheessä oltiin lähes jättiläisiä, isän suvussa pienehköjä. Voimaa, kiukkua ja lahjakkuutta oli kummassakin suvussa.
Muistan kaikki kyläoriginellit, karanneet hullut, sodista juttelevat miehet, kartettavat keuhkotautiset. Muistan leikkitoverit ja havahtumisen siihen, että tyttöjäkin on olemassa. Kirjoja ei minulle luettu muistaakseni. Lastenkirjoja ei ollut. Myöhemmin kyllä luin sitäkin enemmän. Olen kasvanut kansalliskirjallisuuden klassikkojen parissa. Kirjojen lehdillä vilisi myös muutakin kuin kiehtovia tarinoita – lutikoita. Jälleenrakennusaika oli tuonut syöpäläiset eikä vielä ollut keksitty aineita tehokkaita aineita päästä niistä eroon.
Lapsuuteni maalla tuntuu kadotetulta onnenmaalta. Ei ihme, että minun oli helppo ymmärtää erityisesti Antti Hyryn kirjoja mutta myös Linnat, Päätalot ja Turuset. Sitten myöhemmin tuli tietenkin romahdus: maaseutuyhteisön ja perheen hajoaminen. Kipeät kasvuvuodet. Kirjat olivat pelastukseni niin kuin monella muullakin.
Ei säälitä, ei säälitä...
Sanoimme julmina pikkulapsina ja potkimme muka syrjään heikkoja. Lapset parodioivat aikuisten maailmaa, vaikka pystyvät oikeasti osoittamaan empatiaa.
Aikuisten maailma sen sijaa lyö jo lyötyä Anneli Jäätteenmäkeä. Syyttäjälaitos on ottanut poliittisen asenteen ja päättänyt syyttää entistä pääministeriä. Korkeintaan sakkorangaistus on odotettavissa, mutta sitä ennen vuosien piina ja suuret oikeudenkäyntikulut asianosaisille, jotta kansan oletettu veripelin vaatimus voitaisiin toteuttaa.
Kun on kerran maistanut vallan makeutta, sen jälkeen ei mikään muu alhaisempi asia tunnu maistuvan. Jos varsinkin on joutunut syrjäytetyksi. Yrsa Stenius kertoi asiasta maistettuaan huomattavaa mediavaltaa. Paavo Lipponen tuntuu yleisen käsityksen mukaan kärsivän myös tästä syndromasta.
Anneli Jäättenmäen ulkoisesta olemuksestakin aistii sen hädän ja paineen, mihin hän on joutunut. Kasvot ovat harmaat ja iho oireilee. Hän on joutunut pitämään ylla fasadia. Hän on jo kokenut raskaan rangaistuksen valeestaan ja hänelle olisi pitänyt sallia kunniallinen poistumistie.
Ruotsissa Ove Rainer niminen oikeusministeri joutui syrjään syyllistyttyään varainhoitajiensa toimesta lailliseen verosuunnitteluun. Olof Palme sysäsi hänet syrjään ja jätti varjoon pitkäksi aikaa. Lopulta hän sai paskaviran (pääjohtaja) jostakin. Silloin hän oli jo kohta kuollut. Hän oli varakas, komea, lahjakas ja hänellä oli kaunis, nuori vaimo, joka synnytti lapsenkin. Yksityiselämästä ei ollut lohtua.
Aikuisten maailma sen sijaa lyö jo lyötyä Anneli Jäätteenmäkeä. Syyttäjälaitos on ottanut poliittisen asenteen ja päättänyt syyttää entistä pääministeriä. Korkeintaan sakkorangaistus on odotettavissa, mutta sitä ennen vuosien piina ja suuret oikeudenkäyntikulut asianosaisille, jotta kansan oletettu veripelin vaatimus voitaisiin toteuttaa.
Kun on kerran maistanut vallan makeutta, sen jälkeen ei mikään muu alhaisempi asia tunnu maistuvan. Jos varsinkin on joutunut syrjäytetyksi. Yrsa Stenius kertoi asiasta maistettuaan huomattavaa mediavaltaa. Paavo Lipponen tuntuu yleisen käsityksen mukaan kärsivän myös tästä syndromasta.
Anneli Jäättenmäen ulkoisesta olemuksestakin aistii sen hädän ja paineen, mihin hän on joutunut. Kasvot ovat harmaat ja iho oireilee. Hän on joutunut pitämään ylla fasadia. Hän on jo kokenut raskaan rangaistuksen valeestaan ja hänelle olisi pitänyt sallia kunniallinen poistumistie.
Ruotsissa Ove Rainer niminen oikeusministeri joutui syrjään syyllistyttyään varainhoitajiensa toimesta lailliseen verosuunnitteluun. Olof Palme sysäsi hänet syrjään ja jätti varjoon pitkäksi aikaa. Lopulta hän sai paskaviran (pääjohtaja) jostakin. Silloin hän oli jo kohta kuollut. Hän oli varakas, komea, lahjakas ja hänellä oli kaunis, nuori vaimo, joka synnytti lapsenkin. Yksityiselämästä ei ollut lohtua.
19.12.03
Jouluturismia
Airbussien vanat viivoittavat Pohjois-Ruotsin taivasta. Aiemmin ne olivat Concordeja. Pohjoisen ilmatilassa on jouduttu tekemään erikoisjärjestelyjä näiden jättiläisten liikennettä varten. Ne pyyhkäisevät matkallaan Lontoosta yli Taalainmaan piparkakkumaakunnan ja pienen ja unohdetun Moran joulumaan.
Ruotsin tunturimaakunnat hakkaavat mennen tullen karun ja raiskatun Suomen Lapin matkailukohteena. Upeat tunturit alkavat jo varsin etelässä, vesistöt ovat mahtavia, kaikki on paremmin kuningaskunnassa.
Mutta niin vain saa isoveli jäädä nuolemaan näppejään, kun Suomen poika näyttää mallia miten turismia tehdään.
Näin ei ole aina ollut. Lapsuudessani Lappiin ei tultu sydäntalvella. Nyt ei siellä näy tv-kuvissa edes luntakaan, silti turismi vetää.
Ainekset jouluturismiin ovat varsin vaatimattomat, ohjelma ei taida olla kaksista. Hävettää kuulla kaikkia kliseitä. Mutta silti se puree vuodesta toiseen.
Joulumaa on fiasko. Napapiirin laatutuotteet muuttuvat paljoudessaan turistirihkamaksi. Joulupukilla ei ole karismaa. Kaikki on kuin konsanaan Kurjassa Belgiassa.
Falski Tarvajärvikö tämän kaiken puuhaili kokoon? Kaikki on tuotteistettu tarkasti, Rovaniemen ja Lapin aitousvetonaulat, irvokkaat lapinkasteet, kylpylät, laskettelurinteet, teemaravintolat, porot, koiravaljakko- ja moottorikelkka-ajelut tehoavat tyhmään turistiin.
Ruotsin tunturimaakunnat hakkaavat mennen tullen karun ja raiskatun Suomen Lapin matkailukohteena. Upeat tunturit alkavat jo varsin etelässä, vesistöt ovat mahtavia, kaikki on paremmin kuningaskunnassa.
Mutta niin vain saa isoveli jäädä nuolemaan näppejään, kun Suomen poika näyttää mallia miten turismia tehdään.
Näin ei ole aina ollut. Lapsuudessani Lappiin ei tultu sydäntalvella. Nyt ei siellä näy tv-kuvissa edes luntakaan, silti turismi vetää.
Ainekset jouluturismiin ovat varsin vaatimattomat, ohjelma ei taida olla kaksista. Hävettää kuulla kaikkia kliseitä. Mutta silti se puree vuodesta toiseen.
Joulumaa on fiasko. Napapiirin laatutuotteet muuttuvat paljoudessaan turistirihkamaksi. Joulupukilla ei ole karismaa. Kaikki on kuin konsanaan Kurjassa Belgiassa.
Falski Tarvajärvikö tämän kaiken puuhaili kokoon? Kaikki on tuotteistettu tarkasti, Rovaniemen ja Lapin aitousvetonaulat, irvokkaat lapinkasteet, kylpylät, laskettelurinteet, teemaravintolat, porot, koiravaljakko- ja moottorikelkka-ajelut tehoavat tyhmään turistiin.
Nurmijärven rosvot
on Heikki Ylikankaan kiehtova tutkimus toisesta 1800-luvun rikollisesta joukkoliikehdinnästä. Täytyy ihailla taitavan historiankirjoittajan kykyä saada menneisyys elämään. Ylikangashan on ollut kiinnostunut juuri historian draamallisuudesta. Minulle tällainen on kiinnostavin tapa ymmärtää historiaa, ihmisten kautta. Oikeat historiantutkijat hymähtävät elämänkerroille ja muistelmille ja luottavat etupäässä vain oikeihin asiakirjoihin. Meikäläiselle ne ovat sitä parasta historiankerrontaa.
Silti oikea historiantutkimus arkistojen syvyyksissä kiehtoo ajatuksena. Pääsin kerran kurkistamaan Tukholman kaupunginarkistoon. Vanhat pergamentille painetut kauniit korumaiset kirjat ovat juhlapuolta, mutta kyllä pölyisissä mapeissakin on viehätystä.
Kaikkien draamassa mukanaolleiden vilinä ja tapahtumien runsaus on nyt mielessäni tauonnut. Jos ei muuta, niin jäljelle jää teemaksi se kuinka alkava modernisaatio oli muuttamassa ihmisten maailmankuvaa. Osa entisistä arvoista oli kaatumassa. Vanha oikeusjärjestys luotti vain kahteen jäävittömään todistajaan tai tunnustukseen.
Vaikka yhteiskunta olikin periaatteessa hyvin järjestetty, rosvojoukot pääsivät riehumaan yllättävän kauan ja laajalti. Yksityistetty vankien kuljetusjärjestelmä oli silloin yksi heikoista lenkeistä. Tapahtui useita ryöstömurhia, kidutuksia, pelottelua. Jos Suomessa olisi ollut muuta kuin hömppää tuottava elokuvatuotanto, tapauksissa olisi ollut aineksia vaikka mihin "Villiin Nurmijärveen", nyt se taitaa olla jo liian myöhäistä. Historian kuvittaminenkaan ei ole parhaimpia lähtökohtia. Joku Åke Lindmanin paljon odotettu kullankaivuutarina oli floppi.
Ihan paranteesissä mainiten maalaisella on kosketusta myös Suomen kultahistoriaan. Ivalojoen kultakentän Sotajoen kaksi sivupuroa on nimetty isäni ja äitini sukujen edustajien mukaan: Anneberginoja ja Moberginoja. Olen viettänyt yhden kylmän yön Mobergin kämpässä. Itse en ole huuhtonut kultaa. En ole edes käynyt Lemmenjoella vaikka olenkin perehtynyt kultaryntäysten historiaan, kun olin pari kuukautta Tankavaaran kultamuseolla tekemässä vapaaehtoistyötä. Sinänsä mielenkiintoinen yhteisö sekin. Haluaisin kirjoittaa aiheesta, jos joskus lähden haaveilemalleni nostalgiamatkalle Lappiin.
Mieleeni tuli tämän asumani Kivijärven tilanomiostajan avioton poika, Pilli-Hermanni, joka ei tunnustanut vaimonsa murhaa ja säästyi siten kuolemantuomiolta ja pääsi jatkamaan kiertelevää klanetinsoittajan elämäänsä. Hän oli oletettavasti mukana toisenkin murhan suunnittelussa, mutta ei joutunut vastuuseen. Monet pääsivät kuin koira veräjästä, mukana oli myös kansalliskirjailijamme setä Matti Stenvall.
Paralleeleja tulee nykymaailmaan, jossa taas hyvin monet rikoksen kohteeksi näkevät, että rikollisille tulee pieniä tai jos ollenkaan seuraamuksia teoistaan. Ehkä olemme vähän samanlaisessa tilanteessa kuin 1800-luvulla. Kokoomus on ottanut tämän yhdeksi suureksi teemakseen, Ruotsissa kansanpuolue koki viime vuoden vaaleissa nousun merkittäväksi tekijäksi juuri tällä aiheella.
Ehkä nytkin solidaarisuudessa ja yhteiskuntarauhassa on suuria ongelmia. Hyvinvointivaltion huolenpito on pitänyt tilanteen kurissa, vaikka politiikkoviha kytee vahvana. Entä jos tulee vakavia stagnaatioita talouteen, kun teollisuuden rakennemuutos vie entistä enemmän työpaikkoja pois eikä hyvinvointivaltiolla ole varaa ruokkia syrjäytyneitä.
Toivottavasti työvoimapula kuitenkin tulee ja pelastaa yhteiskuntarauhan ja kaikki mahdolliset työvoimareservit.
Yhteisöllisyyttä on huudettu auttajaksi. Kolmas sektori ei kuitenkaan tunnu valmiilta tekemään halvalla niitä töitä jotka eivät kenellekään kelpaa. Yrittäjyys ei myöskään ole helppoa, harvaanasutus on jo suuri este. Toinen este ovat asenteet. Emme ole tottuneet maksamaan niistä töistä, jotka itsekin pystymme tekemään. Varmaan tässä verotuskin on suurena konnana. Silti kannattaa yrittää ja toimia.
Eilen sain käsiini tämän ekoyhteisön uuden Jouluaviisin. Voi kuinka kauniisti siellä oli taas kirjoitettu ja tunnelmoitu. Osa jäi minulle käsittämättä, mutta ihanaa se oli. Kovasti toivon edelleenkin, että tänne vähäksi aikaa eksyvien ihmisten romanttisuus ja ihanteellisuus tepsisi ja jotain konkreettista syntyisi. Sitä ei näytä tosin olevan näköpiirissäkään.
Silti oikea historiantutkimus arkistojen syvyyksissä kiehtoo ajatuksena. Pääsin kerran kurkistamaan Tukholman kaupunginarkistoon. Vanhat pergamentille painetut kauniit korumaiset kirjat ovat juhlapuolta, mutta kyllä pölyisissä mapeissakin on viehätystä.
Kaikkien draamassa mukanaolleiden vilinä ja tapahtumien runsaus on nyt mielessäni tauonnut. Jos ei muuta, niin jäljelle jää teemaksi se kuinka alkava modernisaatio oli muuttamassa ihmisten maailmankuvaa. Osa entisistä arvoista oli kaatumassa. Vanha oikeusjärjestys luotti vain kahteen jäävittömään todistajaan tai tunnustukseen.
Vaikka yhteiskunta olikin periaatteessa hyvin järjestetty, rosvojoukot pääsivät riehumaan yllättävän kauan ja laajalti. Yksityistetty vankien kuljetusjärjestelmä oli silloin yksi heikoista lenkeistä. Tapahtui useita ryöstömurhia, kidutuksia, pelottelua. Jos Suomessa olisi ollut muuta kuin hömppää tuottava elokuvatuotanto, tapauksissa olisi ollut aineksia vaikka mihin "Villiin Nurmijärveen", nyt se taitaa olla jo liian myöhäistä. Historian kuvittaminenkaan ei ole parhaimpia lähtökohtia. Joku Åke Lindmanin paljon odotettu kullankaivuutarina oli floppi.
Ihan paranteesissä mainiten maalaisella on kosketusta myös Suomen kultahistoriaan. Ivalojoen kultakentän Sotajoen kaksi sivupuroa on nimetty isäni ja äitini sukujen edustajien mukaan: Anneberginoja ja Moberginoja. Olen viettänyt yhden kylmän yön Mobergin kämpässä. Itse en ole huuhtonut kultaa. En ole edes käynyt Lemmenjoella vaikka olenkin perehtynyt kultaryntäysten historiaan, kun olin pari kuukautta Tankavaaran kultamuseolla tekemässä vapaaehtoistyötä. Sinänsä mielenkiintoinen yhteisö sekin. Haluaisin kirjoittaa aiheesta, jos joskus lähden haaveilemalleni nostalgiamatkalle Lappiin.
