Blogger ei suostunut julkaisemaan pitkää artikkelia, joten pilkon sen osiin:

Anthroposophy and Ecofascism
continued
Anthroposophy and the "Green Wing" of the Nazi Party
The mix of mysticism, romanticism, and pseudo-environmentalist concerns propagated
by Steiner and his cohorts brought anthroposophy into close ideological contact
with a grouping that has been described as the green wing of National Socialism.29
This group, which included several of the Third Reich's most powerful leaders,
were active proponents of biodynamic agriculture and other anthroposophist
causes. The history of this relationship has been the subject of some controversy,
with anthroposophists typically denying any connection whatsoever to the
Nazis. To understand the matter fully, it is perhaps best to set it in the
context of anthroposophy's attitude toward the rise of fascism.

As the extremely thorough research of independent scholar Peter Bierl demonstrates,
there was considerable admiration within the ranks of anthroposophists for
Mussolini and Italian fascism, the precursor to Hitler's dictatorship.30
But it was the German variety of fascism which shared anthroposophy's preoccupation
with race. During the 1920's and 1930's the leading anthroposophist writer
on racial issues was Dr. Richard Karutz, director of the anthropological
museum in Lübeck. Karutz wanted to protect anthropology as a discipline from
what he termed "the sociological flood of materialist thinking," favoring
instead a "spiritual" ethnology based on the root race doctrine.31 Flatly
denying the anthropological research of his own time, he insisted on the
cultural and spiritual superiority of the "Aryan race."

Karutz was more openly antisemitic than many of his anthroposophist colleagues.
He denounced the "spirit of Jewry," which he described as "cliquish, petty,
narrow-minded, rigidly tied to the past, devoted to dead conceptual knowledge
and hungry for world power."32 During the last decade of the Weimar republic,
Karutz and other anthroposophists had to contend with the growing notoriety
of Nazi "racial science." Karutz criticized the Nazis' eugenic theories for
their biological, as opposed to "spiritual," emphasis, and for neglecting
the role of reincarnation. But he agreed with their proscription of "racial
mixing," especially between whites and non-whites.

In 1931 the foremost anthroposophist journal published a positive review
by Karutz of Walther Darré's book Neuadel aus Blut und Boden ('A New Nobility
out of Blood and Soil'). Darré, a leading "racial theorist" and pre-eminent
figure in the Nazis' green wing, was soon to become Minister of Agriculture
under Hitler.33 This cozy relationship with major Nazi officials paid off
for Steiner's followers once the party took command of Germany. According
to numerous anthroposophist accounts of this period, the Nazis hounded the
Steinerites from the beginning of the Third Reich. But this self-serving
tale is incompatible with the historical record.

Immediately after the NSDAP attained state power in early 1933, the leaders
of organized anthroposophy took the initiative in extending their support
to the new government. In June of that year a Danish newspaper asked Günther
Wachsmuth, Secretary of the International Anthroposophic Society in Switzerland,
about anthroposophy's attitude toward the Nazi regime. He replied, "We can't
complain. We've been treated with the utmost consideration and have complete
freedom to promote our doctrine." Speaking for anthroposophists generally,
Wachsmuth went on to express his "sympathy" and "admiration" for National
Socialism.34

Wachsmuth, one of three top officers at anthroposophy's world headquarters
in Dornach, was hardly alone among Steiner's followers in his vocal support
for the Hitler dictatorship. The homeopathic physician Hans Rascher, for
example, proudly proclaimed himself "just as much an anthroposophist as a
National Socialist."35 Steiner's widow herself, Marie Steiner, refused even
after the war to distance herself from Hitler. In 1934 the German Anthroposophic
Society sent Hitler an official letter pointing out anthroposophy's compatibility
with National Socialist values and emphasizing Steiner's "Aryan origins"
and his pro-German activism.

At the time Wachsmuth gave his interview, thousands of socialists, communists,
anarchists, union members, and other dissidents had been thrown into concentration
camps, and independent political life in Germany had been obliterated. But
for years most anthroposophists suffered no harassment; they were accepted
into the compulsory Nazi cultural associations and continued to pursue their
activities. The exception, of course, was Jewish members of anthroposophist
organizations. They were forced, under pressure from the state, to leave
these institutions. There is no record of their gentile anthroposophist comrades
protesting this "racial" exclusion, much less putting up any internal resistance
to it. In fact some anthroposophists, like the law professor Ernst von Hippel,
enthusiastically endorsed the expulsion of Jews from German universities.

Despite this extensive public support by anthroposophists for the nazification
of Germany, a power struggle was going on within the byzantine apparatus
of the Nazi state over whether to ban anthroposophy or co-opt the movement
and its institutions. This struggle was primarily conducted between Rudolf
Hess, Hitler's personal representative and a practicing anthroposophist in
his own right, and Heinrich Himmler, chief of the SS and devotee of the esoteric
and occult who viewed anthroposophy as ideological and organizational competition
to his own pseudo-religion of Nazi paganism. It was not until November 1935,
long after most other independent cultural institutions had been destroyed,
that the German Anthroposophic Society was dissolved on Himmler's orders.

The ban, signed by Himmler's lieutenant Reinhard Heydrich, cited anthroposophy's
"international orientation" and Waldorf schools' "individualistic" education.
Nazi opponents of the party's green wing, such as Heydrich, disliked anthroposophy
because of its "oriental" origins; there was also a certain populist resentment
of anthroposophy's elitism involved. But even after the ban there was no
general persecution of anthroposophists. Their publishing activities continued
uninterrupted; anthroposophist professors, teachers and civil servants kept
their jobs; Waldorf schools and biodynamic farms continued to operate. Many
of these establishments were shut down in the course of the later 1930's,
despite the pro-anthroposophist intervention of influential Nazis like SS
war criminal Otto Ohlendorf. But the final blow didn't come until 1941 when
Hess, anthroposophy's protector, flew to Britain. After that point the last
Waldorf school was closed for good, biodynamic farming lost its official
support, and several leading anthroposophists were imprisoned for a time.

The Weleda factories, on the other hand, continued to operate throughout
the war and even received state contracts. In fact Weleda supplied naturopathic
materials for 'medical experiments' (i.e. torture) on prisoners at Dachau.36
Weleda's head gardener, Franz Lippert, was an SS member who in 1941 asked
to be transferred to Dachau to oversee the biodynamic plantation that Himmler
had established at the concentration camp. Thus anthroposophist collaboration
with Nazi barbarism persisted until the bitter end of the Third Reich.

Much of this sordid history is substantiated, albeit with a very different
interpretive accent, in the massive 1999 book on anthroposophists and National
Socialism by Uwe Werner, archivist at anthroposophy's world headquarters
in Switzerland.37 But even this revealing work presents anthroposophists'
behavior under the Nazis as merely defensive and thus absolves Steiner's
followers of responsibility for Nazi Germany's myriad crimes. Many other
postwar attempts by anthroposophists to come to terms with their history
of compromise and complicity with the Third Reich are embarrassingly evasive
and repeat the underlying racism which united them with the Nazis in the
first place. The prevailing explanations are thoroughly esoteric, portraying
the Nazis as manipulated by demonic powers or even as a necessary stage in
the spiritual development of the Aryan race.

More striking still than this mystical apology for genocide is the refusal
within anthroposophic circles to acknowledge their doctrine's formative influence
on the Nazis' green wing. The anthroposophist inflection of German ecofascism
extended well beyond high-profile figures such as Darré and Hess. Powerful
Steinerite Nazis included Antony Ludovici, chief land planning officer in
Hess's Reich Chancellery, and Ludolf Haase, a high ranking official in the
ministry of agriculture appointed by Darré's successor. A further central
member of the green wing with strong ties to anthroposophy was Alwin Seifert,
whose official title was Reich Advocate for the Landscape.

What distinguished this motley band of fascist functionaries was their allegiance
to the anti-humanist "religion of nature" preached by National Socialism.38
Reviving Haeckel's blend of Social Darwinism and ecology, they embodied a
historically unique and politically disastrous convergence of otherworldly
ideology with worldly authority. In the green wing of the Nazi party, nationalism,
spiritualism, esoteric racism and eco-mysticism acceded to state power.

The green wing's guiding slogan was 'Blood and Soil,' an infamous Nazi phrase
which referred to the mystical relationship between the German people and
its sacred land. Adherents of Blood and Soil held that environmental purity
was inseparable from racial purity. This dual concern made them natural consociates
of anthroposophy. The principal intermediary between organized anthroposophy
and the Nazi green wing was Erhard Bartsch, the chief anthroposophist official
responsible for biodynamic agriculture. Bartsch was on friendly personal
terms with Seifert and Hess and played a crucial role in persuading the Nazi
leadership of the virtues of biodynamics. He constantly emphasized the philosophical
affinities between anthroposophy and National Socialism. Bartsch edited the
journal Demeter, official organ of German biodynamic growers, whose pages
were filled with praise for the Nazis and their courageous Führer even after
the start of the war. Bartsch also offered his services to the SS in their
plan to settle the conquered territories of Eastern Europe with pure Aryan
farmers. His early and wholehearted engagement for the Nazi cause is testimony
to the political precariousness of the biodynamic model.

Nazi Minister of Agriculture and "Reich Peasant Leader" Walther Darré was
initially skeptical toward biodynamic farming but became an enthusiastic
convert in the late 1930's. He bestowed on Steiner's version of organic cultivation
the official label "farming according to the laws of life," a term which
highlights the natural order ideology common to all forms of reactionary
ecology. As late as mid-1941 Darré was heavily promoting state support for
biodynamics, and his biographer shows that "one third of the top Nazi leadership
supported Darré's campaign" on behalf of biodynamics at a time when all varieties
of anthroposophy were officially out of favor.39 Indeed Nazi government encouragement
of biodynamic farming had a long history: "There were two thousand bio-dynamic
farmers registered in the Nazi 'Battle for Production', probably an understatement
of the real figure."40

The green wing of the Nazis represents the historical fulfillment of the
dreams of reactionary ecology: ecofascism in power. The extensive intertwinement
of anthroposophic belief and practice with actually existing ecofascism should
not be judged as an instance of guilt by association. Rather it ought to
be occasion to reflect on the political susceptibilities of esoteric environmentalism.
Even the anthroposophist author Arfst Wagner, who spent years compiling documentation
on anthroposophy in the Third Reich, came to the uncomfortable conclusion
that "a strong latent tendency toward extreme right-wing politics" is common
among anthroposophists both past and present.

Parahin Jukka Melaranta,

oletteko tietoinen, että ekokylän perustajat ovat antroposofeja? He ovat
varmastikin kertoneet Teille asukkaille, millaiselle aatteelle kylänne perustuu.
Onko Teille tullut tutuksi se aate ja mitä mieltä siitä olette? Pyytäisin
Teitä ystävällisesti kommentoimaan seuraavaa artikkelia.


Näin kirjoitti KS ja vastaan uudemman kerran, kun blogger kadotti innoittuneen tekstini, harmittaa.

Vastaan:

Suuret kiitokset kritiikistäsi, joka on kyllä aiheeton, mutta lähettämäsi artikkeli, jonka oheistan, oli erinomainen ja uskon, paikkansa pitävä.

Olet ehkä huomannut, jos olet lukenut lokini arkistoja, että en usko salaliittoteorioihin kovin hevillä. Kritiikistäsi aavistan, että pidät Ekokylän asukkaita, jonkin taustajoukon manipuloimina. En tunne ketään aktiivista antroposofia asukkaissa enkä Ekokylän ystävissä. Meillä oli yhden kesän entinen biodynaaminen viljelijä, joka joutui lähtemään pelkkää kelvottomuuttaan. Hän olisi osannut viljellä, mutta piti itseään liian suurena sellaiseen.

Monilla meistä, kuten useimmilla suomalaisilla on omituisia käsityksiä, joita minä ensimmäisenä olen kritisoimassa ja jopa nauramassa niille. Uskon kuitenkin, että valtaosa antroposofeista ja new agen kannattajista on hyvää tarkoittavia, kunnon ihmisiä, joitten joukossa on jopa vähemmän sekopäitä kuin keskimääräisessä kansassa.

Rinnastan täysin kristinuskon muuhun uususkonnollisuuteenkin. Ehkäpä tarvitsemme hämäryyttä ja symboleja. Minä en sitä tee.

Ekokylä ei ole mistään ideologiasta riippuvainen. Se on myös meidän heikkoutemme.

Vähän väsynyt kaikkeen sosiaalisuuteen, vaikka minulle kaikkein läheisimpien kanssa. Ja kun se vielä jatkuu toisten vieraiden kera. Kaipaan jo rotkoni rauhaan, vaikka minulla on ollutkin hauskaa, enkä antaisi sitä pois.

Kirjoituskurssin viimeinen ponnistus on jäänyt rästiin, kun en ole voinut keskittyä. Ehkä tämä on sitä kuuluisaa ekokylämasennusta, jota olen aina sanonut, että minulla ei ole. Kun taas katsoin sunnuntain iltapäiväkahveilla sinne kokoontunutta porukkaa, en juuri osannut tuntea mitään yhteistä heidän kanssaan. Pöydän ääressä olevat ihmiset olivat etupäässä aika vasta tänne tulleita. Ihmiset vaihtuvat, paikka pysyy - ja minä pysyn. Tarvitsen muutaman viikon yksinäisyyttä, jotta voin taas vähän pitää ihmisistä.

Olen kiinnostunut, mutta vain tieteellistyyppisesti, suomalaisten elintaso-elämästä. Itse asiassa se näyttää perin tylsältä ja hengettömältä. Eilinen käynti loma-asuntomessuilla oli tyttäreni junttikurssin ekskursio-osuutta. Puitteet olivat isot ja hienot. Ihmisten valtava määrä ja organisaation suuruus olivat aivan ällistyttävää. En voisi kuvitella paljon latteampaa työtä kuin messuesittelijän. Jaksa siinä hymyillä ihmisten virrassa.

Silti en tuomitse tätäkään. Loma-asuminen on tulevaisuudessa entistäkin merkittävämpi maaseudun säilyttäjä, kun maataloudesta ei siihen enää juuri ole. Olen lukenut lehdistä uusimmista EU:n maatalouspolitiikan sopimuksista ja pidän niitä oikeaan osuneina. Massojen kulttuuria on tietenkin oltava olemassa kannattamassa kaikkea muuta ja aivan totta - korkeatasoisempaa. Ei ole tarjolla juuri muutakaan kuin tämä olemassaoleva, huonoista vähiten huono.

Jos saisin ilmaiseksi jonkin taidon tai kyvyn, se olisi tietenkin musiikaalisuus ja soittaminen. Mutta sen lisäksi listalla olisi ensimmäiseksi rakentajan taito. Siihen voisi tietenkin opetella. Tällä hetkellä tuntuu, että aikani ei siihen riitä, koska se menee tämän ympäristön ylläpitoon. Tekosyy se ehkä on. Pitäisi olla myös syy, miksi rakentaa ja sitä minulla ei ole.

Tälle aamupäivälle voi kirjoittaa yhtäläisyysmerkin eilisen kanssa. Iltapäivällä lähdemme varmaankin Kurun loma-asuntonäyttelyyn. Tyttäreni asuu melko maalaisesti, mutta tien vierellä. Se on pojan ja koiran kanssa vähän hankalaa. Hän ja poikaystävä suunnittelevat talon vaihtoa. Häntä siis kiinnostaa asuminen ja minä ylipäätäni olen utelias muuten vain. En ole esimerkiksi koskaan ollut voinut olla lukematta toisten päiväkirjoja, jos se on ollut mahdollista ja vaaratonta. Ilkeämielinen voisi väittää, että oma elämäni on ollut niin vajaata, että olen säilynyt uteliaana. Itse olen sitä mieltä, että on kyse elämänasenteesta.