Mieleeni tuli tämän asumani Kivijärven tilanomiostajan avioton poika, Pilli-Hermanni, joka ei tunnustanut vaimonsa murhaa ja säästyi siten kuolemantuomiolta ja pääsi jatkamaan kiertelevää klanetinsoittajan elämäänsä. Hän oli oletettavasti mukana toisenkin murhan suunnittelussa, mutta ei joutunut vastuuseen. Monet pääsivät kuin koira veräjästä, mukana oli myös kansalliskirjailijamme setä Matti Stenvall.
Paralleeleja tulee nykymaailmaan, jossa taas hyvin monet rikoksen kohteeksi näkevät, että rikollisille tulee pieniä tai jos ollenkaan seuraamuksia teoistaan. Ehkä olemme vähän samanlaisessa tilanteessa kuin 1800-luvulla. Kokoomus on ottanut tämän yhdeksi suureksi teemakseen, Ruotsissa kansanpuolue koki viime vuoden vaaleissa nousun merkittäväksi tekijäksi juuri tällä aiheella.
Ehkä nytkin solidaarisuudessa ja yhteiskuntarauhassa on suuria ongelmia. Hyvinvointivaltion huolenpito on pitänyt tilanteen kurissa, vaikka politiikkoviha kytee vahvana. Entä jos tulee vakavia stagnaatioita talouteen, kun teollisuuden rakennemuutos vie entistä enemmän työpaikkoja pois eikä hyvinvointivaltiolla ole varaa ruokkia syrjäytyneitä.
Toivottavasti työvoimapula kuitenkin tulee ja pelastaa yhteiskuntarauhan ja kaikki mahdolliset työvoimareservit.
Yhteisöllisyyttä on huudettu auttajaksi. Kolmas sektori ei kuitenkaan tunnu valmiilta tekemään halvalla niitä töitä jotka eivät kenellekään kelpaa. Yrittäjyys ei myöskään ole helppoa, harvaanasutus on jo suuri este. Toinen este ovat asenteet. Emme ole tottuneet maksamaan niistä töistä, jotka itsekin pystymme tekemään. Varmaan tässä verotuskin on suurena konnana. Silti kannattaa yrittää ja toimia.
Eilen sain käsiini tämän ekoyhteisön uuden Jouluaviisin. Voi kuinka kauniisti siellä oli taas kirjoitettu ja tunnelmoitu. Osa jäi minulle käsittämättä, mutta ihanaa se oli. Kovasti toivon edelleenkin, että tänne vähäksi aikaa eksyvien ihmisten romanttisuus ja ihanteellisuus tepsisi ja jotain konkreettista syntyisi. Sitä ei näytä tosin olevan näköpiirissäkään.
18.12.03
Maalaisherrasmiehen elämää
Olen jo tottunut päivittäiseen murhaan. Aamu-tv:n jälkeen tulee erinomainen Wycliffe - sarja. On mukava odotella päivän valkenemista laadulla tehdyn ja taatun englantilaissarjan kanssa. Cornwallin maisemat ovat upeita ja ihmissuhteet aidon tuntuisia. Murha tai pari laittaa jutun aina sopivasti liikkeelle.
Sopiva annos ristiriitaa pitää meidät virkeinä ja puhdistaa aristoteliläis-katharsisesti. En usko tv-väkivallan olevan mallina tai ainakaan virikkeenä väkivaltaiselle käytökselle. Syyt ovat syvemmällä ja ihmisen psyykessä ja menetyksissä, joista hän ei ole selvinnyt.
Käyn kävelyllä kahden pimeän väliaikana, laitan ruokaa ja luen. Vaikka tämä olisikin mukavaa elämää, olisin silti valmis haasteisiin. Edessä onkin työpaikkahaastattelu, jota varten täytyy saada vähän niskahiuksia siistittyä. En nuolaise ennenkuin tipahtaa, mutta olisihan se makeaa päästä taas työyhteisöön ja vaihteleviin tehtäviin. Minulla olisi vielä annettavaa. Rahallisesti pärjäisin toki ilmankin, kun kulutus on hallinnassa ja tilillä vielä rahaa.
Sopiva annos ristiriitaa pitää meidät virkeinä ja puhdistaa aristoteliläis-katharsisesti. En usko tv-väkivallan olevan mallina tai ainakaan virikkeenä väkivaltaiselle käytökselle. Syyt ovat syvemmällä ja ihmisen psyykessä ja menetyksissä, joista hän ei ole selvinnyt.
Käyn kävelyllä kahden pimeän väliaikana, laitan ruokaa ja luen. Vaikka tämä olisikin mukavaa elämää, olisin silti valmis haasteisiin. Edessä onkin työpaikkahaastattelu, jota varten täytyy saada vähän niskahiuksia siistittyä. En nuolaise ennenkuin tipahtaa, mutta olisihan se makeaa päästä taas työyhteisöön ja vaihteleviin tehtäviin. Minulla olisi vielä annettavaa. Rahallisesti pärjäisin toki ilmankin, kun kulutus on hallinnassa ja tilillä vielä rahaa.
Ristiriitainen joulu
Markkinatalous perustuu kulutukseen. Kulutus tuo mukanaan kaikenlaista turhalta tuntuvaa rihkamaa, jota ostamme vain hetken päästä poisheitettäväksi. Mauttomaltahan se tavara enimmäkseen tuntuu maalaisesta, joka on katsellut kaatopaikkoja ja jätteiden käsittelyasemia sillä silmällä. Myös laatutavara, taideteollisuus ja taidekin alkaa tuntua rihkamalta, kun sitä on kaikki paikat pullollaan.
Sellaista kulutusta, mikä ei tuota ylettömästi jätettä ja saastaa, ei stressaa liikaa, tuottaa hyvää mieltä, -pitäisi löytää. Tavaroitakin saa olla, mutta mieluiten paljon ei-aineellista. Laadukas ruoka on hyvä tietenkin ja varsinkin jouluna, mutta kun se kuitenkin menee liiallisuuksiin. Elektroniikka, varsinkin tietokoneet ja ohjelmat ovat aika lailla ihanteellisia joululahjoja. Työkalut, kirjat, kestokulutustavarat yleensäkin. Vaikka periaatteessa kaikkea on ihan liikaa.
Luontokokemukset ovat parhaita elämyksiä. Mutta ne ovat markkinataloudelle yhtä tyhjän kanssa, kun niitten ei tarvitse olla ostettavia tuotteita. Siinähän se juuri onkin, että tässä olisi todellinen kasvuala. Tuotteistetut luontoelämykset eivät ole yhtään sen huonompia kuin ilmaisetkaan, joskus päinvastoin. Joku näkee vaivaa tuodakseen jonkin asian esille ja ihmiset yhteen. Kyllä siitä kannattaa maksaa. Pidetäänhän kalliita rotukoiria paljon arvokkaampina kuin ilmaisia sekarotuisia koiria ja kissoja.
Mutta minkäs teet, kun parempaakaan systeemiä ei ole näköpiirissä, mikä pitäisi talouselämän pyörät pyörimässä.
Matkustaminenkin tuntuu rihkamalta ja turhalta. Nojatuolimatkat antavat joskus paljon syvällisempiä ja vaivattomampia elämyksiä. Vaikka kyllä maalaistakin hiveli lämmin meri, auringonpaiste ja ateriat katuravintoloissa, kun siihen vasta vanhoilla päivillä ilmaantui mahdollisuus. Sarkatakki, pussihousut, jatsari- saappaat ja tirolilaishattukin tuli riisuttua hetkeksi. Mutta pitääkö se sitten välttämättä toistaa, kun sen on kerran kokenut?
Turhuutta, turhuuden jälkeen, ajattelee kaiken kokenut. Muistan opettaja-ajoiltani kuinka olin puhunut ekaluokkalaisille pitkään turhista tavaroista, kun muuan Tuula viittasi ja sanoi, että kyllä ainakin minä tykkään taravoista ja haluan niitä lisää. Kansalaisrohkeutta hän ainakin osoitti.
Ekokylässä teimme jo vuosia sitten päätöksen, ettemme osta lahjoja toisillemme. Se pätee edelleenkin pääsääntöisesti. Lapset tietenkin ovat korruptoitunut luku erikseen ja he olisivat valmiita hillittömään kulutukseen.
Kannatan tietenkin pehmeitä arvoja, yhdessäoloa ja kaikkea hyvää kunhan se ei ainakaan minun osalleni tule liian suurina annoksina. Sekin hyvä voi olla aivan yhtä piinallista ja pakotettua kuin rojukulttuuri. Mitä draamoja Suomessa näytelläänkään joulun tienoilla, kun hyvä yhdessäolo muuttuukin helvetiksi alkoholin auttamana. Odotusten ja todellisuuden ristiriita on niin suuri. Maalaisen oma avioliittokin rikkoutui juuri jouluna, ei tosin viinan vaikutuksesta. Joskus se tuntui surulliselta joskus iloiselta, enemmän jälkimmäiseltä.
Jään täksi jouluksi erakoksi, kun sähkölämmitetty maja tyttären luona ei nyt houkuttele. En voisi olla vierashuoneessakaan montaa päivää, eremiitti mikä eremiitti. Pikku-Valter oli tosin lähdettyäni osoittanut majan suuntaan ja sanonut kokka. Tulkitsen sen tarkoittavan minua ja kaipausta. Hänestä minä olin hänen jokaisen sormella osoittaman mielijohteensa toteuttava iso, kiltti karhu.
Mikä se on se joulun sanoma, josta niin paljon paahdetaan?
Sellaista kulutusta, mikä ei tuota ylettömästi jätettä ja saastaa, ei stressaa liikaa, tuottaa hyvää mieltä, -pitäisi löytää. Tavaroitakin saa olla, mutta mieluiten paljon ei-aineellista. Laadukas ruoka on hyvä tietenkin ja varsinkin jouluna, mutta kun se kuitenkin menee liiallisuuksiin. Elektroniikka, varsinkin tietokoneet ja ohjelmat ovat aika lailla ihanteellisia joululahjoja. Työkalut, kirjat, kestokulutustavarat yleensäkin. Vaikka periaatteessa kaikkea on ihan liikaa.
Luontokokemukset ovat parhaita elämyksiä. Mutta ne ovat markkinataloudelle yhtä tyhjän kanssa, kun niitten ei tarvitse olla ostettavia tuotteita. Siinähän se juuri onkin, että tässä olisi todellinen kasvuala. Tuotteistetut luontoelämykset eivät ole yhtään sen huonompia kuin ilmaisetkaan, joskus päinvastoin. Joku näkee vaivaa tuodakseen jonkin asian esille ja ihmiset yhteen. Kyllä siitä kannattaa maksaa. Pidetäänhän kalliita rotukoiria paljon arvokkaampina kuin ilmaisia sekarotuisia koiria ja kissoja.
Mutta minkäs teet, kun parempaakaan systeemiä ei ole näköpiirissä, mikä pitäisi talouselämän pyörät pyörimässä.
Matkustaminenkin tuntuu rihkamalta ja turhalta. Nojatuolimatkat antavat joskus paljon syvällisempiä ja vaivattomampia elämyksiä. Vaikka kyllä maalaistakin hiveli lämmin meri, auringonpaiste ja ateriat katuravintoloissa, kun siihen vasta vanhoilla päivillä ilmaantui mahdollisuus. Sarkatakki, pussihousut, jatsari- saappaat ja tirolilaishattukin tuli riisuttua hetkeksi. Mutta pitääkö se sitten välttämättä toistaa, kun sen on kerran kokenut?
Turhuutta, turhuuden jälkeen, ajattelee kaiken kokenut. Muistan opettaja-ajoiltani kuinka olin puhunut ekaluokkalaisille pitkään turhista tavaroista, kun muuan Tuula viittasi ja sanoi, että kyllä ainakin minä tykkään taravoista ja haluan niitä lisää. Kansalaisrohkeutta hän ainakin osoitti.
Ekokylässä teimme jo vuosia sitten päätöksen, ettemme osta lahjoja toisillemme. Se pätee edelleenkin pääsääntöisesti. Lapset tietenkin ovat korruptoitunut luku erikseen ja he olisivat valmiita hillittömään kulutukseen.
Kannatan tietenkin pehmeitä arvoja, yhdessäoloa ja kaikkea hyvää kunhan se ei ainakaan minun osalleni tule liian suurina annoksina. Sekin hyvä voi olla aivan yhtä piinallista ja pakotettua kuin rojukulttuuri. Mitä draamoja Suomessa näytelläänkään joulun tienoilla, kun hyvä yhdessäolo muuttuukin helvetiksi alkoholin auttamana. Odotusten ja todellisuuden ristiriita on niin suuri. Maalaisen oma avioliittokin rikkoutui juuri jouluna, ei tosin viinan vaikutuksesta. Joskus se tuntui surulliselta joskus iloiselta, enemmän jälkimmäiseltä.
Jään täksi jouluksi erakoksi, kun sähkölämmitetty maja tyttären luona ei nyt houkuttele. En voisi olla vierashuoneessakaan montaa päivää, eremiitti mikä eremiitti. Pikku-Valter oli tosin lähdettyäni osoittanut majan suuntaan ja sanonut kokka. Tulkitsen sen tarkoittavan minua ja kaipausta. Hänestä minä olin hänen jokaisen sormella osoittaman mielijohteensa toteuttava iso, kiltti karhu.
Mikä se on se joulun sanoma, josta niin paljon paahdetaan?
17.12.03
Yhteisöllisyyttä
esiteltiin Image-lehdessä, luin kirjastossa. Lehdessä oli iso artikkeli Siperian Jeesuksesta, josta minäkin kesällä mainitsin. Kodantekijä kävi siellä pari vuotta sitten. Kysyn itseltäni, onko tuollainen yhteisöllisyys hyvästä vai pahasta.
Tuhannet ihmiset ovat saaneet elämälleen toivoa, ryhdistäytyneet, jättäneet juopottelun ja ruvenneet töihin. He elävät terveesti, viljelevät ruokaansa, hymyilevät ja puhuvat myönteisiä. Toivottomat kylät kaukana kaikesta ovat saaneet uutta elämää.
Kysyin samaa rakkaudelle omistetun yhteisön, Portugalin Tameran kohdalla. Siellä oli myös valoisia ja positiivisia ihmisiä.
Artikkelissa puhuttiin myös ristiriidoista. Konservatiivi-ortodoksiselta taholta on ennustettu, että vähitellen tästä yhteisöstä kehittyy itsemurhalahko.
Niin uskon minäkin voivan käydä. Totalitarismi vaikka kuinka hyvässä ei voi olla oikein. Pahat diktaattorit tekivät myös paljon hyviäkin asioita Saksassa, Italiassa ja Neuvostoliitossa ja muualla, mutta valheen ja sitä myöten rakenteellisen väkivallan perustalle on aina vaarallista rakentaa. Uskonnoissa se on tullut kulttuurisesti hyväksytyksi tosin. Uskonnon varjolla onkin sitten tehty eniten pahaa.
Pyhittävätkä keinot tarkoituksen?
Tuhannet ihmiset ovat saaneet elämälleen toivoa, ryhdistäytyneet, jättäneet juopottelun ja ruvenneet töihin. He elävät terveesti, viljelevät ruokaansa, hymyilevät ja puhuvat myönteisiä. Toivottomat kylät kaukana kaikesta ovat saaneet uutta elämää.
Kysyin samaa rakkaudelle omistetun yhteisön, Portugalin Tameran kohdalla. Siellä oli myös valoisia ja positiivisia ihmisiä.
Artikkelissa puhuttiin myös ristiriidoista. Konservatiivi-ortodoksiselta taholta on ennustettu, että vähitellen tästä yhteisöstä kehittyy itsemurhalahko.
Niin uskon minäkin voivan käydä. Totalitarismi vaikka kuinka hyvässä ei voi olla oikein. Pahat diktaattorit tekivät myös paljon hyviäkin asioita Saksassa, Italiassa ja Neuvostoliitossa ja muualla, mutta valheen ja sitä myöten rakenteellisen väkivallan perustalle on aina vaarallista rakentaa. Uskonnoissa se on tullut kulttuurisesti hyväksytyksi tosin. Uskonnon varjolla onkin sitten tehty eniten pahaa.
Pyhittävätkä keinot tarkoituksen?