Olin eilen illalla matkalla Seminaarimäen mieslaulajien konserttiin Nyyssänniemen leirintäalueelle. E. oli luvannut päästää minut sisään tiettynä aikana. Ei auttanut muuta kuin kävellä pyörää työntäen kotiin, kun kumi puhkesi kesken matkaa. En viitsinyt noin kauniina iltana lähteä autolla. Ehkä hyvä näin. En aio kaveerata E:n kanssa. Hän on kyllä rakentanut mielenkiintoisen rakennuksen naisystävänsä tontille. Savesta ja klapeista tehdyn pyöreän savusaunan. Se muistuttaa jotain keskiaikaista linnan tornia ja on perinteistä suomalaistakin rakentamista. Saunan löylyt olivat tosin kitkuiset, kun saimme sitä viime kesänä kokeilla.

Savusauna on miellyttävä, kun kaikki sattuvat kohdalleen. Olen harjoitellut Ruotsin Kukkolankosken matkailukeskuksessa, lämmittänytkin savusaunaa. Hiilet ja kekäleet otetaan tarkoin pois ja kaikki suihkutetaan vielä vesiletkulla. Siinä oli erinomainen sauna. Toinen Kukkolankosken miellyttävyys oli ns. saavisauna. Idea tulee Kaliforniasta käsittääkseni. Siinä lämmitetään veteen upotetulla tulisijalla iso seetripuusta tehty allas n.50 asteiseksi. Voin kuvitella kuinka hienoa siinä on lekotella eri vuodenaikoina. Syksyinen, pimeä Kukkolankoski oli elämys. Talvi ei ole varmaankaan pienempi.

Perkasin, savustin ja jopa loimutin siikaa, tein kaikkea muutakin. Sain hyvät arvostelut paikan pitäjältä Svante Spolanderilta, miten muutenkaan. Olin jopa muutaman kerran oppaana kalastusmuseossa vaikka se oli minulle aika outo ympäristö. Olen tietenkin kasvanut peräpohjalaisuudessa ja meän kieli muistuttaa lapsuuteni murretta. Miljööstä ja kesän tapahtumista jäi aika paljon mieleen, eihän siitä ole aikaakaan kuin n.8 vuotta.

Tuollainen saavisauna (saavi on todella iso) olisi mukava. Tosin se syö paljon puuta. Täkäläiset eivät ole koskaan siihen innostuneet, koska he elävät säästöliekillä.

Vielä ei ole aika mennä seksuaalisuus-teemaan syvemmälle. Ehkäpä tyydyn vielä kiertelemään aiheen ympärillä. Ekokylä yhteisönä on onneksi säästynyt siltä, että seksuaalisuudella pelataan kuten tehtiin saksalaisten Tamerassa Portugalissa. Vaikka aihe on aina läsnä, se vie kovin helposti syvälle monenlaisiin väärinkäsityksiin. Seksi on aina miinoitettu alue. Tämä tuli mieleeni, kun kuulin, että R. on tulossa takaisin Ähtäristä. En pidä sitä kovin suurena voittona edes.

En ole ensimmäinen heittämään kiveä kehenkään. Minun puheenjohtajana ollessani naisystäväni palkattiin Ekokylän hommiin ja suhteen loputtua olin myös häntä ensimmäisenä irtisanomassa. Jos asian haluaa käsittää väärin, sen voi ja saa. Yleensä asiat ovat monimutkaisia.

Olen viettänyt yhden rupeaman ystävieni, vuohten seurassa tyhjentämässä niiden karsinoita. Navetta on rauhoittava paikka. Joskus vuosia sitten nukuimme K:n poikien kanssa navetassa yön. Vuohet haluavat olla sisällä. Jos ne vie ulos. aitamme eivät niitä pidättele. Navetassa on viileää ja ilmavaa, kun ovet ovat auki.

Pidän rutiineista, varsinkin kesällä. On mukava herätä kukonlaulun aikaan, kun kukaan muu ei ole liikkeellä kuin linnut ja minä. Lämmitän vedet seuraavaksi vuorokaudeksi ja aurinko pitää ne sitten lämpiminä. Pelkkä aurinko ei sellaista massaa jaksa lämmittää. Samoin katekuorman teko on jo rutiinia.

Juttelin pihalla kävelevän pariskunnan kanssa. Mies osoittautui legendaarisen työlaitoksen johtajan, Kauko Saaren pojaksi. Tietenkin olisi ollut mukava jutella hänen kanssaan entisistä ajoista, mutta se olisi vaatinut aikaa ollakseen luontevaa. Annoin hänelle osoitteeni, mikäli hän haluaa lukea Kivijärven tilan nykyisistä asukkaista. Entisissä asukkaissa olisi myös yksi potentiaalinen verkosto ainakin omalle blogilleni. Toinen olisi paikkakuntalaiset, mutta paikallislehteen lähettämäni vihje ei tuottanut tulosta. Varmasti moni keuruulainen lukisi mielellään, mitä tuo outo huuhaa-porukkaa täällä puuhaa. Voi olla, että paikallislehti myös pelkää kaikkia kilpailijoita, minuakin, mitätöntä maalaista. Mutta aikani tulee ennemmin tai myöhemmin. Jutut eivät hevillä lopu, ainakaan tämän tasoiset, mitä olen tuottanut.

Ihmiset, jotka ottavat majoittujia vastaan täällä, eivät taida jaksaa ja osata palvelua. Mistähän saisimme yrittäjätyyppejä? S:n juttu talk-showssa oli kuulemma katkaistu heti kärkeensä. Juontajat eivät olleet kiinnostuneita. En tiedä päivää milloin se tulee ulos. Eilisessä kokouksessa puhuttiin juuri tästä yrittäjyydestä ja kuinka nuoret asukkaat eivät varsinkaan osaa motivoitua elämiseen täällä maalla. Tämä on heille välivaihe. Kuitenkin tässä olisi vaikka mitä mahdollisuuksia. J. heitti ideanaan kuituhampun viljelyn. Sen olisi tietenkin tapahduttava koneellisesti osana maataloutta. Hamppuun liittyy tietenkin huumemytologiaa. Sanoin, että tutkikoon mahdollisuuksia, mitään esteitä ei ole, jos se on vain kannattavaa.

Tuulikki on onnellinen lapsenlapsestaan. Se on poika ja kuulemma kaunis kuin prinssi. Kauniit ovat kyllä vanhemmatkin ja odotus meni kaikin puolin hyvin. Olemme jo Tuulikin kanssa karaistuneet ja niin monissa liemissä keitetyt ettemme hevillä pelästy kesän kaaosta. Olemme myös aika karskeja ja pystymme sanomaan kovastikin. Meillä on molemmilla myös lapsenlapset. Jos täällä olisi meidän kaltaisiamme puurtajia puolikin tusinaa, ei olisi mitään hätää töitten kanssa. Me emme toisten tavoin ole masennukseen taipuvaisia, emme ole yliluonnollisen romanttisia kuten useimmat muut. Tiedämme rajamme ja jaksamme päivästä päivään.

Löytyivät ne ääkköset sitten, kun olin napsauttanut save changes -nappulaa uudessa bloggerin käyttöliittymässä.

Olen pitkästä aikaa huoneessani illalla. Olen nukkunut kohta pari viikkoa talomme käyttämättömän saunan pesuhuoneessa. Tila on kaakeloitu ja kalsea. Olen nyt vahtimassa pikkupojan unta, kun hänen äitinsä on rantasaunalla. Liikuttavan näköinen pakkaus sekä unessa että hereillä. Kuinka paljon tuollaisella onkaan ilmaisukeinoja, vaikka ei sanallisia. Hän pystyy kuvailemaan asioita aivan tarkkaan kuten esimerkiksi niittosilppuria, mikä teki häneen suuren vaikutuksen. Saan päivässä lukemattomia valloittavia neljän hampaan hymyjä. Kaikki on aitoa, myös raivo.

Minä sen katekuorman sain levittääkin enkä valita. Kovin hienomotoriseen työhön ei ole suuria haluja, mutta pitänee ryhtyä myös porkkanapenkkien kitkemiseen, koska niitä on paljon ja tekijöitä vähän. Kokouksessa puhuttiin niistä ongelmista, joita kesä väistämättä tuo. Sanoin, että mitään uutta tämä ei ole. Samat ongelmat ja samat korjausehdotukset kiertävät kuin vuodenajat. Olen kuitenkin havaitsevinani jotakin edistystä. Paikat kuitenkin aina hieman kohentuvat ja lainojen velka lyhentyy.

Blogger on saanut uuden ulkoasun, mutta sisältö on sama. Olen ihan tyytyväinen tähän ilmaiseen palveluun.

Eilen aamulla niittosilppurissa petti pieni, mutta tärkeä osa. M:n henkisellä tuella osasin säveltää itse korjauksen. Romulaatikosta löytyi sopiva osa. Olen ylpeä itsestäni. M. on kovasti työllistetty muuraustöissä ja pienen tyttärensä kaitsemisessa. Mutta hän ehti kuitenkin äestämään avokesantoa. Olen kovasti tyytyväinen, ettei minun tarvitse ruveta siihenkin.

Teimme eilen kovaa turistin työtä puoli päivää. Kävimme Ähtärin eläintarhassa. Poika tuntui ikäänkuin ymmärtävän jotakin eläimistä, minusta tuollainen eläintarhakäynti on pitkästyttävä. Eläimet vain makaavat jossakin varjossa. Vain näätäeläimillä oli jotain äksöniä. Käynti Tuurin ostosparatiisissa oli jo parempi. Oli mukavaa näyttää tyttärelle, että Suomesta löytyy tällaistakin. Emme ostaneet kuin muutaman kymmenen euron edestä. Pääasia oli shoppailu ja tavaroiden katselu. Tyttäreni oli kovin iloinen löytämästään äidin-kulta-mallisesta vauvan myssystä, jollaisia ei kuulemma Ruotsista löydy. Jos olisi kosolti rahaa, tietenkin ostaisin ainakin työkaluja, mutta näilläkin nykyisillä pärjää.

Tänä aamuna ajoin kuormallisen katetta ja levitin sen kurpitsamaalle. Kävin ensin aikomassa uida, mutta vasta uudella yrityksellä uskalsin. Yksi kesän parhaita asioita avautui. Luonto on rehevimmillään. Joka paikka kukkii. Kivijärvi on idyllinen sekoitus kulttuurimaisemaa ja luontoa. Kauniimpaa ja rakkaampaa maisemaa ei voisi olla. Vesi on vielä 18-asteista, mutta nyt en aio jättää tuota uimisen nautintoa väliin ainakaan pariin kuukauteen. Kivijärvi on tavallista kylmempi järvi. Joku sanoi, että pohjassa on lähteitä, jotka pitävät veden kylmänä.

P. ja M. ovat saaneet vauvansa. Kaikki on mennyt hyvin. T. on onnellinen pojan isoäiti. Ekokylässä on pari muutakin odottavaa äitiä. Ensimmäinen täällä asuville syntynyt vauva tämä ei ollut vaan ensimmäinen lapsen syntymä sattui pari vuotta sitten. Se perhe on muuttanut kyllä pois. Iloisia ja vähemmän iloisia synnytyksiä täällä on ollut kyllä eläimillä, mutta tänä vuonna ei ole eläinvauvoja, koska eläinten hoitajat halusivat ottaa vähän enemmän iisisti.

Koska vuohet olivat sisällä ja lampaat ulkona, tyhjensin lammmaskarsinan. Tosi kovaa työtä. Mutta pidän siitäkin, kuten kaikesta työstä. Tuulikki oli liian pitkään kasvihuoneessa ja sai jonkinlaisen auringonpiston. Porukkaa meni lopulta talkoisiin, näin etäältä mutta lyhyiksi ne jäivät, reilun tunnin. He laittoivat katetta kasvihuoneeseen ja yhteen kurpitsapenkkiin. Kurpitsa on ihmeellinen, kuinka nopeasti se alkaa tuottaa satoa, kun taimet pääsevät ulos.

Eräs nainen haki Kaustisilta tipuja, joita tyttärenpoikani kävi juuri katsomassa. Kompromissi on aina tehtävä oman elämän ja Ekokylän töitten välillä, minunkin. Voisimme huomenna lähteä käymään Ähtärin eläintarhassa ja Tuurin ostosparatiisissa, kunhan olen aamupäivän tehnyt töitäni ja poika syönyt ja nukkunut.
E. kävi taas hakemassa jotakin ja lupasi päästää minut ilmaiseksi Seminaarinmäen mieslaulajien konserttiin perjantaina. Keuruulla on alkanut musiikkileiri. Oppilaat ja opettajat antavat perinteisesti korkeatasoisia konsertteja, joita olemme käyneet yleensä kuuntelemassa, mutta tänä vuonna taitaa jäädä menemättä pikkupojan takia. Kyllä hän vastaa useitakin konsertteja.

Koneet pysyivät kasassa ainakin yhden peräkärrykuormallisen ajan. Katesesonki on alkanut. Katteen tekemisessä ja koneen pauhussa olen varmaankin elämäni tämän osan urani huipulla mahdollisimman miehisessä työssä. Lupasin eilen mennä tyhjentämään vuohien pihattoa. Siinä voimani pääsevät paremmin oikeuksiin kuin katteen levittämisessä. Tosin sinnekin on vaikea saada porukkaa, tuo ikuinen ongelma. Eilen kuulin, että rusakot vikuuttavat kaalintaimia. Näyttää siltä, että ei tule kaalin korjuuongelmia.

Tyttäreni kantoi vettä muovialtaaseen. Valter saa viettää ihanan huolettoman päivän auringossa vahvan aurinkovoiteen suojaamana. Naapurin pikkupoika on aivan verinen hyönteisten puremien jäljiltä. Silti hän on innokas kuin koiranpentu leikkimään ja ryntää suin päin traktoria kohti. Koneet ovat hänelle tärkeintä elämässä ja kyllä ne tekevät vaikutuksen omaan tyttärenpoikaanikin. Hän on oikea pusi-pusi- tyyppi.

Kaikki työt menivät suurin piirtein suunnitelmien mukaan. Vanha ja monesta kohdasta repsahtanut niittosilppuri on nyt odottamassa sesongin alkua. Ihme on jos se kestää. Putkimies teki onnistuneen diagnoosin ja toimenpiteen ääntelevien putkien ongelmassa ja lähtevän veden näyte lähti laboratorioon. Vedet lämpesivät kuten joka aamu ja perhekin sai osansa huomiostani. Aamurytmini on myöhentynyt hieman, koska pitää juoda kahvia pysyäkseni valveilla, jos istahdan hetkeksi. Illalla se sitten kostautuu. Nyt tarvitsisin kunnon nukkumista.

Kokouksessakin oli turkasesti asiaa. Meillä on mahdollisuus palkata ammattimies tekemään Puutalon remonttia, erään asukkaan avopuoliso. Hän pitää työehtosopimuksen mukaista palkkavaatimusta ja se on paljon meille, vaikka puolet summasta tulisikin yhdistelmätukena takaisin. Mutta vain ammattilaisten avulla on mahdollista saada tärkeimmät korjaukset tehtyä. Jos meillä olisikin miehiä joilla vasara pysyy kourassa, ei ole aikaa ja tahtoa. Tämä töitten massa vie helposti puuhasteluun. Kasvimaa ja eläinten hoito ovat imagollemme oleellisia, mutta ovat vähän tuottavia ja työläitä. Samoin keittiöllä puuhastelee suuri joukko ihmisiä aika heikoin tuloksin.