Kemikaalivirasto
ei ole Suomelle ja EU:lle mikään pieni juttu, opimme aamu-tv:stä. Sijoittaa laitos jonnekin muualle kuin Helsinkiin olisi liioittelua. Lisätä yksi jatkolento jokaiselle monista maahan tulijoista, toisi turhia hankaluuksia, vaikka se aluepoliittisesti olisikin hyödyllistä.
Vaikka virasto onkin byrokratiaa, tehokkaimmillaan se vähentää byrokratiaa ja päällekkäisyyksiä ja lisää turvallisuutta.
Luin Yrsa Steniuksen Valta ja naiseus. Siinä oli se liikuttavuus-aspekti mukana, joka alkaa olla minulle taiteellisen kokemuksen kriteeri. Vaikka hän onkin esittänyt näitä teemojaan mediassa useinkin, ei kirja voinut olla järkyttämättä. Hän analysoi narsismia, joka meille blokkaajillekin on läheinen asia. Ikinä en itse ole ajatellut, että tekemiseni ja ajatukseni sinänsä olisi ketään kiinnostavaa, mutta aikalaistodistuksena asia voi olla toisin.
Steniuksen rehellisyys on aseistariisuvaa, kun hän kertoo putoamisestaan julkisesta asemasta, vallan kukkuloilta. Hänen elämänsä valinnat: abortit, toisena naisena oleminen ja androgynian analyysi ovat sellaista, joka menee yli turhaan rakennettujen sukupuolirajojen ja ennakkoluulojen. Sitäpaitsi Steniuksen näkökulma Ruotsin viime vuosikymmenien eräistä tapahtumista, median huipulta katsottuna, oli minulle sammakkoperspektiivissä eläneenä äärimmäisen kiinnostavaa. Kurkistus kulissien taakse kiehtoo.
Tämän kummallisen otsikon alle vielä lisää blogismia. En ikinä ajatellut, että oikeasti unessa saamani intuitio siitä, kuka on !AT:n takana voisi olla oikea. Jos vähäkään seuraa Suomen mediaa , näkee kuinka siellä on lukemattomia hyviä kirjoittajia. Jos pari huippua on lähtenyt mukaan tuntemattomina, se on pelkästään hyvä ja hauska asia ja nostaa koko alan statusta.
Minulle unen muistaminen on niin suuri asia, että en voinut olla siitä kertomatta. Oikeastaan unessa muistin, että olin pohtinut sitä asiaa aikaisemminkin ja siellä oli esiintynyt NH. Olen ollut joskus huolissani, että unimaailma on kuivunut minulta, niin etten sitä ainakaan muista. Olen joko täysin estynyt tyyppi tai sitten minulla ei ole itselleni salaisuuksia. Buddhalaisuudessa unien näkemättömyys voi olla hyväkin merkki.
Vaikka virasto onkin byrokratiaa, tehokkaimmillaan se vähentää byrokratiaa ja päällekkäisyyksiä ja lisää turvallisuutta.
Luin Yrsa Steniuksen Valta ja naiseus. Siinä oli se liikuttavuus-aspekti mukana, joka alkaa olla minulle taiteellisen kokemuksen kriteeri. Vaikka hän onkin esittänyt näitä teemojaan mediassa useinkin, ei kirja voinut olla järkyttämättä. Hän analysoi narsismia, joka meille blokkaajillekin on läheinen asia. Ikinä en itse ole ajatellut, että tekemiseni ja ajatukseni sinänsä olisi ketään kiinnostavaa, mutta aikalaistodistuksena asia voi olla toisin.
Steniuksen rehellisyys on aseistariisuvaa, kun hän kertoo putoamisestaan julkisesta asemasta, vallan kukkuloilta. Hänen elämänsä valinnat: abortit, toisena naisena oleminen ja androgynian analyysi ovat sellaista, joka menee yli turhaan rakennettujen sukupuolirajojen ja ennakkoluulojen. Sitäpaitsi Steniuksen näkökulma Ruotsin viime vuosikymmenien eräistä tapahtumista, median huipulta katsottuna, oli minulle sammakkoperspektiivissä eläneenä äärimmäisen kiinnostavaa. Kurkistus kulissien taakse kiehtoo.
Tämän kummallisen otsikon alle vielä lisää blogismia. En ikinä ajatellut, että oikeasti unessa saamani intuitio siitä, kuka on !AT:n takana voisi olla oikea. Jos vähäkään seuraa Suomen mediaa , näkee kuinka siellä on lukemattomia hyviä kirjoittajia. Jos pari huippua on lähtenyt mukaan tuntemattomina, se on pelkästään hyvä ja hauska asia ja nostaa koko alan statusta.
Minulle unen muistaminen on niin suuri asia, että en voinut olla siitä kertomatta. Oikeastaan unessa muistin, että olin pohtinut sitä asiaa aikaisemminkin ja siellä oli esiintynyt NH. Olen ollut joskus huolissani, että unimaailma on kuivunut minulta, niin etten sitä ainakaan muista. Olen joko täysin estynyt tyyppi tai sitten minulla ei ole itselleni salaisuuksia. Buddhalaisuudessa unien näkemättömyys voi olla hyväkin merkki.
16.12.03
Kauneimmat joululaulut
ovat joulukauden parasta antia. Meillä niitä on laulettu koko ekokylän historian ajan, viimeiset vuodet tunnelmallisessa, remontoidussa Väentuvassa. Tulee aina mieleen kuinka passeli paikka se on väen kokoontumisiin ja kuinka vähässä käytössä se on. Kuitenkin siihen on laitettu paljon julkista rahaa ja omaa työtä.
Ympäristöstä, metsien keskeltä tulee aina tupa täyteen etupäässä vanhoja naisia. Vaikka kuinka olisi omien juttujensa kanssa ymmällään, ihanat laulut ja osallistuminen, vaikka vaatimattomallakin äänellä tehoaa aina ja tulee hyvä ja rauhallinen olo, kun on laulanut vuotuisen vihkon kannesta kanteen.
Entinen rokkipappimme on muuttunut seurakunnan kirkkoherraksi eikä tänä vuonna enää ehtinyt. Hänen luomansa tunnelma oli ainutlaatuinen, mutta siitä huolimatta taika tehosi taas. Sibeliusakatemiassa opiskellut M. soittaa ja laulaa paremmin kuin keskiverto kanttori, musiikissa ei puuttunut mitään.
Itse joulu ei maalais-pakanaa paljoa hetkauta. En ole eläessäni lähettänyt yhtään joulukorttia. En ole vuosikymmeniin ostanut joululahjoja, antanut rahaa tyttärelle sensijaan, saanut niitä kyllä olen. Anopin kutomat villasukat olivat parhaasta päästä.
Pikkuiset ystäväni Uudellamaalla soittivat ja käskivät lähettää pistoolikotelon, koska heillä on nyt siihen sopiva kuula-ase. Samalla voit lähettää joululahjoja, oli kehotus nuoremmalta. En osta lahjoja edes tyttärenpojalleni, kun hän taatusti saa niitä tarpeeksi, vastasin. Hyvä on, lähetä sitten rahaa, oli häpeämätön lisäys. En tee sitäkään, vaikka kyllä sääli tuli puseroon, kun kuulin, että hän oli ollut taas sairaana, keuhkokuumeessa. Pidän sitäkin perheen huuhaa-aatteiden kaikuna, on ankara ajatukseni.
Sanoin pojille, että olen heitä ajatellen käyttänyt vähiä rahojani ja ostanut kirpparilta tietokoneeseeni sopivan rattiohjaimen. Kylän lapset ovat parina päivänä käyneet ajamassa rallipeliä, joka melkein tuntuu oikealta. Siinä saa kaahata ja rytätä peltiä mielensä mukaan. Itsestänikin se on yllättävän hauskaa.
Ympäristöstä, metsien keskeltä tulee aina tupa täyteen etupäässä vanhoja naisia. Vaikka kuinka olisi omien juttujensa kanssa ymmällään, ihanat laulut ja osallistuminen, vaikka vaatimattomallakin äänellä tehoaa aina ja tulee hyvä ja rauhallinen olo, kun on laulanut vuotuisen vihkon kannesta kanteen.
Entinen rokkipappimme on muuttunut seurakunnan kirkkoherraksi eikä tänä vuonna enää ehtinyt. Hänen luomansa tunnelma oli ainutlaatuinen, mutta siitä huolimatta taika tehosi taas. Sibeliusakatemiassa opiskellut M. soittaa ja laulaa paremmin kuin keskiverto kanttori, musiikissa ei puuttunut mitään.
Itse joulu ei maalais-pakanaa paljoa hetkauta. En ole eläessäni lähettänyt yhtään joulukorttia. En ole vuosikymmeniin ostanut joululahjoja, antanut rahaa tyttärelle sensijaan, saanut niitä kyllä olen. Anopin kutomat villasukat olivat parhaasta päästä.
Pikkuiset ystäväni Uudellamaalla soittivat ja käskivät lähettää pistoolikotelon, koska heillä on nyt siihen sopiva kuula-ase. Samalla voit lähettää joululahjoja, oli kehotus nuoremmalta. En osta lahjoja edes tyttärenpojalleni, kun hän taatusti saa niitä tarpeeksi, vastasin. Hyvä on, lähetä sitten rahaa, oli häpeämätön lisäys. En tee sitäkään, vaikka kyllä sääli tuli puseroon, kun kuulin, että hän oli ollut taas sairaana, keuhkokuumeessa. Pidän sitäkin perheen huuhaa-aatteiden kaikuna, on ankara ajatukseni.
Sanoin pojille, että olen heitä ajatellen käyttänyt vähiä rahojani ja ostanut kirpparilta tietokoneeseeni sopivan rattiohjaimen. Kylän lapset ovat parina päivänä käyneet ajamassa rallipeliä, joka melkein tuntuu oikealta. Siinä saa kaahata ja rytätä peltiä mielensä mukaan. Itsestänikin se on yllättävän hauskaa.
Keski-ikäistä valitusta
Keski-iän huomattava laajeneminen pistää maalaisen harjaantuneeseen tarkkailijasilmään. Olen huomaavinani, että viimeisten tietojen mukaan se alkaa joskus jopa alle kolmekymppisenä. Vastaavasti se on sitten pidentymässä loppupäästä. Isäni oli vanhus jo alle viisikymppisenä, nyt yli seitsenkymppinen on vielä keski-ikäinen. Ystäväni O.”Poika” N:nen ei ole vanhus, vaikka on täyttänyt jo 80.
Olla keski-ikäinen ja mies on huomattavan vaarallista. Tuskin on selvinnyt pikaisen (ennenaikaisen) siemensyöksyn tuottamasta häpeän tunteesta, kun prostata-ongelmat ja pitkittynyt laukeaminen alkavat jo vaivata.
Koska minulla ei ole sosiaalista elämää tällä hetkellä, katson paljon tv:tä. Eilisessä Ben Furmanissa selvisi, että ennenaikainen siemensyöksy on luonnon ovela keino saada aikaan hedelmöityminen. Nainenhan voi kyllästyä ennenaikaisesti ja vetäytyä. Luonnonvalinta on suosinut nopeita laukaisijoita.
Ihminen on onneksi luontoa ovelampi ja on keksinyt tähän ongelmaan keinoja. Alkupäässä mm. alkoholin, kokaiinin ja amfetamiinin ja loppupäässä viagrat ja muut konstit. Turvallinen ja seesteinen aika, jolloin potenssiongelmia on vähän, on keskimäärin 37 vuotiaana ja kestää n. vuoden.
Ei ihme, että parin löytäminen on onnenkauppaa, kun nainen hakee ensisijaisesti biologisia ja materiaalisia ehtoja täyttävää miestä. Paitsi, että henkisen ja fyysisen kumppanin löytäminen on kiven takana, suorituspaineetkin ovat lisääntyneet. Pitäisi myös osata tyydyttää kumppaninsa. Vaatimustaso on aivan toista luokkaa kuin ennen, mikä herättää pelkoa ja ahdistusta miesparoissa.
Eivät naisetkaan sinänsä helpolla pääse. Se kuvastuu esimerkiksi blogimaailmassa. Sinne mukaan uskaltautuneet vähäkään rohkeammat, jotka ryhtyvät kantamaan feminismin lippua joutuvat kiivaan nalkutuksen kohteiksi erektuslaisten, nuorten naisten fasistiseen pahuuteen uskovien ja ihmissuhdekommunistien taholta. Että maalainen mitenkään osallistuisi näihin kahakoihin, on loukkaus. Hän on vähään tyytyväinen, hän on kaikkea sitä mitä nimikin sanoo, hidas, vähäjärkinen ja ikävystyttävä, kuten muutkin lajitoverinsa, joiden elämänmenosta annetaan seuraavat linkit: tämä, tämä, tämä ja tämä.
Maalainen on yleensä tyytyväinen kaikkeen, kuten eilisen päivän yllättävään myynninedistämistoimintaan blogimaailman Jari Tervon ja Tommi Tabermanin taholta, mikä nosti kävijäluvut taas sadan vaiheille. Mitenkä tässä oikein osaisi olla, tässä suosion loisteessa. Globalisoituminenkin on viime päivinä koskettanut maalaista, kun ulkomaisia kävijöitä on tullut lisää. Kuinka pysyviä, saa tulevaisuus näyttää. Belgiasta tosin on käynyt vain yksi jo kuukausia sitten. Kostotoimenpiteenä lainasin teoksen Kurja Belgia, josta aion valita sopivan ilkeän lainauksen, jotta saan tuonkin maan aktivoitua. Maalainen alkaa vasta nyt ymmärtää pelin sääntöjä.
Populistisen perinteen kantajana maalainen ihmettelee sitäpaitsi selaimeensa putkahtanutta linkkiä, joka kertoo hankkeesta nimeltä Blogit.fi. Taasko sitä puuhataan kansan selän takana jotakin!
Olla keski-ikäinen ja mies on huomattavan vaarallista. Tuskin on selvinnyt pikaisen (ennenaikaisen) siemensyöksyn tuottamasta häpeän tunteesta, kun prostata-ongelmat ja pitkittynyt laukeaminen alkavat jo vaivata.
Koska minulla ei ole sosiaalista elämää tällä hetkellä, katson paljon tv:tä. Eilisessä Ben Furmanissa selvisi, että ennenaikainen siemensyöksy on luonnon ovela keino saada aikaan hedelmöityminen. Nainenhan voi kyllästyä ennenaikaisesti ja vetäytyä. Luonnonvalinta on suosinut nopeita laukaisijoita.
Ihminen on onneksi luontoa ovelampi ja on keksinyt tähän ongelmaan keinoja. Alkupäässä mm. alkoholin, kokaiinin ja amfetamiinin ja loppupäässä viagrat ja muut konstit. Turvallinen ja seesteinen aika, jolloin potenssiongelmia on vähän, on keskimäärin 37 vuotiaana ja kestää n. vuoden.
Ei ihme, että parin löytäminen on onnenkauppaa, kun nainen hakee ensisijaisesti biologisia ja materiaalisia ehtoja täyttävää miestä. Paitsi, että henkisen ja fyysisen kumppanin löytäminen on kiven takana, suorituspaineetkin ovat lisääntyneet. Pitäisi myös osata tyydyttää kumppaninsa. Vaatimustaso on aivan toista luokkaa kuin ennen, mikä herättää pelkoa ja ahdistusta miesparoissa.
Eivät naisetkaan sinänsä helpolla pääse. Se kuvastuu esimerkiksi blogimaailmassa. Sinne mukaan uskaltautuneet vähäkään rohkeammat, jotka ryhtyvät kantamaan feminismin lippua joutuvat kiivaan nalkutuksen kohteiksi erektuslaisten, nuorten naisten fasistiseen pahuuteen uskovien ja ihmissuhdekommunistien taholta. Että maalainen mitenkään osallistuisi näihin kahakoihin, on loukkaus. Hän on vähään tyytyväinen, hän on kaikkea sitä mitä nimikin sanoo, hidas, vähäjärkinen ja ikävystyttävä, kuten muutkin lajitoverinsa, joiden elämänmenosta annetaan seuraavat linkit: tämä, tämä, tämä ja tämä.
Maalainen on yleensä tyytyväinen kaikkeen, kuten eilisen päivän yllättävään myynninedistämistoimintaan blogimaailman Jari Tervon ja Tommi Tabermanin taholta, mikä nosti kävijäluvut taas sadan vaiheille. Mitenkä tässä oikein osaisi olla, tässä suosion loisteessa. Globalisoituminenkin on viime päivinä koskettanut maalaista, kun ulkomaisia kävijöitä on tullut lisää. Kuinka pysyviä, saa tulevaisuus näyttää. Belgiasta tosin on käynyt vain yksi jo kuukausia sitten. Kostotoimenpiteenä lainasin teoksen Kurja Belgia, josta aion valita sopivan ilkeän lainauksen, jotta saan tuonkin maan aktivoitua. Maalainen alkaa vasta nyt ymmärtää pelin sääntöjä.
Populistisen perinteen kantajana maalainen ihmettelee sitäpaitsi selaimeensa putkahtanutta linkkiä, joka kertoo hankkeesta nimeltä Blogit.fi. Taasko sitä puuhataan kansan selän takana jotakin!
15.12.03
Rajalla
Ikinuori ystäväni vinkkaa minut toimistoonsa, kuten monesti ennenkin. Hänellä on joitakin papereita, joita hän haluaa käännettäväksi suomeksi.
Ne kertovat taas eräästä käänteen tekevästä keksinnöstä. Kyseessä on kehitysmaaoloissa, biokaasua kehittävä muutaman metrin pituinen makkara, joka kaivetaan maahan. Sinne laitetaan sisälle vettä ja lantaa ja se tuottaa kaasua, joka on helppo johtaa majassa sijaitsevaan lieteen poltettavaksi. Se on tehty yksinkertaisella tekniikalla, tötterö on pelkkää muovikelmua.
Olen lukenut Kiinassa ja Afrikassakin käytettävistä säiliöistä, joissa tehdään biokaasua yksittäisiin talouksiin. Tämä on huomattavasti vielä yksinkertaisempaa tekniikkaa kuin metalliset säiliöt ja uskon sillä olevan mahdollisuuksia toimia lämpimässä ilmanalassa.
Muistan kuinka kaverini joku vuosi sitten suunnitteli isoja, hevosenlannalla täytettäviä säiliöitä. Joskus ne piti rakennettaman vanhan, romahtamaisillaan olevan navetan sisään, joskus ulos, betonialustalle, varastossa olevan romulasin sisään paketoituna. Nyt hän suunnittelee, että laittaisimme näitä makkaroita vaikka pannuhuoneeseen ja lopulta, kun sanon sitä mahdottomaksi, hän ehdottaa, että katkaisemme viemärin ja keräämme talon viemärijätteet ison makkaran sisään ja katsomme mitä tapahtuu. Sieluni silmillä näen meidät lapioimassa paskaa.
Hänen mielestään tässä on halpa ratkaisu maatilojen lantaongelmaan. Ei tarvitse kallista ja monimutkaista huipputekniikkaa, jota mv. Kalmari ja ystävämme A. firmoineen yrittävät lanseerata Suomeen. Olemme molemmat olleet Tanskassa katsomassa kooperatiivista voimalaitosta, joka tekee useiden tilojen lannasta energiaa.
Yritän selittää, ettei suomalainen maanviljelijä enää lähde lapioimaan lantaa, ei ole aikaa, eikä työvoimaa. Kaiken on tapahduttava koneilla. Sanon, etten ole vieläkään vakuuttunut, että energia-alalla jylläävät salaliitot. Kyse voi olla pelkästään kustannuksista ja hinnoista. Silti salaliittoja voi olla. Sinun pitäisi jo tässä vaiheessa olla, ystäväni vastaa.
Sanon hänelle, että ehkä nyt on kyse vain muutaman vuosikymmenen siirtymäkaudesta kunnes fuusioenergia ratkaisee energiaongelmat.
Mietin kuinka hiuksenhieno ero on hulluuden ja viisauden välillä. Kuinka viisaita ystäväni useimmiten puhuu, mutta kuinka helposti kaikki menee ulalle. Tässä ei ehdottomasti ole kyse ”henkisistä energioista”, mutta ilmiö on aivan sama kuin huuhaan ja ns. tieteen välillä. Huuhaa käyttää usein populaaritieteen ja filosofian sanastoa ja käsitteistöä, mutta johtopäätökset vievät toisiin todellisuuksiin ja värähtelyihin. Tästä olkoon esimerkkinä seuraava linkki, aivan yhtä lahjakas kuin oli ns. kylmäfuusio.
Edellisen linkin kautta pääsee katsomaan tyypillistä huuhaatoimintaa, aivan uskomatonta itsensä ja toisten pettämistä, mutta laitoin pääsivunkin osoitteen mukaan.
Kyse voi myös olla lähestyvästä romahduksesta, todistavathan Alzheimer-potilaiden omaisetkin kuinka alussa he saattoivat mennä mukaan aivan järkeviltä tuntuviin kuvitteluihin ja salaliittoteorioihin, kunnes vastaan tuli raja ja he pudistivat itsensä eroon houremaailmasta. Ero todellisuuden ja kuvitellun välillä on hiuksenhieno.
Ne kertovat taas eräästä käänteen tekevästä keksinnöstä. Kyseessä on kehitysmaaoloissa, biokaasua kehittävä muutaman metrin pituinen makkara, joka kaivetaan maahan. Sinne laitetaan sisälle vettä ja lantaa ja se tuottaa kaasua, joka on helppo johtaa majassa sijaitsevaan lieteen poltettavaksi. Se on tehty yksinkertaisella tekniikalla, tötterö on pelkkää muovikelmua.
Olen lukenut Kiinassa ja Afrikassakin käytettävistä säiliöistä, joissa tehdään biokaasua yksittäisiin talouksiin. Tämä on huomattavasti vielä yksinkertaisempaa tekniikkaa kuin metalliset säiliöt ja uskon sillä olevan mahdollisuuksia toimia lämpimässä ilmanalassa.
Muistan kuinka kaverini joku vuosi sitten suunnitteli isoja, hevosenlannalla täytettäviä säiliöitä. Joskus ne piti rakennettaman vanhan, romahtamaisillaan olevan navetan sisään, joskus ulos, betonialustalle, varastossa olevan romulasin sisään paketoituna. Nyt hän suunnittelee, että laittaisimme näitä makkaroita vaikka pannuhuoneeseen ja lopulta, kun sanon sitä mahdottomaksi, hän ehdottaa, että katkaisemme viemärin ja keräämme talon viemärijätteet ison makkaran sisään ja katsomme mitä tapahtuu. Sieluni silmillä näen meidät lapioimassa paskaa.
Hänen mielestään tässä on halpa ratkaisu maatilojen lantaongelmaan. Ei tarvitse kallista ja monimutkaista huipputekniikkaa, jota mv. Kalmari ja ystävämme A. firmoineen yrittävät lanseerata Suomeen. Olemme molemmat olleet Tanskassa katsomassa kooperatiivista voimalaitosta, joka tekee useiden tilojen lannasta energiaa.
Yritän selittää, ettei suomalainen maanviljelijä enää lähde lapioimaan lantaa, ei ole aikaa, eikä työvoimaa. Kaiken on tapahduttava koneilla. Sanon, etten ole vieläkään vakuuttunut, että energia-alalla jylläävät salaliitot. Kyse voi olla pelkästään kustannuksista ja hinnoista. Silti salaliittoja voi olla. Sinun pitäisi jo tässä vaiheessa olla, ystäväni vastaa.
Sanon hänelle, että ehkä nyt on kyse vain muutaman vuosikymmenen siirtymäkaudesta kunnes fuusioenergia ratkaisee energiaongelmat.
Mietin kuinka hiuksenhieno ero on hulluuden ja viisauden välillä. Kuinka viisaita ystäväni useimmiten puhuu, mutta kuinka helposti kaikki menee ulalle. Tässä ei ehdottomasti ole kyse ”henkisistä energioista”, mutta ilmiö on aivan sama kuin huuhaan ja ns. tieteen välillä. Huuhaa käyttää usein populaaritieteen ja filosofian sanastoa ja käsitteistöä, mutta johtopäätökset vievät toisiin todellisuuksiin ja värähtelyihin. Tästä olkoon esimerkkinä seuraava linkki, aivan yhtä lahjakas kuin oli ns. kylmäfuusio.
Edellisen linkin kautta pääsee katsomaan tyypillistä huuhaatoimintaa, aivan uskomatonta itsensä ja toisten pettämistä, mutta laitoin pääsivunkin osoitteen mukaan.
Kyse voi myös olla lähestyvästä romahduksesta, todistavathan Alzheimer-potilaiden omaisetkin kuinka alussa he saattoivat mennä mukaan aivan järkeviltä tuntuviin kuvitteluihin ja salaliittoteorioihin, kunnes vastaan tuli raja ja he pudistivat itsensä eroon houremaailmasta. Ero todellisuuden ja kuvitellun välillä on hiuksenhieno.
14.12.03
Suku
Kaksi pientä poikaa syöksyy suinpäin ulos kolmenkymmenen asteen pakkaseen. He sukeltavat avoimelta kuistilta suoraan syvään lumeen. Heistä tuntui, että Raivotar käy heidän kimppuunsa.
Raivotar oli piika, kotiapulainen, nuori nainen, joka pienellä palkalla oli ottanut hoitaakseen karjan ja taloustyöt, mukavuuksettomassa, emännättömässä maatalossa Metsä-Lapissa. Aika oli joskus 50-luvun loppupuolta ja minä olin pienempi pojista.
Raivotar oli itse asiassa mukava nuori nainen, joka oli tullut hulluksi, kuten silloin sanottiin. Hän oli kyllästynyt elämän ankeuteen, kovaan työhön ja ankariin oloihin, lyönyt päänsä kylmässä saunassa pyykätessään 30 asteen pakkasessa. Hän pyöri maassa ja huusi suoraa huutoa suu vaahdossa .
Joskus myöhemmin luin suvustani tehtyä tutkimusta ja huomasin, että tämä nainen, joka sai meidät syöksymään pää edellä hankeen, oli siellä myös mukana. Hänen vanhempansa olivat serkuksia ja perheessä oli aivan liian monta lasta.
Tuohon aikaan eivät vielä uudet psyyken lääkkeet olleet tulleet. Tapahtui raivokkaita purkauksia. Villin lännen tyylisiä linnoittautumisia tapahtui ja piirittäjät tulittivat linnoittautujaa. Sota oli vielä lähellä ja väkivaltaan turvautuminen herkässä. Lestadiolaisuus ruokki tätä arktista hysteriaa. Oma isäni uhkasi kirveellä perhettään. Siitä oli jäljellä vuosikausia kirveen jälki oven pielessä.
Esi-isäni olivat Oulun tervaporvareita 1600-luvulla. Heidän jälkeläisestään tuli Sodankylän nimismies, lappalaisten kurittaja. Suvussa oli ollut Uudenkaupungin pormestari, joka sai kuolemantuomion hävitettyään kirkonkalleudet uhkapeleissä ollessaan Isoa Vihaa paossa Ruotsissa, mutta armahdettiin. Hänen jälkeläisensä lähetettiin Upsalaan opiskelemaan. Hän oli kuriton nuorimies, joka istui paljon karsserissa, mutta oli itsensä Linne´n oppilas. Levoton nuorimies lähti hermolomalle Lappiin, jossa sai tietää, että hänen nimiinsä perustettu porokarja oli kasvanut niin isoksi, että nuorukainen katsoi uudisasukkaan elämän olevan hänelle vakaampi ja turvallisempi elämänura kuin herrana olo. Hänestä tuli patriarkka, jonka tapaamisesta Jaakko Fellman kirjoittaa innoittuneena kirjassaan Poimintoja muistiinpanoista Lapissa s. 240:
… Pihassa otti minut vastaan harmaapää ukko kohteliaisuudella ja kursailemisella, joka osoitti maailmaantottumusta. Tullessani hän oli puettu paikkakunnan tavalliseen pukuun, mutta vähän ajan kuluttua hän astui sisään kullatuilla napeilla varustetussa poimutakissa, joka oli tehty Tukholmassa 1760-luvulla, kuningas Adolf Fredrikin aikana. Hän pyysi saada sanoa minua veljeksi, koska hän oli ollut isäni koulu- ja yliopistokumppani. Puhdas ja rehti mieli ilmeni hänen kasvoissaan, puheissaan ja arvosteluissaan. Häntä kunnioitti kansa, jolle hän oli puolen vuosisataa ollut neuvonantajana ja sovintotuomarina. Hän oli monitietoinen mies ja puhui jollakin asiantuntemuksella kirjallisuudesta, taloudesta, historiasta ja semminkin luonnontieteestä. Opettajistaan hän jumaloi Linne´tä, piti Rudbäckiä ja Celsiusta arvossa. Ensinmainitun opetusta hän oli nauttinut kaksi vuotta, ensin yksityisissä, sitten julkisissa luennoissa, ja niistä hän oli tehnyt tarkkoja muistiinpanoja, jotka hänellä vielä olivat tallella. Pyysin niitä häneltä ostaa. Mutta siihen hän ei myöntynyt, lausuen: ” Ei minä tahdon ne säilyttää autuaasti kuolleen herra Linne´n muistona. Niistä muistan, että minäkin olen ollut matkalla Parnassoon (maisteriksi), mutta eksyin Lappiin. Viisitoista vuotta sitten oli tällä seudulla kamala nälkävuosi. Tuomari E. tarjosi minulle silloin noista muistiinpanoista tynnyrillisen rukiita, mutta minä mieluummin jyrsin pettua ja pidin muistiinpanoni, sillä ne tuottavat minulle huvia, muistuttaen minulle muinoisia iloisia päiviä”. Erääseen kohtaan niissä oli ukko kirjoittanut: V.1745 olen syntynyt. Isäni oli maaviskaali, varakruununvouti ja nimismies Sodankylässä. V. 1758 syyskuun 25.p.nä minut kirjoitettiin ylioppilaaksi Turun akatemiaan. Opiskeltuani siellä kaksi vuotta, olin kotiopettajana kunnon perheissä, jatkoin sitten opintojani Upsalassa ja tulin kamarikirjuriksi Tukholman kamarikollegioon”. Minun piti nyt mainita hänelle nykyiset Turun professorit. Niistä hän tunsi vain von Hellensin, ent. Heleniuksen. Me kuuntelimme kauvan yhdessä Linne´tä, mutta minua nuorempi hän oli, huokaisi ukko. Kysyin häneltä, miksi hän oli valinnut asuinpaikkansa täällä. ”Onnettomuudekseni”, vastasi hän, ”oli kumminani muutamat rikkaat isäni lappalaistuttavat. Ne olivat minulle kumminlahjana antaneet muutamia poroja, jotka vähitellen lisääntyivät siihen määrään, että niitä jo oli suuri lauma. Lähdin Tukholmasta virkalomalle tervehtiäkseni vanhempiani ja myydäkseni poroni, saadakseni varoja akortimaksuun. Niitä oli jo silloin useita satoja. Mutta köyhyys oli maassa, eikä kukaan niitä ostanut. Luulin, että nämä elukat ja uudistalo täällä toisi minulle suotuisempia päiviä kuin ylimääräinen virka kamarikollegiossa. Kaikki kävi alussa hyvin, mutta sattui halloja ja poroni kuolivat täällä omituiseen porotautiin. Silloin olin jo naimisissa erään täkäläisen naisen kanssa, ja oli jo myöhästä palata entisiin oloihin. Kaksikymmentä vuotta elin köyhyydessä, mutta Herra on siunannut maan, ja poikani ovat uutteria työmiehiä. Ehkä on Jumala kutsunut minut viljelemään tätä erämaata.” Nyt hän taas oli päässyt hyviin varoihin ja hänellä oli talossaan 30 lehmää, neljä hevosta, joukko poroja ja lampaita.