Oli puhetta, otetaanko vielä uusi taiteilija asukiksi. Meillä on ollut taiteilijan nimellä kulkevia asukkaita, mutta he ovat olleet aika lailla maskotteja, eivätkä kykene elämään taiteellaan mutta eivät myöskään anna kovin suurta panosta. Jos he kehittäisivät paikkaa taiteelliseen suuntaan, että tulisi näyttelyitä ja tapahtumia, joissa olisi myös kävijöitä, olisi aivan OK, jos he keskittyvät omiin sfääreihinsä. Mutta kun ei. Se on kauniisti sanottuna sitä elämänkoulua, toisella nimellä lorvimista. Kitkeriä sanoja, mutta en tarkoita aivan kategorisesti, koska jokainen on kuitenkin antanut oman panoksensa. Melkein itse kukin on välillä poissa joko fyysisesti tai henkisesti. Tämä on vajaitten, epätäydellisten ihmisten paikka. Tähän uuteen taiteilijaan ei oltu innostuneita ja minäkin taivuin, koska en tunne ihmistä, vaikka ajatus taiteen vahvemmasta osuudesta kiinnostaa.

Eräs entinen asukas olisi ollut halukas muuttamaan takaisin, mutta hänen edellinen olemisensa ei antanut hyviä ennusteita. Jos tekee kiljua ja elää toisten kustannuksella, tehköön sen juossakin muualla. Asia jäi pöydälle. Kaikille on kyllä annettava toinen mahdollisuus. Ainesta pojassa kyllä oli. Kaikillahan meillä on pimeä puolemme.

Puhuin kirjastossa yhden poislähtöä suunnittelevan nuoren, älykön kanssa. Hän on etsinyt itseään sivarivuoden ja ekokylätalven jälkeen eikä oikein vielä löytänyt. Hän lukee tasokasta kirjallisuutta ja kuuntelee hyvää musiikkia, olen kuullut. Hän on kirjoittamisesta kiinnostunut ja keskustelijatyyppui. Olen suositellut hänelle bloggaamista ja luvannut näyttää ympäristön, missä on jo monenlaisia kirjoittajia, jotka ovat löytäneet mielekkään julkaisukanavan. Suosittelen hänelle hahmon ottamista, mikäli hän innostuu. Yksi kirjoittaja Ekokylästä, yhteisöteemaa painottava, on jo tarpeeksi lukijoillekin, tai en minä tiedä.

Kävimme perheen kanssa suurin piirtein samat kohteet kuin eilen vieraiden kanssa. Nyt kävimme kuitenkin Veturipuiston sisällä. Oli jo aikakin tehdä ensivisiitti kuuden vuoden Keuruulla asumisen jälkeen. Kovin monta kävijää ei siellä ollut. Martti Vainiollakin tulee varmaan olemaan vaikeuksia saada puisto kannattavaksi.

Keuruun kaupunki on pistänyt puistoon paljon rahaa ja se on ollut alituinen kiistakapula. On ollut oikeusjuttuja ja hävyttömiä lehtikirjoituksia. Turistirysää siitä ei ole tullut, mutta puisto on sinänsä arvokas asia ja siinä on monenlaisia teemoja. Itse pidin puiston perällä olevista vanhoista maatalouskoneista.

Tanssipaviljonki oli siisti. Siellä valmistauduttiin illan tansseihin. Paviljongissa näytetään myös kesäteatteria, juna-aiheista varmaankin. Sen vetonauloina ovat Merja Larivaara ja hänen miehensä, mikä hänen nimensä nyt olikaan. Viime vuonna tähtenä oli Ritva Oksanen. Paviljonki se varmaan paikan varsinainen vetonaula onkin ja sen vetämisen Vainio osaa.

Kerroin tyttärelle Martti Vainion urasta ja sen mutkista. Tytär tietää ulkosuomalaisena harvinaisen paljon Suomesta, vaikka on asunut täällä vain kaksi elämänsä ensimmäistä kuukautta.

Veturit olivat sinänsä hienoja. Tytärtä nauratti, kun kerroin, että tuollaisen Ukko-Pekan vetämällä junalla minäkin varmasti matkustin, kun lähdin opiskelemaan 1967 Rovaniemeltä etelään. Tunnen olevani anakronismi.

Poika innostuu selvästi eläimistä. Hän nauroi hereästi strutseille ja taputteli hevosia. Ähtärin eläinpuistoon ja samalla reissulla Tuurin kuuluun kauppakeskukseen vie varmasti tiemme tulevalla viikolla. Keinu oli pojalle elämys. Tuossa iässä ihminen on vielä helposti huvitettavissa. Perheeni saa tuhdin annoksen suomalaisuutta ja junttiutta.

Huomenna emme ehkä pääse lähtemään, koska yritän saada putkimiehen tulemaan dignostisoimaan tämän talon täriseviä putkia. Vedenpuhdistamon lähtevän veden näytteet pitää myös saada lähtemään laboratorioon. Pahitteeksi ei olisi, jos lopultakin katteen tekokin pääsisi käyntiin. Se riippuu M:sta ja hänen traktoristaan.

Käytin vielä illalla amerikkalaista vierasta ja R:a Pihlajaveden suunnassa. Ei ollut oikein inspiroivaa seuraa vaikka yritin sitä olla itse. Amerikkalainen vastasi kaikkeen innostuneena esittämäämme lakonisesti, jaha, sivumerkityksellä ei voisi vähempää kiinnostaa. Tuollaisten keski-ikäisten rouvasihmisten pitäisi pysytellä pesukoneensa ääressä eikä lähteä opettamaan kulttuurien välistä kommunikointia Puolaan. Antipatiaani lisäsi vielä se, että hän oli helisemässä vähien sääskiemme ja mäkäräisten kanssa.

Joka tapauksessa hän ja R:kin sai nähdä palan aidointa Suomea. R. tosin saa raivareita nähdessään hakattuja metsiä ja niitäkin piisasi. Mistä Suomi sitten olisi elänyt, jos ei metsistä, edelleen tai ainakin ennen Nokiaa ja IT-boomia.

Näytin heille veturipuiston ulkoapäin ja Pihlajavedellä tunnelmallisen ja karun erämaakirkon. Se miellytti tosin molempia naisia. Samoin lähistöllä olevan romanttisen Virransillan, jossa on luonnonkauniiseen kapeikkoon rakennettu sillalle tanssilava. Minulle se paikka merkitsee siinäkin mielessä jotakin, että sinne tekemällämme kokousmatkalla tutustuimme vaaleaverikköni kanssa ja suoritin yhden harvoista onnistuneista viettelyistä. Onnistuneista ja onnistuneista.

Pihlajaveden keskustassa pysähdyimme kysymään tietä Pihlajaveden pappilaan ja samalla jouduimme eksoottiseen kylämijööseen. Vanhalla nuorisoseuran talolla oli kaljabaari ja siellä oli kyläläisiä laulamassa kitaran säestyksellä savuisella terassilla. Naiset eivät tähänkään innostuneet erityisemmin, vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus ottaa oluset ja seurata aidompaa näytelmää kuin konsanaan Tiibetin sherpakylässä, jossa he tietenkin ovat molemmat kolunneet kuten kaikkialla muuallakin maapallolla.

Juuri tätä on Suomi. Alakuloinen kyläraitti ja kaljabaari. Pihlajavesi on ollut itsenäinen kunta, mutta autioitunut liityttyään Keuruuseen. Hirsinen rakennus sinänsä on nähtävyys, rakkaudella pidetty. Ystävällinen, miellyttävä nuorimies kassalla näytti salin puolta, missä paikallinen aktiivinen harrastelijateatteriryhmä esittää näytelmää Amerikan morsian. Voiko paremmin enää ylläpitää suomalaisen junttiiuden parhaimpia perinteitä. R. otti ylös kirkkoveneretken ajankohdan baarin seinältä.

Hän kyllä ymmärtää jonkin verran maaseudun elämää ja viehätyksiä. Siksi hän on tänne muuttanutkin, pitää kakkosasuntoa Helsingissä. Hänkin oli vähän ärtynyt amerikkalaisnaisen latteuteen. Kyllä minun charmini ja tyhmät leikinlaskut häneen purevat, mutta hän on niin täynnä omia eksistentiaalisia ongelmiaan, ärtymystä ja hajamielisyyttä, että osun vain joskus harvoin perille.

Paluumatkan tulimme hienon suomalaisen erämaan lävitse, missä asuu karhuja, joita ei valitettavasti näy. Meillä olisi mitä hienoin ympäristö viedä erilaisia ryhmiä nauttimaan perisuomalaisuudesta, tarkoitan joka suunnalla. Tanssit haitarimusiikin säestyksellä Virransillalla ja käynti kuulemassa aitoa puskateatteria ja oluilla Pihlajaveden vanhalla suojeluskunta/ nuorisoseuran talolla. Voisiko parempaa enää Suomesta löytää.

Joku älypää oli taas laittanut öljylämmityksen päälle, vaikka päivä oli ollut aurinkoinen ja talot imeneet auringon lämpöä. Jos tähän aikaan palelee Suomen kesässä ja tarvitsee keskuslämmitystä, ei tänne oikein ole asiaa.

Vietin iltapäivän viehättävän tyttärenpoikani seurassa. Olemme isovanhempina ex. vaimon kanssa onnistuneet kääntämään dysfunktionaalisen kasvuympäristämme päinvastaiseksi. Poika elää mitä aktiivisinta ja virikkeisintä elämää silloin, kun hän sitä tarvitsee. Hänen tarpeisiinsa vastataan huumorilla ja rakkaudella. Kävin hänen kanssaan pitkällä kävelyretkellä. Vaunujen piti koko ajan piti olla liikkeessä, heti poika ärähti, jos pysähtyi. Hän ei ole vielä täysin toipunut kolmen päivän kuumeestaan, jonka jäljiltä iho on kuin rokon. Diagnoosimme oli oikea.

Jokavuotinen Mäntän kuvataideviikoilla käynti ei koskaan petä. Honkahovissa ja Pekilo-tehtaalla oli taas niin suuri määrä nykytaidetta, että sen täydellinen kokeminen ei onnistunut. Mutta hyvä näinkin. Tyttäreni nauroi, että nyt se alkaa Valterillekin. Minä vein häntä pienenä kaiken maailman nähtävyyksiin ja museioihin, että tyttö välillä huokaili, mutta niin vain siitä on tullut hänellekin harrastus omassa aikuisuudessaan. Minusta ihan tuntui, että 11-kuukautinen lapsi nautti omalla tavallaan veistoksista, lähinnä niiden koskemisesta ja äänimaailmasta.

Puun käsittely on aina miellyttänyt minua jo niiltä ajoilta, kun työskentelin Tampereen Nykytaiteen museon näyttelyjen pystyttämisen apupoikana kolmekymmentä vuotta sitten. Tietenkin Miina Äkkijyrkän valtavat romunaudat Pekilotehtaalla olivat hienointa antia. Äkkijyrkkä on tullut henkilökohtaisestikin tutuksi, kun hän n. vuosi sitten kävi Ekokylässä. Hän oli särmikäs ja hermoherkkä silloinkin aivan kuin tv:n dokumentissa. Hän kehitti hysteerisen hermoromahduksen katsojien edessä, kun poliisi tuli hakemaan hänen koiriaan. Onni, ettemme ottaneet hänen lehmäänsä. Hänen kanssaan joutuu väistämättä vaikeuksiin. Silti hän on suuri taiteilija. Viimeistään hänen romunautansa ovat vakuuttaneet minut hänen taiteilijan kyvyistään.

Pekilo-sana tulee pekilo-hiivasta, jota kasvatettiin puunjalostuksen jäteliemissä lehmien rehuksi. Äkkijyrkän naudat sopivat hyvin ympäristöön. Mänttä on muutenkin merkittävä taidekaupunki. Myllyllä on merkittävä yksityinen taidekeskus ja Serlachiuksen museossa näkee monia Suomen taiteen kultakauden helmiä. Serlachiuksen upouusi teollisuusmuseo taas hyödyntää uusimpaa museotekniikkaa median tietojen mukaan. En ole siellä vielä ehtinyt käymään.

Nykyinen vuorineuvos Serlachius ja hänen vaimonsa lahjoittivat kuuluisan navettamme pystyssä pitämiseen n. 150 000 mk ja silloiset hallituksemme jäsenet lupasivat naiiviudessaan, että seuraavana kesänä navetta on kunnossa. Olin silloin ry:n puheenjohtajana ja jouduin selittämään sekä rouvalle että herralle, että mitään ei ole tapahtunut. Nyttemmin tuosta summasta on käytetty varmaan puolet, mutta navetta on surkeassa kunnossa. No annoin rouvalle sentään yhden luomukaalin korvaukseksi ja hän vielä kiitteli. Osasin ehkä hurmata rouvan, mutta herra oli kovempi pala. Hän ei suostunut tulemaan edes sisälle omalla käynnillään, vaikka T. oli hermostuksissaan siivouttanut talot lattiasta kattoon. Se oli sama herra, jolle E. oli ensimmäisenä kesänä karjaissut, että meillä otetaan kengät sisällä pois.

Serlachiuksella on lukkarinrakkautta tätä paikkaa kohtaan, koska juuri he möivät tilan Vaasan läänin kuntainliitolle, joka perusti tänne työlaitoksen ja suku oli rakennuttanut hienon navetan, joka oli joutunut rappiolle, kun karjanpito ja muukin työ oli laitoksessa lopetettu ja terapia astunut sijaan. Sitä ennen paikka kannatti itse itsensä ja oli kuuluisa maanviljelyksestään ja erityisesti jalostussonneistaan. Seinälläni on siitä muistona puinen varsi, joka kiinnitettiin sonnin nenärenkaaseen, kun sitä talutettiin astumaan kaunokaisia.

Amerikkalainen, Puolassa työskentelevä nainen oli keskinkertaisuus, aivan tavallinen. Tutustuimme myös Ekokylässä pari viikkoa oleskelleeseen naistaiteilijaan, jolla on aikomuksia tulla tänne asumaan. Ehkä ihan OK nainen.

Hienon auringonpaisteen innottamana käänsin aamulla lämmityksen pois ja lämmitin käyttövedet kuten kesällä pitää, puulla. Onneksi ylihuomenna alkaa jo taas työviikko. En oikein pidä jouten olosta. Sormet syyhyävät sirkkelöimään.

Leikimme Valterin kanssa isossa liikuntasalissa. Ajoimme myös kauko-ohjattavalla. Lapsen isä on jo kuulemma mustasukkainen, kun pojalla on Nikko-auto.

Etsimme amerikkalaista turistia. Olisimme vieneet hänet kiertoajelulle katsomaan vaikka seudun kirkkoja. Petäjäveden kirkko on Unescon maailmanperintälistalla, mutta Keuruun vanha kirkko on yhtä hieno. Pihlajavedellä on karu ns. erämaakirkko, joka on myös näkemisen arvoinen. Muutakin näkemistä täällä on paljon. Mutta naista ei löytynyt. Olisi siinä voinut olla myös väärinkäsityksen vaara, jos olisin yhyttänyt hänet kauko-ohjattava auto kainalossani ja ehdottanut sight-seeingiä.