Lapsuuteni Sodankylässä lähes kaikki –ei junantuomat olivat sukua minulle. Suvussa oli ollut valtiopäivämiehiä. Yhtä kutsuttiin senaattoriksi, koska hän oli ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan, senaatin talousosaston jäsen. Hän oli päässyt opintielle lakimieheksi, mutta en tiedä hänestä juuri mitään muuta kuin, että hän oli hankkinut tien Sodankylään ja Laanilaan asti. Sen jonka sorassa kiiltävät kultahiput.
Isoisäni isä oli koulumestari, jonka hautakivessä Sodankylän vanhalla hautausmaalla lukee: Opetti lapsia lukeman ja puhui heillen Jumalasta. Paulaharju kuvaili häntä Sompion katekeetaksi, joka omisti Mustan Raamatun. Muistelin tätä Ruotsin vuosinani kun opetin lapsia lukemaan - ja puhuin heille Jumalasta, mutta minä sanoin, ettei sellaista käsittääkseni ole.
Suvun jotkut jäsenet omistivat suuria maa-tiloja Sodankylässä. Kohtaloita ja skandaaleja oli jos jonkinlaisia. Erään pankinjohtajan lapset kuolivat tulipalossa. Lapsuudestani muistan kuinka erään arvossapidetyn, mutta viinaanmenevän kunnallisneuvoksen nuori tytär kuoli myös tulipalossa, josta spekuloitiin paljon. Isä ei antanut purkaa hiiltynyttä rauniota ja se oli kymmeniä vuosia kuin muistomerkkinä joen rannassa keskellä kirkonkylää.
Lestadiuksen Jumala ja Perkele olivat monille jokapäiväistä elämää. Minun äitini kuoli ollessani kuusivuotias eikä minusta sen jälkeen oikeastaan pitänyt kukaan huolta, ainakaan erityisesti. Se antoi kuitenkin rikkaan lapsuuden. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt sortua viinaan, mielenhäiriöihin, sairauksiin, mutta vielä niin ei ole käynyt. Ruotsissa puhuttiin voikukkalapsista, jotka säilyvät elossa vaikeissakin oloissa.
Raivotar oli piika, kotiapulainen, nuori nainen, joka pienellä palkalla oli ottanut hoitaakseen karjan ja taloustyöt, mukavuuksettomassa, emännättömässä maatalossa Metsä-Lapissa. Aika oli joskus 50-luvun loppupuolta ja minä olin pienempi pojista.
Raivotar oli itse asiassa mukava nuori nainen, joka oli tullut hulluksi, kuten silloin sanottiin. Hän oli kyllästynyt elämän ankeuteen, kovaan työhön ja ankariin oloihin, lyönyt päänsä kylmässä saunassa pyykätessään 30 asteen pakkasessa. Hän pyöri maassa ja huusi suoraa huutoa suu vaahdossa .
Joskus myöhemmin luin suvustani tehtyä tutkimusta ja huomasin, että tämä nainen, joka sai meidät syöksymään pää edellä hankeen, oli siellä myös mukana. Hänen vanhempansa olivat serkuksia ja perheessä oli aivan liian monta lasta.
Tuohon aikaan eivät vielä uudet psyyken lääkkeet olleet tulleet. Tapahtui raivokkaita purkauksia. Villin lännen tyylisiä linnoittautumisia tapahtui ja piirittäjät tulittivat linnoittautujaa. Sota oli vielä lähellä ja väkivaltaan turvautuminen herkässä. Lestadiolaisuus ruokki tätä arktista hysteriaa. Oma isäni uhkasi kirveellä perhettään. Siitä oli jäljellä vuosikausia kirveen jälki oven pielessä.
Esi-isäni olivat Oulun tervaporvareita 1600-luvulla. Heidän jälkeläisestään tuli Sodankylän nimismies, lappalaisten kurittaja. Suvussa oli ollut Uudenkaupungin pormestari, joka sai kuolemantuomion hävitettyään kirkonkalleudet uhkapeleissä ollessaan Isoa Vihaa paossa Ruotsissa, mutta armahdettiin. Hänen jälkeläisensä lähetettiin Upsalaan opiskelemaan. Hän oli kuriton nuorimies, joka istui paljon karsserissa, mutta oli itsensä Linne´n oppilas. Levoton nuorimies lähti hermolomalle Lappiin, jossa sai tietää, että hänen nimiinsä perustettu porokarja oli kasvanut niin isoksi, että nuorukainen katsoi uudisasukkaan elämän olevan hänelle vakaampi ja turvallisempi elämänura kuin herrana olo. Hänestä tuli patriarkka, jonka tapaamisesta Jaakko Fellman kirjoittaa innoittuneena kirjassaan Poimintoja muistiinpanoista Lapissa s. 240:
… Pihassa otti minut vastaan harmaapää ukko kohteliaisuudella ja kursailemisella, joka osoitti maailmaantottumusta. Tullessani hän oli puettu paikkakunnan tavalliseen pukuun, mutta vähän ajan kuluttua hän astui sisään kullatuilla napeilla varustetussa poimutakissa, joka oli tehty Tukholmassa 1760-luvulla, kuningas Adolf Fredrikin aikana. Hän pyysi saada sanoa minua veljeksi, koska hän oli ollut isäni koulu- ja yliopistokumppani. Puhdas ja rehti mieli ilmeni hänen kasvoissaan, puheissaan ja arvosteluissaan. Häntä kunnioitti kansa, jolle hän oli puolen vuosisataa ollut neuvonantajana ja sovintotuomarina. Hän oli monitietoinen mies ja puhui jollakin asiantuntemuksella kirjallisuudesta, taloudesta, historiasta ja semminkin luonnontieteestä. Opettajistaan hän jumaloi Linne´tä, piti Rudbäckiä ja Celsiusta arvossa. Ensinmainitun opetusta hän oli nauttinut kaksi vuotta, ensin yksityisissä, sitten julkisissa luennoissa, ja niistä hän oli tehnyt tarkkoja muistiinpanoja, jotka hänellä vielä olivat tallella. Pyysin niitä häneltä ostaa. Mutta siihen hän ei myöntynyt, lausuen: ” Ei minä tahdon ne säilyttää autuaasti kuolleen herra Linne´n muistona. Niistä muistan, että minäkin olen ollut matkalla Parnassoon (maisteriksi), mutta eksyin Lappiin. Viisitoista vuotta sitten oli tällä seudulla kamala nälkävuosi. Tuomari E. tarjosi minulle silloin noista muistiinpanoista tynnyrillisen rukiita, mutta minä mieluummin jyrsin pettua ja pidin muistiinpanoni, sillä ne tuottavat minulle huvia, muistuttaen minulle muinoisia iloisia päiviä”. Erääseen kohtaan niissä oli ukko kirjoittanut: V.1745 olen syntynyt. Isäni oli maaviskaali, varakruununvouti ja nimismies Sodankylässä. V. 1758 syyskuun 25.p.nä minut kirjoitettiin ylioppilaaksi Turun akatemiaan. Opiskeltuani siellä kaksi vuotta, olin kotiopettajana kunnon perheissä, jatkoin sitten opintojani Upsalassa ja tulin kamarikirjuriksi Tukholman kamarikollegioon”. Minun piti nyt mainita hänelle nykyiset Turun professorit. Niistä hän tunsi vain von Hellensin, ent. Heleniuksen. Me kuuntelimme kauvan yhdessä Linne´tä, mutta minua nuorempi hän oli, huokaisi ukko. Kysyin häneltä, miksi hän oli valinnut asuinpaikkansa täällä. ”Onnettomuudekseni”, vastasi hän, ”oli kumminani muutamat rikkaat isäni lappalaistuttavat. Ne olivat minulle kumminlahjana antaneet muutamia poroja, jotka vähitellen lisääntyivät siihen määrään, että niitä jo oli suuri lauma. Lähdin Tukholmasta virkalomalle tervehtiäkseni vanhempiani ja myydäkseni poroni, saadakseni varoja akortimaksuun. Niitä oli jo silloin useita satoja. Mutta köyhyys oli maassa, eikä kukaan niitä ostanut. Luulin, että nämä elukat ja uudistalo täällä toisi minulle suotuisempia päiviä kuin ylimääräinen virka kamarikollegiossa. Kaikki kävi alussa hyvin, mutta sattui halloja ja poroni kuolivat täällä omituiseen porotautiin. Silloin olin jo naimisissa erään täkäläisen naisen kanssa, ja oli jo myöhästä palata entisiin oloihin. Kaksikymmentä vuotta elin köyhyydessä, mutta Herra on siunannut maan, ja poikani ovat uutteria työmiehiä. Ehkä on Jumala kutsunut minut viljelemään tätä erämaata.” Nyt hän taas oli päässyt hyviin varoihin ja hänellä oli talossaan 30 lehmää, neljä hevosta, joukko poroja ja lampaita.
Lapsuuteni Sodankylässä lähes kaikki –ei junantuomat olivat sukua minulle. Suvussa oli ollut valtiopäivämiehiä. Yhtä kutsuttiin senaattoriksi, koska hän oli ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan, senaatin talousosaston jäsen. Hän oli päässyt opintielle lakimieheksi, mutta en tiedä hänestä juuri mitään muuta kuin, että hän oli hankkinut tien Sodankylään ja Laanilaan asti. Sen jonka sorassa kiiltävät kultahiput.
Isoisäni isä oli koulumestari, jonka hautakivessä Sodankylän vanhalla hautausmaalla lukee: Opetti lapsia lukeman ja puhui heillen Jumalasta. Paulaharju kuvaili häntä Sompion katekeetaksi, joka omisti Mustan Raamatun. Muistelin tätä Ruotsin vuosinani kun opetin lapsia lukemaan - ja puhuin heille Jumalasta, mutta minä sanoin, ettei sellaista käsittääkseni ole.
Suvun jotkut jäsenet omistivat suuria maa-tiloja Sodankylässä. Kohtaloita ja skandaaleja oli jos jonkinlaisia. Erään pankinjohtajan lapset kuolivat tulipalossa. Lapsuudestani muistan kuinka erään arvossapidetyn, mutta viinaanmenevän kunnallisneuvoksen nuori tytär kuoli myös tulipalossa, josta spekuloitiin paljon. Isä ei antanut purkaa hiiltynyttä rauniota ja se oli kymmeniä vuosia kuin muistomerkkinä joen rannassa keskellä kirkonkylää.
Lestadiuksen Jumala ja Perkele olivat monille jokapäiväistä elämää. Minun äitini kuoli ollessani kuusivuotias eikä minusta sen jälkeen oikeastaan pitänyt kukaan huolta, ainakaan erityisesti. Se antoi kuitenkin rikkaan lapsuuden. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt sortua viinaan, mielenhäiriöihin, sairauksiin, mutta vielä niin ei ole käynyt. Ruotsissa puhuttiin voikukkalapsista, jotka säilyvät elossa vaikeissakin oloissa.
13.12.03
Helmi blogistossa
Vaikka paljon selailenkin blogeja, tajuntaani ei ole ennen tullut Belabixin kirjoituksia. Luin ne lähes kaikki yhteen pötköön. Joku joskus mietti, mikä olisi luontevin kirjana julkaistava blogi. Tässähän se on. En rupea kertomaan millaisen kuvan sain tekijästä ja mitä tuntemuksia koin. Blogia pitää ymmärtääkseni firman keskijohdossa oleva asiantuntija. Tietokonejärjestelmistä ja sen sellaisista on käsittääkseni kyse. Hänen maailmansa on mahdollisimman kaukana omastani, mutta pystyin silti eläytymään siihen. Todellinen lukukokemus. Hänen kielensä on äärimmäisen selvää ja kaunista, minun käsittääkseni julkaisukelpoista sellaisenaan.
Kyyneleet tulivat silmiini kun luin seuraavan kappaleen, toiseksi viimeisimmässä, empaattisessa ja hauskassa Päiväkirjoituksessa Joululahjatoivomuksia:... Sitten en tiedä onko tämä ihan sinun hallintoaluettasi, mutta ehkä voit ainakin antaa vinkin yläkerran johtajalle. Siis että jos jotenkin järjestäisit maalaiselle ja erityisesti sille pienelle pojalle terveitä elinvuosia.
Kyyneleet tulivat silmiini kun luin seuraavan kappaleen, toiseksi viimeisimmässä, empaattisessa ja hauskassa Päiväkirjoituksessa Joululahjatoivomuksia:... Sitten en tiedä onko tämä ihan sinun hallintoaluettasi, mutta ehkä voit ainakin antaa vinkin yläkerran johtajalle. Siis että jos jotenkin järjestäisit maalaiselle ja erityisesti sille pienelle pojalle terveitä elinvuosia.
Tunnekylmyyttä
Kuulen läheisen sukulaisen syövän levinneen leikkaamattomaksi. Ennusteet ovat huonot. En usko häntä koskaan vihanneeni, vaikka nuorena tappelimme verissäpäin. Minusta ei ollut vastusta, mutta joskus käytin asetta, jolla löin säälimättä.
Emme olleet kilpailijoita, koska ikäeromme oli niin suuri. Hän oli niin monella tavalla lahjakkaampi. Hän oli perinyt isän muistin, minä ehkä kanan. Hän oli seuran keskipiste, minä periferiassa kuuntelemassa. Hänellä oli jo kouluaikana tyttöystäviä ja vakituinen, minulla vain yksi ja vähän aikaa. Hän omisti isän ja sisarusten rakkauden.
Hän uskalsi mitä vain. Poltti tupakkaa kuin miehet, käytti alkoholia. Sodankylän lähin viinakauppa oli sadan kilometrin päässä. Veljeni lintsasi joskus koulusta, haki viinalastin ja myi pimeästi tovereilleen. Kun opettaja lukiossa yritti joskus pompottaa ja käski hakea jotakin kotoa, poika otti taksin ja ajoi sillä. Kotona ei ollut rahaa, mutta veljelläni sitä oli aina. Minunkin vähät rahani hän otti.
Joskus pienempänä, minulla on muistikuva, piialta oli viety rahaa ja isä alkoi kuulustella minua, koska olin nuorin ja muut olivat kieltäneet. En tiennyt asiasta mitään, mutta isä kiusasi minua tuntikausia, ehkä löikin. Joskus vuosia myöhemmin pahoinpitelin hänet, kun hän kävi kimppuuni hellapuun kanssa. Se oli kuin henkinen vapautus, en jäänyt isäsuhteen vangiksi. En ollut kenestäkään riippuvainen sen jälkeen.
Joskus vuosia myöhemmin sain tietää, että veljeni oli ne rahat vienyt ja minä sain syyt niskoilleni ja hän tiesi, että minua kidutettiin. Jollakin tavalla luonnevikainen hän oli silloin. Hän pystyi valehtelemaan silmäänsä räpäyttämättä. Hän oli rakastettu tuhlaajapoika.
Emme koskaan tulleet kovin läheisiksi myöhemminkään. Hän on kokenut kovia kolhuja, menestynyt parhaimmillaan hyvin, ennen lamaa. Hän oli Suomen Kuvalehden "Hän" erään kerran, alhaalta kuvattuna, savuke tai sikaari suussa ja tuo valloittava nauru huulillaan. Financial Times haastatteli häntä niinä aikoina, jolloin kaikilla meni lujaa ja hänkin osti maita ja kiinteistöjä.
Sitten tuli romahdus, valuuttalainaa oli, meni talot ja tavarat ja työpaikka. Mutta ei mennyt perhe. Sama ylemmästä säädystä naitu lukiolaissydänkäpynen, joka oli pysynyt hänen rinnallaan kaikki vaikeat vuodet, pysyi edelleenkin. Mikä varmaankaan ei ollut helppoa, koska veljeni vietti väliin varsin pahaa elämää. Vaikeata oli varmaan senkin jälkeen, tiedän vain katkelmia, mutta yhteiskunnan elätettäväksi ei velipoika jäänyt vaan rakensi uudelleen mitä rakennettavissa oli. Mies joka jo nuorena heinäpellolla seivästi enemmän heiniä kuin me kaksi muuta veljeä yhteensä, ei hevillä lannistu.
En tiedä olisiko meillä mitään puhuttavaa tai sovittavaa. Ei oikeastaan sillä meikäläinen ei pehmene. Me emme pyydä anteeksi, emmekä pyydä siunausta Jeesuksen nimessä ja veressä, kuten sukupolvet meidän edellämme ovat halunneet,- isäkin, joka oli olevinaan niin kova. Hän käytti elämänsä viimeiset vuosikymmenet sairastamiseen, sängyssä makaamiseen ja raamatun lukemiseen.
Emme olleet kilpailijoita, koska ikäeromme oli niin suuri. Hän oli niin monella tavalla lahjakkaampi. Hän oli perinyt isän muistin, minä ehkä kanan. Hän oli seuran keskipiste, minä periferiassa kuuntelemassa. Hänellä oli jo kouluaikana tyttöystäviä ja vakituinen, minulla vain yksi ja vähän aikaa. Hän omisti isän ja sisarusten rakkauden.
Hän uskalsi mitä vain. Poltti tupakkaa kuin miehet, käytti alkoholia. Sodankylän lähin viinakauppa oli sadan kilometrin päässä. Veljeni lintsasi joskus koulusta, haki viinalastin ja myi pimeästi tovereilleen. Kun opettaja lukiossa yritti joskus pompottaa ja käski hakea jotakin kotoa, poika otti taksin ja ajoi sillä. Kotona ei ollut rahaa, mutta veljelläni sitä oli aina. Minunkin vähät rahani hän otti.
Joskus pienempänä, minulla on muistikuva, piialta oli viety rahaa ja isä alkoi kuulustella minua, koska olin nuorin ja muut olivat kieltäneet. En tiennyt asiasta mitään, mutta isä kiusasi minua tuntikausia, ehkä löikin. Joskus vuosia myöhemmin pahoinpitelin hänet, kun hän kävi kimppuuni hellapuun kanssa. Se oli kuin henkinen vapautus, en jäänyt isäsuhteen vangiksi. En ollut kenestäkään riippuvainen sen jälkeen.
Joskus vuosia myöhemmin sain tietää, että veljeni oli ne rahat vienyt ja minä sain syyt niskoilleni ja hän tiesi, että minua kidutettiin. Jollakin tavalla luonnevikainen hän oli silloin. Hän pystyi valehtelemaan silmäänsä räpäyttämättä. Hän oli rakastettu tuhlaajapoika.
Emme koskaan tulleet kovin läheisiksi myöhemminkään. Hän on kokenut kovia kolhuja, menestynyt parhaimmillaan hyvin, ennen lamaa. Hän oli Suomen Kuvalehden "Hän" erään kerran, alhaalta kuvattuna, savuke tai sikaari suussa ja tuo valloittava nauru huulillaan. Financial Times haastatteli häntä niinä aikoina, jolloin kaikilla meni lujaa ja hänkin osti maita ja kiinteistöjä.
Sitten tuli romahdus, valuuttalainaa oli, meni talot ja tavarat ja työpaikka. Mutta ei mennyt perhe. Sama ylemmästä säädystä naitu lukiolaissydänkäpynen, joka oli pysynyt hänen rinnallaan kaikki vaikeat vuodet, pysyi edelleenkin. Mikä varmaankaan ei ollut helppoa, koska veljeni vietti väliin varsin pahaa elämää. Vaikeata oli varmaan senkin jälkeen, tiedän vain katkelmia, mutta yhteiskunnan elätettäväksi ei velipoika jäänyt vaan rakensi uudelleen mitä rakennettavissa oli. Mies joka jo nuorena heinäpellolla seivästi enemmän heiniä kuin me kaksi muuta veljeä yhteensä, ei hevillä lannistu.
En tiedä olisiko meillä mitään puhuttavaa tai sovittavaa. Ei oikeastaan sillä meikäläinen ei pehmene. Me emme pyydä anteeksi, emmekä pyydä siunausta Jeesuksen nimessä ja veressä, kuten sukupolvet meidän edellämme ovat halunneet,- isäkin, joka oli olevinaan niin kova. Hän käytti elämänsä viimeiset vuosikymmenet sairastamiseen, sängyssä makaamiseen ja raamatun lukemiseen.
12.12.03
Muumipeikolle
Että se olit sinä. Nyt ymmärrän tekijä- ja esiintymispalkkiot. Mutta oletko oikeudenomistaja, Toven poika siis? Nyt sekin selvisi.
Mutta et voi olla myöntämättä, että tiettyjä yhtäläisyyksiä on Neil Hardwickiin: tuo alkoholin käyttö, matkustelu, ei suomenkielinen syntyperä ja tietty kesyttömyys.
Yritys kuitenkin oli hyvään, olemmehan kummatkin hyvän palveluksessa, sinä Ehdottoman Totuuden, minä järjen, - maalais-.
Olen peräti kuullut, että Keuruun Nuorkauppakamarin toimesta maalaiselle on ruvettu hommaamaan yrittäjäpalkintoa, yrityksestä nostaa Keuruu takaisin Suomen kartalle.
Pyydän vielä kerran anteeksi koko blogimaailmalta, että paljastin Muumipeikon olevan Neil Hardwick.
Mutta et voi olla myöntämättä, että tiettyjä yhtäläisyyksiä on Neil Hardwickiin: tuo alkoholin käyttö, matkustelu, ei suomenkielinen syntyperä ja tietty kesyttömyys.
Yritys kuitenkin oli hyvään, olemmehan kummatkin hyvän palveluksessa, sinä Ehdottoman Totuuden, minä järjen, - maalais-.
Olen peräti kuullut, että Keuruun Nuorkauppakamarin toimesta maalaiselle on ruvettu hommaamaan yrittäjäpalkintoa, yrityksestä nostaa Keuruu takaisin Suomen kartalle.
Pyydän vielä kerran anteeksi koko blogimaailmalta, että paljastin Muumipeikon olevan Neil Hardwick.
Kehystin eiliset kävijämittarin luvut
En ole vielä ratkaissut laitanko kuvan hirvensarvien viereen vaiko ylioppilaskuvien sekaan piirongin päälle. Luvut ovat 256/362.
Jos tänäänkin riittää vielä hajakävijöitä, haluan vielä jatkaa metsään huutelua vanhasta puimakoneesta eli Päivän Pamauksesta ja blogimediasta yleensä.
Taustana on se, että näen, että kyseessä on vallankumouksellinen ja uusi media. Arvostan kovasti kaikkien pioneerien työtä ja varsinkin Pinserin pitäjäpariskuntaa. Listojen suunnittelu ja ylläpitäminen on vaatinut ja vaatii varmaan paljon vapaaehtoista kansalaistyötä.
Näen, että maalla pienet kyläyhdistykset ja muut puljut saavat helposti hankerahaa hyvien mutta joskus kovasti periferisten asioiden tekemiseen, josta hankevetäjän palkka muodostaa suurimman osan.
Miksei arvokasta kansalaisyhteiskunnan rakentamistyötä tekevä Pinseri hankkisi ja saisi myös yhteiskunnan varoja ja mahdollistaisi vaikka vähän virkavapaata tai lisäansioita kunnioitettaville vetäjille.
Muistan kuinka Sitra uusi yliasiamies/pääjohtaja Esko Aho sanoi tiedotusvälineille, että nyt keskitytään sosiaalisiin keksintöihin. Ehkä Sitrasta voisi tulla tukea tai jostain TEE-keskuksista. Se edellyttäisi järjestäytymistä, ehkä yhdistys-muotoista yhteisöä. Siinä tietenkin menetettäisiin myös jotakin ja mukaan tulisi itseään ruokkivaa byrokratiaa. Samik puhuu mahdollisesta päätoimittajasta listalle. Jo se edellyttää järjestäytymistä.
Jonkin verran on esiintynyt myös asiallista keskustelua listan nykyisestä muodosta eikä pelkkää metsään huutelua. Aivan tyypilliset ovat asetelmat. Kärjessä olevat ovat tyytyväisiä, kun saavat paistatella siinä auringossa, missä eilen olin. Viidentoista minuutin kuuluisuus maistui toki hyvälle. Listan pohjilla olevat eivät reagoi, ainakaan julkisesti, kun eivät halua vaikuttaa ahneilta ja mustasukkaisilta. PP:ssa on kyse saavutetuista valta-asemista, hiekkalaatikossa tosin kuten on sanottu, aivan kuin missä tahansa meritokratiassa. Minä olen kansan asialla.
Entäpä jos PP:n sijasta olisi Tänään luetaan näitä - lista, kävijämäärien mukaan tehty. Se olisi markkinatalousmaista kilpailua ja asemat joutuisi hankkimaan joka päivä erikseen. Ei olisi ystävyyssuhteiden ja mahdollisten listamanipulaatioiden muovaamia klikkejä. Uskon, että kirjoitustuotteiden laatu kuitenkin ratkaisisi kuten nytkin pääsääntöisesti. Jokin julkisuuskampanja, kuten se mihin ihan spontaanisti ja ajattelematta ryhdyin, saattaisi ryydittää ja sekoittaa kuvioita, mutta haitanneeko tuo.
Jos tänäänkin riittää vielä hajakävijöitä, haluan vielä jatkaa metsään huutelua vanhasta puimakoneesta eli Päivän Pamauksesta ja blogimediasta yleensä.
Taustana on se, että näen, että kyseessä on vallankumouksellinen ja uusi media. Arvostan kovasti kaikkien pioneerien työtä ja varsinkin Pinserin pitäjäpariskuntaa. Listojen suunnittelu ja ylläpitäminen on vaatinut ja vaatii varmaan paljon vapaaehtoista kansalaistyötä.
Näen, että maalla pienet kyläyhdistykset ja muut puljut saavat helposti hankerahaa hyvien mutta joskus kovasti periferisten asioiden tekemiseen, josta hankevetäjän palkka muodostaa suurimman osan.
Miksei arvokasta kansalaisyhteiskunnan rakentamistyötä tekevä Pinseri hankkisi ja saisi myös yhteiskunnan varoja ja mahdollistaisi vaikka vähän virkavapaata tai lisäansioita kunnioitettaville vetäjille.
Muistan kuinka Sitra uusi yliasiamies/pääjohtaja Esko Aho sanoi tiedotusvälineille, että nyt keskitytään sosiaalisiin keksintöihin. Ehkä Sitrasta voisi tulla tukea tai jostain TEE-keskuksista. Se edellyttäisi järjestäytymistä, ehkä yhdistys-muotoista yhteisöä. Siinä tietenkin menetettäisiin myös jotakin ja mukaan tulisi itseään ruokkivaa byrokratiaa. Samik puhuu mahdollisesta päätoimittajasta listalle. Jo se edellyttää järjestäytymistä.
Jonkin verran on esiintynyt myös asiallista keskustelua listan nykyisestä muodosta eikä pelkkää metsään huutelua. Aivan tyypilliset ovat asetelmat. Kärjessä olevat ovat tyytyväisiä, kun saavat paistatella siinä auringossa, missä eilen olin. Viidentoista minuutin kuuluisuus maistui toki hyvälle. Listan pohjilla olevat eivät reagoi, ainakaan julkisesti, kun eivät halua vaikuttaa ahneilta ja mustasukkaisilta. PP:ssa on kyse saavutetuista valta-asemista, hiekkalaatikossa tosin kuten on sanottu, aivan kuin missä tahansa meritokratiassa. Minä olen kansan asialla.
Entäpä jos PP:n sijasta olisi Tänään luetaan näitä - lista, kävijämäärien mukaan tehty. Se olisi markkinatalousmaista kilpailua ja asemat joutuisi hankkimaan joka päivä erikseen. Ei olisi ystävyyssuhteiden ja mahdollisten listamanipulaatioiden muovaamia klikkejä. Uskon, että kirjoitustuotteiden laatu kuitenkin ratkaisisi kuten nytkin pääsääntöisesti. Jokin julkisuuskampanja, kuten se mihin ihan spontaanisti ja ajattelematta ryhdyin, saattaisi ryydittää ja sekoittaa kuvioita, mutta haitanneeko tuo.
11.12.03
Nousin uuninpankolta
kirjoittamaan tätä. Haha Neil Hardwick -eiku !Absolute Truth/ Kuhla Kaan sanoo, ettei hän ole hän. En pysty todistamaan intuitiotani niin kuin ei myöskään NH/AT/KK pysty todistamaan, ettei hän ole NH. Ei ole tietysti tarviskaan, mutta epäilys saattoi jäädä itämään.
Blogistanin reaktiot täällä ja täällä osoittavat, että Päivän Pamaus on kuin vanha puimakone. Se ei tee työtään kunnolla. Siis kannattaa hankkia uusi tai korjata vanha, sanoo maalaisen viisaus. Janne Toivoniemi kertoo, että joku on nollannut hänen PP;nsa, samaa kertoi Mitvit muistaakseni joskus ennen. En ole sitä tehnyt, vaikka olisin sen voinut teknisesti. Sillä ei ole väliä, että minun sijoitukseeni on myös jotenkin vaikutettu.
Puolustukseni Tiramisun sijoituksen manipuloimiselle oli, että se korjaantui heti seuraavana päivänä, enkä ollut poistanut kuin muutaman ruksin. Tarkoitukseni oli kiinnittää huomiota PP:n epäluotettavuuteen, miksei myös näpäyttää, koska minua kaivelee se näätäeläinten hävittämisehdotus ja hienoinen ylimielisyys muutenkin. Minä kyllä aion seurata Misun maallemuuttoblogia; siitä voi tulla herkullisia huomioita ja kontrastejakin.
En löytänyt keinoa miten Misulle voi kirjoittaa. Täytyy yrittää sitten tässä: Kökkötraktori-termin on käsittääkseni lanseerannut Ruben Stiller, luulen, vaikka asuinkin silloin Ruotsissa. Eikö blogin nimi Ammuntaa... olisi sopivan kaksimielinen.
Tuli mieleen, että kävijämittari voisi puolestaan rekisteröidä kaikki "ilmaiset pornokuva-haut". Siis suo siellä, vetelä täällä. Joka tapauksessa PP lonksuttaa eikä ole luotettava. Mitä kaikkea sinne kätkeytyykään!
Blogistanin reaktiot täällä ja täällä osoittavat, että Päivän Pamaus on kuin vanha puimakone. Se ei tee työtään kunnolla. Siis kannattaa hankkia uusi tai korjata vanha, sanoo maalaisen viisaus. Janne Toivoniemi kertoo, että joku on nollannut hänen PP;nsa, samaa kertoi Mitvit muistaakseni joskus ennen. En ole sitä tehnyt, vaikka olisin sen voinut teknisesti. Sillä ei ole väliä, että minun sijoitukseeni on myös jotenkin vaikutettu.
Puolustukseni Tiramisun sijoituksen manipuloimiselle oli, että se korjaantui heti seuraavana päivänä, enkä ollut poistanut kuin muutaman ruksin. Tarkoitukseni oli kiinnittää huomiota PP:n epäluotettavuuteen, miksei myös näpäyttää, koska minua kaivelee se näätäeläinten hävittämisehdotus ja hienoinen ylimielisyys muutenkin. Minä kyllä aion seurata Misun maallemuuttoblogia; siitä voi tulla herkullisia huomioita ja kontrastejakin.
En löytänyt keinoa miten Misulle voi kirjoittaa. Täytyy yrittää sitten tässä: Kökkötraktori-termin on käsittääkseni lanseerannut Ruben Stiller, luulen, vaikka asuinkin silloin Ruotsissa. Eikö blogin nimi Ammuntaa... olisi sopivan kaksimielinen.
Tuli mieleen, että kävijämittari voisi puolestaan rekisteröidä kaikki "ilmaiset pornokuva-haut". Siis suo siellä, vetelä täällä. Joka tapauksessa PP lonksuttaa eikä ole luotettava. Mitä kaikkea sinne kätkeytyykään!
252
latausta ja 165 eri kävijää oli eilisen kävijäennätykseni. Parempaan en tule kovin hevillä pystymään, jos en keksi uutta uhittelun aihetta. Päänsärky on poissa ja myös kofeiini verestä. Se mahdollistaa kaivatut päiväunet. Tämänikäisen pitää käydä nokosilla. Olen suunnitellut joskus uuninpankolle menoa. Sellainen täällä on Väentuvassa. Kaverini M. rupesi rakentamaan varaavaa takkaa, teki uunin ja pankon juuri tästä romanttisesta syystä. Samalla hän repi koko talon sisustuksen ja remontista tuli täydellinen ja kallis. Siinä hötäkässä vaimo kyllästyi ja muutti erilleen. Vaimollisen ei siis kannata haaveilla uuninpankosta.