Kylällä käydessämme ostin taas tuttua El Coperoa, jossa on kullanvärinen lankaverkko ympärillä. Muistin, että Pirkka lehden niksipalstalla kerrottiin kuinka niistä saa erinomaisia joulukuusen koristeita mytättynä. Jos nyt alkaisin keräillä, varmasti jouluun mennessä koristeita olisi riittävästi persoonalliseen joulukuuseen. Tyttäreni läsnäolo ja niksipalsta toi mieleen menneiden vuosien hauskimman ruotsalaisen viihdehahmon, Curt Olssonin, joka myös antoi askartelutipsejä ja piirsi monimutkaisia kaavioita tauluille. Hänellä oli myös naisorkesteri, jonka hän kuulemma omisti.

Olemme tyttären kanssa edelleen samalla aaltopituudella ja meillä on hauskaa nauraessamme lähes kaikelle, sukulaisille, itsellemme, Ekokylän hörhöille ja julkisuuden hahmoille. Tietenkin pikku poju on ehtymätön ilon lähde. Kyllä tyttärestä polvi paranee. Hän ei ole ollenkaan samalla tavalla hysteerinen ja ylihuolehtivainen kuin äitinsä oli. Hänen äitinsä on nyt ylihuolehtivan mummon roolissa. Hän kolaroi työmatkalla ison Volvon ja metsätyömaavaunun ja pääsi hyvälle eläkkeelle. Hänellä oli varaa ostaa uusi ranskalainen autokin. Mutta terveys on mennyt. Siitä nuoresta ja pienestä tytöstä, jonka tunsin on tullut aivan toisenlainen.

Yritin aamulla kiemurrella ja sanoa, etten osaa laittaa lämmitystä päälle. Meillä on talo täynnä helluntailaisia, jotka ovat tulleet majoittumaan kesäkonferenssiin ja he alkoivat valittaa kylmyyttä. Samoin oma väkemme on vilunarkaa. T. oli sitten laittanut lämmityksen päälle. Minusta kesällä pitäisi pärjätä ilman keskuslämmitystä. Keuruun pääraitti oli suurin piirtein täynnä autoja kuin Broadway. Liikkeille tämä on juhlaa. Viinaa, kaljaa, siideriä ja ehkäisyvälineitä ostettiin kasakaupalla. Nykyajan uskovaiset eivät enää ole mitään pidättyväistä porukkaa. He ovat tulleet hakemaan Jeesus-huumettaan kestääkseen kovaa arkipäivää.

Etelä-Suomessa asuvat ex. avoperheeni pojat soittavat minulle useasti ja kertovat kaikkia heille tärkeitä pikkuasioitaan. Heillä on ilmeisesti siihen tarve. He ovat tulossa taas tänne jo heinäkuun alussa. Olen kohtuullisen innostunut, vaikka hieman liikaa tämä on. J:llä kuitenkin elämä on normalisoitunut.

Jos lapsia hankkii, niitä kannattaa kohdella hyvin, muuten se on piinaa. Sairauksille on tietenkin vähän tehtävissä. Lapsi, joka on saanut tarpeensa tyydytettyä, on palkitseva tapaus. Mutta erityisen mukavaa on olla isovanhempi. Ei ole vanhemmuuden rasituksia, saa vain nauttia puhtaasta ilosta. Ehkäpä elämän tarkoitus on tulla isovanhemmaksi, näyttää minusta tällä hetkellä.

Pitkään eläminen on myös. Itse olen vielä kuta kuinkin noviisi ja olen utelias elämän suhteen.

Nyt kun Valtter on toipunut kovasta kuumeestaan ja ruvennut esittämään kaikkia hurmaavia puoliaan, alan ajatella, että hän taitaa olla mukavampi ja hauskempi kuin äitinsä oli pienenä. Olen jo unohtanut kuinka monin tavoin 11-kuukautinenkin osaa kommunikoida. Hän rokkaa ja hänen bravuurinumeronsa taitaa tällä hetkellä olla esittää tukankuivaajaa. Pojalla on mitä suurin integriteetti ja arvovalta jo pienenä. Hän ei turhia huudakaan.

Oli aivan elämys seurata kuinka keskittyneesti hän pakkasi ja purki pientä läpinäkyvää kassia yhä uudestaan. Jos jotakin tehdään, se tehdään kunnolla. Meillä on edessämme viiyhtyisä juhannus, vaikka ilma on kolea. Käymme hakemassa tänne tyttäreni enonkin, joka on viettämässä (juomassa) juhannusta Pohjaslahdella, ihan lähellä. Hän on yksi niitä kuuluisia peräkamarin poikia. Samalla näen entisen kälyni ja osan hänen rikkauksistaan, joita kahden apteekin pyörittäminen Varsinais-Suomessa on tuonut. Elämä ei ole kuitenkaan heitäkään kohdellut silkkihansikkain kuten ei ex. vaimoanikaan.

Eilen loppui bensa hakekoneesta, mutta aisasin lopun päivää uunipuiksi tarkoittamiani kapeita ripoja. Puun kuori on niin tiivis, että pienikään puu ei kuivu ilman kuoren avaamista paikoittain. Aisaaminen tarkoittaa juuri tätä. Ei meillä kovasti uunihalkoja menekään, vaikka Väentuvassa olisi hyvä uuni, kun ruisleivän leipomisen osaamista ei ole.

Harmi kun naisen yritys pääministerinä olikin matalalentoa. Koston enkeli olikin floppi. Ei hän nyt ihmisenä ollutkaan mitään erikoista, sellaista valtiomiessarjaa, jota Suomen kansa johtajaltaan edellyttää. Muutenkin, jos katsoo ihan ulkonaisesti, Jäätteenmäki on hento nainen. Sellaisesta ei ole oikein johtajaksi. Johtajan tulee olla iso ja jyry mies kuten Paavo Lipponen.

Jäätteenmäki on kalsea. Hänessä ei ole karismaa. Hänen kielitaitonsakin oli suomalaista keskitasoa. Tietysti naiseus on sinänsä erottava ja kiihottava merkki ja sillä kortilla hän yrittikin pelata, mutta valitettavasti huonoin tuloksin.

Tulevaksi pääministeriksi povattu Matti Vanhanen on Esko Aho - klooni, teflonilla käsitelty. Täytyy kuitenkin ihmetellä miksei turvauduta alkuperäiseen, itse Eskoon. Hänellä on kokemusta ja karismaa, kielitaitoa ja hän on myös substanssiltaan toista maata kuin kukaan muu.

Lapsen "kolmen päivän kuume" huipentui illalla, kun olin ryhmää opastamassa. Taas julkinen terveydenhoito sai pisteitä. Mäntästä neuvottiin ja autettiin ystävällisesti ja sieltä soitettiin Keuruun terveyskeskukseen, josta sain hakea vauvalle pari korkeaa kuumetta alentavaa peräpuikkoa. Mukana olleen kuumelääkkeen lapsi oksensi eikä siitä ollut apua. Uskon, että nyt aamulla tauti on ohi, jos se on kolmen päivän kuume. Meillä ei ole puhettakaan, ettei käännytä lääkärin puoleen.

Terveyskeskuksen yöhoitajakin oli niin saamarin söpö ja miellyttävä. Oli mukavaa ajaa kuulaassa valoisassa yössä.

Unescon kokouksen vierailu sujui hyvin ja vieraat olivat kovasti tyytyväisiä. Kaiken huippu oli tietenkin M:n ja M:n musiikkiesitys. Molemmat ovat kauniita ja romanttisen näköisiä ja taitavia. Musiikki onnistuu avaamaan sydämiä paremmin kuin muu. R. antoi hienon tietopaketin Ekokylästä. Omakin osuuteni meni hyvin. Sain esittää karua suomalaista miestä. Entisenä ammattiesiintyjänä osaan vielä ottaa yleisön. Samat jutut tepsivät Peräseinäjoen Marttoihin kuin kansainvälisen kokouksen korkeasti koulutettuihin osanottajiin: Saada heidät hymyilemään. Samalla voi heittää joitakin teemoja asiaa. Pinnallistahan se tietenkin on lyhyenä aikana.

Olen noussut viime aikoina taas mukavasti Top-listalla. Mukavaahan se on, mutta kilpailu on kovaa ja alapuolellani on nyt suuri joukko kovatasoista porukkaa. Blogeissa alkaa olla jo tarjontaa mukavasti. Mutta ei siinä vielä kaikki. Varmasti varsinainen löytyminen on vielä edessä niin omalla kuin tovereitten kohdalla. Varsinainen Ekokylän ystäväporukka ei ole edes vielä saanut tietoa minun lokistani. Se on vasta tulossa Kesä-Aviisiimme. Ja jos se ei tepsi, niin käytän salaista asettani: Virtain Lions-Naisten vai oliko se Rotari- naisten kontaktiani. Tuvallinen kypsiä naisia, joihin sain hyvän kontaktin ei ole vielä häipynyt mielestäni. Se oli vähän kuin joukkoflirttiä tai onnistunut viettely-yritys parinkymmenen ihanan varttuneen naisen kanssa yhtäaikaa. Kaikki näyttelijät ja stand-up koomikot tietävät tuon tunteen.

Vaikka Vallella on vielä kuumetta. se ei tahtia haittaa. Tänään kaivoin esille oman kauko-ohjattavan monsteri-auton, jonka poika saa. Olen ostanut sen kirpputorilta ja olemme J:n kanssa ajelleet kumpikin omillamme. Poika oli heti juonessa mukana ja tiesi mitä varten auto on.

Kävelimme Ekokylän raittia ja A. sai nähdä hienot uudet aitat ja kuistit. Ne ovat vielä hieman keskeneräiset, mutta niistä jo näkee, että olemme saaneet arvokkaan lisän. Paikoissa voi järjestää vaikka teatteria ja latotanssillekin on tilat. Nyt ei muuta kuin yhteyksiä ja verkostoja elvyttämään ja bisnestä tekemään. S. on kohta tv:ssä talk-showssa ja toivon sen pohjalta yhteydenottoja yrittäjämielisiltä. Emme tarvitsee enää vajaakuntoisia ja yhteiskunnan päähänpotkimia repaleita kuten me nykyiset vaan vähän aktiivisempaa porukkaa, jotka vetävät meidätkin mukaan. Helppo täällä nyt olisi aloittaa yritystoimintaa, kun me vajaat ja vaivaiset olemme rakentaneet edellytykset. Luotan S:aan. Hän kyllä osaa laulaa seireenilauluja. Yritänhän minäkin tässä jotakin.

Olen kirjoittanut, että täältä ei ole tarvis lähteä minnekään, koska maailma tulee tänne ennemmin tai myöhemmin. Tänäkin iltana tulee kaksi bussilastia Unescon kokousvieraita Jyväskylästä illaksi ja kymmenen hengen porukka juhannuksena. Olen sanonut voivani opastaa yhtä ryhmää ja mietin tässä kovasti mitä on syrjäytynyt englanniksi. Onhan ryhmällä tosin tulkit, mutta yritän selvitä englannilla.

Olen nähnyt kuinka eilen suututtamani nainen on heittänyt vihaisia katseita puoleeni. Hänellä on selvästi vihaisuusongelma kuten monella naisella muuten. Minähän voin ruveta toimimaan testinä. Jos minusta selviää, niin on kypsä Ekokylään.

Kävimme järvellä soutelemassa ja kokemassa rituaalinomaisesti katiskat, Valle mukana. Ei meillä tietenkään ollut pelastusliivejä, niin ruotsalaisia emme sentään ole. Tyttäreni laski leikkiä, että jos vene kaatuu, hän vain sanoo Vallelle, että ui, niin poika rupeaa uimaan. He ovat pienestä pitäen käyneet vauvauinnissa ja poika on vesipeto, joka selviää jo yksin vedessä pienillä kellukkeilla. Ei hän tietenkään järvellä olisi selvinnyt, mutta olimmehan me mukana ja olemme varovaisia.

Kiersimme myös sen kolmen kilometrin metsäautotie-lenkin jota vielä muutama vuosi sitten juoksin. Sanoin tyttärelleni, että uskon ekokyläläisistä, lähes neljästä kymmenestä asukkaasta vain parin uskaltautuneen samalle lenkille. Niin kaupunkilaisia asukkaita meillä on. Ei monikaan ole käynyt ympäristössä, vain korkeintaan kylällä pyörällä tai autolla.

Olen saanut nauttia oman jälkikasvuni seurasta jo toista vuorokautta. Tyttärenpoika Valter, Valle tai suomeksi Vallu, on hieman kuumeinen, mutta se ei paljoa menoa haittaa. Hän on älykäs, huumorintajuinen ja kaikin tavoin miellyttävä. Mitä hän muuta voisi ollakaan, kun on onnistuneet ja tasapainoiset vanhemmat. Olemme herkutelleet ja jutelleet ja olen siinä sivussa tehnyt töitäkin ja istunut maanantaikokouksessa.

Onnistuin pillastuttamaan koeasumisessa asuvan naapurin pienen lapsen äidin, kun moitin häntä erityisesti avuttomuudesta. Naisihmisillä on ekokylässäkin monesti jäljellä naissukupuolelle perinteinen avuttomuus ja epäkäytännöllisyys, joka mielestäni tuli esiin tämänpäiväisessä episodissa. Kun tämä vielä yhdistyy hienoiseen kovaluonteisuuteen ja piikikkyyteen on tulos varma, jos rupeaa minun kanssani käymään kinaa. Siinä on vahvempikin sortunut ja joutunut lähtemään, jos luonto ei anna periksi. Olen pahoille paha, jos tarvitaan. Tämä paikka on kohta elämäntyöni enkä suostu pelkäämään ketään, vaikka kuinka olisi hermoherkkä. Kilteillä ei ole kanssani vaikeuksia. Tämä ei missään nimessä tarkoita alistumista.

Hesarissa oli muuten maininta siitä ranskalaisohjelmasta, joka olikin parodia. Siinä puhuttiin kuinka kuukävely oli keksitty juttu. Se oli niin hyvin tehty juttu, että moni taisi mennä vipuun, varsinkin salaliittoteorioihin taipuvainen. Mutta en minä. Muistan sanoneeni ohjelman olleen leikatun siten, että kysymykset ja vastaukset eivät käsitelleet samaa asiaa.

Eilisen Hesarissa oli merkittävä mielipidekirjoitus, Vähärasvainen ravinto-oppi kyseenalainen. Siinä Leena-Sisko Johansson, titteleinä fyysikko, fil.tri, TKK:n kemian analyysikeskuksen johtaja, kertoi ammattilaisena ja allergioista kärsineen perheen äitinä käsityksiään oikeasta ruokavaliosta. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjoitus, jossa viitataan ravitsemustieteen arvostetuimpiin lähteisiin ja omakohtaiseen kokemukseen.

Jospa tavallinen suomalainen ruoka onkin vääränlaista. Kirjoituksen avainasiana oli veren sokeri- ja insuliinitasojen vakiointi, mikä runsaalla hiilihydraattipitoisella ruoallamme ei oikein onnistu. Hedelmät, vihannekset ja marjat ovat pääosassa. Rasvat astuvat ehkä uuteen merkitykseen. Valkuaisaineet myös.

Olen jo puolitoista vuotta sitten siirtynyt omaan ruokatalouteen Ekokylässä. Kasvispitoinen ruokamme ei tyydyttänyt minua. Ruoassa on liikaa perunaa ja makaronia eikä se maultaankaan minua tyydyttänyt. Vihannekset kyllä, mutta muuan sekaruoan mukana ja maukkaina ja nopeasti valmistettuina tai raakoina. Vaistomaisesti tunnen tarvitsevani tietyn määrän lihaa ja kalaa.

Olen tehnyt kovaa fyysistä työtä jo kuusi vuotta. Kukaan täällä asuneista ei ole siihen pystynyt likimainkaan. Olen ihmetellyt paikan entisten ja nykyistenkin asukkaiden laimeutta. He tuntuvat jaksavan vain vähän ja yksi ja toinen kärsii masennuksista. Voikohan puutteellisella ruokavaliolla olla osuutta asiaan. Tietenkin tänne tulijat saattavat jo ennestään olla hieman vaisumpia tyyppejä.

J. lähti äitinsä mukaan kotiin päin pitkälle matkalle. Annoin K:lle reseptit ja yritin valistaa parhaani mukaan, mutta en tiedä menikö perille. Hän on itsepäinen ja omahyväinen kuin synti; sen tiedän ennestään. Sanoin, että heidän on hakeuduttava lääkärille, vaikka sellaiselle joka soveltaa pehmeitä hoitomenetelmiä, kun kuulemma K:lla sellainen on. Ei ole paluuta enää J:n piinaamiseen jonkun kuvittelun nimissä. Poika ei sitä tule edes hyväksymään. Samalla sopisi myös tehdä kevyet operaatiot ja avata pikkupoikien ahtaat esinahat, joista he kumpikin kärsivät. Olen siitäkin sanonut jo vuosia sitten ja useaan otteeseen. Sekin on pienten lasten pientä piinaamista. Koulun terveydenhoidon olisi pitänyt asiasta valistaa, mutta onko se nyttemmin jo liiaksi alasajettu. Aion pitää yhteyttä ja tällä kertaa en anna ajan kulua väärässä vanhemmuuden kunnioituksessa.

Parhaimmat leikit ovat usein yksinkertaisimpia. Toteutin vasta nyt erään vanhan aikoinani keksimän pelin, joka oli aivan yhtä hauska kuin muistinkin. Kävin hakemassa pitkän kepin, jonka päähän sidoin naruun tennispallon. Tätä palloa voi sitten hutkia edes takaisin kaaressa. Lapset keksivät heti säännöt ja pelasimme intensiivisesti pitkän aikaa. J. halusi tehdä vastaavan kotipihaansakin ja lupasin antaa tarvikkeet ja tennismailan mukaan.

Tämä oli viimeinen ilta pienen kaverini kanssa. Sanoin, että mikäli hän haluaa, hän voi tulla syyslomalla tai hiihtolomalla seuraavan kerran. Aion pitää huolta, ettei häntä enää saateta samanlaiseen allergiakierteeseen kuin ennen. Aion soittaa ja kysyä.

Sahasin ja haloin pieneksi kuistien rakennustyömaista jääneitä ikivanhoja punahongan kappaleita. Niissä on sepän tekemiä nauloja ja puun laatu on aivan toista kuin nykypuussa. Puu on tiheäsyistä ja hitaasti kasvanutta.

Pienet pojat saivat minut houkuteltua leikkimään taistelijoita. Naapurilla on keskiaikaharrastuksen takia boffer- nimisiä lyömäaseita, joita aion itsekin tehdä. Niillä on tukeva ja mukava mätkiä, mutta ne eivät vahingoita. Kuitenkaan ei kannata lyödä suoraan päähän. Voi olla, että muutamalla ilta-auringossa juomallani viinilasillisella oli osuutta asiaan. Pojat sanoivatkin, juo lisää. Minä en sukuni ja kotimaakuntani miesten tapaan muutu humaltuessani pahempaan suuntaan vaan päinvastoin.

Mukavaa oli minullakin, mutta kun kaverit ottivat vesipyssyt aseekseen ja kastelivat minut ja toisensa, lopetin hurjastelun ja vein vaatteet kuivumaan. Saivat kaverit vähän fyysistä aktiviteettia kaiken tietokonepelaamisen jälkeen. J. on piristynyt viikon aikana ja saa nukuttua ja syötyä, vaikka hän allergialääkkeen ansiosta syökin varomattomasti. Lisäaineita tulee ja niille hän varmaankin on allerginen, mutta lääke puskuroi reaktiot. Kunpa hänen äitinsä veisi hänet kunnon tutkimuksiin selvittämään syytä agressiiviseen ihottumaan, mutta ei taida olla toiveita. Minun pitänee kidnapata poika uudelleen syksyllä, jos asiaan ei ole tullut parannusta.

Katiskoista ei enää tule kalaa ja verkkojen pidon olemme jo lopettaneet. Alkukesän luonto on kauneimmillaan eivätkä hyttyset ole vielä ylivoimainen kiusa, vaikka J. niitä ei kestäkään. Hänen kimpussaan viihtyvät kärpäsetkin, kun poika ei ole varmaan kuukausiin käynyt pesulla, koska ihottuma kirveltää. Ei hän hampaitakaan ole suostunut pesemään, vaikka olen kehottanut.

J. vaati minua seuraamaan hänen pelaamistaan. Jaksoin vaivoin tehdä sitä muutaman minuutin kerrallaan. Samalla kuitenkin mietin tätä uudenlaista elinympäristöä, mikä nousevalla sukupolveilla peleissä on. Tässä oli kyseessä varmaan ns. räiskintäpeli. Koko asetelma näytti monin kerroin elämää suuremmalta. Vaarat, jotka pelaajaa uhkaavat ovat aivan fantastisia ja pelaajan keinot ovat myös.

Pelin nimi on Giants. Örkit, ympäristö, keinot ja aseet ovat mitä mielikuvituksellisempia. Pieni mies saattaa pelissä olla julma ja päättäväinen tappaja ja sitä tämä nuori mies onkin. Hän ei ole silloin ala-ikäinen, pienikokoinen, allergiasta kärsivä, laiminlyöty lapsi vaan antiikin taruhahmoihin verrattavissa oleva sankari. Tällainen pelaaminen ei voi olla kehittämättä joitakin aivojen osa-alueita, motoriikkaa, symbolien tajuamista ja moniulotteisuutta. Uskon, että pelaaminen saattaa olla aivan yhtä mahdollinen ja arvokas, tosin erilainen kehittymisen keino kuin lukeminen. Joku kuukausi sitten muistan lukeneeni joistakin tutkimustuloksista, jotka tukevat pelaamisen positiivisia vaikutuksia.

Pelaamisen ja tappamisen raaistava vaikutus voi olla myös totta, mutta uskon, että sankaruuden ja seikkailun arkkityypit ovat olleet aina läsnä mielikuvitusmaailmassa ja aikaisemmassakin fiktiossa. En juuri tunne pelaamisen maailmaa, mutta epäilen, että on kyse paljon suuremmasta asiasta kuin pelkästä räiskinnästä.

Huomenna tai ylihuomenna päättyy tämä minun tämänkertainen sankarina olemiseni. Olen jo vähän kypsynyt olemaan itsekin vähän elämää suurempi sankari, jolla on parantavat kädet ja pohjaton kukkaro. Toivon lapsen äidin voivan järjestää poikansa haun, ettei minun nyt tarvitse lähteä tien päälle.

Fundamentalisti-äidiltään hetkeksi kaappaamani poika, jonka käytös herätti blogimaailman älykön paheksuntaa oli tänään kovassa puuhassa kasvattamassa puhelinlaskuani, koska hän soittaa minun kortillani. Hänen neljän kympin kännykästään löytyivät ilmeisesti WAP-ominaisuudet, koska hän on tilannut ahkerasti erilaisia palveluja kuten vitsejä, joita hän on tavannut innoissaan minulle. Lukeepahan ainakin jotakin, joka kiinnostaa. Osan vitseistä olen saanut selittää. Sanoin hänelle, että ilmaisia ne eivät ole. Elän yli varojeni kaikessa hemmottelussa, mutta lyhyen aikaa sitä kestää.

Vakavasti ottaen, lukeminen on tietenkin tärkeä avain koulumenestykseen ja oman elämänsä rakentamisessa, mutta ei suinkaan ainoa. On tietysti muitakin keinoja. Lukutaito ei useinkaan vastaa persoonallisuuden kehitystä. Teksti ja ihminen eivät oikein kohtaa.
Nämä poikani toivat viikonloppuna kumpikin kirjansa minulle näytille, halusivat ehkä miellyttää minua. Tällä vanhemmalla oli Risto Räppääjä - sarjaan kuuluva, joka on varmasti oikeanlaista. Nuoremmalla tosin oli liian vaikeata tekstiä. Mutta olkoon lukemiseen viettelijä mikä tahansa, pääasia että lukee. Aku Ankka vivaihteikkaine kielineen on yliveto. Lukemisen pitää viihdyttää ja tuottaa tunne-elämyksiä. Se ei saa olla pakkopullaa.

Ruotsinsuomalaiset oppilaani eivät yleensä lukeneet. Vähemmistö tekee sitä varmaan ihan normaalista suomalaisesta väestöstäkään. Osataan lukea, mutta lukeminen ei anna niitä syviä elämyksiä, mitä se parhaimmillaan voi tehdä. Saman voi varmaan sanoa myös kirjoittamisesta.

En osaa pitää J:aa ongelmajätteenä enkä edes hänen äitiään, kuten Tommipommi sanoo. He ovat kummatkin arvokkaita olentoja jo sinänsä ja ominaisuuksiltaan erityisesti, niinkuin itse asiassa meistä jokainen. Ei ole olemassa alempi- tai ylempiarvoisia ihmisiä, vaikka "kognitiivisuuden" taso ei olisikaan sama. Viisautta löytyy aivan yhtä usein kansanihmisistä kuin sivistyksen pintakiillon saaneista lukeneista. Kenenkään ei tarvitse tietenkään väkisin seurustella sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurasta ei pidä, mutta että menee kieltämään toisen arvon, lähenee jo fascismia. Se on ainakin väärin käsitettyä humanismia.

Lapsenkasvatuskin on kompromisseja, jos pyrkii demokraattisuuteen. Kasvatuksen tulos on geenien ja ympäristön yhteispelin tulosta, jossa myös sattumalla on osansa. Jos ottaa tapauksen J., niin hänessä minua viehättää juuri äärimmäisyys ja kesyttömyys liittyneenä moniin muihin hyviin ominaisuuksiin. Mistään sosiopatiaan vivahtavasta älyttömyydestä ei ole yhtään kyse. Hänellä ovat viime vuodet olleet aika rankkoja juuri tämän allergiankin takia. Samanlaista kipua ja häiriytyneitä yöunia ei moni meistä aikuisista olisi kestänyt yhtä urheasti. Tietenkin suuri syy on ollut harhaan mennyt, mutta hyvää tarkoittava äiti, mutta on muutakin rankkaa taustaa. Hän on nähnyt isänsä pahoinpitelevän äidin tajuttomaksi ja kokenut monia muitakin vastaavia kohtauksia. Silti hän ja muu perhe ovat säilyneet koko lailla kunnossa.

Mielestäni ent. avoperheeni rokotusten ottamattomuus ja jopa kasvissyönti ovat täyttä epärationaalista huuhaata. Tietenkin on mahdollista kasvaa ja kehittyä kunnolla kala-,muna-maito- kasvisdieetillä. Kasvissyönti on mahdollista mutta se on taitolaji ja lisäksi kallistakin. Vaihtoehtohoidoista olen jo moneen kertaan sanonut mielipiteeni enkä enää sitä toista. Jos ravinto on monipuolista, ei lisäravinteita tarvita.

Mutta tällaisia me ihmiset olemme. Yhdellä on tällaiset toisella tuollaiset uskomukset ja arvot. Kuka pystyy niitä väkisin muuttamaan. Yhteiskunnalla ei ole varaa eikä keinoja korjata vääränlaisia uskomuksia ja epäilenpä ettei myöskään tietoja. Minä en ainakaan luota asiantuntijoihin. Yhteiskunta ei voi ottaa huostaan "vääränlaisissa" ympäristöissä kasvavia lapsia. Se on mahdottomuus. Koulun mahdollisuudet ovat myöskin pienet. Lastenkasvatus on pakko jättää amatöörivanhempien huoleksi.

Useimmat meistä, ehkä kaikki olemme kasvaneet vajavaisissa oloissa ja silti useimmista meistä on tullut ihmisiä. Uskon, että tuska on edellytys ihmiseksi kasvamisessa. Liiallinen helppous ja auvoisuus on jopa kammottavaa. Vaikka joskus sitä kyllä toivoo, että hieman vähemmän tuskaa, kiitos.

En voi olla sanomatta seuraavaa, vaikka se kuulostaa myös huuhaalta, jos ei ole asiaa sisäistänyt. Lastenkasvatuksessa samoin kuin kaikessa muussakin sosiaalisessa toiminnassa tärkeintä on sama vanha RAKKAUDELLISUUS. Rajoja voi, saa ja pitää asettaa, mutta tämän avainsanan ohjaamana.

Tänään teimme J:n kanssa kaatopaikkareissun. Keuruun kaatopaikka ei ole enää entisensä. Ei löytynyt mitään mukavaa tuotavaa sieltä. Veimme ison traktorin peräkärryllisen kamaa ja sain maksaa siitä 118 €. Ymmärtää kyllä, että ihmiset yrittävät kiertää näitä maksuja kaikin keinoin.

Ihan mukava, hauska ja avomielinen yhteisöpalaveri taas tänään. Puhuimme monista tärkeistä asioista, jotka eivät pelkästään liity tämänkaltaiseen elämään. Mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi, oli tulkitsemani teema. Muutamat nuoret, täällä vähän aikaa viivähtäneet tekevät lähtöä, uusia tulee.

S. on menossa johonkin tv:n talk shown nauhoitukseen ensi viikolla. Hyvä, sillä uskon hänen osaavan perustella ekoyhteisössä asumisen puolia uskottavasti ja hymistelemättä. Yhteisössä asuminen sopii vajavaisille ja heikoille ihmisille, tai ainakin niitä tänne tulee.

Lämmintä vettä on piisannut, vaikka käänsin öljypannun pois päältä. Halkojen polttaminen hakepannussa toimi hyvin eikä puitten menekki tuntunut liian suurelta. Vesi lämpeni alkuun puulla ja pysyi sitten lämpimänä Kivitalon katolla olevan lämpökeräimen ansiosta, vaikka kulutusta on tietenkin paljon. Vesi on vieläkin suihkulämmintä. Lämpökeräimen periaate on, että pakkasneste kiertää mustassa laatikossa katolla ja luovuttaa lämpönsä käyttöveteen pannuhuoneen lämmönvaihtimessa. Tätä hakesysteemiä ei voi käyttää kesällä automaattisena, koska se on liian järeä siihen. Teen aikamoisen kuvitellun tilin, jos tätä kestää vaikkapa 70 päivää, 2310 €.

Joudun luovuttamaan kansanterveydelle ylimääräisen avustuksen, kun peliriippuvainen 11 v. J pelaa rahoillani aina kun ohitamme peliautomaatin ja pelaa aina niin kauan, että häviää. Samoin joudun ostamaan kännykkään lisävarusteita. Tänään kävimme Keuruulla perinteisellä pitsalla. Pojan on ilo syödä, nyt kun iho kestää. Hän on joutunut elämään yksipuolisella ruoalla varmaan pitkään ja saa nyt hurvitella ja nauttia elämästään.