Vakavaa asiaa on sensijaan tämä listasijoitus. Olen mielestäni osoittanut, että Päivän Pamaus on aikansa elänyt. Samalla kun kävijämääräni kohosivat ennätykseen, listasijoitukseni romahti. Henkilökohtaisesti se ei merkitse minulle mitään, mutta olen kiinnostunut nettijulkaisemisen tason ja kiinnostuksen nostamisesta. Luvalla sanoen joskus täällä on tylsää. Kävijämittareihin perustuva listasijoitus tekisi topista entistä dynaamisemman. Nyt se on staattinen ja tykkäämiselle perustuva. Se hylkii myös blogistanin ulkopuolelta yleisöä saavia. Se on altis manipuloinnille. Käyntimittari ei veisi montaa riviä. Sellaisen tekeminen ei ammattilaiselle ole vaikeaa. Bitithän eivät juuri maksa mitään.
Top-listan muoto innostaa käymään katsomassa muittenkin tuotoksia. Lukea vain itsensä yläpuolella olevia ei ole pakko, elämää on kaikkialla. Ihmistä saattaa avartaa nähdä jotakin uutta ja yllättävää, mikä ei ole yhtä helppoa PP:sta käsin.
Huomenna kerron nimen, joka intuitioni mukaan on !Absolute Truthin takana. Todistaa en voi ja hän pystyy kieltämällä pysymään edelleen tuntemattomana. Jos nyt joku ei vielä arvaa, ketä tarkoitan lisää vihjeitä: Hän opiskeli kotimaassaan partikkeleja ja jännityksiä, mutta on Suomessa keskittynyt aivan toisiin asioihin kuten poliisimiehiin ja pakanoihin.
Vakavaa asiaa on sensijaan tämä listasijoitus. Olen mielestäni osoittanut, että Päivän Pamaus on aikansa elänyt. Samalla kun kävijämääräni kohosivat ennätykseen, listasijoitukseni romahti. Henkilökohtaisesti se ei merkitse minulle mitään, mutta olen kiinnostunut nettijulkaisemisen tason ja kiinnostuksen nostamisesta. Luvalla sanoen joskus täällä on tylsää. Kävijämittareihin perustuva listasijoitus tekisi topista entistä dynaamisemman. Nyt se on staattinen ja tykkäämiselle perustuva. Se hylkii myös blogistanin ulkopuolelta yleisöä saavia. Se on altis manipuloinnille. Käyntimittari ei veisi montaa riviä. Sellaisen tekeminen ei ammattilaiselle ole vaikeaa. Bitithän eivät juuri maksa mitään.
Top-listan muoto innostaa käymään katsomassa muittenkin tuotoksia. Lukea vain itsensä yläpuolella olevia ei ole pakko, elämää on kaikkialla. Ihmistä saattaa avartaa nähdä jotakin uutta ja yllättävää, mikä ei ole yhtä helppoa PP:sta käsin.
Huomenna kerron nimen, joka intuitioni mukaan on !Absolute Truthin takana. Todistaa en voi ja hän pystyy kieltämällä pysymään edelleen tuntemattomana. Jos nyt joku ei vielä arvaa, ketä tarkoitan lisää vihjeitä: Hän opiskeli kotimaassaan partikkeleja ja jännityksiä, mutta on Suomessa keskittynyt aivan toisiin asioihin kuten poliisimiehiin ja pakanoihin.
10.12.03
Rektiot
eivät ole täysin kunnossa !Absolute Truthilla, mikä viittaa ulkomaalaiseen syntyperään. Hänen kielensä on kuitenkin herkullisen luovaa ja idiomaattista. Paistattelen vielä hetken aikaa huomion lämmössä ja koska minulla on ollut monia kävijöitä, ihmettelen ovatko kaikki jo hoksanneet, ketä tarkoitan. Jos eivät, tässä vielä vähän vihjeitä: Hänellä, Richard Burtonilla ja Tom Jonesilla on jotakin muutakin yhteistä kuin komeus. Eräässä hänen jo vuosi sitten kirjoittamassaan kommentissa puhutaan kirja- ja esiintymispalkkioista! Olen vakuuttunut, että olen oikeassa henkilön suhteen.
Vaikka en ole koskaan äänestänyt oikeistoa, enkä ole ihastunut kokoomusrouvien arvomaailmaan, silti viimeaikaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa oikeistosta päin tulee järkevimpiä ehdotuksia siitä, kuinka lusikka on otettava kauniisti käteen globalisoituneessa järjestelmässä. Maalainen tietää, ettei hyvää lypsylehmää kannata teurastaa. Lehmän on oltava hyvässä kunnossa ja terve, jotta se tuottaa. Näin on myös yritysten laita.
Yritysten kilpailukyky ja innovaatioiden edistäminen, porkkanoiden tarjoaminen on meille kaikille tärkeää niin suuressa kuin pienessä. En luota ns. radikaaliin teatteriälymystöön, josta oli esimerkkinä Rantala-niminen ohjaaja toissailtaisessa tv:n irtisanomisillassa. He ovat samoilla linjoilla rastatukkaisten, kansalaispalkkaa vaativien, vaihtoehtotyttöjen kanssa. Jostakin täytyy sen jaettavankin tulla. Ylihuominen mielenilmaisu on hurskastelua.
Itselläni ei oma lehmä ole ojassa. Olen joutunut irtisanotuksi ja syrjäytynyt enkä iäkkäänä ole saanut töitä. Aikaisemmin en ole paljoa hakenutkaan, mutta nyt on pari hakemusta vetämässä. Hieman haikea olen, kun maallemuutto tämän kaltaisiin ekoyhteisöihin ei ole ottanut tulta, emmekä mekään ole onnistuneet tarjoamaan parempaa esikuvaa. Täällä kyllä työmarkkinatuellakin elävä pärjää kohtuullisen hyvin, mutta se ei ole ratkaisu vaan jostakin pitäisi tulla tuotantoakin.
Vaikka en ole koskaan äänestänyt oikeistoa, enkä ole ihastunut kokoomusrouvien arvomaailmaan, silti viimeaikaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa oikeistosta päin tulee järkevimpiä ehdotuksia siitä, kuinka lusikka on otettava kauniisti käteen globalisoituneessa järjestelmässä. Maalainen tietää, ettei hyvää lypsylehmää kannata teurastaa. Lehmän on oltava hyvässä kunnossa ja terve, jotta se tuottaa. Näin on myös yritysten laita.
Yritysten kilpailukyky ja innovaatioiden edistäminen, porkkanoiden tarjoaminen on meille kaikille tärkeää niin suuressa kuin pienessä. En luota ns. radikaaliin teatteriälymystöön, josta oli esimerkkinä Rantala-niminen ohjaaja toissailtaisessa tv:n irtisanomisillassa. He ovat samoilla linjoilla rastatukkaisten, kansalaispalkkaa vaativien, vaihtoehtotyttöjen kanssa. Jostakin täytyy sen jaettavankin tulla. Ylihuominen mielenilmaisu on hurskastelua.
Itselläni ei oma lehmä ole ojassa. Olen joutunut irtisanotuksi ja syrjäytynyt enkä iäkkäänä ole saanut töitä. Aikaisemmin en ole paljoa hakenutkaan, mutta nyt on pari hakemusta vetämässä. Hieman haikea olen, kun maallemuutto tämän kaltaisiin ekoyhteisöihin ei ole ottanut tulta, emmekä mekään ole onnistuneet tarjoamaan parempaa esikuvaa. Täällä kyllä työmarkkinatuellakin elävä pärjää kohtuullisen hyvin, mutta se ei ole ratkaisu vaan jostakin pitäisi tulla tuotantoakin.
Pää on kipeä,
ei huonosta omastatunnosta vaan koska yritän lopettaa kahvinjuonnin tältä erää. Olen syönyt päänsärkytabletteja, mutta en taaskaan osannut ennakoida kunnolla. Millaista helvettiä mahtaakaan olla huumausaineriippuvuus.
Aion myöhemmin jatkaa teoriaani siitä kuka on !Ablolute Truthin takana. Teoria se ei oikein ole, koska en pysty esittämään faktoja. Miksi ihmeessä mietin tätä niin, että tieto tuli unessa? Ehkä se on älyllinen haaste. Vaikka olenkin seurustellut uniin uskovien kanssa, luulen kuitenkin tekstin ominaisuuksien olleen takana oletuksessani. Teksti ei ole syntyperäisen suomalaisen kirjoittamaa!
Aion myöhemmin jatkaa teoriaani siitä kuka on !Ablolute Truthin takana. Teoria se ei oikein ole, koska en pysty esittämään faktoja. Miksi ihmeessä mietin tätä niin, että tieto tuli unessa? Ehkä se on älyllinen haaste. Vaikka olenkin seurustellut uniin uskovien kanssa, luulen kuitenkin tekstin ominaisuuksien olleen takana oletuksessani. Teksti ei ole syntyperäisen suomalaisen kirjoittamaa!
9.12.03
Top-lista ei ole luotettava
Minusta näytti, että se toimi. Luin Tiramisun leuhkan entryn. Ei ihme, että Panu kimpaantuu näille pöljille. Ei olisi kyllä aihetta tuhlata ruutia variksiin. Vai, että ei lue itsensä alapuolella olevia, ei ole kiinnostunut. Mikä asenne, vaikka tuskin blogistan siitä kaatuu, kun tuo harvinaisen vähäistä ja kapeaa sisältöä itse tuottava ei ole kiinnostunut.
Kokeilin huvin vuoksi top-listan manipuloimista ottamalla pois muutaman Tiramisun saaman rastin. Sinne ei pitäisi olla ulkopuolisella asiaa, mutta niin vain oli, kun heti seuraavassa päivityksessä neidin sijoitus laski monta sijaa. Samoin top-listaa voinee myös manipuloida tekemällä useita nimimerkkejä. Ehdotan listan pitäjille: Tehkää vedenpitävämpi systeemi! Minä en taatusti ole hakkeri, vaikka pystyin vaivatta poistamaan nuo muutamat Misun saamat rastit. Jos olette kiinnostuneet, voin kertoa miten menettelin. Voisitte samalla pohtia myös ideaani kolmesta sarjasta, jotta myös alemmaksi sijoittuneet otettaisiin huomioon paremmin.
Top-lista sinänsä on elävä. Minulla se on selaimen aloitussivuna. Päivän pamaus on kuin ikävä liitännäinen. Lukisin blogeja paljon mieluummin Top-listan kautta, koska siinä näkyvät päivitykset ja sijoitukset, mikä tuo tämän omituisen kiehtovan dynamiikan. Osoitin lisäksi, että idiootinkin olisi helppo manipuloida, ainakin hetkellisesti PP:sta. Jos listasijoitus tulisi kävijätilaston mukaan, se ottaisi huomioon myös ulkopuolisen maailman. Jokaisella pitäisi olla siten kävijämittari, joka rekisteröisi vain eri kävijät, ei toistuvia saman vuorokauden aikana. Tuon, että pääsin muuttamaan ruksauksia, mahdollisti käyttämäni kävijämittari. Pyydän tietenkin anteeksi. Lopetan kaikki likaiset temput. Mutta puolustan hakkerointiani sillä, että sen ansiosta turvallisuus voisi parantua.
Panun lista Poliittisten puolueiden jms ominaisuuksista sen sijaan oli älykäs ja hauska. On ero sisällöllä ja sisällöllä.
Kaikkeen ei pitäisi mennä työntämään mielipidettään. Mutta en voi olla sanomatta, että pakkoruotsissa ei ole muuta vikaa kuin yhdyssanan alkuosa. Ruotsi ja ruotsinkieli on niin kiinteä osa identiteettiämme, että kaikille pitäisi antaa mahdollisuus tutustua siihen. Tosin koulu menetelmineen pilaa monen muunkin hyvän asian. Ei tällaisia asioita päätetä katuparlamentissa eikä kansanäänestyksissä.
Kokeilin huvin vuoksi top-listan manipuloimista ottamalla pois muutaman Tiramisun saaman rastin. Sinne ei pitäisi olla ulkopuolisella asiaa, mutta niin vain oli, kun heti seuraavassa päivityksessä neidin sijoitus laski monta sijaa. Samoin top-listaa voinee myös manipuloida tekemällä useita nimimerkkejä. Ehdotan listan pitäjille: Tehkää vedenpitävämpi systeemi! Minä en taatusti ole hakkeri, vaikka pystyin vaivatta poistamaan nuo muutamat Misun saamat rastit. Jos olette kiinnostuneet, voin kertoa miten menettelin. Voisitte samalla pohtia myös ideaani kolmesta sarjasta, jotta myös alemmaksi sijoittuneet otettaisiin huomioon paremmin.
Top-lista sinänsä on elävä. Minulla se on selaimen aloitussivuna. Päivän pamaus on kuin ikävä liitännäinen. Lukisin blogeja paljon mieluummin Top-listan kautta, koska siinä näkyvät päivitykset ja sijoitukset, mikä tuo tämän omituisen kiehtovan dynamiikan. Osoitin lisäksi, että idiootinkin olisi helppo manipuloida, ainakin hetkellisesti PP:sta. Jos listasijoitus tulisi kävijätilaston mukaan, se ottaisi huomioon myös ulkopuolisen maailman. Jokaisella pitäisi olla siten kävijämittari, joka rekisteröisi vain eri kävijät, ei toistuvia saman vuorokauden aikana. Tuon, että pääsin muuttamaan ruksauksia, mahdollisti käyttämäni kävijämittari. Pyydän tietenkin anteeksi. Lopetan kaikki likaiset temput. Mutta puolustan hakkerointiani sillä, että sen ansiosta turvallisuus voisi parantua.
Panun lista Poliittisten puolueiden jms ominaisuuksista sen sijaan oli älykäs ja hauska. On ero sisällöllä ja sisällöllä.
Kaikkeen ei pitäisi mennä työntämään mielipidettään. Mutta en voi olla sanomatta, että pakkoruotsissa ei ole muuta vikaa kuin yhdyssanan alkuosa. Ruotsi ja ruotsinkieli on niin kiinteä osa identiteettiämme, että kaikille pitäisi antaa mahdollisuus tutustua siihen. Tosin koulu menetelmineen pilaa monen muunkin hyvän asian. Ei tällaisia asioita päätetä katuparlamentissa eikä kansanäänestyksissä.
Juuri, kun aioin tehdä skuupin,
blogger oikkuilee. Tein tikusta asiaa, että pääsin hyötyliikkumaan loistavaan säähän. On mukavaa nähdä paljas maa joulukuussa. On sitä lumisia joulukuita koettukin ihan tarpeeksi. Lunta ehtii vielä tulla. Myrsky oli kaatanut ainakin kymmenen komeaa puuta metsässämme; näppejä syyhyttäisi päästä niiden kimppuun, mutta jaksan pitää itseni kurissa.
Viime kesäisten säilykkeiden, juurikkaiden ja purjon ansiosta ruokapuoli pysyy suorastaan ylellisenä. Ruokana oli pieniä lihapullia, paistettua purjoa, hillottua, tomaattia, kurpitsa-puolukkahilloa, keitettyä palsternakkaa ja porkkanaa. Laitan juuri ja juuri pehmenneiden keitettyjen juurikkaiden päälle öljyä tai voita ja sokeria ripauksen. Se kohottaa makua melkoisesti. Viiniä tietenkin ja leipää. Ostin eri tavalla täytettyjä oliiveja, savustettuja simpukoita, hedelmiä, juustokokoelman. Ei hassumpaa työttömän ja syrjäytyneen ruoaksi. Täytyyhän sitä vähän hemmotella itseään.
Päästän tässä odotellessa sen mainitsemani bloggaajattaren puhelinnumeron alkuosan. Se oli ainakin muutama vuosi sitten: 040-7311..., enkä palaa siihen enää.