Päivällä nuohosin hakepannun ja veimme puita odottamaan huomista koetta. E. laski joskus viime kesänä, että kesäaikaan öljyä kuluu n.33 €:n edestä vuorokaudessa ja se on kaikki kotiinpäin, jos lämmitän puilla. Tosin nämä puut on otettu metsästä työlläni, mutta sille nyt ei lasketa hintaa. Pikkupojat ja V: olivat auttamassa puitten kuljettamisessa isoon ilmanvaihtoputkeen. Itse olin ala-osassa pinoamassa puut pannuhuoneeseen.

J. pysyttelee tiukasti kintereilläni ja tuli jopa vierelle katsomaan, kun nuohosin pannua. Vähän liikuttavaa se on, vaikka seuraaminen vähän välillä ärsyttääkin. Hän luottaa minuun täysin ja hänen mielestään kaikki, mikä on minun, on myöskin hänen. Sama tilanne oli jo silloin yli neljä vuotta sitten, kun vakavailmeinen pikku natikka ilmestyi jostakin ja rupesi seuraamaan minua. Pojalla oli vahva isäkaipuu eikä sellaiselle voi asettaa estettä. Vasta sen jälkeen, kun olimme ystävystyneet pojan kanssa, syntyi suhde hänen äitinsä kanssa.

Toinenkin levollinen yö on takanapäin. Poika löysi illalla kännykästään illalla vaikka mitä hienouksia, pelejäkin. Saattaa olla, että sekin saa taas kyytiä, kun peli menee huonosti. Tietokoneeni on myös vaarassa, kun hän joutuu ammutuksi pelin tuoksinassa. Temperamenttinen kaveri heittelee tavaroita suuttuessaan. TV:n kaukovalinta on myös vanhastaan sökönä hänen jäljiltään. Lapsi on kuitenkin aito sekä hyvässä että pahassa. En rupea moraalitantaksi edes hänen kielenkäytössään, joka on aika roisia toisten seurassa. Minussakin on vähän äärimmäisyysihmistä. Jos jotain asiaa tehdään, sitä saadaan tehdä kunnolla.

Pojan äiti oli varannut eilen ajan vaihtoehtohoitajalle. Soitin hänelle ja sanoin, ettemme tule ollenkaan. En taida myöskään ehtiä Jyväskylään muuten vaikka olinkin luvannut. Alkukesän työt pakkaavat päälle. Sitäpaitsi ne ovat myös kiinnostavia.

On aivan toista joutua raapsuttamaan tai hieromaan J:aa milloin mistäkin. Se on sosiaalista ja rakkautta. Mutta painajainen joutua seuraamaan toisen tuskia voimatta auttaa on nyt ohi. Nyt en voi heittää häntä sananmukaisesti ulos, niinkuin iltatraditiomme ennen oli. Vanhassa kapeassa sängyssä jouduin väkisinkin varomaan ja väistelemään pieniä nyrkkejä ja potkuja. Nyt kun minulla on ylellinen joustinsänky, sitä ongelmaa ei ole. Enkä voi tietenkään muutenkaan passittaa poikaa kotiinsa, seinän taakse kuten ennen, vaikka välillä hoivaajan osa jo vähän kypsyttää. Rakkaus riisuu kuitenkin aseista. Ehkä lapsella on atavistiset vaistonsa hakea turvaa ja suojelusta olemalla yksinkertaisesti söpö ja tunteisiin vetoava ja sitä tämä klanipää on.

Pojasta, jota jotkut pitivät häiriytyneenä, on tullut mitä suloisin kaveri, joka liki 11 vuotiaana ei häpeä istua sylissä. Noin puolitoista vuotta sitten kuulin hänen kertovan vaikeasta elämästään koulussa. Sanoin silloin, että tämähän ei käy. Sinun on ruvettava kiltiksi. Ja poika rupesi. Osana ongelmaa oli silloin koulu, jossa on vain kaksi luokkaa ja osa lapsista joutui suoraan sanoen tuuliajolle, tekemään työkirjoja, joista ei mitään ymmärtänyt kaiket päivät. Opettaja, joka persoonana tuntuu ihan ok:lta, ei eläkeikää lähenevänä ehkä enää viitsi vaivautua. Siitä huolimatta J:n koulunkäynti alkoi helpottua. Hän tuli yleensä tehtävineen luokseni ja minä kiroilin monesti tehtävien ääliömäisyyttä: Ei luovuuden pisaraakaan, pelkkää mekaanista luukkujen täyttöä. Mutta ero oli kuitenkin selvä ja uudessa paikassa koulu on myös mennyt hyvin ja opetus on kuulemma järkevämpää kuin muuten idyllisessä Lavikon kyläkoulussa keskellä korpea. Tämä koulu sinänsä ei ole huono. Siellä viihdytään ihan hyvin.

Kaikki on selvitetty J:n äidinkin kanssa. Kuten arvelinkin, ei hän voinut kimpaantua selvässä asiassa. On sentään kyse lapsen parhaasta. Ihminen tekee joskus pahaa luullessaan tekevänsä hyvää. Selostin sunnuntain dramaattisen tapahtumasarjan niin hyvin kuin osasin ja kerroin, että lääkkeet ovat nyt tehneet tehtävänsä ja piinattu ruumis parantaa nyt itse itseään. Poika on väsynyt ja hän nukahti äsken pää päätäni vasten. Luin hänelle ja naapurin N:lle Aku Ankkaa ja sitten minun piti hieroa kipeitä raajoja. Hän nukahti kun silitin hänen päätään.

En ole ehtinyt kasvimaalle. Siellä oli ihmeen paljon porukkaa, vaikka oli sateinen aamupäivä. Maanantaikokouksessa, jossa en ollut, oli ilmeisesti selvitelty tulehtuneita tunteita samaan aikaan, kun minä hoidin J:n tulehtunutta ihoa.

Muutenkin tapahtuu Ekokylän ulkonäön kohentumista kaiken aikaa. Ystäväni H:n perinnöstä oli varattuna summa muistolehtoa varten. Muistolehto on päätetty perustaa vanhan viljamakasiinin maastoon. Viljamakasiini on tilan vanhin rakennus. Se on peräisin ajalta ennen viimeisiä nälkävuosia, Köyhyys-Suomesta, aivan toisenlaisesta maasta kuin tämä. Siinä on vahvat maasepän tekemät lukot ja salvat ja kaksinkertainen seinä murtojen varalta. Rakennus on tämän paikan yksi helmistä. Se on hyvin säilynyt, mutta portaat ovat lahonneet. H:n tytär S. päätti, että H:n perintörahoilla kustannetaan tuon tunnelmallisen kuistin korjaustyö. Työtä tuli tekemään L., ripeä rakennusmies, joka oli aloittamassa Väentuvan suurta remonttia. L:lla on muitakin siteitä tähän paikkaan. Hänen pieni tyttärensä asuu täällä esimerkiksi.

L. aloitti T:n avustamana kuistin ja aitan portaiden korjauksen. Aittaan ollaan kunnostamassa kahta kesäistä yöpymishuonetta. Viljamakasiinin kuistista tulee varmasti myös hieno paikka vaikka viipyä. Olkoon se myös lähtölaukaus viljamakasiinin käyttöönotolle. Viljamasiininä se ei ole toiminut vuosiin, mutta ruuvikuljettimilla sinne voisi myös varastoida viljaa. Ei tarvitsisi kantaa säkkipelillä kuten ennen vanhaan. Vanhastaan toisessa kerroksessa on ollut vanhoja esineitä museoituna, eräänlaisena tilamuseona, mutta emme ole vieneet sinne vieraita kuin poikkeustapauksessa, koska portaat ovat olleet huonokuntoiset eikä museopuoleen ole ehditty kiinnittää huomiota. Siitä saa helpolla mukavan näyttelytilan.

Ekokylä alkaa kohta olla hyvässä vieraiden vastaanottokunnossa, kun on olemassa vielä kahden J:n tekemä myllyn kunnostus isoksi nukkuma-aitaksi. Pystymme kohta pitämään vaikka minkälaisia kesäjuhlia. Juhannuksena talo onkin täynnä, kun täällä yöpyy helluntailaisen raamattuopiston, Ison Kirjan juhlaväkeä. Se on suuri kesätapahtuma. Silloin ovat kaikki ympäristön yöpymistilat käytössä. Toinen kesätapahtuma tulee olemaan oma Maan Syke- festarimme, jolloin myös tarvitsemme yöpymistiloja.

Yö oli rauhallinen ja arki on palannut. Alan jo vähän kyllästyä minun seuraani alituiseen vaativaan pojuun, joka ei osaa viettää aikaa itsekseen. Hänellä ei ole lukemisen perinnettä, mutta hän kuunteli yhden Aku Ankan - seikkailun, jonka hänelle luin ja pelasi tietokonepelejä sillä aikaa, kun olin vähän työssä.

Mutta perusonni on nyt olemassa. Lapsi on päässyt piinastaan. Hän käytti sen rahan, minkä äiti oli varannut puoskarilla käyntiin, uuteen käytettyyn kännykkään. Minun tarvitsi vain piffata 10 € lisää. Tätä kännykkää hän ei aio heitellä, kun siinä ei ole pelejäkään, joihin suuttuessa heitätyttää. Edellinen, rikki mennyt, oli n. vuosi sitten ostamani 3310, jota J:lla rupesi haluttamaan. Minä sain tyytyä kivikautiseen Ericssoniini, mutta en juuri kännykkää tarvitsekaan.

Nyt hän on jo soittanut muutaman häirintäsoiton kotiin sisaruksilleen ja leuhkinut kaikella mitä on täällä tehnyt ja tulee tekemään. Minulla on edessä tilinteko lapsen äidin kanssa. Hän saa tyytyä tilanteeseen, jos ei tyydy, niin uhkaan pakkohuostaanotolla, koska lapsen terveys on muuten vaarassa. Tiedän onneksi yhteiskunnan menettelytavat, koska menneisyyteeni kuuluu vuosi sosiaalitarkkaajana Vantaalla. Paluuta pojan piinaamiseen ei saa olla.

Olen ryhtynyt tyhjentämään pannuhuonetta ja polttamaan sinne kertyneitä roskia. Huomenna jo ehkä aloitan veden lämmittämisen puilla. Toissakesänä keksin rutiinit, millä puita saa näppärästi alas jyrkkiä rappuja. Käytän isoa peltistä ilmanvaihtoputkea ja tarvitsen kaverin työhön.

Uudet painajaiset eivät enää ilmesty. Rikkirunneltu iho ja tulehdus ovat vielä olemassa, mutta kutina pysyy apteekin lääkkein kurissa ja iho pystyy nyt lääkitsemään itseään, kun sitä ei tarvitse raastaa rikki. Poika nukkuu vaikka herää välillä vähän kitisemään, mutta nyt hänen ei tarvitse enää huutaa vittua ja perkelettä ja potkia. Poika ei olisi halunnut ottaa hänestä pahalle maistuvaa lääkesiirappia, mutta sanoin, että on edessä lähtö K:lle muuten. En rupea valvomaan ja seuraamaan toisen kamppailua ja poikakin tajuaa, että nyt hänen on pakko.

Sataa. Olen itsekin nukkunut enkä mennyt yhteisön kokoukseen. Nyt minulla on tärkeämpää tekemistä. Ehkä kun poika tervehtyy ja pääsen tekemään myös työtä.

Olen ilmeisesti tekemässä yhtä elämäni parasta tekoa, jolla jos en muulla lunastan itselleni palan maata myös taivaassa, mikäli sellainen sattuu olemaan.

Olen hakenut uskomushoitoihin luottavan äidin pojan luokseni. Yö heidän kotonaan oli ajoittain painajaismainen. J. huusi suoraa huutoa tuskissaan. Omakin uneini jäi vain muutamaan tuntiin siinä vieressä. Muu aika oli tietenkin mukavaa yhdessäoloa poikieni kanssa. En voinut osallistua ekoyhteisöläisten kokoontumiseen, vaikka T. maksoi osanottomaksun minustakin.

Matkakin oli rankka, kun J. sai agressiivisen allergiakohtauksen, repi ja raastoi itseään tuskissaan. Olin sanonut hänelle edellisenä yönä, että aion viedä hänet oikealle lääkärille ja poika oli sen hyväksynyt. Sanoin, etten aio katsoa enää hänen kärsimyksiään mutta en voinut kertoa sitä lapsen äidille.

T:lla ja minulla oli tuskallista seurata pojan kamppailua voimatta tehdä mitään. Koska keuruulaisten yö- ja viikonloppupäivystys on joskus Mäntässä, kävin kysymässä otetaanko meidät vastaan Mäntän sairaalan akuutilla. Siellä oli hieman töykeä kohtelu ja hoitaja neuvoi meitä jatkamaan matkaa Keuruulle, jossa päivystys jatkui vielä 9:ään saakka. Ja taas Keuruulta löytyi ymmärtävä vastaanotto. Pääsimme sisään pienen odottelun jälkeen. J. ajoi jo kohtauksesta rauhoittuneena minikokoisella kauko-ohjattavallaan sisään myös vastaanotolle. Lääkäriä hieman hymyilytti sisääntulo.

Lääkäri oli aivan huippu. Hänen nimensä on Kalle Hohenthal, mahdollisesti aivan tavallinen päivystystä hoitava reppulääkäri. Hän katsoi pojan tulehtunutta käsivartta ja selitti, että on olemassa lääkitys, joka varmasti vie sekä tulehduksen että kutinan pois aiheuttamatta sivuvaikutuksia muuta kuin korkeintaan väsymyksen. Hän oli samaa mieltä kanssani, että on ollut anteeksiantamatonta vanhemmilta antaa pojan kärsiä vaikka kuinka pitkään. Emme päässeet vielä illalla apteekkiin lääkkeita ostamaan, mutta saimme näytepakkauksen, jossa oli yksi vastaava lääkepilleri kutinan vähentämiseksi, että pääsisimme yön yli.

Lääke ei kuitenkaan vaikuttanut ratkaisevasti, vaan viime yö oli edelleen vaikea. J. huusi, kiroili ja potki tuskissaan. Vasta neljän maissa saimme ensimmäiset unet. Mutta olen kuitenkin toivoa täynnä. Muutaman tunnin kuluttua pääsemme hakemaan lääkettä, joka ryhtyy poistamaan myös tulehdusta. Poika ei vielä itse ehkä ole huomannut muutosta, mutta se on tulossa. Hänen ei ehkä tarvitse enää kärsiä vaan hän pääsee olemaan se mukava, villi ja charmikas kaveri, mikä hän on aina ollut. Nyt hän onneksi nukkuu.

On aivan toissijaista, että hänen äitinsä ei tiedä asioitten oikeaa laitaa. Minulle on tärkeintä, kun J. tuskiensa keskelläkin ohimennen laittaa kätensä päälleni ja taputtaa minua. Kyllä hän eilen illalla jo pelasi tietokonepeliä ja kävi netissäkin pelaamassa. Kielsin häntä lähettämästä mitään hävyyttömyyksiä pelikumppaneilleen eikä hän tainnut sitä tehdäkään vaikka oli jo tekemässä. Minulle koko nettipelaamisen idea on aivan outo.

Eilen Keuruun terveyskeskuksen tiskillä, kun sain kuulla, että meidät otetaan vastaan ja poika saa lopultakin avun, minulle tuli itku. Jos olisin viikko sitten vain tehnyt ilmoituksen K:n kunnan sosiaalitoimeen, ei vieläkään olisi mitään tapahtunut. Nyt hain pojan ja ajoin 700 kilometriä. Se oli sen väärti. Keuruu on hieno paikka. Julkinen terveydenhoito toimii.

Näin ekoyhteisöläisten kokouksessa erään henkilön, jonka muistan lähes 6:n vuoden takaa. Se oli kuin Dorian Grayn muotokuva. Silloin kyseinen henkilö oli nuori, miellyttävä, oman alansa asiantuntija. Nyt näin huumeitten tai alkoholin kuluttaman olennon. Sanoin kätellessämme, että vuodet ovat kuluttaneet meitä molempia. Kuulin T:lta, että hänet oli pyydetty sittemmin lähtemään marihuanan polton takia kesken kaiken. No en tuota ihmistä juuri tuntenutkaan, minulle se on vain episodi.

Kuuntelin hetken erään puutarhuripariskunnan kertomusta yrittämisestään, viljelemisen ja yhteisön rakentamisen vaikeudesta Uudenmaan läänissäkin. Olin luullut, että siellä on helpompaa kuin meillä. En päässyt mukaan talkoisiin enkä kokemaan muuta mielenkiintoista, koska poikani halusivat olla kanssani. Nuorempi veli sai pariin otteeseen raivarin, heitteli tavaroita silmittömästi ympäri, kun ei päässyt mukaan Ekokylään. Olimme päättäneet, että nyt on J:n hemmottelun ja keskipisteenä olon paikka.

Vanhempi veli, jolta nuorempi on koko raivarin idean ja käytännön oppinut katseli coolina ja naureskellen veljensä menoa. Mitään enkeleitä ei kumpikaan tietystikään ole. He ovat täynnä oikeanlaista poikaenergiaa. Myös entinen koirani Murto, iso susikoiran ja kultaisen noutajan risteytys, oli onnellinen jälleennäkemisestämme ja istui pitkään jalkojeni välissä ja ryömi yöksi matalan sängyn alle. Vanhat ajat tulivat mieleen. Silloin ennen Murtolla olivat pallit vielä jäljellä ja sillä oli polttava halu Rajalan nartun luokse. Nyt eläinveli on rauhoittunut.

Ylimainostettu oli Pahan Kosketus. Poliisipäällikön kehityksen tausta oli stereotyyppinen ja koko juttu vähän kömpelö ja lapsellinen, eivätkä ihmiset olleet uskottavia. Onko täydellistä elokuvaa ollenkaan?

Pieni ystäväni J. soitti useaan kertaan ja kehotti meitä lähtemään jo kahdelta yöllä. Mukavaa olla odotettu vieras. Pikkuveli olisi halunnut tulla myös mukaan Keuruulle, mutta on parempi, ettei hän lähde. J. saa olla päähenkilö. Ehkäpä loman alkaminen ja hemmottelu saa taas kerran hänen ihottumansa kärjen taittumaan. Hän kertoi ladanneensa matkaa varten makeita mukaan. Lapset ovat pienenä eläneet vallan spartalaisesti ja se on saanut heissä aikaan sammumattoman makean himon. Lisäaineet eivät ehkä ole se varsinainen syy ihottumaan, vaan se on psyykkistä kuten hänen äitinsä ajattelee.

Siitä huolimatta on anteeksiantamatonta, julmaa ja tyhmää antaa pojan kärsiä, kun äiti tuntee ennakkoluuloja koululääketiedettä kohtaan. Juuri tällaisessa luottaminen puoskarointiin ja ennakkoluulot näyttäytyvät vaarallisina. Vuosia sitten kuulin, että jehovalainen tyttö, joka oli ollut ensimmäisiä oppilaitani Ruotsissa oli kuollut synnytyksessä verenhukkaan. Näillä ex. avoperheen lapsilla on parilla alentunut kuulo, kun äiti ei ole hoidattanut korvatulehduksia. Oli säälittävää nähdä lasten kärsivän valkosipulin kynsi korvaan työnnettynä. Useimmiten korvatulehdus menee tietysti ohi itsestään ja joskus lääkitys on tietenkin hätävarjelun liioittelua. Antibiottikierre on myös tosiasia, josta monet sitten kärsivät myös. Ja kortisoni saattaa olla se pahamaineninen lääke, josta on enemmän haittaa. Mikä on pienempi paha? Vaatii kuitenkin kovaa luonnetta antaa lapsen sairastaa viemättä lasta lääkärille.

Minun pitää ehkä viedä poika Jyväskylään hänelle tutulle vaihtoehtohoitajalle. En usko muuten näihin energiahoitoihin ja muihin muuten kuin, että kosketusta ja läheisyyttä alitajuisesti kaipaava saattaa saada edes siitä lohtua yksinäisyyteensä ja hellyyden tarpeeseensa. Monesti nämä hoitajat ovat empaattisia ja viisaitakin ihmisiä. Aivan turhaa nämä uskomuksiin perustuvat hoidot eivät välttämättä ole. Kyllä näitä asioita pitäisi tutkia; ehkä sitä tehdäänkin. Suuret ihmisjoukot käyvät näissä hoidoissa ja monet varmaan kokevat saavansa apua. Uskon, että apu on 100 %:sti psykologinen, mutta se auttaa myös silloin välillisesti ruumiillisia vaivoja. Ihminen on psykosomaattinen kokonaisuus.

Kävin itsekin muutama vuosi sitten kokeeksi tällä hoitajalla, jonka luona meidän naisemme kovasti ramppasivat. En ollut mitenkään sairas enkä kokenutkaan mitään erikoista. En kokenut mitään lämpöä enkä kihelmöintiä. Siihen kertaan sellainen saa jäädäkin ainakin niin kauan kuin olen terve. Aion kyllä omistaa edelleen pienen osan ajastani huuhaa-kritiikkiin. Huuhaa ei ole enää mikään marginaalinen ilmiö. Joskus tuntuu, että joidenkin skeptikkojen into tuntuu liialliselta, mutta kun ajattelee uskomusten voivan olla myös vaarallisia eikä pelkästään harmitonta ajanvietettä, innon ymmärtää.

Mutta tärkeintä on ymmärtää tämän ns. henkisyyden syitä ja taustoja kuin pelkästään vastustaa. En tiedä miten sitten muuttaa yhteiskuntaa sellaiseksi, että tällaiseen ei ole tarvetta. Sama asia on tietenkin perinteisen uskonnollisuuden suhteen. Onhan sekin pakoa, taikauskoa ja kaikenlaista uskomusta täynnä. Rationaalisuus ja tieteellisyys koetaan helposti kalseaksi. Suomalaiset ovat pitkälle koulutettuja mutta koulutus antaa perin kapean sivistyksen. Ihminen kaipaa elämyksellisyyttä.

Päivä menikin viininjuonniksi ja paistetun ja kermassa haudutetun hauen herkutteluksi. En ole käynyt kaupassa pitkään aikaan muuta kuin hakemassa viinipullon. Hain katiskasta pari haukea ja pikkulahnan. Lahna on yllättävän sitkeähenkinen. Olin aikoja sitten katkaissut pään ja perannut kalan, kun se alkoi sätkiä paistinpannulla. Nykyihminen ei ole tottunut siihen, että liha ja kala pitää ensin tappaa. Ruoka ei ole puhtaita palasia muovikalvon sisällä.

S. sanoi joskus, että kalalle pitää sanoa, että nyt minä otan sinulta hengen syödäkseni sinut. Samoin sanovat jotkut jopa puulle, kun kaatavat sen, pyytävät ikäänkuin lupaa. Tuskin mikään elävä vapaaehtoisesti lähtee tästä maailmasta, vaan se haluaa lisääntyä ja täyttää maan. New age mössöä tuollaiset.

Illalla tulee Orson Wellesin mestariteos Pahan Kosketus tv:stä. Hesarin arvostelun mukaan on odotettavissa hieno elokuvailta.

Pihalla oli taksi odottamassa. Eilen hieman moittimani naisihminen tilaa mieluummin taksin ja seisottaa sitä kuin maksaa reilusti kyydistä esimerkiksi minulle. Minun kyydeistäni hän tinkii ja unohtaa maksaa. Hän pakenee mieluummin kuin kohtaa tilanteen. Huomenna hän olisi päässyt kyydissämme, kun on menossa samaan paikkaan kuin mekin ja on kerran jo todennut, että huominen olisi sopiva. Mitä kirjoitinkaan anaalisesta tyypistä. Kuinka mielellään sitä rakentaa vaikka minkälaisia suojamuureja päästäkseen kohtaamasta ja tunnustamasta todellisuutta. Minäkö olen ollut se norsu lasikaupassa?

Tihkua tulee taivaalta ja käännyin takaisin kotiin, kun bensakin loppui hakekoneesta. Sitä pitäisi hakea kylältä asti, kun organisaatiokykyni ei ole taaskaan pelannut. Teen kotihommia sen sijaan, kun ei ole työpakkoa, vaan kaikki on vapaaehtoista.

Tyttärenpoikani oppi seisomaan kotonaan Ruotsissa, kun puhuin hänen äitinsä kanssa puhelimessa. Suuri tapaus perheessä. Runsaan viikon kuluttua hän on jo täällä ukkinsa luona. Tytär sanoi, että laatikot kannattaa tyhjentää vaarallisista pikkutavaroista. Pojasta taitaa hänestäkin tulla automies isänsä mukaan. Vanhemmat lähtevät volkkarin omistajien tapaamiseen Mantorpiin tänä viikonloppuna. Tytär, vaikka onkin hyvän kirjallisuuden harrastaja ja korkeakoulutuksen saanut, on myös avopuolisonsa kanssa perehtynyt automiesten ja tavallisten työläissvenssonien maailmaan, ja se on pelkästään hyvä asia. Näkee, että ei ole alempiarvoisia eikä ylempiarvoisia ihmisiä. Hänen perheessään on kolme autoa, talo ja elintaso. Korkea elintaso on heille itsestään selvä asia. Senkin kanssa on opittava elämään.

Mietin vielä tuota piikittelyn ja vittuilun teemaa. Itse en sitä yleensä harrasta . Minulla ei ole halua henkilökohtaisesti loukata ketään ja esittää epämieluisia totuuksia suoraan päin naamaa, vaikka eilen siihen erehdyinkin. Mietin, mikä saa kynnykseni alentumaan. Kysymys on myös siitä, mikä on oikea tapa, paikka ja aika tuoda esiin mielipiteitä ja epäkohtia, analysoida. Mitä on viha ja vihaisuus? Mikä on rakentavaa? Uskon itse päässeeni vihasta eroon.

Kerjää verta nenästään

Vaikka olisi ehkä mukavaa päästä jonkinmoiselle stoalaisuuden asteelle suuttumisasiassa, ei se hevillä onnistu. Ei ole mukava huomata seuraavansa edelleen koulupihan lakeja. Mutta niin vain huomaa itsessään Tony Halme- effektin. Ei hae suoraan riitaa, mutta kun joku soittaa poskea, käyttäytyy provosoivasti, sitä antaa pian takaisin kaksin verroin. Vaikka tietää, että toinen on raukka, joka ei kestä kunnon riitaa.

Koulukiusattu hankkii monesti itse alitajuisesti kiusaajansa. On monia muitakin, ehkä pieniä jätkiä, jotka pääsevät kuin koira veräjästä, on vammaisia ja lihavia, jotka osaavat hankkia toisten kunnioituksen tai ehkä välinpitämättömyyden, kun taas ärhäkkä rakkikoira voi joutua isojen jätkien hampaisiin.

Julmaa se on, eikä aikuiselämän enää tarvitsisi välttämättä olla niin raadollista. Moni mahdollinen kiusattu hankkiutuukin vapaaehtoisesti syrjään mahdollisista konflikteista, erakoituu. Toinen taas hakkaa päätään seinään koko ikänsä. Hän toistaa ristiriitoihin johtavaa käytöstään eikä opi millään. Olemalla suuttumisherkkä, pahastumalla joka asiasta, ymmärtämällä väärin toisen motiivit ja käyttäytymisen hän vain kaivaa verta nenästään. Vain harva jaksaa olla olematta pahalle paha.

Blogiympäristössä on käyty mielenkiintoista keskustelua vihaamisesta. Ehkä siihenkin pätevät vähän samat lait, joista kirjoitin yllä. Tässä yhteisöelämässä ne pätevät erinomaisesti. Eilen torstaikokouksessa aktualisoitui parikin tapausta, jossa provosoiminen ja provosoituminen arkipäivässä tulivat esiin.

Useimmiten nämä ongelmat täällä ratkeavat siten, että nenästään verta kaivava muuttaa. Yhteisöllisyyden mahdollisuudet terapoida ja auttaa ovat sittenkin aika pienet. Ongelmat piilevät aina aika syvällä. Tietysti toivoisi, että olisi toisin, ettei kaikkeen tarvittaisi ammattiauttajia tai että auttamisen mahdollisuudet yleensäkin ovat olemattomat.

Kuinka nopeasti uutuudet, joista on todellista hyötyä, leviävätkään. Muutama vuosi sitten Hesarissa oli juttu uudenlaisesta tavasta kylvää viljat suoraan edellisen vuoden sänkipeltoon, ilman kyntämistä ja äestämistä. Tarvittiin vain satoja tuhansia maksava uudenlainen kylvökone. Sain käsityksen, että silloin koneita Suomessa oli vain pari.

Muutama päivä sitten huomasin, että K:n maatalousyhtymä, joka omistaa osan tämän kartanon entisistä pelloista teki päivässä laajat alueet ja kylvi uudella tavalla. Polttoaineen ja ajan säästöt ovat huomattavat. Maan pieneliötoimintaa edistetään sillä tavalla, lieroja ja muita ötököitä. Tämä menetelmä sopisi luomutiloille erinomaisesti, mutta ilmeisesti rikkaruohot saavat myös rauhassa kasvaa ja tarvitaan ruiskutuksia, joita luomussa ei tehdä. Kyntää tarvitaan vain ehkä kerran kymmenessä vuodessa, muistelen. Naapuri käsitteleekin peltonsa useaan otteeseen kasvinsuojeluainein ja ties millä korrenvahvistajilla, samoin kuin eteläinen naapurikin, joka kyllä kertoi käyttävänsä aineita säästeliäästi.

Luonto on kauneimmillaan. En jaksa seistä kauaa kerrallaan korvakuulokkeiden sisällä ja haistelemassa bensiinillä toimivan pilkekoneeni käryjä. Mutta se homma on tehtävä ja pilkon sen pieniin osiin. Mukavaa saada vaihtelua mökkihöperyyteen viikonlopun Etelä-Suomen matkan ansiosta. Teen samalla eräänlaista reportaasia ekoyhteisöjen yhteistoiminnasta. Tapaan luullakseni entisen avoperheeni, jos mustasukkainen perheenisä on lopullisesti saanut matkapassit heidän luotaan. Lapset ovat kasvaneet ja entinen ystävyys on painunut jonnekin taka-alalle. Siellä se kuitenkin jossakin on.

Muistin eilen hiljaisessa rantasaunassa muutaman vuoden takaista tilannetta, jolloin kävin ensimmäistä kertaa saunassa vaaleaverikön ja hänen kuuden eloisan ja sievän lapsensa kanssa. Joka puolella eri kehitysasteella olevia pyllyjä,pimppejä ja pippeleitä. Lapset tarkastelivat uteliaana minua ja minä esteetikkona ihailin paratiisillista näkymää. Ne ajat ovat olleet ja menneet ja murrosiän kehitys on etäännyttänyt myös lapset toistensa symbioottisesta seurasta.