Mutta se varsinainen skuupin yritys. Se on tietenkin pelkkää oletusta, mutta huuhaaystäväni ovat neuvoneet luottamaan intuitioon.
Kysyin Absolute truthin kielestä. Eikö siinä ole hieman vieras sävy, vaikka siinä on paljon peri- suomalaisia sanoja. Kuka on tällaisen kielen mestari tässä maassa?
Te blogistania kansoittavat nuorehkot henkilöt, olette kuvitelleet, että AT on myös nuori. Se on ikärasismia. Hän on itse asiassa jo harmaantunut ikäloppu vaikka kovin nuorekas. Huumori on ollut kuitenkin hänen ammattialansa, joten älkää luulko, että puhun eri henkilöstä. Polttaako?
Viime kesäisten säilykkeiden, juurikkaiden ja purjon ansiosta ruokapuoli pysyy suorastaan ylellisenä. Ruokana oli pieniä lihapullia, paistettua purjoa, hillottua, tomaattia, kurpitsa-puolukkahilloa, keitettyä palsternakkaa ja porkkanaa. Laitan juuri ja juuri pehmenneiden keitettyjen juurikkaiden päälle öljyä tai voita ja sokeria ripauksen. Se kohottaa makua melkoisesti. Viiniä tietenkin ja leipää. Ostin eri tavalla täytettyjä oliiveja, savustettuja simpukoita, hedelmiä, juustokokoelman. Ei hassumpaa työttömän ja syrjäytyneen ruoaksi. Täytyyhän sitä vähän hemmotella itseään.
Päästän tässä odotellessa sen mainitsemani bloggaajattaren puhelinnumeron alkuosan. Se oli ainakin muutama vuosi sitten: 040-7311..., enkä palaa siihen enää.
Mutta se varsinainen skuupin yritys. Se on tietenkin pelkkää oletusta, mutta huuhaaystäväni ovat neuvoneet luottamaan intuitioon.
Kysyin Absolute truthin kielestä. Eikö siinä ole hieman vieras sävy, vaikka siinä on paljon peri- suomalaisia sanoja. Kuka on tällaisen kielen mestari tässä maassa?
Te blogistania kansoittavat nuorehkot henkilöt, olette kuvitelleet, että AT on myös nuori. Se on ikärasismia. Hän on itse asiassa jo harmaantunut ikäloppu vaikka kovin nuorekas. Huumori on ollut kuitenkin hänen ammattialansa, joten älkää luulko, että puhun eri henkilöstä. Polttaako?
Absolute truth
Odottelen blogistanin heräämistä. Eilenkin minulla oli iso kävijämäärä, n. 80 eri yksilöä. Uskon tänään pääseväni parempaan. Eihän sillä ole tietenkään paskankaan väliä, mutta millä on!
Jari Vaarma oli pohtinut kuinka verkkoteorian avulla me kaikki linkitymme toisiimme jollakin tapaa. Sama ajatus on esitetty ennenkin; selväähän se on, että jokin yhteys aina löytyy.
Annan vinkkinä Absolute truthin, (olettamastani) henkilöllisyydestä, että hänellä on ainakin ollut naistenlehtien mukaan -alkoholiongelma. Viskiä kului yhteen väliin päivässä pullollinen. Sitä menoa ei maksa kyllä kestä pitkään. Tuon verkkoteorian mukainen kummallinen yhteys minullakin on häneen. Altzheimerin tautia sairastanut, entinen kollegani ja kaverini oli hänen entisen työtoverinsa isoveli. Tämän henkilön nimen alkukirjaimet ovat JT.
Katsokaapa AT:n lauserakenteita ja sanastoa! Mikä niistä kuuluu, aivan samalla tapaa kuin hänen puheensa läpi?
Jari Vaarma oli pohtinut kuinka verkkoteorian avulla me kaikki linkitymme toisiimme jollakin tapaa. Sama ajatus on esitetty ennenkin; selväähän se on, että jokin yhteys aina löytyy.
Annan vinkkinä Absolute truthin, (olettamastani) henkilöllisyydestä, että hänellä on ainakin ollut naistenlehtien mukaan -alkoholiongelma. Viskiä kului yhteen väliin päivässä pullollinen. Sitä menoa ei maksa kyllä kestä pitkään. Tuon verkkoteorian mukainen kummallinen yhteys minullakin on häneen. Altzheimerin tautia sairastanut, entinen kollegani ja kaverini oli hänen entisen työtoverinsa isoveli. Tämän henkilön nimen alkukirjaimet ovat JT.
Katsokaapa AT:n lauserakenteita ja sanastoa! Mikä niistä kuuluu, aivan samalla tapaa kuin hänen puheensa läpi?
Tuuli
oli kaatanut puita metsässämme. Muutama näkyi tielle asti, kun pyöräilin eilen Keuruulle. Syvemmällä voi olla vaikka kuinka monta. Tällä kertaa ne jäävät minulta sahaamatta ja pois metsästä toimittamatta. Vein samalla postiin työpaikkahakemuksen, johon en paljon toivoa kiinnitä, koska en ole ns. pätevä opettaja. Mutta jos tärppää, lähden sijaiseksi etelään päin.
Luin blogeja, kun en saanut tehtyä tähdellisempää. Elämää on muuallakin kuin kärkikaksikymppisessä. Ehdotan edelleen kosmeettista parannusta muodostaa kolme sarjaa, jotka kyllä näkyisivät top-listassa, mutta numerointi alkaisi kunkin sarjan alusta. Ihminen on kumman turhamainen olento, jolle tällaiset asiat merkitsevät alitajuisesti ainakin.
Ajattelin plokkaa- sivuston linkkilistaa katsoessani, kuinka Alan Bitit on tehnyt mukavaa esityötä Suopolle (vai mikä se on), jos vaihtoehtoisuus kääntyy väkivaltaiseksi, mitä en tietenkään toivo. Onhan siellä varmaan jo eläinaktivisteja, että on aihetta huoleen. Sympatiseeraan hyvin vähän tällaista vihreyttä ja vaihtoehtoisuutta, koska se on niin kovin yksisilmäistä ja ennakkoluuloista.
Sympatian ajatukset Ihmelampaalle, joka taas sanoo asiat halki. Lueskelin myös Yksityisetsivän blogia, josta myös pidin. Toivottavasti se ei ole hänelle haitallista.
Yksityisetsivyyskö vai mikä, mutta unessa tuli minulle ikään kuin tieto siitä, kuka on Absolut Truthin takana. Eihän se tietenkään mitään merkitse, mutta on mukavaa ajankulua tällaiselle syrjäytyneelle vanhahkolle maaseudun miehelle. En viitsinyt ottaa selvää edes siitä listoille korkealle sijoittuneen, eläimistä pitävän blogaajattaren nimestä. Kysyn kyllä yhdeltä tutulta, kunhan tapaamme.
Kuka on siis Absolut Truth?
Hän ei ole nainen, kuten heitin joskus. Hän on sen sijaan ylipainoinen keski-ikäinen mies, joka on kärsinyt masennuksesta. Hän on saanut hyvän koulutuksen huippuyliopistosta. Hän on lähtöisin työväenluokasta ja menestynyt Suomessa hyvin. Kaikki tietävät hänen oikean nimensä. Hän oli mukana Linnan juhlissa. Enempää en nyt kerro, koska tämä on vain arvailua. Tuskin kannattaa edes toivoa, että kyseinen ammattikirjoittaja vahvistaisi olettamuksiani, koska hänen kannaltaan on ikävä joutua paljastetuksi tässä leikissä.
Luin blogeja, kun en saanut tehtyä tähdellisempää. Elämää on muuallakin kuin kärkikaksikymppisessä. Ehdotan edelleen kosmeettista parannusta muodostaa kolme sarjaa, jotka kyllä näkyisivät top-listassa, mutta numerointi alkaisi kunkin sarjan alusta. Ihminen on kumman turhamainen olento, jolle tällaiset asiat merkitsevät alitajuisesti ainakin.
Ajattelin plokkaa- sivuston linkkilistaa katsoessani, kuinka Alan Bitit on tehnyt mukavaa esityötä Suopolle (vai mikä se on), jos vaihtoehtoisuus kääntyy väkivaltaiseksi, mitä en tietenkään toivo. Onhan siellä varmaan jo eläinaktivisteja, että on aihetta huoleen. Sympatiseeraan hyvin vähän tällaista vihreyttä ja vaihtoehtoisuutta, koska se on niin kovin yksisilmäistä ja ennakkoluuloista.
Sympatian ajatukset Ihmelampaalle, joka taas sanoo asiat halki. Lueskelin myös Yksityisetsivän blogia, josta myös pidin. Toivottavasti se ei ole hänelle haitallista.
Yksityisetsivyyskö vai mikä, mutta unessa tuli minulle ikään kuin tieto siitä, kuka on Absolut Truthin takana. Eihän se tietenkään mitään merkitse, mutta on mukavaa ajankulua tällaiselle syrjäytyneelle vanhahkolle maaseudun miehelle. En viitsinyt ottaa selvää edes siitä listoille korkealle sijoittuneen, eläimistä pitävän blogaajattaren nimestä. Kysyn kyllä yhdeltä tutulta, kunhan tapaamme.
Kuka on siis Absolut Truth?
Hän ei ole nainen, kuten heitin joskus. Hän on sen sijaan ylipainoinen keski-ikäinen mies, joka on kärsinyt masennuksesta. Hän on saanut hyvän koulutuksen huippuyliopistosta. Hän on lähtöisin työväenluokasta ja menestynyt Suomessa hyvin. Kaikki tietävät hänen oikean nimensä. Hän oli mukana Linnan juhlissa. Enempää en nyt kerro, koska tämä on vain arvailua. Tuskin kannattaa edes toivoa, että kyseinen ammattikirjoittaja vahvistaisi olettamuksiani, koska hänen kannaltaan on ikävä joutua paljastetuksi tässä leikissä.
8.12.03
Huolestunut
olen minäkin Siiveniskuja- blogin lailla siihen kuinka vähän tietoisuus g-pisteen olemassaolosta ja sen käyttämisen hedelmöittävästä vaikutuksesta yhteiskuntarauhaan ja parisuhteisiin on levinnyt laajoihin kansalaispiireihin. Yhtä lailla olen tuohtunut siitä kuinka vähäinen on masturbaatio-opetuksen tuntimäärä koululaitoksen opetussuunnitelmissa.
Lähetän ajatuslahjana jouluisin ajatuksin sekä Birdylle että Panu H:lle Thomas Mooren kirjan Seksin sielu. Litinän ja suorituksen lisäksi tarvitsemme myös sielua.
Panun siteeraama Bilderberg-salaliittokama lienee kotoisin samoista lähteistä kuin aiemmin seuraamani Nesara-höpötys, mihin jotkut tuttavani edelleen taitavat uskoa. Säälittää. Mikä halu ihan fiksuilta vaikuttavilla on tulla höplästä vedetyiksi.
Lähetän ajatuslahjana jouluisin ajatuksin sekä Birdylle että Panu H:lle Thomas Mooren kirjan Seksin sielu. Litinän ja suorituksen lisäksi tarvitsemme myös sielua.
Panun siteeraama Bilderberg-salaliittokama lienee kotoisin samoista lähteistä kuin aiemmin seuraamani Nesara-höpötys, mihin jotkut tuttavani edelleen taitavat uskoa. Säälittää. Mikä halu ihan fiksuilta vaikuttavilla on tulla höplästä vedetyiksi.
Top-listasta
Uskon, että suosituimmuuteen perustuva Pinserin top-lista poimii esiin kiinnostavia kirjoittajia ja terästää kärjen tuotantoa, mutta laimentaa toisten intoa. Ehdotan, että perustetaan vaikka alkuun kolme sarjaa, joissa jokaisessa numerointi alkaisi ykkösestä. Se innostaisi harjoittelemaan omassa sarjassa ja käyttäjälukujen kohotessa kirjoittaja nousisi automaattisesti uuteen sarjaan.
Qlogger
vaikuttaa järkevältä ja monipuoliselta nettijulkaisemisen järjestelmältä, johon varmasti siirryn. Yritän innostuttaa Ekokylän yhdistystä ja sen ympäristössä toimivia käyttämään sitä sekä sisäisessä että ulkoisessa tiedottamisessa. Nuoretkin ovat yllättävän ennakkoluuloisia. Qloggerissa voi julkaista kuvia, siinä on kommentointijärjestelmä, näppärä editori, liikenteen tilastointisysteemi, paljon pohjia ja helppo koodausta taitamattomankin vähitellen pujauttaa mukaan omia lisäyksiään. Blogger on kömpelö elefantti, qlogger on joustava ja monipuolinen.
Seksin sielu,
jonka on kirjoittanut Thomas Moore ja julkaissut LIKE, on rikas kirja. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat tietää jotain arkkityypeistä ja myyteistä, jotka liittyvät laajasti käsitettyyn seksuaalisuuteen. Se kertoo arkipäivän henkisyydestä eikä ole tippaakaan huuhaata, ainakaan minun mielestäni.
Kirjan jälkeen,( olen tavannut siellä paljon omia ajatuksiani, joita en ole osannut muotoilla), ymmärrän esimerkiksi paljon enemmän nettipäiväkirjojen paljasteluista, pornografiasta ja elämän nautinnoista. Uskontotiede onkin jotakin keskeistä eikä sillä ole vulgaariuskonnollisuuden painolastia.
Kirjan jälkeen,( olen tavannut siellä paljon omia ajatuksiani, joita en ole osannut muotoilla), ymmärrän esimerkiksi paljon enemmän nettipäiväkirjojen paljasteluista, pornografiasta ja elämän nautinnoista. Uskontotiede onkin jotakin keskeistä eikä sillä ole vulgaariuskonnollisuuden painolastia.
Syrjäytymisen ongelmasta
keskusteltiin illalla tv:ssä yhtä vähin eväin kuin aina ennenkin. Hurskaita toiveita esitettiin. Eikö ole aivan selvää, että avain on koululla, johon kootaan lähes kaikki ikäluokat. Koteihin ei mahtikäskyllä voida vaikuttaa; viranomaiset ja hoitosysteemit korjaavat oireita.
Mutta remonttia ei voida kaataa opettajien niskaan ja samalla ylläpitää heidän itse itselleen ottamaansa taakkaa kaataa tietoa oppilaiden niskaan. Opettajatkin ovat ihmisiä eivätkä jaksa vanhoin premissein. On omaksuttava uudenlaiset oppimiskäsitykset ja oppisisällöt. On astuttava uuteen aikaan.
Tämä ei tarkoita, että omaksutaan anna mennä-politiikka ja hylätään tietojen oppiminen sosiaalisuuden takia. Meillä on lähes koko opettajainkoulutusjärjestelmä ja kaikki asiantuntijat valmiina ja jo opettamassa uutta pedagogiikkaa, mutta koulu pysyttelee silti vanhassa ja totutussa. Tämä on resurssien ja politiikan väärinkäyttöä. Politiikan toteuttamisen valvojat eivät ole ammattitaitoisia ja he syyllistyvät massiiviseen väärinkäytökseen. Valtiontilintarkastajat nukkuvat.
Mutta remonttia ei voida kaataa opettajien niskaan ja samalla ylläpitää heidän itse itselleen ottamaansa taakkaa kaataa tietoa oppilaiden niskaan. Opettajatkin ovat ihmisiä eivätkä jaksa vanhoin premissein. On omaksuttava uudenlaiset oppimiskäsitykset ja oppisisällöt. On astuttava uuteen aikaan.
Tämä ei tarkoita, että omaksutaan anna mennä-politiikka ja hylätään tietojen oppiminen sosiaalisuuden takia. Meillä on lähes koko opettajainkoulutusjärjestelmä ja kaikki asiantuntijat valmiina ja jo opettamassa uutta pedagogiikkaa, mutta koulu pysyttelee silti vanhassa ja totutussa. Tämä on resurssien ja politiikan väärinkäyttöä. Politiikan toteuttamisen valvojat eivät ole ammattitaitoisia ja he syyllistyvät massiiviseen väärinkäytökseen. Valtiontilintarkastajat nukkuvat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)