Toivoisin, että joku kysyisi millä alalla työskentelen. Vastaisin silloin: kiinteistö- ja puutavara-aloilla. Kiinteistö on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta saattaa alkaa piankin lämmittäjän hommilla. Tein sitä toissa kesänä, kun lämmitin aamuisin lämmintä vettä puulla. Viime kesänä oli pakko tehdä se öljyllä, kun sopivaa puuta ei ollut. Kun lämmittää pari pesällistä, kivitalon katolla oleva lämpäkeräin jaksaa sen jälkeen pitää käyttöveden lämpimänä koko vuorokauden. Pesälliset ovat kyllä suuria, samoin vesimäärät.

E. teki toisesta öljylämmityskattilasta puukattilan, poistamalla öljylämmittimen ja tekemällä pohjalle arinan. Homma kävi ihan hyvin, vaikka puut olivat silloin märkiä. Hakelämmitys ei pelaa kesällä ja öljy maksaa liikaa ja ei sovi imagoon. Talon edessä on suunnaton pino puita, jonka teimme viime kesänä järeällä traktorikäyttöisellä koneella. Aamuinen lämmitys oli miellyttävä rituaali, kuuhkata pihalla ennen toisten heräämistä ja nyt varsinkin, kun puutkin ovat omin käsin metsästä hankittuja.

Kuitenkin jos sympaattinen, itseään ja identiteettiään etsivä nuorimies J., päättää jäädä ja ruveta yhdistelmätuella palkatuksi, siinä on hänelle sopiva tehtävä. Hän kaipaa selkeää tehtävää, jossa saa olla omine ajatuksineen rauhassa.

Minulle riittää työtä muuten puualalla, jonka taas aloitin eilen muutaman päivän tauon jälkeen. Kasvimaa tulee laitettua ilman minua. Siellä on taas työvoimaa, kun N. ja harjoittelija ovat Tuulikin apuna. Ensi viikolla alkaa kuitenkin katesouvi, toivottavasti, ja siinä minä edustan know how:ta. Olen kehittänyt menetelmät, jolla selviän raskaistakin momenteista tarvitsematta lähteä hakemaan apua.

Naapurin pikku poika tekee yrityksiä päästä riehumaan laatikkojeni kimppuun, mutta ei selviä vielä lukituista ovista. Olin hänen kanssaan eilen vähän aikaa. Se oli jännä kokemus. Pojalle voi sanoa mitä vain ja useimmiten hän toistaa sen viimeistä tavua erikoisesti painottaen. Hän ei vastaa kysymykseen, mutta toistaa kyllä sen. Tuon ikäiset eivät yleensä paljon vielä puhu, mutta tämä puhuu täydellisin lausein. Poika on pelottavan tarmokas käymään kaiken mekaanisen kimppuun.

Muutama päivä sitten täyttyi kuusi vuotta Ekokylässä. Seuraavaksi vanhin asukas saakin sitten viettää ainakin vuoden täällä, että pääsee samaan. Olemme edistyneet alkuajoista. Vaurautta ja tietotaitoa on tullut lisää ja romanttinen haihattelu jäänyt vähemmälle. Kasvimaan pito on jäänyt kaunosieluilta ja maassa kiinni oleva realistinen viherpeukalo Tuulikki on järkevöittänyt touhun. Alkukesinä minua työllistänyt eläinten aitojen tekeminen on jäänyt toisille. Koneita alkaa olla, eikä kaikkea tarvitse tehdä käsin. Tänään alkoi kuuden vuoden odottelun jälkeen aika, jolloin tehokas pumppu nostaa kasvimaan käyttöveden järvestä. Kasvimaata ei juuri tarvitse kastella katteen ansiosta, mutta kylläkin kasvihuonetta.

Kuudessa vuodessa on paljon tapahtunut. Ihannetila on vielä kaukana, tuskin tulen sitä näkemäänkään koskaan. Ihannetilalla en tarkoita tavoitteiden ja ristiriitojen loppumista vaan jonkinlaista tasapainoa velvoitteiden ja elämisen välillä. En kylläkään valita, koska minulla on mahdollisuus päättää elämästäni. Silti en voisi ajatella pitemmille matkoille lähtemistä kesäaikaan, vaikka en kyllä erityisemmin niitä kaipaakaan.

Minun ei tarvinnutkaan lähteä hanslankariksi, koska muurarilla oli edessä apteekkimatka. Hän on eläkkeellä oleva hieno ja monipuolinen ammattimies, ihmisenäkin sympaattinen. Hänen verisuonensa ovat tukossa, vaikka kuulemma äskettäin putsatut, pallolaajennuksellako ja liottamalla, en tiedä.

Maalaisen käsityksiä positiivisuudesta:

Kaikkeen kyllästynyt saa ennenaikaisen kuoleman tai ainakin kosolti kärsimyksiä sitä ennen. Hän saa oivallisen tilaisuuden hautoa koettuja hoitovirheitä ja kokemiansa epäoikeudenmukaisuuksia ennen kivuliasta kuolemaansa. Pitäisin tätä tyyppiä aika lailla samanlaisena kuin freudilaista anaalista ihmistä. Kaiken kukkuraksi hän varmaan vielä potee kovaa vatsaa, kun haluaa pitää kaiken itsellään.

Antelias, elämästä ja toisista ihmisistä kiinnostunut tyyppi ehkä myös kokee vaikeuksia, mutta pääsee niitten yli. Hän on se ärsyttävän positiivinen tyyppi, joka ei jää märehtimään vanhoja vääryyksiä vaan elää tässä ajassa. Ei hänen tarvitse välttämättä unohtaa menneitä, mutta hänen mielestään nykyisyys ja tulevaisuus on tärkeintä.

Näistä kummastakin voisi tietenkin kehitellä sivutyyppejä nelikentän muotoon, mutta tällä editorilla en sitä osaa. Eivätkä ajatuskulkunikaan ole mitenkään selviksi kiteytyneitä. Sekä negatiivisuuden että positiivisuuden kanssa on nimittäin opittava elämään. Ilman analyyttisyyttä positiivisuus on hörhöilyä ja ilman elämänmyönteisyyttä realismi ja rationaalisuus tekevät elämästä liian raadollista. Elämä on julmaa, jos sen niin ottaa. Elämä päättyy katastrofiin ja sitä ennen se on enimmäkseen piinaa, jos sen niin ottaa. Elämäntapamme ja käyttäytymisemme syyt ovat epäilyttäviä.

Amerikkalaiset ovat paljon tutkineet ja soveltaneet positiivisuutta. Sieltä tulee elämäntaidon oppaiden tulva. Amerikkalaisten uskontokin on positiivista. Uskotaan, koska se edistää terveyttä, liike-elämää ja perhesuhteita. Vanhat, sairaat ja vähempiosaiset unohdetaan; uskomalla voi tulla terveeksi, nuoreksi ja menestyneeksi, tuntuu olevan joskus positiivisen uskonnon sanoma.

Meidän oma luterilaisuutemme on kärsimyksen ja heikkouden uskonto. Siksi se ei vetoakaan kansaan.

Raja positiivisuuden ja negatiivisuuden välillä kulkee kyllä puolueitten sisällä, mutta olen erottavinani, että vasemmistolaisuus on enemmän negatiivisuutta ja oikeistolaisuus positiivisuutta, vaikka kovin selvää se ei ole. Onhan oikeistolaisuudessa vahva reaktionäärisyyden taakka, kovin dynamista se ei välttämättä ole.

Itse olen kahden vaiheilla. Minussa on vanhaan takertuvuutta ja analyyttisyyden vikaa. Ihanteeni oli joku Erno Paasilinna, jolla jo naamassakin oli katkerat juonteet. Mutta sydämeni sanoo: let it go. Katso luontoa ja sen voimaa ja uusintamiskykyä ja opi! Se rakentaa vanhan päälle, vanhoista tutuista elementeistä aina vain samoja kuvioita, mutta jotka tuntuvat tuoreilta ja uusilta.

Syön ulkona joka päivä - mikäli säät sen sallivat. Ulkona tarkoittaa terassilla. Tänään maisemaa hallitsevat voikukat. Niistä on vain opittava pitämään. Kauniita ne ovat eivätkä ollenkaan sellainen pest o kolera kuin juolavehnä. Tein nopeasti työstä tultuani jauhelihakastikkeen ja keitin makaronia. Pidän italialaistyyppisestä ruoasta, Lapin poika voisi elää yhtä hyvin välimerellisessä ympäristössä. Viini, oliiviöljy, salaatti, kala, maalaisleipä, juusto: siinä on lueteltuna muutamia elämän oleellisuuksia.

Ajoin pari kuormaa klapeja. Nyt välivarasto on tyhjä ja voin ruveta täyttämään sitä viime talvena kaatamillani koivuilla. Tällä kertaa olen viisaampi ja peitän pohjan ensin kuormalavoilla. M:n traktori oli tuotu lopultakin Nurmijärveltä . Nyt meillä on kolme traktoria ja se säästää turhaa vekslausta. M:n traktorin valjastamme niittosilppurin eteen, toivottavasti vanha peli kestää tämän sesongin. Tuulikki on jo puhunut kaipaavasti katteesta, jota hennot purjot tarvitsevat. M. lupasi hoitaa perunat maahan. Ne myöhästyvät perinteisestä kesäkuun 6.:sta. Lupasin mennä muurarin apumieheksi huomenna, kun M. hakemassa avovaimoansa kotiin.

Keskisuomalaisessa oli reportaasi Teemu Kassilan paikasta Saarijärvellä. Blogini ennätti siis ennen lehdistöä. Blogin mahdollisuudet ovat suuret, eikä sen tarvitse olla niin pirun tasapuolinenja korrekti kuin lehden. Juttu oli tyypilliseen tapaansa vähän pliisu. Siinä puhuttiin holistisesta hoitonäkökulmasta. Muistan skeptikko Nils Mustelinin tv:stä ja hänen varoituksensa, että heti kun mainitaan holismi, hälytyskellot soimaan.

Ei sen tarvitse sitä olla. Ihmiset ehkä tarvitsevat itsensä pettämistä ja elämän valheita. Kirjoitan joskus käsitteestä positiivinen elämänasenne enemmän. Kaikesta huolimatta positiivisella asenteella on voimaa, vaikka se perustuisi uskotteluun.

Rakentaja

Isä osaa tehdä puukollaan ihmeellisiä esineitä. Puukon terä on kulunut terottamisesta aivan pieneksi. Lauantaisin katselen, kun hän leikkaa sillä paksuuntuneita varpaankynsiään. Muutenkin hän on taitava käsistään. Kaapissa on hänen tekemiään puuastioita, ajalta ennen sotaa. Suurimman osan kuitenkin oli sota polttanut, kun Lappi hävitettiin ja ihmiset menivät evakkoon.

Katselen, kun hän rakentaa meille kumipyöräkärryt, kolakärryjen sijaan. Kärryn akseli on ollut meillä iät ja ajat. Se on sodan ajalta ja maannut mustana ja ruostuneena ajosillan alla. On aivan ylellisen pehmeää ajaa isän tekemillä uusilla kärryillä. Hän osaa tehdä rekiä, kelkkoja, saaveja, mitä vain.

Kerran hän vuolee minulle puunsäleestä lusikan. Se on sileä ja hieno ja pidän sitä kädessäni. En tiedä mitä olen tehnyt, kun hän eräänä päivänä ottaa lusikan ja katkaisee sen.

Isä istuu joskus vieraiden miesten kanssa pöydän ääressä juttelemassa. Pöydän jalan vieressä on jaloviinapullo. Isä haisee pahalta, kun hän on juonut kahviin sekoitettua jaloviinaa. Hän tulee kovaan humalaan ja makaa joskus lattialla ja ulisee.

Joskus ennen muistan olleeni äidin kanssa hakemassa isää kylältä ravintolasta, mutta en muista siitä juuri mitään enää. Kerran hän oli tullut kylältä päissään ja pissannut saappaaseen, kun ei ollut löytänyt solkkuria. Katsoin kuinka aamulla kahvipannu riippui narussa verhotangosta hänen päänsä päällä. Äiti oli sen ripustanut, kun isä oli rikkonut sen yöllä.

Joskus vielä makuilen hänen vieressään sängyllä, mutta en useasti. Isä pitää kovaa kuria lapsilleen. Minua ei lyödä useasti, kun olen kuopus. Kun veljeni ei tottele, isä potkii häntä kumisaappaallaan ja veljeni itkee surkeasti lattialla. Kerran isä lyö minua kärpäslätkän varrella ja äiti ottaa lätkän ja katkaisee varren. Äiti istuu isolla lankarullalla ja olen äidin helmoissa, kun hän sytyttää tulta hellaan. Äiti sanoo: Lyö minua mutta älä lasta. Kärpäslätkä on tärkeä, koska isä ei voi nukkua, jos yksikään kärpänen surisee pirtissä. Pian isä tekee uuden varren lätkään.

Mielipuuhaani on katsella, kun isä ajaa partaansa partaveitsellä. Hän teroittaa veitsen vetämällä sitä nahkaiseen remmiin, jonka toisessa päässä on koukku, josta sen voi ripustaa ovenkahvaan. Isä ottaa tuubista ainetta ja vatkaa sen veden kanssa vaahdoksi ja levittää leukaansa. Hän on hassun näköinen, kun hän pullistelee vuoroin poskiaan ja ajaa partaansa. Hän ei käytä partahöylää kuten muut miehet.

Arkisin isä tekee kovasti työtä. Hän rakentaa lehmiaitoja, hakkaa nauloja suoriksi kolakärryn pyörää vasten. Hän teurastaa syksyllä eläimiä. Odotan sitä kovasti, koska se tietää herkuttelua, vaikka nuijan rusahdus eläimen päähän vähän etookin. Pidän lihasyltystä eli alatoopista. Veripalttu on suurta herkkua. Joskus suolet käännetään ja pestään ja niihin tehdään verimakkaraa.

Minunkin pitää tehdä töitä. Se on useimmiten mukavaa. Ajan kelkalla hellapuita ja kannan niitä puulaatikkoon hellan viereen. Kesäisin minun pitää olla mukana viemässä lehmiä niitylle ja heinänteossa tappipoikana. Joskus unohdun leikkimään moneksi tunniksi kuten silloin, kun äidin Rovaniemen markkinoilta tuoma rasvaiselta tuntuva muovilautanen katoaa, kun olen käyttänyt sitä lentävänä lautasena. Kerran, kun tulen sisään myöhään, äitiä naurattaa ja hän sanoo: Unohdin aivan, että tuo poika on olemassa. Silloin leikin Yläkerran Leenan kanssa ja hän kertoi tuntevansa sedän, joka on synnyttänyt lapsen, joka oli otettu hänen mahastaan. Miehellä oli ollut mahassa vielä arpi.

Isä ei ole enää nuori. Hänellä hakkaa usein sydän ja hän hengästyy ja yskii kovasti. Hänellä on astma ja laajentunut sydän. Sen hän sai, kun hän hiihti kilpailuissa liian kovaa.

Eräänä päivänä keväällä isä tekee minulle vesimyllyn. Se on sievä ja käyn sitä heti koettamassa purosissa. Se pyörii mukavasti. Sen siivet ovat kuin lusikoita. Leikin sillä kauan ja varmaan olen tekemättä jotakin mihin minua käsketään, kun isä ottaa myllyn ja katkaisee siivet.

Minä kokoan myöhemmin palaset, otan puukon ja lyhennän siipiä ja työnnän ne uudestaan akseliin. Vien myllyn uudelleen purolle ja mylly pyörii kuten ennenkin.